sunnuntai 18. huhtikuuta 2021

Seita Rönkä: Kalmanväen kestit

 

Koutamäellä noituutta opiskeleva Lone on viimein päässyt opinnoissaan niin pitkälle, että Katariina antaa hänelle oikeita tehtäviä hoidettavaksi. Noituutta koskevan salaisuuden kanssa eläminenkään ei ole enää yhtä raskasta kuin ennen, sillä Oliver on saanut selville lähes kaiken.
Loppusyksy ei hyvin sujuvista opinnoista huolimatta suju rauhallisesti, sillä Katariina odottaa jännittävien kalmanväen kestien alkamista, ja joku tuntuu olevan selvillä Katariinan ja Lonen noitataidoista, sillä he löytävät pelottavia todisteita. Joku yrittää selvästi sabotoida heitä. 
"Koska Mustalla oli tapana joskus vähän elostella yliluonnollisilla taidoillaan, kuulostelin myös ihmiskorvillani. Yksikään lintu ei laulanut, tuuli humisi hiljaa ja maa raksahteli jalkojemme alla. Kaarna ratisi aivan kuin joukko oravia olisi juossut runkoa ylös alas, sitten oli hetken rikkumattoman hiljaista."s.10
Kalmanväen kestit on kolmas osa Koutamäki -sarjasta.
On syksy. Illat pimenee ja kuura kovettaa maan. Jokavuotiset kalmanväen kestit lähestyy. Näitä kestejä odotellaan läpi kirjan suurella jännityksellä. Lone avustaa kestien järjestämisessä, toteuttaa Katariinan omituisia pyyntöjä, vaikka ei saa kuulla lähes mitään kesteistä, ennen kuin näkee ne omin silmin. Näin ollen myös lukija saa jännittää yhdessä Lonen kanssa, sillä lukijallekaan ei kerrota yhtään sen enempää tästä mystisestä juhlasta. 

Kalmanväen kestit tarjoaa vauhdikkaan tarinan, jossa riittää jännitystä. Tällä kertaa sai dekkarimaiseen tyyliin epäillä monia kyläläisiä ja arvailla kuka on ilkeän pahanteon takana. 
Tarina etenee nopeasti ja teksti on helppolukuista. Kaiken toiminnan keskeltä löytyy myös tunteita. Rakkautta/ihastumista ei ole täysin unohdettu tästäkään sarjasta. Mutta enempää paljastamatta voin sanoa, että tähän sarjaan se on tuotu melko omaperäisesti ja kiinnostavasti. 

Tämä kolmas osa yllätti monella juonenkäänteellään ja lähtee viemään tarinaa aika yllättävään suuntaan. Innolla odotan saanko kuulla vielä lisää Lonen tulevista seikkailuista. 



Kalmanväen kestit
Haamu, 2021
Kannen kuvat: Marjo Nygård
s.206
Arvostelukappale

torstai 15. huhtikuuta 2021

Jari Salonen: Kuokkavieraat

 

Julkkismorsiamen häät päättyvät odottamattomasti kun morsiamen ryöstö alkaa vaikuttaa hivenen liian pitkältä tempaukselta hääjuhlaan sopiakseen. 
Keskusrikospoliisissa työskentelevä komisario Zetterman lähetetään Lauttalaan auttamaan mökkimurtosarjan selvittämisessä, mutta pian hän on täysillä mukana kadonneen morsiamen etsinöissä. 
Lisäksi samoihin aikoihin samalla seudulla tapahtuu kaksi murhaa. Pellon laidalta löydetään traktori, jonka kuski ja yksi kyydissä ollut on ammuttu. 
"Erikoiskomennus ei ollut se sana, jolla Jukka Zetterman olisi itse kuvaillut siirtoaan Helsingistä Lauttalaan. Kyseessä oli rangaistus, jonka hän toki ymmärsi ansainneensa."s.23
Kuokkavieraat on Zetterman ratkaisee -dekkarisarjan ensimmäinen osa. 
Kuokkavieraat on leppoisa dekkari, jonka päähenkilö ei ainakaan ensimmäisen osan perusteella vaikuta hurjalta toimintasankarilta. Pidinkin Zettermanin tyylistä. Hän vaikuttaa aika harkitsevaiselta tyypiltä, joka ajattelee ennen kuin syöksyy tilanteisiin. Toki hänkin on omat virheensä tehnyt, niin kuin kirjassa saamme kuulla. Eläkeikää lähestyvä Zetterman vaikuttaa kuitenkin sopivan monipuoliselta päähenkilöltä sarjan jatkon kannalta. 

Kirjassa esitellään joukko poliiseja, joista osa saa suuren roolin ja osa vain hyvin pienen. Työskentelyä seurataan Lauttalan poliisiasemalla, mutta myös Helsingissä KRP:n tiloissa. Suurimmaksi osaksi tarina etenee Zettermanin kautta, ja häneen tutustutaan parhaiten. KRP:n ylikomisario Oili Jaakolaa, ja Lauttalan poliisin ylikonstaapeli Harjua seurataan myös melko paljon. Omat suosikkini oli ehdottomasti Zetterman ja Harju, etenkin silloin kun he tekevät töitä yhdessä. He ovat loistava parivaljakko, ja heidän työskentelystään luen mielelläni lisää. 

Kuokkavieraat on aika vakuuttava sarjan aloitus. Leppoisa tunnelma kulkee läpi kirjan murhista, raakuuksista ja päähenkilöiden huolista huolimatta. Kirjasta löytyy arkisia huolia, mutta ei silti liikaa mököttämistä. Itse rikos, eli kidnappaus ei onnistunut yllättämään, mutta kirjassa oli paljon muuta joka piti mielenkiintoa yllä, joten pieni arvattavuus ei häirinnyt. Osa vihjeistä tuntui myös leijailevan ilmassa aivan liian kauan ennen kuin Zetterman tajusi niitä. Näistä pienistä valittamisista huolimatta jatkan sarjan parissa oikein mielelläni.


Kuokkavieraat
Otava, 2016
Kannen kuva: Vastavalo
s. 368

sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Merja Jalo: Pentutehtaan arvoitus

 

Etsiväkolmikko Markus, Lisa ja Linnea viettävät kesää ja toivovat seuraavaa tehtävää Kotikulman etsiville, eli heille. Eräänä päivänä he juttelevat ystävänsä Kasperin kanssa ja saavat kuulla, kuinka tämän koira on aikoinaan varastettu. Etsivät päättävät alkaa hieman tutkia asiaa ja monen mutkan kautta he pääsevät ilkeän pentutehtailijan jäljille.
"Tytöt keräävät tavaransa ja kiskovat huovan maasta. He ovat valmiina uuteen seikkailuun."s.15
Pentutehtaan arvoitus on Kotikulman etsivät -sarjan toinen osa. 
Tällä kertaa tässä lapsille suunnatussa helppolukuisessa sarjassa ollaan koiranpentuhaaveiden keskellä. Iloiset pentuhaaveet tosin muuttuvat hyvin pian surullisemmiksi, eikä kirja ole pelkkää iloista seikkailua, vaan aihe menee hyvin vakavaksi. 

kirjassa käsitellään realistisesti pennun hankintaa ja sitä, mistä pentu kannattaa hankkia ja mitä kaikkea se tarvitsee. Jonkinverran puhutaan esimerkiksi rahasta. Varsinkin koirasta haaveilevalle lapselle onkin hyvä kertoa hieman tosiasioita lemmikkieläimistä, kuluista ja muusta. Pentutehtailu voi toki monesta lapsesta kuulostaa aika järkyttävältä, mutta aihe on tärkeä ja siitä on hyvä puhua. Kirjassa aihetta käsitellessä tapahtuu surullisia asioita, mutta kun lopulta kaikki muuttuu iloksi, ei varmasti lapselle jää hirveän paha mieli. Tämä onkin hyvä kirja aikuiselle ja lapselle yhdessä luettavaksi, sillä aikuisethan nuo koiranpennut aina ostaa, joten sinne aikuisen päähän nämä asiat pitäisi myös saada. 

Helppolukuisen kirjan tarina etenee vauhdilla, ja monenlaista ehtii tapahtua, joten kirja sopii myös vähemmän lukevalle, joka kaipaa paljon tapahtumia, mutta melko vähän tekstiä. Tarinaa piristää myös suloinen koirakuvitus, vaikka loppua kohden sekin muuttuu hetkeksi surullisemmaksi. 



Pentutehtaan arvoitus
KVALITI, 2021
Kuvitus: Reija Kiiski
s.72
Arvostelukappale

keskiviikko 7. huhtikuuta 2021

Markku Välitalo: Hiljaisilla havumailla

 

Hiljaisilla havumailla -luontokuvateos esittelee Suomen kaunista luontoa ja eläimiä. Kirjaan on kuvattu monipuolisesti tunturia, järviä ja metsiä, unohtamatta lintuja ja muutamia muita eläimiä. Vuodenajat vaihtelevat ja teksti kertoo tarinoita kuvista ja niiden kuvaustilanteista.
"Vaarojen rinteillä ryöppyävät purot ovat kirkasvetisiä. Ne valloittavat matkamiehen sydämen ja pyytävät täyttämään juomapullon. Suolla solina rauhoittuu sarojen ympäröimäksi mietiskeleväksi etenemiseksi."s.28
Hiljaisilla havumailla on upeiden kuvien, kauniin luontokuvauksen ja hauskojenkin tarinoiden täyteinen kirja. Kuvia ja tekstiä on sopivassa suhteessa. Erityisen mukavaa oli, ettei kuvien alla ollut perinteisiä, välillä puisevankin tuntuisia kuvatekstejä, vaan kuvat täydensivät tarinaa, jossa selvisi missä, milloin ja millaisessa tilanteessa kuvat oli otettu. Sivut on myös taitettu huolella. Kun sivulla olevan tekstin on lukenut, voi huoletta jäädä ihailemaan valokuvia, sillä tarina päättyy jokaisella sivulla sopivaan kohtaan, eikä jää kesken.

Vaikka kirja onkin pääosin hyvin kaunis, niin kuvien kuin tekstinkin osalta, on mukana myös monia hauskoja ja hurjia tilanteita kuvausretkiltä. Kyseessä ei siis ole se kaikkein perinteisin luontokuvakirja, vaan tällä kertaa lukijalle annetaan mahdollisuus kuulla tarinoita näiltä retkiltä ja niistä tilanteista joissa kuvat on otettu. Näiden tilanteiden ansiosta kirja on mukaansatempaava tarina, jota lukee kuin hyvää fiktiivistä kirjaa. Monesti naurahdin ääneen kirjaa lukiessani, sillä välillä kuvaajan kohtaamat tilanteet olivat varsin hupaisia. 

Kirjassa on kaikki kohdallaan, ja se on loistava lahjavinkki kaikille luonnosta pitäville. Itse nautin jokaisesta sivusta suuresti. Enkä ole hetkeen edes törmännyt tällaiseen luontokuvakirjaan, jonka jaksaisin oikeasti selailun lisäksi lukea, mutta tässä kirjassa kuvien lisäksi on panostettu myös sujuvaan kerrontaan. 

P.S. Luontokuvaajan eväät eivät ehkä ole ihan Viisikkokirjojen tasoa, mutta kiva lisä kerrontaan. :D

Kirjaa voi tilata: markku.valitalo@gmail.com (30e + postit 5e)


Hiljaisilla havumailla
Kuvat, teksti, taitto ja julkaisija: Markku Välitalo
Värihallinta: Jukka Aalto
Omakustanne, 2020
s.173
Kirja saatu kirjailijalta, kiitos!

torstai 1. huhtikuuta 2021

Heikki Valkama: Pallokala


Riku Mäki on tunnettu suomalainen kokki, mutta silti hän yllättyy kun kutsu huippukokkien kisaan Japaniin saapuu. Kisa on valtava ja palkinnot sen mukaiset. Muutenkaan niin loistavasta tilaisuudesta ei voi kieltäytyä, ja Riku lähtee matkaan keittiötarvikkeineen.
Japanissa on paljon nähtävää ja koettavaa ja matkan alku sujuu oikein mukavissa tunnelmissa, vaikka kisajännitystä on. Kisojen alkaessa kaikki kuitenkin muuttuu. Erittäin myrkyllistä pallokalan myrkkyä on liikkeellä, eikä kaikki selviä hengissä. 
"Tässä ei ole järkeä, oli Rikun ensimmäinen ajatus. Kyseessä oli kisa, johon jokainen itseään kunnioittava keittiömestari halusi. Jos Bocuse d`Or oli kokkien olympialaiset, tämä kilpailu oli vähintäänkin mestarien liigan finaali. Erotuksena oli, että näihin kisoihin pääsi Euroopasta vuosittain vain muutama kokki."s.12
Pallokala aloittaa Valkaman gastrodekkarisarjan. 
Dekkareissa usein murhien lisäksi keskitytään paljon ruokaan ja syömiseen, ja minulle se sopii hyvin. Niinpä ajattelin myös tämän sarjan olevan minulle sopivaa luettavaa. Kun mukaan lisätään vielä Japanin kulttuuri oli kiinnostus taattu.

Pallokala onkin mielestäni enemmän ruoka-, ja kulttuurimatka Japaniin kuin dekkari. Toki ne murhat mukaan mahtuivat, mutta vain juuri ja juuri. Jonkinlaista poliisityötä ja jännittäviä tilanteita kirjan loppupuolelle oli tuotu murhiin liittyen, mutta nekin jäivät melko vaisuiksi kaiken muun vyöryessä päälle. 

Kirjassa seurataan tarinaa monen henkilön näkökulmasta. Suurin osa tarinasta kulkee Rikun, erään Yakuzan jäsenen, ja murhaajan kautta, mutta myös esim. murhia tutkiva poliisi pääsee pienesti ääneen. Kirjassa puhutaan kuitenkin myös monesta muusta hahmosta, jotka eivät ole tarinan kannalta millään tavalla oleellisia. Riku varsinkin eksyy helposti kaiken kiireen ja stressin keskellä muistelemaan ystäviään ja entistä vaimoaan. Sinänsä se on ihan ymmärrettävää, kun lukijalle vasta esitellään tämä Riku, mutta itse tarinan kannalta nämä kohtaukset tuntuivat turhilta, eivätkä ne tuntuneet täysin luontevasti sulautuvan tarinan kulkuun. 

Pallokala ei siis dekkarina minua sen ihmeemmin vakuuttanut, mutta oikein kiinostava nojatuolimatka Japaniin tämä sen sijaan oli. Kulttuurin ja mielenkiintoisen kerronnan vuoksi sarjan toinenkin osa pääsee lukulistalle.


Pallokala
Tammi, 2017
Kannen suunnittelu: Markko Taina
s.270

lauantai 27. maaliskuuta 2021

Mikko Kunnas: Eläintohtori Wuffe

 

Eläintohtori Wuffella on oma eläinklinikka, josta hän kiiruhtaa eläinlääkäriajoneuvo Kupla-Kärryllä paikasta toiseen auttamaan eläimiä. Apunaan hänellä on kaksi eläinlääkäriapulaista, Ilona ja Oskari. Yhdessä he kiitävät ympäri maailmaa, selvittävät mikä eläimiä vaivaa ja auttavat näitä paranemaan. Epäröimättä he auttavat kaikenlaisia eläimiä, vaikka välillä se voi olla pelottavaakin. Esimerkiksi krokotiilin hampaiden huolto voi aluksi hieman jännittää. 

Eläintohtori Wuffe -sarjaan on nyt ilmestynyt kolme osaa. 
Värikkäin, suurin kuvin kuvitetut kirjat sopivat loistavasti alle kouluikäisille lapsille. Tekstiä on vain vähän, mutta tarinat ovat hyviä kokonaisuuksia. Kaikkien kirjojen lopusta löytyy myös muutama kiinnostava tietoisku kirjassa esiintyvästä eläimestä. 

Eläintohtori Wuffe ja Lilli lehmä on mielestäni kirjoista hauskin. Tässä kirjassa tutustutaan monelle tuttuun lehmään, ihan tavallisella maatilalla. Lilli lehmällä on vatsavaivoja, mutta onneksi Ilona ja Oskari keksivät oivallisen ratkaisun. Uskon, että perheen pienimpiä tämä kirja naurattaa. Tässä kirjassa ei mielestäni ollut erityistä opetusta, vaan mentiin viihdyttävä tarina edellä. 

Eläintohtori Wuffe ja Roosa krokotiili vie lukijat Afrikkaan, jossa tutustutaan krokotiileihin. Myös tähän kirjaan mahtuu hauskoja tilanteita. Pikkuisen muistutellaan myös hampaiden pesun tärkeydestä. 

Eläintohtori Wuffe ja Tatu tonnikala kertoo tärkeästä asiasta, joka on joka päivä ajankohtainen. Vesistöjen puhtaudesta on aina hyvä puhua. Tässä kirjassa aihetta käsitellään pienesti ja lapsille sopivalla tavalla. 
Tässä kirjassa kirjoitustyyli poikkesi muista osista siten, että muutaman kerran sivulla oleva tarina jäi hieman kesken ja jatkui vasta seuraavalla sivulla. Esim. Se kelluu kuin korkki veden pinnalla ja... Tästä ratkaisusta en pitänyt, sillä oman kokemukseni perusteella usein pienet lapset haluavat tutkia kuvan sivuja sen jälkeen kun heille on lukenut sivulla olevan tekstin, eikä tuo katkennut tekstipätkä oikein anna sille tutkailulle tilaa. Toisaalta monia lapsia tämä voi innostaakin, kun tulee vähän jännitystä, että mitähän siellä seuraavalla sivulla tapahtuu. 


Eläintohtori Wuffe ja Tatu tonnikala, Eläintohtori Wuffe ja Roosa krokotiili ja Eläintohtori Wuffe ja Lilli lehmä
KVALITI, 2021
Teksti ja kuvat: Mikko Kunnas
Arvostelukappaleita

torstai 25. maaliskuuta 2021

Kiera Cass: Kruunu

 

Illéan prinsessa Eadlyn saa yllättäen harteilleen paljon vastuuta, kun hänen äitinsä, kuningatar America joutuu viettämään aikaansa lääkäreiden hoivissa, eikä kuningas suostu lähtemään hänen viereltään. 
Eadlynillä on myös Valinta kesken. Linnassa liikuskelee edelleen joukko komeita, mukavia miehiä, joista yksi Eadlynin pitäisi valita aviomiehekseen. Enää Eadlyn ei ole niin vastahakoinen tehtävää kohtaan, sillä näiden miesten kanssa oleminen ei tunnu yhtään niin kamalalta kuin hän kuvitteli. 
"Painoin katseeni alas. Äiti tarvitsi minua. Isä tarvitsi minua. Ehkä jollakin pienellä tavalla Illéakin tarvitsi minua. En voinut tuottaa pettymystä. Taputtelin kyyneliä silmäkulmistani ja jatkoin."s.13
Kruunu on Valinta -sarjan viides ja viimeinen osa.
Kruunu jatkoi Eadlynin tarinaa siitä kutkuttavasta ja hiukan huolestuttavasta tilanteesta, johon aiempi osa jäi. Tällä kertaa alku ei tosin ollut lainkaan vauhdikas, vaan kirjan alusta meni hetki ennen kuin tarina lähti kulkemaan kunnolla ja mielenkiintoisesti. Hieman kangertelevan alun jälkeen kirja olikin vauhdikasta menoa ja meininkiä, täynnä draamaa, rakkautta, ystävyyttä ja hiukan maan politiikkaa.

Eadlynin Valinta oli täynnä mutkikkaita ja dramaattisia käänteitä, ja kirjan viimeiset sivut oli ahmittava vauhdilla, jotta sai tietää mitä tulisi tapahtumaan. Vaikka Valinta -sarja onkin melko yksinkertaista kirjallisuutta, jonka tekstiin ei mahduteta suuria pohdintoja ja maailmaa mullistavia mietteitä, on se varsin koukuttavaa luettavaa. Linnan asukkaisiin ja heidän arkeensa uppoutuu täysin. Söpöjä kohtia lukiessa hykerryttää, iloisia kohtia lukiessa hymyilyttää, surullisia tai tunteikkaita kohtauksia lukiessa itkettää. 

Minä pidin Kruunusta, sen kauniista lopusta ja mahtavista dramaattisista kohtauksista. 

Lue myös: ValintaEliittiAinoa ja Perijätär.


Kruunu, (The Crown, 2016)
Pen & Paper, 2018
Suom. Laura Haavisto
s.272

maanantai 22. maaliskuuta 2021

Gerd Nyquist: Ei kukkia vainajalle


Martin Bakke saa omituisen kutsun ystävältään. Tämä haluaa välttämättä pelaamaan golffia myöhään illalla, sillä hänellä on jotakin puhuttavaa. Martin lähtee matkaan, mutta lopulta ystävä ei ole erityisen puheliaalla tuulella, jokin häntä kuitenkin selvästi vaivaa. 
Seuraavana päivänä asiaa ei enää voida ottaa puheeksi, sillä ystävä löydetään murhattuna. Erittäin taitava ja tarkkaavainen poliisi saa murhan tutkittavakseen, mutta Martin ei silti voi antaa tutkimuksen olla. Hän alkaa omalla tahollaan selvittää tapausta, sillä kuolleen ystävän lähipiiri on myös hänelle hyvin tuttu. 
"Svenin voimakas, hiukan kumarainen hahmo hävisi hämärään. Se oli viimeinen kerta, kun näin hänet elävänä. Mutta sitä en tietenkään silloin tiennyt."s.16
Ei kukkia vainajalle on aika perinteinen vanhempi dekkari. Murha tapahtuu kirjan alkutaipaleella, ja sitten poliisin lisäksi juttua alkaa tutkia aivan tavallinen opettaja. Epäiltyjen piiri on melko pieni ja tiivis, heistä kuka tahansa saattaa olla murhaaja. Vinkkejä ja epäilyjä heitellään jokaisen suuntaan. Tämä oli tyyliltään hieman samanlaista kuin Christien tai Langin dekkarit, joten minä kyllä pidin. 
Christie mainitaankin kirjassa useaan kertaan, niin kuin myös hänen tuttu hahmonsa neiti Marple. Oletinkin kirjailijan saaneet vaikutteita sieltä suunnalta.

Kirjan tunnelma on mukava. Teksti etenee ongelmitta ja on leppoisaa luettavaa. Murhatapaus ei ole verinen, eikä kirja ole väkivaltainen. Juoni etenee keskustelujen ja Martinin pohdiskelujen kautta. 
Lopun "istutaan kaikki yhdessä alas ja paljastetaan murhaaja" ei tunnu enää nykyään erityisen tuoreelta ratkaisulta, mutta toimii silti näissä vanhemmissa dekkareissa kerta toisensa jälkeen. Niin tälläkin kertaa. Kirjaan saatiin yllättävän paljon kiinnostavia ja yllättäviä juonenkäänteitä, vaikka porukka oli aika pieni. 

Kirja valikoitui luettavakseni siksi, että se on norjalainen. Tarkoitukseni on tänä vuonna tutustua hieman norjalaiseen kirjallisuuteen. Kovin paljon Norjaan tässä ei kyllä päästy tutustumaan, muuten kuin muutamien katujen nimien kautta. Kirjassa ei nimittäin ole juuri lainkaan miljöökuvausta, siksi että juoni etenee niin vahvasti keskutelujen kautta. 


Ei kukkia vainajalle, (Avdøde ønsket ikke blomster, 1960 )
WSOY, 1962
Suom. Pentti Huovinen
s.241

torstai 18. maaliskuuta 2021

Mariel Pietarinen: Viesti halki aikojen

 

Kesä on ohi ja syysloma alkamassa. Joonatan ja Susanne saapuvat saaresta Lindan luo mantereelle. Kolmikko pääsee viettämään runsaasti aikaa tallilla hevosten parissa, sillä Susanne pääsee osallistumaan viikon mittaiselle alkeiskurssille. Viimein hänkin pääsee ratsastamaan. Sitä paitsi jos kaikki menee hyvin, hän saattaa saada saarelle oman hevosen. Syysloman vietto sujuu loistavasti, kunnes tuttu hahmo ilmestyy Lindalle ja saa tämän pois tolaltaan. Miksi Marian on palannut, vaikka Linda jo saarella selvitti salaisuudet tämän menneisyydestä?
"Joonatan ei ymmärtänyt hölkäsen pöläystä ratsastuksenopettajan selostuksesta. Siinä se nyt veteli erilaisia harjoja pihalle tuodun ruskean ponin selän päällä ja pyöritteli jotakin kumista läpyskää. Ponin huuli lörpätti ja otus näytti nukahtavan hetkenä minä hyvänsä. Ei kai hevoselle pitänyt sentään hierontaa antaa aina ennen ratsastustuntia?"s.18
Viesti halki aikojen on toinen osa Kavionjälkiä sydämessä -sarjasta.
Tämä toinen osa oli perinteisempi heppakirja. Ensimmäisessä osassa kun ei oikeastaan hevosten kanssa päästy tekemisiin, niin tämä toinen osa korjaa sen tilanteen. Hevosten kanssa ollaan lähes kaiken aikaa. Ratsastusta ja tallielämää mahtuu kirjaan runsaasti. Moneen suloiseen hevoseen tutustutaan ja niiden hoidosta puhutaan. Tallilla onkin juuri käynnissä monta jännittävää asiaa, joten tylsää ei tule.

Kaikkien vauhdikkaiden ja jännittävien tapahtumien keskellä ehditään jälleen nauttia lomasta herkutellen, vitsaillen ja jännittäviä nähtävyyksiä katsellen. Retki Turun linnaan kuulostaa mahtavalta tavalta viettää syyslomaa, ja nyt haluaisin itsekin lähteä kummituskierrokselle sinne. Linda, Joonatan, Susanne ja Minttu ovat mukavan rentoa seuraa. Kirjan tarinaan on helppo uppoutua. Juoni kulkee sujuvasti, ja yliluonnollisista elementeistä huolimatta arkisen rennosti eteenpäin.

Loppu oli myös hyvin yllättävä. Itse en ainakaan olisi arvannut millään, mitä varten Marian ilmestyi paikalle. Mukavan kekseliäs ratkaisu, josta varmasti tullaan kuulemaan vielä seuraavassa osassa lisää. 


Viesti halki aikojen
KVALITI, 2015
Kansikuva: Laura Kunnas
s.106 e-kirja

maanantai 15. maaliskuuta 2021

Christian Rönnbacka: Majakka

 

Komisario Antti Hautalehto lähtee ystävänsä luokse saaristoon. Mukavan lomapäivän vietto loppuu lyhyeen, kun he lähtevät katsomaan veneellä ihmeellistä näkyä. Söderskärin majakan valo on sytytetty. Harmikseen Hautalehto ja hänen ystävänsä törmäävät veneellä ruumiiseen. Tästä alkaa tutkinta, sillä vaikka kuolema vaikuttaa melko tavalliselta hukkumatapaukselta, ei se välttämättä ole sitä. 
"Antti käveli Larsin viereen ja katsoi merelle. Kaukana, korkealla vedenpinnan yläpuolella, näkyi kirkas valo, joka sammui hetkeksi vain syttyäkseen kohta uudelleen."s.73
Majakka on Antti Hautalehto -dekkarisarjan seitsemäs osa. 
Jälleen oli mukava palata Porvooseen, Hautalehdon ja kumppaneiden seuraan. Kirjan monipuoliset hahmot olivat elementeissään, kun murhaa tutkitaan. Kaikilla on hieman omalaatuinen tapa tarttua toimeen, etenkin Hautalehdolla, mutta ei hänen kollegatkaan ihan perinteisimmästä päästä ole. Hauskaa sanailua ja jäyniä riittääkin jälleen jokaiseen työpäivään, vaikka meno meneekin välillä hyvin vakavaksi.

Majakka oli mielestäni oikein mainio. Paljon parempi kuin muutama viimeisin osa sarjassa, vaikka niissäkään ei sinänsä ole ollut vikaa. Majakan ottaminen mukaan tarinaan, ja saaristo tekivät kirjan miljööstä minulle niin mieluisan. Muutenkin tarina eteni mukavan kevyesti ja kiinnostavasti. Jännitystä, ja surullisiakin asioita toki mahtui mukaan, joten kokonaisuus oli jälleen mukavan tasapainoinen. 


Majakka
Crime Time, 2019
Kannen ulkoasu: Jussi Jääskeläinen
s.300

torstai 11. maaliskuuta 2021

S.N. Pires: Yökulkija

 

Kauheiden tapahtumien jälkeen Tommo on karkoitettu Tollen suvusta ja ajettu pois näiden asuinpaikasta. Yksin kulkiessaan hän antaa viimein tilaa susihaltialle, joka on hänen vierellään kulkenut jo kauan.
Lovinoita Lokka perheineen vaeltaa myös kauas suvun asuinpaikalta. Lokka on kuolemaisillaan ja ilmoittaa perheelleen, että Tommon on saatava voimakas sotarumpu itselleen ja huolehdittava, ettei kukaan tee sillä mitään pahaa. Lokan tytär Pikku-Tihi lähtee etsimään Tommoa. Hän tarvitsee itsekin apua, sillä rummun lisäksi vihollisnoita vei mukanaan myös Pikku-Tihin tyttären.
"Pikku-Tihi nousi notkuville jaloilleen ja kohotti veristä puukkoaan. Hän oli iskenyt sen Koukon lihaan heidän kohdatessaan ensimmäisen kerran. Hän voisi tehdä sen uudelleen. Sitten hän muisti, ettei enää ollut lihaa ja luita, mihin iskeä."s.31
Yökulkija on Pedon sydän -trilogian toinen osa.
Ensimmäisestä osasta tuttu Tollen suku on jätetty taakse, mutta kiinnostavimmat hahmot ovat kerätty mukaan tähän tarinaan. Pikku-Tihi ja Surutyttö saivat jopa suuremman osan ja sehän sopi minulle mainiosti, sillä he ovat lempihahmojani. Tommostakin jopa välillä pidin, mutta vain välillä. Suurimmaksi osaksi hänen asenteensa edelleen ärsytti. Hän on kuitenkin kaikessa itsekkyydessään ja itsesäälissään loistava vastakohta upealle, rohkealle ja vahvalle Pikku-Tihille. Kaikki kun ei mitenkään voi olla täydellisiä. Nyt mukana on kiinnostavaa särmää. Lisäksi lukijalle esitellään aivan uudet seudut, kansat ja elintavat. 

Hyytävän kylmissä talvimaisemissa kulkee noitia, haltioita ja tavallisia ihmisiä. Maisemat ovat upeat, mutta olosuhteet karut. Sotaisa tunnelma siivittää tarinaa, jonka juoni on vauhdikas ja täynnä hirvittäviä, surullisia tapahtumia. Tunnelmointia ja verkkaista pohdintaa ei mahtunut mukaan läheskään niin paljon kuin ensimmäiseen osaan, sillä hahmoilla oli monenlaista tehtävää. 

Teksti on kauniin kuvailevaa. Maisemat ja hahmot heräävät eloon ja kirjan maailmaan on helppo solahtaa. Ankarat sääolosuhteet, karut ja surulliset tapahtumat ja hahmot kaikkine hyvine ja huonoine puolineen tekevät kirjasta täydellisen kokonaisuuden. 

Tämän fantasiasarjan maailma sopii juuri minulle. Se on niin aidonoloinen, tuttu, mutta silti jännittävä, historiallinen ja täynnä luontoa, loitsuja ja noitia. Odotan innolla millaisen päätöksen trilogia saa. 

Lue myös: Karhunkiertäjä


Yökulkija
Minerva, 2020
s.357

perjantai 5. maaliskuuta 2021

Siri Pettersen: Odininlapsi

 

Hirka on viisitoista, se tarkoittaa sitä, että hänen on muiden samanikäisten tavoin lähdettävä seuraavaan riittiin. Riitissä nuoret näyttävät Näkijälle syleilytaitonsa. Kaikki muut odottavat tapahtumaa innolla, sillä se voi tuoda mukanaan vaikka mahtavan opiskelupaikan. Hirka sen sijaan saa kuulla jotakin hyvin vaarallista itsestään. Hän ei saisi mennä lähellekään riittiä, jotta isän salaama asia ei selviä. Hirka saa kuulla olevansa ihminen, väen pelkäämä mädänkantaja, toisesta maailmasta saapunut hännätön. 
Hirka voisi paeta ja piiloutua, mutta sitten paljastuu, ettei hän ole ainoa asia jota väen tulisi pelätä. Yminmaahan on saapunut jotakin vielä karmivampaa.
"Korppi. Se oli melkein kuin Näkijä itse. Se oli hyvä enne, Hirka ajatteli ennen kuin muisti, ettei hän uskonut enteisiin."s.50
Odininlapsi on ensimmäinen osa Korpinkehät -trilogiasta.
Fantasiatrilogian aloitus esittelee Yminmaan, maailman jossa väki on hännäkästä, muuten ihmisten näköistä porukkaa, joilla on jonkinlaisia taikavoimia, eli he osaavat syleillä. 

En päässyt tarinaan mukaan aivan ensimmäisiltä sivuilta. Eteeni läväytettiin täysin uusi maailma kaikkine omine sanoineen, tapoineen ja uskomuksineen. Minulla menikin hetki ennen kuin tarina sai minusta otteen ja pääsin sisään tuohon kiinnostavaan maailmaan. Alku oli täynnä kohtia, joissa uusia sanoja lueteltiin vauhdilla niitä selittämättä. Tuli hieman turhautunut olo, vaikka arvelinkin asioiden kyllä selviävän kunhan malttaa lukea eteenpäin ja niinhän ne selvisivätkin.  Odininlapsen esittelemä maailma tuntuu tarkoin suunnitellulta. Yksityiskohtia on paljon, mutta toisaalta yli 600 sivuiseen teokseen niitä mahtuukin. 

Odininlapsi on norjalainen kirja ja Yminmaa tuokin lumisine vuoristoineen mieleen Norjan. Pidin kovasti miljööstä, jossa väki asuu. Se on sekoitus vähän kaikenlaista. Joukkoon mahtuu niin futuristisen oloinen kaupunki, pelottava metsä ja niitä rajoittava suuri muuri, kuin myös pieniä kyliä.

Monien muiden fantasiaromaanien tapaan väki kulkee viitoissa ja käyttää miekkoja, pyssyjen sijaan. Rohdot ja parantajat saavat suuren roolin, ja kapakoissa juodaan olutta ja syödään paistettua possua äijien tapellessa. Mutta sehän sopii minulle paremmin kuin hyvin, sillä tuollaiset vanhaa aikaa henkivät elementit tekevät fantasiakirjoista minulle mieluisia. Kirjaan on keksitty valtavasti rohtojen ja kasvien nimiä, joten nämä toki ovat omaperäisiä. Ilokseni teetäkin juodaan usein. 

Hirka on jääräpäinen, vahva ja hieman äkkipikainen tyttö, joka sopii tarinaan loistavasti. Metsissä juoksenteleva, seikkailullinen rohtojen keräilijä herättää kiinnostuksen heti, sillä hän ei suinkaan ole täydellinen, ja tekee myös virheitä. Kirjasta löytyy paljon muitakin kiinnostavia hahmoja, joiden esittelemiseen menisi varmaan kokonainen päivä, joten jätän lukijoiden omaksi tehtäväksi tutustua kirjan väkeen. 

Odininlapsi on massiivinen fantasiaromaani, jonka maailmaan täytyy uppoutua ajan kanssa. Sen maailmaa ja kaikkia pieniä yksityiskohtia pitää hetki sulatella, mutta kun tarina pääsee vauhtiin ja asiat alkaa olla hallussa, on loppu vauhdikasta seikkailua ja paljastuksia. Kirjan loppu jäi myös koukuttavaan tilanteeseen, ja ennustaa seuraavalle osalle varsin suurta seikkailua.


Odininlapsi, (Odinsbarn, 2013)
Jalava, 2017
Suom. Eeva-Liisa Nyqvist
Kansi ja kartta: Siri Pettersen
s.614

keskiviikko 3. maaliskuuta 2021

Marvi Jalo: Pipo Pippuri ja Ranttalix

 

Pippuri-kissa on pieni kissanpentu, joka asuu sisaruksiensa ja äitinsä kanssa pienessä kellarihuoneessa. Ruokaa on vähän ja harvoin tarjolla. Siksi onkin erityisen ärsyttävää, kun huolella säästellyt herkkupalat katoavat vikkelän ja taitavan hiiren vatsaan. 
Pippuri yrittää saada hiiren kiinni, mutta huomaakin pian, että taitavan ruuan etsijän kanssa kannattaa kaveerata. Tuo hiiri nimeltään Ranttalix tietää nimittäin mistä he löytävät tarpeeksi herkkuja koko kissaperheelle, sekä pienelle hiirelle. 
"Se kurja hiiri oli saatava kiinni, Pippuri tuskitteli mielessään. Mokomakin ruokavaras! Hiiri jyrsi pohjattomaan mahaansa nekin vähäiset muonat, mitä äiti kykeni hankkimaan."s.2
Pipo Pippuri ja Ranttalix aloittaa kirjasarjan, jossa Pippuri-kissa seikkailee.
Salli Parikka Wahlbergin hempeillä akvarelleilla kuvitettu lastenkirja, jonka jokaiselta aukeamalta löytyy kissoja, sopii loistavasti alle kouluikäisille saduksi. 

Kirjan eläimet ovat nuoresta iästään huolimatta vahvoja selviytyjiä. Heti kirjan alussa kerrotaan sekä kissojen, että hiiren vaikeasta tilanteesta. Helppoa ei ole, mutta iloinen ja leikkisä mieli säilyy silti. Kissat ja hiiret eivät tunnetusti tule toimeen keskenään, mutta tässä kirjassa voidaan rikkoa tuota sääntöä ja ystävystyä roduista välittämättä. 

Pipo Pippuri ja Ranttalix onkin kaunis tarina siitä, miten ystäviä voi löytyä yllättävissä tilanteista, ja miten toisiin kannattaa suhtautua ennakkoluulottomasti. Vaikeassa tilanteessa kannattaa yhdistää voimansa ja yrittää selviytyä yhdessä, ystävinä. 


Pipo Pippuri ja Ranttalix
KVALITI, 2021
Kuvat ja taitto: Salli Parikka Wahlberg
s.32
Arvostelukappale

lauantai 27. helmikuuta 2021

Cecelia Ahern: Täydellinen

 

Celestine North elää maailmassa, jota vartioi kilta. Kansakunnasta yritettään tehdä täydellinen, kitkeä pois kaikki viallinen. Niinpä on mahdollista tulla leimatuksi vialliseksi pienestäkin virheestä. Leimatuksi tuleminen todella myös huomataan, sillä viallisiksi julistettut polttomerkitään, heille annetaan tiukat säännöt, joiden rikkomisesta rangaistaan, sekä heidän tulee vielä käyttää punaista käsinauhaakin.
Celestine North on julistettu vialliseksi. Kaiken lisäksi Tuomari Crevan on ilmoittanut hänen olevan kaikkien aikojen viallisin ihminen. Celestine on paennut ja nyt on aika käydä taistoon kaikkien viallisten puolesta.
"Olen rikkaruoho. Olen Selviytyjä. Olen viallinen."s.13
Täydellinen on toinen osa kaksiosaisesta nuorten dystopiasarjasta. 
Täydellinen jatkaa Celestinen tarinaa yhtä vauhdikkaasti, kuin ensimmäinen osa sen aloitti. Kilta ja sen toimintaperiaatteet on jo esitelty, eikä tämän dystooppisen maailman menneisyyteen tai valintoihin enää oikeastaan palata, eikä juuri mitään uutta kerrota. Nyt mennään toiminta edellä ja vauhdilla. 

Lukeminen sujuu myös hyvin vauhdikkaasti, sillä teksti on helppolukuista ja lyhyet luvut innostavat minua aina lukemaan vielä ehkä yhden luvun. Kirja onkin napakka ja selkeä pakkaus, joka vie sarjan päätökseen. Lukijalle tarjotaan matkalla jännitystä, huimia kohtauksia, toimintaa, hieman rakkautta ja ystävyyttä. Mukaan mahtuu myös äärettömän ilkeitä kohtauksia, joissa joidenkin hahmojen pahuus tulee hyvin selkeästi esiin. 

Sarjan juonessa, maailmassa ja päähenkilössä on jonkin verran samaa kuin monessa muussa dystopiassa, ja ennalta-arvattavia kohtauksia löytyy. Silti Ahernin tapa kuljettaa tarinaa vauhdikkaasti ja toiminnallisesti pitävät mielenkiinnon yllä. Vielä täytyy myös sanoa, että Celestine valitsi kirjan pienestä kolmiodraamasta mielestäni juuri oikean rakkaan itselleen, ja kirjan loppukohtaus oli kaunis. 

Lue myös: Viallinen


Täydellinen, (Perfect, 2017)
Gummerus, 2018
Suom. Sirpa Parviainen
s.421

tiistai 23. helmikuuta 2021

Alexander McCall Smith: Botswanan iloiset rouvat

 

Mma Ramotswella on asiat hyvin. Etsivätoimistossa riittää asiakkaita, ja hän on viimein päässyt naimisiin ihanan J.L.B. Matekonin kanssa. Rauhallisia hetkiä on tosin vaikea löytää, sillä normaaliin tapaan Mma Ramotswen arjessa on monenlaisia selvitettäviä asioita. Tällä kertaa hänen rauhaansa tulee häiritsemään ikävä tuttu menneisyydestä. Mutta myös pienempiä asioita saadaan selvitettäväksi kun korjaamon apupoika törttöilee, Mma Ramotswe on ajaa erään miehen yli ja sitten on vielä salaperäinen kurpitsa...
"Kukaan ei ollut koskaan nähnyt tokoloshia, koska niitä kerta kaikkiaan ei ollut. Se, mitä luultiin tokoloshiksi, oli yleensä vain oksan varjo kuunvalossa tai puissa humiseva tuuli tai pieni eläin, joka rapisteli pensaikossa."s.27
Botswanan iloiset rouvat on kuudes osa Mma Ramotswe tutkii -sarjasta.
Tämäpä oli harvinaisen vauhdikas Mma Ramotswe tutkii -kirja. Tuntui siltä, että tapahtumia ja selvitettäviä pikkuongelmia oli vaikka kuinka paljon. Mma Ramotswe kohtasi jopa hieman isompia ongelmia, mutta tuttuun tyyliin kaikkeen suhtaudutaan melko tyynesti ja iloisen luottavaisella asenteella. 

Mma Ramotswe ja muut sarjan ihanat hahmot tuntuvat jo hyvin tutuilta ja heidän seikkailuihin palaa mielellään. Kirjan virkistävän iloinen ja lempeä asenne vie mennessään jo ensimmäisiltä sivuilta. Tässä kirjassa alussa olikin vielä hyvin hauskoja tilanteita, jotka saivat nauramaan. Toki hauskoja tilanteita löytyi lisää vielä myöhemminkin. 

Mma Ramotswen ja Mma Makutsin yhteistyö ja toisten kunnioitus saavat suuren roolin. Näiden naisten välinen ystävyys näkyy ehkä vielä paremmin kuin ennen. Muutenkin tällainen luottavaisuus, yhteistyö ja toisten auttaminen oli saatu kauniisti esille. 


Botswanan iloiset rouvat, (In the Company of Cheerful Ladies, 2004)
Otava, 2007
Suom. Jaakko Kankaanpää
s.344

perjantai 19. helmikuuta 2021

Pirjo Toivanen: Siskoni Italiassa


Mirjan sisko Terhi ja hänen miehensä ovat muuttaneet Italiaan. Vanha huvilan ja sen puutarha kaipaa kunnon remonttia, ja apuun pyydetään niin englantilaisia puutarhakoulun opiskelijoita, kuin suomalaisia sukulaisiakin. Mirja lähtee poikansa kanssa apuun, ja molemmat aikovat viettää koko kesän Italiassa. Reissuun mahtuu rakkautta ja iloa, mutta myös huolia ja riitoja.
"Olen ehkä tunnin vaeltanut puiden lomassa, kosketellut kaarnaa sieltä täältä, kävellyt pensaiden väleissä, ihaillut kukkien väriloistoa, nuuhkaissut nuppuja, kastellut käteni vuoripurossa ja sipaissut sammalmättäitä kunnes löysin sopivan kiven, jolta alppimaisema avautuu raivatun rinteen ja tonttia rajaavan lehvästön taakse järvelle."s.7
Siskoni Italiassa jatkaa Pyhä paha perhe -kirjasta tutun Mirjan ja tämän läheisten tarinaa. 
On kulunut noin viisi vuotta siitä, mihin Pyhä paha perhe -kirjassa tilanne jäi. Eletään 1990-luvun loppua. 
Monenlaista on ehtinyt viidessä vuodessa tapahtua, mutta juoneen pääsee nopeasti mukaan ja kaikki tarpeellinen kerrotaan. Adoptio ja lama eivät enää ole suuressa roolissa, vaikka ne välillä mainitaan. Nyt ollaan aivan uusien asioiden äärellä.

Italiassa ehtii sattua ja tapahtua monenlaista, silti kirja etenee rauhallisesti. Välillä ehditään jopa tunnelmoida kauniita maisemia ja herkutella pastalla. Tällaista tunnelmointia ei kuitenkaan ole paljon, sillä monenlaista tapahtumaa ja aihetta kirjaan on kehitelty. Perhesuhteet, rakkaus, työkuviot, päihdeongelmat, italialaiset tavat ja englantilaisnuorten toilailut pyörivät kaikki mukana.

Siskoni Italiassa on sujuvasti etenevää draamaa, josta yhtä pääjuonta on mahdoton sanoa. Mirjan koko myllertävä arki on niin monipuolinen kokonaisuus, josta löytyy monenlaista teemaa, että yhteen suurempaan asiaan ei ehditä keskittyä. Itse olisin ehkä jopa kaivannut vähän vähemmän, sillä nyt kirjassa oli niin hurjasti aiheita, että vaikka juonessa hyvin pysyikin mukana, ei juuri mihinkään teemaan ehtinyt päästä kunnolla käsiksi, ennen kuin jo paahdettiin seuraavan asian kimpussa. 

Minä pidin erityisesti huvilan kunnostuksesta kertovista kohtauksista ja kaikesta Italiaan liittyvästä. Yksityiskohdat puutarhassa ja sen kunnostuksessa oli kiinnostavaa luettavaa. Englantilaisnuorten ravaaminen edes takaisin taas ei jaksanut innostaa. 

Lue myös: Pyhä paha perhe


Siskoni Italiassa
Stresa, 2020
Kuvat: Reijo Toivanen
Graafinen suunnittelu: Amelia Nyman
s. 310
Arvostelukappale

tiistai 16. helmikuuta 2021

Mariel Pietarinen: Saariston suolaiset kyyneleet

 

13-vuotias Linda joutuu viikon lomamatkalle saaristoon. Matka ei ole mieluinen yllätys, sillä rakas hoitohevonen jää mantereelle, ja pesti ratsastuksen alkeiskurssin avustajana menee loman takia ohi. 
Tylsäksi kuviteltu loma muuttuu kuitenkin hyvin pian mahtavaksi ja vauhdikkaaksi seikkailuksi, sillä saaressa yli 60 vuotta sitten tapahtunut onnettomuus alkaa kummitella Lindan mielessä. Linda alkaa selvittää mitä oikeasti tapahtui saarella kuolleelle Marianille ja tämän hevoselle. Avukseen Linda saa erittäin söpön Joonatanin. 
"Mitä ihmettä hän tekisi täällä kokonaisen viikon? Hän oli varnnut tusinan hevoskirjoja laukkuunsa mukaan, sekä kuvan lempihevosestaan Fiadorasta. Linda kaivoi kuvan farkkushortsiensa taskusta. Kyyneleet kihosivat hänen silmiinsä. Kauniinmusta puoliverinen tamma oli hänen elämänsä keskipiste."s.3
Saariston suolaiset kyyneleet on ensimmäinen osa Kavionjälkiä sydämessä -hevossarjasta.
Kirja esittelee Lindan, intohimoisen heppatytön, jonka rakkaus hevosia kohtaan välittyy lukijalle, vaikka hevosia ei edes juurikaan tässä ensimmäisessä osassa näy. 

Saariston suolaiset kyyneleet on nuortenkirja, jossa tavallinen arki, jännitys ja yliluonnolliset elementit yhdistyvät mielenkiintoiseksi kokonaisuudeksi. Kauniissa saaristomaisemissa kulkee epäilyttävää porukkaa, mukavia tyyppejä ja jopa haamuja menneisyydestä.

Kirjan juoni eteni välillä aika dekkarimaisestikin. Jännittäviä hetkiä oli useita, ja epäilyttyvät hahmot saivat arvailemaan tapahtumien kulkua. Kaikkien jännittävien tilanteidenkin keskellä muistettiin kuitenkin myös nauttia kesästä päähenkilöiden ikään sopivalla tavalla. Leikkimielistä riehumista, herkuttelua ja puhetta hevosista mahtui myös mukaan. 

Vaikka kirja kuuluukin heppakirjasarjaan, ei tämän kirjan lukijalla tarvitse olla mitään tietoa hevosista tai välttämättä edes olla innokas hevosihminen, sillä mukaan mahtui paljon kaikkea muutakin kuin hevosia. 


Saariston suolaiset kyyneleet
KVALITI, 2014
Kansikuva: Laura Kunnas
s.117 e-kirja

torstai 11. helmikuuta 2021

Helena Waris: Jäänvartija

 

Majakkasaarella koettujen ongelmien jälkeen Thom ja Zemi ovat palanneet Maharin kuiluun jatkamaan elämäänsä. Thom saa kuitenkin vihiä suurista katastrofeista joita muilla mantereilla on tapahtunut. Onko mitään enää tehtävissä kun edes koneiden varassa elävät mantereet eivät tunnu pärjäävän. Thom ystävineen päättää lähteä selvittämään tilannetta asumattomaan ja lumiseen pohjoiseen.
"Pelkään konetta. Se on paljon älykkäämpi kuin sen rakentaneet ihmiset ikinä. Vaikka kone on rakennettu ihmisten parasta ajattelevaksi, lempeän filantrooppiseksi tekoälyksi, itsekkäät ja typerät käyttäjät ovat muokanneet ohjelmistoja niin paljon, että alkuperäinen toiminta-ajatus on väistämättä korruptoitunut."
Jäänvartija on konetrilogian viimeinen osa.
Jäänvartija palaa taas Zemin ja Thomin seikkailujen pariin. Napakka, lyhyt dystopiatrilogia saa päätöksen. Uutta asiaa tulee kuitenkin vielä paljon ja lukijoille esitellään vielä täysin uudenlainen ympäristö kuilujen, majakkasaaren ja aavikoituneiden mantereiden seuraksi.

Kirjassa käydään kamppailua konevastaisten ja konemyönteisten välillä. Tosin niiden raja alkaa olla hyvin hämärä. Pieniä viitteitä tähän saatiin jo toisessa osassa. Kirjassa ei varsinaisesti suosita kumpaakaan puolta, joten lukijalle annetaan itselleen tilaisuus olla kummalla puolella vaan. Paljon toimintaa ja jännitystä saadaan kuitenkin aikaiseksi, vaikka yhteisymmärrystä voidaan jo havaita.

Konetrilogia on mukavan napakka ja se on tervetullutta vaihtelua kaikille niille sarjoille, jossa jokainen yksityiskohta selitetään. Tällaiselle napakammalle helposti lähestyttävälle trilogialle löytyy varmasti lukijansa. Minäkin pidin tästä sarjasta, mutta silti jäin hieman kaipaamaan enemmän selittelyä, hieman lisää ratkaisuja. Kokonaisuus oli toimiva, lukijalle monia paikkoja ja olosuhteita esittelevä, vauhdikas tarina.



Jäänvartija
Otava, 2019
Päällys: Sami Saramäki
s.139

tiistai 9. helmikuuta 2021

Pirjo Toivanen: Pyhä paha perhe


Mirja on näyttelijä Helsingin Kaupunginteatterissa. Erään ensi-illan kynnyksellä häneltä lohkeaa hammas ja pakollinen hammaslääkärikäynti on edessä. Onnekseen hän tutustuu lääkärissä ihastuttavaan Juhaan, joka iskee silmänsä Mirjaan. Pian parilla on edessään jo reissuja ja muuta ihanaa. 
Ihanan arjen rikkoo perhedraama. Mirja alkaa selvittämään juuriaan, ja Juhalla on vaikeuksia yrityksessään. 
"Kolmosratikka kolistelee Pukevan ohi. Loppuunmyyntilaput roikkuvat paperoiduissa näyteikkunoissa, metrotyömaa ei ehtinyt pelastamaan tavarataloa. Suurin osa Kaisanniemenkadun liikkeistä on pimeinä, entinen pankkikonttori on muuttunut kaljabaariksi."s.15
Pyhä paha perhe sijoittuu 1990-luvulle. Kirjassa käsitellään monia aiheita, eikä tylsää hetkeä tule. Kieli on sujuvaa, ja juonikuviot yllättäviä, mutta uskottavia. Mirjan elämä ja perhesuhteet on kirjassa pääosassa, mutta tärkeän roolin saa myös koko maata koskevat talousvaikeudet, ja Juhan ongelmat yrityksessään. 

Pidin kirjan monipuolisuudesta. Se käsitteli niin montaa kiinnostavaa aihetta, mutta silti kaikki osat pysyivät hyvin kasassa, eikä aiheiden paljous tuntunut missään vaiheessa liialliselta, tai siltä, että joku asia jäisi muiden varjoon. Kirja on vauhdikasta luettavaa, sillä koko ajan tapahtuu, eikä lukemista malttaisi jättää. 

Hahmojen työstä ja arjesta kerrottiin mukavan paljon yksityiskohtia ja heihin olikin siksi helppo tutustua. Mirjan toiminta ärsytti moneen kertaan, enkä voi sanoa pitäneeni hänestä. Mirja elää kirjassa tunteikasta aikaa juuriaan etsien. Hänen tunteet ja ajatukset tuodaan esiin uskottavasti ja aidosti. Niin aidolta hahmo tuntuu muutenkin, että osa hänen ajatusmaailmasta ja toiminnastaan herätti näitä ärsyyntymisen tunteita.


Pyhä paha perhe
Stresa, 2017
Kannen kuva: Reijo Toivanen
Graafinen suunnittelu: Amalia Nyman
s.258
Arvostelukappale

perjantai 5. helmikuuta 2021

Micol Ostow: Riverdale -The Day Before

 

Itsenäisyyspäivä lähestyy. Tällä kertaa juhlapäivä tulee olemaan erilainen sillä normaalisti juhlaa yhdessä viettävät Jughead, Archie ja Betty eivät voi viettää aikaa yhdessä. Betty on Los Angelesissa harjoittelussa, ja Archie on rakastunut. Jughead on ihmeissään, sillä hänen elämänsä on muuttunut suuresti, eikä parhaalla ystävällä Archiella tunnu olevan aikaa. 

Riverdale on pieni kaupunki, jossa kaikki tuntevat toisensa, tai ainakin luulevat niin. Kaikilla tuntuu olevan paljon salaisuuksia. Osalla synkempiä kuin toisilla.

The Day Before on ensimmäinen Riverdale -romaani.
Olen ihan koukussa Netflixin Riverdaleen, joten olin riemuissani huomattuani, että aiheesta on kirjoitettu myös romaaneja. Riverdale kirjat kertovat tapahtumista, joita ei nähdä sarjassa. Riverdale -sarja alkaa itsenäisyyspäivästä (Fourt of July), kun tämä ensimmäinen kirja taas kertoo päivästä ennen juhlaa. 

Lukijalle paljastetaan päivän tapahtumat kaikkien päähenkilöiden näkökulmasta, eli Archien, Bettyn, Jugheadin ja Veronican. Kirjassa ei ole suuria juonipaljastuksia sarjaa ajatellen, mutta en jotenkin usko, että kirja myöskään antaa lukijalleen kovinkaan paljon, ellei sarjaa tunne, sillä kirjassa ei ole suuria juonikuvioita, vaan siinä esitellään yhden päivän tapahtumat, ja näiden neljän nuoren ajatuksia. Jotenkin en vain näe, että kirja herättelisi kovinkaan paljon ajatuksia tai tunteita lukijassa, jolle nämä hahmot eivät ole tuttuja. 

Minua sen sijaan kaikki kirjan asiat kiinnostivat, sillä pääsin esimerkiksi kuulemaan tarkemmin Veronivan viimeisistä hetkistä Los Angelesin It -tyttönä, Archien sopimattomasta rakkaustarinasta ja Jugheadin tuntemuksista vaikeaa tilannettaan kohtaan. Lisäksi Bettyllä oli aivan omat salapoliisitutkimuksensa käynnissä harjoittelupaikassaan.

Jugheadin ja Archien tarinat eivät olleet erityisen yllättäviä, sillä molempien kirjassa esiteltäviä ongelmia käsitellään myös sarjassa, mutta Veronica ja Betty tuovatkin sitten enemmän kiinnostavia uusia juttuja Riverdalen ystävillle.

Pieniä vilahduksia näytetään myös muiden kaupunkilaisten elämästä, sillä jokaisen luvun lopussa on pieniä tekstiviestiketjuja, ja muita ykistyiskohtia. 

The Day Before on melko lyhyt ja helppolukuinen nuortenkirja. Se ei tarjoa mitään suurta tai mullistavaa, mutta on kiinnostava ainakin faneille ja muutenkin mukavan rentoa luettavaa. Toimii omalla kohdallani myös hyvänä tapana treenata englanniksi lukemista ja kartuttaa sanavarastoa.


Riverdale -The Day Before
Scholastic Inc., 2019
Cover art: David Curtis
Cover design: Heather Daugherty
s.271

lauantai 30. tammikuuta 2021

Antonio Hill: Kauniit kuolemat

 

Barcelonan kuuma kesä on vaihtunut talven kylmyyteen. On kulunut jo puoli vuotta komisario Héctor Salgadon ex-vaimon katoamisesta. Kenelläkään ei tunnu olevan enää yhtään johtolankoja seurattavaksi, mutta äitiyslomalle jäänyt Leire Castro päättää silti omalla ajallaan vielä selvittää tapausta, josta paljastuu kummallisia asioita.
Héctor ei ymmärrettävistä syistä saa enää tapausta tutkia, joten hänen on selvitettävä toista omituista tapausta. Suuren kosmetiikkayrityksen henkilönkuntaa alkaa kuolla yksi toisensa jälkeen. Kuolemat vaikuttavat selviltä itsemurhilta, kunnes niitä on epäilyttävän monta pienen ajan sisällä. Héctorin epäilykset heräävät, ja hän alkaa tutkia tapauksien taustoja.
"Terapeutti oli oikeassa kolmessa asiassa. Ensinnäkin hänen pitäisi alkaa käyttää niitä hemmetin unilääkkeitä, vaikka se kuinka jurppisi. Toiseksi juttu ei ollut hänen käsissään. Ja kolmanneksi, kyllä, sisimmässään hän oli vakuuttunut siitä, että Ruth oli kuollut. Ja että se oli hänen syytään."s.22
Kauniit kuolemat on toinen osa Barcelonaan sijoittuvasta Héctor Salgadosta kertovasta dekkarisarjasta.

Héctor Salgado ja Leire Castro saattelevat lukijaa ympäri talvista Barcelonaa kumpikin omalla tahollaan. Molemmilla on paljon työn alla, niin rikosasioissa, kuin henkilökohtaisissa asioissaankin. Molemmat tuntuvat jo tutuilta, vaikka takana on vasta yksi aiempi osa sarjaa. Héctor on monista dekkarisarjoista tutun oloinen ärrimörri, joka ei aina kaiken machoilunsa keskellä osaa hoitaa arkisia asioita kovin sulavasti. Esim. teinipojan ajatusmaailma ei tunnu hänelle oikein avautuvan. Siksi Leire onkin mukavan tasapainottava hahmo tarinaan. Vaikka täytyy myöntää, ettei Héctorin hahmo äksyilyistään ja huonoista elämäntavoistaan huolimatta ole lainkaan ärsyttävä, vaikka yleensä en pidäkään dekkarisarjojen kokoajan valittavista ja masentelevista päähenkilöistä. Héctorista löytyy kuitenkin kiinnostavaa asennetta. 

Pidin tästäkin kirjasta kovasti. Ehkä jopa enemmän kuin ensimmäisestä.
Tarina kulkee sujuvasti monen henkilön näkökulmasta kerrottuna. Kiinnostus säilyy läpi kirjan, ja yllättäviä tilanteita mahtuu mukaan. 

Ainoa lukunautintoa varjostava asia oli se, että seuraavaa osaa ei ole suomennettu, ja koska aikaa on kulunut jo näin paljon, ei varmaan suomennetakaan. Toivoin siis läpi kirjan, ettei kirja päättyisi tilanteeseen, johon haluaisi heti lisäselvitystä, mutta turha toivo. Kirja jäi hyvin koukuttavaan tilanteeseen.



Kauniit kuolemat, (Los Buenos Suicidas, 2012)
Otava, 2013
Suom. Taina Helkamo
s.413

keskiviikko 27. tammikuuta 2021

Anna Todd: After


Tessa on kiltti tyttö, jolla on kiltti ja kunnioittava poikaystävä, loistavat arvosanat ja koko elämä valmiiksi suunniteltuna. Hän lähtee opiskelemaan ja muuttaa opiskelija-asuntolaan, jossa hän tutustuu porukkaan, jota hänen äitinsä, sekä poikaystävänsä kauhistelee. Tässä porukassa viihtyy myös Hardin, ilkeä naistenmies. Tessa kauhistelee Hardinin olemusta ja käytöstä, mutta silti jokin tässä vetoaa Tessaan, ja pian hän onkin täysin pojan pauloissa. Hardin johdattaa Tessan pahoille teille ja opettaa tälle nautinnon salat. 
""Ei, minä en suutele ketään", tiuskaisen ja nousen seisomaan. Katsomatta minuun Hardin ottaa huikan mukistaan. Toivon, että hän on loukkaantunut. Oikeastaan en välitä, onko hän. Olen saanut tarpeekseni tällaisesta vuorovaikutuksesta hänen kanssaan. Hän inhoaa minua ja on kerta kaikkiaan liian epäystävällinen."s.55
After on romanttisen/eroottisen After -nuortenkirjasarjan ensimmäinen osa. 
Siirsin Afterin lukemista melko pitkään, sillä elokuvan katsottuani ajattelin kirjan olevan aivan liian pitkä niin vähäisille tapahtumille. Kirjassa tapahtumia oli kuitenkin runsaasti enemmän kuin elokuvassa, joten pelkoni oli turha. Elokuva ei tällä kertaa muutenkaan erityisen tarkkaan seurannut kirjan tarinaa ja oli yllättävän pieni pintaraapaisu tästä tarinasta, joka oli hyvin runsas. 

After sisältää paljon tarkkoja seksikohtauksia. Muutenkin sellainen hempeän romanttinen teinirakkaus on kaukana tästä tarinasta. Lukiessa ei voi kuin ihmetellä, että mikä vetää Hardinia ja Tessaa niin tiivisti yhteen, sillä heidän parisuhde ei tosiaan vaikuta terveeltä, ei sitten yhtään. Tämä tekeekin tarinasta epäuskottavan. Tessan kun pitäisi olla niin järkevästi käyttäytyvä, mutta sitten hän juokseekin häntä huonosti kohtelevan ja haukkuvan pojan perässä.

En pitänyt Tessan hahmosta muutenkaan. Aluksi hänen kiltteyttään toitotettiin jokaisella sivulla, mutta minä sain hänestä heti sellaisen kuvan, että hän ohittaa omat mielipiteensä ja arvonsa heti kun joku vähän inttää. Kilttiäkin kiltimpi ja viisaasti käyttäytyvä Tessa muuttuikin muutamassa sivussa kännääväksi, typeräksi ja joka asiaa itkeväksi tytöksi, jonka käytös ärsytti. 

Jollakin tavalla tämä häiriintynyt rakkaustarina kuitenkin kiinnosti, eikä kirjan lukeminen ollut lainkaan tuskaista, vaikka ärsyttäviä tekijöitä löytyikin. Kirjan teksti etenee jouhevasti, ja lukeminen  sujuu vauhdikkaasti, vaikka tarina välillä toistaa itseään. Esimerkiksi Tessan ja Hardinin riidat alkoivat olla hyvin samankaltaisia eikä Tessa tuntunut ottavan opiksi virheistään sitten millään, vaan toisti ne joka viikonloppu ja itki sitten samoja asioita uudestaan ja uudestaan. 


After, (After, 2014)
Otava, 2014
Suom. Outi Järvinen
s.598

lauantai 23. tammikuuta 2021

Lucinda Riley: Varjon sisar


Tähti (Asterope) elää tiivisti yhdessä sisarensa Cecen kanssa. Hiljainen Tähti jää usein kovaäänisen sisarensa varjoon. Kun sisarusten adoptioisä kuolee, ja jättää myös Tähdelle johtolankoja biologisen perheen selvittämiseen, on hänen tehtävä suuri päätös. Uskaltaako hän tehdä päätöksen, joka riuhtaisee hänet pois Cecen varjosta, vaikka tämä päätös saattaa satuttaa hänen rakasta siskoa. 
Isän jättämä vihje vie Tähden ihastuttavan kirjakaupan ovelle. Oven takana häntä odottaa tarinat Englannin Järviseudulta. Mitkä tapahtumat saivat alkunsa vuonna 1909 ja miten ne liittyvät Tähteen? Kuka oli tuo Beatrix Potterin naapurissa asuva Flora, jonka päiväkirjat vievät vauhdikkaisiin ja surullisiin muistoihin. 
""Me ihmiset olemme samanlaisia kuin siemenet", isä oli sanonut hymyillen hangatessaan hyväntuoksuista sammalta käsistään samalla kun käyttelin lasten kastelukannuani. "Tarvitaan vain auringonpaistetta, sadetta... ja rakkautta. Muuta emme tarvitse.""s.35
Varjon sisar on kolmas osa Seitsemän sisarta -sarjasta.
Tähden tarina on yksi Seitsemän sisarta -sarjan eniten odottamamistani tarinoista. Odotin innolla pääseväni kauniisiin Järviseudun maisemiin. Hiljainen kirjallisuudesta pitävä Tähti kuulostaa myös täydelliseltä hahmolta. Lisäksi Beatrix Potterin mainitseminen takakannessa lisäsi kiinnostusta. 

Varjon sisar onnistui olemaan juuri niin hyvä kuin odotinkin. Kirja vei täysin mukanaan, ja se esitteli Tähden lisäksi myös joukon muita mielenkiintoisia ja loistavia hahmoja, kuten ihanan Orlandon. Beatrix Potter oli mukana aika pienesti, mutta oli silti mukava lisä tarinan kulkuun. Pidän siitä, ettei Seitsemän sisarta -sarjan kirjoissa pituudestaan huolimatta ole aivan valtavaa määrää hahmoja. Pienemmälläkin porukalla pärjätään ja kaikkiin ehditään tutustua tarpeeksi. 

Sekä Tähden, että Floran tarina vei mukanaan upeisiin paikkoihin ja mahtaviin tarinoihin. Tällä kertaa ei käynyt kertaakaan niin, että olisin odottanut jompaa kumpaa tarinaa enemmän. Floran tarina oli huomattavasti synkempi, ja täynnä salaisuuksia joiden paljastumista odotti innolla, kun taas Tähden tarina oli täynnä kirjoja, luontoa ja ruokaa. Tähden tarina vei mukanaan myös siksi, että Tähdellä oli niin paljon tehtävää löytääkseen rohkeutta itsenäiseen elämään. 

Niin kuin muillakin sisarilla, myös Tähdellä on paljon taitoja ja kiinnostuksenkohteita. Hänen kiinnostuksenkohteista ei tosin osannut arvata yhtä helposti mihin suuntaan hän lähtee ja mitä taitoa kehittämään. Löytyi tarinasta myös omat ennalta-arvattavuutensa, mutta ne eivät minun lukuintoani haitanneet.



Varjon sisar, (The Shadow Sister, 2016)
Bazar, 2019
Suom. Hilkka Pekkanen
s.733

tiistai 19. tammikuuta 2021

Helena Waris: Vedenkehrääjä

 

Saz on viimein päässyt perille Ammabariin. Matka majakkasaarelta on ollut pitkä ja vaarallinen, ja Saz kantaa nyt mukanaan suurempaa surua kuin aiemmin. 
Sazin kauhuksi Ammabarissa ei odota konevastainen Maximilian, vaan huonoon kuntoon päässyt talo ja kyyhkyt, joiden tuomia viestejä ei ole edes avattu. Niinpä Saz joutuu lähtemään jälleen liikkeelle saadakseen Maximilianin avun ystävilleen Thomille ja Zemille, jotka odottavat Sazia jossakin.
Mantereella matkustaminen ei ole mukavaa. Ihmiset kärsivät veden puutteesta, kaikki aavikoituu, ja koneita yritetään pystyttää joka paikkaan.
"-Meillä ei ole enää tarpeeksi vettä, Ennai selittää. -Vuodet muuttuvat koko ajan kuivemmiksi, ja ihmiset eivät kestä jatkuvaa kuumuutta. Ja sitten vielä tuulet, jotka repivät kattomme irti ja kaatavat puita..."s.23
Vedenkehrääjä on Konetrilogian toinen osa. 
Yllätyksekseni Vedenkehrääjässä ollaankin Sazin matkassa. Odotin kuulevani lähinnä Zemin ja Thomin tekemisistä, mutta he eivät päässeet lainkaan ääneen. Saz ei ole suosikkihahmojani, mutta silti tarina vei mukanaan ja oli hyvä. Sazin ollessa päähenkilö, ei kirja yltänyt yhtä hyväksi kuin ensimmäinen osa. Myös tapahtumapaikka oli vähemmän itseäni kiinnostava kuin ensimmäisen osan majakkasaari. Ymmärrän kuitenkin ratkaisun, sillä näin tarinassa näytetään monenlaisia olosuhteita ympäri maailmaa. 

Sazin matka läpi aavikoituneiden kaupunkien, nälänhädän, kuivuuden ja köyhyyden keskellä luo kauhistuttavaa kuvaa ilmastonmuutoksen seurauksista. Kirja onkin ajatuksia herättävä, mutta se on myös seikkailullinen tarina mielikuvituksellisessa ympäristössä. Tarina ei syyllistä tai saarnaa ilmastonmuutoksen kauheuksista. 

Konevastaiset ovat toki edelleen pääosassa kirjassa, sillä Saz on konevastainen päästä varpaisiin. Mutta juoneen lisätään jo hieman vastakkaistakin mielipidettä, joka herättälee lukijan mielenkiinnon. Onko nuo vapaana kulkevat konetta vastustavat ihmiset sittenkään oikeassa? Onko koneet pelkästään huono ajatus? Lukijalle tarjotaan mielipiteitä puolesta ja vastaaan, eikä kirjassa puolustella vain jompaa kumpaa puolta.

Lue myös: Linnunsitoja


Vedenkehrääjä
Otava, 2018
Päällys: Sami Saramäki
s.157

torstai 14. tammikuuta 2021

Pauliina Susi: Takaikkuna


Yksinhuoltajaäiti Leia Laine on mukana hankkeessa, joka tarjoaa tukea prostituoitujen palveluja käyttäville miehille. Kun Leia pääsee television suosittuun keskusteluohjelmaan puhumaan aiheesta, saa hän peräänsä monia vihaisia ihmisiä. Leia päättää kestää kaikki haukut, mutta kun hänen nuori tyttärensäkin vedetään mukaan ilkeisiin kommentteihin, ei asiaa ole enää niin helppo käsitellä. 
Samaan aikaan uusi oikeusministeri yrittää piilotella valonarkoja asioita apunaan nettivelho, joka pystyy lähes mihin tahansa virtuaalisessa maailmassa. 
"Olosuhteiden uhri minä olen. Kun en vaan osaa olla yksin. En ole paha ihminen. Mitään pahaa en ole halunnut tehdä. Enkä ole tehnyt, vaikka joka suunnasta sataa syytöksiä."s385
Takaikkuna on sujuvasti etenevä, arkinen, mutta aika karmiva jännäri. Kirjaan ei ole tarvinnut tuoda yliluonnollisia hirviöitä, eikä verisiä kohtauksia, sillä tarina on aivan tarpeeksi ahdistava ilman niitäkin. Kirjan tarina vie keskelle tilannetta, jossa eräs Land-O nimimerkillä kulkeva tietokonevelho tunkeutuu Leian elämään tämän älylaitteiden kautta. Lukijalle tämä asia paljastuu paljon ennen Leiaa, ja voi vain kauhistella kuinka paljon tuollaisella tietokoneen käyttötaidolla voi puuttua toisen ihmisen elämänkulkuun. Voinkin kuvitella, että kirja herättää monissa lukijoissa pientä ahdistusta ja mietteitä omista tietoturva asioista. 

Pelkkää tietokoneasiaa ei kirja kuitenkaan ole. Mukaan mahtuu monia henkilöitä, niin mukavia, kuin erittäin vastenmielisiäkin. Juonta kuljetetaan monen henkilön näkökulmasta ja siihen mahtuu monenmoista asiaa. Jännitystä, vauhtia ja vaaarallisia tilanteita on, mutta myös runsaasti arkea ja hahmojen henkilökohtaisia ongelmia. 

Välillä kirja etenee hitaasti. Juoni ei ole koko aikaa vaudikas, sillä hahmoihin tutustutaan pitkän kaavan kautta, ja heidän arkisten toimien kuvaaminen on saanut kirjasta paljon tilaa. Ei tällaiset kohtaukset välttämättä ole kirjan juonen kannalta pakollisia, mutta itse pidän tällaisesta arkisesta kuvauksesta. Tällaisissa kirjoissa kun ehtii ainakin kunnolla tehdä omat päätöksensa siitä, onko sen hahmot täysin mätiä vai voisiko heidän luonteissaan kuitenkin olla jotakin hyvääkin. 

Pidin takaikkunasta, vaikka se ei tarjonnut mitään elämää mullistavaa. Mielestäni kirjan suuret paljastukset olivat aika ennalta-arvattavia, eikä suuria yllätyksiä tullut vastaan. Kiinnostavasti kirjoitetut hahmot ja heidän ajatuksensa kuitenkin pitivät mielenkiinnon tarinaa kohtaan yllä, eikä lukeminen ollut tylsää. 


Takaikkuna
Tammi, 2015
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti
s.555

maanantai 11. tammikuuta 2021

Sini Helminen: Kiven sisässä

 

Maaseudulla asuva nörttipoika Pekko, joutuu täysin uuden tilanteen eteen, kun vanhemmat ilmoittavat muutosta Helsinkiin. Uusi koulu, uudet tutut, onneksi tietokoneelta löytyy tuttu ja turvallinen Minecraft.
Vaikka Pekko arvasi, että uusia asioita on vastassa, ei hän voinut kuvitellakaan kuinka suuria muutoksia uusi asuinpaikka toisi tullessaan. Yllättäen hänellä on monta hyvin kummallista ystävää, muut eivät häntä sitten juuri huomaakkaan, aivan kuin hän olisi näkymätön. Lisäksi kuvaan astelee sukulaisia, joista hän ei ole kuullutkaan, ja mummon kuolemasta selviää jotakin hyvin pelottavaa.
"On Sellainen olo, kuin olisi luullut olevansa supermies, mutta huomaisi, ettei osaakaan lentää vaan on vain tavallinen idiootti seisomassa kadulla kalsarit vaatteiden päällä."s.76
Kiven sisässä on toinen osa neliosaisesta Väkiveriset -reaaalifantasiasarjasta. Kirja on itsenäinen jatko-osa, ja päähenkilö on uusi. 

Suomalainen mytologia kohtaa jälleen nykypäivän teinin arkimaailman. Mukaan mahtuu huumoria, paljon vauhtia, liuta mytologian hahmoja, runsaasti viittauksia kirjoihin ja elokuviin ja jopa rakkautta. 

Suomalaiseen mytologiaan mahtuu paljon minulle entuudestaan tuntematonta. Nämä tässä kirjassa esiintyvät vuorelaiset esimerkiksi olivat minulle ihan uusi tuttavuus. Tämä onkin varsin mukava tapa tutustua tuntemattomiin mytologian olentoihin, sillä tämä sarja tekee sen rennosti, ja tarjoaa hyvin tuoreen tuntuisen ja menevän tarinan. Toki kirja tarjoaa vain hyvin pienen pintaraapaisun näistä mytologian asioista, sillä myös teinin arki ja Minecraftin pelaaminen saavat suuren roolin kirjassa. Pitkiä, tarkkoja ja ykistyiskohtaisia taruja on siis turha odottaa.

Periaatteessa kirjassa on kaikki mitä tarvitaankin. En kuitenkaan pitänyt siitä läheskään niin paljon kuin ensimmäisestä osasta. Alku lähti käyntiin hieman kangerrellen. Hidas alku tarkoitti sitä, että kirjan loppupuolelle olikin sitten ladattu kaikki mitä aiemmin ei oltu ehditty sanoa, sillä kirja ei ole kovin pitkä.



Kiven sisässä
Myllylahti, 2017
Kansi: Karin Niemi
s.231

perjantai 8. tammikuuta 2021

Antti Tuomainen: Kaivos


Toimittaja Janne Vuori saa nimettömän vihjeen. Hänelle kerrotaan, että Pohjois-Suomessa sijaitseva kaivos syyllistyy ympäristörikoksiin. Jotakin tällaista Janne on odottanut. Nyt on hänen aikansa tutkia ja paljastaa ympäristökatastrofi. Siinä olisi jotakin jota urastaan muistella vanhana. 
Tutkinnan alusta lähtien Janne saa huomata, ettei kyseessä ole helppo juttu. Häntä ei todellakaan haluta tutkimaan kaivosta, ja pian käy selväksi, ettei vastustaja kaihda keinoja pitää hänet tai ketään muukaan poissa. 
Toimittajan työ vie mennessään, eikä koti tai perhe saa tarvitsemaansa aikaa. Lisäksi Jannen elämään ilmestyy kauan poissa ollut isä. 
"Puoli tuntia pimeää tietä - kunnes kajastus vähä vähältä voimistui, ja viimein, tiiviin metsän väistyttyä edestä, kaivosalue levittäytyi eteen kuin kuun maisema."s.45
Olen lukenut Tuomaisen tuotannosta muutamia teoksia ja ne ovat olleet ihan hyviä, mutta Kaivos on ensimmäinen hänen teoksistaan, joka oikeasti kolahti. Tarina on loistava yhdistelmä jännitystä, toimintaa, arkea, murhia ja ympäristöasiaa.

Kaivos on alusta loppuun kiinnostavaa ja ajatuksia herättävää kauniisti kirjoitettua tekstiä. Kirjassa käsitellään monenlaisia aiheita. Kuinka tasapainoilla työelämän ja perheen välillä jos työ on suurin intohimo? Onko tappaminen aina väärin? Onko kaivostoiminnassa hyviä puolia? Tällaisia ja monia muita kysymyksiä herää tätä kirjaa lukiessa. 

Kirjassa kerrotaan tarinaa sekä Jannen, että hänen isänsä kautta. Perhesuhteet, ja niiden kiemurat ovat iso osa kirjan tarinaa. Tämän kirjan perhekiemurat ovatkin erityisen kiinnostavia, sillä ne eivät ole erityisen tavallisia, vaan kekseliäitä ja välillä aika dramaattisia. Jannen isä onkin mainio lisä kirjaan, sillä hän se vasta onkin erikoinen tyyppi ammatissaan, josta kirjassa kerrotaankin aika paljon. 

Kaiken muun hyvän lisäksi kirja sijoittuu kylmään ja lumiseen talveen. Talviset kirjat ovat mielestäni ihania ja tässä talvisen tunnelman voi lähes tuntea, vaikka ulkona olisi millaiset kelit.


Kaivos
Like, 2015
s.325