maanantai 17. tammikuuta 2022

Caroline Roberts: Pieni teehuone

 

Ellie Hall saa unelmiensa työpaikan. Hän alkaa pitää pientä teehuonetta Claverhamin linnassa. Linna on kaunis, mutta rapistumassa. Linnan omistaja lordi Henry ei ole innokas muuttamaan mitään linnasta, mutta tilanhoitaja Joe yrittää parhaansa mukaan pitää kaiken kasassa ja saada uudistuksia läpi. Joe onkin Ellien mielestä kovin kiinnostava. 
Ellie saa kaipaamansa muutoksen elämäänsä. Uudet haasteet, uusi ympäristö, ja ehkä jopa uusi mies, vaikka hän onkin vakaasti päättänyt pitää taukoa miehistä.
"Ellie leikkasi kakusta paloja hyvin varovasti. Kakku oli kuohkea, kostea ja täynnä suklaata. Kuorrutus oli säilynyt kunnossa, samoin koristeet. "Haluatteko maistaa?" Hänen kätensä vapisi vähän, kun hän nosti kakkupalan lautaselle."s.43
Pieni teehuone valikoitui lukulistalleni ihastuttavan nimensä ansioista. Pidin myös ajatuksesta, että kirja kertoo tarinan naisesta, joka haluaa jotakin uutta elämäänsä ja päättää sen myös toteuttaa. 

Kirja oli leppoisaa luettavaa. Pidin kovasti kirjan alusta. Ellien unelmiin ja niiden toteuttamiseen keskityttiin, ja lukijalle luotiin aito kuva linnasta ja sen teehuoneesta. Yrityksen perustamista ei ohiteta liian kepeästi, vaan myös sen hankaluuksista puhutaan. 

Lupaavan alun jälkeen juonen suunta muuttui hivenen liian romanttiseksi. Ellien yritys ja unelmien toteuttaminen siirtyi taka-alalle ja siitä puhuttiin enää ihan vähän. Kaipasinkin alun sujuvuutta takaisin, mutta onneksi kirjan loppu oli taas parempi. Se keskiosan romanttinen draama oli hivenen tylsä, muuten kirja oli ihan hyvä. Alku oli kuitenkin ehdottomasti kirjan parasta antia. 

Kirja kerrotaan pääasiassa Ellien näkökulmasta, mutta välillä hypätään Joen päähän ja kerrotaan hivenen havaintoja hänen näkökulmastaan. Mielestäni tämä oli täysin turha lisä kirjaan. Olisi ollut jopa parempi, kun nämä Joe kohtaukset olisi vain jätetty pois. En ainakaan itse saanut mitään hyödyllistä irti näistä "Hän saattoi kuvitella, kuinka Ellie juoksi puhelimeen vaaleat hiukset liehuen ja pyöreät rinnat ponnahdellen."s.52 kohtauksista.

Oli muuten mukava lisä, että kirjassa paljon hehkutetun suklaakakun resepti löytyy kirjan lopusta. 


Pieni teehuone, (The Cosy Teashop in the Castle, 2016)
HarperCollins Nordic, 2017
Suom. Eeva Koskimies
s. 332

torstai 13. tammikuuta 2022

Jen Calonita: Jäätynyt sydän

 

Elsa joutuu yllättäen ottamaan vastuulleen koko Arendelin, sillä hänen vanhempansa kuolevat äkillisesti. Elsa tuntee itsensä yksinäisemmäksi kuin koskaan. Vastuu painaa ja hän alkaa nähdä mielessään jotakin muistojen kaltaista lapsuudestaan, mutta kuka kumma on noissa muistoissa seikkaileva iloinen tyttö, joka tekee kaikkea kivaa Elsan kanssa?
Anna viettää iloista, mutta kiireistä arkea pienessä kylässä, mutta päivä päivältä jalat tuntuvat levottomimmilta ja Arendel houkuttelevammalta. 
"Elsa mietti päänsä puhki. Kenelle arkku olisi voinut kuulua? Hänen mielensä tapaili nimeä, mutta se ei suostunut ottamaan muotoa. A... A... A... Hän yritti pakottaa aivojaan ratkaisemaan arvoituksen, mutta ei päässyt puusta pitkälle."s.53
Jäätynyt sydän kuuluu Twisted Tale -sarjaan. Sarjassa kerrotaan Disneyn tunnettuja tarinoita, mutta niissä on jotakin, joka muuttaa tarinan aivan erilaiseksi. 
Jäätynyt sydän on uudenlainen versio suositusta Frozinista. Mitä jos Anna ja Elsa eivät tuntisikaan toisiaan? on tämän kirjan ideana. 

En ole koskaan ollut mikään suuri Disney fani, mutta Frozen -elokuvat ovat olleet mielestäni todella hyviä. Joten halusin ehdottomasti lukea tämän kirjan. 

Calonita on saanut Sekä Annan, että Elsan heräämään kirjan sivuilla eloon juuri oikealla tavalla. Heidät tunnistaa samoiksi hahmoiksi, jotka elokuvissa seikkailevat. Puhetapa, ajatukset ja kaikki mitä nuo nuoret naiset tekevät kirjan sivuilla tuo molempien persoonan loistavasti esiin. Elsan hillyttynä ja Annan räiskyvänä. 

kirja itsessään on helppolukuinen, nopeatempoinen ja jännittävä kirja sekä Frozen faneille, että niille, jotka eivät ole koskaan kyseisestä elokuvasta kuulleetkaan. Juonesta nimittäin saa hyvin kiinni, vaikka elokuvaa ei olisi nähnyt. Tällöin kirja toimii nopeasti etenevänä jännittävänä prinsessatarinana, jossa taikuutta on mukana juuri sopivasti. 

pidin kirjasta kaikkine yksityiskohtineen, dialogeineen ja mahtavine hahmoineen. Tämän luettuani muutkin Twisted Tales -sarjan kirjat siirtyivät lukulistalleni. 


Jäätynyt sydän, (A Twisted Tale, Conceal, Don`t Feel, 2019)
Tammi, 2020
Suom. Susanna Hirvikorpi
s.276

lauantai 8. tammikuuta 2022

Holly Bourne: Oonko ihan normaali?

 

Evie on 16-vuotias ja taistellut jo monta vuotta OCD:tä vastaan. Nyt hän on menossa uuteen kouluun, jossa suurin osa ei tiedä hänen taustaansa. Viimein siis mahdollisuus olla normaali ja saada uusi alku. 
Eviellä menee ihan hyvin. Hän saa uusia ystäviä ja alkaa jopa deittailla, mutta sitten kaikki alkaa pikku hiljaa tuntumaan raskaammalta ja pakkomielteet astuvat pienin askelin takaisin hänen elämäänsä.
"Minulla ei ollut oikeastaan mitään juttuja kerrottavana. Sitä on ahdistus - se rajoittaa kaikkia kokemuksia niin, että ainoat jutut, joita on kerrottavana, ovat menin-sekaisin-juttuja."s.48
Oonko ihan normaali? on Normaali -sarjan ensimmäinen kirja. 
No nyt on kyllä kaikin tavoin täydellinen kirja. 

Kirja on sujuvasti kirjoitettu ja se etenee vauhdilla. Teksti on kepeää, mikä tasapainottaa loistavasti vakavaa ja rankkaa aihetta. Evie on uskottava ja hänen tunteensa ja ajatuksensa tulevat niin hyvin esille, että kaikki tunteet, etenkin ahdistuksen voi melkein käsin tuntea. Kirjaa lukiessa elää ihan täysillä Evien mukana. Välillä teki mieli kiivetä kirjan sivuja pitkin tarinaan ja mennä kiljumaan muutamalle urpolle suorat sanat. Eli aika tunteisiin meni tämä... :D

Kirja käsittelee mielenterveysongelmia mielestäni uskottavasti ja upeasti. Se herätti paljon ajatuksia siitä, miten ilkeitä kanssaihmiset yleensä toisiaan kohtaan ovat jos toinen käyttäytyy hiukankin erilailla, vaikka eivät tietäisi toisesta mitään. Tämän kirjan lukeminen toivottavasti herättäisi samanlaisia ajatuksia myös heissä, jotka usein ovat arvostelemassa toisia ihmisiä. 

Kiinnitin kirjan lukemisen jälkeen huomiota tilanteisiin, joissa ihmiset vitsailevat jollain olevan OCD, vain siksi, että joku käy pesemässä kädet tai imuroi enemmän kuin kerran viikossa. En ole tällaista kuullut onneksi kenenkään tutun tekevän, mutta eräässä tosi tv-sarjassa yksi hahmoista vitsaili asialla monesti.  

Nyt odotan innolla muiden Bournen kirjojen lukemista, jos ne kaikki ovat yhtä timanttisia kuin tämä. 


Oonko ihan normaali?, (Am I Normal Yet?, 2015)
Gummerus
Suom. Kristiina Vaara
s.412

keskiviikko 5. tammikuuta 2022

Eeva Louko: Onnellisten saari


Ronja Vaara on asunut jo vuosia ulkomailla. Nyt hän suunnittelee reissua Suomeen, sillä isä odottelee häntä kovasti kylään. Ronja joutuu kuitenkin saapumaan tyhjään asuntoon, sillä hänen isänsä löydetään murhattuna Kasinonrannasta.
Ronja ei usko, että tapausta tutkiva kylmän oloinen nuori konstaapeli saisi mitään aikaiseksi. Niinpä hän päättää itse hieman kaivella Lauttasaarelaisten vaiettuja salaisuuksia. 
"Se tuntuu todella henkilökohtaiselta. Kortit viittaavat siihen, että niiden lähettäjä ja Harri tunsivat toisensa pitkältä ajalta. Korteissa on salaisuus, jonka vain he kaksi ymmärsivät."s.99
Onnellisten saari aloittaa uuden suomalaisen Ronja Vaara -dekkarisarjan. 
Onnellisten saari johdattaa marraskuiseen, sumuisen koleaan Lauttasaareen. Tunnelma on hyinen muutenkin kuin vain sään puolesta. Joka nurkan takana tuntuu vaanivan jotakin pelottavaa, missään ei tunnu turvalliselta. Juoni on samalla sekä synkän koukuttavaa, että arkisen keveää luettavaa.

Juoni koostuu juuri sopivassa suhteessa draamasta ja murhatutkimuksesta. En ole erityisen kiinnostunut tarkasti kuvatusta poliisityöskentelystä, ja tässä kirjassa sitä ei juurikaan ole. Poliisien työhän käydään välillä kurkistamassa, mutta sielläkin lähinnä keskitytään heidän ajatuksiinsa ja elämään, eikä niinkään tutkimuksiin, tai työtapoihin. 

Juoni heittelee eteen paljon johtolankoja ja kirjan luettuaan on ehtinyt epäillä syylliseksi jo lähes kaikkia hahmoja. Hyvin kyllä jännitys pysyi loppuun saakka, eikä oikean syyllisen päättely ollut helppoa. Välillä Ronjan sopivasti paikalla oikeaan (tai väärään) aikaan kohtauksia tuntui olevan jo liikaa uskottavuuden kannalta, mutta muuten juoni onnistui olemaan kaikin puolin mainio.

Vielä en kummoista otetta saanut oikeastaan yhdestäkään hahmosta, mutta yleensä tämän tilanteen muuttaa sarjan jatkuminen. Sitä siis odotellessa. 


Onnellisten saari
Otava, 2022
s.396
Ennakkokappale kustantajalta

sunnuntai 2. tammikuuta 2022

Merja Jalo: Metsän salaisuus

 

Kotikulman etsivät Lisa ja Markus ovat odottaneet innolla paikkakunnalle saapuvaa sirkusta. Viimein kauan odotettu päivä koittaa ja lapset pääsevät näkemään huimia temppuja ja oikean leijonankin. 
Sirkuksen lähdettyä voisi kuvitella, että tavallinen arki palaisi, mutta sen sijaan kotikulman etsivät saavat mysteerin ratkottavakseen. Alkaa nimittäin kiertää huhuja metsissä hiippailevasta leijonasta. Jäikö sirkuksessa esiintynyt Leo paikkakunnalle?
"Suuret kuuset huojuttavat vihreitä oksiaan. Mustikkamättäiden takana ei liiku mikään. Markus ihmettelee, mistä leijona on tullut metsään."s.20
Metsän salaisuus on kolmas osa Kotikulman etsivät -sarjasta.
Helppolukuinen lapsille suunnattu sarja johdattaa tällä kertaa sirkukseen ja sen jälkeen jännien mysteerien äärelle. Tarina on kesäinen, ja jälleen täynnä eläinaiheisia juttuja. 

Myös tässä osassa muistutellaan lapsia siitä, että eläimen omistajalla on paljon velvollisuuksia ja esimerkiksi kissaankin saa rahaa kulumaan aika lailla. Juoni on vauhdikas ja täynnä tapahtumia, jotka välillä saattavat perheen pienimmille olla hiukan pelottaviakin. 

Kirjaan valikoitunut sirkusaihe kuitenkin pisti mietityttämään. Näissä kirjoissa kun on käsitelty eläinten vastuullista hoitoa, ja kerrottu muutenkin tärkeistä aiheista kuten pentutehtailusta, ja sitten päätetään kirjoittaa sirkuseläimistä, vaikka leijonat eivät ole saaneet Suomessa esiintyä sirkuksessa enää vuosikymmeniin. Ihmettelin tätä lähinnä siksi, että kirjojen aiheet ovat kuitenkin tähän asti olleet ihan nykyaikaisia. Toki sirkuksesta karanneesta hevosesta ei varmasti olisi tullut näin jännittävää petoeläin tarinaa

Sainkin jo kustantajalta vastauksen leijona pohdintoihini, joten tässä teillekin se luettavaksi:

"Vastauksena tuohon kysymykseen leijonasta sirkuksessa. Kirjan tarinan inspiraationa on ollut ns. Ruokolahden leijona eli tapaus vuodelta 1992, kun leijonahavaintoja tehtiin runsaasti Suomessa. Luulen, että aika moni aikuinen, joka kirjan lukee, tunnistaakin yhteneväisyydet. Siksi tähän fiktiiviseen romaaniin on ujutettu mukaan leijona sirkuksessa, vaikka villieläimiä ei tietenkään nykyaikana saa enää käyttää sirkusesityksissä. Lyhyesti kirjassa tuodaankin esiin myös se, että leijona Leo ei nauti olostaan esityksen jälkeen. Ajatuksena on, että lapsen kanssa voi näitä asioita lukemisen lomassa pohtia ja kertoa, miksi villieläimiä (ja aina vaan harvemmin muitakaan eläimiä) ei enää käytetä sirkusesityksissä, mikä on totta kai hyvä asia 😍"


Metsän salaisuus
KVALITI, 2021
Kuvitus: Reija Kiiski
s.68
Arvostelukappale

torstai 30. joulukuuta 2021

Josie Silver: Ole minun

 

Eräänä joulukuisena päivänä, Laurie matkaa bussilla kotiin. Hän näkee sattumalta bussin ikkunasta miehen, josta ei saa silmiään irti. Laurie tajuaa, että on rakastunut ensisilmäyksellä, vaikka ei edes usko sellaiseen höpötykseen. Laurie ei saa miestä millään mielestään, vaikka tietää, ettei välttämätää enää ikinä kohtaa tätä. 
Hän etsii ahkerasti miestä parhaan ystävänsä kanssa, kunnes noin vuosi tapahtuneen jälkeen, hänen ystävänsä esittelee uuden rakkaansa. Laurien maailma mullistuu yhdessä pienessä hetkessä, sillä ystävän uusi rakas on hänen bussissa näkemänsä mies. 
"Vaikka ulkona on satumainen lumipyry, me emme ole Narniassa. Tämä on Lontoota, todellista elämää, jossa sydämet saavat iskuja, ja ne tulevat ruhjeille ja särkyvät, mutta silti ne jatkavat lyömistä. Katson Jackin loittonemista taksin syöksähtäessä varovaisesti matkaan, ja hänkin katsoo minua kädet syvällä taskuissa ja olkapäät kumarassa tuulta vasten."s.116
Ole minun valikoitui tämän vuoden viimeiseksi kirjaksi. Halusin vielä joulun viimeisille päiville jonkin kivan romanttisen jouluun sijoittuvan kirjan, ja tämä on siihen tarkoitukseen juuri sopiva. Tosin tämän kirjan voi lukea milloin vain, vaikka ei joulu olisikaan, sillä tämä ei ole mitenkään super jouluinen.

Kirjassa eletään kymmenen joulua, mutta niiden välissä on kohtauksia myös muilta vuodenajoilta ja kuukausilta. Pääasiassa kirjassa seurataan Laurien elämää ja hänen ajatuksiaan, mutta välillä päästään kurkistamaan myös Jackin ajatuksiin. Siinä ohella kuullaan paljon myös laurien ystävän Sarahin elämästä. 

Pidin Silverin kirjoitustyylistä. Kirjaa oli mukava lukea, ja tarina soljui verkkaisesti eteenpäin. Olihan kirjassa toki paljon tapahtumia, mutta eteneminen tuntui silti hyvin rauhalliselta. Vuosien kuluessa henkilöt varttuivat ja kehittyivät. Pidin erityisesti siitä, että vaikka juonesta löytyy ne omat siirappiset epäuskottavat romantiikkakohtaukset, Laurie tuntui hahmona ihan uskottavalta, ja siltä, ettei kaikkea kanneta eteen ilman ponnisteluja. 

Ensimmäisen puoliskon aikana ajattelin, että kirja on taas mukavaa romantiikkaa ennalta-arvattavine juonenkäänteineen, mutta toisella puoliskolla, hahmoille alkoi jo kertyä niin paljon elettyä elämää ja kokemuksia/painolastia harteilleen, että minä en oikeasti enää tiennyt miten kirja tulee päättymään. 

Loppua kohden kirjan siirappisuus muuttuikin mukavan rosoiseksi. Elämä ehti kolhia kaikkia hahmoja, etenkin Laurieta ja Jackia. Luinkin kirjan loppupuolikkaan lähes yhdeltä istumalta, vaikka ensimmäiseen puoliskoon meni monta päivää. 

Romantiikan lisäksi kirja käsitteli ystävyyttä, aikuistumista ja oman paikkansa löytämistä. Pidin Laurien ja Sarahin matkasta, yhtä paljon kuin Laurien ja Jackinkin. 


Ole minun, (One Day in December, 2017)
Otava, 2018
Suom. Satu Leveelahti
s.429

maanantai 27. joulukuuta 2021

Annukka Kiuru: Tonttu Toljanteri ja outo jouluvieras

 

Korvatunturin kiireisin aika on alkamassa, sillä joulukuu saapuu. Tonttu Toljanteri on innoissaan, mutta hän kohtaa yllättävän ongelman. Äkäampiainen ilmestyy paikalle ja sen pisto aiheuttaa hänelle hirmuisen tuhmaiän. Toljanteri on kauhuissaan, sillä hän auttaa joulupukkia pävittäin ja nyt tarvitaan kilttiä käytöstä, joka tuntuu olevan hukassa. Toljanteri onnistuu keksimään mielestään loistavan ratkaisun ongelmaansa. Hän pestaa itselleen apupojan, joka on todella kiltti.
"Äkäampiasen sanottiin pistävän taaperoita, mutta Toljanteri oli yli viisisataavuotias parrakas tonttu. Kun kaikki muu kuitenkin täsmäsi, Toljanteri uskoi äkäampiaisen yksinkertaisesti erehtyneen ja tällänneen piikkinsä väärän tontun kankkuun."s.11
Tonttu Toljanteri ja outo jouluvieras on korvatunturille sijoittuva 24 lukuun jaettu tarina, jota voi käyttää joulukalenterikirjana. Minulla tämä kirja toimi toisena joulukalenterikirjana, ja tämä olikin juuri täydellinen siihen tarkoitukseen. 

Kirja on kirjoittetu sujuvasti ja arkisen kuvailevasti niin, että Korvatunturin asukkaat ja tunnelman näkee silmiensä edessä. Kuvailevan tekstin lisäksi jokaisesta luvusta löytyy Sirkku Linnean kauniita kuvia, joita voisi jäädä katselemaan pidemmäksikin aikaa. Jokainen luku kertoo yhdestä päivästä Korvatunturilla, ja vaikka päätarina, eli kertomus Toljanterin pulmasta tuhmaikänsä kanssa jatkuu läpi kirjan, on jokaisena päivänä mielenkiintoista tapahtumaa, joka pitää mielenkiinnon yllä alusta loppuun. Lukujen lopetukset saavat myös odottomaan seuraavan päivän luukkua innolla. 

Tätä tarinaa lukiessa tuli jouluisella tuulelle joka ikinen päivä, ja siksi tämä onkin aivan täydellinen joulukirja.


Tonttu Toljanteri ja outo jouluvieras
Minerva, 2017
Kuvitus: Sirkku Linnea
s.151