Jenny Fagerlund: Kesän suuret ja pienet salaisuudet

 

Moa perii isoäitinsä asunnon. Asunto on kulahtanut, mutta hyvällä paikalla. Tosin ei sellaisella paikalla, johon he yhdessä miesystävänsä Rubenin kanssa ovat suunnitelleet muuttavansa. Niinpä asunto on myytävä. Moa alkaa viettää aikaa asunnolla, sillä se helpottaa paikan kuntoon laittamista. Yllättäen Moa alkaa saada isoäidiltään kirjeitä, jotka paljastavat niin isoäidin salaisuuksia kuin herättelevät ajatuksia moan omasta elämästä. Huomaamattaan Moa alkaa nähdä elämänsä aivan uudesta kulmasta.

"Hän mietti mummin kirjettä. Mummi oli pyytänyt, että hän kävisi kaiken kunnolla läpi. Moa huokaisi, nousi sängyltä ja avasi vaatekaapin."s.64

Kesän suuret ja pienet salaisuudet on kertakaikkisen ihana viihdekirja! Yleensä minua ärsyttää suuresti kirjoissa juonenkäänteet, jotka selviäisivät sillä, että ihmiset vain viitsisivät puhua toisilleen, mutta tässä kirjassa se ei ärsyttänyt, vaikka oikeastaan koko juoni rakentui sille, että kaikilla hahmoilla oli salaisuuksia. 

Kirjan tunnelma on lempeän kaunis. Moan elämää ja itsensä löytämisen matkaa on ihana seurata, ja viihdyin tarinan parissa loistavasti. Tästä tuli hetkessä yksi lemppareistani viihdekirjojen joukossa. Kirjassa on paljon arkea ja ihan normaalia elämää, mutta myös pikkuhiljaa auki punoutuvia salaisuuksia menneisyydestä. Kirja muistuttaa lempeästi siitä, että vaikka lähimmäisesi ei aina valittaisi jostakin, voi hän silti käydä läpi monenlaista elämässään, hyvinkin vaikeita asioita. Samalla tämä tarjoaa kauniin tarinan suunnan muutoksesta, vaikka kaikki periaatteessa olisikin hyvin. Tarinasta löytyy myös villakoira, joka ihastuttaa pelkällä olemassaolollaan.

Kesän suuret ja pienet salaisuudet, (Mitt hemliga liv, 2020)

Gummerus, 2022

Suom. Antti Saarilahti

Kannen suunnittelu: Emma Graves

s.304

Holly Black: Julma prinssi

 

Jude on elänyt jo vuosia keijumaailmassa, johon hänet lapsena kaapattiin siskoineen. Keijumaailma ei ole ihmiselle helppo paikka elää, sillä ihmisiä halveksutaan, ja keijumaailman monet houkutukset pistävät helposti pään pyörälle, pahimmassa tapauksessa ne voivat johtaa jopa kuolemaan. Jude päätyy kuitenkin mukaan keijujen hovin juonitteluihin, jotka johtavat kohti pelottavia käänteitä. 

"Vihaan heitä. Vihaan heitä kaikkia niin paljon. Hetkeen en tunne kuin hehkuvaa raivoa, joka polttaa kaikki ajatukseni tuhkaksi. Vedän peitettä tiukemmin harteideni ympärille tärisevin käsin ja annan Locken johdattaa minut metsään."s.105

Julma prinssi aloittaa Ilman väki -sarjan.

Tämän kirjan luettuani ajatukseni keijuista ja keijumaailmasta on hyvin erilainen kuin ennen kirjaa. Kirjan nimessä oleva julma-sana kuvaa paljon muutakin kuin pelkkää prinssiä. Keijut eivät tunnu olevan erityisen lämmintä ja hyväsydämistä porukkaa, sillä oveluus, julmuus, viekoittelu, murhat, kostot ja muut yhtä positiiviset asiat täyttävät heidän arkeaan kaiken juhlinnan ohella tietysti. Keijujen ulkonäkö yllätti myös, samoin kuin ruokakuvailut sun muut yksityiskohdat, jotka luovat keijumaailmasta ja sen asukkaista synkän kuvan. 

Jude on päähenkilö, jonka ajatukset eivät ihan ymmärrettävästi ole erityisen lämpimiä. Onhan hän kasvanut halveksittuna keijujen joukossa. Oli hän kuinka hyvä tahansa, arvostusta ei heruisi. Tuo kovakuorinen, vihainen ja synkkä päähenkilö tekee kirjasta mahtavan. Minusta hänen hahmostaan on saatu niin paljon kaikkea esiin, vaikka sellainen itsekeskeinen vihaisuus onkin eniten esillä. Taustalla häilyy niin paljon muutakin, joka tulee esiin hänen teoissaan. 

Keijumaailma on myös kiinnostava paikka ja olisin sen yksityiskohdista mieluusti lukenut paljon lisääkin, mutta maailmanrakennuksesta oli kaikki pitemmät selostukset jätetty pois ja lukijan on pärjättävä pienemmillä yksityiskohdilla, joita sentään onneksi riittää. Fantasiakirjaksi tämä onkin melko lyhyt ja nopealukuinen. Kirja loppuu mielenkiintoisesti ja saa odottamaan lisää. 

P.S. Pysykäähän kaukana jos keiju sattuu tarjoamaan omenaa.

Julma prinssi, (The Cruel Prince, 2018)

Karisto, 2024

Suom. Suvi Kauppila

s.359

Elly Griffiths: Korppikuningas

 

Arkeologi Ruth Galloway saa kuulla entisen opiskelukaverinsa kuolemasta. Uutinen järkyttää, mutta vielä enemmän hän kauhistuu saadessaan tietää tämän löytäneen jotakin suurta ja merkittävää juuri ennen kuolemaansa. Ruth lähtee Blackpooliin tutustumaan tähän mystiseen löytöön, mutta saa kohdata ahdistavaa uhkailua ja vastustusta. Miksi löytöä ei haluta tutkia, ja oliko ystävän kuolema sittenkaan onnettomuus?

"Kirjassa kerrotaan, että korppeja on kauan pidetty huonona enteenä niiden mustan höyhenpeitteen, raakkuvan äänen ja raadonsyönnin takia. Kiva, Ruth ajattelee. Ehkä en hanki sellaista lemmikiksi."s.56

Korppikuningas on Ruth Galloway -dekkarisarjan viides osa. 

Arkeologiaa, historiaa ja nykypäivän rikoksia on jälleen tarjolla kun Ruth paneutuu uuden löydön pariin. Tuttuun tapaan hän ja komisario Nelson päätyvät uuden nykypäivään sijoittuvan rikoksen pyörteisiin arkeologisen löydön kautta. Tällä kertaa tosin sarjasta tutut Norfolkin maisemat vaihtuvat tilapäisesti Blackpoolin huvipuistokaupunkiin.

Ruthista on tullut jo hyvä tuttu ja oli mukava palata hänen elämänsä pariin. Kirja on tasapainoinen kokonaisuus sujuvaa viihdettä, joka tarjoaa suhdekiemuroita, lapsiarjen ja työn yhdistämistä, arkeologiaa ja viharyhmiä. Höysteenä on juuri sopivasti mystisyyttä ja taruja. 

Sarjan muiden osien tapaan tämänkin tarinan loppuhuipentuma on hurja ja täynnä jännitystä. Vaikka olenkin jo ollut sitä mieltä, että ehkä ihan aina Ruthin ei olisi uskottavaa päätyä kirjan lopussa niin täpäriin tilanteisiin. 

Korppikuningas, (Dying Fall, 2013)

Tammi, 2019

Suom. Anna Kangasmaa

s.372