maanantai 18. lokakuuta 2021

Charlaine Harris, Maggie Shayne ja Marilyn Tracy: Pimeyden olennot

 

Pimeyden olennot koostuu kolmesta vampyyritarinasta. Kaikki tarinat ovat pituudeltaan noin 200-sivuisia, mutta fonttikoko kirjassa on hyvin suuri, joten todellisuudessa tarinat eivät ole kovin pitkiä. Tyyliltään tarinat ovat mukavan erilaisia, vaikka kaikki ovatkin vampyyrirakkaustarinoita. Eivät nämä ihan priimaa ole laadultaan, mutta viimeistä tarinaa lukuunottamatta ihan kelvollisia vampyyritarinoita kuitenkin. Mielestäni paras tarinoista oli Iltahämärän valat, sitten Tanssiva kuolema ja huonoin oli Aamuyön morsian, mutta se olikin sellaista kuraa, että olisi kannattanut olla lukematta.
"Rue ei ollut koskaan ennen koskettanut vampyyria. Hän oli kotoisin pikkukaupungista Tennesseestä, eikä siellä nähnyt koskaan mitään niin eksoottista."s.22
Kirja alkaa tunnetun Charlaine Harrisin tarinalla, Tanssiva kuolema. Tarina kertoo Ruesta, joka on kokenut elämässään paljon kamalia asioita, joten vaikka työpaikka vampyyrin tanssiparina saattaa kuulostaa karmivalta, ei se ole läheskään pelottavin kokemus hänen elämässään. Pian Rue saakin huomata, ettei äksyn oloinen tanssipari, Sean ehkä olekaan niin kamala.

Tanssiva kuolema on vampyyrien osalta hyvin samanlainen kuin Harrisin vampyyreista kertova True Blood -kirjasarja. Vampyyrit elelevät ihmisten keskuudessa juoden keinoverta ja osa ihmisistä pitää asiaa aivan luonnollisena, kun taas osa ihmisistä haluaa tuhota kaikki vampyyrit. 
Tämä on hahmojen osalta varmaan paras kirjan tarinoista. Mukaan mahtuu monenlaista tyyppiä, ja kaikki ehditään esitellä tarpeeksi hyvin. 
"-Tule peremmälle, Rachel kutsui puhuen sillä kertaa hiljempaa, koska hänestä tuntui, että mies kuuli hänet hyvin. -Lämmittele takkatulen ääressä ja näytä ystävilleni, ettet ole heidän lempitarunsa hirviö."s.237
Iltahämärän valat kertoo Rachelista, joka saapuu kotikyläänsä selvittääkseen kylässä nököttävän linnan salaisuutta. Linna on aina kiehtonut häntä, sillä siitä liikkuu paljon huhuja ja kauhutarinoita. Kun kylään vielä samoihin aikoihin saapuu mystinen mies, joka sanoo asuvansa linnassa, alkavat kauhutarinat jälleen liikkua. 

Iltahämärän valat on näistä kolmesta vampyyritarinasta selkeästi perinteisin. On väärinymmärretty yksinäinen komea vampyyri, vanha linna, synkät tarinat menneisyydestä ja toki kauhutarinoiden takia vihaa uhkuvat kyläläiset, jotka pelkäävät niin kovasti kaikkea ulkopuolista, että kyräilevät varmuuden vuoksi kaikkia tuntemattomia. Pidinkin siitä, että kirjaan oli otettu mukaan tällainen perinteisempikin vampyyrirakkaustarina.
"Matala nauru sai hänen ihonsa kihelmöimään. Se oli kuin varoitus tai kutsu. Se kutkutti hänen mieltään ja herätti mielikuvia, jotka hän oli kauan sitten tukahduttanut."s.417
Aamuyön morsian kertoo kostoa janoavasta Tarasta. Hän on saanut selville, että paholainen, vampyyri on murhannut hänen sisarensa. Tara aikoo tuhota tuon otuksen hinnalla millä hyvänsä, ja kun mies viimein astelee hautajaisiin, on Tara valmis menemään vaikka naimisiin saadakseen miehen ansaan. 

Aamuyön morsian on täynnä pahisvampyyreja, joilla ei tietenkään ole enää minkaanlaisia tunteita jäljellä. vai onko sittenkin?
Tämä oli ehdottomasti surkein tarina näistä kolmesta. tylsä, ennalta-arvattava ja niin epäuskottavilla juonenkäänteillä varustettu tarina, että ihmettelin läpi tarinan, miten se on pässyt edes mukaan tähän kirjaan. 


Tanssiva kuolema, (Dancers in the Dark, 2004)
Iltahämärän valat, (Twilight Vows, 1998)
Aamuyön morsian, (Married by Dawn, 1998)
Förlaget Harlequin, 2010
Suom. Virpi Kuusela
s.601

perjantai 15. lokakuuta 2021

Maria Kuutti: Joko joulupukki tuli?

 

On jouluaatto, mutta Aarolla on tylsää. Joulupukkia ei näy ja odotellessa on keksittävä jotain kivaa tekemistä. Aaro päättää leikkiä tonttua ja tehdä kaikkia kivoja tonttujen töitä. Pikkuveli haluaa myös mukaan leikkiin. Pojat nimeävät itsensä Siisti-tontuksi ja Saasti-tontuksi. Niin leikki voi alkaa.
"On jouluaatto ja sataa hiljalleen lunta. Aaro istuu ikkunan edessä. Hänellä on tylsää. Miksei joulupukki voisi jo tulla?"
Joko joulupukki tuli? on jouluinen lastenkirja, joka saa aikuisenkin lukijan hyvälle tuulelle. 
Tekstiä kirjassa on vain vähän. Suurimman osan tilasta vie ihastuttavat kuvat. Kirja onkin mitä mainionta luettavaa jouluaattona, kun lapset eivät välttämättä jaksa keskittyä pitkiin ja paljon ajatustyötä vaativiin kirjoihin, mutta tekemistä kuitenkin tarvittaisiin joulupukkia odotellessa. 

Elina Jasun tekemä kuvitus on aivan ihana. Kauniit kuvat henkivät aitoa joulun tunnelmaa. Ne ovat väritykseltään pehmeitä, ja niiden yksityiskohdat, ympäriinsä kulkeutuneet neulaset, karkkipaperit, lasten askartelemat joulukoristeet ja lämpimän näköiset villasukat ovat aivan parasta. 

Tässä kirjassa on hyvä tunnelma, niin aito ja lämmin, että väkisinkin nousee hymy huulille veljesten leikkejä seuratessa. Oli vielä pakko laittaa lempikuvani kirjasta tänne. Katsokaa nyt miten aito joulun hetki on tuohon alapuolella olevaan kuvaan saatu. 



Joko joulupukki tuli
KVALITI, 2021
Kuvitus: Elina Jasu
Arvostelukappale

keskiviikko 13. lokakuuta 2021

Lisi Harrison: Monster High

 

Melody muuttaa perheineen Beverly Hillsistä Oregon Salemin kaupunkiin. Melodyllä on edessään uusi alku uudessa koulussa, jossa oppilaat eivät hauku häntä, vaan tuntuvat pitävän häntä upeana kaunottarena. Ongelmia toki tulee vastaan lähes heti, sillä aivan kaikki eivät pidä siitä, että hän on koulun uusi oppilas. Lisäksi kaupungissa supistaan hirviöhavannoista ja niiden takia koulussakin joudutaan tekemään omituisia suojausharjoituksia hirviöiden varalta.
""Tämä muutto tekee hyvää meille kaikille. Kyse ei ole ainoastaan siskosi astmasta. Merston High on yksi Oregonin parhaista kouluista. Sen lisäksi tässä on kyse yhteyden luomisesta luontoon ja Beverly Hillsin pinnallisuudesta erkanemisesta""s.7
Monster High on Monster High -sarjan ensimmäinen osa.
Sarja kertoo Oregonin Salemissa asuvasta hirviöyhteisöstä, jonka nuoret käyvät Merston High -koulua ja joutuvat piilottelemaan todellista itseään joka ikinen päivä, ja kuuntelemaan tavisten hirviöpelkoa. 

Tässä ensimmäisessä osassa ääneen pääsee vuorotellen juuri kaupunkiin muuttanut tavistyttö Melody ja juuri luotu Frankie Stein. Molemmat etsivät paikkaansa uudessa koulussa. Toinen yrittää soputua uutena oppilaana ja toinen piilotella todellista luontoaan, vaikka ei missään tapauksessa niin haluaisi tehdä.

Kuvittelin jotenkin, että kirja kertoisi ihan hirviöille tarkoitetusta koulusta, jossa he saisivat olla ihan omana itsenään, mutta oli tämä kiinnostava näinkin. Kirjalla on mielenkiintoinen idea, ja sen sivuilta voi bongata monia tuttuja hirviöitä, vaikka heitä ei alkuun esitelläkään. Pienistä sinne tänne heitellyistä vihjeistä voi kuitenkin päätellä paljon, ja se oli ihan hauskaa. 

Kirja lähti mielestäni hitaasti liikkeelle, ennen kuin mitään kovin ihmeellistä tapahtui. Lähinnä kirja keskittyi muutamiin hahmoihin tutustumiseen, muotiin ja hahmojen arkeen. Vasta lopussa alkoi oikeasti tapahtua paljon kaikkea ja sitten kirja jo loppuikin, joten seuraavalla osalla onkin sitten enemmän hommaa jatkaa tuota kesken jäänytty juonikuviota.

Kirja oli ihan kelvollista luettavaa, mutta ei oikein minun makuuni. Odotin enemmän ehkä jotakin synkempää koulumaailmaa ja vähemmän näin yksinkertaista teinidraamaa. 


Monstr High, 2010
Buster Nordic, 2011
Suom. Sonja Lahdenranta
s.264 

maanantai 11. lokakuuta 2021

Eli Åhman Owetz: Kirjeystäviä

 

Malinin elämä saattaa näyttää siltä, ettei häneltä puutu mitään. Komea mies, hyviä ystäviä, kaunis maatalo, menestyneet lapset, ja mukavaa puuhailua ruokaa laittaen ja käsitöitä tehden. Todellisuudessa Malin suree parisuhdettaan, josta kaikki läheisyys on aikoja sitten loppunut, menetettyjä rakkaita lehmiä, ja turhilta tuntuvia kotihetkiä. Onneksi on kirjastoauto, joka saapuu joka toinen viikko tuoden mukanaan kirjoja, joiden sivuille kadota. 
Kirjastoautossa käy myös Erik, joka yllätyksekseen löytää erään kirjan välistä paperin, jonka omistaja varmasti kaipaa sen henkilökohtaista sisältöä takaisin. Paperille kirjoitetut surumieliset sanat saavat Erikin mielenkiinnon heräämään ja hän haluaa tietää kuka on tuo nainen niiden takana. 
"Joka kerta, kun kävin mielessäni läpi mitä osasin, vastauksena olivat samat asiat. Vanhanaikaiset asiat, joista tuskin oli hyötyä muualla kuin kotona. Ruuanlaitto, leipominen, käsityöt, vihannesten kasvatus. "Huushollaaminen" tuskin oli sitä, mitä työhakemukseen kirjoitettiin, sen minäkin tajusin."s.81
Kirjeystäviä on pieneen maalaiskylään sijoittuva ihatuttavan tunnelmallinen kirja.
Vaikka kirjassa onkin rakkaustarina, se ei ole lainkaan höttöä, eikä pinnallinen. Siitä löytyy paljon paljon muutakin. Se on tarina noin 50-vuotiaasta Malinista, jolla on periaatteessa asiat todella hyvin. Tiedättehän, katto pään päällä yms. Mutta kuitenkin kaikki tuntuu tyhjältä ja hän havahtuu siihen, ettei elä ehkä aivan omaa unelmaansa. Kirjeystäviä onkin kaunis tarina siitä, miten vielä keski-iässäkin kannattaa tarttua unelmiinsa, ja elää täysillä. 

Kirjassa seurataan myös Erikin elämää, sillä kertojina vuorottelevat Malin ja Erik. Myös Erik on kiinnostava hahmo, etenkin pidin hänen harrastuksestaan. Kuitenkin Malinin tarina pääsi parrasvaloihin, ja Erik pysyi hieman etäisempänä hahmona. Tämä vuorottelu kahden kertojan välillä toimi kuitenkin loistavasti. Lukijalle se paljasti niin paljon enemmän, kuin olisi ollut mahdollista vain Malinin näkökulmasta kerrottuna. 

Pidin kirjasta kovasti. Siitä välittyy ihana maaseudun tunnelma, sellainen vanhanaikainen ja pullan tuoksuinen, vaikka ihan nykypäivään tämä sijoittuu Tindereineen ja Helly Hansen -puseroineen. Erityisesti ilahduin siitä, että joulukin oli mahtunut tarinaan. Yllättäen eteeni tuotu joulun tunnelma käsitöineen, joulumyyjäisineen ja pikkuleipineen oli ihana yllätys.


Kirjeystäviä, (Brevvännerna, 2019)
HarperCollins Nordic, 2021
Suom. Meri Ala-Tauriala
Kannen suunnittelu: Lisa Krebs
s.389
Arvostelukappale

torstai 7. lokakuuta 2021

Christian Rönnbacka: Ruska

 

Komisario Antti Hautalehto on jo pitkään suunnitellut vaellusretkeä Lappiin. Kun loma viimein koittaa ja matka Larsin kanssa on alkamassa tulee suunnitelmiin suuri muutos. Hautalehto määrätään työtehtäviin ja loma saa jäädä. Matka tosin suuntaa silti Lappiin, jossa Hautalehdon on määrä toimia oppaana kiinalaiselle miljardöörille ja tämän seurueelle.
Matka ei tietenkään suju rauhallisesti vaan Hautalehto on pian keskellä ehkä elämänsä vaarallisinta seikkailua.
"Kyllä hyvä rinkka yhden miehen iän ja hänen harvakseltaan tapahtuvat retkensä kestäisi. He olivat kulkeneet yhdessä 20 vuotta ja kulkisivat vielä monta lisää."s.17
Ruska on Hautalehto -sarjan kahdeksas osa.
Olen vetkutellut Ruskan aloittamista, vaikka Hautalehto -sarja on yksi mieluisimmista dekkarisarjoista, joita luen. Kirjalla on kaunis nimi ja Lappiin sijoittuva tarina innostaa, mutta kirjan takakannesta ja ensimmäisistä sivuista saa sellaisen käsityksen, että nyt mennään toiminta edellä ja luvassa on räiskintää. Sellainen ei ole aivan minun tyyliäni. Mutta kuitenkin haluan tietää miten Hautalehto pärjäilee, joten viimein luin tämänkin.

Onneksi Rönnbackan kirjoitustyyli on vetävä, lapin luonto kaunis ja Hautalehto kiinnostava hahmo, sillä juoni oli juuri niin kaukana omasta mukavuusalueestani, kuin Lappi on Porvoon poliisiasemasta. Räiskintää ja toimintaa löytyy enemmän kuin tarpeeksi, ja lapinreissun olisin tehnyt mieluummin muussa seurassa. Onneksi sentään se pieni huumorin pilkahdus löytyy myös tästä kirjasta, ja Hautalehto on oma itsensä. Tuttuja ja turvallisia elementtejä siis löytyy tästäkin osasta. 

Täytyy kyllä myöntää, että hautalehto loistaa myös tällaisena toimintasankarina, ja vaikka kaipasinkin takaisin perinteisiin murhiin ja Hautalehdon kollegoiden pariin, oli tämä ainakin vaihtelua, eikä sarjaa voi syyttää kaavoihin kangistumisesta. Kirjan lopussa onkin niin hurjaa meininkiä ja cliffhangereita, että en uskalla edes miettiä mitä kaikkea hautalehdolle ehtiikään sarjan edetessä vielä tapahtua. 


Ruska
Bazar, 2020
Kannen suunnittelu: Jussi Jääskeläinen
s.286

lauantai 2. lokakuuta 2021

Marvi Jalo & Merja Jalo: Iki-ihana Jekku

 

Aino ja Isla saavat hoitaa pientä Aksua, koiranpentua. Ongelmia kuitenkin ilmenee kun pihapiirin vanhemmat tytöt ovat kateellisia ja alkavat tehdä kiusaa. 
Aino ja Isla yrittävät parhaansa. Onneksi he saavat avukseen myös Riken, jonka he apaavat puistossa taluttamassa upeaa ja niin tottelevaista Jekkua, samojedinkoiraa. 
"-Meidänkin pitää opettaa Aksua tottelevaisemmaksi, Aino huomauttaa. -Ei Aksu meitäkään aina kuuntele."s.19
Iki-ihana Jekku on toinen osa Unelmakoirat -sarjasta.
Sarja kertoo Ainosta ja Islasta, innokkaista kaveruksista, jotka rakastavat koiria. Harmikseen heillä ei kummallakaan ole omaa koiraa, mutta naapurustossa asuvaa Aksua onneksi saa hoitaa. 

Iki-ihana Jekku on helppolukuinen, melko lyhyt, mutta hyvin vauhdikas kirja. Se sopii hyvin perheen pienemmille koirafaneille. Esimerkiksi ensimmäisten itse luettavien kirjojen joukkoon tämä saattaa sopia mainiosti, sillä juonessa tapahtuu koko ajan jotain, joten se innostaa jatkamaan, vaikka lukemisen kanssa olisi vielä hidasta. Tarinan ohella kulkee Reija Kiisken veikeä mustavalkokuvitus. 

Kirjassa puhutaan koiranomistamisen vastuusta ja vaikeuksista, mutta hyvin pintapuolisesti, sillä pääpaino on vauhdikkaissa tapahtumissa. Kirjassa ehditään kokea jännittäviä tilanteita ja naapureiden välistä draamaa, mutta myös hauskoja hetkiä esimerkiksi vaahtokylvyssä. 

Mukavaa, että Jalon Siskokset kirjoittavat koirasarjaa myös perheen pienemmille, tästä onkin sitten koirainnostuksen saatuaan helppo jatkaa hiukan vanhemmille suunnatun Jesse-sarjan pariin. 


Iki-ihana Jekku
KVALITI, 2021
Kuvitus: Reija Kiiski
s.68
Arvostelukappale

tiistai 28. syyskuuta 2021

Leïla Slimani: Kehtolaulu

 

Myriam ja Paul palkkaavat lastenhoitajan pienille lapsilleen, sillä kumpikin haluaa olla mukana työelämässä. He löytävät upean, ahkeran Louisen, joka tuntuu kiireisen arjen keskellä korvaamattomalta. Louise hoitaa kaiken, ja on pian mukana lähes jokaisessa arjen hetkessä. Louise alkaa muistuttaa päivä päivältä enemmän perheenjäsentä, ainakin omasta mielestään, mutta kun Myriam ja Paul viimein alkavat ymmärtää, että Louisen omistautuneisuus työlleen on ehkä hiukan liikaa, on jo liian myöhäistä. 
"Sitten saapuu Louise. Kertoessaan tuosta ensimmäisestä haastattelusta Myriam kehaisee, että asia oli sillä selvä. Kuin rakkautta ensi silmäyksellä. Hän korostaa etenkin sitä, miten hänen tyttärensä käyttäytyi. "Mila valitsi hänet", Myriam mielellään korostaa."s.25
Kehtolaulu on Goncourtilla palkittu romaani, jonka aihe on karmaisevan raaka. Viattomat pienet lapset on täysin lastenhoitajan armoilla, joka alkuun vaikuttaa niin rakastavalta. Mitään pahaa ei voisi ikinä tapahtua kun tarkkaavainen ja lapsia rakastava Louise on paikalla. Mutta entä sitten kun tuon lastenhoitajan pinna lopulta katkeaa? 

Kehtolaulu on palkittu, kehuttu ja menestynyt romaani, mutta minä en siitä pitänyt. Luin kirjan loppuun ainoastaan siksi, että se on niin lyhyt ja nopealukuinen. 

Ensimmäinen asia josta en pidä, löytyy heti ensimmäiseltä sivulta. Siinä nimittäin kerrotaan heti miten kaikki tulee päättymään. Tällainen tyyli ei miellytä minua, siksi en esimerkiksi ole erityisemmin pitänyt kirjoista Jumalat juhlivat öisin tai Carrie. Se, että heti alussa kerrotaan miten kaikki päättyy, vie odottamisen ja yllätyksellisyyden aika lailla mennessään. 

Raakuudet läväytetään siis heti ensimmäisillä sivuilla lukijan kasvoille, eikä se ole kaunista. Sitten keskitytäänkin loppu kirjan ajan tapahtumiin ennen tätä karmaisevaa veritekoa. Jännitys ja odotuksen tunne oli kuitenkin mennyttä, enkä löytänyt kirjasta oikeastaan mitään kiinnostavaa. Hahmot tuntuivat kaukaisilta, sillä heihin en löytänyt minkäänlaista samaistumispintaa, enkä myöskään pitänyt heitä kiinnostavina tai mukavina. Nämä ikävät hahmot veivät viimeisetkin kiinnostuksen rippeet.

Karmiva ja ahdistava kirja on alusta loppuun, sillä lukija tietää miten tulee käymään. Sitten vain luetaan ja nähdään miten tarina etenee kohti kamalaa päätepistettä, eikä voi tehdä mitään auttaakseen noita pieniä viattomia lapsia. Ilmassa ei missään vaiheessa ole edes pientä tunnetta siitä, että kaikki voisi vielä järjestyä. Toivoton ja synkkä tarina näiden kansien välistä siis löytyy, mutta minusta ei mitenkään hyvällä tavalla. 


Kehtolaulu, (Chanson douce, 2016)
WSOY, 2018
Suom. Lotta Toivanen
s.237

keskiviikko 22. syyskuuta 2021

Ruth Rendell: Kerro, kerro kuvastin

 

Teddy Grex on elänyt ankean lapsuuden ja kasvanut yksinäiseksi, kauneutta kaipaavaksi nuoreksi mieheksi. Eräänä päivänä hän törmää unelmiensa naiseen. Francine Hill on kaunein nainen jonka hän on nähnyt. Tuolla upealla ilmestyksellä on kuitenkin äitipuoli, joka vartioi tytön jokaista liikettä, eikä Teddyä oteta vastaan lempeästi. 
Teddy päättää pelastaa Francinen, vain saadakseen hänet itselleen. 
"Kuka hänen tovereistaan amiraaliperhosen nähdessään kuvittelisi mustalla, sametinpehmeällä siivellä levittäytyvää pitkää punaista juovaa vereksi, jota oli pirskahtanut perhosen siipeen murhatun naisen haavasta?"s.121
Kerro, kerro kuvastin on Lontooseen sijoittuva psykologinen trilleri, joka johdattaa lukijan monen vastanmielisen hahmon elämään ja ajatuksiin. 

Kirjan hahmoista ei ole helppo löytää samaistuttavia tai edes siedettäviä hahmoja. Kurjuutta, kamaluutta, sekopäisyyttä, itsekkyyttä ja monenlaista muuta inhottavaa löytyy oikeastaan kaikkien hahmojen luonteista. Kaikkien näiden inhottavien hahmojen keskellä pyörii toki tuo sadun upea prinsessa, lempeä ja hyvä, mutta kuitenkin hänkään ei herätä samaistuttavia tunteita. 

Kirjan takakannessa lupaillaan goottilaista kauhutunnelmaa, ja kyllähän sellaista hivenen löytyy. Omituiset hahmot, etenkin Teddy, upea kartano, hyytävä tunnelma ja murhat, joiden tutkintaan ei poliiseja juuri sotketa, luovat jännittävää ja salaperäistä tunnelmaa.

Kirjassa ehtii tapahtua monenlaista. Siinä seurataan yllättävän monen hahmon elämää ja pieniä sivujuonia, mutta lopulta mikään näistä ei ole turha, sillä Rendell ehtii kutoa kaikki palat yhteen ennen yllättävää loppua. 

Pidin kirjasta ja sen hyytävästä tunnelmasta, omituisuuksista ja yllättävistä tilanteista. Silti kirja ei jaksanut koko ajan innostaa. Välillä tuntui, että joitakin ajatuksia toistettiin liian monta kertaa. Muutenkin tuntui välillä siltä, ettei lukeminen etene juuri lainkaan ja ajatukset harhailivat pois kirjasta. Tätä tapahtui sellaisissa kohtauksissa jotka kesken kirjaa tuntuivat sinne kuulumattomilta, vaikkakin lopussa ymmärsi kaikkien kohtausten tärkeyden. Ehkä olisin kaivannut myös jonkinverran normaaleja arkisia tilanteita ja hahmoja, jotka nyt puuttuivat.


Kerro, kerro kuvastin,(A Sight for Sore Eyes, 1998)
Gummerus
Suom. Marja Luoma
s.464

maanantai 20. syyskuuta 2021

Henry Aho: Tutkimattomilla vesillä

 

Roni on poika, joka viihtyy mökillä, veden äärellä. Hän kirjoittelee mielellään tarinoita. Roni joutuu ottamaan aika rauhallisesti, vaikka luonne halajaa seikkailuja. Hän on nimittäin ollut pienempänä onnettomuudessa, jonka takia liikkuminen ja puhuminen ei ole enää kovin helppoa. 
Eräänä päivänä Roni kuitenkin päättää lähteä etsimään vaarin vanhaa katiskaa. Hän päätyy myrskyn kautta pienelle saarelle ja kuvittelee jo olevansa tuhon oma, kunnes pajukaaren takaa näkyy jotakin ja Roni päätyy aivan toisenlaiseen maailmaan, Hukkuneiden laaksoon.
"Kun Roni avasi silmänsä, hän ei voinut uskoa, että oli vieläkin Uppeluksessa. Hän oli ajatellut, että jos unessa nukahtaa, herää pakostakin oikeassa maailmassa. Siellä hän silti oli, kovalla patjalla vanhassa narisevassa talossa. Alakerrasta kantautui iloista puhetta ja vastaleivotun leivän tuoksua."s.48
Tutkimattomilla vesillä aloittaa Hukkuneiden laakso -nuortensarjan.
Pidän merille ja saaristoon sijoittuvista tarinoista. Myös merirosvojutut innostavat. Niinpä odotin innolla tämän sarjan aloittamista. 

Roni on mainio päähenkilö, ja on hienoa, että tarinalle ei ole valittu tällä kertaa täysin tervettä sankaria, sillä on varmasti paljon lapsia, jotka voivat samaistua Roniin. Oli ilo lukea pojan seikkailuista, jotka onnistuvat, vaikka hänellä onkin vammoja onnettomuuden jäljiltä. Myös pojan kirjoitusharrastus on otettu hyvin mukaan tarinaan. Tarinoita kirjoittamalla kuka tahansa saa seikkailla, vaikka ei siihen fyysisesti pystyisikään. 

Tapahtumat alkoivat vauhdilla ja niitä oli runsaasti. Vauhtia, vaarallisia tilanteita, kiinnostavia hahmoja, meriseikkailua ja hiukan jotakin pientä romantiikan tapaistakin oli tarjolla. Kirja ei ole pitkä, eikä teksti monimutkaista, joten ala-asteikäisille lukijoille tämä varmaan on suunnattu. 

Pidin monista asioista kirjassa. Etenkin meriseikkailusta ja siitä, että kirjan hahmot eivät ole täydellisiä kiiltokuva ihmisiä, vaan ongelmia ja vammoja löytyy. Tarina ei kuitenkaan kulkenut kovin jouhevasti. Runsaista tapahtumista huolimatta kirja ei missään vaiheessa imaisuut minua mukaansa. Henkilöt jäivät kovin etäiseksi, ja tarina hiukan töksähdellen eteneväksi. 


Tutkimattomilla vesillä
Reuna, 2017
Kannen piirros: Sonja Kinnunen
s.119

torstai 16. syyskuuta 2021

Marie Bengts: Murha maalaisidyllissä

 

Eneby on pieni kylä, jossa kaikki tuntevat toisensa, ja jossa juoruista huolimatta säilytetään salaisuuksia. Hannah Lönn, ompelijatar Tukholmasta, saapuu kylään tätiään tapaamaan. Hän tempautuu heti kylän salaisuuksien ja draaman joukkoon, sillä kylässä tapahtuu murha. Eräs hieman liiankin avulias nainen, Asta Grankvist löydetään murhattuna, eikä Hannah voi olla puuttumatta selvitystyöhön, sillä jokaisella kyläläisellä tuntuu olevan asiasta jotakin tietoa. 
"Ja tuossa - suurella vadilla - oli kasapäin kuohkeita vaniljasydämiä. Ne olivat miltei hävyttömän suuria ja komeita, ja päällä oli reilusti tomusokeria. Vaniljasydämet oli leivottu suussa sulavasta voitaikinasta ja täytetty ihanan paksulla, keltaisella vaniljakiisselillä."s.32
Murha maalaisidyllissä johdattaa lukijan Ruotsiin 1950-luvulle.
1950-luvun asenteet, vaatteet, arki, ruoka, kaikki sulassa sovussa pääsevät esiin tässä dekkarissa, jossa pituutensa ansiosta ehditään kuvailla ihmisten elämää ja ajatuksia varsin runsaasti. 

Minua aina hiukan epäilyttää tarttua dekkariin, jossa sivuja on enemmän kuin 400. Jotenkin kaikki sitä pidempi tuntuu dekkareissa usein jaarittelulta. Tämän kirjan halusin siitä huolimatta lukea, sillä 50-luku ja maalaisidylli vetivät puoleensa. 

Päätähuimaavaa vauhtia ei ole luvassa, vaan murhaa selvitellään rauhalliseen tahtiin, tutustuen kyläläisiin ja mahdollisiin motiiveihin. Henkilöitä onkin valtavasti ja tietysti kaikki yhtälailla epäilyttäviä. 

Viihdyin kirjan parissa ja nautin sen verkkaisesta etenemisestä, arjen kuvaamisesta ja muodista. Tosin jos olisin tiennyt kuinka houkuttelevia herkkuja kirjassa syödään, olisin varautunut ja yrittänyt leipoa suussa sulavia vaniljasydämiä jo ennen kirjaan tarttumista, sillä houkutukselta ei voi välttyä kirjaa lukiessa. 


Murha maalaisidyllissä, (En sax i hjärtat, 2017)
Bazar, 2018
Suom. Ulla Lempinen
s.541

torstai 9. syyskuuta 2021

Mariel Pietarinen: Auringonsäteisiin kadonnut

 

Lomasaarelle on viimein tuotu hevosia. Linda ja kaverit ovat aivan innoissaan, sillä saarella järjestetään heti hevosleiri ja he pääsevät osallistumaan järjestelyihin ja tietysti myös mukaan ratsastamaan.
Lindan ja Joonatanin välillä on hieman eripuraa. Linda päätyy pohtimaan tilannetta monesti yksin, mutta tempautuukin menneisyyteen. Monet asiat haamutyttö Marianin menneisyydestä alkavat selvitä Lindalle. 
"Joonatanin ja Susannen isä Arto oli säilyttänyt päiväkirjaa visusti omissa kätköissään, mutta nyt Lindasta tuntui, että hän halusi taas upota Marianin tarinaan. Hän halusi lukea kirjan uudestaan läpi sen lomaviikon kunniaksi, jolloin hän oli kuullut kartanontyttären tarinasta ja sotkeutunut siihen itsekin pysyvästi."s.39
Auringonsäteisiin kadonnut on Kavionjälkiä sydämessä -hevossarjan viides ja viimeinen osa.
Hieman haikein mielin aloitin lukemaan tätä sarjan viimeistä kirjaa. Niin mieluusti näiden kaverusten parissa viettäisi vielä monen kirjan ajan. 
Kirjan ei käsittääkseni ollut tarkoitus olla sarjan viimeinen osa, mutta se sopii sellaiseksi oikein hyvin, sillä sen loppu on kaunis ja jättää lukijalle paljon tulkinnan varaa, mutta ei kuitenkaan jätä juonta mitenkään häiritsevästi kesken.

Kirja oli jälleen ihana sekoitus arkista menoa, jännittävää ja yliluonnollista seikkailua, rakkautta, draamaa, hupailua ja tietysti hevostelua. Yliluonnollisia asioita lähestyttiin taas uudella tavalla. Onkin hauskaa vaihtelua, millä kaikilla tavoilla Linda pääsee tutustumaan menneisyyteen ja tapaamaan haamuja, niin tuttuja kuin uusiakin. Juoni pysyy näin yllättävänä ja raikkaana jokaisessa osassa. 

Nyt näin viimeisen osan luettuani täytyy sanoa, että sarja on taidokkaasti tehty. Hahmot ovat huolella suunniteltuja, ja kaikilla on ihastuttava oma persoona. Jokaisessa kirjassa on oma tarinansa, mutta ne kannattaa ehdottomasti lukea järjestyksessä, sillä aiempien osien juonenkäänteistä puhutaan muissa osissa ja ne liittyvät suuresti muiden osien tarinoihin. 


Auringonsäteisiin kadonnut
KVALITI, 2017
Kansikuva: Laura Kunnas
s. 301

lauantai 4. syyskuuta 2021

Elina Halttunen: Saaressa kaikki hyvin

 

Marian vanhemmat ovat kiireisiä. Teatteri vie kaiken ajan, eikä lapselle tunnu jäävän aikaa. Niinpä Maria viettää lähes kaiken aikansa isovanhempien luona. Saaressa on ihana mökki, jonne kesäisin pääsee serkkujen kanssa. Lapsuudesta jää paljon muistoja, hyviä, huonoja ja niitä joiden tarkoituksen ymmärtää vasta varttuessaan. 
"Äiti oli tullut käymään syntymäpäivänäni Månvikissä, kun olin täyttänyt kuusi. Se antoi kirjapaketin, jäi syömään kakkuakin ja juomaan kahvia. Mutta sitten se taputti poskelle, käski olemaan reipas ja isoisä vei sen linja-autopysäkille Porvoon tielle. Sen piti ehtiä seuraavaksi päiväksi filmaukseen jonnekin päin Suomea."s.56
Saaressa kaikki hyvin kuvaa erään suvun monipuolista ja salaisuuksien täyteistä elämää. Maria on jo aikuinen, odottaa serkkuaan kylään saareen, jossa niin monet lapsuuden kesät on vietetty. Odotellessaan muistot vievät mennessään. Palataan Marian lapsuuteen ja muistoihin, jotka aukeavat pikkuhiljaa, kun Maria kasvaa ja ymmärtää yhä enemmän aikuisten salaisuuksista, joita on sattumalta kuullut ja nähnyt, mutta jotka eivät ole lapsen maailmassa tarkoittaneet mitään ihmeellistä. 

Saaressa kaikki hyvin on tunnelmallinen kesäkirja. Vuosikymmenten kauniit ja välillä kamalatkin muistot herättävät eloon muisteltavat aikakaudet. Pienet yksityiskohdat tekevät niin miljööstä, kuin hahmoistakin eläväisiä ja kiinnostavia. Kiinnostavaksi kirjan teki myös mukavan erilainen tapa lähestyä näitä perhesalaisuuksia. Lapsen ajatukset ja tunteet ovat uskottavia ja paljastavat perheen salaisuudet pikkuhiljaa sitä mukaan kun ikää ja ymmärrystä kertyy. 

Saaressa kaikki hyvin on juuri sopivaa kesälukemista. Kauniisti kirjoitettu nostalginen tarina vie mennessään, vaikka kirjan juoni ei ole oikeastaan edes vauhdikas, vaan siinä upotaan rauhallisesti muistoihin.

En tiedä olisinko tähän kirjaan koskaan törmännyt ellen olisi erään kirppiskauppiaan pöydästä ostanut erästä toista kirjaa. Kun kauppias esitteli minulle tämän kirjan ja hehkutti kuinka hyvä se on, oli uteliaisuus herätetty ja kirja lähti mukaan. Tämän kirjan luettuani uskallan kokeilla tulevaisuudessa myös kirjailijan toista kirjaa Syysvieraita, joka tavallaan jatkaa tässä kirjassa esiintyvän suvun tarinaa. 


Saaressa kaikki hyvin
Teos, 2009
Graafinen suunnittelu: Jenni Saari
s.289

perjantai 27. elokuuta 2021

K. K. Alongi: Pakenijat

 

Jade herää junanvaunusta. Hätäännys iskee. Miksi hän on taas junassa? Onko kaikki muut ympärillä kuolleita? Jade ei tiedä minne on matkalla, eikä mitä muille seurueesta on tapahtunut. Viimeinen asia jonka hän ehti nähdä oli palava talo, sitten helikopteri saapui ja vei hänet mukanaan.
""Ei tää voi loputtomiin olla tällaista", Tomi sanoo. "Meidän täytyy uskoa, että joskus tää loppuu.""s.76
Pakenijat on kolmas ja viimeinen osa dystooppisesta Kevätuhrit -jännitystrilogiasta.
Sarjasta tuttu toiminnallinen ja vauhdikas meno jatkuu myös tässä viimeisessä osassa. Kuolemanaallosta ei edelleenkään ole kuin viikkoja aikaa, eikä tämä sarjan päätöskään vie aikaa paljoa eteenpäin. 

Jännitystä ja uusia käänteitä mahtuu mukaan paljon, vaikka monia vanhojakin asioita oli selvittämättä. Liian täyteen ei kirjaa ole kuitenkaan laitettu, vaan juoni kuljettaa kaikkia tapahtumia sujuvasti eteenpäin. Lopulta läheskään kaikkeen ei saada vastausta, eikä asioita selitetä puhki, mutta silti kirjan luettua ei tullut sellaista oloa, että sarja olisi jäänyt kesken. 

Tähän viimeiseen osaan oli tuttuun tapaan laitettu myös hiukan henkilöiden välistä draamaa, mutta uutena asiana oli myös enemmän tuota ihastumista, kun aikaisemmin on ollut lähinnä eripuraa henkilöiden välillä. Tunneasiat jäävät tosin taka-alalle.  Minusta on kuitenkin hyvä, ettei tätä sarjaa olla tungettu täyteen rakkautta ja draamaa. Pidän toki sarjoista, joissa tätä tunnepuolta käsitellään paljon, mutta tällainen selkeästi toiminnallinen sarja oli mukavaa vaihtelua. 

Tämä sarjan lopetus herätti monenlaisia tunteita ja arvailuja siitä mitä tapahtui ja mitä tulee tapahtumaan. Tavallaan pidin kirjan lopusta paljon. Se oli omalla tavallaan samaan aikaan kaunis ja kamala. 

Lue myös: Kevätuhrit ja Ansassa.


Pakenijat
Otava, 2018
Kansi: Timo Numminen
s.334

maanantai 23. elokuuta 2021

Anu Joenpolvi: Poutaa ja perunankukkia

 

Liina irtisanoutuu työpaikastaan ja päättää kokeilla joakin ihan erilaista. Hän muuttaa kesäksi mummulaan, jossa lapsuuden kesät on viettety. Talo on tyhjillään mummun kuoleman jäljiltä, eikä tavaroita ole vielä käyty läpi. Siinä on loistava syy asettua taloksi, vaikka äiti murehtii tyttärensä työtilannetta. Työtilanne korjaantuu vauhdilla, ja muutenkin Liina solahtaa kylän arkeen nopeasti.
"Saavuin Rantakylään muuttokuormineni alkuillasta. Oli koulujen päätösviikonloppu ja kylätien varrella liikkui nuoria mopoineen ja jalkapatikassa pieninä ryhminä vapaudesta ja alkavan kesän odotuksesta huumaantuneina."s.43
Poutaa ja perunankukkia on ensimmäinen osa maalaisromanttisesta Rantakylä -sarjasta.
Olen viime vuosina innostunut etenkin kesäisin lukemaan maalaisromantiikkaa. Niinpä olin iloinen kun kuulin aivan uuden sarjan alkavan. 

Poutaa ja perunankukkia on lukemistani maalaisromattisista kirjoista kevyimmästä päästä. Kirja on lyhyt ja nopeasti etenevä. 
Perinteiseen tapaan Liina on sinkku ja törmää pienessä kylässä mitä kiinnostavimpiin sulhasehdokkaisiin. Tämän lisäksi löytyy ne juoruavat naapurit ja muut uteliaat kyläläiset. Romantiikkaa riittää. Maalaistunnelmia sen sijaan olisi kirjaan mahtunut mielestäni enemmänkin. 

Poutaa ja perunankukkia onkin mukavan kevyttä ja harmitonta kesälukemista. Juonenkäänteet eivät ole päätähuimaavan yllättäviä, mutta silti juoni on menevä ja koukuttava. 

Liina vaikuttaa päähenkilönä mukavan päättäväiseltä hahmolta, mutta loppujen lopuksi häneen ehdittiin tutustua aika pintapuolisesti.


Poutaa ja perunankukkia
Karisto, 2021
s.212
Ennakkokappale saatu

sunnuntai 15. elokuuta 2021

Anna James: Tilly ja kirjamatkaajat

 

Tilly asuu kirjakaupan yläkerrassa isovanhempiensa kanssa. Äiti katosi jo vuosia sitten, isästä hän ei tiedä mitään. 
Tilly viettää päivänsä mielellään taianomaisessa kirjakaupassa lukemiseen uppoutuneena, sillä suosikkikirjojen hahmojen, seurassa aika kuluu huomattavasti leppoisammin kuin oikeiden ystävien, joiden kanssa tilanne on muuttunut kovin mutkikkaaksi. 
Eräänä päivänä asiat muuttuvat kummalisiksi myös kirjakaupassa. Vihervaaran Anna ja Ihmemaan Liisa tupsahtavat yllättäen oikeasti paikalle, ja Tilly oppii, että joidenkin ihmisten, kuten hänen on mahdollista matkata kirjoissa ja niiden huimissa seikkailuissa. 
""Kaikki parhaat kaverit eivät varmaan ole samasta muotista", vaari aloitti varovaisesti. "Joskus kaveriksi päätyy joku aivan odottamaton tyyppi. Kavereiden pitäisi tuoda toisistaan esiin parhaat puolet eikä suinkaan olla toistensa kopioita. Jonkun kanssa sinä taatusti sovit loistavasti yhteen.""s.17
Tilly ja kirjamatkaajat on ensimmäinen osa Pages & Kumppanit -sarjasta.
Tilly ja kirjamatkaajat on kaikin tavoin kaunis kirja. Kannen kuva on upea ja kultaiset koristukset viimeistelevät sen. Sisältä löytyy myös kauniita mustavalkoisia kuvia, jotka täydentävät tarinaa. Muutenkin kirjan sivuille on tehty yksityiskohtia, jopa fontti muuttuu välillä juoneen sopivaksi. Kirja onkin ilo silmälle. 

Pelkkään kauniiseen ulkonäköön ei tarvitse tyytyä, sillä itse tarina on myös loistava. Jo ensimmäisen lauseen luettuani tiesin piteleväni käsissäni kirjaa, jonka miljööstä tulisin pitämään paljon. 
Kirja tarjoaa kauniin, lämpimän, mielikuvituksellisen ja helppolukuisen seikkailun täynnä kirjoja, ystävyyttä, jännittäviä tilanteita ja herkkuja tunnelmallisessa kirjakaupassa.

Kirjan sivuilla päästään tutustumaan monen klassikkoteoksen hahmoon, kuten Vihervaaran Annaan ja Ihmemaan Liisaan. Itse en ole kyseisiä teoksia lukenut, mutta se ei tätä kirjaa lukiessa haittaa. Mielenkiinto kyseisiä kirjoja kohtaan tosin heräsi, sillä olisi kiinnostavaa lukea tässä kirjassa seikkailevista hahmoista heidän omissa maailmoissaan. Eniten pidin kuitenkin kirjan omista hahmoista, sillä kaikki kirjassa seikkailevat tyypit ovat hyvin suunniteltuja ja heidän tarinoita lukee ilolla. 


Tilly ja kirjamatkaajat, (Tilly and the Bookwanderers, 2018)
HarperCollins Nordic AB, 2021
Suom. Marja Helanen
Kuvitus: Paola Escobar, 2018
s.385
Arvostelukappale

torstai 12. elokuuta 2021

Maami Snellman: Merena ja lumottu peili

 

Merenalla ei juurikaan ole ystäviä. Koulussa kaikki tuntuvat niin erilaisilta kuin hän. Onneksi sentään isoäiti Fina on mahtava ihminen, jonka kanssa Merena mieluusti viettää aikaansa. 
Kun Merenan kesäloma alkaa, Fina kuolee. Merena on murtunut, sillä hänen parasta ystäväänsä ei enää ole. Merena saa perintönä upean peilin, ja sitten alkaakin tapahtua kaikkea omituista. 
pian Merena löytää itsensä menneisyydestä. Hän on jotenkin siirtynyt vuoteen 1941 ja hänen on selvitettävä jokin mysteeri, jonka takia on mentävä pelottavaan ränsistyneeseen kartanoon. 
"Merena tarttui kolkuttimeen. Siitä lähti kumea ääni. Hän kuulosteli hengitystään pidättäen, alkaisiko oven takaa kuulua laahustavien askelten ääni."s.75
Merena ja lumottu peili tarjoaa aikamatkan vuoteen 1941. Miltä näyttää tuon ajan Suomi nykyajasta matkanneen lapsen silmin? Luvassa on hauskoja tilanteita, kun puhetyyli, vaatetyyli, käytöstavat ja arki onkin yllättäen hyvin erilaisia. 

Merena ja lumottu peili ihastutti heti upealla kansikuvallaan. Ränsistyneet kartanot kun lumoavat tämän lukijan aina. Ilokseni tuonne kansikuvan upeaan kartanoon päästiin tutustumaan jännittävän seikkailun merkeissä. 

Merena on hahmo, jolla on mahtava luonne. Omaa tietään kulkeva Merena, joka sanoo omat mielipiteensä, ja joka pitää ihastumista ihan pöhköpattien puuhana on hahmo, jonka seikkailuista ja ajtuksista lukee mielellään. Kun hänen seuraansa lisätään vielä hiukan jänishousu Eino, on koossa mitä mainion parivaljakko suuren mysteerin selvittämiseen. 

Vaikka kirjan juonessa onkin monia surullisia teemoja, kuten kuolema ja sota, on kirjan vire silti iloinen ja hauska. Helppolukuinen kirja tarjoaa seikkailun, joka on sopivassa suhteessa jännittävä, hauska ja hitusen opettavainen. kaikkea kivaa pientä voi nimittäin oppia 1940-luvun elämästä ja arjesta. 


Merena ja lumottu peili
Kvaliti, 2021
Kansi: Laura Palmroth
s.140
Arvostelukappale

perjantai 6. elokuuta 2021

Cheryl Strayed: Villi vaellus

 

26-vuotias Cheryl lähtee hurjalle vaellusmatkalle. Hän päättää kävellä Meksikon rajalta Kanadan rajalle ulottuvaa vaellusreittiä sadan päivän ajan. Kokonaan hän ei siis tuota pitkää reittiä kulje, mutta yli 1700 kilometriä kuitenkin. 
Cheryl kokee nuorena monia vastoinkäymisiä, ja lopulta äidin kuolema syöksee hänet kierteeseen, josta ei tunnu olevan ulospääsyä. Lopulta hän kuulee Pacific Crest Trailista ja päättää lähteä matkalle, joka toivottavasti selvittäisi hänen ajatukset. 
"Avasin rinkan lokerot ja tyhjensin sen heitellen tavarat yksitellen sängylle. Karistin tyhjäksi myös muovikassit ja jäin tuijottamaan tavarakasaa. Tätä kaikkea kantaisin mukanani seuraavat kolme kuukautta."s.57
Villi vaellus on kirja, josta olin aivan innoissani vuosia sitten kun löysin sen. Ajattelin sen olevan mielenkiintoinen seikkailu, joka inspiroisi. Ostin tämän sinä vuonna, kun tämä pokkaripainos on otettu, eli 2015. Siitä lähtien tämä kirja on vain odottanut hyllyssäni, eikä ole saanut lukuvuoroaan, vaikka silloin kuusi vuotta sitten olin aivan innoissani. Silloin olin itse noi 20-vuotias ja ajattelin, että kiva kun päähenkilökin on lähes saman ikäinen. Nyt olikin viimein aika ottaa kirja hyllynlämmittäjähaasteeseen ja lukea se.

Ensimmäinen iloinen yllätys oli se, ettei kirjan päähenkilö ollutkaan 22-vuotias kävellessään tuon matkan, vaan 26. Eli pääsin sittenkin tälle jännittävälle vaellukselle suunnilleen oman ikäiseni päähenkilön matkassa. 

Villi vaellus on vaellustarina, jonka on kirjoittanut vaeltaja itse. Kiinnostavinta on kuitenkin se, ettei Cherylillä ollut juurikaan kokemusta vaeltamisesta, tai sen ihmeellisempää tietoa erilaisista vaellustarvikkeista tai niiden käytöstä. Kirja onkin rohkean ja itsenäisen naisen tarina, joka ei kaunistele tapahtumia. 

Vaellusta ja sen raskaita vaiheita kuvataan paljon ja aidosti. Lukija saa varsin hyvän kuvan matkasta ja sen etenemisestä. Mukaan mahtuu kuitenkin myös paljon muuta. Cherylin menneisyydestä puhutaan kattavasti, ja lukijalle luodaan kuva naisesta, joka oli aika hukassa elämässään tehdessään päätöksen vaellukselle lähdöstä. Pidinkin kovasti Cherylin matkasta, joka oli loppujen lopuksi sekä fyysinen, että henkinen. Myös Cherylin heittäytyvä asenne teki kirjasta jännittävän. Ongelmia tuli monia, mutta tahdonvoimalla ja sinnikkyydellä niistä selvittiin. 

Minut yllätti päihteiden, kuten huumeiden käyttö. Ymmärrän hyvin, miksi niistä piti juuri tässä kirjassa puhua, mutta niin kuin yleensäkin tällainen aihe vie päähenkilön kauemmaksi minusta ja hieman pilaa omaa lukukokemustani, niin kävi myös tällä kertaa.


Villi vaellus, (Wild. From Lost to Found on The Pacific Crest Trail, 2012)
Otava, 2015
Suom. Kirsi Luoma
s.408

lauantai 31. heinäkuuta 2021

Micol Ostow: Riverdale -Get Out of Town

 

Betty, Archie, Jughead ja Veronica yrittävät viettää mukavia kesälomapäiviä, mutta se on vaikeaa. Archie on syytettynä murhasta ja hän odottaa oikeudenkäyntiä. Hän on tietysti syytön, ja parhaansa mukaan he yrittävät keksiä, miten todistaa se. Hiram Lodge vaan on tehnyt täydellistä työtä, eikä yhtään todistetta Archien syyttömyydestä tunnu löytyvän. Niinpä nuoret päättävät palata rikospaikalle ja yrittää löytää sieltä jotakin. Matka Lodgen vapaa-ajan asunnolle tuntuu kuitenkin olevan täynnä vaaroja, eikä vastaanotto Shadow Lakella ole mukava.

Get Out of Town on toinen Riverdale kirja. 
Kirjassa seurataan jälleen Bettyn, Jugheadin, Veronican ja Archien elämää tilanteissa, joita ei ole nähty tv-sarjassa. Tällä kertaa kerrotaan ajasta jolloin Archieta syytettiin murhasta. 

Pidin tästä toisesta Riverdale kirjasta huomattavasti enemmän kuin ensimmäisestä. Tässä oli selkeämpi juoni ja paljon jännitystä. Koska nelikko kulkee tässä osassa yhdessä, oli juoni yhtenäisempi, eikä hypitty niin paljon siellä sun täällä. Toki sarjan nähneenä tiesi mikä tulee olemaan lopputulos, mutta koska tämä Shadow Lake reissu oli aivan uusi juttu, oli kaikki käänteet ja paljastukset uusia ja yllättäviä. 

Oli taas ihanaa sukeltaa kaikkien Riverdalelaisten maailmaan. Vaikka suurimmaksi osaksi pysytäänkin tuon päänelikon matkassa, saadaan välillä kuulla myös pieniä pätkiä esim. Pussycatsin menoista. Välillä hypättiin ulos varsinaisesta juonesta ja muisteltiin aiempia tapahtumia. Myös nämä muistellut tapahtumat oli täysin uutta asiaa, eikä mitään sarjassa nähtyä. 

Ilokseni sain myös huomata pienet viittaukset toiseen loistavaan sarjaan, Sabrinaan, kun nelikko teki matkaa Shadow Lakelle ja ohittivat Greendalen. 

Lue myös: The Day Before


Riverdale -Get Out of Town 
Scholastic Inc., 2019
s. 283

lauantai 24. heinäkuuta 2021

Anneli Kivelä: Katajamäki yllättyy

 

Kesä alkaa olla ohi ja syksy saapuu Katajamäelle. Onerva alkaa laittaa Myllytupaa talvilevolle, mutta suunnitelmat muuttuvat kun kylään saapuu Onervan tytär, Kaisla, jolla on suunnitelmia vaikka muille jakaa.
Kyläläiset hämmästelevät uutta asukasta, joka tuntuu rehkivän itsensä uuvuksiin. Myös kylän poikamiehet huomaavat oitis uuden tulokkaan ja juoksevat naisen perässä kuin kilpailijat.
Joulun lähestyessä Kaisla tajuaa, että on tehtävä päätöksiä, mutta miten paljastaa suuret salaisuudet läheisimmille?
"Tieto Niemenkylän Kaislan ilmestymisestä Katajamäelle levisi kulovalkean tavoin talosta taloon. Se herätti innostunutta uteliaisuutta, vaikka kaikki eivät edes olleet muistaneet Onervan tyttären olemassaoloa."s.37
Katajamäki yllättyy on kuudes osa maalaisromanttisesta Katajamäki -sarjasta.
Pidin tästä osasta enemmän kuin edellisestä. Olen tosin huomannut, että muutamassa viimeisimmässä kirjassa, samoin tässä, niin monet kylälaiset saavat huomiota, että päähenkilön tarinan kertomiseen ei tunnu jäävän enää niin paljon tilaa, eikä häneen ehditä tutustua yhtä hyvin kuin ensimmäisissä osissa ehdittiin. Myös päähenkilön pohdinnat ovat jätetty pienempään rooliin, sillä salaisuudet halutaan pitää mahdollisimman pitkään salassa. Tässä taitaa olla syy siihen, miksi nämä muutama viimeisin sarjan osa ei ole iskenyt yhtä vahvasti kuin ensimmäiset. 

Kaisla jäikin hieman etäiseksi hahmoksi, kun tuo päähenkilön salaileva olemus pidettiin niin kauan yllä, ettei häneen oikein saanut minkäänlaista yhteyttä. Muuten kirja tarjosi kuitenkin mukavan ja kevyen matkan Katajamäelle suurine yllätyksineen, jotka lukija tällä kertaa tosin arvasi hyvin aikaisessa vaiheessa. 

Monenlaista ehti jälleen tapahtua Katajamäellä ja edessä on paljon uusia asioita, joista varmasti kerrotaan sarjan edetessä lisää. 


Katajamäki yllättyy
Karisto, 2011
s.260

sunnuntai 18. heinäkuuta 2021

Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys

 

Ylikonstaapeli Janatuinen lähtee lappiin työkeikalle. Hänen on pidätettävä murhasta epäilty Elina. Tehtävä ei ole helppo. Autoksi hänelle annetaan vanha corolla, työpari häipyy hyvissä ajoin ennen Lapin rajaa, ja Lappiin päästyään Janatuinen saa heti itselleen seuraksi peijoonin. 
Elina on saapunut Lappiin kalastaakseen erään tietyn hauen. Niin hän tekee joka vuosi, sillä se on elintärkeää. Tällä kertaa tehtävä ei vaan ole niin helppo kuin yleensä. Järveä ja siellä asuvaa haukea vartioi näkki ja muualla hänen perässään juoksee poliisi. 
"Näkki virnisteli. Se avasi suunsa ja nauroi. Alkoi tuulla. Tuulen mukana metsäsaarekkeen takaa pusertui mustia pilviä. Ne pimensivät auringon. Lampi ja näkki alkoivat sekoittua yhteen hämäryydessä, ja Elina kääntyi ja käveli ja tiesi katsomattakin, että lammen paikalla oli pimeä reikä tai portti johonkin."s.39
Pienen hauen pyydystys on kirja, joka on ollut esillä joka paikassa. Monelta ei varmaan ole tämä kirja jäänyt huomaamatta, joten heräsi kiinnostus, että mistä kaikki nyt näin touhottaa. Sitten sainkin kirjan lahjaksi poikaystävältäni, joka oli sen kuunnellut äänikirjana ja päätellyt, että vaikka hän ei siitä erityisemmin pitänyt, niin minä varmasti tykkäisin. 
Pienen hauen pyydystys onkin niin kummallinen, kiinnostava ja erikoinen, että se vie täysin mukanaan.

Kirjan kuvaama Lappi on täynnä suomalaisen mytologian olentoja, sekä hiukan kaikkea muutakin. Lukijan eteen läväytetään suomaisemat, parveilevat, verta imevät sääsket, kummalliset kyläläiset ja joukko toinen toistaan kummallisempia olentoja. Kirja taitaa olla jotakin maagisen realismin kaltaista, vaikka välillä noita realistisia piirteitä ei hirveästi näykkään. 

Pidin kirjasta paljon. Kaikki kummallisuudet solahtivat kirjan miljööseen paremmin kuin hyvin. Tunnelma on raadollinen, juoni vauhdikas ja tapahtumia on paljon. Lapin murre viimeistelee sujuvan tekstin, jota on mukava lukea.


Pienen hauan pyydystys
Siltala, 2019
Kannen kuva: Arla Kanerva
Graafinen suunnittelu: Safa Hovinen
s.280

lauantai 10. heinäkuuta 2021

Merja Jalo: Epäonnen leiri, Käärmekiven lumous ja Paholaisratsu

 

Nummelan ponitallilaiset lähtevät hevosineen Huvisaarelle kesäleirin viettoon. Hevosia, hellettä ja ukkoskuuroja riittää. Puitteet täydelliselle ratsastusleirille ja ehkä jopa pienelle romanssille on valmiit, mutta sitten alkaa tapahtua omituisia, eikä leirillä olo pian olekaan mukavan leppoisaa. Merellä tapahtuu karmeita ja ihmisiä alkaa sairastua.
"Hevoset seisoskelivat portin tuntumassa yhtenä tiiviinä laumana. Hän erotti Kafkan. Se tuijotti merelle korvat pystyssä ja sen sieraimet haistelivat tuulta. Mikä hevosia vaivasi? Selvästi ne olivat levottomia."s.80
Epäonnen leiri on osa Nummelan ponitalli -hevossarjasta.
Olen aiemminkin näköjään lukenut juuri tämän Nummelan ponitalli -kirjan ja tehnyt arvostelun siitä tänne blogiinkin, mutta mitä suuremmalla todennäköisyydellä mielipide on ehtinyt tässä kahdeksassa vuodessa muuttua, joten tässäpä tämän lukukerran ajatuksia.

Epäonnen leiri on on lyhyt, nopeasti etenevä ja helppolukuinen lasten/nuorten hevoskirja. 
Kirjaan on varmasti vähemmänkin lukevan helppo tarttua, sillä juoni tempaisee mukaansa vauhdilla, nopealukuista dialogia on paljon, ja hevosten ja romantiikan lisäksi kirjassa on runsaasti jännitystä. 

Henkilöitä kirjassa on paljon siihen nähden kuinka lyhyt kirja on kyseessä. Toki tämä on vain yksi osa piiiitkää sarjaa, joten useampia osia lukemalla ehtii varmasti henkilöihinkin tutustua paremmin. Itselleni hahmot ovat jo tuttuja ja muistuivat nopeasti mieleen, vaikka viimeisimmästä lukemastani Nummelan ponitalli -kirjasta on vierähtänyt vuosia

Vauhdikkaaseen ja jännittävään juoneen on toki sarjan tyylin mukaisesti saatu myös hauskoja tilanteita ja kommellusta.


Epäonnen leiri
WSOY, 2002
Graafinen suunnittelu: Kirsikka Mänty
s.102


Nummelan ponitallilaiset kärvistelevät helteessä, joka on kestänyt jo viikkoja. Kaupungissa on tukalaa, niinpä kaikki ilahtuvat, kun Pena ilmoittaa jatkoleiristä saaristossa. Ponitallilaiset pakkaavat jälleen tavaransa ja lähtevät Käärmesaarelle, josta liikkuu paljon pelottavia huhuja. Mahtaako Käärmekivi lumota kaikki leiriläiset?
"Penan kasvoilta katosi hymy. Hänellä oli kuitenkin vastuu lapsista ja hevosista, oli tarua tai ei. Jos saarella oli Käärmekivi, lasten ei pitänyt saada tietää siitä."s.22
Käärmekiven lumous kuuluu Nummelan ponitalli -hevossarjaan.
Käärmekiven Lumous on hieman uudempaa tuotantoa, ja paljon muutoksia on tapahtunut verrattuna esim. tuohon Epäonnen leiriin. 

Näistä uudemmista pidin pienenä enenmmän, sillä hauskoja tilanteita on paljon ja kommeluksia sattuu hurjasti. Pena etenkin joutuu monenlaisiin kaheleihin tilanteisiin, niin myös tässä kirjassa. Penan lisäksi kirjassa touhottavat Hannu ja Kari, joista ei ole vielä tietoakaan vanhemmissa kirjoissa. Pojat ovat nuoria ja hurjapäisiä. He keksivät jos jonkinlaista jäynää muiden hahmojen pään menoksi. 

Vauhtia ja vaarallisia tilnateita riittää kirjassa lähes jokaiselle sivulle, eikä tylsää tule. Toki välillä muistetaan myös hevostella. 


Käärmekiven lumous
WSOY, 2011
Päällys: Maarit Norvanto
s.195


Nummelan ponitallilla treenataan suuria kisoja varten. Repellä on suuret odotukset kisaa kohtaan, sillä hän haluaa voittaa erään osallistujista. Repeä kisaan ei kuitenkaan ole kutsuttu, sillä voittajahevosena pidetään mahtavaa Blackeytä. Jollakin vaan tuntuu olevan jotakin Blackeytä vastaan, sillä hevosta ja kaikkia sillä ratsastavia sabotoidaan. Saadaanko roisto kiinni, ennen kuin jotain pahaa tapahtuu?
"Hevosen eleistä päätellen pensaikossa seisoi jotain pelottavaa, kuten pikkulintuja tai orava. Mutta kyllä Mia rauhoittuisi, kunhan päästäisiin pellolle laukkaamaan."s.35
Paholaisratsu on osa Nummelan ponitalli -hevossarjaa
Paholaisratsu keskittyy huomattavasti enemmän hevosiin ja ratsastukseen kuin aiemmat lukemani osat. Kilpailuihin keskitytään ahkerasti ja treenamista ja itse kisoja kuvaillaan melko paljon. Toki kirjaan mahtuu myös paljon vauhdikasta ja jännittävää draamaa, ja tapahtumia on hurjasti. Yhtään tylsää ja hitaampaa kohtaa ei mahtunut tähänkään kirjaan.

Repe saa kirjassa huomattavasti enemmän huomiota, kun taas Pena, Kari ja Hannu toilailuineen jäävät taka-alalle. Siksi kirjassa onkin huomattavasti totisempi tunnelma. Muutenkin jäänitystä mahtuu mukaan niin paljon, ettei hassuttelulle jää tilaa.


Paholaisratsu
WSOY, 2013
Päällyksen suunnittelu: Maarit Norvanto
s.156

tiistai 6. heinäkuuta 2021

K.K. Alongi: Ansassa

 

Kuolemanaallosta selvinneet nuoret ovat viimein päässyt rauhalliseen maalaistaloon, jossa elämä voisi ehkä alkaa sujua. Epäluuloisuutta on tosin nuorten välillä runsaasti, eikä kukaan oikein tiedä, mistä pitäisi aloittaa, vaikka kaikki tietävät, että jotakin on tehtävä.
Kauaa he eivät ehdi tällaista pohtia, sillä taloon saapuu vieraita, ja kaikki on jälleen yhtä myllerrystä. Nuoret eivät nimittäin enää luota vieraisiin kovin helposti.
"Oliverin mummo on varmaankin eläessään ollut varsinainen supermummo. Kantanut vedet taloon ja saunaan. Niin kuin joskus sata vuotta sitten. Kyllähän Ali tietää, että kesämökeillä on usein tällaista. Mutta että sellaista elämää vuoden ympäri? Ali naurahtaa. Turha hänen on asiaa taivastella, sillä tämä on nyt myös heidän arkipäiväänsä tästä eteenpäin."s.46
Ansassa on nuorille suunnatun Kevätuhrit -jännitystrilogian toinen osa.
Kirja jatkaa tarinaa siitä mihin ensimmäinen osa jäi. Tarinaa kerrotaan jälleen kaikkien nuorten näkökulmasta.

Ansassa on kevyesti ja vauhdilla etenevä kirja. Luvut ovat mukavan lyhyitä, joten kaikista tilanteista saadaan monipuolinen kuva, kun henkilö vaihtelee usein. Sekavuutta ei silti ole lainkaan, vaan lukijalle on koko ajan selvää kenen näkökulmasta tarina etenee. 

Pidin tästä jatko-osasta yhtä paljon kuin ensimmäisestäkin. Nuoret ovat keskenään erilaisia, ja tämä tuo kirjaan jännitteitä ja draamaa. Toimintaa, hurjia ja pelottaviakin tilanteita on runsaasti, eikä tylsää tule. Muutenkin tunnelma on läpi kirjan painostavan odottava. Yhtään ei voi tietää mitä minkäkin kulman takana odottaa. (tai seuraavalla sivulla). Vaikka kirja onkin hurjaa vauhtia kulkevaa toimintaa ja jännitystä. On mukana tarpeeksi realistista puuhailua ja pohdintaa esimerkiksi varusteista. Pidinkin erityisesti kirjan uskottavasta ja tarkkaan mietitystä arjesta, joka muuttaa tällaisen dystooppisen tarinan entistä kauhistuttavammaksi. 

Kirjassa ei ajallisesti edete kuin ihan vähän, mutta toimintaa ja tapahtumia riittää. Loppu jää erittäin mielenkiintoiseen tilanteeseen ja lupailee jännitystä myös seuraavaa, viimeistä osaa ajatellen. Paljon jäi vielä paljastettavaa päätösosaan, joten mielenkiinnolla odotan millaisiin tilanteisiin trilogian päättyy. 

Lue myös: Kevätuhrit


Ansassa
Otava, 2017
Kansi: Timo Numminen
s.297

torstai 1. heinäkuuta 2021

Mariel Pietarinen: Sielujen sininen silta

 

Kevät on saapunut ja Lindan päivät täyttyvät ihanista asioista. Koulun jälkeinen vapaa-aika kuluu tallilla hevosten ja parhaan ystävän Mintun seurassa, kun taas viikonloput vierähtävät Lomasaaressa. Lomasaareen suunnitellaan viimeinkin hevosten ottamista ja vanhaa kartanoa ja sen ympäristöä kunnostetaan nyt kovalla tohinalla. Linda haluaa tietysti olla kaikessa mukana, vaikka koulumenestys tuntuu hieman kärsivän. 
Kartanon kunnostus on ihanaa, mutta pian alkaa tapahtua kummia. Yrittääkö joka sabotoida kartanon kunnostusta? Entä mitä Marcus höpöttää jostakin kummallisesta sielujen sinisestä sillasta?
"Jo monen päivän ajan hän oli miettinyt, mitä vanhus oli puhunut ja kuka saarella vaeltava vaalea nainen oli. Sielujen sininen silta kuulosti mystiseltä. Tuntui, että sanojen taakse liittyi tarina, josta hänen oli saatava tietää lisää."s.149
Sielujen sininen silta on Kavionjälkiä sydämessä -sarjan neljäs osa.
Tätä kirjaa edeltävä osa jäi niin kiinnostavaan kohtaan, että oli pakko jo päästä lukemaan tämä seuraava osa. Vauhdikkaasti tämä alkaakin, eikä lukijaa pidetä liian kauan jännityksessä. Edeltävän osan koukut paljastetaan aikaisessa vaiheessa ja sitten aletaan punomaan aivan uusia mysteerejä tätä kirja varten.

Sielujen sininen silta nousi juonellisesti omaksi suosikikseni tästä sarjasta. Juoni on jännittävä, toiminnallisempi kuin aiemmat osat ja se kulkee vauhdikkaasti ja salaperäisesti. Tätä ei olisi malttanut laskea käsistään hetkeksikään. 

Vanha kartano kiinnostavine tarinoineen ja tavaroineen, entisöitävät tavarat ja niiden tarinat, salaperäiset hahmot, yliluonnolliset elementit, sielujen sinisen sillan mysteeri ja loistavat päähenkilöt tekevät kirjasta täydellisen. Heppajuttujakaan ei ole toki unohdettu. Ratsastusta seurataan ja muitakin hevosjuttuja juoneen on saatu sopivasti mukaan. Lisäksi saarelle on jälleen luotu jännittävä tunnelma, jota kartanossa ukkosta suojassa vietetyt hetket vain lisäävät. 

Kaiken jännityksen ja toiminnan keskelle on tuotu myös mukavan arkisia ongelmia. Miten yhdistää koulu ja harrastukset? Entä jos ei enää ehdi viettää niitä perinteisiä peli-, ja saunailtoja perheen kanssa?



Sielujen sininen silta
Kvaliti, 2016
Kansikuva: Laura Kunnas
s.283

perjantai 25. kesäkuuta 2021

Tuomas Lius: Sudenkorennon kesä

 

Jesse on 13-vuotias poika, joka isommille pojille jotain todistaakseen päätyy yrittämään rötöstä. Tämän seurauksena hän ei onnistu saamaan isompien poikien ihailua, mutta sen sijaan hän tutustuu kahteen keskenään hyvin erilaiseen naapuriin. Vanhassa rukoushuoneessa asuu venäläinen taiteilija, joka tuntuu huokuvan rauhallista viisautta, kun taas sinisessa talossa asuu Jukka, huumorintajuinen rämäpää, joka vaikuttaa saapuneen suoraan toimintaelokuvasta. 
Jessen kesä muuttuu hyvin erilaiseksi näihin miehiin tutustuttuaan, eikä aikaakaan kun hiekkalaatikkoleikit vaihtuvat pelottaviin seikkailuihin. Itä ja Länsi kohtaavat, eikä siitä seuraa mitään hyvää, kun keskellä on huimaavan upea aseteknologinen keksintö. 
"-Ensin sä käyt läpi lyvykokoelmaasi, fiilistelet kansia ja pysähdyt ehkä vähän funtsimaan mitä muistoja ne herättää: missä olet kuullut tietyn biisin ensimmäisen kerran, kenen kanssa ja niin edespäin... Sitten löydät levyn, pyyhkäiset sen puhtaaksi pölystä, lasket sen levylautaselle, asetat neulan... Tämä kaikki tekee vinyylilevyn kuuntelemisesta jutun isolla J:llä."s.177
Yleensä välttelen tällaisia toimintakirjoja, sillä pitkät höpötykset aseista sun muista pitkästyttää, eikä sellainen huima toiminta oikein uppoa. Tällä kertaa päätin kuitenkin tehdä poikkeuksen ja tarttua Sudenkorennon kesään, sillä esittelytekstit kuulostivat niin hyviltä. Kirja sijoittuu 80-luvulle ja jossakin sanottiin, että luvassa saattaisi olla jotakin Stranger Things -sarjan tyylistä.

En kadu päätöstäni lainkaan. Kirjan päähenkilöt ovat kiinnostavia ja saavat tarpeeksi tilaa myös arkipäiväisine tekemisineen, eikä kirja ole alusta loppuun pelkkää toimintatykitystä. Kerronta on sujuvaa ja kuvailevaa. Onkin helppo kuvitella mieleensä 80-luvun Joensuu, vaikka ei olisi ikinä käynyt 80-luvulla saati sitten Joensuussa. 

Kirja etenee yllättävän pitkälle ennen kuin varsinainen toiminta alkaa, vaikka hurjan paljon kaikkea pienempää ehtii sitä ennen tapahtua. Mukaan mahtuu hirveän väkivaltaisia kohtauksia, kusipäisiä teinejä, ihastumista, ystävyyttä, huumoria, arkea, paljon musiikkia ja lopulta sitä ryminällä etenevää toimintaa, joka koettelee lukijan uskoa ja jättää jälkeensä monen monta ruumista. 

Jesse, kirjan päähenkilö on vasta 13-vuotias. Tämä tekee kirjasta ajoittain jopa hieman nuortenkirjamaisen, sillä Jessen sielunelämään ehditään tutustua varsin kattavasti. Nuoren pojan tuskailut kasvamisen, lapsuudesta luopumisen, tyttöjen ja vähän kaiken muunkin kanssa saa runsaasti tilaa. 

Kirjan juoni eteneni koukuttavasti ja sitä oli mukava lukea muutamia poikkeuskohtauksia lukuun ottamatta. Välillä nimittäin tällaisen herkemmän lukijan kauhuksi löytyi hyvinkin raakoja kohtauksia. Tämän kirjan innoittamana saatan uskaltaa tarttua hieman toiminnallisempaan kirjallisuuteen jatkossakin, etenkin jos henkilöt ovat yhtä loistavia kuin Jesse ja Nikolai. 

P.S. Onneksi edes kirjan sivuilla pääsee karkuun näitä ahdistavan kuumia hellepäiviä, sillä kirjassa vietetään huomattavasti kylmempää ja sateisempaa kesää. 


Sudenkorennon kesä
Like, 2021
Kannen maalaus: Riikka Miettinen-Syrjälä
s.505
Arvostelukappale

lauantai 19. kesäkuuta 2021

Jasu Rinneoja: Erakon arvoitus

 

Kuusitoistavuotias Taneli tuodaan kesäksi maaseudulle miettimään tekosiaan. Arki kaupungissa ei ole sujunut ongelmitta, ja vanhemmat päättävät, että kesä isovanhempien luona saattaisi auttaa. Aluksi Taneli tuntee itsensä hylätyksi vangiksi keskellä korpea, mutta pian hän löytää kiinnostavaa tekemistä. Metsissä liikkuu omituinen erakko jota kaikki kyräilevät. Taneli kiinnostuu tuon omituisen miehen taustoista, mutta kukaan ei oikein susotu puhumaan asiasta. Onneksi hän tutustuu mukavaan naapurin poikaan, Pekkaan, joka sentään saa suunsa auki tästäkin asiasta. Pian kuuma kesä, uintireissut, erakon salaisuus ja kauniit naiset ovat vieneet Tanelin ajatukset mennessään.
"Miehet katselivat pihapiirin rakennuksia. Isoisä muisteli, milloin vajan katto oli laitettu ja päivitteli, miten nopeasti vuodet olivatkaan vierineet. Hitto, että paikallinen murre kuulostaa pöntöltä. Faijakin heittää läppää jo samalla nuotilla. Se tarttuu ku tauti. "Eik", "Onk", "Kui", "Mää istusi, mää lui.""s.6 
Erakan arvoitus aloittaa Tanelista kertovan sarjan.
Erakon arvoitus on mukavan leppoisa, mutta kuitenkin toiminnallinen tarina nuoresta Tanelista. Taneli on poika, jolla on omat ongelmansa. Hän on tehnyt virheitä, eikä koulussakaan mene kovin hyvin. Kirjassa päästään kurkkaamaan Tanelin ajatuksiin ja syyt huonoon käytökseen löytyvät. Taneli onkin uskottava ja monipuolinen hahmo.

Kirjan alku on rauhallinen. Maaseututunnelma halonhakkuineen, traktoreineen ja monine projekteineen tutustuttaa lukijan Taneliin ja tämän isoisään, Verneriin. Yllätyksekseni Vernerin ajtuksia mahtui kirjaan lähes yhtä paljon kuin Tanelinkin. Oli kiinnostavaa lukea Tanelia koskevista ajtuksista niin häneltä itseltään kuin Verneriltäkin. Näin saatiin monipuolinen kuva Tanelista, ja mahdollisista syistä hänen käytökseensä ja eripuraan vanhempiensa kanssa.

Rauhallisen alun jälkeen alkoi toiminnallisempi osuus. Jännittäviä tilanteita, toimintaa ja jopa hieman rakkaushuolia mahtui mukaan. Erakon arvoitus on kesäinen seikkailukirja, joka tuo esiin nuoren epävarmuuden, ja niitä nolompiakin ajatuksia ja tunteita, unohtamatta kunnon seikkailua, vakoilua ja tietysti eväitä. Viisikkomaiseen tyyliin ruokaa on paljon ja aina tarjolla. 


Erakon arvoitus
Reuna, 2016
s.200
Kansi: Veera Miettinen

torstai 17. kesäkuuta 2021

Eeva Joenpelto: Elämän rouva, rouva Glad

 

Rouva Gladilla on takanaan kolme avioliittoa ja kolme keskenään hyvin erilaista aviomiestä. Nyt nainen elää leskenä. Ikää alkaa jo olla, mutta tarmokkuutta riittää. Rouva Gladilla on bisnesvaistoa, rahaa ja pelottava maine. 
Kun kaupunkiin saapuu uusi nimismies, alkaa rouva Glad tehdä tämän kanssa tuttavuutta, sillä niin isoon herraan kannattaa pitää hyvät välit. Kuunnellessaan nimismiehen juttuja, alkaa rouva Glad muistella menneitä. Pian kerrotaankin tarina kaikista hänen avioliitoistaan, ja itse rouva Gladista.
"-Muutama päivä sitten -, rouva Glad asetteli sievästi kuppeja, siirsi paperipinoja tieltä. taivutteli lautasliinoja, - mielessäni alkoi pyöriä ajatus ja pyöriihän se siellä vieläkin -. Että elämä on lyhyt. Äkkiä se vain onkin kovin lyhyt. Eikä toista tilaisuutta tule. Mutta koska kerran niin on, niin silloinhan on tästä ainoasta elämästä otettava irti kaikki minkä siitä saa."s.89
Elämän rouva, rouva Glad kertoo tarinan naisesta, joka alkuun voi vaikuttaa hyvinkin kopealta ja suoraviivaiselta, mutta josta kirjan edetessä kuoriutuu esiin niin paljon kerroksia, että mielipide hänestä muuttuu lähes yhtä monta kertaa, kuin kirjassa on lukuja. Kirja onkin loistava esimerkki siitä, ettei ihmisestä yleensä voi nähdä ja tietää läheskään kaikkea vain muutamalla tapaamiskerralla. Muisto muistolta saadaan parempi kuva tuosta monipuolisesta päähenkilöstä.

Elämän rouva, rouva Glad onkin parhaimmillaan ihmiskuvauksessa. Rouva Glad, sekä nimismies, jota myöskin kirjassa jonkinverran seurattiin olivat molemmat monipuolisia ja mielenkiintoisia hahmoja. Lisäksi muistoissa esiin tulevat entiset aviomiehet todella saivat kukin omanlaisensa persoonan. Pidin myös mukavan arkisista kohtauksista, joissa vain juteltiin.

Sujuvasta ihmiskuvauksesta, monipuolisista hahmoista ja ihan kiinnostavista käänteistä huolimatta, kirja ei missään vaiheessa imaissut minua täysin mukaansa. Tässä mentiin hahmot edellä. Ei tämäkään muuten mitään haittaisi, mutta en erityisemmin pitänyt näistä kirjan hahmoista. Tai pidin Nallesta, mutta hänen tarinansa oli lyhyt ja surullinen. 

Kirjan nykypäivän tapahtumat sijoittuvat 30-luvulle, mutta muistoissa sitten puikkelehditaan vähän siellä sun täällä. Erilaiset ajankuvat tulevat ihan kiitettävästi esiin, vaikka kaikissa tilanteissa henkilöt ovat pääasemassa.

Eeva Joenpelto täyttäisi tänään 100-vuotta jos hän vielä eläisi. Olikin juuri oikea aika tutustua edes yhteen hänen teoksistaan, kun en ollut vielä ikinä mitään häneltä lukenut. Vaikka kirja ei minua niin imaisuutkaan mukaansa, huomaa siitä kuinka taidokas kirjoittaja Joenpelto oli ja miksi hänen kirjojaan niin arvostetaan. Monesti nimittäin teki mieli kirjoittaa ylös kirjasta löytämiäni kauniita tekstipätkiä. 


Elämän rouva, rouva Glad
WSOY, 1982
Päällys: Raimo Raatikainen
s.496

sunnuntai 13. kesäkuuta 2021

Outi Pakkanen: Helmimies

 

Erik Elman asustelee lähes erakoituneena upeassa perintöasunnossaan Ullanlinnassa. Velipuoli Peter on katkera, sillä hänelle ei perintöä herunut. Rahavaikeuksia on muutenkin ja vaimokin ärsyttää. Onneksi sentään ihana pieni tytär jaksaa ilostuttaa. 
Anna Laine suree edesmennyttä koiraansa, ja totuttelee elämään uuden kanssa. 
"Isä kumartui taas tutkimaan piirustusta. Harmaantunutta pitkätukkaista miestä, jolla oli säkkimäinen takki ja tikkumaiset kädet ja jalat. Ja kirkkaanpunaiset huulet ja korallinpunaiset helmet kaulassa."s.35
Helmimies on Anna Laine -dekkari.
Helmimies johdattaa lukijaansa ympäri Helsingin lumisia ja kylmiä katuja. Kirjan sivuilla pääsee kurkistamaan monen henkilön arkeen ja ajatuksiin. Murhakin tehdään, mutta Anna Laine pysyy tällä kertaa sivussa tutkimuksista ja poliisit saavat poikkeuksellisesti huolehtia tutkinnasta. 

Pidin Helmimiehestä paljon. Se oli mielestäni parempi kuin muutama viimeisin Anna Laine -dekkari, joista dekkarimaisuus on jo ollut aika kaukana. Ihanan arkisesti ja sujuvasti etenevää juonta ahmi nopeasti ja kirjan loppu tuli vastaan niin vauhdilla, että lisää lukisin taas mielelläni. Henkilöt esitellään niin hyvin, että aivan kuin huomaamatta kaikki ovat kuin vanhoja tuttuja lukijalle, vaikka heistä kuulisi ensimmäistä kertaa. 

Syyllisen arvasin aikaisin, eikä se enää lopussa yllättänyt, mutta se ei haitannut. Hahmojen ajatukset ja elämä, luminen Helsinki ja maistuvat ruuat pitivät mielenkiintoa yllä. Tällä kertaa murhatapaus oli hieman surullisempi kuin tavallisesti. Minua ainakin suretti, mutta loppu oli mielestäni kauniin lohdullinen. 


Helmimies
Otava, 2019
s.316