Joanne Harris: Persikoiden aikaan

Vianne Rocher perheineen on pysynyt jo kauan poissa Lansquenetistä, mutta kun Vianne saa kirjeen kuolleelta ystävältään, on hänen palattava. Vianne lähtee matkaan tyttäriensä Anoukin ja Rosetten kanssa. Roux jää vahtimaan heidän kotinaan toimivaa asuntovenettä.
Vianne huomaa pian paluunsa jälkeen, että hänen apuaan tosiaan tarvitaan. Hänen entinen vihamiehensä Reynaudkin tuntuu kaivanneen häntä paikalle. Kylä on suistumassa sotaan. Se on jakautunut kahteen puoleen. Alkuperäiset kyläläiset ja uudet asukkaat, pieni muslimiyhteisö, eivät meinaa enää tulla toimeen niin kuin ennen. Mutta mikä on muuttunut ja ajanut yhteisöt kauaksi toisistaa. Voiko yhteisöjen välisen vihan todella synnyttää yksi ja ainoa nainen.

Persikoiden aikaan on jatkoa Pienelle suklaapuodille ja Karamellikengille.
Kirjan kertojaääninä toimivat Vianne ja Francis Reynaud, jotka palasivatkin nopeasti takaisin mieleen, vaikka Karamellikenkien lukemisesta onkin päässyt vierähtämään tovi jos toinenkin. Itseasiassa koko pienen suklaapuodin tunnelma, henkilöt ja maisemat palasivat nopeasti mieleen, kun luki hieman kirjaa eteenpäin. Francis on kyllä muuttunut melkoisesti, siitä äksystä ja kaavoihin kangistuneesta miehestä, huomattavasti leppoisampaan ja sympaattisempaan suuntaan. Toki myös Viannen lapset ovat muuttuneet iän myötä. Vianne sen sijaan on edelleen tuulen vietävissä.

Persikoiden aikaan tarjosi paljon makuja, tuoksuja ja värejä. Suklaa vain ei tullut niin suuresti esiin, vaikka tämä edelleen on samaista Suklaa -sarjaa, kuin aiemmatkin osat. Tuoksujen ja makujen kuvailu keskittyi lähinnä persikoihin ja ruokaan. Mukavaa vaihtelua.

Juoni koostui perheiden ja kylän ongelmista ja salailusta. Viannen noitapiirrettä ei harmillisesti edelleenkään käsitelty, kuin aivan pieninä huomautuksina siellä täällä. Käsittääkseni tämä kirja on Suklaa -sarjan viimeinen osa, joten tämän enempää ei Viannen noitapiirteestä sitten saadakkaan tietää. Ei Vianne varsinaisesti muutenkaan saa elämälleen kirjoissa mitään pysyvältä tuntuvaa loppua ja jääkin lukijan itsensä pääteltäväksi mihin Vianne seuraavaksi ryhtyy. Tunnelmallinen ja tapahtumien täyteinen kirja tämä taas oli.

Lue myös: Pieni suklaapuoti ja Karamellikengät.


Persikoiden aikaan, (Peaches for Monsieur le Cure, 2012)
Otava, 2013
Suom. Satu Leveelahti
s. 409

Joanne Harris: Suolaista hiekkaa

Mado palaa Pariisista kotisaareensa kymmenen vuoden poissaolon jälkeen. Saari ei vaikuta enää hyvinvoivalta. Talot rapistuvat ja jöröt itsepäiset saarelaiset kiukuttelevat toisilleen ja uskovat pyhimyksen pelastavan jos pelastaa haluaa. Hänen isänsä ei puhu lähes lainkaan ja Madoa kiinnostaa hänen hiljaisuuden salaisuudet.
Mado saa selville, että naapurisaaren rikas mahtimies suunnittelee omiaan heidän saarelleen ja hän yrittää saada kyläläiset nostamaan päätään ja taistelemaan saaren puolesta. tehtävä ei ole helppo, sillä saarelaiset eivät usko voivansa tehdä mitään. Onneksi Mado saa avukseen saaressa asuvan muukalaisen Flynin, jonka saarelaiset ovat ottaneet yllättäen avosylin vastaan.

Tuttuun Harrisin tyyliin saaren tunnelmaan pääsee loistavasti eläytymään. Kuvailtu on taas tuoksut ja tuntemukset niin tarkasti, ettei keneltäkään jää varmastikaan saari kaukaiseksi lukiessaan.
Osa hahmoista sen sijaan jäi aika kaukaiseksi itselleni. Päähahmot olivat ihan selkeitä, mutta sitten loput saarelaiset tuntuivat haastavilta. Vähän väliä piti muistella, että kukas tuo nyt sitten oli ja miksi se on kiukkuinen tuolle. Ehkä se vain johtui saarelaisten samankaltaisuudesta, kun heillä ei ollut kovin paljoa omia henkilökohtaisia luonteenpiirteitä.

Kirjassa on rauhallinen tunnelma ja se kannattaa muistaa kirjaa lukiessa ja nauttia vain saaren kuvailusta ja karuista oloista. Salaisuudet kyllä paljastuvat sitten lopussa ja vauhdilla. Mielestäni liiankin lyhessä ja vauhdikkaassa pätkässä, sillä muuten rauhallinen kirja tuntui saavan liian töksähtävän lopun.


Suolaista hiekkaa, (Coastliners, 2002)
Otava, 2003
Suom. Satu Leveelahti
s. 351

Joanne Harris: Karamellikengät

Karamellikengät ovat jatkoa Pienelle suklaapuodille, jonka luin reilu vuosi sitten. Pienestä suklaapuodista tutut Vianne ja Anouk seikkailevat tässäkin kirjassa, mutta tälläkertaa nimillä Yanne ja Annie. Heidän perheensä on kasvanut omalaatuisella Rosette tytöllä. Suurin muutos heidän elämässään ei kuitenkaan ole nimen ja maiseman vaihdos. Yanne on lopettanut suklaanvalmistuksen ja kaikenlaisen taikuuden.
Neljän rauhallisen vuoden jälkeen heidän elämäänsä sekoittamaan astuu usein henkilöllisyyttään vaihtava Zozie de L'alba. Onko Zozien tarjoama apu sittenkään ilmaista?

Pienessä suklaapuodissa ihastuin upeaan kuvailevaan tekstiin. Varsinkin suklaasta. Onneksi sitä löytyi myös Karamellikengistä roppakaupalla. Kirjan alussa tosin ei suklaata hirveästi kuvailtu, mutta kun Vianne alkoi suklaanvalmistuksen uudestaan täyttyi kirjakin upeilla kuvailuilla tuoksuista ja mausta.

Taikuus pääsi tässä kirjassa huomattavasti enemmän esille kuin pienessä suklaapuodissa. Taikuuden maailmaan oli ihana sukeltaa. Juoni kulki rauhallisesti, mutta tylsää ei kirjan parissa tullut, sillä kirja on erittäin tunnelmallinen, suorastaan käsinkosketeltavan aito.

Viannen valmistavaa kaakaota voisi kyllä kupillisen saada kirjan mukana, kun lukiessa tekee kokoajan mieli suklaata ja varsinkin sitä kaakaota.

Tärkeimpien hahmojen ajatuksiin pääsee loistavasti, sillä kertoja vaihtelee luvuittain. Minä kertojina vuorottelee Vianne, Anouk, sekä Zozie.

Lue myös: Pieni suklaapuoti.


Karamellikengät, (The Lollipop Shoes, 2007)
Otava, 2008
Suom. Satu Leveelahti
s. 512
Kannen suunnittelu: Claire Ward / TW

Joanne Harris: Pieni suklaapuoti

Vianne Rocher ja hänen tyttärensä katselevat karnevaalia  ranskalaisessa Lansquenetin kylässä. He ovat matkustaneet koko ikänsä etsien oikeata paikkaa, mutta Viannen tahto on vienyt heitä koko ajan eteenpän. Vieraita ihmisiä katsoessaan hän pohtii voisiko tämä viimein olla oikea paikka heille.
Pian Vianne jo avaakin kylän papin kauhuksi kirkkoa vastapäätä pienen suklaapuodin. Kylän asukkaat uskaltautuvat pikkuhiljaa puotiin maistelemaan syntisiä herkkuja papin saarnoista huolimatta. Asukkaat jopa alkavat kertomaan asioistaan iloiselle ja elämää täynnä olevalle Viannelle ja uskaltautuvat jotkut jopa tekemään muutoksen elämässään.
Pappi on varma, että Vianne tekee kaiken vain haastaakseen kirkon taistoon ja niin hän päättää ottaa ohjat omiin käsiinsä pelastaakseen kylän muukalaiselta.

Pienestä suklaapuodista tulee ensimmäisenä mieleen suloinen ja makea. Kirjan sivut pursuavat suklaaherkkuja, joten niitä kannattaakin varata lukuhetkiä varten, ettei sitten tarvitse heti lähteä kirjan äärestä kauppaan. ;) Ei sitten muuta kuin villasukat jalkaan ja kaaakaomuki kätösiin niin tunnelma on kohdillaan. Tälläinen fiilis minulle tästä kirjasta tulee.
 Henkilöt ovat aika selkeästi jaettu "hyviin" ja "pahoihin", eikä mitään super yllätyksiä löydy. Tosin jokimustalaisen ja Viannen välinen tapahtuma tuo kirjaan mukavan muutoksen ja tekee muuten hieman liiankin täydellisestä Viannesta inhimillisemmän. Tarina kulkee rauhallisesti, mutta lukukokemus ei todellakaan ollut tylsä, sillä tunnelma kirjassa oli loistava ja koukuttava. Tunnelman luojina toimii mielestäni parhaiten värien ja tuoksujen kuvailu
Kirjan kerronta tapaahtuu vuorotellen Viannen ja kirkkoherra Reynaudin näkökulmasta, joka tekee kirjasta mielenkiintoisemman, sillä Reynaldin elämästä paljastuu pieniä mielenkiintoisia juttuja.
Taikuutta kertomuksesta löytyy myös. Vianne on jonkinlainen noita, vaikka kirjasta ei kuitenkaan täysin selviä millaisiin tekoihin hän pystyy. Myös kylän vanha ja omia teitään kulkeva Armande on noita, mutta tästäkään ei sen enempää kerrota.
Kirjaan perustuvaa elokuvaa en ole ikinä katsonut, enkkä muistaakseni hirveästi arvosteluja kirjasta lukenut, joten sain lukea tätä ilman minkäänlaisia ennakko odotuksia. Tämä on mielestäni täydellinen kirja kylmeneviin syys iltoihin.


Pieni suklaapuoti (Chocolat, 1999)
Otav, 2009
Suom.Arja Gothoni
s.413
Kannen kuvat: Stuart Haygarth