lauantai 27. helmikuuta 2021

Cecelia Ahern: Täydellinen

 

Celestine North elää maailmassa, jota vartioi kilta. Kansakunnasta yritettään tehdä täydellinen, kitkeä pois kaikki viallinen. Niinpä on mahdollista tulla leimatuksi vialliseksi pienestäkin virheestä. Leimatuksi tuleminen todella myös huomataan, sillä viallisiksi julistettut polttomerkitään, heille annetaan tiukat säännöt, joiden rikkomisesta rangaistaan, sekä heidän tulee vielä käyttää punaista käsinauhaakin.
Celestine North on julistettu vialliseksi. Kaiken lisäksi Tuomari Crevan on ilmoittanut hänen olevan kaikkien aikojen viallisin ihminen. Celestine on paennut ja nyt on aika käydä taistoon kaikkien viallisten puolesta.
"Olen rikkaruoho. Olen Selviytyjä. Olen viallinen."s.13
Täydellinen on toinen osa kaksiosaisesta nuorten dystopiasarjasta. 
Täydellinen jatkaa Celestinen tarinaa yhtä vauhdikkaasti, kuin ensimmäinen osa sen aloitti. Kilta ja sen toimintaperiaatteet on jo esitelty, eikä tämän dystooppisen maailman menneisyyteen tai valintoihin enää oikeastaan palata, eikä juuri mitään uutta kerrota. Nyt mennään toiminta edellä ja vauhdilla. 

Lukeminen sujuu myös hyvin vauhdikkaasti, sillä teksti on helppolukuista ja lyhyet luvut innostavat minua aina lukemaan vielä ehkä yhden luvun. Kirja onkin napakka ja selkeä pakkaus, joka vie sarjan päätökseen. Lukijalle tarjotaan matkalla jännitystä, huimia kohtauksia, toimintaa, hieman rakkautta ja ystävyyttä. Mukaan mahtuu myös äärettömän ilkeitä kohtauksia, joissa joidenkin hahmojen pahuus tulee hyvin selkeästi esiin. 

Sarjan juonessa, maailmassa ja päähenkilössä on jonkin verran samaa kuin monessa muussa dystopiassa, ja ennalta-arvattavia kohtauksia löytyy. Silti Ahernin tapa kuljettaa tarinaa vauhdikkaasti ja toiminnallisesti pitävät mielenkiinnon yllä. Vielä täytyy myös sanoa, että Celestine valitsi kirjan pienestä kolmiodraamasta mielestäni juuri oikean rakkaan itselleen, ja kirjan loppukohtaus oli kaunis. 

Lue myös: Viallinen


Täydellinen, (Perfect, 2017)
Gummerus, 2018
Suom. Sirpa Parviainen
s.421

tiistai 23. helmikuuta 2021

Alexander McCall Smith: Botswanan iloiset rouvat

 

Mma Ramotswella on asiat hyvin. Etsivätoimistossa riittää asiakkaita, ja hän on viimein päässyt naimisiin ihanan J.L.B. Matekonin kanssa. Rauhallisia hetkiä on tosin vaikea löytää, sillä normaaliin tapaan Mma Ramotswen arjessa on monenlaisia selvitettäviä asioita. Tällä kertaa hänen rauhaansa tulee häiritsemään ikävä tuttu menneisyydestä. Mutta myös pienempiä asioita saadaan selvitettäväksi kun korjaamon apupoika törttöilee, Mma Ramotswe on ajaa erään miehen yli ja sitten on vielä salaperäinen kurpitsa...
"Kukaan ei ollut koskaan nähnyt tokoloshia, koska niitä kerta kaikkiaan ei ollut. Se, mitä luultiin tokoloshiksi, oli yleensä vain oksan varjo kuunvalossa tai puissa humiseva tuuli tai pieni eläin, joka rapisteli pensaikossa."s.27
Botswanan iloiset rouvat on kuudes osa Mma Ramotswe tutkii -sarjasta.
Tämäpä oli harvinaisen vauhdikas Mma Ramotswe tutkii -kirja. Tuntui siltä, että tapahtumia ja selvitettäviä pikkuongelmia oli vaikka kuinka paljon. Mma Ramotswe kohtasi jopa hieman isompia ongelmia, mutta tuttuun tyyliin kaikkeen suhtaudutaan melko tyynesti ja iloisen luottavaisella asenteella. 

Mma Ramotswe ja muut sarjan ihanat hahmot tuntuvat jo hyvin tutuilta ja heidän seikkailuihin palaa mielellään. Kirjan virkistävän iloinen ja lempeä asenne vie mennessään jo ensimmäisiltä sivuilta. Tässä kirjassa alussa olikin vielä hyvin hauskoja tilanteita, jotka saivat nauramaan. Toki hauskoja tilanteita löytyi lisää vielä myöhemminkin. 

Mma Ramotswen ja Mma Makutsin yhteistyö ja toisten kunnioitus saavat suuren roolin. Näiden naisten välinen ystävyys näkyy ehkä vielä paremmin kuin ennen. Muutenkin tällainen luottavaisuus, yhteistyö ja toisten auttaminen oli saatu kauniisti esille. 


Botswanan iloiset rouvat, (In the Company of Cheerful Ladies, 2004)
Otava, 2007
Suom. Jaakko Kankaanpää
s.344

perjantai 19. helmikuuta 2021

Pirjo Toivanen: Siskoni Italiassa


Mirjan sisko Terhi ja hänen miehensä ovat muuttaneet Italiaan. Vanha huvilan ja sen puutarha kaipaa kunnon remonttia, ja apuun pyydetään niin englantilaisia puutarhakoulun opiskelijoita, kuin suomalaisia sukulaisiakin. Mirja lähtee poikansa kanssa apuun, ja molemmat aikovat viettää koko kesän Italiassa. Reissuun mahtuu rakkautta ja iloa, mutta myös huolia ja riitoja.
"Olen ehkä tunnin vaeltanut puiden lomassa, kosketellut kaarnaa sieltä täältä, kävellyt pensaiden väleissä, ihaillut kukkien väriloistoa, nuuhkaissut nuppuja, kastellut käteni vuoripurossa ja sipaissut sammalmättäitä kunnes löysin sopivan kiven, jolta alppimaisema avautuu raivatun rinteen ja tonttia rajaavan lehvästön taakse järvelle."s.7
Siskoni Italiassa jatkaa Pyhä paha perhe -kirjasta tutun Mirjan ja tämän läheisten tarinaa. 
On kulunut noin viisi vuotta siitä, mihin Pyhä paha perhe -kirjassa tilanne jäi. Eletään 1990-luvun loppua. 
Monenlaista on ehtinyt viidessä vuodessa tapahtua, mutta juoneen pääsee nopeasti mukaan ja kaikki tarpeellinen kerrotaan. Adoptio ja lama eivät enää ole suuressa roolissa, vaikka ne välillä mainitaan. Nyt ollaan aivan uusien asioiden äärellä.

Italiassa ehtii sattua ja tapahtua monenlaista, silti kirja etenee rauhallisesti. Välillä ehditään jopa tunnelmoida kauniita maisemia ja herkutella pastalla. Tällaista tunnelmointia ei kuitenkaan ole paljon, sillä monenlaista tapahtumaa ja aihetta kirjaan on kehitelty. Perhesuhteet, rakkaus, työkuviot, päihdeongelmat, italialaiset tavat ja englantilaisnuorten toilailut pyörivät kaikki mukana.

Siskoni Italiassa on sujuvasti etenevää draamaa, josta yhtä pääjuonta on mahdoton sanoa. Mirjan koko myllertävä arki on niin monipuolinen kokonaisuus, josta löytyy monenlaista teemaa, että yhteen suurempaan asiaan ei ehditä keskittyä. Itse olisin ehkä jopa kaivannut vähän vähemmän, sillä nyt kirjassa oli niin hurjasti aiheita, että vaikka juonessa hyvin pysyikin mukana, ei juuri mihinkään teemaan ehtinyt päästä kunnolla käsiksi, ennen kuin jo paahdettiin seuraavan asian kimpussa. 

Minä pidin erityisesti huvilan kunnostuksesta kertovista kohtauksista ja kaikesta Italiaan liittyvästä. Yksityiskohdat puutarhassa ja sen kunnostuksessa oli kiinnostavaa luettavaa. Englantilaisnuorten ravaaminen edes takaisin taas ei jaksanut innostaa. 

Lue myös: Pyhä paha perhe


Siskoni Italiassa
Stresa, 2020
Kuvat: Reijo Toivanen
Graafinen suunnittelu: Amelia Nyman
s. 310
Arvostelukappale

tiistai 16. helmikuuta 2021

Mariel Pietarinen: Saariston suolaiset kyyneleet

 

13-vuotias Linda joutuu viikon lomamatkalle saaristoon. Matka ei ole mieluinen yllätys, sillä rakas hoitohevonen jää mantereelle, ja pesti ratsastuksen alkeiskurssin avustajana menee loman takia ohi. 
Tylsäksi kuviteltu loma muuttuu kuitenkin hyvin pian mahtavaksi ja vauhdikkaaksi seikkailuksi, sillä saaressa yli 60 vuotta sitten tapahtunut onnettomuus alkaa kummitella Lindan mielessä. Linda alkaa selvittää mitä oikeasti tapahtui saarella kuolleelle Marianille ja tämän hevoselle. Avukseen Linda saa erittäin söpön Joonatanin. 
"Mitä ihmettä hän tekisi täällä kokonaisen viikon? Hän oli varnnut tusinan hevoskirjoja laukkuunsa mukaan, sekä kuvan lempihevosestaan Fiadorasta. Linda kaivoi kuvan farkkushortsiensa taskusta. Kyyneleet kihosivat hänen silmiinsä. Kauniinmusta puoliverinen tamma oli hänen elämänsä keskipiste."s.3
Saariston suolaiset kyyneleet on ensimmäinen osa Kavionjälkiä sydämessä -hevossarjasta.
Kirja esittelee Lindan, intohimoisen heppatytön, jonka rakkaus hevosia kohtaan välittyy lukijalle, vaikka hevosia ei edes juurikaan tässä ensimmäisessä osassa näy. 

Saariston suolaiset kyyneleet on nuortenkirja, jossa tavallinen arki, jännitys ja yliluonnolliset elementit yhdistyvät mielenkiintoiseksi kokonaisuudeksi. Kauniissa saaristomaisemissa kulkee epäilyttävää porukkaa, mukavia tyyppejä ja jopa haamuja menneisyydestä.

Kirjan juoni eteni välillä aika dekkarimaisestikin. Jännittäviä hetkiä oli useita, ja epäilyttyvät hahmot saivat arvailemaan tapahtumien kulkua. Kaikkien jännittävien tilanteidenkin keskellä muistettiin kuitenkin myös nauttia kesästä päähenkilöiden ikään sopivalla tavalla. Leikkimielistä riehumista, herkuttelua ja puhetta hevosista mahtui myös mukaan. 

Vaikka kirja kuuluukin heppakirjasarjaan, ei tämän kirjan lukijalla tarvitse olla mitään tietoa hevosista tai välttämättä edes olla innokas hevosihminen, sillä mukaan mahtui paljon kaikkea muutakin kuin hevosia. 


Saariston suolaiset kyyneleet
KVALITI, 2014
Kansikuva: Laura Kunnas
s.117 e-kirja

torstai 11. helmikuuta 2021

Helena Waris: Jäänvartija

 

Majakkasaarella koettujen ongelmien jälkeen Thom ja Zemi ovat palanneet Maharin kuiluun jatkamaan elämäänsä. Thom saa kuitenkin vihiä suurista katastrofeista joita muilla mantereilla on tapahtunut. Onko mitään enää tehtävissä kun edes koneiden varassa elävät mantereet eivät tunnu pärjäävän. Thom ystävineen päättää lähteä selvittämään tilannetta asumattomaan ja lumiseen pohjoiseen.
"Pelkään konetta. Se on paljon älykkäämpi kuin sen rakentaneet ihmiset ikinä. Vaikka kone on rakennettu ihmisten parasta ajattelevaksi, lempeän filantrooppiseksi tekoälyksi, itsekkäät ja typerät käyttäjät ovat muokanneet ohjelmistoja niin paljon, että alkuperäinen toiminta-ajatus on väistämättä korruptoitunut."
Jäänvartija on konetrilogian viimeinen osa.
Jäänvartija palaa taas Zemin ja Thomin seikkailujen pariin. Napakka, lyhyt dystopiatrilogia saa päätöksen. Uutta asiaa tulee kuitenkin vielä paljon ja lukijoille esitellään vielä täysin uudenlainen ympäristö kuilujen, majakkasaaren ja aavikoituneiden mantereiden seuraksi.

Kirjassa käydään kamppailua konevastaisten ja konemyönteisten välillä. Tosin niiden raja alkaa olla hyvin hämärä. Pieniä viitteitä tähän saatiin jo toisessa osassa. Kirjassa ei varsinaisesti suosita kumpaakaan puolta, joten lukijalle annetaan itselleen tilaisuus olla kummalla puolella vaan. Paljon toimintaa ja jännitystä saadaan kuitenkin aikaiseksi, vaikka yhteisymmärrystä voidaan jo havaita.

Konetrilogia on mukavan napakka ja se on tervetullutta vaihtelua kaikille niille sarjoille, jossa jokainen yksityiskohta selitetään. Tällaiselle napakammalle helposti lähestyttävälle trilogialle löytyy varmasti lukijansa. Minäkin pidin tästä sarjasta, mutta silti jäin hieman kaipaamaan enemmän selittelyä, hieman lisää ratkaisuja. Kokonaisuus oli toimiva, lukijalle monia paikkoja ja olosuhteita esittelevä, vauhdikas tarina.



Jäänvartija
Otava, 2019
Päällys: Sami Saramäki
s.139

tiistai 9. helmikuuta 2021

Pirjo Toivanen: Pyhä paha perhe


Mirja on näyttelijä Helsingin Kaupunginteatterissa. Erään ensi-illan kynnyksellä häneltä lohkeaa hammas ja pakollinen hammaslääkärikäynti on edessä. Onnekseen hän tutustuu lääkärissä ihastuttavaan Juhaan, joka iskee silmänsä Mirjaan. Pian parilla on edessään jo reissuja ja muuta ihanaa. 
Ihanan arjen rikkoo perhedraama. Mirja alkaa selvittämään juuriaan, ja Juhalla on vaikeuksia yrityksessään. 
"Kolmosratikka kolistelee Pukevan ohi. Loppuunmyyntilaput roikkuvat paperoiduissa näyteikkunoissa, metrotyömaa ei ehtinyt pelastamaan tavarataloa. Suurin osa Kaisanniemenkadun liikkeistä on pimeinä, entinen pankkikonttori on muuttunut kaljabaariksi."s.15
Pyhä paha perhe sijoittuu 1990-luvulle. Kirjassa käsitellään monia aiheita, eikä tylsää hetkeä tule. Kieli on sujuvaa, ja juonikuviot yllättäviä, mutta uskottavia. Mirjan elämä ja perhesuhteet on kirjassa pääosassa, mutta tärkeän roolin saa myös koko maata koskevat talousvaikeudet, ja Juhan ongelmat yrityksessään. 

Pidin kirjan monipuolisuudesta. Se käsitteli niin montaa kiinnostavaa aihetta, mutta silti kaikki osat pysyivät hyvin kasassa, eikä aiheiden paljous tuntunut missään vaiheessa liialliselta, tai siltä, että joku asia jäisi muiden varjoon. Kirja on vauhdikasta luettavaa, sillä koko ajan tapahtuu, eikä lukemista malttaisi jättää. 

Hahmojen työstä ja arjesta kerrottiin mukavan paljon yksityiskohtia ja heihin olikin siksi helppo tutustua. Mirjan toiminta ärsytti moneen kertaan, enkä voi sanoa pitäneeni hänestä. Mirja elää kirjassa tunteikasta aikaa juuriaan etsien. Hänen tunteet ja ajatukset tuodaan esiin uskottavasti ja aidosti. Niin aidolta hahmo tuntuu muutenkin, että osa hänen ajatusmaailmasta ja toiminnastaan herätti näitä ärsyyntymisen tunteita.


Pyhä paha perhe
Stresa, 2017
Kannen kuva: Reijo Toivanen
Graafinen suunnittelu: Amalia Nyman
s.258
Arvostelukappale

perjantai 5. helmikuuta 2021

Micol Ostow: Riverdale -The Day Before

 

Itsenäisyyspäivä lähestyy. Tällä kertaa juhlapäivä tulee olemaan erilainen sillä normaalisti juhlaa yhdessä viettävät Jughead, Archie ja Betty eivät voi viettää aikaa yhdessä. Betty on Los Angelesissa harjoittelussa, ja Archie on rakastunut. Jughead on ihmeissään, sillä hänen elämänsä on muuttunut suuresti, eikä parhaalla ystävällä Archiella tunnu olevan aikaa. 

Riverdale on pieni kaupunki, jossa kaikki tuntevat toisensa, tai ainakin luulevat niin. Kaikilla tuntuu olevan paljon salaisuuksia. Osalla synkempiä kuin toisilla.

The Day Before on ensimmäinen Riverdale -romaani.
Olen ihan koukussa Netflixin Riverdaleen, joten olin riemuissani huomattuani, että aiheesta on kirjoitettu myös romaaneja. Riverdale kirjat kertovat tapahtumista, joita ei nähdä sarjassa. Riverdale -sarja alkaa itsenäisyyspäivästä (Fourt of July), kun tämä ensimmäinen kirja taas kertoo päivästä ennen juhlaa. 

Lukijalle paljastetaan päivän tapahtumat kaikkien päähenkilöiden näkökulmasta, eli Archien, Bettyn, Jugheadin ja Veronican. Kirjassa ei ole suuria juonipaljastuksia sarjaa ajatellen, mutta en jotenkin usko, että kirja myöskään antaa lukijalleen kovinkaan paljon, ellei sarjaa tunne, sillä kirjassa ei ole suuria juonikuvioita, vaan siinä esitellään yhden päivän tapahtumat, ja näiden neljän nuoren ajatuksia. Jotenkin en vain näe, että kirja herättelisi kovinkaan paljon ajatuksia tai tunteita lukijassa, jolle nämä hahmot eivät ole tuttuja. 

Minua sen sijaan kaikki kirjan asiat kiinnostivat, sillä pääsin esimerkiksi kuulemaan tarkemmin Veronivan viimeisistä hetkistä Los Angelesin It -tyttönä, Archien sopimattomasta rakkaustarinasta ja Jugheadin tuntemuksista vaikeaa tilannettaan kohtaan. Lisäksi Bettyllä oli aivan omat salapoliisitutkimuksensa käynnissä harjoittelupaikassaan.

Jugheadin ja Archien tarinat eivät olleet erityisen yllättäviä, sillä molempien kirjassa esiteltäviä ongelmia käsitellään myös sarjassa, mutta Veronica ja Betty tuovatkin sitten enemmän kiinnostavia uusia juttuja Riverdalen ystävillle.

Pieniä vilahduksia näytetään myös muiden kaupunkilaisten elämästä, sillä jokaisen luvun lopussa on pieniä tekstiviestiketjuja, ja muita ykistyiskohtia. 

The Day Before on melko lyhyt ja helppolukuinen nuortenkirja. Se ei tarjoa mitään suurta tai mullistavaa, mutta on kiinnostava ainakin faneille ja muutenkin mukavan rentoa luettavaa. Toimii omalla kohdallani myös hyvänä tapana treenata englanniksi lukemista ja kartuttaa sanavarastoa.


Riverdale -The Day Before
Scholastic Inc., 2019
Cover art: David Curtis
Cover design: Heather Daugherty
s.271