Tukholmassa asuva Stella rakastaa muotia, kaupunkia ja luksusta. Kun hän sitten menettää poikaystävänsä, työnsä ja kotinsa, on aika keksiä jotakin muuta. Hän päättää lähteä isovanhempiensa entiseen kotitaloon keskelle maaseutua. Tyhjillään ollut mökki on kuitenkin kaikkea muuta kuin Stella odotti, mutta toisaaltaan, hänellä on kyllä suunnitelma, joten ei hätää.
Sitten kuvioihin astelee Thor, joka sekoittaa pakkaa hyvin nopeasti.
"Tietysti avain juuttui lukkoon. Stella kiskoi sitä, nyt hysterian partaalla, mutta se ei hievahtanutkaan. Mitä jos hän ei pääsisi sisälle? Ilta pimeni ja kylmeni minuutti minuutilta. Häntä paleli ja hänellä oli nälkä ja pissahätä ja hänen ympäriltään kuului kummia ääniä."s.25
Ahrnstedtin kirjat ovat houkutelleet jo useamman vuoden, mutta erityisesti tämä Vielä vähän lisää, sillä maalaisromanttisilla kirjoilla on ihan oma paikkansa minun sydämessäni.
Voi miten tästä pidinkään. Miljöö, juoni ja hahmot, kaikki aivan ihania. Maalaisromantiikan genressä tämä on ihanan piristävä kokonaisuus, sillä vaikka tässä on runsaasti sitä ihastumista, flirttiä, ja niitä tuhmempiakin kohtauksia, ja lähtöasetelma, jossa nainen muuttaa maalle menetettyään jotakin on tuttu suunnilleen jokaisesta tämän genren kirjasta, niin tässä saa oikeasti paljon sivutilaa vahva päähenkilö. Se oli tässä kirjassa niin parasta. Lukea Stellan päätöksistä, unelmista ja rohkeista teoista.
Stellan matkassa näissä upeissa maaseudun kesäisissä maisemissa ei tullut tylsää. Stellan hetkessä tehdyt päätökset ja rohkeus saivat useasti hymyn huulille. Stella on hahmo, joka ei tee päätöksiä miellyttääkseen muita ja onkin mahtava hahmo jos haluaa lukea kirjan, jossa päähenkilö tekee valintoja oman elämänsä vuoksi polkematta kuitenkaan muita ihmisiä jalkoihinsa. Ja nyt kun olen kehunut Stellaa niin voin sanoa, että eipä tuossa Thorissakaan mitään suurempia vikoja ole.
Kirjassa on paljon sellaisia pienen pieniä sivujuonia, jotka tuovat kirjaan koko ajan jotakin kiinnostavaa. Näiden sivujuonten kautta kurkistetaan hitusen myös muiden kyläläisten elämään. Ihmisten lisäksi suuren roolin saa ihanat eläimet ja kaunis luonto. Tämä kirja saa kyllä lukijansa haaveilemaan ihanista maaseutumaisemista, vaikka kirjassa ei maaseudun arki olekaan koko ajan yhtä juhlaa, vaan myös vastoinkäymisiä koetaan.
Kirjan juoneen mahtuu myös jännittävämpiä tilanteita, menneisyyden salaisuuksia, nykypäivän salaisuuksia, välienselvittelyä ja paljon muuta.
Vielä vähän lisää, (Bara lite till, 2019)
WSOY, 2021
Suom. Virpi Vainikainen
s.441