sunnuntai 31. lokakuuta 2021

Halloween -lukuhaasteen koontipostaus

 

On aika lopetella tämän vuoden Halloween -lukuhaaste. Haasteen järjesti jälleen Yöpöydän kirjat -blogi. Kiitos taas kivasta haasteeesta!

Sain tänäkin vuonna luettua kivan monipuolisen valikoiman aiheeseen sopivia kirjoja.

Aloitin haasteen dekkarilla, lukemalla Christian Rönnbackan Ruskan, joka sijoittuu sopivasti syksyyn ja ruskan aikaan. Ruska ei tosin noussut kyseisestä Hautalehto -sarjasta omien suosikkien joukkoon, mutta maisemat sentään oli kauniita.

Dekkareiden maailman jätin tällä kertaa nopeasti ja päätin lukea haasteeseen kirjoja, joissa ollaan enemmän yliluonnollisten otusten parissa. Luin Lisi Harrisonin Monster High -kirjan, joka kertoo koulusta, jossa hirviöt yrittävät käydä koulua tavallisten ihmisten joukossa. Tämäkään kirja ei tehnyt suurta vaikutusta. Tunnelma ei ollut erityisen koukuttava. Lähinnä kirja oli kevyttä teinidraamaa.

Sitten oli aika siirtyä vampyyrifaneille sopivaan kirjaan. Pimeyden olennot sisältää kolme vampyyritarinaa, joiden taso vaihteli. Kirja oli ihan luettava. Ei se mitään kovin erikoista tarjonnut ja kirjan viimeinen tarina oli omasta mielestäni jo niin surkea, että ihmettelin sen ottamista mukaan kirjaan. Kaksi muuta oli kuitenkin ihan hyviä. 

Viimein luettavakseni valikoitui oikeasti hyvä kirja. Elina Pitkäkankaan Kajo oli ehkä vielä sarjan ensimmäistäkin osaa parempi. Kirja tarjosi yllättävän ja synkän rouhean tarinan, joka vei täysin mennessään ja sai vannoutuneen vampyyrifaninkin uskomaan, että ihmissudet ovat vähintäänkin yhtä kiinnostavia olentoja, etenkin jos niistä osaa kirjoittaa yhtä taitavasti kuin Pitkäkangas. 

Iloisempaa ja varsin hulvatonta meininkiä kuukauteen tarjosi Max Brallierin Maailman viimeiset tyypit, joka esittelee lapsille/nuorille sopivan zombitarinan. Tässä kirjassa oli vauhdikasta toimintaa ja runsaasti hauskoja tilanteita.

Lopuksi luin Ilkka Auerin Hornantulen, joka jatkoi Kymnaasista tutun Sofian tarinaa. Tässä kirjassa riitti pahaenteistä tunnelmaa, joka lähestyi Kymnaasia ja sai lukijan pelkäämään hahmojen puolesta.

Voisin siis sanoa, että kuukausi ei Halloween -haasteen kannalta alkanut parhaiden kirjojen parissa, mutta loppua kohden parani huomattavasti. Kaikista lukemistani kirjoista löytyi kuitenkin jotakin hyvää.

Ilkka Auer: Hornantuli

 

Sofia on käynyt nyt yhden lukuvuoden Kymnaasia, sisäoppilaitosta kahden maailman rajalla. Hän on oppinut paljon kaikkea ja nyt hänen on aika saada ensimmäinen oikea tehtävä. Sofialle määrätään ensimmäinen autettava pinnalta, ja vaikka häntä jännittää, on hän silti innoissaan. 
Pinnalla Sofia näkee ja kuulee huolestuttavia asioita, joista myös Kymnaasissa aletaan jo huolestuneesti puhua. Jokin pelottava, liekehtivä ja paha lähestyy Kymnaasia, polttaen tiensä päivä päivältä lähemmäs. Sofian on yhdessä muiden Kymnaasilaisten kanssa keksittävä ratkaisu, ennen kuin on liian myöhäistä. 
"Muuta liikennettä ei ollut, ja tie kulki satumaisen kauniissa, vehreässä kesäaamupäivän unelmassa, aivan kuin toisessa maailmassa. Autiuden tunnetta korostivat puista edellisen yön ukkosmyrskyssä pudonneet risut."s.194
Hornantuli on toinen osa Sofiasta kertovasta, Kymnaasiin sijoittuvasta sarjasta. 
Hornantuli johdattaa lukijan Kymnaasiin, jossa kesä on aluillaan. Aikaisempien tapahtumien jäljet on saatu pikkuhiljaa siivottua ja korjattua. Kaikkialla on kaunista, luonto herää ihastuttavaan vehreyteen. Tunnelma on Kymnaasissa hetken lähes seesteinen, ennen kuin uudet uhat ilmestyvät ilmoittelemaan itsestään ja edessä on jälleen hurjaa toimintaa, niin pinnalla, Kymnaasissa, kuin helvetissäkin. 

Sofian tarinan rinnalla kulkee myös uusien hahmojen, Eerikan ja Annan tarina. Eerika on pinnalla elävä tavallinen ihminen, joka yrittää pitää tyttärestään Annasta huolta, vaikka elämä on koetellut kumpaakin julmasti. Kymnaasia uhkaavat pahuudet tuntuvat olevan yhteydessä myös Eerikaan ja Annaan, niinpä näiden ihmisten ja Kymnaasin asukkaiden tiet kohtaavat ja tarina yhdistyy kiinnostavaksi kokonaisuudeksi, jossa kaikki liittyy kaikkeen. 

Hornantuli on taianomainen kirja, jossa ei aina aivan tiedä, ollaanko tekemisissä ihmisten, vain jostain synkemmästä paikasta saapuneiden tyyppien kanssa. Pidinkin kirjassa eniten tuosta synkästä tunnelmasta, joka tuntui vainoavan vähän joka paikassa. Kauhistuttavat lapsihahmot, epätietoisuus ja pahuus ympäröi Kymnaasin vehreää ympäristöä, kaunista koulua ja sen iloisia asukkaita tuoden pahaenteisen tunnelman kaikkien mieleen. 

Lue myös: Kymnaasi


Hornantuli
Haamu, 2021
Kannen kuva: Ilkka Auer
s.351

maanantai 25. lokakuuta 2021

Max Brallier: Maailman viimeiset tyypit

 

Melkein kaikki kaupungin asukkaat ovat muuttuneet zombeiksi, tai paenneet niitä. Sen sijaan 13-vuotias Jack on muuttanut puumajaansa, joka on varustettu katapulteilla, ja jota ympäröi vallihauta. Puumajassaan Jack suunnittelee maailmanlopun taidonnäytteitä, jotka saa läpi kun suorittaa haasteet. Jackilla on eräs taidonnäyte, joka on muita tärkeämpi. Hän aikoo pelastaa ihastuksensa, June Del Toron, kunhan vain ensin löytäisi tämän. Tehtävä ei ole helppo, sillä kaupunki kuhisee normizombien lisäksi myös paljon vaarallisempia otuksia. Onneksi Jack saa koottua avukseen loistavan tiimin, jonka kanssa tehtävä on helpompi kuin yksin. 
"Olen dorka orposoturi. Olen zombeja vastaan taisteleva, monstereita surmaava jäätävä pyörremyrsky (en oikeasti, mutta tämä on mun tarina, joten turha mukista)."s.31
Maailman viimeiset tyypit aloittaa uuden lasten/nuortenkirjasarjan, jossa noin 13-vuotiaat nuoret yrittävät selviytyä zombien ja muiden hirviöiden täyttämässä maailmassa. 

Maailman viimeiset tyypit aloittaa sarjan vauhdikkaasti. Tarinassa tapahtuu koko ajan jotakin, eikä tylsää ehdi tulla. Tarina on täynnä hurjaakin hurjempia tapahtumia ja läheltä piti tilanteita. Hahmot ovat aika vekkuleita, samoin tarina. Teksti on rentoa, osittain puhekielistä, ja täynnä hauskoja sutkautuksia. Douglas Holgaten mustavalkoiset piirroskuvat, jotka välillä muuttuu melko sarjakuvamaisiksikin, elävöittää entisestään, muutenkin eloisaa tarinaa. 

Tässä tarinassa ei ole mitään tönkköä. Se on hauska, jännittävä ja varmasti vähemmänkin lukeville sopiva. Vaikka kirja teemansa puolesta sopii ehkä jopa kauhugenreen, on päällimäisenä kuitenkin runsaasti huumoria.

Tarina etenee vauhdikkaasti, ja uusia hahmoja, sekä hirviöitä ja muita örkkejä tipahtelee mukaan tasaisin väliajoin. Porukkaa ei kuitenaan ole liikaa, sillä kaikilla on kirjassa tärkeä rooli ja heidät ehditään esitellä kunnolla. 


Maailman viimeiset tyypit, (The Last Kids on Earth, 2015)
WSOY, 2018
Kuvittanut: Douglas Holgate
Suom. Ulla Selkälä
s.225

torstai 21. lokakuuta 2021

Elina Pitkäkangas: Kajo

 

Muurien ympäröimä Kuurankeron pikkukaupunki on toukokuisen hukkaterrorin jälkeen entistä tarkemmin Jahdin tarkkailemana. Ihmiset ovat peloissaan ja epäluuloisia. Inkan suunnitelma toi mukanaan monia hirvittäviä seurauksia ja niiden kanssa hänen on nyt elettävä, mutta hän ei suinkaan ole ainoa. Myös monet muut joutuvat piileskelemän ja pelkäämään hänen tekojensa takia.
"Hänen matalan äänensä kuuleminen sai katseeni kohoamaan ansalangoista. En ollut kuullut hänen nauravan sitten Kuurankeron, ja olin ehtinyt jo unohtaa, kuinka syvältä hänen naurunsa kumpusi. Kuinka se sai hänen nenänsä nyrpistymään ja suun aukeamaan niin, että terävät kulmahampaat näkyivät. Matleena oli kiduttavan kaunis nauraessaan."s.121
Kajo on toinen osa Kuura -trilogiasta.
Kajo ei aikaile vaan tapahtumat jyrähtävät käyntiin aika lailla siitä mihin ne Kuurassa jäivät. Täytyy myös heti kehua, että tämä ei todellakaan ole yksi niistä jatko-osista, joissa ei paljastettaisi juuri mitään ja joka muutenkin tuntuisi vaan sellaiselta pakolliselta täytteeltä sarjan keskellä. Kajo on nimittäin alusta loppuun täyttä tarinaa, joka kuljettaa niin hahmojen elämää, kuin juontakin eteenpäin kunnolla. 

Kajo on synkkä, rouhea ja rohkea kirja, jonka tapahtumat ovat niin yllättäviä ja järisyttäviä, että välillä en ollut edes uskoa mitä juuri luin. Hahmoista paljastuu paljon uusia puolia, ja he kehittyvät ja kasvavat mukavan tasaisesti. Myös uusia kiinnostavia hahmoja tuodaan tarinaan. Heihin olinkin jo osaan saanut tutustua valmiiksi, sillä heidän taustatarina kerrotaan Hukan perimät kirjassa, joka on itsenäinen kirja samoissa maisemissa. 

Kajo oli jälleen loistava kirja Pitkäkankaalta, joka osaa herättää ihmissusimyytit eloon yllättävällä ja omanlaisella tavalla. On myös mahtavaa, että kirjat sijoittuvat Suomeen, sillä ihmissudet sopivat metsiimme loistavasti. 

Lue myös: Kuura


Kajo
Myllylahti, 2017
Graafikko: Karin Niemi
s.343

maanantai 18. lokakuuta 2021

Charlaine Harris, Maggie Shayne ja Marilyn Tracy: Pimeyden olennot

 

Pimeyden olennot koostuu kolmesta vampyyritarinasta. Kaikki tarinat ovat pituudeltaan noin 200-sivuisia, mutta fonttikoko kirjassa on hyvin suuri, joten todellisuudessa tarinat eivät ole kovin pitkiä. Tyyliltään tarinat ovat mukavan erilaisia, vaikka kaikki ovatkin vampyyrirakkaustarinoita. Eivät nämä ihan priimaa ole laadultaan, mutta viimeistä tarinaa lukuunottamatta ihan kelvollisia vampyyritarinoita kuitenkin. Mielestäni paras tarinoista oli Iltahämärän valat, sitten Tanssiva kuolema ja huonoin oli Aamuyön morsian, mutta se olikin sellaista kuraa, että olisi kannattanut olla lukematta.
"Rue ei ollut koskaan ennen koskettanut vampyyria. Hän oli kotoisin pikkukaupungista Tennesseestä, eikä siellä nähnyt koskaan mitään niin eksoottista."s.22
Kirja alkaa tunnetun Charlaine Harrisin tarinalla, Tanssiva kuolema. Tarina kertoo Ruesta, joka on kokenut elämässään paljon kamalia asioita, joten vaikka työpaikka vampyyrin tanssiparina saattaa kuulostaa karmivalta, ei se ole läheskään pelottavin kokemus hänen elämässään. Pian Rue saakin huomata, ettei äksyn oloinen tanssipari, Sean ehkä olekaan niin kamala.

Tanssiva kuolema on vampyyrien osalta hyvin samanlainen kuin Harrisin vampyyreista kertova True Blood -kirjasarja. Vampyyrit elelevät ihmisten keskuudessa juoden keinoverta ja osa ihmisistä pitää asiaa aivan luonnollisena, kun taas osa ihmisistä haluaa tuhota kaikki vampyyrit. 
Tämä on hahmojen osalta varmaan paras kirjan tarinoista. Mukaan mahtuu monenlaista tyyppiä, ja kaikki ehditään esitellä tarpeeksi hyvin. 
"-Tule peremmälle, Rachel kutsui puhuen sillä kertaa hiljempaa, koska hänestä tuntui, että mies kuuli hänet hyvin. -Lämmittele takkatulen ääressä ja näytä ystävilleni, ettet ole heidän lempitarunsa hirviö."s.237
Iltahämärän valat kertoo Rachelista, joka saapuu kotikyläänsä selvittääkseen kylässä nököttävän linnan salaisuutta. Linna on aina kiehtonut häntä, sillä siitä liikkuu paljon huhuja ja kauhutarinoita. Kun kylään vielä samoihin aikoihin saapuu mystinen mies, joka sanoo asuvansa linnassa, alkavat kauhutarinat jälleen liikkua. 

Iltahämärän valat on näistä kolmesta vampyyritarinasta selkeästi perinteisin. On väärinymmärretty yksinäinen komea vampyyri, vanha linna, synkät tarinat menneisyydestä ja toki kauhutarinoiden takia vihaa uhkuvat kyläläiset, jotka pelkäävät niin kovasti kaikkea ulkopuolista, että kyräilevät varmuuden vuoksi kaikkia tuntemattomia. Pidinkin siitä, että kirjaan oli otettu mukaan tällainen perinteisempikin vampyyrirakkaustarina.
"Matala nauru sai hänen ihonsa kihelmöimään. Se oli kuin varoitus tai kutsu. Se kutkutti hänen mieltään ja herätti mielikuvia, jotka hän oli kauan sitten tukahduttanut."s.417
Aamuyön morsian kertoo kostoa janoavasta Tarasta. Hän on saanut selville, että paholainen, vampyyri on murhannut hänen sisarensa. Tara aikoo tuhota tuon otuksen hinnalla millä hyvänsä, ja kun mies viimein astelee hautajaisiin, on Tara valmis menemään vaikka naimisiin saadakseen miehen ansaan. 

Aamuyön morsian on täynnä pahisvampyyreja, joilla ei tietenkään ole enää minkaanlaisia tunteita jäljellä. vai onko sittenkin?
Tämä oli ehdottomasti surkein tarina näistä kolmesta. tylsä, ennalta-arvattava ja niin epäuskottavilla juonenkäänteillä varustettu tarina, että ihmettelin läpi tarinan, miten se on pässyt edes mukaan tähän kirjaan. 


Tanssiva kuolema, (Dancers in the Dark, 2004)
Iltahämärän valat, (Twilight Vows, 1998)
Aamuyön morsian, (Married by Dawn, 1998)
Förlaget Harlequin, 2010
Suom. Virpi Kuusela
s.601

perjantai 15. lokakuuta 2021

Maria Kuutti: Joko joulupukki tuli?

 

On jouluaatto, mutta Aarolla on tylsää. Joulupukkia ei näy ja odotellessa on keksittävä jotain kivaa tekemistä. Aaro päättää leikkiä tonttua ja tehdä kaikkia kivoja tonttujen töitä. Pikkuveli haluaa myös mukaan leikkiin. Pojat nimeävät itsensä Siisti-tontuksi ja Saasti-tontuksi. Niin leikki voi alkaa.
"On jouluaatto ja sataa hiljalleen lunta. Aaro istuu ikkunan edessä. Hänellä on tylsää. Miksei joulupukki voisi jo tulla?"
Joko joulupukki tuli? on jouluinen lastenkirja, joka saa aikuisenkin lukijan hyvälle tuulelle. 
Tekstiä kirjassa on vain vähän. Suurimman osan tilasta vie ihastuttavat kuvat. Kirja onkin mitä mainionta luettavaa jouluaattona, kun lapset eivät välttämättä jaksa keskittyä pitkiin ja paljon ajatustyötä vaativiin kirjoihin, mutta tekemistä kuitenkin tarvittaisiin joulupukkia odotellessa. 

Elina Jasun tekemä kuvitus on aivan ihana. Kauniit kuvat henkivät aitoa joulun tunnelmaa. Ne ovat väritykseltään pehmeitä, ja niiden yksityiskohdat, ympäriinsä kulkeutuneet neulaset, karkkipaperit, lasten askartelemat joulukoristeet ja lämpimän näköiset villasukat ovat aivan parasta. 

Tässä kirjassa on hyvä tunnelma, niin aito ja lämmin, että väkisinkin nousee hymy huulille veljesten leikkejä seuratessa. Oli vielä pakko laittaa lempikuvani kirjasta tänne. Katsokaa nyt miten aito joulun hetki on tuohon alapuolella olevaan kuvaan saatu. 



Joko joulupukki tuli
KVALITI, 2021
Kuvitus: Elina Jasu
Arvostelukappale

keskiviikko 13. lokakuuta 2021

Lisi Harrison: Monster High

 

Melody muuttaa perheineen Beverly Hillsistä Oregon Salemin kaupunkiin. Melodyllä on edessään uusi alku uudessa koulussa, jossa oppilaat eivät hauku häntä, vaan tuntuvat pitävän häntä upeana kaunottarena. Ongelmia toki tulee vastaan lähes heti, sillä aivan kaikki eivät pidä siitä, että hän on koulun uusi oppilas. Lisäksi kaupungissa supistaan hirviöhavannoista ja niiden takia koulussakin joudutaan tekemään omituisia suojausharjoituksia hirviöiden varalta.
""Tämä muutto tekee hyvää meille kaikille. Kyse ei ole ainoastaan siskosi astmasta. Merston High on yksi Oregonin parhaista kouluista. Sen lisäksi tässä on kyse yhteyden luomisesta luontoon ja Beverly Hillsin pinnallisuudesta erkanemisesta""s.7
Monster High on Monster High -sarjan ensimmäinen osa.
Sarja kertoo Oregonin Salemissa asuvasta hirviöyhteisöstä, jonka nuoret käyvät Merston High -koulua ja joutuvat piilottelemaan todellista itseään joka ikinen päivä, ja kuuntelemaan tavisten hirviöpelkoa. 

Tässä ensimmäisessä osassa ääneen pääsee vuorotellen juuri kaupunkiin muuttanut tavistyttö Melody ja juuri luotu Frankie Stein. Molemmat etsivät paikkaansa uudessa koulussa. Toinen yrittää soputua uutena oppilaana ja toinen piilotella todellista luontoaan, vaikka ei missään tapauksessa niin haluaisi tehdä.

Kuvittelin jotenkin, että kirja kertoisi ihan hirviöille tarkoitetusta koulusta, jossa he saisivat olla ihan omana itsenään, mutta oli tämä kiinnostava näinkin. Kirjalla on mielenkiintoinen idea, ja sen sivuilta voi bongata monia tuttuja hirviöitä, vaikka heitä ei alkuun esitelläkään. Pienistä sinne tänne heitellyistä vihjeistä voi kuitenkin päätellä paljon, ja se oli ihan hauskaa. 

Kirja lähti mielestäni hitaasti liikkeelle, ennen kuin mitään kovin ihmeellistä tapahtui. Lähinnä kirja keskittyi muutamiin hahmoihin tutustumiseen, muotiin ja hahmojen arkeen. Vasta lopussa alkoi oikeasti tapahtua paljon kaikkea ja sitten kirja jo loppuikin, joten seuraavalla osalla onkin sitten enemmän hommaa jatkaa tuota kesken jäänytty juonikuviota.

Kirja oli ihan kelvollista luettavaa, mutta ei oikein minun makuuni. Odotin enemmän ehkä jotakin synkempää koulumaailmaa ja vähemmän näin yksinkertaista teinidraamaa. 


Monstr High, 2010
Buster Nordic, 2011
Suom. Sonja Lahdenranta
s.264 

maanantai 11. lokakuuta 2021

Eli Åhman Owetz: Kirjeystäviä

 

Malinin elämä saattaa näyttää siltä, ettei häneltä puutu mitään. Komea mies, hyviä ystäviä, kaunis maatalo, menestyneet lapset, ja mukavaa puuhailua ruokaa laittaen ja käsitöitä tehden. Todellisuudessa Malin suree parisuhdettaan, josta kaikki läheisyys on aikoja sitten loppunut, menetettyjä rakkaita lehmiä, ja turhilta tuntuvia kotihetkiä. Onneksi on kirjastoauto, joka saapuu joka toinen viikko tuoden mukanaan kirjoja, joiden sivuille kadota. 
Kirjastoautossa käy myös Erik, joka yllätyksekseen löytää erään kirjan välistä paperin, jonka omistaja varmasti kaipaa sen henkilökohtaista sisältöä takaisin. Paperille kirjoitetut surumieliset sanat saavat Erikin mielenkiinnon heräämään ja hän haluaa tietää kuka on tuo nainen niiden takana. 
"Joka kerta, kun kävin mielessäni läpi mitä osasin, vastauksena olivat samat asiat. Vanhanaikaiset asiat, joista tuskin oli hyötyä muualla kuin kotona. Ruuanlaitto, leipominen, käsityöt, vihannesten kasvatus. "Huushollaaminen" tuskin oli sitä, mitä työhakemukseen kirjoitettiin, sen minäkin tajusin."s.81
Kirjeystäviä on pieneen maalaiskylään sijoittuva ihatuttavan tunnelmallinen kirja.
Vaikka kirjassa onkin rakkaustarina, se ei ole lainkaan höttöä, eikä pinnallinen. Siitä löytyy paljon paljon muutakin. Se on tarina noin 50-vuotiaasta Malinista, jolla on periaatteessa asiat todella hyvin. Tiedättehän, katto pään päällä yms. Mutta kuitenkin kaikki tuntuu tyhjältä ja hän havahtuu siihen, ettei elä ehkä aivan omaa unelmaansa. Kirjeystäviä onkin kaunis tarina siitä, miten vielä keski-iässäkin kannattaa tarttua unelmiinsa, ja elää täysillä. 

Kirjassa seurataan myös Erikin elämää, sillä kertojina vuorottelevat Malin ja Erik. Myös Erik on kiinnostava hahmo, etenkin pidin hänen harrastuksestaan. Kuitenkin Malinin tarina pääsi parrasvaloihin, ja Erik pysyi hieman etäisempänä hahmona. Tämä vuorottelu kahden kertojan välillä toimi kuitenkin loistavasti. Lukijalle se paljasti niin paljon enemmän, kuin olisi ollut mahdollista vain Malinin näkökulmasta kerrottuna. 

Pidin kirjasta kovasti. Siitä välittyy ihana maaseudun tunnelma, sellainen vanhanaikainen ja pullan tuoksuinen, vaikka ihan nykypäivään tämä sijoittuu Tindereineen ja Helly Hansen -puseroineen. Erityisesti ilahduin siitä, että joulukin oli mahtunut tarinaan. Yllättäen eteeni tuotu joulun tunnelma käsitöineen, joulumyyjäisineen ja pikkuleipineen oli ihana yllätys.


Kirjeystäviä, (Brevvännerna, 2019)
HarperCollins Nordic, 2021
Suom. Meri Ala-Tauriala
Kannen suunnittelu: Lisa Krebs
s.389
Arvostelukappale

torstai 7. lokakuuta 2021

Christian Rönnbacka: Ruska

 

Komisario Antti Hautalehto on jo pitkään suunnitellut vaellusretkeä Lappiin. Kun loma viimein koittaa ja matka Larsin kanssa on alkamassa tulee suunnitelmiin suuri muutos. Hautalehto määrätään työtehtäviin ja loma saa jäädä. Matka tosin suuntaa silti Lappiin, jossa Hautalehdon on määrä toimia oppaana kiinalaiselle miljardöörille ja tämän seurueelle.
Matka ei tietenkään suju rauhallisesti vaan Hautalehto on pian keskellä ehkä elämänsä vaarallisinta seikkailua.
"Kyllä hyvä rinkka yhden miehen iän ja hänen harvakseltaan tapahtuvat retkensä kestäisi. He olivat kulkeneet yhdessä 20 vuotta ja kulkisivat vielä monta lisää."s.17
Ruska on Hautalehto -sarjan kahdeksas osa.
Olen vetkutellut Ruskan aloittamista, vaikka Hautalehto -sarja on yksi mieluisimmista dekkarisarjoista, joita luen. Kirjalla on kaunis nimi ja Lappiin sijoittuva tarina innostaa, mutta kirjan takakannesta ja ensimmäisistä sivuista saa sellaisen käsityksen, että nyt mennään toiminta edellä ja luvassa on räiskintää. Sellainen ei ole aivan minun tyyliäni. Mutta kuitenkin haluan tietää miten Hautalehto pärjäilee, joten viimein luin tämänkin.

Onneksi Rönnbackan kirjoitustyyli on vetävä, lapin luonto kaunis ja Hautalehto kiinnostava hahmo, sillä juoni oli juuri niin kaukana omasta mukavuusalueestani, kuin Lappi on Porvoon poliisiasemasta. Räiskintää ja toimintaa löytyy enemmän kuin tarpeeksi, ja lapinreissun olisin tehnyt mieluummin muussa seurassa. Onneksi sentään se pieni huumorin pilkahdus löytyy myös tästä kirjasta, ja Hautalehto on oma itsensä. Tuttuja ja turvallisia elementtejä siis löytyy tästäkin osasta. 

Täytyy kyllä myöntää, että hautalehto loistaa myös tällaisena toimintasankarina, ja vaikka kaipasinkin takaisin perinteisiin murhiin ja Hautalehdon kollegoiden pariin, oli tämä ainakin vaihtelua, eikä sarjaa voi syyttää kaavoihin kangistumisesta. Kirjan lopussa onkin niin hurjaa meininkiä ja cliffhangereita, että en uskalla edes miettiä mitä kaikkea hautalehdolle ehtiikään sarjan edetessä vielä tapahtua. 


Ruska
Bazar, 2020
Kannen suunnittelu: Jussi Jääskeläinen
s.286

lauantai 2. lokakuuta 2021

Marvi Jalo & Merja Jalo: Iki-ihana Jekku

 

Aino ja Isla saavat hoitaa pientä Aksua, koiranpentua. Ongelmia kuitenkin ilmenee kun pihapiirin vanhemmat tytöt ovat kateellisia ja alkavat tehdä kiusaa. 
Aino ja Isla yrittävät parhaansa. Onneksi he saavat avukseen myös Riken, jonka he apaavat puistossa taluttamassa upeaa ja niin tottelevaista Jekkua, samojedinkoiraa. 
"-Meidänkin pitää opettaa Aksua tottelevaisemmaksi, Aino huomauttaa. -Ei Aksu meitäkään aina kuuntele."s.19
Iki-ihana Jekku on toinen osa Unelmakoirat -sarjasta.
Sarja kertoo Ainosta ja Islasta, innokkaista kaveruksista, jotka rakastavat koiria. Harmikseen heillä ei kummallakaan ole omaa koiraa, mutta naapurustossa asuvaa Aksua onneksi saa hoitaa. 

Iki-ihana Jekku on helppolukuinen, melko lyhyt, mutta hyvin vauhdikas kirja. Se sopii hyvin perheen pienemmille koirafaneille. Esimerkiksi ensimmäisten itse luettavien kirjojen joukkoon tämä saattaa sopia mainiosti, sillä juonessa tapahtuu koko ajan jotain, joten se innostaa jatkamaan, vaikka lukemisen kanssa olisi vielä hidasta. Tarinan ohella kulkee Reija Kiisken veikeä mustavalkokuvitus. 

Kirjassa puhutaan koiranomistamisen vastuusta ja vaikeuksista, mutta hyvin pintapuolisesti, sillä pääpaino on vauhdikkaissa tapahtumissa. Kirjassa ehditään kokea jännittäviä tilanteita ja naapureiden välistä draamaa, mutta myös hauskoja hetkiä esimerkiksi vaahtokylvyssä. 

Mukavaa, että Jalon Siskokset kirjoittavat koirasarjaa myös perheen pienemmille, tästä onkin sitten koirainnostuksen saatuaan helppo jatkaa hiukan vanhemmille suunnatun Jesse-sarjan pariin. 


Iki-ihana Jekku
KVALITI, 2021
Kuvitus: Reija Kiiski
s.68
Arvostelukappale