keskiviikko 31. elokuuta 2016

Harri Nykänen: Mullasta maan


Joonas Salo on rikas mies myytyään peliyhtiönsä osakkeita. Hän ei vain tiedä mitä tekisi elämällään ja päättää vetäytyä mietiskelemään Lappiin. Hän ostaa Itä-Lapista tilan, joka tuntuu kiinnostavan kaikkia kyläläisiä. Tila on aiemmin kuulunut Kojamoiden suvulle, eikä vanhemmat kojamoiden veljekset haluaisi päästää tilaa ulkopuoliselle omistajalle, mutta niin käy, että Joonas onnistuu ostamaan tilan Kojamoiden nenien edestä.
Tilasta liikkuu niin paljon huhuja kylällä ja monet käyvät paikanpäällä ihastelemassakin, että Joonaksen mielenkiinto herää väkisinkin ja hän päättää selvittää mitä salattavaa entisellä tilan omistajalla, nyt jo kuolleella Toivo Kojomolla oli. Toivo oli erakoitunut taloonsa 70-luvulla ja myöhemmin hankkinut taloa vartioimaan valtavan aidan ja lauman koiria.

Joskus käy näinkin, että ruokakaupasta lähtee mukaan muutakin kuin ruokaa, kuten tämä Mullasta maan teos. Kirjan kansi on niin hieno, että ihastelin sitä monet kerrat, kunnes sitten kävin lukemassa takakannen tekstin ja kun sekin vaikutti niin mielenkiintoiselta, lähti kirja mukaan.

Kirja tarjosi jännittävän tarinan Lapin maisemissa. Omalaatuisia persoonia oli kirja täynnä ja vaikka salaisuudet paljastuivat lopussa aika rytinällä ilman suurempia jännityksiä, oli kirja mukavaa luettavaa.
Minulle tuli kirjasta mieleen suomalainen kauhuelokuva Kuutamosonaatti, vuodelta 1988.
Oli vanha tyhjillään ollut talo harvaan asutulla alueella, jonne kaupungista tullut asukas muuttaa. Asukas ei kuitenkaan voi olla täysin rauhallisin mielin, kun metsissä vaeltaa rujo mies ulvomassa ja paikalle lappaa vähän väliä toinen toistaan omalaatuisempia kylän asukkaita.

Kirjassa oli kivan rauhallinen tunnelma ja Lapin maisemista ja hyvästä ruuasta ehdittiin nauttia kaikkien mysteerien keskellä. Toisaalta myös erilaisia salaisuuksia ja draamaa ehti näinkin lyhyeen kirjaan yllättävän paljon mahtua.


Mullasta maan
Crime Time, 2014
s. 231
Päällys: Lasse Rantanen

tiistai 30. elokuuta 2016

Dolores Redondo: Luualttari


Rikosylikonstaapeli Amaia Salazar saa itsemurhan tehneiltä rikollisilta hänelle osoitettuja itsemurhaviestejä. Selvästi hänen mielenkiintonsa halutaan herättää, mutta miksi? Amaia alkaa tutkia rikollisia ja saa selville heidän rikostensa yhtäläisyyden. Kaikki ovat syytettyinä murhasta. Murhatut ovat naisia, ja vaikuttaa selvältä, että heidän miehensä ovat syyllisiä. Voisiko murhien takana olla kuitenkin jokin suurempi voima tai yksi henkilö, joka jollakin ihmeellisellä keinolla, olisi saanut miehet murhaamaan kumppaninsa.
Amaia on juuri synnyttänyt pienen pojan, eikä äitinä ja poliisina oleminen ole helppo yhdistelmä. Kun he taas palaavat perheenä Baztanin laaksoon murhatutkimuksien takia, nousevat menneisyyden haamut pintaan.

Luualttari on Baskimaan murhat -trilogian toinen osa.
Baskimaan murhat -trilogian ensimmäinen osa Näkymätön vartija oli erittäin hyvä, mutta Luualttari onnistui olemaan vielä parempi.
Amaian synkästä menneisyydestä paljastui paljon lisää ja Luualttarin juoni selvensi ensimmäisen osan tarinaa muutenkin. Näkymättömässä vartijassa alkanut tapahtuma kutoutui Luualttarissa ehjäksi kokonaisuudeksi. Odotankin innolla mitä kaikkia sarjan viimeinen osa voikaan tarjota.

Baskimaan kulttuuriin ja mytologiaan päästään tutustumaan lisää ja nyt taruolennot ovat selvemmin esillä, kuin ensimmäisessä osassa. Tarot kortteja luetaan, omituisia väristyksiä tunnetaan ja törmätään jopa vähän eriskummallisiin retkeilijöihin. Kirjassa vallitsee tarumainen ilmapiiri, joka tekee tästä dekkarisarjasta ihan omanlaisensa ja mahtavan.


Luualttari, (Legado en los huesos, 2013)
Gummerus, 2016
Suom. Sari Selander
s. 610
Kannen suunnittelu: Jenni Noponen

lauantai 20. elokuuta 2016

Tove Jansson: Vaarallinen juhannus


Keskellä keskikesän kuumutta, alkaa muumilaaksoon putoilla nokihiutaleita. Läheinen tulivuori alkaa purkautua ja aiheuttaa laaksoon valtavan tulvan. Muumiperhe pakenee tulvaa yläkertaan, mutta pian vesi on jo niin korkealla, että perhe siirtyy katolle ja näkee sieltä ohi ajelehtivan kummallisen rakennuksen. Perhe päättää muuttaa toistaiseksi rakennukseen uusien ystäviensä Homssun ja Miskan kanssa. Talo on kuitenkin kummallinen ja siellä tapahtuu odottamattomia asioita, mutta muumiperheellä ystävineen on hauskaa. Tulvasta johtuen osa muumiperheestä ajautuu erilleen, mutta juhannuksesta tulee huiman jännittävä seikkailu ihan jokaiselle.

Muumiperhe jaksaa aina riemastuttaa huolettomuudellaan. perhe kokee toinen toistaan suurempia huolia ja katastrofeja, mutta asenne on kohdillaan ja kaikesta selvitään.
Kaikilla hahmoilla on omanlainen luonne ja he käsittelevät asioita erillä tavalla. Muumiperheen hahmot ovatkin varmasti tuttuja lähes kaikille, mutta kirjassa esiintyi myös hieman tuntemattomampia olentoja, kuten Homssu, joka mielestäni oli aika käytännöllinen luonteeltaan, sekä surullinen ja tunteellinen Miska.

En enää osaa päättää suosikkiani muumikirjoita, sillä ne vain ovat kaikki niin loistavia.
Tässä kirjassa pidin kuitenkin kovasti Nuuskamuikkusesta, joka joutui itselleen odottamattomaan tilanteeseen kapinallisen luonteensa vuoksi. Hän päätyi isähahmoksi 24 lapselle, joka ei ollutkaan ihan helppo homma ja hän hauskasti ajattelikin vievänsä kaikki lapset Muumimammalle ja toivoi, ettei kukaan luulisin kaikkien lasten olevan hänen omiaan.

Onneksi vielä on Muumikirjoja lukematta ja toki nämä kestävät monen monta lukukertaa. Kuvatkin kirjassa ovat jälleen onnistuneita. Muumit <3



Vaarallinen juhannus, (Farlig Midsommar, 1954)
WSOY
Suom. Laila Järvinen
Ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestyi 1957
Suomennoksen tarkistus. Päivi Kivelä, 2010

maanantai 8. elokuuta 2016

Katherine Pancol: Kilpikonnien hidas valssi


Kilpikonnien hidas valssi on jatkoa Pancolin kirjalle Krokotiilin keltaiset silmät. Joséphine on keski-ikäinen historiantutkija, joka on nyt muuttanut tyttärensä Zoén kanssa kalliiseen luksusasuntoon Pariisiin. He viihtyivät loistavasti vanhassa kodissaan, mutta toisen tyttärensä Hortensen suostuttelemana hän osti asunnon. Hortense on lähtenyt Lontooseen opiskelemaan unelma ammattiaan. Lontooseen on muuttanut myös moni muu kirjan hahmoista. Joséphinen sisaren mies Philippe ja heidän poikansa, ja Joséphinen paras ystävä, sekä hänen poikansa, asuvat kaikki Lontoossa. Kun naapurustossa alkaa riehua kylmäverinen murhaaja, toivoo Joséphine tuttujensa olevan hieman lähempänä.

Kilpikonnien hidas valssi jatkoi sujuvasti kerrontaa siitä, mihin Krokotiilin keltaiset silmät jäi. Laaja mielenkiintoinen henkilökaarti vaikeine suhdekuvioineen ja uusine vaikeuksineen jaksoi pitää mielenkiinnon yllä vielä toisenkin tiiliskivikirjan verran.
Ensimmäiseen osaan verrattuna tämä kirja ei ollut ihan niin todentuntuinen, sillä henkimaailma ja murhaaja, jotka lisäsivät kyllä omat mielenkiintoiset tapahtumasarjansa kirjaan, verottivat hieman todentuntua. Toisaalta ilman näitä, kirja olisi saattanut olla liian samankaltainen, kuin edeltäjänsä.

Pancol osaa kuvailla ihmisiä ja kirjassa parasta onkin mielestäni ihan arkiset asiat ja askareet, joissa henkilöihin päästään tutustumaan parhaiten. En saanut vieläkään yliannostusta kirjan monipuolisesta henkilöstöstä, joten luen mielelläni vielä sarjan kolmannenkin osan.

P.S. Pancol yllätti minut täysin juonenkäänteellä, jota en meinannut uskoa tapahtuneen, vaikka sen itse kirjasta luin...


Kilpikonnien hidas valssi, (La valse lente des tortues, 2008)
Bazar kustannus Oy, 2012
Suom. Lotta Toivanen
s. 761
Suomenkielinen kansi: Satu Kontinen