keskiviikko 17. huhtikuuta 2024

Thomas Brunstrøm ja Thorbjørn Christoffersen: Kun Sallin isä oli lapsi

 

Salli kuuntelee päivästä toiseen isänsä hurjia tarinoita. Isä kertoo millaista oli silloin, kun hän oli lapsi. Mutta Salli ei oikein usko, että tarinat ovat tosia. Olisiko isä tosiaan joutunut nukkumaan märässä pahvilaatikossa, tai saanut joululahjaksi ainoastaan puolikkaan appelsiinin? Salli päättää ottaa selvää, onko puheet tosia.
""Viikonloppuna? Ei sellaista ollut vielä keksitty. Kävimme koulussa joka päivä. Sunnuntaisin menimme kouluun KAKSI kertaa", isä sanoi, ja hänen kasvoilleen levisi sama ilme kuin aina silloin, kun hän oli mielestään sanonut jotain hyvin nokkelaa."
Kun Sallin isä oli lapsi -kirjassa kurkistetaan jälleen perheeseen, jossa päätähtenä paistattelee Sallin ratkiriemukas isä. Tällä kertaa Salli saa kuulla monen monta hurjaa väitettä isänsä lapsuudesta. Sallilla alkaa palaa pinna. Hän on varma, että isä valehtelee. Lukijalle nuo tarinat, sekä Sallin ja tämän isän välinen vitsailu saavat hymyn huulille useaan kertaan. 

Tälläkin kertaa Sallin vauhdikas pikkuveli on päässyt tarinaan mukaan suurimmaksi osaksi kuvituksen kautta, jossa hän onkin touhottamassa kaikenlaista. Tosin tässä kirjassa kirjojen ystävät joutuvat kokemaan kauhunhetkiä, kun pikkuveli tuhoaa kuvituksessa kirjoja. 

Sallin isä -sarja on ihanan värikäs, sydämellinen ja hauska. Se sopii loistavasti hetkiin, kun kaipaa piristystä ja hauskoja juttuja.


Kun Sallin isä oli lapsi, (Dengans Sallys far var dreng, 2019)
KVALITI, 2023
Suom. Sirpa Alkunen
Arvostelukappale

tiistai 16. huhtikuuta 2024

Frida Skybäck: Kirjakauppa Thamesin varrella

 

Charlotte on nuori leski, jolla riittää töitä yrityksensä parissa Ruotsissa. Sitten hän perii Lontoosta kirjakaupan tädiltään, jota ei edes tuntenut. Perintö ei kiinnosta, mutta asia on silti hoidettava. Niinpä hän lähtee Lontooseen selvittämään asiaa ja myymään kaupan. Paikan päällä hän saa kuitenkin huomata, ettei yrityksellä mene hyvin. Henkilökunta on omalaatuista, mutta alkaa pikku hiljaa tuntua ihan mukavalta. 
"Vaikuttuneena hän antoi katseensa harhailla. Tämä kirjakauppa oli todellakin aivan omaa luokkaansa. Ulkoapäin se oli näyttänyt viihtyisältä, joskin melko vaatimattomalta, mutta sisällä avautui aivan toinen maailma."s.24
Kirjakauppa Thamesin varrella on kirjakauppamiljöistä pitävän nappivalinta. 
Kirjakaupan arkeen ja tunnelmiin päästäänkin tässä kirjassa kunnolla tutustumaan. Tuo kauppa ja sen ihanat työntekijät, ja tietysti sen yläkerrassa asuva kissa ovatkin kirjan parasta antia. 

Pidin kirjan muista hahmoista huomattavasti enemmän kuin itse Charlottesta. Vaikka Charlotte onkin tavallaan kirjan päähenkilö, jää hän mielestäni etäiseksi, hän on hiukan tyhjän oloinen hahmo, kun taas kaikista muista hahmoista löytyi paljon kiinnostavia puolia. 

Kirja kulkee kahdessa aikatasossa, nykyajassa, sekä 1980-luvulla, jonka kautta saadaan selvyyttä Charlotten äidin ja tädin välirikkoon. Nykyaikaan sijoittuva juoni on hyvin ennalta-arvattava, mutta sen loppu tarjosi hauskan pienen yllätyksen, jota en osannut odottaa. 

Tämä kirja on rauhallista, kiireetöntä luettavaa. Juoni etenee verkkaisesti kirjakaupan asioiden parissa. Siinä ohella salaisuudet pikkuhiljaa selviävät ja hahmojen suhdekiemurat etenevät. Juoneen mahtuu surua ja ongelmia, mutta niitä ei sen suuremmin käsitellä.


Kirjakauppa Thamesin varrella, (Bokhandeln pä Riverside Drive, 2018)
WSOY, 2021
Suom. Annamari Typpö
s.480

keskiviikko 10. huhtikuuta 2024

Beth Reekles: The Kissing Booth

 

Elle järjestää parhaan ystävänsä kanssa pussauskojun koulun tapahtumaan. Kaikki rakastavat ideaa, ja Ellekin pitää ideasta, kunnes joutuu itse pussattavaksi. Hän saa ensisuudelmansa kojussa, ja kaiken lisäksi hän saa sen parhaan ystävänsä veljeltä, Noahilta, johon on ollut ihastunut ties kuinka kauan. Suudelman jälkeen mikään ei ole kuin ennen.
""Elle, what´s going on with you and Flynn? I mean, really?" Rachel asked quietly. I heard a chair creak as Lisa leaned toward me too."s.197
The Kissing Booth valikoitui luettavaksi kirjan pohjalta tehdyn elokuvan perusteella. Elokuva kun oli ihan söpö. Mutta tällä kertaa elokuva oli mielestäni miljoona kertaa parempi kuin tämä kirja, johon ei oltu saatu sellaista söpöä tunnelmaa juurikaan. 

Kirja oli kesken pienen ikuisuuden, sillä mikään ei oikeastaan houkutellut sen pariin ihan kelvollisen alun jälkeen. Alussa vielä pidin kirjasta, sillä Ellen ja Leen ystävyyttä on kiva seurata, ja Ellen ihastus Noahiin kuulostaa söpöltä. Juoni etenee kuitenkin hitaasti ja tapahtumia on vähän ja ne ovat tylsiä. Onneksi sentään kirjan teksti on helppolukuista ja suhteellisen nopeaa luettavaa, jos vaan jaksaa kahlata puuduttavan tarinan parissa. 

Minua ei jaksanut kiinnostaa juuri mikään tässä kirjassa. Noah ei ole suloisen suojelevainen vaan kontrolloiva ja ahdistava. Sehän ei minua välttämättä kirjassa haittaa, vaan voi olla kiinnostava tehokeino hyvin kirjoitettuna, mutta tässä kirjassa sekään ei oikein lähtenyt, kun sekin juonikuvio oli vaisu. Juoni oli muutenkin mitäänsanomatonta laimeaa teinidraamaa ilman mitään sen syvällisempää.


The Kissing Booth
Gorgi Books, 2013
s.441

lauantai 6. huhtikuuta 2024

Colleen Hoover: Verityn varjo

 

Kirjailija Lowen saa rahakkaan työtilaisuuden. Hänelle tarjotaan mahdollisuutta kirjoittaa supersuosittu kirjasarja loppuun, sillä sarjan oikea kirjoittaja, Verity ei sitä enää pysty tekemään jouduttuaan vakavaan onnettomuuteen. 
Lowen päättää tarttua tilaisuuteen ja onkin pian tutkimassa Verityn työhuonetta saadakseen käsityksen tulevasta työstään. Mutta hän päätyykin saamaan selville kammottavia asioita. Crawfordien kartano kätkee sisäänsä paljon surua ja salaisuuksia.
"Olen yhä polvillani keskellä Verityn työhuoneen lattiaa, kun kyyneleet tulevat. Ne eivät valu alas poskilleni: pidättelen niitä hengittämällä syvään ja suuntaan ajatukseni toisaalle keskittymällä polviani jäytävään kipuun. En edes tiedä, onko tämä surua vai vihaa."s.129
Verityn varjo jätti minuun hyvin ristiriitaiset ajatukset. Juoni kuulostaa karmivan ihanalta, onhan siinä kartano, kirjailijoita ja synkkiä salaisuuksia. Nämä asiat olisivatkin olleet kiinnostavia ja jopa kammottavia, jos kaikkea ei olisi kuorrutettu ihan liiallisella seksillä. 

Hoover osaa kirjoittaa hyvin vetävää tekstiä, jota haluaa lukea koko ajan eteenpäin, vaikka itse tarina tökki välillä pahastikin. Luinkin kirjan vauhdilla ja pidin sen tyylistä. 

Mutta sitten itse tarina. Se junnaa ihan liikaa seksin ympärillä, siitä puhutaan mitä kummallisimpina hetkinä ja se vie tilan melkein kaikelta muulta. Myös oikeastaan kaikki kirjan suuret juonenkäänteet lopun paljastusta lukuun ottamatta oli hyvin ennalta-arvattavia. Tämän kirjan hurjat käänteet tuntuivat jo niin moneen kertaan nähdyiltä. 

Kirja ei siis antanut minulle yhtikäs mitään, mutta silti annan Hooverille mieluusti uuden mahdollisuuden, sillä tässä kirjoitustyylissä vaan on imua. 


Verityn varjo, (Verity, 2018)
WSOY, 2023
Suom. Taina Wallin
s.359

sunnuntai 31. maaliskuuta 2024

Helena Meripaasi: Elämäni frettinä

 

Kisse palaa eläinkatraansa kanssa Suomeen Hollannin reissulta. Hän valmistuu ylioppilaaksi ja nyt pitäisi tehdä päätöksiä tulevaisuuden suhteen. Opiskelu eläinlääketieteellisessä kiinnostaa, mutta luku-urakka pääsykokeisiin on valtava. Rakas koiraharrastuskin herättää hänessä uusia ajatuksia. Ylipäätään paikkansa löytäminen maailmassa ahdistaa.
"En ollut oikeastaan kertaakaan elämässäni vielä ajatellut töihin menoa. Ja ajatus tuntui aivan absurdilta. Että laahustaisi jonnekin joka aamu, viettäisi kahdeksan tuntia tekemällä jotain älytöntä, josta saisi rahaa. Ehkä maailman ahdistavin ajatus."s.87
Elämäni frettinä on Kissestä kertovan sarjan ensimmäinen osa.
Kirja on uskottava ja hyvin samaistuttava tarina täynnä eläimiä ja pohdintaa elämästä.

Tämä kirja pääsi yllättämään. Odotin sellaista perus tarinaa, jossa on eläimiä, ei mitään sen suurempaa tai syvällisempää, mutta tämähän oli todella tarkanäköinen ja ajatuksia herättävä kirja. Kissellä on elämä edessä, mutta vaikeuksia päättää mitä sillä haluaisi tehdä. Hän ehtiikin kirjan aikana pohtimaan eläinharrastuksensa järkevyyttä, perhesuhteita, töitä, koulua, ystävyyttä ja parisuhdeasioita. Kirjassa ei ole järin suuria juonikuvioita, mutta tylsältä se ei silti tunnu, sillä Kissen arkea ja ajatuksia jaksaa kyllä tarkkailla. 

Pidin tästä kovasti kaikkien itsellenikin niin tuttujen ajatusten takia. Tähän on varmasti monen helppo samaistua. Tietysti koirat olivat myös ihana asia kirjassa, ja niistä puhuttiin paljon. Teatteriharrastus ei sen sijaan kiinnostanut yhtään. Innolla odotan mitä kirjan jatko-osat tuovat Kissen elämään. 


Elämäni frettinä
Otava, 2006
Kannen suunnittelu: Tiina Palokoski
s.231

maanantai 25. maaliskuuta 2024

Thomas Taylor: Kammovarjo

 

Aaverannassa odotetaan perinteistä syksyn juhlaa, Kammoyötä. Ohjelma on joka vuosi sama, kunnes tänä syksynä paikalle saapuukin kummallinen teatteriryhmä, joka ilmoittaa esittävänsä kammoyön näytöksen. 
Alkaa jälleen uusi seikkailu kun kirja-apteekin omistaja katoaa, ja alkaa tapahtua muitakin omituisia ja karmivia asioita. Herbert ja Orvokki päättävät selvittää asian yhdessä, mutta tällä kertaa heidän ystävyytensäkin on koetuksella.
"Rouva Fossiili soittaa kampiliirallaan lyhyen merimiespolkan sillä välin kun tohtori vaihtaa lavasteet ja minä mutustelen maukkainta keksiä, jonka olen aikoihin saanut. Ja niin Kammoyön tarina avautuu edessämme valon ja varjon näytöksenä."s.95
Kammovarjo on Aaverantaan sijoittuvan sarjan kolmas osa. 
Olen hehkuttanut sarjan kahta aiempaa osaa ja hehkutan myös tätä, sillä tämä on vähintään yhtä hyvä kuin sarjan aiemmatkin osat. 

Tämän kirjan kieli, maailma, hahmot ja ihanan mystiset ja salaperäiset tarinat, joissa vilahtelee karmivia otuksia ovat aivan täydellisiä. Nämä tarinat haluan varmasti joskus lukea uudestaan, ja olen iloinen, ettei tämä jäänytkään trilogiaksi, vaan sarjaan on ilmestynyt lisää osia. 

Taylor on luonut tähänkin kirjaan niin täydellisen tunnelman. Sellainen aavemainen, kutkuttavan jännittävä ja salaperäinen tunnelma viipyilee sivuilla kun lukija pääsee Aaverannan syksyisille kaduille yhdessä Herbertin ja Orvokin kanssa. Kammoyö ja Kammovarjo ovatkin suosikkejani aaverannassa tähän asti esitellyistä taruista, ja niihin liittyvät kynttilät ja muut yksityiskohdat osuivat jälleen nappiin. 

Toki kaiken upean tunnelmoinnin keskellä on myös hyvin vauhdikas seikkailu täynnä mysteerien selvittelyä, menneisyyden salaisuuksia ja puhdasta toimintaa. 


Kammovarjo, (Shadowghast, 2021)
WSOY, 2021
Suom. Jaana Kapari-Jatta
Kannen kuvat: George Ermos ja Thomas Taylor
s.356

torstai 21. maaliskuuta 2024

Lucinda Riley: Auringon sisar

 

Electra paahtaa huippumallin töitä ja nollaa sitten päänsä New Yorkissa huumeilla ja alkoholilla. Isänsä kuolemaa hän ei ole pystynyt käsittelemään. Elämä jatkuu tähän tyyliin, kunnes isoäidiksi esittäytynyt nainen päättää kertoa hänelle tarinaa menneisyydestä ja pikku hiljaa Electrankin kiinnostus omaa alkuperää kohtaan herää. Electran perhe on huolissaan huonovointisesta huumeriippuvaisesta siskostaan, mutta Electran on käytävä hyvin pohjalla, ennen kuin paraneminen voi alkaa.
Historiaosuus sijoittuu osittain Afrikkaan, jossa rotuerottelu on hurjaa.
"Seurasin Mariamia ulos asunnosta, ja minusta tuntui täsmälleen samalta kuin silloin, kun lähdin Atlantisista sisäoppilaitokseen aloittamaan uutta lukukautta. Voisin helposti kääntyä ympäri ja palata sisään, kaataa itselleni vodkaryypyn ja vetää viivan..."s.296
Auringon sisar on Seitsemän sisarta -sarjan kuudes osa.
Tämä kirja on varsinainen järkäle, mutta sen suurta kokoa ei kannata pelästyä, sillä tarina on helppolukuinen ja vetävä. 

Electran tarina on täynnä vakavia ja synkkiä aiheita. Huumeongelmia, alkoholismia, rotuerottelua ja rasismia, kaikkea tätä ja paljon muuta käsitellään kirjassa. Tässä kirjassa olikin mielestäni aiheina paljon isompia asioita kuin aiemmissa osissa, mutta niiden käsittely pysyi silti samanlaisena kuin muissakin osissa, eli pääpaino on viihteellisessä tarinassa. Hiukan tulikin sellainen olo, ettei näin montaa isoa asiaa olisi kannattanut ottaa yhden siskon tarinaan, sillä nyt ne selvisivät vähän turhankin ruusuisesti ja heppoisesti. 

Historiaan sijoittuva tarina oli myös jälleen kiinnostava, mutta kurkistus Afrikkaan olisi voinut olla isompikin. Näiden lisäksi kirjassa kulki sivujuonia, kun Electran ympärillä olevien ihmisten kautta käsiteltiinn myös lisää alkoholiongelmia ja eri uskontokuntiin kuuluvien välistä rakkautta ja sen ongelmia. 

Olihan tämä taas koukuttava, mutta ei kuulu Seitsemän sisarta -sarjassa suosikkeihini, sillä en oikeastaan innostu kirjoista, joissa puhutaan paljon alkoholista ja huumeista. Electra jäikin sisaruksista kaukaisimmaksi. Hänenkin tarinassa oli kuitenkin alkamassa kiinnostava uusi mielenkiinnonkohde, mutta asia jätettiin alkutekijöihin. 


Auringon sisar, (The Sun Sister, 2019)
Bazar, 2020
Suom. Hilkka Pekkanen
s.906

maanantai 18. maaliskuuta 2024

Thomas Brunstrøm ja Thorbjørn Christoffersen: Sallin isä kiroilee (...niin penteleesti)

 

Salli haluaa seuraavana viikonloppuna huvipuistoon, ja niin haluaa oikeastaan isäkin. Mutta huvipuistossa käyminen on kallista. Ystävältään Salli keksii idean, miten heillä voisi olla rahaa huvipuistoretkeen. Salli perustaa kiroilukassan, sillä isä ainakin on kova kiroilemaan.
"Hänen mielestään kiroilu kuulosti tosi rumalta. Hän ei tosiaankaan voinut ymmärtää, miksi kirosanoja oli ylipäätään keksitty, kun niitä ei kuitenkaan saanut sanoa."
Sallin isä kiroilee (...niin penteleesti) on hauskoja lastenkirjoja kaipaavalle loistava valinta.
Sallin isä on hulvaton persoona, joka intoutuu mukaan lastensa leikkeihin ja ideoihin. Pidän kirjan ideasta, jossa perheen isä on pääosassa tekemässä lasten kanssa kaikkea, vaikka perheeseen äitikin kuuluu. Kirjassa äiti pysyy kasvottomana jossakin taustalla. 

Kirja on täynnä huumoria ja hauskaa sanailua, joka miellyttää niin lasta kuin aikuista lukukaveriakin. Kirjassa on isot värikkäät kuvat ja melko vähän tekstiä. Plussaa kirja saa tavasta, jolla Sallin vekkuli pikkuvelikin on päässyt mukaan tarinaan hauskoina yksityiskohtina niin tekstissä, kuin kuvissakin. 


Sallin isä kiroilee (...niin penteleesti), Sallys far bander (...ad helvede til), 2019
KVALITI, 2023
Suom. Sirpa Alkunen
Arvostelukappale

torstai 14. maaliskuuta 2024

Stephanie Garber: Valenda

 

Tella ja Scarlett toipuvat ensimmäisen Caravalinsa kokemuksista. Tellan on kuitenkin aika osallistua jo seuraavaan, sillä hänellä on velka maksettavana salaperäiselle rikolliselle. Hän on luvannut paljastaa tälle Legendin oikean nimen, mutta sen voi saada tietoonsa vain voittamalla Caravalin. Tella sotkeutuu jännittäviin ja kuoleman vaarallasiin käänteisiin taistellessaan voitosta.
"Tella punoi kukkasia hiuksiinsa pystymättä lopettamaan. Hän tiesi, että niitä oli aivan liikaa, että hänen päänsä oli kuin puutarha, täynnä temppelipuunkukkia. Silti hän punoi niitä vain lisää."s.253
Valenda on Caraval -trilogian toinen osa.
Trilogian ensimmäinen osa oli upea, mutta tämä oli vielä enemmän, vielä parempi. 

Huhhu mikä lukukokemus tämä olikaan. Tällä kertaa kirjassa seurataan Tellaa, jonka äkkipikainen ja rohkea luonne vie mitä jännittävämpiin seikkailuihin. Peli on ensimmäisestä kirjasta jo melko tuttu, mutta silti siihen on saatu monia uusia kiinnostavia asioita. Tärkeämpää ja kiinnostavampaa on kuitenkin kaikki järisyttävät salaisuudet ja paljastukset, jotka Tella kaivaa esiin pelin edetessä. Dramaattisia juonenkäänteitä ei tästä kirjasta todellakaan puutu. 

Upean miljöön, hurjan seikkailun ja kauniiden vaatteiden lisäksi tällä kertaa esitellään myös upeita, synkkiä, pelottavia, mutta niin kuumia miehiä, joiden kanssa Tella joutuu tekemisiin. Vaikka lukija näkeekin näiden miesten synkän ja ilkeänkin puolen, on kutkuttavaa seurata tuleeko tästä jonkinlainen rakkaustarina, sillä Tella on vahva ja upea nainen, jota ei niin vaan nujerreta. Kirja olikin yhtä jännittämistä ja yllättymistä sivu sivun perään. Tellan hahmon vuoksi tämä kirja onkin roisinpi ja kuumempi kuin ensimmäinen osa, jossa seurattiin herkempää Scarlettia. 

Nyt kyllä jännittää mitä kaikkea trilogian päätös tuo tullessaan, sillä tässä osassa päästiin jo kuulemaan lisää Kohtaloista, mutta paljon jäi selvittämättä. Olen jokseenkin varma, että upea tarina on viimeisessäkin kirjassa edessä, sillä Garber osaa luoda upeita tunnelmia, joissa on valtavasti tuoksuja, värejä ja upeita yksityiskohtia.


Valenda, (Legendary, 2018)
WSOY, 2018
Suom. Kaisa Kattelus
Kartta: Rhys Davies
s.376

lauantai 9. maaliskuuta 2024

Anne B. Ragde: Berliininpoppelit

 

Neshovin veljekset Margido, Erlend ja Tor elävät keskenään hyvin erinäköistä elämää, eivätkä juurikaan ole tekemisissä toistensa kanssa. Sitten veljesten äiti sairastuu ja miesten on kokoonnuttava hyvästelemään. Mukaan saapuu myös Torin muualla kasvanut tytär. Jälleennäkeminen ei ole helppoa, mutta se tuntuu kaikista välttämättömältä tällaisessa tilanteessa. Joulun kynnyksellä he kokoontuvat perheen sikafarmille, jota Tor on pyörittänyt jo vuosia. Perheen ongelmat ja salaisuudet alkavat viimein paljastua.
"Se oli lämmin kuin sametti ja tuoksui kevyesti maidolta. Pikkiriikkinen kärsä oli vaaleanpunainen ja kultaisen puhdas js saparo sojotti suorana pikkuruisesta pyllystä. Hän kohotti possun kasvoilleen ja se raotti unisesti silmiään ja hengitti pikkuisen vaikertaen. Vaaleiden ripsien alta avautuivat taivaansiniset silmät."s.159
Berliininpoppelit on ensimmäinen osa Berliininpoppelit trilogiasta.
Sainpa viimeikin aloitettua tämän ikuisuuden lukulistalla olleen trilogian, ja kyllä kannatti, sillä pääsin mielenkiintoiselle matkalle Norjaan, kurkistamaan monipuolisten hahmojen elämään. 

Tarinaa kerrotaan neljän hahmon kautta, jotka ovat kaikki keskenään hyvin erilaisia. Ääneen pääsevät hautausurakoitsija Margido, Tanskassa asuva somistaja Erlend, Sikatilallinen Tor, sekä Torin aikuinen tytär, pieneläinklinikan avustaja Torunn. Kaikkien heidän elämään päästään oikein kunnolla katsomaan ja tutustumaan. Heidän arkea, juhlaa, työtä ja ajatuksia kuvaillaan paljon, ja heistä jokaisesta tulee lukijalle tuttu kirjan edetessä.

Kirjan teksti on ihanan kevyesti soljuvaa ja kuvailevaa. Suurimmaksi osaksi kirjassa käsitellään ihmisten elämää ja arkea, kaikkine rönsyineen. Eikä tosiaan pelkkää iloa, vaan niitä arjen ikäviä puolia, likaa, kuraa ja inhottavia muistoja, mutta kuitenkin löytyy myös ripaus niitä kauniita asioita. Pidinkin kirjasta valtavasti, vaikka ensimmäisenä kirjassa tutustuttiinkin minua vähiten kiinnostavaan hahmoon, Margidoon, joka oli hahmoista ainoa, jonka elämästä kertovia kohtauksia en odottanut. Muihin hahmoihin päästyäni ihastuin kirjaan kovasti ja luin sen vauhdilla pienen alkukankeuden jälkeen, joka johtui täysin Margidosta. 

Kirjassa eletään joulun aikaa ja ihastuttavat lumiset maisemat ovat myös suuressa roolissa. Tosin edes kaunis lumihuntu ja joulu eivät onnistu peittämään tämän perheen vaiettuja salaisuuksia, jotka paljastuvat lukijalle ja saavat odottamaan jatkoa.


Berliininpoppelit, (Berlinerpoplene, 2004)
Tammi, 2007
Suom. Tarja Teva
s.294

torstai 7. maaliskuuta 2024

Karin Erlandsson: Linnunkesyttäjä

 

Miranda ja Sirkka ovat palanneet Pohjoiseen, metsien keskelle, josta Miranda on kotoisin. He ovat asettuneet Lydian luokse asumaan ja arki alkaakin sujua mukavasti. Kauaa he eivät kuitenkaan ehdi rauhallisesta arjesta nauttia, sillä normaalisti niin arat päivytharakat alkavat hyökkäillä ihmisten kimppuun ja syy näyttää löytyvän hirmuisesta, ilkeästä naisesta, joka on päättänyt ottaa itselleen kaiken haluamansa. Miranda ja Sirkka päätyvät vaaralliseen seikkailuun taistellessaan naista vastaan.
"Puunhakkaaja ei kaadu koskaan, mutta kun hän kaatuu, on meidän muiden kerrottava siitä tarinoita, meidän on naurettava ja unohdettava. Puunhakkaajia kaatuu vain saduissa. Eivätkä sadut ole totta."s.51
Linnunkesyttäjä on toinen osa Taru silmäterästä -sarjasta.
Silmäterästä kertovan sarjan jatko-osassa lukija pääsee kurkistamaan Pohjoisen satamakaupungin elämään. Kaupungin asukkaat saavat elannon metsistä. Metsiä, puita ja metsurin arkea kuvaillaankin mukavasti, sillä monitaituri Miranda on palannut lapsuudestaan tuttujen töiden pariin, eli metsuriksi. 

Paluu tämän tunnelmallisen, haikean maailman pariin oli ihana. Elämä tämän kirjan maailmassa ei ole kenellekään helppoa, ja ihmisillä onkin karuja kohtaloita. Monia rankkoja juttuja käy tässäkin osassa, eikä tunnelma kovin hilpeäksi nouse missään vaiheessa, vaikka ihmisillä onkin sellainen mukavan positiivinen asenne vaikeuksia kohdatessa. Itse tarina oli jännittäviä tapahtumia pullollaan.

Kirja on melko nopealukuista ja helposti etenevää fantasiaa, jonka maailmaan on helppo päästä sisään. Kirjaan mahtuu erikoisia eläimiä ja monenlaista kasvia sun muuta fanatasiamaailmasta omanlaista tekevää asiaa, mutta niitä ei jäädä järin pitkäksi aikaa esittelemään. Tarpeeksi hyvä käsitys asioista saadaan ilman selittelyäkin, joten en olisi jäänyt kaipaamaan suurempia tietoiskuja näistä otuksista, ellei kirjilija olisi tehnyt niistä niin mystisiä kertomalla, etteivät edes kirjan maailmassa elävät hahmot tiedä niistä juuri mitään. Tämän keinon käyttäminen usean eri asian kohdalla alkoi tuntua ärsyttävältä, siltä ettei maailmaa ja sen hahmoja viitsitty esitellä kunnolla, kun ilman mainintaa asiasta olisin ollut aivan tyytyväinen saamiini tietoihin.

Silmäterän taru jatkuu vielä kahdessa osassa ja lähden innolla tutustumaan lisää tähän maailmaan yhdessä Mirandan ja Sirkan kanssa. He kun ovat kiinnostavia hahmoja. Samaan aikaan niin rohkeita, mutta silti myös heidän pelkojaan kuvataan aidosti. 


Linnunkesyttäjä, (Fågeltämjaren, 2018)
S&S, 2018
Suom. Tuula Kojo
Kansi: Sami Saramäki
s.315

tiistai 5. maaliskuuta 2024

Anu Patrakka: Huomenna sinä kuolet

 

Portugaliin muuttanut suomalainen Johanna surmataan kotinsa lähellä. Onnellisen oloisessa parisuhteessa eläneellä naisella ei tuntunut olevan vihamiehiä, eikä syytä tappoon ole löytyä. Rikosetsivä Rui Santos kuitenkin tutkii sitkeästi juttua 
"Saisiko kaavion tehtyä toisin päin, oli Rui Santos kerran pohtinut istuessaan yksin pimeässä illassa portviinilasi kädessään. Voisiko kaavion avulla suunnitella täydellisen murhan, murhan josta ei jäisi kiinni?"s.53
Huomenna sinä kuolet aloittaa Rui Santos -dekkarisarjan.
Portugali on harvinaisempi matkakohde kirjan sivuilla, niinpä tartuin tähän sarjan aloitukseen suurella mielenkiinnolla. Portugalilaisen maaseudun elämään päästäänkin ihan mukavasti kurkistamaan tutkimuksien ohella. 

Rui Santos on portviinistä ja polkupyöräilystä innostunut rikospoliisi. Minua ei aiheena kiinnosta kumpikaan, joten yhteisiä kiinnostuksenkohteita ei löydy. Toki Santosin menneisyyden haamut ja niiden paljastaminen teki hahmosta kiinnostavamman.

Tämä on melko hidastempoinen dekkari, ja vaikka sivujakin on alle kolmesataa, tuntui juoni jumittavan välillä kauan ilman mitään mielenkiintoisia tapahtumia. Kyllähän tässä sitten loppujen lopuksi ehti monenlaista tapahtua. Murhatutkinnan hitaasti etenevät Juonikuviot ja Santosin harrastukset eivät vain minua imaisseet mukaansa, mutta ehkäpä kokeilen sarjan toista osaa kuitenkin.


Huomenna sinä kuolet
Into, 2021
Kansi: Riikka Sohlman & Noora Laine
s.281

keskiviikko 28. helmikuuta 2024

Merja Jalo: Terapiatalli Ponimaa -Sydämeen sattuu

 

Aaron on joutunut kamalaan onnettomuuteen, joka vei mennessään häneltä hyvin läheisen ihmisen. Onnettomuuden tuoma trauma kiusaa Aaronia. Hän syyttää tapahtuneesta itseään, sitten hevostaan. Läheisen kuolemasta on vaikea päästä yli, mutta ehkä terapiatallin hevoset voisivat auttaa myös häntä, niin kuin monia muitakin.
"Poika kävelee hautakiven luota pää kumarassa. Hän ei katso sivuilleen. Kädet on työnnetty syvälle taskuihin. Hartiat vapisevat. s.47"
Sydämeen sattuu on osa Terapiatalli Ponimaa -sarjasta. Sen voi kuitenkin lukea myös itsenäisenä kirjana.

Tällä kertaa Terapiatalli Ponimaassa ollaan hyvin surullisen aiheen parissa kun päähenkilönä on isänsä menettänyt Aaron, joka kärvistelee tuskaisissa muistoissa. Surullista aihetta käsitellään lyhyesti, ja sen vastapainoksi keskitytään myös terapiatallin muihin asioihin, joiden kautta kirjaan tuodaan iloista kommellusta. Liian raskaaksi ei kirja siis mene. 

Terapiatalli Ponimaa tarjoaa helppolukuisia kirjoja tärkeistä aiheista, eikä tämä osa ole poikkeus. Läheisen menettämisen tuska tulee hyvin esiin kirjassa, mutta niin tulee myös toivo tulevasta, siitä että asiat helpottuvat ajan myötä. 
Hevosten täyteistä tarinaa koristavat Eeva Tötterstömin kauniit kuvat.


Terapiatalli Ponimaa -Sydämeen sattuu
KVALITI, 2024
Kuvat: Eeva Tötterström
s.60
Arvostelukappale

lauantai 24. helmikuuta 2024

Kristina Ohlsson: Hopeapoika

 

Aladdin asuu vanhempiensa kanssa vesitornissa, jossa heillä on myös ravintola. Perheellä on parhaillaan huono taloudellinen tilanne, eikä asiaa helpota ravintolasta katoava ruoka. Tornin lähellä alkaa hiippailla omituinen poika sortseissaan. Asia ei kummastuttaisi, ellei olisi kylmä, luminen talvi. Poika myös katoaa aina jälkiä jättämättä, ennen kuin Aladdin pääsee tämän luo. Aladdin, Billie ja Simona alkavat selvittää Ravintolasta katoavan ruuan tapausta, mutta samalla he tutkivat myös vielä kiinnostavampaa, vanhaa hopeaesineiden tapausta kouluprojekstia varten. 
"Häntä ei todellakaan kiinnostanut juoksennella pimeällä hautausmaalla. Nämä kohtaamiset päättyivät sitä paitsi aina samalla tavalla. Poika katosi näkyvistä, eikä Aladdin löytänyt häntä."s.84
Hopeapoika on Lasilapset trilogian toinen osa.
Tällä kertaa Åhusissa ollaan talvisissa maisemissa. Nuoret päätyvät jälleen jännittävien tapahtumien äärelle, eikä kummituksien mahdollista osuutta asiaan voida tälläkään kertaa täysin sulkea pois laskuista. 

Kirja on mukavan helppolukuinen nuortenkirja, joka etenee lyhyin luvuin. Jännitystä riittää, sillä nuoret pistävät lusikkansa moneen soppaan selvittäessään mysteerejä. Mukaan mahtuu myös monia rauhallisempia hetkiä, sillä nuoret tekevät paljon tutkimustyötä. Välillä sitten selviää jännittäviä asioita, tai päädytään pelottavampiin tilanteisiin. 

Kirja on loistava yhdistelmä dekkarimaista tutkintaa, kummituksia ja nuorien elämää kuohuttavia arkisempia asioita. Nämä arkiset asiat saavat myös kirjassa paljon sivutilaa. Tällä kertaa päähenkilönä toimii Aladdin, jonka kautta päästään kurkistamaan maahanmuuttajaperheen elämään. 


Hopeapoika, (Silverpojken, 2014)
WSOY, 2018
Suom. Pekka Marjamäki
Päällys: Sami Saramäki
s.224

perjantai 16. helmikuuta 2024

Oona Pohjolainen ja Adile Sevimli: Kärsimyskukkauuteaddiktio

 

Juno on elänyt koko ikänsä maaseudulla, jossa hän on salaillut noituuttaan. Sitten hän muuttaa Pilmontin suurkaupunkiin ja perheensä varoituksista huolimatta tutustuu muihin noitiin ja alkaa herätellä omia voimiaan. Elämä kaupungissa ei ole helppoa edes kaltaistensa seurassa, sillä luontoa on vuosi vuodelta vähemmän ja valkoista magiaa käyttävät noidat tarvitsevat sitä selviytyäkseen. Noitapiirin Sadin tuntee vetoa mustaan magiaan, jota muut piiriläiset eivät katso tätä hyvällä. 
"Sisälläni kiertävä levoton energia tuntuu tykytyksenä rinnassani. Se leviää kipinöiden raajoihini, mutta en saa sitä valjastettua käyttööni. Sadinilla ei varmasti ole samaa ongelmaa. Miten ikinä uskaltaisin lähestyä häntä?"s.15
Kärsimyskukkauuteaddiktio on synkänpuoleinen tarina noituudesta. 
Noituus kirjoissa kiinnostaa ja olin vakuuttunut, että tämä kirja olisi aivan ihana, ja osittain se olikin, mutta osittain tämä nykyaikaan sijoittuva noitakirja ei sitten kuitenkaan ollut minua varten. Pidän enemmän sellaisesta tunnelmallisesta noituudesta, jossa noidat kulkevat viittoihin pukeutuneina metsissä tekemässä taikoja, kun taas tämä kirja tarjosi noitia sometileillään, elämässä vaarallista ja raadollista elämää syrjinnän, huumeiden ja väkivallan keskellä. 

Valkoisen magian luonnonläheisyys oli kaunista, ja sen kautta kirjaan tuotiin riipaisevan surullinen kuva luontokadosta. Musta magia taas toi kutkuttavan vaarallisia kauhuelementtejäkin tarinaan. Nämä noituuksien eri muodot olivat kirjan parasta antia. Pidin muutenkin noitien kiinnostavista rituaaleista.

Teksti on kaunista, verkkaistakin. Tarina kulkee vuorotellen Junon ja Sadinin kertomana. Noituuden ohella puhutaan ystävyydestä, luonnosta, yhteisöllisyydestä, ennakkoluuloista ja rakkaudestakin. 


Kärsimyskukkauuteaddiktio
Otava, 2022
Kannen suunnittelu ja kuvat: Iida Pohjolainen
s.314

maanantai 12. helmikuuta 2024

Jenni Skyttä-Forssell: Martta ja pihan lapset

 

Martalla on syntymäpäivä. Hän täyttää kahdeksan. Syntymäpäivää vietetään kavereiden kanssa pihaleikkien parissa, samaan taloon muuttaa jopa uusi lapsi, ja on mukavaa saada uusi leikkikaveri. Pihaleikkien lisäksi Martta ehtii tutkia myös kiiltokuvia ja paperinukkejaan, ja tietysti on myös syntymäpäiväkakkua.
"Ystävykset pääsevät kulkemaan toistensa luo pienestä aukosta ruusupensaan ja aidan välissä - ihan milloin huvittaa."
Martta ja pihan lapset on 50-luvulle sijoittuva lastenkirja, joka tarjoaa kurkistuksen tuon ajan lasten leikkeihin ja elämään. 

Voi miten pidinkään tästä kirjasta. Sen tarinassa ei tapahdu mitään erikoista, mutta se vie elämäntäyteiselle matkalle 50-luvulle, jolloin eläminen oli huomattavasti niukempaa kuin nykyisin. Asiaa ei selitellä lukijalle, vaan se ilmenee pieninä kohtauksina kirjassa, kuten siinä, miten äiti on säästänyt rahaa, jotta Martan syntymäpäiville saadaan muutama Domino-keksi. Kyseessä on lastenkirja jossa keskitytään niihin elämän valoisiin puoliin, ne niukkuuden varjopuolet tästä on jätetty pois, joten lukukokemus on kevyt.

Kirjan ihanat, isot ja värikkäät kuvat ovat Giannetta Portan tekemät, ja ne saavat haaveilemaan kesästä. Niissä riittää katseltavaa ja ihasteltavaa monellekin lukukerralle. Teksti ja kuvat luovat täydellisen kokonaisuuden, jossa lasten ilo, jännitys ja leikkimielisyys tulee loistavasti esiin. Lasten ihmetystä ja iloa pieniä asioita kohtaan oli kiva seurata. Kirjaa lukiessa huomaa myös, että vaikka ajat muuttuvat, on näiden lasten leikit tuttuja omasta lapsuudestakin, vaikka se olikin vuosikymmeniä myöhemmin kuin kirjan hahmojen. 

P.S. Kuvassa oleva ihana paperinukke löytyy kirjan viimeiseltä sivulta. 


Martta ja pihan lapset
KVALITI, 2023
Kuvitus: Giannetta Porta
Arvostelukappale

maanantai 5. helmikuuta 2024

Terhi Tarkiainen: Kitty

 

Kitty Blackstone haluaisi vain työskennellä apteekissa lääkkeiden parissa, mutta 1700-luvun Lontoossa naisen toiveilla ei välttämättä ole väliä. Niinpä Kitty naitetaan kihtiselle kauppiaalle rouvaksi. Häävieraiden joukosta Kitty löytää miehen, jonka poskessa helottaa hänen kynsiensä jäljet, jotka hän sai aikaiseksi paetessaan miehen raiskattua hänet. Kittyn elämän täyttää kostosuunnitelmat.
"Yritin käsittää, että tuo viidettäkymmenettä käyvä, ryypiskelyn punakoittama ja ylensyönnin turvottama mies oli juuri liitetty minuun tästä ikuisuuteen. Sitten etsin käteeni viinilasin ja tyhjensin sen yhdellä kulauksella."s.46
Kitty, eli kuinka mies tuhotaan on 1700-luvun Lontooseen sijoittuvaa, melko roisiksikin menevää viihdettä. Kirjan aiheet kuten raiskaus, väkivaltafantasiat, kuolema ja epämieluisa avioliitto eivät tosiaan kuulosta viihdekirjan kepeiltä aiheilta, mutta niitä käsitellään melko kepeästi ja synkän humoristisesti.

Kitty on vahva seikkailija, jonka kostopuuhissa sattuu ja tapahtuu monenmoista jännittävää. Kitty ei myöskään suostu aikansa naisihanteiden orjaksi, vaan tekee rohkeasti asiat oman mielensä mukaan niin pitkälle kuin suinkin mahdollista. Kirjan juonenkäänteet ovatkin isoja. Suurista tapahtumista huolimatta kirja ei kuitenkaan ole nopeatempoinen, vaan tapahtumien välillä on pitempiä hitaampia jaksoja. 

Kirjan upea kansi ja nimi houkuttelevat tarttumaan tähän kirjaan, joka sitten tarjosikin mielestäni hyvän, synkän tarinan, jossa päähenkilön salaisimmat ajatukset paljastetaan lukijalle kaikessa likaisuudessaan, kostonhimossaan ja väkivaltaisuudessaan.

Tämän kirjan romantiikka ja rakkaus on kaukana hempeän kauniista. Ja vaikka kirjasta pidin, oli Kittyn unet makuuni ällöttäviä, eikä rakkaustarina ollut millään tavalla upea tai toivottu, mutta se oli skandaalinkäryistä ja kieroutunutta, eli oikein tuoreen tuntuista ja piristävää vaihtelua siveämmille kirjoille. 


Kitty, eli kuinka mies tuhotaan
Tammi, 2020
Kansi: Eevaliina Rusanen
s.427

tiistai 30. tammikuuta 2024

Juno Dawson: Mallikappale

 

Jana Novak on lontoolaistyttö, joka tuntee epävarmuutta pitkästä ja hontelosta ulkomuodostaan, mutta sitten kaikki muuttuu. Hänet värvätään mallitoimiston listoille, ja hänestä pidetään. Janan ura supertähtenä alkaa vauhdilla, mutta kukaan ei ole kertonut mitä kaikkea mallin työ ja kuuluisuus tuovat tullessaan. Rahan ja mahtavien kokemuksien keskelle mahtuu niin paljon ikäviä asioita.
"Catwalkin päätyyn pysähdytään, ja valehtelisin jos väittäisin, ettei se tunnu hyvältä. Siinä sitä sitten paistattelee huomion keskipisteessä. Yleisöstä suorastaan huokuu rakkautta, ja sitä tuntee itsensä niin sanomattoman kauniiksi, vaikka päällä olisi kuinka päättömät vaatteet. Ei silloin ole enää ihminen, vaan joku jumalatar."s.229
Mallikappale johdattaa malli-. ja muotimaailman glamourin pariin, mutta päätyykin paljastamaan sen likaisen puolen. Kirja on uskottava yhditelmä mahtavia tilaisuuksia, joihin mallina tarjoutuu mahdollisuus tarttua, sekä raadollisia tilanteita, joissa aikuiset ihmiset käyttävät nuoria malleja häikäilemättä hyväkseen. 

Tämä on loistava kirja. Kirjan vetävää kieltä on mukava lukea, ja kurkistus mallimaailman kulisseihin on kiinnostavaa. Jana on hahmona hyvä, sillä häntä ei ole lapsesta asti raahattu kuvauksissa, vaan mallimaailma ja sen tuomat edut ja haitat tulevat täytenä yllätyksenä. Tuntuukin siltä, kuin lukija saisi yhdessä hänen kanssaan tutustua tuohon alaan.

Kirjassa käsitellään isoja ja tärkeitä asioita malli-, ja muotimaailman kautta, mutta myös nuoren ihmisen elämää arkisine huolineen, kun 16-vuotias Jana yrittää löytää paikkansa uuden tilanteen keskellä. Tässä oli sopivasti kantaaottavia ja ajatuksia herättäviä asioita, ilman turhaa saarnaamista.


Mallikappale, (Meat Market, 2019)
Gummerus, 2020
Suom. Aura Nurmi
s.438

torstai 25. tammikuuta 2024

Stephanie Garber: Caraval

 

Scarlett ja Tella Dragna ovat asuneet koko ikänsä pinellä kotisaaressa julman isänsä kanssa. Siskosten äidin kadottua ei saarella enää iloittu. Scarlettille isä on järjestämässä avioliittoa, ja nuori nainen aikoo tähän kyllä suostua, mutta edelleen hänellä on jäljellä pieni pala lapsuuden unelmastaan. Hän haluaisi osallistua Caravaliin. Caraval on legendaarinen peli, joka järjestetään milloin missäkin. Peliin osallistuu katsojat, jotka yrittävät voittaa sen saadakseen mahtavan palkinnon. Scarlett ei ole enää jaksanut toivoa kutsun saamista, mutta juuri silloin se saapukin. Scarlett ja Tella päätyvät mukaan peliin, joka olisiin taianomainen kokemus, ellei Scarlett joutuisi pelaamaan sitä ilman Tellaa, joka on siepattu. Tellan löytävä pelaaja voittaa koko pelin.
"Scarlett oli aina ajatellut, ettei mummi itse asiassa pitänyt pienistä lapsista, mutta ihania tarinoita hän osasi kertoa. Hän lumosi sekä Tellan että Scarlettin tarinoillaan Caravalista. Hän sanoi, että siellä taikuus oli elävää, ja Scarlett hurmaantui, rohkeni kuvitella, että jos Legend ja koko seurue tulisivat Trisdan saarelle, he toisivat hänen elämäänsä taas vähän iloa, ainakin muutamaksi päiväksi."s.51
Caraval aloittaa Caraval -fantasiatrilogian.
Tämä trilogina avausosa on upea, ja herättää kyllä kiinnostuksen koko loppu trilogiaa kohtaan.

Caraval alkaa pieneltä synkältä saarelta, jossa luodaan heti kammottava kuva Tellan ja Scarlettin ilottomasta elämästä, jossa kaikesta rangaistaan. Tyttöjen eroavaisuudet tulevat myös hyvin esiin. Tella on rohkea, kokeilunhaluinen rämäpää, joka ottaa riskejä, kun taas Scarlett on tunnollinen, kohtaloonsa tyytynyt ja hieman toivonsa menettäneen oloinen. Tässä kirjassa seurataan Scarlettia, sillä Tellan olinpaikasta ei pelin aikana ole tietoa. Minusta oli kutkuttavaa lukea Scarlettin pelaamisesta, sillä sieltä hieman tönkönkin alkufiiliksen alta alkaa paljastua monipuolisempia luonteenpiirteitä ja tuntemuksia.

Carvalin maailma on upea. Se on täynnä tuoksuja, värejä, ja mitä upeimpia pukuja. Pelin maailmaa kuvaillaan paljon ja se on helppo nähdä mielessään. Itse kirjan juoni on myös aivan täydellinen, sillä koko ajan tapahtuu jotakin mykistävän mielikuvituksellista, kaunista tai kamalaa. Tätä kirjaa lukiessa voi todella odottaa mitä vain tapahtuvaksi, sillä juonenkäänteet ovat hurjia ja niitä on paljon. Lukijallekaan ei ole koko ajan selvää mikä pelissä on totta ja mikä ei, joten Scarlettin puolesta jännittää kovasti.

Plussaa kirjan kauniista kartasta, upeista ruusukuvioisista välisivuista ja kirjeiden tyylistä. Kirjan kauniit yksityiskohdat saavat aina hyvälle mielelle ja tässä niitä riittää.


Caraval, (Caraval, 2017)
WSOY, 2017
Suom. Kaisa Kattelus
s.359

torstai 18. tammikuuta 2024

Tittamari Marttinen: Tähdet syntyvät sattumalta

 

Aniko ja Jose ovat unelmapari. Niin kaikki ainakin aina sanoo, mutta nyt Aniko on alkanut kaivata jotakin muuta, eikä Jose tunnu ymmärtävän sitä. Sitten Aniko tutustuu netissä Morganiin. Pikku hiljaa hän rakastuu tähän. Jose saa jäädä kun Aniko matkaa pitkän matkan Lapista Helsinkiin ollakseen Morganin kanssa. Morganin kanssa ei kuitenkaan olekkaan hyvä olla. Tapahtuu kamalia asioita, joiden yli Anikon on vaikea päästä.

Tähdet syntyvät sattumalta on säeromaani rakkaudesta ja elämästä. Kirja on tarina Anikosta, joka ei vielä tiedä mitä haluaa, mutta aikoo etsiä ainakin jotakin. 

Säeromaanit eivät ole minulle kovinkaan tuttuja, joten en osaa sanoa kirjan rakenteesta yhtikäs mitään, mutta sen tarina oli kaunis, ahmittava kuvaus nuoren Anikon elämästä ja ajatuksista. Kirja on täynnä kauniita huomioita elämästä ja arjesta, pieniä yksityiskohtia jotka tuovat Anikon lukijan lähelle aitona kaikkine huolineen, elämännälkäisenä.

Kirjassa on rankkoja aiheita ja tapahtumia, mutta niitä käsitellään kauniisti. Sieltä surun ja kauheiden kokemuksien keskeltä myös paistaa toivo paremmasta tulevasta, lupauksesta, että kaikki kyllä järjestyy. 

Pidin tästä kirjasta todella paljon, sillä sen tarina on jotenkin hyvin intensiivinen, raju, mutta samalla kaunis. 


Tähdet syntyvät sattumalta
KVALITI, 2023
s.228
Arvostelukappale

lauantai 13. tammikuuta 2024

Kalynn Bayron: This Poison Heart

 

Briseis asuu äitiensä kanssa ja yrittää elää normaalia elämää työskennellessään näiden kukkakaupassa. Helppoa se ei ole, sillä Bsiseisillä on voimia, jotka hänen on piilotettava kaikilta paitsi äideiltään. Hän pystyy kasvattamaan uusia kukkia vain pienestä kukan osasta häkellyttävän nopeasti. Kasvit myös reagoivat häneen voimakkaasti, ja vaikuttaakin siltä, että hänen läheisyytensä saa kasvin kuin kasvin piristymään. Sitten Briseis perii biologiselta sukulaiseltaan vanhan upean talon, jonka valtava tontti tarjoaa mahdollisuuden harjoittaa kykyjä ihmisten näkemättä. Epäröiden perhe tarttuu tilaisuuteen, mutta talo ja sen salaiset puutarhat tuovat mukanaan paljon vastuuta ja salaisuuksia menneisyydestä.
"As I wandered between the beds, rereading the letters, it was obvious that Selene had made a choice. She didin´t want me to have anything to do with this place, and for some reason, Circe was trying to get around that, even from beyond the grave."s.127
This Poison Heart on nykymaailmaan sijoittuvaa fantasiaa, jonka tarina pyörii Kreikkalaisen mytologian tarujen ympärillä.

Ensinnäkään näin kauniilla kannella varustettua kirjaa ei voi jättää lukematta, ja toiseksi tarinansa puolesta tätä ei kannatakaan jättää lukematta, sillä tämä kirja on ihana. Tämä oli samaan aikaan tarunomainen, suloinen, salaperäinen ja hurja. 

Kirjan vanhaan, kauniiseen taloon ja sen salaisiin puutarhoihin sijoittuva miljöö on upea. Ihastuin näihin kauniisiin yksityiskohtiin, kuten talon apteekkiin kaikkine purnukoineen, salaisiin huoneisiin, seinillä roikkuviin muotokuviin ja puutarhaan sen tappavan myrkyllisine kasveineen. 

Briseis selvittää pikku hiljaa bioligisen sukunsa salaisuuksia ja niistähän paljastuukin varsin jännittäviä asioita. Samalla hän tutkii kykyjään, joiden toimintaa on kiinnostava seurata, sekä hankkii ystäviä ja hiukan ihastuukin. Silloin tällöin juoni muuttuu vaaralliseksi ja toiminnalliseksi. Kirjan loppupuolella olin niin mukana tarinan hurjissa käänteissä, että teki mieli kiljua Briseisille ohjeita, sillä ärsytti hänen tapansa rynnätä kohti vaaroja yksin. Kirja jäi jännittävään tilanteeseen, johon jatkoa on jo onneksi kirjoitettu.

Tämä kirja on muuten täynnä kauniilla nimillä nimettyjä hahmoja, joista monet ovat ihanan salaperäisiä ja taianomaisia.


This Poison Heart
Bloomsbury, 2021
Kuvitus: Raymond Sébastien
s.373

sunnuntai 7. tammikuuta 2024

Agnès Martin-Lugand: Huolet pois, elämä on helppoa

 

Diane on palannut Irlannista Pariisiin ja jatkaa nyt töitään saadakseen ajatukset rauhoittumaan. Ja töitä hänen kahvilassaan Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia, riittää. Yrityksellä on vaikeuksia ja perhe ei tunnu arvostavan Dianea lainkaan. Sitten Diane tapaa miehen, joka vaikuttaa upealta. Elämä voisi viimein olla helppoa. Jos vain Diane ei edelleen miettisi Irlantiin jäänyttä Edwardia.
""Sinua estää kaikki! Et kestä sitä! Voi helvetti! Juuri nyt sinulla on kaikki hyvin, sinulla on Olivier, sinulla on kahvila ja olet kääntänyt uuden lehden elämässäsi. Unohda Irlanti ja sen asukkaat!""s.209
Huolet pois, elämä on helppoa jatkaa Dianen tarinaa, johon tutustuttiin kirjassa Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia.
Pidin paljon tämän kirjaparin ensimmäisestä osasta, ja tämä jatkoi tarinaa lähes yhtä hyvin. Ihastuin.

Kirja on hyvin nopealukuista ja helppoa tekstiä. Diane on mukavasti päässyt elämässään eteenpäin ja surun pahin terä on tylsynyt. Tällä kertaa keskitytäänkin enemmän ongelmiin, joita menneisyyden trauma on tuonut mukanaan. Diane ei nimittäin kestä lasten seuraa, eikä voi kuvitellakaan hankkivansa joskus vielä lasta. Isoja aiheita siis tässäkin kirjassa.

Tarina paahtaa eteenpäin huimaa vauhtia, ja teksti on koukuttavaa. Tämän kanssa kävi samoin kuin ensimmäisen osan, eli oli luettava lähes yhdeltä istumalta. Pidän toki kirjoista joissa tunnelmoidaan pidempäänkin, mutta välillä on mukava lukea tällaista kirjaa, jossa asioita ei pitkitetä, vaan kirjan voi lukea nopeastikin, ja silti tarinasta saa paljon irti. Tämän kautta kun kuitenkin sai taas hyvän käsityksen Dianesta ja hänen tunteistaan. Tämä olikin ihana nojatuolimatka Pariisilaiseen kirjakauppa-kahvilaan, sekä Irlannin upeisiin maisemiin. 


Huolet pois, elämä on helppoa, (La vie est facile, ne t´inquiéte pas, 2015)
Bazar, 2019
Suom. Päivi Pouttu-Delière
s.316