Erin Sterling: The Ex Hex

 

Yhdeksän vuotta sitten Vivienne Jones päätti sydänsuruissaan tehdä hieman taikoja serkkunsa kanssa. yhdessä tytöt langettavat leikkikirouksen keljun poikaystävän päälle helpottaakseen Viviennen oloa. 

Nykypäivänä Graves Glenin kylän vuosipäivä lähestyy, ja tuo samainen entinen poikaystävä lähetetään kylään tekemään taikojaan, sillä hän kuuluu kylän perustajasukuun. 

Kun Rhys Penhallow saapuu kylään, saa Vivienne huomata, ettei kirous tainnut sittenkään olla niin leikkimielinen. Hän huomaa myös kauhukseen, ettei yhdeksän vuotta ole ehtinyt korjata särkynyttä sydändä, eikä poistaa Rhysin hurmaavaa olemusta.

"With a swish of the starry curtain, she was gone, leaving Rhys standing in the middle of the room, holding the mirror and dreading every bit of what came next."s.69

The Ex Hex on Graves Glenin pikkukaupunkiin sijoittuva suloisen hauska romanssi täynnä noitia ja taikuutta. 

Kirjassa vallitsee ihanan kodikas ja lämmin tunnelma. Perhe ja ystävät pitävät toistensa puolia, kujeilevaa huumoria viljellään runsaasti ja tarinassa tuntuu olevan koko ajan sellainen kiva pilke silmäkulmassa. Tarinan parissa saa hihitellä useampaankin kertaan, kun vakavat ja selkäpiitä karmivat tapahtumat tuppaavat saamaan melko hupaisia elementtejä.

Kirjan alkupuoliskolla olin varma, että tästä tulisi täyden viiden tähden lukukokemus, mutta ihan siihen se ei sitten lopulta yltänyt, sillä yhtäkkiä kirjan kaikki tärkeät juonikuviot tuntui unohtuvan aivan täysin, jotta Viviennen ja Rhysin kuumia tunteita saatiin mehusteltua seuraavat miljoona sivua. Teki mieli kiljua heille, että voitteko nyt nousta sieltä sängystä kun olisi mielenkiintoisempiakin asioita nähtävänä, kuten kummitus, kirous ja muuta pientä... 

Tästä pienestä jumahtamisesta huolimatta kirjasta jäi todella hyvä fiilis. Rakastin Graves Glenin tunnelmaa, kirjan hahmoja, kaunista miljöötä arkisine yksityiskohtineen, sekä Sir Purrcivalia, joka on ihastuttavin kirjakissa pitkään aikaan. 

Tämä kirja sopii erinomaisesti syksyn lukulistalle Halloweenin aikaan sijoittuvan tarinansa ansiosta. 

The Ex Hex

Avon, 2021

Kansi: Vi-An Nguyen

s.308

Milja Kaunisto: Napoleonin koodi

 

Mainos/kirja saatu kustantajalta.

Artémis Brandicourt muuttaa kammottavan miehensä kanssa syrjäiseen pikkukylään. Artémis joutuu jättämään taakseen Pariisin ja edesmenneen isänsä apteekin, joka nyt kuuluu hänen miehelleen, niin kuin kaikki muukin, joka kerran oli Artémiksen. 

Napoleonin uudet lait muuttavat naisten asemaa entistä huonommaksi, eikä ole helppoa olla sekä viisas, että neuroepätyypillinen maailmassa, joka haluaa naisen pysyvän hiljaa miehensä rinnalla. Artémiksella on vain yksi toive, että hän saisi jatkaa isänsä työtä apteekkarina. Yllätyksekseen hän kohtaa kylässä miehen, herra Farkin, joka tuntuu olevan kiinnostunut siitä, mitä hänellä on sanottavanaan. 

Isorokon saavuttaessa kylän, alkaa muitakin kiinnostaa Artémiksen taidot ja tiedot.

"Heti asiakkaan nähdessään herra Fark katosi apteekkihyllyn varjoon ja sulautui mustassa takissaan siihen niin kuin ei olisi koskaan muuta kuin varjo ollutkaan."s.181

Napoleonin koodi on 1800-luvun alun Ranskaan sijoittuva tarina, joka johdattaa lääketieteen kiehtovaan, mutta synkkään maailmaan upean päähenkilön selviytymistarinan kautta. 

Pidän tästä kirjasta todella paljon. Artémis on mainio päähenkilö, jonka tarkkanäköisten huomioiden täyttämä arki on välillä hauskaa seurattavaa ja välillä hyvin surullista. Kaikkea kuvataan niin aidosti ja upeasti, että tarinaan solahtaa aivan huomaamattaan. Tuoksut, maut, värit, tunteet, kaikki tuodaan esiin tarinan lomassa, ilman, että juoni pysähtyisi kuvailun takia. Tarina etenee kevyesti, ilman pitkiä puuduttavia tietoiskuja, ja silti huomaa saaneensa tietää valtavan paljon kaikkea uutta. 

Naisten kohtaama epäreilu maailma saa karvat nousemaan pystyyn, kun taas arkiset hetket apteekin purnukkavalikoiman lomassa tuo tarinaan lämpöä ja seesteisyyttä, pieniä toivonpilkahduksia on, vaikka kirjan maailma tuntuu pääasiassa hyvin julmalta. Tuo kylmä, juonittelun ja omaneduntavoittelun täyteinen maailma saa onneksi tasapainoittavaa lämpöä kauniisti kuvatusta ystävyydestä.

Lääketiede on tuon ajan Ranskassa vielä melkoisen ristiriitainen aihe, kun suurin osa väestä tuntuu pitävän sitä suorastaan pahuutena ja luottaa mieluummin vanhoihin uskomuksiin ja hoitokeinoihin. Tämä vastakkainasettelu tuo entistä enemmän kiinnostavia yksityiskohtia tarinaan. 

Napoleonin koodi

Aula&Co, 2026

Kansi: Laura Noponen

s.507

Marianne Cedervall: Ajattelen sinua kuolemaasi saakka

 

Mirjam palaa lapsuudenmaisemiinsa pieneen gotlantilaiskylään. Hän on ostanut vanhan kappelin, jonka aikoo korjata asunnoksi ystävänsä Hervorin kanssa. Naisten saapuminen kylään huomataan, se on varmaa. Tyylikäs lääkäri Mirjam, sekä noitamainen Hervor ovat vähintäänkin silmiinpistävä parivaljakko. Etenkin eräs mieskolmikko saa syystäkin olla huolissaan naisten majailusta kylässä, sillä naisilla on kosto mielessä. 

"Hervor keitti mitä ihmeellisimpiä yrttijuomia, jotka kumma kyllä auttoivat silloin kun lääkäri Mirjamin resepteillä ei ollut toivottua vaikutusta."s.17

Ajattelen sinua kuolemaasi saakka on kesäinen tarina ystävyydestä, uusista aluista ja kostosta. 

Kirja herätti huomioni kauniin kantensa vuoksi, mutta myös esittelyteksti vakuutti. 

Kasviuutteet, noituus, kappelin kunnostus asunnoksi ja kosto ajatusten voimalla kesäisessä Gotlannissa, siinäpä pohja hyvälle kirjalle. 

Kirjan päähenkilönä toimii Mirjam, joka on saanut kokea kovia. Nyt hän palaa juurilleen ja aikoo kostaa kaikki kokemansa vääryydet. Mirjam on vahva hahmo, jonka tekemisiä on kiva seurata. Menneet kokemukset aukeavat pikkuhiljaa kirjan edetessä, samalla kun kuvataan nykyistä arkea kappelissa, tutustuen uusiin ihmisiin. 

Kirjassa on sellainen huumorin täyteinen tunnelma päähenkilön kovista kokemuksista ja kaikista kirjassa tapahtuvista kuolemista huolimatta. 

Minä pidin erityisesti Hervorista, sillä sellainen noitamainen mystisyys tekee aina vaikutuksen. Tosin Hervor on ehkä enemmänkin ronski ja pelottava kuin varsinaisesti mystinen. Hänen puuhiaan olisi saanut olla kirjassa paljon enemmänkin, sillä nyt kun pääpaino pysyi Mirjamin mietteissä ja tekemisissä, jäi se kasvien tutkiminen, luonto, noituus ja muut odottamani asit hyvin pieneen rooliin. Pienet vilahdukset eivät riittäneet, ja siksi kirjasta jäi sellainen "ihan kiva" fiilis.

Kirjan loppu oli erikoinen ja omalla tavallaan aivan mainio. Enpä osannut sellaista päätöstä odottaa, ja sen lukeminen sai minut nauramaan hieman epäuskoisena juuri lukemastani. 

Ajattelen sinua kuolemaasi saakka, (Svinhugg)

Atena, 2011

Suom. Ulla Lempinen

Kansi: Nina Leino

s. 342

Anni Niskanen: lempeä ja leivonnaisia

 

Lehmuslahdelle muuttanut Hilla jumittaa työssä, joka ei tuo pienintäkään iloa. Hän sinnittelee päivästä toiseen unelmoiden urasta kakkujen parissa. Lopulta Hillan mitta tulee täyteen ja hän rohkenee kokeilla uudenlaista elämää. Hän ehdottaa yhteistyötä Samulle, joka omistaa Jokituvan kahvilan. Uudet ideat ovat pelottavia ja epävarmojakin, mutta silti kokeilemisen arvoisia.

"Moussetäyte oli juuri sopivan ilmavaa, ja vadelman hieman kirpeä maku sopi täydellisesti yhteen paksun, mehevän suklaapohjan ja kuorrutuksen kanssa."s.13

Lempeä ja leivonnaisia on maalaisromanttisen Lehmuslahti -sarjan neljäs osa. 

Tässä osassa tutustutaan täysin uuteen päähenkilöön Hillaan. Kolmesta ensimmäisestä osasta tuttu päähenkilö Aava saa nyt luopua roolistaan päätähtenä, mutta jatkaa silti mukana tarinassa, niin kuin monet muutkin entuudestaan tutut hahmot. 

Tämä on aivan ihana tarina uusista aluista, itsensä rohkaisemisesta, unelmien tavoittelusta, ystävystymisestä aikuisiällä ja tietysti rakkaudesta. Hilla on sellainen hiljainen, hieman epävarma, kiltti ja lämmin hahmo, jolle toivoo kaikkea hyvää. 

Pidän siitä, miten kirjassa kuvataan Hillan elämää ennen uusia tuulia. Varsinkin arki asiakaspalvelijana on erittäin uskottavasti kuvailtua kaikkine yksityiskohtineen. Hillan innostus leipomista kohtaan tuo kirjaan paljon sellaista lempeää arkea, kun taas hänen epävarmuudet pitävät pientä jännitettä yllä niin ettei kaikki tunnu sujuvan liian kepoisesti. 

Talvinen Lehmuslahti kyläläisineen tarjoilee parasta antiaan tässä lämpimän tunnelmallisessa tarinassa. Kyläläisten yhteishenki tuntuu tulevan tässä osassa entistä enemmän esiin kun tapahtumapaikat vaihtelevat muuallekin kylään kuin pelkkään majataloon. 

Lempeä ja leivonnaisia

Tammi, 2026

Kansi: Timo Numminen

s.292

Johan Theorin: Aarnivalkeat

 

Kesä on kauneimmillaan Öölannissa. Gerlof yrittää sietää turisteja, jotka ovat saapuneet saarelle kesän viettoon. Turistien mukana saarelle saapuu myös eräs, joka hautoo kostoa. Kun Gerlof eräänä yönä herää ovelta kuuluviin koputuksiin ja löytää oven takaa hätääntyneen pojan, joka kertoo aavelaivasta, kuolleista merimiehistä ja miehestä kirveen kanssa, on Gerlofin hetki sulateltava kuulemaansa. Muistot omasta lapsuudesta nousevat pintaan, sillä silloin hänkin epäili kohdanneensa kummittelua.

"Ranta oli tummanharmaa, ja vesi levittäytyi sen alapuolella pohjattomana mustana kuiluna. Gerlof liikkui äänettömästi ja höristi korviaan kuulematta muuta kuin hiljaista aaltojen liplatusta."s.122

Aarnivalkeat on Öölanti dekkarisarjan neljäs osa. Alunperin viimeiseksi osaksi kaavailtu kirja on myöhemmin saanut vielä kirjan verran jatkoa, joten vaikka tämän kirjan takakannessa lukee Öölanti-sarjan päätösosa, ei asia ole enää niin. 

Rikoksia ja vanhoja uskomuksia, arkea ja kummitustarinoita, kirja yhdistelee näitä asioita mukavasti, tehden tarinasta arkisen dekkarin, jossa mystiset elementit vilahtelevat taustalla. Minun harmikseni Gerlof on tosin aivan liian innokas torppaamaan kaikki yililuonnolisuudet ja kertomaan selityksen kaikelle kummalliselle. Minua kun ei lainkaan haittaisi, että tässä mentäisiin rohkeammin sinne yliluonnollisen puolelle. Gerlof voisi hyvin suoda minulle hetkisen tunnelmointia kummistusten parissa, mutta eeeei. :D

Gerlofia, joka on sarjan päähenkilö, alkaa ikä painaa. Kotona asuminen ei enää luonnistu ja muutenkin alkaa olla monenlaista vaivaa. Vanhuutta ja sen tuomia ongelmia kuvataan tarinan ohella uskottavasti, kaunistelematta. Vähän haikeakin tunnelma syntyy, kun Gerlof muistelee menneitä tai vertaa omaa liikuntakykyään johonkin paremmin voivaan. Vastapainoksi kirjan yksi näkökulmahenkilöistä on kouluikäinen Jonas, joka viettää kesälomaansa, mutta päätyy keskelle Öölannin hurjia tapahtumia.

Rikosjuonta ja kaikkea saarella tapahtuvaa tosiaan kerrotaan monen henkilön näkökulmasta. Juoni etenee verkkaisesti, ja saaren kesää ehditään tunnelmoida ilman kiirettä. Välillä tarina tuntui junnaavan paikallaan, ja asioiden selviämiseen kului jopa hitusen liikaa aikaa.

Aarnivalkeat, (Rörgast, 2013)

Tammi, 2015

Suom. Outi Menna

s.513

Eveliina Talvitie: Matleena

 

Mainos/kirja saatu kustantajalta.

Matleena työskentelee äitinsä Helgan salongissa. Vaatemuoti muuttuu, mutta Helgan salongissa asiat tuntuvat välillä pysähtyneen, ainakin Matleenan mielestä, joka olisi valmis kokemaan ja tekemään asiat uudella tavalla, räväkämmin, toisin kuin hänen äitinsä, joka vakaasti palvelee tuttua asiakaskuntaansa. Salongin pyörittäminen ei enää 70-luvulla ole helppoa muutenkaan, kun valmisteollisuus alkaa viedä asikkaita. 

"Housut ja taskut vaikuttivat mitättömiltä asioilta, mutta nepä olivat yhtä lailla tärkeitä taisteluja. Vaatteen piti sopia naisen vartalon lisäksi myös hänen elämäänsä."s.37

Matleena on toinen osa Ompelija -trilogiasta. 

Tällä kertaa pääosassa loistaa ensimmäisestä osasta tutun Helgan tytär. Matleenan elämää kuvataan kirjassa lähes kahdenkymmenen vuoden ajan. Myös Helga kuuluu tarinaan edelleen isosti, onhan hän Matleenan äiti ja työnajantaja. Kirjassa kuljetaan vuodesta 1966 vuoteen 1985.

Olen edelleen sitä mieltä, että Talvitie osaa kuvata asioita upeasti, sellaisilla pienillä tiiviillä tuokiokuvilla, jotka onnistuvat tuomaan lukijan silmien eteen niin paljon, vaikka asiat kerrotaan lyhyesti ja ytimekkäästi. Tarkkaan valitut yksityiskohdat elämästä ja ympäröivästä maailmasta rakentavat tarinan jonka maisemiin on helppo sukeltaa.

Muoti, vaatteet ja ompeleminen ovat tietysti suuressa roolissa, mutta niiden lisäksi, tai jopa niiden kautta kuvataan myös muuttuvaa maailmaa, sekä perhesuhteita, jotka tässä kirjassa ovat välillä hyvinkin kipeitä ja vaikeita. 

Maailmanmenoa Porissa oli jälleen kiinnostavaa seurata. Matleenan kautta tutustuttiin mielenkiintoisiin hahmoihin. Etenkin Talvikin pienet esiintymiset olivat mieleeni. Matleenasta ei silti kehittynyt aivan yhtä upea hahmo mielessäni kuin hänen äidistään Helgasta sarjan ensimmäisessä osassa. Onkin hienoa, että Helgankin kuulumiset kirjassa kerrotaan, vaikkakin hän on hyvin erilaisessa elämäntilanteessa kuin aiemmassa osassa. 

Matleena

Into, 2026

Kansi: Timo Numminen

s.221

Tove Jansson: Sarjakuvaklassikot 2

 

Sarjakuvaklassikot 2 sisältää sarjakuvat: Vaarallinen talvi, Kuvitteluleikki, Talonrakennus ja Aloitamme uuden elämän. Sarjakuvat ovat ilmestyneet ensimmäisen kerran vuosina 1955-56 brittiläisessä iltapäivälehdessä (The Evening News).

Tämän kokoelman neljä sarjakuvakertomusta vievät lukijan vauhdikkaisiin seikkailuihin muumilaaksoon, jossa joka päivä löytyy jotakin uutta ja ihmeellistä. Muumit ovat luonnostaan melkoisia seikkailijoita jotka tarttuvat jokaiseen tarjoutuvaan uuteen asiaan. 

Näissä muumisarjakuvissa muumeista paljastuu aika hurjiakin puolia, sillä näitä ei ole kirjoitettu varsinaisesti lapsiyleisölle. Tarinoiden tiimellyksessä lukija pääsee näkemään esimerkiksi muumipeikon mustasukkaisen, hitusen murhanhimoisen puolen, Pikkumyyn vapaata kasvatusta suosivan äidin ja paljon muuta. Alkoholia käytetään, lasten leikit äityvät välillä hurjiksi ja rikollisiakin vilahtelee mukana tarinoissa. 

Tarinat ovat hauskoja, aikuislukijalle sopivia sarjakuvia, joissa mietitään elämistä ja olemista. Onko sitä esimerkiksi aina tullut elettyä aivan väärin? Eiväthän nämä sarjakuvat ole sellaisia tunnelmoivia ja kauniita niin kuin muumikirjat, mutta omalla, rohkeammalla ja sellaisella räväkällä tyylillään silti loistavia. 

Olen aina pitänyt muumeista valtavasti, sillä heidän avoin asenteensa elämää ja kaikkea hauskaa kohtaan on piristävää. Omiin suosikkeihini ei kuitenkaan ole kuulunut muumipeikko ja niiskuneiti, eikä se muuttunut tätäkään sarjakuvaa lukiessa. Heistä annetaan tarinoiden myötä sellainen kateellinen ja mustasukkainen kuva. Niiskuneiti yrittää niin kovasti olla naisellinen nainen ja muumipeikko taas miehinen mies. Siinä samalla muistetaan kertoa useasti kuinka vaikeaa miesten ja naisten on ymmärtää toisiaan. Kyllä heidänkin toilailuistaan saadaan silti aikaan hauskaa luettavaa. Talonrakennus sarjakuva varsinkin oli heidän osaltaan viihdyttävää.

Ruotsinkielinen alkuteos Mumintrollet II ja Mumintrollet III

Suom. Anita Salmivuori ja Juhani Tolvanen, 1990

Tekstaus ja taitto: Satelliitti/Kati Valli ja Antti Hulkkonen, 2009

Jälkisanat: Sirke Happonen, 2009