Agatha Christie: Neiti Pinkertonin salaisuus

 

Luke Fitzwilliam, juuri eläkkeelle jäänyt poliisimies istuu junassa kun päätyy juttusille erään naisen kanssa. Neiti Pinkerton kertookin jotakin hyvin mielenkiintoista, mutta mahdotonta uskoa. Tämä kertoo olevansa matkalla poliisiasemalle, sillä hänen kotikylässään asustelee täysin vapaalla jalalla murhaaja, jolla on tunnollaan jo useita uhreja. 

Luke unohtaa asian tyystin, kunnes eräät lehtiuutiset palauttavat tuon junamatkan hänen mieleensä, ja epäilys herää. Olisiko nainen sittenkin saattanut puhua totta? Luke päättää lähteä naisen kotikylään ja tutkia hieman asioita.

"Olen täsmälleen se minkä Jimmy kertoi minun olevan - Idästä eläkkeelle siirtynyt poliisiupseeri. Ryhdyin tähän asiaan vain siksi, että minulle tapahtui merkillinen seikkailu junassa tullessani Lontooseen."s.81

Neiti Pinkertonin salaisuus on jälleen nopealukuinen ja sujuva dekkari, joka vie mennessään pienen kylän salaisuuksien pariin. Tällä kertaa rikoksia ei saavu selvittämään Christien tunnetuimmat hahmot, vaan tällainen Luke, joka ei käsittääkseni seikkaile muissa Christien kirjoissa kuin tässä yhdessä. Mutta ei hän tämän teoksen perusteella järin mieleenpainuvaksi hahmoksi jää.

Rikokset ja niiden selvittely oli kiinnostavaa ja kirja eteni kuin itsestään. Epäillyt kuvattiin monipuoliseksi joukoksi. Olikin taas jännittävää arvailla oikeaa syyllistä. Osuin arvailuissani melko lähelle oikeaa, mutta en sitten kuitenkaan ollut ihan oikeassa, vaan yllätyksiä riitti minullekin loppuun asti. 

Suurin osa kirjasta koostuu rauhallisista pohdinnoista ja keskusteluista erilaisten epäiltyjen kanssa, mutta mukaan mahtuu myös muutamia jännempiä ja toiminnallisempia hetkiä, joista osa tosin oli vähän hutaistun oloisia juttuja, kuten eräs Luken yöllinen seikkailu.

Tämä ei yllä läheskään suosikkeihini Christien kirjoista, monista hyvistä puolistaan ja sujuvuudestaan huolimatta, sillä juuri nuo hätäisen oloiset kohtaukset laimensivat kokemusta. Lisäksi ihmetytti eräs hyvin omituisen tuntuinen rakkaustarina, jonka olemassaolon syyn ymmärrän nyt kirjan luettuani, mutta joka kirjaa lukiessa tuntuu kömpelöltä ja epäuskottavalta.

Neiti Pinkertonin salaisuus, (Murder is easy, 1939)

WSOY, 1978

Suom. Eero Ahmavaara

s.281

Stephanie Garber: Olipa kerran särkynyt sydän

 

Evangeline Fox jaksaa uskoa onnellisiin loppuihin vielä silloinkin kun hän kuulee elämänsä miehen olevan menossa naimisiin toisen naisen kanssa. Niinpä Evangeline päättää pyytää apua häiden perumiseen kohtalolta. Hertta prinssi ei ole mitään, mitä Evangeline kuvitteli, mutta tämä suostuu auttamaan. Vaihdossa Evangeline lupaa kolme suudelmaa. Pian Evangeline saa huomata, ettei sopimukset kohtalon kanssa todellakaan ole helppoja, ja hänet on vedetty mukaan ovelaan suunnitelmaan, joka on hengenvaarallinen. 

"Ranteessa oli kolme ohutta arpea, kolme pientä särkynyttä sydäntä. Yksi jokaista suudelmaa kohden."s.27

Olipa kerran särkynyt sydän aloittaa Caravalista tuttuun maailmaan sijoittuvan Olipa kerran särkynyt sydän -trilogian. 

Trilogian aloitus tarjoaa vauhdikkaan, tunteiden ja draaman täyteisen tarinan kauniissa miljöössä. Odotukset olivat hyvin korkealla, sillä rakastan Caravalin upeaa maailmaa ja Jack olikin jo muodostunut yhdeksi lempihahmoistani. 

Ei tämä minusta läheskään Caraval -trilogian tasolle yllä, mutta oli silti oikein hyvä. Jackia lukuun ottamatta kirja esittelee täysin uudet päähenkilöt. Evangeline ei onnistunut vielä herättämään tarpeeksi suurta kiinnostusta, sillä hän vaikutti hivenen liikaa juoksevan onnellisen loppunsa perässä, mutta eiköhän se siitä. Eniten harmitti, että Jack jonka hahmolta odotin niin valtavan paljon, tuntui alun jälkeen jotenkin tavallista kesymmältä. Ylipäätään hahmot tuntuvat olevan vielä sellaisessa pinnallisessa vaiheessa, kun kukaan ei oikein säväytä. Toivon tämän muuttuvan toisessa osassa.

Maailma ja sen upeat yksityiskohdat sen sijaan ovat jo paikallaan, ja tarjoavat ihanan alustan kaikille vauhdikkaille ja taianomaisille juonenkäänteille. Juoni on täynnä tarinoita, taikuutta, juonittelua ja epäilyksiä. Jälleen Garber onnistuu siis tarjoamaan koukuttavan tarinan, johon on helppo uppoutua.

Olipa kerran särkynyt sydän, (Once Upon a Broken Heart, 2021)

WSOY, 2022

Suom. Kaisa Kattelus

Karttakuva:Virginia Allyn

s.336

Agatha Christie: Mykkä todistaja

 

Hercule Poirot saa erikoisen kirjeen, jossa sanotaan paljon, mutta ei oikein mitään hyödyllistä. On hieman epäselvää siis, mitä hänen tulisi tutkia. Eräs seikka kirjeessä kuitenkin kiinnittää Poirotin huomion ja hän päättää lähteä kirjeen lähettäjän luo pieneen maalaiskylään. Mukaansa hän ottaa ystävänsä Hastingsin. Perille saapuessaan he saavat kuulla, että kirjeen lähettäjä on kuollut. Kaikki vaikuttaa olevan aivan luonnollisesti tapahtunut, mutta Poiroti ei niin vaan vakuuteta, sillä hänellä on tuo kirje. 

"Koira on yleensä mainio ystävällisen seurustelun edistäjä. Mielenkiintomme Bobia kohtaan oli murtanut hyvän palvelijan luontaisen jäykkyyden."s.74

Mykkä todistaja on oikein mainio Poirot mysteeri, jonka juoni etenee sulavasti. Kertojana toimii Hastings, joka sopii tarinaan loistavasti. Hän kun kuvailee viisasta ystäväänsä aina niin hauskasti. Yrittääpä hän välillä itsekin matkia Poirotia saadakseen pääteltyä syyllisen yhtä taidokkaasti kuin Poirot. Poirot on oma suosikkini Christien tunnetuista hahmoista, mutta pidän myös Hastingsista.

Keskustelut ihmisten kanssa, ja pienen pienet johtolangat johdattavat viisaan Poirotin jälleen oikeaan, ja paljastamaan syyllisen monipuolisten epäiltyjen joukosta. Itse olin jälleen hakoteillä syyllisen suhteen, ja sain yllättyä lopuksi. 

Pidin tästä kirjasta erityisesti siinä seikkailevan koiran takia. Koirat kirjoissa kun ovat aina plussaa. Tuo ihana Bob saikin osakseen runsaasti huomiota ja sivutilaa. Hastings kun koiraihmisenä, kuvailee tuotakin hahmoa runsaasti.

Mykkä todistaja, (Dumb Witness, 1937)

WSOY. 1953

Suom. Kari Ahonen

s.331

Magdalena Hai: Kolmas sisar

 

Royaumen Valkean noidan tyttären, Cielin on aika saada laulunsa, joka kertoo hänen paikkansa noitien joukossa. Kaikki odottavat hänen olevan seuraava suurnoita. Kun laulujen peili ei sitten suurena päivänä näytä Cielille lainkaan laulua, on järkytys suuri. Lauluton noita on vaarallinen. 

Lune, Mustan noidan tytär, ja Cielin sielunsisar aikoo olla ystävänsä rinnalla kävi mitä kävi. Niinpä nuo kaksi päätyvät pakomatkalle, joka johdattaa heidät Maahan. Siellä heitä vastassa on koulu johon he pääsevät turvaan tuon kummallisen rehtorin luo.

"Jos olette Royaumen noitia, estolääkityksen Rehtorin vaikutusta vastaan täytyy olla valmis. Tiesin, että sitä kehiteltiin, mutta en arvannut, että se oli saatu valmiiksi."s.128

Kolmas sisar on Royaumen aikakirjat -sarjan ensimmäinen osa.

Kirjasta löytyy täysin uusi maailma kaikkine sääntöineen ja yksityiskohtineen. Suurin osa kirjan seikkailuista sijoittuu tosin ihan tänne Maahan, mutta noitien matkassa tämäkään paikka ei tunnu kovin tutulta. Prologin luettuani olin aika kauhuissani. Pelkäsin, että kirja olisi minulle hiukan liian tuhti fantasiakirja, sillä tuo alku meni ohi ja lujaa. Mutta pelko oli turha. Kirjan maailmaan pääsi hyvin sisään, kunhan malttoi rauhassa antaa aikaa monille maailmankuvauksille.

Kirjassa seikkailee ihanan värikäs hahmojen joukko, joiden matkassa viihtyy loistavasti. Päähenkilöt ovat toki nämä nuoremmat Ciel ja Lune, sekä heidän uudet tuttunsa tuolla taianomaisessa sisäoppilaitoksessa. Minä kuitenkin ihastuin enemmän Royaumeen jääneisiin Valkeaan ja Mustaan noitaan, Loiriin, sekä Maassa oleilevaan Cafe Chaoksen Sucreen, joiden tarinat kehittyivät todella mielenkiintoisiksi ja moniulotteisiksi. Mutta oikeasti, ihan kaikista kirjan hahmoista löytyy paljon yksityiskohtia ja kiinnostavia juttuja. 

Tässä kirjassa juonikuviot etenevät rauhalliseen tahtiin, asioita kypsytellään ajan kanssa ja painostavaa tunnelmaa tulevista tapahtumista rakennetaan pikku hiljaa. Mutta löytyy tästä sitten sellaista räjähtävämpää ja vauhdikkaampaakin toimintaa. Monipuolisen maailman ja hahmojen lisäksi juoni on täynnä kutkuttavia paljastuksia ja mielikuvituksellisia juonenkäänteitä.

Kolmas sisar

Otava, 2018

s.557

Sylvain Neuvel: Ei enempää kuin ihminen

 

Maailman on sekasorron vallassa avaruudesta saapuneiden jättiläisrobottien takia. Valtavat määrät ihmisiä on kuollut, eloonjääneet pelkäävät avaruudessa asuvien olentojen palaavan. Suurvallat pitävät hallussaan maahan jääneitä robotteja ja pelottelevat niiden avulla muut tahtoonsa. Ihmisiä lajitellaan leireihin. Tohtori Rode Franklin ja muut tutut hahmot yrittävät saada tilanteen korjattua, mutta onko se edes mahdollista?

"Luulen, että ainoa syy siihen, etten ole jo sidottuna siihen tuoliin, olet sinä. Jos he uskovat saavansa ehkä sinut suostuteltua auttamaan heitä, he eivät haluaisi vaarantaa sitä kohtelemalla minua kaltoin."s.65

Ei enempää kuin ihminen on Themis-kansiot -trilogian päätösosa.

Tämän sarjan kaksi ensimmäistä osaa oli minulle iloinen yllätys, sillä en ole koskaan ollut innostunut scifistä, mutta nämä ovat olleet kivaa luettavaa. Silti jostain syystä meni yli neljä vuotta ennen kuin sain tartuttua tähän trilogian viimeiseen osaan. 

Melko nopeasti aiemmat tapahtumat ainakin suurinpiirtein muistuivat mieleen. Tässä kirjassa oli taas hypätty ajassa eteenpäin ja hurjasti asioita oli tapahtunut. Kirjan vauhdikkaisiin kuvioihin pääsi kuitenkin heti sisään. 

Tätäkin kirjaa oli mukava lukea. Se koostuu nauhoitteista, päiväkirjoista ja kirjeistä, ja on tyyliltään nopealukuista. Tarina sai hyvän lopetuksen ja olen iloinen, että luin trilogian loppuun, vaikka en jaksanut tästä viimeisestä osasta enää juuri innostua. Tämä kun oli niin paljon enemmän avaruuteen sijoittuvaa kuin aiemmat osat, ja myös sellaisia robottitaisteluita oli omaan makuuni liikaa. 

Ei enempää kuin ihminen, (Only human, 2018)

Like, 2019

Suom. Niina Kainulainen

s.407

Hanna Velling: Pieni puoti Punavuoressa

 

Metti on jäänyt työttömäksi ja tuskailee vuokranmaksun ja muiden arkisten huolien parissa. Yllättäen Metti saa kuulla perivänsä lastenvaatteiden second hand -kaupan. Metti on hämmentynyt, mutta pikkuisen innoissaan. Tosin perhe ja ystävät eivät kannusta oman yrityksen pariin, ja Metti joutuu aloittamaan uuden vaiheen elämässään epäilevien katseiden alla. 

"Metti kierteli myyjältä toiselle ja silmäili tarjontaa. Lastenvaatteita myytiin eurolla tai kahdella, aikuisten vaatteistakaan harva pyysi paria kymppiä enempää. Kylmä fakta iski keskellä hellepäivää tajuntaan: nämä kaikki ihmiset olivat hänen kilpailijoitaan."s.106

Pieni puoti Punavuoressa on suloinen kurkistus oman yrityksen perustamiseen. Tarina on mukavan realistinen siinä mielessä, ettei se edes yritä väittää, että pienen kivijalkaliikkeen pitäminen olisi helppoa, vaan vaikeuksia kohdataan. Parasta kirjassa olikin kaikki puodissa vietetyt hetket, kuten rekkien järjestäminen, näyteikkunan suunnittelut ja muut puodin arkisiin asioihin liittyvät jutut, joita onneksi riitti. 

Metin mieskuviot ei sen sijaan juurikaan kiinnostaneet ja niitä olisi voinut olla vähemmänkin, sillä nyt tuntui siltä, että suunnilleen jokainen mies jonka Metti näki edes vilaukselta, saattoi olla se tuleva miesystävä. Ehkä ihan jokaisen kohtaamisen ei olisi tarvinnut sisältää flirttailua tai muuta kemiaa... Tai ylipäätään pohdintaa siitä, että tuota miestä en halua, tai tuon voisin haluta, etenkään kun kyse oli juuri tavatuista ihmisistä. 

Sen sijaan pidin kovasti Pavusta, joka ilahdutti värikkäällä persoonallaan. Harvemmin kirjoissa törmää nepsy-piirteitä omaaviin hahmoihin, joten plussaa siitä. Myös Metin äiti hedelmäsalaatteineen, oli vakuuttava. 

Pieni puoti Punavuoressa

Bazar, 2024

Kannen suunnittelu: Tiia Javanainen/Purotie design

s.254

Maija Kajanto: Sahramisyksy

 

Syksy saapuu Pyhävirralle tuoden jälleen uusia kuvioita Krissen elämään. Krisse on kotiutunut kylään hyvin ja hommia riittää. Jälleen hän kokeilee jotakin uutta, vaikka elämä on muutenkin kiireistä. Tommin kanssa menee myös mukavasti, mutta haluavatko he samoja asioita elämältä? Krissellä onkin jälleen paljon asioita läpikäytävänä, eikä tilannetta helpota pelko, jota kylässä aiheuttaa tuhopolttaja.

"Syyssade rummutti kattoa ja puhkoi Pyhäjärven pinnan täyteen renkaita. Krisse laittoi ruoan lautasille, kaatoi viiniä laseihin ja sytytti muutaman tuikun pikkuisella sohvapöydälle, jonka ääressä he mahtuisivat syömään."s.47

Sahramisyksy on Kahvila Koivu -sarjan kolmas osa.

Nyt kun kahvila ja hotelli on perustettu ja ne rullaavat ihan mukavasti, kunhan töitä jaksaa paiskia, on aika kirjassa keskittyä enenmmän muihin asioihin. Tällä kertaa keskitytään enemmän Krissen parisuhdeasioihin, sekä yleisesti Pyhävirtaa koskeviin asioihin. Toki edelleen myös Krissen työskentelyä kahvilalla ja hotellilla mahtuu mukaan. 

Sahramisyksy tarjoaa ihanan syksyisen hetken herkkuineen. Viihdyin jälleen tuttujen henkilöhahmojen arkisien ilojen ja surujen parissa. Tunnelma kirjassa oli tällä kertaa aika haikea, sillä Krisse on ehkä hieman ahdistunut tuttujen asioiden muuttumisesta. Tommin ja Krissen suhdepohdinnat tulevat aidosti esiin. Ihanaa, että kirjassa käsitellään suhdeasioita kummankin osapuolen kannalta ja ilman valtavaa draamailua sillä tavalla aikuisesti ja uskottavasti. 

Toisaalta pidin tästä vähiten muihin osiin verrattuna, sillä vaikka Tommin pohdintoja suhteesta ja elämästä tuotiin kirjaan, ne eivät juurikaan jaksaneet kiinnostaa. Sarja kun on muuten keskittynyt niin paljon Krissen töihin, etten ole oikein saanut otetta näiden kahden suhteesta, niin en kaivannut myöskään sen pohdintaa näin paljon, vaan olisin viettänyt nekin hetken mieluummin kahvila Koivussa. 

Sahramisyksy

WSOY, 2023

Kansi: Kaisu Sandberg

Sarja-asu: Laura Noponen

s.223

Lauren Conrad: Suolaista ja makeaa

 

Tosi-tv-tähti Jane Roberts on joutunut ystävänsä pettämäksi, ja nyt hän tuskailee, sillä työt tämän seurassa jatkuvat edelleen. Lehdet ja muu media haluaa kaivella kaiken heidän riidastaan, ja sehän sopii sarjan tuottajalle, joka saa ilmaista mainosta. 

"Jane veti syvään henkeä, asetteli kestohymyn kasvoilleen ja yritti pysyä kasassa. Tietysti PopTV oli pitänyt huolen, että punaisella matolla oli runsaasti median edustajia L.A. Candyn toisen kauden avajaisjuhlissa."s.10

Suolaista ja makeaa on kolmas osa L.A. Candy -trilogiasta.

Tämä päätösosa on odotellut neljä vuotta hyllyssäni, joten hyllynlämmittäjähaasteen kautta se päätyi viimein luettavaksi. Tosin, tämän olisi voinut jättää mainiosti lukemattakin. 

Olen aiemmista osista keksinyt ihan hyvääkin sanottavaa, ja joo edelleen tässäkin oli ihan kiva kurkistus tosi-tv-tähtien työn kulisseihin, mutta se oli sitä vanhan kertaamista, joka tiedetään jo aiempien osien perusteella. Muuten tämä olikin köykäistä draamaa, salaisuuksia, ilkeitä ihmisiä ja suhdekoukeroita, jotka eivät nyt jaksaneet innostaa yhtään.

Kamalinta oli kirjan kieli, josta en pitänyt aiemminkaan, mutta joka ärsytti tällä kertaa erityisen paljon. Kuinka monta kertaa kirjan hahmot voivatkaan sanoa "Eh...","Eeh...","Eeem...","Yh..." yhden kirjan aikana? Ilmeisesti aivan liian monta kertaa. 

Suolaista ja makeaa, (Sugar and Spice, 2010)

Readme.fi, 2012

Suom. Laura Haavisto

s.257 

Sarah J. Maas: Throne of Glass -Keskiyön kruunu

 

Celeana Sardothien on voittanut kamppailun, jonka pääpalkintona on paikka Kuninkaan miekkana. Eli nyt Celeana on kuninkaan henkilökohtainen salamurhaaja, palvelija, joka heilauttaa miekkaansa juuri sinne, minne kuningas käskee. Mutta siihen Celeana ei mukisematta taivu. Salaa hän juonittelee monenlaista. Hänen salailuaan ja omia projekteja vaikeuttaa rakkaus. Hän välittää niin kruununprinssi Dorianista, kuin kuninkaallisen vartioston kapteenista, Chaolista. Ja entäs sitten prinsessa Nehemia, josta on myös tullut niin läheinen.

"Celeana toivoi silti, että olisi kesä, sillä hänen jäänsininen pukunsa helma kastui litimäräksi vetisillä kaduilla ja oli niin kylmä, ettei edes valkoinen turkisviitta pitänyt vilua loitolla."s.65

Keskiyön kruunu on toinen osa Throne of Glass -fantasiasarjasta.

Ensimmäisen osan lukemisesta hurahti aivan liian pitkä aika ennen kuin tartuin tähän toiseen osaan, mutta nyt viimein jatkoin sarjan parissa. Tämä toinen osa innostikin huomattavasti enemmän kuin ensimmäinen. 

Celeana on hauska yhdistelmä sellaista murjottavaa, helposti suuttuvaa teiniä ja super lahjakasta salamurhaaja toimintasankaria. Ehkä ei mikään maailman uskottavin yhdistelmä, mutta toimii silti. 

Kirjan alkupuoli eteni hyvin rauhallisesti, vaikka monenlaista tapahtuikin. Kuvailevaa tekstiä riittää ja kirjassa onkin paljon upeaa pukuloistoa, josta nautin suuresti. Suurin osa kirjasta tuntui kuitenkin olevan sellaista kevyttä kolmiodraamaan tapaista ja muuta suhdekiemuraa ja tunteiden kuvailua. oikeastaan vasta kirjan loppupuolella innostuin kunnolla kirjasta kun toimintapuolikin pääsi todella käyntiin ja edessä oli hurjia käänteitä, verisiä taisteluja ja kammottavia tapahtumia, sekä jatkon kannalta kiinnostavien salaisuuksien paljastumisia. 

keskiyön kruunu, (Crown of Midnight, 2013)

Gummerus, 2018

Suom. Sarianna Silvonen

s.453

Mari Jungstedt: Suljettu huone

 

Gotlannissa järjestetään kierroksia tippukiviluolassa. Tällaiselle opastetulle kierrokselle osallistuu nainen, joka ei selviä luolasta pois elossa. Hänet löydetään vasta seuraavana aamuna surmattuna.

Anders Knutas kollegoineen tutkii tapausta. Karin on joutunut jäämään äitiyslomalle, mutta lapsen syntymän odottelu toimettomana ei huvita, niinpä hänkin tekee hieman tutkimuksia, ja saattaakin löytää jotakin kiinnostavaa menneisyydestä.

"Mutta nyt hän ei voinut olla lumoutumatta ympäristöstä: katon tippukivistä, jotka olivat tuhansia vuosia vanhoja, fossiileista ja niistä, joita kutsuttiin valuviksi kiviksi, seiniä ja kattoja myötäilevistä polveilevan pitkistä, kellanvalkoisista kivilaskoksista. Osa niistä näytti kivettyneiltä vesiputouksilta."s.34

Suljettu huone on seitsemästoista osa Gotlanti -dekkarisarjasta.

Suljettu huone tarjoaa luolia, murhia ja suhdedraamaa tiiviissä ja nopealukuisessa paketissa. 

Tällä kertaa tuntui siltä, ettei mihinkään asiaan keskitytty kunnolla. Murhaajan päähän yritettiin jälleen päästä tuttuun tapaan hänen ajatuksiaan kertomalla, mutta dekkarijuoni oli melkoisen löyhä tässä osassa. Vähän liikaa onnekkaita sattumia ja heppoisia motiiveja. 

Kuitenkin Knutaksen ja muiden tuttujen hahmojen kuulumisiin on aina mukava palata. Näin pitkässä sarjassa he todella ovat jo tuttuja lukijalleen. Karinin ja Knutaksen kuulumiset olivatkin taas kirjan parhautta, ja niitä oli mukava seurata. Toimittaja Johan sai myös osansa, mutta se tuntui taas sellaiselta pikapikaa kirjoitetulta väkisin väännetyltä juonikuviolta, jolla ei tuntunut olevan mitään tarkoitusta. 

Ei siis todellakaan sarjan parhaimmasta päästä tämä osa, mutta sellaista kevyttä ja mukavaa luettavaa kuitenkin.

Suljettu huone, (Det Slutna rummet, 2023)

Otava, 2023

Suom. Petri Stenman

s.287

Karin Erlandsson: Vuorikiipeilijä

 

Miranda, Sirkka ja Lydia ovat selvinneet pohjoisen satamakaupungin koettelemuksista, mutta vaara ei ole vielä ohi. Ilkeällä Iberiksellä on edelleen silmäterä, ja se on saatava häneltä pois, ennen kuin hän keksii jotakin uutta hirvittävää. Niinpä kolmikko lähtee itäisille  vuorille, joiden kylmät kiviset puitteet eivät ole etenkään Sirkalle mieleen. 

"-Vuorilla kaikki on rumempaa. Kaivokset ovat pimeitä, ja kapeilla käytävillä vain soihdut antavat valoa. Siellä unohtaa, millaista on hengittää raitista ilmaa. Kaikkialta löytyy venettäkin isompia hopeakimpaleita, mutta ei se riitä, vuoren sisällä mikään ei riitä."s.11

Vuorikiipeilijä on kolmas osa Taru silmäterästä -sarjasta.

Vuorikiipeilijä vie tarinan itäiselle alueelle, vuorille. Tässä kirjasarjassa on kiinnostavaa päästä kurkistamaan näin suuresti toisistaan eroaviin miljöisiin. Kuten nyt kun siirryttiin upeista jylhistä metsistä karuihin vuoristoihin.

Vuorikiipeilijä on kauniisti kirjoitettu tarina, joka vie jännittävälle seikkailulle vuorikiipeilemään, sekä ahtautumaan mitä synkimpiin luoliin vuoren sisälle. Miranda, Lydia ja Sirkka on kolmikko, jonka seurassa tätä matkaa tekee mieluusti, sillä he kaikki ovat mukavan erilaisia. Lydian järkevyys, Sirkan leikkisyys ja Mirandan totisuus tasapainottavat toisiaan hyvin ja tekevät tarinasta kiinnostavan. 

Tämä kolmas osa oli yksi sarjan parhaista, vaikka en olisi uskonut, sillä vuoristo nyt ei ole miljöönä itselleni se kaikkein kiinnostavin, ja ahtaat luolat tuntuivat hyvinkin ahdistavalta paikalta. Vuoristostakin oli kuitenkin saatu todella kiinnostava paikka aikaiseksi kaikkine omine erikoisuuksineen. Tässä mielestäni kaikki päähenkilöt pääsivät myös loistamaan, tunnelma oli koukuttava ja juoni eteni mukavasti. 

Pidin kovasti siitä, että parantajan työtä ja kaikenlaista yrttien ja lääkeaineiden keräilyä kuvailtiin runsaasti karusta miljööstä huolimatta. Tämä oli kyllä myös surullisin osa, sillä kirjan loppupuolella tapahtui monta hirvittävää juonenkäännettä, joiden en olisi uskonut tapahtuvan. Iloista meininkiä ei siis juuri ole tiedossa tätä kirjaa lukiessa.

Vuorikiipeilijä, (Bergsklättraren. 2019)

Kustantamo S&S, 2019

Suom. Tuula Kojo

Kansi: Sami Saramäki

s.251

Stephanie Garber: Finale

 

Tella ja Scarlett ovat jo selvinneet monista koettelemuksista, mutta suurimmat taitavat silti olla vasta edessä. Kohtalot ovat vapautuneet korttipakasta ja kulkevat vapaina, tuhoja tehden. Keisarikunnan tulevaisuus on siis vaakalaudalla, ja nähtävästi on Tellan ja Scarlettin tehtävä puuttua tilanteeseen. On myös aika tehdä päätöksiä sydämenasioissa. Voiko kumpikaan luottaa rakastamaansa henkilöön? 

"Unet maistuivat musteelta, vereltä ja onnettomalta rakkaudelta."s.309

Finale on Caraval -trilogian päätösosa.

Tämä trilogia on ollut alusta alkaen upea, eikä tämä päätös jää aiempien osien varjoon. Itse asiassa, jos mahdollista, tämä on vielä huikeampi. Minun makuuni tämä on täydellinen. 

Finale on täynnä taikuutta, tuoksuja, pakahduttavia tunteita, värejä, vaarallisia houkutuksia, jännitystä ja kauniita sanoja. Caravalin maailmasta ei haluaisi poistua ja tuntuikin aika surulliselta kun kirja loppui. Onneksi Caravalin maailmaan pääsee vielä palaamaan Olipa kerran särkynyt sydän -trilogian kautta. 

Tällä kertaa kumpainenkin siskoksista saa suuren roolin, ja siinä samalla heidän ihastuksensa. Tunteita ja draamaa siis riittää rakkausrintamalla. Minusta ehdottomasti parasta oli edelleen Tellan suhdekiemurat. Ne ovat niin paljon tulisempia kuin Scarlettin. En voi sanoa, että jack olisi mitenkään mukava tyyppi, mutta huh, miten hänen tempauksensa tuovat kyllä mielenkiintoa asioihin. 

Itse juoni on myös täyttä timanttia. Kauniisti kirjoitettu tarina luo jälleen eteen upeat puitteet joissa tapahtuu niin järisyttäviä käänteitä, että tätä luki suunnilleen silmät pyöreinä koko ajan. Toinen toistaan jännempiä paljastuksia ja dramaattisia käänteitä löytyy läpi kirjan. Tämä kirja, ja koko trilogia on niin upean visuaalinen, että jos kaipaat satumaista taikamaailmaa täynnä yksityiskohtia suosittelen tarttumaan tähän trilogiaan. 

Finale, (Finale, 2019)

WSOY, 2019

Suom. Kaisa Kattelus

Kartta: Rhys Davies

s.403

Kate Morton: Hylätty puutarha

 

Cassandra saa yllättävän perinnön isoäidiltään Nelliltä. Hehän asuivat Australiassa, miksi siis isoäidillä on merenrantatalo Englannissa, josta tämä ei ole maininnut koskaan sanallakaan? Cassandra matkustaa Englantiin ja alkaa selvittää Nellin menneisyyttä, jossa salaisuuksia riittää.

"Cassandra käänteli homeisia sivuja varovasti jännityksen vallassa. Oliko Nell tehnyt sen mitä aikoi? Oliko hän saanut selville, kuka oli?"s.123

Hylätty puutarha kuljettaa lukijaa Australiassa ja Englannissa, pomppien eri aikatasoissa 1900-2005 vuosien välillä.

Mortonin kirjat ovat olleet lukulistallani ikuisuuden, sillä ne kaikki kuulostavat ihanilta. Lopulta päädyin aloittamaan tuotantoon tutustumisen tästä tämän kauniin nimen takia. 

En päässyt tarinan imuun ensi sivuilta lähtien, vaan vei melkein ensimmäiset 100 sivua, ennen kuin kiinnostus todella heräsi. Sen jälkeen kirjaa ei olisikaan malttanut laskea käsistään. En nimittäin lämmennyt Nellin hahmolle koko kirjan aikana, ja olenkin iloinen, ettei tarinaa kerrottu kovin paljon hänen kauttaan. Nell tuntui niin etäiseltä ja jotenkin kylmältä. En ymmärtänyt hänen jyrkkiä valintojaan alkuunkaan. Muutenkin tuntui siltä, että hänen hahmonsa sai kirjailijalta hyvin vähän arvostusta. Hänen niskaansa kun kaadettiin surutta kaikki ikävät asiat niitä selittelemättä, jotta isompi juoni toimisi. 

Sitten kirjaan tulikin kiinnostavampia hahmoja, hiljaa auki keriytyviä salaisuuksia, kirjallisuutta, taidetta, sumuisia katuja, kartano ja sen salaperäiset puutarhat. Tähän synkkään, onnettomien kohtaloiden täyteiseen tarinaan uppoutuu lopulta mukavasti. Iloisia hetkiä ei tästä kirjasta juuri kannata etsiä, sillä hahmojen elämä on kovaa ja dramaattista ja salaisuudet synkkääkin synkempiä. 

Viittaukset Kirjailija Burnettiin ja hänen kirjaansa Salainen puutarha, olivat ihania ja herättivät halun lukea kysyinen kirja pikimmiten. 

Hylätty puutarha, (The Forgotten Garden, 2008)

Bazar, 2014

Suom. Hilkka Pekkanen

s.669

Elina Pitkäkangas: Naraka

 

Dawei on palannut kotiseudulleen, mutta edes tuttu ympäristö ja ympärillä olevat läheiset eivät tuo rauhaa. Narakan synkkä työleiri ja siellä kärsivät ihmiset pyörivät taukoamatta päässä, ja asialle on tehtävä jotakin. Mutta kun Dawei sitten löytää itsensä keskeltä rautakapinaa, on edessä vaikeat päätökset. Kenen puolella taistella, jos kummallakin puolella on hänelle rakkaita ihmisiä?

"Kun juna nytkähti liikkeelle, riisuin kypärän ja nakkasin sen lattialle. Minua etoi. Näissä tunnelmissako meidän oli tarkoitus jatkaa? Ratakiskot kolahtelivat allani. Niiden tasaisesti kiihtyvä rytmi vahvisti meidän liikkuvan, mutta ilman maisemia oli vaikea sisäistää kaiken todella tapahtuvan."s.86

Naraka on kuvitteellisen Itä-Aasian tulevaisuuteen sijoittuvan Sang -duologin päätösosa.

Naraka täydentää ja syventää Sangissa alkanutta tarinaa, ja lopulta päättää sen upeasti. Narakassa mikään ei taida olla yksiselitteistä, vaan se tarjoaa ajatuksia herättävän tarinan täynnä upeita kohtauksia ja ajatuksia, joissa on monia puolia. Asiat eivät ole selkeästi hyviä tai pahoja, niin kuin ei kirjan hahmotkaan. Juuri se tekeekin tästä kirjasta niin upean. Tämä ei päästä lukijaa helpolla, kertomalla, että tuo puoli on paha ja se kukistetaan onnistuneesti, jotta maailma ja ihmiset voivat taas hyvin. Vaan edessä on rikki repivä tarina ihmisistä, sillä ihmisiä on sodan kummallakin puolella. 

Kylläpä tämä tarina taas onnistui herättämään valtavasti tunteita. Se on niin kaunis, julma ja intensiivinen. Naraka on painostavan synkkä paikka, ja se todella onnistutaan kuvaamaan kirjassa sellaisena. Myös päähenkilöiden tunteet tulee loistavasti esiin. Rakkaus, hellyys, viha, inho... Hahmot ehtivät matkansa aikana kokemaan ja tuntemaan niin kovin paljon. Mutta kaiken synkkyyden keskeltä löytyy myös hyvyyttä, kuten Dray, jonka luonne on ihanan tyyni kaiken mylleryksenkin keskellä.

Tällä kertaa myös fantasia elementit pääsivät suurempaan rooliin. Kirja on myös edeltäjäänsä poliittisempi, ja siinä on jonkin verran sotastrategiointia, mutta ei liiaksi, sillä toimintaakin riittää. 

En suosittele lukemaan tätä kirjaa ennen Sangia, sillä muuten tästä ei kyllä saa läheskään niin paljon irti. Kuten Sunanin tapaaminen, joka oli minulle tärkeä ja yksi kirjan riipaisevimmista hetkistä, tuskin tarjoaisi lukijalleen juuri mitään, jos Sang ei olisi luettu. 

Naraka

WSOY, 2024

Kansi: Kaisu Sandberg

s.496

Siri Pettersen: Mätä

 

Hirka on päätynyt itselleen täysin tuntemattomaan paikkaan, ilman mitään tuttua ja turvallista, ilman Rimeä. Turvassa hän ei silti ole, edes maassa, jonka piti olla hänen kaltaisilleen. Edelleen hän on ulkopuolinen, outo. Hirvittävien takaa-ajojen seurauksena Hirka saa vihiä siitä, kuka hän todella on.

"Mitä Hirka voisi tehdä? Tökkiä puutarhalapiolla?Hirka heitti lapion pois ja pudisteli itsekseen päätään. Tämä oli epätodellista. Hänen pitäisi lähteä. Odottipa ulkona kuka tahansa, se ei voinut olla pahempaa kuin olla täällä sisällä."s.80

Mätä on toinen osa Korpinkehät -trilogiasta.

Tämä jatko-osa oli keskeneräisenä kauan. Aloitin tämän lukemisen jo keväällä, mutta luin välissä ison joukon muita kirjoja, sillä tämän kirjan maailma ei vaan hoututellut. Vika ei ole tarinan kerronnassa, sillä se luistaa ongelmitta, mutta en voi mitään sille, että kun fantasiakirjaan ilmestyy liikaa tuliaseita ja muita nykypäivän keksintöjä, minun mielenkiintoni lopahtaa. Kaipasin kovasti takaisin Yminmaahan ja sen tarjoamaan elämäntapaan. 

Mutta kyllä tästäkin osasta löytyi paljon hyvää. Oli loppujen lopuksi ihan mielenkiintoista lukea Hirkan selviytymisestä ihmisten joukossa kaiken uuden teknologian keskellä. Kaiken toiminnan, hieman liiallisen paikasta toiseen ravaamisen ja ammuskelun keskeltä löytyi myös ihan hauskoja kohtauksia. Pidin myös siitä, ettei Yminmaata jätetty tyystin taakse, sillä Rimen kautta myös sen maailman kuulumisiin päästään kurkistamaan.

Kaiken ensimmäisessä osassa tapahtuneen jälkeen, tämä tuntui myös huomattavasti hitaammin etenevältä. Muutamat kiinnostavat yksityiskohdat ja tarinaa eteenpäin vievät käänteet tästä löytyi, mutta muuten tämä oli enemmän tosiaan sellaista ympäriinsä ravaamista. Juttu jäi kuitenkin taas kiinnostavan kohtaan, ja haluan muutenkin lukea trilogian päätöksenkin, vaikka tämä sarja ei suosikkeihini kuulukaan.

Mätä, (Råta, 2014)

Jalava, 2017

Kansi ja kartta: Siri Pettersen

Suom. Eeva-Liisa Nyqvist

s.501

Jenny Fagerlund: Kesän suuret ja pienet salaisuudet

 

Moa perii isoäitinsä asunnon. Asunto on kulahtanut, mutta hyvällä paikalla. Tosin ei sellaisella paikalla, johon he yhdessä miesystävänsä Rubenin kanssa ovat suunnitelleet muuttavansa. Niinpä asunto on myytävä. Moa alkaa viettää aikaa asunnolla, sillä se helpottaa paikan kuntoon laittamista. Yllättäen Moa alkaa saada isoäidiltään kirjeitä, jotka paljastavat niin isoäidin salaisuuksia kuin herättelevät ajatuksia moan omasta elämästä. Huomaamattaan Moa alkaa nähdä elämänsä aivan uudesta kulmasta.

"Hän mietti mummin kirjettä. Mummi oli pyytänyt, että hän kävisi kaiken kunnolla läpi. Moa huokaisi, nousi sängyltä ja avasi vaatekaapin."s.64

Kesän suuret ja pienet salaisuudet on kertakaikkisen ihana viihdekirja! Yleensä minua ärsyttää suuresti kirjoissa juonenkäänteet, jotka selviäisivät sillä, että ihmiset vain viitsisivät puhua toisilleen, mutta tässä kirjassa se ei ärsyttänyt, vaikka oikeastaan koko juoni rakentui sille, että kaikilla hahmoilla oli salaisuuksia. 

Kirjan tunnelma on lempeän kaunis. Moan elämää ja itsensä löytämisen matkaa on ihana seurata, ja viihdyin tarinan parissa loistavasti. Tästä tuli hetkessä yksi lemppareistani viihdekirjojen joukossa. Kirjassa on paljon arkea ja ihan normaalia elämää, mutta myös pikkuhiljaa auki punoutuvia salaisuuksia menneisyydestä. Kirja muistuttaa lempeästi siitä, että vaikka lähimmäisesi ei aina valittaisi jostakin, voi hän silti käydä läpi monenlaista elämässään, hyvinkin vaikeita asioita. Samalla tämä tarjoaa kauniin tarinan suunnan muutoksesta, vaikka kaikki periaatteessa olisikin hyvin. Tarinasta löytyy myös villakoira, joka ihastuttaa pelkällä olemassaolollaan.

Kesän suuret ja pienet salaisuudet, (Mitt hemliga liv, 2020)

Gummerus, 2022

Suom. Antti Saarilahti

Kannen suunnittelu: Emma Graves

s.304

Holly Black: Julma prinssi

 

Jude on elänyt jo vuosia keijumaailmassa, johon hänet lapsena kaapattiin siskoineen. Keijumaailma ei ole ihmiselle helppo paikka elää, sillä ihmisiä halveksutaan, ja keijumaailman monet houkutukset pistävät helposti pään pyörälle, pahimmassa tapauksessa ne voivat johtaa jopa kuolemaan. Jude päätyy kuitenkin mukaan keijujen hovin juonitteluihin, jotka johtavat kohti pelottavia käänteitä. 

"Vihaan heitä. Vihaan heitä kaikkia niin paljon. Hetkeen en tunne kuin hehkuvaa raivoa, joka polttaa kaikki ajatukseni tuhkaksi. Vedän peitettä tiukemmin harteideni ympärille tärisevin käsin ja annan Locken johdattaa minut metsään."s.105

Julma prinssi aloittaa Ilman väki -sarjan.

Tämän kirjan luettuani ajatukseni keijuista ja keijumaailmasta on hyvin erilainen kuin ennen kirjaa. Kirjan nimessä oleva julma-sana kuvaa paljon muutakin kuin pelkkää prinssiä. Keijut eivät tunnu olevan erityisen lämmintä ja hyväsydämistä porukkaa, sillä oveluus, julmuus, viekoittelu, murhat, kostot ja muut yhtä positiiviset asiat täyttävät heidän arkeaan kaiken juhlinnan ohella tietysti. Keijujen ulkonäkö yllätti myös, samoin kuin ruokakuvailut sun muut yksityiskohdat, jotka luovat keijumaailmasta ja sen asukkaista synkän kuvan. 

Jude on päähenkilö, jonka ajatukset eivät ihan ymmärrettävästi ole erityisen lämpimiä. Onhan hän kasvanut halveksittuna keijujen joukossa. Oli hän kuinka hyvä tahansa, arvostusta ei heruisi. Tuo kovakuorinen, vihainen ja synkkä päähenkilö tekee kirjasta mahtavan. Minusta hänen hahmostaan on saatu niin paljon kaikkea esiin, vaikka sellainen itsekeskeinen vihaisuus onkin eniten esillä. Taustalla häilyy niin paljon muutakin, joka tulee esiin hänen teoissaan. 

Keijumaailma on myös kiinnostava paikka ja olisin sen yksityiskohdista mieluusti lukenut paljon lisääkin, mutta maailmanrakennuksesta oli kaikki pitemmät selostukset jätetty pois ja lukijan on pärjättävä pienemmillä yksityiskohdilla, joita sentään onneksi riittää. Fantasiakirjaksi tämä onkin melko lyhyt ja nopealukuinen. Kirja loppuu mielenkiintoisesti ja saa odottamaan lisää. 

P.S. Pysykäähän kaukana jos keiju sattuu tarjoamaan omenaa.

Julma prinssi, (The Cruel Prince, 2018)

Karisto, 2024

Suom. Suvi Kauppila

s.359

Elly Griffiths: Korppikuningas

 

Arkeologi Ruth Galloway saa kuulla entisen opiskelukaverinsa kuolemasta. Uutinen järkyttää, mutta vielä enemmän hän kauhistuu saadessaan tietää tämän löytäneen jotakin suurta ja merkittävää juuri ennen kuolemaansa. Ruth lähtee Blackpooliin tutustumaan tähän mystiseen löytöön, mutta saa kohdata ahdistavaa uhkailua ja vastustusta. Miksi löytöä ei haluta tutkia, ja oliko ystävän kuolema sittenkaan onnettomuus?

"Kirjassa kerrotaan, että korppeja on kauan pidetty huonona enteenä niiden mustan höyhenpeitteen, raakkuvan äänen ja raadonsyönnin takia. Kiva, Ruth ajattelee. Ehkä en hanki sellaista lemmikiksi."s.56

Korppikuningas on Ruth Galloway -dekkarisarjan viides osa. 

Arkeologiaa, historiaa ja nykypäivän rikoksia on jälleen tarjolla kun Ruth paneutuu uuden löydön pariin. Tuttuun tapaan hän ja komisario Nelson päätyvät uuden nykypäivään sijoittuvan rikoksen pyörteisiin arkeologisen löydön kautta. Tällä kertaa tosin sarjasta tutut Norfolkin maisemat vaihtuvat tilapäisesti Blackpoolin huvipuistokaupunkiin.

Ruthista on tullut jo hyvä tuttu ja oli mukava palata hänen elämänsä pariin. Kirja on tasapainoinen kokonaisuus sujuvaa viihdettä, joka tarjoaa suhdekiemuroita, lapsiarjen ja työn yhdistämistä, arkeologiaa ja viharyhmiä. Höysteenä on juuri sopivasti mystisyyttä ja taruja. 

Sarjan muiden osien tapaan tämänkin tarinan loppuhuipentuma on hurja ja täynnä jännitystä. Vaikka olenkin jo ollut sitä mieltä, että ehkä ihan aina Ruthin ei olisi uskottavaa päätyä kirjan lopussa niin täpäriin tilanteisiin. 

Korppikuningas, (Dying Fall, 2013)

Tammi, 2019

Suom. Anna Kangasmaa

s.372

Anu Joenpolvi: Rakkautta ja raekuuroja

 

Marleena saapuu Rantakylään suhdekiemuroista siipeensä saaneena. Hän on saanut määräaikaisen työn leipomosta tuotekehittäjänä. Rantakylään muutto tosin ei suju suunnitelmien mukaan, sillä vuokra-asunnossa on tapahtunut vesivahinko, eikä tarjolla ole muuta paikkaa kuin ränsistynyt asunto vanhan kyläkoulun yläkerrassa. kaiken lisäksi Marleena luulee tunnistavansa naapuriasunnon miehen menneisyydestään.

"Murhatarina oli synkkä, ja loppuun päästyäni minun oli pakko sytyttää valot joka huoneeseen vessassa käyntiä varten. Sitten makasin peiton alla kuunnellen korvat herkkinä ylimääräisiä risahduksia. Uni ei tullut."s.73

Rakkautta ja raekuuroja on itsenäinen toinen osa maalaisromanttisesta Rantakylä -sarjasta. 

Maalaisromanttisten sarjojen lukeminen on harmikseni tänä kesänä jäänyt olemattomaksi, mutta onneksi ehdin kuitenkin kurvata vielä Rantakylän maisemiin kesän lopulla. 

Ja mitkä ihastuttavat maisemat tämä tarjosikaan! Vanhan kyläkoulun ränsistynyt asunto on ihana miljöö, vaikka sen sisustusta kuvattaisiin kuinka kamalaksi. Pienet kävelyt järvimaisemiin olivat myös mieluisat. 

Teksti on sujuvaa, ja sopivan arkista. Pidin tästä osasta valtavasti, sillä elämän tavallisia hetkiä, kuten työntekoa ja istutusten hoitoa kuvattiin tarpeeksi. Ne arkiset hetket maaseudulla kun ovat omia suosikkiasioitani näissä maalaisromanttisissa kirjoissa ja ne itse romanssit sitten ihan toissijaisia. Tuo romantiikkapuoli olikin jälleen melko ennalta-arvattavaa, vaikka sitä odotellessa olikin ihan hauskoja ja jänniä tilanteita. 

Rakkautta ja raekuuroja

Karisto, 2022

Kansi: Laura Noponen

s.270

Arja Puikkonen: Liitopoika

 

Aku joutuu vaihtamaan koulua kiusaamisen takia, mutta uusi koulu ahdistaa myös. Akua on kiusattu rankasti harrastusten takia, sillä hän pitää ompelemisesta ja muista asioista, joista poikien ei kiusaajien mukaan kuulu pitää. Aku tienaa jopa hieman rahaa käsitöitä tekemällä, ja näiden kautta hän tutustuu keppihevosharrastajiin. 

"-Tuossa pihassa on yhdellä tytöllä esterata, Maaria viittasi kohti orapihlaja-aidan kätkemää pihaa. -Me voitaisiin kysyä lupa ja mennä joku päivä sinne hyppäämään. Liitopoika hyppää tosi kivasti."s.36

Liitopoika on kiinnostava kirja keppihevosharrastuksesta, mutta myös monesta muusta aiheesta.

Kirjassa käsitellään harrastuksien tärkeyttä, kiusaamista, uskallusta olla oma itsensä ja sitten sitä keppihevosharrastusta. Tarina on lyhyt, nopea ja helppolukuinen, joten aiheesta kiinnostuneille nuorille kirja on varmaan helposti lähestyttävä. 

Minusta kirjassa oli kivoja yksityiskohtia kiinnostavista harrastuksista, ja sitä luki kyllä mielellään. Kirjan lyhyyden takia kirja ehtii vain raapaista pintaa kaikista tarinan aiheista. Kuitenkin mukaan on saatu lyhyitä, mutta tarkkanäköisiä kohtauksia arjesta, jotka kertovat paljon, mutta nopeasti, kuten Akun ja äidin väliset keskustelut. 

Liitopoika

Karisto, 2019

Kansi: Mari Villanen

Kannen kuva: Jussi Puikkonen

s.138

S. K. Rostedt: Kahden veren tytär

 

Moorna elää ankeaa elämää kuninkaankaupungissa maksettuna seuralaisena. Edes prinssin suopea huomio ei poista työn huonoja puolia, eikä varsinkaan sitä ulkopuolisuuden tunnetta ja huonoa kohtelua, jota Moornan puoliverisyys saa aikaan. Ihmisen ja haltian jälkeläisenä eläminen on jatkuvaa korvien piilottelua ja ilkeiden katseiden väistelyä. 

Sitten huhut demonien palaamisesta lähtee liikkeelle. Kuningas päättää elvyttää vanhan uhriperinteen näyttääkseen kansalaisille, että demonit ovat heidän hallussaan, mutta ovatko ne tosiaan? 

Hirveiden tapahtumien päätteeksi Moorna päätyy vaikealle matkalle röykeän haltian, Caidaksen kanssa.

"Moorna oli katkera ja murrettu tyttö, jokakuitenkin pystyi vielä suremaan viattoman puolesta. Hänen punoittavat, juovaiset kasvonsa lupasivat poltettua maailmaa."s.140

Kahden veren tytär on Remena nimiseen fantasiamaailmaan sijoittuvan Moorna -trilogian ensimmäinen osa. 

Tämä on nopealukuista ja vetävää fantasiaa, jossa sivut kääntyvät melkeinpä itsestään. Niinpä kirjan sivumäärää ei kannata pelätä, sillä tämä on fantasiaksi hyvin helppolukuista. Maailmaan pääsee helposti sisään, eikä sen koukeroita ole vaikea käsittää. 

Pidin tästä kirjasta paljon. Tarina koukuttaa ja luistaa eteenpäin ilman ongelmaa. Maailma ja etenkin sen demonit ovat ihanan mielikuvituksellisia ja kuvailu riittävää. Synkkyyttä ja huumoria on juuri sopivassa suhteessa. Tässä nimittäin on kyllä monia rankkoja aiheita ja tapahtumia, kuten monenlaista väkivaltaa, kuolemaa ja eriarvoisuutta, mutta myös hihittelyä aiheuttavaa sanailua ja höpsöjä tilanteita. Tietysti myös sitä romantiikkaa on mukana sopivassa määrin. Olen sitä mieltä, että jos romanttisille kirjoille jaettaisiin palkintoja niissä käytetyistä hellittelynimistä, olisi tämän kirjan ehdottomasti voitettava. 

Moornan elämään ja ongelmiin päästään hyvin kiinni tarinan aikana, ja tämän ensimmäisen osan pääpaino pysyykin Moornan asioiden selvittelyssä. Itse fantasiamaailman ongelmia ja mahdollisia tulevia konflikteja vasta raapaistaan pinnasta, joten niistä lisää sitten jatko-osissa. 

Kahden veren tytär

Otava, 2024

Kansi ja kartta: Emmi Kyytsönen

s.509

Elina Pitkäkangas: Sang

 

16-vuotias Dawei asuu köyhässä vuoristokylässä ja tekee parhaansa tienatakseen edes muutamia roposia, joilla maksaa omaa, sekä ottosisarustensa velkaa valtiolle. Eräänä yönä Dawei päätyy rahaa tienatessaan hommaan, jonka ikävät seuraukset kantavat pitkälle. Dawei joutuu jättämään rakkaan kotiseutunsa ja päätyy Valkoisen Tiikerin klaanin hallitsemalle alueelle. 

"Aivan kuin aikamme ihmiset olisivat kumartaneet Mustien sateiden uhreille parhaalla osaamallaan tavalla. Se tuntui välittämiseltä. Näytti Fusangista puolen, jollaista en ollut nähnyt."s.228

Sang on kuvitteellisen Itä-Aasian tulevaisuuteen sijoittuvan Sang-duologin ensimmäinen osa. 

Sang on niin intensiivinen, monipuolinen, rikas ja tunteita herättävä tarina, ettei tähän kirjoitukseen saisi millään mahtumaan kaikkia sen herättämiä ajatuksia ja hienouksia. 

Pääasia on kuitenkin se, että Sang on upea! (Niin ulkonäöltään kuin sisällöltäänkin.) Tässä on upeasti luotu maailma, jonka maisemat, kulttuuri ja elämäntapa on runsasta, tarkoin mietittyä ja upean elävästi kuvattua. Tätä kirjaa lukiessa oikea maailma katoaa täysin ympäriltä ja itsensä löytää Fusangin mielettömistä maisemista. 

Upean maailmanrakennuksen lisäksi kirjasta löytyy sujuvasti etenevä tarina, joka on riipaiseva. Elämä ei ole helpoimmillaankaan helppoa köyhälle, mutta vielä vaikeampaa se on viittomakieliselle Daweille, joka päätyy väkivaltaisten ja julmien tapahtumien pyörteisiin. Kaikkia Dawein kohtaamia kamaluuksia ei pystynyt kuivin silmin lukemaan. Kirja sisältää kauniita, vauhdikkaita, mutta myös hyvin raakoja kohtauksia. Kaiken keskellä on kuitenkin myös paljon rakkautta, niin perhettä ja ystäviä kohtaan, kuin myös romanttisessa mielessä. 

Sang

WSOY, 2022

Kansi: Kaisu Sandberg

s.496

Jenny Colgan: Auringonsäteitä ja vuoroveden vaiheita

 

Polly Waterford on tyytyväinen uuteen elämäänsä Mount Polbearnen saaristokylässä. Uusi koti, työ leipomossa ja parisuhde, kaikki tuntuu olevan kohdillaan. 

Kesän saapuessa on kuitenkin luvassa monia muutoksia, jotka iskevät säröjä Pollyn seesteiseen elämään. Kylään muuttaa leskeksi jäänyt Selina, jolta Polly piilottelee salaisuutta, leipomossa tapahtuu suuria muutoksia, ja lopulta jopa Pollyn miesystävä joutuu lähtemään pidemmäkis aikaa pois. Pollyn kesästä tulee raskas.

"Vanha hautausmaa oli kiehtovalla tavalla kaunis. Haudat olivat hyvin vanhoja ja villiintyneen kasvuston peittämiä. Vanhat kiviristit olivat kallellaan, ja vuodet, tuuli ja meri olivat kuluttaneet liki kaikki tekstit näkyvistä."s.49

Auringonsäteitä ja vuoroveden vaiheita on toinen osa Beach Streetin pieni leipomo -sarjasta.

Rakastin sarjan ensimmäistä osaa ja sanoin sen luettuani, etten oikeastaan edes jäänyt kaipaamaan Pollyn tarinalle jatkoa, sillä olin ihan tyytyväinen siihen mihin tarina jäi, mutta palasin silti innolla seuraamaan Pollyn uusia vaiheita. 

Tällä kertaa Polly kohtaakin paljon vastoinkäymisiä, eikä elämä ole kovin leppoisaa. Rankkaa arkea, vaikeita päätöksiä ja tunteiden myllerrystä on luvassa roppakaupalla. Juoneen mahtuu myös monia käänteitä, suuria ja pieniä. 

Polly, Huckle, Niilo ja muut tutut kyläläiset tarjoavat mukavia, dramaattisia, surullisia ja iloisia hetkiä kylässä, jossa meri on koko ajan läsnä. Meri tuntuukin olevan yksi kirjan suurimmistä päähenkilöistä. Olen iloinen kuinka se solahtaa mukaan tarinaan niin monella tavalla. 

Viihdyin tämänkin osan parissa loistavasti, vaikka se ei aivan ensimmäisen osan veroinen lukukokemus ollut. Upeat kuvailut merenrantakylästä kauniine maisemineen ja tuoksuvat leipomukset upposivat minuun taas aivan täysin. Tietysti vaikutuksen teki myös Pollyn uusi koti majakassa! Kirjan keskivaiheilla rakastamani tunnelmointi vain tuntui olevan kadoksissa ja keskittyminen oli Pollyn murheissa ja stressissä.

Auringonsäteitä ja vuoroveden vaiheita, (Summer at Little Beach Street Bakery, 2015)

Gummerus, 2021

Suom. Paula Takio

s.400

Sara Shepard: Valehtelevat viettelijät -Täydellinen

 

Rosewoodin asukkaiden salaisuudet paljastuvat yksi kerrallaan, kiitos mystisen A:n. Aria, Spencer, Hanna ja Emily yrittävät sinnikkäästi päästä eroon tuosta kaiken tietävästä piinaajasta, mutta A ei hevillä luovuta ja tytöillä on jälleen edessään kovat ajat. A:n kaikkialle näkevät silmätkään eivät kuitenkaan estä tyttöjä sotkeutumasta uusiin salaisuuksiin ja juonitteluihin. 

"Spencerin tajunta alkoi säröillä. Melissan sijaan hän näki Alin. Molemmilla oli samanlainen ylimielinen minä olen täydellinen ja sinä et ole mitään -ilme."s.221

Täydellinen on kolmas osa Valehtelevat viettelijät -sarjasta.

Nyt tämän kolmannen osan luettuani voin jo sanoa, että olen päässyt sarjan makuun. Hetki kesti lämmetä tällekin sarjalle, mutta nyt olen koukussa. 

Täydellinen tarjoaa täydellisen dramaattisia hetkiä. Arian, Emilyn, Spencerin ja Hannan elämää kuvataan vuorollaan ja kaikki tarjoavat omat dramaattiset kuvionsa kirjaan. Tällä kertaa minulle hykerryttävintä menoa tarjosi Aria ja Ezra, kun taas tarinan hyytävästä puolesta vastasi ehdottomasti Spencer. Teinidraamailupalkinnon sen sijaan voittaisi Hanna, niin kuin yleensäkin. Mutta yllätyksekseni hän näytti tässä osassa myös sellaista lempeämpää puolta itsestään. 

Kirja oli jälleen nopealukuista, salaisuuksien täyteistä viihdettä, jossa A:n henkilöllisyyttä selvitellään, samoin kuin Alin murhaajaa, mutta sarjan ollessa näin alkuvaiheessa, ei kannata pidätellä hengitystä sitä suurta paljastusta odottaessa. Loppuun oli taas tarjolla valtava koukku, joka houkuttelee tarttumaan seuraavaan osaan.

Täydellinen, (Perfect, 2007)

Gummerus, 2012

Suom. Paula Takio

s.279

Päivi Tuulikki Koskela: Koodinimi Susi

 

Nea, Niilo ja Venla ovat matkustaneet syysloman viettoon Tervolaan. Suunnitelmissa on tutkia luolia, heittää frisbeetä ja tehdä muita mukavia juttuja. Loma muuttuu kuitenkin pian huomattavasti jännemmäksi kun nuoret jäävät keskenään majapaikaansa, ja saavat vielä Eetunkin kylään.

Sitten he alkavat huomaamaan omituisia asioita majapaikassaan. Voisiko paikkakunnalla olla tekeillä jotakin rikollista? Nuoret saavat vihiä salametsästyksestä, ja päättävät tutkia asian perinpohjin.

"Oven yläpuolella luki puuhun poltetuin kirjaimin: Hotelli Sudenpesä. Heti oven sisäpuolella aulassa oli suuri täytetty susi. He olivat nähneet sen jo tullessaan, mutta nyt Venla jäi silmäilemään otusta."s.13

Koodinimi Susi on Ympäristöseikkailu -sarjan neljäs osa, mutta toimii hyvin itsenäisenäkin kirjana. 

Tässä osassa jännittävän seikkailun ohella tutustutaan petoeläimiin ja niiden kuulumiseen luontoon. Tietoa petoeläimistä saa luontevasti tarinan ohella, nuorten keskustellessa aiheesta, mutta myös kirjan loppuun kootusta pienestä tietopaketista. 

Nuoret päätyvät kirjassa vaarallisen, kansainväliseksi muuttuvan seikkailun tiimellykseen, johon mahtuu hurjiakin käänteitä. Jännitystä, mysteerejä, rikollisia sun muuta jännää on siis tarjolla tässä tarinassa. Hurjaa seikkailua tasapainottaa nuorten tavallinen lomailu ja ajanvietto yhdessä. Harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita kuvataan ja niiden kautta nuoriin tutustuu mukavasti. Dialogi ei sen sijaan välillä innostanut, sillä siinä vilisi täytesanoja, joiden oli tietysti tarkoitus tuoda esiin nuorten puhetyyliä, mutta joka tosiasiassa muutti sen paikoitellen hankalalukuiseksi ja tönköksi. 

Koodinimi Susi on toimiva kokonaisuus, jonka jännittävän seikkailuun kätkeytyy tarina hyvin tärkeästä aiheesta, pedoista ja niiden kohtelusta Suomessa. Tarinan joukkoon mahtuu myös muutavia Hanna Kenakkalan kuvittamia mustavalkoisia kuvia. 

Koodinimi Susi

Atrain&Nord, 2024

Kuvittanut: Hanna Kenakkala

s.185

Arvostelukappale

Edward Kay & Mike Shiell: Haiseva tiede

 

Haiseva tiede kertoo kaiken tarpeellisen hajuista, hajuaistista ja monesta muusta hajuihin liittyvästä asiasta. 

Tämä hajujen maailmaan sukeltava lastenkirja sopii hyvin luettavaksi pieninä pätkinä. Kirjaan voi myös loistavasti palata myöhemmin uudelleen, vaikka johonkin tiettyyn aiheeseen, sillä siinä ei ole varsinaista tarinaa. Lukeminen sieltä täältä, kiinnostavien otsikoiden perässä onnistuu siis ongelmitta.

Kirjan asiat ovat lastenkirjan tyyliin selitetty melko lyhyesti, ja kuvia on runsaasti. En siltikään suosittelisi tätä aivan perheen pienimmille, sillä sanasto on välillä monimutkaista.

Mike Shiellin kuvitus on runsasta, ja katseltavaa riittää. Vihertävän, rusehtava värimaailma sopii tähän hajujen täyteiseen kirjaan kuin nenä päähän. Söpöjä ja kauniita kuvia ei tältä kirjalta siis kannata odottaa, sillä kuvat todella tuovat esiin hajuja, ja ovat välillä melko ällöttäviäkin. 

Haiseva tiede, (Stinky science, 2019)

KVALITI, 2023

Suom: Jade Haapasalo

Kuvitus: Mike Shiell

Teksti: Edward Kay

s.43

Arvostelukappale

Katinka Sarjanoja: Korpinlaulu

 

Savusälvässä on uusi hallitsija, Kultaterä. Osa valtiaista suunnittelee kapinaa Kultaterää vastaan, ja kun Kultaterä saa vihiä asiasta, hän teloittaa Korppikurun syyttömän valtiaan, Vanhan Korpin. Tämän jälkeen Korppikurun tyttären, Ètainin elämä muuttuu rysäyksellä. Hänet nimittäin naitetaan Kaartinpäälikkö Rautakatseelle, vaikka Ètain on lupautunut toiselle miehelle, rakastamalleen Rowanille, todelliselle kapinalliselle. Tästä alkaa vuosien matka, jonka aikana Ètain joutuu moneen kertaan pohtimaan ratkaisujaan ja sitä, mitä hän haluaa.

"Rowanin vierellä hän olisi vahva ja urhea, Korppikurun tytär, mahtavien esi-isiensä arvoinen. Hänen henkensä takertui noihin uniin ja kieltäytyi nöyrtymästä vääjäämättömän tulevaisuuden edessä."s.69

Korpinlaulu aloittaa kelttiläishenkisen fantasiatrilogian.

Korpinlaulu on kaunis kirja, jossa riittää seikkailua ja tunteiden paloa. Pidin kirjasta hurjasti kaikkine juonenkäänteineen ja draamoineen. Kirja on fantasiaa, mutta sen lukeminen tuntuu enemmän historiallisen draaman lukemiselta, sillä fantasiaelementit ovat pieniä, kuten veritaikoja, tai hyvin pieneen rooliin jääneet näyt. 

Kirjassa edetään vuosia, Ètain ehtii kasvaa nuoresta naisesta aikuiseksi, kokemaan paljon niin hyvää kuin pahaakin. Hän onkin kirjan päähenkilö, vaikka silloin tällöin päästään kuulemaan ajatuksia myös muilta hahmoilta. 

Kirja on hyvin kirjoittettua sujuvaa tarinaa alusta loppuun. Joihinkin hetkiin pysähdytään pidemmäksi aikaa, kun osa vuosista harpataan nopeasti yli. Ètainiin ehtii tutustua hyvin, mutta myös muut kirjan hahmot pääsevät esiin. Kirjassa käytetyt nimet ovat todella kauniita. Pidän ideasta, jossa henkilöt saavat useita nimiä elämänsä aikana. 

Tiedän uppotuneeni tarinaan loistavasti silloin kun mieleni tekisi ryömiä kirjan sisään neuvomaan hahmoja. Niin kävi tällä kertaa ja mieleni teki kiljua varsinkin Ètainille, että etkö nyt vain voisi avata sitä suutasi ja puhua, niin moni asia sujuisi paljon helpommin, eikä syntyisi niin paljon väärinkäsityksiä. Ètain ei tosiaan ole mikään lörppö hahmo, vaan miettii sanomisiaan niin paljon, ettei yleensä sano mitään. 

Kirjan hahmojen elämä on rankkaa, eikä lukukokemus siksi ole keveä, vaikka kirjoitustyyli onkin mukavan helppoa. Kirjan loppupuolellakin eteen tuli uusia vaikeita asioita ja murheita, oli siinä silti mielestäni sellainen keveämpi pilke silmäkulmassa meininki, mikä sai minut hykertelemään iloisena. Ja kun pääsin niihin Variksensurma kohtauksiin, niin huhhu... Ei mitään juonipaljastuksia, mutta Variksensurmasta tuli yksi kirjan lempihahmoista, vaikka häneen ei edes niin hyvin ehditty tutustua. 

Korpinlaulu

Karisto, 2019

Kannen suunnittelu: Laura Noponen

s.532

Katy Birchall: It Girl -Pelin henki

 

Anna Huntleystä on nopeasti tullut kaikkien seuraama It girl, sillä hänen isänsä tapailee julkkista. Anna ei omasta mielestään oikein sovi rooliin, sillä hän mokailee usein, kuten kompastuu kukkaruukkuun ja juuttuu sitten siihen. Toki koko maailma voi tätäkin tilannetta katsella netistä. Anna ei keksi asioita joissa hän olisi hyvä, mutta hän päättää yrittää keksiä jotakin. Niinpä kun koulun liikuntapäivä lähestyy ja toiselle joukkueelle kaivataan kapteenia, päättää Anna näyttää kyntensä. 

"Hänen aiemmat sanansa pyörivät päässäni: Kuka siitä välittää, ettet ole kuuluisa mistään erityisestä syystä, et ole kuuluisa mistään erityisestä syystä, et ole kuuluisa mistään erityisestä syystä, et ole kuuluisa mistään erityisestä syystä..."s.89

It girl -Pelin henki on It girl -sarjan toinen osa. 

Pelin henki on helppolukuista, vauhdikasta ja hauskaa luettavaa. Itsekin naureskelin monille kirjan kaheleille tilanteille, sillä vaikka kirjan juonessa on sellainen pieni vakavampi pohja siitä, kuka ansaitsee olla julkkis ja miksi, on se pääasiassa huumorin ja hauskojen tilanteiden täyteistä luettavaa. 

Kirja kulkee ihanan kevyesti ja rennosti eteen päin. Se on loistava välipalakirja, kun kaipaa jotakin kevyttä ja hyväntuulista. Runsaat dialogit, viestiketjut ja listat sun muut tekevät kirjasta ilmavan ja nopealukuisen. Toki kirjan juonessa on draamaa, joka kasvaa ja kasvaa, jotta lopussa voidaan selvittää tilanne, joka on tietysti kasvanut valtaviin mittakaavoihin kun asioita on pyöritelty ja liioteltu nuoren Annan päässä. 

Anna on höpsö päähenkilö, jonka ajatusten juoksua on hauska seurata, hän ei toki ole ainoa hauska hahmo kirjassa, sillä lähes kaikki hahmot ovat kirjoitettu hullunkurisesti.

It Girl -Pelin henki, (The It Girl -Team Awkward, 2015)

Bazar, 2017

Suom. Taina Helkamo

s.301

Helena Kastikainen: Kävele, unohda, rakastu

 

Helena joutuu yllättävään tilanteeseen, jossa työkalenteri tyhjenee. Aikaa jää pohdiskella kaikenlaista, ja nämä pohdinnat johtavat siihen, että Helena repäisee ja päättää lähteä pitkälle kävelylle. Hän pakkaa rinkkansa ja lähtee kuukausien taivallukselle Helsingistä Nuorgamiin.

"Parin tunnin kuluttua ilta-auringossa paistatteleva järvi kimmeltää edessäni. En etsi rantaviivalle suorinta tieta vaan helpointa. Näen pensaita, risuja, korkeaa heinää, kivikkoa ja viimein tasaisen sammalikon - bingo!"s.25

Kävele, unohda, rakastu kuulostaa täydelliseltä kirjalta. Pidän ideasta, jossa kävellään yksin omia ajatuksia selvitellen läpi Suomen, ja sitä tämä kirja tarjosikin.

Alkuun olinkin kirjan imussa ja Helenan matka kiinnosti kovasti. Odotin innolla mitä kaikkea Helena matkallaan löytää Suomesta ja itsestään. Pian alun jälkeen mielenkiintoni kuitenkin lopahti. Matka alkoi hyvin nopeasti kuulostaa liian suorittaiselta omaan makuuni. En viihtynyt enää, kun koko homma alkoi kuulostaa pakolliselta asialta joka oli hoidettava.  

Odotin innostavaa ja voimaannuttavaa kirjaa rankasta matkasta, mutta sain lukea uudestaan ja uudestaan matkan hankaluuksista, ja lopulta oivalluksesta, joka oli lukijalle selvä jo paljon ennen kuin se kirjassa lopulta todettiin. Jos kirja olisi ollut enemmän nimensä mukainen, olisin varmaan pitänyt, nyt en saanut kirjasta irti juuri mitään.

Kävele, unohda, rakastu

2022

Kansi ja kartat: Emmi Kyytsönen/Karppi Design

s.303

Simona Ahrnstedt: Vielä vähän lisää

 

Tukholmassa asuva Stella rakastaa muotia, kaupunkia ja luksusta. Kun hän sitten menettää poikaystävänsä, työnsä ja kotinsa, on aika keksiä jotakin muuta. Hän päättää lähteä isovanhempiensa entiseen kotitaloon keskelle maaseutua. Tyhjillään ollut mökki on kuitenkin kaikkea muuta kuin Stella odotti, mutta toisaaltaan, hänellä on kyllä suunnitelma, joten ei hätää. 

Sitten kuvioihin astelee Thor, joka sekoittaa pakkaa hyvin nopeasti.

"Tietysti avain juuttui lukkoon. Stella kiskoi sitä, nyt hysterian partaalla, mutta se ei hievahtanutkaan. Mitä jos hän ei pääsisi sisälle? Ilta pimeni ja kylmeni minuutti minuutilta. Häntä paleli ja hänellä oli nälkä ja pissahätä ja hänen ympäriltään kuului kummia ääniä."s.25

Ahrnstedtin kirjat ovat houkutelleet jo useamman vuoden, mutta erityisesti tämä Vielä vähän lisää, sillä maalaisromanttisilla kirjoilla on ihan oma paikkansa minun sydämessäni. 

Voi miten tästä pidinkään. Miljöö, juoni ja hahmot, kaikki aivan ihania. Maalaisromantiikan genressä tämä on ihanan piristävä kokonaisuus, sillä vaikka tässä on runsaasti sitä ihastumista, flirttiä, ja niitä tuhmempiakin kohtauksia, ja lähtöasetelma, jossa nainen muuttaa maalle menetettyään jotakin on tuttu suunnilleen jokaisesta tämän genren kirjasta, niin tässä saa oikeasti paljon sivutilaa vahva päähenkilö. Se oli tässä kirjassa niin parasta. Lukea Stellan päätöksistä, unelmista ja rohkeista teoista. 

Stellan matkassa näissä upeissa maaseudun kesäisissä maisemissa ei tullut tylsää. Stellan hetkessä tehdyt päätökset ja rohkeus saivat useasti hymyn huulille. Stella on hahmo, joka ei tee päätöksiä miellyttääkseen muita ja onkin mahtava hahmo jos haluaa lukea kirjan, jossa päähenkilö tekee valintoja oman elämänsä vuoksi polkematta kuitenkaan muita ihmisiä jalkoihinsa. Ja nyt kun olen kehunut Stellaa niin voin sanoa, että eipä tuossa Thorissakaan mitään suurempia vikoja ole. 

Kirjassa on paljon sellaisia pienen pieniä sivujuonia, jotka tuovat kirjaan koko ajan jotakin kiinnostavaa. Näiden sivujuonten kautta kurkistetaan hitusen myös muiden kyläläisten elämään. Ihmisten lisäksi suuren roolin saa ihanat eläimet ja kaunis luonto. Tämä kirja saa kyllä lukijansa haaveilemaan ihanista maaseutumaisemista, vaikka kirjassa ei maaseudun arki olekaan koko ajan yhtä juhlaa, vaan myös vastoinkäymisiä koetaan. 

Kirjan juoneen mahtuu myös jännittävämpiä tilanteita, menneisyyden salaisuuksia, nykypäivän salaisuuksia, välienselvittelyä ja paljon muuta. 

Vielä vähän lisää, (Bara lite till, 2019)

WSOY, 2021

Suom. Virpi Vainikainen

s.441