lauantai 31. heinäkuuta 2021

Micol Ostow: Riverdale -Get Out of Town

 

Betty, Archie, Jughead ja Veronica yrittävät viettää mukavia kesälomapäiviä, mutta se on vaikeaa. Archie on syytettynä murhasta ja hän odottaa oikeudenkäyntiä. Hän on tietysti syytön, ja parhaansa mukaan he yrittävät keksiä, miten todistaa se. Hiram Lodge vaan on tehnyt täydellistä työtä, eikä yhtään todistetta Archien syyttömyydestä tunnu löytyvän. Niinpä nuoret päättävät palata rikospaikalle ja yrittää löytää sieltä jotakin. Matka Lodgen vapaa-ajan asunnolle tuntuu kuitenkin olevan täynnä vaaroja, eikä vastaanotto Shadow Lakella ole mukava.

Get Out of Town on toinen Riverdale kirja. 
Kirjassa seurataan jälleen Bettyn, Jugheadin, Veronican ja Archien elämää tilanteissa, joita ei ole nähty tv-sarjassa. Tällä kertaa kerrotaan ajasta jolloin Archieta syytettiin murhasta. 

Pidin tästä toisesta Riverdale kirjasta huomattavasti enemmän kuin ensimmäisestä. Tässä oli selkeämpi juoni ja paljon jännitystä. Koska nelikko kulkee tässä osassa yhdessä, oli juoni yhtenäisempi, eikä hypitty niin paljon siellä sun täällä. Toki sarjan nähneenä tiesi mikä tulee olemaan lopputulos, mutta koska tämä Shadow Lake reissu oli aivan uusi juttu, oli kaikki käänteet ja paljastukset uusia ja yllättäviä. 

Oli taas ihanaa sukeltaa kaikkien Riverdalelaisten maailmaan. Vaikka suurimmaksi osaksi pysytäänkin tuon päänelikon matkassa, saadaan välillä kuulla myös pieniä pätkiä esim. Pussycatsin menoista. Välillä hypättiin ulos varsinaisesta juonesta ja muisteltiin aiempia tapahtumia. Myös nämä muistellut tapahtumat oli täysin uutta asiaa, eikä mitään sarjassa nähtyä. 

Ilokseni sain myös huomata pienet viittaukset toiseen loistavaan sarjaan, Sabrinaan, kun nelikko teki matkaa Shadow Lakelle ja ohittivat Greendalen. 

Lue myös: The Day Before


Riverdale -Get Out of Town 
Scholastic Inc., 2019
s. 283

lauantai 24. heinäkuuta 2021

Anneli Kivelä: Katajamäki yllättyy

 

Kesä alkaa olla ohi ja syksy saapuu Katajamäelle. Onerva alkaa laittaa Myllytupaa talvilevolle, mutta suunnitelmat muuttuvat kun kylään saapuu Onervan tytär, Kaisla, jolla on suunnitelmia vaikka muille jakaa.
Kyläläiset hämmästelevät uutta asukasta, joka tuntuu rehkivän itsensä uuvuksiin. Myös kylän poikamiehet huomaavat oitis uuden tulokkaan ja juoksevat naisen perässä kuin kilpailijat.
Joulun lähestyessä Kaisla tajuaa, että on tehtävä päätöksiä, mutta miten paljastaa suuret salaisuudet läheisimmille?
"Tieto Niemenkylän Kaislan ilmestymisestä Katajamäelle levisi kulovalkean tavoin talosta taloon. Se herätti innostunutta uteliaisuutta, vaikka kaikki eivät edes olleet muistaneet Onervan tyttären olemassaoloa."s.37
Katajamäki yllättyy on kuudes osa maalaisromanttisesta Katajamäki -sarjasta.
Pidin tästä osasta enemmän kuin edellisestä. Olen tosin huomannut, että muutamassa viimeisimmässä kirjassa, samoin tässä, niin monet kylälaiset saavat huomiota, että päähenkilön tarinan kertomiseen ei tunnu jäävän enää niin paljon tilaa, eikä häneen ehditä tutustua yhtä hyvin kuin ensimmäisissä osissa ehdittiin. Myös päähenkilön pohdinnat ovat jätetty pienempään rooliin, sillä salaisuudet halutaan pitää mahdollisimman pitkään salassa. Tässä taitaa olla syy siihen, miksi nämä muutama viimeisin sarjan osa ei ole iskenyt yhtä vahvasti kuin ensimmäiset. 

Kaisla jäikin hieman etäiseksi hahmoksi, kun tuo päähenkilön salaileva olemus pidettiin niin kauan yllä, ettei häneen oikein saanut minkäänlaista yhteyttä. Muuten kirja tarjosi kuitenkin mukavan ja kevyen matkan Katajamäelle suurine yllätyksineen, jotka lukija tällä kertaa tosin arvasi hyvin aikaisessa vaiheessa. 

Monenlaista ehti jälleen tapahtua Katajamäellä ja edessä on paljon uusia asioita, joista varmasti kerrotaan sarjan edetessä lisää. 


Katajamäki yllättyy
Karisto, 2011
s.260

sunnuntai 18. heinäkuuta 2021

Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys

 

Ylikonstaapeli Janatuinen lähtee lappiin työkeikalle. Hänen on pidätettävä murhasta epäilty Elina. Tehtävä ei ole helppo. Autoksi hänelle annetaan vanha corolla, työpari häipyy hyvissä ajoin ennen Lapin rajaa, ja Lappiin päästyään Janatuinen saa heti itselleen seuraksi peijoonin. 
Elina on saapunut Lappiin kalastaakseen erään tietyn hauen. Niin hän tekee joka vuosi, sillä se on elintärkeää. Tällä kertaa tehtävä ei vaan ole niin helppo kuin yleensä. Järveä ja siellä asuvaa haukea vartioi näkki ja muualla hänen perässään juoksee poliisi. 
"Näkki virnisteli. Se avasi suunsa ja nauroi. Alkoi tuulla. Tuulen mukana metsäsaarekkeen takaa pusertui mustia pilviä. Ne pimensivät auringon. Lampi ja näkki alkoivat sekoittua yhteen hämäryydessä, ja Elina kääntyi ja käveli ja tiesi katsomattakin, että lammen paikalla oli pimeä reikä tai portti johonkin."s.39
Pienen hauen pyydystys on kirja, joka on ollut esillä joka paikassa. Monelta ei varmaan ole tämä kirja jäänyt huomaamatta, joten heräsi kiinnostus, että mistä kaikki nyt näin touhottaa. Sitten sainkin kirjan lahjaksi poikaystävältäni, joka oli sen kuunnellut äänikirjana ja päätellyt, että vaikka hän ei siitä erityisemmin pitänyt, niin minä varmasti tykkäisin. 
Pienen hauen pyydystys onkin niin kummallinen, kiinnostava ja erikoinen, että se vie täysin mukanaan.

Kirjan kuvaama Lappi on täynnä suomalaisen mytologian olentoja, sekä hiukan kaikkea muutakin. Lukijan eteen läväytetään suomaisemat, parveilevat, verta imevät sääsket, kummalliset kyläläiset ja joukko toinen toistaan kummallisempia olentoja. Kirja taitaa olla jotakin maagisen realismin kaltaista, vaikka välillä noita realistisia piirteitä ei hirveästi näykkään. 

Pidin kirjasta paljon. Kaikki kummallisuudet solahtivat kirjan miljööseen paremmin kuin hyvin. Tunnelma on raadollinen, juoni vauhdikas ja tapahtumia on paljon. Lapin murre viimeistelee sujuvan tekstin, jota on mukava lukea.


Pienen hauan pyydystys
Siltala, 2019
Kannen kuva: Arla Kanerva
Graafinen suunnittelu: Safa Hovinen
s.280

lauantai 10. heinäkuuta 2021

Merja Jalo: Epäonnen leiri, Käärmekiven lumous ja Paholaisratsu

 

Nummelan ponitallilaiset lähtevät hevosineen Huvisaarelle kesäleirin viettoon. Hevosia, hellettä ja ukkoskuuroja riittää. Puitteet täydelliselle ratsastusleirille ja ehkä jopa pienelle romanssille on valmiit, mutta sitten alkaa tapahtua omituisia, eikä leirillä olo pian olekaan mukavan leppoisaa. Merellä tapahtuu karmeita ja ihmisiä alkaa sairastua.
"Hevoset seisoskelivat portin tuntumassa yhtenä tiiviinä laumana. Hän erotti Kafkan. Se tuijotti merelle korvat pystyssä ja sen sieraimet haistelivat tuulta. Mikä hevosia vaivasi? Selvästi ne olivat levottomia."s.80
Epäonnen leiri on osa Nummelan ponitalli -hevossarjasta.
Olen aiemminkin näköjään lukenut juuri tämän Nummelan ponitalli -kirjan ja tehnyt arvostelun siitä tänne blogiinkin, mutta mitä suuremmalla todennäköisyydellä mielipide on ehtinyt tässä kahdeksassa vuodessa muuttua, joten tässäpä tämän lukukerran ajatuksia.

Epäonnen leiri on on lyhyt, nopeasti etenevä ja helppolukuinen lasten/nuorten hevoskirja. 
Kirjaan on varmasti vähemmänkin lukevan helppo tarttua, sillä juoni tempaisee mukaansa vauhdilla, nopealukuista dialogia on paljon, ja hevosten ja romantiikan lisäksi kirjassa on runsaasti jännitystä. 

Henkilöitä kirjassa on paljon siihen nähden kuinka lyhyt kirja on kyseessä. Toki tämä on vain yksi osa piiiitkää sarjaa, joten useampia osia lukemalla ehtii varmasti henkilöihinkin tutustua paremmin. Itselleni hahmot ovat jo tuttuja ja muistuivat nopeasti mieleen, vaikka viimeisimmästä lukemastani Nummelan ponitalli -kirjasta on vierähtänyt vuosia

Vauhdikkaaseen ja jännittävään juoneen on toki sarjan tyylin mukaisesti saatu myös hauskoja tilanteita ja kommellusta.


Epäonnen leiri
WSOY, 2002
Graafinen suunnittelu: Kirsikka Mänty
s.102


Nummelan ponitallilaiset kärvistelevät helteessä, joka on kestänyt jo viikkoja. Kaupungissa on tukalaa, niinpä kaikki ilahtuvat, kun Pena ilmoittaa jatkoleiristä saaristossa. Ponitallilaiset pakkaavat jälleen tavaransa ja lähtevät Käärmesaarelle, josta liikkuu paljon pelottavia huhuja. Mahtaako Käärmekivi lumota kaikki leiriläiset?
"Penan kasvoilta katosi hymy. Hänellä oli kuitenkin vastuu lapsista ja hevosista, oli tarua tai ei. Jos saarella oli Käärmekivi, lasten ei pitänyt saada tietää siitä."s.22
Käärmekiven lumous kuuluu Nummelan ponitalli -hevossarjaan.
Käärmekiven Lumous on hieman uudempaa tuotantoa, ja paljon muutoksia on tapahtunut verrattuna esim. tuohon Epäonnen leiriin. 

Näistä uudemmista pidin pienenä enenmmän, sillä hauskoja tilanteita on paljon ja kommeluksia sattuu hurjasti. Pena etenkin joutuu monenlaisiin kaheleihin tilanteisiin, niin myös tässä kirjassa. Penan lisäksi kirjassa touhottavat Hannu ja Kari, joista ei ole vielä tietoakaan vanhemmissa kirjoissa. Pojat ovat nuoria ja hurjapäisiä. He keksivät jos jonkinlaista jäynää muiden hahmojen pään menoksi. 

Vauhtia ja vaarallisia tilnateita riittää kirjassa lähes jokaiselle sivulle, eikä tylsää tule. Toki välillä muistetaan myös hevostella. 


Käärmekiven lumous
WSOY, 2011
Päällys: Maarit Norvanto
s.195


Nummelan ponitallilla treenataan suuria kisoja varten. Repellä on suuret odotukset kisaa kohtaan, sillä hän haluaa voittaa erään osallistujista. Repeä kisaan ei kuitenkaan ole kutsuttu, sillä voittajahevosena pidetään mahtavaa Blackeytä. Jollakin vaan tuntuu olevan jotakin Blackeytä vastaan, sillä hevosta ja kaikkia sillä ratsastavia sabotoidaan. Saadaanko roisto kiinni, ennen kuin jotain pahaa tapahtuu?
"Hevosen eleistä päätellen pensaikossa seisoi jotain pelottavaa, kuten pikkulintuja tai orava. Mutta kyllä Mia rauhoittuisi, kunhan päästäisiin pellolle laukkaamaan."s.35
Paholaisratsu on osa Nummelan ponitalli -hevossarjaa
Paholaisratsu keskittyy huomattavasti enemmän hevosiin ja ratsastukseen kuin aiemmat lukemani osat. Kilpailuihin keskitytään ahkerasti ja treenamista ja itse kisoja kuvaillaan melko paljon. Toki kirjaan mahtuu myös paljon vauhdikasta ja jännittävää draamaa, ja tapahtumia on hurjasti. Yhtään tylsää ja hitaampaa kohtaa ei mahtunut tähänkään kirjaan.

Repe saa kirjassa huomattavasti enemmän huomiota, kun taas Pena, Kari ja Hannu toilailuineen jäävät taka-alalle. Siksi kirjassa onkin huomattavasti totisempi tunnelma. Muutenkin jäänitystä mahtuu mukaan niin paljon, ettei hassuttelulle jää tilaa.


Paholaisratsu
WSOY, 2013
Päällyksen suunnittelu: Maarit Norvanto
s.156

tiistai 6. heinäkuuta 2021

K.K. Alongi: Ansassa

 

Kuolemanaallosta selvinneet nuoret ovat viimein päässyt rauhalliseen maalaistaloon, jossa elämä voisi ehkä alkaa sujua. Epäluuloisuutta on tosin nuorten välillä runsaasti, eikä kukaan oikein tiedä, mistä pitäisi aloittaa, vaikka kaikki tietävät, että jotakin on tehtävä.
Kauaa he eivät ehdi tällaista pohtia, sillä taloon saapuu vieraita, ja kaikki on jälleen yhtä myllerrystä. Nuoret eivät nimittäin enää luota vieraisiin kovin helposti.
"Oliverin mummo on varmaankin eläessään ollut varsinainen supermummo. Kantanut vedet taloon ja saunaan. Niin kuin joskus sata vuotta sitten. Kyllähän Ali tietää, että kesämökeillä on usein tällaista. Mutta että sellaista elämää vuoden ympäri? Ali naurahtaa. Turha hänen on asiaa taivastella, sillä tämä on nyt myös heidän arkipäiväänsä tästä eteenpäin."s.46
Ansassa on nuorille suunnatun Kevätuhrit -jännitystrilogian toinen osa.
Kirja jatkaa tarinaa siitä mihin ensimmäinen osa jäi. Tarinaa kerrotaan jälleen kaikkien nuorten näkökulmasta.

Ansassa on kevyesti ja vauhdilla etenevä kirja. Luvut ovat mukavan lyhyitä, joten kaikista tilanteista saadaan monipuolinen kuva, kun henkilö vaihtelee usein. Sekavuutta ei silti ole lainkaan, vaan lukijalle on koko ajan selvää kenen näkökulmasta tarina etenee. 

Pidin tästä jatko-osasta yhtä paljon kuin ensimmäisestäkin. Nuoret ovat keskenään erilaisia, ja tämä tuo kirjaan jännitteitä ja draamaa. Toimintaa, hurjia ja pelottaviakin tilanteita on runsaasti, eikä tylsää tule. Muutenkin tunnelma on läpi kirjan painostavan odottava. Yhtään ei voi tietää mitä minkäkin kulman takana odottaa. (tai seuraavalla sivulla). Vaikka kirja onkin hurjaa vauhtia kulkevaa toimintaa ja jännitystä. On mukana tarpeeksi realistista puuhailua ja pohdintaa esimerkiksi varusteista. Pidinkin erityisesti kirjan uskottavasta ja tarkkaan mietitystä arjesta, joka muuttaa tällaisen dystooppisen tarinan entistä kauhistuttavammaksi. 

Kirjassa ei ajallisesti edete kuin ihan vähän, mutta toimintaa ja tapahtumia riittää. Loppu jää erittäin mielenkiintoiseen tilanteeseen ja lupailee jännitystä myös seuraavaa, viimeistä osaa ajatellen. Paljon jäi vielä paljastettavaa päätösosaan, joten mielenkiinnolla odotan millaisiin tilanteisiin trilogian päättyy. 

Lue myös: Kevätuhrit


Ansassa
Otava, 2017
Kansi: Timo Numminen
s.297

torstai 1. heinäkuuta 2021

Mariel Pietarinen: Sielujen sininen silta

 

Kevät on saapunut ja Lindan päivät täyttyvät ihanista asioista. Koulun jälkeinen vapaa-aika kuluu tallilla hevosten ja parhaan ystävän Mintun seurassa, kun taas viikonloput vierähtävät Lomasaaressa. Lomasaareen suunnitellaan viimeinkin hevosten ottamista ja vanhaa kartanoa ja sen ympäristöä kunnostetaan nyt kovalla tohinalla. Linda haluaa tietysti olla kaikessa mukana, vaikka koulumenestys tuntuu hieman kärsivän. 
Kartanon kunnostus on ihanaa, mutta pian alkaa tapahtua kummia. Yrittääkö joka sabotoida kartanon kunnostusta? Entä mitä Marcus höpöttää jostakin kummallisesta sielujen sinisestä sillasta?
"Jo monen päivän ajan hän oli miettinyt, mitä vanhus oli puhunut ja kuka saarella vaeltava vaalea nainen oli. Sielujen sininen silta kuulosti mystiseltä. Tuntui, että sanojen taakse liittyi tarina, josta hänen oli saatava tietää lisää."s.149
Sielujen sininen silta on Kavionjälkiä sydämessä -sarjan neljäs osa.
Tätä kirjaa edeltävä osa jäi niin kiinnostavaan kohtaan, että oli pakko jo päästä lukemaan tämä seuraava osa. Vauhdikkaasti tämä alkaakin, eikä lukijaa pidetä liian kauan jännityksessä. Edeltävän osan koukut paljastetaan aikaisessa vaiheessa ja sitten aletaan punomaan aivan uusia mysteerejä tätä kirja varten.

Sielujen sininen silta nousi juonellisesti omaksi suosikikseni tästä sarjasta. Juoni on jännittävä, toiminnallisempi kuin aiemmat osat ja se kulkee vauhdikkaasti ja salaperäisesti. Tätä ei olisi malttanut laskea käsistään hetkeksikään. 

Vanha kartano kiinnostavine tarinoineen ja tavaroineen, entisöitävät tavarat ja niiden tarinat, salaperäiset hahmot, yliluonnolliset elementit, sielujen sinisen sillan mysteeri ja loistavat päähenkilöt tekevät kirjasta täydellisen. Heppajuttujakaan ei ole toki unohdettu. Ratsastusta seurataan ja muitakin hevosjuttuja juoneen on saatu sopivasti mukaan. Lisäksi saarelle on jälleen luotu jännittävä tunnelma, jota kartanossa ukkosta suojassa vietetyt hetket vain lisäävät. 

Kaiken jännityksen ja toiminnan keskelle on tuotu myös mukavan arkisia ongelmia. Miten yhdistää koulu ja harrastukset? Entä jos ei enää ehdi viettää niitä perinteisiä peli-, ja saunailtoja perheen kanssa?



Sielujen sininen silta
Kvaliti, 2016
Kansikuva: Laura Kunnas
s.283

perjantai 25. kesäkuuta 2021

Tuomas Lius: Sudenkorennon kesä

 

Jesse on 13-vuotias poika, joka isommille pojille jotain todistaakseen päätyy yrittämään rötöstä. Tämän seurauksena hän ei onnistu saamaan isompien poikien ihailua, mutta sen sijaan hän tutustuu kahteen keskenään hyvin erilaiseen naapuriin. Vanhassa rukoushuoneessa asuu venäläinen taiteilija, joka tuntuu huokuvan rauhallista viisautta, kun taas sinisessa talossa asuu Jukka, huumorintajuinen rämäpää, joka vaikuttaa saapuneen suoraan toimintaelokuvasta. 
Jessen kesä muuttuu hyvin erilaiseksi näihin miehiin tutustuttuaan, eikä aikaakaan kun hiekkalaatikkoleikit vaihtuvat pelottaviin seikkailuihin. Itä ja Länsi kohtaavat, eikä siitä seuraa mitään hyvää, kun keskellä on huimaavan upea aseteknologinen keksintö. 
"-Ensin sä käyt läpi lyvykokoelmaasi, fiilistelet kansia ja pysähdyt ehkä vähän funtsimaan mitä muistoja ne herättää: missä olet kuullut tietyn biisin ensimmäisen kerran, kenen kanssa ja niin edespäin... Sitten löydät levyn, pyyhkäiset sen puhtaaksi pölystä, lasket sen levylautaselle, asetat neulan... Tämä kaikki tekee vinyylilevyn kuuntelemisesta jutun isolla J:llä."s.177
Yleensä välttelen tällaisia toimintakirjoja, sillä pitkät höpötykset aseista sun muista pitkästyttää, eikä sellainen huima toiminta oikein uppoa. Tällä kertaa päätin kuitenkin tehdä poikkeuksen ja tarttua Sudenkorennon kesään, sillä esittelytekstit kuulostivat niin hyviltä. Kirja sijoittuu 80-luvulle ja jossakin sanottiin, että luvassa saattaisi olla jotakin Stranger Things -sarjan tyylistä.

En kadu päätöstäni lainkaan. Kirjan päähenkilöt ovat kiinnostavia ja saavat tarpeeksi tilaa myös arkipäiväisine tekemisineen, eikä kirja ole alusta loppuun pelkkää toimintatykitystä. Kerronta on sujuvaa ja kuvailevaa. Onkin helppo kuvitella mieleensä 80-luvun Joensuu, vaikka ei olisi ikinä käynyt 80-luvulla saati sitten Joensuussa. 

Kirja etenee yllättävän pitkälle ennen kuin varsinainen toiminta alkaa, vaikka hurjan paljon kaikkea pienempää ehtii sitä ennen tapahtua. Mukaan mahtuu hirveän väkivaltaisia kohtauksia, kusipäisiä teinejä, ihastumista, ystävyyttä, huumoria, arkea, paljon musiikkia ja lopulta sitä ryminällä etenevää toimintaa, joka koettelee lukijan uskoa ja jättää jälkeensä monen monta ruumista. 

Jesse, kirjan päähenkilö on vasta 13-vuotias. Tämä tekee kirjasta ajoittain jopa hieman nuortenkirjamaisen, sillä Jessen sielunelämään ehditään tutustua varsin kattavasti. Nuoren pojan tuskailut kasvamisen, lapsuudesta luopumisen, tyttöjen ja vähän kaiken muunkin kanssa saa runsaasti tilaa. 

Kirjan juoni eteneni koukuttavasti ja sitä oli mukava lukea muutamia poikkeuskohtauksia lukuun ottamatta. Välillä nimittäin tällaisen herkemmän lukijan kauhuksi löytyi hyvinkin raakoja kohtauksia. Tämän kirjan innoittamana saatan uskaltaa tarttua hieman toiminnallisempaan kirjallisuuteen jatkossakin, etenkin jos henkilöt ovat yhtä loistavia kuin Jesse ja Nikolai. 

P.S. Onneksi edes kirjan sivuilla pääsee karkuun näitä ahdistavan kuumia hellepäiviä, sillä kirjassa vietetään huomattavasti kylmempää ja sateisempaa kesää. 


Sudenkorennon kesä
Like, 2021
Kannen maalaus: Riikka Miettinen-Syrjälä
s.505
Arvostelukappale