Marianne Cedervall: Ajattelen sinua kuolemaasi saakka

 

Mirjam palaa lapsuudenmaisemiinsa pieneen gotlantilaiskylään. Hän on ostanut vanhan kappelin, jonka aikoo korjata asunnoksi ystävänsä Hervorin kanssa. Naisten saapuminen kylään huomataan, se on varmaa. Tyylikäs lääkäri Mirjam, sekä noitamainen Hervor ovat vähintäänkin silmiinpistävä parivaljakko. Etenkin eräs mieskolmikko saa syystäkin olla huolissaan naisten majailusta kylässä, sillä naisilla on kosto mielessä. 

"Hervor keitti mitä ihmeellisimpiä yrttijuomia, jotka kumma kyllä auttoivat silloin kun lääkäri Mirjamin resepteillä ei ollut toivottua vaikutusta."s.17

Ajattelen sinua kuolemaasi saakka on kesäinen tarina ystävyydestä, uusista aluista ja kostosta. 

Kirja herätti huomioni kauniin kantensa vuoksi, mutta myös esittelyteksti vakuutti. 

Kasviuutteet, noituus, kappelin kunnostus asunnoksi ja kosto ajatusten voimalla kesäisessä Gotlannissa, siinäpä pohja hyvälle kirjalle. 

Kirjan päähenkilönä toimii Mirjam, joka on saanut kokea kovia. Nyt hän palaa juurilleen ja aikoo kostaa kaikki kokemansa vääryydet. Mirjam on vahva hahmo, jonka tekemisiä on kiva seurata. Menneet kokemukset aukeavat pikkuhiljaa kirjan edetessä, samalla kun kuvataan nykyistä arkea kappelissa, tutustuen uusiin ihmisiin. 

Kirjassa on sellainen huumorin täyteinen tunnelma päähenkilön kovista kokemuksista ja kaikista kirjassa tapahtuvista kuolemista huolimatta. 

Minä pidin erityisesti Hervorista, sillä sellainen noitamainen mystisyys tekee aina vaikutuksen. Tosin Hervor on ehkä enemmänkin ronski ja pelottava kuin varsinaisesti mystinen. Hänen puuhiaan olisi saanut olla kirjassa paljon enemmänkin, sillä nyt kun pääpaino pysyi Mirjamin mietteissä ja tekemisissä, jäi se kasvien tutkiminen, luonto, noituus ja muut odottamani asit hyvin pieneen rooliin. Pienet vilahdukset eivät riittäneet, ja siksi kirjasta jäi sellainen "ihan kiva" fiilis.

Kirjan loppu oli erikoinen ja omalla tavallaan aivan mainio. Enpä osannut sellaista päätöstä odottaa, ja sen lukeminen sai minut nauramaan hieman epäuskoisena juuri lukemastani. 

Ajattelen sinua kuolemaasi saakka, (Svinhugg)

Atena, 2011

Suom. Ulla Lempinen

Kansi: Nina Leino

s. 342

Anni Niskanen: lempeä ja leivonnaisia

 

Lehmuslahdelle muuttanut Hilla jumittaa työssä, joka ei tuo pienintäkään iloa. Hän sinnittelee päivästä toiseen unelmoiden urasta kakkujen parissa. Lopulta Hillan mitta tulee täyteen ja hän rohkenee kokeilla uudenlaista elämää. Hän ehdottaa yhteistyötä Samulle, joka omistaa Jokituvan kahvilan. Uudet ideat ovat pelottavia ja epävarmojakin, mutta silti kokeilemisen arvoisia.

"Moussetäyte oli juuri sopivan ilmavaa, ja vadelman hieman kirpeä maku sopi täydellisesti yhteen paksun, mehevän suklaapohjan ja kuorrutuksen kanssa."s.13

Lempeä ja leivonnaisia on maalaisromanttisen Lehmuslahti -sarjan neljäs osa. 

Tässä osassa tutustutaan täysin uuteen päähenkilöön Hillaan. Kolmesta ensimmäisestä osasta tuttu päähenkilö Aava saa nyt luopua roolistaan päätähtenä, mutta jatkaa silti mukana tarinassa, niin kuin monet muutkin entuudestaan tutut hahmot. 

Tämä on aivan ihana tarina uusista aluista, itsensä rohkaisemisesta, unelmien tavoittelusta, ystävystymisestä aikuisiällä ja tietysti rakkaudesta. Hilla on sellainen hiljainen, hieman epävarma, kiltti ja lämmin hahmo, jolle toivoo kaikkea hyvää. 

Pidän siitä, miten kirjassa kuvataan Hillan elämää ennen uusia tuulia. Varsinkin arki asiakaspalvelijana on erittäin uskottavasti kuvailtua kaikkine yksityiskohtineen. Hillan innostus leipomista kohtaan tuo kirjaan paljon sellaista lempeää arkea, kun taas hänen epävarmuudet pitävät pientä jännitettä yllä niin ettei kaikki tunnu sujuvan liian kepoisesti. 

Talvinen Lehmuslahti kyläläisineen tarjoilee parasta antiaan tässä lämpimän tunnelmallisessa tarinassa. Kyläläisten yhteishenki tuntuu tulevan tässä osassa entistä enemmän esiin kun tapahtumapaikat vaihtelevat muuallekin kylään kuin pelkkään majataloon. 

Lempeä ja leivonnaisia

Tammi, 2026

Kansi: Timo Numminen

s.292

Johan Theorin: Aarnivalkeat

 

Kesä on kauneimmillaan Öölannissa. Gerlof yrittää sietää turisteja, jotka ovat saapuneet saarelle kesän viettoon. Turistien mukana saarelle saapuu myös eräs, joka hautoo kostoa. Kun Gerlof eräänä yönä herää ovelta kuuluviin koputuksiin ja löytää oven takaa hätääntyneen pojan, joka kertoo aavelaivasta, kuolleista merimiehistä ja miehestä kirveen kanssa, on Gerlofin hetki sulateltava kuulemaansa. Muistot omasta lapsuudesta nousevat pintaan, sillä silloin hänkin epäili kohdanneensa kummittelua.

"Ranta oli tummanharmaa, ja vesi levittäytyi sen alapuolella pohjattomana mustana kuiluna. Gerlof liikkui äänettömästi ja höristi korviaan kuulematta muuta kuin hiljaista aaltojen liplatusta."s.122

Aarnivalkeat on Öölanti dekkarisarjan neljäs osa. Alunperin viimeiseksi osaksi kaavailtu kirja on myöhemmin saanut vielä kirjan verran jatkoa, joten vaikka tämän kirjan takakannessa lukee Öölanti-sarjan päätösosa, ei asia ole enää niin. 

Rikoksia ja vanhoja uskomuksia, arkea ja kummitustarinoita, kirja yhdistelee näitä asioita mukavasti, tehden tarinasta arkisen dekkarin, jossa mystiset elementit vilahtelevat taustalla. Minun harmikseni Gerlof on tosin aivan liian innokas torppaamaan kaikki yililuonnolisuudet ja kertomaan selityksen kaikelle kummalliselle. Minua kun ei lainkaan haittaisi, että tässä mentäisiin rohkeammin sinne yliluonnollisen puolelle. Gerlof voisi hyvin suoda minulle hetkisen tunnelmointia kummistusten parissa, mutta eeeei. :D

Gerlofia, joka on sarjan päähenkilö, alkaa ikä painaa. Kotona asuminen ei enää luonnistu ja muutenkin alkaa olla monenlaista vaivaa. Vanhuutta ja sen tuomia ongelmia kuvataan tarinan ohella uskottavasti, kaunistelematta. Vähän haikeakin tunnelma syntyy, kun Gerlof muistelee menneitä tai vertaa omaa liikuntakykyään johonkin paremmin voivaan. Vastapainoksi kirjan yksi näkökulmahenkilöistä on kouluikäinen Jonas, joka viettää kesälomaansa, mutta päätyy keskelle Öölannin hurjia tapahtumia.

Rikosjuonta ja kaikkea saarella tapahtuvaa tosiaan kerrotaan monen henkilön näkökulmasta. Juoni etenee verkkaisesti, ja saaren kesää ehditään tunnelmoida ilman kiirettä. Välillä tarina tuntui junnaavan paikallaan, ja asioiden selviämiseen kului jopa hitusen liikaa aikaa.

Aarnivalkeat, (Rörgast, 2013)

Tammi, 2015

Suom. Outi Menna

s.513

Eveliina Talvitie: Matleena

 

Mainos/kirja saatu kustantajalta.

Matleena työskentelee äitinsä Helgan salongissa. Vaatemuoti muuttuu, mutta Helgan salongissa asiat tuntuvat välillä pysähtyneen, ainakin Matleenan mielestä, joka olisi valmis kokemaan ja tekemään asiat uudella tavalla, räväkämmin, toisin kuin hänen äitinsä, joka vakaasti palvelee tuttua asiakaskuntaansa. Salongin pyörittäminen ei enää 70-luvulla ole helppoa muutenkaan, kun valmisteollisuus alkaa viedä asikkaita. 

"Housut ja taskut vaikuttivat mitättömiltä asioilta, mutta nepä olivat yhtä lailla tärkeitä taisteluja. Vaatteen piti sopia naisen vartalon lisäksi myös hänen elämäänsä."s.37

Matleena on toinen osa Ompelija -trilogiasta. 

Tällä kertaa pääosassa loistaa ensimmäisestä osasta tutun Helgan tytär. Matleenan elämää kuvataan kirjassa lähes kahdenkymmenen vuoden ajan. Myös Helga kuuluu tarinaan edelleen isosti, onhan hän Matleenan äiti ja työnajantaja. Kirjassa kuljetaan vuodesta 1966 vuoteen 1985.

Olen edelleen sitä mieltä, että Talvitie osaa kuvata asioita upeasti, sellaisilla pienillä tiiviillä tuokiokuvilla, jotka onnistuvat tuomaan lukijan silmien eteen niin paljon, vaikka asiat kerrotaan lyhyesti ja ytimekkäästi. Tarkkaan valitut yksityiskohdat elämästä ja ympäröivästä maailmasta rakentavat tarinan jonka maisemiin on helppo sukeltaa.

Muoti, vaatteet ja ompeleminen ovat tietysti suuressa roolissa, mutta niiden lisäksi, tai jopa niiden kautta kuvataan myös muuttuvaa maailmaa, sekä perhesuhteita, jotka tässä kirjassa ovat välillä hyvinkin kipeitä ja vaikeita. 

Maailmanmenoa Porissa oli jälleen kiinnostavaa seurata. Matleenan kautta tutustuttiin mielenkiintoisiin hahmoihin. Etenkin Talvikin pienet esiintymiset olivat mieleeni. Matleenasta ei silti kehittynyt aivan yhtä upea hahmo mielessäni kuin hänen äidistään Helgasta sarjan ensimmäisessä osassa. Onkin hienoa, että Helgankin kuulumiset kirjassa kerrotaan, vaikkakin hän on hyvin erilaisessa elämäntilanteessa kuin aiemmassa osassa. 

Matleena

Into, 2026

Kansi: Timo Numminen

s.221

Tove Jansson: Sarjakuvaklassikot 2

 

Sarjakuvaklassikot 2 sisältää sarjakuvat: Vaarallinen talvi, Kuvitteluleikki, Talonrakennus ja Aloitamme uuden elämän. Sarjakuvat ovat ilmestyneet ensimmäisen kerran vuosina 1955-56 brittiläisessä iltapäivälehdessä (The Evening News).

Tämän kokoelman neljä sarjakuvakertomusta vievät lukijan vauhdikkaisiin seikkailuihin muumilaaksoon, jossa joka päivä löytyy jotakin uutta ja ihmeellistä. Muumit ovat luonnostaan melkoisia seikkailijoita jotka tarttuvat jokaiseen tarjoutuvaan uuteen asiaan. 

Näissä muumisarjakuvissa muumeista paljastuu aika hurjiakin puolia, sillä näitä ei ole kirjoitettu varsinaisesti lapsiyleisölle. Tarinoiden tiimellyksessä lukija pääsee näkemään esimerkiksi muumipeikon mustasukkaisen, hitusen murhanhimoisen puolen, Pikkumyyn vapaata kasvatusta suosivan äidin ja paljon muuta. Alkoholia käytetään, lasten leikit äityvät välillä hurjiksi ja rikollisiakin vilahtelee mukana tarinoissa. 

Tarinat ovat hauskoja, aikuislukijalle sopivia sarjakuvia, joissa mietitään elämistä ja olemista. Onko sitä esimerkiksi aina tullut elettyä aivan väärin? Eiväthän nämä sarjakuvat ole sellaisia tunnelmoivia ja kauniita niin kuin muumikirjat, mutta omalla, rohkeammalla ja sellaisella räväkällä tyylillään silti loistavia. 

Olen aina pitänyt muumeista valtavasti, sillä heidän avoin asenteensa elämää ja kaikkea hauskaa kohtaan on piristävää. Omiin suosikkeihini ei kuitenkaan ole kuulunut muumipeikko ja niiskuneiti, eikä se muuttunut tätäkään sarjakuvaa lukiessa. Heistä annetaan tarinoiden myötä sellainen kateellinen ja mustasukkainen kuva. Niiskuneiti yrittää niin kovasti olla naisellinen nainen ja muumipeikko taas miehinen mies. Siinä samalla muistetaan kertoa useasti kuinka vaikeaa miesten ja naisten on ymmärtää toisiaan. Kyllä heidänkin toilailuistaan saadaan silti aikaan hauskaa luettavaa. Talonrakennus sarjakuva varsinkin oli heidän osaltaan viihdyttävää.

Ruotsinkielinen alkuteos Mumintrollet II ja Mumintrollet III

Suom. Anita Salmivuori ja Juhani Tolvanen, 1990

Tekstaus ja taitto: Satelliitti/Kati Valli ja Antti Hulkkonen, 2009

Jälkisanat: Sirke Happonen, 2009

Jenny Colgan: Aamuruskoja ja uusia alkuja

 

Marisa Rossi muuttaa Mount Polbearnen vuorovesisaarelle. Hän toivoo saavansa olla rauhassa pienessä mökissään, ilman ihmiskontakteja, jotka ovat olleet hänelle lähes mahdottomia isoisän kuoleman jälkeen. Suunnitelma osoittautuu mahdottomaksi toteuttaa kun naapurimökkiin muuttaa omalaatuinen pienonsoitonopettaja Aleksei. Lisäksi saaren asukkaata eivät noin vain jätä uutta asukasta rauhaan.

Lopulta hirveä myrsky myllertää saarella, ja kaikkien apua kaivataan.

"Hän antoi lasten keinua ja pomppia ympärillään koko matkan tietä alas, ja tuulen tuiverrus saatteli heitä ja heidän kovaäänistä lauluaan koko matkan majakalle."s.153

Aamuruskoja ja uusia alkuja on neljäs osa Beach Streetin pieni leipomo -sarjasta. Käsittääkseni tämä kirja myös päättää sarjan. 

Tämä neljäs osa eroaa sarjan aiemmista osista siltä osin, että tässä on uusi päähenkilö, Marisa. Kolmesta ensimmäisestä osasta tuttu Polly on kyllä vahvasti mukana perheineen, eikä leipomoa ja sen arkeakaan ole unohdettu.

Saari ja sen asukkaat tarjoavat jälleen ihanan tunnelmallisen tarinan täynnä arkea, joka ei aina suju ruusuisesti. Marisa tuo mukanaan omat henkiset ongelmansa. Ahdistuneisuushäiriö saakin kirjassa suuren roolin. Pollyllakin on edelleen monenlaista mielen päällä, sillä perhearki majakassa ja pienet tulot eivät ole helppo yhditelmä. On ongelmia muillakin kirjan henkilöillä, mutta tunnelma on silti lämmin.

Saarelaisten ihana yhteishenki huokuu tässäkin kirjassa lämpöä. Lisäksi kirjan suuria teemoja ovat ruoka ja musiikki, joten mukavaa tunnelmaa riittää, vaikka niihin liittyykin paljon murhetta. Pidin kovasti kaikesta saarella tapahtuvasta arkisesta elämästä, mutta omaan makuuni eivät ole koko sarjan aikana olleet Reuben ja Karensa, enkä tälläkään kertaa pitänyt siitä, miten näiden miljonäärien rahat liittyvät taas tarinaan. 

Aamuruskoja ja uusia alkuja, (Sunrise by the sea, 2021)

Gummerus, 2022

Suom. Kristiina Vaara

s.397

Anni Niskanen: Kuohuja ja kissankelloja

 

Kesä on saapunut Lehmuslahdelle ja Majatalo Kontiorannassa eletään täyttä sesonkikiirettä. Aavalla riittääkin hommaa ja hän saa huomata, että parisuhdeasiat jäävät helposti työn jalkoihin, jos yhteisestä ajasta ei pidä kynsin hampain kiinni. Myllerrystä riittää. Kontiorannassa tehdään monenlaista, suhdeasit vaikuttavat hitusen epävarmoilta ja tulevaisuuden suunnitelmat pitäisi lyödä ainakin alustavasti lukkoon.

"Aava riisui kengät ja kääri lahkeet ennen kuin laskeutui istumaan miehen viereen ja upotti jalat veteen. Vesi tuntui varpaissa viileältä. Kauempana näkyi kirkuva lokkilauma, ja aallot löivät hiljakseen rantaan. Näky oli suorastaan idyllinen."s.204

Kuohuja ja kissankelloja on maalaisromanttisen Lehmuslahti -sarjan kolmas osa. Se päättää Aavaan keskittyvän tarinan, joka on jatkunut läpi näiden ensimmäisten osien. Neljännessä osassa saadaan sitten uusi päähenkilö.

Elämä Kontiorannassa ja tietysti koko Lehmuslahdella on jälleen täynnä arkista tekemistä, draamaa ja suhdekoukeroita. Aavan elämässä puhaltavat uudet tuulet, on vain päätettävä mitä ottaa vastaan ja mihin haluaa tarttua. Suuret elämää koskevat päätökset eivät ole helppoja. vaikeammaksi ne tekee Kontioiden suuri suku, sillä joka nurkalla on joku sukulainen, eikä elämää tunnu saavan elää sekuntiakaan rauhassa. 

Tykkäsin. Etenkin kirjan ystäväpiirin kuvaus on niin ihanan lämminhenkistä. Jokaisella hahmolla on selvästi esiin tulevat luonteenpiirteensä, ja heidän puuhailua on kiva seurata. Pidän myös siitä, ettei räväköitä, nopealiikkeisiä päähenkilöitä, Aavaa ja Eemiliä kesytetä sellaiseen kliseiseen maalaisromanttiseen tyyliin. Ihanaa, että on myös tällaisia maalaisromanttisia tarinoita, joissa päähenkilöiden ei tarvitse haluta kahden viikon tapailun jälkeen perustaa perhettä, ostaa maatilaa ja mennä naimisiin. Raikasta. 

Kuohuja ja kissankelloja

Tammi, 2025

Kansi: Timo Numminen

s.263