Timo Sandberg: Kullanhuuhtoja

 

Komisario Heittola tapaa ystävänsä hautajaisissa tutun miesporukan. Yhdessä miehet alkavat miettiä ystävänsä kohtaloa. Pertti Jalavuoren kuolemaan liittyy jotakin outoa. Mies tapettiin Lapissa, erämaakämpällä, jossa Pertti asusteli selvittäessään äitinsä menneisyyttä. 

Miehet päättävät lähteä tuolle erämaakämpälle, viettää hieman mukavaa aikaa Lapissa, ja samalla kuulostella selviäisikö Pertin tapauksesta jotakin.

"Enää ei ollut tärkeää tienata rahaa, saada arvostusta tai kuuluisuutta. Nyt oli tärkeää kokea polku jalkojensa alla, kuulla puiden humina, lintujen laulu, veden kohina."s.160

Kullanhuuhtoja on yhdestoista osa komisario Heittola -dekkarisarjasta.

Heittolan arkihuolet saavat hieman taukoa tässä osassa, sillä maisemaa vaihdetaan täysin. Lapinreissu piristääkin sarjaa kivasti, sillä Heittolan ja Tarun suhde on ollut aika draaman täyteistä monen kirjan ajan. Toki tähänkin osaan hieman sitä samaa draamaa on laitettu, mutta hyvin pienesti. Lapissa Pertin tapausta nimittäin tutkii Heittolan menneisyydestä tuttu nainen. (Johon liittyvää draamaa minä en enää sarjan alkutaipaleelta muista lainkaan.)

Lapinreissu tämän kaveriporukan seurassa on osaltaan viihdyttävä. On letkeää jutustelua, jännittävää rikoksen selvittelyä ja sitten ihan vain kullanhuuhdontaa. Tämä miesporukka on aika velmua sakkia, ja kun mukana on vielä yksi muistisairas mies, on soppa valmis, eikä vaikeuksilta vältytä. Rikoksen selvittely itsessään oli kiinnostavaa, samoin menneisyydestä paljastuvat asiat, ja tarinan ohella kulkeva karkulaisten tarina, mutta miesporukan vanhojen hyvien aikojen muistelu ja kaljan juonti sen sijaan ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. 

Kullanhuuhtoja on mukavan letkeä ja nopealukuinen kevyt dekkari Lapin maisemissa.

Kullanhuuhtoja

Karisto, 2019

s.315

Kansi: Mika Kettunen

Timo Sandberg: Häränsilmä

Etsiväkonstaapeli Otso Kekki määrätään tutkimaan poliisisurmia. Kaksi poliisia on surmattu Lahdessa lyhyen ajan sisällä, ja nyt tapukset halutaan selvittää. Kekin työ on vaikea, sillä poliisin käytössä olevat menetelmät ovat vanhanaikaisia, eikä laitoksen muut poliisit ota uusia tutkintatapoja riemulla vastaan. Rikospaikkojen mahdolliset jäljet ja johtolangat ovaat usein pilattu jo ennen kuin Kekki ehtii paikalle. Lisäksi kansalaissota häilyy edelleen ihmisten mielissä, vaikka siitä on jo aikaa. Poliisiin ei luoteta, eikä tietoja haluta kertoa, vaikka niitä olisi.

"Ensin kuului askelia ja mutisevaa puhetta. Askeleet lähestyivät ja he erottivat sanatkin.                                                                                                 -Sokeita punikkeja, ne pitää tappaa. Sokeita punikkeja saa tappaa." s.17

Häränsilmä on toinen osa Otso Kekistä kertovasta Mustamäki -sarjasta.
Mustamäki -sarja jatkuu vahvasti. Ajankuva on aitoa ja kirja on hyvin kirjoitettu. Kirja jatkaa Mustamäki -kirjasta tuttujen hahmojen arjen kuvaamista. Poliisisurmat häilyvät jossakin taustalla, eikä tuo mitään erityisen mielenkiintoista rikosjuttua tähän, mutta kaikki sen ympärille kertyvä tieto 1920-luvun poliisityöstä ja muutoksista on hyvin kiinnostavaa luettavaa.

Kansalaisten erimielisyydet ja vihat toisiaan kohtaan tulee jälleen selkeästi esille kirjan tapahtumien kautta. Sota näkyy edelleen monissa asioissa mitä ihmiset tekevät tai ajattelevat. Kirjassa vallitseekin synkkä ja surullinen ilmapiiri. Kirjaan on saatu paljon uutta asiaa 1920-luvusta, eikä ensimmäisessä osassa kerrottuja juttuja kierrätetä liikaa. Luulen, että tämän sarjan parissa saan kuulla vielä monia uusia asioita ihmisten arjesta ja tavoista sadan vuoden takaisessa Suomessa.

Lue myös: Mustamäki


Häränsilmä
Karisto, 2015
Päällys: Markko Taina
s. 349

Timo Sandberg: Himon varjo

Komisario Heittolaa ja hänen kollegoitaan työllistää moni tapaus. Vastaanottokeskuksesta on kadonnut nuori tyttö, ja työntekijät vakuuttavat, ettei tämä olisi lähtenyt vapaaehtoisesti, vanhustentaloista on tullut ilmoituksia seksuaalirikoksista ja sitten on eräs hyvin epäselvä raiskaus. Poliisit ajavat ympäriinsä, haastattelevat paljon ihmisiä, mutta siltikään tapaukset eivät ota selvitäkseen. Kun sitten Tarun tytär katoaa, alkaa kaikki tapaukset selvitä.

Himon varjo on kymmenes osa Komisario Heittola -sarjasta.
Himon varjossa keskitytään tällä kertaa rikoksiin enemmän, kuin poliisien yksityiselämään. Toki Heittolan ja Tarun elämää seurataan edelleen tiiviisti, mutta tilaa jätetään kunnolla myös rikoksille. Rikoksia mahtuukin juoneen monia ja hahmojakin on mielestäni enemmän kuin yleensä. Kirjan juonessa oli monta haaraa, mutta tarinassa pysyi silti hyvin kärryillä. Arvailuja siitä, kuka liittyy mihinkin rikokseen ehtii tehdä monia, mutta silti aivan kaikki rikokset eivät säilyneet yllätyksinä, vaan ne pystyi melko helposti arvaamaan.

Kirjan juoneen mahtuu paljon tyttöihin ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja raiskauksia, joten jos et halua lukea kirjoja, joissa näistä aiheista puhutaan paljon, suosittelen jättämään tämän kirjan lukematta. Naisiin kohdistuvan väkivallan lisäksi suurena teemana oli maahanmuutto. Rasismia ja ennakkoluuloja kirjassa ei käsitelty mitenkään erityisen tuoreella otteella. Aihe tuntuu olevan monessa kirjassa samaan tapaan käsitelty.

Pidin tässä kirjassa erityisesti siitä, että vaikka kaikkea aivan kamalaa tapahtuu ja poliisit haluaisivat selvittää kaiken ja saada syylliset kärsimään, heistä ei silti tehdä liiotellun sankarillisia. Toki juonen mielenkiinnon takia poliisit venyttävät sääntöjä ja rynnivät välillä typerästi yksinään paikalle, mutta siitä huolimatta, he eivät saa kaikkia kärsimään teoistaan. Muutama liian kiireinen poliisi kun ei voi tehdä kaikkea, eikä he voi mitään vanhenneille rikoksille. Tälläinen tuo uskottavuutta juoneen.


Himon varjo
Karisto, 2017
s. 325

Timo Sandberg: Mustamäki

Lahden Metelimäeltä löydetään ruumis. Otso Kekki lähtee paikalle kollegoidensa kanssa. Muut ovat valmiita pistämään murhan pirtiporukan tappelun piikkiin, mutta Kekki epäilee jotakin aivan muuta. Pian löytyy jo toinen ruumis, ja Kekin epäilyt kasvavat. Kekki yrittää tosissaan selvittää tapausta, mutta kun murhaan aletaan yhdistää suojeluskuntalaisia, halutaan Kekki pois tutkimuksista. Eletään 1920-luvun alkua. Kansalaissota on kaikkien ajatuksissa, ja vaikuttaa moneen tekemiseen.

Mustamäki on ensimmäinen osa Otso Kekistä kertovasta Mustamäki -sarjasta.
Timo Sandberg on mielestäni yksi parhaista dekkakirjailijoista. Pidän kovasti hänen Komisario Heittola -sarjasta, joka sijoittuu nykypäivään. Siksi odotukseni olivat korkealla, kun aloitin tämän sarjan. Mustamäki on vahva aloitus sarjalle ja pidin tästä vähintään yhtä paljon, kuin Komisario Heittola -kirjoista.

Mustamäki esittelee kansalaissodan jälkeistä elämää Lahdessa. Ajankuva tulee esiin vahvasti. Sota on ohi, mutta edelleen on väliä oliko punainen vai valkoinen. Kieltolaki on määrätty, mutta monet hukuttavat pahat muistot edelleen viinaan. Pirtua salakuljetetaan ja tappeluita on paljon. Poliisi on voimaton, heillä kun ei ole edes autoa.

Murhat eivät nouse kirjassa päärooliin, vaan tärkeämpää on ajankuva ja henkilöt. Kirja on surullinen, paikoin myös ilkeä ja raaka. Arkinen, sujuva ja helppolukuinen teksti vievät juonta kuitenkin niin kevyesti eteenpäin, ettei aihe tunnu lainkaan liian raskaalta kauheuksistaan huolimatta. Henkilöt ovat mielenkiintoisia ja heidän arkeensa palaa mielellään uudestaan. Loppuratkaisukin oli mukavan yllättävä. Tämän kirjan kautta on helppo päästä 1920-luvulle, ja minä jatkankin tietämykseni kerryttämistä tämän sarjan parissa jo lähiaikoina.


Mustamäki
Karisto, 2013
Päällys: Markko Taina
s. 295

Timo Sandberg: Yövieras

Lahtelaisten vaivana on yöllinen murtautuja, joka vie heiltä arvoesineitä ja rahaa heidän nukkuessa. Törkeä tunkeilija halutaan mahdollisimman nopeasti kiinni, sillä turvattomuuden tunne leviää ympäri Lahtea.
Kerrostalon rappukäytävästä löydetään kuollut nuori nainen ja komisario Heittola kollegoineen on hukkua töihin. Johtolankoja on aluksi vaikea löytää, mutta pikkuhiljaa monet poliiseja mietityttävät asiat alkavat ratketa. Poliisilaitos saa myös uuden ylikomisarion, Pauliina Karjusaaren. Osalla henkilökunnasta on toki asiasta sanottavaa, vaikka he eivät naista edes tunne.

Yövieras on yhdeksäs osa Komisario Heittola -sarjasta.
Heittolan yksityiselämä heittelehtii niin paljon tässä Yövieraassa, ettei murhaan oikein ehdi keskittyäkkään, ennen kuin asia on selvitetty. Nuoren naisen murha on tässä muutenkin lopulta aika pienessä roolissa, sillä suuremman osan vie yölliset murtokeikat, huumeet ja autosta kadonnut mies, joka jätti jälkeensä vain muutaman johtolangan.

Sandberg luo rikolliselle jälleen taustan. Lukijalle tarjotaan syy siihen, miksi syyllinen tekee mitä tekee. Tämä on hyvä idea, mutta minusta alkaa tuntumaan, että syy on aika usein sama. En nyt millään saa päähäni mistä syistä juuri Sandbergin aiemmissa kirjoissa syyllinen tekee mitä tekee, mutta myös esim. Mari Jungstedt käyttää tätä samaa tekniikkaa ja tämä syy, että nuorena tapahtui sitä ja tätä alkaa olemaan loppuun kulunut.

Tällä kertaa huumeiden lisäksi Sandberg kritisoi kirjassaan säästötoimia jotka koskevat poliiseja ja näiden työtä. Myös muut tämän päivän ongelmat ovat läsnä kirjassa, kuten homeiset rakennukset ja sisäilma ongelmat, jotka alkavat varmasti olemaan kaikille tuttuja asioita julkisista rakennuksista, joista jokainen tuntuu joutuvan vuorollaan pois käytöstä.


Yövieras
Karisto, 2015
s. 322
Kannen kuva: Heli Metsla/Vastavalo

Timo Sandberg: Kärpäsvaara

Komisario Heittola viettää sairaslomaansa, mutta työintoa riittäisi, eikä kotona makaaminen ole helppoa. Varsinkaan kun Tarukin tuntuu viihtyvän enemmän kollegansa Åbergin, kuin Heittolan seurassa. Taru yrittää hoitaa töissä rikoksien tutkintaa, mutta Heittolaa kaipaillaan töissä kovasti. Nuorisojoukko on ryöstellyt ja pahoinpidellyt vanhuksia, ja kun kuolleena löytyy virkamies, joka on myös ryöstetty, kohdistuu epäilyt samaan jengiin. Heittola pysyy yllättävän hyvin tutkimuksien ulkopuolella, kunnes sattumien kautta päätyy kartalle asioista kertaheitolla.

kärpäsvaara on kahdeksas osa komisario Heittola -sarjasta.
Taas on vierähtänyt aikaa viimeisestä lukemastani Heittola kirjasta. Tärkeimmät hahmot palautuivat kuitenkin nopeasti mieleen, vaikka aiempien kirjojen tapahtumat eivät olisi muistiin jääneet. Aiemmissa osissa esiintyneet hahmot nimittäin muisteltiin nopeasti ja kerrottiin missä tilanteissa heihin oli törmätty, joten mukana juonessa pysyy mainiosti, vaikka kaikkea aiemmin tapahtunutta ei muistaisikaan.

Juonessa oli sopivasti Heittolan ja Tarun yksityiselämää, rikoksia ja niiden selvittelyä. Tasapainoinen kokonaisuus siis. Heittolan käytös taas ei ollut tasapainoista, vaan hyvin ärsyttävää. Eikö mies oppinut mitään aiemmista tapahtumista? Taas hän rynnii päätä pahkaa kohti vaaroja, vailla järjen häivää ja suurin osa kirjan toiminnasta rakentuukin näiden tapausten ympärille.

Kärpäsvaaran suurin teema tuntuu olevan jälleen yhteiskunnallisuudessa. Sandberg ujuttaa romaaniin kritiikkiä monista asioista. Esimerkiksi nuorten ja vanhusten huonot olot, kun leikkauksia tehdään leukkauksien perään. Rikollisten toimintaa myös perustellaan ja syitä etsitään menneisyydestä asti. Tämä on tuttua Sandbergin Heittola -sarjassa, jossa jokainen kirja vie lukijan ajatukset yhteiskuntaan ja sen murheisiin.


Kärpäsvaara, 2013
Karisto
s. 301

Timo Sandberg: Vainooja

Vainooja on Komisario Heittola -sarjan seitsemäs osa.
Metsästä löydetään nuoren naisen ruumis. Vainajalla on ollut yhteyksiä lähellä olevaan Pelastuksen Missio -uskonlahkoon. Lahkossa ketään ei tunnu kuitenkaan edes järkyttävän naisen kuolema.
Tapaus näyttää pian kuitenkin selvältä, kun kirjailija Leo Jortikka vie kirjakurssilta tutun naisen lahkon lähellä olevalle mökille ja nainen katoaa. Leo tunnetaan kirjailijana, joka haluaa painottaa omia kokemuksia kirjoittaessaan ja hänen tietokoneeltaan löytyy raaka kuvaus murhasta.

Vainooja on oikein hyvä dekkari. Olen edelleen todella iloinen, että törmäsin Sandbergin kirjoihin, sillä hän osaa hommansa. Kirjassa päästään taas monien ihmisten ajatuksiin ja kokemuksiin. Päähenkilö Heittola on jo tutuksi tullut henkilö ja pidän hänestä hahmona kovasti. Heittola on aito kaikkine virheineen.
Vainoojaa ei millään halua laskea käsistään, kun se vie niin hyvin mukanaan. Rikoksen tutkiminen ei ole liian suuressa roolissa, vaan aika paljon tapahtuu henkilöiden keskustellesa ja yksinään miettiessä.

Omaa lukukokemusta parantaa itselleni mielenkiintoiset aiheet, suljettu uskonlahko kaikkine pimeine puolineen ja tarkkoine sääntöineen on mielestäni todella mielenkiintoista, vaikken ikinä varmaan pysty ymmärtämään miten lahkoissa asuvat ihmiset eivät ymmärrä, että eniten kaikesta hyötyy lahkon johtajat. Tälläiset aiheet kuitenkin herättävät ajatuksia ja mielenkiintoa.
Toinen itseäni kiinnostava asia kirjassa oli Leo Jortikka. Kirjailijat kiinnostavat aina ja vaikka en tiedäkään, kuinka tavanomainen kirjailija tämä Leo on, on se aiheena silti kiinnostava.

Komisario Heittola -sarjan kahdeksaskin osa on ilmeisesti jo ilmestynyt ja sitä odottelenkin jo innolla pääseväni joskus lukemaan, sillä Vainooja jätti taas uusia kutkuttavia asioita auki Heittolan elämässä. :)

Kihokki, Pahan morsian, Pöllön huuto, Pirunpesä, Dobermanni, Kalmankokko


Vainooja
Karisto, 2012
s. 303
Kannen kuva: Stephen Carroll / Trevillion Images

Timo Sandberg: Kalmankokko

Kalmankokko on Komisario Heittola -sarjan kuudes osa.
Rikkaalla Tammirannalla on sukukokous, joka ei pääty mukavasti. Tammirannan perheen äiti putoaa vesitornista kesken tapahtuman. Tapahtumat pistävät Tammirannan johtajan ajattelemaan elämänmuutosta ja kutsuu koko perheen koolle juhannusta viettämään. Perhe ei kuitenkaan pidä isänsä tekemistä päätöksistä ja jo valmiiksi kireät välit huononevat entisestään.
Tammirannan alueelle juhannusta viettämään tulleet nuoret, sekä muutamat lähistöllä asuvat ihmiset mutkistavat myös asioita, eikä hirveiltä tradegiolta vältytä.

Pitkän tauon jälkeen luin Sandbergin kuudennen Heittola kirjan. Aikaisemmat osat luettuani Sandberg nousi yhdeksi lempi dekkarikirjailijakseni ja aloitin Kalmankokon lukemisen innolla.
Täytyy sanoa, että hieman petyin. Kalmankokko tuntui minusta huomattavasti vaisummalta, kuin viisi ensimmäistä osaa. Aikaisemmissa osissa yhteiskunta kritiikki näkyi todella vahvasti ja kirjat herättivät suuriakin ajatuksia, mutta tässä ei niitä mielestäni näkynyt juuri ollenkaan. Kirja oli ihan perus dekkari, mikä ei herättänyt paljoakaan miettittävää ja näin ollen unohtoo varmasti melko pian.
Kirja ei missään tapauksessa ollut huono, mutta odotukset vain olivat niin korkealla. Pitää toivoa, että seuraavassa osassa pääsen taas nauttimaan Sandbergin loistavista ajatuksista, enemmän kuin tässä.
Tapahtumapaikassa käy myös muutos, kun nyt jo vakituisessa suhteessa elävät Heittola ja hänen kollekansa Taru saavat uudet työpaikat Lahdesta. Näin aikaisemmista osista tuttu Järvenpää jää taakse. Poliisien tutkimuksia kuvataan aidon oloisesti, mutta ei kuitenkaan liian tarkasti joten mielenkiinto säilyy.
Jokaisessa kirjassa on itsenäinen tarina, joten lukujärjestyksellä ei ole suurta väliä. Itse tykkään kuitenkin lukea nämä järjestyksessä, sillä hahmojen suhteissa ja elämäntilanteissa tapahtuu muutoksia.
Vähän täytyy kehua, että kannattaa ehdottomasti lukea ainakin ensimmäinen osa Kihokki, jos ei ole vielä lukenut, sillä Sandberg on loisto löydös kirjailijoiden joukosta. :)


Kalmankokko
Karisto, 2011
s.337
Kannen kuva: Jukka Sandberg

Timo Sandberg: Dobermanni

Dobermanni on Timo Sandbergin komisario Heittola -sarjan viides osa.
Metalliliiton viestintäpäälikkö Juhani Torppola (dobermanni) löydetään ammattiyhdistysjohtajien salaisen saunaillan jälkeen kuolleena hangesta. Torppola on uralla edetessään tallonut monien ihmisten varpaille, joten epäiltyjä tapahtuneeseen on monia. Komisario Heittolan työ ei ole helppo, sillä tapahtunut halutaan nopeasti pois päiväjärjestyksestä. Olihan saunaillassa suuri joukko vaikutusvaltaisia ihmisiä, kuten elinkeinoministeri Piiparinen.
Heittolan elämää varjostaa tutkimuksien lisäksi huoli omasta terveydestään.
Komisari Heittola -sarjassa aiemmin ilmestyneet: Kihokki, Pahan morsian, Pöllön huuto, ja Pirunpesä

Dobermannin tunnelma sopi hyvin näihin talvisiin lukuhetkiin, kun ruumis löydettiin lumihangesta ja poliisit rämpivät todistusaineistoa etsimässä sukat märkinä. Taru Lund oli palannut Järvenpäähän poliisiksi, joten kirjassa päästään jälleen seuraamaan Heittolan porukan ahertamista rikosten parissa.
Dobermannissa oli taas vahvaa yhteiskunnallista kritiikkiä ja melko yksityiskohtaisesti kuvailtua seksiä, mikä on tuttua kaikista aikaisemmista osista. Poikkeuksellisesti Dobermannissa huumeet eivät olleet suuressa roolissa.
Näistä kirjoista lempihahmoa en ole saanut vieläkään päätettyä. :D 
Jännitys pitää otteessaan kirjan loppuun asti, eikä aiheet ole vieläkään käyneet yksitoikkoisiksi, vaikka niin saattaisi luulla.
Nyt pitäisi sitten odotella ennen kuin pääsee lukemaan seuraavaa osaa, kun ei ole vielä pokkariksi tullut. :)


Dobermanni
Karisto, 2010
s.304
Kannen kuva: Heather Perry/ National Geographic/ Getty Images

Timo Sandberg: Pirunpesä

Pirunpesä on Timo Sandbergin rikosromaani sarjan neljäs osa.
Taru Lund päättää ottaa etäisyyttä Järvenpään poliiseihin, ja siirtyä Lahteen. Lahdessa Taru otetaan vastaan hyvin ristiriitaisin tuntein. Ensimmäinen tehtävä uusien kollegoiden kanssa on haastava. He saavat nuorelta tytöltä nimettömän vihjeen metsässä murhatusta miehestä. Soitto jäljitetään läheiseen lastenkotiin, josta todennäköisin vihjeen soittaja on juuri karannut.

Pirunpesässä päätapahtumat sijoituivat poikkeuksellisesti Lahteen, kun muissa osissa ne sijoittuvat Järvenpäähän. Päähenkilö komisario Heittola, jäi myös normaalia pienempään rooliin. Kuitenkin Pirunpesä on hyvin samankaltainen kuin muutkin osat sarjassa, mikä tässä tapauksessa on minusta hyvä, kun aikaisemmista olen tykännyt. Vaikka kirjat ovat tavallaan todella samanlaisia, niitä jaksaa lukea loistavan etenemisen, ja mielenkiintoisuuden takia. Itse pidin Pirunpesästä enemmän, kuin aikaisemmasta Pöllön huudosta. Pirunpesässä oli myös paljon uusia henkilöitä, kun Taru siirtyi Lahteen. Jännityksellä odotan onko Taru vielä seuraavassa osassa Lahdessa, vai palaako hän Järvenpäähän. Tuttuun tapaan Pirunpesässäkin oli runsaasti seksiä ja huumeita.
Timo Sandberg on kirjoittanut myös monia toisentyylisiä kirjoja kuin rikosromaaneja, mahtaisikon niistä löytyä jotakin yhtä hyvää luettavaa...
Sarjassa aiemmin ilmistyneet: Kihokki, Pahan morsian, ja Pöllönhuuto.

Pirunpesä
Karisto, 2009
s.309

Hyvää joulun odotusta kaikille! :)

Timo Sandberg: Pöllön huuto

Pöllön huuto on kolmas osa Timo Sandbergin rikosromaani sarjassa.
Järvenpään kaupunginjohtaja Risto Törmänen ja tämän rakastajatar, vihreiden valtuutettu Hertta Rämö surmataan kaupungin vierasmajalla. Poliisien epäilykset syyllisestä muuttuvat usein, kun kuvioissa pyörii Törmäsen ja Rämön petytyt puolisot, Törmäselle uhkauskirjeitä lähettelevä häirikkö, sekä hämäräperäisiä venäläismiehiä. Tutkimuksien ohella Heittola selvittää edelleen suhdettaan kollegaanssa Taru Lundiin.

Olen taas viettänyt päiviäni Sandbergin parissa, enkä vieläkään tiedä malttaisinko välillä lukea muuta, kun olen jäänyt näihin niin koukkuun. Pöllön huuto oli hyvin samankaltainen, kuin edeltäjänsä. Varsinaisen rikoksen tutkinnan ohella kirjassa tapahtuu paljon muutakin, joka tuo monipuolisuutta. Tässä kirjassa hyvin usein kerronnassa vilahti jokin lintu, joka sopii kirjaan nimensäkin puolesta loistavasti. Juonessa oli aikalailla surullisia kohtauksia, ja huumeet olivat todella suuressa roolissa tässäkin kirjassa. Itse pidän näissä kirjoissa etenkin "sivuhenkilöiden" tarinoista, joita kerrotaan pikkuhiljaa varsinaisen rikoksen selvittelyn välissä, vaikka ne ovatkin aika surullisia, ehkä jopa hieman ahdistavia. Näiden lukujen aikana lukija voi mielestäni arvailla juonen etenemistä, kun saa niin henkilökohtaista tietoa henkilöistä.
Mitään huonoa en keksi näistä kirjoista. Juoni etenee hyvin, ja on mielenkiintoinen alusta loppuun, joten edelleen suosittelen lukemaan. :)
Aikaisemmin sarjassa ilmestynyt Kihokki ja Pahan morsian.

Pöllön huuto
Karisto, 2007
s.296

Timo Sandberg: Pahan morsian

Pahan morsian on toinen osa Timo Sandbergin rikosromaani sarjassa.
Järvenpään poliisi on suurissa ongelmissa, kun Tuusulanjärvestä löydetyn vainajan henkilöllisyys ei selviä, nuori nainen on kadoksissa, asunnoissa hiippailee luvattomasti huoltomies, paikakunnalla pyörii saatananpalvojayhteisö ja nuoria naisia houkutellaan eroottisiin kuvauksiin. Pikkuhiljaa Järvenpään rikollisuuskuviot alkavat selvitä. Komisario Heittola tuskailee rikosten selvittelyn lisäksi ihastumisensa kanssa.

Täytyi lukea heti tämä kakkos osakin, kun en malttanut siirtää myöhemmäksi.
Pahan morsian oli aivan loistava, niinkun Kihokkikin oli. Tässä kirjassa päästin paljon enemmän pureutumaan Komisario Heittolan elämään, mikä Kihokissa jäi aika vähäiselle, vaikka Heittola on kirjan päähenkilö. Kirjassa oli paljon muitakin Kihokista tuttuja henkilöitä.
Kirja käsittelee raskaita, hieman ahdistavia asioita, mutta on helppolukuinen, ja pitää otteessaan.
Aiheina pyörivät vahvasti huumeet, hyväksikäyttö, ja seksi, niinkuin Kihokissakin. Erilaisiin aiheisiin pureudutaan kunnolla, ja pienet kotoisat tavalliset asiat, kuten mehiläisten hoito tekee kirjasta aidon, ja keventää mukavasti muuten niin vakava-aiheista kirjaa.
Loistava sekoitus monenlaista asiaa, ei tylsistytä missään vaiheessa. Ehdottomasti luen lisää, ja suosittelen muillekkin. :)
Aikaisemmin sarjassa ilmestynyt Kihokki.

Pahan morsian
Karisto, 2006
s.348

Timo Sandberg: Kihokki

 

Kihokki on ensimmäinen osa Timo Sandbergin rikosromaanisarjassa.

 Naisystävysten Anitan ja Orvokin Ruotsin-risteily päätty ikävästi, kun toisen ystävyksistä epäillään pudonneen mereen. Poliisit epäilevät itsemurhaa, mutta Anita on asiasta eri mieltä. Anita haluaa selvyyden ystävänsä kohtalolle, vaikka hänellä itselläänkin on ongelmia teini-ikäisen tyttären, ja uuden miesystävänsä kanssa. Kun tutkimukset eivät tunnu etenevän, Anita päättää pyytää apua vanhalta tuttavaltaan komisario Erkki Heittolalta, vaikka paikallinen poliisi onkin kiireinen kaupungin huumeongelmia setviessään.

Miksi ihmeessä en ole ennen lukenut Timo Sandbergia? :D Menee ehdottomasti parhaitten lukemieni dekkarikirjailijoiden joukkoon, ja sarjan muut osat lukulistalle. Pitää vaan toivoa, että ne muut osat ovat yhtä hyviä.
Kirja eteni hyvin, ja piti otteessaan alusta loppuun asti. Seksiäkin kirjassa oli aika paljon. Hahmot olivat hyvin kuvailtuja, ja mielenkiintoisia. Mukaan mahtui monenmoista porukaa kuten oikutteleva teinityttö, kompleksinen runoilija miesystävä, podattu entinen miesystävä, ja monia muita mielenkiintoisia persoonia. Lempihahmoa en osaa valita.
Kihokki on aika lyhyt kirja, joten juoni etenee vauhdilla, mukana pysyy silti loistavasti.
Suosittelen lukemaan, jos haluaa loistavaa kotimaista jännitystä. Tähän kun tosiaan löytyy jatkoakin, niin ei tarvitse vain yhteen tyytyä. :)


Kihokki
Karisto, 2002
s.260