perjantai 30. joulukuuta 2022

Eva Frantz: Ruukin salaisuus

 

On joulukuu. Kaksitoista vuotias Flora on matkustanut äitinsä kanssa kuukaudeksi pieneen Helmerinkylään. Äiti aikoo kirjoittaa seuraavaa kirjaansa, ja sopiva rauhaisa paikka löytyi hylätyn kartanon mailta, pienestä portinvartijan talosta. 
Lähestyvä joulu tuo Floralle paljon kauniita muistoja mieleen, jotka nyt tekevät olon surumieliseksi. Onneksi kartanon mailta löytyy paljon tutkittavaa, joka saa ajatukset uusille urille. Kartano ympäristöineen tuntuu olevan täynnä kaikkea ihmeellistä. Musiikkia, outoa kuiskuttelua, ja entäs vitivalkoinen orava sitten. Asioista on otettava selvää. Flora päätyykin kiinnostavan tarinan jäljille.
"Oli aika nurinkurista maata sängyssä ja toivoa pääsevänsä unessa sisälle kartanoon, kun oikea kartano oli vain lyhyen kävelymatkan päässä."s.50
Ruukin salaisuus oli tänä vuonna joulukalenterikirjanani. Kirja koostuu kahdestakymmenestäneljästä luvusta ja siinä eletään joulun aikaa, joten se sopii loistavasti hommaan. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään super jouluinen tarina, joten tämän voi hyvin lukea muulloinkin tai vaikka ei niin joulujutuista välittäisikään. 

Ruukin salaisuus sopi loistavaksi vastapainoksi kaikkien romanttisten joulukirjojen joukkoon. Tarina ei tosiaan ole hilpea satu, vaan aika surullinen monestakin syystä. Juoni ei kuitenkaan tunnu liian synkältä, sillä tarina on niin kiinnostava. Kirjan kuvituskin on tummasävyinen, ja välillä hyvin synkkä sekin. Jokaisen luvun alusta löytyy sivun kokoinen kuva. 

Kartanotarinat ovat yleensä aina minun mieleeni ja niin oli tämäkin. Kun siihen lisätään synkkiä salaisuuksia, hiukan yliluonnollisuutta, joulu ja pieni hiljainen kylä on ainekset loistavaan tarinaan valmiina. Viihdyin kirjan parissa hyvin, ja välillä houkutti lukea enemmänkin kuin vain yksi luku päivässä, mutta maltoin mieleni. Vaikeaa se oli kun jokainen luku jäi niin kiinnostavaan kohtaan. 


Ruukin salaisuus, (Hemligheten i Helmersbruk, 2021)
Kustantamo S&S, 2021
Suom. Anu Koivunen
Kuvitus: Elin Sandström
s.267

tiistai 20. joulukuuta 2022

Anneli Kanto: Radio korvatunturi

 

Pate-poro ei tule toimeen työparinsa tonttu Ärtsyn kanssa. Joulun lähestyessä he ottavat niin pahasti yhteen, ettei Pate saa lähteä ensimmäiselle joulukadulleen töihin, vaan Ärtsy saa mukaansa toisen poron. Pate joutuu jäämään Korvatunturille, kun muut saavat tehdä ihania joulujuttuja. Pate tylsistyy ja lähteekin tutkimaan paikkoja. Hän tapaa flunssaisen joulumuorin, ja päättää auttaa tätä. Samalla hän ottaa vahingossa tehtäväkseen hoitaa myös radio Korvatunturin juontotyön.
"Entä jos karkaisi Korvatunturilta? Lähtisi tuntureille ja rupeaisi villiporoksi eikä tulisi kotiin ikinä? Se oli hyvä suunnitelma, mutta erämaassa oli susia ja ahmoja ja kettuja ja ties mitä jänispetoja. Yön pimeydessä Pate ei yksinään uskaltanut erämaahan."s.85
Radio Korvatunturi on tarina Korvatunturin työntekijöistä, ja kurkistus Korvatunturin arkeen joulun alla. 

Kirja on nykyaikainen kuvaus Korvatunturin arjesta. Mitään kovin perinteikästä ei ole tarjolla, eikä kaunista tunnelmaa. Tontut ja porot eivät ole pelkkää iloa ja rallatustu, vaan työhönsä keskittyviä ahertajia, jotka eivät ole edes aina ystävällisä toisilleen. 

Huumori on kirjassa esillä melkein koko ajan. On kohellusta, hassuja sattumuksia ja pieruhuumoriakin. Tarinan ohella kulkee Janne Harjun mustavalkoinen kuvitus. Kuvia on hyvin vähän, suunnilleen viisi koko kirjassa. 

Kyllähän tämä kirja voi lapsilukijoihin upota hyvinkin huumorinsa kanssa, ja varmasti moneen muuhunkin, mutta minua varten tämä kirja ei ollut. Minä kun kaipaan enemmän sellaista hyvän mielen joulutunnelmaa. Kuvitus ei myöskään ollut minun makuuni. 
Helppolukuisena ja nopeana kirjana luin tämän kuitenkin loppuun, vaikka ei minua varten ollutkaan. 


Radio Korvatunturi
Karisto, 2015
Kuvitus ja graafinen suunnittelu: Janne Harju
s.113

maanantai 19. joulukuuta 2022

Ashley Elston: 10 x sokkotreffit

 

Sophie saa tahtonsa läpi ja saa jäädä jouluksi sukulaistensa luokse, vaikka hänen vanhempansa lähtevät muualle. Sophiella on joulun ajaksi ihania suunnitelmia, joihin vanhempien seurassa oleminen ei sovi. Hän haluaa viettää aikaa poikaystävänsä Griffinin kanssa. Mutta sitten Griffin yllättää, hän haluaakin vapautta, ei Sophien seuraa. Sophien olo on kamala kun hän menee sukulaistensa luo, joten nämä päättävät piristää häntä. Kymmenen sukulaista saa järjestää Sophielle sokkotreffit eri illoille. 
"Paiskimme tänään uutterasti töitä, ja Nonna oli oikeassa - tarvitsin työntekoa pitääkseni ajatukseni poissa Griffinistä. Mutta nyt minun täytyy pakottaa itseni käymään se kaikki jälleen kerran läpi."s.31
10 x sokkotreffit on minun tämän vuoden suosikki joulukirja. Tässä kirjassa on kaikkea ihanaa niin paljon, vaikka pisimmästä päästä tämä ei olekaan. Tämä onkin nopealukuinen, kevyt ja lämmin. 

Tässä kirjassa riittää perhettä. Sophien ympärillä häärää valtava joukko monenlaisia sukulaisia. Niinpä myös heidän järjestämien treffiseuralaisten joukosta löytyy jos jonkinlaista tyyppiä. Treffit olivat aivan loistavia. Välillä oli söpöä ja välillä niin hullunkurista meininkiä, että nauratti. Loppuratkaisu ei tosin yllättänyt, harvemminhan näissä. Mutta söpö se silti oli, niin kuin tämä kirja muutenkin suurimmaksi osaksi. 

Tämä on joulukirja, jonka haluan lukea joskus uudestaan. Lukuisten dialogien kautta kulkeva tarina on ihanan lämmin. On perhettä, ystävyyttä, välittämistä ja huolenpitoa. Siinä ohella leivotaan, syödään, nauretaan paljon ja osallistutaan monenlaisiin joulujuttuihin treffien kautta. Pelkkää naureskelua ei juoni kuitenkaan ole, sillä mukaan mahtuu hiukan vakavammaksi vetävää asiaa myös. Tämä onkin juuri täydellinen yhdistelmä ja kokonaisuus joka toimii. 


10 x sokkotreffit, (Ten Blind Dates, 2019)
WSOY, 2020
Suom. Inka Parpola
s.266

sunnuntai 18. joulukuuta 2022

Moa mansén: Penny & Tallikatti pelastavat joulun

 

Tallikatti on järkyttynyt. Hän on tehnyt kauan ja suurella vaivalla upeaa lahjalistaa, mutta nyt se on kadonnut. Tallikatti epäilee jopa, että joku on varastanut sen. Joulu on varmasti pilalla, sillä miten hän voisi saada toivomansa lahjat, jos hänellä ei ole edes listaa? Kaiken lisäksi talliin saapuu kummallisen värinen koira, joka alkaa pomotella. Tallikatin joulusta tuntuu tulevan kurjaakin kurjempi, sillä kaikki hänen ystävänsä käyttäytyvät oudosti.
"Taivas on ankean harmaa, ei lunta, ei toivomuslistaa. Tästä tulee kaikkien aikojen kurjin joulu."s.15
Penny & Tallikatti pelastavat joulun on tarina tallin asukkaista, jotka odottavat joulua, mutta kaikkien lahjatoiveiden ja koristeiden keskellä he meinaavat unohtaa sen tärkeimmän, yhdessäolon ja ystävyyden. 

Penny poni ja Tallikatti kissa ovat parhaita kavereita, mutta joulun lähestyessä he riitaantuvat ja päätyvät jopa kisaamaan toisiaan vastaan. Nämä kaksi ovatkin kirjan päähenkiköitä ja heidän tekemisten ja ajatusten kautta tarinaa seurataan. Heidän lisäksi tarinasta löytyy muitakin kiinnostavia hahmoja, kuten tallirottia.

Tarina on pääosin vauhdikas ja hauska. Hiukan jännitystäkin mahtuu mukaan ja kirjan loppupuolella päädytään nopeaan seikkailuunkin. Näiden omalaatuisten eläinten seurassa viihtyy kyllä hyvin. 

Kirjassa on myös muutamia kuvia siellä täällä. Ne ovat kauniita, mutta aika pieniä ja mustavalkoisia. Teksti on siis pääosassa.


Penny & Tallikatti pelastavat joulun, (Penny & Stallkatten räddar julen, 2017)
Stabenfeldt, 2017
Kuvitus: Jerzy Olszak, Lucky Media
Suom. Auli Hurme-Keränen
s.123

lauantai 17. joulukuuta 2022

Robert Barry: Herra Jalavan joulukuusi

 

Valtavassa kartanossa asuva herra Jalava saa odottamansa upean joulukuusen, mutta kun sitä aletaan pystyttää eteishalliin huomataan, että se on liian iso. Tästä alkaa tarina, joka johdattaa lukijan monien ihmisten ja eläinten koteihin. Kuusesta kun jää aika paljon jaettavaksi. 
"Miten komea kuusi: vasta kaadettu, tuuhea ja kiiltävän vihreä -ja aivan hirmuisen suuri!"
Herra Jalavan joulukuusi on kaunis jouluinen tarina, jossa pienet asiat tuovat monelle suurta iloa. Tässä lastenkirjassa kuvat ovat suuria, ja niiden kautta lukija saa kurkistaa monenlaiseen asumukseen. Kaikista kodeista löytyy sopivasti yksityiskohtia tutkittavaksi, mutta omia kuvasuosikkejani olivat silti ihanan lumiset maisemat. 

Tekstiä kirjassa on vähän. Tarina ei suuria yllätyksiä tarjoa, sillä sama kaava toistuu jokaisen perheen kohdalla. Kuusi tuodaan sisään ja huomataan sen olevan liian suuri. Kirjassa on kuitenkin lämmin joulutunnelma, ja tekstin ja kuvituksen yhdistelmä tarjoaa pieniä kurkistuksia kunkin hahmon kodista, perheestä ja joulun vietosta. 


Herra Jalavan joulukuusi, (Mr. Willoby´s Christmas Tree, 1963)
Lasten parhaat kirjat, 2004
Kuvittanut: Ute Krause
Suom. Taina Wallin

perjantai 16. joulukuuta 2022

Martin Widmark: Ruusun salaisuus

 

Stefan ja hänen isänsä viettävät joulua Ruotsissa vuonna 1918. 12-vuotiaan Stefanin joulu ei todellakaan ole iloinen, sillä hänen äitinsä on kuollut. Stefan haluaa löytää vastauksen mieltään painaviin kysymyksiin. Niinpä hän päätyy lukemaan salaa isänsä kirjeen, jonka äiti on juuri ennen kuolemaansa lähettänyt tälle. Stefan löytääkin kirjeestä jotakin hyvin mielenkiintoista, joka johdattaa hänet hieman lähemmäs vastauksia, mutta ratkaistakseen koko jutun, on Stefanin tutkittava asioita vielä paljon enemmän. Pian hän onkin keskellä pelottavaa seikkailua, jossa joku seuraa häntä pahat mielessään. 
"Stefan epäröi. Hänestä tuntui kuin hän olisi salakuunnellut keskustelua, jota ei ollut tarkoitettu hänen korvilleen. Hän työnsi kirjeen takaisin kuoreen, mutta vetäisi sen saman tien uudestaan esiin."s.29
Ruusun salaisuus on nopeatempoinen lapsille ja nuorille suunnattu jännittävä mysteeritarina. 
Kirjan rakenne muodostuu hienosti tekstin ja kuvien yhdistelmästä. Välillä tarina etenee hieman jopa sarjakuvamaisesti puhekuplien avulla, vaikka pääosin kuitenkin perinteiemmällä kirjoituksella. Näiden lisäksi löytyy myös kirjeitä, jotka ovat kirjoitettu kuin vanhalle kirjepaperille kaunokirjoituksella. En tiedä kuinka helppo lasten on nykyään lukea kaunoa, kun tuollaista tyyliä ei ainakaan enää edes opeteta koulussa, mutta omaan lukemiseen tuo ei ongelmia tuonut.

Kirja onkin täynnä juuri tuollaisia kirjeiden kaltaisia kauniita yksityiskohtia, jotka tekevät kirjasta minulle hyvin mieluisan. Muutkin Ola Skogängin kuvat onnistuvat luomaan juuri oikeanlaista tunnelmaa kirjaan. 

Pidin kovasti kirjan vauhdikkaasta tarinasta, jossa seikkailua riitti. Tarinaan oli keksitty kiinnostavia yksityiskohtia ja kirjan päähenkilö joutuikin selvittämään mysteerin toisensa perään saadakseen äitinsä salaisuudet selville. Kirjan alku oli hyvin surumielinen ja synkkä, ja tuo surullisempi vire jatkui läpi kirjan. Mikään hyvän mielen tarina Stefanin yksinäinen hyytävinä pakkaspäivinä tehty seikkailu ei siis ole. Mutta sen sijaan se on koukuttava, kaunis ja jännittävä. Tekstiäkään ei ole kovin paljoa, joten tämän jännittävän kirjan pariin voisi uppoutua vähemmänkin lukeva lapsi, joka kaipaa nopeatempoista tarinaa.


Ruusun salaisuus, (I rosens mitt, 2017)
Tammi, 2018
Kuvat: Ola Skogäng
Suom. Outi Menna
s.128

torstai 15. joulukuuta 2022

Elli Äijälä: Virsulan jouluaatto

 

On jouluaatto. Virsulan maatilalla niin eläimet kuin ihmisetkin heräävät kauniin lumiseen jouluun. On aika tehdä monia ihania joulujuttuja. Kuusi valitaan ja koristellaan, pipareita leivotaan ja saunomaankin ehditään. Toki joulupukkikin tulee käymään ja vatsat saadaan täyteen jouluruokaa. 
"Pikku-Maisaa kimallus kiinnostaa, koristeiden sekaan putoaa. Riemuissaan on taapero, laatikon suloisin joulupallero!"
Virsulan jouluaatto on suloinen tarina jouluaatosta perinteineen. Lorumaiseen tyyliin kirjoitettu tarina esittelee monien jouluista tuttuja tekemisiä.
Kirjan tunnelma on lämmin. Kaikilla on hyvä mieli, se näkyy ja kuuluu niin tallissa kuin talossakin. 

Kirjassa on vähän tekstiä ja suuret kuvat. Kuvitus tukee kirjan lämmintä tunnelmaa. Se on jotenkin niin pehmoisen ja pörröisen näköinen. Vaikutuksen teki etenkin mummun ihanan karvainen harmaa tukkapehko ja mäyräkoira Maurin pötkyläinen ja letkeä olemus. Niin ja tietysti kuusi yksityiskohtaisine palloineen. Paljon muutakin ihastuttavaa katseltavaa kuvista löytyy. 


Virsulan jouluaatto
Teksti ja kuvat: Elli Äijälä
KVALITI, 2022
Arvostelukappale

maanantai 12. joulukuuta 2022

Milly Johnson: Kirsikoita ja joulun taikaa

 

Joulu lähestyy. Kuusi ihmistä on lähtenyt matkaan, kaikilla mielessään tärkeä tehtävä. Jack aikoo saada hoidettua suuren työasian, Mary taas haluaisi saada Jackin huomaamaan itsensä, Bridge ja Lukea aikovat tavata toisensa hyvin nopeasti ja allekirjoittaa viimeinkin eropaperit, ja Charlie ja Robin aikovat viettää ikimuistoisen joulun Skotlannissa. 
Kaikkien suunnitelmat muuttuvat kun historiallisen kova lumimyrsky yllättää ja kaikki nämä kuusi päätyvät majataloon keskelle Yorkshiren nummien rauhaa.
"Hän oli suorastaan naurettavan hermostunut pannessaan lahjansa sukkaan. Ehkä se oli liian hienovarainen, ehkä se ylitti jonkin rajan. Ehkei se ylittänyt rajaa tarpeeksi selvästi."s.174
Kirsikoita ja joulun taikaa on ihastuttavan tunnelmallinen joulukirja. Tästä jos jostain löytyy joulun äärelle rauhoittumista, tunnelmaa, herkkyyttä ja ihmisten välistä lämpöä. 

Tällä kertaa joulukirja, jonka loppuratkaisu ei ollut ensimmäisiltä sivuilta asti minulle selvää. Oli tässäkin ne omat ennalta arvattavuutensa, mutta paljon yllätyksiä löytyi.

Kirjan joulutunnelma oli täydellinen. Joulufiilis hiipi pikku hiljaa kaikkiin kuuteen, majataloon sattumalta osuneeseen ihmiseen. Nämä ihmiset ovat keskenään erilaisia, mutta ei tarvita kuin ripaus joulun taikaa yhdistämään heidät tiiviiksi yhteisöksi, joiden joulunvieton seuraaminen aiheuttaa lämpimän, hyvän olon. Tosin välillä tunnelma meni niin kauniin herkäksi ja surulliseksi, että tämä lukija sai kyyneleet silmiinsä. 

Muistinko jo mainita kirjan tunnelman? Tunnelma, tunnelma, ah tämän kirjan tunnelma. Siihen voisi kääriytyä kuin pörröiseen jouluvilttiin. On hyvää ruokaa, kynttilöitä, joulukuusi, takkatuli, ja sitten ihania jouluperinteitä lahjasukkineen ja lauluineen. Siinä jouluttamisen ohella selvitellään hieman suhdekuvioita, ja ehditään olla dramaattisiakin. 

P.S. Radio Brian oli täydellinen. Miksei sellaista ohjelmaa voi tulla joulun alla radiosta. Brian tuntui aivan yhdeltä kirjan päähenkilöistä. 


Kirsikoita ja joulun taikaa, (I Wish It Could Be Christmas Every Day, 2020)
Bazar
Suom. Ullamarja Kankaanranta
Kannen suunnittelu: Laura Noponen
s.384

keskiviikko 7. joulukuuta 2022

Jenny Bayliss: Jouludeitti x 12

 

Kate viihtyy elämässään. Hän on palannut lapsuuden kotikylään asumaan ja elämä on asettunut mukaville raiteille. Isä ja ystävät ovat lähellä, työt tekstiilisuunnittelijana sujuvat ja inspiraatiota löytyy kuvan kauniista Blexfordin kylästä helposti. 
Joulun lähestyessä Katen ystävä kuitenkin saa hänet ilmottautumaan mukaan jouludeitti tempaukseen, sillä omaa rakasta Katella ei ole, eikä hän ole jaksanut enää etsiä rakkautta. Edessä on siis treffit kahdentoista miehen kanssa joulukuussa. 
Katen treffit eivät jää pienessä kylässä huomaamatta ja pian hänen deittejään ruoditaan välillä turhankin tarkasti. Yllätyksekseen Kate tapaa useammankin kiinnostavan miehen.
"Gospelkuoro lauloi Carol of the Bellsiä teehuoneen markiisin alla, ja päivänvalon vähitellen huvetessa alkoivat Viktorian aikaiset katulamput luoda kultaista hohdettaan lumen peittämien kojujen väliin. s.211"
Jouludeitti x 12 on jouluinen, romanttinen kirja, jonka tarina kulkee joulukuun ensimmäisestä päivästä aina jouluun saakka. 

Pidin kirjasta ja sen päähenkilöstä Katesta. Erityisesti oli mukavaa, että vaikka kirja käsitteleekin rakkauden etsimistä ja deittailua, niin Kate oli tyytyväinen omaan elämäänsä ja itseensä. Aika usein kun näissä romanttisissa kirjoissa tuntuu parisuhde ja rakkaus olevan se asia jota ilman nainen on ihan keskeneräinen tai huono. 

Kirja oli täynnä ihanaa talvista ja jouluista tunnelmaa. Sitä myös kuvailtiin paljon. Oikeastaan kirjassa kuvailtiin kaikkea paljon, oli kyse sitten Katen vaatteiden valitsemisesta tai maisemista. Mutta siis minua tuo ei haitannut, päin vastain pidin kaikesta tuosta kuvailusta, jonka kautta Kateen, hänen harrastuksiinsa, töihinsä, ja upeaan Blexfordin kylään saatiin tutustua oikein kunnolla. Etenkin kun Kate oli päähenkilönä niin kiinnostava, joten nautin suuresti kaikista yksityiskohdista. 

Kaiken jouludeittailun lomassa Kate leipoi, maalasi, valokuvasi ja hääsi menneisyyden haamuja päästään. Siinä sivussa saamme kuulla hiukan omalaatuisen äidinkin seikkailuista, jotka toivat kirjaan hupia. 

Kirjan rakkaustarina ei sen sijaan ollut järin omaperäinen tai yllättävä, eikä kirjan viimeiset sivut saaneet aikaan wow -fiiliksiä. Oikeastaan nautin kirjasta enemmänkin Katen jouluisena tarinana kuin yllätyksellisena rakkaustarinana. Jouludeitit toki toivat jännitystä, hauskuutta ja vauhdikkaita tilanteita mukanaan. 


Jouludeitti x 12, (The Twelve Dates of Christmas, 2020)
Otava, 2021
Suom. Taina Wallin
Kannen suunnittelu: Barbara van Ruyven
s.459

maanantai 5. joulukuuta 2022

Joanna Bolouri: Paras aika vuodesta

 

Perhejoulu Skotlannissa lähestyy. Emily on sekä iloinen, että kauhuissaan. Viimein hänellä on komea, varakas ja kohtelias mies esiteltävänään, mutta toisaalta häntä pelottaa viedä Robert suorapuheisen ja räväkän perheensä eteen. 
Hetki ennen joulua Robert paljastuu valehtelijaksi, ja Emily sydän särkyneenä menee paniikkiin. Hän ei millään jaksa perheensä kuittailua, joten jollakin tavalla hän päätyy palkkaamaan itselleen vara-Robertin. Niinpä hän lähtee viettämään joulua perheensä luo Evanin kanssa, joka on hänen super ärsyttävä naapurinsa. 
"Huomenna on se päivä, kun ääneni matkaa taas kuusisataakuusikymmentä kilometriä Lontoosta Scottish Bordersiin ja suoraan äitini korvaan ja kertoo hänelle, että olen erehtynyt. En sittenkään ole löytänyt ketään mukavaa miestä."s113
Paras aika vuodesta on joulukirja jossa sydänsurusta huolimatta tunnelma on suurimmaksi osaksi hilpeä. Henkilöiden väliset dialogit saavat useasti hymähtelemään tai naureskelemaan. 

Viihdyin hauskan juonen ansiosta kirjan parissa hyvin, mutta joulukirjasuosikkia tästä ei itselleni tullut. Se johtuu tämän kirjan joulunviettotavasta. Joulua ei nimittäin juhlita kynttilänvalossa tunnelmoiden, vaan drinkkejä juoden ja tanssien. Minä kaipaan joulutarinoilta aina toisenlaista tunnelmaa, sellaista hyväntahtoisuutta, leipomista, tunnelmointia yms... Mutta tässä perheen välinen tunnelma ei oikein napannut kuin vasta lopussa ja joulujuhla oli kaukana mieluisasta. Muutamia söpömpiäkin kohtauksia sentään mahtui juoneen sellaisen vauhdikkaan iloisuuden keskelle. 

Paras aika vuodesta on helppolukuinen ja viihdyttävä kirja, joka sopii loistavasti joululukemistoon silloinkin kun ei halua sellaista överijoulutunnelmointia, jota minä taas kaipaan. Emilyn matka kohti ihanaa romanssia on vaiheikas ja hauska, ainoa asia mikä häiritsi oli loppupuolella tehty paljastus, joka tuntui aivan turhanpäiväiseltä ja ärsytti. (En aio paljastaa sitä teille.) Tuli vain sellainen olo, että olisiko yksi hahmoista ollut muka jotenkin huono ilman tätä esiin tullutta salaisuutta.


Paras aika vuodesta, (The Most Wonderful Time of the Year, 2016)
WSOY, 2021
Suom. Riina Vuokko
s.400

sunnuntai 27. marraskuuta 2022

Nicholas Oldland: Joulu joka villitsi

 

On jouluaatto. Karhu, hirvi ja majava tekevät innokkaina jouluvalmisteluja. Kun kaikki on valmista he tajuavat unohtaneensa jotakin hyvin tärkeää. Kuusi! He eivät ole lainkaan muistaneet tuota joulun kauneinta koristetta. On lähdettävä metsään, ja sieltä löytyykin täydellinen kuusi. On vain yksi ongelma. Karhu rakastaa kaikkia puita, ja syntyykin hirveä riita kun hänen ystävänsä aikovat kaataa puun ja tuoda sen tupaan. 
"Lopulta löytyi oikeanlainen kuusi. Se tuoksui hyvältä, siinä oli pitkät pehmeät neulaset, ja se oli juuri sopivan kokoinen."
Veikeiden eläinhahmojen tähdittämä Sydänmailla -lastenkirjasarja on saanut ihanan jouluisen jatko-osan. 

Tämä kirjasarja on täynnä hupsuttelua, hauskoja tilanteita ja kaunista luontoa. Kuvitus on yksinkertainen, mutta ilmeikäs. Olen pitänyt kovasti aiemmista osista, ja nyt ilokseni sarja sai vielä tämän joulukirjankin. 

Joulu ei tietenkään näiden kaverusten kesken ole rauhallinen, vaan jälleen he saavat aikaan erimielisyyksistä johtuvan riidan. Fiksuina he toki saavat senkin ratkaistua, muutamien kommelluksien kautta. 

Suosittelen lapsiperheitä lisäämään tämän kirjan joulunodotuskirjojen joukkoon. Aiempia osia ei tarvitse lukea etukäteen, ja tämän kirjan höpsöjen eläinten parissa saa aikaan hauskan lukuhetken. 
Kirja sopii myös pienemmille lapsille. Kuvat ovat suurimmassa roolissa. Tekstiä on vain vähän. 


Joulu joka villitsi, (One Wild Christmas, 2019)
KVALITI, 2022
Suom. Marvi Jalo
Kuvitus: Nicholas Oldland
Arvostelukappale

torstai 24. marraskuuta 2022

Merja Jalo: Kuutamoratsastus

 

Eräänä yönä Stefan näkee jotakin niin omituista, että hänen on otettava asiasta selvää. Hänen isänsä suunnittelee sukuaarteen metsästystä hämäräperäisten tyypin kanssa. Stefan päättää löytää aarteen ennen isäänsä, jotta se päätyisi oikealle omistajalleen. Itse hän ei voi aarretta lähteä etsimään, niinpä hän siirtää homman serkulleen Päkälle ja tämän ystäville. Päkä ystävineen saakin loistavan idean. Nummelan ponitallilaiset lähtevät hevosleiriksi naamioidulle aarteenetsintäretkelle. 
"Kikka ei saanut unta vaan piehtaroi levottomasti vuoteessaan. Hän mietti Larsvikin aarretta. Oliko sellainen todella olemassa ja missä se oli?"s.31
Kuutamoratsastus on kahdeskymmenesviides Nummelan ponitalli -kirja. 
Tässä kirjassa vihjailtiin aika paljon jonkin aiemman osan tapahtumista, joista minulla ei ollut mitään käsitystä. Stefankaan ei ollut minulle entuudestaan tuttu, mutta se ei lukemista haitannut, sillä hänet esiteltiin heti alussa, ja kerrottiin myös miten hän on aiemmin tutuksi tullut. Jos siis ei halua suuria paljastuksia aiemmista osista, niin tästä kirjasta ei kannata lukemista aloittaa. Minulle sillä ei ole väliä, kun luen Nummelan ponitalleja silloin tällöin yhden sieltä, toisen täältä. 

Tässä osassa hevostelu jää pieneen osaan. Ponitallilaiset lähtevät aarteenetsintään, ja kommelluksien ja vaarojen täyteinen seikkailu heillä onkin edessään. Hauskat ja totisemmat tilanteet vuorottelavat sopivassa suhteessa, tässä lyhyessä ja vauhdikkaassa tarinassa. 

Nummelan ponitalli -kirjat ovat usein hyvin kesäisiä, joten kivaa vaihtelua olikin tällainen synkempiin hetkiin sijoittuva tarina, vaikka epäilyttävän monta kertaa tuo kirjassa tunnelmaa tuova suuri punainen täysikuu tulikin esiin puiden takaa.


Kuutamoratsastus
Otava, 1992
Päällys: Eino Tepponen
s.118

tiistai 22. marraskuuta 2022

Timo Sandberg: Kullanhuuhtoja

 

Komisario Heittola tapaa ystävänsä hautajaisissa tutun miesporukan. Yhdessä miehet alkavat miettiä ystävänsä kohtaloa. Pertti Jalavuoren kuolemaan liittyy jotakin outoa. Mies tapettiin Lapissa, erämaakämpällä, jossa Pertti asusteli selvittäessään äitinsä menneisyyttä. 
Miehet päättävät lähteä tuolle erämaakämpälle, viettää hieman mukavaa aikaa Lapissa, ja samalla kuulostella selviäisikö Pertin tapauksesta jotakin.
"Enää ei ollut tärkeää tienata rahaa, saada arvostusta tai kuuluisuutta. Nyt oli tärkeää kokea polku jalkojensa alla, kuulla puiden humina, lintujen laulu, veden kohina."s.160
Kullanhuuhtoja on yhdestoista osa komisario Heittola -dekkarisarjasta.
Heittolan arkihuolet saavat hieman taukoa tässä osassa, sillä maisemaa vaihdetaan täysin. Lapinreissu piristääkin sarjaa kivasti, sillä Heittolan ja Tarun suhde on ollut aika draaman täyteistä monen kirjan ajan. Toki tähänkin osaan hieman sitä samaa draamaa on laitettu, mutta hyvin pienesti. Lapissa Pertin tapausta nimittäin tutkii Heittolan menneisyydestä tuttu nainen. (Johon liittyvää draamaa minä en enää sarjan alkutaipaleelta muista lainkaan.)

Lapinreissu tämän kaveriporukan seurassa on osaltaan viihdyttävä. On letkeää jutustelua, jännittävää rikoksen selvittelyä ja sitten ihan vain kullanhuuhdontaa. Tämä miesporukka on aika velmua sakkia, ja kun mukana on vielä yksi muistisairas mies, on soppa valmis, eikä vaikeuksilta vältytä. Rikoksen selvittely itsessään oli kiinnostavaa, samoin menneisyydestä paljastuvat asiat, ja tarinan ohella kulkeva karkulaisten tarina, mutta miesporukan vanhojen hyvien aikojen muistelu ja kaljan juonti sen sijaan ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. 

Kullanhuuhtoja on mukavan letkeä ja nopealukuinen kevyt dekkari Lapin maisemissa.


Kullanhuuhtoja
Karisto, 2019
s.315
Kansi: Mika Kettunen

keskiviikko 16. marraskuuta 2022

Maja Lunde: Mehiläisten historia

 

William elää vuonna 1852 Englannissa ja hänen suuri intohimonsa on tutkia mehiläisiä. 
George elää vuonna 2007 USA:n Ohiossa ja kasvattaa mehiläisiä. Monet ongelmat koettelevat, eikä mehiläisten kasvattaminen ole enää kovinkaan helppoa.
Tao elää vuonna 2098 piirikunta 242:ssa, Sichuanissa. Hän työskentelee monien muiden tavoin hedelmätarhalla pölyttäjänä. Mehiläisiä ei enää ole.
"Pesässä ei ollut kovinkaan paljon nähtävää. Mehiläiset poistuivat pesästä ja tulivat takaisin, eikä siinä ollut mitään yllättävää. Ne kävivät keräämässä siitepölyä ja mettä, ja jälkimäisestä ne kehittivät hunajaa, kun taas siitepölystä tuli toukkien ruokaa. Se oli raskasta ja rauhanomaista työtä, järjestelmällistä, vaistonvaraista, perittyä."s.169
Mehiläisten historia kulkee kolmessa aikatasossa. Näiden kolmen päähenkilön elämään kurkistellaan vuorotellen.

Mehiläisten historia on ollut lukulistallani jo monta vuotta. Pidän dystopia kirjoista, ja itseasissa luulin tämän kirjan sijoittuvan ainoastaan tulevaisuuteen, jossa mehiläisiä ei enää ole. Yllätyksenä tuli siis se, että pääsin kurkistamaan mehiläisten elämään aikana, jolloin ensimmäiset ihmisten rakentamat pesät ylestyivät, sekä aikaan jolloin mehiläiskato alkoi huolestuttaa. Näiden lisäksi sitten oli myös osuudet synkeässä tulevaisuudessa, jossa ruoka on aikalailla kadonnut mehiläisten mukana. 

Kirjan aihe on karmaiseva, mutta tärkeä. Mehiläisten väheneminen on oikea asia, josta on syytä olla huolissaan. Mehiläiset saavat tärkeän roolin tietysti jokaisen päähenkilön elämässä, mutta kovin yksityiskohtaista mehiläistietoutta ei aleta tietokirjamaisesti esittelemään, vaan asioita kerrotaan niin kuin niitä pystyy luontevasti kertomaan päähenkilöiden arkeen upotettuna. 

Kirjan teksti on helppolukuista ja aihe kiinnostava, mutta silti kirja jäi kauas suurista odotuksistani. En oikeastaan saanut otetta yhdestäkään päähenkilöstä, ja välillä ihmetytti, että miksi nämä asiat heidän elämästään edes kerrotaan. Usein minusta myös tuntui, ettei juoni etene mihinkään, ettei mitään tapahdu. Näin kirjan luettuani voin sanoa, että kyllä tässä juonellisesti jotain sentään tapahtui, mutta silti minulla oli kirjan edetessä monesti tylsää.


Mehiläisten historia, (Bienes historie, 2015)
Tammi, 2016
Suom. Katriina Huttunen
s.431

maanantai 14. marraskuuta 2022

Laura Suomela: Minä vastaan marraskuu

 

Emmi on muuttanut omilleen ja viettää opiskelijasyksyä. Opiskelijoiden täyttämä kerrostalo on kuitenkin kaikkea muuta kuin juhlan ja ilon täyteinen paikka. Emmi on tuskin nähnyt vilaustakaan muista asukkaista. Kun Emmin poikaystävä sitten jättää hänet ja Emmin kammoava marraskuu alkaa, on aika pistää kampoihin alkavalle synkkyydelle. Emmi aloittaa Minä vataan marraskuu -projektin. 
"Jos yritän olla puolueeton, niin ei varmaan ole kovin mukavaa olla marraskuu, kuukausien musta lammas, jota 90% suomalaisista inhoaa."s.11
Minä vastaan marraskuu on arkisen realistinen marraskuun ilostuttaja.
Itse en ole mikään marraskuun vihaaja, sillä kaupat on jo täynnä joulua, ja sitä voi omassa kodissa jouluttaa ihan täysillä. Mutta ymmärrän kyllä miksi niin monelle tämä pimeä kuukausi on ankeaa aikaa. Tämä kirja tarjoaakin lukijalleen vertaistukea ja ehkä kannustaa jopa omaan Minä vastaan marraskuu -projektiin.

Pidin tästä kirjasta paljon. Emmin projekti on ihana idea, ja pieniin arjen iloihin keskitytään kunnolla. On myös niitä vaikeita hetkiä, kun sängystä ei millään jaksaisi nousta ja työharjoitteluun lähtö tuntuu tuskalta. Marraskuu -projektin arkisten tekojen ohella kulkee pientä parisuhdedraamaa, mutta kovin mullistaviin juonenkäänteisiin ei päädytä, mikä on mukavaa. Tämä kirja on juuri oikeanlainen tällaisenaan. Emmin onnistuneiden ja epäonnistuneiden tempausten seuraamisessa on jännitystä riittävästi. Hänen pelko ja epävarmuus projektin toteuttamiseen ja muiden ihmisten saaminen mukaan on realistista ja kannustavaa. Emmin monet perättäiset kohellukset ja mokat tosin hiukan rikkoivat tuota uskottavuutta, mutta toivat kirjaan hauskoja ja sympaattisia piirteitä. 


Minä vastaan marraskuu
Karisto, 2021
Kansi: Saara Helkala
Kuva: Gabrielle Ribeiro
s.184

keskiviikko 9. marraskuuta 2022

Kreetta Onkeli: Ahmattien yö -Kekriseikkailu

 

Serkukset kake, Liisa ja Tapsa lähtevät mummonsa kanssa mökille. Maaseudun pimeä syysyö tuo mukanaan kuitenkin jotain aivan muuta kuin perinteisen mökkireissun. On nimittäin kekriaatto ja silloin saattaa kohdata monenlaista kulkijaa. Tämä maalle lähtenyt poppoo ehtiikin kokea jos jonkinlaista seikkailua yhdessä yössä, ja tutustua niin eläviin kuin kuolleisiinkin kulkijoihin. 
"Kaikki ovat ystäviä keskenään, kunhan ovat hyväntahtoisia. Jos kekrinä on tyly, siitä saa maksaa. Kekrinä saa tietoa tulevasta. Tämä possu saa auttaa minut löytämään talon, jossa saamme nukkua. Kenties se vie minut myös tulevan aviomieheni luokse."s.34
Ahmattien yö on kekriaattoon sijoittuva lastenkirja, joka tarjoaa sopivan karmivan, mutta enemmänkin hauskan tarinan. Itse en ole juurikaan halloweenia, kekriä, pyhäinpäivää tai mitään muutakaan sen tyylistä juhlinut muuta kuin jokavuotisella hautausmaakierroksella. Tällä kertaa päätin pyhäinpäivän tienoilla tarttua tähän sopivan mystisen näköiseen kirjaan, joka johdattikin minut mitä mielikuvituksellisemmalle kekriaaton seikkailulle. 

Ahmattien yö oli minulle viiden tähden arvoinen lastenkirja, jonka lukemista suosittelen lämpimästi niin lapsille kuin aikuisillekin. Kun heti kirjan alkumetreillä esitellään jännittävä päätään (tai ruokaa) etsivä Kekripukki, ja tavataan ennakkoluuloton, ihanan rempseä goottimummo, ei voi muuta kuin hymyillä ja uppoutua maaseudun tähtitaivaan kirjomaan pimeyteen, joka toimii tarinan miljöönä. 

Kirjan hahmot ovat ihania, omaa suosikkia en pysty edes valitsemaan kaikkien heidän joukosta, sillä jokainen kuuluu tähän tarinaan ja on persoonallinen. Jokainen hahmo ehtii kokea kekriaaton ihmeet omalla tyylillään, ja lukija pääsee monenlaiseen juhlaan heidän mukanaan. Siinä ohella sai kuulla yös monenlaista kiinnostavaa tietoa kekristä ja sen vietosta.


Ahmattien yö
Maahenki Oy
Kuvittanut: Jussi Kaakinen
s.62

sunnuntai 30. lokakuuta 2022

A.R.S. Horkka: Korvaaja

 

18-vuotias Taika kohtaa eräänä päivänä aaveen kesken tärkeää esiintymistä. Siitä hetkestä alkaa painajaismainen ajanjakso. Hän saa kuulla aivoissaan kasvavasta syövästä, ja saa siinä samalla kyvyn siirtyä eri henkilöiden mukana menneisiin aikoihin. Pian Taika näkee tapahtumia viikinkisoturin, keskiaikaisen ylhäisörouvan ja sisällisotaa kuvaavan miehen silmin. Siinä ohella Taika haluaa elää viimeiset hetkensä täysillä, vieläkö ehtisi esimerkiksi rakastua?
"Mitä mieleni teki minulle? Äskeinen näky oli niin aito, mutta mitä ihmettä se oli? Mistä se tuli? Toisesta ajastako?"s.26
Korvaaja on osa nuorille suunnatusta Nordic horror -kauhukirjasarjasta.
Sarja ei ole mikään jatkis, vaan kaikki osat ovat itsenäisiä, eikä lukujärjestyksellä ole väliä. 

Noniin, sateisen pimeään syksyyn valikoitui luettavaksi nuorille suunnattua kauhua. Nordic horror -sarja alkoi kiinnostaa heti kun sen huomasin. Suomalaista kauhua kun harvemmin tulee vastaan.

Korvaaja on aika lyhyt, alle 200 sivua vauhdilla etenevää tarinaa. Kirjan kieli on sujuvaa, mukavaa luettavaa, ja dialogi onnistunutta. Kiinnostavia kauhuelementtejä on runsaasti. Itseäni kiinnostaa etenkin viikingit, noitavainot ja keskiaika ylipäätään. Harmi vaan, että kaikki nämä kiinnostavat aiheet on laitettu tähän yhteen ja samaan kirjaa, niin ettei mistään ehdi saada otetta, vaan kaikki menee ohi liian nopeasti. Ihan liikaa tavaraa yhteen näin pieneen kirjaan. Loikkiminen kolmessa menneessä aikatasossa ja vielä nykyisyydessä on liikaa. 

Taikan sairaus tuo kivaa lisäjännitystä kirjan nykyhetkeen. Muutenkin Taikan nykyisyydessä tuntuu tapahtuvan kauhukirjaan sopivan karmeita juttuja. Omaksi ihmeekseni nykyaikaan sijoittuvat kohdat ovatkin minun suosikkejani tässä kirjassa. Olin vakuuttunut ensimmäisen luvun luettuani, että keskiaikaiset noitajutut veisivät aivan mennessään, mutta ne kohdat ovatkin sitten tosiasiassa kirjan turhinta antia, sillä ne eivät oikeastaan vie tarinaa mihinkään. Sisällissodan valokuvaaja ei myöskään ole kirjassa järin kiinnostava, mutta liittyy sentään kirjan juoneen oleellisesti, samoin kuin viikinkisoturi. Viikinkisoturin matkassa kulkeminen huolehtii myös kirjan hauskemmasta puolesta. 

Otan kyllä luettavakseni vielä toisenkin tämän sarjan kirjan, sillä mukavaa luettavaa tämä on.


Korvaaja
Tammi, 2022
Taikan Rap-lyriikat: Roy Kaarla ja Lauri Lindh
s.176

torstai 20. lokakuuta 2022

Elina Pitkäkangas: Ruska

 

Lykantropiaa sairastavat ihmiset, eli ihmissudet jakavat mielipiteitä enemmän kuin koskaan. Jahdin ja werecaren lisäksi kuvioihin on ilmestynyt kansalaisia, jotka ovat päättäneet ottaa tilanteen itse haltuun. Pelkoa ja vihaa lietsotaan. Aaron, Inka ja muut tutut eivät todellakaan ole turvassa. Tilanne on kärjistynyt hurjaksi takaa-ajoksi, ja nyt on aika katsoa kenellä on mahdollisuus muuttaa tulevaa, ja kehen voi luottaa maailmassa, joka tuntuu olevan täynnä halveksuntaa, kuolemaa, petoksia ja kärsimystä. 
"Syksyinen sää oli mitä ihanin pitkästä aikaa. Ilmassa tuoksui talvi, mutta auringon laskiessa puut loistivat kultaa järven pinnalta. Tunsin rauhaa. Kuin päivät olisivat olleet irrallaan kaikesta ympäröivästä väkivallasta."s.211
Ruska on Kuura -trilogian päätösosa.
Toisaalta on ihanaa viimein tietää miten kaikille hahmoille lopulta kävi, mutta toisaalta on niin haikeaa kun tämä sarja on nyt sitten loppu. Mutta mielestä tämä trilogia ei hevillä lähde, sillä tämä on kaikessa rosoisuudessaan niin mieleenpainuva.

Ruskassa kuljetaan syksyisissä metsissä, upeissa maisemissa, mutta lähes lohduttomissa tunnelmissa. Paljon raakoja, inhottavia, kivuliaita, ja surullisia kohtauksia nähdään tässäkin kirjassa, mutta en minä muuta odottanutkaan, kun viimein on aika käydä lopulliset kamppailut. Tuttuun tapaan kirjassa seurataan tapahtumia Inkan ja Aaronin näkökulmista. Heidän kauttaan päästään kuulemaan paljon ajatuksia ihmissudedraamasta, joka tasapainottaa kivasti kaikkea sitä vakavaa, ja muistuttaa lukijaa siitä, ettei kirjan päähenkilöt ole vielä kovin varttuneita, vaan vasta aikuisuuteen siirtyviä nuoria, jotka vain ovat joutuneet kokemaan ihan kamalia asioita ja aikuistumaan vauhdilla. 

En olisi uskonut ensimmäistä osaa lukiessani, että voisin vielä jossain vaiheessa jopa pitää Inkasta, joka ei todellakaan herättänyt kovin lämpimiä tunteita sarjan alussa. Mutta niin vain kävi, että koettelemukset koulivat Inkasta esiin erilaisia piirteitä, ja vaikka hän ei edelleenkään ole mikään satujen kultainen prinsessa, on hän kaikessa kylmyydessään jo helpommin ymmärrettävä hahmo. 

Ruska täydentää trilogian täydellisesti. Varsin toiminnantäyteinen kirja vie monen karmivan mutkan kautta tunteelliseen loppuun. Vaikka kyllä tämä siis herätti niitä tunteita monesti ennen loppuakin. 

Lue myös: Kuura ja Kajo.


Ruska
Myllylahti, 2018
Graafikko: Karin Niemi
s.355

sunnuntai 16. lokakuuta 2022

Sari Peltoniemi: Taivazalan joutsen

 

Kesä on lopuillaan ja koulu alkanut mukavan loman jälkeen. Mirandalle, Veeralle ja Olaville koulun alku ei tälle kertaa olekaan aivan arkinen ja tylsä juttu, sillä Kielisen kylässä alkaa tapahtua outoja, ja kolmikko päätyy kaiken jännittävän keskelle selvittämään vaarallisiakin asioita. 
Miranda on huomannut pieniä kummallisia asioita jo pidemmän aikaa. Hän on huomannut outoja tuntemuksia, hajuja ja ääniä siellä sun täällä. Kun kylään sitten saapuu nainen erikoisen eläinpoppoon kanssa ja paljastuu, että hän on saapunut Taivazalasta pelastamaan kaapattua poikaansa, on kolmikon autettava parhaansa mukaan. 
"Oliko se tuoksu vai haju, siitä Miranda ei ollut varma, eikä hän osannut nimetä sitä. Se oli vieras ja selvästi sininen, ukkosensininen. Edellisellä kerralla se tuoksu ei ollut tiennyt hyvää."s.24
Taivazalan joutsen aloittaa Avaimenkantaja -fantasiatrilogian.
Kirja on loistava sarjan aloitus. Pidän juuri tällaisista kirjoista, joissa vihjaillaan kyllä tulevien osien kannalta kiinnostavista asioista, mutta joissa silti saadaan jokin asia päätökseen. Ei nimittäin ole minusta lainkaan kivaa jos kirjan luettuaan tajuaa, että se oli aivan turhaa, ellei aio lukea muitakin osia. No tämän voi lukea vallan mainiosti vaikka ei aikoisi jatkaa sarjan parissa, mutta niin hyvä tämä on, että ainakin minun matkani sarjan parissa jatkuu kyllä.  

Teksti on helppolukuista ja kuljettaa tarinaa sujuvasti eteen päin. Nautin suuresti kirjan tarjoamasta arkisesta ja helposta kielestä, joka kuvailee Kielisen kylää ja sen asukkaita uskottavasti. Arkiset asiat ja fantasiaelementit yhdistyvät tasapainoiseksi kokonaisuudeksi. Kirjasta tosiaan löytyy aivan uudesta maailmasta saapunutta porukkaa, kiinnostavia otuksia ja taikuuttakin, mutta silti juoneen mahtuu myös arkisempia asioita, kuten hyvää ruokaa. Ystävyyttä ehditään myös käsitellä, ja siinä sivussa hiukan nuorten ensimmäisiä ihastumisiakin. Vakavampaakin aihetta tuodaan esiin, sillä koulukiusaaminen, ja toisten hyväksyminen sellaisena kuin he ovat pääsevät myös esiin tässä monipuolisessa kirjassa. 

Lyhyet luvut ja sujuva teksti houkuttelevat jatkamaan aina vaan ihan hiukan vielä, ja niin kirja onkin luettu alta aikayksikön. kielisen kylän asukkaiden elämään pääsee kurkistamaan myös Laura Haapamäen kuvituksen kautta. Näitä harmaasävyisiä kuvia on ripoteltu sinne tänne. Jokaisesta luvusta ei siis kuvaa löydy.


Taivazalan joutsen
Tammi, 2016
Kuvitus: Laura Haapamäki
s.236

torstai 13. lokakuuta 2022

Päivi Alasalmi: Sirkus kummajuna

 

Sirkus kummajuna on täynnä erityislaatuisia, lahjakkaita henkilöitä, jotka kiitävät junan mukana minne sirkus ikinä päättääkään matkata. Kun Ranskanmaalla asustava prinsessa Nelle alkaa kärsiä kamalista iho-oireista, joiden takia hän lukittautuu huoneeseensa pois muiden katseilta, on sirkus kummajunan aika lähteä hätiin kaikkine upeine esiintyjineen. 
"Sinä yönä taivaalle kohosi täysikuu. Kuu-ukko oli kiertänyt maapalloa niin kauan, että hän oli nähnyt vaikka mitä. Hän lähetti prinsessalle unen, jossa hän vakuutti, että asiat korjaantuisivat kyllä, sillä niin niille yleensä kävi. Piti vain malttaa odottaa."s.12
Sirkus kummajuna on satukirja täynnä erityislaatuisia hahmoja joiden elämää seurataan vuorotellen. Lukija pääsee kurkistamaan monen junassa elelevän asukkaan alkuperään ja siihen, miten he ovat junaan päätyneet. Näiden esittelylukujen ohella kulkee tarina prinsessa Nellestä.

Sirkus kummajuna johdattaa lukijaa ympäri maailmaa, näyttäen kauniita paikkoja ja upeita hahmoja, jotka joutuvat kokemaan kovia elämässään. Kirjassa on kuitenkin satumainen, kaunis idea siitä, miten kaikki hahmot löytävät oikean paikkansa ja hyväksyvät niin itsensä kuin muutkin. 

Jokaisen luvun alussa on kaunis, juuri satukirjaan sopiva aloitussivu jossa lukee luvun nimi. Sen jälkeen löytyy Sofia Mikkolan piirtämä kuva, joka liittyy alkavaan lukuun, yleensä kuva esittää luvussa esiteltävää hahmoa.


Sirkus kummajuna
KVALITI, 2022
Kuvitus: Sofia Mikkola
s.122
Arvostelukappale

sunnuntai 2. lokakuuta 2022

Lauri Lattu: Susiraja

 

Maaritin intohimo on maalaaminen. Omia tauluja maalatessaan hän edelleen tuntee tuon kaiken muun unohtumaan saavan transsimaisen tilan, joka vie täysin mennessään ja kuluttaa voimat, mutta on silti parempaa kuin tylsät tilaustyöt, jotka puuduttavat ja vievät maalauksesta kaiken ilon. 
Maarit maalaa lemmikkipossuja, ulkoiluttaa koiraa ja elää ankeita päiviä eteen päin talossa keskellä metsää, kun mieskin lähti ja palasi kaupunkiin. 
Syksyn tullen Maarit saa hyvältä kuulostavan tarjouksen. Asiakas tilaa häneltä valtavan susitaulun, jonka Maarit saa maalata aivan oman mielensä mukaan, kunhan se esittää sutta. Pian Maarit on täysin uppoutunut työhönsä. Itse asiassa hän uppoutuu työhönsä paremmin ja pahemmin kuin koskaan mihinkään, ja työn vastaanottaminen alkaa tuntua pelottavimpina hetkinä suurelta virheeltä. On kuitenkin liian myöhäistä perääntyä kun taulu ja siinä asuva susi ovat ottaneet jo vallan.
"Seuraavana päivänä oli aika kohdata susi. Maarit lähestyi työhuoneen ovea kuin varas alttaria: varovasti hiipien mutta silti täynnä kunnioitusta."s.92
Susiraja ihastuttaa kauniilla kannellaan, ja takakannen lupailut psykologiasta ja shamanismista ammentavasta tarinasta, joka liikkuu traumojen ja mytologian syvyyksissä kuulostaa täydelliseltä luettavalta näin syksyn pimeisiin iltoihin. Siihen vielä päälle taidetta, susia ja maaseutua metsineen niin johan luulisi olevan täydellinen kokonaisuus kasassa. 

Juonellisesti kirja onkin mahtava, juuri minulle tehty, tyylillisesti se kuitenkin on hyvin kaukana siitä mitä yleensä suosin ja mistä eniten pidän. Sellainen arkinen kuvailu ja selkeys on nimittäin aika kaukana tästä kirjasta, jossa suurimman osan ajasta ollaan jossain päähenkilön mielen kummallisissa kiemuroissa tietämättä oikein mikä on totta ja mikä ei. Kirja jättää paljon asioita lukijan itsensä pääteltäväksi, ja paljon ajatuksia pitkin kirjaa ehtiikin herätä. Tylsää ei siis tule, ja minä ahmaisin kirjan vauhdilla haluten tietää mitä tässä tulee tapahtumaan. 

Kirjan alkupuoli toisti itseään jonkin verran kuvaillessaan Maaritin toistuvia maalaustransseja ja tuskailuja, mutta kun kirja sitten kunnolla lähti käyntiin, niin meno muuttui hyvin kiinnostavaksi, karmivaksi, kummalliseksi ja veriseksikin. Omituisen karmiva kirja siis, joka ei minulla yllä viiden tähden kirjaksi, koska minä nyt vain tarvitsen sellaista arkisempaa kuvailua ja selkeämpiä tapahtumia saadakseni kirjasta täydellisen lukukokemuksen. 


Susiraja
Haamu, 2022
s.255
Kansikuvitus: Henna Sakkara-Döring
Arvostelukappale

tiistai 27. syyskuuta 2022

Geneviève Côté: Sinä ja minä


Kaksi ystävystä viettää päivää maalaamalla. Pian molemmissa herää omituinen tunne, olisinpa sellainen kuin sinä. Ystävykset alkaa miettiä millaista olisi olla sellainen kuin toinen, mutta pienen muuttumisleikin jälkeen on aika todeta, että he ovat kumpikin loistavia juuri sellaisena kuin ovat. 

Sinä ja minä on pieni ja hempeän lempeä kuvakirja perheen pienimmille.
Kirjassa on suuret vaaleansävyiset kuvat, ja hyvin vähän tekstiä. Yhdellä sivulla on yleensä yksi lause, kaikilla ei edes sitä. 

Söpö on minusta hyvä sana kuvaamaan tätä kirjaa ja siinä esiintyvää ystäväkaksikkoa. Kirjassa on tärkeä sanoma siitä, että olemme kaikki erilaisia, mutta se on hyvä asia, ja olemme loistavia juuri sellaisena kuin olemme. Tarina ei kuitenkaan ole monimutkainen tai selittelevä, vaan sopii yksinkertaisuudessaan vaikka ääneen luettavaksi pieneksi saduksi. 


Sinä ja minä, 2009
KVALITI, 2022
Teksti ja kuvat: Geneviève Côté
Suom. Marvi Jalo
Arvostelukappale

perjantai 23. syyskuuta 2022

Fred Vargas: Kuriton mies nurin

 

Ranskan maaseudulla sudet aiheuttavat pahennusta, pelkoa ja vihaa, kun aiemmin niin sopuisasti ihmisten kanssa eläneet sudet yllättäen alkavat tappaa valtavasti uuhia eri kylissä. Pian kuitenkin ilmenee, että kyseessä olisikin vain yksi murhanhimoinen valtava susi, ja kylässä lähtee liikkeelle huhu ihmissudesta. Kun sitten tapahtuu ensimmäinen hyökkäys, jossa ihminen kuolee, alkaa ihmissusijahti. 
Sutta lähtee etsimään varsin erikoinen kolmikko lampaankuljetusautolla. Matkan varrella joukko saa vielä mukaansa komisario Adamsbergin, joka on seurannut susitilannetta uutisista.
"Camille ihmetteli, miksi santarmi sanoi kaiken kahteen kertaan. Siihen kului paljon aikaa, kun kaiken sanoi kahteen kertaan, helposti vaikka puoli päivää. Kun taas Lawrence, joka lausui vain kolmanneksen yhdestä virkkeestä, säästi suunnattomasti aikaa. Vai hukkasiko hän sen ajan? Asiaa saattoi tietenkin katsoa myös siltä kannalta."s.77
Kuriton mies nurin on toinen osa Adamsberg -dekkarisarjasta.
Hupsista, melkein kymmenen vuotta ehti kulua ennen kuin jatkoin tämän sarjan parissa. Olen tosiaan tämän sarjan ensimmäisen osan lukenut, mutta ei ole varmaan ihme, etten siitä tai sen hahmoista muista juuri mitään tarkkaa, kun olen kirjoittanut kirjasta tänne blogiin vuonna 2013. 
Nyt halusin matkata kirjan parissa Ranskaan, ja muistelin, että tämän sarjan aloitus oli mukavan erikoinen ja viihdyttävä, niinpä viimein päätin jatkaa sarjan lukemista. 

Adamsberg itse on tässä osassa aika pienessä roolissa. Suurempaan osaan pääsivät Camille ja Lawrence, kylässä asuva pariskunta, joista toinen tutkii susia ja toinen päätyy mukaan susijahtiin, sillä hän osaa ajaa kuorma-autoa. Kumpainenkin on varsin persoonallinen. Kirjan parasta antia ovatkin prsoonalliset hahmot, joiden runsaita keskusteluja lukee mieluusti. Loppuratkaisu oli myös yllättävä, tosin aika nopea.

Siltikään en päässyt nyt oikein nauttimaan tästä kirjasta. Odotin enemmän, sillä ilmeisesti olin kovastikin pitänyt Sinisten ympyröiden miehestä, silloin kymmenen vuotta sitten. 
Kuriton mies nurin omaa kiinnostavan idean, on susia, luontoa ja ihmissusimyytti, mutta silti se tuntui kovin hidastempoiselta ja liiankin kummalliselta, että olisin jaksanut kiinnostua hahmojen elämästä. En usko, että tämä kirja jää mitenkään mieleen, sillä samaistumispintaa ei ole. Myöskin kaipaamani Ranskan matka jäi kaukaiseksi haaveeksi. Ei tätä kirjaa lukiessa tuntunut kovinkaan monesti siltä, että olisin juuri Ranskassa ollut. Paikka olisi voinut olla lähes mikä vain, sillä pääpaino oli ihmisten välisissä dialogeissa, ja hahmojen ajatuksissa. 


Kuriton mies nurin, (L'Homme à l'envers, 1999)
Gummerus, 2007
Suom. Marja Luoma
s.376

keskiviikko 14. syyskuuta 2022

Maami Snellman ja Suvi Pohjonen: Tanssitaan balettia

 

Inkalilja ja petrus odottavat malttamattomina ensimmäistä balettituntiaan. Ensimmäinen tunti tuntuu jännittävän niin lapsia kuin vanhempiakin, mutta kun ohjekirje luetaan vielä kertaalleen huolella ja tanssisalissa odottava opettajakin vaikuttaa ihanan kannustavalta, katoaa jännitys ja tunnista tulee hauska. 
"-Minuakin jännittää, tanssinopettaja hymyilee. -Mutta uskokaa pois, kaikki sujuu taatusti oikein hyvin!"s.14
Tanssitaan balettia on tarinallinen tietokirja, joka tarjoaa kauniisti kuvitetun tarinan uuden harrastuksen aloittamisesta. 

Kirja on hyvä kokonaisuus, sillä vaikka kirjasta saakin monenlaista tietoa baletista, ei se ole liian tietokirjamainen pienen tarinansa ansiosta. Kirja on napakka kokonaisuus, jossa on paljon kuvia. Tekstiä ei ole kovin paljon, ja tarina sopii näin ollen myös perheen nuoremmille. Kirjasta saa kyllä uutta tietoa näin vanhempanakin lukijana, sillä minä kun en baletista etukäteen tiennyt oikeastaan mitään. 
Eikä kirjan lukijan tarvitse haaveilla edes balettiharrastuksesta, tämä on kivaa luettavaa ihan muutenkin. 

Kirjassa kurkistetaan Inkaliljan ja Petruksen tunnelmiin kotona ennen ja jälkeen ensimmäisen balettitunnin, sekä tietysti ensimmäiselle balettitunnille. Lukijalle esitellään harrastukseen tarvittavia varusteita, baletin perusasentoja ja lopuksi hiukan baletin historiaa. 

Pidän kirjan ideasta, ja minusta tällaisia kirjoja voisi hyvin olla muistakin harrastuksista. 


Tanssitaan balettia
KVALITI, 2022
Kuvat ja taitto: Marika Ollikainen
s.40
Arvostelukappale

sunnuntai 4. syyskuuta 2022

Mervi Heikkilä: Revonpuro

 

Pöllö on Revonpuron varrella asuva villi tyttö, joka nauttii luonnosta, ja rakastaa metsässä asuvia eläimiä. Kun hän saa eräänä päivänä kuulla järkyttävän huhun, että kartanonherra rakennuttaisi valtavaa kultamyllyä, jolla hän aikoisi tuhota koko metsän, on Pöllön aika tehdä jotakin. Pöllö ei varsinaisesti pidä siitä, että "hänen" metsäänsä tepastelee vieraita, mutta kun kaksi nuorta, Hiisku ja Matrus saapuvat, on ehkä aika poiketa omista ennakkoluuloisista ajatuksista.
"Äänettömin jaloin Pöllö lähti juoksemaan metsän halki. Hän ei pelännyt soiden rämiäisten tai luolien kalpeiden riivojen hyökkäyksiä, sillä hän tunsi tämän metsän ja osasi välttää vetiset suot ja pimeät luolat. Revonpuron vartta pitkin polku johti suoraan kotiin."s.11
Revonpuro on Aijalin saaren tarut -sarjan ensimmäinen osa.
Ensimmäinen ajatus kirjan luettuani oli, että tämä sopii loistavasti kaikille Ronja ryövärintyttärestä pitäville. Metsässä juoksenteleva, seikkailuihin päätyvä sisukas tyttö kun tuo Ronjan mieleen. Lisäksi löytyy pahantahtoisia olentoja, joita kannattaa vältellä parhaansa mukaan. Revonpuron varrelle rakentuu kuitenkin aivan omanlaisensa maailma yksityiskohtineen, hahmoineen ja otuksineen. 

Revonpuro on hyvä sarjan aloitus. Kirjassa kulkeva kultamyllyn ympärille punoutuva juoni saadaan päätökseen, mutta monenmoista kiinnostavaa vihjaillaan tulevia osia ajatellen. Kirjassa ehti tapahtua hurjasti kaikkea, joten toimintaa riittää. Pöllö on seikkailunhaluinen, aika jääräpäinen ja sisukas hahmo, joka syöksyy tilanteeseen kuin tilanteeseen hirveästi ajattelematta, joten jännittäviä hetkiä syntyy useita. 

Monien fantasiakirjojen tapaan myös Revonpurossa eletään vanhan ajan tyyliin yksinkertaisessa kotimökissä. Rohdot pakataan nahkaleiliin ja matkat taitetaan jalan tai hevosella. Minulle tämä sopii hyvin, sillä vanhan ajan tunnelma kelpaa aina. 

Toiminnallisen seikkailun, ihanien eläinten ja luonnon lisäksi kirjasta löytyy myös fantasiaelementtejä. On jos jonkinlaista otusta, osa vaarallisia, osa ihan harmittomia. On myös metsänhaltioita ja noitia, joista tässä kirjassa nähtiin pieniä vilauksia, mutta ehkä seuraavissa osissa enemmänkin.


Revonpuro
Karisto, 2018
Kuvitus: Kati Vuorento
Kartta: Mervi Heikkilä
s.206

lauantai 27. elokuuta 2022

Taina Latvala: Venetsialaiset

 

Kolme sisarta saapuu perheen mökille viettämään venetsialaisia. Kesän päättymistä juhlistetaan saunomalla, mutta sitten päätetään lähteä kylän järjestämään juhlaan. Tunnelma ei ole korkealla, sillä kaikilla on omat murheet mielessä, ja mökki tuo mieleen isän. Pikku hiljaa illan ja yön edetessä siskojen salaisuudet paljastuvat.
"He pukeutuivat hienoiksi ja lähtivät venetsialaisiin. Ilta oli pitkä ja kylmä, tuuli tuoksui syksyltä ja kosteilta lehdiltä. He tanssivat hetken lyhtyjen loimussa, ilotulitteet valaisivat taivaan, musiikki kiiri järveä pitkin hiljaisiin taloihin."s.157
Säästelin Venetsilaiset -kirjaa juuri tähän ajankohtaan, sillä milloinkas olisi parempi lukea tämän nimistä kirjaa kun venetsilaisten lähestyessä. 

Venetsialaiset on lyhyt, tiheätunnelmainen kirja täynnä salaisuuksia, jotka paljastuvat yksi toisensa jälkeen ja lopussa lukijaa jännittää, mitä nyt sitten tapahtuukaan kun kaikki on saatu ulos, salaisuudet revitty siskoista, niin ettei tiedä onko ilmassa enemmän ahdistusta vai helpotusta.

Juoni kulkee ponnahdellen siskosta toiseen, nykyisyydessä ja menneisyydessä. Sitä on silti helppo seurata. Joka kerta etenkin menneisyydessä vihjataan jotain näistä kirjan suurista salaisuuksista ja etenkin alussa se ärsytti, mutta koska kirjan kieli on sujuvaa, ja lukeminen sen vuoksi mukavaa, unohtui tuo ärsyyntyminen nopeasti. Ja lopultahan ne salaisuudetkin sitten selvisi, joten odottaminen palkittiin, vaikka minusta se onkin turhaa, että joka luvussa pitää tehdä selväksi, että nyt jää jotain suurta kertomatta, joka selviää sitten myöhemmin. 

Kirjan siskokset ovat keskenään hyvin erilaisia. Heidän hahmonsa tuntuivat välillä liiankin kärjistetyiltä, mutta tulipahan sitten ainakin selväksi minkälaisia he ovat. Näin lyhyessä kirjassa olisi toki vaikeaakin saada hienovarasemmilla hahmoilla asiaa samalla lailla selväksi kuin nyt. Joten sanon, että hahmot olivat kirjaan oikein sopivia. 

Hiukan päästiin myös venetsialaistunnelmiin kaiken perhedraaman keskellä. Mökki, järvi, kylän hiljaiset tiet ja juhlat toivat kivasti ajankohdan esiin, vaikka siskosten keskittyminen juhlimisesta herpaantuikin menneiden muisteluun.


Venetsialaiset
Otava, 2018
Kannen maalaus: Rauha Mäkilä, Hardbody, 2015
s.254

keskiviikko 24. elokuuta 2022

Anneli Kivelä: Valoa ja varjoa Katajamäellä

 

Runo Heinonen ilmestyy Satu-siskonsa luokse Katajamäelle isänsä kanssa. Kyläläiset ihmettelevät heidän oleiluaan, mutta he eivät tiedä, että perheen kenkäkauppa Seinäjoella on mennyt konkurssiin. Nyt Runo etsii elämälleen uutta suuntaa. Runo saa pienen hetken miettiä tulevaisuuttaan, sillä hän saa kesätöitä Myllytuvasta. Pian Runo saa myös paljon seuraa vapaa-ajalleen, sillä sekä Myllytuvassa remontoiva Petteri, että Vuorensolan kartanon Erik haluavat keksiä Runolle tekemistä. Huhumylly onkin heti vauhdissa, sillä Erikin tiedetään tapailevan vastaeronnutta Tanjaa.
"Runo parkkeerasi autonsa Maamiesseurantalon pihaan ja kulki tien yli Päivikin mökille. Miten soma pikkuinen talo, ja ympärillä oleva vehmas piha vanhanaikaisine perennoineen ja sireenipensaineen oli kuin suoraan puutarhakirjasta!"s.75
Valoa ja varjoa Katajamäellä on yhdeksäs osa maalaisromanttisesta Katajamäki -sarjasta.
Tällä kertaa ei esitelty aivan tuntematonta päähenkilöä. Runosta on hieman puhuttu ennenkin, sillä hän on yhden aiemman osan päähenkilön, Sadun sisko. 

Katajamäki toimii jälleen pienenä "pakopaikkana" päähenkilölle, jonka on etsittävä uusi suunta elämälleen. On kiva, ettei päähenkilöllä ollut tällä kertaa mitään super mahtavia taitoja, joiden avulla voi tehdä töitä missä vaan ja elättää itsensä, vaan kyseessä on nainen, joka tarvitsee ihan tavallisen työn. Toki toivoin, että tätä Runon elämän järjestämistä olisi käsitelty hiukan enemmän, mutta sellaiset asiat jäivät kyllä aivan mieskuvioiden jalkoihin. 

Tässä osassa tosin oli kiinnostavammat mieskuviotkin kuin monessa muussa osassa, joten plussaa siitäkin. Loppuratkaisu kun ei tällä kertaa ollut aivan niin ennalta varma, vaan hiukan jännitystä löytyi. Edellisen osan kohdalla valitin, etten ymmärtänyt Estin äksyilyä Samelia kohtaan, mutta tällä kertaa Runon äksyily erästä miestä kohtaan oli huomattavasti ymmärrettävämpää, sillä hänen ihastumisensa oli nähtävissä. (Rakkaudesta se hevonenkin potkii.)
Myös muiden Katajamäkeläisten elämissä tapahtui hurjan paljon kiinnostavia ja tällä kertaa myös surullisia asioita.


Valoa ja varjoa Katajamäellä
Karisto, 2014
s. 243

maanantai 22. elokuuta 2022

Aiden Thomas: Hautausmaan pojat

 

Yadriel on odottanut jo pitkään, että saisi suorittaa rituaalin, joka antaisi hänelle voimat vapauttaa henkiä tuonpuoleiseen. Perheen tavat ovat kuitenkin vanhoilliset, eivätkä he osaa suhtautua Yadrielin sukupuoleen, sillä hän on trans. Niinpä Yadriel päättää suorittaa rituaalin salaa. Rituaalin jälkeen Yadrielin on aika todistaa yhteisölle, että hän on oikea brujo. Siihen aukeaakin loistava tilaisuus kun Yadrielin serkku Miguel yllättäen kuolee. 
Yhdessä serkkunsa Maritzan kanssa Yadriel lähtee etsimään Miguelia, tai tämän ruumista, mutta hän päätyykin kutsumaan vahingossa paikalle aivan väärän hengen. Paikalle ilmestyy raivostuttava Julian, joka ei muista kuolemastaan yhtään mitään. Yadriel ei voi jättää pojan henkeä yksinkään, niinpä hänen on alettava selvittämään Miguelin tapauksen ohella myös Julianin tapausta. 
""Esta es mi sangre, derramada por ti." Yadriel piteli tikaria, avasi suunsa ja painoi terää vasten kieltään, kunnes se rikkoi ihon. Hän vavahti ja kohotti portajen eteensä. Terän reunalla kimmelsi ohut punainen viiva liekkien lämpimässä kajossa."s.21
Hautausmaan pojat on monipuolinen ja jännittävä kirja, jonka miljöönä toimii haustausmaa ja kirkot. Kuolleiden päivä (Día de Muertos) lähestyy. Yhteisö valmistautuu suureen juhlaan täydellä teholla, ja lukija pääsee siinä ohella tutustumaan valmisteluihin ja kuulemaan paljon kiinnostavia yksityiskohtia esimerkiksi ruuasta ja koristeista. Läpi kirjan kulkevat espanjankieliset lausahdukset piristävät ja luovat oikeanlaista tunnelmaa. 

Kirjalla on hyvin kiinnostavat ja joukosta erottuvat aiheet. Latinomytologia suurine juhlineen ja hautausmailla kulkevine haamuineen vie täysin mennessään. Transpäähenkilö, joka yrittää saada sukunsa ja yhteisönsä hyväksymään hänet poikana, ja joka joutuu kuulemaan silti tytöttelyä ja joka suljetaan yhteisön ulkopuolelle vain vanhojen perinteiden takia herättää tunteita. Ärsyttää päähenkilön puolesta, mutta onneksi Yadriel on vahva ja aikoo näyttää kaikille kuka hän on. 

Kirjassa on aika paljon teemoja ja uutta asiaa tulee valtavasti, kun kaikkia niitä käsitellään. Murhamysteeri yrittää siinä ohella kulkea, mutta välillä se jää kaiken muun alle ja unohduksiin. Julianin haamun saavuttua paikalle juoni kiertää hetken mielestäni kehää, kun Julianin piilottelua kuvataan luku toisensa perään hyvin ykistyiskohtaisesti. Hetken ajattelin, että onkohan tämä sittenkään aivan niin hyvä kirja kuin ehtisin kuvitella, mutta sitten juoni taas rysähtää liikkeelle kunnolla, ja olin jälleen aivan koukussa. Kirjan loppupuoli olikin sitten jotain aivan upeaa. Itketti, ihmetytti, pelotti lukea loppuun, kun en uskaltanut edes arvailla, että miten tässä käy.

Kirjasta löytyy monipuolinen kattaus uskottavia hahmoja, joiden joukosta löytyy niin ihmisiä kuin haamujakin, ja tietysti yksi ihana kissa ja pari hellyyttävää koiraa. 
Nuorten elämää kuvataan aidosti kaikkine murheineen ja iloineen. Yadrielin ajatuset ovat toki ainoat joita oikeasti käsitellään, mutta keskutelujen kautta myös Julianin, Maritzan ja muutaman muun hahmot ajatukset pääsevät esiin. Hahmoista ehti kehittyä kirjan aikana lukijalle tärkeitä, ja heistä kaikista lukisi mieluusti lisääkin. Niinpä olin aika innoissani kun selasin Aiden Thomasin Instagramia ja näin julkaisun, jossa hän kertoo kirjoittavansa kirjalle jatkoa. 


Hautausmaan pojat, (Cemetery Boys, 2020)
Karisto, 2021
Suom. Inka Parpola
s.372

keskiviikko 17. elokuuta 2022

Marvi ja Merja Jalo: Sanelman poikaystävä

 

Sanelma Vuoren omistamalla maatilalla kiertää ikävä huhu. Eläimet ovat saaneet kuulla, että Sanelmalla on uusi poikaystävä, joka aikoo päästä eroon heistä kaikista. Kun mies saapuu vierailulle, on aika yhdistää voimat ja näyttää, ettei heitä tai maatilaa niin vain myydä.

Sanelman poikaystävä on lapsille suunnattu hauska kuvakirja, jossa kuvat ovat suuria ja värikkäitä, tekstiä on vähän ja juoni etenee vauhdilla.

Tämän kirjan kolahtaessa postilaatikkoon olin heti aika varma, että tulisin pitämään tästä, sillä maatilalle sijoittuva tarina Elina Jasun kuvittamana kuulostaa erinomaiselta.

Tämä onkin oikein ihastuttava lastenkirja, jonka vauhdikas juoni on maustettu runsaalla huumorilla. Jälleen kerran Elina Jasu on onnistunut tekemään kuvituksen, joka tukee teskstiä täydellisesti, mutta myös kertoo paljon sellaista, mitä tekstissä ei lue. Kun kuvituksesta löytyy näin paljon kiinnostavia yksityiskohtia, jotka herättävät tarinan eloon, ei niin valtavaa tekstimäärää tarvitakaan. kirjan alusta löytyykin myös kuvat maatilan asukkaista ja heidän nimet, joten on myös helppo tarkistaa esimerkiksi minkä näköinen hevonen kulloinkin puhuu.

Kirjan nimikkohenkilö, Sanelma on hyvin pienessä roolissa, ja maatilan eläimet ottavatkin selkeän päärooliin hoitaessaan ongelmatilannetta. Sanelman poikaystävä sen sijaan ei jää taka-alalle, vaan hänen omahyväinen luonteensa tulee esiin jo aivan ensimmäisiltä sivuilta. Niin inhottava tyyppi onkin kyseessä, että kaikki häneen kohdistuvat eläinten tekemät metkut hymyilyttävät suuresti.


Sanelman poikaystävä
KVALITI, 2022
Kuvitus: Elina Jasu
Arvostelukappale