Cecelia Ahern: Täydellinen

 

Celestine North elää maailmassa, jota vartioi kilta. Kansakunnasta yritettään tehdä täydellinen, kitkeä pois kaikki viallinen. Niinpä on mahdollista tulla leimatuksi vialliseksi pienestäkin virheestä. Leimatuksi tuleminen todella myös huomataan, sillä viallisiksi julistettut polttomerkitään, heille annetaan tiukat säännöt, joiden rikkomisesta rangaistaan, sekä heidän tulee vielä käyttää punaista käsinauhaakin.

Celestine North on julistettu vialliseksi. Kaiken lisäksi Tuomari Crevan on ilmoittanut hänen olevan kaikkien aikojen viallisin ihminen. Celestine on paennut ja nyt on aika käydä taistoon kaikkien viallisten puolesta.

"Olen rikkaruoho. Olen Selviytyjä. Olen viallinen."s.13

Täydellinen on toinen osa kaksiosaisesta nuorten dystopiasarjasta. 

Täydellinen jatkaa Celestinen tarinaa yhtä vauhdikkaasti, kuin ensimmäinen osa sen aloitti. Kilta ja sen toimintaperiaatteet on jo esitelty, eikä tämän dystooppisen maailman menneisyyteen tai valintoihin enää oikeastaan palata, eikä juuri mitään uutta kerrota. Nyt mennään toiminta edellä ja vauhdilla. 

Lukeminen sujuu myös hyvin vauhdikkaasti, sillä teksti on helppolukuista ja lyhyet luvut innostavat minua aina lukemaan vielä ehkä yhden luvun. Kirja onkin napakka ja selkeä pakkaus, joka vie sarjan päätökseen. Lukijalle tarjotaan matkalla jännitystä, huimia kohtauksia, toimintaa, hieman rakkautta ja ystävyyttä. Mukaan mahtuu myös äärettömän ilkeitä kohtauksia, joissa joidenkin hahmojen pahuus tulee hyvin selkeästi esiin. 

Sarjan juonessa, maailmassa ja päähenkilössä on jonkin verran samaa kuin monessa muussa dystopiassa, ja ennalta-arvattavia kohtauksia löytyy. Silti Ahernin tapa kuljettaa tarinaa vauhdikkaasti ja toiminnallisesti pitävät mielenkiinnon yllä. Vielä täytyy myös sanoa, että Celestine valitsi kirjan pienestä kolmiodraamasta mielestäni juuri oikean rakkaan itselleen, ja kirjan loppukohtaus oli kaunis. 

Lue myös: Viallinen

Täydellinen, (Perfect, 2017)

Gummerus, 2018

Suom. Sirpa Parviainen

s.421

Cecelia Ahern: Loppusanat

Seitsemän vuotta sitten Hollyn mies Gerry kuoli. Holly oli surun murtama, mutta miehen jättämät kirjeet saivat häneen uutta eloa. Nyt Holly on jatkanut elämäänsä, löytänyt paljon uutta ja kasvanut. Kun Holly sitten osallistuu siskonsa podcastiin puhuakseen kuolemasta, ja kertoo kuulijoille miehensä kirjoittamista kirjeistä, ei hän arvaakkaan mitä saa aikaan. Pian Hollyn apua pyydetään erikoiselta taholta. Kuolemaa tekevät ihmiset pyytävät häntä auttamaan heitä kirjoittamaan kirjeita tai muuta mukavaa läheisilleen. 

"Tässä on rakastamisen ja menettämisen, takertumisen ja irti päästämisen, läheisyyden ja erkanemisen, yhteyden luomisen ja sen katkeamisen perimmäinen ongelma. kolikolla on aina kääntöpuolensa, mutta ääripäiden väliin ei jää mitään. Minun on silti löydettävä keskitie, sillä en saa enää eksyä."s.267

Holly on tuttu hahmo Cecelia Ahernin kirjasta P.S. Rakastan sinua. Nyt vuosien jälkeen Ahern kirjoitti jatkoa Hollyn tarinalle. 

Olen lukenut P.S. Rakastan sinua, mutta se ei ole parasta mitä olen Ahernilta lukenut, joten en sinänsä ole yksi niistä, jotka odottivat tätä kirjaa kuin kuuta nousevaa. Toki on aina mukavaa kun Ahernilta tulee jotakin uutta, sillä yleensä pidän kaikista hänen kirjoistaan.

Loppusanat on kaunis kirja. Sen kansien väliin mahtuu paljon kuolemaa, sairautta, menetystä, rakkaista ihmisistä luopumista, muistoja, mutta myös ilon hetkiä. Kirjan ajatus on kaunis, mutta aihe surullinen, joten vaikka tyyli onkin välillä kevyttä, on kirja silti paikoitellen rankka ja itkua aiheuttava. 

Kirja alkaa koukuttavasti. Kieli on vetävää ja ihanan arkista. On helppo solahtaa takaisin teentäyteiseen arkeen ja etenkin Hollyn uusi työpaikka, ihana kirpputori on mahtava paikka. Alku on myös vauhdikas ja asiaan päästään nopeasti. 

Sitten meno hiukan lässähtää. kirjan keskivaiheilla tunsin muutaman pitkästyttävän hetken. Silloin jaariteltiin hyvin pitkästi tunteista, eikä mitenkään säväyttävästi, vaan melko tylsästi. Oli vaikea saada otetta näistä pitkistä osioista, joissa tyyli tuntui väkisin kauniisti kirjoitetulta, eikä kovin samaistuttavalta. Asioiden eteneminen myös hidastui, ja tuntui siltä, että mitään ei tapahdu.

Loppua kohden kirja taas parani. Asioita alkoi taas tapahtua ja tyyli muuttui takaisin arkiseksi ja hyvin eteneväksi. Hyvä alku ja loppu ei kuitenkaan riittänyt siihen, että kirja olisi ollut loistava. Pidin monesta asiasta, ja kauniista ideasta, mutta silti tämä oli huonointa mitä olen Ahernilta lukenut. Yleensä ennalta-arvattavuus ei haittaa, jos kirja on muuten hyvä ja kiinnostava, mutta tässä muu tarina oli liian mitäänsanomaton, joten ennalta-arvattavat kohtaukset pomppasivat liiaksi esiin ollessaan kirjan kiinnostavinta antia. 

Loppusanat, (Postscript, 2019)

Gummerus, 2020

Suom.Heidi Tihveräinen ja Lauri Sallamo

s.367

Cecelia Ahern: Viallinen

Seitsemäntoistavuotias Celestine North on täydellinen. Määritelmä merkitsee paljon yhteiskunnassa, jossa ihmiset määritellään joko täydellisiksi tai viallisiksi. Kamalan talouskriisin jälkeen maahan on valittu kilta, joka vahtii, etteivät ihmiset tee virheitä. Jos ihminen sitten tekee jotakin, josta ei voida tuomita vankilaan, mutta joka silti on jollakin tavalla väärin, tulee ihmisestä viallinen.
Celestine on aina ollut tarkka ja täydellinen, virheetön ihminen, kunnes eräänä päivänä hän tekee jotakin, joka killan mielestä on hyvin väärin. Celestine on yllättäen syytettynä ja odottaa mahdollista polttomerkkiä, joka muuttaisi koko hänen elämänsä.

"Minä olen tyttö, joka rakastaa määritelmiä, logiikkaa ja mustavalkoisuutta.                                                                                     Muistakaa se." s. 7

Viallinen on ensimmäinen osa Ahernin dystopiasarjasta.
Viallinen aloittaa kaksiosaisen dystopiasarjan vauhdilla. Alussa kerrotaan nopeasti, mutta riittävästi killasta, viallisuudesta, ja muista kirjan kannalta tärkeistä asioista, jotka poikkeavat normaalimaailmasta. Kirjassa ei pysähdellä pitkiksi ajoiksi. Juoni on nopeaa tykitystä, johon koukuttuu helposti. Viallinen onkin nopeasti etenevä, hyvin kirjoitettu dystopia. Erityisesti pidinkin kirjassa juuri siitä, ettei kaikkea selitetä sivukaupalla puhki.

Kirjan juonesta löytyy toki monta samankaltaisuutta muihin lukemiini dystopiohin verrattuna, mutta silti se on tarpeeksi omanlaisensa. Celestine on nuori nainen, joka päätyy eräänlaiseen vastarintaan yhteiskuntaa ja sen päättäjiä vastaan, hänestä tehdään keulakuva vastarinnalle, niin kuin monessa muussakin dystopiassa. Lisäksi pientä kolmiodraamaa on havaittavissa. Tässä kirjassa oli tosin harvinaisen helppoa valita oma suosikkini, kumpi miehistä Celestinen pitäisi valita.

Vialliseen on luotu pelottava näkemys tulevaisuuden yhetiskunnasta, jossa pieninkin virhe voi pilata koko elämän. Kukapa ei tekisi virheitä? Tässä tarinasta niistä ei opita, vaan niistä rangaistaan pahimmalla mahdollisella tavalla, jonka kilta on keksinyt. Kirjassa on myös paljon ilkeitä, julmia ja karmaisevia tapahtumia, jotka saavat kauhistelemaan ihmisten pahuutta ja välinpitämättömyyttä. Etenkin kun tatuoinneilla merkitseminen, punaiset käsivarsinauhat, tarkka valvonta ja muiden ihmisten halveksunta saattavat tuoda jotakin mieleen ihan oikean maailman menneisyydestäkin.


Viallinen, (Flawed, 2016)
Gummerus, 2018
Suom. Terhi Leskinen
s.428

Cecelia Ahern: Valintojen vuosi

Jasmine käyttää lähes kaiken aikansa töihin. Vähäisellä vapaa-ajallaan hän tapaa siskoaan. Yllättäen Jasmine irtisanotaan ja hänellä on valtavasti vapaa-aikaa eikä hän tiedä mitä sillä tekisi. Töihin hän ei saa palata kokonaiseen vuoteen. Jasminella on aikaa tarkkailla ympärilleen ja harmikseen hän joutuu nyt näkemään myös enemmän naapurinsa toilailuja. Naapurina hänellä asuu kuuluisa radiojuontaja Matt, jota Jasmine vihaa syvästi.
Pikkuhiljaa Jasmine huomaa vuoden etenevän ja asioiden muuttuvan. Hän huomaa, että jopa hänen omassa käytöksessään olisi parannettavaa. Kaikkein yllättävin muutos kuitenkin on ystävyys Mattin kanssa.

Valintojen vuosi ei heti alussa temmannut minua mukaansa. Jasmine tuntui kaukaiselta ja jotenkin ärsyttävältä hahmolta. Vaikutelma oli kylmä ja välinpitämätön. Kirjan kerronta oli myös alkuun kummallinen. Jasmine toimii kertojana, hän puhuu muista henkilöistä hän muodossa, mutta Mattin kohdalla hän tekee poikkeuksen ja sinuttelee tätä läpi kirjan, kuin kertoisi tarinaa hänelle.

Alun jälkeen pääsin kuitenkin minäkin mukaan kirjan maailmaan ja aloin pitää siitä. Loppu etenikin sitten mukavissa tunnelmissa, kun Jasmineen tuli miellyttävämpiä piirteitä. Sisaresta välittäminen, puutarhanhoito ja asioista kiinnostuminen tekivät kirjasta houkuttelevaa luettavaa, eikä mikään enää kirjassa ärsyttänyt.
Ahern osaa totisesti kertoa aiheesta, kuin aiheesta. Tällä kertaa hän perehdytti minut puutarhanhoidon maailmaan ja kuvaili myös upeasti Downin oireyhtymää.

Toki kirjasta löytyy myös tulinen ja ongelmallinen romanssi kiemuroineen, mutta tällä kertaa se ei ollut erityisen yllättävä, eikä edes kiinnostava. Muut asiat vievätkin minun huomioni näissä Ahernin kirjoissa.


Valintojen vuosi, (The Year I Met You, 2014)
Gummerus, 2015
Suom. Terhi Leskinen
Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti
s. 426

Cecelia Ahern: Tapaaminen elämän kanssa

Lucy Silchester on onnistunut sotkemaan elämänsä mitä monimutkaisimpien valheiden kanssa. Hänen elämänsä rakkauden lähdettyä, kaikki alkoi menemään niin pahasti pieleen, että Lucyn oma elämä päätti järjestää tapaamisen. Lucyn elämä on rähjääntynyt pieni mies, jolla on pahanhajuinen hengitys. Lucy ei voi sietää elämäänsä ja kun tämä vielä päättää kertoa jokaista valhetta vastaan yhden totuuden, on Lucyn pohdittava tarkkaan mitä hän tekee tai sanoo. Lucyn on kohdattava totuus, vaikka se on vaikeaa. Onneksi hänellä on elämä tukena ja turvana pahoissakin paikoissa.

Tapaaminen elämän kanssa on kirja, jossa on jälleen mielenkiintoinen lähtöasetelma. Ei mikään ihan perus aihe, että oma elämä ottaa yhteyttä ja on täysin lihaa ja verta oleva henkilö, jonka voi oikeasti tavata. Hauska idea ja toteutuskin on onnistunut, vaikka tästä elämäkonseptista ei loppujen lopuksi paljon kerrota lukijalle. Muiden ihmisten ihmettelevät kysymyksetkin ohitetaan sukkelasti vastauksia antamatta. Jokainen voi siis päätellä itse vastaukset kysymyksiin, jotka jäävät ihmetyttämään. Toisaalta olisin halunnut tietää enemmän tästä elämästä ja hänen työstään, mutta toisaalta ymmärrän, että tässä kirjassa nyt yritettiin keskittyä Lucyyn ja siihen, ettei elämää kannata laiminlyödä.

Lucy on tosiaan onnistunut sotkemaan elämänsä ja kaikenlisäksi asia ei tunnu kiinnostavan häntä lainkaan. Lucyn käytös ja asenne häiritsikin minua välillä valtavasti, vaikka hän perhejuhlissa ja arjessaan on hauska ja vitsikäs hahmo, jolla leikkaa nopeasti. Välillä kuitenkin lukijalle niin ilmiselvät asiat, joiden kanssa Lucy pähkäili tuntui ärsyttäviltä. Kuten valinta kahden miehen välillä. (Hurjan vaikea arvata kumpi on se oikea sielunkumppani.)

Nauttisin kuitenkin jälleen kerran Ahernin kirjan parissa, kuten jo moneen kertaan aiemminkin. Ahernin kirjoja on helppo fanittaa, kun kaikissa on sopivasti romantiikkaa, leppoisuutta ja haikeita ja vakavia tarinoita. Yleensä niihin on yhdistetty hiukan fantasiaakin, kuten tässäkin kirjassa.


Tapaaminen elämän kanssa, (The Time of My Life, 2011)
Gummerus, 2012
Suom. Terhi Leskinen
s. 520
Kannen suunnittelu: Laura Noponen

Cecelia Ahern: Kuinka rakastutaan

Christine Rose etsii kysymyksiinsä vastauksia elämäntaito-oppaista. Aivan kaikkeen ei kuitenkaan tunnu saavan järkevää apua hänen kirjakokoelmastaan. Christine saa houkuteltua ventovieraan miehen, Adamin alas sillalta, juuri ennen kuin tämä ehtii päättää elämänsä. Siinä samassa Christine tuli kuitenkin luvanneeksi miehelle, että hän auttaa tätä pääsemään jaloilleen ja nauttimaan elämästään. Christinellä on kaksi viikkoa aikaa saada Adamin elämä järjestykseen, tai tämä tappaa itsensä. Christinen oma elämä on keskellä suuria muutoksia, eikä hän kaikenaikaa osaa itsekään elämästään nauttia, joten Adamin auttaminen ei käy leikiten.

Ahern kirjoittaa kauniita, haikeita, jopa surullisia tarinoita, joita minä en laske hömppäkirjallisuudeksi. Kuinka rakastutaan on juurikin tälläinen kaunis kirja, joka saa kyyneleet silmiin useammin kuin kerran. Loppu on tässä kirjassa ennalta-arvattavissa, mutta se ei häiritse, sillä itse tarina on täynnä mielenkiintoisia käänteitä.

Olen useasti hehkuttanut, kuinka monipuolinen kirjailija Ahern on ja olen edelleen samaa mieltä. Ahern osaa kauniisti kirjoittamisen taidon. Tässäkin kirjassa aihe on rankka, sillä itsemurha on suuressa roolissa, mutta Ahern luo näinkin surulliselle aiheelle tarinan, josta jokainen voi nauttia. Kirjan aihe on itselleni läheinen ja arvostan suuresti Ahernin tapaa tuoda se esiin tässä kirjassa. Kirja ei kulje pelkkiä surullisia polkuja, vaan se on yhdistelmälmä hauskuutta ja haikeutta. Kirjan loppukin on yhdistelmä surullista ja onnellista. Kuinka rakastutaan on kaikenkaikkiaan sopivan siirappinen ja aito. Rakkaustarina on hyvinkin ennalta-arvattava, mutta kaikki juonen pienet yksityiskohdat tekevät siitä helmen.


Kuinka rakastutaan, (How To Fall In Love, 2013)
Gummerus, 2015
Suom. Terhi Leskinen
Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti
s. 424

Cecelia ahern: Ihmemaa

Sandy Shortin ollessa kymmenen, hänen luokkatoverinsa Jenny-May katoaa. Kadonneet ihmiset ja tavarat jäävät vaivaamaan Sandyä, joka haluaa tietää minne kaikki kadonnut menee. Aikuisena  Sandy perustaa etsivätoimiston, joka vie hänet syvemmälle kadonneiden maailmaan, kuin hän ikinä olisi voinut kuvitella. Sandy joka on kuluttanut kaiken liikenevän aikansa kadonneiden etsimiseen, huomaa olevansa itse kadonnut. Kadonneena oleminen saa hänet miettimään elämäänsä ja potemaan ehkä ensimmäistä kertaa elämässään koti-ikävää.

Ihmemaa on kaunis idea siitä, mihin kaikki kadonnut menee. Jospa tavarat ja ihmiset vain ilmestyisivätkin kokonaan uuteen paikkaan. Ahern on taas keksinyt kirjalleen aiheen, jollaista ei joka kirjassa vastaan tulekaan. Vaikka juoni on fantasian täyteinen, on kirja silti uskottava.

Rakkaustarina oli tällä kertaa pienessä roolissa kirjassa, vaikka sellainen löytyikin. Asioiden tärkeysjärjestys ja itsensä kadottaminen ja löytäminen olivat suuria aiheita. Kirjan loputtua jäi epävarma olo siitä, oliko loppu onnellinen vai ei. Sen saa jokainen päättää itse, mutta oma mielipiteeni on, että loppu oli surullinen.

Ahern luo kauniita maisemia fantasiamaailmassakin. Onneksi kirjahyllyssä odottaa edelleen lisää Ahernin kirjoja, jotka kerta toisensa jälkeen vakuuttavat minut kirjailijan kekseliäisyydestä ja taidosta.


Ihmemaa, (A Place Called Here, 2006)
Gummerus, 2008
Suom. Terhi Leskinen
s. 455
Kannen suunnittelu: Laura Noponen

Cecelia Ahern: Lahja

Lou Suffern on kiireinen mies. Hän tekee aina montaa asiaa samaan aikaan, eikä hänen vähäisestä vapaa-ajastaan liikene aikaa vaimolle ja lapsille.
Muutama viikko ennen joulua Lou päättää tehdä hyvän teon ja pysähtyy tarjoamaan kahvikupillista toimiston nurkalla kerjäävälle miehelle. Lou huomaa keskusteltuaan hetkisen miehen kanssa, että hän on hyvin tarkkasilmäinen. Lou tulee ajatelleeksi, että Gabesta voisi olla hyötyä työpaikalla, jotta hän saisi hankittua ansaitsemansa ylennyksen.
Pian Gabe työskentelee firmassa, mutta oliko tuntemattoman Gaben hankkiminen firmaan sittenkään hyvä idea. Mies kun tuntuu olevan jokapaikassa ja näkevän aivan kaiken.

Joka kerta, kun aloitan Cecelia Ahernin kirjan, yllätyn kirjailijan monipuolisuudesta. Jokaisella kirjalla, jonka olen häneltä tähän asti lukenut, on oma tyylinsä, eikä etukäteen voi paljoa tietää millainen seuraava kirja on.

Lahja on taianomainen, toiveikas, mutta surullinen kirja. Kirja on hyvä, mutta ei yllä parhaiden joukkoon Ahernin tuotannossa, sillä en pitänyt lopun eräänlaisesta yhteenvedosta.
Minusta yhteenveto tuntuu turhalta, sillä lukijalle käy selväksi kirjan edetessä kaikki mitä pitääkin. Lisäksi viimeinen luku, vei mielestäni arvoa upealta varsinaisen tarinan lopulta, johon kirjan olisi mielestäni voinut lopettaa. Itse koin kyllä koko Kalkkunapoikatarinan, joka kirjaan oli aseteltu varsinaisen tarinan lisäksi, todella turhaksi. Kirja olisi toiminut loistavasti, ilman tätä tarinaakin, joka teki vain ärsyttävästi selväksi, että tarinalla on opetus.

Jos kuitenkin unohdetaan kalkkunapoika kirjasta ja mietitään vain varsinaista tarinaa, en muuttaisi siitä mitään. Tapahtumia ei voinut ennalta arvata ja se teki lukemisesta mielenkiintoista ja koukuttavaa.


Lahja, (The Gift, 2008)
Gummerus
Suom. Terhi Leskinen
s. 372

Cecelia Ahern: Sadan nimen mittainen matka

Kitty Logan on toimittaja jonka ura tuhoutuu, kun hän julkaisee vääriä tietoja televisiossa. Mikään ei tunnu menevän niin kuin pitäisi, vihamiehiä on joka puolella, eikä hän enää tiedä kehen luottaa. Hänen paras ystävänsä, joka on myös hänen pomonsa, sairastaa syöpää ja pyytää Kittyä kuolinvuoteellaan hakemaan kotoaan kansion, joka sisältää jutunaiheen lehtikirjoitukseen, jonka hän on kauan halunnut kirjoittaa.
Kitty tottelee, mutta kun hän löytää kansion ja aikoo viedä sen sairaalaan, on jo liian myöshäistä. Kitty on erittäin vaikean tehtävän edessä selvittäessään mitä Constance olisi halunnut kirjoittaa, sillä idea on vain sata nimeä paperilla, eikä Kitty tunne heistä yhtään.

Sadan nimen mittainen matka kertoo ihmisistä. Vasta kirjan loppupuolella alkoi tapahtumaan vauhdikkaammin, mutta rauhallinen eteneminen sopi kirjaan loistavasti. Itselläni ei ainakaan ollut tylsää lukea näiden tavallisten ihmisten elämistä juttuja, sillä kaikilla on varmasti jotain jännittättävää kerrottavaa. Itseasiassa pidin enemmän muusta kirjasta, kuin lopusta, jonka tapahtumat oli aika helppo arvata ja kaikki järjestyi vähän liian helposti, mutta eihän se mikään yllätys ollut sekään.

Kirjaan oli keksitty monta erilaista hahmoa, joista aika moneen päästiin tutustumaan paljon. Oli kirjassa muutamia hahmoja, jotka jätettiin huomattavasti vähemmälle, tosin kirjasta olisi tullut aika valtava, jos kaikki hahmot olisi saaneet yhtä paljon tilaa, kuin esimerkiksi Birdie.

Ahern kirjoittaa loistavasti ihmisistä ja hän onkin noussut yhdeksi suosikeistani, tälläisen kevyemmän naistenkirjallisuuden kirjoittajista. Mielestäni Ahernin kirjat eivät ole sellaista samanlaista hömppää mitä muut samankaltaiset kevyemmät kirjat, sillä hän kirjoittaa aika haikeista ja syvällisemmistäkin asioista ja kuvailee ihmisiä paljon aidommin, kun suurin osa hömppäkirjailijoista, joiden hahmot ovat lähinnä hauskoja.

Lue myös: Sateenkaaren tuolla puolen, P.S. Rakastan sinua, ja Mitä huominen tuo tullessaan.

Sadan nimen mittainen matka, (One Hundred Names, 2012)
Gummerus, 2014
Suom. Terhi Leskinen
s. 476
Kannen suunnittelu: S-R Meilahti

Cecelia Ahern: Mitä huominen tuo tullessaan + Novellit Tyttö peilissä ja Muistojentekijä

Tamara Goodwin on rikas teinityttö. Hän asuu upeassa kartanossa ja on aina saanut kaiken, kunnes hänen isänsä kuolee. Hän jää kaksin äitinsä kanssa ja pian he saavat huomata, ettei heidän elämänsä tule enää palaamaan samanlaiseksi, kuin ennen. Isä on jättänyt jälkeensä valtavat velat, joista muulla perheellä ei ollut mitään tietoa. Tamaran äiti joutuu myymään talon ja omaisuuden ja he muuttavat äidin veljen luo maalle.
Tamaralle muutto vaatimattomaan maalaiskotiin keskelle ei mitään on suuri muutos ja tyttö kapinoi vastaan keksien tylsiin päiviin vähän tekemistä. Eräänä päivänä talon eteen pysähtyy kirjastoauto ja Tamara löytää hyllyltä nahkakantisen kirjan, jossa ei lue mitään. Pian kirjan sivut täyttyvät ja Tamara saa elämälleen aika paljon uutta sisältöä.

Mitä huominen tuo tullessaan on kolmas kirja jonka luin Cecelia Ahernilta, ja vaikka se oli hyvä, olivat aiemmin lukemani kuitenkin omasta mielestäni parempia. En tiedä millainen Ahernin kirjoitustyyli oikeastaan on, koska kaikissa kolmessa lukemassa kirjassa, tyyli oli täysin erilainen. Se ei haittaa, eipähän ainakaan käy tylsäksi lukea hänen kirjojaan. Tässä kirjassa oli minäkertojana Tamara, joka oli 16-vuotias hemmoteltu tyttö. Kirja oli mielestäni hiukan nuortenkirjamainen. Johtunee varmaan juuri minäkertojan iästä.

Kirjan juoni on salaperäinen, ja satumainen. Linnan rauniot, perhesalaisuudet, sairas äiti ja mystinen päiväkirja, luovat kirjaan sen satumaisen olemuksen. Kirja on leppoisaa luettavaa, mutta kuitenkin lukijoille, jotka haluavat, että kirjassa on paljon salaisuuksia, joiden selviämistä saa odottaa. Itse jännitin ja arvailin erilaisia mahdollisuuksia, mitä kaikkea voisikaan paljastua.

Kirjan lopussa oli myös kaksi novellia. Tyttö peilissä ja Muistojentekijä. Pidin Tytöstä peilissä, mutta Muistojentekijä ei tehnyt vaikutusta. Tyttö peilissä sopi loistavasti juuri tämän kirjan loppuun, sillä se oli tyyliltään yhtä satumainen, kuin itse kirjakin.

Molemmat novellit olivat haikeita, mutta Muistojentekijä ei kuitenkaan antanut ymmärtää itsestään tarpeeksi, ja minulta se tarina meni vähän ohi.
Tyttö peilissä taas oli surullinen ja sen juoni avautui minulle täysin. Tytöstä peilissä jäi kuitenkin sellainen olo, että olisi kaivannut onnellisempaa loppua. Muistojentekijässäkin oli surullinen loppu, mutta se ei jäänyt vaivaamaan, koska olisin tarvinnut paljon paljon enemmän jotakin, että olisin edes päässyt tarinaan sisään.

Lue myös: P.S. Rakastan sinua, ja Sateenkaaren tuolla puolen.


Mitä huominen tuo tullessaan, (The Book of Tomorrow, 2009)
Tyttö peilissä, (Girl in the Mirror, 2011)
Gummerus
Suom. Terhi Leskinen
s. 492
Kannen suunnittelu: Laura Noponen

Cecelia Ahern: P.S. Rakastan sinua

Holly on surullinen eikä tiedä miten jatkaa elämäänsä. Hänen miehensä Gerry on kuollut. Kolme kuukautta kuoleman jälkeen Holly saa tietää kirjeestä joka odottaa häntä hänen vanhempiensa luona. Kuoren päällä lukee lista. Holly lähtee uudella tarmolla hakemaan kuorta ja toivoo sen olevan mitä hän luulee. Holly saa yllättyä iloisesti, sillä kuoressa on kuin onkin Gerryn kirjoittamia kirjeitä. Kymmenen kirjettä, joista Holly saa avata yhden joka kuukausi. Kirjeet kertoo Hollylle mitä hänen pitää muistaa tehdä. Lista on ollut hänen ja Gerryn yhteinen vitsi, siitä mitä Holly tekisi ilman miestään. Kirjeet auttavat Hollya pääsemään elämässään taas jaloilleen.

P.S. Rakastan sinua oli toinen lukemani kirja Ahernilta. Edelleen olen sitä mieltä, että Ahern kirjoittaa sujuvaa ja mielenkiintoista tekstiä. Tämä kirja ei ollutkaan mikään pelkkä hömppä kirja, sillä aihe oli aika surullinen ja vakava.

Kirjassa kuvailtiin loistavasti Hollyn tunteita. Varsinkin sitä, miltä hänestä tuntuu, kun kaikki muut ovat pariskuntia, ja kun tuntuu siltä, että suurin osa tutuista vain katoaa, jottei joutuisi kuuntelemaan tai lohduttamaan häntä.

Vaikka kirja saikin miettimään surullisia asioita, kuten läheisen kuolemaa, ei se kuitenkaan ollut liian surullinen, sillä Holly pärjäsi loistavasti Gerryn kirjeiden avulla elämässään pikkuhiljaa eteenpäin. Kirja ei siis ole liian rankka luettavaksi, vaikka haluaisikin kevyttä luettavaa.

Kirjan pohjalta on tehty myös elokuva, mutta sitä en ole nähnyt, joten sain lukea tämän ilman, että olisin etukäteen tiennyt mitä tulee tapahtumaan. Se on hyvä, sillä katson elokuvat yleensä mieluummin vasta luettuani kirjan, jonka pohjalta se on tehty. Joskus toki käy niin, että katsoo elokuvan, eikä edes tiedä kirjaversion olemassa olosta tai toisin päin.

Ahernia tulen lukemaan jatkossakin ja hyllystäni löytyykin jo kaksi lukematonta kirjaa häneltä. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka eivät kaipaa mitään fantasiaa tai haluavat vain lukea kirjan tavallisesta elämästä, hyvin kirjoitettuna.

P.S. Varoitan, että kirjaa lukiessa saattaa alkaa tekemään mieli teetä.

Lue myös: Sateenkaaren tuolla puolen.


P.S. Rakastan sinua, (P.S. I love you, 2004)
Gummerus, 2005
Suom. Pirjo Lintuniemi
s. 510

Cecelia Ahern: Saateenkaaren tuolla puolen

Rosie ja Alex stävystvät lapsina ja siitä lähtien he ovat kuin paita ja peppu. Elämä heittelee heitä ympäriinsä, eivätkä he välillä nää toisiaan pitkiinkään aikoihin, mutta heidän ystävyytensä säilyy tästä huolimatta. He lähettävät toisilleen kirjeitä ja sähköpostia säännöllisesti. Vaikka molemmat päätyvät naimisiin ja perustavat perheen, ei kumpikaan voi välttyä ajattelemasta, olisivatko he sittenkin voineet olla toisilleen oikeat elämänkumppanit. Sateenkaaren tuolla puolen seuraa Rosien ja Alexin elämää lapsesta aikuisikään asti.

Sateenkaaren tuolla puolen on odottanut hyllyssäni jo vaikka kuinka kauan lukemista, mutta se ei vain ole tätä ennen vaikuttanut kovin kiinnostavalta. Nyt kun olen kirjan lukenut olen täysin eri mieltä, sillä Ahern kirjoittaa sujuvaa, hauskaa ja kevyttä tekstiä. Kirja ei ollut mielestäni missään vaiheessa liian lässynlässynlää rakkausjuttu, mitä pelkäsin ennen kirjaan tarttumista, vaan mukaansatempaava kirja rakkaudesta ja ystävyydestä.

Kirjan loppuratkaisu oli toki odotettavissa eikä tarjonnut suuria yllätyksiä, mutta koska tapahtumat muuten kirjassa olivat niin ennelta arvaamattomia, pysyi jännitys yllä kokoajan, eikä loppua edes miettinyt.

Kirjan rakenne oli kivaa vaihtelua, sillä se koostui ainoastaan kirjeistä, sähköposteista, lehtiartikkeleista, sekä chatti keskusteluista. Kirjaan mahtui paljon myös Rosien perheenjäsenten ja ystävien viestittelyä, eikä ainoastaan hänen ja Alexin.

Ahern ansaitsee ehdottomasti paikan lukulistalla jatkossakin, varsinkin jos muutkin kirjat ovat yhtä sujuvaa ja hyvää luettavaa. Sopii loistavasti välipalakirjaksi tai aivot narikkaan lukemiseksi. :)


Sateenkaaren tuolla puolen, (Where Rainbows End, 2004)
Gummerus
Suom. Terhi Leskinen
s.563