lauantai 31. heinäkuuta 2021

Micol Ostow: Riverdale -Get Out of Town

 

Betty, Archie, Jughead ja Veronica yrittävät viettää mukavia kesälomapäiviä, mutta se on vaikeaa. Archie on syytettynä murhasta ja hän odottaa oikeudenkäyntiä. Hän on tietysti syytön, ja parhaansa mukaan he yrittävät keksiä, miten todistaa se. Hiram Lodge vaan on tehnyt täydellistä työtä, eikä yhtään todistetta Archien syyttömyydestä tunnu löytyvän. Niinpä nuoret päättävät palata rikospaikalle ja yrittää löytää sieltä jotakin. Matka Lodgen vapaa-ajan asunnolle tuntuu kuitenkin olevan täynnä vaaroja, eikä vastaanotto Shadow Lakella ole mukava.

Get Out of Town on toinen Riverdale kirja. 
Kirjassa seurataan jälleen Bettyn, Jugheadin, Veronican ja Archien elämää tilanteissa, joita ei ole nähty tv-sarjassa. Tällä kertaa kerrotaan ajasta jolloin Archieta syytettiin murhasta. 

Pidin tästä toisesta Riverdale kirjasta huomattavasti enemmän kuin ensimmäisestä. Tässä oli selkeämpi juoni ja paljon jännitystä. Koska nelikko kulkee tässä osassa yhdessä, oli juoni yhtenäisempi, eikä hypitty niin paljon siellä sun täällä. Toki sarjan nähneenä tiesi mikä tulee olemaan lopputulos, mutta koska tämä Shadow Lake reissu oli aivan uusi juttu, oli kaikki käänteet ja paljastukset uusia ja yllättäviä. 

Oli taas ihanaa sukeltaa kaikkien Riverdalelaisten maailmaan. Vaikka suurimmaksi osaksi pysytäänkin tuon päänelikon matkassa, saadaan välillä kuulla myös pieniä pätkiä esim. Pussycatsin menoista. Välillä hypättiin ulos varsinaisesta juonesta ja muisteltiin aiempia tapahtumia. Myös nämä muistellut tapahtumat oli täysin uutta asiaa, eikä mitään sarjassa nähtyä. 

Ilokseni sain myös huomata pienet viittaukset toiseen loistavaan sarjaan, Sabrinaan, kun nelikko teki matkaa Shadow Lakelle ja ohittivat Greendalen. 

Lue myös: The Day Before


Riverdale -Get Out of Town 
Scholastic Inc., 2019
s. 283

lauantai 24. heinäkuuta 2021

Anneli Kivelä: Katajamäki yllättyy

 

Kesä alkaa olla ohi ja syksy saapuu Katajamäelle. Onerva alkaa laittaa Myllytupaa talvilevolle, mutta suunnitelmat muuttuvat kun kylään saapuu Onervan tytär, Kaisla, jolla on suunnitelmia vaikka muille jakaa.
Kyläläiset hämmästelevät uutta asukasta, joka tuntuu rehkivän itsensä uuvuksiin. Myös kylän poikamiehet huomaavat oitis uuden tulokkaan ja juoksevat naisen perässä kuin kilpailijat.
Joulun lähestyessä Kaisla tajuaa, että on tehtävä päätöksiä, mutta miten paljastaa suuret salaisuudet läheisimmille?
"Tieto Niemenkylän Kaislan ilmestymisestä Katajamäelle levisi kulovalkean tavoin talosta taloon. Se herätti innostunutta uteliaisuutta, vaikka kaikki eivät edes olleet muistaneet Onervan tyttären olemassaoloa."s.37
Katajamäki yllättyy on kuudes osa maalaisromanttisesta Katajamäki -sarjasta.
Pidin tästä osasta enemmän kuin edellisestä. Olen tosin huomannut, että muutamassa viimeisimmässä kirjassa, samoin tässä, niin monet kylälaiset saavat huomiota, että päähenkilön tarinan kertomiseen ei tunnu jäävän enää niin paljon tilaa, eikä häneen ehditä tutustua yhtä hyvin kuin ensimmäisissä osissa ehdittiin. Myös päähenkilön pohdinnat ovat jätetty pienempään rooliin, sillä salaisuudet halutaan pitää mahdollisimman pitkään salassa. Tässä taitaa olla syy siihen, miksi nämä muutama viimeisin sarjan osa ei ole iskenyt yhtä vahvasti kuin ensimmäiset. 

Kaisla jäikin hieman etäiseksi hahmoksi, kun tuo päähenkilön salaileva olemus pidettiin niin kauan yllä, ettei häneen oikein saanut minkäänlaista yhteyttä. Muuten kirja tarjosi kuitenkin mukavan ja kevyen matkan Katajamäelle suurine yllätyksineen, jotka lukija tällä kertaa tosin arvasi hyvin aikaisessa vaiheessa. 

Monenlaista ehti jälleen tapahtua Katajamäellä ja edessä on paljon uusia asioita, joista varmasti kerrotaan sarjan edetessä lisää. 


Katajamäki yllättyy
Karisto, 2011
s.260

sunnuntai 18. heinäkuuta 2021

Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys

 

Ylikonstaapeli Janatuinen lähtee lappiin työkeikalle. Hänen on pidätettävä murhasta epäilty Elina. Tehtävä ei ole helppo. Autoksi hänelle annetaan vanha corolla, työpari häipyy hyvissä ajoin ennen Lapin rajaa, ja Lappiin päästyään Janatuinen saa heti itselleen seuraksi peijoonin. 
Elina on saapunut Lappiin kalastaakseen erään tietyn hauen. Niin hän tekee joka vuosi, sillä se on elintärkeää. Tällä kertaa tehtävä ei vaan ole niin helppo kuin yleensä. Järveä ja siellä asuvaa haukea vartioi näkki ja muualla hänen perässään juoksee poliisi. 
"Näkki virnisteli. Se avasi suunsa ja nauroi. Alkoi tuulla. Tuulen mukana metsäsaarekkeen takaa pusertui mustia pilviä. Ne pimensivät auringon. Lampi ja näkki alkoivat sekoittua yhteen hämäryydessä, ja Elina kääntyi ja käveli ja tiesi katsomattakin, että lammen paikalla oli pimeä reikä tai portti johonkin."s.39
Pienen hauen pyydystys on kirja, joka on ollut esillä joka paikassa. Monelta ei varmaan ole tämä kirja jäänyt huomaamatta, joten heräsi kiinnostus, että mistä kaikki nyt näin touhottaa. Sitten sainkin kirjan lahjaksi poikaystävältäni, joka oli sen kuunnellut äänikirjana ja päätellyt, että vaikka hän ei siitä erityisemmin pitänyt, niin minä varmasti tykkäisin. 
Pienen hauen pyydystys onkin niin kummallinen, kiinnostava ja erikoinen, että se vie täysin mukanaan.

Kirjan kuvaama Lappi on täynnä suomalaisen mytologian olentoja, sekä hiukan kaikkea muutakin. Lukijan eteen läväytetään suomaisemat, parveilevat, verta imevät sääsket, kummalliset kyläläiset ja joukko toinen toistaan kummallisempia olentoja. Kirja taitaa olla jotakin maagisen realismin kaltaista, vaikka välillä noita realistisia piirteitä ei hirveästi näykkään. 

Pidin kirjasta paljon. Kaikki kummallisuudet solahtivat kirjan miljööseen paremmin kuin hyvin. Tunnelma on raadollinen, juoni vauhdikas ja tapahtumia on paljon. Lapin murre viimeistelee sujuvan tekstin, jota on mukava lukea.


Pienen hauan pyydystys
Siltala, 2019
Kannen kuva: Arla Kanerva
Graafinen suunnittelu: Safa Hovinen
s.280

lauantai 10. heinäkuuta 2021

Merja Jalo: Epäonnen leiri, Käärmekiven lumous ja Paholaisratsu

 

Nummelan ponitallilaiset lähtevät hevosineen Huvisaarelle kesäleirin viettoon. Hevosia, hellettä ja ukkoskuuroja riittää. Puitteet täydelliselle ratsastusleirille ja ehkä jopa pienelle romanssille on valmiit, mutta sitten alkaa tapahtua omituisia, eikä leirillä olo pian olekaan mukavan leppoisaa. Merellä tapahtuu karmeita ja ihmisiä alkaa sairastua.
"Hevoset seisoskelivat portin tuntumassa yhtenä tiiviinä laumana. Hän erotti Kafkan. Se tuijotti merelle korvat pystyssä ja sen sieraimet haistelivat tuulta. Mikä hevosia vaivasi? Selvästi ne olivat levottomia."s.80
Epäonnen leiri on osa Nummelan ponitalli -hevossarjasta.
Olen aiemminkin näköjään lukenut juuri tämän Nummelan ponitalli -kirjan ja tehnyt arvostelun siitä tänne blogiinkin, mutta mitä suuremmalla todennäköisyydellä mielipide on ehtinyt tässä kahdeksassa vuodessa muuttua, joten tässäpä tämän lukukerran ajatuksia.

Epäonnen leiri on on lyhyt, nopeasti etenevä ja helppolukuinen lasten/nuorten hevoskirja. 
Kirjaan on varmasti vähemmänkin lukevan helppo tarttua, sillä juoni tempaisee mukaansa vauhdilla, nopealukuista dialogia on paljon, ja hevosten ja romantiikan lisäksi kirjassa on runsaasti jännitystä. 

Henkilöitä kirjassa on paljon siihen nähden kuinka lyhyt kirja on kyseessä. Toki tämä on vain yksi osa piiiitkää sarjaa, joten useampia osia lukemalla ehtii varmasti henkilöihinkin tutustua paremmin. Itselleni hahmot ovat jo tuttuja ja muistuivat nopeasti mieleen, vaikka viimeisimmästä lukemastani Nummelan ponitalli -kirjasta on vierähtänyt vuosia

Vauhdikkaaseen ja jännittävään juoneen on toki sarjan tyylin mukaisesti saatu myös hauskoja tilanteita ja kommellusta.


Epäonnen leiri
WSOY, 2002
Graafinen suunnittelu: Kirsikka Mänty
s.102


Nummelan ponitallilaiset kärvistelevät helteessä, joka on kestänyt jo viikkoja. Kaupungissa on tukalaa, niinpä kaikki ilahtuvat, kun Pena ilmoittaa jatkoleiristä saaristossa. Ponitallilaiset pakkaavat jälleen tavaransa ja lähtevät Käärmesaarelle, josta liikkuu paljon pelottavia huhuja. Mahtaako Käärmekivi lumota kaikki leiriläiset?
"Penan kasvoilta katosi hymy. Hänellä oli kuitenkin vastuu lapsista ja hevosista, oli tarua tai ei. Jos saarella oli Käärmekivi, lasten ei pitänyt saada tietää siitä."s.22
Käärmekiven lumous kuuluu Nummelan ponitalli -hevossarjaan.
Käärmekiven Lumous on hieman uudempaa tuotantoa, ja paljon muutoksia on tapahtunut verrattuna esim. tuohon Epäonnen leiriin. 

Näistä uudemmista pidin pienenä enenmmän, sillä hauskoja tilanteita on paljon ja kommeluksia sattuu hurjasti. Pena etenkin joutuu monenlaisiin kaheleihin tilanteisiin, niin myös tässä kirjassa. Penan lisäksi kirjassa touhottavat Hannu ja Kari, joista ei ole vielä tietoakaan vanhemmissa kirjoissa. Pojat ovat nuoria ja hurjapäisiä. He keksivät jos jonkinlaista jäynää muiden hahmojen pään menoksi. 

Vauhtia ja vaarallisia tilnateita riittää kirjassa lähes jokaiselle sivulle, eikä tylsää tule. Toki välillä muistetaan myös hevostella. 


Käärmekiven lumous
WSOY, 2011
Päällys: Maarit Norvanto
s.195


Nummelan ponitallilla treenataan suuria kisoja varten. Repellä on suuret odotukset kisaa kohtaan, sillä hän haluaa voittaa erään osallistujista. Repeä kisaan ei kuitenkaan ole kutsuttu, sillä voittajahevosena pidetään mahtavaa Blackeytä. Jollakin vaan tuntuu olevan jotakin Blackeytä vastaan, sillä hevosta ja kaikkia sillä ratsastavia sabotoidaan. Saadaanko roisto kiinni, ennen kuin jotain pahaa tapahtuu?
"Hevosen eleistä päätellen pensaikossa seisoi jotain pelottavaa, kuten pikkulintuja tai orava. Mutta kyllä Mia rauhoittuisi, kunhan päästäisiin pellolle laukkaamaan."s.35
Paholaisratsu on osa Nummelan ponitalli -hevossarjaa
Paholaisratsu keskittyy huomattavasti enemmän hevosiin ja ratsastukseen kuin aiemmat lukemani osat. Kilpailuihin keskitytään ahkerasti ja treenamista ja itse kisoja kuvaillaan melko paljon. Toki kirjaan mahtuu myös paljon vauhdikasta ja jännittävää draamaa, ja tapahtumia on hurjasti. Yhtään tylsää ja hitaampaa kohtaa ei mahtunut tähänkään kirjaan.

Repe saa kirjassa huomattavasti enemmän huomiota, kun taas Pena, Kari ja Hannu toilailuineen jäävät taka-alalle. Siksi kirjassa onkin huomattavasti totisempi tunnelma. Muutenkin jäänitystä mahtuu mukaan niin paljon, ettei hassuttelulle jää tilaa.


Paholaisratsu
WSOY, 2013
Päällyksen suunnittelu: Maarit Norvanto
s.156

tiistai 6. heinäkuuta 2021

K.K. Alongi: Ansassa

 

Kuolemanaallosta selvinneet nuoret ovat viimein päässyt rauhalliseen maalaistaloon, jossa elämä voisi ehkä alkaa sujua. Epäluuloisuutta on tosin nuorten välillä runsaasti, eikä kukaan oikein tiedä, mistä pitäisi aloittaa, vaikka kaikki tietävät, että jotakin on tehtävä.
Kauaa he eivät ehdi tällaista pohtia, sillä taloon saapuu vieraita, ja kaikki on jälleen yhtä myllerrystä. Nuoret eivät nimittäin enää luota vieraisiin kovin helposti.
"Oliverin mummo on varmaankin eläessään ollut varsinainen supermummo. Kantanut vedet taloon ja saunaan. Niin kuin joskus sata vuotta sitten. Kyllähän Ali tietää, että kesämökeillä on usein tällaista. Mutta että sellaista elämää vuoden ympäri? Ali naurahtaa. Turha hänen on asiaa taivastella, sillä tämä on nyt myös heidän arkipäiväänsä tästä eteenpäin."s.46
Ansassa on nuorille suunnatun Kevätuhrit -jännitystrilogian toinen osa.
Kirja jatkaa tarinaa siitä mihin ensimmäinen osa jäi. Tarinaa kerrotaan jälleen kaikkien nuorten näkökulmasta.

Ansassa on kevyesti ja vauhdilla etenevä kirja. Luvut ovat mukavan lyhyitä, joten kaikista tilanteista saadaan monipuolinen kuva, kun henkilö vaihtelee usein. Sekavuutta ei silti ole lainkaan, vaan lukijalle on koko ajan selvää kenen näkökulmasta tarina etenee. 

Pidin tästä jatko-osasta yhtä paljon kuin ensimmäisestäkin. Nuoret ovat keskenään erilaisia, ja tämä tuo kirjaan jännitteitä ja draamaa. Toimintaa, hurjia ja pelottaviakin tilanteita on runsaasti, eikä tylsää tule. Muutenkin tunnelma on läpi kirjan painostavan odottava. Yhtään ei voi tietää mitä minkäkin kulman takana odottaa. (tai seuraavalla sivulla). Vaikka kirja onkin hurjaa vauhtia kulkevaa toimintaa ja jännitystä. On mukana tarpeeksi realistista puuhailua ja pohdintaa esimerkiksi varusteista. Pidinkin erityisesti kirjan uskottavasta ja tarkkaan mietitystä arjesta, joka muuttaa tällaisen dystooppisen tarinan entistä kauhistuttavammaksi. 

Kirjassa ei ajallisesti edete kuin ihan vähän, mutta toimintaa ja tapahtumia riittää. Loppu jää erittäin mielenkiintoiseen tilanteeseen ja lupailee jännitystä myös seuraavaa, viimeistä osaa ajatellen. Paljon jäi vielä paljastettavaa päätösosaan, joten mielenkiinnolla odotan millaisiin tilanteisiin trilogian päättyy. 

Lue myös: Kevätuhrit


Ansassa
Otava, 2017
Kansi: Timo Numminen
s.297

torstai 1. heinäkuuta 2021

Mariel Pietarinen: Sielujen sininen silta

 

Kevät on saapunut ja Lindan päivät täyttyvät ihanista asioista. Koulun jälkeinen vapaa-aika kuluu tallilla hevosten ja parhaan ystävän Mintun seurassa, kun taas viikonloput vierähtävät Lomasaaressa. Lomasaareen suunnitellaan viimeinkin hevosten ottamista ja vanhaa kartanoa ja sen ympäristöä kunnostetaan nyt kovalla tohinalla. Linda haluaa tietysti olla kaikessa mukana, vaikka koulumenestys tuntuu hieman kärsivän. 
Kartanon kunnostus on ihanaa, mutta pian alkaa tapahtua kummia. Yrittääkö joka sabotoida kartanon kunnostusta? Entä mitä Marcus höpöttää jostakin kummallisesta sielujen sinisestä sillasta?
"Jo monen päivän ajan hän oli miettinyt, mitä vanhus oli puhunut ja kuka saarella vaeltava vaalea nainen oli. Sielujen sininen silta kuulosti mystiseltä. Tuntui, että sanojen taakse liittyi tarina, josta hänen oli saatava tietää lisää."s.149
Sielujen sininen silta on Kavionjälkiä sydämessä -sarjan neljäs osa.
Tätä kirjaa edeltävä osa jäi niin kiinnostavaan kohtaan, että oli pakko jo päästä lukemaan tämä seuraava osa. Vauhdikkaasti tämä alkaakin, eikä lukijaa pidetä liian kauan jännityksessä. Edeltävän osan koukut paljastetaan aikaisessa vaiheessa ja sitten aletaan punomaan aivan uusia mysteerejä tätä kirja varten.

Sielujen sininen silta nousi juonellisesti omaksi suosikikseni tästä sarjasta. Juoni on jännittävä, toiminnallisempi kuin aiemmat osat ja se kulkee vauhdikkaasti ja salaperäisesti. Tätä ei olisi malttanut laskea käsistään hetkeksikään. 

Vanha kartano kiinnostavine tarinoineen ja tavaroineen, entisöitävät tavarat ja niiden tarinat, salaperäiset hahmot, yliluonnolliset elementit, sielujen sinisen sillan mysteeri ja loistavat päähenkilöt tekevät kirjasta täydellisen. Heppajuttujakaan ei ole toki unohdettu. Ratsastusta seurataan ja muitakin hevosjuttuja juoneen on saatu sopivasti mukaan. Lisäksi saarelle on jälleen luotu jännittävä tunnelma, jota kartanossa ukkosta suojassa vietetyt hetket vain lisäävät. 

Kaiken jännityksen ja toiminnan keskelle on tuotu myös mukavan arkisia ongelmia. Miten yhdistää koulu ja harrastukset? Entä jos ei enää ehdi viettää niitä perinteisiä peli-, ja saunailtoja perheen kanssa?



Sielujen sininen silta
Kvaliti, 2016
Kansikuva: Laura Kunnas
s.283

perjantai 25. kesäkuuta 2021

Tuomas Lius: Sudenkorennon kesä

 

Jesse on 13-vuotias poika, joka isommille pojille jotain todistaakseen päätyy yrittämään rötöstä. Tämän seurauksena hän ei onnistu saamaan isompien poikien ihailua, mutta sen sijaan hän tutustuu kahteen keskenään hyvin erilaiseen naapuriin. Vanhassa rukoushuoneessa asuu venäläinen taiteilija, joka tuntuu huokuvan rauhallista viisautta, kun taas sinisessa talossa asuu Jukka, huumorintajuinen rämäpää, joka vaikuttaa saapuneen suoraan toimintaelokuvasta. 
Jessen kesä muuttuu hyvin erilaiseksi näihin miehiin tutustuttuaan, eikä aikaakaan kun hiekkalaatikkoleikit vaihtuvat pelottaviin seikkailuihin. Itä ja Länsi kohtaavat, eikä siitä seuraa mitään hyvää, kun keskellä on huimaavan upea aseteknologinen keksintö. 
"-Ensin sä käyt läpi lyvykokoelmaasi, fiilistelet kansia ja pysähdyt ehkä vähän funtsimaan mitä muistoja ne herättää: missä olet kuullut tietyn biisin ensimmäisen kerran, kenen kanssa ja niin edespäin... Sitten löydät levyn, pyyhkäiset sen puhtaaksi pölystä, lasket sen levylautaselle, asetat neulan... Tämä kaikki tekee vinyylilevyn kuuntelemisesta jutun isolla J:llä."s.177
Yleensä välttelen tällaisia toimintakirjoja, sillä pitkät höpötykset aseista sun muista pitkästyttää, eikä sellainen huima toiminta oikein uppoa. Tällä kertaa päätin kuitenkin tehdä poikkeuksen ja tarttua Sudenkorennon kesään, sillä esittelytekstit kuulostivat niin hyviltä. Kirja sijoittuu 80-luvulle ja jossakin sanottiin, että luvassa saattaisi olla jotakin Stranger Things -sarjan tyylistä.

En kadu päätöstäni lainkaan. Kirjan päähenkilöt ovat kiinnostavia ja saavat tarpeeksi tilaa myös arkipäiväisine tekemisineen, eikä kirja ole alusta loppuun pelkkää toimintatykitystä. Kerronta on sujuvaa ja kuvailevaa. Onkin helppo kuvitella mieleensä 80-luvun Joensuu, vaikka ei olisi ikinä käynyt 80-luvulla saati sitten Joensuussa. 

Kirja etenee yllättävän pitkälle ennen kuin varsinainen toiminta alkaa, vaikka hurjan paljon kaikkea pienempää ehtii sitä ennen tapahtua. Mukaan mahtuu hirveän väkivaltaisia kohtauksia, kusipäisiä teinejä, ihastumista, ystävyyttä, huumoria, arkea, paljon musiikkia ja lopulta sitä ryminällä etenevää toimintaa, joka koettelee lukijan uskoa ja jättää jälkeensä monen monta ruumista. 

Jesse, kirjan päähenkilö on vasta 13-vuotias. Tämä tekee kirjasta ajoittain jopa hieman nuortenkirjamaisen, sillä Jessen sielunelämään ehditään tutustua varsin kattavasti. Nuoren pojan tuskailut kasvamisen, lapsuudesta luopumisen, tyttöjen ja vähän kaiken muunkin kanssa saa runsaasti tilaa. 

Kirjan juoni eteneni koukuttavasti ja sitä oli mukava lukea muutamia poikkeuskohtauksia lukuun ottamatta. Välillä nimittäin tällaisen herkemmän lukijan kauhuksi löytyi hyvinkin raakoja kohtauksia. Tämän kirjan innoittamana saatan uskaltaa tarttua hieman toiminnallisempaan kirjallisuuteen jatkossakin, etenkin jos henkilöt ovat yhtä loistavia kuin Jesse ja Nikolai. 

P.S. Onneksi edes kirjan sivuilla pääsee karkuun näitä ahdistavan kuumia hellepäiviä, sillä kirjassa vietetään huomattavasti kylmempää ja sateisempaa kesää. 


Sudenkorennon kesä
Like, 2021
Kannen maalaus: Riikka Miettinen-Syrjälä
s.505
Arvostelukappale

lauantai 19. kesäkuuta 2021

Jasu Rinneoja: Erakon arvoitus

 

Kuusitoistavuotias Taneli tuodaan kesäksi maaseudulle miettimään tekosiaan. Arki kaupungissa ei ole sujunut ongelmitta, ja vanhemmat päättävät, että kesä isovanhempien luona saattaisi auttaa. Aluksi Taneli tuntee itsensä hylätyksi vangiksi keskellä korpea, mutta pian hän löytää kiinnostavaa tekemistä. Metsissä liikkuu omituinen erakko jota kaikki kyräilevät. Taneli kiinnostuu tuon omituisen miehen taustoista, mutta kukaan ei oikein susotu puhumaan asiasta. Onneksi hän tutustuu mukavaan naapurin poikaan, Pekkaan, joka sentään saa suunsa auki tästäkin asiasta. Pian kuuma kesä, uintireissut, erakon salaisuus ja kauniit naiset ovat vieneet Tanelin ajatukset mennessään.
"Miehet katselivat pihapiirin rakennuksia. Isoisä muisteli, milloin vajan katto oli laitettu ja päivitteli, miten nopeasti vuodet olivatkaan vierineet. Hitto, että paikallinen murre kuulostaa pöntöltä. Faijakin heittää läppää jo samalla nuotilla. Se tarttuu ku tauti. "Eik", "Onk", "Kui", "Mää istusi, mää lui.""s.6 
Erakan arvoitus aloittaa Tanelista kertovan sarjan.
Erakon arvoitus on mukavan leppoisa, mutta kuitenkin toiminnallinen tarina nuoresta Tanelista. Taneli on poika, jolla on omat ongelmansa. Hän on tehnyt virheitä, eikä koulussakaan mene kovin hyvin. Kirjassa päästään kurkkaamaan Tanelin ajatuksiin ja syyt huonoon käytökseen löytyvät. Taneli onkin uskottava ja monipuolinen hahmo.

Kirjan alku on rauhallinen. Maaseututunnelma halonhakkuineen, traktoreineen ja monine projekteineen tutustuttaa lukijan Taneliin ja tämän isoisään, Verneriin. Yllätyksekseni Vernerin ajtuksia mahtui kirjaan lähes yhtä paljon kuin Tanelinkin. Oli kiinnostavaa lukea Tanelia koskevista ajtuksista niin häneltä itseltään kuin Verneriltäkin. Näin saatiin monipuolinen kuva Tanelista, ja mahdollisista syistä hänen käytökseensä ja eripuraan vanhempiensa kanssa.

Rauhallisen alun jälkeen alkoi toiminnallisempi osuus. Jännittäviä tilanteita, toimintaa ja jopa hieman rakkaushuolia mahtui mukaan. Erakon arvoitus on kesäinen seikkailukirja, joka tuo esiin nuoren epävarmuuden, ja niitä nolompiakin ajatuksia ja tunteita, unohtamatta kunnon seikkailua, vakoilua ja tietysti eväitä. Viisikkomaiseen tyyliin ruokaa on paljon ja aina tarjolla. 


Erakon arvoitus
Reuna, 2016
s.200
Kansi: Veera Miettinen

torstai 17. kesäkuuta 2021

Eeva Joenpelto: Elämän rouva, rouva Glad

 

Rouva Gladilla on takanaan kolme avioliittoa ja kolme keskenään hyvin erilaista aviomiestä. Nyt nainen elää leskenä. Ikää alkaa jo olla, mutta tarmokkuutta riittää. Rouva Gladilla on bisnesvaistoa, rahaa ja pelottava maine. 
Kun kaupunkiin saapuu uusi nimismies, alkaa rouva Glad tehdä tämän kanssa tuttavuutta, sillä niin isoon herraan kannattaa pitää hyvät välit. Kuunnellessaan nimismiehen juttuja, alkaa rouva Glad muistella menneitä. Pian kerrotaankin tarina kaikista hänen avioliitoistaan, ja itse rouva Gladista.
"-Muutama päivä sitten -, rouva Glad asetteli sievästi kuppeja, siirsi paperipinoja tieltä. taivutteli lautasliinoja, - mielessäni alkoi pyöriä ajatus ja pyöriihän se siellä vieläkin -. Että elämä on lyhyt. Äkkiä se vain onkin kovin lyhyt. Eikä toista tilaisuutta tule. Mutta koska kerran niin on, niin silloinhan on tästä ainoasta elämästä otettava irti kaikki minkä siitä saa."s.89
Elämän rouva, rouva Glad kertoo tarinan naisesta, joka alkuun voi vaikuttaa hyvinkin kopealta ja suoraviivaiselta, mutta josta kirjan edetessä kuoriutuu esiin niin paljon kerroksia, että mielipide hänestä muuttuu lähes yhtä monta kertaa, kuin kirjassa on lukuja. Kirja onkin loistava esimerkki siitä, ettei ihmisestä yleensä voi nähdä ja tietää läheskään kaikkea vain muutamalla tapaamiskerralla. Muisto muistolta saadaan parempi kuva tuosta monipuolisesta päähenkilöstä.

Elämän rouva, rouva Glad onkin parhaimmillaan ihmiskuvauksessa. Rouva Glad, sekä nimismies, jota myöskin kirjassa jonkinverran seurattiin olivat molemmat monipuolisia ja mielenkiintoisia hahmoja. Lisäksi muistoissa esiin tulevat entiset aviomiehet todella saivat kukin omanlaisensa persoonan. Pidin myös mukavan arkisista kohtauksista, joissa vain juteltiin.

Sujuvasta ihmiskuvauksesta, monipuolisista hahmoista ja ihan kiinnostavista käänteistä huolimatta, kirja ei missään vaiheessa imaissut minua täysin mukaansa. Tässä mentiin hahmot edellä. Ei tämäkään muuten mitään haittaisi, mutta en erityisemmin pitänyt näistä kirjan hahmoista. Tai pidin Nallesta, mutta hänen tarinansa oli lyhyt ja surullinen. 

Kirjan nykypäivän tapahtumat sijoittuvat 30-luvulle, mutta muistoissa sitten puikkelehditaan vähän siellä sun täällä. Erilaiset ajankuvat tulevat ihan kiitettävästi esiin, vaikka kaikissa tilanteissa henkilöt ovat pääasemassa.

Eeva Joenpelto täyttäisi tänään 100-vuotta jos hän vielä eläisi. Olikin juuri oikea aika tutustua edes yhteen hänen teoksistaan, kun en ollut vielä ikinä mitään häneltä lukenut. Vaikka kirja ei minua niin imaisuutkaan mukaansa, huomaa siitä kuinka taidokas kirjoittaja Joenpelto oli ja miksi hänen kirjojaan niin arvostetaan. Monesti nimittäin teki mieli kirjoittaa ylös kirjasta löytämiäni kauniita tekstipätkiä. 


Elämän rouva, rouva Glad
WSOY, 1982
Päällys: Raimo Raatikainen
s.496

sunnuntai 13. kesäkuuta 2021

Outi Pakkanen: Helmimies

 

Erik Elman asustelee lähes erakoituneena upeassa perintöasunnossaan Ullanlinnassa. Velipuoli Peter on katkera, sillä hänelle ei perintöä herunut. Rahavaikeuksia on muutenkin ja vaimokin ärsyttää. Onneksi sentään ihana pieni tytär jaksaa ilostuttaa. 
Anna Laine suree edesmennyttä koiraansa, ja totuttelee elämään uuden kanssa. 
"Isä kumartui taas tutkimaan piirustusta. Harmaantunutta pitkätukkaista miestä, jolla oli säkkimäinen takki ja tikkumaiset kädet ja jalat. Ja kirkkaanpunaiset huulet ja korallinpunaiset helmet kaulassa."s.35
Helmimies on Anna Laine -dekkari.
Helmimies johdattaa lukijaansa ympäri Helsingin lumisia ja kylmiä katuja. Kirjan sivuilla pääsee kurkistamaan monen henkilön arkeen ja ajatuksiin. Murhakin tehdään, mutta Anna Laine pysyy tällä kertaa sivussa tutkimuksista ja poliisit saavat poikkeuksellisesti huolehtia tutkinnasta. 

Pidin Helmimiehestä paljon. Se oli mielestäni parempi kuin muutama viimeisin Anna Laine -dekkari, joista dekkarimaisuus on jo ollut aika kaukana. Ihanan arkisesti ja sujuvasti etenevää juonta ahmi nopeasti ja kirjan loppu tuli vastaan niin vauhdilla, että lisää lukisin taas mielelläni. Henkilöt esitellään niin hyvin, että aivan kuin huomaamatta kaikki ovat kuin vanhoja tuttuja lukijalle, vaikka heistä kuulisi ensimmäistä kertaa. 

Syyllisen arvasin aikaisin, eikä se enää lopussa yllättänyt, mutta se ei haitannut. Hahmojen ajatukset ja elämä, luminen Helsinki ja maistuvat ruuat pitivät mielenkiintoa yllä. Tällä kertaa murhatapaus oli hieman surullisempi kuin tavallisesti. Minua ainakin suretti, mutta loppu oli mielestäni kauniin lohdullinen. 


Helmimies
Otava, 2019
s.316

keskiviikko 9. kesäkuuta 2021

Louise Penny: Kuukausista julmin

 

Three Pinesin kylässä vietetään pääsiäistä. Kylän asukkaat saavat päähänsä järjestää spiritistisen istunnon vanhassa hylätyssä kartanossa. Kaikki ei mene hyvin ja pian paikalle saapuu jälleen rikoskomisario Armand Gamache tiimeineen. 
Jälleen edessä on salaisuuksien täyteinen tutkimus idyllisessä pikkukaupungissa, kera takkatulen, hyvän ruuan ja monipuolisen seuran. 
Armandin selvittäessä rikosta, alkaa hänen menneisyydestään ikävät asiat nostamaan päätään.
"Luoja auta, mitä minun pitäisi tehdä? hän ajatteli juuri, kun joku koputti oveen. Claran mieleen putkahti hupsu ajatus oliko koputtaja Jumala, vaikka tuskinpa Jumala olisi koputtanut."s.143
Kuukausista julmin on kolmas osa Three Pines -sarjasta.
Kirja oli erityisen kiinnostava, sillä kyläläisten salaisuuksien lisäksi, myös tutuksi tulleen Armand Gamachen menneisyydestä paljastetaan viimein kaikki. Aiemmissa osissa on jo vihjailtu jostakin suuresta tapahtumasta mennisyydessä, joten oli kiinnostavaa kuulla kaikki. 

Kuukausista julmin on rauhallinen ja tunnelmallinen dekkari, jossa annetaan runsaasti tilaa hahmojen esittelylle, jutustelulle ja arkisille asioille. Murhakin on jälleen hyvin kekseliäs ja juoni yllättävä. 

Lupaa hyvää, jos tapahtumat sijoittuvat vanhaan hylättyyn kartanoon. Sellainen tapahtumapaikka saa oman mielenkiintoni heräämään. Tässä sarjassa on ennenkin monesti puhuttu tuosta kartanosta ja oli mahtavaa, että se oli jälleen suuressa roolissa. Tässä todella osattiin ottaa kaikki irti kartanon hyytävästä tunnelmasta. 

Pidän myös siitä, että sarjassa ollaan nyt esitelty jo kolme kiinnostavaa juhlapyhää Three Pinesin asukkaiden tyyliin. Ensin kiitospäivä, sitten joulu ja nyt pääsiäinen. Ihanat perinteet ja kyläläisten yhteisöllisyys ja omalaatuisuus on varma tunnelman luoja.




Kuukausista julmin, (The Cruellest Month, 2007)
Bazar, 2020
Suom.Susanna paarma
s.462

maanantai 7. kesäkuuta 2021

Karin Erlandsson: Kuolonkielot


Sara Kvist saapuu Pohjanmaalle kesällä 1992. Ensimmäinen oikea työpaikka paikallislehdessä odottaa. Työ alkaa juhannusaattona ja työvuorosta odetetaan pitkää ja tylsää. Sen sijaan metsästä löydetään kuollut nainen ja Saran ura alkaa vauhdikkaasti. 
Sara ei malttaisi odotella tietoja hissukseen vaan intoa riittäisi vaikka koko jutun selvittämiseen. Mutta sitten arki paukahtaa vasten kasvoja. Uusi miesystävä näyttää oikeat karvansa ja pienen kapungin asukkaisiin on vaikea tutustua. 
"Mahtoiko hän olla ainoa, joka tiesi autosta? Pitäisikö hänen ilmoittaa siitä jonnekin? Kaupunki oli niin pieni, että varmasti joku tietäisi, mihin se oikein liittyi."s.9
Kuolonkielot on tunnelmallinen ja kesäinen dekkari, jossa murha jää hyvin pieneen rooliin ja elossa olevat saavat suuremman roolin kaikkine salaisuuksineen ja draamoineen. Pikkukaupungin tunnelma ja miljöö tulevat kauniisti esiin Erlandssonin kirjassa, jossa ihmisillä on omat jyrkät mielipiteensä, eikä mitään uutta oteta ilolla vastaan.

Pidin Kuolonkieloista suuresti. Se on lyhyt ja ytimekäs, mutta silti tunnelmallinen rikosromaani, jonka kaikkien henkilöiden murheista luki suurella kiinnostuksella. Kirjan henkilöt ovatkin monipuolisia, eikä Sara, josta kirjan takakannessa puhutaan, ole ainoa päähenkilö. Hän jää mielestäni kuolleen naisen tapauksen selvittelyssä yllättävän pieneen rooliin, vaikka muuten hän kirjasta saa paljon tilaa. 
Ihmiset ja heidän tilanteiden seuraaminen oli kirjan parasta antia. 


Kuolonkielot, (Missdåd)
Kustantamo S&S, 2016
Suom. Taija Mård
Kansi: Sanna Mander
s.263

torstai 3. kesäkuuta 2021

Elina Aaltonen: Älä anna minun pudota

 

Helena palaa vuosien tauon jälkeen hevosharrastuksen pariin. Hän ostaa tyttärensä kanssa yhteisen hevosen. Viimein he voivat viettää yhteistä laatuaikaa. Yhteisen harrastuksen tuoma laatuaika ei kuitenkaan ole niin mukavaa, kuin Helena toivoi, ja pian hänen on tehtävä suuria päätöksiä. 
Tallilla Helena tuntee itsensä iloiseksi. Ihana Börje hevonen on hänelle alusta asti hyvin rakas ja yhteiset lenkit metsän keskellä ovat Helenalle äärimmäisen tärkeitä. Kun tallilla pyörivät komeat miehetkin kaiken lisäksi tuntuvat huomaavan hänet ja antavat huomiota, on tallilla käyminen entistä mukavampaa, vaikka kotona odottaakin aviomies Sampsa. 
"Eikä Aikaakaan, kun Jaana palaa mukanaan puolitoista metriä korkea, laikukas Irlannin cob -ruuna. Ulkona satava lumi on takertunut sen harjaan saaden musta-harmaa-valkoiset jouhet kauniin kuuran peittoon. Kirjava takapuoli on pyöreä ja aivan lumen peitossa."s.5
Älä anna minun pudota on aikuisille tarkoitettu heppakirja. 
Muistaakseni tämä on aivan ensimmäinen lukemani heppakirja, joka on oikeasti tarkoitetu aikuisille. Näitä kun ei ihan joka päivä tule vastaan. Olinkin iloisesti yllättynyt kun törmäsin tähän ja otin heti lukuun. 

Älä anna minun pudota on helppolukuinen romantiikan ja hevosten täyteinen tarina. Hevosjuttujen lisäksi kirjassa parasta oli aidontuntuinen päähenkilö. Helena on noin 50-vuotias, kahden lapsen äiti, joka on naimisissa. Suhde on vuosien saatossa hieman väljähtänyt ja nuoruuden harrastuksetkin on jäänyt. Olikin ihanaa lukea Helenan matkasta takaisin hevosmaailmaan. Etenkin kun Helenaa ei kuvailla kuin hän olisi jonkinlainen supernainen, vaan kirjan sivuilta esiin tulee hieman arka, itseään etsivä nainen, jolla on omat sairautensa ja vikansa. Pelot, surut, onnen hetket ja onnistumisen tunteet kuvaillaan hyvin ja päähenkilöstä on helppo pitää. Varsinkin kun Helena ei jää surkuttelemaan ja kierimään itsesäälissä liian pitkiksi ajoiksi, vaan tarttuu myös toimeen, eikä syytä kaikkia muita omista virheistään. 

Ratsastusta ja tallielämää on saatu riittävästi tarinaan, vaikka suhdekiemuroita ja draamaa onkin runsaasti. Ainoa asia josta en oikein innostunut oli Veikko ja hänen jotenkin tökerö olemus kirjassa. Kohtaukset, joissa hän oli mukana olivat ainoita, jotka eivät tuntuneet lainkaan uskottavilta. Jotenkin hän vain oli ihan liikaa, ilman mitään syytä. Kirja oli kuitenkin oikein hyvä kokonaisuus ja mielelläni lukisin lisääkin Helenan tallielämästä ja tulevista kuvioista. 


Älä anna minun pudota
BoD, 2020
s.181 e-kirja

tiistai 1. kesäkuuta 2021

Mikko Kunnas: Noksu puutarhassa

 

Kevät on saapunut. Noksu ja Nupi touhuavat ahkerasti puutarhassa. Kasvimaa on lannoittettava, ja omenapuun kukat pölytettävä. Lannoitus sujuu ongelmitta, mutta missä ovat kaikki mehiläiset. Nupi ei millään jaksaisi pölyttää kaikkia kukkia yksin, eikä Noksusta ole apua. Kaksikko lähtee etsimään kadonneita mehiläisiä.
"On kukkien tuoksu huumaava puussa, omenapiirakka maistuu melkein jo suussa."
Noksu puutarhassa on värikkäin suurin kuvin kuvitettu kirja, joka sopii perheen pienimmille. Kirja on suunnattu noin 2-5 -vuotiaille. Puhekuplat luovat kirjaan hieman sarjakuvatyyliä, ja lorumuotoon kirjoitetut puheenvuorot kuulostavat hauskalta.

Noksu ja Nupi ovat iloisia hahmoja, jotka eivät vähästä säikähdä. Tapahtumia on saatu mahtumaan hurjasti pieneen kirjaan, eikä pienimmätkään lukijat helpolla kyllästy tähän vauhdikkaaseen, värikkääseen tarinaan, jonka teksti soljuu lorumaisesti eteenpäin. 

Noksu puutarhassa on ihanan keväinen kirja, jonka tarina on hauska ja vauhdikas kuvaus kaverusten puutarhanhoidosta. Se kertoo keväästä istutuksineen, kesästä pölytyksineen ja syksystä puutarhan upean sadon muodossa. Kaveruksilla on hauskaa ja se välittyy kirjan sivuilta lukijalle. Kirja myös muistuttaa mehiläisten tärkeydestä. 


Noksu puutarhassa
KVALITI, 2021
Kuvat ja teksti: Mikko Kunnas 
Arvostelukappale

keskiviikko 26. toukokuuta 2021

Ossi Ojala: Saarella tapahtuu

 

Haukkavartio viettää leiriä saaressa. Edessä on monia jännittäviä asioita, kuten leirikaste, joka jännittää kaikkia osallistujia. Pian pojat saavat kuitenkin huomata, ettei leirikaste ole mitään verrattuna oikeisiin pelottaviin seikkailuihin, joita he kokevatkin monia. He joutuvat keskelle suurta myrskyä ja tuon myrskyisen yön aikana jotakin on muuttunut saarella. He eivät ole enää yksin. Keitä ovat nuo saarelle yön turvin saapuneet ihmiset ja mitä heillä on mielessään?
"Selkä nostatteli aaltoja. Ukkosrintama oli päässyt yli ja Jopin soutama vene otti natisten vastaan vesimassojen moukariniskut. Teemu ei enää hymyillyt, hänellä oli täysi työ pitää vedellä täyttyvää venettä jonkinlaisessa suunnassa."s.20
Saarella tapahtuu tarjoaa nimensä mukaisesti paljon tapahtumia saarella. Kirja on nuorille suunnattu kesäinen seikkailu, jossa toimintaa riittää. 

Ihan vaan mielenkiinnosta halusin testata yhden tällaisen vanhemman "poikakirjan". Tämä kirja on 60-luvulta, mutta toimii toiminnallisena seikkailuna loistavasti vielä nykypäivänäkin. Mitään mullistavaa ei kirjalta kannata odottaa, sillä tässä tosiaan mennään toiminta edellä. Vaikka kyllä tämä tarjoaa myös puhetta ennakkoluuloista ja siitä, miten ne vaikuttavat ystävyyteen. 

Kirjan kaikki henkilöt ovat poikia tai miehiä, eikä tytöistä juuri puhuta. Kirjaan mahtuu paljon uhoamista, isottelua, seikkailua, toimintaa ja hiukan tappeluakin. Paljon puhutaan myös siitä, kuinka mamman pojista koulitaan oikeita miehiä. Tunnelmallista pohdiskelua ja maisemien katselua ei mukaan mahdu, vaan poikakirjamaista vauhdikasta seikkailua.

Kirja oli nopeaa luettavaa, ja ihan kelpo seikkailukirja. Mitään suurta muistijälkeä se tuskin jättää, ja henkilöitäkin oli niin paljon lyhyeen kirjaan, etten enää edes muista kuinka monta poikaa saarella oli. Osa jäi hyvinkin mieleen, kun osa taas unohtui heti. 


Saarella Tapahtuu
WSOY, 1963
s.155

lauantai 22. toukokuuta 2021

Nicholas Oldland: Karhu joka halasi ja Hirvi joka uskalsi

 

Karhu joka halasi ja Hirvi joka uskalsi kuuluvat Sydänmailla -lastenkirjasarjaan. 
Sydänmailla asustelee monenlaisia eläimiä. Nämä sarjan kaksi ensimmäistä osaa esittelee hiukan nössön hirven ja karhun, joka ei halua pahaa kellekään. 
"Eräänä aurinkoisena päivänä hirven päähän pälkähti ajatus: nyt oli otettava elämää sarvista kiinni."
Sydänmailla -kirjat sopivat perheen pienimmille lukijoille. Tekstiä on vähän ja tarinat ovat helppoja. 
Ymmärrän hyvin miksi nämä kirjat ovat niin suosittuja maailmalla. kirjojen kuvitus on hyvin kaunis, ja tarinat niin suloisen sympaattisia. 
"Kun karhu kohtasi vaikkapa pullean pikku pupujussin, se seisahtui hymyilemään ja halasi sitä hellästi"
Karhu joka halasi on näistä kahdesta oma suosikkini. Ensinnäkin tuo karhun hahmo on kaikista metsän asukkaista ihanin. Onneksi hän vilahtelee myös Hirvi joka uskalsi -kirjan sivuilla. Lisäksi tarina on niin kaunis. Se kertoo hyväntahtoisesta päähenkilöstä, joka kohtaa niin kauhistuttavan tilanteen, että sen tekisi mieli käyttää voimakeinoja, mutta päättää rauhoittua ja ratkaista tilanteen lempeästi. 

Karhu joka halasi opettaa, että lempeydelläkin voi saavuttaa haluamiaan asioita, jos käyttää järkeä. Hirvi joka uskalsi taas rohkaisee kokeilemaan uusia asioita, vaikka se tuntuisi pelottavalta. Eli kauniita aiheita kera kiinnostavan kuvituksen. Tarinoista löytyy myös monia hauskoja kohtauksia. Nämä eläimet kun eivät ole ihan tavallisia. 
Oldland on onnistunut luomaan hyvin kauniin kuvituksen. Kuvat ovat yksinkertaisia, mutta silti niistä löytyy yksityiskohtia. 


Karhu joka halasi, (Big Bear Hug, 2009)
Hirvi joka uskalsi, (Making the Moose Out of Life, 2010)
KVALITI, 2021
Suom. Marvi Jalo
Kuvittanut: Nicholas Oldland
Arvostelukappaleita

sunnuntai 16. toukokuuta 2021

Anneli Kivelä: Salaisuuksia Katajamäellä

 

Juuli Karu on kyläkoulun uusi opettaja. Katajamäkeläiset eivät oikein ota selkoa naisesta, sillä hän kieltäytyy lähes kaikista kutsuista ja viettää päivänsä yksin. Hiljainen ja yksin viihtyvä nainen saadaan kuitenkin pikku hiljaa ulos kuorestaan, kun hän tutustuu kylällä asuvaan Leo Mäntylään. Pian he ystävystyvät ja viettävät aikaa yhdessä. Muutenkin Juuli alkaa löytää oman paikkansa kyläläisten joukossa, kun pikkusisko Mirjami yllättäen ilmaantuu Katajamäelle.
"Hänhän oli väritön ja sulkeutunut, pukeutui mitäänsanomattomiin vaatteisiin eikä heittäytynyt milloinkaan oma-aloitteisesti puheisiin vieraiden kanssa. Vain oppilaiden keskuudessa hän ikään kuin heräsi eloon."s.11
Salaisuuksia Katajamäellä on viides osa maalaisromanttisesta Katajamäki -sarjasta.
Kevät on jälleen täällä, niinpä on aika palata maalaismaisemiin Katajamäelle. Kevät on Katajamäelläkin kirjan alussa. Tällä kertaa ei talvea nähdä lainkaan, ja aika kuluu hieman hitaampaan tahtiin kesäisissä maisemissa. 

Kirja alkoi kiinnostavasti ja lupaili tuttua ja turvallista matkaa tutuiksi käyneiden Katajamäkeläisten seurassa. Juuli, tuo salaperäinen, omissa oloissaan viihtyvä nainen kuulosti heti mukavan sympaattiselta hahmolta, josta olisi helppo pitää. Kerrankin hiukan rauhallisempi yksinviihtyjä päähenkilönä, kun yleensä tämän sarjan naishahmot ovat rempseitä ja puheliaita, kaikkien kanssa viihtyviä persoonia. 

Salaisuuksia Katajamäellä on nimensä mukaisesti täynnä hurjia salaisuuksia. Lopun tykitys oli jo niin hurjaa ja dramaattista, että väkisinkin tirskuin ääneen viimeisissä juonenkäänteissä. Tuttuun tyyliin tapahtumat ja ratkaisut olivat aika uskomattomia. Mutta olen jo tottunut siihen, että tässä sarjassa saattaa sattua ja tapahtua aivan mitä tahansa draamaa. 

Kaikesta kiinnostavasta ja hurjasta huolimatta tämä ei yltänyt omaksi Katajamäki suosikikseni. Minua ärsytti se kuinka Juulia kuvailtiin jotenkin kökkösti, kun hän nyt vain sattui olemaan niin harmaa ja meikitön ja yksin viihtyvä. Vasta kun nainen laittoi kivat vaatteet ja meikkiä alkoi kehuja virrata. Lisäksi kymmenet "sillä" sanat dialogeissa otti jotenkin pahasti silmään tällä kertaa. Mutta kaiken kaikkiaan kirja tarjosi jälleen sitä mitä etsinkin, helppoa maalaisromantiikkaa, jossa ei mietitä, että millähän todennäköisyydellä oikeassa elämässä tällaisia asioita tapahtuisi. 


Salaisuuksia Katajamäellä
Karisto. 2010
s.261

maanantai 10. toukokuuta 2021

Pirkko Soininen: Ellen

 

Ellen maalaa. Vuodet Firenzessä ovat välillä hyvinkin karuja, sillä rahaa on vähän ja lähes kaikesta pitää säästää. Mutta mitä Ellen välittäisi ruuasta, kunhan taidetarvikkeita on tarpeeksi. Perhettä ja tuttavia käy kylässä, se on mukavaa, vaikka välillä Ellen haluaa vain olla yksin ja maalata. 
"Malttamaton sydän, siveltimet. Kaikki on kevyttä ja kuplivaa. Ihmiset laulavat ja nauravat, kukkien kaupustelijat, kadunlakaisijat, kuskit, sanomalehtien myyjät -jopa sotilaat. Tästä sukeutuu väkisinkin jotain loistavaa."s.7
Ellen on fiktiivisistä päiväkirjamerkinnöistä koostuva romaani, joka kertoo taiteilija Ellen Thesleffin vuosista Firenzessä. 

Kirjaa on mukava lukea. Päiväkirjamerkinnät ovat lyhyitä ja ytimekkäitä. Ne kuvailevat pieniä ja aika arkipäiväisiä tilanteita. Ellenin luonne ja elämäntapa tulevat loistavasti esiin näiden pienten ajatusten kautta. Myös hänen perheensä ja tuttavansa saavat paljon tilaa, sillä toki heistä puhutaan paljon. Suomessa vietetystä ajasta sen sijaan puhutaan vain muutamilla maininnoilla, sillä Ellen on täyttänyt tätä fiktiivistä päiväkirjaansa vain Firenzessä. 

Päiväkirjamerkinnät ovat lyhyitä ja niitä on tehty vain harvoista päivistä. Välillä tauot ovat pitkiä, etenkin jos Ellen on ollut Suomessa. Muutenkin merkintöjen välillä saattaa olla viikkojen taukoja. Siitä huolimatta lukijalle välittyy selvä kuva Ellenin tavasta viettää päiviään. Pidinkin erityisesti siitä, ettei kirjassa ole omituisuuksia, eikä valtavan mullistavia pohdintoja kaikesta, vaan pienillä arkipäiväisillä huomiolla ja helposti ymmärrettävillä ajatuksilla on saatu rakennettua kiinnostava kuva kaikista Ellenin vuosista Firenzessä. 

Sujuvasta kerronnasta huolimatta Ellen ei ole minulle mitenkään mieleenpainuva teos. Lukeminen oli mukavaa, mutta kirja ei erityisemmin säväytä tai tuo hahmoja niin lähelle, että heitä jäisi lukemisen jälkeen miettimään. 


Ellen
WSOY, 2018
Kansi: Martti Ruokonen
s.189

tiistai 4. toukokuuta 2021

Mariel Pietarinen: Menneisyyden kosketus

 

Joululoma alkaa ja Lindalla on tiedossa ihania suunnitelmia. Tallilla järjestetään jos jonkinlaista tapahtumaa joulu- ja talviteemalla. Lisäksi Joonatan ja Susanne aikovat tulla jälleen mantereelle, kunhan joulua on ensin juhlittu. 
Kaikkea tätä onnea varjostaa huoli kipeästä Isla-tammasta. Kaiken lisäksi Lindalle alkaa tapahtua omituisia asioita. Hän alkaa nähdä pätkiä menneisyydestä, mutta miksi?
"Tyttö nojasi eteenpäin ja kietoi kätensä hevosen kaulan ympärille. Hän puristi mustaa harjatuppoa kädessään. Kunpa vain tämä hetki olisi kestänyt ikuisesti."s.26
Menneisyyden kosketus on kolmas osa Kavionjälkiä sydämessä -sarjasta.
Olin innoissani kun kirjan alussa kerrottiin, että joululoma alkaa. Rakastan talvisia kirjoja, ja etenkin jouluisia. Lumisia maisemia, joulua ja uuttavuottakin ehditäänkin kaikkia tunnelmoida kirjassa tarpeeksi. 

Menneisyyden kosketus on jälleen ihastuttava sekoitus hevosjuttuja, hauskaa, jännittävää ja vauhdikasta arkea, sekä yliluonnollisia elementtejä. Lindan, Mintun, Joonatanin ja Susannen seikkailujen pariin palaa mieluusti. Myös muut kirjan henkilöt, jotka eivät saa suurta roolia ovat mukavia ja tuntuvat tutuilta, vaikka heitä ei niin tarkkaan esitelläkään. Pienet tilanteet kirja-sarjan osissa tekevät heistä kaikista kuitenkin tärkeitä ja aidontuntuisia. 

Pidän siitä, ettei kirjassa ole koko ajan pakko tapahtua jotakin suurta ja mullistavaa, mutta silti mielenkiinto pysyy yllä ja kirjan maailmaan uppoutuu täysin. Pidän kovasti tämän kirjan arkisista kohtauksista, sillä kirjan hahmot ovat valloittavia.

Vaikka yliluonnolliset elementit johtivatkin jälleen Marianin luo, ei kirja tunnu lainkaan toistolta tai liian samanlaiselta kuin aiemmat osat. Jälleen on keksitty jotakin aivan uutta, joka linkittyy kiinnostavasti aiempiin tapahtumiin, mutta vie silti tarinaa eteenpäin ja luo samalla uusia juonikuvioita. 

Kirja loppui niin kiinnostavasti ja vihjailevasti, että seuraava osa pitää ottaa lukuun pian. 



Menneisyyden kosketus
KVALITI, 2015
Kansikuva: Laura Kunnas
s.272

torstai 29. huhtikuuta 2021

Francoise Sagan: Myrskyn silmässä

 

Notaari Nicolas Lomont elelee 1830-luvun Ranskan maaseudulla. Elämä on suhteellisen rauhallista, kunnes erääseen kauan tyhjillään olleeseen linnaan saapuu sen omistaja. Aatelisnainen Flora de Margelasse saa heti saavuttuaan monen miehen huomion, mutta tämä ei tunnu kiinnostuvan kenestäkään. 
Myös Nicolas huomaa naisen heti, ja rakastuu tähän palavasti. Hänkään ei saa vastakaikua, mutta Flora sentään ystävystyy hänen kanssaan. Tästä alkaa ystävyys, jossa Nicolas kärvistelee rakkauden tuskissaan. Mutta mitä tapahtuukaan, kun kuvaan astelee talonpoika, runoilija Gildas, jonka Flora yllättäen huomaa muunakin kuin ystävänään?
"Totta totisesti, kun luen kirjoittamaani uudelleen ja näen, miten kirjalliset havitteluni ovat edistäneet luontaista typeryyttäni ja mitä ne ovat sille tehneet, millaisella sanahelinällä kynäni mielellään koristelee tekstin, tunnen äkkiä olevani täynnä suvaitsevaisuutta niitä kirjailijoita kohtaan, joita olen niin pilkannut koko elämäni ajan."s.73
Notaari Nicolas Lomont kirjoittaa vanhana miehenä nuoruutensa muistoja. Hän kertoo noista kesistä, jotka hän sai viettää rakastamansa Floran ystävänä. Tarina on täynnä yksipuolisen rakkauden tuskaa ja siinä kärvistelyä. Onnekseni sentään välillä tehdään jotakin muutakin, kuten ratsastetaan ympäri maaseutua tai pidetään tanssiaisia. 

Kirjan juoni on kiinnostava ja 1830-luvun Ranska upea miljöö, mutta Nicolas on varsin ärsyttävä päähenkilö, sillä hän eksyy tarinassaan hyvin usein harhateille. Hän säälii itseään ja jaarittelee pitkästi turhista asioista, kun minä olisin vain halunnut kuulla mitä jännittävää esim. juhlissa seuraavaksi tapahtui. 

Välillä kirja olikin vauhdikkaasti etenevää kiinnostavaa tarinaa, kun välillä taas puuduttavaa ja monimutkaista pohdiskelua. Siksi tunnelma kirjan luettuani oli hieman ristiriitainen. Pidinkö vai en? osittain pidin ja osittain taas en. Etenkin kirjan loppu oli vauhdikas, ja salaisuudet alkoivat paljastua. Pidinkin tarinasta, mutta voi kunpa tuon Nicolaksen jaaristtelut vain olisi supistettu lähes olemattomiin, niin olisin pitänyt tästä paljon enemmän. Nyt nuo välihöpinät vain latistivat tunnelmaa. 


Myrskyn silmässä, (Un orage immoile, 1983)
Koko Kansan Kirjakerho Oy, 1984
Suom. Irmeli Sallamo
Kansi: Osmo Omenamäki
s.206

lauantai 24. huhtikuuta 2021

Ruth Hogan: Kadonneiden tavaroiden vartija

 

Lauralla on elämä aika solmussa, mutta olo helpottuu heti kun hän saapuu töihin ihanaan Paduaan, taloon, jota ruusutarha ympäröi. Hän työskentelee vanhan kirjailijan apulaisena, ja nauttii jokaisesta työpäivästään. 
Neljäkymmentä vuotta aiemmin myös eräs Eunice saa upean työpaikan, jossa viihtyy. Hän rakastaa pomoaan ja työntekoa tämän palveluksessa.
"Laura oli ollut eksyksissä, toivottomasti tuuliajolla. Hänet oli pitänyt pinnalla, tosin vain hädin tuskin, kolme asiaa: Prozac, Pinot Grigio ja pään paneminen pensaaseen. Hän oli teeskennellyt, ettei joitakin asioita, niin kuin Vincen syrjähyppyjä, ollut koskaan tapahtunutkaan. Lauran olivat pelastaneet Anthony Peardew ja hänen talonsa."s.11
Kadonneiden tavaroiden vartija kuljettaa tarinaa eteenpäin kahdessa aikatasossa. Lauran ja kirjailija Anthonyn tarinat kertovat nykyajasta. Eunicen tarina taas alkaa 1970-luvulta ja etenee siitä nykypäivään saakka. Näiden lisäksi joukkoon mahtuu myös pieniä tarinoita, kadonneista tavaroista, joita Anthony on vuosien varrella kerännyt talteen. 

Kadonneiden tavaroiden vartija on ihastuttava tarina. Vaikka siihen mahtuu paljon surumilielisiä asioita, ja etenkin kadonneiden tavaroiden tarinat ovat aika surullisia, ruusut, leivokset, rakkaus ja ystävyys tekevät kuitenkin kirjasta lempeän kauniin. 

Pidin kirjan kaikista osista, vaikka aluksi ihmettelin sopisiko nuo tavaroiden lyhyet tarinat ollenkaan mukaan, vai tuntuisivatko ne vain keskeyttävän juonen kulun. Ne kuitenkin sopivat tarinaan loistavasti ja olivat tärkeä osa kirjaa.

Parasta kirjassa oli ihanat hahmot. Suurin osa hahmoista oli niin sydämmellisiä, että olisin mieluusti liittynyt Pommikoneen ja Eunicen seuraan nauramaan Portian kummallisille kirjoituksille tai istunut nauttimaan ihanan teekupposen ja vielä ihanamman joulutorttusen Päivänpaisteen kanssa. 

Kadonneiden tavaroiden vartija onkin lempeä hyvän mielen kirja, vaikka siihen mahtuu haikeita hetkiä. Kirja on täynnä elämää, tunteita ja kaikkea ihanaa. 


Kadonneiden tavaroiden vartija, (The Keeper of Lost Things, 2017)
Bazar, 2020
Suom. Susanna Tuomi-Giddings
s.335

sunnuntai 18. huhtikuuta 2021

Seita Rönkä: Kalmanväen kestit

 

Koutamäellä noituutta opiskeleva Lone on viimein päässyt opinnoissaan niin pitkälle, että Katariina antaa hänelle oikeita tehtäviä hoidettavaksi. Noituutta koskevan salaisuuden kanssa eläminenkään ei ole enää yhtä raskasta kuin ennen, sillä Oliver on saanut selville lähes kaiken.
Loppusyksy ei hyvin sujuvista opinnoista huolimatta suju rauhallisesti, sillä Katariina odottaa jännittävien kalmanväen kestien alkamista, ja joku tuntuu olevan selvillä Katariinan ja Lonen noitataidoista, sillä he löytävät pelottavia todisteita. Joku yrittää selvästi sabotoida heitä. 
"Koska Mustalla oli tapana joskus vähän elostella yliluonnollisilla taidoillaan, kuulostelin myös ihmiskorvillani. Yksikään lintu ei laulanut, tuuli humisi hiljaa ja maa raksahteli jalkojemme alla. Kaarna ratisi aivan kuin joukko oravia olisi juossut runkoa ylös alas, sitten oli hetken rikkumattoman hiljaista."s.10
Kalmanväen kestit on kolmas osa Koutamäki -sarjasta.
On syksy. Illat pimenee ja kuura kovettaa maan. Jokavuotiset kalmanväen kestit lähestyy. Näitä kestejä odotellaan läpi kirjan suurella jännityksellä. Lone avustaa kestien järjestämisessä, toteuttaa Katariinan omituisia pyyntöjä, vaikka ei saa kuulla lähes mitään kesteistä, ennen kuin näkee ne omin silmin. Näin ollen myös lukija saa jännittää yhdessä Lonen kanssa, sillä lukijallekaan ei kerrota yhtään sen enempää tästä mystisestä juhlasta. 

Kalmanväen kestit tarjoaa vauhdikkaan tarinan, jossa riittää jännitystä. Tällä kertaa sai dekkarimaiseen tyyliin epäillä monia kyläläisiä ja arvailla kuka on ilkeän pahanteon takana. 
Tarina etenee nopeasti ja teksti on helppolukuista. Kaiken toiminnan keskeltä löytyy myös tunteita. Rakkautta/ihastumista ei ole täysin unohdettu tästäkään sarjasta. Mutta enempää paljastamatta voin sanoa, että tähän sarjaan se on tuotu melko omaperäisesti ja kiinnostavasti. 

Tämä kolmas osa yllätti monella juonenkäänteellään ja lähtee viemään tarinaa aika yllättävään suuntaan. Innolla odotan saanko kuulla vielä lisää Lonen tulevista seikkailuista. 



Kalmanväen kestit
Haamu, 2021
Kannen kuvat: Marjo Nygård
s.206
Arvostelukappale

torstai 15. huhtikuuta 2021

Jari Salonen: Kuokkavieraat

 

Julkkismorsiamen häät päättyvät odottamattomasti kun morsiamen ryöstö alkaa vaikuttaa hivenen liian pitkältä tempaukselta hääjuhlaan sopiakseen. 
Keskusrikospoliisissa työskentelevä komisario Zetterman lähetetään Lauttalaan auttamaan mökkimurtosarjan selvittämisessä, mutta pian hän on täysillä mukana kadonneen morsiamen etsinöissä. 
Lisäksi samoihin aikoihin samalla seudulla tapahtuu kaksi murhaa. Pellon laidalta löydetään traktori, jonka kuski ja yksi kyydissä ollut on ammuttu. 
"Erikoiskomennus ei ollut se sana, jolla Jukka Zetterman olisi itse kuvaillut siirtoaan Helsingistä Lauttalaan. Kyseessä oli rangaistus, jonka hän toki ymmärsi ansainneensa."s.23
Kuokkavieraat on Zetterman ratkaisee -dekkarisarjan ensimmäinen osa. 
Kuokkavieraat on leppoisa dekkari, jonka päähenkilö ei ainakaan ensimmäisen osan perusteella vaikuta hurjalta toimintasankarilta. Pidinkin Zettermanin tyylistä. Hän vaikuttaa aika harkitsevaiselta tyypiltä, joka ajattelee ennen kuin syöksyy tilanteisiin. Toki hänkin on omat virheensä tehnyt, niin kuin kirjassa saamme kuulla. Eläkeikää lähestyvä Zetterman vaikuttaa kuitenkin sopivan monipuoliselta päähenkilöltä sarjan jatkon kannalta. 

Kirjassa esitellään joukko poliiseja, joista osa saa suuren roolin ja osa vain hyvin pienen. Työskentelyä seurataan Lauttalan poliisiasemalla, mutta myös Helsingissä KRP:n tiloissa. Suurimmaksi osaksi tarina etenee Zettermanin kautta, ja häneen tutustutaan parhaiten. KRP:n ylikomisario Oili Jaakolaa, ja Lauttalan poliisin ylikonstaapeli Harjua seurataan myös melko paljon. Omat suosikkini oli ehdottomasti Zetterman ja Harju, etenkin silloin kun he tekevät töitä yhdessä. He ovat loistava parivaljakko, ja heidän työskentelystään luen mielelläni lisää. 

Kuokkavieraat on aika vakuuttava sarjan aloitus. Leppoisa tunnelma kulkee läpi kirjan murhista, raakuuksista ja päähenkilöiden huolista huolimatta. Kirjasta löytyy arkisia huolia, mutta ei silti liikaa mököttämistä. Itse rikos, eli kidnappaus ei onnistunut yllättämään, mutta kirjassa oli paljon muuta joka piti mielenkiintoa yllä, joten pieni arvattavuus ei häirinnyt. Osa vihjeistä tuntui myös leijailevan ilmassa aivan liian kauan ennen kuin Zetterman tajusi niitä. Näistä pienistä valittamisista huolimatta jatkan sarjan parissa oikein mielelläni.


Kuokkavieraat
Otava, 2016
Kannen kuva: Vastavalo
s. 368

sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Merja Jalo: Pentutehtaan arvoitus

 

Etsiväkolmikko Markus, Lisa ja Linnea viettävät kesää ja toivovat seuraavaa tehtävää Kotikulman etsiville, eli heille. Eräänä päivänä he juttelevat ystävänsä Kasperin kanssa ja saavat kuulla, kuinka tämän koira on aikoinaan varastettu. Etsivät päättävät alkaa hieman tutkia asiaa ja monen mutkan kautta he pääsevät ilkeän pentutehtailijan jäljille.
"Tytöt keräävät tavaransa ja kiskovat huovan maasta. He ovat valmiina uuteen seikkailuun."s.15
Pentutehtaan arvoitus on Kotikulman etsivät -sarjan toinen osa. 
Tällä kertaa tässä lapsille suunnatussa helppolukuisessa sarjassa ollaan koiranpentuhaaveiden keskellä. Iloiset pentuhaaveet tosin muuttuvat hyvin pian surullisemmiksi, eikä kirja ole pelkkää iloista seikkailua, vaan aihe menee hyvin vakavaksi. 

kirjassa käsitellään realistisesti pennun hankintaa ja sitä, mistä pentu kannattaa hankkia ja mitä kaikkea se tarvitsee. Jonkinverran puhutaan esimerkiksi rahasta. Varsinkin koirasta haaveilevalle lapselle onkin hyvä kertoa hieman tosiasioita lemmikkieläimistä, kuluista ja muusta. Pentutehtailu voi toki monesta lapsesta kuulostaa aika järkyttävältä, mutta aihe on tärkeä ja siitä on hyvä puhua. Kirjassa aihetta käsitellessä tapahtuu surullisia asioita, mutta kun lopulta kaikki muuttuu iloksi, ei varmasti lapselle jää hirveän paha mieli. Tämä onkin hyvä kirja aikuiselle ja lapselle yhdessä luettavaksi, sillä aikuisethan nuo koiranpennut aina ostaa, joten sinne aikuisen päähän nämä asiat pitäisi myös saada. 

Helppolukuisen kirjan tarina etenee vauhdilla, ja monenlaista ehtii tapahtua, joten kirja sopii myös vähemmän lukevalle, joka kaipaa paljon tapahtumia, mutta melko vähän tekstiä. Tarinaa piristää myös suloinen koirakuvitus, vaikka loppua kohden sekin muuttuu hetkeksi surullisemmaksi. 



Pentutehtaan arvoitus
KVALITI, 2021
Kuvitus: Reija Kiiski
s.72
Arvostelukappale

keskiviikko 7. huhtikuuta 2021

Markku Välitalo: Hiljaisilla havumailla

 

Hiljaisilla havumailla -luontokuvateos esittelee Suomen kaunista luontoa ja eläimiä. Kirjaan on kuvattu monipuolisesti tunturia, järviä ja metsiä, unohtamatta lintuja ja muutamia muita eläimiä. Vuodenajat vaihtelevat ja teksti kertoo tarinoita kuvista ja niiden kuvaustilanteista.
"Vaarojen rinteillä ryöppyävät purot ovat kirkasvetisiä. Ne valloittavat matkamiehen sydämen ja pyytävät täyttämään juomapullon. Suolla solina rauhoittuu sarojen ympäröimäksi mietiskeleväksi etenemiseksi."s.28
Hiljaisilla havumailla on upeiden kuvien, kauniin luontokuvauksen ja hauskojenkin tarinoiden täyteinen kirja. Kuvia ja tekstiä on sopivassa suhteessa. Erityisen mukavaa oli, ettei kuvien alla ollut perinteisiä, välillä puisevankin tuntuisia kuvatekstejä, vaan kuvat täydensivät tarinaa, jossa selvisi missä, milloin ja millaisessa tilanteessa kuvat oli otettu. Sivut on myös taitettu huolella. Kun sivulla olevan tekstin on lukenut, voi huoletta jäädä ihailemaan valokuvia, sillä tarina päättyy jokaisella sivulla sopivaan kohtaan, eikä jää kesken.

Vaikka kirja onkin pääosin hyvin kaunis, niin kuvien kuin tekstinkin osalta, on mukana myös monia hauskoja ja hurjia tilanteita kuvausretkiltä. Kyseessä ei siis ole se kaikkein perinteisin luontokuvakirja, vaan tällä kertaa lukijalle annetaan mahdollisuus kuulla tarinoita näiltä retkiltä ja niistä tilanteista joissa kuvat on otettu. Näiden tilanteiden ansiosta kirja on mukaansatempaava tarina, jota lukee kuin hyvää fiktiivistä kirjaa. Monesti naurahdin ääneen kirjaa lukiessani, sillä välillä kuvaajan kohtaamat tilanteet olivat varsin hupaisia. 

Kirjassa on kaikki kohdallaan, ja se on loistava lahjavinkki kaikille luonnosta pitäville. Itse nautin jokaisesta sivusta suuresti. Enkä ole hetkeen edes törmännyt tällaiseen luontokuvakirjaan, jonka jaksaisin oikeasti selailun lisäksi lukea, mutta tässä kirjassa kuvien lisäksi on panostettu myös sujuvaan kerrontaan. 

P.S. Luontokuvaajan eväät eivät ehkä ole ihan Viisikkokirjojen tasoa, mutta kiva lisä kerrontaan. :D

Kirjaa voi tilata: markku.valitalo@gmail.com (30e + postit 5e)


Hiljaisilla havumailla
Kuvat, teksti, taitto ja julkaisija: Markku Välitalo
Värihallinta: Jukka Aalto
Omakustanne, 2020
s.173
Kirja saatu kirjailijalta, kiitos!

torstai 1. huhtikuuta 2021

Heikki Valkama: Pallokala


Riku Mäki on tunnettu suomalainen kokki, mutta silti hän yllättyy kun kutsu huippukokkien kisaan Japaniin saapuu. Kisa on valtava ja palkinnot sen mukaiset. Muutenkaan niin loistavasta tilaisuudesta ei voi kieltäytyä, ja Riku lähtee matkaan keittiötarvikkeineen.
Japanissa on paljon nähtävää ja koettavaa ja matkan alku sujuu oikein mukavissa tunnelmissa, vaikka kisajännitystä on. Kisojen alkaessa kaikki kuitenkin muuttuu. Erittäin myrkyllistä pallokalan myrkkyä on liikkeellä, eikä kaikki selviä hengissä. 
"Tässä ei ole järkeä, oli Rikun ensimmäinen ajatus. Kyseessä oli kisa, johon jokainen itseään kunnioittava keittiömestari halusi. Jos Bocuse d`Or oli kokkien olympialaiset, tämä kilpailu oli vähintäänkin mestarien liigan finaali. Erotuksena oli, että näihin kisoihin pääsi Euroopasta vuosittain vain muutama kokki."s.12
Pallokala aloittaa Valkaman gastrodekkarisarjan. 
Dekkareissa usein murhien lisäksi keskitytään paljon ruokaan ja syömiseen, ja minulle se sopii hyvin. Niinpä ajattelin myös tämän sarjan olevan minulle sopivaa luettavaa. Kun mukaan lisätään vielä Japanin kulttuuri oli kiinnostus taattu.

Pallokala onkin mielestäni enemmän ruoka-, ja kulttuurimatka Japaniin kuin dekkari. Toki ne murhat mukaan mahtuivat, mutta vain juuri ja juuri. Jonkinlaista poliisityötä ja jännittäviä tilanteita kirjan loppupuolelle oli tuotu murhiin liittyen, mutta nekin jäivät melko vaisuiksi kaiken muun vyöryessä päälle. 

Kirjassa seurataan tarinaa monen henkilön näkökulmasta. Suurin osa tarinasta kulkee Rikun, erään Yakuzan jäsenen, ja murhaajan kautta, mutta myös esim. murhia tutkiva poliisi pääsee pienesti ääneen. Kirjassa puhutaan kuitenkin myös monesta muusta hahmosta, jotka eivät ole tarinan kannalta millään tavalla oleellisia. Riku varsinkin eksyy helposti kaiken kiireen ja stressin keskellä muistelemaan ystäviään ja entistä vaimoaan. Sinänsä se on ihan ymmärrettävää, kun lukijalle vasta esitellään tämä Riku, mutta itse tarinan kannalta nämä kohtaukset tuntuivat turhilta, eivätkä ne tuntuneet täysin luontevasti sulautuvan tarinan kulkuun. 

Pallokala ei siis dekkarina minua sen ihmeemmin vakuuttanut, mutta oikein kiinostava nojatuolimatka Japaniin tämä sen sijaan oli. Kulttuurin ja mielenkiintoisen kerronnan vuoksi sarjan toinenkin osa pääsee lukulistalle.


Pallokala
Tammi, 2017
Kannen suunnittelu: Markko Taina
s.270

lauantai 27. maaliskuuta 2021

Mikko Kunnas: Eläintohtori Wuffe

 

Eläintohtori Wuffella on oma eläinklinikka, josta hän kiiruhtaa eläinlääkäriajoneuvo Kupla-Kärryllä paikasta toiseen auttamaan eläimiä. Apunaan hänellä on kaksi eläinlääkäriapulaista, Ilona ja Oskari. Yhdessä he kiitävät ympäri maailmaa, selvittävät mikä eläimiä vaivaa ja auttavat näitä paranemaan. Epäröimättä he auttavat kaikenlaisia eläimiä, vaikka välillä se voi olla pelottavaakin. Esimerkiksi krokotiilin hampaiden huolto voi aluksi hieman jännittää. 

Eläintohtori Wuffe -sarjaan on nyt ilmestynyt kolme osaa. 
Värikkäin, suurin kuvin kuvitetut kirjat sopivat loistavasti alle kouluikäisille lapsille. Tekstiä on vain vähän, mutta tarinat ovat hyviä kokonaisuuksia. Kaikkien kirjojen lopusta löytyy myös muutama kiinnostava tietoisku kirjassa esiintyvästä eläimestä. 

Eläintohtori Wuffe ja Lilli lehmä on mielestäni kirjoista hauskin. Tässä kirjassa tutustutaan monelle tuttuun lehmään, ihan tavallisella maatilalla. Lilli lehmällä on vatsavaivoja, mutta onneksi Ilona ja Oskari keksivät oivallisen ratkaisun. Uskon, että perheen pienimpiä tämä kirja naurattaa. Tässä kirjassa ei mielestäni ollut erityistä opetusta, vaan mentiin viihdyttävä tarina edellä. 

Eläintohtori Wuffe ja Roosa krokotiili vie lukijat Afrikkaan, jossa tutustutaan krokotiileihin. Myös tähän kirjaan mahtuu hauskoja tilanteita. Pikkuisen muistutellaan myös hampaiden pesun tärkeydestä. 

Eläintohtori Wuffe ja Tatu tonnikala kertoo tärkeästä asiasta, joka on joka päivä ajankohtainen. Vesistöjen puhtaudesta on aina hyvä puhua. Tässä kirjassa aihetta käsitellään pienesti ja lapsille sopivalla tavalla. 
Tässä kirjassa kirjoitustyyli poikkesi muista osista siten, että muutaman kerran sivulla oleva tarina jäi hieman kesken ja jatkui vasta seuraavalla sivulla. Esim. Se kelluu kuin korkki veden pinnalla ja... Tästä ratkaisusta en pitänyt, sillä oman kokemukseni perusteella usein pienet lapset haluavat tutkia kuvan sivuja sen jälkeen kun heille on lukenut sivulla olevan tekstin, eikä tuo katkennut tekstipätkä oikein anna sille tutkailulle tilaa. Toisaalta monia lapsia tämä voi innostaakin, kun tulee vähän jännitystä, että mitähän siellä seuraavalla sivulla tapahtuu. 


Eläintohtori Wuffe ja Tatu tonnikala, Eläintohtori Wuffe ja Roosa krokotiili ja Eläintohtori Wuffe ja Lilli lehmä
KVALITI, 2021
Teksti ja kuvat: Mikko Kunnas
Arvostelukappaleita

torstai 25. maaliskuuta 2021

Kiera Cass: Kruunu

 

Illéan prinsessa Eadlyn saa yllättäen harteilleen paljon vastuuta, kun hänen äitinsä, kuningatar America joutuu viettämään aikaansa lääkäreiden hoivissa, eikä kuningas suostu lähtemään hänen viereltään. 
Eadlynillä on myös Valinta kesken. Linnassa liikuskelee edelleen joukko komeita, mukavia miehiä, joista yksi Eadlynin pitäisi valita aviomiehekseen. Enää Eadlyn ei ole niin vastahakoinen tehtävää kohtaan, sillä näiden miesten kanssa oleminen ei tunnu yhtään niin kamalalta kuin hän kuvitteli. 
"Painoin katseeni alas. Äiti tarvitsi minua. Isä tarvitsi minua. Ehkä jollakin pienellä tavalla Illéakin tarvitsi minua. En voinut tuottaa pettymystä. Taputtelin kyyneliä silmäkulmistani ja jatkoin."s.13
Kruunu on Valinta -sarjan viides ja viimeinen osa.
Kruunu jatkoi Eadlynin tarinaa siitä kutkuttavasta ja hiukan huolestuttavasta tilanteesta, johon aiempi osa jäi. Tällä kertaa alku ei tosin ollut lainkaan vauhdikas, vaan kirjan alusta meni hetki ennen kuin tarina lähti kulkemaan kunnolla ja mielenkiintoisesti. Hieman kangertelevan alun jälkeen kirja olikin vauhdikasta menoa ja meininkiä, täynnä draamaa, rakkautta, ystävyyttä ja hiukan maan politiikkaa.

Eadlynin Valinta oli täynnä mutkikkaita ja dramaattisia käänteitä, ja kirjan viimeiset sivut oli ahmittava vauhdilla, jotta sai tietää mitä tulisi tapahtumaan. Vaikka Valinta -sarja onkin melko yksinkertaista kirjallisuutta, jonka tekstiin ei mahduteta suuria pohdintoja ja maailmaa mullistavia mietteitä, on se varsin koukuttavaa luettavaa. Linnan asukkaisiin ja heidän arkeensa uppoutuu täysin. Söpöjä kohtia lukiessa hykerryttää, iloisia kohtia lukiessa hymyilyttää, surullisia tai tunteikkaita kohtauksia lukiessa itkettää. 

Minä pidin Kruunusta, sen kauniista lopusta ja mahtavista dramaattisista kohtauksista. 

Lue myös: ValintaEliittiAinoa ja Perijätär.


Kruunu, (The Crown, 2016)
Pen & Paper, 2018
Suom. Laura Haavisto
s.272