Jaana Taponen: Lalalandia

 

Emma ja Leni ovat molemmat perheellisiä naisia. Joulun lähestyessä kumpaisenkin parisuhde alkaa kuitenkin rakoilla. Leni saa täydelliseksi kuvittelemansa miehen kiinni pettämisestä, eikä voi uskoa asiaa todeksi. Mitä tehdä, kun ei millään haluaisi erota, mutta mies tuntuu nyt täysin vieraalta? Leni taas on tottunut siihen, ettei miestä juuri näy, sillä tämä käy vain työmatkojen välillä kotona kääntymässä. Tärmättyään erääseen Anttiin, Leni alkaa miettiä, että elämällä voisi olla muutakin tarjottavaa kuin paikka edustusvaimona. 

"Ari pysäköi pakettiauton hallin eteen jarruttaen niin, että turvavyöt napsahtivat lukkoon ja niittasivat hänet istuimeen. Istuinlämmittimessä taisi olla jotain vikaa, sillä vaikka hän oli yrittänyt liksutella sitä ajon aikana pois päältä, mitään ei ollut tapahtunut. Hänen pallinsa hehkuivat lämpöisinä kuin vastapaistetut pullat ja olo alkoi olla melko tukala."s.97

Lalalandia on joulunaikaan sijoittuvaa suhdedraamaa. 

Kirja on mukavan kepeää luettavaa, sellaista vaivatonta ja nopeaa. Kansikuva ei varsinaisesti houkuttele tarttumaan tähän teokseen, mutta minä olen aika lailla ylipuhuttu tarttumaan kirjaan, jos siinä mainitaan joulu, joten sen perusteella tämä lähti lukulistalle. 

Tämä oli viihdyttävä kirja, joka ei varmaan jätä syviä muistoja itsestään, eikä herättänyt minussa sen suurempia tunteita, mutta viihdekirjan tärkeimmän ominaisuuden tosiaan hoiti, eli viihdytti. Pääteemana tässä on parisuhteet, pettäminen, ja pohdiskelu siitä, onko se elämänkumppaniksi valittu tyyppi oikeasti se oikea vai kentiäs virhe. Kiinnostavia aiheita hyvin kirjoitetussa muodossa, joten pidin kyllä kirjasta. Hahmot eivät vaan olleet makuuni, sillä en pitänyt juuri kenestäkään. Etenkin Leni ja Ari sai karvat nousemaan pystyyn.

Joulukirjanakaan tämä ei nouse kovin korkealle, sillä joulua toki löytyy, mutta vaatimattomasti, virkeenä siellä, toisena täällä. 

Lalalandia

Karisto, 2009

Kannen suunnittelu: Anna Väänänen

s.327

Fiona Harper: Joulun hohtoa, joulun huolia

 

Yksinhuoltajaäiti juliet järjestää lapsilleen täydellistä joulua. Niin täydellistä, että tunnelma on kaukana, kun hän paahtaa tehtävästä toiseen. Julietin sisar Gemma sen sijaan haaveilee kiireisen työvuoden päätteeksi mukavasta ja yksinäisestä joulusta trooppisella saarella. 

Siskojen näkemykset joulunvietosta ovat niin erilaiset, että he saavat aikaiseksi mojovan riidan. Riidan päätteeksi he vaihtavat osia. Gemma päättää jäädä järjestämään Julietin lapsille upean joulun, kun taas Juliet lähteekin Gemman varaamalle lomamatkalle.

"Julietin tarvitsi enää ommella hopeanauha enkelipuvun helmaan, vääntää sädekehä vaateripustimesta ja koristella se. Asun olisi tietenkin pitänyt olla valmis jo monta viikkoa sitten, ja se olisi ollutkin, jos hän olisi tiennyt siitä. Heidän ollessaan edellisenä iltana ruokapöydässä Polly oli kysynyt suu pastaa täynnä, missä hänen enkelipukunsa oli."s.77

Joulun hohtoa, joulun huolia tutustuttaa kahteen hyvin erilaiseen sisarukseen, jotka paiskivat töitä tahoillaan, juurikaan toisiaan tapaamatta. Joulu on kuitenkin aika, jolloin Julietista tuntuu, että olisi tärkeää viettää aikaa perheen kesken. Mutta toisin käy ja kirjassa seurataankin sisarusten joulunviettoa näille hyvin epätyypillisissä ympäristöissä.

Kirja tuo mukanaan vain hitusen joulutunnelmaa. Tämä ei siis ole mikään jouluriemua ympärilleen sädehtivä kirja, vaan keskittyy enemmän ihan vaan näiden kahden naisen elämään. Etenkään trooppisella saarella vietetyt hetket eivät ole jouluisia, mutta kiinnostavaa silti.

Kirja on sujuvasti etenevä tarina, joka paljastaa sopivan pikkuhiljaa syitä siskosten huonoihin väleihin. Se on sekoitus arkea, muistoja menneisyydestä, katkeruuttakin, mutta myös onnea ja unelmia tulevasta. 

Pidin kirjasta. Lähtöasetelma on herkullinen. Siskoilla on toisistaan hyvin selkeät mielipiteet ja he kuvittelevat tietävänsä toisistaan kaiken oleellisen, eivätkä tästä syystä arvosta toisiaan juuri lainkaan. Kirjan tapahtumat kuitenkin pistävät heidät huomaamaan, ettei koko totuutta niin helposti näe päällepäin. Pidinkin erityisesti siitä, kuinka juonen kuviot pakottavat heidät näkemään toisistaan niin paljon enemmän. 

Joulun hohtoa, joulun huolia, (Make My Wish Come True, 2013)

HarperCollins Nordic, 2015

Suom. Marjut Särkkälä

s.361

Marko Hautala: Kirkkoväki -Jouluinen kauhutarina

 

Pappi Niilo Varjo on pitänyt aaton jumalanpalveluksen. Niilo on lähdössä rauhalliseen joulunviettoon, kun kirkolle saapuu yllättävä vieras. Hiippakunnan piispa kaipaa Niilon apua. Hän tarvitsee jonkun pitämään vainajille joulukirkon. Niilo on melko varma, että häntä nyt jotenkin jekutetaan, mutta suostuu kuitenkin menemään määrättyyn paikkaan oikeaan aikaan. Pian karmiva totuus paljastuu Niilolle, joka kokee elämänsä järkytyksen, kun vainajat saapuvat paikalle.

Kirkkoväki on Marko Hautalan neljäs jouluinen kauhunovelli. Niin kuin aiemmatkin, tämäkin ilmestyi vain e,- ja äänikirjana.

Vaikka olenkin enemmän sellaisten kauniiden, tunnelmallisten joulutarinoiden ystävä, ovat nämä Hautalan jouluiset kauhunovellit mukavaa vaihtelua. Tällä kertaa tarinassa on kansanperinteestä tuttu vainajien joulukirkko. Mutta ei kannata odottaa lempeitä, entististen kyläläisten häilyviä haamuja, sillä tässä tarinassa vainajat ovat karmeita, eikä heille messua pitävää pappia käy kateeksi. 

Jos siis tällainen vainajia vilisevä joulutarina innostaa, suosittelen kuuntelemaan tämän tarinan, sillä tämän, niin kuin kaikki edellisetkin novellit, on lukenut Anssi Rantamäki, joka osaa eläytyä näihin tarinoihin täydellisesti. 

Kirkkoväki

Haamu, 2022

Äänikirjan kesto: 47min

Lukija: Anssi Rantamäki

Ashley Spires: Lare

 

Lare elelee rauhassa metsässä lemmikkikaninsa kanssa, välillä hänestä tuntuu, ettei kukaan edes tiedä hänestä. Toisaalta se on parempi niin, sillä hän on isojalka, ja huomio ei välttämättä olisi mukavaa. 

Eräänä päivänä hän saa kuulla mielenkiintoisia uutisia. On ehkä mahdollista sittenkin löytää samankaltaista seuraa.

"Pari kertaa hänet on jo melkein yllätetty. Karvainen, yli kaksimetrinen, kaulaliinaa käyttävä, ihmisen näköinen olio ei juurikaan jää muilta huomaamatta."

Lare on suloinen tarina mukavia asioita rakastavasta isojalasta, joka pähkäilee monimutkaisen asian kanssa. Jäädäkö yksin metsään, jossa ihmiset eivät voi kauhistella häntä, vai olisiko kuitenkin kivaa jos olisi ystävä?

Lare on lasten kuvakirja, jossa katseltavaa riittää. Tarina on lempeä, sellainen suloinen tarina rauhaa rakastavasta olennosta, mutta mukaan mahtuu myös muutama hauskempi kohta. Tekstiä on aika vähän. Tässä kirjassa fontti ei tosin ole makuuni. Etenkin alkuun ärsytti isojen ja pienten kirjainten sekoittelu, joka voi lastenkirjassa etenkin kirjoittamaan opettelevaa lasta hämmentää entisestään. 

Lare, (Larf, 2012)

KVALITI, 2023

Suom. Marvi jalo

Kirjoittanut ja kuvittanut: Ashley Spires

Arvostelukappale

Tuulia Matilainen: Viime yönä näin unta

 

Hannes haluaa työpaikan, ja lopulta sellainen löytyykin. Työ ei ole sellainen, josta Hannes olisi haaveillut, mutta kelpaa silti. Puhelinmyyntifirma myy Elämänvettä, eikä Hanneksella ole hajuakaan mitä se on, mutta myyntipuheissa se kuulostaa ihmeliemeltä, joka tehoaa vaivaan kuin vaivaan. Työpaikalla ilmenee kuitenkin pian ongelmia, kun poliisi epäilee, että Elämänvedellä voisi olla jotain tekemistä ympäri maata tapahtuneiden omituisten väkivaltaisuuksien ja itsetuhoisuuksien kanssa. Onneksi Hannes on juuri alkanut tapailemaan salaperäistä Ansaa, jonka läsnäolo helpottaa töistä johtuvaa stressiä. 

""Elämänvesi on osoittautunut oikein vetäväksi tuotteeksi, älä siitä huoli. Ihmiset kaipaavat kaikenlaista. Ja ovat valmiita kokeilemaan mitä vain sen saadakseen", Janström oli vakuuttanut."s.26

Viime yönä näin unta vie niinkin arkiseen maailmaan kuin puhelinmyyntifirmaan, mutta onnistuu silti olemaan karmiva kauhukirja.

Pidän Matilaisen kirjoitustyylistä, joka toimii samaan tapaan tässä kolmannessa teoksessa, kuin on toiminut aiemmissakin. Se kuvailee todentuntuisesti ja arkisesti maailmaa ja elämää, mutta jännitys, kauhu ja unet kuuluvat silti luontevana osana tähän arkiseen tarinaan, tehden kirjasta ahmittavan kokonaisuuden. 

Nykyisyys, mennesyisyys, unet ja Elämänveden ostajien tarinat vuorottelevat tarinassa taidokkaasti, sillä vaikka tässä pienessä kirjassa tapahtuu paljon joka aikatasolla ja monen ihmisen kautta, ei sen tarina tunnu sekavalta, vaan mielenkiintoiselta. Itse ainakin odotin innolla miten kaikki tulee liittymään yhteen. 

Kirjassa jätetään jonkin verran asioita lukijan itsensä pääteltäväksi. Se on aika yleinen tapa luoda tälläistä jännitys/kauhu tarinaa, mutta itse yleensä kaipaan hiukan selkeämpää ratkaisua. Kyllä tästä ymmärtää mitä tapahtuu, mutta muutamaan mietittymään jääneeseen asiaan olisin halunnut vastauksen, jota kirja ei sitten edes lopussa tarjonnut.

Viime yönä näin unta

Hexen Press, 2023

s.218

Kannet: Janne Järvinen

Arvostelukappale

Liisa Nevalainen: Punainen hattu

 

Toimittaja Krisse on aloittelemassa kesälomaansa miehensä rikoskomisario Karpalon kanssa. Pitkä loma Suvilahden kylässä, mökkeillen ja kalastellen, jutellen vain silloin tällöin muiden kesäänsä viettävien mökkiläisten kanssa. Mikä voisi olla mukavampaa? harmi vain, että mukavat suunnitelmat menevät pilalle kun on aihetta epäillä, että Suvilahdella majailee huumekuriiri, ja sitten tapahtuu murha.

"Lintu visersi. Aurinko kurkisti pirtin ikkunasta. Kello oli kuusi. Tessa nousi hiljaa, otti villatakin hartioilleen ja meni ulos. Ihanan raikas kesäaamu. Tessa venytteli makeasti. Hän istahti portaille, sulki silmänä ja antoi auringon lämmittää eiliset harmit unohduksiin."s.38

Punainen hattu on rikoskomisario Antti Karpalo -sarjaa.

Kirja vie lukijansa tunnelmalliseen maalaiskylään, järven rannalle, monen kymmenen vuoden takaiseen Suomeen. Minut kirjan tunnelma vei mennessään ja nautinkin täysillä lukemisesta. Enkä malttanut kirjaa jättää melkeen hetkeksikään kun sen aloitin.

Punainen hattu on nopealukuinen ja hetkessä ahmaistava kirja, jonka tyylistä toki huomaa, että sen kirjoittamisesta on aikaa, sillä esimerkiksi henkilöiden asenteet eivät ole ihan tätä päivää. Mutta kirjan vanhanaikainen tunnelma tästä osittain tekeekin viehättävän, pieni hyppy Suomeen, jossa puhelimet ovat langallisia ja posti kulkee. 

Kirjan tarina etenee helppolukuisilla lyhyillä virkkeillä ja leppoisalla dialogilla. Hahmoja on aika monta, mutta kaikki saavat oman tilansa. Dekkariosuus oli kevyt, eikä kovin yllättävä, mutta pääosaan pääsikin ihmiset ja suvilahti.

Punainen hattu

Weiling+Göös, 1979

s.257

Patricia G. Bertényi: Salaisuuksien galleria

 

Jackie Saratoga, entinen FBI:n erikoisasiantuntija, nykyinen yksityisetsivä, saa kollegoineen tehtäväksi todistaa eräs mies syyttömäksi aikoja sitten tapahtuneeseen kuolemaan. Kuuluisa taiteilija Rodolfo on kuollut vuosia sitten, ja kuolemaan liittyvät tapahtumat ovat edelleen epäselviä. Jackiellä on erikoinen kyky kuulla taulut. Taulut nauravat, laulavat ja pitävät muitakin ääniä, mutta eräs Rodolfon taulu suorastaan kirkuu. Pääseekö Jackie tauluja tutkimalla Rodolfon menneisyyden jäljille?

"Mies hätkähti ja astahti askeleen taaksepäin, siristi silmiään ja kumartui sitten toistamiseen lähemmäksi. Hetken ajan hän oli luullut ripsien alta häneen katsahtaneita silmiä sysimustiksi."s.74

Salaisuuksien galleria aloittaa Varjojen lähettiläs -sarjan.

Tämä San Franciscoon sijoittuva dekkari on sekoitus monenlaista. On taidetta, mysteerejä, rakkausdraamaa ja jopa mystiikkaa/fantasiaa. 

Kuvittelin, että tästä voisi tulla yksi lemppari dekkarisarjoistani, sillä kaikki tässä kuulosti mahtavalta. Pidän kirjoista, joissa normaalissa arjessa on hiukan taikaa, ja tietysti taidetta. Mutta ei tästä tullut uutta lempparia. Yllättäviä käänteitä riitti, fantasiaelementit olivat sopivan hienovaraisia ja loppua kohden mentiinkin sitten lujempaa. Pienet ihastuttavat yksityiskohdat myös viehättivät, kuten Jackien mahtavat koirat. Mutta kirjan kirjoitustyyli ei imaissut minua mukanaan. Tyyli piti hahmot etäällä, enkä saanut otetta kenestäkään. 

Paikoitellen Jackie ja kumppanit olivat myös aivan liian agenttimaisia minun makuuni. Sellaisia toiminnallisia agenttitarinoita, räjähdyksineen ja takaa-ajoineen kun en yhtään jaksa, ja välillä tästä kirjasta tuli sellainen olo. Mutta toisaaltaan lopun tapahtumat jättivät paljon kysymyksiä auki ja kiinnostaisi tietää mitä jatkossa tapahtuu. 

Salaisuuksien galleria

Tammi, 2019

Kansi:Perttu Lämsä

s.421

Alexander McCall Smith: Oivallinen aviomies

 

Naisten etsivätoimisto nro 1 saa jälleen hoitaakseen kummallisia tapauksia. Tällä kertaa heidät kutsutaan sairaalaan, jossa on tapahtunut kummallisia kuolemia. Mma Ramotswe on hieman hämillään, sillä murhia hän ei sentään ole koskaan joutunut ratkaisemaan. Lisäksi työpaikalla puhaltavat aivan uudet tuulet kun sekä Mma ramotswen, että J.L.B. Matekonin työtoverit haluavat koittaa jotakin uutta elämässään. 

"Heidän istuessaan sinä aamuna keittiössä J.L.B. Matekoni kohotti äkkiä katseensa teekupista ja jäi tuijottamaan kattoon. Mma Ramotswe tiesi sen enteilevän paljastusta; J.L.B. Matekoni katseli aina kattoon, kun hänellä oli jotakin sydämellään. Mma Ramotswe odotti vaiti hänen puhuvan."s.19

Oivallinen aviomies on kahdeksas osa Naisten etsivätoimisto nro 1 -sarjasta.

Tutuiksi tulleet hahmot johdattavat lukijan jälleen uusien tapausten äärelle. Tosin tuttuun tapaan tapuksien käsittelyyn ei uhrata kovinkaan paljon aikaa, vaan suurimman huomion saa pohdiskelu. Elämää ja suhteita pohditaan jälleen lempeään tapaan.

Tällä kertaa moni kirjan tutuista hahmoista pohdiskelevat elämäänsä, ja sitä ovatko he aivan oikeassa hommassa, ja voisiko elämällä olla tarjolla heille jotain aivan muuta. Muutama hahmo lähtee kokeilemaan siipiään uusien tehtävien äärelle. Mma Ramotswe on hiukan huolissaan ja suruissaan tuttujen kaikkoamisesta, mutta antaa näiden omaan lempeään tapaansa kokeilla siipiään. Tässä kirjassa oli myös kivan erilainen ratkaisu, mieleenpainuva.

Minusta nämä kirjat ovat aivan ihania pieniä välipalakirjoja lempeine ajatuksineen ja hauskoine tilanteineen. En itse halua lukea näitä montaa peräkkäin, sillä näissä on aika samaan tyyliin rakennetut juonet, mutta aina silloin tällöin nämä on kivaa vaihtelua. Ja toki tuttujen hahmojen elämät pikkuhiljaa kulkevat eteenpäin kirja kirjalta, joka on aina kiinnostavaa seurattavaa. 

Oivallinen aviomies, (The Good Husband of Zebra Drive, 2007)

Otava, 2009

Suom. Jaakko Kankaanpää

s.303

Louise Penny: Kiveen hakattu kuolema

 

Armand Gamache viettää hääpäiväänsä vaimonsa kanssa lyhyen ajomatkan päässä Three Pinesin kylästä. Bellechassen kartano on ihana paikka juhlistaa rakkautta. Kartanolla vierailee samaan aikaan Finneyn rahassa kylpevä perhe. Perhe on saapunut kunnioittamaan edesmennyttä perheen isää. Perheenjäsenten jatkuvat riidat latistavat kartanon tunnelmaa, ja pian Gamachenkin loma saa käänteen kun yksi perheenjäsenistä löydetään kuolleena. 

Gamache päätyy tutkimaan kammottavaa tapausta. Kartano on täynnä epäiltyjä, eikä yksikään saa poistua ennen kuin tapaus on selvä.

"Mutta oliko Manoir Bellechassessa nyt tapahtunut murha? Gamache ei osannut sanoa. Mutta hän tiesi, että jotain luonnotonta täällä oli tapahtunut."s.127

Kiveen hakattu kuolema on neljäs osa Three Pines -dekkarisarjasta.

Tällä kertaa olaankin muualla kuin Three Pinesissa. Tuossa tutussa kylässä toki käväistään, mutta muuten se ja sen tutut asukkaat pysyvät taka-alalla. Muutamat kyläläiset tosin kuuluvat tähänkin tarinaan oleellisesti. 

Tämä dekkari etenee hyvin verkkaiseen tahtiin. Hahmoja esitellään kauan, ennen kuin mitään murhaa edes tapahtuu. Lukijalle esitellään paljon mahdollisia motiiveja, ja vihjaillaan jos jonkinlaisista salaisuuksista, joiden paljastumista pitää malttaa odottaa.

Kirja on tunnelmallista pohdiskelua, verkkaisesti etenevää tarinaa monenlaisten hahmojen keskuudessa, ja loppua kohden sitten jännittävämpää ja toiminnallisempaa tapahtumaa ennen kaiken selviämistä. Murha itsessään on kiinnostava, sillä se tuntuu mahdottomalta, niin kuin kirjassa monesti sanotaankin. Siitä huolimatta se jää hyvin pieneen rooliin, sillä kaikki keskittyminen menee ihmissuhteiden pyörittelyyn. Suurimmaksi osaksi pohditaan Finneyn perheen suhteita, mutta pääsemme kuulemaan myös Gamachen perheen menneisyydestä ja hieman nykyisyydestäkin.

Tämä oli sarjan ensimmäinen osa joka ei sijoittunut mihinkään tiettyyn juhlapyhään, ja siitä syystä tämä oli minulle tähän asti sarjan heikoin osa. Minä olen nimittäin nauttinut suuresti juuri noista juhlapyhiin sijoittuvista tarinoista.

Kiveen hakattu kuolema, (The Murder Stone, 2008)

Bazar, 2020

Suom. Outi Järvinen

s.432

Stephenie Meyer: Elämä ja kuolema -Houkutus toisin päin

 

Beaufort Swan muuttaa Forksin sateisen harmaaseen pikkukaupunkiin isänsä luokse. Koulussa hän tutustuu upeaan Edythe Culleniin, jolla on karmiva salaisuus. Beau ja Edythe rakastuvat, vaikka Edythe yrittää parhaansa pysyä erossa tuosta kömpelöstä pojasta. Näiden kahden rakkaustarina on vaaraksi niin heille itselleen, kuin monelle muullekin. 

"Päällimäinen tunteeni oli kuitenkin... lumoutuminen. Tietenkin minua hermostutti olla niin lähellä häntä. Pelkäsin tekeväni tai sanovani jotakin tyhmää. Mutta oikeasti halusin vain istua tässä ikuisesti, kunnella hänen ääntään ja katsella, miten ilmeet vaihtuivat hänen kasvoillaan niin nopeasti, ettei niistä ehtinyt päätellä mitään."s.85

Elämä ja kuolema eli Houkutus toisinpäin on Houkutuksen kymmenenvuotisjuhlan kunniaksi julkaistu teos, joka kertoo siis Houkutuksesta tutun tarinan, mutta niin, että alkuperäisen tarinan "ihmistyttö rakastuu vampyyripoikaan" onkin nyt "ihmispoika rakastuu vampyyrityttöön". Myös suurin osa muistakin hahmoista on nyt eri sukupuolta.

Suurimmaksi osaksi tämä on aivan samaa kirjaa kuin Houkutus. Ei siis ole luvassa aivan uusin sanoin kirjoitettua kirjaa Houkutuksen maisemissa, vaan hyvin pitkälti sama kirja. Jotain pientä sieltä täältä on vaihdettu, mutta ei niin suuresti, että suosittelisin esimerkiksi lukemaan näitä kahta teosta peräkkäin, ellet sitten halua lukea samaa kirjaa kahta kertaa, sillä erot ovat niin pieniä, että samalta se tuntuu. Mutta jos pidät Twilightista niin sitten tämä voi olla ihan hauska kokemus. Loppu on myös kirjoitettu uudestaan, joten sentään jotakin uutta löytyy, jonka takia tämän lukeminen ei tuntunut aivan turhalta. 

Nyt kun olen tämänkin version lukenut, on mielipiteeni se, ettei tätä olisi tarvittu. Ehkä olisin ymmärtänyt paremmin, jos kirjassa olisi ollut vaikka enemmän oman kuuloinen tarina, mutta kun tämä nyt vaan on sama tarina loppua lukuun ottamatta, niin ihmettelen vain, että miksi?

Elämä ja kuolema, (Life and Death, 2015)

WSOY, 2016

Suom. Tiina Ohinmaa

s.401

Jenny Bayliss: Talvi kaukana kaikesta

 

Annie elää elämäänsä, jossa on näennäisesti kaikki hyvin. On toimiva yritys, aikuiset lapset ja 26 vuotta kestänyt avioliitto. Sitten aviomies tekee viimeisen virheensä, ja Annie pistää koko elämänsä uusiksi. Annie saa puolenvuoden talonvahti paikan kaukana kaikesta, meren rannalta. 

Tuo merenrantakylä ihanine asukkaineen on juuri se mitä Annie elämäänsä tarvitsee, ja pian hän onkin jo suunnittelemassa vaikka mitä mahtavaa talvensa iloksi.

"Hän käveli hitaasti mäkeä alas ja imi sisäänsä tätä kaunista paikkaa, joka tulisi olemaan hänen kotinsa seuraavat kuukaudet. Ja tunsi itsensä... niin, hän tunsi itsensä onnekkaaksi."s.91

Talvi kaukana kaikesta on täydellisen tunnelmallista syysluettavaa. 

Ihastuin jo viime talvena Baylissin tapaan kirjoittaa kuvailevaa, arkista ja elämänmakuista tarinaa. Tämä kirja oli myös juuri sellainen. 

Luvut ovat mukavan lyhyitä. Tarina etenee sujuvasti läpi syksyisten juhlien. Päähenkilö on hieman päälle nelikymppinen nainen, joka on jo saavuttanut elämässään monia hienoja asioita, mutta aloittaa silti rohkeasti jotakin uutta. Hänen tarinaansa oli mukava lukea. Tälläkään kertaa kirjan rakkaustarina ei yllättänyt millään tavalla, mutta sen suloista ja vääjäämätöntä etenemistä oli oikeasti mukava seurata. 

Olen viimeaikoina viihtynyt loistavasti kirjojen parissa jotka johdattavat myrskyisille rannoille, ja tässä kirjassa syysmyrskyt ehtivät pauhuta useasti. Hyytävä tunnelma, monet teekupilliset, lempeä huumori, uudet ideat, värikkäät persoonat, lukupiiri, ystävyys ja ihastuttava kissa, rouva Tiggy-Winkle loivat niin lämpöisen tarinan, että siihen uppoutui näinä syksyisinä päivinä mielihyvin. 

Talvi kaukana kaikesta, (A Season for Second Chances, 2021)

Otava, 2022

Suom. Anna-Mari Raaska

s.448

Elly Griffiths: Käärmeen kirous

 

Arkeologi Ruth Galloway ja komisario Harry Nelson päätyvät jälleen saman tapauksen äärelle. Eräs museo on saanut tiloihinsa piispa Augustinen jäänteet. Ruth on menossa tapahtumaan, jossa arkku avataan, mutta löytää sen sijaan arkkua vartioinut museon kuraattorin henkihieverissä. 

Tapausta tutkitaan ja selviää, että museon kuraattoria on jopa uhkailtu, sillä museon kellarissa on säilössä aboriginaalien luita, jotka joku haluaa kiihkeästi palauttaa oikeaan kotiin.

"Ruth menee huoneen poikki vilkaistakseen toisen seinustan näyttelyesineitä. Siellä on vuorossa eläinten halloween-versio. Luurankojen hennot luut riippuvat ilmassa kuin pikkulasten mobilet."s.15

Käärmeen kirous on neljäs osa Ruth Galloway -dekkarisarjasta.

Ruthin ja Nelsonin on jälleen aika paneutua yhdessä ratkomaan historiallisten luiden arvoitusta, sekä nykypäivän murhatapausta, omista henkilökohtaisista vaikeuksistaan huolimatta. Tällä kertaa olikin hyvin jännittäviä asioita niin työrintamalla, kuin henkilökohtaisellakin osastolla. 

Tämä taitaa olla tähän astisista osista suosikkini, sillä ilokseni kirjassa hypättiin reippaasti taikauskon, kirouksien ja myyttien maailmaan. Onkin kiva yhdistelmä laittaa vierekkäin niin järkevästi ajattelevat Ruth ja Nelson, sekä druidi Cathbad ja shamaani Bob. Yhdistelmä tarjoaa kattauksen, jossa lukija saa itse päättää kumpaan ajatusmaailmaan uskoo. Pidän kirjoista joissa pieni taikuus tai jonkinlaiset loitsut ovat mahdollisia.

Näissä Ruth Galloway kirjoissa on paljon sellaisia läheltä piti tilanteita, jollaisia näiden hahmojen kuvittelisi jo oppivan välttämään, mutta jännittäviä ja hyvin täpäriä tilanteita mahtui myös tähän kirjaan, jossa olikin aika mielikuvituksellisia ja mukavan erilaisia jännitysnäytelmiä useampiakin. 

Käärmeen kirous, (A Room Full of Bones, 2012)

Tammi, 2018

Suom. Anna Lönnroth

s.331