torstai 31. toukokuuta 2018

Sophie Kinsella: Himoshoppaaja korjaa potin


Becky Brandon lähtee pitkälle matkailuauto matkalle mukanaan sekalainen joukko hänelle tärkeitä ihmisiä ja yksi vihamies. Porukalla on yhteinen päämäärä. Heidän on löydettävä Beckyn kadonnut isä ja Beckyn parhaan ystävän Suzen aviomies Tarkie, jotka ovat kadonneet yhdessä epäilyttävän Brycen kanssa.
Matkasta tulee pitkä ja monipuolinen reissu Amerikassa, jossa olisi paljon nähtävää ja toki ostettavaa. Beckyn mieliala ei ole kaikista upeuksista huolimatta korkealla, eikä edes shoppailu huvita, mikä on hyvin epäilyttävää, kun on kyse Beckystä.

Himoshoppaaja korjaa potin on himoshoppaaja -sarjan kahdeksas osa.
Himoshoppaaja -sarja sen kuin paranee, mitä pidemmälle päästään. Tämä alkaa olemaan aika tuttu lause jo monen aikaisemman osan kohdalla, mutta se on totta. Sarja ei näytä hiipumisen merkkejä, vaan päinvastoin paranee ja kehittyy kaikenaikaa.
Beckyn lämmin ja välittävä luonne näkyy selvemmin, eikä hän ole enää se ärsyttävä kaikesta valehteleva keskenkasvuinen nainen, kuin sarjan alussa.

Himoshoppaaja korjaa potin jatkaa tarinaa siitä, mihin se edellisessä osassa jäi. Kirja on viihdyttävä ja seikkailujen täyteinen. Amerikkaa ja sen nähtävyyksiä katsellaan, vaikkakin todella vauhdikkaasti, sillä tässä kirjassa ei pitkiksi ajoiksi pysähdytä. Juoni etenee vauhdilla ja silti kaikki tutut hahmot pysyvät sen kyydissä loistavasti ja pääsevät kukin vuorollaan esille. Kinsella olikin saanut taidokkaasti näin suuren joukon hahmoja kirjaan, ilman, että kukaan jäi ulkopuoliseksi.

Kinsella on keksinyt tähän kirjaan paljon hauskoja kohtauksia ja tämä toimiikin hyvänmielen kirjana, sillä paha mieli tätä lukiessa ei voi tulla. Beckyllä on toki ongelmia ja huono mieli, mutta koko suuren poppoon toilailuja seuratessa ei voi kauheasti synkistyä.


Himoshoppaaja korjaa potin, (Shopaholic to the Rescue, 2015)
WSOY, 2016
Suom. Kaisa Kattelus
Kansi: Lucy Truman
s. 337

lauantai 26. toukokuuta 2018

Cecelia Ahern: Kuinka rakastutaan


Christine Rose etsii kysymyksiinsä vastauksia elämäntaito-oppaista. Aivan kaikkeen ei kuitenkaan tunnu saavan järkevää apua hänen kirjakokoelmastaan. Christine saa houkuteltua ventovieraan miehen, Adamin alas sillalta, juuri ennen kuin tämä ehtii päättää elämänsä. Siinä samassa Christine tuli kuitenkin luvanneeksi miehelle, että hän auttaa tätä pääsemään jaloilleen ja nauttimaan elämästään. Christinellä on kaksi viikkoa aikaa saada Adamin elämä järjestykseen, tai tämä tappaa itsensä. Christinen oma elämä on keskellä suuria muutoksia, eikä hän kaikenaikaa osaa itsekään elämästään nauttia, joten Adamin auttaminen ei käy leikiten.

Ahern kirjoittaa kauniita, haikeita, jopa surullisia tarinoita, joita minä en laske hömppäkirjallisuudeksi. Kuinka rakastutaan on juurikin tälläinen kaunis kirja, joka saa kyyneleet silmiin useammin kuin kerran. Loppu on tässä kirjassa ennalta-arvattavissa, mutta se ei häiritse, sillä itse tarina on täynnä mielenkiintoisia käänteitä.

Olen useasti hehkuttanut, kuinka monipuolinen kirjailija Ahern on ja olen edelleen samaa mieltä. Ahern osaa kauniisti kirjoittamisen taidon. Tässäkin kirjassa aihe on rankka, sillä itsemurha on suuressa roolissa, mutta Ahern luo näinkin surulliselle aiheelle tarinan, josta jokainen voi nauttia. Kirjan aihe on itselleni läheinen ja arvostan suuresti Ahernin tapaa tuoda se esiin tässä kirjassa. Kirja ei kulje pelkkiä surullisia polkuja, vaan se on yhdistelmälmä hauskuutta ja haikeutta. Kirjan loppukin on yhdistelmä surullista ja onnellista. Kuinka rakastutaan on kaikenkaikkiaan sopivan siirappinen ja aito. Rakkaustarina on hyvinkin ennalta-arvattava, mutta kaikki juonen pienet yksityiskohdat tekevät siitä helmen.


Kuinka rakastutaan, (How To Fall In Love, 2013)
Gummerus, 2015
Suom. Terhi Leskinen
Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti
s. 424

maanantai 21. toukokuuta 2018

Nuoruuden ääni -Ylioppilasaineiden valioita


Nuoruuden ääni on kokoelma tunnettujen suomalaisten ylioppilasaineista. Kirjaan kootut ylioppilasaineet ovat kirjoitettu vuosien 1895-2016 välillä. Ylioppilasaineiden tyylin muuttumista pääsee siis seuraamaan isolla aikavälillä. Kirjaan on valittu kahdeksantoista ylioppilasainetta, joiden tyylit vaihtelevat paljon.

Itselläni ei ole kokemusta ylioppilasaineista tai lukiosta, joten mielenkiinnolla tartuin tähän kokoelmaan. Odotin eniten pääseväni lukemaan Eino Leinon, Emmi Itärannan ja Sofi Oksasen aineita, jotka nousivatkin suosikeiksini näiden aineiden joukosta. Kirjaa lukiessa on pakko ihmetellä, miten taidokkaasti nämä kirjaan valitut henkilöt ovat saaneet kirjoitettua näin loistavia aineita lyhyessä ajassa ja stressaavassa tilanteessa. Kirjan yllättäjä oli Juha Itkonen. Olen lukenut häneltä aiemmin yhden kirjan, eikä heti uskoisi aineen olevan saman kirjailijan kynästä. Tosin hänen esittelytekstissään kerrottiinkin tyylin muutoksesta hieman.

Nuoruuden ääni on hyvä kokonaisuus. Se on monipuolinen kokoelma, vähän jokaiseen tyyliin. Aineiden lisäksi kirjasta löytyy myös muuta mielenkiintoista. kirjan lopussa esitellään hieman ylioppilastutkinnon muutoksia vuosien varrelta ja lukijalle kerrotaan miten aineet on tullut kirjoittaa. Lukion käyneet varmasti sen valmiiksi tietäisivätkin, mutta on hyvä, että myös tälläiset ammattikoulun käyneetkin muistetaan. Näiden asioiden lisäksi kirjaan on koottu tunnettujen suomalaisten kommentteja kirjoittamisesta ja lukemisesta.

Nuoruuden ääni esitteli uusiakin kirjailijoita, joiden tuotanto ei ole minulle aiemmin tuttu. Esimerkiksi Hannu Rajaniemen tuotanto kuulosta mielenkiintoiselta ja kokeilemisen arvoiselta.


Nuoruuden ääni -Ylioppilasaineiden valioita
Toim. Anne Helttunen, Sari Hyytiäinen, Ulla Koivukangas ja Liisa Virtanen
SKS, 2018
Kansi: Timo Numminen
Arvostelukappale

torstai 17. toukokuuta 2018

Johanna Valkama: Linnavuoren Tuuli


Karjalaiset ovat nousseet sotajalalle ja Tuulille tarjoutuu viimein kauan kaivattu mahdollisuus lähteä seikkailemaan, kun hänen kotikylästään lähetetään muutama nuori keräämään apujoukkoja valloittajia vastaan. Tuuli karkaa matkalle lähetetyn veljensä edeltä ja lyöttäytyy tämän seuraan myöhemmin. Tuuli on haaveillut kilpineidon roolista ja hän haluaa päästää mukaan taisteluihin. Matka on raskas ja pelottava ja Tuuli joutuu kokemaan kovia, mutta hän on tarmokas ja päättää auttaa ystäviään niin kuin parhaiten taitaa.

Linnavuoren Tuuli on toinen osa Metsän ja meren suku -sarjasta.
Kirjan päähenkilö Tuuli on sarjan ensimmäisestä osasta tutun Aurin tytär. Tuuli on iältään jo lähes aikuinen, joten aikaa ensimmäisestä osasta on kulunut jo aika paljon.

Linnavuoren Tuuli on hyvin erilainen kuin edeltäjänsä ja toimii loistavasti ihan itsenäisenäkin kirjana, vaikka muutamia yhteen liittäviä tekijöitä näillä kirjoilla onkin. Tällä kertaa parantaminen, kasvit ja luonto ei ollut niin suuressa roolissa. Juoni keskittyi enemmän metsästykseen, puolustukseen, seikkailuihin ja taisteluun.

Kirja on uskottava ja siitä löytyy paljon yksityiskohtia, jotka luovat rautakauden Suomen lukijan silmien eteen. kirjassa käytetty sanasto, vaatteet, kulkeminen, henkilöiden nimet, kaikki tämä ja monet muut asiat tekevät tarinasta uskottavan. Alkaakin vaikuttaa siltä, että tämän sarjan myötä pääsen tutustumaan aika kattavasti rautakauteen. Valkama kun ei tunnu jämähtävän yhteen aiheeseen vaan esittelee elämää monesta näkökulmasta. Auri ja Tuuli ovat molemmat vahvoja naisia ja toivonkin kolmannesta osasta löytyvän yhtä vahvan ja erilaisen naishahmon.


Lue myös: Itämeren Auri


Linnavuoren Tuuli
Otava, 2017
Kansi: Timo Numminen
s. 363

maanantai 14. toukokuuta 2018

J.K. Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari


Harry Potterin kesäloma loppuu huispauksen maailmanmestaruuskisojen loppuotteluun, jonka iloinen tunnelma lopahtaa yllättävien tapahtumien seurauksena. Kisoihin ilmestyy uhkaavasti käyttäytyviä kuolonsyöjiä ja taivaalle taiotaan pimeänpiirto. Kisojen tapahtumat tuntuvat olevan vasta alkua, sillä kouluun päästyään Harry saa osakseen ikävää huomiota ja riitautuu tämän seurauksena parhaan ystävänsä Ronin kanssa. Hänet valitaan Tylypahkassa järjestettäviin kolmivelhoturnajaisiin yhdeksi kisailijaksi täysin yllättäen ja vastoin kaikkia odotuksia. Mutta kenellä voisi olla niin pahat aikomukset Potteria kohtaan?

Harry Potter ja liekehtivä pikari on neljäs osa Harry Potter -sarjasta.
Minun Harry Potter innostus kasvaa jokaisen kirjan myötä suuremmaksi. Liekehtivä pikari on mielestäni tähän mennessä surullisin ja raain Harry Potter -kirja. Surulliset muistot, epäreiluus ja muutamat kauheat tapahtumat tekivät kirjasta aika synkän. Vastapainoksi oli toki hauskojakin kohtauksia, joten ei tämä pelkkää synkistelyä ollut.

Kirjassa kerrottiin valtavan paljon uutta taikamaailmasta. Velhoja ja Tylypahkaa ympäröivästä taikamaailmasta kiinnostuneille tämä kirja on siis loistava. Muut velhokoulut nostettiin yhtenä uutena taikamaailman asiana esiin ja niiden myötä kirjaan astui myös täysin uusia mielenkiintoisia hahmoja. Luin innolla kaikesta uudesta ja sain edelleen hämmästellä kuinka mielikuvituksellinen ja kekseliäs sarja tämä onkaan.

Harry Potterin tarina jäi nyt niin jännittävään kohtaan, että vähän harmittaa ettei hyllyssäni vielä odota seuraava osa. Tätä sarjaa on ilo lukea ja uskon innostuksen kestävän sarjan loppuun saakka.

Lue myös: Harry Potter ja viisasten kiviHarry Potter ja salaisuuksien kammio ja Harry Potter ja Azkabanin vanki.


Harry Potter ja liekehtivä pikari, (Harry Potter and the Goblet of Fire, 2000)
Tammi, 2001
Suom. Jaana Kapari
s. 768
Kannen suunnittelu: William Webb

torstai 10. toukokuuta 2018

Paula Hawkins: Nainen junassa


Rachel matkustaa paikallisjunalla jokaisena arkipäivänä töihin. Lukuisten junamatkojen aikana hän on ehtinyt nähdä radanvarrella sijaitsevat talot niin monta kertaa, että hän luulee jo tuntevansa niiden asukkaat. Etenkin yhden asunnon onnellisuutta huokuva pariskunta kiinnostaa Racheliä.
Eräänä päivänä Rachel saa kuulla järkyttävän uutisen. Talossa asuva nainen on kadonnut, eikä Rachel voi olla ajattelematta yhtenä päivänä junan ikkunasta näkemäänsä tapausta.

Jälleen lukulistaltani luettu yksi kovasti pidetty kirja, josta on myös tehty elokuva. Elokuvaa en ole nähnyt ja kirjakaan ei ollut minua varten. En aivan ymmärrä miksi tämä kirja on saanut niin paljon kehuja ja huomiota. Minua kirja ei pitänyt otteessaan. Loppuratkaisu oli periaatteessa aika arvattavissa, eikä se tehnyt suurta vaikutusta. Hahmoista yksikään ei ollut millään tasolla miellyttävä, enkä tämän takia nauttinut kirjasta. Ryyppäämistä, itsesäälissä kieriskelyä, muiden syyttämistä omista virheistä, petoksia ja pettämistä. Näistä aineksista tämä kirja oli koottu.

Kirjan kirjoistusasu, jossa kolmen päähenkilön ajatukset vuorottelivat, oli hyvä ja toimiva. Se, että muutkin naiset, kuin Rachel pääsivät ääneen kirjassa oli positiivinen yllätys, vaikka heidän luonteensa eivät yhtään sen miellyttävämpiä ollutkaan.

Kirjan kertojina toimivat tosiaan kolme keskenään erilaista naista. Rachel, Megan ja Anna. Kaikilla on omat murheensa ja ajatuksensa, mutta kirjan edetessä kaikkien heidän polkunsa kohtaavat ja heidän tarinansa yhdistyy.



Nainen junassa, (The Girl on the Train, 2015)
Otava, 2015
Suom. Oona Timonen
s. 382

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

John Verdon: Numeropeli


Dave Gurney on jäänyt eläkkeelle poliisilaitoksen murharyhmästä. Gurney ei ehdi viettämään varhaiseläkettään pitkään, ennen kuin vanha opiskolukaveri Mark Mellery ottaa häneen yhteyttä. Mellyry pyytää hänen apuaan, sillä hän on saanut hämmentävää postia, eikä hän tiedä keneltä. Kirjeiden lähettäjä tuntuu kuitenkin tuntevan hänet erittäin hyvin ja tietävän hänen menneisyydestään arkaluontoisia asioita.
Edelleen virassa oleviin poliiseihin on pian otettava yhteyttä, kun Mellery löydetään murhattuna. Gurney ei malta pysyä tutkintojen ulkopuolella eläkkeestään huolimatta ja hän päätyy auttamaan poliiseja murhan selvittämisessä. Poliiseja vastassa onkin varsin ovela murhaaja, joka pitää tutkijoita pilkkanaan.

Numeropeli aloittaa Dave Gurney -sarjan.
Numeropeli on koukuttava aloitus sarjalle. Kirjassa raotetaan pikkuhiljaa Gurneyn elämää ja menneisyyttä, mutta selvästi jatko-osiin on jätetty paljon kerrottavaa. Numeropeli ei ole kovinkaan vauhdikas, vaan enemmänkin pohdiskeleva. Toki kirjassa ehtii tapahtua varsin paljon, mutta silti sen juoni etenee rauhallisesti kohti loppua. Kesken murhaajan metsästystä ehditään monesti pysähtyä katselemaan luontoa ja sen kauneutta. Minua tälläiset pysähdykset eivät haitanneet lainkaan, sillä Verdon osaa kuvata ympäristöä kauniisti.

Numeropelistä löytyy monimutkainen ja nokkela tapaus, jonka selvitystä ja kulkua on hauska seurata. Gurney on älykäs ja hän pysähtyy pohtimaan kaikkea mahdollista. Hänen oivalluksiaan jopa arkipäivän pikku asioista on hauska lukea. Gurney vaikuttaa tarkkaan suunnitellulta hahmolta, sillä hänestä löytyy kokoajan paljon pieniä yksityiskohtia. Apuna tutkimuksissa hänellä on kotona vaimo Madeleine, joka heittää ilmoille silloin tällöin Gurneytä suuresti auttavia huomautuksia. Yhdessä he muodostavatkin oivan parivaljakon.


Numeropeli, (Think of a Number, 2010)
Gummerus, 2011
Suom. Marja Luoma
s. 595

keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Raija Oranen: Maan aamu


Hepojärven kylässä, Hästsjögårdin kartanossa soittimet ja laulu soi ympärillä vallitsevasta kaaoksesta huolimatta. Maan aamun tarina alkaa vuonna 1910 ja jatkuu 1918 -vuoden loppuun. Hästsjögårdin asukkaat haaveilevat itsenäisestä suomesta, ainakin suurin osa. Itse kartanon omistaja paronitar Marie-Louisa von Silbersee puhuu edelleen Venäjän puolesta, kun Gustav Malm lähettää kasvattinsa Henrik Gäddvikin Saksaan jääkärikoulutukseen.
Henrikin palatessa koulutukseltaan, ei vastaanotto Suomessa enää ole odotetunlainen, sillä he saavatkin venäläisten lisäksi vastaansa myös suomalaisia, kuten Henrikin oman veljen, joka on liittynyt punaisiin.

Maan aamu aloittaa Maan aamu -sarjan.
Kirja keskittyy lähinnä Hästsjögårdin kartanoon ja sen asukkaisiin. Heidän menojensa kautta kerrotaan aika yksinkertaisesti ja selkeästi Suomesta ennen sisällissotaa ja sen aikana. Maan aamussa elämää tuona aikana kuvataan arkirutiinien kautta, eikä sotaa ja kuolemaa paljon nähdä. Mielenosoitukset ja kapinat katsotaan myös sivusta, eikä Saksan jääkärikoulutukseenkaan mennä Henrikin mukana. Tapahtumien kulusta kuullaan kuitenkin tarpeeksi ja lukija pysyy kokoajan ajantasalla Suomen tilanteesta.

Henrikin jääkärikoulutuksesta tuleekin kirjaan yksityiskohtia hieman erikoisella tavalla, sillä ne kerrotaan näkyjen kautta, eikä se sopinut kovin hyvin kirjan tyyliin. Näkyjä ja kummituksia olikin sitten yritetty saada kirjaan muutenkin, mutta minusta ne kohdat hyppäsivät aina silmille, sillä ne eivät istuneet tarinaan. Muuten niin vakava-aiheinen ja aito kirja, ei olisi kummituksiaan kaivannut.

Maan aamu vaikuttaa lukemisen arvoiselta sarjalta, ainakin tämän ensimmäisen osan perusteella. Hästsjögårdin kartanon monipuolisten asukkaiden parissa ei käy aika pitkäksi. Kartanon asukkaista, sen työntekijöistä ja alueella asuvista asukkaista on luotu tarina, josta löytyy kannattajaa punaisiin, valkoisiin ja vähän kaikkeen muuhunkin.


Maan aamu
Teos
ilmestyi ensimmäisen kerran: Gummerus, 1995
Kannen maalaus: Gunnar Berndtson (Morsiamen laulu, 1881)
s. 653