lauantai 31. tammikuuta 2015
Conan Doyle: Baskervillen koira
Salapoliisi Sherlock Holmes ja hänen apulaisensa tohtori Watson saavat tehtäväkseen selvittää Baskervillen sukua piinaavan arvoituksen. Suvussa kulkee tarina, jonka mukaan Baskervillet ovat kirottuja ja heitä vaanii helvetin koira. Kun kertomukseen uskova Baskervillejen kartanon omistaja kuolee hämäräperäisesti, lähtee Watson Englannin maaseudulle suojelemaan uutta kartanon perinyttä miestä.
Baskervillen koira on klassikkoteos jonka olen jo pienenä halunnut lukea, mutta jonka lukeminen on aina vaan siirtynyt tähän asti.
Kirjan maisemat ovat varsin upeita. Englannin maaseutu synkkine nummineen on loistava paikka salaperäiselle tarinalle, joka ei heti paljasta lukijalle onko kyseessä luonnollinen vai epäluonnollinen vastustaja. Jännitys pysyy nopealukuisen ja melko lyhyen kirjan loppuun asti.
Pieneksi pettymykseksi Holmes jäi hieman taka-alalle tässä kirjassa, oletin hänen olevan suuremmassa roolissa, mutta en ole ennen lukenut yhtään Holmesia, joten en tiedä onko näin muissakin kertomuksissa.
Onneksi Watson oli upea hahmo, joten Holmesin vähäinen rooli ei kirjaa lukiessa häirinnyt.
Kirjan kerronnasta teki mielenkiintoista erilaiset kertomistavat. Välillä Watson kirjoitti päiväkirjaa, välillä lähetti kirjeitä Holmesille ja välillä taas kerrottiin yleisesti, mitä henkilöt tekevät.
En ole Holmesia katsonut erityisemmin edes tv:stä, mutta kyllä tämän kirjan perusteella voisin tutustua kyseiseen salapoliisiin hieman paremminkin lukemalla lisää tarinoita hänestä, sillä kyllä tuo hänen päässään tapahtunut asioiden selvittely oli hauskaa seurattavaa.
P.S. Suomentajaa en nyt laittanut, sillä kirjassa ei lukenut muuta kuin korjattu suomennos, mutta ei itse suomentajan nimeä.
Baskervillen koira, (The Hound Of The Baskervilles, 1901-1902)
WSOY
s.160
Kannen kuva: Kari Kotka
perjantai 30. tammikuuta 2015
Kate Jacobs: Pieni lankakauppa
Georgia Walker on elämässään kokenut kovia, mutta sinnikkäällä luenteella hän on selvinnut loistavasti. Nuorena raskaaksi tullut Georgia pitää New Yorkissa pientä lankakauppaa jolla elättää itsensä ja tyttärensä. Vuosien saatossa lankakaupasta on muodostunut innostuneiden neulojien kohtaamispaikka.
Kaupassa aletaan pitää perjantai iltaisin innokkaimmille asiakkaille neulontakerhoa, jossa he voivat saada apua käsitöidensä etenemiseen. Enemmän kuitenkin he saavat apua omiin huoliinsa ja pysyviä ystäviä, jotka ovat aina tukena. Perjantai iltojen neulontakerho tuntuukin olevan näille naisille paikka irtaantua omista ongelmistaan edes hetkeksi.
Olen joskus aikaisemmin lukenut lankakauppa sarjan kolmannen, eli viimeisen osan (Lankakaupan talvi), koska en silloin tiennyt sen kuuluvan johonkin sarjaan. Väärä järjestys ei mielestäni haitannut muuten mitenkään, mutta nyt tiesin jo etukäteen yhden aika ratkaisevan asian tästä ensimmäisestä osasta.
Pieni lankakauppa sopii täydellisesti talveen ja innostukseksi käsityöprojekteihin. Käsitöiden lisäksi kirja innostaa leipomaan ja kirjaa lukiessa alkaa tekemään mieli kaikenlaisia herkkuja.
Pieni lankakauppa on ihanan tunnelmallinen kirja ja minä pidin tästä todella paljon ja odotan jo innolla toisen osan lukemista, joka on vielä lukematta, mutta jo hyllyssä odottamassa.
Kirja on aikalailla hömppää, mutta kyllä siinä on kevyiden aiheiden lisäksi myös raskaampia aiheita, jotka koskettivat ainakin näin herkkää lukijaa.
Kirjassa oleva rakkaustarina oli aika ilmiselvä, eikä tuottanut yllätyksiä, mutta muuten kirja oli täynnä iloisia ja surullisia yllättäviä asioita, monien henkilöiden elämässä.
Vaikka kirjassa oli monia henkilöitä, ei missään vaiheessa määrä tuntunut liian suurelta. Jokaisesta henkilöstä jopa kerrottiin sopivasti minun makuuni, eli tarpeeksi, sillä pidän kunnollisesta hahmojen kuvailusta, jotta heistä tulisi kuin tuttuja henkilöitä itselle.
New York on suurimmassa osassa kirjan tapahtumien paikka, vaikka myös Skotlantiin päästään. New York ei kuitenkaan kirjassa näy oikein mitenkään. Lähinnä se vain mainitaan pikaisesti, mutta kun kirjaa miettii näin jälkeenpäin, ei New York tosiaan ollut suuressa osassa, vaan lankakauppa jää mieleen tapahtumapaikkana ja ympäristönä. Itseäni se ei haittaa, kun tuo lankakauppa on kerran kunnolla kuvailtu, niin kaupunki ei tunnu niin kovin tärkeältä.
Mukavana lisänä kirjan lopusta löytyy muutama kiva ohje lukijalle, niin kutomiseen, kuin leipomiseenkin.
Lue myös: Lankakaupan talvi ja Lohturuokaa.
Pieni lankakauppa, (The Friday Night Knitting Club, 2007)
Gummerus
Suom. Arja Tuomari
s. 622
Kannen suunnittelu: Jenni Noponen
Carlos Ruiz Zafón: Marina
Óscar Drai lähtee sisäoppilaitoksesta harhailemaan lähiseuduille. Hän törmää kissaan, jota seuraa vanhalle ränsistyneelle kartanolle. Óscar tutustuu talossa asuvaan perheeseen, johon kuuluu vain kaunis Marina, sekä tämän isä.
Marina johdattaa Óscarin hautausmaalle, jossa he näkevät, siellä säännöllisesti vierailevan mustiin verhotun naisen. He alkavat selvittää naisen tarinaa ja ovat pian mukana vaarrallisten salaisuuksien täyttämässä tarinassa Barcelonan synkillä kaduilla.
Odotukseni olivat suuret, kun aloin lukemaan Marinaa, sillä Zafónin Tuulen varjo on lempikirjani. Zafón ei pettänyt tässä vanhemmassakaan kirjassa. Tunnelma oli yhtä upean käsin kosketeltava, kuin Tuulen varjossa ja sen jatko-osissakin. Marina tosin oli huomattavasti lyhyempi tarina, joten Barcelonan sateisilta kaduilta joutui poistumaan melkein yhtä nopeasti, kun sinne pääsikin.
Marina oli loistava. Zafón osaa kirjoittaa kirjoja, joiden tarinat uppoavat täysin varsinkin minuun, koska rakastan synkkiä ja sateisia maisemia. Koskaan ei tiedä mitä Barcelonan kaupungin varjoihin kätkeytyy. Juuri tämän salaperäisen tunnelman takia jaksan Zafónin kirjoja hehkuttaa päivästä toiseen. Marinassa on paljon samoja piirteitä, kuin Tuulen varjossakin, vaikka tämä onkin huomattavasti kevyempi versio, mutta minua ei samankaltaisuus haittaa, sillä juuri tästä tyylistähän minä pidän.
Kirjan tapahtumat sijoittuivat ympäri Barcelonaa ja jos Barcelonasta enemmän tietäisi, olisi maisemat varmasti aika tutun kuuloisia, sillä kirjassa mainitaan paljon paikkoja nimeltäkin, niin kuin muissakin Zafónin kirjoissa.
Kirja on tarkoitettu nuorille-aikuisille, mutta itse en olisi tätä kovin nuorena varmaan edes uskaltanut lukea, sillä kirja nostatti ihon kananlihalle, pelottavavilla kohtauksillaan. En siis aikuistenkaan lukijoiden kannata jättää lukematta siinä uskossa, että kirja olisi kovinkaan lapsellinen tai juoni olisi niin ennalta arvattava, kuin monissa nuortenkirjoissa, sillä sitä tämä ei ole.
Jos siis hautausmaat, synkkyys, hämärät kujat, sumuinen Barcelona ja surulliset rakkaustarinat ovat sinun juttusi suosittelen tätä kirjaa.
Lue myös: Tuulen varjo, Enkelipeli, Taivasten vanki.
Marina, (Marina, 1999)
Otava,
Suom. Antero Tiittula
s.282
torstai 22. tammikuuta 2015
Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti
Muumilaaksoon saapuu Piisamirotta, joka kertoo lähiaikoina laaksossa tapahtuneet luonnonilmiöt johtuvan maailmanlopun saapumisesta. Muumimamma lähettää Muumipeikon ja nipsun yksinäisille vuorille etsimään tähtitornia, josta he saisivat vastauksen maailman kohtalosta.
Muumipeikko ja Nipsu lähtevät pitkälle vaaralliselle retkelle ja kohtaavat matkallaan joukon uusia ystäviä.
Tähtitornissa he kuulevat huolestuttavan uutisen. Pyrstötähti on matkalla kohti muumilaaksoa. Muumipeikko, Nipsu ja uudet ystävät lähtevät kiireesti takaisin kotiin, ilmoittamaan perheelle uutiset.
Muumipeikko ja pyrstötähti oli kolmas lukemani muumikirja ja mielestäni tähän mennessä paras.
Tarina eteni nopeasti tapahtumasta toiseen, ja tutustutti lukijan moneen uuteen hahmoon, vaikka olihan ne itselle tuttuja jo valmiiksi lastenohjelmista. Yllätyksiä toki löytyi taas, sillä muumit ovat aikatavalla erilaisia kirjassa, kuin ohjelmassa. Esimerkiksi minulle tuli yllätyksenä, että niiskuneiti ja niisku eivät olekkaan muumeja, niin kuin olen tähän asti olettanut, vaan omaa niisku lajia. :D
Pikkuhiljaa alan pitämään enemmän ja enemmän näistä aidoista ja alkuperäisistä muumeista. Heissä on paljon enemmän luonnetta ja syvempiä ajatuksia, kuin itselleni tutuissa piirretyissä. Edelleen muumikirjojen lukeminen siis jatkuu. Muumien parissa viihtyy loistavasti, ja upeat mustavalkopiirrokset luovat kirjaan kivan lisän.
Hahmoista suosikkini oli nuuskamuikkunen, joka on omaa tietään kulkeva, omaisuudestaan riippumaton rauhallinen kaveri, joka saa muut uskomaan retken onnistumiseen.
Inhokki hahmokseni joutuikin tällä kertaa muumipeikko, koska hn vaikutti hieman itsekeskeiseltä tyypiltä ja oli mielestäni myös ilkeä pikku nipsua kohtaan.
Muumikirjoja on kiva lukea, sillä ne eivät vaikuta liikaa lastenkirjoilta, vaan niistä löytyy paljon asiaa, jota lapset eivät välttämättä edes ymmärrä, joten suosittelen kaikille tutustumista aitoihin muumeihin. Muumit vaan on niin loistavia otuksia, jotka kaikkien pitäisi ehdottomasti tuntea!
Muumipeikko ja pyrstötähti, (Kometjakten, 1946)
Uudistettu laitos: Kometen kommer, 1968
Ensimmäinen suomenkielinen painos, 1955
Suomennoksen tarkistanut Päivi Kivelä, 2010
WSOY
s. 144
tiistai 20. tammikuuta 2015
Patrick Modiano: Villa Triste
Victor Chmara on tullut Ranskaan pieneen kylpyläkaupunkiin muistelemaan kahdentoista vuoden takaisia aikoja. Hän kulkee kaupungissa yrittäen palauttaa mieleen henkilöitä ja paikkoja. Hän muistelee Yvonnea, kaunista näyttelijätärtä, jonka kanssa joskus suunnitteli yhteistä tulevaisuutta.
Villa Tristen kansikuva on kaunis ja nimi vielä kauniimpi. Niimpä päätin tarttua tähän Nobel palkitun kirjailijan teokseen suurin odotuksin. Odotin kaunista kuvailmaa pikkukaupungista ja salaperäisiä kiinnostavia kohtauksia, mutta täytyy sanoa, että tämä kirja ei antanut minulle niitä eikä mitään muutakaan. Pettymys oli suuri. En saanut otetta yhdestäkään salaisuudesta, eikä kirja temmannut mukaansa. Victorin salaisuudet jäivät minulle kaukaisiksi, eikä niiden selvittäminen herättänyt edes kiinnostusta.
Kirja on jo oikeastaan unohtunut mielestäni, sillä siinä ei tapahtunut mitään, mistä olisin saanut kiinni. Hyvä puoli kirjassa oli sen lyhyys, sillä sain sen luettua melko nopeasti loppuun.
Yvonne saattoi olla kiinnostava hahmo, mutta hänkin jäi aika kaukaiseksi, niin kuin kaikki muukin tässä kirjassa. En tiedä ajattelinko jotenkin väärin tätä kirjaa lukiessa. Olisiko tästä ehkä voinut saada jotain irti? kätkeytyykö kansien väliin kuitenkin tarina, josta olisin voinut pitää? Sitä en tiedä ja Modiano saa nyt unohtua ainakin toistaiseksi lukulistaltani, vaikka hänen muillakin kirjoilla on kauniit nimet jotka houkuttelevat lukemaan.
Tosin jos jollain on tietoa, että ne muut kirjat olisivat täysin eri tyylisiä ja mahtavia kirjoja, voisin harkita Modianon lukemista joskus myöhemmin uudestaan. :D
Villa Triste, (Villa Triste, 1975)
WSOY
Suom. Jorma Kapari
s.189
Päällys: Martti Ruokonen
maanantai 19. tammikuuta 2015
Merja ja Marvi Jalo: Jesse seurapiirikoira
Lumen tulon vuoksi Lehtisen koirakodin katto on romahtanut, eikä heillä ole varaa korjauttaa sitä, joten apuun saapuu Munkkirinteet. Elsa Munkkirinne päättää järjestää suuren tapahtuman rahojen keräämiseksi. Tapahtumaan järjestetään rusettiluistelua, huskyajoa, sekä leikkimielinen lemmikkihuutokauppa.
Jenna ja Hannele osallistuvat innolla tapahtumiin, vaikka Jenna joutuukin luovuttamaan Jessen huutokaupan takia yhdeksi päiväksi jollekkin toiselle.
En ole taas pitkään aikaan lukenut varsinaisia nuortenkirjoja, joten päätin palata nuoruuteni lempikirjasarjaan. Tätä kirjaa en ole vielä aikaisemmin lukenut. Jesse seurapiirikoira on Jesse sarjan kuudestoista osa, joten koiraihmisille on monta kirjaa luettavaksi. Itse olen aina ollut koirarakas, jonka takia sarja onkin ennen ollut suosikkini.
Seurapiirikoiraan mahtuu paljon vauhtia ja tapahtumia, eikä tylsää hetkeä ehdi tulemaan. Jenna ja Hannele ovat vauhdikkaita eläinrakkaita nuoria, jotka tuntuvat aina joutuvan hullunkurisiin tilanteisiin, niin kuin kaikki muutkin kirjan hahmot.
Parasta kirjassa kuitenkin edelleenkin on koirat, joita riittääkin monen kokoisia ja rotuisia ja luonteiltaan toinen toistaan hauskempia. Vaarana tätä kirjaa lukiessa tosin on koirakuume. ;)
Nuortenkirjoihin palaaminen tuntuu aina jotenkin omituiselta, kun tyyli tietenkin on hyvin erilaista, mitä kirjoissa joita nykyään luen, mutta on silti välillä mukava palata sellaisiin kirjoihin joista ennen on niin paljon pitänyt. Nuortenkirjoja on hauska lukea myös silloin, kun ei halua mitään kovin vakavaa luettavaa, ja haluaa iloisia asioita pään täyteen!
Lue myös: Jesse fanikoira.
Jesse seurapiirikoira
WSOY
s.152
sunnuntai 18. tammikuuta 2015
Sophie Kinsella: Himoshoppaajan ratkaiseva askel
Becky Bloomwood elää onnellisesti miesystävänsä Luken kanssa. Kun Luke kosii Beckyä, alkaa hillitön häiden järjestäminen, sekä Beckyn, että Luken äidin kanssa. Ongelmana on vain se, ettei Becky osaa päättää haluaako mennä naimisiin Englannissa vai Amerikassa, joten edessä on täysi kaaos kaksien erillisten häiden välillä.
Becky haluaa miellyttää äitiään ja viettää mukavat häät perheen kesken Englannissa, mutta toisaaltaan, hän ei pysty kieltäytymään upeista mahtipontisista kalliista satumetsä häistä suuressa hotellissa. Lopulta Becky keksii ratkaisun, joka miellyttää ainakin häntä itseään.
Himoshoppaaja sarja on edelleen kesken ja etenee hitaasti. Himoshoppaajan ratkaiseva askel on sarjan kolmas osa. Sarja ei ole tehnyt minuun suurta vaikutusta, vaikka pidän Kinsellan yksittäisistä romaaneista todella paljon.
Eniten tässä tökkii päähenkilön Beckyn valehtelun määrä. Koko kirja rakentuu vain erilaisten valheiden ympärille ja jossain vaiheessa se vain alkoi kyllästyttää minua jo sarjan ensimmäisten osien aikana. Toki kirjaan juonen takia tarvitaan valheita, mutta tässä alkaa tuntua, ettei mitään muuta olekkaan. Kirjat ovat myöskin todella samankaltaisia, enkä siksi jaksa lukea niitä tiuhaan tahtiin, mutta pikkuhiljaa sarjan aijon lukea loppuun asti.
Mahtuu kirjaan kuitenkin hauskojakin kohtia, silloin kun Becky on normaalissa shoppaajan roolissaan, vain ostamassa kaikkea todella turhaa ja tarpeetonta, joka vaikuttaa hänestä erittäin tarpeelliselta.
Myös Beckyn paras ystävä Suze on hauska hahmo, jonka toilailuja jaksaa kyllä lukea, harmi vain että niitä ei ole kovin paljoa.
lue myös: Himoshoppaajan salaiset unelmat ja Himoshoppaaja vierailla mailla.
Himoshoppaajan ratkaiseva askel, (Shopaholic Ties the Knot, 2002)
WSOY
Suom. Leena Tamminen
s. 391
Päällyksen suunnittelu: Eija Kuusela
keskiviikko 14. tammikuuta 2015
Reijo Mäki: Vares - Kolmijalkainen mies
Jussi Vares on yksityisetsivä, jolla on taas vaativia toimeksiantoja vireillä. Pornobisnekksestä tuttu Esa Jalkanen on kadonnut. Samaan aikaan menestyvä toimitusjohtaja Matti Lundberg löydetään hirttäytyneenä yrityksensä varastosta. Näiden kahden miehen puolisot pyytävät Varesta selvittämään miestensä kohtalon.
Vareksen tuttu baarikaveri novellikirjailija Luusalmi joutuu viinan takia kuivumaan. Kupittaalla Luusalmi tutustuu mieheen jonka kautta hän ostaa itselleen himoamansa maalauksen "Kolmijalkaisen miehen"
Tämä vuosi alkoi Reijo Mäellä, koska Vares kirjat on itselleni loistavaa luettavaa hetkiin, jolloin en osaa päättää mitä lukisin. Vares kirjat ovat sellaista turvallista hyvää luettavaa.
Luin kirjan jo kuukauden alussa ja olen ehtinyt lukemaan muutakin, mutta en ole päässyt päivittämään blogia tietokoneen takia.
Kolmijalkainen mies osottautui juuri sellaiseksi turvalliseksi viihdyttäväksi kirjaksi, kuin uskoinkin. Juoni eteni mielenkiintoisesti eteenpäin, eikä juonenkäänteitä tai loppua osaa arvata etukäteen, vaikka kokoajan mielessä myllertää ja arvauksia sinkoilee vähän joka luvun jälkeen. (Kaikki vääriä arveluita.)
Kirja sijoittui Turkuun, niin kuin lähes aina ja muutkin tutut elementit löytyivät. Baari Uusi apteekki, hemaisevat naiset, Luusalmi, pastori Alanen, kyyppari Korpela, juomaputket, krapula aamut ja niiden mätöt. Siinä sivussa selvitellään katoamisia ja löydetään jännittäviä yhteyksiä odottamattomien asioiden välillä.
Pidän Mäen kirjoista paljon, mutta luen niitä silti aika harvoin, ettei Vareksen seura ala puuduttamaan. :)
Lue myös: Intiaani, Sheriffi, ja Mullan maku.
Kolmijalkainen mies
Otava 2010
s. 398
Kannen suunnittelu: Timo Numminen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)