keskiviikko 7. joulukuuta 2022

Jenny Bayliss: Jouludeitti x 12

 

Kate viihtyy elämässään. Hän on palannut lapsuuden kotikylään asumaan ja elämä on asettunut mukaville raiteille. Isä ja ystävät ovat lähellä, työt tekstiilisuunnittelijana sujuvat ja inspiraatiota löytyy kuvan kauniista Blexfordin kylästä helposti. 
Joulun lähestyessä Katen ystävä kuitenkin saa hänet ilmottautumaan mukaan jouludeitti tempaukseen, sillä omaa rakasta Katella ei ole, eikä hän ole jaksanut enää etsiä rakkautta. Edessä on siis treffit kahdentoista miehen kanssa joulukuussa. 
Katen treffit eivät jää pienessä kylässä huomaamatta ja pian hänen deittejään ruoditaan välillä turhankin tarkasti. Yllätyksekseen Kate tapaa useammankin kiinnostavan miehen.
"Gospelkuoro lauloi Carol of the Bellsiä teehuoneen markiisin alla, ja päivänvalon vähitellen huvetessa alkoivat Viktorian aikaiset katulamput luoda kultaista hohdettaan lumen peittämien kojujen väliin. s.211"
Jouludeitti x 12 on jouluinen, romanttinen kirja, jonka tarina kulkee joulukuun ensimmäisestä päivästä aina jouluun saakka. 

Pidin kirjasta ja sen päähenkilöstä Katesta. Erityisesti oli mukavaa, että vaikka kirja käsitteleekin rakkauden etsimistä ja deittailua, niin Kate oli tyytyväinen omaan elämäänsä ja itseensä. Aika usein kun näissä romanttisissa kirjoissa tuntuu parisuhde ja rakkaus olevan se asia jota ilman nainen on ihan keskeneräinen tai huono. 

Kirja oli täynnä ihanaa talvista ja jouluista tunnelmaa. Sitä myös kuvailtiin paljon. Oikeastaan kirjassa kuvailtiin kaikkea paljon, oli kyse sitten Katen vaatteiden valitsemisesta tai maisemista. Mutta siis minua tuo ei haitannut, päin vastain pidin kaikesta tuosta kuvailusta, jonka kautta Kateen, hänen harrastuksiinsa, töihinsä, ja upeaan Blexfordin kylään saatiin tutustua oikein kunnolla. Etenkin kun Kate oli päähenkilönä niin kiinnostava, joten nautin suuresti kaikista yksityiskohdista. 

Kaiken jouludeittailun lomassa Kate leipoi, maalasi, valokuvasi ja hääsi menneisyyden haamuja päästään. Siinä sivussa saamme kuulla hiukan omalaatuisen äidinkin seikkailuista, jotka toivat kirjaan hupia. 

Kirjan rakkaustarina ei sen sijaan ollut järin omaperäinen tai yllättävä, eikä kirjan viimeiset sivut saaneet aikaan wow -fiiliksiä. Oikeastaan nautin kirjasta enemmänkin Katen jouluisena tarinana kuin yllätyksellisena rakkaustarinana. Jouludeitit toki toivat jännitystä, hauskuutta ja vauhdikkaita tilanteita mukanaan. 


Jouludeitti x 12, (The Twelve Dates of Christmas, 2020)
Otava, 2021
Suom. Taina Wallin
Kannen suunnittelu: Barbara van Ruyven
s.459

maanantai 5. joulukuuta 2022

Joanna Bolouri: Paras aika vuodesta

 

Perhejoulu Skotlannissa lähestyy. Emily on sekä iloinen, että kauhuissaan. Viimein hänellä on komea, varakas ja kohtelias mies esiteltävänään, mutta toisaalta häntä pelottaa viedä Robert suorapuheisen ja räväkän perheensä eteen. 
Hetki ennen joulua Robert paljastuu valehtelijaksi, ja Emily sydän särkyneenä menee paniikkiin. Hän ei millään jaksa perheensä kuittailua, joten jollakin tavalla hän päätyy palkkaamaan itselleen vara-Robertin. Niinpä hän lähtee viettämään joulua perheensä luo Evanin kanssa, joka on hänen super ärsyttävä naapurinsa. 
"Huomenna on se päivä, kun ääneni matkaa taas kuusisataakuusikymmentä kilometriä Lontoosta Scottish Bordersiin ja suoraan äitini korvaan ja kertoo hänelle, että olen erehtynyt. En sittenkään ole löytänyt ketään mukavaa miestä."s113
Paras aika vuodesta on joulukirja jossa sydänsurusta huolimatta tunnelma on suurimmaksi osaksi hilpeä. Henkilöiden väliset dialogit saavat useasti hymähtelemään tai naureskelemaan. 

Viihdyin hauskan juonen ansiosta kirjan parissa hyvin, mutta joulukirjasuosikkia tästä ei itselleni tullut. Se johtuu tämän kirjan joulunviettotavasta. Joulua ei nimittäin juhlita kynttilänvalossa tunnelmoiden, vaan drinkkejä juoden ja tanssien. Minä kaipaan joulutarinoilta aina toisenlaista tunnelmaa, sellaista hyväntahtoisuutta, leipomista, tunnelmointia yms... Mutta tässä perheen välinen tunnelma ei oikein napannut kuin vasta lopussa ja joulujuhla oli kaukana mieluisasta. Muutamia söpömpiäkin kohtauksia sentään mahtui juoneen sellaisen vauhdikkaan iloisuuden keskelle. 

Paras aika vuodesta on helppolukuinen ja viihdyttävä kirja, joka sopii loistavasti joululukemistoon silloinkin kun ei halua sellaista överijoulutunnelmointia, jota minä taas kaipaan. Emilyn matka kohti ihanaa romanssia on vaiheikas ja hauska, ainoa asia mikä häiritsi oli loppupuolella tehty paljastus, joka tuntui aivan turhanpäiväiseltä ja ärsytti. (En aio paljastaa sitä teille.) Tuli vain sellainen olo, että olisiko yksi hahmoista ollut muka jotenkin huono ilman tätä esiin tullutta salaisuutta.


Paras aika vuodesta, (The Most Wonderful Time of the Year, 2016)
WSOY, 2021
Suom. Riina Vuokko
s.400

sunnuntai 27. marraskuuta 2022

Nicholas Oldland: Joulu joka villitsi

 

On jouluaatto. Karhu, hirvi ja majava tekevät innokkaina jouluvalmisteluja. Kun kaikki on valmista he tajuavat unohtaneensa jotakin hyvin tärkeää. Kuusi! He eivät ole lainkaan muistaneet tuota joulun kauneinta koristetta. On lähdettävä metsään, ja sieltä löytyykin täydellinen kuusi. On vain yksi ongelma. Karhu rakastaa kaikkia puita, ja syntyykin hirveä riita kun hänen ystävänsä aikovat kaataa puun ja tuoda sen tupaan. 
"Lopulta löytyi oikeanlainen kuusi. Se tuoksui hyvältä, siinä oli pitkät pehmeät neulaset, ja se oli juuri sopivan kokoinen."
Veikeiden eläinhahmojen tähdittämä Sydänmailla -lastenkirjasarja on saanut ihanan jouluisen jatko-osan. 

Tämä kirjasarja on täynnä hupsuttelua, hauskoja tilanteita ja kaunista luontoa. Kuvitus on yksinkertainen, mutta ilmeikäs. Olen pitänyt kovasti aiemmista osista, ja nyt ilokseni sarja sai vielä tämän joulukirjankin. 

Joulu ei tietenkään näiden kaverusten kesken ole rauhallinen, vaan jälleen he saavat aikaan erimielisyyksistä johtuvan riidan. Fiksuina he toki saavat senkin ratkaistua, muutamien kommelluksien kautta. 

Suosittelen lapsiperheitä lisäämään tämän kirjan joulunodotuskirjojen joukkoon. Aiempia osia ei tarvitse lukea etukäteen, ja tämän kirjan höpsöjen eläinten parissa saa aikaan hauskan lukuhetken. 
Kirja sopii myös pienemmille lapsille. Kuvat ovat suurimmassa roolissa. Tekstiä on vain vähän. 


Joulu joka villitsi, (One Wild Christmas, 2019)
KVALITI, 2022
Suom. Marvi Jalo
Kuvitus: Nicholas Oldland
Arvostelukappale

torstai 24. marraskuuta 2022

Merja Jalo: Kuutamoratsastus

 

Eräänä yönä Stefan näkee jotakin niin omituista, että hänen on otettava asiasta selvää. Hänen isänsä suunnittelee sukuaarteen metsästystä hämäräperäisten tyypin kanssa. Stefan päättää löytää aarteen ennen isäänsä, jotta se päätyisi oikealle omistajalleen. Itse hän ei voi aarretta lähteä etsimään, niinpä hän siirtää homman serkulleen Päkälle ja tämän ystäville. Päkä ystävineen saakin loistavan idean. Nummelan ponitallilaiset lähtevät hevosleiriksi naamioidulle aarteenetsintäretkelle. 
"Kikka ei saanut unta vaan piehtaroi levottomasti vuoteessaan. Hän mietti Larsvikin aarretta. Oliko sellainen todella olemassa ja missä se oli?"s.31
Kuutamoratsastus on kahdeskymmenesviides Nummelan ponitalli -kirja. 
Tässä kirjassa vihjailtiin aika paljon jonkin aiemman osan tapahtumista, joista minulla ei ollut mitään käsitystä. Stefankaan ei ollut minulle entuudestaan tuttu, mutta se ei lukemista haitannut, sillä hänet esiteltiin heti alussa, ja kerrottiin myös miten hän on aiemmin tutuksi tullut. Jos siis ei halua suuria paljastuksia aiemmista osista, niin tästä kirjasta ei kannata lukemista aloittaa. Minulle sillä ei ole väliä, kun luen Nummelan ponitalleja silloin tällöin yhden sieltä, toisen täältä. 

Tässä osassa hevostelu jää pieneen osaan. Ponitallilaiset lähtevät aarteenetsintään, ja kommelluksien ja vaarojen täyteinen seikkailu heillä onkin edessään. Hauskat ja totisemmat tilanteet vuorottelavat sopivassa suhteessa, tässä lyhyessä ja vauhdikkaassa tarinassa. 

Nummelan ponitalli -kirjat ovat usein hyvin kesäisiä, joten kivaa vaihtelua olikin tällainen synkempiin hetkiin sijoittuva tarina, vaikka epäilyttävän monta kertaa tuo kirjassa tunnelmaa tuova suuri punainen täysikuu tulikin esiin puiden takaa.


Kuutamoratsastus
Otava, 1992
Päällys: Eino Tepponen
s.118

tiistai 22. marraskuuta 2022

Timo Sandberg: Kullanhuuhtoja

 

Komisario Heittola tapaa ystävänsä hautajaisissa tutun miesporukan. Yhdessä miehet alkavat miettiä ystävänsä kohtaloa. Pertti Jalavuoren kuolemaan liittyy jotakin outoa. Mies tapettiin Lapissa, erämaakämpällä, jossa Pertti asusteli selvittäessään äitinsä menneisyyttä. 
Miehet päättävät lähteä tuolle erämaakämpälle, viettää hieman mukavaa aikaa Lapissa, ja samalla kuulostella selviäisikö Pertin tapauksesta jotakin.
"Enää ei ollut tärkeää tienata rahaa, saada arvostusta tai kuuluisuutta. Nyt oli tärkeää kokea polku jalkojensa alla, kuulla puiden humina, lintujen laulu, veden kohina."s.160
Kullanhuuhtoja on yhdestoista osa komisario Heittola -dekkarisarjasta.
Heittolan arkihuolet saavat hieman taukoa tässä osassa, sillä maisemaa vaihdetaan täysin. Lapinreissu piristääkin sarjaa kivasti, sillä Heittolan ja Tarun suhde on ollut aika draaman täyteistä monen kirjan ajan. Toki tähänkin osaan hieman sitä samaa draamaa on laitettu, mutta hyvin pienesti. Lapissa Pertin tapausta nimittäin tutkii Heittolan menneisyydestä tuttu nainen. (Johon liittyvää draamaa minä en enää sarjan alkutaipaleelta muista lainkaan.)

Lapinreissu tämän kaveriporukan seurassa on osaltaan viihdyttävä. On letkeää jutustelua, jännittävää rikoksen selvittelyä ja sitten ihan vain kullanhuuhdontaa. Tämä miesporukka on aika velmua sakkia, ja kun mukana on vielä yksi muistisairas mies, on soppa valmis, eikä vaikeuksilta vältytä. Rikoksen selvittely itsessään oli kiinnostavaa, samoin menneisyydestä paljastuvat asiat, ja tarinan ohella kulkeva karkulaisten tarina, mutta miesporukan vanhojen hyvien aikojen muistelu ja kaljan juonti sen sijaan ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. 

Kullanhuuhtoja on mukavan letkeä ja nopealukuinen kevyt dekkari Lapin maisemissa.


Kullanhuuhtoja
Karisto, 2019
s.315
Kansi: Mika Kettunen

keskiviikko 16. marraskuuta 2022

Maja Lunde: Mehiläisten historia

 

William elää vuonna 1852 Englannissa ja hänen suuri intohimonsa on tutkia mehiläisiä. 
George elää vuonna 2007 USA:n Ohiossa ja kasvattaa mehiläisiä. Monet ongelmat koettelevat, eikä mehiläisten kasvattaminen ole enää kovinkaan helppoa.
Tao elää vuonna 2098 piirikunta 242:ssa, Sichuanissa. Hän työskentelee monien muiden tavoin hedelmätarhalla pölyttäjänä. Mehiläisiä ei enää ole.
"Pesässä ei ollut kovinkaan paljon nähtävää. Mehiläiset poistuivat pesästä ja tulivat takaisin, eikä siinä ollut mitään yllättävää. Ne kävivät keräämässä siitepölyä ja mettä, ja jälkimäisestä ne kehittivät hunajaa, kun taas siitepölystä tuli toukkien ruokaa. Se oli raskasta ja rauhanomaista työtä, järjestelmällistä, vaistonvaraista, perittyä."s.169
Mehiläisten historia kulkee kolmessa aikatasossa. Näiden kolmen päähenkilön elämään kurkistellaan vuorotellen.

Mehiläisten historia on ollut lukulistallani jo monta vuotta. Pidän dystopia kirjoista, ja itseasissa luulin tämän kirjan sijoittuvan ainoastaan tulevaisuuteen, jossa mehiläisiä ei enää ole. Yllätyksenä tuli siis se, että pääsin kurkistamaan mehiläisten elämään aikana, jolloin ensimmäiset ihmisten rakentamat pesät ylestyivät, sekä aikaan jolloin mehiläiskato alkoi huolestuttaa. Näiden lisäksi sitten oli myös osuudet synkeässä tulevaisuudessa, jossa ruoka on aikalailla kadonnut mehiläisten mukana. 

Kirjan aihe on karmaiseva, mutta tärkeä. Mehiläisten väheneminen on oikea asia, josta on syytä olla huolissaan. Mehiläiset saavat tärkeän roolin tietysti jokaisen päähenkilön elämässä, mutta kovin yksityiskohtaista mehiläistietoutta ei aleta tietokirjamaisesti esittelemään, vaan asioita kerrotaan niin kuin niitä pystyy luontevasti kertomaan päähenkilöiden arkeen upotettuna. 

Kirjan teksti on helppolukuista ja aihe kiinnostava, mutta silti kirja jäi kauas suurista odotuksistani. En oikeastaan saanut otetta yhdestäkään päähenkilöstä, ja välillä ihmetytti, että miksi nämä asiat heidän elämästään edes kerrotaan. Usein minusta myös tuntui, ettei juoni etene mihinkään, ettei mitään tapahdu. Näin kirjan luettuani voin sanoa, että kyllä tässä juonellisesti jotain sentään tapahtui, mutta silti minulla oli kirjan edetessä monesti tylsää.


Mehiläisten historia, (Bienes historie, 2015)
Tammi, 2016
Suom. Katriina Huttunen
s.431

maanantai 14. marraskuuta 2022

Laura Suomela: Minä vastaan marraskuu

 

Emmi on muuttanut omilleen ja viettää opiskelijasyksyä. Opiskelijoiden täyttämä kerrostalo on kuitenkin kaikkea muuta kuin juhlan ja ilon täyteinen paikka. Emmi on tuskin nähnyt vilaustakaan muista asukkaista. Kun Emmin poikaystävä sitten jättää hänet ja Emmin kammoava marraskuu alkaa, on aika pistää kampoihin alkavalle synkkyydelle. Emmi aloittaa Minä vataan marraskuu -projektin. 
"Jos yritän olla puolueeton, niin ei varmaan ole kovin mukavaa olla marraskuu, kuukausien musta lammas, jota 90% suomalaisista inhoaa."s.11
Minä vastaan marraskuu on arkisen realistinen marraskuun ilostuttaja.
Itse en ole mikään marraskuun vihaaja, sillä kaupat on jo täynnä joulua, ja sitä voi omassa kodissa jouluttaa ihan täysillä. Mutta ymmärrän kyllä miksi niin monelle tämä pimeä kuukausi on ankeaa aikaa. Tämä kirja tarjoaakin lukijalleen vertaistukea ja ehkä kannustaa jopa omaan Minä vastaan marraskuu -projektiin.

Pidin tästä kirjasta paljon. Emmin projekti on ihana idea, ja pieniin arjen iloihin keskitytään kunnolla. On myös niitä vaikeita hetkiä, kun sängystä ei millään jaksaisi nousta ja työharjoitteluun lähtö tuntuu tuskalta. Marraskuu -projektin arkisten tekojen ohella kulkee pientä parisuhdedraamaa, mutta kovin mullistaviin juonenkäänteisiin ei päädytä, mikä on mukavaa. Tämä kirja on juuri oikeanlainen tällaisenaan. Emmin onnistuneiden ja epäonnistuneiden tempausten seuraamisessa on jännitystä riittävästi. Hänen pelko ja epävarmuus projektin toteuttamiseen ja muiden ihmisten saaminen mukaan on realistista ja kannustavaa. Emmin monet perättäiset kohellukset ja mokat tosin hiukan rikkoivat tuota uskottavuutta, mutta toivat kirjaan hauskoja ja sympaattisia piirteitä. 


Minä vastaan marraskuu
Karisto, 2021
Kansi: Saara Helkala
Kuva: Gabrielle Ribeiro
s.184