Bianca Turetsky: Muotimatkaaja Titanicin kannella

 

Louise Lambert ihailee upeita vintagevaatteita, ja haaveilee omasta suuresta vaatekokoelmasta, vaikka paras ystävä ei hänen harrastustaan oikein ymmärrä. Muotipiirroksia piirrellen ja vaatekokoelmasta haaveillen Louise kuluttaa päiviään, kunnes saa yllättäen kutsun vintagevaatemyyntiin. Louise tarvitsee mekon koulun tanssiaisiin, joten nyt hänellä on oiva tilaisuus saada jotakin erityistä.

12-vuotias Louise saapuu hieman kummallisten naisten pitämään puotiin, ja löytää uskomattoman upean mekon. Kokeillessaan mekkoa hänelle tapahtuu jotakin omituista. Hän tempautuu Titanic -laivaan, sata vuotta ajassa taaksepäin. Yllättäen hän ei olekaan Louise, vaan 17-vuotias näyttelijätät, neiti Baxter. Siitä alkaa muodin ja pelon täyteinen laivamatka, sillä vaatteet ovat upeita, mutta Louise tietää kuinka Titanicin kävi. 

"Miten jännittävä elämä tuon mekon omistajalla oli mahtanutkaan olla! Hän sai käydä juhlissa tuossa upeassa kimaltelevassa puvussa - Louise arveli, että mekon omistajan elämä oli todennäköisesti koostunut salakapakoissa tanssimisesta, uhkapelaamisesta ja gansgstereista."s.20

Muotimatkaaja Titanicin kannella on kiinnostava kurkistus historiaan ja vintagevaatteiden maailmaan. 

Historialliset yksityiskohdat Titanicista, kuten sisustus tai kuntosalin esittely, tuovat laivan lukijan silmien eteen hohdokkaana ja uskottavana. 

Upeiden vintagevaatteiden ja historian lisäksi kirjassa on vauhdikas tarina, jonka päähenkilö on 12-vuotias tyttö, joka on rohkea, fiksu ja omatoiminen. Välillä hiukan liiankin aikuismainen niin nuoreksi, vaikka joukkoon on yritetty laittaa lapsenomaisuutta esim. sillä, että pojat on ällöjä, mutta siinä sitten taas mennään mielestäni liian lapselliseksi. Kuitenkin hänen luonteensa sopi kirjan tarinaan loistavasti.

Pidin kirjasta paljon. Historia, muoti ja päähenkilö, jolla on kiinnostava harrastus veivät mennessään. Lisäksi kirjassa on upeita muotikuvia, jotka on piirtänyt Sandra Suy. Pidin myös kirjan ulkoasusta ja kauniista ykistyiskohdista. Harmi ettei sarjan jatko-osia ole suomennettu, olisin lukenut muistakin historiallisista matkoista mielelläni. 

Muotimatkaaja Titanicin kannella, (The Time-traveling Fashionista, 2011)

WSOY, 2011

Muotikuvitus: Sandra Suy

Suom. Aila Herronen

s.268

Eppu Nuotio ja Pirkko Soininen: Punainen vaate

 

Salome Virta osallistuu varakkaan taiteen keräilijän juhliin Berliinissä. Juhlissa Salomelle esitellään jotakin hyvin erikoista. Seinällä roikkuu Elin Danielson-Gambogin omakuva. Salome ymmärtää taulun olevan väärennös ja halu selvittää asia kasvaa liian suureksi. On taas lähdettävä tutkimaan asiaa, vaikka se ymmärrettävästi saattaa johtaa hyvin vaarallisille poluille. 

1800-luvun lopulla kaksi taiteilijaystävystä, Elin ja Dora käyvät kirjeenvaihtoa, joista käy ilmi monenlaista niin taiteeseen kuin suhteisiinkin liittyvää.

"Tuollaisen omakuvan Salomekin haluaisi itsekin ottaa itsestään kameralla. Hän toivoo, että saisi loihdittua kasvoilleen yhtä taipumattoman ja itsetuntoisen ilmeen."s.12

Punainen vaate on kolmas osa Salome Virta -Taidemysteereistä.

Tämä kirja niin kuin sarjan aiemmatkin osat, on kiinnostava kurkistus taidemaailmaan. Se innostaa tutkimaan kirjassa mainittujen taiteilijoiden töitä, ja on muutenkin viihdyttävää nopeaa luettavaa.

Tämäkin osa kulkee sekä nykypäivässä, että menneessä ajassa. Tosin tällä kertaa mennyt aika ei juurikaan liittynyt käsillä olevaan mysteeriin, mutta siinä tutustuttiin kuitenkin kiinnostavaan taiteilijaan ja hänen elämäänsä. 

Kirjan mysteeri sen sijaan jääkin aika minimaaliseen osaan. Lähinnä keskitytään Salomen ja Tuomaksen elämään ja siinä ohella salome tekee muutaman kepoisen oloisen tutkimuksen ja päätyy heti selvittämään koko valtavan mysteerin. Mutta toisaalta kepeitä nämä murhat ja mysteerit ovat aiemmissakin osassa olleet, joten ei tämä ole mikään suuri yllätys. Kunhan tätä sarjaa lukee enemmänkin viihteellisena taidemaailmaan sijoittuvana romaanina kuin suuria yllätyksiä tarjoavana dekkarina tai taidemysteerinä, niin kuin tätä kirjaa mainostetaan. 

Lue myös: Nainen parvekkeella ja Sakset tyynyn alla.

Punainen vaate

Bazar, 2019

s.287

Veera Vaahtera: Vedet silmissä

 

Jenna on stand up -koomikko, samoin kuin hänen poikaystävänsä Osmo, jonka kanssa hän on viettänyt jo useamman vuoden. Tosin pari asuu edelleen erillään, eikä Osmoa tunnu suhteen vakavoittaminen kiinnostavankaan. Leikiksi mies pistää usein asiat muutenkin. Mutta asiat voi onneksi kääntää parhain päin. Tällaisesta suhteesta saa niin paljon hyvää materiaalia keikoille. 

Veljen äkillinen kuolema suistaa tutun ja turvallisen arjen kerta heitolla raiteiltaan. Miten surun keskellä pitäisi pystyä työkseen naurattaaan muita? Entäs vitsaileva sitoutumiskammoinen poikaystävä sitten, saako sellaiselta kaipaamaansa lohtua? 

"Kukaan ei halunnut kuulla minun kysyvän, oliko joku muka yllättynyt, tai kaivannut luentoani siitä ettei ihminen ollut velvollinen jatkamaan olemassaoloaan, jos se oli kerran käynyt sietämättömäksi. Järkyttävää, traagista, sanoivat muut, ja minä nyökyttelin samaan aikaan kun korjasin mielessäni: luonnollista, loogista."s.9

Vedet silmissä on kevyttä luettavaa, mutta ei kovin kevyttä asiaa. Kirjan nimen ja stand up -komiikan maailmaan sijoittumisen takia kuvittelin tarttuvani hauskaan nauruhermoja kutkuttelevaan kirjaan, mutta hyvin pian selvisi, että vedet silmissä tässä kirjassa ollaan suurimmaksi osaksi surun kyynelten takia. Mutta kyllä tässä sentään lukija hymyilläkin saa, sillä etenkin Jennan ja Osmon suhteen pienet arkiset hetket ovat lukijalle hauskoja, vaikka ei varmasti kirjan henkilöille. 

Pidin kirjasta, vaikka en läheskään yhtä paljon kuin aiemmin lukemastani Rakkautta, vahingossa -kirjasta. Tässäkin kirjassa nainen päätyy erilaisten sattumusten kautta etsimään itselleen sitä oikeaa polkua. Tämä vain oli aiheeltaan paljon vakavampi läheisen itsemurhan takia. 

Kirja on täynnä kauniita, teräviä ja aitoja mietteitä ja tekoja arjesta, työstä, kuolemasta, rakkaudesta ja monesta muusta. Jenna alkaa vanhan ystävän, Elliksen kanssa laittamaan paikkoja kuntoon veljen talossa, jotta sen voi laittaa myyntiin. Siinä kaikkia veljen tavaroita läpi käydessä päästään kuulemaan Jennan ajatuksia ja seuraamaan hänen uudenlaista kiinnostusta työtä ja rakkautta kohtaan. Kirjan loppu onkin kaunis, eikä liian ennalta-arvattava. 

Vedet silmissä

Tammi, 2020

s.207

Douglas Preston ja Lincoln Child: Tulikivi

 

Long Islandilla sijaitsevan kalliin kartanon omistaja löydetään kammottavalla tavalla murhattuna kodistaan. Murha on niin kummallisen kamala, kuin itse paholainen olisi sen tehnyt, että itse agentti Pendergast saapuu paikalla. Pendergast kun tunnetusti on aina siellä missä kaikki yliluonnolliselta vaikuttavat murhat tapahtuvat.

Kuolleen taidekriitikko Jeremy Groven ruumiin viereltä löydetään jopa lattiaan palanut sorkanjälki. Onko paholainen todella käynyt paikalla vai onko kyseessä hyvin suunniteltu mielikuvituksellinen murha? 

"D´Agosta katseli lattiaan painunutta kuviota. Lakka sen ympärillä oli kuplinut ja halkaillut, mutta oli silti selvää, mikä se oli: valtava sorkan jälki, joka oli palanut syvälle lattiaan."s.36

Tulikivi on kolmas suomennettu agentti Pendergast -dekkari. 

Olen varmaan ennenkin sanonut tämän, mutta minua epäilyttää yli 400 sivuiset dekkarit jostain syystä valtavasti ja siksi aika harvoin tartun sellaisiin. Tulikivessä on lähes 700 sivua, ja tämän sarjan muut osat ovat myös valtavia. Silti näihin ei epäilytä yhtään tarttua, sillä Pendergastit ovat täyttä timanttia. Ainakin nyt nämä kolme ensimmäistä lukemaani ovat olleet. Eikä tarinaan ehdi kyllästyä, sillä tässäkin osassa ehti tapahtua vaikka mitä jännittävää ja yllätyksellistä.

Pendergast on jälleen oma salaperäinen kalpea itsensä. Hänen vakavuutensa ja hienostuneisuutensa tekee hänestä hyvin omalaatuisen dekkarin päähenkilön. Pendergastistahan ei kovin paljoa lukijalle kerrota, mutta pienetkin tiedonmurut pitävät mielenkiinnon yllä. Hänen seuranaan tapausta tutkii D`Agosta. Näiden kahden välinen yhteistyö on hauskaa seurattavaa. On toimintaa, huumoria ja vakavaksi käyviä tilanteita. Koko ajan kirja kulkee sujuvasti eteenpäin.

Loistavan henkilökemian lisäksi tästäkin kirjasta löytyy murhia, jotka vaikuttavat yliluonnolliselta. Pidän tästä tyylistä valtavasti. Enkä arvannut loppuratkaisuakaan etukäteen lainkaan. Ja huhhu millainen se olikaan. Vieläkin kauhistuttaa, vaikka sentään arvaan miten seuraavaksi mahdollisesti tapahtuu. Edessä taitaa olla aika hurjat seikkailut, joten ei muuta kuin piakkoin seuraavan osan pariin. 

Tulikivi, (Brimstone, 2004)

Gummerus, 2011

Suom. Jaakko Kankaanpää

s.695