torstai 30. joulukuuta 2021

Josie Silver: Ole minun

 

Eräänä joulukuisena päivänä, Laurie matkaa bussilla kotiin. Hän näkee sattumalta bussin ikkunasta miehen, josta ei saa silmiään irti. Laurie tajuaa, että on rakastunut ensisilmäyksellä, vaikka ei edes usko sellaiseen höpötykseen. Laurie ei saa miestä millään mielestään, vaikka tietää, ettei välttämätää enää ikinä kohtaa tätä. 
Hän etsii ahkerasti miestä parhaan ystävänsä kanssa, kunnes noin vuosi tapahtuneen jälkeen, hänen ystävänsä esittelee uuden rakkaansa. Laurien maailma mullistuu yhdessä pienessä hetkessä, sillä ystävän uusi rakas on hänen bussissa näkemänsä mies. 
"Vaikka ulkona on satumainen lumipyry, me emme ole Narniassa. Tämä on Lontoota, todellista elämää, jossa sydämet saavat iskuja, ja ne tulevat ruhjeille ja särkyvät, mutta silti ne jatkavat lyömistä. Katson Jackin loittonemista taksin syöksähtäessä varovaisesti matkaan, ja hänkin katsoo minua kädet syvällä taskuissa ja olkapäät kumarassa tuulta vasten."s.116
Ole minun valikoitui tämän vuoden viimeiseksi kirjaksi. Halusin vielä joulun viimeisille päiville jonkin kivan romanttisen jouluun sijoittuvan kirjan, ja tämä on siihen tarkoitukseen juuri sopiva. Tosin tämän kirjan voi lukea milloin vain, vaikka ei joulu olisikaan, sillä tämä ei ole mitenkään super jouluinen.

Kirjassa eletään kymmenen joulua, mutta niiden välissä on kohtauksia myös muilta vuodenajoilta ja kuukausilta. Pääasiassa kirjassa seurataan Laurien elämää ja hänen ajatuksiaan, mutta välillä päästään kurkistamaan myös Jackin ajatuksiin. Siinä ohella kuullaan paljon myös laurien ystävän Sarahin elämästä. 

Pidin Silverin kirjoitustyylistä. Kirjaa oli mukava lukea, ja tarina soljui verkkaisesti eteenpäin. Olihan kirjassa toki paljon tapahtumia, mutta eteneminen tuntui silti hyvin rauhalliselta. Vuosien kuluessa henkilöt varttuivat ja kehittyivät. Pidin erityisesti siitä, että vaikka juonesta löytyy ne omat siirappiset epäuskottavat romantiikkakohtaukset, Laurie tuntui hahmona ihan uskottavalta, ja siltä, ettei kaikkea kanneta eteen ilman ponnisteluja. 

Ensimmäisen puoliskon aikana ajattelin, että kirja on taas mukavaa romantiikkaa ennalta-arvattavine juonenkäänteineen, mutta toisella puoliskolla, hahmoille alkoi jo kertyä niin paljon elettyä elämää ja kokemuksia/painolastia harteilleen, että minä en oikeasti enää tiennyt miten kirja tulee päättymään. 

Loppua kohden kirjan siirappisuus muuttuikin mukavan rosoiseksi. Elämä ehti kolhia kaikkia hahmoja, etenkin Laurieta ja Jackia. Luinkin kirjan loppupuolikkaan lähes yhdeltä istumalta, vaikka ensimmäiseen puoliskoon meni monta päivää. 

Romantiikan lisäksi kirja käsitteli ystävyyttä, aikuistumista ja oman paikkansa löytämistä. Pidin Laurien ja Sarahin matkasta, yhtä paljon kuin Laurien ja Jackinkin. 


Ole minun, (One Day in December, 2017)
Otava, 2018
Suom. Satu Leveelahti
s.429

maanantai 27. joulukuuta 2021

Annukka Kiuru: Tonttu Toljanteri ja outo jouluvieras

 

Korvatunturin kiireisin aika on alkamassa, sillä joulukuu saapuu. Tonttu Toljanteri on innoissaan, mutta hän kohtaa yllättävän ongelman. Äkäampiainen ilmestyy paikalle ja sen pisto aiheuttaa hänelle hirmuisen tuhmaiän. Toljanteri on kauhuissaan, sillä hän auttaa joulupukkia pävittäin ja nyt tarvitaan kilttiä käytöstä, joka tuntuu olevan hukassa. Toljanteri onnistuu keksimään mielestään loistavan ratkaisun ongelmaansa. Hän pestaa itselleen apupojan, joka on todella kiltti.
"Äkäampiasen sanottiin pistävän taaperoita, mutta Toljanteri oli yli viisisataavuotias parrakas tonttu. Kun kaikki muu kuitenkin täsmäsi, Toljanteri uskoi äkäampiaisen yksinkertaisesti erehtyneen ja tällänneen piikkinsä väärän tontun kankkuun."s.11
Tonttu Toljanteri ja outo jouluvieras on korvatunturille sijoittuva 24 lukuun jaettu tarina, jota voi käyttää joulukalenterikirjana. Minulla tämä kirja toimi toisena joulukalenterikirjana, ja tämä olikin juuri täydellinen siihen tarkoitukseen. 

Kirja on kirjoittetu sujuvasti ja arkisen kuvailevasti niin, että Korvatunturin asukkaat ja tunnelman näkee silmiensä edessä. Kuvailevan tekstin lisäksi jokaisesta luvusta löytyy Sirkku Linnean kauniita kuvia, joita voisi jäädä katselemaan pidemmäksikin aikaa. Jokainen luku kertoo yhdestä päivästä Korvatunturilla, ja vaikka päätarina, eli kertomus Toljanterin pulmasta tuhmaikänsä kanssa jatkuu läpi kirjan, on jokaisena päivänä mielenkiintoista tapahtumaa, joka pitää mielenkiinnon yllä alusta loppuun. Lukujen lopetukset saavat myös odottomaan seuraavan päivän luukkua innolla. 

Tätä tarinaa lukiessa tuli jouluisella tuulelle joka ikinen päivä, ja siksi tämä onkin aivan täydellinen joulukirja.


Tonttu Toljanteri ja outo jouluvieras
Minerva, 2017
Kuvitus: Sirkku Linnea
s.151

Karin Erlandsson: Yöjuna

 

Danja matkustaa perheensä kanssa jouluksi isoäitinsä luokse vanhalle juna-asemalle. Isoäiti on jo vanha, eikä ole enää lainkaan entisensä. Hän unohtelee asioita, ja tarvitsee apua kaikessa. Kun isoäiti sitten yllättäen katoaa, on koko perhe suunniltaan huolesta. Danja haluaa löytää rakkaan isoäitinsä, ja yllättäen yöllä, hylätyltä junaradalta alkaa kuulua meteliä, ja asemalle pysähtyy oikea juna. Danja on ihmeissään, mutta entistä yllättyneempi hän on, kun pääsee matkustamaan junalla kummallisille asemille. Juna ei todellakaan ole ihan tavallinen.
"Danja seisoi kynnyksellä ja tuijotti isoäidin huoneeseen. Mummi oli vain hetki sitten levännyt sängyssään. Danja itse oli peitellyt hänet. Nyt huone oli tyhjä. Lipaston päällä paloi valo, mutta peitto oli yhtenä myttynä jalkopäässä."s.31
Yöjuna on joulukuuhun sijoittuva 24 lukuun jaettu tarina, jota voi käyttää joulukalenterikirjana. 
Minä käytin tätä toisena joulukalenterikirjanani, muttä täytyy sanoa, että tämä ei ollut minulle siihen tarkoitukseen sopiva. 

Kirjalla on kaunis idea, ja mukaan mahtuu jännittäviä tapahtumia. Minulla oli valtavat odotukset, sillä pidän Karin Erlandssonin kirjoitustyylistä, ja odotin kirjalta taianomaista, jouluista junakertomusta. Tämä ei kuitenkaan ollut mielestäni lainkaan jouluinen. Joulu taidettiin jossain vaiheessa ohimennen mainita, mutta siinä se sitten olikin. Taianomaisuuskin oli kadoksissa. Peter Bergtingin kuvitus on tummasävyistä ja aika synkkää. Osa kuvista oli tunnelmallisen kauniita, mutta osa taas omituisen värisiä, kuten vihertävät leivokset.

Oli ihan mielenkiintoista seurata, mitä uusilta asemiltä löytyy, ja mitä jännittäviä tapahtumia seuraavana päivänä tapahtuisi, sillä osa luvuista jätti suuria kysymyksiä seuraavan päivän tarinaa ajatellen. Mikään näistä asioista ei kuitenkaan onnistunut pitämään mielenkiintoani erityisen korkealla, ja odotin vain pääseväni lukemaan toista, paljon jouluisempaa kalenteriani. 


Yöjuna, (Nattexpressen, 2020)
S&S, 2020
Suom. Anu Koivunen
Kuvitus: Peter Bergting
s.220

torstai 23. joulukuuta 2021

Sophie Kinsella: Christmas Shopaholic

 

Becky Brandon odottaa joulua innolla. Hän aloittaa valmistelut hyvissä ajoin, jotta joululahjojen hankinnan kanssa ei tule kiirettä, ja he voivat muutenkin nauttia joulusta rauhassa perheen kanssa. Yllättäen hänen vanhempansa kuitenkin ilmoittavat, etteivät voi järjestää joulujuhlaa ja pyytävät sen sijaan, että Becky ottaa sen hoitaakseen. Becky on kauhuissaa, etenkin kun kaikki vieraat luettelevat asioita, mitä jouluna on ehdottomasti oltava. 
Becky kamppailee valitakseen juuri oikean joulukuusen, ja saadakseen herkullisen vegaanisen kalkkunan siskolleen, kun soppaa ilmestyy hämmentämään vielä entinen poikaystävä, joka on muuttunut huippusiistiksi rocktähdeksi.

Christmas Shopaholic on yhdeksäs osa Himoshoppaaja -sarjasta. Uutta kirjaa tähän sarjaan onkin saanut odotelle jo muutamia vuosia, mutta odotus palkittiin, sillä kirja on hauska ja vielä kaiken lisäksi jouluteemainen. Beckyn hohto ei ole vieläkään himmennyt. Oikeastaan minusta tuntuu, että Becky loistaa kirkkaammin kirja kirjalta. 

Huumorin täyteinen, vauhdikas tarina vie keskelle joulukiireitä. Tuttuun tapaan asiat lähtevät rönsyilemään oikein urakalla, ja Becky on mukana niin monessa asiassa, ettei hengähdystaukoja ehditä pitää, vaan juoni paahtaa täysillä eteen päin. Ennalta-arvattavakaan tämä ei mielestäni ollut, mikä onkin yllättävää vaihtelua tämän tyyliluokan kirjoihin. Becky tosin on niin kekseliäs persoona, ettei hänen tekosiaan ole kovin helppo arvata ennalta. 

Tämä on oikea hyvän mielen kirja. Nauraa saa monesti, sillä Becky todella pistää tuulemaan. Kirjan iloista meininkiä lisää entisestään tarinan joukkoon laitetut vastauskirjeet, joita Becky on saanut kyselyihinsä. Lisäksi löytyy myös muutamia hupaisia listoja Beckyn tietokoneen hakuhistoriasta.


Christmas Shopaholic
Penguin Random House, 2020
s.444

tiistai 21. joulukuuta 2021

Jenny Gladwell: Sydämeni lahja

 

Jane Brook saa kaipaamaansa vaihtelua kun pomo määrää hänet juttumatkalle Norjaan. Joulu lähestyy ja edessä on talvinen luksusmatka kaikkine herkkuineen. Janea silti hieman ärsyttää, sillä hän haluaisi syventyä kirjoittamaan jotakin merkityksellistä juttua lehteen, eikä keskittyä turhanpäiväiseen joulukuuseen. 
Norjaan päästyään Jane huomaakin, ettei hänen ehkä olekaan pakko kirjoittaa mitään tylsää ja turhanpäiväistä, sillä hän tapaa varsin kiinnostavan henkilön, jolla on kerrottavaa sota-ajasta. 
"Niin he lähtivät matkaan. Etummaisena tietä näyttämässä oli ratsastaja ponin selässä, ja sen jäljessä koirat viilettivät lumen halki ällistyttävän nopeasti. Reki kallistui tuimissa kaarteissa, ja Jane huomasi kiljahtelevansa muiden mukana, osin hermostuksesta, osin innostuksesta. Ympärillä oli koskematonta lunta, eikä ihmisen kädenjälkeä nähnyt maisemassa missään."s.99
Sydämeni lahja johdattaa mielenkiintoiselle matkalle Norjaan. Vaikka kirja pääosin onkin talvista romantiikkaa, on mukaan saatu myös kiva lisä historiallisista tapahtumista. Kirjan historiallinen osuus sijoittuu 40-luvulle, jolloin Norjan kuningas Haakon VII lähtee maanpakoon Lontooseen. Kirjan joulukuusiaihe onkin nyt ihan ajankohtainen, sillä ilmeisesti ainakin uutisotsikoista päätellen osa briteistä on pitänyt tämän vuoden lahjakuusta hieman surullisen näköisenä ja nuhjuisena. 

Sydämeni lahja on helppoa ja viihdyttävää luettavaa, jonka loppu oli suhteellisen yllättävä. Itse en ainakaan kaikkia asioita arvannut etukäteen. Kirjan alku taas nappasi heti mukaansa ja lupaili helposti lähestyttävää viihdettä. Kirjassa on koko ajan hyvä meno ja kotoinen tunnelma. Muutamia vauhdikkaampiakin seikkailuja ehditään kokea.

Päähenkilö Jane Brook ei oikeastaan herättänyt mitään tunteita. Hänen hahmonsa jäi aika mitäänsanomattomaksi. Muuten kirjasta löytyikin monenlaista hahmoa. Ketään ei loppujen lopuksi ihan hirveästi tuotu esille, joten heistä tuskin jää kovin ihmeellistä muistikuvaa. Itselläni alkoi jossain vaiheessa jo mennä hahmot sekaisin, enkä edes aina muistanut kuka nyt olikaan se bloggari ja kuka ruokakriitikko. No ei se tarinan juonen kannalta niin tärkeää edes ollut. 

Miksiköhän niin monessa tällaisessa romanttisessa joulukirjassa inhotaan joulua, ei halua viettää joulua tai ei muuten vaan olla erityisen kiinnostunut joulusta? Minua aina ärsyttää kun haluan jouluttaa täysillä ja solahtaa mukavan jouluiseen tarinaan ja sitten joulua ruvetaan kauhistelemaan ja toivotaan, että se olisi pian ohi. Ehkä tähän ärsytykseen vaikutti se, että luin juuri tätä ennen Ota minut syliin -kirjan, jossa päähenkilö oli oikea jouluvihaaja. Joka tapauksessa Sydämeni lahja oli ainakin talvinen ja muutenkin mukavan tunnelmallinen joten jouluintoilun vähyys ei lukiessa päässyt niin hirveästi ärsyttämään. Sitä paitsi minulla on koko vuoden ollut hirmuinen hinku matkata kirjojen ja elokuvien kautta Norjaan, joten lisäpisteet siitä. 


Sydämeni lahja, (A Gift in December, 2009)
Otava, 2020
Suom. Aura Nurmi
s.302

sunnuntai 19. joulukuuta 2021

Natalie Cox: Ota minut syliin

 

Charlie ei pidä joulusta. Etenkin juuri lähestyvä joulu tuntuu vastenmieliseltä. Poikaystävä on jättänyt hänet, äitikään ei ole jouluna kotona ja lopulta asuntokaan ei ole asumiskelpoinen. Charlie joutuu evakkoon serkkunsa luo maaseudulle. Lontoon melun jättäminen taakse maaseutuloman takia ei kuulosta kivalta, etenkään kun serkku pyörittää koirahotellia. 
Pian Charlie huomaaki viettävänsä varsin työteliästä lomaa, sillä hän joutuu vastuuseen koko hotellin pyörittämisestä. Onneksi avuksi ryntää komea eläinlääkäri. 
"Pimeässä silmät näyttävät teräksenharmailta, kuin mereltä ennen myrskyä. Kun avaan oven, hän nyökkää kohti koiria, jotka kunniakseen istuvat yhä säntillisessä rivissä lieden edessä."s.201
Ota minut syliin on hauskaa jouluromantiikkaa, jossa huumoria, etenkin tilannekomiikkaa on runsaasti. Aivan kirjan alussa olin huolissani, mahtaisinko pitää kirjasta lainkaan, sillä Charlie vaikutti niin negatiiviseltä, eikä vaikuttanut siltä, että hänen seurassaan tunnelmoitaisiin yhtään joulua. Pikkuhiljaa kirjan tunnelma kuitenkin parani ja aloin nauttia tarinasta. 

Oli ihanaa miten pienen alkukankeuden jälkeen kirja muuttui sydämelliseksi ja lämpöisen tunnelmalliseksi. Suurin syy tähän oli koirien pääsy kunnolla mukaan tarinaan. Kun kaikki alun esittelyt ovat viimein ohi ja Charlie jää yksin koirahotelliin, alkaa tapahtua enemmän ja koirat saavat suuren roolin tarinassa. 
Koirat ovatkin niin hyvin mukana tarinassa, että he ovat kirjan henkilöitä siinä missä muutkin. Kaikilla on jopa uskottavat omat luonteenpiirteet.

Loppua kohden edes joulu-, ja koiravastainen Charlie ei enää ärsyttänyt, sillä hän kasvaa tarinan mukana. Kirjan tarina olikin ihanan lämpöinen, mutta hullunkurinen yhdistelmä koiria, joulua ja rakkautta, maustettuna ripauksella toimintaa.


Ota minut syliin, (Not Just for Christmas, 2018)
Otava, 2020
Suom. Inka Parpola
Kannen suunnittelu: Tiia Javanainen/Purotie Design
s.302

perjantai 17. joulukuuta 2021

Joulutarinoita

 

Joulutarinoita sisältää viisitoista novellia eri kirjailijoilta. Kirjasta löytyy Unni Lindellin, Leena Landerin, Hennin Mankellin & Håkan Nesserin, Iselin C. Hermannin, Aino Trosellin, Unni Nielsenin, Åke Edwardsonin, Ingvar Ambjörnsenin, Steinunn Sigurardóttirin, Leena Lehtolaisen, Benn Q. Holmin, Liza Marklundin, Willy Josefssonin, Karen Fastrupin ja Anna Janssonin novellit.
"Koko joulukuu on muutenkin silkkaa painajaista. Se alkaa jo marraskuussa kun joulusomisteet valtaavat kadut ja kauppojen näyteikkunat, kirjeluukusta tupsahtelee paksuja kuvastoja ja vanhat ystäväni meilaavat tiedustellakseen ehtisimmekö tänä vuonna ottaa parit jouluoluet. Kyllähän minä muuten, mutta kun joulukuussa ei ole saumaa sellaiseen."s.127 (Benn Q. Holm: Mies esikaupungista)
Kirjan novellit sjoittuvat joulun läheisyyteen. Joissakin tarinoissa joulu on selkeästi esillä, kun taas osassa tarinoista hädin tuskin mainitaan mitään jouluun liittyvää. Esimerkiksi heti ensimmäinen novelli, Kilpahiihto oli mielestäni aika kaukana joulutarinasta, kun taas Mies esikaupungissa oli täyttä joulua. Kokoelman novellit ovat muutenkin keskenään hyvin erityylisiä. Mukaan mahtuu niin jännitystä kuin lempeämpääkin tunnelmaa. Osa kirjailijoista on tunnettujen dekkarisarjojen kirjoittajia, ja heidän tarinoissa näkyi myös dekkareista tuttuja hahmoja, kuten Henning Mankellin Wallander.

Nämä novellit ovat mukavan helppoa ja jouluista luettavaa joulun odotukseen. No, ehkä aivan kaikki novellit ei sentään ollut niin helppoja. Muutama sellainen tulkinnan varaa jättävä tarinakin nimittäin mahtui mukaan. Unni Nielsenin Perhosia joulukuussa ja Ingvar Ambjörnsenin Toinen tähti olivat molemmat hivenen omituisia ja niiden ideaa ja tarkoitusta jäi mietityttämään. 


Joulutarinoita
Helmi Kustannus, 2003
Suomentajat: Katriina Savolainen ja Juha Peura
Kannen suunnittelu: Susanne Hinselmann
s.229

keskiviikko 15. joulukuuta 2021

David Baldacci: Jouluksi kotiin

 

Entinen tähtitoimittaja Tom Langdon saa porttikiellon lentokoneisiin riehuttuaan turvatarkastuksessa. Tom ei anna tapauksen kaataa maailmaansa, vaan päättää hyötyä porttikiellosta. Hän lähtee pitkälle junamatkalle, aikeenaan kerätä matkasta mahdollisimman paljon materiaalia kokonaista kirjaa varten. Hän aikoo matkata Washingtonista Los Angelesiin tyttöystävänsä luo joulunviettoon. 
Matkasta todella kertyykin materiaalia kirjaa varten runsain mitoin, sillä persoonallisista matkustajista ja matkan aikana tapahtuneista kummallisista ja pelottavistakin tapahtumista riittää kerrottavaa. 
"Muutaman minuutin päästä Tom ja muut matkustajat tarrasivat laukkuihinsa ja lähtivät. Suuri ja mahtava Capitol Limited päästi lähtövihellyksensä."s.21
Jouluksi kotiin on juoneltaan lähinnä draamaa, mutta mukaan mahtuu ihan hitusen myös jännitystä. Tom kerää materiaalia kirjaansa varten niin innokkaasti, että ehtii tutustua moniin uusiin ihmisiin, joilla onkin jos jonkinlaista taustaa, mutta järkytyksekseen hän tapaa myös erään vanhan tutun, kun hänen nuoruutensa rakkaus kävelee vastaan. Toimittajan luonne myös herää kun junassa tapahtuu omituisia asioita. 

Jouluksi kotiin esittelee joukon kiinnostavia hahmoja, joilla kaikilla on mukavan omanlaiset luonteenpiirteet. Yllättävän lyhyessä ajassa saadaankiin kiinnostus heitä kaikkia kohtaan heräämään. Hahmojen lisäksi junat ja niissä matkustaminen saa suuren roolin. Itse asiassa junamatkasta puhutaan kirjassa niin kiinnostavasti, että itsellenikin heräsi halu matkustaa junalla jonnekin, vaikka eipä tunnelma taida ihan samalle tasolle yltää täällä päin maailmaa. 

Kirja etenee niin vahavasti henkilöiden välisten draamojen pyösteissä, että juonen varsinaiset toiminnalliset tapahtumat alkavat saada huomiota vasta aivan kirjan loppupuolella, jolloin jännitys tiivistyy vauhdilla ja asiat alkavat selvitä suurien paljastusten myötä. 

Kirjassa eletään joulun aikaa ja se valikoituikin siksi luettavaksi näin joulukuuhun. Joulutunnelmaa ei kuitenkaan kovin suuresti oltu huomioitu. Muutamia koristeita, ehkä pientä joulun hyväntahtoisuutta, ei mitään sen kummempaa.


Jouluksi kotiin, (The Christmas Train, 2002)
Gummerus, 2006
Suom. Pekka Marjamäki
s.288

tiistai 14. joulukuuta 2021

Let It Snow -Kolme talvista rakkaustarinaa

 

Let It Snow sisältää kolme talvista rakkaustarinaa, jotka kaikki linkittyvät toisiinsa pienillä yhteisillä tekijöillä. 
Hirmuinen lumimyräkkä sotkee monen Gracetownin pikkukaupungissa asuvan joulusuunnitelmat. Kuudelle nuorelle se kuitenkin tuo tullessaan jotain hyvääkin, nimittäin rakkautta. 
"Lumisade oli niin sankkaa, että kaikki näytti sumealta. Näky olisi ollut kaunis, ellei myräkkä olisi kirvellyt niin vimmatusti. Käteni olivat niin jäässä, että ne olivat palanneet lähtöpisteeseen ja tuntuivat nyt melkein kuumilta. Jalkani antaisivat pian periksi."s.55
Maureen Johnsonin Jubilee Express kertoo tarinan tytöstä, joka on matkalla joulunviettoon, kun juna yllättäen jää kinoksiin johonkin aivan Gracetownin laitamille. Tyttö lähtee etsimään mukavampaa odotuspaikkaa läpi tuulen ja tuiskun, ja törmääkin aika omalaatuisesti pukeutuneeseen poikaan.

John Greenin Lumienkeli-ilmiössä kolme ystävystä viettävät mukavasti joulua lämpimissä sisätiloissa, mutta yllättävä puhelinsoitto houkuttelee heidät liikkeelle, ja hurja kilpajuoksu läpi jäätävien maisemien voi alkaa.

Lauren Myraclen Sikojen suojelupyhimys kertoo hivenen itsekkäästä tytöstä, joka lupaa ystävälleen hakea tälle tarkoitetun super suloinen ja kauan odotetun minipossun eläinkaupasta.

Lumimyrskyt kirjoissa on minusta jotakin aivan ihanaa. Mitä enemmän lunta ja suljettuja paikkoja, sitä parempi. Siksi olinkin aika innoissani tästä kirjasta, sillä kaikkiin kolmeen tarinaan tuo lumimyräkkä liittyy suuresti. Kaikki tarinat kuvailivat lumisia ja hyytävän kylmiä maisemia loistavasti, ja veivät minut mielikuvitusmatkalle tuonne myrskyn keskelle. Tilaa jäi tarpeeksi kuitenkin myös jokaiselle rakkaustarinalle, jotka lämmittivät mukavasti mieltä kylmän mysrkyn keskellä. 

Kaikki tarinat ovat kirjoitustyyliltääl hyviä ja sujuvasti eteneviä. Näiden kirjailijoiden tyylit sopivatkin loistavasti samaan kirjaan, sillä kaikki tarinat tuntuvat kuuluvan yhteen.

Oma suosikkini oli Maureen Johnsonin Jubilee Express. Rakkaustarina oli kaunis ja siirappinen, ja lumimyrsky oli pahimmillaan. Kuvauksia kylmistä lumimaisemista ja selviytymistä myrskyn keskellä luki mielenkiinnolla. Lisäksi jouluakin ehdittiin tunnelmoida. Taustatarina oli tässä tarinassa myös kiinnostavin ja täynnä yksityiskohtia.

Muut kaksi tarinaa olivat myös hyviä, mutta niissä ei ollut samanlaisia yksityiskohtia ja taustatarinoita. John Greenin Lumienkeli-ilmiö oli vauhdikas, kommelluksien täyteinen ja hauska tarina, jonka rakkausjuttu jäi vähän vaisuksi. Vähiten pidin Lauren Myraclen Sikojen suojeluspyhimyksestä, sillä sen päähenkilö oli mielestäni niin luotaantyöntävä, ja myrskykin oli jo laantunut. 


Let It Snow, 2008
-Maureen Johnson (The Jubilee Express)
-John Green (A Cheertastic Christmas Miracle)
-Lauren Myracle (The Patron Saint of Pigs)
WSOY, 2016
Suom. Inka Parpola, Helene Bützow ja Kaisa Kattelus
s.312

perjantai 10. joulukuuta 2021

Marko Hautala: Tilauspukki

 

Joose ja Malla ovat hämmentyneitä ja stressaantuneita. Suvun joulujuhla on aina ollut isoisä Augustin vastuulla, mutta nyt vastuu on siirtynyt heille. Pariskunta yrittää tehdä juhlasta täydellisen, mutta hivenen kitkerän isoisän valvovan silmän alla se ei todellakaan ole helppoa. Juhlat sujuvat kuitenkin yllättävän kivuttomasti ainakin siihen asti, että paikalle saapuu karmiva tilauspukki.
"Joose ja Malla taputtivat kramppimaiset hymyt kasvoillaan. Saana-tyttö katsoi isoisäänsä ilmeettömänä. Hän oli liian nuori ymmärtääkseen, että tuo luiseva kaljupää veti perässään parinsadan miljoonan omaisuutta."
Tilauspukki on jouluinen kauhutarina. On jo kolmas vuosi kun Haamu kustannus julkaisee tällaisen Hautalan Kauhutarinan, ja tästä alkaakin muodostua jo kiva perinne. 
Kyseessä on jälleen mustalla huumorilla koristeltu jouluun sijoittuva tarina, jonka tunnelma on kaukana lempeästä ja rakkaudentäyteisestä joulutunnelmasta. Tämän suvun joulujuhlat ovat tunnelmaltaan niin puisevan kammottavat, että jo niiden kuvaus riittäisi kauhuksi tällaiselle joulun tunnelmoijalle, ilman niitä tarinan varsinaisia kauhuelementtejäkin. :D

Tilauspukki tuo kivaa vaihtelua kovasti pitämäni kepeän jouluromantiikan keskelle. Tarina on sopivan pituinen kerralla kuunneltavaksi, ja lukijana toimiva Anssi Rantamäki sopii tarinan lukijaksi loistavasti. Rantamäki nimittäin eläytyy tarinaan täysin ja tekee kuuntelusta mieluisaa. Tämä tarina sopii myös niille, jotka eivät niin joulujutuista pidä, mutta tämä kannattaa kuunnella aikuisten kesken, sillä perheen pienimmille tämä on liian synkkä ja raaka. 



Tilauspukki
Haamu Kustannus, 2021
Äänikirja -Elisa Kirjasta
Lukija: Anssi Rantamäki
Kesto: 38min

keskiviikko 8. joulukuuta 2021

Jenny Hale: Christmas at Fireside Cabins

 

Lila Evans pitää joulusta, mutta se on myös henkisesti rankkaa aikaa. Lila tuntee itsensä silloin yksinäisemmäksi kuin muulloin, ja rakkaan isän kuolema muistuu kipeänä mieleen. Onneksi hänellä on joukko rakkaita ystäviä, joiden kanssa hän lähtee jälleen joka vuotiselle tyttöjen seikkailulle. 
Lila varaa heille mökin Fireside Cabins -nimisestä paikasta, joka netissä näyttää täydellisen tunnelmalliselta joulun vietto paikalta. Todellisuus on kuitenkin jotakin aivan muuta. Ensimmäinen pysähdys kahvilassa tutustuttaa heidät äreään kahvilan omistajaan, eikä mökissäkään ole kehumista. Löytääkö Lila joulutunnelman, vai saako ikävät tapahtumat pilattua tyttöjen loman?

Christmas at Fireside Cabins oli juuri sitä mitä toivoinkin, eli kevyttä viihdettä täynnä joulua. Tämän kirjan kansien väliin kätkeytyy romanttinen joulutarina, jossa joulukoristeita ja herkkuja kuvaillaan tasaisin väliajoin niin, ettei joulun lähestyminen varmasti pääse unohtumaan. 

Kirja on yhdistelmä ystävyyttä, rakkautta, lempeää mieltä, avuliaita kyläläisiä, ja toki myös draamaattisia tilanteita ja vaikeita ihmissuhteita luomaan jännitteitä. Vaikka lopun tapahtumat kääntyvätkin juuri sinne suuntaan, minne niiden olettaakin menevän, pysyy mielenkiinto yllä, kaikkien yllätyskäänteidensä takia.

Christmas at Fireside Cabins on kuin siirappinen jouluelokuva kirjamuodossa. Jouluisen mökkikylän, ja kaikki kylässä sijaitsevat paikat voi helposti kuvitella silmiensä eteen kuvailevan tekstin avulla. Teksti on helppolukuista ja tarina etenee mukavan rivakasti kaikkien jouluisten aktiviteettien parissa. 


Christmas at Fireside Cabins
Bookouture, 2020
s.295

keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Lucinda Riley: Enkelipuu

 

Onnettomuus pyyhki Gretan mielestä koko entisen elämän. Itselleen vieraiden läheisten kanssa eläminen on ahdistavaa ja vaikeaa. Niinpä Greta lähes erakoituu asuntoonsa. 
Viimein parikymmentä vuotta onnettomuuden jälkeen Greta suostuu palaamaan rakkaan ystävänsä Davidin  kanssa viettämään joulua Marchmontin kartanoon, josta hän nuorena naisena lähti. 
Kartano herättelee jotain muistojen kaltaista hänen mielessään, mutta vasta kävelyllä, kun hän törmää vanhaan hautakiveen, alkaa muistot tulvia hänen mieleensä. 
Yhdessä Davidin kanssa hän alkaa koota mieleensä menneisyytensä tapahtumia 1945-luvun Lontoosta lähtien. 
"Hän kääntyi katsomaan hautaa. "Jonny... oma poikani... anna minun muistaa. Anna minun Herran tähden muistaa, mitä on tapahtunut!" hän parahti kyynelten tukahduttamalla äänellä."s.25
Enkelipuu on tuhti pakkaus perhedraamaa, menneisyyden salaisuuksia ja rakkautta.
Kirjan alku on aika lohduton. Greta on menettänyt muistonsa koko nuoruudestaan ja sen jälkeen jo kaksikymmentä vuotta eristäytymisensä takia. Heti alkuun toivookin, että Greta voisi vielä saada vanhoille päivilleen jonkinlaisen onnen. 

Gretan nykyistä elämää ei kuitenkaan kovin paljoa käsitellä, sillä kirja johdattaa niihin menneisiin unohdettuihin vuosiin. Gretan lisäksi menneissä vuosissa suuren roolin saavat David, Gretan tytär Cheska, ja lopuksi myös Cheskan tytär. Kaikkien heidän tarinat ovat tiiviisti kietoutuneet toisiinsa, ja varsin dramaattisin juonenkääntein höystettyinä. 

Kuvittelin kirjan olevan ihanan jouluinen rakkaustarina, tai edes jotakin siihen suuntaan, sillä kansikuvakin antaa viitteitä tällaiseen, mutta tämä luulo oli kaukana todellisuudesta. Joulu on hyvin pinessä roolissa, ja rakkauskin, vaikka sitä tarinaan mahtuu, jää kyllä sivurooliin kaikkien dramaattisten ja synkkien juonenkäänteiden vallatessa tarinan.

Enkelipuu on hyvin runsas lukuromaani. Se on täynnä tapahtumia ja paljastuksia, jotka pitävät mielenkiinnon yllä alusta loppuun.  


Enkelipuu, (The Angel Tree, 2015)
Bazar, 2018
Suom.Hilkka Pekkanen
s.602

perjantai 19. marraskuuta 2021

Lucinda Riley: Helmen sisar

 

Cece (Celaeno) tuntee olonsa yksinäiseksi ja hylätyksi. Adoptioisän kuolemasta on kulunut jo jonkin aikaa ja Tähti, sisaruksista Cecelle läheisin, on lähtenyt omille teilleen tutkimaan sukujuuriaan. Myös taiteellisuus tuntuu kadonneen. Niinpä Cece päättää lähteä yksin Thaimaaseen, tuohon maahan, jossa hänellä on edes tuttuja. Vaikka elämä Thaimaassa tuntuukin mukavalta, päättää Cece lähteä selvittämään muiden siskojensa tapaan omia sukujuuriaan. Adoptioisän vihjeet vievät hänet paahteiseen Austaliaan, jossa hän saa kuulla uskomattoman tarinan.
Kitty McBride lähtee 18-vuotiaana Australiaan. Hän päätyy aloittamaan täysin uuden elämän kaukana perheestään, pienessä helmenkalastajien kylässä, jossa elämä ei ole helppoa.
"Kun pääsimme Darwinin seudulle ja lopullinen määränpääni alkoi lähestyä, sydäntäni alkoi kouristaa, ja se alkoi lyödä kiivaammin. Olo tuntui oudon iloiselta ja liikuttuneelta, kuin koskettavaa mutta samalla mieltä ylevöittävää elokuvaa katsellessa."s.210
Helmen sisar on neljäs osa Seitsemän sisarta -sarjasta.
Helmen sisar johdatteli minut huomattavasti tuntemattomimmille alueille ja aiheisiin, joista en tiennyt juuri mitään. Voisi kuvitella, että tämä olisi erityisen kiinnostava kirja juuri uusien asioiden takia, mutta niin kuin jo lukemaan ryhtyessäni pelkäsin, kirja oli tähän astisista sisar -kirjoista minulle vähiten sopiva. 

Thaimaa ja Australia ovat maita, jotka eivät ole koskaan juuri kiinnostaneet minua. Ne ovat liian aurinkoisia, kuumia ja kaukaisia. Pidän kovasti kirjan kanssa erilaisiin maihin matkaamisesta, mutta näiden maiden kulttuurikin on niin kaukana mistään minua kiinnostavasta. 

Australian historia sentään kiinnosti. Siksi Kittyn tarina olikin tämän kirjan parasta antia. Oli mielenkiintoista lukea Australian vaikeista vaiheista. Aboriginaalien ja brittisiirtolaisten eriarvoisuus tuli hyvin esiin Kittyn tarinassa, joka oli kaikin puolin mielestäni surullinen. 

Cece jäi minulle jostain syystä hyvin kaukaiseksi. Hän on kiinnostunut taiteesta, mikä minuakin kiinnostaa, mutta minusta vain tuntui, että koko taidekin jäi niin pieneen osaan. Edes sivuhahmojen joukosta en tällä kertaa löytänyt erityisen läheiseksi tulevia hahmoja.

Tämän sarjan jokaisesta osasta on löytynyt myös todellinen henkilö, mutta tällä kertaa jouduin etsimään netistä, kuka tämän kirjan todellinen henkilö oli. Tietoa löytyikin mukavasti Albert Namatjirasta, aboriginaalitaiteilijasta, joka sai ihan hyvän kokoisen ja kiinnostavan roolin kirjasta.

Vaikka Helmen sisar ei ollut aiheeltaan aivan minua varten, oli kirjaa silti mukava lukea. Rileyn dialogit ja kepeästi kulkeva kuvaus vie juonta eteenpäin kuin huomaamatta ja vähemmänkin kiinnostava teksti on yllättäen solahtanut ohi ja huomaa lukeneensa yli 700 sivuisen kirjan nauttien. 



Helmen sisar, (The Pearl Sister, 2017)
Bazar, 2019
Suom. Hilkka Pekkanen
s.732

maanantai 15. marraskuuta 2021

Katherine Pancol: Mimmit 2

 

Jälleen on aika matkata Ranskaan, New Yorkiin ja Englantiin, kuulemaan kuinka aiemmista kirjoista tutuilla, sekä uusilla hahmoilla menee. 
Hortense, Gary, Joséphine, Zoé, Calypso, Shirley ja monet muut kiinnostavat hahmot elävät mitä kiinnostavampia hetkiä. Hortense luo uraansa muotisuunnittelijana, Gary harjoittelee konserttia varten, Zoé on huolissaan sekä äidistään, että poikaystävästään, Joséphine luennoi ja tuskailee monen asian parissa, ja Shirley, sekä Calypso kokevat kovin toivottomia rakkauden tunteita. 
"Onnen perässä ei kannata juosta, se on parasta luoda itse. Siinä onnen salaisuus."s.295
Mimmit 2 on nimensä mukaisesti Mimmit -trilogian toinen osa.
Mimmit 2 on ihanaa ja ajatuksia herättävää viihdettä. Monenlaista elämää ja erilaisia ajatuksia on tarjolla, sillä hahmoja on jälleen monia ja kaikilla on omat salaisuudet, vaikeudet, ilot ja surut.
Kirja on täynnä inspiroivia ihmisiä ja ajatuksia, omien polkujen kulkemista, kutkuttavia paljastuksia ja hiukan selkäpiitä karmivia epäilyksiä. 

Tempauduin heti kirjan ensimmäisiltä sivuilta mukaan tähän tarinaan, sillä kirja alkoi lempihahmoni Hortensen kuulumisilla. Pidän Hortensen hahmosta valtavasti ja voisin lukea koko kirjan hyvillä mielin pelkästään hänestä. En haluaisin tutustua häneen varmastikaan oikeassa elämässä, sen verran kovakuorisesta naisesta on kyse, mutta kirjan hahmona hän on mitä kiinnostavin. Kirjan edetessä sain huomata, että Hortensen osuus olikin yllättävän suuri. Siksi tämä kirja oli mielestäni ehkä parempi kuin Mimmit 1, jossa hänen osuus oli paljon pienempi.

Yllätyin suuresti kun kirja lähestyi loppuaan, eikä ensimmäisessä osassa esitellystä Stellasta oltu kuultu vielä mitään. Hänen tarinansa kun jäi aika lailla kesken. Tämänkin osan tarina jäi todella kiinnostavaan kohtaan, mutta Stellasta ei tosiaan mainittu sanallakaan koko kirjassa. No kolmannella Mimmit kirjalla onkin sitten aika paljon selitettävää, sillä toivon, ettei Stellankaan tarinaa jätetä ihan näin arvailujen varaan. 


Mimmit 2, (Muchachas 2, 2014)
Bazar, 2015
Suom. Marja Luoma
s.361

keskiviikko 10. marraskuuta 2021

Sarah Penner: Myrkynkeittäjä

 

1790-luvun Lontoossa, pienellä pimeällä kujalla sijaitsee apteekki, jonne ei helposti löydä. Kätkettyä apteekkia nimittäin pitää apteekkari, joka keittää vaarallisimmat keitokset. Hän on myrkynkeittäjä. Nella palvelee asiakkainaan ainoastaan naisia, joille hän antaa mukaan hyvin naamioituja myrkkyjä. Näillä myrkyillä naiset pääsevät eroon miehistä, jotka kohtelevat heitä, tai muita väärin. 
Nykypäivän Lontoossa Caroline viettää hääpäiväänsä yksin. Hän tarvitsee aikaa kaukana miehestään ja tämän uskottomuudesta. Lomallaan hän törmää vihjeeseen, joka johdattaa hänet tutkimaan kaksisataa vuotta sitten Lontoota piinanneita murhia. 
"Kaksitoista minuuttia. Vain murto-osa ihmisen elämästä, silti riittävän pitkä aika muuttamaan koko elämän suunnan."s.45
Myrkynkeittäjä on ulkonäöltään yksi hyllyni kauneimmista kirjoista. Näin kaunis kansi saattaisi houkutella lukemaan sellaisenkin kirjan, jonka aihe ei välttämättä niin innostaisi, mutta tässä kirjassa myös aihe on ihanan synkän kiinnostava. 

Tarina kulkee kahdessa ajassa toimivana kokonaisuutena, toisiaan täydentäen. Itse pidin kuitenkin enemmän kirjan menneisyyteen sijoittuvista osuuksista. Nellan myrkkypuoti, synkkä tunnelma, sekä vauhdikkaat ja jännittävät juonenkäänteet veivät täysin mennessään, ja johdattivat lukijat hyvin kuvailtuun 1790-luvun Lontooseen. 
Oli nykyaikaan sijoittuvallakin tarinalla omat hyvät hetkensä ja monia kiinnostavia tilanteita, mutta Caroline jäi jotenkin kaukaiseksi, eikä tunnelmakaan ollut niin lumoava kuin menneisyydestä kertovissa osuuksissa. Carolinen osuudet olivat ennemminkin hyvin kevyttä viihdettä, kun taas Nellan osuudet olivat synkempää, tunnelmallisempaa ja vauhdikkaampaa. 

Myrkynkeittäjä on yhdistelmä monenlaista tunnelmaa ja tyyliä. Se tarjoaa historiaa, kevyttä viihdettä, jännitystä ja toimintaa. Silti kokonaisuus pysyy selkeänä ja helposti ymmärrettävänä viihteenä, joka sopii erinomaisesti luettavaksi marraskuun pimeisiin iltoihin. 


Myrkynkeittäjä, (The Lost Apothecary, 2021)
HarperCollins Nordic Ab, 2021
Suom. Päivi Paju
s.350
Arvostelukappale

maanantai 8. marraskuuta 2021

Eowyn Ivey: Maailman kirkkaalle laidalle

 

Everstiluutnantti Allen Forrester lähetetään johtamaan retkikunta Alaskan Wolverinejoen yläjuoksulle. On vuosi 1885. Seutu on tutkimatonta ja vaarallista, eikä moni ole selvinnyt kertomaan kokemuksistaan, siitä ovat pitäneet huolta tappavat olosuhteet, kuten sää, ruuan puute ja sairaudet, mutta myös alkuperäiskansat, jotka eivät aina ota vastaan tunkeilijoita suotuisasti. 
Allen ei lähde matkaan pelkällä riemulla, vaikka kyseessä onkin kiinnostava mahdollisuus nähdä ja kokea uutta. Hänen tuore vaimonsa, Sophie, on nimittäin juuri ilmoittanut olevansa raskaana, eikä Allen mielellään jättäisi häntä yksin. 
"Hän sanoo, että olemme matkalla kohti kuolleiden maata. Tästä eteenpäin mikään ei mene valkoisen miehen sääntöjen mukaan. Vanhat tarinat ovat täyttä totta. Hänen saukkomiehensä oli täältä kotoisin."s.231
Maailman kirkkaalle laidalle johdattaa lukijan Alaskan upean, mutta vaarallisen luonnon keskelle. Se on yhdistelmä seikkailua, selviytymistä ja tarunomaisia myyttejä, jotka kaikki nivoutuvat uskottavaksi ja kauniiksi tarinaksi. 

Kirjan koostuu Allenin ja Sophien päiväkirjamerkinnöistä, lehtileikkeistä, kirjeistä ja raporteista. Innostun aina päiväkirjamuotoon kirjoitetuista kirjoista, joten tämä tyyli oli minulle mieluisa. Muutaman päiväkirjamerkinnän verran jouduin tosin totuttelemaan Allenin tyyliin käyttää & merkkiä ja sanan tilalla. 

Kirja kulkee verkkaisesti eteenpäin, mutta onnistuu silti pysymään kiinnostavana. Sophien päiväkirjamerkinnät keskittyvät suurelta osin valokuvausharrastukseen ja siinä kehittymiseen. Tämän sinnikkään ja omalaatuisen naisen tarinaa luki innolla, sillä hän oli melko inspiroiva hahmo. 
Allenin päiväkirjamerkinnät sen sijaan veivät kauas Alaskan luontoon ja niissä erityisen kiinnostavaa oli mielestäni tarujen herääminen eloon tuon muutenkin niin kiinnostavan luonnon keskellä.

Kaikilla kirjassa ääneen pääsevillä hahmoilla on täysin omanlainen tyyli. Pidän siitä, että Ivey on luonut jokaiselle hahmolle heille sopivan tavan kirjoittaa ja ilmaista asioitaan, eikä kaikki merkinnät ole vain samaa tyyliä. Pidin myös pienistä aikakaudesta kertovista kuvista ja lehtileikkeistä, jotka auttoivat herättämään aikakauden henkiin. 
Sen sijaan yhden retkikuntalaisen merkinnöistä en tyylillisesti pitänyt, vaikka ne olivatkin henkilölle juuri sopivia. Minusta vain tuntui, että Pruittin merkinnät katkaisivat aina hyvin etenevän kokonaisuuden omituisuudellaan. Lisäksi uudenpaan aikaan sijoittuva kirjeenvaihto Joshuan ja Walterin välillä tuntui välillä liian irralliselta ja turhan pitkältä kirjaan, vaikka sekin toi tarinan kannalta tärkeitä paljastuksia. 


Maailman kirkkaalle laidalle, (To the Bright Edge of the World, 2016)
Bazar, 2017
Suom. Marja Helanen
Kuvitus ja kartta: Ruth Holbert
s.553

perjantai 5. marraskuuta 2021

Marvi Jalo: Pipo Pippuri ja Iiro Ilkimys


Pippuri-kissa on huolissaan. Yksi hänen siskoistaan on kadonnut. Pippuri lähtee etsimään siskoaan yhdessä ystävänsä, Ranttalix-hiiren kanssa.
Matkalla heille vihjaillaan, että Meirami olisi nähty huolestuttavan lähellä Louhimovuorella asuvan ilkeän ilveksen pesää. Ehtiikö Pippuri ja Ranttalix pelastaa Meiramin ilkeän Iiron kynsistä?
"-Kyllä on kissaparka mennyttä kalua! Ette voi uskoa, mitä minä jouduin Louhimolla kokemaan! Sen ilveksen naama... Kauheampaa näkyä ei tässä maailmassa olekaan! Se oli aivan epämuodostunut, toiselta puolelta kuin karvainen ilmapallo, ja sen suusta tuli niin hirveä löyhkä, että olin taintua siihen hönkäykseen."s.19
Pipo Pippuri ja Iiro Ilkimys on toinen osa Pipo Pippuri -lastenkirjasarjasta.
Toinen osa jatkaa ensimmäisestä osasta tuttujen teemojen parissa. Vaikka Pippuri ja Ranttalix ovat hyviä ystäviä, ottavat Ennakkoluulot kummankin valtaansa, kun aletaan puhua hurjan pelottavasta ilveksestä. Myös Pippurin esitteleminen Ranttalixin Hiiri, pupu ja lumikko ystäville aiheuttaa jokaisessa suuresti ennakkoluuloja, sillä kissan saapuminen näiden eläinten pariin on ennenkuulumatonta, ja muut pelkäävät tuota saalistajaa. 

Ennakkoluulojen voittaminen ja erilaisuuden hyväksyminen voi olla vaikeaa, mutta tässä kirjassa veikeät ja iloiset hahmot sitä taas yrittävät omaan päättäväiseen tyyliinsä. Matkalla kohdataan toki monenmoista seikkailua, sillä pienten eläinten matka kohti Louhimovuorta ei käy leikiten. 
Pippurin ja Ranttalixin hurjaa matkaa pääsee jälleen seuraamaan myös Salli Parikka Wahlbergin lempeän väristen kuvien kautta.  



Pipo Pippuri ja Iiro Ilkimys
KVALITI, 2021
Kuvitus: Salli Parikka Wahlberg
s.40
Arvostelukappale

tiistai 2. marraskuuta 2021

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras

 

Kadulla asuva, ja elääkseen varasteleva Mina kohtaa talvella Tomin, Nuoren keksijän ja taikurin. Tom tarjoaa Minalle töitä ja epäilyistään huolimatta Mina suostuu. Minan elämässä alkaa täysin uudenlainen vaihe. Työt upeassa talossa ovat vaikeita, mutta silti vaikeammaksi osottautuu elämä hirveiden muistojen kanssa. Sekä Minan, että Tomin menneisyys on täynnä asioita, joiden takia he joutuvat vauhdikkaaseen seikkailuun.
"Mina asui Tipotien päässä, siellä minne hökkelikylä päättyi. Hänen asuntonsa oli kurjista kurjin, mutta ainakaan hän ei joutunut maksamaan vuokraa."s.14
Taikuri ja taskuvaras on ensimmäinen osa Takuri ja taskuvaras -trilogiasta.
Kirja sijoittuu 1890-luvun Helsinkiin. 

Olen ehkä maailman surkein kertomaan mitä genreä kirjat edustavat, ellei sitä jossain selkeästi mainita. Ja tässä kirjassa ei mainita, mutta ehkä tämä on fantasiaa tai steampunkia... Takakannessa lukee vain maaginen. 

Tästä sarjasta on puhuttu paljon ja minulla oli paljon ennakko-odotuksia tältä kirjalta. Olin aika lailla väärässä kaikkine odotuksineni. Olen siis selkeästi saanut vältyttyä suurilta juonipaljastuksilta, sillä minut tarina yllätti aivan täysin. Rakkautta ja romantiikkaa oli huomattavasti vähemmän mitä odotin, sillä luulin Tomin ja Minan romanssin olevan suuressa roolissa, mutta se sai hyvin vähän tilaa kaiken muun keskellä. Minan ikä myös yllätti. Tai ei niinkään ikä, vaan sellainen lapsellisuus. Yleensä kun tällaisissa kirjoissa päähenkilö on niin kovin aikuismainen ja kaikkeen kykenevä superihminen, mutta oli kivaa vaihtelua, ettei Mina kuulunutkaan aivan samaan joukkoon, vaikka ovela ja kekseliäs hän toki on. 

Taikuri ja taskuvaras ei etene kovin vauhdikkaasti ainakaan koko ajan. Silti mielenkiinto pysyy yllä, sillä lukijalle esitellään rypäs kiinnostavia hahmoja ja upea teatteri kaikkine taianomaisine koneineen. Hitaamman alun jälkeen tarina pääsee vauhtiin ja lopussa tapahtuu hurjasti kaikkea jännittävää ja toiminnallista. 

Minan ja Tomin menneisyyden salaisuuksia raotetaan hieman. Minan enemmän kuin Tomin, mutta Tomin menneisyyttä päästään varmasti tutkimaan lisää seuraavissa osissa, sillä hänen tarinansa jäi varsin kiinnostavaan tilanteeseen. 


Taikuri ja taskuvaras
WSOY, 2018
Päällys: Sami Saramäki
s.415

sunnuntai 31. lokakuuta 2021

Halloween -lukuhaasteen koontipostaus

 

On aika lopetella tämän vuoden Halloween -lukuhaaste. Haasteen järjesti jälleen Yöpöydän kirjat -blogi. Kiitos taas kivasta haasteeesta!

Sain tänäkin vuonna luettua kivan monipuolisen valikoiman aiheeseen sopivia kirjoja.

Aloitin haasteen dekkarilla, lukemalla Christian Rönnbackan Ruskan, joka sijoittuu sopivasti syksyyn ja ruskan aikaan. Ruska ei tosin noussut kyseisestä Hautalehto -sarjasta omien suosikkien joukkoon, mutta maisemat sentään oli kauniita.

Dekkareiden maailman jätin tällä kertaa nopeasti ja päätin lukea haasteeseen kirjoja, joissa ollaan enemmän yliluonnollisten otusten parissa. Luin Lisi Harrisonin Monster High -kirjan, joka kertoo koulusta, jossa hirviöt yrittävät käydä koulua tavallisten ihmisten joukossa. Tämäkään kirja ei tehnyt suurta vaikutusta. Tunnelma ei ollut erityisen koukuttava. Lähinnä kirja oli kevyttä teinidraamaa.

Sitten oli aika siirtyä vampyyrifaneille sopivaan kirjaan. Pimeyden olennot sisältää kolme vampyyritarinaa, joiden taso vaihteli. Kirja oli ihan luettava. Ei se mitään kovin erikoista tarjonnut ja kirjan viimeinen tarina oli omasta mielestäni jo niin surkea, että ihmettelin sen ottamista mukaan kirjaan. Kaksi muuta oli kuitenkin ihan hyviä. 

Viimein luettavakseni valikoitui oikeasti hyvä kirja. Elina Pitkäkankaan Kajo oli ehkä vielä sarjan ensimmäistäkin osaa parempi. Kirja tarjosi yllättävän ja synkän rouhean tarinan, joka vei täysin mennessään ja sai vannoutuneen vampyyrifaninkin uskomaan, että ihmissudet ovat vähintäänkin yhtä kiinnostavia olentoja, etenkin jos niistä osaa kirjoittaa yhtä taitavasti kuin Pitkäkangas. 

Iloisempaa ja varsin hulvatonta meininkiä kuukauteen tarjosi Max Brallierin Maailman viimeiset tyypit, joka esittelee lapsille/nuorille sopivan zombitarinan. Tässä kirjassa oli vauhdikasta toimintaa ja runsaasti hauskoja tilanteita.

Lopuksi luin Ilkka Auerin Hornantulen, joka jatkoi Kymnaasista tutun Sofian tarinaa. Tässä kirjassa riitti pahaenteistä tunnelmaa, joka lähestyi Kymnaasia ja sai lukijan pelkäämään hahmojen puolesta.

Voisin siis sanoa, että kuukausi ei Halloween -haasteen kannalta alkanut parhaiden kirjojen parissa, mutta loppua kohden parani huomattavasti. Kaikista lukemistani kirjoista löytyi kuitenkin jotakin hyvää.

Ilkka Auer: Hornantuli

 

Sofia on käynyt nyt yhden lukuvuoden Kymnaasia, sisäoppilaitosta kahden maailman rajalla. Hän on oppinut paljon kaikkea ja nyt hänen on aika saada ensimmäinen oikea tehtävä. Sofialle määrätään ensimmäinen autettava pinnalta, ja vaikka häntä jännittää, on hän silti innoissaan. 
Pinnalla Sofia näkee ja kuulee huolestuttavia asioita, joista myös Kymnaasissa aletaan jo huolestuneesti puhua. Jokin pelottava, liekehtivä ja paha lähestyy Kymnaasia, polttaen tiensä päivä päivältä lähemmäs. Sofian on yhdessä muiden Kymnaasilaisten kanssa keksittävä ratkaisu, ennen kuin on liian myöhäistä. 
"Muuta liikennettä ei ollut, ja tie kulki satumaisen kauniissa, vehreässä kesäaamupäivän unelmassa, aivan kuin toisessa maailmassa. Autiuden tunnetta korostivat puista edellisen yön ukkosmyrskyssä pudonneet risut."s.194
Hornantuli on toinen osa Sofiasta kertovasta, Kymnaasiin sijoittuvasta sarjasta. 
Hornantuli johdattaa lukijan Kymnaasiin, jossa kesä on aluillaan. Aikaisempien tapahtumien jäljet on saatu pikkuhiljaa siivottua ja korjattua. Kaikkialla on kaunista, luonto herää ihastuttavaan vehreyteen. Tunnelma on Kymnaasissa hetken lähes seesteinen, ennen kuin uudet uhat ilmestyvät ilmoittelemaan itsestään ja edessä on jälleen hurjaa toimintaa, niin pinnalla, Kymnaasissa, kuin helvetissäkin. 

Sofian tarinan rinnalla kulkee myös uusien hahmojen, Eerikan ja Annan tarina. Eerika on pinnalla elävä tavallinen ihminen, joka yrittää pitää tyttärestään Annasta huolta, vaikka elämä on koetellut kumpaakin julmasti. Kymnaasia uhkaavat pahuudet tuntuvat olevan yhteydessä myös Eerikaan ja Annaan, niinpä näiden ihmisten ja Kymnaasin asukkaiden tiet kohtaavat ja tarina yhdistyy kiinnostavaksi kokonaisuudeksi, jossa kaikki liittyy kaikkeen. 

Hornantuli on taianomainen kirja, jossa ei aina aivan tiedä, ollaanko tekemisissä ihmisten, vain jostain synkemmästä paikasta saapuneiden tyyppien kanssa. Pidinkin kirjassa eniten tuosta synkästä tunnelmasta, joka tuntui vainoavan vähän joka paikassa. Kauhistuttavat lapsihahmot, epätietoisuus ja pahuus ympäröi Kymnaasin vehreää ympäristöä, kaunista koulua ja sen iloisia asukkaita tuoden pahaenteisen tunnelman kaikkien mieleen. 

Lue myös: Kymnaasi


Hornantuli
Haamu, 2021
Kannen kuva: Ilkka Auer
s.351

maanantai 25. lokakuuta 2021

Max Brallier: Maailman viimeiset tyypit

 

Melkein kaikki kaupungin asukkaat ovat muuttuneet zombeiksi, tai paenneet niitä. Sen sijaan 13-vuotias Jack on muuttanut puumajaansa, joka on varustettu katapulteilla, ja jota ympäröi vallihauta. Puumajassaan Jack suunnittelee maailmanlopun taidonnäytteitä, jotka saa läpi kun suorittaa haasteet. Jackilla on eräs taidonnäyte, joka on muita tärkeämpi. Hän aikoo pelastaa ihastuksensa, June Del Toron, kunhan vain ensin löytäisi tämän. Tehtävä ei ole helppo, sillä kaupunki kuhisee normizombien lisäksi myös paljon vaarallisempia otuksia. Onneksi Jack saa koottua avukseen loistavan tiimin, jonka kanssa tehtävä on helpompi kuin yksin. 
"Olen dorka orposoturi. Olen zombeja vastaan taisteleva, monstereita surmaava jäätävä pyörremyrsky (en oikeasti, mutta tämä on mun tarina, joten turha mukista)."s.31
Maailman viimeiset tyypit aloittaa uuden lasten/nuortenkirjasarjan, jossa noin 13-vuotiaat nuoret yrittävät selviytyä zombien ja muiden hirviöiden täyttämässä maailmassa. 

Maailman viimeiset tyypit aloittaa sarjan vauhdikkaasti. Tarinassa tapahtuu koko ajan jotakin, eikä tylsää ehdi tulla. Tarina on täynnä hurjaakin hurjempia tapahtumia ja läheltä piti tilanteita. Hahmot ovat aika vekkuleita, samoin tarina. Teksti on rentoa, osittain puhekielistä, ja täynnä hauskoja sutkautuksia. Douglas Holgaten mustavalkoiset piirroskuvat, jotka välillä muuttuu melko sarjakuvamaisiksikin, elävöittää entisestään, muutenkin eloisaa tarinaa. 

Tässä tarinassa ei ole mitään tönkköä. Se on hauska, jännittävä ja varmasti vähemmänkin lukeville sopiva. Vaikka kirja teemansa puolesta sopii ehkä jopa kauhugenreen, on päällimäisenä kuitenkin runsaasti huumoria.

Tarina etenee vauhdikkaasti, ja uusia hahmoja, sekä hirviöitä ja muita örkkejä tipahtelee mukaan tasaisin väliajoin. Porukkaa ei kuitenaan ole liikaa, sillä kaikilla on kirjassa tärkeä rooli ja heidät ehditään esitellä kunnolla. 


Maailman viimeiset tyypit, (The Last Kids on Earth, 2015)
WSOY, 2018
Kuvittanut: Douglas Holgate
Suom. Ulla Selkälä
s.225

torstai 21. lokakuuta 2021

Elina Pitkäkangas: Kajo

 

Muurien ympäröimä Kuurankeron pikkukaupunki on toukokuisen hukkaterrorin jälkeen entistä tarkemmin Jahdin tarkkailemana. Ihmiset ovat peloissaan ja epäluuloisia. Inkan suunnitelma toi mukanaan monia hirvittäviä seurauksia ja niiden kanssa hänen on nyt elettävä, mutta hän ei suinkaan ole ainoa. Myös monet muut joutuvat piileskelemän ja pelkäämään hänen tekojensa takia.
"Hänen matalan äänensä kuuleminen sai katseeni kohoamaan ansalangoista. En ollut kuullut hänen nauravan sitten Kuurankeron, ja olin ehtinyt jo unohtaa, kuinka syvältä hänen naurunsa kumpusi. Kuinka se sai hänen nenänsä nyrpistymään ja suun aukeamaan niin, että terävät kulmahampaat näkyivät. Matleena oli kiduttavan kaunis nauraessaan."s.121
Kajo on toinen osa Kuura -trilogiasta.
Kajo ei aikaile vaan tapahtumat jyrähtävät käyntiin aika lailla siitä mihin ne Kuurassa jäivät. Täytyy myös heti kehua, että tämä ei todellakaan ole yksi niistä jatko-osista, joissa ei paljastettaisi juuri mitään ja joka muutenkin tuntuisi vaan sellaiselta pakolliselta täytteeltä sarjan keskellä. Kajo on nimittäin alusta loppuun täyttä tarinaa, joka kuljettaa niin hahmojen elämää, kuin juontakin eteenpäin kunnolla. 

Kajo on synkkä, rouhea ja rohkea kirja, jonka tapahtumat ovat niin yllättäviä ja järisyttäviä, että välillä en ollut edes uskoa mitä juuri luin. Hahmoista paljastuu paljon uusia puolia, ja he kehittyvät ja kasvavat mukavan tasaisesti. Myös uusia kiinnostavia hahmoja tuodaan tarinaan. Heihin olinkin jo osaan saanut tutustua valmiiksi, sillä heidän taustatarina kerrotaan Hukan perimät kirjassa, joka on itsenäinen kirja samoissa maisemissa. 

Kajo oli jälleen loistava kirja Pitkäkankaalta, joka osaa herättää ihmissusimyytit eloon yllättävällä ja omanlaisella tavalla. On myös mahtavaa, että kirjat sijoittuvat Suomeen, sillä ihmissudet sopivat metsiimme loistavasti. 

Lue myös: Kuura


Kajo
Myllylahti, 2017
Graafikko: Karin Niemi
s.343

maanantai 18. lokakuuta 2021

Charlaine Harris, Maggie Shayne ja Marilyn Tracy: Pimeyden olennot

 

Pimeyden olennot koostuu kolmesta vampyyritarinasta. Kaikki tarinat ovat pituudeltaan noin 200-sivuisia, mutta fonttikoko kirjassa on hyvin suuri, joten todellisuudessa tarinat eivät ole kovin pitkiä. Tyyliltään tarinat ovat mukavan erilaisia, vaikka kaikki ovatkin vampyyrirakkaustarinoita. Eivät nämä ihan priimaa ole laadultaan, mutta viimeistä tarinaa lukuunottamatta ihan kelvollisia vampyyritarinoita kuitenkin. Mielestäni paras tarinoista oli Iltahämärän valat, sitten Tanssiva kuolema ja huonoin oli Aamuyön morsian, mutta se olikin sellaista kuraa, että olisi kannattanut olla lukematta.
"Rue ei ollut koskaan ennen koskettanut vampyyria. Hän oli kotoisin pikkukaupungista Tennesseestä, eikä siellä nähnyt koskaan mitään niin eksoottista."s.22
Kirja alkaa tunnetun Charlaine Harrisin tarinalla, Tanssiva kuolema. Tarina kertoo Ruesta, joka on kokenut elämässään paljon kamalia asioita, joten vaikka työpaikka vampyyrin tanssiparina saattaa kuulostaa karmivalta, ei se ole läheskään pelottavin kokemus hänen elämässään. Pian Rue saakin huomata, ettei äksyn oloinen tanssipari, Sean ehkä olekaan niin kamala.

Tanssiva kuolema on vampyyrien osalta hyvin samanlainen kuin Harrisin vampyyreista kertova True Blood -kirjasarja. Vampyyrit elelevät ihmisten keskuudessa juoden keinoverta ja osa ihmisistä pitää asiaa aivan luonnollisena, kun taas osa ihmisistä haluaa tuhota kaikki vampyyrit. 
Tämä on hahmojen osalta varmaan paras kirjan tarinoista. Mukaan mahtuu monenlaista tyyppiä, ja kaikki ehditään esitellä tarpeeksi hyvin. 
"-Tule peremmälle, Rachel kutsui puhuen sillä kertaa hiljempaa, koska hänestä tuntui, että mies kuuli hänet hyvin. -Lämmittele takkatulen ääressä ja näytä ystävilleni, ettet ole heidän lempitarunsa hirviö."s.237
Iltahämärän valat kertoo Rachelista, joka saapuu kotikyläänsä selvittääkseen kylässä nököttävän linnan salaisuutta. Linna on aina kiehtonut häntä, sillä siitä liikkuu paljon huhuja ja kauhutarinoita. Kun kylään vielä samoihin aikoihin saapuu mystinen mies, joka sanoo asuvansa linnassa, alkavat kauhutarinat jälleen liikkua. 

Iltahämärän valat on näistä kolmesta vampyyritarinasta selkeästi perinteisin. On väärinymmärretty yksinäinen komea vampyyri, vanha linna, synkät tarinat menneisyydestä ja toki kauhutarinoiden takia vihaa uhkuvat kyläläiset, jotka pelkäävät niin kovasti kaikkea ulkopuolista, että kyräilevät varmuuden vuoksi kaikkia tuntemattomia. Pidinkin siitä, että kirjaan oli otettu mukaan tällainen perinteisempikin vampyyrirakkaustarina.
"Matala nauru sai hänen ihonsa kihelmöimään. Se oli kuin varoitus tai kutsu. Se kutkutti hänen mieltään ja herätti mielikuvia, jotka hän oli kauan sitten tukahduttanut."s.417
Aamuyön morsian kertoo kostoa janoavasta Tarasta. Hän on saanut selville, että paholainen, vampyyri on murhannut hänen sisarensa. Tara aikoo tuhota tuon otuksen hinnalla millä hyvänsä, ja kun mies viimein astelee hautajaisiin, on Tara valmis menemään vaikka naimisiin saadakseen miehen ansaan. 

Aamuyön morsian on täynnä pahisvampyyreja, joilla ei tietenkään ole enää minkaanlaisia tunteita jäljellä. vai onko sittenkin?
Tämä oli ehdottomasti surkein tarina näistä kolmesta. tylsä, ennalta-arvattava ja niin epäuskottavilla juonenkäänteillä varustettu tarina, että ihmettelin läpi tarinan, miten se on pässyt edes mukaan tähän kirjaan. 


Tanssiva kuolema, (Dancers in the Dark, 2004)
Iltahämärän valat, (Twilight Vows, 1998)
Aamuyön morsian, (Married by Dawn, 1998)
Förlaget Harlequin, 2010
Suom. Virpi Kuusela
s.601

perjantai 15. lokakuuta 2021

Maria Kuutti: Joko joulupukki tuli?

 

On jouluaatto, mutta Aarolla on tylsää. Joulupukkia ei näy ja odotellessa on keksittävä jotain kivaa tekemistä. Aaro päättää leikkiä tonttua ja tehdä kaikkia kivoja tonttujen töitä. Pikkuveli haluaa myös mukaan leikkiin. Pojat nimeävät itsensä Siisti-tontuksi ja Saasti-tontuksi. Niin leikki voi alkaa.
"On jouluaatto ja sataa hiljalleen lunta. Aaro istuu ikkunan edessä. Hänellä on tylsää. Miksei joulupukki voisi jo tulla?"
Joko joulupukki tuli? on jouluinen lastenkirja, joka saa aikuisenkin lukijan hyvälle tuulelle. 
Tekstiä kirjassa on vain vähän. Suurimman osan tilasta vie ihastuttavat kuvat. Kirja onkin mitä mainionta luettavaa jouluaattona, kun lapset eivät välttämättä jaksa keskittyä pitkiin ja paljon ajatustyötä vaativiin kirjoihin, mutta tekemistä kuitenkin tarvittaisiin joulupukkia odotellessa. 

Elina Jasun tekemä kuvitus on aivan ihana. Kauniit kuvat henkivät aitoa joulun tunnelmaa. Ne ovat väritykseltään pehmeitä, ja niiden yksityiskohdat, ympäriinsä kulkeutuneet neulaset, karkkipaperit, lasten askartelemat joulukoristeet ja lämpimän näköiset villasukat ovat aivan parasta. 

Tässä kirjassa on hyvä tunnelma, niin aito ja lämmin, että väkisinkin nousee hymy huulille veljesten leikkejä seuratessa. Oli vielä pakko laittaa lempikuvani kirjasta tänne. Katsokaa nyt miten aito joulun hetki on tuohon alapuolella olevaan kuvaan saatu. 



Joko joulupukki tuli
KVALITI, 2021
Kuvitus: Elina Jasu
Arvostelukappale

keskiviikko 13. lokakuuta 2021

Lisi Harrison: Monster High

 

Melody muuttaa perheineen Beverly Hillsistä Oregon Salemin kaupunkiin. Melodyllä on edessään uusi alku uudessa koulussa, jossa oppilaat eivät hauku häntä, vaan tuntuvat pitävän häntä upeana kaunottarena. Ongelmia toki tulee vastaan lähes heti, sillä aivan kaikki eivät pidä siitä, että hän on koulun uusi oppilas. Lisäksi kaupungissa supistaan hirviöhavannoista ja niiden takia koulussakin joudutaan tekemään omituisia suojausharjoituksia hirviöiden varalta.
""Tämä muutto tekee hyvää meille kaikille. Kyse ei ole ainoastaan siskosi astmasta. Merston High on yksi Oregonin parhaista kouluista. Sen lisäksi tässä on kyse yhteyden luomisesta luontoon ja Beverly Hillsin pinnallisuudesta erkanemisesta""s.7
Monster High on Monster High -sarjan ensimmäinen osa.
Sarja kertoo Oregonin Salemissa asuvasta hirviöyhteisöstä, jonka nuoret käyvät Merston High -koulua ja joutuvat piilottelemaan todellista itseään joka ikinen päivä, ja kuuntelemaan tavisten hirviöpelkoa. 

Tässä ensimmäisessä osassa ääneen pääsee vuorotellen juuri kaupunkiin muuttanut tavistyttö Melody ja juuri luotu Frankie Stein. Molemmat etsivät paikkaansa uudessa koulussa. Toinen yrittää soputua uutena oppilaana ja toinen piilotella todellista luontoaan, vaikka ei missään tapauksessa niin haluaisi tehdä.

Kuvittelin jotenkin, että kirja kertoisi ihan hirviöille tarkoitetusta koulusta, jossa he saisivat olla ihan omana itsenään, mutta oli tämä kiinnostava näinkin. Kirjalla on mielenkiintoinen idea, ja sen sivuilta voi bongata monia tuttuja hirviöitä, vaikka heitä ei alkuun esitelläkään. Pienistä sinne tänne heitellyistä vihjeistä voi kuitenkin päätellä paljon, ja se oli ihan hauskaa. 

Kirja lähti mielestäni hitaasti liikkeelle, ennen kuin mitään kovin ihmeellistä tapahtui. Lähinnä kirja keskittyi muutamiin hahmoihin tutustumiseen, muotiin ja hahmojen arkeen. Vasta lopussa alkoi oikeasti tapahtua paljon kaikkea ja sitten kirja jo loppuikin, joten seuraavalla osalla onkin sitten enemmän hommaa jatkaa tuota kesken jäänytty juonikuviota.

Kirja oli ihan kelvollista luettavaa, mutta ei oikein minun makuuni. Odotin enemmän ehkä jotakin synkempää koulumaailmaa ja vähemmän näin yksinkertaista teinidraamaa. 


Monstr High, 2010
Buster Nordic, 2011
Suom. Sonja Lahdenranta
s.264 

maanantai 11. lokakuuta 2021

Eli Åhman Owetz: Kirjeystäviä

 

Malinin elämä saattaa näyttää siltä, ettei häneltä puutu mitään. Komea mies, hyviä ystäviä, kaunis maatalo, menestyneet lapset, ja mukavaa puuhailua ruokaa laittaen ja käsitöitä tehden. Todellisuudessa Malin suree parisuhdettaan, josta kaikki läheisyys on aikoja sitten loppunut, menetettyjä rakkaita lehmiä, ja turhilta tuntuvia kotihetkiä. Onneksi on kirjastoauto, joka saapuu joka toinen viikko tuoden mukanaan kirjoja, joiden sivuille kadota. 
Kirjastoautossa käy myös Erik, joka yllätyksekseen löytää erään kirjan välistä paperin, jonka omistaja varmasti kaipaa sen henkilökohtaista sisältöä takaisin. Paperille kirjoitetut surumieliset sanat saavat Erikin mielenkiinnon heräämään ja hän haluaa tietää kuka on tuo nainen niiden takana. 
"Joka kerta, kun kävin mielessäni läpi mitä osasin, vastauksena olivat samat asiat. Vanhanaikaiset asiat, joista tuskin oli hyötyä muualla kuin kotona. Ruuanlaitto, leipominen, käsityöt, vihannesten kasvatus. "Huushollaaminen" tuskin oli sitä, mitä työhakemukseen kirjoitettiin, sen minäkin tajusin."s.81
Kirjeystäviä on pieneen maalaiskylään sijoittuva ihatuttavan tunnelmallinen kirja.
Vaikka kirjassa onkin rakkaustarina, se ei ole lainkaan höttöä, eikä pinnallinen. Siitä löytyy paljon paljon muutakin. Se on tarina noin 50-vuotiaasta Malinista, jolla on periaatteessa asiat todella hyvin. Tiedättehän, katto pään päällä yms. Mutta kuitenkin kaikki tuntuu tyhjältä ja hän havahtuu siihen, ettei elä ehkä aivan omaa unelmaansa. Kirjeystäviä onkin kaunis tarina siitä, miten vielä keski-iässäkin kannattaa tarttua unelmiinsa, ja elää täysillä. 

Kirjassa seurataan myös Erikin elämää, sillä kertojina vuorottelevat Malin ja Erik. Myös Erik on kiinnostava hahmo, etenkin pidin hänen harrastuksestaan. Kuitenkin Malinin tarina pääsi parrasvaloihin, ja Erik pysyi hieman etäisempänä hahmona. Tämä vuorottelu kahden kertojan välillä toimi kuitenkin loistavasti. Lukijalle se paljasti niin paljon enemmän, kuin olisi ollut mahdollista vain Malinin näkökulmasta kerrottuna. 

Pidin kirjasta kovasti. Siitä välittyy ihana maaseudun tunnelma, sellainen vanhanaikainen ja pullan tuoksuinen, vaikka ihan nykypäivään tämä sijoittuu Tindereineen ja Helly Hansen -puseroineen. Erityisesti ilahduin siitä, että joulukin oli mahtunut tarinaan. Yllättäen eteeni tuotu joulun tunnelma käsitöineen, joulumyyjäisineen ja pikkuleipineen oli ihana yllätys.


Kirjeystäviä, (Brevvännerna, 2019)
HarperCollins Nordic, 2021
Suom. Meri Ala-Tauriala
Kannen suunnittelu: Lisa Krebs
s.389
Arvostelukappale

torstai 7. lokakuuta 2021

Christian Rönnbacka: Ruska

 

Komisario Antti Hautalehto on jo pitkään suunnitellut vaellusretkeä Lappiin. Kun loma viimein koittaa ja matka Larsin kanssa on alkamassa tulee suunnitelmiin suuri muutos. Hautalehto määrätään työtehtäviin ja loma saa jäädä. Matka tosin suuntaa silti Lappiin, jossa Hautalehdon on määrä toimia oppaana kiinalaiselle miljardöörille ja tämän seurueelle.
Matka ei tietenkään suju rauhallisesti vaan Hautalehto on pian keskellä ehkä elämänsä vaarallisinta seikkailua.
"Kyllä hyvä rinkka yhden miehen iän ja hänen harvakseltaan tapahtuvat retkensä kestäisi. He olivat kulkeneet yhdessä 20 vuotta ja kulkisivat vielä monta lisää."s.17
Ruska on Hautalehto -sarjan kahdeksas osa.
Olen vetkutellut Ruskan aloittamista, vaikka Hautalehto -sarja on yksi mieluisimmista dekkarisarjoista, joita luen. Kirjalla on kaunis nimi ja Lappiin sijoittuva tarina innostaa, mutta kirjan takakannesta ja ensimmäisistä sivuista saa sellaisen käsityksen, että nyt mennään toiminta edellä ja luvassa on räiskintää. Sellainen ei ole aivan minun tyyliäni. Mutta kuitenkin haluan tietää miten Hautalehto pärjäilee, joten viimein luin tämänkin.

Onneksi Rönnbackan kirjoitustyyli on vetävä, lapin luonto kaunis ja Hautalehto kiinnostava hahmo, sillä juoni oli juuri niin kaukana omasta mukavuusalueestani, kuin Lappi on Porvoon poliisiasemasta. Räiskintää ja toimintaa löytyy enemmän kuin tarpeeksi, ja lapinreissun olisin tehnyt mieluummin muussa seurassa. Onneksi sentään se pieni huumorin pilkahdus löytyy myös tästä kirjasta, ja Hautalehto on oma itsensä. Tuttuja ja turvallisia elementtejä siis löytyy tästäkin osasta. 

Täytyy kyllä myöntää, että hautalehto loistaa myös tällaisena toimintasankarina, ja vaikka kaipasinkin takaisin perinteisiin murhiin ja Hautalehdon kollegoiden pariin, oli tämä ainakin vaihtelua, eikä sarjaa voi syyttää kaavoihin kangistumisesta. Kirjan lopussa onkin niin hurjaa meininkiä ja cliffhangereita, että en uskalla edes miettiä mitä kaikkea hautalehdolle ehtiikään sarjan edetessä vielä tapahtua. 


Ruska
Bazar, 2020
Kannen suunnittelu: Jussi Jääskeläinen
s.286