Charlaine Harris, Maggie Shayne ja Marilyn Tracy: Pimeyden olennot

 

Pimeyden olennot koostuu kolmesta vampyyritarinasta. Kaikki tarinat ovat pituudeltaan noin 200-sivuisia, mutta fonttikoko kirjassa on hyvin suuri, joten todellisuudessa tarinat eivät ole kovin pitkiä. Tyyliltään tarinat ovat mukavan erilaisia, vaikka kaikki ovatkin vampyyrirakkaustarinoita. Eivät nämä ihan priimaa ole laadultaan, mutta viimeistä tarinaa lukuunottamatta ihan kelvollisia vampyyritarinoita kuitenkin. Mielestäni paras tarinoista oli Iltahämärän valat, sitten Tanssiva kuolema ja huonoin oli Aamuyön morsian, mutta se olikin sellaista kuraa, että olisi kannattanut olla lukematta.

"Rue ei ollut koskaan ennen koskettanut vampyyria. Hän oli kotoisin pikkukaupungista Tennesseestä, eikä siellä nähnyt koskaan mitään niin eksoottista."s.22

Kirja alkaa tunnetun Charlaine Harrisin tarinalla, Tanssiva kuolema. Tarina kertoo Ruesta, joka on kokenut elämässään paljon kamalia asioita, joten vaikka työpaikka vampyyrin tanssiparina saattaa kuulostaa karmivalta, ei se ole läheskään pelottavin kokemus hänen elämässään. Pian Rue saakin huomata, ettei äksyn oloinen tanssipari, Sean ehkä olekaan niin kamala.

Tanssiva kuolema on vampyyrien osalta hyvin samanlainen kuin Harrisin vampyyreista kertova True Blood -kirjasarja. Vampyyrit elelevät ihmisten keskuudessa juoden keinoverta ja osa ihmisistä pitää asiaa aivan luonnollisena, kun taas osa ihmisistä haluaa tuhota kaikki vampyyrit. 

Tämä on hahmojen osalta varmaan paras kirjan tarinoista. Mukaan mahtuu monenlaista tyyppiä, ja kaikki ehditään esitellä tarpeeksi hyvin. 

"-Tule peremmälle, Rachel kutsui puhuen sillä kertaa hiljempaa, koska hänestä tuntui, että mies kuuli hänet hyvin. -Lämmittele takkatulen ääressä ja näytä ystävilleni, ettet ole heidän lempitarunsa hirviö."s.237

Iltahämärän valat kertoo Rachelista, joka saapuu kotikyläänsä selvittääkseen kylässä nököttävän linnan salaisuutta. Linna on aina kiehtonut häntä, sillä siitä liikkuu paljon huhuja ja kauhutarinoita. Kun kylään vielä samoihin aikoihin saapuu mystinen mies, joka sanoo asuvansa linnassa, alkavat kauhutarinat jälleen liikkua. 

Iltahämärän valat on näistä kolmesta vampyyritarinasta selkeästi perinteisin. On väärinymmärretty yksinäinen komea vampyyri, vanha linna, synkät tarinat menneisyydestä ja toki kauhutarinoiden takia vihaa uhkuvat kyläläiset, jotka pelkäävät niin kovasti kaikkea ulkopuolista, että kyräilevät varmuuden vuoksi kaikkia tuntemattomia. Pidinkin siitä, että kirjaan oli otettu mukaan tällainen perinteisempikin vampyyrirakkaustarina.

"Matala nauru sai hänen ihonsa kihelmöimään. Se oli kuin varoitus tai kutsu. Se kutkutti hänen mieltään ja herätti mielikuvia, jotka hän oli kauan sitten tukahduttanut."s.417

Aamuyön morsian kertoo kostoa janoavasta Tarasta. Hän on saanut selville, että paholainen, vampyyri on murhannut hänen sisarensa. Tara aikoo tuhota tuon otuksen hinnalla millä hyvänsä, ja kun mies viimein astelee hautajaisiin, on Tara valmis menemään vaikka naimisiin saadakseen miehen ansaan. 

Aamuyön morsian on täynnä pahisvampyyreja, joilla ei tietenkään ole enää minkaanlaisia tunteita jäljellä. vai onko sittenkin?

Tämä oli ehdottomasti surkein tarina näistä kolmesta. tylsä, ennalta-arvattava ja niin epäuskottavilla juonenkäänteillä varustettu tarina, että ihmettelin läpi tarinan, miten se on pässyt edes mukaan tähän kirjaan. 

Tanssiva kuolema, (Dancers in the Dark, 2004)

Iltahämärän valat, (Twilight Vows, 1998)

Aamuyön morsian, (Married by Dawn, 1998)

Förlaget Harlequin, 2010

Suom. Virpi Kuusela

s.601

Maria Kuutti: Joko joulupukki tuli?

 

On jouluaatto, mutta Aarolla on tylsää. Joulupukkia ei näy ja odotellessa on keksittävä jotain kivaa tekemistä. Aaro päättää leikkiä tonttua ja tehdä kaikkia kivoja tonttujen töitä. Pikkuveli haluaa myös mukaan leikkiin. Pojat nimeävät itsensä Siisti-tontuksi ja Saasti-tontuksi. Niin leikki voi alkaa.

"On jouluaatto ja sataa hiljalleen lunta. Aaro istuu ikkunan edessä. Hänellä on tylsää. Miksei joulupukki voisi jo tulla?"

Joko joulupukki tuli? on jouluinen lastenkirja, joka saa aikuisenkin lukijan hyvälle tuulelle. 

Tekstiä kirjassa on vain vähän. Suurimman osan tilasta vie ihastuttavat kuvat. Kirja onkin mitä mainionta luettavaa jouluaattona, kun lapset eivät välttämättä jaksa keskittyä pitkiin ja paljon ajatustyötä vaativiin kirjoihin, mutta tekemistä kuitenkin tarvittaisiin joulupukkia odotellessa. 

Elina Jasun tekemä kuvitus on aivan ihana. Kauniit kuvat henkivät aitoa joulun tunnelmaa. Ne ovat väritykseltään pehmeitä, ja niiden yksityiskohdat, ympäriinsä kulkeutuneet neulaset, karkkipaperit, lasten askartelemat joulukoristeet ja lämpimän näköiset villasukat ovat aivan parasta. 

Tässä kirjassa on hyvä tunnelma, niin aito ja lämmin, että väkisinkin nousee hymy huulille veljesten leikkejä seuratessa. Oli vielä pakko laittaa lempikuvani kirjasta tänne. Katsokaa nyt miten aito joulun hetki on tuohon alapuolella olevaan kuvaan saatu. 

Joko joulupukki tuli

KVALITI, 2021

Kuvitus: Elina Jasu

Arvostelukappale

Lisi Harrison: Monster High

 

Melody muuttaa perheineen Beverly Hillsistä Oregon Salemin kaupunkiin. Melodyllä on edessään uusi alku uudessa koulussa, jossa oppilaat eivät hauku häntä, vaan tuntuvat pitävän häntä upeana kaunottarena. Ongelmia toki tulee vastaan lähes heti, sillä aivan kaikki eivät pidä siitä, että hän on koulun uusi oppilas. Lisäksi kaupungissa supistaan hirviöhavannoista ja niiden takia koulussakin joudutaan tekemään omituisia suojausharjoituksia hirviöiden varalta.

""Tämä muutto tekee hyvää meille kaikille. Kyse ei ole ainoastaan siskosi astmasta. Merston High on yksi Oregonin parhaista kouluista. Sen lisäksi tässä on kyse yhteyden luomisesta luontoon ja Beverly Hillsin pinnallisuudesta erkanemisesta""s.7

Monster High on Monster High -sarjan ensimmäinen osa.

Sarja kertoo Oregonin Salemissa asuvasta hirviöyhteisöstä, jonka nuoret käyvät Merston High -koulua ja joutuvat piilottelemaan todellista itseään joka ikinen päivä, ja kuuntelemaan tavisten hirviöpelkoa. 

Tässä ensimmäisessä osassa ääneen pääsee vuorotellen juuri kaupunkiin muuttanut tavistyttö Melody ja juuri luotu Frankie Stein. Molemmat etsivät paikkaansa uudessa koulussa. Toinen yrittää soputua uutena oppilaana ja toinen piilotella todellista luontoaan, vaikka ei missään tapauksessa niin haluaisi tehdä.

Kuvittelin jotenkin, että kirja kertoisi ihan hirviöille tarkoitetusta koulusta, jossa he saisivat olla ihan omana itsenään, mutta oli tämä kiinnostava näinkin. Kirjalla on mielenkiintoinen idea, ja sen sivuilta voi bongata monia tuttuja hirviöitä, vaikka heitä ei alkuun esitelläkään. Pienistä sinne tänne heitellyistä vihjeistä voi kuitenkin päätellä paljon, ja se oli ihan hauskaa. 

Kirja lähti mielestäni hitaasti liikkeelle, ennen kuin mitään kovin ihmeellistä tapahtui. Lähinnä kirja keskittyi muutamiin hahmoihin tutustumiseen, muotiin ja hahmojen arkeen. Vasta lopussa alkoi oikeasti tapahtua paljon kaikkea ja sitten kirja jo loppuikin, joten seuraavalla osalla onkin sitten enemmän hommaa jatkaa tuota kesken jäänytty juonikuviota.

Kirja oli ihan kelvollista luettavaa, mutta ei oikein minun makuuni. Odotin enemmän ehkä jotakin synkempää koulumaailmaa ja vähemmän näin yksinkertaista teinidraamaa. 

Monstr High, 2010

Buster Nordic, 2011

Suom. Sonja Lahdenranta

s.264 

Eli Åhman Owetz: Kirjeystäviä

 

Malinin elämä saattaa näyttää siltä, ettei häneltä puutu mitään. Komea mies, hyviä ystäviä, kaunis maatalo, menestyneet lapset, ja mukavaa puuhailua ruokaa laittaen ja käsitöitä tehden. Todellisuudessa Malin suree parisuhdettaan, josta kaikki läheisyys on aikoja sitten loppunut, menetettyjä rakkaita lehmiä, ja turhilta tuntuvia kotihetkiä. Onneksi on kirjastoauto, joka saapuu joka toinen viikko tuoden mukanaan kirjoja, joiden sivuille kadota. 

Kirjastoautossa käy myös Erik, joka yllätyksekseen löytää erään kirjan välistä paperin, jonka omistaja varmasti kaipaa sen henkilökohtaista sisältöä takaisin. Paperille kirjoitetut surumieliset sanat saavat Erikin mielenkiinnon heräämään ja hän haluaa tietää kuka on tuo nainen niiden takana. 

"Joka kerta, kun kävin mielessäni läpi mitä osasin, vastauksena olivat samat asiat. Vanhanaikaiset asiat, joista tuskin oli hyötyä muualla kuin kotona. Ruuanlaitto, leipominen, käsityöt, vihannesten kasvatus. "Huushollaaminen" tuskin oli sitä, mitä työhakemukseen kirjoitettiin, sen minäkin tajusin."s.81

Kirjeystäviä on pieneen maalaiskylään sijoittuva ihatuttavan tunnelmallinen kirja.

Vaikka kirjassa onkin rakkaustarina, se ei ole lainkaan höttöä, eikä pinnallinen. Siitä löytyy paljon paljon muutakin. Se on tarina noin 50-vuotiaasta Malinista, jolla on periaatteessa asiat todella hyvin. Tiedättehän, katto pään päällä yms. Mutta kuitenkin kaikki tuntuu tyhjältä ja hän havahtuu siihen, ettei elä ehkä aivan omaa unelmaansa. Kirjeystäviä onkin kaunis tarina siitä, miten vielä keski-iässäkin kannattaa tarttua unelmiinsa, ja elää täysillä. 

Kirjassa seurataan myös Erikin elämää, sillä kertojina vuorottelevat Malin ja Erik. Myös Erik on kiinnostava hahmo, etenkin pidin hänen harrastuksestaan. Kuitenkin Malinin tarina pääsi parrasvaloihin, ja Erik pysyi hieman etäisempänä hahmona. Tämä vuorottelu kahden kertojan välillä toimi kuitenkin loistavasti. Lukijalle se paljasti niin paljon enemmän, kuin olisi ollut mahdollista vain Malinin näkökulmasta kerrottuna. 

Pidin kirjasta kovasti. Siitä välittyy ihana maaseudun tunnelma, sellainen vanhanaikainen ja pullan tuoksuinen, vaikka ihan nykypäivään tämä sijoittuu Tindereineen ja Helly Hansen -puseroineen. Erityisesti ilahduin siitä, että joulukin oli mahtunut tarinaan. Yllättäen eteeni tuotu joulun tunnelma käsitöineen, joulumyyjäisineen ja pikkuleipineen oli ihana yllätys.

Kirjeystäviä, (Brevvännerna, 2019)

HarperCollins Nordic, 2021

Suom. Meri Ala-Tauriala

Kannen suunnittelu: Lisa Krebs

s.389

Arvostelukappale

Christian Rönnbacka: Ruska

 

Komisario Antti Hautalehto on jo pitkään suunnitellut vaellusretkeä Lappiin. Kun loma viimein koittaa ja matka Larsin kanssa on alkamassa tulee suunnitelmiin suuri muutos. Hautalehto määrätään työtehtäviin ja loma saa jäädä. Matka tosin suuntaa silti Lappiin, jossa Hautalehdon on määrä toimia oppaana kiinalaiselle miljardöörille ja tämän seurueelle.

Matka ei tietenkään suju rauhallisesti vaan Hautalehto on pian keskellä ehkä elämänsä vaarallisinta seikkailua.

"Kyllä hyvä rinkka yhden miehen iän ja hänen harvakseltaan tapahtuvat retkensä kestäisi. He olivat kulkeneet yhdessä 20 vuotta ja kulkisivat vielä monta lisää."s.17

Ruska on Hautalehto -sarjan kahdeksas osa.

Olen vetkutellut Ruskan aloittamista, vaikka Hautalehto -sarja on yksi mieluisimmista dekkarisarjoista, joita luen. Kirjalla on kaunis nimi ja Lappiin sijoittuva tarina innostaa, mutta kirjan takakannesta ja ensimmäisistä sivuista saa sellaisen käsityksen, että nyt mennään toiminta edellä ja luvassa on räiskintää. Sellainen ei ole aivan minun tyyliäni. Mutta kuitenkin haluan tietää miten Hautalehto pärjäilee, joten viimein luin tämänkin.

Onneksi Rönnbackan kirjoitustyyli on vetävä, lapin luonto kaunis ja Hautalehto kiinnostava hahmo, sillä juoni oli juuri niin kaukana omasta mukavuusalueestani, kuin Lappi on Porvoon poliisiasemasta. Räiskintää ja toimintaa löytyy enemmän kuin tarpeeksi, ja lapinreissun olisin tehnyt mieluummin muussa seurassa. Onneksi sentään se pieni huumorin pilkahdus löytyy myös tästä kirjasta, ja Hautalehto on oma itsensä. Tuttuja ja turvallisia elementtejä siis löytyy tästäkin osasta. 

Täytyy kyllä myöntää, että hautalehto loistaa myös tällaisena toimintasankarina, ja vaikka kaipasinkin takaisin perinteisiin murhiin ja Hautalehdon kollegoiden pariin, oli tämä ainakin vaihtelua, eikä sarjaa voi syyttää kaavoihin kangistumisesta. Kirjan lopussa onkin niin hurjaa meininkiä ja cliffhangereita, että en uskalla edes miettiä mitä kaikkea hautalehdolle ehtiikään sarjan edetessä vielä tapahtua. 

Ruska

Bazar, 2020

Kannen suunnittelu: Jussi Jääskeläinen

s.286

Marvi Jalo & Merja Jalo: Iki-ihana Jekku

 

Aino ja Isla saavat hoitaa pientä Aksua, koiranpentua. Ongelmia kuitenkin ilmenee kun pihapiirin vanhemmat tytöt ovat kateellisia ja alkavat tehdä kiusaa. 

Aino ja Isla yrittävät parhaansa. Onneksi he saavat avukseen myös Riken, jonka he apaavat puistossa taluttamassa upeaa ja niin tottelevaista Jekkua, samojedinkoiraa. 

"-Meidänkin pitää opettaa Aksua tottelevaisemmaksi, Aino huomauttaa. -Ei Aksu meitäkään aina kuuntele."s.19

Iki-ihana Jekku on toinen osa Unelmakoirat -sarjasta.

Sarja kertoo Ainosta ja Islasta, innokkaista kaveruksista, jotka rakastavat koiria. Harmikseen heillä ei kummallakaan ole omaa koiraa, mutta naapurustossa asuvaa Aksua onneksi saa hoitaa. 

Iki-ihana Jekku on helppolukuinen, melko lyhyt, mutta hyvin vauhdikas kirja. Se sopii hyvin perheen pienemmille koirafaneille. Esimerkiksi ensimmäisten itse luettavien kirjojen joukkoon tämä saattaa sopia mainiosti, sillä juonessa tapahtuu koko ajan jotain, joten se innostaa jatkamaan, vaikka lukemisen kanssa olisi vielä hidasta. Tarinan ohella kulkee Reija Kiisken veikeä mustavalkokuvitus. 

Kirjassa puhutaan koiranomistamisen vastuusta ja vaikeuksista, mutta hyvin pintapuolisesti, sillä pääpaino on vauhdikkaissa tapahtumissa. Kirjassa ehditään kokea jännittäviä tilanteita ja naapureiden välistä draamaa, mutta myös hauskoja hetkiä esimerkiksi vaahtokylvyssä. 

Mukavaa, että Jalon Siskokset kirjoittavat koirasarjaa myös perheen pienemmille, tästä onkin sitten koirainnostuksen saatuaan helppo jatkaa hiukan vanhemmille suunnatun Jesse-sarjan pariin. 

Iki-ihana Jekku

KVALITI, 2021

Kuvitus: Reija Kiiski

s.68

Arvostelukappale

Leïla Slimani: Kehtolaulu

 

Myriam ja Paul palkkaavat lastenhoitajan pienille lapsilleen, sillä kumpikin haluaa olla mukana työelämässä. He löytävät upean, ahkeran Louisen, joka tuntuu kiireisen arjen keskellä korvaamattomalta. Louise hoitaa kaiken, ja on pian mukana lähes jokaisessa arjen hetkessä. Louise alkaa muistuttaa päivä päivältä enemmän perheenjäsentä, ainakin omasta mielestään, mutta kun Myriam ja Paul viimein alkavat ymmärtää, että Louisen omistautuneisuus työlleen on ehkä hiukan liikaa, on jo liian myöhäistä. 

"Sitten saapuu Louise. Kertoessaan tuosta ensimmäisestä haastattelusta Myriam kehaisee, että asia oli sillä selvä. Kuin rakkautta ensi silmäyksellä. Hän korostaa etenkin sitä, miten hänen tyttärensä käyttäytyi. "Mila valitsi hänet", Myriam mielellään korostaa."s.25

Kehtolaulu on Goncourtilla palkittu romaani, jonka aihe on karmaisevan raaka. Viattomat pienet lapset on täysin lastenhoitajan armoilla, joka alkuun vaikuttaa niin rakastavalta. Mitään pahaa ei voisi ikinä tapahtua kun tarkkaavainen ja lapsia rakastava Louise on paikalla. Mutta entä sitten kun tuon lastenhoitajan pinna lopulta katkeaa? 

Kehtolaulu on palkittu, kehuttu ja menestynyt romaani, mutta minä en siitä pitänyt. Luin kirjan loppuun ainoastaan siksi, että se on niin lyhyt ja nopealukuinen. 

Ensimmäinen asia josta en pidä, löytyy heti ensimmäiseltä sivulta. Siinä nimittäin kerrotaan heti miten kaikki tulee päättymään. Tällainen tyyli ei miellytä minua, siksi en esimerkiksi ole erityisemmin pitänyt kirjoista Jumalat juhlivat öisin tai Carrie. Se, että heti alussa kerrotaan miten kaikki päättyy, vie odottamisen ja yllätyksellisyyden aika lailla mennessään. 

Raakuudet läväytetään siis heti ensimmäisillä sivuilla lukijan kasvoille, eikä se ole kaunista. Sitten keskitytäänkin loppu kirjan ajan tapahtumiin ennen tätä karmaisevaa veritekoa. Jännitys ja odotuksen tunne oli kuitenkin mennyttä, enkä löytänyt kirjasta oikeastaan mitään kiinnostavaa. Hahmot tuntuivat kaukaisilta, sillä heihin en löytänyt minkäänlaista samaistumispintaa, enkä myöskään pitänyt heitä kiinnostavina tai mukavina. Nämä ikävät hahmot veivät viimeisetkin kiinnostuksen rippeet.

Karmiva ja ahdistava kirja on alusta loppuun, sillä lukija tietää miten tulee käymään. Sitten vain luetaan ja nähdään miten tarina etenee kohti kamalaa päätepistettä, eikä voi tehdä mitään auttaakseen noita pieniä viattomia lapsia. Ilmassa ei missään vaiheessa ole edes pientä tunnetta siitä, että kaikki voisi vielä järjestyä. Toivoton ja synkkä tarina näiden kansien välistä siis löytyy, mutta minusta ei mitenkään hyvällä tavalla. 

Kehtolaulu, (Chanson douce, 2016)

WSOY, 2018

Suom. Lotta Toivanen

s.237