Maami Snellman & Sari Airola: Tutta ja koiranpentuloma

 

Mainos/Kirja saatu kustantajalta.

Tutta on pyytänyt vanhemmiltaan koiranpentua jo ikuisuuden, mutta äidin mielestä koirista on liikaa vaivaa. Lopulta äiti kuitenkin suostuu pennun ottoon, kun he vierailevat kennelissä, jossa pennut ovat niin hurmaavia. 

Äiti päättää kasvattaa pennusta kunnolla käyttäytyvän koiran. Hän valmistautuu kaikkeen niin huolella, että alkaa jo käyttäytyä omituisesti. Kun pentu viimein tulee taloon, saavat kaikki huomata, ettei arki olekaan ihan niin ruusuista penturakkautta kuin voisi kuvitella. Uusi perheenjäsen syö kaiken ja pissii joka paikkaan. Äiti haluaa viimeiseen saakka pitää huolta kaikesta, ja Tutta alkaa huolestua. Ei kai äiti aio palauttaa heidän omaa pientä Hillevi Helmililjaa?

"Tutta kipaisi autolle, loikkasi takapenkille ja vetäisi turvavyön olkansa yli. Äiti laski kuljetuslaatikon Tutan vierelle. Tutta kurkisti laatikon sisälle, pentu tuhisi viltin kätkössä, sen kirsu värisi hassusti."s.12

Tutta ja koiranpentuloma on lastenkirja, jossa perheeseen muuttaa koiranpentu. Tarina on vauhdikas, hauska ja täynnä höpsöjä tilanteita. Hupsujen sanailujen ja tapahtumien takaa näkyy kuitenkin se tärkeäkin sanoma, että koiranpennun otto on aina iso päätös, se muuttaa arkea ja tuo mukanaan suuren vastuun. Kirja muistuttaa myös siitä, ettei kaikkea kannata yrittää tehdä yksin, vaan apua kannattaa ottaa vastaan, jos sitä on tarjolla.

Kuvitus kirjassa on tarinaan sopiva. Se on värikäs ja näyttää hauskasti kotona vallitsevan koiranpentukaaoksen. Hillevi Helmililja nähdään tekemässä monenlaisia koiranpentumaisia juttuja, sekä äiti väsyneenä hoitamassa asioita. Kirjan päätähtenä minusta onkin enemmän äiti ja koira, vaikka kirjan nimessä Tutta onkin. Tutta kun seuraa tilannetta enemmän sivusta, eikä hän lopulta kirjassa kovin paljon koiran kanssa edes ole, vaan pääpaino pysyy siinä, miten äiti pärjää koiran kanssa. 

Tutta ja koiranpentuloma

KVALITI, 2024

Kirjoittanut: Maami Snellman

Kuvitus: Sari Airola

s.80

Anu Joenpolvi: Tunteita ja tuulenpuuskia

 

Riittaliisa ihastuu ystävänsä häissä tapaamaansa komeaan mieheen. Ystävänsä kannustamana hän päättää hakea töitä Rantakylästä, jossa mies asuu. Niinpä Riittaliisa majailee pian tätinsä luona ja tekee töitä paikallisessa juhlapalvelussa. Mies, jonka perässä hän on paikalle saapunut, ei vaan ehkä olekaan se satujen prinssi. Riittaliisa jatkaa silti sinnikkäästi työssään, päätyy moniin kummallisiin tilanteisiin, ja aina hänen koheltaessaan, paikalla tuntuu olevan tuo eräs mies, joka on aina valmis antamaan "hyviä" neuvoja.

"Kuuntelimme miten tuuli vonkui savuhormissa. Valkea humisi ja rätisi kotoisasti hellan pesässä. Lumikiteet pitivät hiljaista suhinaa osuessaan ikkunaan tuulenpuuskien kieputtelemana."s.101

Tunteita ja tuulenpuuskia on kolmas osa maalaisromanttisesta Rantakylä -sarjasta. Tämän voi kuitenkin lukea myös ihan itsenäisenä kirjana. 

Nämä ihanat maalaisromanttiset kirjasarjat kuuluvat nykyään tärkeänä osana kesääni. Tämä Rantakylä sarja on nopeasti kohonnut yhdeksi suosikeistani. Tässä kun kuvataan maaseutua ja elämää ihanan yksityiskohtaisesti ja arkisesti. Kesäinen tunnelma ehtii hiipiä mieleen, vaikka aika iso osa kirjasta eletään aivan muita vuodenaikoja kuin kesää. On kylmät ja lumiset talvikelit, mutta ehditäänpä silti nähdä juhannuskin. 

Suurimmaksi osaksi kirja on täynnä maaseudun elämää, arkea, työtä ja juhlaa upeine yksityiskohtineen. Riittaliisa tekee töitä juhlapalvelussa ja päätyy hassuihin tilanteisiin. Lämmin, viihtyisä ja hauska tunnelma pysyy yllä läpi kirjan. Sitten on hiukan romantiikkaa, mutta se ei saa liian suurta roolia, vaan on juuri sopivasti esillä. 

Tunteita ja tuulenpuuskia

Karisto, 2023

Kansi: Maija Vallinoja

Sarja-asu: Laura Noponen

s.287

Sini Helminen: Hurme

 

Seela aloittaa opiskelut Helsingissä. Hän saa asua Enonsa luona, tämän hautaustoimiston yläkerrassa sillä ehdolla, että auttaa silloin tällöin hautaustoimiston töissä. Asiat alkavat kuitenkin nopeasti mutkistua, kun he saavat asiakkaakseen Seelan tinder-deitin. Kuolleenakin tuo tyyppi osaa olla varsinainen maanvaiva. Sitten Seela tapaa Hallan, jonka näkeminen saa sydämen tykyttämään. Vastakaikua vaan on varsin vaikea saada.

"Kylmäkiskoisen viikatemiehen lahjomiseen vanha raha on yhtä arvotonta kuin monopolin setelit."s.30

Hurme aloittaa Lujaveriset -trilogian. 

Kirja on urbaania fantasiaa, jossa kauhu ja huumori yhdistyvät juuri sopivalla tavalla.

Pidän siitä, miten Seelasta rakentuu helposti lähestyttävä ja pidettävä hahmo pienillä arkisilla ykistyiskohdilla. Hän ei ole sellainen täydellinen kiiltokuva sankaritar, ei lähelläkään, vaan mukavan rosoinen ja omaääninen tyyppi, jonka ei tarvitse osata kaikkea ensimmäisellä yrittämällä. Myös kirjan muut hahmot, etenkin Seppo ja Halla ovat kiinnostavia. Niin ja tietysti Darth Mau.

Synkkä menneisyys, kuolema ja karmivat aaveet pitävät huolen kauhupuolesta, mutta huumoria ei ole unohdettu, ja useasti synkälläkin hetkellä kirjaan hiipii sopivan koominen vivahde, joka ei kuitenkaan lyö yli. 

Kirja on kaikessa koukuttavuudessaan hyvin nopealukuinen. On pakko saada tietää lisää kirjassa vihjailtavista asioista, selvittää, kuka on kaiken takana ja miksi, sekä ihan vaan tietää miten kaikkien käy kun he päätyvät näihin vauhdikkaisiin tapahtumiin, joissa saatetaan asettakin kaivata...

Hurme

Myllylahti, 2021

Kansi: Karin Niemi

s.324

Elly Griffiths: Kadonneet ja kuolleet

 

Kaivaukset Norwichin linnan mailla tuo arkeologi Ruth Gallowaylle mielenkiintoisen, mutta puistattavan työtehtävän. Hän uskoo löytäneensä kuuluisan viktoriaanisen lapsenmurhaajan luurangon. Naisen ympärillä vuosia velloneet uskomukset ja kauhutarinat saavat jopa tositelevision kiinnostumaan. Lapsiin liittyviä kauheuksia tapahtuu myös nykyajassa, sillä Nelson joutuu kollegoineen tutkimaan kaappauksia ja epäiltyä murhaakin.

"Tähän aikaan vuodesta ei ole tavatonta nähdä öisin nuotioiden loimotusta tai taskulamppujen välähdyksiä, kun muinaisia jumalia palvovat ryhmät kulkevat dyynien poikki etsimässä paalukehää."s.125

Kadonneet ja kuolleet on kuudes osa arkeologi Ruth Galloway -dekkarisarjasta.

Menneisyyden tarinoita, haudattuja salaisuuksia, hurjia tilanteita ja toimintaa, työn ja arjen tasapainoilua, kotoisia ihmisuhteita, sekä ripaus mystisyyttä, niistä tämä kirja koostuu. Ja jälleen kerran nautin nojatuolimatkastani arkeologisille kaivauksille ja yksinäistä rauhaa huokuvalle marskille, jossa Ruth tyttärensä kanssa asuu. 

Olipahan taas seikkailu! Arkidraamaa, sekä dekkarijännitystä ja tietysti myös niitä menneisyyden kaikuja yhdistelevä tarina veti taas täysillä mukaansa. Ruthin seurassa on edelleen mukava seikkailla. 

En halua sen suurempia paljastuksia tehdä tätä edeltävästä osasta, mutta minua hieman huolestutti, että minkälainen rooli yhdellä suosikkihahmoistani, Cathbadilla tulisi olemaan näissä tulevissa osissa, mutta huoleni oli turha, ja sain nauttia myös hänen seurastaan. Hän kun on vallan mainio hahmo omalaatuisudessaan ja juuri hän tuo näihin kirjoihin sellaisen mukavan mystisen ja ehkäpä hieman yliluonnollisuuttakin huokuvan tunnelman kaikkien näiden akateemisien ihmisten keskelle. 

Kadonneet ja kuolleet, (The Outcast Dead, 2014)

Tammi, 2019

Suom. Anna Kangasmaa

Kansi: Markko Taina

s.352

Kirsi Pehkonen: Uutta elämää, Jylhäsalmi

 

Inkeri palaa kotiseuduilleen kesätöihin. Ensimmäinen kesä eläinlääkärin töitä tehden kuulostaa aivan lapsuuden unelmalta. Tilalta toiselle huristelu omalla autolla, päivät ihanien eläinten parissa, mikä voisi olla parempaa? Etenkin kun Inkeri saa vielä houkuteltua komean opiskelukaverinsa myös Jylhäsalmen maisemiin töihin. Jo kesän alussa Inkeri saa huomata, ettei hänen kuvitelmansa ja todellisuus aivan kohtaa, sillä kiireinen, raskas työ ja työkaverin ärsyttävä käytös tulevat nopeasti ilmi.

"Harmi jomotti Inkun takaraivossa. Mutta ei auttanut antaa periksi. Pitäisi näyttää reippaalta ja luotettavalta lehtikuvassa. Ammattimaisuuskaan ei olisi haitaksi. Ehkä ammattivarma hymykuva olisi parasta vastalääkettä epäreiluille syytöksille."s.123

Uutta elämää, Jylhäsalmi on maalaisromanttisen Jylhäsalmi -sarjan kuudes osa, mutta tämän voi vallan mainiosti lukea myös ihan itsenäisenä. Aiemmista osista tutut hahmot vilahtelevat siellä täällä, mutta eivät ole suuressa roolissa.

Tämä on täydellinen kesäkirja! Niin aito, lämmin, tunnelmallinen ja kotoisa. Eläinlääkärin työtä kuvataan runsaasti ja aiheeseen on selvästi tutustuttu huolella. Inkerin matkassa päästään monenlaisiin hommiin, koetaan iloja ja suruja niin töissä kuin arjessakin. Pääseepä tätä lukiessa tutustumaan ihan uudenlaiseen harrastukseenkin, joka tuo mukanaan kaunista luontoa kirjan sivuille. 

Tämä on kyllä nyt yksi suosikkikirjoistani Jylhäsalmi -sarjasta. Tietysti suhdekuvioiden loppuratkaisu on aika selvä jo kirjan alkupuolelta, mutta pidin sen kehittymisen leikkisistä ja hauskoista yksityiskohdista ja paljastuksista. Ja parastahan kirjassa kuitenkin on Inkerin elämän seuraaminen kaikkine arkisine yksityiskohtineen. Tarina on niin aito kaikkine tunteineen, epävarmuuksineen ja pohdintoineen. 

Uutta elämää, Jylhäsalmi

Karisto, 2022

Kannen kuva: Petri Jauhiainen

Kansi. Saana Nyqvist

s.333

Lina Areklew: Juhannusruusut

 

Fredrik Rröding kamppailee menneisyyden traumoja vastaan, mutta välillä ne pääsevät kummittelemaan hieman liikaa. Hän päätyy Ulvönin saarelle, joss hän tapaa vanhan tuttunsa, Sofian. Sofia on rikostutkija, joka tutkii raakaa murhaa. Miten käy kun Sofia tajuaa, että Fredrik onkin epäiltynä tässä tapauksessa?

"Hän tiesi olevansa pulassa. Jos hän jatkaisi samaa rataa, kaikki menisi ennemmin tai myöhemmin päin honkia. Mutta jos rehellisiä oltiin, kuinka paljon pahemmaksi tilanne enää voisi mennä?"s.241

Juhannusruusut aloittaa Ulvönin murhat -sarjan.

Nyt on dekkarilla niin sopiva nimi juhannuksen viettoon, että oli ihan pakko aloittaa taas uuden sarjan lukeminen, vaikka miljoona muutakin on kesken. 

Tarinaa kerrotaan sekä Fredrikin, että Sofian kautta. Kumpikin etenee tahoillaan rikoksen selvittelyssä ja siinä samalla keskitytään paljon myös heidän omiin murheisiinsa, sekä heidän välillään oleviin draamoihin. 

Tämä on mielestäni sellainen hyvin perus dekkari, joka tarjoaa ihan mukavan matkan pienelle paikkakunnalle, ihan kiinnostavan rikoksen, ja päähenkilöt, joiden matkaa on selvästi tarkoitus seurata pikku hiljaa sarjan edetessä. Ei siis jätä suurta muistoa itsestään, mutta lukeminen on kuitenkin tarpeeksi mielenkiintoista. Harmikseni en nyt vaan tämän ensimmäisen osan aikana ainakaan kiinnostunut kummastakaan päähenkilöstä, niinpä tiedän, että jatko-osaan tarttuminen siirtyy aina siihen "luen tuon sitten joskus."

Juhannusruusut, (Ur askan, 2020)

Tammi, 2021

Suom. Laura Kulmala

s.380

Kamilla Benko: Varjojen metsä -Frozen 2

 

Arendelin prinsessa Anna haluaisi olla sisarensa, kuningatar Elsan tukena ja apuna kaikessa, mutta Elsa tuntuu etääntyvän hänestä päivä päivältä enemmän. Pian Elsa on kaiken lisäksi lähdössä pitkälle matkalle, eikä Annaa ole kutsuttu mukaan. Suunnitelmat kuitenkin muuttuvat kun Arendeliin hiipii omituinen tauti, joka uhkaa koko valtakuntaa. Anna yrittää pelastaa tilanteen omin avuin, mutta saattaakin pahentaa asiaa. pian hän on taistelemassa suuria vaaroja vastaan yhdessä Elsan ja Kristoffin kanssa. Mutta ehtivätkö he pelastaa kansansa ennen kuin on liian myöhäistä?

"Anna vilkaisi alas ja erotti kaukaisuudessa Arendelin linnan. Jääkupu, jonka Elsa oli valmistanut niin huolellisesti ja kauniisti, oli säröillä, ja sen ympärillä lojui teräviä jäänsirpaleita, yhtä vaarallisia kuin rikkinäinen lasi."s.337

Varjojen metsä sijoittuu Frozenista tuttuun Arendeliin. Kirjan tapahtumat sijoittuvat ensimmäisen Frozen elokuvan jälkeiseen aikaan. Tarina kerrotaan Annan näkökulmasta. 

Varjojen metsä tarjoaa jännittävän, helppolukuisen fantasiaseikkailun täynnä vaaroja ja tunteita. Hahmojen kokema seikkailu on mielikuvituksellinen ja välillä tapahtumat muuttuvat melko karmaiseviksi. Toimintaa riittää, mutta sen vastapainoksi käsitellään myös paljon tunteita. Anna kun on usein huolissaan ja epävarmakin sen iloisen ja kuplivan kuorensa alla.

Jos Frozen elokuvat ovat sinusta hyviä, suosittelen lukemaan myös tämän kirjan. Anna, Elsa ja muut tutut hahmot kun saavat tässä tarinassa kokea oikein mainion ja jännittävän seikkailun. Benko on mielestäni onnistunut tuomaan jokaisen hahmon kirjaan juuri oikeanlaisena, eli kaikkien hahmojen elokuvista tutut luonteenpiirteet tulevat esiin. Kirjan voi varmasti lukea, vaikka elokuvaa ei olisikaan katsonut, mutta se sisältää monia juonipaljastuksia elokuvasta. 

Varjojen metsä, (A Twisted Tale, Forest of Shadows)

Tammi, 2022

Suom. Jenni Rapelo

s.414

Marianne Cedervall: Varjo yössä

 

Anki jää leskeksi ja päättää lähteä viettämään eläkepäiviään aivan uuteen ympäristöön. Hän ostaa kauniin pienen hevostilan Gotlannin maaseudulta. Pieni kylä tuntuu alkuun rauhalliselta paikalta, mutta sitten alkaa tapahtua kamalia. Ankin hevostila tuntuukin pian olevan kaikenlaisten rikosten tapahtumapaikkana. Niinpä hän ei voi mitään sille, että ratsastuslenkkien ja mukavien syyspäivien ohella hän alkaa itsekin hieman tutkia tapauksia. Avukseen hän saa örmyltä vaikuttavan entisen poliisin, Tryggven.

"Iltaisin hän tutki lähialueiden karttaa ja löysi uusia reittejä, ja päivät hän vietti raikkaassa ulkoilmassa tai teki töitä tallilla. Vaikka ajatukset velloivat järkyttävissä tapahtymissa, ratsastusretket tarjosivat pientä hengähdystaukoa."s.155

Varjo yössä aloittaa Mullvaldsin murhat -dekkarisarjan.

Olipas ihana löytää tämän sarjan pariin. Tämä on niin kuin aikuisten hevoskirjakirja, jossa on mukana vielä jännitystäkin. 

Hevosia ja ratsastusta on kirjassa runsaasti. Myös muihin arkisiin juttuihin keskitytään, kuten ruokaan. Suurin osa kirjan lukemisesta menikin hevosia ihastellessa ja ruokaohjeita miettien, sillä kirjassa syötiin monenlaista minulle tuntematonta herkkua. En oikeastaan käyttänyt lainkaan aikaa miettiäkseni kuka mahtaa olla kirjan syyllinen, vaikka rikokset ja niiden selvittely saavatkin paljon tilaa kirjassa. Raakoja juttuja tapahtuu, mutta silti kirjan tunnelma pysyy melko leppoisana kaikkien arkisten askareiden keskellä. 

Tämän pienen kylän asukkaiden pariin palaan aivan varmasti uudestaan, sillä minuun tämä sympaattinen hevoskirja murhineen kaikkineen upposi.

Pidän myös siitä, että kirjan päähenkilö Anki on elämäänsä uudestaan aloitteleva eläkeläisnainen. Pidän kirjoista, joissa vanhemmatkin ihmiset uskaltavat tehdä suuria muutoksia elämässään. Jokainen päivähän on uusi mahdollisuus.

Varjo yössä, (Av skuggor märkt, 2015)

Otava, 2023

Suom. Riie Heikkilä

Kansi: Tuuli Juusela

Anne Salovaara: Rakkauden roadtrip

 

Mainos/Kirja saatu kustantajalta.

16-vuotias Zara on lähdössä kesäiselle roadtripille Eurooppaan. Ajatus ihanista päivistä Roomassa houkuttelee, mutta matka koko perheen voimin pienessä asuntoautossa sen sijaan ei. Sitten paljastuu, että mukaan lähtee myös Zaralle täysin tuntematon ongelmanuori, Valde.

"Reissussa oli kaikesta huolimatta suhteellisen siedettävää olla, vaikka koko ajatus asuntoautolomasta tuntemattoman kundin kanssa tuntui vieläkin aivan epätodelliselta."s.27

Rakkauden roadtripin voisi kuvitella kantensa ja nimensä perusteella olevan vaahtokarkin makea hempeä rakkaustarina, mutta sepä kätkeekin sisäänsä vakavan tarinan, jossa kipeät aiheet vuorottelevat.

Salovaara on jälleen kirjoittanut koukuttavan kirjan, jonka ahmisin hetkessä, sillä halusin tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Hahmojen ongelmat ja arki vievät täysin menneessään. Mutta tosiaan, sellaista kepeää kesäromanssia on turha odottaa, vaan kannattaa valmistautua synkkiin aiheisiin ja tapahtumiin, kuten alkoholismiin, väkivaltaan ja rasismiin. Eikä nämä edes ole kirjan ainoat vakavammat aiheet vaan monia muitakin löytyy. Nuorten henkistä pahaa oloa kuvataan myös jonkin verran. 

Toki sitä matkailuakin löytyy, ja välillä huilataan keveämmän hetken äärellä uiden, syöden tai turistikohteita ihastellen, ennen kuin kirjan synkät aiheet jälleen ottavat vallan. Kirjassa onkin alusta loppuun sen verran hurjia juonenkäänteitä, ettei tylsää ainakaan ehdi tulla. 

Pidin kirjasta paljon, vaikka sen synkkyys pääsikin yllättämään. Parasta oli seurata Zaran ja Valden hapuilevaa tutustumista, joka kuvataan uskottavasti.

Rakkauden roadtrip

Atrain&Nord, 2025

Kannet: Katri Mänty

s.225

Stephanie Garber: Onnettoman lopun balladi

 

Evangeline on joutunut kokemaan kovia, hänen unelma ihanasta avioliitosta prinssin kanssa on murentunut julman Herttaprinssin takia. Evangeline vannoo, ettei luota enää ikina Jacksiin, eikä suostu yhteistyöhön tämän kanssa. Mutta sitten hänen ylleen langetetaan kirous, joka pakottaa hänet muuttamaan suunnitelmaa. Jacks haluaa, että Evangeline avaa Uljastokaaren, mutta voisiko se pelastaa hänen tulevaisuutensa, vai tuhota sen lopullisesti?

"Kuunvalo kimalsi pisaroissa, joita tipahteli Jacksin kultaisista hiuksista. Vaikka hän oli juuri hypännyt kalliolta mereen, hän oli yhä kuin häikäilemätön satu, langennut prinssi, joka ei suostunut murtumaan."s.95

Onnettoman lopun balladi on toinen osa Olipa kerran särkynyt sydän -trilogiasta.

Jos tämän trilogian ensimmäinen osa ei aivan tehnyt minuun yhtä suurta vaikutusta kuin Caraval -trilogia, niin tämä toinen osa vei sitten jo lopullisesti sydämeni. Tämä on nimittäin upea! 

Rakastan Garberin tapaa kirjoittaa helppolukuista fantasiaa, jonka maailma piirtyy kauniina ja yksityiskohtaisena eteen, vaikka ei edes sisällä pitkiä selittelyosuuksia. Tuoksut, tunteet, värit, maut ja miljöö, kaikki ovat mukana ja tulevat isosti esiin. Maailma on tarunomainen, ja tarinat ja tarut ovatkin suuri osa kirjan juonta. 

Upeat hahmot kauniine vaatteineen tekevät vaikutuksen seikkaillessaan hurjista ja vauhdikkaista tilanteista toiseen. Heidän rosoiset luonteensa tekevät kirjasta kiinnostavan. Edelleen oma suosikkini on Herttaprinssi, eli Jacks, jonka synkkyys ja vaarallisuus tekee kirjasta varsin kutkuttavaa luettavaa.

Kirjan juonenkäänteet ovat myös mahtavia, ja tarina jäi varsin mielenkiintoiseen kohtaan, joten jännitetttävää jäi viimeiseenkin osaan.

Onnettoman lopun balladi, (The Ballad of Never After, 2022

WSOY, 2023

Suom. Kaisa Kattelus

Kartta: Virginia Allyn

s.335

J.M. Ilves: Nukkekoti

 Kari Sorjonen on huippututkija Keskusrikospoliisissa, mutta kammottavat rikokset ottavat koville, ja Sorjonen tuntee itsensä ylikuormittuneeksi. Perheellekään ei jää aikaa juuri lainkaan. Sitten hän päättää yhdessä perheensä kanssa tehdä ison muutoksen. He muuttavat Lappeenrantaan, jossa Sorjonen aloittaa työt uudessa vakavien rikosten erikoisyksikössä. Rauhalliselta vaikuttava Lappeenranta osoittautuu kuitenkin pian rikoksineen aivan yhtä hurjaksi kuin edellinenkin työpaikka.

"Taina näyttää olevan räjähtämäisillään, joten kerron havaintoni mahdollisimman nopeasti ja täsmällisesti. En halua ärsyttää ketään, haluan vain pois kuolleen tytön luota."s.49

Nukkekoti aloittaa Sorjosesta kertovan dekkarisarjan. 

Tämä sarjan aloitus on loistava. Yleensä en pääse dekkarisarjoihin kunnolla sisään vielä ensimmäisen osan aikana, mutta tämä kyllä imaisee mukaansa heti alusta. 

Nukkekoti on nopealukuinen, sujuvasti etenevä dekkari, jossa rikokset ovat aivan kammottavia, mutta joiden yksityiskohtia ei lukijan silmille heitetä liikaa. Rikosjuoni selviää helposti, eikä sitä selvitellessä ole edes monia epäiltyjä, joten sellaista kovin monimutkaista tapausta ei juonesta löydy. Eikä sellaista edes odota, kun kyseessä on alle 300 sivuinen teos. Mutta minä pidän juuri tällaisista suoraviivaisista dekkareista, joiden tapausta ei ole pakko kierrellä ja kaarrella joka suunnasta tuhannen sivun verran. 

Parasta kirjassa on hahmot, ja tietysti sujuvasti kerrottu tarina. Sorjonen on aivan loistava päähenkilö, jonka suloinen, hajamielinen luonne tulee esiin joka käänteessä. Kirjan parissa ehtii naurahtaa moneen kertaan, vaikka rikokset eivät keveimmästä päästä olekaan.

Nukkekoti

Gummerus, 2015

s.283

Helena Dahlgren: Legenda herää

 

Lisa Peterson on saanut kuulla olevansa tarunhohtoinen Sielunratsastaja. Yhdessä toisten sielunratsastajien kanssa hänen on mahdollisuus pelastaa maailma. Mutta käy ilmi, että muilla sielunratsastajilla, jotka ovat Lisalle vielä hyvin uusia tuttuja, on asioista erilaiset mielipiteet. Niinpä he päätyvät eroon toisistaaan. Synkkiä salaisuuksia selviää heille kaikille, mutta myös ymmärrys siitä kasvaa, että ehkä heidän olisi syytä taistella pahaa vastaan yhdessä.

"Hän on todellakin antanut johdattaa itsensä suoraan ansaan, kaikessa rauhassa odottaneen herra Hiekan saaliiksi. Miten hän saattoi olla niin tyhmä?"s.81

Legenda herää on toinen osa Sielunratsastajat -sarjasta.

Kirja jatkaa tarinaa siitä, mihin se ensimmäisessä osassa jäi. Tämä sarja siis kannattaa lukea järjestyksessä, sillä tarina ei tule valmiiksi yhdssä kirjassa, vaan jää aivan kesken. 

Vauhdikkaita juonenkäänteitä, taianomaisia hevosia, pelottavia vihollisia, synkkiä salaisuuksia ja taikuutta vilisevä kirja tarjoaa mukavan lisän nuorille suunnatttuun hevoskirjavalikoimaan. 

Itselläni kesti alussa pitkään päästä kunnolla kirjan imuun, sillä sielunratsastajat ovat kukin omilla teillään ja kirjan juoni pomppii paikasta toiseen. En siinä sitten päässyt tunnelmaan, kun tarina tuntui olevan melkoisen levällään. Sitten kun päähenkilöt päätyivät jälleen samaan paikkaan, alkoi tarina luistaa loistavasti. Pidinkin kirjan loppu puoliskosta paljon. Sellainen kutkuttavan jännä tunnelma valtasi juonen, ja etenkin karmaisevalla suolla vietetyt seikkailut jäivät hyvin mieleen. Tarina jäi jälleen pahasti kesken ja jatkuu sitten kolmannessa osassa. 

Legenda herää, (Legenden vaknar, 2019)

Tammi, 2020

Suom. Heli Naski

Kansipiirros: Marie Beschorner

Kartta: Robert Altbauer

s.279

Christian Rönnbacka: Mennyt mies

 

Porvoon poliisi saa ilmoituksen talosta, jonka ovi on jäänyt auki. Hautalehto ei oikein voi asiasta sen kummempaa tutkintaa aloittaa, kun asia ei vaikuta vakavalta, mutta teknisen tutkinnan Simon Kannas epäilee jotakin olevan meneillään. Vaivihkaa he saavat sen verran kummallisia johtolnakoja kasaan, että Hautalehto saa käynnistettyä tutkinnan. Varsin kummallinen tutkinta tästä kehkeytyykin, kun tiedossa ei ole vainajaa, eikä tekijää. 

"Vaikka oltiin maaseudulla ja suhteellisen harvaan asutulla alueella, jossa luulisi verhojen heiluvan, kun joku ajoi tai kulki ohi, oli heidän kyselykierroksensa ollut suuri pettymys."s.96

Mennyt mies on yhdestoista Hautalehdo -dekkari.

Sarja on edennyt jo melko pitkälle, mutta yhtään ei edelleenkään kyllästytä. Yllättäviä juonenkäänteitä, vauhdikasta toimintaa ja huumoria riittää tähänkin osaan. 

Napakat luvut ja vaihtuvat näkökulmahenkilöt innostavat lukemaan aina vaan seuraavankin luvun, eikä kirjan lukemisessa siksi kovin kauaa menekään. Juonikuviot ovat jälleen isoja ja kansainvälisiä, ja niitä tasapainottaa mukavasti huumorin täyteinen arki poliisilaitoksella, sekä Antin ja muiden rakkauskuviot. 

Mennyt mies

Bazar, 2023

s.303

Thomas Taylor: Mermeduusa

 

Aaveranta on vaipunut kylmään, hämärään talveen, kun paikalle saapuu ryhmä, joka tutkii malamanteria ja muita Aaverannan legendoja. He aikovat tehdä kaupungista kuuluisan, sillä heidän podcastinsa kuulijat taatusti rynnivät paikalle kuullessaan kaikista salaperäisistä olennoista, jotka siellä asuu. Se ei ole kuitenkaan ainoa uusi asia Aaverannassa. Kaupungissa on meneillään jotakin hyvin omituista. Mikä on tuo kumma humina joka kiirii yli Aaverannan? Herbert ja Orvokki päättävät ottaa selvää kaupunkia vaivaavasta ongelmasta, ja kenties myös Aaverannan syvimmästä salaisuudesta.

"Kun lähestymme saarta, minut täyttää selkäpiitä karmiva kauhu. Olen nähnyt Aavelahden kartan, joten tiedän, miten kaukana merellä olemme - miten etäälle olemme tulleet kaupungista."s.221

Mermeduusa on viides ja viimeinen osa Aaveranta -sarjasta.

On aika saada vastaus Herbertin ja Orvokin mysteereihin, selvittää, mikä on se Aaverannan syvin salaisuus, jota kammottava kirjailija Ankerias on niin epätoivoisesti etsinyt. Näihin viimeisiin, suurimpiin kysymyksiin vastauksia etsiessä, päästään vielä kerran upeaan seikkailuun, joka on täynnä vaaroja, legendoja ja ystävyyttä. 

Mermeduusa on kaunis päätös tälle upealle sarjalle. Tuttuun tapaan Aaverannassa eletään sumuista ja kylmää aikaa, kun koko kaupunki vaikuttaa talvilevolle vaipuneelta unohdetulta paikalta. Silti kaupunki tuttuine asukkaineen tarjoaa kotoisann sopen, jossa on juuri sopivasti sadunomaista jännitystä, seikkailua ja herkkuhetkiä takkatulen ääressä. 

Kirjassa vallitsee melko kaihoisa tunnelma, sillä monet Aaverantalaiset ikävöivät jotakuta, pohtivat ehkä, missä heidän paikkansa on, tai mistä he edes ovat lähtöisin. Tunnelmaa korostaa kaupunkia ympäröivä sumu ja pimeät talvi-illat, jonka synkkyyden rikkoo vain majakan tasainen välähtely. 

Pidin tästäkin osasta valtavasti. Erityisesti pidin siitä, miten tässä kerrottiin menneisyyden tarinoita myös muutamasta pienempään osaan jääneestä sivuhahmosta. Tietysti oli kiva saada viimein vastaus myös herbertin ja Orvokin mysteereihin. 

Mermeduusa, (Mermedusa, 2023)

WSOY, 2024

Suom. Jaana Kapari-Jatta

s.373

Anneli Kivelä: Katajamäki kahden vaiheilla

 

Katajamäelle on perustettu uusi vanhusten palvelutalo, ja tämä tietysti herättää valtavasti puhetta kyläläisissä. Palvelutalon omistaja kun ei edes ole Katajamäkeläinen. Onko siis kyseessä joku itsekeskeinen tyyppi, joka haluaa vain kerätä vanhusten rahat omaan taskuun, vai joku joka oikeasti haluaa tarjota vanhuksille hyvän kodin? Ainu Harjulan sisko päätyy miehensä, palvelutalon omistajan kanssa Katajamäelle ja houkuttelee myös Ainun mukaansa. Siskokset Ainu ja Eevi herättävät myös Katajamäkeläisten uteliaisuuden. Ainu saakin myös monen miehen pään kääntymään, mutta kuka heistä olisi hänelle se oikea?

"Hänestä oli aina piristävää poiketa kyläkaupassa, jonka hän nyt oli oppinut tietämään Katajamäen uutistoimistoksi ja toimintakeskukseksi. Ellei jostain asiasta saisi tietoa kyläkaupan kahvilanurkkauksesta, se ei olisi sen arvoinenkaan."s.171

Katajamäki kahden vaiheilla on yhdestoista osa maalaisromanttisesta Katajamäki -sarjasta.

Viime vuonna en ehtinyt käväistä Katajamäellä lainkaan, joten nyt oli korjattava tilanne jo näin alkukesästä. Toisaalta tästä sarjasta on välillä ihan hyväkin pitää pientä taukoa, sillä alkaahan näiden juonissa olemaan melkoisesti toistoa kun sarja on edennyt jo näin pitkälle.

Juorujen ja ennakkoluulojen täyteinen arki rullaa tuttuun tapaan kesäisissä maisemissa. Kyläkaupan kahvinurkkauksessa käydään keskusteluja, joiden taso on välillä ärsyttävän ahdasmielistä. Mutta loppujen lopuksi nämä Katajamäkeläiset örmyt on melko helppo voittaa puolelleen, ja juttujen taso muuttuu ystävällisemmäksi. Oli kyllä silti välillä vaikea olla laittamatta kirjaa jäähylle, kun nämä hahmot olivat niin rasistisia, umpimielisiä ja jaksavat jauhaa toisten ulkonäöstä jatkuvalla syötöllä.

Tuttuun tapaan kirjaan on myös tuotu uusi päähenkilö, tällä kertaa Ainu, joka siis saa valittavakseen muutamasta sopivasta miehestä sen oikean. Tähän valintaan mahtuu dramaattisia käänteitä ja romantiikkaa. Ja siis juuri minkäänlaista tutustumistahan näiden ihmisten välille ei tarvita, vaan sopivat miehet pelmahtavat paikalle ja päättävät, että tuo nainen on juuri sopiva emäntä ja kosiskelu voi näin alkaa. Eli siis sain juuri sitä mitä Katajamäeltä odotinkin, hupaisan viihdematkan kesäisiin maalaismaisiin, jota ei kannata ruveta lukemaan realistiset lasit silmillä.

Katajamäki kahden vaiheilla

Karisto, 2016

s.250

Madeleine L`Engle: Hyppy ajassa

 

Megin aikamatkustusta tutkinut isä on kadonnut monta vuotta sitten. Eräänä myrskyisenä yönä, kun Meg nauttii yöpalaa pikkuveljensä ja äitinsä kanssa, saapuu heidän ovelleen kummallinen nainen, rouva Kummoinen. Naisella tuntuu olevan jotakin tietoa aikamatkustuksesta. pikkuveli, Charles Wallace on varma, että Kummoisen avulla he löytävät isän. Pian Meg, Charles Wallace, ja eräs uusi ystävä matkaavatkin pitkin avaruutta isää etsien, mutta avaruudessa odottaa jotakin hyvin pahaa, joka heidän on voitettava. 

"Suuri olento kääntyi hitaasti, niin että varjo jäi heidän taakseen, ja he näkivät edessään vain tähtien loisteen, niiden hennon tuikkeen vuorten yläpuolella sekä suuren kuun laskevan kehrän, joka nopeasti vaipui taivaanrannan taakse."s.102

Hyppy ajassa on avaruusseikkailuklassikko, jonka halusin lukea, vaikken olekaan suurin scifin ystävä. 

Silloin tällöin kun on hyvä tarkistaa, joko avaruusseikkailut olisivatkin alkaneet kiinnostaa. Vaikka tämä kirja on loistavasti kirjoitettu, nopeatempoinen ja viihdyttävä, ei tämäkään tehnyt minusta scifin intohimoista lukijaa. 

Pidin kirjan alusta valtavasti, kun hahmot vielä olivat aivan tavallisesti maan kamaralla. Mielenkiintoiset hahmot, kaunis kieli ja upeat yksityiskohdat tempaisivat mukaansa, enkä ihmettele lainkaan miksi tämä on klassikko. Teksti on nopealukuista ja helppoa, mutta silti täynnä kauniita ykistyiskohtia, sekä vahvaa henkilöiden ja miljöön kuvausta. 

Avaruudessakin ehtii sattua ja tapahtua jos jonkinlaista, ja tarina vetää loppuun asti todella hyvin. Oma mielenkiintoni lopahti siis aivan omista syistäni, sillä avaruusjutut eivät edelleenkään jaksaneet innostaa. Mutta jos haluat tutustua helposti lähestyttävään scifiin, voin hyvillä mielin suositella tätä. 

Hyppy ajassa, (A Wrinkle in Time, 1962)

WSOY, 2018

Suom. Katri Yli-Viikari

s. 291

Maija Kajanto: Sitruunakevät

 

Krisse ja Tommi ovat viettäneet vuoden ulkomailla, mutta viimein on aika palata kummankin kaipaamalle Pyhävirralle. Vuodessa asiat ovat jonkin verran muuttuneet, eikä Krisse ole heti varma siitä mihin hän ryhtyisi. Kahvila Koivun tiloissakin on uusi yrittäjä. Sitten Krisse kokee suuren menetyksen, ja eteenpäin jatkaminen tuntuu lähes mahdottomalta. Menneisyydestä paljastuvat salaisuudet kuitenkin antavat uutta ajattelemisen aihetta, ja saavat Krissen jälleen varovaisesti touhuamaan.

"Siitä tuli omituinen, hiljainen ja lämmin iltapäivä. Krisse istui paikoillaan puun alla, katseli ympärilleen ja seuraili puutarhan elämää."s.123

Sitruunakevät on Kahvila Koivu -sarjan neljäs osa.

Krissen elämä on isojen muutosten edessä, ja kirja keskittyykin paljon sellaiseen elämän pohdiskeluun. Arkea, ystäviä ja parisuhdetta ei kuitenkaan unohdeta, vaan tuttujen Pyhävirtalaisten elämää päästään jälleen seuraamaan. Arkisia askareita ja hyvää ruokaa muistetaan tälläkin kertaa kuvata reilusti, ja siitähän minä nautin. 

Tämä on ehkä tähän astisista sarjan osista oma suosikkini. Tai ainakin kilpailee siitä Taatelitalven kanssa. Surullinenhan tämä on, enkä itkulta välttänyt. Suruaikaa kuvataan kauniisti ja uskottavasti, ja se saa paljon tilaa kirjassa. Kaiken sen surun keskellä on kuitenkin lämmin tunnelma, josta huokuu välittäminen ja hyvä yhteishenki. 

Kevättä ja heräilevää luontoa kuvataan kauniisti. Kevät sopiikin kirjan muutoksien ja uudistuksien täyteiseen juoneen täydellisesti. Heräilevä luonto ja valon lisääntyminen yhdistettynä tähän haikeaan tunnelmaan, tutuista asioista luopumiseen ja pieniin innostuksen poikasiin luo juuri oikeanlaisen tasapainon. 

Sitruunakevät

WSOY, 2024

Kansi:Kaisu Sandberg

Sarja-asu: Laura Noponen

s.252

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan perijä

 

Jenny ja Fredrik Barkerin ottotytär Martta palaa veljensä kanssa Ruotsista Suomeen. Paluu Turkuun on Martalle iso asia, sillä lapsuuden muistot kuiskivat joka nurkalla, niin hyvässä kuin pahassa. Martta aloittaa työt kansankirjastossa, mutta vapaa-aikana hänen toivotaan tutustuvan seurapiireihin yhdessä puuvillatehtailija Robertin kanssa. Martta ei tunnu solahtavan seurapiireihin kovin hyvin, vaan viettäisi mieluummin aikaansa lapsuudenystäviensä kanssa. Mutta miten käy kun seurapiirituttavat ja vanhat lapsuudenystävät eivät tule keskenään lainkaan toimeen?

"Martta hämmästyi, kun Juho remahti nauruun, joka sai kireät piirteet kasvoilta katoamaan. -Sä oot kyl aikamoinen tapaus."s.234

Puuvillatehtaan perijä on toinen osa Puuvillatehdas -sarjasta.

Ensimmäisen osan tapahtumista on kulunut aikaa, ja tässä osassa on aivan uudet päähenkilöt, sillä nuoreksi naiseksi varttunut Martta, Jennyn ottotytät pääsee päärooliin.

Eletään 1900-luvun alkuvuosia. Isot muutokset myllertävät Suomessa. Levottomuudet lisääntyvät, kun ihmiset ovat kyllästyneet sortoon ja senruuriin. Kirjassa kuvataan myös suurlakkoa. Kirja onnistuukin yhdistämään taitavasti ja uskottavasti historiaa ja sen tärkeitä tapahtumia tuohon kirjan kevyempään romantiikkateemaan.

Martan luoviminen eri säätyluokkien välillä on kiinnostavaa luettavaa, ja sitä kautta päästään niin työläisten kuin johtajienkin ruokapöytiin kurkistelemaan arkea ja kuulemaan kummankin säädyn mielipiteitä ja ajatuksia. Kaiken sen keskellä nuori Martta kasvaa, etsii itseään ja tuskailee rakkaushuolissa, sillä miehistä tuntuu olevan vaikea ottaa selkoa, olivat he sitten työläisiä tai johtajia.

Kirja onkin upea kurkistus Turkuun lukuisine tarkkaan mietittyine yksityiskohtineen. 1900-luvun Turun miljöö muovautuu lukijan eteen tuoksuineen ja äänineen. Isojen tapahtumien lisäksi kirja tarjoaa valtavan määrän pienempiä kiinnostavia juttuja historiasta. Arkea, ruokaa ja tapoja kuvataan runsaasti. Päästäänpä tässä mukaan jopa Naantalin kylpylään, jossa parantavia kylpylähoitoja tarjotaan moneen vaivaan.

Puuvillatehtaan perijä

Gummerus, 2022

s.368

Suzanne Collins: Nälkäpeli -Balladi laululinnuista ja käärmeistä

 

Kymmenes nälkäpeli lähestyy. 18-vuotias Coriolanus Snow valmistautuu Capitolissa tehtäväänsä ohjaajana. Coriolanus ei ole tyytyväinen kuullessaan, että hän saa ohjattavakseen vyöhykkeen 12 tytön. Voiton mahdollisuus tuntuu olemattomalta, ja voittoa Coriolanus tarvitsee kipeästi. Snown ennen niin mahtava suku ei ole sodan jälkeen päässyt jaloilleen, ja Coriolanuksen on viekkaudella ja sinnikkyydellä päästävä eteenpäin. Sitten hän kohtaa ohjattavansa, tuon merkillisen, lumoavan tytön, eikä mikään ole enää selkeää.

"Coriolanus ajatteli äitinsä puuterirasiaa. Tuoksuvaa jauhetta. "Äiti tuoksui aina ruusuilta", Coriolanus sanoi ja nolostui heti. Hän ei maininnut äitiä juuri koskaan edes kotona."s.109

Balladi laululinnuista ja käärmeistä sijoittuu Nälkäpeli -trilogiasta tuttuun maailmaan, kertoen trilogiasta tutuksi tulleen presidentti Snown nuoruudesta. Kymmenes Nälkäpeli on alkamassa, ja lukijat pääsevät seuraamaan millainen tämä kammottava tapahtuma oli ennen kuin siitä tuli suosittua ja näyttävää viihdettä Panemin asukkaille. 

Oli kiinnostavaa kurkistaa sodan jälkeiseen Panemiin, kuulla Nälkäpeli -trilogian pahiksen kokemuksia sodasta, pelosta, köyhyydestä ja Nälkäpelin hirveyksistä. Kirja tempaisi minut mukaansa heti alusta, ja luin sitä ahmien lähes loppuun asti. Juonenkäänteet ja Snown kasvu kohti huonoja valintoja, ja sitä lukijoille tuttua hirveää presidenttiä pitivät otteessaan. Snown ja Lucyn tarinakin vaikutti varsin lupaavalta. Mutta sitten kirjan loppu jotenkin lässähdytti tarinan. En vain saanut niistä Snown ja Lucyn viimeisimmistä hetkistä otetta, ja kaikki tuntui tapahtuvan lopussa liian nopeasti siihen nähden, miten rauhalliseen tahtiin muuten koko kirja oli kulkenut. 

Tuota loppua lukuun ottamatta tämä oli kuitenkin oikein hyvä kirja, jonka synkässä tunnelmassa viihtyy mainiosti. Erityisesti oman mielenkiintoni herätti pieneen rooliin jäänyt Tigris, Coriolanuksen serkku, joka olisi voinut minun puolestani saada huomattavasti enemmän tilaa kirjassa. Pitäisi lukea joskus uudestaan varsinainen Nälkäpeli -trilogia, koska muistaakseni Tigris esiintyi myös siellä.

Balladi laululinnuista ja käärmeistä, (The Ballad of Songbirds and Snakes, 2020)

WSOY, 2020

Suom. Helene Bützow

s.601

Sari Peltoniemi: Allmaan vaskitsa

 

Allmaassa asuva vaskitsa on kauhuissaan maassaan tapahtuvista hirveyksistä, sillä hiidet ovat ottaneet paikan omakseen kiusaten kaikkia ja tuhoten paikkoja. Normaalisti järjestystä ylläpitävää avaimenkantajaa ei jostain syystä ole enää aikoihin näkynyt, joten pieni vaskitsa joutuu lähtemään Kieliseen etsimään apua. Kielisessä Miranda, Veera ja Olavi ovat toipuneet viimeisimmistä seikkailuistaan, mutta ottavat nyt innolla uudet vastaat. 

"-Taivazala on yllä ja Allmaa on alla, Mosse tuntee molemmat, ja vielä kolmannenkin paikan. Kielisestä on yhteys niihin kaikkiin, Mosse selitti."s.77

Allmaan vaskitsa on toinen osa Avaimenkantaja -trilogiasta.

Mukavan lyhyiksi luvuiksi jaettu kirja on koukuttavaa nuortenfantasiaa. Tätä kirjaa lukee mielellään. Hahmojen ja Kielisen salaisuudet paljastuvat vähän kerrallaan, ja vielä jäi odotettavaa trilogian viimeistä osaa vartenkin. Kuitenkin kirjassa kulkeva pääjuoni ratkeaa, eikä kirja jää keskeneräisen oloiseksi.

Seikkailua ja jännitystä on tarjolla Allmaassa, jossa hiisien aiheuttamat ongelmat ovat välillä aika hurjia. Arkisempiakin asioita kuitenkin mahtuu mukaan, niin kuin luonnon ja Allmaassa asuvien otusten kuvaustakin.

Allmaan vaskitsa

Tammi, 2017

Kuvittanut: Laura Haapamäki

s.284

Christoffer Holst: Suviunelmia ja verenpunaa

 

Cilla Stormin unelmissa on jo pitkään ollut oma kesämökki. Kun ero sitten koettelee, ajattelee Cilla repäistä ja ostaa oman paikan. Tosin toimittajan työllä ei ihan unelmien kesäpaikkaa osteta, mutta saa sillä kuitenkin siirtolapuutarhapalstan kauniista Pullasaaresta.

Tervetulotoivotus kesäisessä saaressa tosin voisi olla mukavampikin, sillä Cillan vietettyä ensimmäinen yö mökissään, tapahtuu saarella murha. Utelias Cilla kohtaa vertaisensa naapurin Rosiessa, jonka kanssa hän alkaa jo käydä tapausta tutkivan komean poliisin hermoille. 

"Kahvia juodessani mieleeni nousee kuva. Tytön ruumista, kuinka sen on täytynyt leijua pinnan alla kuin hidastetussa filmissä, kuin vesikummitus."s.47

Suviunelmia ja verenpunaa aloittaa Cilla Storm -dekkarisarjan.

Tässäpä sellainen ihanan kevyt ja kesäinen dekkari, jossa ei edes yritetä vääntää monimutkaisia kuvioita rikoksen ympärille. Pääpaino kirjassa pysyy selkeästi viihteen puolella keskittyen Cillan elämään ja suhteisiin. Ruumitakin kirjassa tulee, ja kylmiä väreitä aiheuttavia tilanteita mahtuu mukaan, kun Cilla nuuskii tapausta, mutta se kaikki pysyy melko kevyesti mukana. 

Kirja on helppolukuista ja mukavan rentoa luettavaa. Juhannus ja kesän vietto Bullholmenin siirtolapuutarhassa vie mennessään, ja kuin huomaamatta kirja onkin jo luettu. Hyvää ruokaa, ystäviä ja sopivan karmeita tapahtumia tasaisin väliajoin, mikä voisi olla mukavampaa tällaisessa kodikkaassa dekkarissa? 

Tarinaa kerrotaan Cillan näkökulmasta, ja hänen ajatuksiaan omasta elämästään kuvataan paljon. Toki myös mietteitä siitä, kuka voisi olla murhaaja. Pidin Cillasta, vaikka hän onkin välillä melko ärsyttävä omissa tutkimuksissaan, enkä yhtään ihmettele poliisin ärsyyntymistä. Cillan seikkailujen parissa haluan ehdottomasti jatkaa. 

Suviunelmia ja verenpunaa, (Sötä, röda sommardrömmar, 2018)

WSOY, 2024

Suom. Hanna Jokela

s.287

Anne-Maija Aalto: Korento

 

Satomi ja Mai asuvat saarella. joka ennen vesien nousua oli Japani. Nuoret asuvat internointilylässä eläen hyvin tarkkaan määrättyä arkea. Raskasta työtä, huonoa vettä, vähän ruokaa ja paljon kurjuutta. Kylän asukkaat ovat vuosien varrella turtuneet määräyksiin. Kaikki taistelutahto ja unelmat paremmasta tuntuu kadonneen iäksi. Sitten rikas komentaja Rafikov saapuu kylään ja vie mennessään Main. Satomissa herää palava halu muuttaa asioita, mutta mitä tehdä, kun kaikki valta on rikkailla, ja pienikin kuriton teko, saattaa viedä hengen joltakin hänen läheiseltään.  

"Kun olen syönyt, kehoni valtaa uupumus. Se on enemmän kuin pelkkää väsymystä. Se on sitä, että haluaisin lakata kokonaan olemasta."s.13

Korento aloittaa ilmastokatastrofin jälkeiseen maailmaan sijoittuvan dystopia -trilogian.

Olen tottunut lukemaan dystopioita, jotka ovat täynnä toimintaa ja sankareita, jotka ovat kykeneviä pelastavat koko maailman ja kaikki kärsivät ihmiset ilman sen kummempia taitoja. Olikin ihanaa lukea nyt tällaista aivan eri tyyppistä dystopiaa. 

Tässä kirjassa nimittäin edetään hyvin rauhalliseen tahtiin. Kirjan kaunis kieli kuvaa upeasti ja koskettavasti niin julmia, kuin kauniimpiakin hetkiä. Tarinaa kerrotaan Satomin näkökulmasta, mutta hänen kauttaan saadaan todentuntuinen kuva elämästä internointikylässä, sekä sen asukkaista. Tunnelma on lannistunut, mutta varovaisen toivon pilkahdukset kytevät Satomissa. Arki ja olot kylässä osoittautuvat piinallisiksi, ja tähän rankkaan elämään tutustutaan ajan kanssa. Suurimman roolin kirjassa saakin ihmiset ja heidän arkensa. Toiminta on vähäistä, mutta uskottavaa. 

Rakastin tämän kirjan verkkaista tunnelmaa, kauniisti luotua maailmaa kaikkine synkkine ja raakoine elementteineen, sekä niitä pieniä kauniita ilon aiheita, jotka loivat kaiken julman vastapainoksi hieman lempeää tunnelmaa. Erityisesti pidin Satomin isän pienestä puutarhasta.

Korento

Otava, 2020

Kansi: Johanna Junkala

s.387

Eveliina Talvitie: Helga

 

Mainos/Kirja saatu kustantajalta.

Helga ompelee itselleen ja kyläläisille vaatteita, tikkaa täkkejä ja lypsää kotonaan lehmiä. Pikku hiljaa pää täyttyy kuitenkin aivan uudenlaisista unelmista. Hän on nähnyt lehdessä upeita pariisililaisia luomuksia, ja haluaa tuoda jotain yhtä kaunista omaankin elämäänsä. Uudenlaisia vaatteita ei maaseudulla katsota kovin hyvällä, mutta Helgan intoa se ei sammuta.

"Yleensä moiset tyhjänpäiväisyydet vaivaannuttivat Helgaa, mutta nyt ne kuulostivat siltä kuin pikkulintu olisi sirkuttanut korvan juuressa lupauksia auringonpaisteesta ja keltaisista kukkapelloista."s.32

Helga aloittaa Ompelija -trilogian, joka kertoo käsityöläisnaisista ja muodin voimasta.

Tämä alle 200 sivuinen romaani, johon pienestä koostaan huolimatta mahtuu 15 vuotta Helgan ja monen muunkin hahmon elämää, koostuu upeista pienistä tuokiokuvista.

Voi miten pidinkään tästä kirjasta ja sen huolella valituista virkkeistä, jotka tuntuvat kertovan aivan kaiken oleellisen luoden samalla kaunista ja aitoa tunnelmaa ympärilleen. Tunnelma, miljöö ja hahmojen tunteet tulevat esiin ilman selittelyä, pienissä arkisissa hetkissä.

Kirjassa eletään vuosia 1948-1963. Helga on päähenkilönä omaa polkuaan kulkeva nainen, jonka pää on täynnä unelmia, ja joka myös rohkeasti toteuttaa niitä. Mutta ei hän ole sellainen tylsä sankari kuitenkaan, vaan nuo rohkeat teot ja päätökset vaativat melko harmaitakin tekoja, jotka tuovat kirjaan särmää. Itse asiassa kirjan sivuhahmoinakin toimivat naiset ovat kaikki melkoisen särmikkäitä, eivät lainkaan yksinkertaisia.

Helga

Into, 2025

Kansi: Timo Numminen

s.195

Jessica Townsend: Nevermoor -Morriganin koetukset

 

Morrigan Korpin elämä ei ole helppoa. Häntä syytetään kaikesta pahasta mitä tapahtuu, oli hän sitten lähellä tai kaukana. Hän on syntynyt ehtoona ja on määrätty, että hän kuolee seuraavana ehtoona. 11-vuotiaana on tullut hänen aikansa kuolla. Mutta sen sijaan Korppien kotiin saapuu omituinen mies, Jupiter Pohjoinen, joka vie Morriganin mennessään ja tarjoaa tälle mahdollisuutta uuteen alkuun. Niinpä Morrigan jää taikuutta täynnä olevaan Nevermooriin ja aloittaa kisailun muita nuoria vastaan, päästäkseen Meineekkaan seuran jäseneksi. 

"Sanat tuntuivat raskailta ja kuivilta suussa, mutta hän pakotti ne ulos. "Minut on rekisteröity kirotyksi. Tänään on ehtoo. Minä kuolen keskiyön aikaan.""s.54

Morriganin koetukset aloittaa Nevermoor -fantasiasarjan.

Kirja tarjoaa kiinnostavan alun sarjalle, jättäen lukijan odottamaan jatkoa. 

Kirja on hyvää fantasiaa täynnä mielikuvituksellisia elementtejä. On taikuutta, salaperäisiä hahmoja, kaikenlaisia olentoja, hotelli täynnä salaisuuksia ja yllätyksiä, sekä tietysti jännittävät koetukset, joissa Morriganin on kisailtava. 

Morrigan on kiinnostava hahmo, ja hänen surullinen elämänsä tekee kirjan alusta koukuttavan. Jostain syystä kirjaa lukiessani näen hänet mielessäni Wednesday -sarjan Wednesday Addamsin näköisenä. Pian juoni sitten jo lähteekin hurjaan vauhtiin kun saavutaan Nevermooriin, ja kaikenlaiset kilpailutehtävät käynnistyvät. Pidän siitä, että vaikka Morriganin elämä muuttuu kertaheitolla, käsitellään hänen ajatuksiaan koti-ikävästä ja perheestä edelleen, eikä niitä vain unohdeta kun kerran hahmolla nyt menee paremmin.  

Kaikesta hyvästä huolimatta tämä ei ole täysin minua varten. Aion kyllä jatkaa sarjan lukemista, mutta omiin suosikkeihini fantasia elementeissä ei kuulu valtavat puhuvat eläimet, tai kummalliset teknologiset laitteet joilla kulkea. 

Nevermoor -Morriganin koetukset, (The Trials of Morrigan Crow, 2017)

Otava, 2018

Suom. Jaana Kapari-Jatta

Kansi: Sami Saramäki

s.368

Tiina Kristoffersson & Vesa-Matti Toivonen: Kangaskauppa joen varrella

 

Mainos/Kirja saatu kustantajalta.

Saimi Kajander saa potkut hyvin epäreiluista syistä. Kostosuunnitelmat ja unelmat lopputilin käyttämisestä lomamatkoihin kuitenkin siirtyvät sivuun kun hän törmää kummitätiinsä Luciaan, jonka on nähnyt viimeksi lapsena. Lucialla ei mene hyvin. Kangaskauppa on ahtaalla, vuokrat maksamatta ja pikamuotijättiläinen viemässä hänen liiketilansa. Saimi päättää kokeilla voisiko auttaa Luciaa. pelastusoperaatiosta tuleekin melkoinen kun hän toteuttaa sitä yhdessä eläkeiässä olevan Lucian, henkien kanssa kommunikoivan miehen, sekä nuoren, eettisyyttä ja ompelua rakastavan kolmikon kanssa. 

"Vaate on enemmän kuin kangaspala. Vaatteet kertovat ainutlaatuista tarinaa, siitä keitä me olemme."s.103

Kangaskauppa joen varrella on Turkuun sijoittuva kirja, joka puhuu tärkeistä aiheista viihdyttävästi. 

Kirjassa onkin varsin paljon kaikkea, kuten pikamuotia, kivijalkaliikkeitä, ystävyyttä, työpaikkadraamaa, vanhoja salaisuuksia, monimutkaisia perhesuhteita ja henkien kanssa puhumista. Välillä puhutaan vakavista ja surullisistakin tapahtumista, mutta sitten taas mennään toilaillen ja esitellään vähän hömelöitä hahmoja ja heidän ideoitaan, ja näin tunnelma kevenee.

Pidin erityisesti kirjan vaate ja muoti teemasta. Ompelevat ihmiset ja muotiala on aina kiinnostavaa, ja tässä se on tuotu mukavan ajatuksia herättävästi esiin. Ihan uusiakin juttuja tuli vastaan ja löysinkin itseni googlettelemasta esimerkiksi sieninahkaa. Kirja osasi muutenkin yllättää lähtemällä kuljettamaan juonikuvioitaan aika erilaiseen suuntaan kuin alunperin oletin. 

Saimin arkea olisin kaivannut kirjaan enemmän. Pääpaino kun pysyi hänen ajatuksissaan ja tunteissaan, jolloin tapahtumista jäi välillä sellainen selitetty olo, kun olisin mieluummin vain nähnyt mitä kohtauksissa tapahtuu. Samoin sellaista syvempää keskittymistä joihinkin asioihin. Nyt juoni tuntui melko rönsyilevältä monine teemoineen. Henkimaailma esimerkiksi tuntui liian vaisulta, kun se tuotiin nopeina tilanteina juoneen, vaikka se oli niin tärkeässä roolissa. 

Kangaskauppa joen varrella

Bazar, 2025

Kannen kuvitus ja graafinen suunnittelu: Jan Schulte-Tigges

s.415

Holly Black: Kuningatar vailla valtakuntaa

 

Keijujen valtakunnassa kasvanut Jude, on jälleen saanut muistutuksen keijujen julmuudesta. Mutta vieläkään hän ei aio luovuttaa. Hän ei ymmärrä tunteitaan hallitsijaa kohtaan, eikä tiedä kehen luottaa, mutta sodan partaalla oleva valtakunta tarvitsee häntä, tai niin hän ainakin haluaa uskoa.

"Hänellä on kädessään liina, joka haisee äitelänmakealta. Hän painaa sen nenäni ja suuni peitoksi. Tunnen jäsenteni raukeavan. Hetken kuluttua en tunne yhtään mitään."s.73

Kuningatar vailla valtakuntaa päättää Ilman väki -fantasiatrilogian.

Kirja tarjosi ihastuttavan kieron, juonittelun täyteisen ja toiminnallisen päätöksen upealle trilogialle. Ihan tämä ei yltänyt toisen osan tasolle, mutta oli silti loistava.

Nauttisin jälleen suuresti jokaisesta huolella suunnitellusta juonittelusta. keijuthan eivät voi valehdella, mutta tarkkaan kun miettii sanomisiaan, voikin saada monenlaista kieroa tapahtumaan. Muutenkin keijujen itsekäs, valtaa janoava ja ilkeä mieli pääsee tässä taas hyvin esiin. Minä olen tuhottoman huono etsimään kirjoista vihjeitä tulevista tapahtumista, mutta pidän siitä, miten tässäkin kirjassa niitä on, eikä asiat vain tapahdu ihan puskista. 

Kirjaan mahtui paljon hurjia juonenkäänteitä, sillä sodat ja vallankaappaukset kolkuttelevat koko ajan ovella. Taisteluita käydään, mutta keijujen tapaan suurimmaksi osaksi asiat hoituvat juonittelulla. Oli kutkuttavaa seurata miten kunkin tutuksi tulleen hahmon käy. Tätäkin sarjaa mainostetaan romantasiana, mutta pääpaino pysyy selkeästi enemmän politiikan ja valtakunnan asioiden ympärillä, sekä Juden oman kasvun ympärillä. Romantiikkaa on mukana, mutta melko pieninä annoksina.

Kuningatar vailla valtakuntaa, (The Quuen of Nothing, 2019)

Karisto/Otava, 2024

Suom. Suvi Kauppila

s.286

Minna Canth: Köyhää kansaa

 

Marin perhe on köyhä. Rahaa ei ole edes ruokaan, ja puolisokea tytär joutuu päivittäin kulkemaan kerjuulla leivänkannikan toivossa. Työtä ei ole löytyä ja silloin kun löytyy, on palkka niin pieni, ettei elo kovasti paremmaksi muuttuisi. Sitten sairastuu perheen vauva, eikä mikään enää estä Maria vaipumasta toivottomaan synkkyyteen.

Köyhää kansaa on Novelli, joka toimi ensimmäisenä kurkistuksenani Minna Canthin tuotantoon. Olen aina ollut melkoisen ennakkoluuloinen Canthin tuotantoa kohtaan, sillä olen vain jostain syystä olettanut sen puisevaksi ja liian vanhanaikaiseksi, mutta törmäsin tähän novelliin Yle Areenassa ja päätin testata. Ennakkoluuloni häipyivätkin heti. Tämä novelli nimittäin on realistinen, kikkailematta kirjoitettu, mutta silti niin riipaiseva ja surullinen tarina Holopaisen köyhyydestä kärsivästä perheestä. 

Tämä teos ei romantisoi köyhyyttä pineimmässäkään määrin, toisin kuin useat köyhyydestä kertovat tarinat. Tämä kertoo sen kaiken kamalan, nälän, väsymyksen, tunteen huonommuudesta, kivun, kärsimyksen, häpeän, mielenterveysongelmat ja jopa kuoleman. 

Köyhää kansaa, 1886

Äänikirja Yle Areenasta

Lukija: Esko Salervo

Tuottaja: Sari Siekkinen

Gillian Flynn: Kiltti tyttö

 

Nick Dunnen vaimo Amy katoaa parin viisivuotishääpäivänä. Poliisit tutkivat asiaa ja moni seikka saa Nickin näyttämään kovin syylliseltä katoamiseen. Nick haluaa epäilykset pois itestään, ja yrittääkin itsekin tutkia asiaa. Lopulta ei tunnu olevan enää muuta vaihtoehtoa poistaa syyllisyydenleima kuin löytää Amy.

"Uutisissa näytettiin Nick Dunne, kadonneen naisen aviomies, joka seisoi appensa vieressä jähmeänä, käsivarret ristissä, silmät lasittuneina, melkein pitkästyneen näköisenä, kun Amyn vanhemmat nyyhkivät."s.74

Kiltti tyttö on suosittu dekkari, jonka hehkutusta itse en oikein ymmärrä nyt kirjan luettuani, sillä minun makuuni se ei ollut.

Kirjasta olisi helpompi pitää jos siinä olisi edes yksi hahmo, jonka elämästä välittäisi, mutta tämä kirja oli täynnä vastenmielisiä tyyppejä. Kirjassa käsitellään jonkinverran lamaa, ja sitä miten monet ihmiset on menettäneet melkein kaiken. Se oli kirjassa kiinnostavinta, mutta se sai myös nämä päähenkilöt näyttämään entistä inhottavimmilta kun he vaan valittavat kurjuuttaan, vaikka oikeasti heillä on asiat vallan hyvin muihin verrattuna.

Kirjan suuret juonikuviot eivät pysyneet yllätyksinä, joka latisti lukukokemusta entisestään. Muutenkin olisin jättänyt tämän mielestäni ihan liian pitkäksi kirjoitetun jahkailevan matkan näiden ankeiden hahmojen parissa kesken, mutta lukupiirikirja kun oli, kahlasin sinnikkäästi loppuun. 

Kiltti tyttö, (Gone Girl, 2012)

WSOY, 2013

Suom. Terhi Kuusisto

s.447

Annika Perkiö: Herra Wolterin karnevaali

 

Mainos/kirja saatu kustantajalta.

Paju rämpii masentuneena elämäänsä päivä kerrallaan. Onneksi viimein on syksy ja koittaa hänen vuotensa kohokohta. Herra Wolterin karnevaali hirviöineen saapuu paikkakunnalle. Paju rakastaa karnevaalin hirviöitä, Tulennielijää, Tanssijaa, Veitsenheittäjää, mutta erityisesti Jonglööriä. Tällä kertaa karnevaalissa tapahtuu jotakin aivan käsittämätöntä, ja Pajun elämä muuttuu kerta heitolla.

"Huoneeseen leviää merkillinen hiljaisuus. Sen aikana Wolter tuijottaa kiinteästi pulloa heidän välissään. On edelleenkin mahdotonta sanoa, kumpi heistä roikkuu jyrkänteen reunalla."s.73

Herra Wolterin karnevaali on mukaansatempaava tarina ihmisistä ja hirviöistä, ilosta ja surusta. Se kuvaa kauniin synkästi, mutta myös toiveikkaasti niin hirviöiden kuin Pajunki elämää, joita yhdistää piileskely ihmisiltä ja ulkopuolisuuden tunne. 

Tämä olikin koukuttava kirja. Jälleen sain lukea itselleni aivan uudenlaista tarinaa, kun hirviöt astelivat ensimmäistä kertaa mukaan kuvioon. Eipä nimittäin tule heti mieleen toista lukemaani kirjaa, jossa hirviöt olisivat tällä tavalla päähenkilöinä ihmisten ohella. 

Hirviöt kuvataan melko juron näköisiksi olennoiksi, ja heidän kauttaan kirjaan tuodaan muutenkin jonkin verran kauhuelementtejä. Kovin pelottavaksi kirja ei kuitenkaan missään vaiheessa mene, vaan pysyy lähinnä sellaisena synkän puhuttelavana. Kiusaamista, ulkopuolisuutta, masennusta, pelkoa olla oma itsensä ja kammottavia menneisyyden muistoja vilahtelee tasaiseen tahtiin. Silti kirjasta tulee esiin kauniin lämpimiä hetkiä, varovaisia ilon pilkahduksia, toisen kunnioittamista ja näkemistä hyvänä, juuri sellaisena kuin toinen on. Minusta tästä jäikin enemmän sellainen synkkä, vaaraa ja riskejä tihkuva, surumielinen rakkaustarina, kuin esim. perus kauhukirja. 

Herra Wolterin karnevaali

Haamu, 2015

Kansikuvitus: Broci

s.304

Leigh Bardugo: Varjo ja riipus

17-vuotias Alina Starkov on kuvitellut olevansa aivan tavallinen orpo, jolle on luvassa aivan tavallisia töitä rivisotilaiden matkassa. Mutta synkkää, yliluonnollista, hirviöitä kuhisevaa Sysikuilua ylittäessään hänestä paljastuu poikkeukselliset kyvyt. Näiden kykyjen takia hänet viedään Os Altaan, grishojen ja kuninkaan kotikaupunkiin. Siellä hänän pitäisi oppia grishojen kaltaiseksi, suuren johtajan, Varjon rinnalla.

"Puraisin huultani. Tällä kertaa Varjo halusi minun erottuvan muista, enkä minä voinut sille mitään. Tunsin pienen katkeruuden pistoksen, mutta se hukkui innostuksen alle."s.195

Varjo ja riipus aloittaa Grishaversumi -trilogian.

Tarina koukuttaa alusta lähtien oikein mukavasti matkaansa. Kirja on helppolukuista ja nopeasti etenevää fantasiaa. Teksti etenee vauhdilla, sillä dialogia on melko paljon. Fantasiamaailman kuvailuunkin on kuitenkin jätetty tarpeeksi tilaa ja sitä esitellään sopivina annoksina ilman pitkiä ja puuduttavia selityksiä. 

Alina on sellainen perus fantasiasankari, joka ei herättänyt sen suurempia tunteita. Tykkäsin kyllä seurata hänen matkaansa, mutta hänestä ei jää kovin suurta muistijälkeä. Mal ei sitten herättynyt senkään vertaa kiinnostusta. Hänestä en pitänyt yhtään. Hän on mielestäni kovin tylsä ja ikävä tyyppi. Varjo sen sijaan oli hyvinkin kiinnostava hahmo, ja odotankin josko hänestä paljastuisi lisää kiinnostavia juttuja sarjan edetessä. 

Kirjan alku ja keskikohta olivat todella hyviä, ja luin kirjaa uppoutuneena grishojen maailmaan, jossa arvojärjestys, taitojen harjoittelu, kuninkaan miellyttäminen juhlilla, upeat vaatteet ja Alinan vaikeudet soputua joukkoon pyörteilivät kauniina ja sujuvana edessäni. Sitten mal pääsi taas enemmän mukaan kuvioihin ja kirjan tarina muuttui samalla huomattavasti tylsemmäksi. Etenkin se eräs metsäretki oli puuduttavaa luettavaa. Loppuhuipennus oli kuitenkin taas vauhdikas ja kirjasta jäi pääosin hyvät fiilikset.

Varjo ja riipus. (Shadow and Bone, 2012)

Aula & Co, 2019

Suom. Jussi Korhonen

Kartta: Keith Thompson

Kirsi Pehkonen: Etsivä löytää

 

Siru Valpas saa miehensä kiinni pettämisestä ja päättää lähteä kerta heitolla tutusta elämästään. Sattumat heittävätkin hänen eteensä mitä kummallisimman ratkaisun tilanteeseen. Hän huomaa pian omistavansa oman yrityksen, Etsintätoimisto Vitosen. Yrityksessä on kaikki valmiina, toimisto, asikkaitakin ja jopa toimistokissa, joka tosin tulee Sirulle yllätyksenä. Mutta mitä oikeastaan edes tarkoittaa etsintätoimisto?

"Minkä näyttelijän maailma onkaan minussa menettänyt, Siru kiitteli itseään. Etsintätoimiston johtajattaren rooli sujahti hanskaan tuosta vaan."s.47

Etsivä löytää on alle 200 sivuinen, nopealukuinen viihdekirja, joka tarjoaa hyvin epärealistisen tarinan. Tästä tarinasta ei taida löytyä yhtäkään vakavasti otettavaa hetkeä, mutta koomisia tilanteita ja päähenkilön nopeatempoista sähellystä on tarjolla sitäkin enemmän. Jos siis kaipaat helppoa viihdettä, joka kiertää kaiken vaikean kaukaa, on tässä juuri sopivaa luettavaa.

Etsintätehtäviä ja komeita miehiä, niistä on Sirun uusi elämä aika lailla tehty. Siinä ohella hän tustustuu kirjan kiinnostavimpiin hahmoihin, kuten muutamaan naapuriinsa. Juonikuviot ovat niin kuin jo mainitsin epäuskottavia ja helposti selviäviä, mutta silti hauskoja. Tässähän pistetään leikiksi myös ne tapahtumat, jotka ovat oikeastaan hyvinkin pelottavia asioita, jollaisia en itse ainakaan kokisi hassun hauskoina piloina.

Kirjan kesäinen miljöö ja kevyt tunnelma tekee tästä mukavan kesäisen välipalakirjan. Ihan hyvin viihdyin tarinan parissa, tosin Sirun ryyppäämisestä en olisi jaksanut lukea. Se kun ei kirjoissa ylipäätään kiinnosta, vaan kännisähellykset vain ärsyttävät.

Etsivä löytää

Karisto/Otava, 2023

Kannen suunnittelu:Elisa Konttinen

s.181