Matti Remes: Tappotanssi

 

Ruben Waara on saapunut helteiseen Hankoon tapaamaan sinne muuttanutta tytärtään. Mukavat kesäpäivät muuttuvat kuitenkin nopeasti leppoisista kamaliksi, kun rannalta löydetään ruumis. Ruben joutuu tietysti keskelle kaikkea tätä ja löytääkin itsensä pian tutkimasta tapausta. 

"Lintu lauloi ikkunan edessä olevassa puussa, Waara ei tunnistanut sitä. Hän mietti kuinka monta ihmistä huoneessa oli yöpynyt vuosien varrella. Minkälaisia he olivat olleet ja mitä tehneet? Rakastaneet, pettäneet, jättäneet?"s.21

Tappotanssi aloittaa Hankoon sijoittuvan Ruben Waara -dekkarisarjan.

Minun matkani Ruben Waaran kanssa on kestänyt jo yli kymmenen vuotta. Jo ennen blogia luin muutamia tämän sarjan kirjoja ja pidin niistä. Sitten ne jäi. Melkeen viisi vuotta sitten palasin taas Rubenin matkassa Hankoon ja luin Regatan, josta en liiemmin innostunut. Nyt päätin kuitenkin lukea mistä kaikki alkoi, eli viimeinkin sarjan ensimmäisen osan. Nyt minäkin tiedän mistä menneistä tapahtumista noissa jatko-osissa on niin kovasti vihjailtu.

Ei tämä Tappotanssi minua vienyt mennessään. Hanko on kaunis paikka, mutta ei pääse minusta oikein oikeuksiinsa tässä kirjassa. Kuvailua on aika vähän, ja dialogia paljon. Tämä oli sellainen perus dekkari, jonka murhaaja on unohtunut jo seuraavana päivänä. Niin minulle käy suunnilleen kaikkien dekkareiden kanssa, muutaaa poikkeusta lukuun ottamatta. Tästä kirjasta vaan harmillisesti ei taida jäädä mitään muutakaan mieleen. Ihan mukavahan tätä oli lukea, eikä sivujakaan ole liikaa, joten asiaa ei pitkitetä, mutta mitään erikoista tai mieleenpainuvaa ei ole tarjolla. Rubenkaan ei ole suosikkihahmoni, eikä hänen elämänsä herätä minussa suurta kiinnostusta.

Ruben ehtii häärätä kirjan aikana kaikenlaista. On naisia ja tappeluita. Hän tunkee itsensä niin syvälle tutkimuksiin, että juoni muuttuu välillä aikamoiseksi toimintaseikkailuksi. Monesti mies on lähellä kuollakin, mutta matka jatkuu. Jotenkin Rubenista tulee mieleen Markku Ropposen kirjoista tuttu Kuhala.

Tappotanssi

Tammi, 2003

Kansi: Markko Taina

s.256

Eva Frantz: Tästä pelistä pois

 

Vanhempi konstaapeli Anna Glad on uuden elämänvaiheen kynnyksellä, sillä äitiysloma lähestyy. Viimeiset työkuukaudet ovat täynnä tehtävää. Anna saa tutkittavakseen parikin omituista tapausta. Kaupunkiin suunnitellaan uutta upeaa pyörätietä, mutta hankkeen edessä seisoo erakoitunut Börje Bohman, joka ei aio väistyä talostaan. Kun mies sitten katoaa, alkaa näyttää siltä, ettei tämä ole lähtenyt vapaaehtoisesti. Samaan aikaan eräs äiti kurkkaa lastenvaunuihinsa ja huomaa jotakin kamalaa. 

"Hän oli aina yrittänyt olla avoin uusille ideoille ja suhtautua myönteisesti kaikkeen, joka antaisi kaupungille nostetta. Mutta kun hän katsoi taas jääkiekkotähti Samuel Lindbergin kammottavaa asumusta, hän tunsi suupieltensä kääntyvän alaspäin."s.29

Tästä pelistä pois on kolmas osa Anna Glad -dekkarisarjasta.

Tämä on kyllä aivan loistava dekkarisarja, yksi lemppareistani. Tässä on kaikkea mitä dekkarilta toivon. Sujuvaa, arkista kieltä, Paljon hahmojen arkielämää ja draamaa, sekä tietysti koukuttavia rikoksia, mutta ei liikaa poliisityön kuvausta. 

Olin koukussa ensimmäiseltä sivulta lähtien, enkä olisi halunnut keskeyttää lukemista lainkaan. Kaikilla hahmoilla on jälleen monenlaista meneillään ihan arkielämässä, näitä juttuja oli kiinnostava seurata, mutta myös rikokset olivat jänniä. Tässä kirjassa rikokset selviävät sopivan pikkuhiljaa. Lukijalle tarjotaan paljon vihjeitä, ja huhhu miten paljon ehtisinkin arvailemaan ja jännittämään, että näinkö tässä nyt käy. Silti jännitys pysyi loppuun asti, vaikka monenlaista olikin ehtinyt jo arvailla. Kaikkein parasta on, että lukijalle viljellään vihjeitä myös sellaisesta jääkiekkoilijan yksityiselämään liittyvästä draamasta, joka ei varsinaisesti edes paljastu, mutta lukija voi sitten itse pohtia, että oliskohan nyt näin päässyt käymään...

Ihan pienen pientä moittimisen aihetta toki löytyy, sillä minua on alkanut jo aikoja sitten kyllästyttää dekkareiden toistuva tapa, jossa loppuratkaisuun haetaan jännitystä, sillä että poliisi tunkee itsensä väkisin vaaralliseen tilanteeseen, yleensä yksin, ilman puhelinta ym... Toki se johtaa jännittävään tilanteeseen, mutta silti se keino alkaa toistaa itseään. 

Tästä pelistä pois, (För han var redan dö, 2020)

S&S, 2020

Suom. Ulla Lempinen ja Arja Kantele

Kansi: Emma Strömberg

s.383

Merja Jalo: Terapiatalli Ponimaa -Poika nimeltä Toni

 

Vuosi sitten Varpu joutui hevosonnettomuuteen. Viimein hän päättää palata kesyttömän Titanin luo ja ratsastaa tällä, mutta ei, homma ei suju, sillä pelko on yhä läsnä. Tapahtumat ovat jättäneet jälkensä. Varpusta tuntuu etteivät läheiset ymmärrä hänen pelkoaan. On sentään joku, johon Varpu voi tuntea samaistuvansa. Naapurin poika Toni. Tonilla on Aspergerin oireyhtymä ja tätä pidetään siksi outona. Varpu päätyy auttamaan Tonia, kun Toni pääsee ensimmäistä kertaa terapiatallille.

"Hän ajattelee hiekkakakkuja tekevää pientä poikaa. Toni on erilainen. Mutta niin on hänkin."s.45

Poika nimeltä Toni on Terapiatalli Ponimaa -sarjan toinen osa. 

Kirja on helppolukuinen kirja, joka sopii mielestäni jo itse lukeville ala-asteikäisille hevosfaneille. Kirja tarjoaa noin 60 sivuisen selkeän tarinan, jossa lukijalle esitellään Aspergerin oireyhtymää hevostarinan kautta. Kiva idea tuoda erilaisuutta nuoren lukijan tietoisuuteen tällä tavalla. Ehkä se voi auttaa nuoria lukijoita ymmärtämään, miksi kaikki ihmiset eivät ole samalaisia. 

Aspergerin oireyhtymää kirjassa esitellään ja selitetään niin, että lukija saa siitä sopivasti tietoa, eikä asiasta tarvitse tietää etukäteen mitään, mutta sen sijaan kirjan hevososuutta ei selitellä. Tuleekin sellainen tunne, että lukijan oletetaan tietävän hevosista jo yhtä sun toista. Jos hevosharrastuksista ei tiedä etukäteen, voi hevoskatrilli ja pohkeenväistöt olla sanastoa, joka ei lukijalle kerro yhtikäs mitään. 

Poika nimeltä Toni

KVALITI, 2023

Kuvat: Eeva Tötterström

s.56

Arvostelukappale

Pauliina Littorin ja Antti Marttinen: Kolme punaista rubiinia

 

Leo Lennox päättää lähteä Skotlannista ja upeasta sukulinnasta Suomeen. Hänen isänsä on kadonnut, ilmesesti murhattu, ja Helsingissä sijaitseva antiikkiliike on jäänyt ilman omistajaa. Leo jää Suomeen, muuttaa antiikkiliikkeen ideaa hieman, alkaen myymään enimmäkseen julkkiksiin liittyvää keräilytavaraa, kuten näyttelijöiden käyttämiä lakanoita sun muuta. 

Yllättäen Leo saa huutokaupattavakseen upean rubiinein koristellun muumumammanuken. Sellaisen arvotavaran hallussapito alkaa tuntua vaaralliselta, sillä liikeessä ei ole ollut erityisen rauhallista. Kaiken lisäksi Leon eno katoaa Skotlannissa. 

"Uudistuneen liikkeen avajaisia ei erityisesti mainostettu, Leo oli päättänyt aloittaa matalalla profiililla ja varovasti. Hänellä ei ollut pakottavaa tarvetta kehittää yleisöryntäystä avajaispäiväksi - eikä oikein haluakaan."s.38    

Kolme punaista rubiinia on dekkari, joka tarjoaa kurkistuksen antiikkiliikkeiden maailmaan. 

Aluksi olin hyvin vakuuttunut, että pidän tästä kirjasta. Taidetta, keräilyä, antiikkia ja pieni putiiikki. Siihen lisättynä jännitystä ja selvittämätön murha, mikä voisi mennä pieleen? No niin moni asia meni, ettei kirja lopulta ollut juurikaan minun makuuni. 

Pidin kyllä kaikesta keräilykulttuuriin liittyvästä höpinästä kirjassa, mutta muuten kirja oli kaukana minun tyylistä. Hahmot ovat rikkaita, ja sen näkee ja kuulee kirjassa koko ajan. Raha liikkuu ja siitä puhutaan paljon. Suurin osa hahmoista on ärsyttäviä, mutta mukaan mahtui myös ihan mukavia tyyppeja, kuten Sylvia. Mutta minulle ei tullut uskottavaa, tai mitenkään samaistuttavaa oloa missään vaiheessa, sillä kaikki hahmot kuvailtiin hyvin pinnallisesti, vaikka heillä olikin näkyviä omia ominaisuuksia. Heihin ei siltikään päässyt tutustumaan juuri lainkaan. 

Dekkariosuuteen onkin tungettu hurjasti kaikkea. On murhaa, kidnappausta, taidehuijauksia, ryöstöjä ja kiristystä. Poliisityötä ei kuvata. Yleensä minusta on kiva kun sitä ei liikaa kuvata, mutta nyt poliisien työskentely oli lähinnä noloa. Ei uskottavaa lainkaan. Poliisit kuvataan tämän "hienon" taideporukan keskellä kuin jonain hompsuisena kaverina. Rikoksien selvittely kulki tönkösti, ja lopuksi oli kauheat selittelyt, sillä johonkinhan ratkaisu oli kirjoitettava. 

Kirjan lopussa tosiaan asiat selvisivät, mutta jätettiin mahdollisuus myös jatkolle. Itse en tosin kaipaa jatkoa näiden ihmisten parissa. 

Kolme punaista rubiinia

Aula & Co, 2019

Kansi: Jussi Kaakinen

s.371

Amanda Vaara: Yösähköä

 

Venla on ehtinyt asttua kunnolla taloksi kotiinsa, mutta kaikkea uutta ja jännittävää uusi elämä heittelee eteen lähes päivittäin. Tylsää hetkeä ei majataloa pyörittävän Venlan elämässä tunnu olevan, sillä jos hän ei itse aloita jotakin uutta mielenkiintoista, kuten videoiden tekemistä nettiin, tulee draamaa jostain muualta. Jörn on osasyy moneen draamaan, mutta osansa antaa myös naapurin Ilona uuden rakkaansa kanssa, lapset ja muutamat muutkin vanhat ja uudet tuttavat. 

"Venla lisäsi vielä yhden pienen halon ja jäi katselemaan tulen loimotusta. Tuli valaisi ja lämmitti, ja hämäryys tuntui nyt vain kodikkaalta. Vihaisuus oli sulanut kokonaan pois. Venla sytytti lempikynttilänsä, se oli kauniin raidallinen, monivärinen."s.17

Yösähköä on toinen osa Venlasta kertavasta Majatalo Villa Venla -sarjasta.

Ensimmäisen osan tapaan tämäkin on nopealukuista viihdettä, jossa tapahtuu hurjasti kaikkea. Kirja jatkuu selvästi ensimmäisen kirjan tapahtumista, joten nämä eivät toimi hyvin itsenäisenä lukemisena, vaan kannattaa lukea järjestyksessä.

Kirja on sellaista mukavaa kevyttä luettavaa, mutta oikeastaan kun miettii näin jälkikäteen niin kellään ei mennyt kovinkaan hyvin, joten kirja ei ole se kaikkein hyvän tuulisin. Kaikilla hahmoilla on omat vaikeutensa, mutta tapahtumaa on niin hurjan paljon, ettei mitään asiaa käsitellä sen kauemmin. Paljon jää myös täysin avoimeksi, ja selviää varmaan sitten tulevissa osissa. 

Pidin tästäkin osasta, ja jatkan Venlan elämän seuraamista mieluusti, vaikka Venlan Jörn ihastus pyörikin edelleen mukana läpi kirjan. Hänestä en pidä. Romantiikkakin saa kirjassa osansa draamasta, eikä siis hahmoja päästetä helpolla edes ihastustensa kanssa. 

Kaiken draaman keskellä ehditään kuitenkin sopivasti kuvata myös pieniä arkisia yksityiskohtia, jotka minulle ovat tärkeitä. Suurimmaksi osaksi paahdetaan tosin täysillä eteenpäin draamasta toiseen. 

Yösähköä

Karisto, 2018

Kansi: Terhi Ekebom

s.242

Kirsi Pehkonen: Riihikuivaa satoa Jylhäsalmella

 

Laura on freelance-toimittaja, joka matkaa Jylhäsalmelle lehtijuttua tekemään. Tosin juhannusjuhlat joista hän on juttua tekemässä ovat ohi kun hän pääsee paikalle. Jutun hän aikoo silti tehdä. Monien sattumusten kautta Laura päätyy jäämään Jylhäsalmelle jutun tekoon pidemmäksi aikaa. Hän asustelee ihanassa pikkumökissä ja tutustuu monenlaisiin ihmisiin. Mutta kuka kumma vainoaa hänen äitinsä vanhaa ystävää, pankinjohtaja Saria? Jylhäsalmi ei yllättäen tunnukaan kaikista enää niin leppoisalta paikalta. 

"Aallokko välkkyi paisteessa, selältä kävi raikas järvituuli. Lossin kyydissä oli nykyaikaisia autoja ja Sarin polkupyörä oli tietysti moderni, silti hän saattoi kuvitella polkupyörällä kulkijoiden samalla tavoin saapuneen lossin kuljetettavaksi jo monia kymmeniä vuosia sitten."s.150

Riihikuivaa satoa Jylhäsalmella on maalaisromanttisen Jylhäsalmi -sarjan viides itsenäinen osa. 

Näin keväällä on ihana palata Jylhäsalmelle ja sen tuttujen ja uusien henkilöiden pariin. 

Kirjassa on runsaasti romantiikkaa, hitusen jännittäviä tilanteita ja valtavasti maalaiselämää. Vaikka kirjassa ehtii sattua ja tapahtua monenlaisia jännittäviäkin tilanteita, on kirja silti pääosin rauhallista luettavaa, jossa asioita kuvaillaan pitkään ja tarkasti tunnelmoiden. Maalaiskylän tunnelmaan näiden kirjojen kautta pääsy onkin taattu. Suosittelenkin sarjaa etenkin niille jotka viihtyvät kauniiden yksityiskohtien parissa, eivätkä säikähdä jos muutamaan sivuun ei varsinaisesti edetä mihinkään juonellisesti. 

Lauran toimittaja persoona on tuotu hauskasti esiin kirjassa. Hän kun pähkäilee kaikesta näkemästään ja kuulemastaan jutun aiheita ja pyörittelee päässään sopivia otsikoita tilanteeseen kuin tilanteeseen. Lauran ohella kirjassa seurataan pankinjohtaja Saria, joka on saanut osakseen karmivia pelotteluja. Sarin osio tuokin kirjaan mukavasti jännitystä. Romantiikka näissä kirjoissa on melkeenpä aina hyvin ennalta-arvattavaa, eikä minulle mitenkään tärkeässä osassa. Minä kun pidän eniten maaseudun tunnelmasta ja kirjan arkisista asioista. 

Riihikuivaa satoa Jylhäsalmella

Karisto, 2021

Kannen kuva: Petri Jauhiainen

Kannen suunnittelu: Saana Nyqvist

s.269

Katherine Pancol: Mimmit 3

 

Gary ja Hortense lähtevät Eurooppaan, kumpikin omiin toimiinsa, Gary Skotlantiin ja Hortense Ranskaan. Hortense tekee valtavasti töitä, Gary sen sijaan kutsuu Galypson Skotlantiin. 

Stella on kyllästynyt isäänsä, jonka valta tuntuu ulottuvan aivan liian pitkälle ja pitävän kaikki otteessaan. 

"Hän hakkaa korkeita ruohoja raivatakseen itselleen tien. Nokkoset vihlaisevat reisiä, yöpaidan helma tarttuu karhunvatukoihin ja se täytyy irrottaa. Adrian on tullut, on tullut. Tänä iltana he nukkuvat yhdessä, hallitsevat aikaa, täyttävät sen, moninkertaistavat sen."s.128

Mimmit 3 on nimensä mukaisesti Mimmit -trilogian kolmas osa.

Katherine Pancol on tarinankertojana loistava. Hän johdattaa lukijan näiden kaikkien hahmojen elämään ja tarinaan hyvin kiinnostavasti. Hän tarjoaa kauheita, kauniita, herkkiä, surullisia, iloisia ja etenkin innostavia hetkiä, jotka herättävät paljon ajatuksia, mutta tarjoaa samalla eläväisen tarinan täynnä aitoja tunteita. Nämä kirjat luettuaan tuntee tuntevansa jokaisen hahmon kuin oman ystävänsä.

Tässä kolmannessa osassa palattiin taas Stellan tarinan pariin ja saatiin se arvoiseensa päätökseen. Myös muiden tuttujen hahmojen elämää seurattiin, mutta paljon jäi edelleen kiinnostamaan, joten innolla odotan heidän tarinoilleen jatkoa, jota ilmeisesti on jälleen tarjolla tämän trilogian jälkeen ilmestyneessä Aina ei tapahdu surullisia asioita -kirjassa. 

Kirja on jälleen täynnä polveilevaa tarinaa elämästä. Näissä kirjoissahan ei tunnu olevan mitään tarkkaa juonikaavaa jota kirja seuraisi, vaan todellakin tarina kulkee polveilevasti eteenpäin heitellen sinne tänne suurempia tapahtumia. Nautinkin suuresti joka hetkestä, vaikka Stella ei hahmona olekaan oma suosikkini, voi johtua siitä, ettei häneen oltu ennen tätä trilogiaa tutustuttu lainkaan ja muut kirjan hahmot tuntuvat niin paljon tutummilta ja siksi kiinnostavimmilta. Jälleen oma suosikkini olikin Hortense muotinsa parissa.

Mimmit 3, (Muchachas 3, 2014)

Bazar, 2015

Suom. Pirkko Biström

s.539

Nicola May: Kulmakauppa Cockleberry Bayssa

 

Lastenkodeissa varttunut Rosa Larkin saa elämänsä yllätyksen kun eräänä päivänä lakitoimisto ottaa häneen yhteyttä ja hän saa perinnöksi Cockleberry Bayn pikkukylässä sijaitsevan kulmakaupan. Rosa ei keksi yhtäkään ihmistä joka haluaisi testamentata hänelle yhtään mitään. Perheettömänä kasvanut Rosa kun ei ole tietoinen edes kenestäkään sukulaisesta. 

25-vuotias Rosa ei ole onnistunut saamaan elämäänsä juurikaan mitään pysyvää, niinpä maisemanvaihdos kuulostaa hyvältä. Mukaan hän nappaa vain koiransa, ja niin uusi elämä voi alkaa. Perillä häntä odottaa kauan tyhjillään ollut kulmakauppa, ja uudet ihmeelliset unelmat.

"He istuivat pöydän ääressä höyryävät teekupit edessään ja tuijottivat avaamatonta salkkua, joka tuijotti takaisin kuin kutsumaton vieras."s.11

Kulmakauppa Cockleberry Bayssa aloittaa Cockleberry Bay -sarjan.

Voi miten suloinen pikkukylä tämä merenrannalla sijaitseva Cockleberry Bay onkaan. Kylä on täynnä asukkaita, jotka tietävät toisistaan kaiken, tai ainakin luulevat niin. Yllättävän paljon salaisuuksia tuntuu silti olevan yhdellä jos toisellakin. Niitä kauheuksia sitten aletaan lukijalle pikku hiljaa vihjailla ja lopulta paljastaa. 

En pidä ryypiskelevistä päähenkilöistä, jotenkin se vaan ärsyttää suunnattomasti, vaikka he olisivat kuinka kamalia asioita kokeneet. Siitä tämä kirja saakin pientä moitetta minulta. Mutta loppujen lopuksi Rosan ryypiskely oli todella pieni harmi, sillä tämän tunnelmallisen pikkukylän kujilla ja kaduilla sattuu ja tapahtuu aika paljon kaikkea sellaista joka vie huomion itseensä. Rakkausjututkaan tässä kirjassa ei ole ihan perinteisintä ja romanttisinta, vaan aika tavalla rosoisempaa. Rosa kun ei ole erityisen sitoutuva ainakaan aluksi. Ei tunnu kyllä olevan kirjan muutkaan hahmot, sen verran ällöttäviä limanuljaskoita henkilöiden joukosta löytyy. 

Ihanaa, että tämä on sarjan aloitus. Vaikka kirjassa selvisi mystiset salaisuudet, olisi kiva kuulla miten muutamille tutuiksi tulleille sivuhenkilöillekin käy jatkossa. Sitä paitsi Rosan ja hänen ihastuttavan Hot Dog -koiransa kanssa oli mukava viettää aikaa. Etenkin kun kulmakaupan perustamistakin kuvattiin riittävästi ja arkisiin asioihin keskityttiin muutenkin aika paljon. Tosin muutamat isot paljastukset jäivätkin sitten lähes kokonaan käsittelemättä, kunhan vaan paljastettiin nopeasti ja liiankin ytimekkäästi. Muutaman kerran kun henkilöiden kamalia kohtaloita kerrottiin, niin tuntui lähennä siltä kuin olisi puhuttu siitä, mitä kaupasta täytyy tuoda, yhtä paljon tunnetta ainakin oli mukana. 

Kulmakauppa Cockleberry Bayssa, (The Corner Shop in Cockleberry Bay, 2018)

Minerva Kustannus, 2022

Suom. Mila Lahdenpohja

s.390

Anneli Kanto: Ihan pähkinöinä

 

Mirjami elää kiireistä elämää Helsingissä. Työ vaatii paljon, ja kunnostakin on huolehdittava, onneksi on upea rakastaja päiviä piristämään. Kun sitten lapsuudenkodista kuuluu ikäviä uutisia, ei auta mikään muu kuin lähteä seinäjoelle avuksi. Edessä on valtavasti työtä. Äidistä on huolehdittava, mutta niin myös teini-ikäisestä siskontytöstä. Sitten Mirjami huomaa, että kuvioon kuuluu myös eläinkatras. Mirjami ei solahda maalaiselämään helposti, mutta kyllähän siitä helposti selviää, eikö?

"Työntekijät sinkoilivat biljardipallojen lailla työpisteisiinsä, sillä työhuoneita meillä ei tietenkään ole vaan luova avokonttori. Sellaisen etuna on, että työntekijöitä voi valvoa yhdellä vilkaisulla kuin lattiakanalaa. Kenelläkään ei ole omaa koppia, jossa voisi puuhailla vailla valvontaa mitä sattuu."s.12

Ihan pähkinöinä esittelee päähenkilön, Mirjamin, joka ei millään muotoa ole mukava ihminen. Alusta asti hän jakelee ajatuksissaan ilkeitä tuomioita kaikkia muita kuin itseään kohtaan, sillä hänhän on elämässä menestyvä upea nainen, kun taas muut ovat hänen silmissään aika mitättömiä, typeriä, tylsiä... Vaikea ajatella, että tällaisen henkilön parissa voisi nauttia mukavasta matkasta, mutta kyllä vaan voi. Ainakin välillä. 

Mirjamin kommelluksien täyteistä arkea maaseudun "rauhassa" on hauska seurata. Kirja on huumorin täyteinen alusta loppuun. Juoneen mahtuu valtavasti vakavia aiheita, kuten kuolemaa, vakavia sairauksia ja maahanmuuttajien kielteisiä päätöksiä, mutta siltä se ei tunnu, kun kaikki yritetään kuorruttaa huumorilla. Hyvänmielenkirjoja kyllä jaksan lukea monia, mutta tämä oli lähinnä sellaista piikikästä huumoria. välillä tuntui siltä, että sitä oli aivan liikaa, sellaisissakin kohdissa joita ei olisi tarvinnut vääntää vitsiksi. Minä kaipaan huumorini enemmän hauskoina sattumuksina, sun muina iloisempina ja lämpimämpinä asioina. Enkä kuvailisi tätä kirjaa lämminhenkiseksi.

En päässyt heti alussa kirjan imuun, mutta hetken luettuani ja tyylin omaksuttuani, pääsin vauhtiin ja kirja oli lopulta ihan mukava lukukokemus.

Ihan pähkinöinä

Karisto, 2018

Kansi: Terhi Ekebom

s.235

Nicola Yoon: Kaikki kaikessa

 

Maddy on allerginen koko maailmalle. Hän joutuu elämään hyvin suojattua elämää kotonaan, ikinä poistumatta sielä minnekään. Suurinta viihdettä on kirjat, elokuvat tai peli-illat äidin kanssa. Vieraita ei juurikaan käy. Ainoastaan Carla, hoitaja. 

Eräänä päivänä naapuriin muuttaa uusi perhe. Maddy näkee ikkunasta Ollyn, ja Olly huomaa hänet. Äidin huolesta huolimatta Maddy tutustuu Ollyyn, ja tajuaa haluavansa elämältä niin paljon muutakin kuin vankina olemista omassa kodissa, vaikka kaikki kodin ulkopuolinen voi tappaa hänet hetkessä. 

"Mietin epämääräisesti, mitä hän näkee ikkunassani - vieraan, valkoisiin pukeutuneen tytön jolla on isot, tuijottavat silmät. Poika hymyilee minulle, eivätkä hänen kasvonsa ole enää synkät, eivät enää vakavat. Yritän vastata hymyyn, mutta olen niin hämilläni, että kurtistan hänelle sen sijaan kulmiani."s.27

Kaikki kaikessa ei ehtinyt missään vaiheessa olla edes lukulistallani tai kuulunut lukusuunnitelmiini. Kirja on oikeastaan mennyt minulta täysin ohi ilmestyttyään, vaikka siitä on tehty elokuvakin.  Törmäsin kirjaan sattumalta kirpparilla ja se näytti nopean selailun jälkeen houkuttelevalta, joten se lähti mukaan ja heti lukuun. 

Luin kirjan hetkessä. Luvut ovat lyhyitä, fontti kookasta, sivuilla on myös piirroksia, kaavioita ja muuta lisuketta, ja tarina niin mukaansatempaava, että aika kuluu aivan siivillä, eikä kirjaa malta jättää kesken. Kirjaan mahtuu monia dramaattisia käänteitä ja on vain pakko saada tietää miten kaikki päättyy. Minut loppu yllätti suuresti ja jää varmasti hyvin mieleen.

Kaikki kaikessa sisältää monia vaikeita ja vakavia aiheita, on sairautta, traumoja, perheväkivaltaa ja yksinäisyyttä, mutta silti kirjan tyyli pysyy kepeänä, sillä huumoria ja nuorten letkeää keskustelua mahtuu mukaan runsaasti. Maddyn ja Ollyn väleistä saakin aidon ja lämpimän kuvan, josta nuoruuden epävarmuus, mutta samalla haaveet tulevasta, ja ensimmäisestä rakkaudesta paistaa kauniisti läpi. 

Kaikki kaikessa, (Everything, Everything, 2015)

Tammi, 2017

Suom. Helene Bytzow

s.319

Hanna van der Steen: Hylätyt

 

Vanhassa mökissä metsän keskellä asuu kolme sisarusta. Jo kauan sitten heidät jätettiin mökkiin ja käskettiin pysyä siellä piilossa, mutta miksi? Ovathan he toki kaikki aika erikoislaatuisia. Saaru on huomattavan karvainen, Jami taas täysin näkymätön ja Madu ei puhu, pitää vain ääniä. 

Mutta käskyistä huolimatta on aika lopettaa piileskely, sillä asiat alkavat olla liian kummallisia. Talvi vain kylmenee eikä tunnu loppuvan lainkaan, pelottavat gammot kuljeskelevat ja pitävät ihmisiä tiukasti kurissa. Kolmikko päättää lähteä etsimään kadonnutta äitiään, ehkä hän osaa auttaa.

"Hän leikitteli taas kerran ajatuksella, että he kävelisivät suoraan gammojen luo ja ilmiantaisivat itsensä. Niin he ainakin säilyisivät hengissä tämän kammottavan talven ylitse."s.24

Hylätyt on vauhdikasta ja melko helppolukuista fantasiaa.

Monien fantasia-, tai dystopiakirjojen tapaan myös tässä kirjassa asiat ovat huonosti hirmuhallitsijan takia. Ihmisten elämää rajoitetaan ja vahditaan tarkkaan gammojen avustuksella. Sitten on joukko nuoria, joiden on tehtävä jotakin pelastaakseen muut ihmiset. Tuttu tarina, mutta uudessa kiinnostavassa maailmassa. 

Kirjassa esitellään fantasiamaailma, jossa riittää ihmeteltävää. Uusia eläimiä, ruokia ja kasveja vilahtelee kirjan sivuilla tasaiseen tahtiin. Varsinkin alkuun minun oli vaikea päästä kirjan maailmaan, sillä teksti vilisi uusia sanoja mitä erikoisimmista eläimistä sun muista, mutta en nähnyt niitä silmieni edessä, sillä minulle nuo keltafaaksiaiset, myrkkygondat ja kettukorennot eivät tarkoittaneet yhtikäs mitään. Sen sijaan tarinan kannalta tärkeät uudenlaiset hedelmät, eläimet ja ruuat pystyin näkemään edessäni, sillä niistä kerrottiin oleellisia asioita, eivätkä ne olleet vain maailman esittelyn takia juoneen mätkäistyjä sanoja. 

Kivaa vaihtelua oli kirjan päähenkilökolmikko, jonka on tarkoitus etsiä vastauksia maailmaa kiusaaviin ongelmiin, sillä he eivät ole perinteinen notkean taitava ja kaunis joukkio. Sen sijaan lukija kohtaa kinastelevan, erehtyväisen ja epävarman porukan, joka ei välty virheiltä, ja jonka meno on aika hurjaa, eikä kovin suunniteltua. Heidän kauttaan kirjassa käsitelläänkin runsaasti kauneusihanteita ja erilaisuutta. 

Tarina oli mielenkiintoinen ja vauhtia riitti, kolmikko kun päätyi monenlaisiin kommelluksiin matkansa varrella. Suurimmat juonikuviot loppuratkaisua ajatellen eivät tosin onnistuneet yllättämään minua, vaan menivät juuri niin kuin arvelinkin. 

Hylätyt

KVALITI, 2022

Kansi: Michael Kingdom

s.320

Raili Mikkanen & Harri Tarkka: Hampaat

 

Hampaat on kiva pieni kirja hampaista ja niiden hoidosta perheen pienimmille. Kirjassa on vähän tekstiä, ja sen lauseet ovat helposti ymmärrettäviä. 

Hampaista ja niiden hoidosta on monia kirjoja, mutta se on tärkeä aihe, joten tämäkin varmasti mahtuu joukkoon. 

Kirjassa esitellään vain muutamia valikoituja asioita hampaista ja nekin asiat kerrotaan yksinkertaisesti ja helposti ymmärrettävästi. Kuvissa sen sijaan tapahtuu hurjasti kaikkea lapsia kiinnostavaa. Kuvissa hampaita tuhoavat otukset yrittävät parhaansa, mutta hyvät otukset hammasharjoineen ja siisteine kulkupeleineen tekevät väsymättömästi töitä voittaakseen. En siis epäile yhtään etteikö lapsilukija ainakin yhtenä iltana mene innolla hammaspesulle tämän luettuaan. 

Ulkonäöllisesti täytyy sanoa, että onneksi kirjan kansi on sininen, sillä se on huomattavasti houkuttelevampi kuin kirjan sisällä ja hammaskuvien ympärillä käytetty vaaleanpunainen, joka on sävyltään sellainen ettei miellytä omaa silmää laisinkaan. Ei kaikki kuvatkaan omaa silmää miellyttäneet, etenkään yhdellä sivulla oleva jättiläiskokoinen kieli. Olen ehkä hiukan söpömmän kuvituksen fani. 

Hampaat

KVALITI, 2023

Kuvitus: Harri Tarkka

Arvostelukappale

Ashley Spires: Maailman mahtavin idea

 

Tyttö rakastaa kaikenlaisten vekottimien rakentamista. Yleensä hänen päänsä suorastaan pursuaa mahtavia ideoita, joita hän sitten toteuttaa. Seuraaan hänellä on koira, joka on hänen paras ystävä. 

Eräänä aamuna tyttö kuitenkin herää ja huomaa ettei hänellä ole yhtään uutta ideaa. Hän koittaa kaikenlaista, mutta pian hän jo pelkää ettei ikinä enää keksi uutta ideaa. Mikä avuksi?

"Tyttö voisi rakentaa linnoituksen, raput koiralle, kirjahyllyn tai aurinkopaneelilla toimivan linnunpöntön, mutta ne ovat kaikki VANHOJA ideoita. Tänään tarvitaan UUSI idea."

Maailman mahtavin idea on ihastuttava lastenkirja tytöstä, jolla on mahtava mielikuvitus ja valtavasti intoa tehdä asioita. Mutta niin kuin meille kaikilla joskus käy luovia hommia tehdessä, myös hän kadottaa hetkeksi ideat.

Tarina on samaistuttava ja sympaattinen matka takaisin kadonneen idean luo. Kaikki tytön matkan varrella kokemat tunteet, into, ahdistus, päättäväisyys, turhautuneisuus ja ilo tulevat loistavasti esiin niin tekstissä kuin kuvissakin. 

Tytön matka idean luo on monipuolista ja hauskaa seurattavaa. Hän on koiransa kanssa ihastuttava parivaljakko. 

Kuvissa riittää katseltavaa, sillä yksityiskohtia on paljon. Silti kuvat ovat ihanan raikkaita, sillä kuvat ovat kekseliäs yhdistelmä värillisiä elementtejä ja värittämättä jätettyjä alueita.

Maailman mahtavin idea, (The Most Magnificent Idea, 2022)

KVALITI, 2023

Kuvitus: Ashley Spires

Suom. Marvi Jalo

Arvostelukappale

Lindsey Kelk: I Heart New York

 

Angela saa poikaystänsä kiinni pettämisestä. Hän hämmästyttää kaikki, mukaan lukien itsensä, lähtemällä äkkilähdöllä New yorkiin. Vähin matkatavaroin Angela saapuu unelmien kaupunkiin, kirjautuu hotelliin ja alkaa viettää suunnittelematonta matkaansa. Ei aikaakaan kun Angela on jo täysin mukana kaupungin sykkeessä. Uusi ihana ystävä, kauniita vaatteita, kimppakämppä ja ei yksi, vaan kaksi upeaa miestä deittailtavana. Yllättäen hän toteuttaa unelmiaan, vaikka päässä pyöriikin monia kysymyksiä, joihin on löydettävä vastaus.

"I was on my third Starbucks venti wet latte on Sunday morning before I was prepared to accept that writing a blog wasn´t going to be as easy as I´d hoped. I stared at the blank white screen waiting for inspiration."s.146

I Heart New York aloittaa Angelasta kertovan I Heart -sarjan. 

Kirja johdattaa hyvin viihteellisen tarinan pariin. Tämä ei tarjoa suuria yllätyksiä, syvällisiä ajatuksia, eikä tummempia vivahteita, vaan täyttä viihdettä jossa keskitytään pitkään meikkeihin, vaatteisiin, deittailuun ja nähtävyyksien ihailuun. 

Sain siis aika lailla sitä mitä halusinkin, kun tartuin tähän kirjaan, jonka hehkutettiin sopivan Sinkkuelämää -sarjan faneille. Tässä tosin ei ole aivan samanlaista mieleenpainuvaa huumoria, tai juurikaan mitään vaikeampien asioiden käsittelyä. Kaikkine Starbucksissa vietettyine hetkineen, merkkilaukkuineen ja miesihanteineen Angela oli melko stereotyyppinen viihdehahmo, joka ei tuo valinnoillaan yllätyksiä lukijan eteen. 

Hyvin kevyestä juonesta, stereotyyppisistä hahmoista, ja yllätyksettömyydestä huolimatta viihdyin kirjan parissa loistavasti. Näin mutkatonta viihdettä kaikkine kauneushömpötyksineen oli hauska lukea. Kirja on myös täydellinen nojatuolimatka New Yorkiin, ja tätä kirjaa lukiessa voi olla varma, että törmää moniin kliseisiin kohtauksiin upeissa nähtävyyksissä, puhutaan deittailun "säännöistä" drinkkien äärellä ja ollaan aika vahvasti ulkonäkökeskeisiä. Jos et siis halua viihteeltäsi näitä asioita, suosittelen pysymään kaukana tästä sarjasta. Minä sen sijaan aion palata kurkkimaan Angelan tulevia matkoja jatko-osien parissa. 

I Heart New York

Harper Collins, 2009

Kansi: Adrian Valencia

s.307

Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet

 

Lumi Salo matkustelee ympäriinsä avaruudessa töidensä takia. Nyt hänellä on kuitenkin sovittu tapaaminen puolisonsa Solin kanssa. Sol ei ilmaannu paikalle. Pian käy selväksi, että Sol on kadonnut. Lumi päättää etsiä rakkaansa, mutta johtolankoja on vähän. Onko Sol edes kertonut totuuttaa itsestään? Mitä hänen tutkimuksensa oikeastaan koskevatkaan?

"Olen etsinyt muistoista hetkeä, johon olisin voinut tarttua ja kääntää kaiken toisin. Mutta vaikka näkisin sen, menneisyys on tie, jonka olemme tehneet maisemaan. Kartan voi piirtää uusiksi, mutta vuorta ei voi muuttaa mereksi tai merta autiomaaksi, ihmisen jälkiä ottaa pois sieltä, minne ne on kerran jätetty."s.254

Kuunpäivän kirjeet on 2100 -luvulle sijoittuvaa scifiä, jossa tapahtumat sijoittuvat lähiavaruuteen kuten Marsiin, kuuhun ja niiden läheisyyteen. Myös Maassa käydään, mutta ihmisten toimien vuoksi huonosti voivaa maata käytetään lähinnä hyväksi, jotta avaruudessa asuvilla olisi paremmat oltavat. 

Kirja maalaa synkän kuvan tulevaisuuden Maasta ja itsekkäistä ihmisistä, joille ei riitä edes yhden planeetan tuhoaminen. Ilo on aika kaukana tämän kirjan tarinasta, jossa joudutaan luopumaan niin paljosta ja yritetään pärjätä. Kaikille ei ole olemassa onnellista loppua, mutta kirja onnistuu kaikesta synkkyydestä huolimatta väläyttelemään toivoa paremmasta. 

Emmi Itäranta on yksi lempikirjailijoistani Teemestarin kirjan ja Kudottujen kujien kaupungin kanssa, mutta tähän kirjaan tarttuminen pelotti silti, sillä scifi ei todellakaan kuulu suosikkigenreihini. Avaruuteen sijoittuvat tarinat ei kiinnosta kirjoina, eikä elokuvina. odotin silti kauniisti kirjoitettua tarinaa, ja halusin myös tämän lukea.

Kauniisti kirjoitetun tarinan sainkin lukea, niin kuin oletinkin, mutta scifin ystävää edes Itäranta ei minusta saa tehtyä. Kiinnostavinta oli lukea Maan tilanteesta, mutta avaruusasiat eivät jaksaneet kiinnostaa. Pidin myös kovasti Lumin työstä kertovista osuuksista. Hän kun on jonkinlainen parantaja, ja sellaiset kiinnostavat minua aina historiallisissa kirjoissa ja fantasiassakin.

Kirjassa on valtavia aiheita, eikä teos ole mikään nopealukuisin, etenkään jos haluaa makustella kauniita virkkeitä ja pohtia kaikkea kirjaan mahtuvaa, jota ei selitetä kovin tarkkaan. Paljon jätetään lukijan itse pohdittavaksi, kirja herättelee monia ajatuksia. Eniten itseäni pohditutti kirjaa lukiessa ihmisten itsekkyys, ja se kenellä on valta valita mikä on oikein ja väärin.

Kuunpäivän kirjeet

Teos, 2020

s.381

Kannen suunnittelu: Jussi Kaakinen

Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani

 

Jane Eyre on orvoksi jäänyt tyttö, joka kasvaa sukulaistensa luona. Oltavat eivät ole mukavat, sillä häntä ei kohdella lainkaan tasavertaisesti perheen omien lasten kanssa. Lopulta hänet lähetetään hyvin tiukkaan oppilaitokseen kasvamaan. Siitä huolimatta, että ihmiset Janen ympärillä tuntuvat olevan toinen toistaan kauheampia, kasvaa Janesta hyvä ja fiksu aikuinen. Opettajaksikin hän pääsee. Sitten hän päättää lähteä Thornfieldin kartanoon kotiopettajattareksi pienelle tytölle. Kartanossa Jane tapaa sen isännän, Mr. Rochesterin. Ihmeekseen Jane alkaa tuntea rakkautta tuota yrmeää ja tiukkaa miestä kohtaan. 

""Älä siis tee hänestä hienoimpien tunteittesi, ilojesi ja tuskiesi kohdetta. Hän ei ole sinun luokkaasi, pysy siis lestissäsi ja ole liian ylpeä tuhlaamaan koko sydämesi, sielusi ja voimasi rakkautta sinne, missä sellaista lahjaa ei tarvita ja missä sitä halveksittaisiin.""s.173

Kotiopettajattaren romaani on ollut lukulistallani ikuisuuden. Odotukset sitä kohtaan ehtivät kasvaa valtaviksi. Tällaisiin klassikoihin tarttuminen vaatii vaan juuri sopivan hetken, ja nyt viimein pääsin tämän pariin. Charlotte Brontëlta en olekaan ennen lukenut mitään, mutta hänen sisarensa kirjoittama Humiseva harju oli nuorempana mielestäni aivan ihana. 

Kotiopettajattaren romaani oli hyvä, mutta olisin halunnut pitää siitä enemmän. Janen lapsuus ja nuoruus kaikkine vaikeuksineen ja inhottavine ihmisineen oli kiinnostavaa luettavaa. Pidin myös siitä, että kirjassa oli paljon tapahtumia, draamaa tosiaan riitti. Mutta Mr. Rochesterin ja Janen rakkausjuttu, jota siis kirjassa puitiin pitkään, ei napannut. Minulle ei välittynyt mitään syytä heidän intohimolleen, vaikka sitä kuinka vatvottiin. Minusta he olivat outo pari, enkä löytänyt tästä sellaista tunnelmaa kuin esimerkiksi Humisevassa harju tai Ylpeys ja ennakkoluulo -kirjoista. Onneksi Jane oli kiinnostava hahmo, sillä muuten kirjan lukeminen olisi ollut kamalaa kahlaamista. Nyt sain sentään nauttia kaikista hurjista, kurjista ja yllättävistä tapahtumista joita hän koki elämänsä aikana. 

Oli ihanaa pitkästä aikaa lukea tällaista vanhempaa rakkausromaania, jonka teksti on vanhanaikaista, viipyilevää, sellaista tietynlaista kerrontaa, jota löytyy vain näistä vanhoista romanttisista klassikoista. Juonenkäänteet tosin menivät välillä hyvinkin hurjiksi. Etenkin loppu oli varsin dramaattinen.

Aikakauden ajatukset, olosuhteet ja luokkasäätyjen erot olivat suuresti esillä läpi kirjan. 

Kotiopettajattaren romaani, (Jane Eyre,1847)

WSOY, 1915

Suom. Tyyni Haapanen

Päällyksen kuva: Petri Holm

Typografia: Marjaana Virta

s.475

Deb Loughead: Tuhannen tarinan teehuone

 

Puuhuvila odottaa sumuisella Mercer Bayn rannalla. Emma ei ole perinnöstä innostunut, hänen on kuitenkin muutettava äitinsä kanssa. Isoäiti on testamentannut huvilan Emmalle ja äidille, mutta asiaan liittyy yksi mutta. Heidän on asuttava siellä vanhan naisen, Rosalynin kanssa. Emma ei sopeudu ideaan helposti, äiti sen sijaan on heti aivan innoissaan, ja suunnittelee pian jo teehuoneen avaamista yhdessä tämän kanssa. Emma alkaa nähdä kovin kummallisia asioita. Aivan kuin talolla olisi salaisuuksia kerrottavanaan.

"Lauantaiaamu oli sumuinen kuten tavallista. Kun laskeuduin alakertaan aamiaiselle, salin pöydän ääressä istui jo joku. Kello oli vasta kahdeksan, mutta siellä se tyyppi hörppi teetä ja nakersi voihin ja siirappiin kastettua keksiä. Uskomatonta."s.62

Tuhannen tarinan teehuone on nuortenkirja, joka valikoitui luettavakseni ainoastaan nimensä takia. Minun huomioni kun on helppo saada lisäämällä kirjan nimeen teetä houkutukseksi. Odotukset kirjan suhteen eivät olleet suuret, mutta yllätyksekseni pidin tästä paljon enemmän kuin uskoin. 

Kirjan päähenkilöllä on elämässään paljon surua, ja siitä ja varmasti iästäkin johtuen hänellä on menossa aika dramaattinen vaihe. Kirjassa oli siis mökötystä ja kyräilyä, joka ei tosiaan ole minun juttuni. Hiukan tympeästä päähenkilöstä huolimatta nopeatempoista kirjaa oli mukava lukea. 

Sumuisen sateinen ranta, puuhuvila salaisuuksineen ja teehetket herkkuineen loivat sitten taas enemmän minun tyylistä tunnelmaa. Kirjassa myös oli sellainen odottavan jännittävä, hiukan yliluonnollisen oloinen tunnelma, joka piti otteessaan ja sai odottamaan innolla mitä salaisuuksia lopulta paljastuukaan. 

Kirjassa on muutamia Moa Wallinin tekemiä mustavalkoisia kuvia, mutta ne ovat harvassa, eivätkä mitenkään mieleenpainuvia. 

Tuhannen tarinan teehuone, (The Twisting Road Tea Room, 2016)

Stabenfeldt AB, 2016

Suom. Virve Juhola

Kuvitus: Moa Wallin

s.200

Anna Todd: Törmäyksen jälkeen

 

Tessa on saanut hirveitä asioita selville ja kaikki unelmat ja toiveet, jotka hän oli ehtinyt tehdä Hardinin varalla, ovat kaatuneet. Hän on vannonut ettei ikinä anna anteeksi, mutta entä jos rakkaus ei vain lähde pois. Voisiko Hardin muuttua? 

"Ja kyllä minä olenkin ylpeä siitä että olen sanonut vastaan Hardinille enkä antanut heti periksi, mutta samalla minulla on kauhea olo siitä mitä sanoin hänelle eilen. Tiedän kyllä että hän ansaitsi sen, mutta päässäni tykyttää kysymys: Mitä jos hän todella välittääkin minusta niin paljon kuin väittää? Mutta vaikka niin pohjimmiltaan olisikin, en silti usko että se estäisi häntä satuttamasta minua uudelleen."s.57

Törmäyksen jälkeen on toinen osa romanttisesta/eroottisesta nuorten After -sarjasta.

Tässäpä kirja, jota ei ole tiivistetty yhtään. Ensimmäisen osan tapaan tämäkin on täynnä draamaa ja seksiä. Luettavaksi tämä päätyi vain siksi, että pidän elokuvista, jotka on tehty näiden kirjojen pohjalta. Mutta niin kuin ensimmäisenkin kirjan kohdalla, myös tämä on huomattavasti huonompi kuin elokuva. 

Pidin tästä kuitenkin enemmän kuin ensimmäisestä osasta. Teksti on helppolukuista, kirja etenee mukavasti, ja siinä on hauskoja kohtauksia. Hardinin ja Tessan välillä on välillä jopa lempeyttä, hauskuutta ja huumoria, vaikka edelleen heidän yhdessäolonsa lähinnä ihmetyttää, ja Hardinin käytös ällöttää. Tässä myös tapahtui huomattavasti enemmän kuin ensimmäisessä osassa. Silti pariskunnan riidat ja sopimiset alkavat kirjan loppupuolella tulla jo korvistakin ulos. Tämä sarja todella kaipaisi hurjaa tiivistämistä. 

Hardinin tekemät paljastukset eivät tee hänestä mitenkään helpommin lähestyttävää ja rakastattevampaa ihmistä, vaikka Tessan käytöksestä niin voisi kuvitellakin, vaan entistä ällöttävämmän. Pienen pieniä parannuksen tapaisia on kuitenkin nähtävissä, mutta kyllä jatko-osien aikana pitäisi aika suuria asioita tapahtua, että voisin ymmärtää tämän parin välistä rakkautta. 

Törmäyksen jälkeen, (After We Collided, 2014)

Otava, 2015

Suom. Johanna Rossi

s.649

Seita Rönkä: Kaksoisjoen kartanon kummituskierros

 

Reetta joutuu lomalle Kaksoisjoen kartanoon. Lumihankien keskellä talvehtiva kartano ei ole hänelle mieluinen lomakohde. Pikku hiljaa kartano omituisine huoneineen alkaa kuitenkin kiinnostaa, ja hevostallilla on mukava käydä katsomassa hevosia, vaikka Reetta ei itse olekaan varsinainen heppatyttö. 

Entistä jännittävämmäksi loma muuttuu kun Reetta saa kutsua ystäviä kartanoon ja he pääsevät yhdessä mukaan järjestämään kartanon kummituskierrosta. Kaikki ei tunnu olevan kohdillaan, sillä Reetan ympärillä pyörii omituista porukkaa, eikä heillä tunnu olevan hyvät mielessä. Lisäksi kummituskierroksella taitaa kulkea ihka oikea kummitus. 

"Aulasta lähti tosiaan kaksi portaikkoa, yksi kummallakin puolella. Kun Reetta katsoi niiden välistä suoraan ylöspäin kohti Wivin valtakuntaa, hän näki kaiteen, joka tuntui leijailevan aavemaisesti tyhjän päällä. Puutuet näyttivät aivan liian ohuilta kannattelemaan kokonaista kartanoa hartoillaan."s.23

Kaksoisjoen kartanon kummituskierros tarjoaa toimintaa ja jännitystä kummitusten ja hevosten parissa. Lapsille ja nuorille sopiva kirja etenee nopeasti. Kirja ei ole kovin pitkä, eikä monimutkainen, joten se sopii hyvin myös ala-asteikäisille lukijoille. 

Kirjan miljöö on ihana. Minä viettäisin enemmän kuin mielelläni lomaa Kaksoisjoen kartanossa, tosin en ehkä osaisi suhtautua kummituksiin yhtä tyynen sankarillisesti kuin kirjan päähenkilö, joka onkin reipas nuori, vaikka murjotus välillä meinaakin ottaa vallan. Kirjan kummitus ei ole kovin leppoisan oloinen, mutta jännittävät kohtaukset eivät ole mielestäni kuitenkaan liian pelottavia nuoremmille lukijoille. Tunnelma ei ehdi kiristyä liikaa kirjan nopean temmon ansiosta. 

Pidin erityisesti kartanon tunnelmasta, siitä miten uskottavasti kylmän lumiset maisemat tulivat esiin kirjassa. En tiedä tuleeko tälle kirjalle jatkoa, mutta pidin siitä, että asiat ratkesivat kokonaisuudessaan niin, ettei jatko ole pakollista, mutta kuitenkin niin, että jatko kiinnostaa jos sellaista tulee. Minun makuuni kirjassa olisi voitu hiukan enemmänkin tutustua päähenkilöön, hänen kavereihinsa ja Wivin tarinaan.

Suosittelen kirjaa etenkin niille, jotka ovat pitäneet Kavionjälkiä sydämessä .-kirjasarjasta, sillä tässä on paljon samoja elementtejä, kuten hevoset ja kummitukset. Myös tässä pohditaan mitä aikoinaan kuolleelle naiselle todellisuudessa tapahtui. 

kaksoisjoen kartanon kummituskierros

Haamu, 2023

Kannen kuvitus: Miranda Mord

s.146

Arvostelukappale

Mirva Saukkola: Murha on muotia

 

Materiaa rakastava toimittaja Noora Hankasuo osallistuu ylellisiin uudenvuodenjuhliin. Paikalla on töiden kannalta tärkeitä julkkiksia, muotikuvaajista malleihin, joten paikalla on oltava, jos haluaa tililleen jatkossakin rahaa jolla ostella kauniita asioita. Juhlat päättyvät kuitenkin odotettua nopeammin. Huippumalli putoaa parvekkeelta ja kuolee. Poliisi ei epäile rikosta, mutta Noora sen sijaan kyllä. Niinpä hän päättää hiukan tutkia asiaa. Siinä samalla voi hyvin tutkiskella myös sinkkumarkkinoita.

"Mielessäni risteili kysymyksiä yhtä tiuhaan kuin Tallinnan laivoja Suomenlahdella, mutta en ehtinyt muotoilla niitä sanoiksi, sillä valot yhtäkkiä himmenivät ja Vrai Passion -parfyymin mainosfilmi alkoi pyöriä. Somat, niukin naukin 18 vuoden ikään ehtineet napapaitatyttöset kiertelivät pitkin huoneita hajuvesipullot kädessään väistellen vyötäisille ulottuvia, valkoisilla kukilla täytettyjä mustia keramiikkavaaseja."s.33

Murha on muotia lupaa sukelluksen muodin, glamourin ja intohimon maailmaan. Kuulostaa kieltämättä hyvältä. Pidän kirjoista joissa puhutaan muodista siinä kaiken arkisen ohella, ja dekkareista, niistä erityisesti pidän. En muista missä törmäsin tähän kirjaan, mutta innostuin heti ja ihmettelin, miten tällainen on voinut minulta jäädä täysin huomaamatta, onhan tämä toki ilmestynyt lähes 20 vuotta sitten. 

Mutta, mutta. En pitänyt kirjasta sitten lainkaan. Eipä ole aikoihin 190 sivuinen kirja tuntunut näin pitkältä. Yritin todella nauttia muodista, glamourista ja kaikesta, mutta kun kieli oli niin tönkköä, että en pystynyt. Teksti ei kulje sujuvasti eteenpäin, sillä vaikka kyseessä on näin lyhyt kirja, tuntuu, että jokaiseen asia on yritetty kertoa pitkitetysti turhilla fraaseilla, kielikuvilla ja kuvailuilla sellaisissakin paikoissa, jotka eivät varsinaisesti kuvailua kaivannut. Ja tätä kirjoittaa nyt lukija, joka rakastaa arkista kuvailua kirjoissa. 

Entäs itse dekkariosuus sitten. Murhaaja ei pysynyt yllätyksenä lähellekään loppua, eikä paljastuminen saanut vetäisemään henkeä. Jännittäviksi tarkoitetut hetket, kun epäilyttävästi tuijottelevat ihmiset katosivat varhoihin ja tekivät itsestään niin potentiaalisia epäiltyjä, lähenni nauratti, eipä tullut salamyhkäistä fiilistä. 

Nyt kyllä ärsyttää. Olen juuri tällaista sarjaa kaivannut elämääni ja sitten kun sen kuvittelee löytävänsä niin eipä löytynytkään. Pohdin kovasti lukisiko kuitenkin vielä seuraavan osan, ehkä sarja onkin huimasti parantunut. Saukkolalla on tosin paljon uudenpaakin tuotantoa, joten ehkä sellaista voisi kokeilla. Muodin maailmaan nekin ainakin jotenkin taitaa liittyä.

Murha on muotia

Kustannus-Mäkelä, 2005

Kansi: Nina Heinonen

s.191

Amanda Vaara: Pientä fiksausta vailla

 

Kiinteistövälittäjänä uran tehnyt Venla toipuu burnoutista, ja päättää muuttaa elämänsä suuntaa kerta heitolla. Hän ostaa vanhan koulun. Venla muuttaa intoa puhkuen uuteen kotiinsa, jonne hänen uusi työpaikkansa myös tulee. Hän nimittäin perustaa oman majatalon. Onnen edessä seisoo ainoastaan kamala ex-aviomies, valittava äiti ja teinitytär, joka ei innostu ideasta asua majatalossa. Onneksi sentään hyviäkin asioita tapahtuu. 

Pientä fiksausta vailla aloittaa majatalo Villa Venla -sarjan.

Pientä fiksausta vailla on hyvin vauhdikas sarjan aloitus. Pieni, nopealukuinen viihdekirja sisältää yllättävän paljon kaikenlaisia tapahtumia. Ei niitä liikaa ollut, mutta varsinkin naapureihin liittyvä sivujuoni tuntui keskeneräiseltä, sellaiselta nopeasti mukaan sysätyltä ajatukselta, joka ei sitten aivan kantanut loppuun asti. 

Tämän sarjan jatko-osat ovat ehdottomasti lukulistallani, sillä tämä on ihanaa viihdettä, sieltä kevyimmästä päästä. Arkisia asioita kiinnostavassa ympäristössä, suhdedraamaa, oman tiensä etsimistä, itsensä toteuttamista, ystävyyttä ja vielä hitusen blogimaailmaankin hyppäämistä. Toimii minulle. Viihdyin todella seuraten majatolon perustamistoimia, ja kaikkea pientä ihanaa arkista, jota se toi mukanaan. Suhdeasiat sen sijaan eivät miellyttäneet, siis en vaan pidä tuosta Venlan ihastuksesta, enkä ymmärrä miksi Venla pitää. 

Pientä fiksausta vailla

Karisto, 2017

Elisa kirjan äänikirja

kesto: 7h 5min

Lukija: Mervi Takatalo

Anders de la motte ja Måns Nilsson: Kesäparatiisin murhat -Kuolema asuntonäytössä

 

Tukholmalainen komisario Peter Vinston matkaa sairaslomallaan lepäilemään kesäparatiisi Österleniin. Tarkoitus on viettää aikaa siellä asuvan tyttären kanssa, ja levätä, sillä omituiset oireet ovat vaivanneet Peteriä.

Upean kesäidyllin keskeltä alkaa hyvin pian paljastua ikävämpiä asioita. Peter törmääkin jo lomansa alussa ruumiiseen. Seudulle rakennetun luksustalon näyttö on mennyt pieleen, ja kyläläisissä eripuraa aiheuttanut kiintöistövälittäjä, Jessie Anderson on kuollut. 

Peter päätyy ex-vaimonsa tiukoista vastusteluista huolimatta mukaan tutkintaan. Paikallinen rikoskonstaapeli Tove Esping ei ole asiasta erityisen riemuissaan, eikä parivaljakko meinaa saada yhteistyötä sujumaan.

"Ehkä hänen liki kolmenkymmenen vuoden kokemuksensa poliisina muistutti olemassaolostaan, mutta hän ei saanut karistettua mielestään jatkuvasti kasvavaa tunnetta, joka pyrki kertomaan että juhlallisuuksien, musiikin ja ilakoinnin taustalla oli tekeillä jotain aivan muuta."s.45

Kuolema asuntonäytössä aloittaa Kesäparatiisin murhat -dekkarisarjan.

Jo nimensäkin puolesta kirja sopisi loistavasti kesädekkariksi, riippumatossa luettavaksi, kun luonto tuoksuu ympärillä. Mutta minäpä luin tämän nyt näin talvella ja hyvin kirjan tunnelmaan pääsi silti.

Tämä on leppoisa dekkari, jossa juoni kulkee enemmän pohdiskelujen ja dialogien kuin toiminnan kautta. Kyllä tässä on isompiakin tapahtumia siellä täällä, jotka pitävät juonen mielenkiintoisena, mutta suurimmaksi osaksi kuitenkin ihmisten kanssa juttelua, ja yksikseen pohdiskelua. 

Peter on omine omituisuuksineen mukava hahmo, jonka pariksi sopii loistavasti taas aivan erilainen Tove. Näiden kahden yhteistyöstä upeassa kesäparatiisissa lukisi mieluusti lisää. Heidän työskentelystä lukiessa sai nytkin monesti hymyn huulille. Pienessä kylässä on monipuolinen asukaskunta, ja kaikilla varmasti vielä paljon salaisuuksia paljastettavaksi, joten eiköhän tuonne murha jos toinenkin sovi kirjoitettavaksi. 

Tämä kannattaa lisätä lukulistalle etenkin jos pitää Agatha Christien dekkareista, kyllä tuolla kirjan sivuilla taidettiin joku Christien kirjoista mainitakin. 

Kuolema asuntonäytössä, (Döden går på visning, 2021)

Johnny Kniga, 2022

Suom. Tarja Lipponen

s.358

Saara Turunen: Rakkaudenhirviö

 

Itäsuomalaiseen pikkukaupunkiin syntyy tyttö, joka kasvaa aikuiseksi naiseksi tuntien itsensä ulkopuoliseksi. Äiti on tytölle aina toitottanut, että erilainen ei saa olla. Pitää sulautua joukkoon, siivota, käyttäytyä hyvin, hankkia normaali ammatti. Tyttö näkee vain synkän äitinsä, ja tämän omituiset ystävät jollaiseksi ei ikinä halua muuttua. Hän haluaa olla erilainen, mutta ei tiedä millainen. Hän etsii jotain, hiukan sieltä sun täältä. Ensin Helsingistä, sitten ulkomailta. Koko ajan hänellä on mukanaan tuo ulkopuolisuuden tunne.

"Haluaisin mielelläni mennä päiväkotiin tai tarhaan tai jonnekin sellaiseen, missä muut ihmiset käyvät, mutta äitini mielestä on huolestuttavaa, että päiväkodeissa ja tarhoissa ja muissa sellaisissa ei voi valita kenen seuraan sattuu joutumaan ja mitä sitten, jos ne muut eivät olisikaan kristillisiä henkilöitä vaan keitä tahansa erikoisia ihmisiä?"s.55

Rakkaudenhirviö on lyhyistä tuokiokuvan tyylisistä luvuista koostuva romaani. Kirja on odotellut hyllyssä jo pari vuotta, odotukset ovat olleet aika korkealla, niin korkealla, että jatko-osankin olen jo tämän seuraksi sinne hyllyyn hankkinut. Kirja kertoo tarinan huonosta äiti-tytär suhteesta kärsivän naisen kasvusta, siitä miten kaikista lannistavista kommenteista ja mielipiteistä huolimatta hän kirjoittaa kirjankin. 

Kirjan kieli on kekseliästä, monipuolista ja sujuvaa. Yleensä lyhyet luvut innostaa lukemaan, mutta silti tämän lukeminen vei pienen ikuisuuden. Välillä kirja tempaisi mukaansa ja luin pidemmän pätkän kerralla, kun taas välillä kyllästytti niin mahdottomasti, ettei huvittanut jatkaa koko kirjaa. 

Tämä kirja ei ollut minua varten, ei sitten niin millään, vaikka kuinka yritin nauttia hienoista ajatuksista ja kauniista tekstistä. Minulla tökki vähän kaikki tätä lukiessa. Kaikenmaailman sivuraitelle menevät tuokiokuvat eivät jaksaneet kiinnostaa, koko ajan oli niin synkkää ja ankeaa, että kirjan lukeminenkin alkoi jo tuntua yhtä ankealta, loppua kohden alkoi jo tuntua siltä, ettei kirjalla ole enää mitään uutta annettaavaa, ja mietin vain, että ääh vieläkö joku uusi maa johon päähenkilö lähtee, jotta voin kuulla taas lisää näistä toistuvista lehmäajatuksista. Päähenkilö ajatuksineen oli niin kaukana minusta, ettei jaksanut innostaa. Lähinnä ärsytti kaikki se muiden ihmisten vartaloiden aiheuttava inho, ystävään takertuminen ja varmaan moni muukin asia. 

Enpä siis aio lukea jatkoa ollenkaan, vaikka se kertookin kirjailijan ensimmäisestä vuodesta kirjan kirjoittamisen jälkeen. Aihe kiinnostaisi, mutta päähenkilö ja hänen ongelmansa eivät. 

Rakkaudenhirviö

Tammi, 2015

Kansi: Timo Mänttäri

s.441

Bianca Turetsky: Muotimatkaaja Titanicin kannella

 

Louise Lambert ihailee upeita vintagevaatteita, ja haaveilee omasta suuresta vaatekokoelmasta, vaikka paras ystävä ei hänen harrastustaan oikein ymmärrä. Muotipiirroksia piirrellen ja vaatekokoelmasta haaveillen Louise kuluttaa päiviään, kunnes saa yllättäen kutsun vintagevaatemyyntiin. Louise tarvitsee mekon koulun tanssiaisiin, joten nyt hänellä on oiva tilaisuus saada jotakin erityistä.

12-vuotias Louise saapuu hieman kummallisten naisten pitämään puotiin, ja löytää uskomattoman upean mekon. Kokeillessaan mekkoa hänelle tapahtuu jotakin omituista. Hän tempautuu Titanic -laivaan, sata vuotta ajassa taaksepäin. Yllättäen hän ei olekaan Louise, vaan 17-vuotias näyttelijätät, neiti Baxter. Siitä alkaa muodin ja pelon täyteinen laivamatka, sillä vaatteet ovat upeita, mutta Louise tietää kuinka Titanicin kävi. 

"Miten jännittävä elämä tuon mekon omistajalla oli mahtanutkaan olla! Hän sai käydä juhlissa tuossa upeassa kimaltelevassa puvussa - Louise arveli, että mekon omistajan elämä oli todennäköisesti koostunut salakapakoissa tanssimisesta, uhkapelaamisesta ja gansgstereista."s.20

Muotimatkaaja Titanicin kannella on kiinnostava kurkistus historiaan ja vintagevaatteiden maailmaan. 

Historialliset yksityiskohdat Titanicista, kuten sisustus tai kuntosalin esittely, tuovat laivan lukijan silmien eteen hohdokkaana ja uskottavana. 

Upeiden vintagevaatteiden ja historian lisäksi kirjassa on vauhdikas tarina, jonka päähenkilö on 12-vuotias tyttö, joka on rohkea, fiksu ja omatoiminen. Välillä hiukan liiankin aikuismainen niin nuoreksi, vaikka joukkoon on yritetty laittaa lapsenomaisuutta esim. sillä, että pojat on ällöjä, mutta siinä sitten taas mennään mielestäni liian lapselliseksi. Kuitenkin hänen luonteensa sopi kirjan tarinaan loistavasti.

Pidin kirjasta paljon. Historia, muoti ja päähenkilö, jolla on kiinnostava harrastus veivät mennessään. Lisäksi kirjassa on upeita muotikuvia, jotka on piirtänyt Sandra Suy. Pidin myös kirjan ulkoasusta ja kauniista ykistyiskohdista. Harmi ettei sarjan jatko-osia ole suomennettu, olisin lukenut muistakin historiallisista matkoista mielelläni. 

Muotimatkaaja Titanicin kannella, (The Time-traveling Fashionista, 2011)

WSOY, 2011

Muotikuvitus: Sandra Suy

Suom. Aila Herronen

s.268

Eppu Nuotio ja Pirkko Soininen: Punainen vaate

 

Salome Virta osallistuu varakkaan taiteen keräilijän juhliin Berliinissä. Juhlissa Salomelle esitellään jotakin hyvin erikoista. Seinällä roikkuu Elin Danielson-Gambogin omakuva. Salome ymmärtää taulun olevan väärennös ja halu selvittää asia kasvaa liian suureksi. On taas lähdettävä tutkimaan asiaa, vaikka se ymmärrettävästi saattaa johtaa hyvin vaarallisille poluille. 

1800-luvun lopulla kaksi taiteilijaystävystä, Elin ja Dora käyvät kirjeenvaihtoa, joista käy ilmi monenlaista niin taiteeseen kuin suhteisiinkin liittyvää.

"Tuollaisen omakuvan Salomekin haluaisi itsekin ottaa itsestään kameralla. Hän toivoo, että saisi loihdittua kasvoilleen yhtä taipumattoman ja itsetuntoisen ilmeen."s.12

Punainen vaate on kolmas osa Salome Virta -Taidemysteereistä.

Tämä kirja niin kuin sarjan aiemmatkin osat, on kiinnostava kurkistus taidemaailmaan. Se innostaa tutkimaan kirjassa mainittujen taiteilijoiden töitä, ja on muutenkin viihdyttävää nopeaa luettavaa.

Tämäkin osa kulkee sekä nykypäivässä, että menneessä ajassa. Tosin tällä kertaa mennyt aika ei juurikaan liittynyt käsillä olevaan mysteeriin, mutta siinä tutustuttiin kuitenkin kiinnostavaan taiteilijaan ja hänen elämäänsä. 

Kirjan mysteeri sen sijaan jääkin aika minimaaliseen osaan. Lähinnä keskitytään Salomen ja Tuomaksen elämään ja siinä ohella salome tekee muutaman kepoisen oloisen tutkimuksen ja päätyy heti selvittämään koko valtavan mysteerin. Mutta toisaalta kepeitä nämä murhat ja mysteerit ovat aiemmissakin osassa olleet, joten ei tämä ole mikään suuri yllätys. Kunhan tätä sarjaa lukee enemmänkin viihteellisena taidemaailmaan sijoittuvana romaanina kuin suuria yllätyksiä tarjoavana dekkarina tai taidemysteerinä, niin kuin tätä kirjaa mainostetaan. 

Lue myös: Nainen parvekkeella ja Sakset tyynyn alla.

Punainen vaate

Bazar, 2019

s.287

Veera Vaahtera: Vedet silmissä

 

Jenna on stand up -koomikko, samoin kuin hänen poikaystävänsä Osmo, jonka kanssa hän on viettänyt jo useamman vuoden. Tosin pari asuu edelleen erillään, eikä Osmoa tunnu suhteen vakavoittaminen kiinnostavankaan. Leikiksi mies pistää usein asiat muutenkin. Mutta asiat voi onneksi kääntää parhain päin. Tällaisesta suhteesta saa niin paljon hyvää materiaalia keikoille. 

Veljen äkillinen kuolema suistaa tutun ja turvallisen arjen kerta heitolla raiteiltaan. Miten surun keskellä pitäisi pystyä työkseen naurattaaan muita? Entäs vitsaileva sitoutumiskammoinen poikaystävä sitten, saako sellaiselta kaipaamaansa lohtua? 

"Kukaan ei halunnut kuulla minun kysyvän, oliko joku muka yllättynyt, tai kaivannut luentoani siitä ettei ihminen ollut velvollinen jatkamaan olemassaoloaan, jos se oli kerran käynyt sietämättömäksi. Järkyttävää, traagista, sanoivat muut, ja minä nyökyttelin samaan aikaan kun korjasin mielessäni: luonnollista, loogista."s.9

Vedet silmissä on kevyttä luettavaa, mutta ei kovin kevyttä asiaa. Kirjan nimen ja stand up -komiikan maailmaan sijoittumisen takia kuvittelin tarttuvani hauskaan nauruhermoja kutkuttelevaan kirjaan, mutta hyvin pian selvisi, että vedet silmissä tässä kirjassa ollaan suurimmaksi osaksi surun kyynelten takia. Mutta kyllä tässä sentään lukija hymyilläkin saa, sillä etenkin Jennan ja Osmon suhteen pienet arkiset hetket ovat lukijalle hauskoja, vaikka ei varmasti kirjan henkilöille. 

Pidin kirjasta, vaikka en läheskään yhtä paljon kuin aiemmin lukemastani Rakkautta, vahingossa -kirjasta. Tässäkin kirjassa nainen päätyy erilaisten sattumusten kautta etsimään itselleen sitä oikeaa polkua. Tämä vain oli aiheeltaan paljon vakavampi läheisen itsemurhan takia. 

Kirja on täynnä kauniita, teräviä ja aitoja mietteitä ja tekoja arjesta, työstä, kuolemasta, rakkaudesta ja monesta muusta. Jenna alkaa vanhan ystävän, Elliksen kanssa laittamaan paikkoja kuntoon veljen talossa, jotta sen voi laittaa myyntiin. Siinä kaikkia veljen tavaroita läpi käydessä päästään kuulemaan Jennan ajatuksia ja seuraamaan hänen uudenlaista kiinnostusta työtä ja rakkautta kohtaan. Kirjan loppu onkin kaunis, eikä liian ennalta-arvattava. 

Vedet silmissä

Tammi, 2020

s.207

Douglas Preston ja Lincoln Child: Tulikivi

 

Long Islandilla sijaitsevan kalliin kartanon omistaja löydetään kammottavalla tavalla murhattuna kodistaan. Murha on niin kummallisen kamala, kuin itse paholainen olisi sen tehnyt, että itse agentti Pendergast saapuu paikalla. Pendergast kun tunnetusti on aina siellä missä kaikki yliluonnolliselta vaikuttavat murhat tapahtuvat.

Kuolleen taidekriitikko Jeremy Groven ruumiin viereltä löydetään jopa lattiaan palanut sorkanjälki. Onko paholainen todella käynyt paikalla vai onko kyseessä hyvin suunniteltu mielikuvituksellinen murha? 

"D´Agosta katseli lattiaan painunutta kuviota. Lakka sen ympärillä oli kuplinut ja halkaillut, mutta oli silti selvää, mikä se oli: valtava sorkan jälki, joka oli palanut syvälle lattiaan."s.36

Tulikivi on kolmas suomennettu agentti Pendergast -dekkari. 

Olen varmaan ennenkin sanonut tämän, mutta minua epäilyttää yli 400 sivuiset dekkarit jostain syystä valtavasti ja siksi aika harvoin tartun sellaisiin. Tulikivessä on lähes 700 sivua, ja tämän sarjan muut osat ovat myös valtavia. Silti näihin ei epäilytä yhtään tarttua, sillä Pendergastit ovat täyttä timanttia. Ainakin nyt nämä kolme ensimmäistä lukemaani ovat olleet. Eikä tarinaan ehdi kyllästyä, sillä tässäkin osassa ehti tapahtua vaikka mitä jännittävää ja yllätyksellistä.

Pendergast on jälleen oma salaperäinen kalpea itsensä. Hänen vakavuutensa ja hienostuneisuutensa tekee hänestä hyvin omalaatuisen dekkarin päähenkilön. Pendergastistahan ei kovin paljoa lukijalle kerrota, mutta pienetkin tiedonmurut pitävät mielenkiinnon yllä. Hänen seuranaan tapausta tutkii D`Agosta. Näiden kahden välinen yhteistyö on hauskaa seurattavaa. On toimintaa, huumoria ja vakavaksi käyviä tilanteita. Koko ajan kirja kulkee sujuvasti eteenpäin.

Loistavan henkilökemian lisäksi tästäkin kirjasta löytyy murhia, jotka vaikuttavat yliluonnolliselta. Pidän tästä tyylistä valtavasti. Enkä arvannut loppuratkaisuakaan etukäteen lainkaan. Ja huhhu millainen se olikaan. Vieläkin kauhistuttaa, vaikka sentään arvaan miten seuraavaksi mahdollisesti tapahtuu. Edessä taitaa olla aika hurjat seikkailut, joten ei muuta kuin piakkoin seuraavan osan pariin. 

Tulikivi, (Brimstone, 2004)

Gummerus, 2011

Suom. Jaakko Kankaanpää

s.695