keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Lucinda Riley: Enkelipuu

 

Onnettomuus pyyhki Gretan mielestä koko entisen elämän. Itselleen vieraiden läheisten kanssa eläminen on ahdistavaa ja vaikeaa. Niinpä Greta lähes erakoituu asuntoonsa. 
Viimein parikymmentä vuotta onnettomuuden jälkeen Greta suostuu palaamaan rakkaan ystävänsä Davidin  kanssa viettämään joulua Marchmontin kartanoon, josta hän nuorena naisena lähti. 
Kartano herättelee jotain muistojen kaltaista hänen mielessään, mutta vasta kävelyllä, kun hän törmää vanhaan hautakiveen, alkaa muistot tulvia hänen mieleensä. 
Yhdessä Davidin kanssa hän alkaa koota mieleensä menneisyytensä tapahtumia 1945-luvun Lontoosta lähtien. 
"Hän kääntyi katsomaan hautaa. "Jonny... oma poikani... anna minun muistaa. Anna minun Herran tähden muistaa, mitä on tapahtunut!" hän parahti kyynelten tukahduttamalla äänellä."s.25
Enkelipuu on tuhti pakkaus perhedraamaa, menneisyyden salaisuuksia ja rakkautta.
Kirjan alku on aika lohduton. Greta on menettänyt muistonsa koko nuoruudestaan ja sen jälkeen jo kaksikymmentä vuotta eristäytymisensä takia. Heti alkuun toivookin, että Greta voisi vielä saada vanhoille päivilleen jonkinlaisen onnen. 

Gretan nykyistä elämää ei kuitenkaan kovin paljoa käsitellä, sillä kirja johdattaa niihin menneisiin unohdettuihin vuosiin. Gretan lisäksi menneissä vuosissa suuren roolin saavat David, Gretan tytär Cheska, ja lopuksi myös Cheskan tytär. Kaikkien heidän tarinat ovat tiiviisti kietoutuneet toisiinsa, ja varsin dramaattisin juonenkääntein höystettyinä. 

Kuvittelin kirjan olevan ihanan jouluinen rakkaustarina, tai edes jotakin siihen suuntaan, sillä kansikuvakin antaa viitteitä tällaiseen, mutta tämä luulo oli kaukana todellisuudesta. Joulu on hyvin pinessä roolissa, ja rakkauskin, vaikka sitä tarinaan mahtuu, jää kyllä sivurooliin kaikkien dramaattisten ja synkkien juonenkäänteiden vallatessa tarinan.

Enkelipuu on hyvin runsas lukuromaani. Se on täynnä tapahtumia ja paljastuksia, jotka pitävät mielenkiinnon yllä alusta loppuun.  


Enkelipuu, (The Angel Tree, 2015)
Bazar, 2018
Suom.Hilkka Pekkanen
s.602

perjantai 19. marraskuuta 2021

Lucinda Riley: Helmen sisar

 

Cece (Celaeno) tuntee olonsa yksinäiseksi ja hylätyksi. Adoptioisän kuolemasta on kulunut jo jonkin aikaa ja Tähti, sisaruksista Cecelle läheisin, on lähtenyt omille teilleen tutkimaan sukujuuriaan. Myös taiteellisuus tuntuu kadonneen. Niinpä Cece päättää lähteä yksin Thaimaaseen, tuohon maahan, jossa hänellä on edes tuttuja. Vaikka elämä Thaimaassa tuntuukin mukavalta, päättää Cece lähteä selvittämään muiden siskojensa tapaan omia sukujuuriaan. Adoptioisän vihjeet vievät hänet paahteiseen Austaliaan, jossa hän saa kuulla uskomattoman tarinan.
Kitty McBride lähtee 18-vuotiaana Australiaan. Hän päätyy aloittamaan täysin uuden elämän kaukana perheestään, pienessä helmenkalastajien kylässä, jossa elämä ei ole helppoa.
"Kun pääsimme Darwinin seudulle ja lopullinen määränpääni alkoi lähestyä, sydäntäni alkoi kouristaa, ja se alkoi lyödä kiivaammin. Olo tuntui oudon iloiselta ja liikuttuneelta, kuin koskettavaa mutta samalla mieltä ylevöittävää elokuvaa katsellessa."s.210
Helmen sisar on neljäs osa Seitsemän sisarta -sarjasta.
Helmen sisar johdatteli minut huomattavasti tuntemattomimmille alueille ja aiheisiin, joista en tiennyt juuri mitään. Voisi kuvitella, että tämä olisi erityisen kiinnostava kirja juuri uusien asioiden takia, mutta niin kuin jo lukemaan ryhtyessäni pelkäsin, kirja oli tähän astisista sisar -kirjoista minulle vähiten sopiva. 

Thaimaa ja Australia ovat maita, jotka eivät ole koskaan juuri kiinnostaneet minua. Ne ovat liian aurinkoisia, kuumia ja kaukaisia. Pidän kovasti kirjan kanssa erilaisiin maihin matkaamisesta, mutta näiden maiden kulttuurikin on niin kaukana mistään minua kiinnostavasta. 

Australian historia sentään kiinnosti. Siksi Kittyn tarina olikin tämän kirjan parasta antia. Oli mielenkiintoista lukea Australian vaikeista vaiheista. Aboriginaalien ja brittisiirtolaisten eriarvoisuus tuli hyvin esiin Kittyn tarinassa, joka oli kaikin puolin mielestäni surullinen. 

Cece jäi minulle jostain syystä hyvin kaukaiseksi. Hän on kiinnostunut taiteesta, mikä minuakin kiinnostaa, mutta minusta vain tuntui, että koko taidekin jäi niin pieneen osaan. Edes sivuhahmojen joukosta en tällä kertaa löytänyt erityisen läheiseksi tulevia hahmoja.

Tämän sarjan jokaisesta osasta on löytynyt myös todellinen henkilö, mutta tällä kertaa jouduin etsimään netistä, kuka tämän kirjan todellinen henkilö oli. Tietoa löytyikin mukavasti Albert Namatjirasta, aboriginaalitaiteilijasta, joka sai ihan hyvän kokoisen ja kiinnostavan roolin kirjasta.

Vaikka Helmen sisar ei ollut aiheeltaan aivan minua varten, oli kirjaa silti mukava lukea. Rileyn dialogit ja kepeästi kulkeva kuvaus vie juonta eteenpäin kuin huomaamatta ja vähemmänkin kiinnostava teksti on yllättäen solahtanut ohi ja huomaa lukeneensa yli 700 sivuisen kirjan nauttien. 



Helmen sisar, (The Pearl Sister, 2017)
Bazar, 2019
Suom. Hilkka Pekkanen
s.732

maanantai 15. marraskuuta 2021

Katherine Pancol: Mimmit 2

 

Jälleen on aika matkata Ranskaan, New Yorkiin ja Englantiin, kuulemaan kuinka aiemmista kirjoista tutuilla, sekä uusilla hahmoilla menee. 
Hortense, Gary, Joséphine, Zoé, Calypso, Shirley ja monet muut kiinnostavat hahmot elävät mitä kiinnostavampia hetkiä. Hortense luo uraansa muotisuunnittelijana, Gary harjoittelee konserttia varten, Zoé on huolissaan sekä äidistään, että poikaystävästään, Joséphine luennoi ja tuskailee monen asian parissa, ja Shirley, sekä Calypso kokevat kovin toivottomia rakkauden tunteita. 
"Onnen perässä ei kannata juosta, se on parasta luoda itse. Siinä onnen salaisuus."s.295
Mimmit 2 on nimensä mukaisesti Mimmit -trilogian toinen osa.
Mimmit 2 on ihanaa ja ajatuksia herättävää viihdettä. Monenlaista elämää ja erilaisia ajatuksia on tarjolla, sillä hahmoja on jälleen monia ja kaikilla on omat salaisuudet, vaikeudet, ilot ja surut.
Kirja on täynnä inspiroivia ihmisiä ja ajatuksia, omien polkujen kulkemista, kutkuttavia paljastuksia ja hiukan selkäpiitä karmivia epäilyksiä. 

Tempauduin heti kirjan ensimmäisiltä sivuilta mukaan tähän tarinaan, sillä kirja alkoi lempihahmoni Hortensen kuulumisilla. Pidän Hortensen hahmosta valtavasti ja voisin lukea koko kirjan hyvillä mielin pelkästään hänestä. En haluaisin tutustua häneen varmastikaan oikeassa elämässä, sen verran kovakuorisesta naisesta on kyse, mutta kirjan hahmona hän on mitä kiinnostavin. Kirjan edetessä sain huomata, että Hortensen osuus olikin yllättävän suuri. Siksi tämä kirja oli mielestäni ehkä parempi kuin Mimmit 1, jossa hänen osuus oli paljon pienempi.

Yllätyin suuresti kun kirja lähestyi loppuaan, eikä ensimmäisessä osassa esitellystä Stellasta oltu kuultu vielä mitään. Hänen tarinansa kun jäi aika lailla kesken. Tämänkin osan tarina jäi todella kiinnostavaan kohtaan, mutta Stellasta ei tosiaan mainittu sanallakaan koko kirjassa. No kolmannella Mimmit kirjalla onkin sitten aika paljon selitettävää, sillä toivon, ettei Stellankaan tarinaa jätetä ihan näin arvailujen varaan. 


Mimmit 2, (Muchachas 2, 2014)
Bazar, 2015
Suom. Marja Luoma
s.361

keskiviikko 10. marraskuuta 2021

Sarah Penner: Myrkynkeittäjä

 

1790-luvun Lontoossa, pienellä pimeällä kujalla sijaitsee apteekki, jonne ei helposti löydä. Kätkettyä apteekkia nimittäin pitää apteekkari, joka keittää vaarallisimmat keitokset. Hän on myrkynkeittäjä. Nella palvelee asiakkainaan ainoastaan naisia, joille hän antaa mukaan hyvin naamioituja myrkkyjä. Näillä myrkyillä naiset pääsevät eroon miehistä, jotka kohtelevat heitä, tai muita väärin. 
Nykypäivän Lontoossa Caroline viettää hääpäiväänsä yksin. Hän tarvitsee aikaa kaukana miehestään ja tämän uskottomuudesta. Lomallaan hän törmää vihjeeseen, joka johdattaa hänet tutkimaan kaksisataa vuotta sitten Lontoota piinanneita murhia. 
"Kaksitoista minuuttia. Vain murto-osa ihmisen elämästä, silti riittävän pitkä aika muuttamaan koko elämän suunnan."s.45
Myrkynkeittäjä on ulkonäöltään yksi hyllyni kauneimmista kirjoista. Näin kaunis kansi saattaisi houkutella lukemaan sellaisenkin kirjan, jonka aihe ei välttämättä niin innostaisi, mutta tässä kirjassa myös aihe on ihanan synkän kiinnostava. 

Tarina kulkee kahdessa ajassa toimivana kokonaisuutena, toisiaan täydentäen. Itse pidin kuitenkin enemmän kirjan menneisyyteen sijoittuvista osuuksista. Nellan myrkkypuoti, synkkä tunnelma, sekä vauhdikkaat ja jännittävät juonenkäänteet veivät täysin mennessään, ja johdattivat lukijat hyvin kuvailtuun 1790-luvun Lontooseen. 
Oli nykyaikaan sijoittuvallakin tarinalla omat hyvät hetkensä ja monia kiinnostavia tilanteita, mutta Caroline jäi jotenkin kaukaiseksi, eikä tunnelmakaan ollut niin lumoava kuin menneisyydestä kertovissa osuuksissa. Carolinen osuudet olivat ennemminkin hyvin kevyttä viihdettä, kun taas Nellan osuudet olivat synkempää, tunnelmallisempaa ja vauhdikkaampaa. 

Myrkynkeittäjä on yhdistelmä monenlaista tunnelmaa ja tyyliä. Se tarjoaa historiaa, kevyttä viihdettä, jännitystä ja toimintaa. Silti kokonaisuus pysyy selkeänä ja helposti ymmärrettävänä viihteenä, joka sopii erinomaisesti luettavaksi marraskuun pimeisiin iltoihin. 


Myrkynkeittäjä, (The Lost Apothecary, 2021)
HarperCollins Nordic Ab, 2021
Suom. Päivi Paju
s.350
Arvostelukappale

maanantai 8. marraskuuta 2021

Eowyn Ivey: Maailman kirkkaalle laidalle

 

Everstiluutnantti Allen Forrester lähetetään johtamaan retkikunta Alaskan Wolverinejoen yläjuoksulle. On vuosi 1885. Seutu on tutkimatonta ja vaarallista, eikä moni ole selvinnyt kertomaan kokemuksistaan, siitä ovat pitäneet huolta tappavat olosuhteet, kuten sää, ruuan puute ja sairaudet, mutta myös alkuperäiskansat, jotka eivät aina ota vastaan tunkeilijoita suotuisasti. 
Allen ei lähde matkaan pelkällä riemulla, vaikka kyseessä onkin kiinnostava mahdollisuus nähdä ja kokea uutta. Hänen tuore vaimonsa, Sophie, on nimittäin juuri ilmoittanut olevansa raskaana, eikä Allen mielellään jättäisi häntä yksin. 
"Hän sanoo, että olemme matkalla kohti kuolleiden maata. Tästä eteenpäin mikään ei mene valkoisen miehen sääntöjen mukaan. Vanhat tarinat ovat täyttä totta. Hänen saukkomiehensä oli täältä kotoisin."s.231
Maailman kirkkaalle laidalle johdattaa lukijan Alaskan upean, mutta vaarallisen luonnon keskelle. Se on yhdistelmä seikkailua, selviytymistä ja tarunomaisia myyttejä, jotka kaikki nivoutuvat uskottavaksi ja kauniiksi tarinaksi. 

Kirjan koostuu Allenin ja Sophien päiväkirjamerkinnöistä, lehtileikkeistä, kirjeistä ja raporteista. Innostun aina päiväkirjamuotoon kirjoitetuista kirjoista, joten tämä tyyli oli minulle mieluisa. Muutaman päiväkirjamerkinnän verran jouduin tosin totuttelemaan Allenin tyyliin käyttää & merkkiä ja sanan tilalla. 

Kirja kulkee verkkaisesti eteenpäin, mutta onnistuu silti pysymään kiinnostavana. Sophien päiväkirjamerkinnät keskittyvät suurelta osin valokuvausharrastukseen ja siinä kehittymiseen. Tämän sinnikkään ja omalaatuisen naisen tarinaa luki innolla, sillä hän oli melko inspiroiva hahmo. 
Allenin päiväkirjamerkinnät sen sijaan veivät kauas Alaskan luontoon ja niissä erityisen kiinnostavaa oli mielestäni tarujen herääminen eloon tuon muutenkin niin kiinnostavan luonnon keskellä.

Kaikilla kirjassa ääneen pääsevillä hahmoilla on täysin omanlainen tyyli. Pidän siitä, että Ivey on luonut jokaiselle hahmolle heille sopivan tavan kirjoittaa ja ilmaista asioitaan, eikä kaikki merkinnät ole vain samaa tyyliä. Pidin myös pienistä aikakaudesta kertovista kuvista ja lehtileikkeistä, jotka auttoivat herättämään aikakauden henkiin. 
Sen sijaan yhden retkikuntalaisen merkinnöistä en tyylillisesti pitänyt, vaikka ne olivatkin henkilölle juuri sopivia. Minusta vain tuntui, että Pruittin merkinnät katkaisivat aina hyvin etenevän kokonaisuuden omituisuudellaan. Lisäksi uudenpaan aikaan sijoittuva kirjeenvaihto Joshuan ja Walterin välillä tuntui välillä liian irralliselta ja turhan pitkältä kirjaan, vaikka sekin toi tarinan kannalta tärkeitä paljastuksia. 


Maailman kirkkaalle laidalle, (To the Bright Edge of the World, 2016)
Bazar, 2017
Suom. Marja Helanen
Kuvitus ja kartta: Ruth Holbert
s.553

perjantai 5. marraskuuta 2021

Marvi Jalo: Pipo Pippuri ja Iiro Ilkimys


Pippuri-kissa on huolissaan. Yksi hänen siskoistaan on kadonnut. Pippuri lähtee etsimään siskoaan yhdessä ystävänsä, Ranttalix-hiiren kanssa.
Matkalla heille vihjaillaan, että Meirami olisi nähty huolestuttavan lähellä Louhimovuorella asuvan ilkeän ilveksen pesää. Ehtiikö Pippuri ja Ranttalix pelastaa Meiramin ilkeän Iiron kynsistä?
"-Kyllä on kissaparka mennyttä kalua! Ette voi uskoa, mitä minä jouduin Louhimolla kokemaan! Sen ilveksen naama... Kauheampaa näkyä ei tässä maailmassa olekaan! Se oli aivan epämuodostunut, toiselta puolelta kuin karvainen ilmapallo, ja sen suusta tuli niin hirveä löyhkä, että olin taintua siihen hönkäykseen."s.19
Pipo Pippuri ja Iiro Ilkimys on toinen osa Pipo Pippuri -lastenkirjasarjasta.
Toinen osa jatkaa ensimmäisestä osasta tuttujen teemojen parissa. Vaikka Pippuri ja Ranttalix ovat hyviä ystäviä, ottavat Ennakkoluulot kummankin valtaansa, kun aletaan puhua hurjan pelottavasta ilveksestä. Myös Pippurin esitteleminen Ranttalixin Hiiri, pupu ja lumikko ystäville aiheuttaa jokaisessa suuresti ennakkoluuloja, sillä kissan saapuminen näiden eläinten pariin on ennenkuulumatonta, ja muut pelkäävät tuota saalistajaa. 

Ennakkoluulojen voittaminen ja erilaisuuden hyväksyminen voi olla vaikeaa, mutta tässä kirjassa veikeät ja iloiset hahmot sitä taas yrittävät omaan päättäväiseen tyyliinsä. Matkalla kohdataan toki monenmoista seikkailua, sillä pienten eläinten matka kohti Louhimovuorta ei käy leikiten. 
Pippurin ja Ranttalixin hurjaa matkaa pääsee jälleen seuraamaan myös Salli Parikka Wahlbergin lempeän väristen kuvien kautta.  



Pipo Pippuri ja Iiro Ilkimys
KVALITI, 2021
Kuvitus: Salli Parikka Wahlberg
s.40
Arvostelukappale

tiistai 2. marraskuuta 2021

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras

 

Kadulla asuva, ja elääkseen varasteleva Mina kohtaa talvella Tomin, Nuoren keksijän ja taikurin. Tom tarjoaa Minalle töitä ja epäilyistään huolimatta Mina suostuu. Minan elämässä alkaa täysin uudenlainen vaihe. Työt upeassa talossa ovat vaikeita, mutta silti vaikeammaksi osottautuu elämä hirveiden muistojen kanssa. Sekä Minan, että Tomin menneisyys on täynnä asioita, joiden takia he joutuvat vauhdikkaaseen seikkailuun.
"Mina asui Tipotien päässä, siellä minne hökkelikylä päättyi. Hänen asuntonsa oli kurjista kurjin, mutta ainakaan hän ei joutunut maksamaan vuokraa."s.14
Taikuri ja taskuvaras on ensimmäinen osa Takuri ja taskuvaras -trilogiasta.
Kirja sijoittuu 1890-luvun Helsinkiin. 

Olen ehkä maailman surkein kertomaan mitä genreä kirjat edustavat, ellei sitä jossain selkeästi mainita. Ja tässä kirjassa ei mainita, mutta ehkä tämä on fantasiaa tai steampunkia... Takakannessa lukee vain maaginen. 

Tästä sarjasta on puhuttu paljon ja minulla oli paljon ennakko-odotuksia tältä kirjalta. Olin aika lailla väärässä kaikkine odotuksineni. Olen siis selkeästi saanut vältyttyä suurilta juonipaljastuksilta, sillä minut tarina yllätti aivan täysin. Rakkautta ja romantiikkaa oli huomattavasti vähemmän mitä odotin, sillä luulin Tomin ja Minan romanssin olevan suuressa roolissa, mutta se sai hyvin vähän tilaa kaiken muun keskellä. Minan ikä myös yllätti. Tai ei niinkään ikä, vaan sellainen lapsellisuus. Yleensä kun tällaisissa kirjoissa päähenkilö on niin kovin aikuismainen ja kaikkeen kykenevä superihminen, mutta oli kivaa vaihtelua, ettei Mina kuulunutkaan aivan samaan joukkoon, vaikka ovela ja kekseliäs hän toki on. 

Taikuri ja taskuvaras ei etene kovin vauhdikkaasti ainakaan koko ajan. Silti mielenkiinto pysyy yllä, sillä lukijalle esitellään rypäs kiinnostavia hahmoja ja upea teatteri kaikkine taianomaisine koneineen. Hitaamman alun jälkeen tarina pääsee vauhtiin ja lopussa tapahtuu hurjasti kaikkea jännittävää ja toiminnallista. 

Minan ja Tomin menneisyyden salaisuuksia raotetaan hieman. Minan enemmän kuin Tomin, mutta Tomin menneisyyttä päästään varmasti tutkimaan lisää seuraavissa osissa, sillä hänen tarinansa jäi varsin kiinnostavaan tilanteeseen. 


Taikuri ja taskuvaras
WSOY, 2018
Päällys: Sami Saramäki
s.415