Gena Showalter: Yön kirous

 

Budapestissä on vanha linna, jonka asukkaat herättävät ihmisissä paljon keskusteluja. Keitä nämä erikoiset miehet ovat? Enkeleitäkö? 

Linnan asukkaat itse tietävät olevansa kaukana enkeleistä, he ovat manalan valtiaita. Jokaisessa heissä asuu kammottava demoni. 

Maddox kantaa sisällään Väkivaltaa, niinpä hän ei ole erityisen turvallista seuraa kenellekään, etenkään itseään huomattavasti heikommalle ihmiselle. Mutta kun linnaan päätyy eräs hyvin kiinnostava nainen, Ashlyn, on Maddoxin pakko hillitä demoninsa. 

"Ashlyn oli saanut selville, että jotkut paikallisista todella pitivät kukkulan laella asuvia miehiä demoneina. Suurin osa kuitenkin piti heitä enkeleinä, jotka pysyttelivät omissa oloissaan lukuun ottamatta yhtä tiettyä, jolla oli kaupungissa melkoinen naistenmiehen maine."s.31

Yön kirous on ensimmäinen osa paranormaalista romanttisesta Manalan valtiaat -sarjasta.

Tämän kirjan aihe kuulosti hyvältä. Vanhat kreikkalaiset jumalat kiinnostavat, samoin demoneita vartioivat sotilaat. Linna Budapestissä kuulosti myös erityisen houkuttelevalta. Ainekset oikein kiinnostavaan kirjaan oli siis tarjolla. Harmi vaan ettei toteutus osunut nyt kyllä omaan makuuni lainkaan.

Kirjan rakkausdraama pilasi minulta koko lukukokemuksen. Ashlynin ja Maddoxin rakkaustarina on epäuskottava ja tylsä. Minuun ei iske tällainen "ei yhtään mistään oikeasta syystä kumpuava palava rakkaus". Minua myös ärsytti suuresti, kun kirjassa alettiin viimein puhua kiinnostavimmista aiheista, demoneista, jumalien sodista tai ylipäätään mistään vakavammasta, niin ne hetket oli sitten pakko jättää lyhyeen, sillä täytyihän sitä nyt hiukan puhua taas siitä kuinka paljon Ashlyn ja Maddox haluavat toisiaan, vaikka päällä olisi kuinka kammottava tilanne tahansa.

Ainoa asia mitä jäin ihmettelemään kirjan luettuani oli, että miksi minä luin tämän loppuun asti? Tarina jäi kesken, jatko-osissa demonien ja jumalien draama jatkuisi, mutta vaikka se kiinnostaisikin minua, niin hyvin suurella todennäköisyydellä ärsyyntyisin vain seuraavan demonin epäuskottavan rakkaustarinan kimpussa.

Yön kirous, (The Darkest Night, 2008)

Förlaget Harlequin AB, 2011

Suom. Eeva Parviainen

s.365

Antti Tuomainen: Tapahtuu huomenna

 

Petteri Puulasmaa tekee työkseen puhelinennustuksia vähintäänkin epäilyttävän pomon alaisena. Hän on aivan surkea työssään, eikä oikeastaan vähääkään pidä siitä, mutta pois ei voi lähteä, sillä hänellä on oltava vakaa elämäntilanne. Huoltajuuskiista tyttärestä, pomon hengitys niskaan työpaikalla ja vielä kuvioon astuva uusi tuttavuus, joka hänkin haluaa jotakin Petteriltä, alkaa tuntua jo liian raskaalta, kunnes ratkaisun mahdollisuus yhtäkkiä ilmestyy yllättävältä taholta. 

"Yhteistä meille kaikille - luin itseni siihen joukkoon, joka oli aina mielenkiinnolla kuunnellut niin sanottuja asiantuntijoita, mitä se sana ikinä tässä yhteydessä lopulta tarkoittikaan - oli, että me tarvitsimme jonkun kertomaan, mitä huomenna tapahtuu."s.55

Tapahtuu huomenna on tämän vuoden Kirjan päivien kunniaksi kirjakaupoissa jaettu kaupan päällis pienoisromaani.

Tapahtuu huomenna on helppoa ja nopeaa luettavaa. Koska kyseessä on pienoisromaani tapahtuu asiat vauhdilla, eikä mihinkään ehditä sen pidemmin keskittyä. Ihan mukavasti kuitenkin pääsin Petterin maailmaan ongelmineen kaikkineen. 

Tässä kirjassa on toki tärkeä aihe, isän oikeudet lapseensa, mutta olihan tämä aika kieli poskella -tyylinen tarina. Aiheita tässä oli paljon muitakin tuon isän oikeuksien lisäksi, kuten rikollisuus ja ammattietiikka. Isoja aiheita siis pienessä kirjassa, jossa mutkat vedetään suoriksi, eikä loppuratkaisua tarvitse jännittää kauaa. 

Eli siis ihan kelvollinen kaupan päällis -kirja, jonka luki nopeasti ja jonka parissa viihtyi, mutta ei mitään hirmuisen mieleenpainuvaa. Kansi on upea, ja sen perusteella odotin jotakin juuri tähän syksyyn sopivaa hiukan maagista tarinaa, joten täytyy myöntää, että tämä varsin arkinen tarina oli siksi pettymys, mutta sehän ei ollut kirjan vika vaan minun odotuksieni. 

Tapahtuu huomenna

Kirjakauppaliitto, 2023

Kansi: Noora Westerlund

s.134

Lucinda Riley: Kuolema sisäoppilaitoksessa

 

Fleat House on pieni sisäoppilaitos Norfolkissa. Kun yksi sen oppilaista kuolee, pitää rehtori ja monet muut tapausta onnettomuutena. Paikalle saapuu kuitenkin poliisi, Jazz Hunter, joka alkaa tutkia tapausta yhdessä työparinsa, Alastair Milesin kanssa. Yhdessä he saavat paljon asioita selville uhrista, ja alkaakin näyttää pahasti siltä, että kyseessä tosiaan on murha. 

Fleat Housen oppilaista, opettajista ja heidän perheistään alkaa paljastua monenlaista, mutta Jazz on hyvä työssään ja aikoo kaivaa esille kaikki kammottavat salaisuudet. Työtä tosin häiritsee hieman hänen omat yksityiset ongelmansa, joita hän selvittää samalla.

"Jazz yllättyi nähdessään, kuinka alkeellisesti Fleat House oli varusteltu. Ottaen huomioon muhkeat lukukausimaksut olisi voinut odottaa parempia makuutiloja kuin kolho ja rähjäinen rakennus, johon hän oli juuri astunut. Hän oli nähnyt ylellisempiä vankiloitakin."s.74

Kuolema sisäoppilaitoksessa on sujuvasti etenevä dekkari, jonka salaisuudet pitävät jännitystä yllä loppuun saakka, ja joka tarjoaa monenlaista yllätystä matkan varrella. 

Fleat House on juuri sellainen paikka, jonne haluan dekkarin parissa matkustaa. Tunnelmallinen, mutta rähjäinen kivitalo syrjäisessä paikassa. Varsinaiseen sisäoppilaitokseen oppilaineen ja koulumaailmoineen tässä ei tosin juurikaan tutustuta, vaan tarina kulkee enemmänkin Jazzin elämän ympärillä. Se ei haitannut yhtään, sillä Jazzin elämän parissa pääsin melko karuun asuntoon ja Norfolkin hyytävien säiden armoille. Tunnelma onkin melko synkkä, hyytävä ja salaisuuksien täyteinen. 

Olen aiemmin lukenut muita Lucinda Rileyn kirjoja ja yllätyinkin tämän kirjan tyylistä. Teksti on toki yhtä sujuvaa ja mukavaa lukea, mutta minut yllätti kuinka tavanomainen dekkari tämä on. Odotin Rileyn dekkarin olevan vielä enemmän ihmisten tarinoiden ympärille keskittyvä juttu, jossa menneisyyteen uppouduttaisiin samalla tyylillä kuin muissakin hänen kirjoissaan. Tämä on kuitenkin yllättävän perinteinen dekkari, jossa poliisi saapuu paikalle tuskaillen omia murheitaan, ja siinä ohella selvittää tapauksen.

Kuolema sisäoppilaitoksessa

Bazar, 2023

Suom. Tuukka Pekkanen

s.490

Maija Kajanto: Korvapuustikesä

 

Ravintola-alalla työskentelevä Kristiina saa tarpeekseen työpaikasta, joka vie ilon ruuasta. Niinpä hän hyppää bussiin ja matkaa Keski-Suomeen mummon luokse. Pyhävirran pikkukylä on turvapaikka, jossa on hyvä pitää pieni hengähdystauko. 

Mummon pitämä kahvila Koivukin tarvitsee kipeästi apua ja kohta Krisse onkin taikinakulhon äärellä. Mikä voisi olla parempi keino unohtaa ikävät asiat kuin leipoa leipomistaan ja palvella asiakkaita. 

Krisse tutustuu työnsä ohella uudestaan vanhoihin tuttuihin ja kylän uusiin kasvoihin. Sille ei kuitenkaan voi mitään, että ikävät asiat menneisyydestä nousevat pintaan ja vaativat käsittelyä.

"Kahvila täytti hänen päivänsä puuhailulla ja suunnitelmat tulivat öisin uniin. Mutta ne eivät olleet pahoja unia, vähän levottomia vain. Kahvilan kunnostaminen oli hauskaa, hauskempaa kuin Krisse oli odottanut, vaikka ty tuntui loputtomalta."s.80

Korvapuustikesä aloittaa Kahvila Koivu -sarjan.

Korvapuustikesä on nopealukuista viihdettä suloisen pikkukylän maisemissa. En usko, että kyllästyn ikinä näihin tarinoihin, joissa päähenkilö muutta kaupungista maalle aloittamaan uutta elämää. :D Tuttuun kaavaan mennään tässäkin kirjassa, rakennetaan uutta alkua, ja siinä samalla ehkä hiukan ihastutaankin. Mutta vaikka kaava on tuttu, on kirja silti omanlaisensa. 

Pikkukylän tunnelma on kiva avuliaine, sekä ei niin avuliaine asukkaineen. Krissen elämää ja ajatuksia päästään kurkistamaan tarpeeksi. Tarinassa on sopivasti helposti sujuvia iloisia asioita, sekä niitä hankalampia juttuja, jotta kaikki ei tunnu sujuvan liian helposti. Hahmot tekevät myös virheitä, eivätkä ole liian täydellisiä. Muutama paljastus onnistui yllättämäänkin, vaikka rakkauskuviot eivät siinä onnistuneet. 

Kirjan ruuan tuoksuiseen tyyliin sopi erinomaisesti sinne tänne ripotellut reseptit, jotka liittyvät oleellisesti tarinaan. Minä palaan kyllä Kahvilaan Koivuun muidenkin osien parissa.

Korvapuustikesä

WSOY, 2022

Kansi: Laura Noponen

s.320

Nicholas Evans: Hevoskuiskaaja

 

Tom Booker on Montanassa asuva mies, joka auttaa hevosia. Eräänä päivänä hän saa työtarjouksen naiselta, joka haluaa apua auto-onnettomuuteen joutuneelle hevoselle. Tilanne ei kuitenkaan ole helppo. Hevonen on henkihieverissä ja niin pelokas, että sitä on lähes mahdoton käsitellä. Annie on kuitenkin päättänyt, että hevonen saadaan kuntoon, sillä hänestä tuntuu, että muuten hän menettää jotakin. Annien tytär toipuu myös samasta onnettomuudesta. Annie matkaa hevosen kanssa Tomin luo ja saa kuin saakin tämän auttamaan. Matkalla Annien ajatukset elämästä ylipäätään muuttavat muotoaan.

"Annie seisoi Gracen huoneen ovella ja antoi silmien tottua pimeään. Tekojalka seisoi nurkassa kuin tinasotilas vartiossa. Grace liikahti unissaan ja mutisi jotakin. Yhtäkkiä Annien mieleen juolahti ajatus, että ehkä tämä tarve pitää Pilgrim elossa, löytää joku joka pystyisi lievittämään sen ahdistusta, ei koskenutkaan Gracea vaan häntä itseään."s.101

Hevoskuiskaaja on keikkunut lukulistallani ikuisuuden, mutta nyt viimein sain tartuttua tähän hevoskirjaklassikkoon. 

Kirjan luettuani ajatukseni tästä ovat hyvin vaihtelevia. Osittain pidin ja osittain en. 

Kirjan alku oli niin tunteisiin menevä, etten oikein tiennyt miten jatkaa kirjan parissa, kun heti aluun naamani eteen heitetään tuollaiset riipaisevat kauhukuvat. Sen jälkeen onkin lähes koko kirja tasaisempaa tarinaa, jossa keskitytään tunteisiin, suhteisiin, itsensä kokoamiseen ja ehkä uudelleen löytämiseenkin. Sitten aika lähellä loppua vedetään taas juttu aivan päälaelleen ja tehdään taas kamalat riipaisevat kohtaukset, jonka jälkeen loppu tuntuu jotenkin kylmältä, ja noh liian järkevältä ja sopuisalta. 

Ymmärrän kyllä aivan täydellisesti tämän kirjan suosion, sillä ei tämä tarina minunkaan päästäni unohdu varmaankaan ikinä, sen verran ikimuistoinen se on. Mutta ei tämä silti ole sellainen kirja, että haluaisin vaikka uudestaan lukea. Minulla kun tökki kirjan rakkaustarina. Minulta menee usein kirjojen rakkaustarinat hiukan ohi, sillä tavalla, että en vain nää mitään syytä, miksi nämä ihmiset rakastavat toisiaan, ja niin kävi nytkin. Tai sain kyllä otteen siitä, että he siinä tilanteessa löysivät toistensa luo, mutta sitten se loppuratkaisu... En minä tässä ihan niin palavaa rakkautta aistinut, että lopun olisi pitänyt olla tällainen.

Hevoskuiskaaja, (The Horse Whisperer, 1995)

WSOY, 1995

Suom. Hilkka Pekkanen

s.400

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan varjossa

 

Jenny Malmström on nuori leski, rovastin tytär, ja monessa mukana. Hän kerää Rouvainyhdistyksen kanssa rahaa hyväntekeväisyyteen, mutta se ei riitä, sillä Jenny ei ole niin kuin monet muut rouvat. Hän ei unohda köyhiä kotiin päästyään, eikä häntä niinkään kiinnosta rouville suunnatut kotiaskareet. Sen sijaan Jennyllä on monia muita kiinnostuksen kohteita. Jenny tutustuu kahteen mieheen, Kosti Vanhaseen ja puuvillatehtaan johtajaan Fredrik Barkeriin. Kummassakin miehessä on jotakin hyvin kiinnostavaa.

"Ruoka oli hyvää. Jopa Loviisa-täti söi hiljaa nauttien ruuasta. Jenny Katseli isäänsä ja tätiään, joiden kasvot näyttivät lempeiltä kynttilöiden valossa. Siinä oli hänen perheensä. Muita hänellä ei enää ollut. Hän tunsi hetken surua, mutta pyyhki sen pois mielestään. Nyt oli joulu, ja hän oli kiitollinen kaikesta siitä mitä heillä oli."s.105

Puuvillatehtaan varjossa aloittaa Puuvillatehdas -sarjan.

Tässäpä aivan loistava sarjan aloitus historiallista viihdettä kaipaaville. Kirja sijoittuu 1800-luvun lopun Turkuun. Päähenkilö Jenny on vahva nainen, jolla on omia ajatuksia ja rohkeutta toteuttaa monenlaista, aikana, jolloin naisilta ei niinkään toivottu omatoimisuutta, vaan naisellista oleilua ja perheen kasvatusta. 

Teksti on helppolukuista, miljöön ja aikakauden henkiin herättävää ja otteessaan pitävää. Juoneen mahtuu monenlaista kiinnostavaa tapahtumaa ja draamaa, mutta myös paljon kauniita yksityiskohtia aikakaudesta ja sen arjesta. Suhdedraamaa ja rakkautta löytyy runsaasti, mutta onneksi Jenny rohkean luenteensa kanssa pysyy pääosassa ja saamme kuulla hänen monista upeista tempauksistaan. Hän pysyy lujatahtoisena ja rohkeana loppuun saakka, puolustaen omia arvojaan. 

Kirja on loistava kokonaisuus, jossa päästään kurkistamaan niin työläisten kuin rikkaiden johtajienkin arkeen. Puhutaan niistä, jotka eivät niin välitä työläisten oloista kunhan on itsellään rahaa, ja niistä jotka välittävät muista, vaikka oman varallisuuden menettämisen uhalla. Jatkankin sarjan parissa ehdottomasti.

Puuvillatehtaan varjossa

Gummerus, 2021

Kansi: Timo Numminen

Kannen kuvat: Museovirasto ja Helsingin kaupunginmuseo

s.335

Kerstin Ekman: Tapahtui veden äärellä

 

Tukholmalainen Annie lähtee pienen tyttärensä kanssa matkaan. Hän aikoo muuttaa pieneen Pohjois-Ruotsalaiseen kylään, ja aloittaa uuden elämän ihanan Danin kanssa. Eräänä helteisenä juhannuksena he sitten saapuvat kylään. Tuo juhannus muuttaa monen elämän. Kylässä tapahtuu kaksoimurha, jonka selvittämiseen menee vuosia. 

"Hänen oli kylmä. Pitkät hitaat väristykset kulkivat koko ruumiin läpi. Hänestä tuntui että hän näki yksityiskohdat tarkkaan kuin hänellä olisi ollut petolinnun katse. Mutta hän ei enää pystynyt selvittämään miksi hän oli nyt täällä. Miksi hän oli tullut tähän valoon. Mian kasvot olivat niin kovin pienet."s.97

Tapahtui veden äärellä on palkittu ja pidetty teos, joka on jälleen pinnalla kun sen pohjalta on tehty sarja. Niinpä oli minunkin viimein aika tarttua tähän kirjaan, kun isänikin sitä suositteli.

Luen aina silloin tällöin klassikoita, mutta aika harvoin mitenkään suuresti innostun niistä tai pidän niistä. Eikä tämä ollut yksi niistä poikkeuksista. En voi sanoa koukuttuneeni tähän kirjaan, tai edes erityisemmin pitäneeni tästä. 

Luonto kirjan sivuilla oli kaunista. Pidin Pohjois-Ruotsin maisemista ja niiden kuvailusta. Alkuun tuntui myös siltä, että nyt on sopivan omituista meininkiä kirjassa, mutta hyvin pian selvisi, että kaikki oli liiankin outoa. Kaikki hahmot olivat myös jotenkin todella surumielisiä. Kirjasta ei kyllä ilonpilkahduksia juurikaan löydy, vaan tunnelma on tasaisen harmaata. On niin vihamielisiä hahmoja, väkivaltaa ja kyräilyä. 

En päässyt lainkaan tarinan imuun. Samaistumispintaa olisi pitänyt olla edes hitusen, jotta olisin jaksanut kiinnostua. Sen sijaan tysistyin lukiessani tarinaa hymyttömistä henkilöistä, jotka päätyivät mitä kummallisempiin lahkoihin. Eikä kirjan loppukaan jaksanut enää säväyttää mitenkään, olin vain onnellinen, että olin saanut kirjan loppuun, sillä sen kahlaaminen ei ollut minulle helppoa. 

Tämän luettuani kiinnostaisi kyllä katsoa se tämän pohjalta tehty sarja, jospa se tarjoaisi minulle jotakin enemmän.

Tapahtui veden äärellä, (Händelser vid vatten, 1993)

Otava, 1994

Suom. Oili Suominen

s.400

Maami Snellman: Kuun lapsi

 

Kaksoset Otava ja Tylli matkustavat kesällä pohjoiseen, sillä heidän isänsä lähtee työmatkalle. Otava ja Tylli menevät siksi aikaa Tuuliaienpään kylään. Paikka on heille vieras, eivätkä he heti innostu viettämään lomaansa keskellä korpea. Mutta kun alkaa tapahtua jännittäviä asioita ja he kuulevat pelottavia taruja Staalosta, alkaa heidän mielenkiintonsa herätä. Lomasta tuleekin kaikkien aikojen jännittävin, aivan kaikkea kokemaansa he eivät ole edes uskoa.

"Kun Niila oli mennyt, Otava ja Tylli juoksivat kiireen vilkkaa ulkoikkunaan. He halusivat tietää, oliko todellakin ollut kyse linnusta. Molemmat seisahtuivat kuin seinään. Ikkunan alla ruohikolla oli jotakin kummallista. Jonkinlainen kuva, joka oli rakennettu kivistä, risuista ja kävyistä."s.53

Kuun lapsi on nuorille suunnattu jännittävä kirja, joka oli pakko lukea lähes yhdellä kertaa, sillä jännittävät, hiukan mystiset tapahtumat alkavat aikaisessa vaiheessa ja pitävät otteessaan loppuun asti. 

Nopeasti etenevä tarina, pohjoisen upea luonto soineen ja tuntureineen, saamelaisten kulttuuri ja selvitettävä mysteeri luovat yhdessä upean ja tasapainoisen kokonaisuuden, jota on pakko lukea sivu toisensa perään. 

Oli piristävää saada lukea nuortenkirja, jossa puhutaan saamelaisuudesta, sillä se ei ole tosiaankaan ihan jokaisen kirjan aiheena. Saamelaisuus ja sen historia tulevat kirjassa esiin pieninä tiedonmuruina, ilman opettavaista sävyä. Saamelaisuus kuuluu tähän kirjaan, eikä tunnu lainkaan päälleliimatulta. 

Lukisin mieluusti lisääkin Otavan, Tyllin ja Mihkan seikkailuista pohjoisessa. 

Kuun lapsi

KVALITI, 2023

Kansi: Laura Palmroth

s.147

Arvostelukappale

Salla Simukka: Tästä kaikki alkaa

 

Nova ja Isla ovat ostaneet unelmiensa talon keskeltä metsää, mutta edes se ei riitä korjaamaan heidän suhdettaan. He eroavat. Nova keskittyy kuvitustöihinsä ja Isla väitöskirjaansa. Nova on helpottunut heidän päätöksestään, mutta tunne ei kestä kauaa, sillä pian hän huomaa Islan käyttäytyvän kuin he eivät olisi käyneet keskustelua lainkaan. 

Kummallisemmaksi tilanne käy kun Nova huomaa omituisia asioita talossa. Hedelmät homehtuvat vauhdilla, ötökät valtaavat taloa... Novasta tuntuu kuin talo yrittäisi kertoa hänelle jotakin. Mitä kamalaa menneisyydestä löytyykään.

"Isla oli kävellyt Novan elämään juuri oikealla hetkellä, kaksi vuotta Eetusta eroamisen jälkeen. Nova oli ehtinyt toipua edellisestä suhteesta mutta ei ollut vielä siirtynyt kokonaan erilaiseen elämänvaiheeseen, esimerkiksi toiseen maahan. Isla oli tullut, tarttunut hänen käteensä ja antanut syyn pysyä aloillaan."s.62

Tästä kaikki alkaa on pieni, nopealukuinen ja hyvin intensiivinen kirja. Noin 170 sivuisen kirjan lukee ahmien. 

Kirja on kauhulla sävytetty tarina erosta. Pidin kauhuelementeistä, siitä kuinka talon historia pikku hiljaa punoutui osaksi tarinaa. Hyviä olivat myös eroa koskevat ajatukset. Kauhun painostava tunnelma hiipi sopivassa vauhdissa mukaan tarinaan.

Olen edelleen enemmän sellaisten perinteisempien, arkisempien kauhutarinoiden ystävä. Tästä kaikki alkaa leikittelee paljon sellaisilla tarinoilla, joista lukijan on itse pääteltävä mikä on totta ja mikä kuviteltua, ja miksi nämä kummalliset asiat tapahtuvat, mutta lopussa kaikki selviää minullekin tarpeeksi selkeällä tavalla.

Tästä kaikki alkaa

Tammi, 2022

s.169

Pia Hagmar: Klara ja hevoset 1-3

 

Vastentahtoinen Klara muuttaa äitinsä kanssa uudelle paikkakunnalle, mutta uusi asuinpaikka alkaakin vaikuttaa mukavalta, kun äiti antaa luvan aloittaa ratsastustunnit. Klara saa kokea monenlaista ihanien ponien parissa, mutta kaikki ei tunnukaan koko ajan pelkältä unelmalta, kun opeteltavaa on paljon ja töitä hevosten parissa vielä enemmän. Siinä samalla hankitaan uusia ystäviä, eivätkä asiat heidänkään kanssa mene koko ajan putkeen. Lisäksi on vielä monenlaista uutta perhekuviotakin käsiteltäväksi.

"Mykistyn täysin. Se, mistä olen niin kauan haaveillut, onkin yhtäkkiä ihan käden ulottuvilla. Jos suostun muuttamaan, unelmani toteutuu. Samalla kuitenkin menetän isän ja kaiken muun, mihin olen tottunut."s.21

Klara ja hevoset 1-3 sisältää kolme ensimmäistä Klara -kirjaa. Klara ja poniystävä, Klara ja unelmien hevonen, sekä Klara ja oma hevonen johdattavat kaikki Klaran mukana ponien ja hevosten täyteiseen elämään.

Nämä ovat hyvin nopealukusia hevoskirjoja, joissa keskitytään paljon myös ystävyyteen, perheasioihin, muutoksiin ja muihin nuoren Klaran elämää koskeviin asioihin. Nämä tarjoavat myös mukavaa vaihtelua sellaisille hattarnapunaisille heppakirjoille, joissa hevoselämä on aina pelkkää hohtoa, sillä näissä käsitellään myös paljon sitä rankempaa puolta. Kuinka paljon aikaa ja raaa hevoset vievätkään, ja jaksaako kaikkien kiinnostus hevosia kohtaan pysyä viikosta toiseen, kun pitäisi aina koulun jälkeen mennä tallille siivoamaan. Ja entä jos se niin rakas poni sieltä tallilta lähteekin pois, eikä asiaa voi estää mitenkään, kun se ei kerran ole oma? 

Klara kirjat ovat lyhyitä, mutta niissä ehtii tapahtua monia isojakin asioita näiden kolmen kirjan aikana. Nämä ovat kiinnostavaa ja nopeaa luettavaa, joissa käsitellään arkisia nuoren huolia uskottavasti. Jatkokin kiinnostaa, sillä Klaran omassa elämässä tapahtuu monenlaista, ja tulevia tapahtumiakin hiukan jo vihjailtiin.

Klara ja poniystävä, (Klaras dröm, 1999)

Klara ja unelmien hevonen, (Klaras vintersorg, 1999)

Klara ja oma hevonen, (Klara Andersson, hästägare, 1999)

Otava, 2011-2012

Suom. Elina Lustig

s.159, 128 ja 123 

Susanna Alakoski: Pumpulienkeli

Hilda syntyy maaseudulla, Sorolan kylässä. Lapsuutensa hän elää kuitenkin Sanna-tädin hoteissa, sillä isä muuttaa Amerikkaan ja äiti sairastaa tuijotustautia. 15-vuotiaana Hildalle käy huonosti ja hänet ajetaan ulos talosta. Hän päätyy piiaksi toiseen taloon. Siellä hän tutustuu Helliin, jonka kanssa hän yhdessä lähtee Vaasaan aloittamaan täysin uutta elämää. He pääsevät töihin valtavaan tehtaaseen, ja heistä tulee pumpulienkeleitä.

"Sininen hämärä kietoi tuvan hiljalleen vaippaansa. Ulkona sika röhki. Emäntä keitti vastalypsetystä maidosta velliä. Täysi vatsa on paras päänalunen, emäntä sanoi ja hämmensi pataa. Helli kostutti hiuksensa syljellä, sitten hän palmikoi ne tiukasti kahdelle pitkälle palmikolle."s.126

Pumpulienkeli aloittaa Pumpulienkeli -sarjan.

Kirjan tapahtumat alkavat jostain 1900-luvun alusta, Hildan syntymästä, ja päättyy suunnilleen Hildan ollessa viisikymmentä.

Pumpulienkeli on yksityiskohtien täyteinen tarina Hildasta, työläisestä, joka ahertaa koko elämänsä. Hildan elämää seuraamalla lukijalle välittyy uskottava ja yksityiskohtainen kuva tuon ajan työläisten elämästä. Ajankuva ja historialliset tapahtumat tulevat esiin kaikessa ja lukijalle välittyy paljon tietoa arjesta puuvillatehtaalla, mutta myös monesta muusta asiasta. 

Pidin kovasti kirjan tarjoamasta matkasta menneeseen, ja sen tarkasta arjen ja työn kuvauksesta. Hilda on hahmona rehti ja aito ahertaja. Hänestä ei ole yritetty tehdä sellaista monista historiallisista romaaneista tuttua sankaritarta, joka muuttaa asioita olemalla erilainen, vaan tällä kertaa sain tutustua hahmoon, jonka elämää kuvataan sellaisena, jota varmasti monet tuon ajan työläiset elivät. Hilda kokee silti paljon kiinnostavia ja dramaattisia vaiheita elämässään, joten tylsää hänen elämänsä seuraaminen ei ole. 

Minun makuuni kirjassa oli kaikki muu kohdillaan, mutta puuvillatehtaassa työskentelyä kuvattiin niin pitkään kirjassa, että pieni karsiminen ei olisi minua haitannut, vaikka periaatteessa asia ihan kiinnostavaa olikin. Välillä vaan historialliset yksityiskohdat veivät niin suuren osan tarinasta, että aloin jo kaipaamaan ihmisiä, jotka tuntuivat välillä jäävän kaiken kerronnan jalkoihin.

Pumpuli enkeli, (Bomullsängeln, 2019)

WSOY, 2021

Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom

s.484

Thomas Taylor: Gargantis

 

Aaverantaan huuhtoutuu ihmeellinen valoa hehkuva esine, joka saa monet kyläläiset kiinnostumaan. Kenelle tuo upea esine kuuluu, siitä aletaan kiistellä, mutta hotelli Nautiluksen löytötavaratoimiston hoitajan Herbert Sitruksen mielestä on löydettävä esineen oikea omistaja, eikä valittava uutta, varsinkaan ennen tutkimuksia. Niinpä yhdessä ystävänsä Orvokki Parman kanssa hän alkaa tutkia tapausta päätyen jälleen mitä hurjimpaan seikkailuun. 

"Kun saavumme takaisin löytötavaratoimistoon, huomaamme heti, että jokin on vinossa. Tai emme ihan heti - kestää hetken, että karistamme myrskyn kirpaisun korvistamme ja alamme taas hengittää tasaisesti. Mutta sitten huomaamme."s.36

Gargantis on toinen osa Aaverantaan sijoittuvasta upeasta fantasiaseikkailusta. (Kirjan taka-kannessa mainitaan trilogia, mutta sarjaan on ehtinyt ilmestyä jo neljäskin osa.)

Tämä on kyllä juuri oikeanlaista fantasiaa minulle. Herbert Sitrus ja Orvokki Parma on loistava kaksikko tutkimaan pelottaviakin tapauksia. Molempien menneisyydessä on asioita, jotka eivät ole aivan selviä, se tekee heistä kiinnostavia hahmoja. 

Aaverannan maailma on kaunis ja kirjan kuvaileva teksti herättää eloon niin hirmuiset myrskyt kuin pelottavat hahmotkin. Kirja nappaa mukaansa ensimmäisestä sivusta lähtien, sillä jännittävät tapahtumat alkavat heti. Tarina kulkeekin vauhdilla ja vie mennessään salaperäisten salaisuuksien, Aaverannan vanhojen tarujen ja vauhdikkaiden seikkailujen pariin. 

Kirjan kieli on kaunista, taidokasta ja mukavaa lukea. Juoni yhdistää sopivasti kuvailua, jännitystä ja hauskuutta. Tämä kirja sopiikin monen ikäisille, vaikka päähenkilöt ovatkin vielä lapsia. 

Gargantis, (Gargantis, 2020)

WSOY, 2020

Suom. Jaana Kapari-Jatta

Kuvat: Thomas Taylor

s.341

Nicholas Oldland: Vaellus joka huimasi

 

Karhu, hirvi ja majava päättävät viettää päiväänsä vaeltamalla. He lähtevät vuorikiipeilemään, mutta asiat eivät suju aivan niin mukavasti, sillä kilpailunhalu vie kaikkia mennessään, ja liian vauhdikas matkanteko alkaa tuntua vaaralliselta.

Vaellus joka huimasi on uusi osa ihastuttavasta lapsille suunnatusta Sydänmailla -kuvakirjasarjasta.

On jälleen aika astua seikkailuun metsään, jossa saattaa hyvin todennäköisesti törmätä varsin omaperäiseen hirveen, karhuun tai majavaan ja vielä suuremmalla todennäköisyydellä heihin kaikkiin yhtä aikaa, sillä hehän ovat parhaita ystäviä

Nämä kirjat ovat niin söpöjä ja höpsöjä, eikä tämä uusin ole poikkeus. Kaverukset ovat jälleen uuden seikkailun kynnyksellä, he näkevät kaikkea mahtavaa, ja joutuvat hiukan jännittävään tilanteeseen, mutta onneksi yhteistyöllä siitäkin selvitään. 

Jälleen isot selkeät kuvat ja pieni tekstimäärä onnistuvat kuljettamaan tarinaa alusta loppuun hilpeästi ja nopeatempoisesti. 

Vaellus joka huimasi, (Walk on the Wild Side, 2015)

KVALITI, 2023

Suom. Marvi Jalo

Kuvat: Nicholas Oldland

Arvostelukappale

J.J. Arcanjo: varkaiden akatemia

 

Gabriel asuu isoäitinsä kanssa, sillä hänen vanhempansa ovat kadonneet. Silloin tällöin Gabriel näpistelee sieltä täältä, saadakseen edes jotakin pientä isoäidille, joka raataa niin kovasti hänen eteensä. Eräänä päivänä hän onnistuu näpistämään ohikulkevalta mieheltä lompakon, mutta rahan sijaan löytääkin lompakosta kutsun jonnekin, jossa hänen taidoilleen olisi oikeasti käyttöä. Gabriel ei innostu omituisesta kutsusta, mutta kun hän huomaa, että mies on vienyt häneltä jotakin tärkeää, päättää gabriel lähteä matkaan. 

Ja niin Gabriel päätyy Crookhaveniin, varkaiden akatemiaan, jossa hän tutustuu uusiin ystäviin, ja päätyy seikkailuihin, jotka saattavat liittyä jopa hänen kadonneidiin vanhempiinsa.

"Nyt Gabriel istui pikkupöydän ääressä tuijottaen puhelinta ja mietti kuumeisesti, miten huijata sitä ainoaa ihmistä, joka oli aina nähnyt hänen valheidensa läpi."s.178

Varkaiden akatemia on ensimmäinen osa Crookhavenin varkaiden akatemiaan sijoittuvasta sarjasta.

Kirjan kieli on sujuvaa ja helppolukuista. Tapahtumia on riittävästi, mutta silti ehditään tutustua kaikessa rauhassa Gabrieliin ja Crookhaveniin. Hahmoja ei ole liikaa, vaikka tapahtumat sijoittuvatkin kouluun. 

Tapahtumat etenevät nopeasti, ja uudet asiat esitellään yrimekkäästi ja selkeästi. Tämä sopiikin myös vähemmän lukeneille ja hiukan nuoremmillekin seikkailun ystäville. 

 

Tämä on hyvä aloitus sarjalle. Tulevista seikkailuista vihjaillaan paljon, mutta silti tämän yhdenkin kirjan luettuaan on tyytyväinen lopputulokseen, kirja ei siis jää liikaa kesken, vaikka vihjalu selvittämättömistä salaisuuksista lopussa onkin runsasta. 

Varkaiden akatemian maailma on kivan kekseliäs. On paljon tuttua muista saman tyylisistä tarinoista, mutta kuitenkin omanlaisella tyylillään tehtynä. Tarina toimii alusta loppuun. Pääpaino pysyy toiminnallisessa seikkailussa ja koulumaailman asioissa. Hahmojen ajatukset, heidän välinen kemia ja tunteet ovat pienesti esillä. Hahmoilla kun on paljon henkilökohtaisia vaikeuksia, eikä koulumaailman tasa-arvokaan ole aivan kohdallaan. Nämä asiat tuodaan kyllä esiin, mutta sellaisella helposti ymmärrettävällä ja selkeällä tavalla, joka sopii kirjan tyyliin.

Varkaiden akatemia, (Crookhaven -School for Thieves, 2022)

Aula & Co, 2022

Suom. Maiju Keynäs ja Anu Partanen

Kansi: Ville Tietäväinen

s.319

Lisa Jewell: Löysin sinut

 

Alice asuu lapsiensa ja koiriensa kanssa pienessä rantakaupungissa Pohjois-Englannissa. Hän asuu meren rannalla pienessä vanhassa merivartioston majassa. Eräänä aamuna kun hän avaa ikkunaverhot, näkee hän rannalla istuvan miehen. Siinä ei olisi mitään omituista, mutta kun mies edelleen illalla istuu samalla paikalla tuulen ja sateen pieksemänä, päättää Alice toimia. Hän pelastaa miehen kotiinsa, vaikka häntä varoitellaan tekemästä sitä. Mies ei muista mitään, ei tiedä kuka on tai mistä on tullut. 

   Lontoossa sen sijaan juuri maahan muuttanut Lily on huolissaan miehestään, joka ei saapunut töistä kotiin.

   Lisäksi muistellaan 90-luvun alkupuolella tapahtuneita asioita, kun teini-ikäiset Gray ja Kirsty viettävät kesälomaansa samassa rantakaupungissa kuin joka vuosi.

"Hänen täytyy jatkaa eteenpäin. Hänen täytyy löytää syy siihen, miksi hän on tullut tähän pohjoiseen merenrantakaupunkiin."s.77

Löysin sinut kuljettaa siis kolmea tarinaa rinnakkain, kahta nykypäivään sijoittuvaa ja yhtä menneisyyteen. Alicen ja muistinsa menettäneen miehen tarina saa eniten sivutilaa. 

Tämä ilmeisesti luokitellaan psykologiseksi trilleriksi. Minusta tämä on mukavan arkinen romaani, jossa on riittävästi jännitystä, ja salaisuuksia, jotka odottavat paljastumistaan. Viihdyin kirjan hahmojen parissa loistavasti. Heidän elämää kuvataan paljon, ja heihin ehtii tutustua hyvin. Siksi kirjaa oli oikein mukava lukea, ja se kulki keveästi eteenpäin koko ajan, vaikka missään vaiheessa minulle ei ehtinyt syntyä suurta jännitystä tai odottavaa tunnetta siitä, mitä kirjan salaisuudet ovat, sillä oli vain luonnollista olettaa, että kirjan kolme tarinaa liittyvät yhteen. Hahmoja oli myöskin sen verran vähän, ettei kovin kummoista arvailurumbaa saanut aikaiseksi.  

Lopun paljastukset eivät siis saaneet minussa aikaan suuria yllättyksen tunteita, mutta se ei häirinnyt lainkaan, sillä tunteita, jännitystä ja paljastuvia salaisuuksia riitti aivan tarpeeksi pitkin kirjaa. Tämä onkin sellainen kirja, jonka pariin halua päästä palaamaan mahdollisimman pian jos joutuu pitämään taukoa, ja myöskin lukemaan pitkiä pätkiä kerralla. Ei lainkaan raskasta, vaan ainoastaan koukuttavaa. Tykkäsin.  

Löysin sinut, (I Found You, 2016)

WSOY, 2020

Suom. Karoliina Timonen

s.437

Anneli Kivelä: Taikatemppuja Katajamäellä

 

Taika Lehtola on saapunut yllättäen Katajamäelle. Kyläläiset toki juoruavat, sillä nainen työskentelee tuoreelle lottovoittajalle, käsipuolelle entiselle alkoholistille, Urho Tiilikaiselle. Taika kuljettaa Urhoa ympöriinsä upealla uudella avoautolla ja sisustaa jopa miehen ostaman uuden kodin. Mutta muutakin juoruttavaa kyläläiset saavat, sillä Urhon luo saapuu vieras ulkomailta. 

Taika ei jaksaisi juoruja, sillä hänellä on aivan tarpeeksi mietittävää omassa elämässään. On aika kohdata menneisyyden salaisuudet. Samalla toki on muutama mies Katajamäeltä iskenyt häneen silmänsä. 

"Taika huokasi syvään mennessään lataamaan kahvinkeitintä. - Voi luoja, en muistanutkaan, millaista tämä touhu Katajamäellä on. Sinun elämäsi ei ole sinun, vaan se on meidän! Lapsuudessa siitä ei ollut haittaa, päinvastoin oli jännää kuunnella ihmisten juoruja ja levitellä niitä eteenpäin."s.32

Taikatemppuja Katajamäellä on jo kymmenes osa maalaisromanttisesta Katajamäki -sarjasta.

Kyllä tämän sarjan suloiset kansikuvat aina vaan jaksavat houkutella minut seuraavan osan pariin, vaikka näissä kirjoissa on niin paljon ärsyttäviä asioita. 

Kirjassa oli taas melkoisen dramaattisia salaisuuksia, jotka sitten pikku hiljaa paljastuivat. Lisäksi oli paljon juoruilua, kyläläisten kuulumisia ja tietysti rakkautta kirjan päähenkilölle, tosin hyvin ennalta-arvattavaa sellaista. 

Päähenkilö sai jälleen kerran aivan liian vähän sivutilaa. Pidin kovasti hänen innostuksestaan uusia juttuja kohtaan, harmi, että niistä kirjoitettiin niin lyhyesti. 

Olisi ehkä parempi siirtyä tämän sarjan parista ihan vaan pysyvästi muiden maalaisromanttisten sarjojen pariin, ja jättää seuraavat osat lukematta, sillä niin paljon ärsyyntymisen aiheita muutama viimeisin lukemani osa on aiheuttanut, mutta olen aika varma, että pian olen taas unohtanut ärsyynnykseni ja luen seuraavaa osaa. 

Mikä minua tässä kirjassa sitten niin ärsytti? Katajamäkeläiset, jotka ensimmäisissä kirjoissa vaikutti vain hyväntahtoisilta juoruilijoilta, mutta jotka osa osalta muuttuvat ilkeämmiksi ja tuomitsevimmiksi. Onkohan mitään mikä kelpaisi tälle joukolle? Suurta ärsytystä aiheutti myös raiskausyritys, joka ihan oikeasti vain siloteltiin ohi kuin ei mitään, sillä tuttujahan tässä ollaan, ja kaikilla on vaikeaa, pitää ymmärtää... Katajamäki ei tosiaan näyttänyt parastaan tässä osassa, jossa myös kauhistellaan homoutta ja tummaa ihoa. 

Taikatemppuja Katajamäellä

Karisto, 2015

s.251

Eva Frantz: Suvisaari

 

Suvisaari on perinteikäs lomaparatiisi Vakuutusyhtiö Axelssonin työntekijöille. Jokainen kesäviikko on täynnä lomailijoita, niin tämäkin viikko. paikalle saapuu pari veneellistä perheitä, jotka ovat saapuneet nauttimaan uimisesta, saunomisesta, grillaamisesta ja tietysti verkostoitumisesta muiden firman työntekijöiden kanssa. paikallahan on myös isompia nimiä, joten on hyvä tilaisuus saada omaa nimeä kuuluviin ja ehkä mahdollisuus ylennykseen tulevaisuudessa. 

Lomaviikko ei kuitenkaan suju niin mukavasti. Saaren yli pyyhältää valtava rajumyrsky, ja aamulla mikään ei ole enää niin kuin ennen. Joku on kuollut, eikä asialle voi tehdä mitään. Kännykät eivät toimi, eikä venettäkään ole. Onko saarella joku, joka haluaa muillekin pahaa?

"Onneksi Suvisaaresta kuitenkin oli niin paljon mukavia ja valoisia muistoja, että ne peittivät alleen ikävät muistikuvat. Melkein ainakin."s.83

Suvisaari on mukavan kesäinen ja kevyt dekkari. Minulle kun maistuu erityisen hyvin tällaiset dekkarit, joissa loppujen lopuksi murhan ei edes tarvitse saada isoa tilaa kirjassa, vaan pääosa annetaan eläville henkilöille, niin että lopulta kaikelle tapahtuneellekin saadaan tietysti syy, mutta murhaajaehdokkaisiin on saatu rauhassa tutustua. 

Juoni etenee mukavan verkkaisesti, kesää tunnelmoiden ja suhteita puiden. Kaikki lomalaiset saavat oman osansa sivuilla, ja lukija saa tutustua monipuoliseen porukkaan. Draamaa on, sekä pienempää, että isompaa. Hahmojakin löytyy monesta ikäluokasta, ja se tekee kirjasta kiinnostavan. 

Pidän yleensä alun nimilistoja turhina, mutta tätä kirjaa lukiessa se tuli kieltämättä tarpeeseen. Lomasaarella on monta mökkiä ja kaikissa asukkaita. Isompiakin perheitä on, ja minä menin hyvin pian sekaisin etenkin naisvieraiden kanssa, sillä samankaltaisia nimiä oli ja muutama naisista oli myös kuvailultaan aika samantyylisiä. 

Pidin kyllä tästä. etenkin kaikesta arkisesta saarella tapahtuneesta. Loppuratkaisuakaan en arvannut, vaikka pikkuhiljaa se alkoikin loppua kohden aueta. Ihan kiinnostava ratkaisu

Suvisaari, (Sommarö, 2016)

Kustantamo S&S, 2021

Suom. Ulla Lempinen

Kansi: Emma Strömberg

s. 224

Laura Suomela: Kiss my juhannus

 

Eetu aikoo viettää juhannusta tyttöystävänsä Alisan, ja kavereidensa Lassin ja Suvin kanssa, mutta tylsää siitä on tulossa, sillä heillä ei ole kunnollista paikkaa juhlia. Mutta sitten Eetu uskoo pelastaneensa koko juhannuksen, sillä hän löytää viime tingassa netistä vuokramökin, ja vielä törkeän halvalla. Edessä onkin siis luksusloma upeissa oloissa. Vielä on löydettävä kuski, niinpä porukkaan otetaan mukaan täysiikäinen kaveri, josta porukan tytöt eivät ole riemuissaan. Eikä se mökkilomakaan ihan suunnitelmien mukaan mene.

"Eetu näyttää kuvia Apple Gardenista: punainen söpö mökki, kiva pihapiiri ja kaunis järvimaisema. Aivan täydellinen paikka viettää juhannusta."s.14

Kiss my juhannus on täydellistä luettavaa näin juhannuksen aikaan. Se on muutenkin oikein onnistunut kesäkirja. 

Kirjassa kuvataan nuorten elämää uskottavasti. Se kuvaa juurikin tämän hetken elämää ja juttuja, kuten artisteja, somea sun muuta. Dialogit ovat myös uskottavalla puhekielellä kirjoitettu. Toimiva nuortenkirja siis, mutta en tiedä miten hyvin tämä kestää aikaa kaikkine näine yksityiskohtineen, jotka voivat esimerkiksi kymmen vuoden päästä olla ihan outoja juttuja uusien nuorten silmissä. Mutta muuten kirjan juoni kestää kyllä aikaa ja samat jutut naurattavat ja koskettavat vuodesta toiseen. 

Minä nautin kirjan jokaisesta sivusta. Sujuvasti kirjoitettu tarina, jossa ehtii tapahtua paljon. Hauskaa oli, ainakin lukijalla, vaikka nuoret itse tuskailivatkin ongelmiensa parissa. Etenkin eräs ruohonleikkuri kohtaus, sekä vuokraisäntä Kalevi näkyi niin elävästi silmieni edessä, että naurattaa vieläkin niitä kuvitellessani. Oli kirjassa kaiken hauskan keskellä myös tärkeitä, vakavampia aiheita, joista on varmasti paljonkin vertaistukea nuorille ja vaikka vanhemmillekin lukijoille, kuten ylisuorittamista ja monia muita aiheita. 

Kiss my juhannus

Karisto, 2022

Kansi: Saara Helkala

s.149

Merja Jalo: Juhannustaikaa

 

Nummelan ponitallilaiset lähtevät juhannuksen aikoihin kesäleirille. Peurajärven leirikeskus maaseutumaisemineen houkuttelee kaikkia, ja viimein ihana matka voi alkaa. Tytöt odottavat innolla juhannustaikoja, mutta kun huhut uutta morsianta etsivästä kuolleen patruunan haamusta alkaa levitä, alkaa tyttöjä hiukan pelottaa.

"Taas rasahti! Aivan kuin jotain olisi vierinyt alas kattoa. Pitäisikö herättää Kikka tai joku muu tytöistä? Yön hiljaisuudessa kaikki äänet kuuluivat voimakkaampina."s.24

Juhannustaikaa kuuluu Nummelan ponitalli -hevoskirjasarjaan, mutta se toimii hyvin myös näin itsenäisenä kirjana. Ei siis ole välttämätöntä lukea kaikkia kahdeksaakymmentäkahdeksaa aikaisemmin ilmestynyttä osaa ennen tätä. :D

Juhannustaikaa on taattua ja tuttua Nummela tyyliä. Eli hevosia kesäisissä maisemissa, kun jälleen lähdetään uudelle leirille. Matkalla tietysti sattuu ja tapahtuu valtavasti kaikkea, suurimmaksi osaksi hauskoja juttuja, mutta pikkusen jännitystäkin mahtuu mukaan. Sitten tietysti katsellaan Repeä aivan rakastuneena ja mietitään tuon niin taitavan hevospojan suutelemista.

Juhannus on ihan mukavasti esillä kirjassa, ja sitä minä tältä kirjalta nyt eniten odotin. On juhannuskokkoa ja taikoja, vaikka tunnelma ei ehdi kovin taianomaiseksi kaiken kohelluksen keskellä. Kirja onkin vauhtia ja vaarallisia tilanteita alusta loppuun. Muutenkin kirja on nopea-, ja helppolukuinen. 

Juhannustaikaa

Mäkelä, 2019

Kansi: Iiris Kallunki

s.125

Sofia Pekkarinen: Luna 2.0

 

Luna on kyllästynyt elämäänsä. Krapula vaivaa turhan usein, erosta selviäminen on vaikeaa, jenkkakahvatkin tuntuvat valtavilta. On aika aloittaa elämässä uusi luku ja aloittaa projekti Luna 2.0. Luna aikoo häikäistä itsensä, sekä kaikki muut tekemällä itsestään täydellisen. Pian hän saakin elämästään aivan Instagram kelpoista materiaalia, kun salitreenit, ja terveelliset eväät alkavat täyttää arkea. Mutta vaikka kuvat ovat upeita, onko uusi elämä sittenkään niin hohdokasta, vaikka vierellä kulkisikin se salin upein mies?

"Kirrevihkossani oli jo listattuna projektin tavoitteet: vuoden loppuun mennessä minulla olisi sixpack belfiekelpoiset pakarat, gluteiiniton vegaaninen maidoton terveellinen ruokavalio sekä 2000 200 uutta Instagram-seuraajaa (joista yksi, se merkittävin, olisi tietysti fitanton94)."s.77

Luna 2.0 sukeltaa ulkonäkökeskeiseen arkeen. Luna on nuori nainen, joka ei vielä tarkalleen tiedä mitä elämältään haluaa, mutta nyt hän aikoo ainakin päästä loistokuntoon, ja saada paljon tykkäysiä Instagram-julkaisuilleen. Kirjassa keskitytään pitkään ja tarkasti ulkonäköpaineisiin, syömiseen ja treenaamiseen.

Kirja on hyvin kirjoitettu, ja sitä lukee mielellään. Aihekin on tärkeä, se muistuttaa siitä, miten elämästä pitäisi osata nauttia ilman kokoaikaista ulkonäköpainetta, ja miten siellä somessa tosiaan ei kannata uskoa aivan kaikkea näkemäänsä, saatikka sitten verrata itseään kaikkiin muihin. Nämä asiat tuodaan esiin Lunan kautta, joka ei aivan sisäistä tätä tärkeää asiaa varsinkaan kirjan alussa, vaan päätyy juurikin vertailemaan itseään ja yrittää tehdä itsestään täydellisen aikamoisella rääkillä. 

Luna onkin välillä niin raivostuttava päähenkilö, että tekisi mieli mennä ravistelemaan häntä, sillä lukijahan näkee kirjaa lukiessa huomattavasti selkeämmin nuo huonosti kohtelevat miehet ja tuon uuden elämän varjopuolet. 

Pidin kirjasta ja sen tarkkanäköisistä huomiosta, mutta välillä ulkonäkökeskeisyys ja siitä johtuva ahdistava pahaolo, joka kirjasta huokui alkoi riittää. Kirjassa käy nopeasti oikein hyvin selväksi, että vaikka näyttäisit miltä, jonkun mielestä sinussa on aina parannettavaa. Eli vaikka kyseessä on kevyt kirja, joka vitsikkäästikin kulkee eteenpäin, on se kaikkine ulkonäkökommentteineen välillä myös hitusen raskas. 

Luna 2.0

Tammi, 2021

Päällys: Eevaliina Rusanen

s.344

Henning Mankell: Italialaiset kengät

 

Frederik Welin on eläkkeellä oleva entinen kirurgi. Hän on erakoitunut ulkosaaristoon. Saarellaan hän asuu koiran ja kissan kanssa, tavaten vain silloin tällöin postia tuovaa Janssonia. Takana on elämä, jossa riittää muisteltavaa, eikä kaikki muistot suinkaan ole mukavia. 

Kun eräänä päivänä Frederik sitten näkee meren jäällä rollaattoriin nojaavan naisen, tulvii muistoja mieleen entistä enemmän. Nainen on tuttu menneisyydestä, ja nyt on aika kohdata kaikki menneet virheet ja pidettävä kauan aikaa sitten annetut lupaukset. 

"Menin laiturille ja venevajaan. Köysien ja taljojen varassa riippui soutuvene. Se muistutti rannalle ajautunutta jättimäistä kalaa. Venevajassa haisi tervalta. Täällä saarilla lakattiin jo aikoja sitten käsittelemästä kalastusvälineitä ja veneitä tervalla, mutta minulla on jäljellä muutama purkki, jotka avaan silloin tällöin tuoksun takia."s.48

Italialaiset kengät johdattaa lukijan ulkosaaristoon, jossa päähenkilö muistelee paljon menneitä. Miljöö on kaunis, mutta karu. Jonkin verran seikkaillaan myös muualla, mutta pääosin kirja sijoittuu tuonne saarelle. 

Hahmoja kirjassa ei ole liiaksi, onhan päähenkilö sentään erakko, mutta kirjaan päässeet hahmot ovatkin sitten kaikki hyvin omalaatuisia. 

Kirjan tunnelma on kaihoisa ja kummallinen. Frederikin muistellessa menneitä, kertyy niistä kaiken aikaa painavampi taakka. Kaiken sen keskellä hän on päättänyt lähteä saarelleen, mutta niin kuin lukija saa huomata, tuo painolasti on seurannut perässä. Kyllähän kirjassa tapahtuu paljon ihan nykyajassakin, mutta lopulta kun miettii niin paljon tapahtui vain menneiden asioiden takia. Kirja kertookin suuresti siitä, kuinka päähenkilö viimein kohtaa menneisyyden haamut joiden takia hän ei oikeastaan ole enää päässyt eteenpäin. 

Kummallisen tunnelmasta tekee pienet erikoiset yksityiskohdat, jotka kirjassa ovat mainittu kuin täysin jokapäiväisinä asioina. Itse kummastelin moniakin asioita, kuten muurahaispesää talossa. Omalaatuiset hahmot tekivät myös osansa. 

Kirjaa oli mukava lukea. Kaunis teksti vei mennessään. Pohdiskelevaa elämää, muisteluita ja jänniä tapahtumia oli sopivassa suhteessa. 

Italialaiset kengät, (Italienska skor, 2006)

Otava, 2007

Suom. Laura Jänisniemi

s.411

Jenny Colgan: Majakanvaloa ja tuoreen leivän tuoksua

 

Konkurssi ajaa Pollyn yhä kauemmaksi miehestään, jonka kanssa suhde on viime aikoina muutenkin ollut aika kurja. On aika muuttaa kauas pois vanhan elämän ääreltä ja aloittaa jotakin uutta. Polly löytää siihen täydellisen paikan kun hän vuokraa ränsistyneen asunnon Cornwallissa sijaitsevalta saarelta, jonka elämää vuorovesi säätelee. Hän tarttuu vanhaan lempiharrastukseensa, leipomiseen. Pikku hiljaa siitä kehittyy hänelle harrastuksen lisäksi ammatti.

"No niin. Polly ottaisi päivän kerrallaan. Joskus hän oli suunnitellut elämäänsä vuosiksi eteenpäin ja tässä nähtiin, mitä siitä seurasi. Kaikki liiketoimintasuunnitelmat ja elämän tavoitteet olivat tiessään. Koskaan ei tiennyt, mitä seuraavan oven takana odotti. Hän tiesi kuitenkin, mitä oli hänen oman uuden etuovensa takana - kauhea sotko, joka vaati pikaista toimeen tarttumista."s.53

Majakanvaloa ja tuoreen leivän tuoksua on ensimmäinen osa Beach Streetin leipomo -sarjasta.

En käsitä miten olen voinut pitää näin ihanaa kirjaa lämmittämässä hyllyä jo näinkin pitkään. Jo nimi on niin suloinen, ja majakat kiehtovat. 

En ole aiemmin lukenut mitään Colganilta ja kesti pitkään päättää mitä sarjaa haluan aloittaa ensimmäisenä. Päädyin tähän leipomo -sarjaan, vaikka se kirjakauppa -sarjakin kuulostaa täydelliseltä. 

Tämä on juuri täydellinen kirja minun makuuni, aivan viiden tähden lukukokemus. Rakastan tarinoita uusista aluista, etenkin jos ne eivät ole liian helppoja, eikä kaikki suju ruusuilla tanssien. Onhan tässäkin paljon sellaista, että asiat sujuvat hyvin ja ilman suuren suuria esteitä, mutta niitä esteitä on sopivassa suhteessa. Lisäksi kaiken keveyden keskellä on myös synkempää sävyä. 

Ehdottomasti parasta kirjassa on tunnelma. Pienen kylän, ränsistyneen asunnon ja kaikki kylässä asuvat ihmiset voi nähdä selkeästi silmiensä edessä kirjaa lukiessa. Mahtava nojatuolimatka siis merenrantakylään, jossa ihmiset ovat tottuneet elämään yhdessä meren kanssa. Leipää tätä lukiessa tekee kyllä kovasti mieli lähes koko ajan, mutta onpahan helppo valita herkut seuraavaa osaa varten. 

En tiedä jäinkö varsinaisesti kaipaamaan jatkoa, kun kirja loppui. Ei tämä sellaista välttämättä kaipaisi, mutta aion kyllä mielenkiinnolla tarttua myöhemmin jatko-osiinkin. Pollyn elämässä päästin aika pitkälle, enkä jotenkin osaa kuvitella mitä kaikkea haluaisin kuulla lisää, mutta jos tunnelma on muissakin osissa yhtä kaunis, niin olen iloinen jokaisesta jatko-osastakin. 

Majakanvaloa ja tuoreen leivän tuoksua, (The Little Beach Street Bakery, 2014)

Gummerus, 2021

Suom. Paula Takio

Kannen suunnittelu: Hanna Larsson

s.406

Matti Remes: Tappotanssi

 

Ruben Waara on saapunut helteiseen Hankoon tapaamaan sinne muuttanutta tytärtään. Mukavat kesäpäivät muuttuvat kuitenkin nopeasti leppoisista kamaliksi, kun rannalta löydetään ruumis. Ruben joutuu tietysti keskelle kaikkea tätä ja löytääkin itsensä pian tutkimasta tapausta. 

"Lintu lauloi ikkunan edessä olevassa puussa, Waara ei tunnistanut sitä. Hän mietti kuinka monta ihmistä huoneessa oli yöpynyt vuosien varrella. Minkälaisia he olivat olleet ja mitä tehneet? Rakastaneet, pettäneet, jättäneet?"s.21

Tappotanssi aloittaa Hankoon sijoittuvan Ruben Waara -dekkarisarjan.

Minun matkani Ruben Waaran kanssa on kestänyt jo yli kymmenen vuotta. Jo ennen blogia luin muutamia tämän sarjan kirjoja ja pidin niistä. Sitten ne jäi. Melkeen viisi vuotta sitten palasin taas Rubenin matkassa Hankoon ja luin Regatan, josta en liiemmin innostunut. Nyt päätin kuitenkin lukea mistä kaikki alkoi, eli viimeinkin sarjan ensimmäisen osan. Nyt minäkin tiedän mistä menneistä tapahtumista noissa jatko-osissa on niin kovasti vihjailtu.

Ei tämä Tappotanssi minua vienyt mennessään. Hanko on kaunis paikka, mutta ei pääse minusta oikein oikeuksiinsa tässä kirjassa. Kuvailua on aika vähän, ja dialogia paljon. Tämä oli sellainen perus dekkari, jonka murhaaja on unohtunut jo seuraavana päivänä. Niin minulle käy suunnilleen kaikkien dekkareiden kanssa, muutaaa poikkeusta lukuun ottamatta. Tästä kirjasta vaan harmillisesti ei taida jäädä mitään muutakaan mieleen. Ihan mukavahan tätä oli lukea, eikä sivujakaan ole liikaa, joten asiaa ei pitkitetä, mutta mitään erikoista tai mieleenpainuvaa ei ole tarjolla. Rubenkaan ei ole suosikkihahmoni, eikä hänen elämänsä herätä minussa suurta kiinnostusta.

Ruben ehtii häärätä kirjan aikana kaikenlaista. On naisia ja tappeluita. Hän tunkee itsensä niin syvälle tutkimuksiin, että juoni muuttuu välillä aikamoiseksi toimintaseikkailuksi. Monesti mies on lähellä kuollakin, mutta matka jatkuu. Jotenkin Rubenista tulee mieleen Markku Ropposen kirjoista tuttu Kuhala.

Tappotanssi

Tammi, 2003

Kansi: Markko Taina

s.256

Eva Frantz: Tästä pelistä pois

 

Vanhempi konstaapeli Anna Glad on uuden elämänvaiheen kynnyksellä, sillä äitiysloma lähestyy. Viimeiset työkuukaudet ovat täynnä tehtävää. Anna saa tutkittavakseen parikin omituista tapausta. Kaupunkiin suunnitellaan uutta upeaa pyörätietä, mutta hankkeen edessä seisoo erakoitunut Börje Bohman, joka ei aio väistyä talostaan. Kun mies sitten katoaa, alkaa näyttää siltä, ettei tämä ole lähtenyt vapaaehtoisesti. Samaan aikaan eräs äiti kurkkaa lastenvaunuihinsa ja huomaa jotakin kamalaa. 

"Hän oli aina yrittänyt olla avoin uusille ideoille ja suhtautua myönteisesti kaikkeen, joka antaisi kaupungille nostetta. Mutta kun hän katsoi taas jääkiekkotähti Samuel Lindbergin kammottavaa asumusta, hän tunsi suupieltensä kääntyvän alaspäin."s.29

Tästä pelistä pois on kolmas osa Anna Glad -dekkarisarjasta.

Tämä on kyllä aivan loistava dekkarisarja, yksi lemppareistani. Tässä on kaikkea mitä dekkarilta toivon. Sujuvaa, arkista kieltä, Paljon hahmojen arkielämää ja draamaa, sekä tietysti koukuttavia rikoksia, mutta ei liikaa poliisityön kuvausta. 

Olin koukussa ensimmäiseltä sivulta lähtien, enkä olisi halunnut keskeyttää lukemista lainkaan. Kaikilla hahmoilla on jälleen monenlaista meneillään ihan arkielämässä, näitä juttuja oli kiinnostava seurata, mutta myös rikokset olivat jänniä. Tässä kirjassa rikokset selviävät sopivan pikkuhiljaa. Lukijalle tarjotaan paljon vihjeitä, ja huhhu miten paljon ehtisinkin arvailemaan ja jännittämään, että näinkö tässä nyt käy. Silti jännitys pysyi loppuun asti, vaikka monenlaista olikin ehtinyt jo arvailla. Kaikkein parasta on, että lukijalle viljellään vihjeitä myös sellaisesta jääkiekkoilijan yksityiselämään liittyvästä draamasta, joka ei varsinaisesti edes paljastu, mutta lukija voi sitten itse pohtia, että oliskohan nyt näin päässyt käymään...

Ihan pienen pientä moittimisen aihetta toki löytyy, sillä minua on alkanut jo aikoja sitten kyllästyttää dekkareiden toistuva tapa, jossa loppuratkaisuun haetaan jännitystä, sillä että poliisi tunkee itsensä väkisin vaaralliseen tilanteeseen, yleensä yksin, ilman puhelinta ym... Toki se johtaa jännittävään tilanteeseen, mutta silti se keino alkaa toistaa itseään. 

Tästä pelistä pois, (För han var redan dö, 2020)

S&S, 2020

Suom. Ulla Lempinen ja Arja Kantele

Kansi: Emma Strömberg

s.383

Merja Jalo: Terapiatalli Ponimaa -Poika nimeltä Toni

 

Vuosi sitten Varpu joutui hevosonnettomuuteen. Viimein hän päättää palata kesyttömän Titanin luo ja ratsastaa tällä, mutta ei, homma ei suju, sillä pelko on yhä läsnä. Tapahtumat ovat jättäneet jälkensä. Varpusta tuntuu etteivät läheiset ymmärrä hänen pelkoaan. On sentään joku, johon Varpu voi tuntea samaistuvansa. Naapurin poika Toni. Tonilla on Aspergerin oireyhtymä ja tätä pidetään siksi outona. Varpu päätyy auttamaan Tonia, kun Toni pääsee ensimmäistä kertaa terapiatallille.

"Hän ajattelee hiekkakakkuja tekevää pientä poikaa. Toni on erilainen. Mutta niin on hänkin."s.45

Poika nimeltä Toni on Terapiatalli Ponimaa -sarjan toinen osa. 

Kirja on helppolukuinen kirja, joka sopii mielestäni jo itse lukeville ala-asteikäisille hevosfaneille. Kirja tarjoaa noin 60 sivuisen selkeän tarinan, jossa lukijalle esitellään Aspergerin oireyhtymää hevostarinan kautta. Kiva idea tuoda erilaisuutta nuoren lukijan tietoisuuteen tällä tavalla. Ehkä se voi auttaa nuoria lukijoita ymmärtämään, miksi kaikki ihmiset eivät ole samalaisia. 

Aspergerin oireyhtymää kirjassa esitellään ja selitetään niin, että lukija saa siitä sopivasti tietoa, eikä asiasta tarvitse tietää etukäteen mitään, mutta sen sijaan kirjan hevososuutta ei selitellä. Tuleekin sellainen tunne, että lukijan oletetaan tietävän hevosista jo yhtä sun toista. Jos hevosharrastuksista ei tiedä etukäteen, voi hevoskatrilli ja pohkeenväistöt olla sanastoa, joka ei lukijalle kerro yhtikäs mitään. 

Poika nimeltä Toni

KVALITI, 2023

Kuvat: Eeva Tötterström

s.56

Arvostelukappale

Pauliina Littorin ja Antti Marttinen: Kolme punaista rubiinia

 

Leo Lennox päättää lähteä Skotlannista ja upeasta sukulinnasta Suomeen. Hänen isänsä on kadonnut, ilmesesti murhattu, ja Helsingissä sijaitseva antiikkiliike on jäänyt ilman omistajaa. Leo jää Suomeen, muuttaa antiikkiliikkeen ideaa hieman, alkaen myymään enimmäkseen julkkiksiin liittyvää keräilytavaraa, kuten näyttelijöiden käyttämiä lakanoita sun muuta. 

Yllättäen Leo saa huutokaupattavakseen upean rubiinein koristellun muumumammanuken. Sellaisen arvotavaran hallussapito alkaa tuntua vaaralliselta, sillä liikeessä ei ole ollut erityisen rauhallista. Kaiken lisäksi Leon eno katoaa Skotlannissa. 

"Uudistuneen liikkeen avajaisia ei erityisesti mainostettu, Leo oli päättänyt aloittaa matalalla profiililla ja varovasti. Hänellä ei ollut pakottavaa tarvetta kehittää yleisöryntäystä avajaispäiväksi - eikä oikein haluakaan."s.38    

Kolme punaista rubiinia on dekkari, joka tarjoaa kurkistuksen antiikkiliikkeiden maailmaan. 

Aluksi olin hyvin vakuuttunut, että pidän tästä kirjasta. Taidetta, keräilyä, antiikkia ja pieni putiiikki. Siihen lisättynä jännitystä ja selvittämätön murha, mikä voisi mennä pieleen? No niin moni asia meni, ettei kirja lopulta ollut juurikaan minun makuuni. 

Pidin kyllä kaikesta keräilykulttuuriin liittyvästä höpinästä kirjassa, mutta muuten kirja oli kaukana minun tyylistä. Hahmot ovat rikkaita, ja sen näkee ja kuulee kirjassa koko ajan. Raha liikkuu ja siitä puhutaan paljon. Suurin osa hahmoista on ärsyttäviä, mutta mukaan mahtui myös ihan mukavia tyyppeja, kuten Sylvia. Mutta minulle ei tullut uskottavaa, tai mitenkään samaistuttavaa oloa missään vaiheessa, sillä kaikki hahmot kuvailtiin hyvin pinnallisesti, vaikka heillä olikin näkyviä omia ominaisuuksia. Heihin ei siltikään päässyt tutustumaan juuri lainkaan. 

Dekkariosuuteen onkin tungettu hurjasti kaikkea. On murhaa, kidnappausta, taidehuijauksia, ryöstöjä ja kiristystä. Poliisityötä ei kuvata. Yleensä minusta on kiva kun sitä ei liikaa kuvata, mutta nyt poliisien työskentely oli lähinnä noloa. Ei uskottavaa lainkaan. Poliisit kuvataan tämän "hienon" taideporukan keskellä kuin jonain hompsuisena kaverina. Rikoksien selvittely kulki tönkösti, ja lopuksi oli kauheat selittelyt, sillä johonkinhan ratkaisu oli kirjoitettava. 

Kirjan lopussa tosiaan asiat selvisivät, mutta jätettiin mahdollisuus myös jatkolle. Itse en tosin kaipaa jatkoa näiden ihmisten parissa. 

Kolme punaista rubiinia

Aula & Co, 2019

Kansi: Jussi Kaakinen

s.371

Amanda Vaara: Yösähköä

 

Venla on ehtinyt asttua kunnolla taloksi kotiinsa, mutta kaikkea uutta ja jännittävää uusi elämä heittelee eteen lähes päivittäin. Tylsää hetkeä ei majataloa pyörittävän Venlan elämässä tunnu olevan, sillä jos hän ei itse aloita jotakin uutta mielenkiintoista, kuten videoiden tekemistä nettiin, tulee draamaa jostain muualta. Jörn on osasyy moneen draamaan, mutta osansa antaa myös naapurin Ilona uuden rakkaansa kanssa, lapset ja muutamat muutkin vanhat ja uudet tuttavat. 

"Venla lisäsi vielä yhden pienen halon ja jäi katselemaan tulen loimotusta. Tuli valaisi ja lämmitti, ja hämäryys tuntui nyt vain kodikkaalta. Vihaisuus oli sulanut kokonaan pois. Venla sytytti lempikynttilänsä, se oli kauniin raidallinen, monivärinen."s.17

Yösähköä on toinen osa Venlasta kertavasta Majatalo Villa Venla -sarjasta.

Ensimmäisen osan tapaan tämäkin on nopealukuista viihdettä, jossa tapahtuu hurjasti kaikkea. Kirja jatkuu selvästi ensimmäisen kirjan tapahtumista, joten nämä eivät toimi hyvin itsenäisenä lukemisena, vaan kannattaa lukea järjestyksessä.

Kirja on sellaista mukavaa kevyttä luettavaa, mutta oikeastaan kun miettii näin jälkikäteen niin kellään ei mennyt kovinkaan hyvin, joten kirja ei ole se kaikkein hyvän tuulisin. Kaikilla hahmoilla on omat vaikeutensa, mutta tapahtumaa on niin hurjan paljon, ettei mitään asiaa käsitellä sen kauemmin. Paljon jää myös täysin avoimeksi, ja selviää varmaan sitten tulevissa osissa. 

Pidin tästäkin osasta, ja jatkan Venlan elämän seuraamista mieluusti, vaikka Venlan Jörn ihastus pyörikin edelleen mukana läpi kirjan. Hänestä en pidä. Romantiikkakin saa kirjassa osansa draamasta, eikä siis hahmoja päästetä helpolla edes ihastustensa kanssa. 

Kaiken draaman keskellä ehditään kuitenkin sopivasti kuvata myös pieniä arkisia yksityiskohtia, jotka minulle ovat tärkeitä. Suurimmaksi osaksi paahdetaan tosin täysillä eteenpäin draamasta toiseen. 

Yösähköä

Karisto, 2018

Kansi: Terhi Ekebom

s.242

Kirsi Pehkonen: Riihikuivaa satoa Jylhäsalmella

 

Laura on freelance-toimittaja, joka matkaa Jylhäsalmelle lehtijuttua tekemään. Tosin juhannusjuhlat joista hän on juttua tekemässä ovat ohi kun hän pääsee paikalle. Jutun hän aikoo silti tehdä. Monien sattumusten kautta Laura päätyy jäämään Jylhäsalmelle jutun tekoon pidemmäksi aikaa. Hän asustelee ihanassa pikkumökissä ja tutustuu monenlaisiin ihmisiin. Mutta kuka kumma vainoaa hänen äitinsä vanhaa ystävää, pankinjohtaja Saria? Jylhäsalmi ei yllättäen tunnukaan kaikista enää niin leppoisalta paikalta. 

"Aallokko välkkyi paisteessa, selältä kävi raikas järvituuli. Lossin kyydissä oli nykyaikaisia autoja ja Sarin polkupyörä oli tietysti moderni, silti hän saattoi kuvitella polkupyörällä kulkijoiden samalla tavoin saapuneen lossin kuljetettavaksi jo monia kymmeniä vuosia sitten."s.150

Riihikuivaa satoa Jylhäsalmella on maalaisromanttisen Jylhäsalmi -sarjan viides itsenäinen osa. 

Näin keväällä on ihana palata Jylhäsalmelle ja sen tuttujen ja uusien henkilöiden pariin. 

Kirjassa on runsaasti romantiikkaa, hitusen jännittäviä tilanteita ja valtavasti maalaiselämää. Vaikka kirjassa ehtii sattua ja tapahtua monenlaisia jännittäviäkin tilanteita, on kirja silti pääosin rauhallista luettavaa, jossa asioita kuvaillaan pitkään ja tarkasti tunnelmoiden. Maalaiskylän tunnelmaan näiden kirjojen kautta pääsy onkin taattu. Suosittelenkin sarjaa etenkin niille jotka viihtyvät kauniiden yksityiskohtien parissa, eivätkä säikähdä jos muutamaan sivuun ei varsinaisesti edetä mihinkään juonellisesti. 

Lauran toimittaja persoona on tuotu hauskasti esiin kirjassa. Hän kun pähkäilee kaikesta näkemästään ja kuulemastaan jutun aiheita ja pyörittelee päässään sopivia otsikoita tilanteeseen kuin tilanteeseen. Lauran ohella kirjassa seurataan pankinjohtaja Saria, joka on saanut osakseen karmivia pelotteluja. Sarin osio tuokin kirjaan mukavasti jännitystä. Romantiikka näissä kirjoissa on melkeenpä aina hyvin ennalta-arvattavaa, eikä minulle mitenkään tärkeässä osassa. Minä kun pidän eniten maaseudun tunnelmasta ja kirjan arkisista asioista. 

Riihikuivaa satoa Jylhäsalmella

Karisto, 2021

Kannen kuva: Petri Jauhiainen

Kannen suunnittelu: Saana Nyqvist

s.269