Tove Jansson: Sarjakuvaklassikot 2

 

Sarjakuvaklassikot 2 sisältää sarjakuvat: Vaarallinen talvi, Kuvitteluleikki, Talonrakennus ja Aloitamme uuden elämän. Sarjakuvat ovat ilmestyneet ensimmäisen kerran vuosina 1955-56 brittiläisessä iltapäivälehdessä (The Evening News).

Tämän kokoelman neljä sarjakuvakertomusta vievät lukijan vauhdikkaisiin seikkailuihin muumilaaksoon, jossa joka päivä löytyy jotakin uutta ja ihmeellistä. Muumit ovat luonnostaan melkoisia seikkailijoita jotka tarttuvat jokaiseen tarjoutuvaan uuteen asiaan. 

Näissä muumisarjakuvissa muumeista paljastuu aika hurjiakin puolia, sillä näitä ei ole kirjoitettu varsinaisesti lapsiyleisölle. Tarinoiden tiimellyksessä lukija pääsee näkemään esimerkiksi muumipeikon mustasukkaisen, hitusen murhanhimoisen puolen, Pikkumyyn vapaata kasvatusta suosivan äidin ja paljon muuta. Alkoholia käytetään, lasten leikit äityvät välillä hurjiksi ja rikollisiakin vilahtelee mukana tarinoissa. 

Tarinat ovat hauskoja, aikuislukijalle sopivia sarjakuvia, joissa mietitään elämistä ja olemista. Onko sitä esimerkiksi aina tullut elettyä aivan väärin? Eiväthän nämä sarjakuvat ole sellaisia tunnelmoivia ja kauniita niin kuin muumikirjat, mutta omalla, rohkeammalla ja sellaisella räväkällä tyylillään silti loistavia. 

Olen aina pitänyt muumeista valtavasti, sillä heidän avoin asenteensa elämää ja kaikkea hauskaa kohtaan on piristävää. Omiin suosikkeihini ei kuitenkaan ole kuulunut muumipeikko ja niiskuneiti, eikä se muuttunut tätäkään sarjakuvaa lukiessa. Heistä annetaan tarinoiden myötä sellainen kateellinen ja mustasukkainen kuva. Niiskuneiti yrittää niin kovasti olla naisellinen nainen ja muumipeikko taas miehinen mies. Siinä samalla muistetaan kertoa useasti kuinka vaikeaa miesten ja naisten on ymmärtää toisiaan. Kyllä heidänkin toilailuistaan saadaan silti aikaan hauskaa luettavaa. Talonrakennus sarjakuva varsinkin oli heidän osaltaan viihdyttävää.

Ruotsinkielinen alkuteos Mumintrollet II ja Mumintrollet III

Suom. Anita Salmivuori ja Juhani Tolvanen, 1990

Tekstaus ja taitto: Satelliitti/Kati Valli ja Antti Hulkkonen, 2009

Jälkisanat: Sirke Happonen, 2009

Jenny Colgan: Aamuruskoja ja uusia alkuja

 

Marisa Rossi muuttaa Mount Polbearnen vuorovesisaarelle. Hän toivoo saavansa olla rauhassa pienessä mökissään, ilman ihmiskontakteja, jotka ovat olleet hänelle lähes mahdottomia isoisän kuoleman jälkeen. Suunnitelma osoittautuu mahdottomaksi toteuttaa kun naapurimökkiin muuttaa omalaatuinen pienonsoitonopettaja Aleksei. Lisäksi saaren asukkaata eivät noin vain jätä uutta asukasta rauhaan.

Lopulta hirveä myrsky myllertää saarella, ja kaikkien apua kaivataan.

"Hän antoi lasten keinua ja pomppia ympärillään koko matkan tietä alas, ja tuulen tuiverrus saatteli heitä ja heidän kovaäänistä lauluaan koko matkan majakalle."s.153

Aamuruskoja ja uusia alkuja on neljäs osa Beach Streetin pieni leipomo -sarjasta. Käsittääkseni tämä kirja myös päättää sarjan. 

Tämä neljäs osa eroaa sarjan aiemmista osista siltä osin, että tässä on uusi päähenkilö, Marisa. Kolmesta ensimmäisestä osasta tuttu Polly on kyllä vahvasti mukana perheineen, eikä leipomoa ja sen arkeakaan ole unohdettu.

Saari ja sen asukkaat tarjoavat jälleen ihanan tunnelmallisen tarinan täynnä arkea, joka ei aina suju ruusuisesti. Marisa tuo mukanaan omat henkiset ongelmansa. Ahdistuneisuushäiriö saakin kirjassa suuren roolin. Pollyllakin on edelleen monenlaista mielen päällä, sillä perhearki majakassa ja pienet tulot eivät ole helppo yhditelmä. On ongelmia muillakin kirjan henkilöillä, mutta tunnelma on silti lämmin.

Saarelaisten ihana yhteishenki huokuu tässäkin kirjassa lämpöä. Lisäksi kirjan suuria teemoja ovat ruoka ja musiikki, joten mukavaa tunnelmaa riittää, vaikka niihin liittyykin paljon murhetta. Pidin kovasti kaikesta saarella tapahtuvasta arkisesta elämästä, mutta omaan makuuni eivät ole koko sarjan aikana olleet Reuben ja Karensa, enkä tälläkään kertaa pitänyt siitä, miten näiden miljonäärien rahat liittyvät taas tarinaan. 

Aamuruskoja ja uusia alkuja, (Sunrise by the sea, 2021)

Gummerus, 2022

Suom. Kristiina Vaara

s.397

Anni Niskanen: Kuohuja ja kissankelloja

 

Kesä on saapunut Lehmuslahdelle ja Majatalo Kontiorannassa eletään täyttä sesonkikiirettä. Aavalla riittääkin hommaa ja hän saa huomata, että parisuhdeasiat jäävät helposti työn jalkoihin, jos yhteisestä ajasta ei pidä kynsin hampain kiinni. Myllerrystä riittää. Kontiorannassa tehdään monenlaista, suhdeasit vaikuttavat hitusen epävarmoilta ja tulevaisuuden suunnitelmat pitäisi lyödä ainakin alustavasti lukkoon.

"Aava riisui kengät ja kääri lahkeet ennen kuin laskeutui istumaan miehen viereen ja upotti jalat veteen. Vesi tuntui varpaissa viileältä. Kauempana näkyi kirkuva lokkilauma, ja aallot löivät hiljakseen rantaan. Näky oli suorastaan idyllinen."s.204

Kuohuja ja kissankelloja on maalaisromanttisen Lehmuslahti -sarjan kolmas osa. Se päättää Aavaan keskittyvän tarinan, joka on jatkunut läpi näiden ensimmäisten osien. Neljännessä osassa saadaan sitten uusi päähenkilö.

Elämä Kontiorannassa ja tietysti koko Lehmuslahdella on jälleen täynnä arkista tekemistä, draamaa ja suhdekoukeroita. Aavan elämässä puhaltavat uudet tuulet, on vain päätettävä mitä ottaa vastaan ja mihin haluaa tarttua. Suuret elämää koskevat päätökset eivät ole helppoja. vaikeammaksi ne tekee Kontioiden suuri suku, sillä joka nurkalla on joku sukulainen, eikä elämää tunnu saavan elää sekuntiakaan rauhassa. 

Tykkäsin. Etenkin kirjan ystäväpiirin kuvaus on niin ihanan lämminhenkistä. Jokaisella hahmolla on selvästi esiin tulevat luonteenpiirteensä, ja heidän puuhailua on kiva seurata. Pidän myös siitä, ettei räväköitä, nopealiikkeisiä päähenkilöitä, Aavaa ja Eemiliä kesytetä sellaiseen kliseiseen maalaisromanttiseen tyyliin. Ihanaa, että on myös tällaisia maalaisromanttisia tarinoita, joissa päähenkilöiden ei tarvitse haluta kahden viikon tapailun jälkeen perustaa perhettä, ostaa maatilaa ja mennä naimisiin. Raikasta. 

Kuohuja ja kissankelloja

Tammi, 2025

Kansi: Timo Numminen

s.263

Sarah J. Maas: Varjojen kuningatar

 

Celeana Sardothien on valmis kostamaan kaikki kokemansa vääryydet. Hän  tuntee viimein olonsa tarpeeksi vahvaksi ottaakseen oikeutetun paikkansa. Menneisyyden haamut kummittelevat silti edelleen mielessä, eikä niiden kanssa ole helppo elää, etenkin kun ympärillä pyörii koko ajan asioista muistuttavia henkilöitä. 

"Ohi kulkeva palvelija kantoi olallaan vadillista hunajalla valeltua ja rapeaksi paistettua salvialla maustettua kinkkua. Aelin yritti olla nauttimatta vihollisensa ruoan tuoksusta, vaikka se olikin hemmetin hyvää ruokaa."s.167

Varjojen kuningatar on neljäs osa Throne of Glass fantasiasarjasta.

Paljon on jo ehtinyt tapahtua. Hahmot ovat mukavasti kehittyneet, kasvaneet ja ymmärtäneet asioita elämästä ja maailmasta, mutta heidän kehityksensä jatkuu edelleen tässäkin osassa. Tätä kehitystä on kiinnostavaa seurata. Maas kuljettaa hahmonsa uskottavasti läpi kaikkien koettelemuksien niin, että he kasvavat, mutta pysyvät silti omina itsenään. 

Tarinaa kerrotaan usean henkilön näkökulmasta. Tapahtumapaikkoja on myös monta. Monenlaista juonittelua, taistelua, pohdiskelua ja hurjaa juonenkäännettä ehtiikin tapahtua, vaikka kirjassa välillä on rauhallisempiakin hetkiä. Tämän kirjan tunnelma on aika roisi, sillä kaikenlaista väkivaltaisuutta riittää ihan jokaisen näkökulmahenkilön elämässä. 

Tämän edeltäjähän jäi hirvittävään clifhangeriin, joten oli kiva, että ne keskenjääneet kamaluudet alkoivat selvitä tässä. Toki avoimia kysymyksiä ja odotettavaa jäi paljon seuraavien osien varalle, mutta tämä osa sai sellaisen melko rauhallisen lopun. 

Oli taas upeaa sukeltaa tähän fantasiamaailmaan, jossa yksityiskohtia riittää, juonikuviot ovat mehukkaita ja romanttiset asiat, vaikka ovatkin läsnä, saavat sopivan pienen roolin ja antavat kunnolla tilaa kaikelle sille, mitä tällä fantasiamaailmalla on tarjota. 

Varjojen kuningatar, (Queen of Shadows, 2015)

Gummerus, 2019

Suom. Sarianna Silvonen

s.743

Anu Joenpolvi: Suukkoja ja sudenkorentoja

 

Talvikki muuttaa Rantakylään saatuuan työpaikan hoivakoti Syyspihlajasta. Hän toivoo muuton tuovan uusia virkistäviä tuulia etäiseksi muuttuneeseen parisuhteeseen. Talvikkia kiinnostaa myös kyläläisten tarinat hänen entisistä sukulaisistaan, joita asui aikoinaan Rantakylässä. Kaikenlaista hän saakin kuulla, mutta vieläkö pystyisi selvittämään mitä tapahtui 30-luvulla kadonneelle Hiljalle?

"Tajusin katsellessani iloisen ja huolettoman näköisiä neitoja, että aikaa kuvan otosta oli lähes yhdeksänkymmentä vuotta."s.97

Suukkoja ja sudenkorentoja on maalaisromanttisen Rantakylä -sarjan viides itsenäinen osa. 

Rantakylä ihastuttavine vanhoine asukkaineen ja uusine tulokkaineen tarjoaa jälleen vauhdikkaan, lempeän humoristisen ja lämpimän tarinan kauniissa maalaismaisemissa. 

Talvikin suhdesotkujen ohella keskitytään ihastuttavaan maalaiselämään, jossa lehmätkin pääsevät näyttäytymään. Talvikin arki hoivakoti Syyspihlajassa tuo tarinaan monia hauskoja, mutta myös haikeita hetkiä. Pientä mysteeriäkin sivutaan, kun Talvikki pohtii aikoinaan kadonneen sukulaistyttönsä kohtaloa. 

Suukkoja ja sudenkorentoja tarjoaa helppolukuisen matkan Rantakylään, jossa päähenkilön rempseät otteet aiheuttavat monia hullunkurisia ja hirvittäviäkin tilanteita. 

Suukkoja ja sudenkorentoja

Karisto, 2025

s.336

Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään

 

Aleksei palaa kotiin opintojensa jälkeen. Hän aloittaa harjoittelun isänsä johtamassa ihmistutkimuslaitoksessa. Laitokseen tuodaan Satomi, jonka muistot Aleksei saa tehtäväkseen poistaa. 

Marija kuuluu kelluvan kaupungin vastarintaliikkeeseen, joka halutaan tuhota. Liikkeeseen kuuluu kuitenkin monta sinnikästä ihmistä, jotka aikovat tehdä kaikkensa paremman maailman puolesta. Kun Marija ja Aleksei kohtaavat, on aika miettiä, mikä on oikein ja mikä väärin.

"Yritin uskoa, että totuus oli jotakin siististi laskostettua ja helposti tunnistettavaa ja koska minä olin sen puolella, ei muulla ollut väliä. Ei edes sillä, ettei minusta pidetty tai että vietin päiväni yleensä yksin."s.67

Mistä valo pääsee sisään on toinen osa ilmastokatastrofin jälkeiseen maailmaan sijoittuvasta dystopia -trilogiasta.

Tämä on edeltäjäänsä, Korentoa huomattavasti nopeatempoisempi ja toiminnallisempi tarina. Näin suuri muutos yllätti ja jäin hieman kaipaamaan ensimmäisen osan tunnelmoivaa ja hidasta kerrontaa. Pidin silti tästäkin kaikkine riipaisevine ihmiskohtaloineen, kapinointeineen, kärsimyksineen ja pienine toivonkipinöineen. Kieli on myös aivan yhtä upean kaunista kuin Korennossakin.

Tarinaa kerrotaan tällä kertaa kolmen henkilön näkökulmasta. Koehenkilön, Aleksein ja Marijan. Minulla kesti hieman päästä näiden uusien päähenkilöiden maailmaan, eikä heistä lopulta tullut minulle yhtä tärkeitä kuin ensimmäisen osan henkilöistä. Itseasiassa minulle kiinnostavin hahmo oli tällä kertaa Aleksein äiti, jonka tarina oli kaunis, vaikkakin surullinen omalla tavallaan. Se jäi monella tavalla mietityttämään. Aivan kirjan loppupuolella sydämessäni avautui jonkinlainen paikka myös Aleksein ja hänen isänsä tarinalle. 

Mistä valo pääsee sisään

Otava, 2021

s.320

Sari Peltoniemi: Kuulen kutsun metsänpeittoon

 

Jouni saa peräänsä kummallisen naisen, jota kukaan muu ei tunnu edes näkevän. Pahaenteisesti käyttäytyvä vainoaja alkaa ahdistaa siinä määrin, että Jouni pyytää apua entiseltä opettajaltaan. Romppaisella onkin loistavia ideoita asioiden korjaamiseksi. Jounin kolttasaamelainen äiti on kadonnut vuosia sitten. Voisko tapaukset liittyä jotenkin yhteen? 

"Matkalla olin muutaman kerran näkevinäni tumman hahmon seisomassa talon nurkalla tai katulampun vieressä, mutta kun katsoin uudestaan, ei mitään enää näkynyt."s.90

Kuulen kutsun metsänpeittoon on jännittävä nuortenkirja, jossa arkiset asiat ja yliluonnolliset elementit muodostavat toimivan kokonaisuuden.

Tämä on todella mukaansatempaava kirja, jossa juoni etenee vauhdilla. Huumoria ja pelottavia juttuja on sopivassa suhteessa. Kirjassa käsitellään hieman kolttasaamelaisuutta ja myyttejä, mutta pääpaino pysyy Jounin arjessa ja siitä selviytymisessä. On ihastumisia, kavereita ja perhesuhteita, ja sitten on pelottavia olentoja, jotka jahtaavat Jounia.

Jouni onkin loistava hahmo, niin kuin myös muut kirjan ihanan persoonalliset tyypit. Kirjan lyhyestä pituudesta huolimatta, kaikki hahmot saavat oman tilansa ja tuntuvat tarpeellisilta. 

Kuulen kutsun metsänpeittoon

Tammi, 2011

Kansi: Ea Söderberg

s.153