Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tuuli Vuorma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tuuli Vuorma. Näytä kaikki tekstit
torstai 27. joulukuuta 2018
Tuuli Vuorma: Roistoakatemia osa 4 -Tuomitun ruusu
Kaksi vuotta sitten Roistoakatemiaan eksynyt Roi Hopponen on julistettu lainsuojattomaksi ja hän joutuu pakenemaan pysyäkseen hengissä. Roi saa mukaansa kolme parasta ystäväänsä ja enonsa, joka on myös lainsuojaton. Ystävykset päättävät käyttää piilotteluaikansa hyödyksi ja lähtevät etsimään valtavaa Tuomitun ruusun aarretta, jonka aarrekartta on päätynyt heidän käsiinsä.
Ystävysten matka on vaarallinen ja koettelee heidän luottamustaan, taitojaan ja kärsivällisyyttään. Edessä on esteitä ja huimia seikkailuja.
Tuomitun ruusu on Roistoakatemia -sarjan neljäs ja viimeinen osa.
Tätä päivää olen odottanut kuukausia, mutta nyt viimein sain lukea uusimman Roistoakatemia -kirjan. Harmi vain, että tämän jälkeen ei enää tule uusia. En olisi uskonut löytäväni näin koukuttavaa nuorten kirjasarjaa, mutta näin kävi. Roistoakatemian seurassa viihtyy niin hyvin, että luen tämän koko sarjan joskus vielä uudestaan. Toivottavasti myös monet muut löytävät sarjan, sillä tämä on ihan helmi, koko sarja. Ja vink vink, sopii myös pojille.
Tuomitun ruusu on pullollaan seikkailua ja huimia tapahtumia. Tylsää ei tule hetkeksikään, vaan kirjailija johdattaa lukijan tapahtumasta toiseen nopeasti ja luontevasti. Kirjaa ei malta lopettaa, sillä kokoajan on jokin tilanne menossa, joka on luettava loppuun. Luulin kolmannen osan olevan täynnä seikkailua, mutta tässä viimeisessä osassa sitä oli vielä enemmän.
Tuomitun ruusu päättää sarjan tavalla, joka antaa lukijalle mahdollisuuden kuvitella mitä kaikkea huimaa tutuiksi tulleille kaveruksille vielä voikaan tapahtua. Tarpeeksi kuitenkin kerrotaan, eli mikään ei jää häiritsemään. Roistoakatemia on huolellisesti suunniteltu ja kotoisa sarja, jonka jokainen sivu on sujuvasti kirjoitettu. Hahmot kasvavat ja kehittyvät sarjan edetessä ja heistä tulee loistavia tuttuja lukijalle, joka saa vuoroin naureskella ja vuoroin itkeä heidän seikkailujensa edetessä.
Minä jään odottamaan Tuuli Vuorman mahdollisia tulevia kirjoja, joita toivottavasti tulee tulevaisuudessa lisää.
Lue myös: Caapparin kääty, Hotelli Tiilenpää, ja Angedelin prinsessa.
Tuomitun ruusu
KVALITI, 2018
Kansikuva: Michael Kingdom
s. 660
maanantai 2. huhtikuuta 2018
Tuuli Vuorma: Roistoakatemia osa 3 -Angedelin prinsessa
Ikivirran asukkaat odottavat innolla kevättä, sillä itse Angedelin prinsessa on saapumassa vierailulle. Prinsessan saapuminen kiinnostaa sekä roistoja, että poliiseja. Roistoakatemiassa opiskeleva Roi Hopponen joutuu tiukempaan paikkaan kuin ikinä, sillä hänen on viimein päätettävä kenen joukkoihin hän oikeasti kuuluu.
Roi Hopponen päätyykin vaaralliseen ja epävarmaan seikkailuun keskelle poliisien ja rosvojen välienselvittelyjä. Jännittävästä seikkailusta huolimatta, Hopposella on itselläänkin yksi roisto kiikarissa, jonka kanssa hän mielellään selvittelisi menneitä rikoksia.
Angedelin prinsessa on kolmas osa Roistoakatemia -sarjasta. Sarja kertoo Roi Hopposesta, joka väärinkäsityksen takia opiskelee poliisikoulun sijasta Roistoakatemiassa. Roistoakatemia nimensä mukaisesti kouluttaa nuorista päteviä roistoja. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliseen Angedelin maahan ja menneeseen aikaan.
Roistoakatemia on erittäin koukuttava sarja, joka kasvaa kirja kirjalta. Angedelin prinsessa oli taas hyvin erilainen kirja kahteen aiempaan osaan verrattuna, sillä tämä kirja alkoi hurjalla seikkailulla ja oli muutenkin juoneltaan huomattavasti muita vauhdikkaampi. Roistoakatemia ja sen kekseliäät oppiaineet olivat pienessä roolissa tällä kertaa, mutta niiden tilalla oli hurjasti uusia asioita ja sitä seikkailua.
Minusta Angedelin prinsessa on paras Roistoakatemia -kirja tähän mennessä, sillä kaikki hahmot, etenkin Roi, Lulu, Kaapo ja Marsu ovat jo niin tuttuja, että kaikki hurjat tapahtumat saavat lukijan tunteet pintaan. Kirjassa saakin riemuita, nauraa, surra ja kauhistella. Angedelin prinsessa on kaiken seikkailun keskellä surullinen ja tunteikas kirja.
Olen Roistoakatemiaan jo niin koukussa, että odotan kauhulla hetkeä, jolloin sarja loppuu, eikä siihen edes mene kauaa. Toisaalta en malttaisi odottaa, että viimeinen osa ilmestyy, sillä haluan lisää tätä. Hopposen ja ystävysten seikkailu jäi pahasti kesken, tai se ei oikeastaan ehtinyt edes alkaa, mutta odotan sitä innolla, sillä tuleva seikkailu kuulostaa sen verran lupaavalta.
Lue myös: Caapparin kääty, ja Hotelli tiilenpää.
Roistoakatemia osa 3 -Angedelin prinsessa
KVALITI, 2018
Kansi: Michael Kingdom
s. 507
perjantai 3. marraskuuta 2017
Tuuli Vuorma: Roistoakatemia osa 2 -Hotelli Tiilenpää
Kesäloma on ohi ja Roi Hopposen on aika palata koulun penkille. Roi yrittää pitää mielessään miksi menee vielä toiseksi vuodeksi Roistoakatemiaan, vaikka lupasi itselleen paljastaa kaikki tietonsa poliiseille. Hän vakuuttaa itselleen, että tarkoitus pyhittää keinot ja mitä enemmän hän saa tietää roistoista, ennen suurta paljastusta, sitä enemmän hyötyä koulun aloittamisesta oli.
Toinen lukuvuosi tuottaa enemmän päänvaivaa, kuin ensimmäinen. Oppilaat saavat kuulla opiskelevansa osan lukuvuodesta kauempana kaupungista, Hotelli Tiilenpäässä, joka on iso kartano piilossa maaseudulla. Roistoaminenkaan ei enää tunnu olevan lasten leikkiä. Harjoitukset kovenevat ja Roi näkee edessään roistojen todellista vaarallista elämää.
Hotelli Tiilenpää on toinen osa Roistoakatemia -sarjasta.
Roi on täällä taas ja hetihän se oli selvitettävä, miten Hopponen selviää seuraavasta vuodesta Roistoakatemiassa.
Oli kiva yllätys, että kirjassa seikkailtiinkin vähän eri maisemissa, kuin ensimmäisessä osassa. Hotelli Tiilenpää oli mahtava ympäristö roistojen opiskeluille ja oleilulle. Takkatulen lämmössä vietetyt peli-illat, kirjasto täynnä roistokirjoja, ja monet huoneet joihin Nuuska koiran on helppo livahtaa tekemään tuhojaan. Unohtamatta tietenkään henkilökuntaa, joiden rohtoihin ei välttämättä ole luottamista. Kaikki tämä ja monet muut pienet asiat luovat kirjaan tunnelman, johon on helppo uppoutua.
Kirjan tutut hahmot kasvavat selvästi niin fyysisesti, kuin henkisestikin ja tätä kasvua on ilo seurata. Toki kirjassa tutustuttiin myös uusiin hahmoihin, jotka toivottavasti esiintyvät myös seuraavissa osissa.
Pääosin kirjan juoni keskittyy nuorten opintoihin kaikkine mielenkiintoisine ja kekseliäine oppiaineineen, mutta päästään tässä lopulta myös seikkailemaan aseineen kaikkineen.
Roistoakatemia on fantasiakirjasarja, mutta minkäänlaisia yliluonnollisia olentoja ei nähdä. Roistoilla ei ole edes yliluonnollisia kykyjä. Henkilöt ovat siis tavallisia nuoria, jotka opiskelevat vain hieman erikoisempaa alaa, kuvitteellisessa Angedelin kaupungissa ja menneisyydessä.
Lue myös: Roistoakatemia osa 1 -Caapparin kääty
Roistoakatemia 2 -Hotelli Tiilenpää, 2017
KVALITI
Kansikuva: Michael Kingdom
s.545
torstai 23. maaliskuuta 2017
Tuuli Vuorma: Roistoakatemia osa 1 -Caapparin kääty
16-vuotiaalla Roi Hopposella on selvät tulevaisuuden suunnitelmat. Hänestä tulisi yksi ikivirran poliiseista ja hän selvittäisi rikoksia setänsä jalanjäljissä. Poliisikoulun pääsykokeeseen matkalla hän kuitenkin erehtyy paikasta ja päätyy Roistoakatemiaan. Pääsy poliisikouluun on näin ollen menetetty, mutta ehkäpä Roi voisi valmistautua poliisin työhön itsenäisesti ja jopa saada aikaan jotakin suurta. Hän päättää ottaa vastaan paikan Roistoakatemiasta ja paljastaa poliisille roistojen nimet ja suunnitelmat. Roi huomaa suunnitelman olevan erittäin vaikea, kun hän joutuu valehtelemaan kaikille läheisilleen ja tekemään paljon asioita koulussa, jotka ovat hänen periaatteitaan vastaan.
Caapparin kääty on ensimmäinen osa Roistoakatemia -sarjasta.
Kirja sijoittuu kuvitteelliseen Angedelin maahan ja menneeseen aikaan. Kirjan alusta löytyi myös kartta, josta pystyi paikallistamaan tärkeimmät kohteet Ikivirran kaupungista. Pidän kirjoista jotka sijoittuvat menneeseen aikaan, joten nautinkin tämän kirjan lukemisesta. Ihmiset kävivät toreilla, kulkivat hevosilla, taistelivat miekoilla viitat hulmuten ja söivät sen verran erikoisen oloista ruokaa, ettei kateeksi käy.
Roistoakatemia keskittyi pääasiassa kertomaan Roistoakatemiassa vietetyistä päivistä ja tulevien roistojen koulutuksesta. Roi Hopposen ja hänen hulvattomien ystäviensä parissa ei kuitenkaan käynyt aika pitkäksi, vaan tekisi mieli jo lukea jatko-osat saadakseni tietää miten Roin, Marsun, Kaapon, Lulun ja muiden hahmojen käy jatkossa. Ehkäpä joistakin salaperäisistä hahmoistakin selviää myöhemmin lisää. Täytyy vielä mainita erikseen suosikkini kaikista. Ihana Nuuska koira, joka toivottavasti seikkailee jatko-osissakin.
Caapparin käädyssä vallitsi mukavan leikkisä tunnelma. Nuoret tekivät metkuja ja keksivät hulluja ideoita kokoajan. Minusta kirja on mainio aloitus uudelle suomalaiselle nuorten sarjalle. Kaikenlisäksi kirja sopii mielestäni lukemiseksi sekä tytöille, että pojille.
Roistoakatemia osa 1 -Caapparin kääty, 2017
KVALITI
Kansikuva: Michael Kingdom
s.565
Arvostelukappale
Tilaa:
Kommentit (Atom)

