Katinka Sarjanoja: Korpinlaulu

 

Savusälvässä on uusi hallitsija, Kultaterä. Osa valtiaista suunnittelee kapinaa Kultaterää vastaan, ja kun Kultaterä saa vihiä asiasta, hän teloittaa Korppikurun syyttömän valtiaan, Vanhan Korpin. Tämän jälkeen Korppikurun tyttären, Ètainin elämä muuttuu rysäyksellä. Hänet nimittäin naitetaan Kaartinpäälikkö Rautakatseelle, vaikka Ètain on lupautunut toiselle miehelle, rakastamalleen Rowanille, todelliselle kapinalliselle. Tästä alkaa vuosien matka, jonka aikana Ètain joutuu moneen kertaan pohtimaan ratkaisujaan ja sitä, mitä hän haluaa.

"Rowanin vierellä hän olisi vahva ja urhea, Korppikurun tytär, mahtavien esi-isiensä arvoinen. Hänen henkensä takertui noihin uniin ja kieltäytyi nöyrtymästä vääjäämättömän tulevaisuuden edessä."s.69

Korpinlaulu aloittaa kelttiläishenkisen fantasiatrilogian.

Korpinlaulu on kaunis kirja, jossa riittää seikkailua ja tunteiden paloa. Pidin kirjasta hurjasti kaikkine juonenkäänteineen ja draamoineen. Kirja on fantasiaa, mutta sen lukeminen tuntuu enemmän historiallisen draaman lukemiselta, sillä fantasiaelementit ovat pieniä, kuten veritaikoja, tai hyvin pieneen rooliin jääneet näyt. 

Kirjassa edetään vuosia, Ètain ehtii kasvaa nuoresta naisesta aikuiseksi, kokemaan paljon niin hyvää kuin pahaakin. Hän onkin kirjan päähenkilö, vaikka silloin tällöin päästään kuulemaan ajatuksia myös muilta hahmoilta. 

Kirja on hyvin kirjoittettua sujuvaa tarinaa alusta loppuun. Joihinkin hetkiin pysähdytään pidemmäksi aikaa, kun osa vuosista harpataan nopeasti yli. Ètainiin ehtii tutustua hyvin, mutta myös muut kirjan hahmot pääsevät esiin. Kirjassa käytetyt nimet ovat todella kauniita. Pidän ideasta, jossa henkilöt saavat useita nimiä elämänsä aikana. 

Tiedän uppotuneeni tarinaan loistavasti silloin kun mieleni tekisi ryömiä kirjan sisään neuvomaan hahmoja. Niin kävi tällä kertaa ja mieleni teki kiljua varsinkin Ètainille, että etkö nyt vain voisi avata sitä suutasi ja puhua, niin moni asia sujuisi paljon helpommin, eikä syntyisi niin paljon väärinkäsityksiä. Ètain ei tosiaan ole mikään lörppö hahmo, vaan miettii sanomisiaan niin paljon, ettei yleensä sano mitään. 

Kirjan hahmojen elämä on rankkaa, eikä lukukokemus siksi ole keveä, vaikka kirjoitustyyli onkin mukavan helppoa. Kirjan loppupuolellakin eteen tuli uusia vaikeita asioita ja murheita, oli siinä silti mielestäni sellainen keveämpi pilke silmäkulmassa meininki, mikä sai minut hykertelemään iloisena. Ja kun pääsin niihin Variksensurma kohtauksiin, niin huhhu... Ei mitään juonipaljastuksia, mutta Variksensurmasta tuli yksi kirjan lempihahmoista, vaikka häneen ei edes niin hyvin ehditty tutustua. 

Korpinlaulu

Karisto, 2019

Kannen suunnittelu: Laura Noponen

s.532

Katy Birchall: It Girl -Pelin henki

 

Anna Huntleystä on nopeasti tullut kaikkien seuraama It girl, sillä hänen isänsä tapailee julkkista. Anna ei omasta mielestään oikein sovi rooliin, sillä hän mokailee usein, kuten kompastuu kukkaruukkuun ja juuttuu sitten siihen. Toki koko maailma voi tätäkin tilannetta katsella netistä. Anna ei keksi asioita joissa hän olisi hyvä, mutta hän päättää yrittää keksiä jotakin. Niinpä kun koulun liikuntapäivä lähestyy ja toiselle joukkueelle kaivataan kapteenia, päättää Anna näyttää kyntensä. 

"Hänen aiemmat sanansa pyörivät päässäni: Kuka siitä välittää, ettet ole kuuluisa mistään erityisestä syystä, et ole kuuluisa mistään erityisestä syystä, et ole kuuluisa mistään erityisestä syystä, et ole kuuluisa mistään erityisestä syystä..."s.89

It girl -Pelin henki on It girl -sarjan toinen osa. 

Pelin henki on helppolukuista, vauhdikasta ja hauskaa luettavaa. Itsekin naureskelin monille kirjan kaheleille tilanteille, sillä vaikka kirjan juonessa on sellainen pieni vakavampi pohja siitä, kuka ansaitsee olla julkkis ja miksi, on se pääasiassa huumorin ja hauskojen tilanteiden täyteistä luettavaa. 

Kirja kulkee ihanan kevyesti ja rennosti eteen päin. Se on loistava välipalakirja, kun kaipaa jotakin kevyttä ja hyväntuulista. Runsaat dialogit, viestiketjut ja listat sun muut tekevät kirjasta ilmavan ja nopealukuisen. Toki kirjan juonessa on draamaa, joka kasvaa ja kasvaa, jotta lopussa voidaan selvittää tilanne, joka on tietysti kasvanut valtaviin mittakaavoihin kun asioita on pyöritelty ja liioteltu nuoren Annan päässä. 

Anna on höpsö päähenkilö, jonka ajatusten juoksua on hauska seurata, hän ei toki ole ainoa hauska hahmo kirjassa, sillä lähes kaikki hahmot ovat kirjoitettu hullunkurisesti.

It Girl -Pelin henki, (The It Girl -Team Awkward, 2015)

Bazar, 2017

Suom. Taina Helkamo

s.301

Helena Kastikainen: Kävele, unohda, rakastu

 

Helena joutuu yllättävään tilanteeseen, jossa työkalenteri tyhjenee. Aikaa jää pohdiskella kaikenlaista, ja nämä pohdinnat johtavat siihen, että Helena repäisee ja päättää lähteä pitkälle kävelylle. Hän pakkaa rinkkansa ja lähtee kuukausien taivallukselle Helsingistä Nuorgamiin.

"Parin tunnin kuluttua ilta-auringossa paistatteleva järvi kimmeltää edessäni. En etsi rantaviivalle suorinta tieta vaan helpointa. Näen pensaita, risuja, korkeaa heinää, kivikkoa ja viimein tasaisen sammalikon - bingo!"s.25

Kävele, unohda, rakastu kuulostaa täydelliseltä kirjalta. Pidän ideasta, jossa kävellään yksin omia ajatuksia selvitellen läpi Suomen, ja sitä tämä kirja tarjosikin.

Alkuun olinkin kirjan imussa ja Helenan matka kiinnosti kovasti. Odotin innolla mitä kaikkea Helena matkallaan löytää Suomesta ja itsestään. Pian alun jälkeen mielenkiintoni kuitenkin lopahti. Matka alkoi hyvin nopeasti kuulostaa liian suorittaiselta omaan makuuni. En viihtynyt enää, kun koko homma alkoi kuulostaa pakolliselta asialta joka oli hoidettava.  

Odotin innostavaa ja voimaannuttavaa kirjaa rankasta matkasta, mutta sain lukea uudestaan ja uudestaan matkan hankaluuksista, ja lopulta oivalluksesta, joka oli lukijalle selvä jo paljon ennen kuin se kirjassa lopulta todettiin. Jos kirja olisi ollut enemmän nimensä mukainen, olisin varmaan pitänyt, nyt en saanut kirjasta irti juuri mitään.

Kävele, unohda, rakastu

2022

Kansi ja kartat: Emmi Kyytsönen/Karppi Design

s.303

Simona Ahrnstedt: Vielä vähän lisää

 

Tukholmassa asuva Stella rakastaa muotia, kaupunkia ja luksusta. Kun hän sitten menettää poikaystävänsä, työnsä ja kotinsa, on aika keksiä jotakin muuta. Hän päättää lähteä isovanhempiensa entiseen kotitaloon keskelle maaseutua. Tyhjillään ollut mökki on kuitenkin kaikkea muuta kuin Stella odotti, mutta toisaaltaan, hänellä on kyllä suunnitelma, joten ei hätää. 

Sitten kuvioihin astelee Thor, joka sekoittaa pakkaa hyvin nopeasti.

"Tietysti avain juuttui lukkoon. Stella kiskoi sitä, nyt hysterian partaalla, mutta se ei hievahtanutkaan. Mitä jos hän ei pääsisi sisälle? Ilta pimeni ja kylmeni minuutti minuutilta. Häntä paleli ja hänellä oli nälkä ja pissahätä ja hänen ympäriltään kuului kummia ääniä."s.25

Ahrnstedtin kirjat ovat houkutelleet jo useamman vuoden, mutta erityisesti tämä Vielä vähän lisää, sillä maalaisromanttisilla kirjoilla on ihan oma paikkansa minun sydämessäni. 

Voi miten tästä pidinkään. Miljöö, juoni ja hahmot, kaikki aivan ihania. Maalaisromantiikan genressä tämä on ihanan piristävä kokonaisuus, sillä vaikka tässä on runsaasti sitä ihastumista, flirttiä, ja niitä tuhmempiakin kohtauksia, ja lähtöasetelma, jossa nainen muuttaa maalle menetettyään jotakin on tuttu suunnilleen jokaisesta tämän genren kirjasta, niin tässä saa oikeasti paljon sivutilaa vahva päähenkilö. Se oli tässä kirjassa niin parasta. Lukea Stellan päätöksistä, unelmista ja rohkeista teoista. 

Stellan matkassa näissä upeissa maaseudun kesäisissä maisemissa ei tullut tylsää. Stellan hetkessä tehdyt päätökset ja rohkeus saivat useasti hymyn huulille. Stella on hahmo, joka ei tee päätöksiä miellyttääkseen muita ja onkin mahtava hahmo jos haluaa lukea kirjan, jossa päähenkilö tekee valintoja oman elämänsä vuoksi polkematta kuitenkaan muita ihmisiä jalkoihinsa. Ja nyt kun olen kehunut Stellaa niin voin sanoa, että eipä tuossa Thorissakaan mitään suurempia vikoja ole. 

Kirjassa on paljon sellaisia pienen pieniä sivujuonia, jotka tuovat kirjaan koko ajan jotakin kiinnostavaa. Näiden sivujuonten kautta kurkistetaan hitusen myös muiden kyläläisten elämään. Ihmisten lisäksi suuren roolin saa ihanat eläimet ja kaunis luonto. Tämä kirja saa kyllä lukijansa haaveilemaan ihanista maaseutumaisemista, vaikka kirjassa ei maaseudun arki olekaan koko ajan yhtä juhlaa, vaan myös vastoinkäymisiä koetaan. 

Kirjan juoneen mahtuu myös jännittävämpiä tilanteita, menneisyyden salaisuuksia, nykypäivän salaisuuksia, välienselvittelyä ja paljon muuta. 

Vielä vähän lisää, (Bara lite till, 2019)

WSOY, 2021

Suom. Virpi Vainikainen

s.441

Päivi Romppainen: Vilma ja Hurttien Hilton

 

Vilman koiraklubi, eli Vilma ja hänen kaksi kaveriaan, saa uuden tehtävän. Sinilaakson koirahotelli tarvitsee kipeästi apua juhannukseksi, sillä juhlan takia koiria riittää talon täydeltä. Hotellin omistaja on loukannut kätensä, joten koiraklubi kutsutaan paikalle. 

Vilma, Jonna ja Laura päättävät ottaa tehtävän vastaan, vaikka onkin juhannus. Kesäyöt koirahotellin aitassa kuulostaa oikeastaan aika täydelliseltä juhannukselta, etenkin kun he saavat viettää päivät koirien kanssa.

Kaikkean romanttisin ja rauhallisin juhannuksesta ei kuitenkaan tule, sillä perheellä tuntuu olevan aika paljon ongelmia, ja sitten lähistöllä alkaa tapahtua murtoja.

"Koira nosti tylppää kuonoaan kohti ilmavirtaa ja antoi tuulen pyöritellä korviaan. Koira käyttäytyi, kuin se olisi aina istunut pyörän kyydissä. Ehkä se olikin."s.67

Vilma ja Hurttien Hilton on toinen osa Vilman koiraklubi -sarjasta.

Tällä kertaa tarinaan mahtuu paljon koiria, monen rotuisia ja luonteisia, sillä onhan tapahtumapaikka täyteen myyty koirahotelli. Tässä toisessa osassa pääroolin saavat kuitenkin Hovawartit. Jokaisessa sarjan osassa kun tutustutaan tarkemmin aina yhteen rotuun. Pelastuskoiratoiminnastakin puhutaan, ja sitä esitellään lukijalle jonkin verran. 

Kesäinen juhannustunnelma täyttää tytöt suurilla odotuksilla. Romantiikkaakin kaivataan, mutta loppujen lopuksi päivät ovat työntäyteisiä ja kesäsateen kastamia. Mukaan mahtuu kuitenkin myös hitusen ihastumista, mutta sitäkin enemmän draamaa ja jännitystä. 

Vilma ja hurttien hilton

Tammi, 1997

Kannen kuva: Pentti Kareinen

s.208

Päivi Romppainen: Vilman koiraklubi

 

Vilma haluaa oman koiran, mutta äiti ei suostu. Kesä ilman koiria kuulostaa kamalalta. Niinpä Vilma keksii idean, jossa voi yhdistää huvin ja hyödyn. Hän perustaa ystäviensä kanssa koiraklubin, jossa he maksusta hoitavat tai lenkkeilyttävät asiakkaidensa koiria. He onnistuvatkin saamaan asiakkaan, ja pian he hoitavat ihania partacollieita. Tytöt kuitenkin huomaavat jotakin omituista koirien ja omistajan väleissä. He alkavat tutkia asiaa ja päätyvät mysteerin jäljille.

Vilman koiraklubi aloittaa Vilman koiraklubi -sarjan.

Luin tätäkin koirasarjaa lapsena, mutta mitään muistikuvia tästä ei ollut. Päätinpä ottaa sarjan nyt uusintalukuun. Tämä kirja on kirjoitettu jo lähes kolmekymmentä vuotta sitten, mutta on edelleen mielestäni toimiva nuortenkirja koirafaneille.

Sarjan jokaisessa osassa keskitytään johonkin tiettyyn koirarotuun, josta sitten kerrotaan enemmän, vaikka kirjassa esiintyisi muitakin rotuja. Tässä ensimmäisessä osassa pääroolin saa partacolliet.

Kirjassa on runsaasti koirajuttuja, mutta mukaan mahtuu myös jännitystä ja arkea. Tyttöjen erilaisia luonteita kuvataan, ja heidän perhesuhteitaankin sivutaan. Hiukan ihastumistakin heitetään sekaan. Nopealukuinen kirja tarjoaa mukavan kesäisen tarinan ihanine koirineen. Mysteeri kulkee kivasti mukana läpi kirjan, ja lopussa onkin luvassa varsin hurjia tilanteita.

Vilman koiraklubi

SAGA egmont, 2020

Ilmestynyt aiemmin Tammen julkaisemana, 1996

Lukija: Sanna-Kaisa Saari

Saana Saarinen: Siirtolapuutarhan varjoissa

 

Toimittaja Viola Glas on tekemässä juttua siirtolapuutarhan 60-vuotis juhlista, kun yhdestä mökeistä löydetään ruumis. Poliisit tutkivat asiaa, mutta Violakaan ei malta pysyä sivussa. Hän tapaa uusia ihmisiä, sekä vanhoja tuttuja kesäisissä puutarhoissa, eikä välty kuulemasta miten tapauksen tutkinta etenee. 

"Hänen olisi vaikea kirjoittaa muuta kuin ylistäviä lausuntoja sellaisesta siirtolapuutarhayhdistyksen puheenjohtajasta, joka tarjosi lounaalla uusia perunoita ja itse tehtyä aiolia. Viola huokaisi syvään ja antautui lempipuuhaansa syömiseen."s.33

Siirtolapuutarhan varjoissa aloittaa Viola Glas -dekkaritrilogian.

Tämä on ihanan kesäinen kirja, juuri sopiva dekkari kesäkuukausina luettavaksi. Siirtolapuutarhamiljöö kukkineen, kesäherkkuineen ja illanistujaisineen piirtävät eteen kauniit kesäpäivät. Murhakin tapahtuu ja sitä tutkitaan. Viola tietysti on aina sattumalta oikeaan aikaan paikalla ja saa urkittua monenmoista tietoa. Dekkariosuus on melko lempeää, ja syödä muistetaan hyvin, kamalista tapahtumista huolimatta. 

Siirtolapuutarhan varjoissa on kevyttä ja nopeaa luettavaa, joka tarjoaa mukavan tarinan ilman sen kummempia isoja teemoja. Minua tosin kummastutti tapa kertoa Violan menneisyydestä niin, että läpi kirjan tuntui siltä kuin olisi aloittanut sarjan lukemisen keskeltä. Vähän väliä oli sellainen tunne, että olisi pitänyt tietää enemmän asioista joista kirjassa vain vihjailtiin. Jouduin jopa tarkistamaan, etten ollut ymmärtänyt mitään väärin ja kirja tosiaan aloittaa Viola Glas -sarjan.

Siirtolapuutarhan varjoissa

Luovinet, 2010

Ulkoasu: Kati Tiirikainen

s.300