Maija Kajanto: Sitruunakevät

 

Krisse ja Tommi ovat viettäneet vuoden ulkomailla, mutta viimein on aika palata kummankin kaipaamalle Pyhävirralle. Vuodessa asiat ovat jonkin verran muuttuneet, eikä Krisse ole heti varma siitä mihin hän ryhtyisi. Kahvila Koivun tiloissakin on uusi yrittäjä. Sitten Krisse kokee suuren menetyksen, ja eteenpäin jatkaminen tuntuu lähes mahdottomalta. Menneisyydestä paljastuvat salaisuudet kuitenkin antavat uutta ajattelemisen aihetta, ja saavat Krissen jälleen varovaisesti touhuamaan.

"Siitä tuli omituinen, hiljainen ja lämmin iltapäivä. Krisse istui paikoillaan puun alla, katseli ympärilleen ja seuraili puutarhan elämää."s.123

Sitruunakevät on Kahvila Koivu -sarjan neljäs osa.

Krissen elämä on isojen muutosten edessä, ja kirja keskittyykin paljon sellaiseen elämän pohdiskeluun. Arkea, ystäviä ja parisuhdetta ei kuitenkaan unohdeta, vaan tuttujen Pyhävirtalaisten elämää päästään jälleen seuraamaan. Arkisia askareita ja hyvää ruokaa muistetaan tälläkin kertaa kuvata reilusti, ja siitähän minä nautin. 

Tämä on ehkä tähän astisista sarjan osista oma suosikkini. Tai ainakin kilpailee siitä Taatelitalven kanssa. Surullinenhan tämä on, enkä itkulta välttänyt. Suruaikaa kuvataan kauniisti ja uskottavasti, ja se saa paljon tilaa kirjassa. Kaiken sen surun keskellä on kuitenkin lämmin tunnelma, josta huokuu välittäminen ja hyvä yhteishenki. 

Kevättä ja heräilevää luontoa kuvataan kauniisti. Kevät sopiikin kirjan muutoksien ja uudistuksien täyteiseen juoneen täydellisesti. Heräilevä luonto ja valon lisääntyminen yhdistettynä tähän haikeaan tunnelmaan, tutuista asioista luopumiseen ja pieniin innostuksen poikasiin luo juuri oikeanlaisen tasapainon. 

Sitruunakevät

WSOY, 2024

Kansi:Kaisu Sandberg

Sarja-asu: Laura Noponen

s.252

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan perijä

 

Jenny ja Fredrik Barkerin ottotytär Martta palaa veljensä kanssa Ruotsista Suomeen. Paluu Turkuun on Martalle iso asia, sillä lapsuuden muistot kuiskivat joka nurkalla, niin hyvässä kuin pahassa. Martta aloittaa työt kansankirjastossa, mutta vapaa-aikana hänen toivotaan tutustuvan seurapiireihin yhdessä puuvillatehtailija Robertin kanssa. Martta ei tunnu solahtavan seurapiireihin kovin hyvin, vaan viettäisi mieluummin aikaansa lapsuudenystäviensä kanssa. Mutta miten käy kun seurapiirituttavat ja vanhat lapsuudenystävät eivät tule keskenään lainkaan toimeen?

"Martta hämmästyi, kun Juho remahti nauruun, joka sai kireät piirteet kasvoilta katoamaan. -Sä oot kyl aikamoinen tapaus."s.234

Puuvillatehtaan perijä on toinen osa Puuvillatehdas -sarjasta.

Ensimmäisen osan tapahtumista on kulunut aikaa, ja tässä osassa on aivan uudet päähenkilöt, sillä nuoreksi naiseksi varttunut Martta, Jennyn ottotytät pääsee päärooliin.

Eletään 1900-luvun alkuvuosia. Isot muutokset myllertävät Suomessa. Levottomuudet lisääntyvät, kun ihmiset ovat kyllästyneet sortoon ja senruuriin. Kirjassa kuvataan myös suurlakkoa. Kirja onnistuukin yhdistämään taitavasti ja uskottavasti historiaa ja sen tärkeitä tapahtumia tuohon kirjan kevyempään romantiikkateemaan.

Martan luoviminen eri säätyluokkien välillä on kiinnostavaa luettavaa, ja sitä kautta päästään niin työläisten kuin johtajienkin ruokapöytiin kurkistelemaan arkea ja kuulemaan kummankin säädyn mielipiteitä ja ajatuksia. Kaiken sen keskellä nuori Martta kasvaa, etsii itseään ja tuskailee rakkaushuolissa, sillä miehistä tuntuu olevan vaikea ottaa selkoa, olivat he sitten työläisiä tai johtajia.

Kirja onkin upea kurkistus Turkuun lukuisine tarkkaan mietittyine yksityiskohtineen. 1900-luvun Turun miljöö muovautuu lukijan eteen tuoksuineen ja äänineen. Isojen tapahtumien lisäksi kirja tarjoaa valtavan määrän pienempiä kiinnostavia juttuja historiasta. Arkea, ruokaa ja tapoja kuvataan runsaasti. Päästäänpä tässä mukaan jopa Naantalin kylpylään, jossa parantavia kylpylähoitoja tarjotaan moneen vaivaan.

Puuvillatehtaan perijä

Gummerus, 2022

s.368

Suzanne Collins: Nälkäpeli -Balladi laululinnuista ja käärmeistä

 

Kymmenes nälkäpeli lähestyy. 18-vuotias Coriolanus Snow valmistautuu Capitolissa tehtäväänsä ohjaajana. Coriolanus ei ole tyytyväinen kuullessaan, että hän saa ohjattavakseen vyöhykkeen 12 tytön. Voiton mahdollisuus tuntuu olemattomalta, ja voittoa Coriolanus tarvitsee kipeästi. Snown ennen niin mahtava suku ei ole sodan jälkeen päässyt jaloilleen, ja Coriolanuksen on viekkaudella ja sinnikkyydellä päästävä eteenpäin. Sitten hän kohtaa ohjattavansa, tuon merkillisen, lumoavan tytön, eikä mikään ole enää selkeää.

"Coriolanus ajatteli äitinsä puuterirasiaa. Tuoksuvaa jauhetta. "Äiti tuoksui aina ruusuilta", Coriolanus sanoi ja nolostui heti. Hän ei maininnut äitiä juuri koskaan edes kotona."s.109

Balladi laululinnuista ja käärmeistä sijoittuu Nälkäpeli -trilogiasta tuttuun maailmaan, kertoen trilogiasta tutuksi tulleen presidentti Snown nuoruudesta. Kymmenes Nälkäpeli on alkamassa, ja lukijat pääsevät seuraamaan millainen tämä kammottava tapahtuma oli ennen kuin siitä tuli suosittua ja näyttävää viihdettä Panemin asukkaille. 

Oli kiinnostavaa kurkistaa sodan jälkeiseen Panemiin, kuulla Nälkäpeli -trilogian pahiksen kokemuksia sodasta, pelosta, köyhyydestä ja Nälkäpelin hirveyksistä. Kirja tempaisi minut mukaansa heti alusta, ja luin sitä ahmien lähes loppuun asti. Juonenkäänteet ja Snown kasvu kohti huonoja valintoja, ja sitä lukijoille tuttua hirveää presidenttiä pitivät otteessaan. Snown ja Lucyn tarinakin vaikutti varsin lupaavalta. Mutta sitten kirjan loppu jotenkin lässähdytti tarinan. En vain saanut niistä Snown ja Lucyn viimeisimmistä hetkistä otetta, ja kaikki tuntui tapahtuvan lopussa liian nopeasti siihen nähden, miten rauhalliseen tahtiin muuten koko kirja oli kulkenut. 

Tuota loppua lukuun ottamatta tämä oli kuitenkin oikein hyvä kirja, jonka synkässä tunnelmassa viihtyy mainiosti. Erityisesti oman mielenkiintoni herätti pieneen rooliin jäänyt Tigris, Coriolanuksen serkku, joka olisi voinut minun puolestani saada huomattavasti enemmän tilaa kirjassa. Pitäisi lukea joskus uudestaan varsinainen Nälkäpeli -trilogia, koska muistaakseni Tigris esiintyi myös siellä.

Balladi laululinnuista ja käärmeistä, (The Ballad of Songbirds and Snakes, 2020)

WSOY, 2020

Suom. Helene Bützow

s.601

Sari Peltoniemi: Allmaan vaskitsa

 

Allmaassa asuva vaskitsa on kauhuissaan maassaan tapahtuvista hirveyksistä, sillä hiidet ovat ottaneet paikan omakseen kiusaten kaikkia ja tuhoten paikkoja. Normaalisti järjestystä ylläpitävää avaimenkantajaa ei jostain syystä ole enää aikoihin näkynyt, joten pieni vaskitsa joutuu lähtemään Kieliseen etsimään apua. Kielisessä Miranda, Veera ja Olavi ovat toipuneet viimeisimmistä seikkailuistaan, mutta ottavat nyt innolla uudet vastaat. 

"-Taivazala on yllä ja Allmaa on alla, Mosse tuntee molemmat, ja vielä kolmannenkin paikan. Kielisestä on yhteys niihin kaikkiin, Mosse selitti."s.77

Allmaan vaskitsa on toinen osa Avaimenkantaja -trilogiasta.

Mukavan lyhyiksi luvuiksi jaettu kirja on koukuttavaa nuortenfantasiaa. Tätä kirjaa lukee mielellään. Hahmojen ja Kielisen salaisuudet paljastuvat vähän kerrallaan, ja vielä jäi odotettavaa trilogian viimeistä osaa vartenkin. Kuitenkin kirjassa kulkeva pääjuoni ratkeaa, eikä kirja jää keskeneräisen oloiseksi.

Seikkailua ja jännitystä on tarjolla Allmaassa, jossa hiisien aiheuttamat ongelmat ovat välillä aika hurjia. Arkisempiakin asioita kuitenkin mahtuu mukaan, niin kuin luonnon ja Allmaassa asuvien otusten kuvaustakin.

Allmaan vaskitsa

Tammi, 2017

Kuvittanut: Laura Haapamäki

s.284

Christoffer Holst: Suviunelmia ja verenpunaa

 

Cilla Stormin unelmissa on jo pitkään ollut oma kesämökki. Kun ero sitten koettelee, ajattelee Cilla repäistä ja ostaa oman paikan. Tosin toimittajan työllä ei ihan unelmien kesäpaikkaa osteta, mutta saa sillä kuitenkin siirtolapuutarhapalstan kauniista Pullasaaresta.

Tervetulotoivotus kesäisessä saaressa tosin voisi olla mukavampikin, sillä Cillan vietettyä ensimmäinen yö mökissään, tapahtuu saarella murha. Utelias Cilla kohtaa vertaisensa naapurin Rosiessa, jonka kanssa hän alkaa jo käydä tapausta tutkivan komean poliisin hermoille. 

"Kahvia juodessani mieleeni nousee kuva. Tytön ruumista, kuinka sen on täytynyt leijua pinnan alla kuin hidastetussa filmissä, kuin vesikummitus."s.47

Suviunelmia ja verenpunaa aloittaa Cilla Storm -dekkarisarjan.

Tässäpä sellainen ihanan kevyt ja kesäinen dekkari, jossa ei edes yritetä vääntää monimutkaisia kuvioita rikoksen ympärille. Pääpaino kirjassa pysyy selkeästi viihteen puolella keskittyen Cillan elämään ja suhteisiin. Ruumitakin kirjassa tulee, ja kylmiä väreitä aiheuttavia tilanteita mahtuu mukaan, kun Cilla nuuskii tapausta, mutta se kaikki pysyy melko kevyesti mukana. 

Kirja on helppolukuista ja mukavan rentoa luettavaa. Juhannus ja kesän vietto Bullholmenin siirtolapuutarhassa vie mennessään, ja kuin huomaamatta kirja onkin jo luettu. Hyvää ruokaa, ystäviä ja sopivan karmeita tapahtumia tasaisin väliajoin, mikä voisi olla mukavampaa tällaisessa kodikkaassa dekkarissa? 

Tarinaa kerrotaan Cillan näkökulmasta, ja hänen ajatuksiaan omasta elämästään kuvataan paljon. Toki myös mietteitä siitä, kuka voisi olla murhaaja. Pidin Cillasta, vaikka hän onkin välillä melko ärsyttävä omissa tutkimuksissaan, enkä yhtään ihmettele poliisin ärsyyntymistä. Cillan seikkailujen parissa haluan ehdottomasti jatkaa. 

Suviunelmia ja verenpunaa, (Sötä, röda sommardrömmar, 2018)

WSOY, 2024

Suom. Hanna Jokela

s.287

Anne-Maija Aalto: Korento

 

Satomi ja Mai asuvat saarella. joka ennen vesien nousua oli Japani. Nuoret asuvat internointilylässä eläen hyvin tarkkaan määrättyä arkea. Raskasta työtä, huonoa vettä, vähän ruokaa ja paljon kurjuutta. Kylän asukkaat ovat vuosien varrella turtuneet määräyksiin. Kaikki taistelutahto ja unelmat paremmasta tuntuu kadonneen iäksi. Sitten rikas komentaja Rafikov saapuu kylään ja vie mennessään Main. Satomissa herää palava halu muuttaa asioita, mutta mitä tehdä, kun kaikki valta on rikkailla, ja pienikin kuriton teko, saattaa viedä hengen joltakin hänen läheiseltään.  

"Kun olen syönyt, kehoni valtaa uupumus. Se on enemmän kuin pelkkää väsymystä. Se on sitä, että haluaisin lakata kokonaan olemasta."s.13

Korento aloittaa ilmastokatastrofin jälkeiseen maailmaan sijoittuvan dystopia -trilogian.

Olen tottunut lukemaan dystopioita, jotka ovat täynnä toimintaa ja sankareita, jotka ovat kykeneviä pelastavat koko maailman ja kaikki kärsivät ihmiset ilman sen kummempia taitoja. Olikin ihanaa lukea nyt tällaista aivan eri tyyppistä dystopiaa. 

Tässä kirjassa nimittäin edetään hyvin rauhalliseen tahtiin. Kirjan kaunis kieli kuvaa upeasti ja koskettavasti niin julmia, kuin kauniimpiakin hetkiä. Tarinaa kerrotaan Satomin näkökulmasta, mutta hänen kauttaan saadaan todentuntuinen kuva elämästä internointikylässä, sekä sen asukkaista. Tunnelma on lannistunut, mutta varovaisen toivon pilkahdukset kytevät Satomissa. Arki ja olot kylässä osoittautuvat piinallisiksi, ja tähän rankkaan elämään tutustutaan ajan kanssa. Suurimman roolin kirjassa saakin ihmiset ja heidän arkensa. Toiminta on vähäistä, mutta uskottavaa. 

Rakastin tämän kirjan verkkaista tunnelmaa, kauniisti luotua maailmaa kaikkine synkkine ja raakoine elementteineen, sekä niitä pieniä kauniita ilon aiheita, jotka loivat kaiken julman vastapainoksi hieman lempeää tunnelmaa. Erityisesti pidin Satomin isän pienestä puutarhasta.

Korento

Otava, 2020

Kansi: Johanna Junkala

s.387

Eveliina Talvitie: Helga

 

Mainos/Kirja saatu kustantajalta.

Helga ompelee itselleen ja kyläläisille vaatteita, tikkaa täkkejä ja lypsää kotonaan lehmiä. Pikku hiljaa pää täyttyy kuitenkin aivan uudenlaisista unelmista. Hän on nähnyt lehdessä upeita pariisililaisia luomuksia, ja haluaa tuoda jotain yhtä kaunista omaankin elämäänsä. Uudenlaisia vaatteita ei maaseudulla katsota kovin hyvällä, mutta Helgan intoa se ei sammuta.

"Yleensä moiset tyhjänpäiväisyydet vaivaannuttivat Helgaa, mutta nyt ne kuulostivat siltä kuin pikkulintu olisi sirkuttanut korvan juuressa lupauksia auringonpaisteesta ja keltaisista kukkapelloista."s.32

Helga aloittaa Ompelija -trilogian, joka kertoo käsityöläisnaisista ja muodin voimasta.

Tämä alle 200 sivuinen romaani, johon pienestä koostaan huolimatta mahtuu 15 vuotta Helgan ja monen muunkin hahmon elämää, koostuu upeista pienistä tuokiokuvista.

Voi miten pidinkään tästä kirjasta ja sen huolella valituista virkkeistä, jotka tuntuvat kertovan aivan kaiken oleellisen luoden samalla kaunista ja aitoa tunnelmaa ympärilleen. Tunnelma, miljöö ja hahmojen tunteet tulevat esiin ilman selittelyä, pienissä arkisissa hetkissä.

Kirjassa eletään vuosia 1948-1963. Helga on päähenkilönä omaa polkuaan kulkeva nainen, jonka pää on täynnä unelmia, ja joka myös rohkeasti toteuttaa niitä. Mutta ei hän ole sellainen tylsä sankari kuitenkaan, vaan nuo rohkeat teot ja päätökset vaativat melko harmaitakin tekoja, jotka tuovat kirjaan särmää. Itse asiassa kirjan sivuhahmoinakin toimivat naiset ovat kaikki melkoisen särmikkäitä, eivät lainkaan yksinkertaisia.

Helga

Into, 2025

Kansi: Timo Numminen

s.195