keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Wexi Korhonen: Kiusaksi kuiskattu murha


Rikas tamperelaisjohtaja murhataan ja alkoholisti rikoskonstaapeli Kari Salo määrätään tutkimusryhmään. Salo on vaikeassa tilanteessa. Seuraavasta juopottelusta hän siirtyisi ennenaikaiselle eläkkeelle poliisinvirastaan. Rikoksen selvittelyn alku on kankeaa krapulaiselle miehelle, mutta pikkuhiljaa Salo saa otteen rikoksesta, mikä ärsyttää suunnattomasti hänen kollegaansa Pollaria, joka haluaisi selvittää rikoksen itse ja saada loistavan maineen työssään.
Kiusaksi kuiskattu murha on ensimmäinen Korhosen dekkari, jossa pääosassa seikkailee Kari Salo. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Tampereelle.


Pidän tämän kirjan niemestä todella paljon. Mietin usein kirjojen nimiä ennen lukemista, vaikka merkitys yleensä selviääkin vasta lukiessa. On mielenkiintoista miettiä miten kirjan nimeksi on valittu juuri se mikä se on.
En ole ennen lukenut Wexi Korhosta, kuin jostakin rikos novellikokoelmasta, eikä se silloin jäänyt mieleen erityisemmin. Nyt kuitenkin päädyin lukemaan tämän, että saisin taas täysin uudenlaisen kirjailija kokemuksen.
Olihan tämä hyvin erintyylinen kirja. Varsinkin kirjan "sankari" konstaapeli Salo, jolla elämässä asiat menee aika huonosti. Hän on alkoholisti ja töistä uhataan ennenaikaisella eläkkeellä. Hän oli myös luonteeltaan hieman ahdistava, mielestäni päällekäyvä, mutta varsin mielenkiintoinen. Muihin kirjan henkilöihin kuuluu Salon työkollegat joista monen kanssa Salolla ei mene hyvin. Tietysti myös epäillyt kuuluvat vahvasti kirjaan. Epäiltyjä olikin melkoinen määrä, joten arvailtavaa riitti. Välillä oli jopa hieman vaikea pysyä kärryillä kuka oli mistäkin suvusta, mutta kyllä se siitä aika nopeasti selkeni.
Luvut kirjassa olivat aika pitkiä ja yhteen lukuun mahtoi monta tapahtumaa. Juoni oli vauhdikas ja uudenlaisia tapahtumia tuli kuvioihin koko ajan. Tylsäksi aika ei siis tätä kirjaa lukiessa käynyt, ja oli mukava lukukokemus. Plussaa kirjalle erilaisesta päähahmosta.


Kiusaksi kuiskattu murha
Gummerus, 1999
s.366
Kannen suunnittelu: Pirjo Toroskainen

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Merja Jalo ja Marvi Jalo: Jesse fanikoira


Jesse fanikoira on viidestoista osa Merja ja Marvi Jalon kirjoittamassa Jesse-sarjassa.
Jenna ja Hannele pääsevät dogsittereiksi Munkkirinteiden mukana Ahvenanmaalle. Jesse koira pääsee toki Jennan mukaan, pitämään tyttöjen vahdittavalle Muru koiralle seuraa.
Elsa Munkkirinteellä on selvä tarkoitus matkalle. Hän haluaa tavata kuuluisan amerikkalaisen näyttelijähurmuri Mark Stevensin.
Stevensin tapaaminen osoittautuukin vaikeaksi tehtäväksi, kun hotellista ei anneta minkäänlaisia tietoja piilossa pysyvästä kuuluisuudesta. Tästä suivaantuneena Elsa päättää selvittää itse salapoliisin lailla Svevensin olinpaikan.
Matkaan mahtuu monia vauhdikkaita tilanteita.

Jesse-sarja oli pikkutyttönä lempi luettavaani ja vaikka nämä eivät enää oikein jaksa innostaa luen niitä sillointällöin mielenkiinnosta miten vanha lempisarjani jatkuu.
Nuorempana nämä olivat oikein hauskoja ja todella mielenkiintoisia kirjoja varsinkin kun olen aina pitänyt koirista hirmuisesti. Suosittelen siis nuorempia lukemaan tai miksei vanhempiakin onhan tämä hyvää vaihtelua kaikkien murhatutkimuksien keskellä. :D Minäkin tämän luin varsinaisen kirjani ohella, eikä siihen kauaa mene, kun teksti on suurta ja kirja lyhyt.
En voi kirjaa kuitenkaan tuomita huonoksi, koska sitä se ei ole. Olen vaan hieman väärään lukijakuntaan kuuluva nykyään. Tässä osassa ei Cici koira ollut seikkailuissa mukana oikeastaan ollenkaan, mikä on hieman harmillista, kun Cici on kuitenkin mielestäni yksi sarjan hauskimmista hahmoista.


Jesse fanikoira
WSOY, 2011
s.160
Etukannen kuva: G.K. & Vikki Hart/Getty Images

lauantai 26. tammikuuta 2013

Merja Jalo: Epäonnen leiri


Epäonnen leiri kuuluu Merja Jalon Nummelan ponitalli -sarjaan.
Nummelan ponitallilaiset lähtevät Huvisaarelle viettämään ratsastusleiriä. Odotukset ovat korkealla kaikkea hauskuutta ajatellessa. Päkä (Päivi Kiiski) odottaa innolla löytävänsä aarrelaiva Wind Maryn, jonka hylky varmasti on jossakin ratsastusleirin lähettyvillä.
Hauskuus loppuu kuitenkin lyhyeen, kun osa leiriläisistä ja saaren asukkaista sairastuu mystisesti. Ennen kuin leiriläiset huomaavatkaan ovat he jo keskellä vaarallisia tapahtumia ja rikoksen selvittämistä.

Nummelan ponitalli on kirjasarja, joka nimensä mukaisesti sijoittuu Pentti ja Jenni Nummelan omistavalle Nummelan ponitallille. Sarjan päähenkilö on Kikka, mutta myös muut ponitallilaiset kuuluvat tiiviisti joukkoon.

Luin pitkästä aikaan pikkuveljelle ja tälläkertaa päädyimme lukemaan Nummelan ponitallia. Nämä kirjat sopivatkin mielestäni nuoremmille lukijoille. Aikaisemmin kun olen Nummelaa pikkuveljelle lukenut, hän on tykännyt paljon, mutta tämä kirja ei hirveämmin kiinnostanut, sillä uusimmissa osissa lempihahmomme Pena (Pentti Nummela) on huomattavasti hauskempi, kuin tässä kirjassa. Kirjasta katosi heti suurin osa hauskuudesta ja mielenkiintoisuudesta Penan vakavamielisyyden takia. Uudemmissa kirjoissa on muutenkin todella hauskoja uusia hahmoja joita tässä ei vielä ollut.
Kirja etenee todella nopeasti ilman suuria pulinoita ja hidasteluja, mutta eipä siinä paljoa luettavaakaan ollut.


Epäonnen leiri
WSOY, 2002
s.102
Graafinen suunnittelu: Kirsikka Mänty
Kuvat: Fennopress ja WSOY:n kuva-arkisto

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Reijo Mäki: Vares -Mullan maku


Autokolarissa menehtyneen nelikymppisen perheenäidin järkyttynyt leski palkkaa yksityisetsivä Jussi Vareksen tutkimaan millaisen naisen kanssa hän olikaan ollut naimisissa. Vainajalla oli kuollessaan yllään aikuisten leikkeihin sopiva asustus, sekä runsaasti alkoholia ja ecstasya veressään. Nämä eivät kuitenkaan tunnu sopivan missään määrin tunnollisen pankkivirkailijan elämänkuvaan.
Tutkimuksien edetessä Jussi Vares alkaa hahmottaa naisen kuolemaan liittyvää suurta ja rahakasta kuviota, johon on sekaantunut muutama tunnetumpikin henkilö.
Töiden ohella Vareksella on hieman ongelmia naisten kanssa ja hyvän ystävän novellikirjailija Luusalmen suunnalta kuuluu hieman suurempaa sulattelua vaativa tieto.

Koulun ohella lueskelin tällä kertaa Mullan maun. Tämä oli viides Vares -kirja jonka luin. Luen näitä hyvin satunnaisessa järjestyksessä, eli mikä milloinkin houkuttelee. En ole huomannut että se häiritsisi asioissa mukana pysymistä, vaikka henkilöt ovatkin samoja, ja kirjassa saatetaan viitata johonkin aikaisempaan teokseen.
Vares kirjat sijoittuvat suurimmaksi osaksi Turkuun, vaikka välillä ajellaankin muihinkin kaupunkeihin. Tyyli on hyvin rentoa. Yksityisetsivän työn ohella vietetään monet illat baareissa tuttujen ystävien novellikirjailija Luusalmen ja pastori Alasen kanssa. Vares on siis luenteeltaan renttumainen, mutta elämäntyylistään huolimatta työt tulee tehtyä yleensä hyvällä menestyksellä.
Mielestäni Reijo Mäen Vares -kirjat ovat ihan hyvää luettavaa, mutta ne ovat tasoltaan hyvinkin erilaisia. Itse pidän enemmän uudemmista Vareksista. Niissä tyyli vaan on paljon hauskempaa, ja ne ovat mielestäni paljon paremmin kirjoitettuja. Mullan maku sijoittuu siihen keskivaiheille. Olen lukenut parempia, mutta myös huomattavasti huonompia Vareksia kuin tämä.
Näissä kirjoissa jää yleensä monia asioita hieman epäselviksi, joten lukija voi sitten itse päätellä lisää. Mullan maussa kuitenkin mielestäni muutama asia, kuten vainajan vaatetus ja hänen asunnostaan löytynyt omituinen sisustus olisivat voineet selvitä hieman paremmin, koska se ei herättänyt minussa minkäänlaista ahaa elämystä, että näinhän tämä onkin mennyt. Voi tietysti olla, että jos en olisi lukenut tätä kirjaa niin pienissä osissa vaan olisin ehtinyt lukemaan enemmän kerrallaan ja keskittymään täysin olisin hoksannut sieltä haluamiani vastauksia. Parasta tässä kirjassa mielestäni oli koko loppukuvio, se miten yksi pieni asia aiheutti suuren ketjureaktion.


Mullan maku
Otava, 2000
s.416
Kannen kuva: Georg Laurin

tiistai 1. tammikuuta 2013

Charlaine Harris: Veren perintö


Veren perintö on kuudes Sookie Stackhouse -romaani.
Sookien vampyyriserkku Hadley on kuollut lopullisesti. Hän on testamentannut koko omaisuutensa Sookielle, jonka on lähdettävä New Orleansiin tyhjentämään tämän asuntoa. Asunnosta löytyy ikävä yllätys, joka tuottaa Sookielle ja Hadleyn entiselle vuokraemännälle noita Amelielle suuria ongelmia.
Sookie alkaa selvittämään sotkua Amelien avustuksella, sillä myös vampyyrikungatar haluaa selvyyttä entisen rakastettunsa viimeisistä päivistä.
Sookiella on ongelmanaan myös häntä ja hänen tapailemaansa ihmistiikeri Quinnia varjostavat ihmisudet, sekä vampyyri Billin tekemä sydämmen murskaava paljastus. Sookie kuulee myös odottamattoman paljastuksen sukujuuristaan.

Veren perintö oli täynnä kaikenmaailman örkkimörkkejä niin kuin sarjan aikaisemmatkin osat. Vampyyrejä, ihmissusia, kaksiluontoisia, demoneja, noitia ja mitähän vielä. Eihän Sookie itsekkään ole ihan tavallinen telepaattikykynsä kanssa ja Veren perinnössä selviää muutakin kiinnostavaa hänestä, mistä luultavasti kerrotaan seuraavassa osassa enemmän.

Itse kun en ole sarjaa televisiosta seurannut niin kaikki kirjojen tapahtumat tulee täytenä yllätyksenä. Pimeät talvi illat sopivat mielestäni täydellisesti tälläisen kirjan lukemiseen, jossa pimeän olennot hiipivät ympäriinsä. Vauhtia kirjassa riitti alusta loppuun. Ruumiita löytyi tuttuun tapaan vähän joka nurkasta ja Sookie kestää ne aina yhtä mitäänsanomattomasti. Olin todella iloinen uusista kasvoista kirjassa, kuten noita Amaliesta jonka käsitän hieman höpsöksi touhottajaksi ja edellellisestä kirjasta tuttu Quinn, joka mielestäni on hyvin mielenkiintoinen hahmo.
Tutut vampyyrimiehet Bill ja Eric jäivät melko pieneen rooliin, vaikka Billin tunnustus olikin merkittävä tapahtuma. Minut on näissä kirjoissa yllättänyt se ettei Sookie seurustelekaan koko sarjaa Billin kanssa, niin kuin kuvittelin ennen sarjan aloittamista. Kuitenkin todella vauhdikasta ja viihdyttävää luettavaa, joten sarjan lukeminen jatkuu edelleen pikkuhiljaa.
Katsso myös Verta sakeampaa.

Veren perintö (Definitely Dead, 2007)
Gummerus, 2011
suom.Sari Kumpulainen
s.384