Anne Salovaara: Näin piirretään kuu

Minerva on 28-vuotias äidinkielen opettaja, joka on eronnut vuosi sitten. Ystävät yrittävät löytää hänelle uuden miehen, ja esittelevätkin hänet monelle. Minerva ei kuitenkaan tunne kipinöintiä näiden miesten kanssa. Mutta kun Minervan tunteet viimein heräävät erästä miestä kohtaan, on edessä vaikea tilanne. Mies nimittäin on hänen oppilaansa Jaakko. Voisiko heidän suhteensa toimia, vaikka lähtöasetelma kuulostaa mahdottomalta?

Aloitin tämän kirjan lukemisen tässä eräänä iltana tarkoituksenani lukea siitä muutama sivu. Pian huomasin lukeneeni siitä puolet. Heti seuraavana aamuna oli herättävä ajoissa lukemaan loput. Näin piirretään kuu on nopeasti luettava, napakka tarina.

Näin piirretään kuu on kirja opettajan ja oppilaan välisestä rakkaudesta. Tässä aiheessa myös pysytään aika tiukasti, eikä kirjan juoni lähde rönsyilemään monenlaisiin sivujuoniin. Kirjassa ei ole mitään ylimääräistä, ei tylsiä kohtauksia, eikä turhaa jaarittelua. Silti kirjaan on saatu paljon arkisia kohtauksia, jotka tekevät hahmoista aitoja. Teksti on arkista, kaunista ja hyvin koukuttavaa. Lukija sysätään hahmojen arkeen vauhdilla. Alussa ei ole pitkiä esittelyjä, vaan hahmoihin tutustutaan kirjan edetessä, heidän normaali arkirutiiniensa kautta. Mitään ei myöskään jäädä pohtimaan, vaan tapahtumat rullaavat vauhdikkaasti eteenpäin.

Kirjan hahmoista on helppo pitää. Minerva ja Jaakko on pari, jonka toivoo saavuttavan onnellisen lopun. Kirjassa heidän suhdettaan toki kauhistellaan, mutta itse en osannut, sillä en vain nähnyt siinä mitään pahaa. Minerva ja Jaakko ovat molemmat aikuisia ja fiksujakin vielä. Odotin loppua suurella jännityksellä, sillä en yhtään osannut arvata millaisen päätöksen Minerva ja Jaakko saisivat. En loppuratkaisusta nyt paljasta muuta kuin sen, että se yllätti.


Näin piirretään kuu
Atrain&Nord, 2019
Kansi: Hannele Harald
s. 223
Arvostelukappale

Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin

Richard Papen koittaa onneaan ja hakee kalliiseen kouluun, jonne yllätyksekseen pääsee apurahalla opiskelemaan. Richard joutuu asettumaan rikkaiden opiskelijoiden joukkoon lähes rahattomana, mutta hänen onneaan se ei latista, sillä hänellä on edessään monien mahdollisuuksien koulu.
Richard haluaa jatkaa kreikan opiskelua, mutta uudessa koulussa se ei käykään niin helposti. Kreikan opettaja on omituinen tyyppi, joka ei halua kuin muutaman valitsemansa oppilaan, ja paikat ovat jo täynnä. Jollakin tavalla Richard kuitenkin onnistuu pääsemään viiden oppilaan sisäpiiriin ja näin ollen myös kuudenneksi oppilaaksi Julianin tunneille.
Richardin elämä täyttyy klassisten kielten opiskelusta ja muiden oppilaiden seurasta. Pian hän saa myös huomata, että sisäpiiriin pääsy tarkoittaa, että hän on mukana eräässä karmivassa tapauksessa. Hänelle selviää, että muut oppilaat ovat syyllistyneet tappoon tehdessään eräänlaista kokeilua. Richard pitää suunsa kiinni tapahtuneesta, mutta tulee vedetyksi entistä enemmän ongelmiin, kun yksi sisäpiiriläisistä näyttää murtumisen merkkejä.

Noniin, viimein jopa minä sain luettua tämän teoksen, jota niin monet ovat hehkuttaneet ja lempikirjakseen valinneet. Odotukset olivat ristiriitaiset. Ajattelin, että jotain hyvää tässä on oltava, kun sitä niin kehutaan, ja toisaalta vähän pelotti, että jospa sitten en pidäkään tästä lainkaan ja edessäni on yli seitsemänsataa sivua tylsyyttä.

Tällä kertaa jälkimmäinen vaihtoehto on lähempänä todellisuutta. Jumalat juhlivat öisin ei vakuuttanut, ei innostanut, eikä tarjonnut minulle juuri mitään mistä pitäisin. En pidä lainkaan siitä, että kirjan alussa jo tiedetään suurin tapahtuma, joka kirjassa tulee tapahtumaan. Ja tässä kirjassa jo ensimmäisellä sivulla kerrotaan, kuka tulee kuolemaan ja missä. Muutenkaan tapahtumat eivät jaksaneet pitää jännitystä yllä, sillä niiden välissä oli pitkiä jaaritteluja ja tylsiä hetkiä. Huomattavasti lyhyemmässäkin kirjassa olisi ehtinyt varmaan nämä kaikki tapahtumat ja tunnetilat saada aikaiseksi. Pidän itse paljon vauhdikkaammista kirjoista.

Suurin syy siihen miksi en tästä pitänyt oli alkoholin, huumeiden ja lääkkeiden käytön määrä. Lisäksi sellainen ankea tunnelma, ja ainainen ahdistus, joka puski tätä kirjaa lukiessa esiin lähes jokaisella sivulla, ei vaan yksinkertaisesti ole minun juttuni lainkaan.

Vaikka en löytänyt kirjasta mielenkiintoisia aiheita, enkä oikein mitään johon samaistua, oli kirjassa sentään muutamia hyviä kohtia ja kiinnostavia henkilöitä, joten täyttä tylsistymistä, ei koko kirjan luku ollut. Henry ja Julian olivat mielenkiintoisia hahmoja, joiden arkea seurasi mielellään. Henryn hahmo oli muutenkin kirjan jännittävin elementti, sillä hänestä ei oikein ottanut selvää ja tuntui kokoajan siltä, että hänellä on paljon salaisuuksia.

Jos minun nyt pitäisi kertoa mistä tämä kirja oikeastaan kertoo, en sanoisi, että se oli jännityskertomus tai murhatarina, vaan kertomus kuudesta onnettomasta nuoresta opiskelijasta, jotka olisivat kaivanneet apua ja tukea. Vaikka he kaikki olivat aikuisia iältään, oli heillä mielestäni edelleen tarve saada joku aikuisempi pitämään huolta. Sitäpaitsi etenkin Richard vaikutti hyvin masentuneelta.

Jumalat juhlivat öisin oli niin kaukana sellaisesta kirjasta, jonka lukemisesta nautin, että taidan suosiolla jättää lukematta muut Tarttin kirjat, vaikka Tiklin lukeminen on myös houkutellut jo monta vuotta.


Jumalat juhlivat öisin, (The Secret History, 1992)
WSOY, 1993
Suom. Eva Siikarla
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti
s. 745

Halloween -lukuhaaste

Lokakuu on ollut halloween -lukuhaasteen aikaa. Yöpöydän kirjat -blogin Niina järjesti tämän hauskan haasteen, joka sopi mainiosti syksyn synkkiin keleihin. Luin haasteeseen kahdeksan kirjaa, yhdeksäs ei ehtinyt mukaan haasteeseen.
Kiitos Niinalle hyvin järjestetystä haasteesta. Osallistuin siihen ensimmäistä kertaa, mutta ensi vuonna mieluusti uudestaan, jos tämä silloinkin järjestetään.

Minun kohdallani haaste oli melko vampyyri painotteinen, sillä neljä noista kahdeksasta kirjasta kertoi vampyyreista.

Kirjat joissa esiintyi vampyyri:

Charlaine Harris: Veren voima

Stephenie Meyer: Uusikuu

Terhi Tarkiainen: Pure mua

Justin Somper: Vampiraatit -Kirottujen laiva


Muista lukemistani kirjoista löytyi aika sekalaisesti kaikenlaisia olentoja ja syksyisiä tapahtumia.

Mats Strandberg ja Sara B. Elfgren: Piiri 
Kirjassa seikkailee Valitut, jotka ovat joukko lukiolaisia tyttöjä. Tytöt saavat tietää olevansa noitia, joiden on pelastettava kaupunki demoneilta.

Mia Vänskä: Saattaja
Kauhukirja, jonka arkiseen tunnelmaa sekoittuu kauheuksia. Päähenkilö on saattaja, jonka tehtävä on saattaa eksyneet kuolleet perille.

Louise Penny: Kuolema kiitospäivänä
Kauniin syksyisiin maisemiin sijoittuva dekkari.

Laura Gallego García: Herääminen -Idhunin kronikat II
Fantasiakirja, jossa seikkailee paljon erilaisia fantasiahahmoja Idhun nimisellä planeetalla.

Laura Gallego García: Herääminen -Idhunin kronikat II

Idhunin -planeetta on velho Ashran Nekromantin hallinnassa. Vastarinnan jäsenet ovat nyt päässeet planeetalle ja taistelu Nekromantin hirmuhallintoa vastaan voi alkaa. Idhunin asukkaat ovat innoissaan ja toiveikkaita, sillä juuri näin profetia on ennustanut. Yksisarvinen, lohikäärme ja shek yhdessä pelastamassa planeettaa. Asukkaat joutuvat kuitenkin odottamaan, sillä kolmikolla on ensin omat murheet hoidettavanaan. Jack ei osaa vielä muuttua lohikäärmeeksi, Victoria ei tiedä kumpaa poikaa hän rakastaa enemmän, ja Christian pelkää shekin sisällään kuolevan.

Herääminen on toinen osa Idhunin kronikoista.
Toisessa osassa päästään tutustumaan enemmän jo Idhunin planeettaan, joka ensimmäisessä osassa oli hyvin pienesti mukana. Planeetta tuokin kirjaan niin paljon uutta asiaa, ettei kaikkia nimiä ja paikkoja muistaisi kirjan luettuaan millään. Tai ainakaan minä en muista enää yhdenkään maagisen tornin, tai kuun nimeä, joita vilahteli tekstissä mielestäni tiuhaan. Olen kyllä melko kokematon tälläisten fantasiakirjojen suhteen, jossa aivan kaikki on keksittyä, pleneetasta ja auringoista lähtien. Myös fantasiaolentoja esiteltiin paljon lisää, ja Idhunin maasta niitä löytyykin varsin monipuolinen valikoima.

Kirja alkaa hyvin vauhdikkaasti, ja jo ensimmäisen sadan sivun aikana on ehtinyt tapahtua niin paljon, että melkein hengästyttää. Taisteluja, rakkautta, petosta, jopa amputaatio. Tämä vauhti on ihan suotavaa, sillä tilaa jää nyt hiukan vähemmän kolmiotraaman tunteiden käsittelyyn, vaikka kyllä sitä edelleen oli paljon.

Pidin tästä toisesta osasta enemmän kuin ensimmäisestä. Tämä johtuu juuri tuosta tapahtumien ja vauhdin määrästä, ja siitä, ettei ihan jokaista taistelukohtaustakin oltu enää täytetty pohtimalla taistelijoiden välisiä tunteita. Tätä oli edelleen myös taistelukohtauksissa, mutta nyt sentään muistettiin kertoa vähän muustakin. Kolmiotraamaa tuntuu löytyvän vähän jokaisesta tämän tyylisestä kirjasta, mutta tässä se tunkee esille mielestäni vähän liikaa.

Kirjan loppu oli karmaiseva. Tarina jäikin niin jännittävään kohtaan, että joskus on luettava myös kolmas osa tietääkseeni miten tarina jatkuu, vaikka toki minulla on vahva tunne siitä, että tämä lopetus kumoutuu jotenkin. Sitä en tiedä miten, mutta jotenkin se käy...

Lue myös: Vastarinta


Herääminen -Idhunin kronikat II, (Memorias de Idhún II -Tríada. Libro 1: Despertar, 2005)
Bazar, 2011
Suom. Satu Ekman
s.362

Louise Penny: Kuolema kiitospäivänä

Quebecin lähellä on pikkukylä Three Pines, jonka asukkaat tuntevat toisensa ja yhteishenki on vahvaa. Kiitospäivän aamuna kyläläiset saavat järkyttäviä uutisia. Eläkkeellä oleva opettaja Jane Neal löydetään metsästä kuolleena. Metsästyskausi on käynnissä ja kaikkien olettamus on, että Jane Neal on ammuttu vahingossa nuolella, joka oli tarkoitettu peuralle. Jane Neal on kaikkien mielestä upea ja kiltti ihminen, jolle kukaan ei olisi voinut haluta pahaa. Rikoskomisario Armand Gamache on myös valmis uskomaan metsästystapaturmaan, mutta tutkittuaan juttua hetken, alkaa hänellä valjeta, että kyseessä on murha, ei tapaturma.

Kuolema kiitospäivänä on ensimmäinen osa Three Pines -sarjasta.

Kuolema kiitospäivänä on ihastuttava dekkari, joka tutustuttaa lukijan kauniiseen pikkukylään ja loistaviin hahmoihin. Se tarjoaa kodikasta tunnelmaa, hyvää ruokaa, monipuolisia hahmoja ja paljon epäiltyjä. Armand Gamachen tutkintatyyli tuo kirjaan myös oman leppoisen tunnelman. Hän kiertelee ja katselee, kuuntelee ja tarkkailee, ja lopulta arvaa monien kyläläisten salaisuudet. Gamache onkin varsin mukava tuttavuus, sillä vaikka hän tarkkaavaisesti saa selville synkkiäkin salaisuuksia, ei hän ole ilkeä, vaan lempeällä tuttavallisella tyylillään saa monet asukkaat puhumaan ja auttamaan tutkinnassa. Niimpä tässä dekkarissa murhaa selvittää poliisien lisäksi myös kyläläiset itse.

Murhaa selvitellessä lukijalle esitellään kaunista kylää ja sen ympäristöä. Eletään kaunista, värikästä syksyä. Kylän lämminhenkisessä bistrossa istutaan usein syömässä, juomassa ja juoruamassa. Toki kirjaan mahtuu myös hahmoja, joiden sanailu ei aina ole mukavaa ja ystävällistä. Etenkin runoilija Ruth puhuu usein suunsa puhtaaksi. Välillä ilkeäksikin muuttuvasta sanailusta huolimatta kyläläiset pitävät kuitenkin yhtä ja huolehtivat toisistaan.

Tämän sarjan lukemista jatkan erittäin mielelläni. Kaiken kauniin ja tunnelmallisen kerronnan keskeltä en osannut arvata edes murhaajaa, joten tämä onnistui pitämään jännityksenkin yllä loppuun saakka.


Kuolema kiitospäivänä, (Still Life, 2005)
Bazar, 2019
Julkaistu aiemmin nimellä Naivistin kuolema (WSOY, 2008)
Suom. Raimo Salminen
Kannen suunnittelu: Perttu Lämsä
s. 367

Justin Somper: Vampiraatit -Kirottujen laiva

Grace ja Connor ovat kaksoissirarukset, joiden elämä on oikein mukavaa, kunnes heidän rakas isänsä kuolee. He jäävät orvoiksi ja menettävät koko omaisuutensa. Kaksoset yritetään majoittaa orpokotiin, mutta he päättävätkin valita täysin toisen suunnan. kaksoset karkaavat merelle, jossa he joutuvat hyvin pian suuriin vaikeuksiin myrskyn yllättäessä. Kaksoset joutuvat siinä rytäkässä eroon toisistaan. Connor pelastetaan merirosvojen laivaan, jossa hänet otetaan iloisin mielin miehistöön, kun taas Grace päätyy tarunhohtoiselle, hirvittävälle vampiraattien laivalle. Tuon aluksen miehistö on hereillä vain öisin, eivätkä heistä kaikki halua hyvää nuorelle ihmistytölle.

Kirottujen laiva on ensimmäinen osa Vampiraatit -sarjasta.
Tämä kirja oli pakko napata kirpparilta mukaan, koska pidän merirosvotarinoista, sekä vampyyreista. Kirja lupaili siis tuplasti hyvää, sillä se kertoo merirosvoista, jotka ovat vampyyreja.

Kirottujen laiva sijoittuu vuoteen 2505. En tiedä miksi kirjaan on valittu juuri tuo vuosi, sillä se ei näy juonessa millään tavalla. Tarina vaikuttaa kuuluvan vanhaan aikaan merirosvoineen, miekkoineen ja kynttilöineen. Ainoa poikkeus on kaksoset jotka kulkevat huppareissa. Vuosiluvun olisikin voinut suosiolla jättää mainitsematta, siitä kun tulee tällä hetkellä vain ihmettelyn aihe, jolla ei tarinan kannalta ole mitään merkitystä.

Kirja oli tarinaltaan hyvä. Se vuorotteli Connorin ja Gracen välillä, joten molemmille laivoille päästiin tasapuolisesti. Itse pidin enemmän Connorin tarinasta, sillä vaikka Grace esittelyn mukaan on se viisaampi kaksonen, käyttäytyi Connor mielestäni paljon järkevämmin, kuin malttamaton ja uhkarohkea Grace. Lisäksi Connorin merirosvolaivalla oli mielenkiintoisia merimiehiä, jotka vaikuttivat paremmin suunnitelluilta ja kiinnostavammilta, kuin vampiraatit, joiden esittely jäi pieneen osaan. Connor myös kasvaa ja kehittyy tarinan aikana hurjasti ja hänen tunteensa tulevat selvemmin esille. Connorin osioista löytyy myös huumoria ja seikkailuja.

Kirjan lähestyessä loppuaan pelästyin, ettei tilanne ehdi selvitä tämän kirjan aikana ollenkaan. Olin hitusen huolissani, sillä ei minulla ole tämän jatko-osaa. Mutta onneksi viimeisillä sivuilla tapahtui käänne ja tarina lähti hirmuisella vauhdilla eteenpäin selvittäen tarpeeksi asioita. Toki myös salaisuuksia jäi muiden osien paljastettavaksi. Loppuratkaisulle ei tosiaan ole uhrattu montaa sivua ja kaikki käy niin nopeasti, että kirjan muu juoni on huomattavasti parempi, kuin tämä nopea lopetus.


Vampiraatit -Kirottujen laiva, (Vampirates -Demons of the Ocean, 2005)
Gummerus, 2007
Suom. Antti Autio
Kansi: Jussi Kaakinen
s. 315

Mia Vänskä: Saattaja

Eron jälkeen Lilja päättää muuttaa elämänsä suuntaa ja muuttaa takaisin lapsuutensa kotiin, joka on sopivasti juuri tullut myyntiin. Talon edelliset asukkaat ovat muuttaneet häiritsevän nopeasti pois juuri remontoidusta talostaan. Asia ihmetyttää Liljaa vain hetken, sillä pian hän toivoo, ettei olisi itsekään palannut taloon. Kellarissa nimittäin tapahtuu outoja. Valot vilkkuvat ja lattialle ilmestyy vesilammikko, vaikka talossa ei tunnu olevan vikaa. Pian Lilja alkaa näkemään kummallisia unia ja muistamaan pelottavia asioita lapsuudestaan. Eikä aikaakaan, kun alkaa jo tapahtua kamaluuksia myös hänen ympärillään. Jotenkin kaikki liittyy Liljaan, jonka on selvitettävä miten ja mitä hän voi tehdä pelastaakseen lähimmäisensä.

Saattaja on Mia Vänskän esikoisromaani. Olen aiemmin lukenut Vänskän Mustan kuun ja pidin sen arkisesta kerronnasta ja tunnelmasta. Samaa uskottavaa, aitoa ja arkista tunnelmaa oli myös tämä kirja. Teksti kulkee koruttomasti ja on sujuvaa. Henkilöt ovat aitoja ja heidän väliset dialogit ja kohtaukset samoin. Painostava kauhutunnelma onnistuu saavuttamaan lukijan loistavasti tällä tyylillä, eikä siihen vaadita mitään erikoisia kikkailuja.

Kauhu hiipii Saattajaan vauhdilla hyvin aikaisessa vaiheessa kirjaa. Siitä se lähtee kasvamaan pikkuhiljaa kohti lopun vauhdikkaita tapahtumia. Kauhutunnelmaa kirjaan luo tilannne, jossa ei tiedä kehen voi luottaa. Tuntuu siltä, kuin kauheudet eivät pysyisi aivan niille tarkoitetuissa raameissaan. Ei ole vain yksi kauhuntäyteinen kellari, vaan jokin tuntuu leijailevan kaikkien hahmojen ympärillä, ottaen uhrikseen kenet vaan täyttäen tämän pahuudella.

Arkinen kuvaus, myyttiset elementit, painostava tunnelma ja perheväkivalta, niin fyysinen, kuin henkinenkin, luovat kirjaan niin mielenkiintoisen juonen, että en tästä keksi mitään pahaa sanottavaa. Tämä on myös juuri sopivan pituinen, eikä juonta ole väkisin pitkitetty. Kauhuelementeiltään pidin tästä jopa enemmän, kuin Mustasta kuusta.


Saattaja
Atena, 2011
s.308
Kansi: Jussi S. Karjalainen