keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Cecelia Ahern: Valintojen vuosi


Jasmine käyttää lähes kaiken aikansa töihin. Vähäisellä vapaa-ajallaan hän tapaa siskoaan. Yllättäen Jasmine irtisanotaan ja hänellä on valtavasti vapaa-aikaa eikä hän tiedä mitä sillä tekisi. Töihin hän ei saa palata kokonaiseen vuoteen. Jasminella on aikaa tarkkailla ympärilleen ja harmikseen hän joutuu nyt näkemään myös enemmän naapurinsa toilailuja. Naapurina hänellä asuu kuuluisa radiojuontaja Matt, jota Jasmine vihaa syvästi.
Pikkuhiljaa Jasmine huomaa vuoden etenevän ja asioiden muuttuvan. Hän huomaa, että jopa hänen omassa käytöksessään olisi parannettavaa. Kaikkein yllättävin muutos kuitenkin on ystävyys Mattin kanssa.

Valintojen vuosi ei heti alussa temmannut minua mukaansa. Jasmine tuntui kaukaiselta ja jotenkin ärsyttävältä hahmolta. Vaikutelma oli kylmä ja välinpitämätön. Kirjan kerronta oli myös alkuun kummallinen. Jasmine toimii kertojana, hän puhuu muista henkilöistä hän muodossa, mutta Mattin kohdalla hän tekee poikkeuksen ja sinuttelee tätä läpi kirjan, kuin kertoisi tarinaa hänelle.

Alun jälkeen pääsin kuitenkin minäkin mukaan kirjan maailmaan ja aloin pitää siitä. Loppu etenikin sitten mukavissa tunnelmissa, kun Jasmineen tuli miellyttävämpiä piirteitä. Sisaresta välittäminen, puutarhanhoito ja asioista kiinnostuminen tekivät kirjasta houkuttelevaa luettavaa, eikä mikään enää kirjassa ärsyttänyt.
Ahern osaa totisesti kertoa aiheesta, kuin aiheesta. Tällä kertaa hän perehdytti minut puutarhanhoidon maailmaan ja kuvaili myös upeasti Downin oireyhtymää.

Toki kirjasta löytyy myös tulinen ja ongelmallinen romanssi kiemuroineen, mutta tällä kertaa se ei ollut erityisen yllättävä, eikä edes kiinnostava. Muut asiat vievätkin minun huomioni näissä Ahernin kirjoissa.


Valintojen vuosi, (The Year I Met You, 2014)
Gummerus, 2015
Suom. Terhi Leskinen
Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti
s. 426

perjantai 25. tammikuuta 2019

William Golding: Kärpästen herra


Englantilaisia koulupoikia kuljettanut lentokone ammutaan alas toisen maailmansodan aikaan. Pojat pelastautuvat Tyynenmeren saarelle ja huomaavat pienen tutkailun jälkeen saaren autioksi. Pojat ovat iältään 6-12 -vuotiaita ja heidän on pärjättävä keskenään, sillä yhtään aikuista ei nyt ole paikalla.
Pojat valitsevat itselleen johtajan ja alkavat tekemään päätöksiä tulevien päivien varalle. Pääasia on, että merkkituli pysyy yllä, sillä muuten heitä ei ikinä löydetä.
Pojilla on aluksi hauskaa. Saarella olo on seikkailu. Pian asiat kääntyvät huonompaan suuntaan ja pojille tulee erimielisyyksiä. Kaikki eivät ole enää tyytyväisiä johtajaan ja leiri jakaantuu kahtia. Sivistyneet pojat eivät voi estää kummallisia tuntemuksia syntymästä. Kuinka huumaannuttavaa onkaan tappaa eläimiä syödäkseen ja uhmata metsässä vaanivaa petoa, joka pelottelee pienempiä.

Kärpästen herran miljöö on kaunis ja kuuma autiosaari, jossa eläminen ei ole mahdotonta. Pojilla on lämpöä, puhdasta vettä, ja hedelmiä aivan käden ulottuvilla. Saarelle joutuneet pojat ovat kuitenkin sen ikäisiä ja oloisia, ettei rauhassa avun odottelusta tule mitään. Nuorimmat pojista näkevät joka yö kauheita painajaisia, eivätkä osaa keskittyä työhön ja muiden auttamiseen muutamaa minuuttia pidempään. Isommat pojat eivät taas erityisemmin välitä pienemmistä pojista, vaan jättävät nämä yleensä omien leikkiensä pariin. Sitten pojat kehittävät mielessään pedon, joka uhkaa heitä kaikkia ja lopulta vanhempien poikien keskuudessa syntyy hirvittäviä johtajuus kiistoja, jotka johtavat karmaiseviin tilanteisiin.

Kirja ei siis missään tapauksessa ole iloinen ja kevyt aiheeltaan. Pikkupoikien yksinäisyys ilman vanhempien turvaa ja poikien välinen kiusaaminen on koko ajan läsnä. Sen lisäksi kirjassa on muutama karmaiseva eläimen ja ihmisen kuolema. Kaikki kuolemat tuntuvat muuten tapahtuvan heikommille ja fyysisesti sairaille. En tiedä miksi kirjailija päätyi tällaiseen ratkaisuun, mutta näin joka tapauksessa on.

Odotin Kärpästen herran olevan todella raaka ja hurja ja sitä se myös oli, mutta ei se mitenkään järkyttänyt. Nykyään, kun monissa nuorille suunnatuissa kirjoissa on nuoria hahmoja kamalissa tilanteissa. Jossakin vaiheessa kirjaa jumitettiin muutenkin aika kauan merkkitulesta ja pedosta puhuen, ilman sen kummenpia tapahtumia. Tämä ei siis ollut edes erityisen vauhdikas tai tapahtumien täyteinen. Kärpästen herra on kuitenkin ajatuksia herättävä ja helppolukuinen klassikko, joka kannattaa lukea, jos pitää karummista nuortenkirjoista, eikä kiusaamisen ja kauheuksien kokoaikainen läsnäolo haittaa.


Kärpästen herra, (Lord of the Flies, 1954)
Otava, 1960
Suom. Juhani Perkki
s. 264

maanantai 21. tammikuuta 2019

Mari Jungstedt: Toiset kasvot


Gotlannissa heräillään uuteen turistikauteen, kun pienestä Ljugarnin kylästä löydetään kesämökillään surmattu Henrik Dahlman. Media on heti kiinnostunut tapauksesta, sillä Dahlman on kuuluisa taiteilija ja kaiken lisäksi tekotapa on vähintäänkin kiinnostava. Ruumis löydetään alasti ja sidottuna sängystä. Anders Knutas kollegoineen yrittää selvittää tapausta, mutta kauhukseen he saavat toisen lähes samanlaisen tapauksen tutkittavakseen. Onko liikkeellä sarjamurhaaja?

Toiset kasvot on kolmastoista osa Jungstedtin Gotlanti -sarjasta.
Kirjassa pyöritellään jälleen rikoksien ohella runsaasti Knutaksen henkilökohtaista elämää. Välillä tutkimukset tuntuvatkin hänen kohdallaan jäävän kaiken muun jalkoihin ja loppuratkaisu saapuu ilman sen kummempia tutkimuksia ja poliisityötäkin. Tällä kertaa Knutaksen keksimä ratkaisu tuntui tulevan liian helposti. Minä en ainakaan nähnyt yhtäkään syytä, miksi hän edes etsi sellaisia tietoja, mitä kautta hän keksi syyllisen. Noh en minä toki olekaan poliisi.

Murhaajan näkökulma kirjaan oli tällä kertaa myöskin omasta mielestäni kummallinen. En saanut otetta siitä mitä varten hän päätyi murhaajaksi. Tai varsinkaan sellaiseksi murhaajaksi, joksi hän päätyi. Menneiden muistelu tuntuikin siksi irralliselta tarinalta, joka ei periaattessa edes liity mihinkään.

Mutta, mutta...Nautin silti tämän kirjan lukemisesta. Maisemat, tunnelma ja sujuva kerronta pitävät otteessaan ja murhaajaa saa jännittää loppuun asti. Kaikkein kiinnostavinta on kuitenkin arkinen kerronta hahmojen elämästä. Johan ja Emmakin palasivat taas tähän kirjaan, vaikka viimeisessä heitä ei näkynyt. Toki Johanin ei tarvitsisi ihan jokaiseen murhatutkimukseen päästä mukaan niin konkreettisesti, mutta mitäpä tuosta. Ihan kelvollinen dekkari jälleen, vaikka sarja onkin edennyt pitkälle.

Lue myös: Kesän kylmyydessäMeren hiljaisuudessaSaaren varjoissaMuurien kätköissäAamun hämärissäKevään kalpeudessaHiljaisuuden hintaVaarallinen leikkiNeljäs uhriViimeinen näytösJoka yksin kulkee ja Kullan kallis.


Toiset kasvot, (Det andra ansiktet, 2016)
Otava, 2017
Suom. Emmi Jäkkö
s. 365

maanantai 14. tammikuuta 2019

Kaarina Griffiths: Punainen piru ja musta enkeli


Heli on kesätöissä vanhainkoti Onnelassa. Onnela on ihana huvila maalaismaisemissa. Vanhuksista välitetään ja heidän toiveitaan yritetään toteuttaa. Juhannuksen aikoihin Onnelassa alkaa tapahtua kummia, mutta tapaukset tuntuvat alkuun niin pieniltä, etteivät työntekijät halua kertoa asiasta poliiseille. Kaikelle on varmasti ihan looginen selitys, vaikka kaikki eivät sitä usko. Alkaa kiertää huhu mustasta enkelistä, joka haluaa pahaa. Pian asiat mutkistuvat niin pahasti, että poliiseihin on viimein otettava yhteyttä. Mitä Onnelassa oikein on meneillään?

Sain eräänä päivänä sähköpostiini Punaisen pirun ja mustan enkelin. Kirjan kansi oli niin houkuttelevan pelottava ja milenkiintoinen, että aloin lukea kirjaa, sen enempää sen aiheeseen tutustumatta. Ehkä olisi kannattanut hieman tutustua tarkemmin, sillä en ihan saanut sitä mitä odotin kannen ja nimen perusteella. Odotin nimittäin jotakin yliluonnollista kauhutarinaa, mutta dekkarihan kansien välistä paljastuikin.

Kirjassa on painava aihe, (Puna-armeijan hyökkäykset Saksaan) mutta se on silti tyyliltään kevyt ja nopea, sillä loppujenlopuksi aiheesta puhutaan kirjassa vähän ja leppoisat kesäiset teemat vievät voiton. Suomen kesä on kuuma ja vanhainkodissa juhlitaan juhannusta. Tulevaa kesää silmällä pitäen voisin suositellakin tätä kirjaa kesäkirjaksi, jos kaipaa kevyttä dekkaria, jossa on runsaasti dialogeja.

Kirjassa vallitsee rento ja humoristinen tunnelma, vaikka Onnelassa tapahtuukin kaikenlaista ikävää. Työntekijät tuntuvat olevan asukkaiden kavereita ja alkoholia uppoaa työntekijöiden kurkkuihin vaikka seuravaana aamuna olisi oltava työkunnossa. Eipä itse asukkaatkaan ole mitään puhtoisia mummeleita, vaan riitoja, kannabista, uhkapelejä ja suhteita tuntuu löytyvän vähän jokaisesta huoneesta. Kaikilla tuntuukin olevan omat salaisuutensa.


Punainen piru ja musta enkeli
Taika Tales, 2018
s.263
Kirja saatu kustantajalta

torstai 10. tammikuuta 2019

Ruth Ware: Rouva Westaway on kuollut


Harriet Westaway on rahapulassa, ja se tuottaa ongelmia ihmisten kanssa, joiden kanssa haluaisi pysyä hyvissä väleissä oman terveytensä vuoksi. Yhtenä päivänä Harriet saa kirjeen, jossa kerrotaan hänen saavan perintöä kuolleelta isoäidiltään. Uutinen on toki mahtava ja auttaisi Harrietia monessa elämän vastoinkäymisessä, mutta siinä on pieni ongelma. kirje ei selvästikään ole tarkoitettu hänellä. Harriet on epätoivoinen, eikä kirjeen tuomaa mahdollisuutta ole helppo olla käyttämättä. Niimpä Harriet lähtee matkaan tapaamaan perhettä, aikeenaan huijata osa perinnöstä itselleen.
Harrietin päästessä perille hän huomaa tehtävän olevan vaikea. Perheellä tuntuu olevan salaisuuksia, joita he eivät aio päästää päivänvaloon.

Rouva Westaway on kuollut on tunnelmaltaan sateinen, sumuinen ja kaikenkaikkiaan aika synkkä. Eli juuri sellainen, että minä pidän. Jotenkin minun on niin paljon helpompi solahtaa kirjan maailmaan, kun kokoajan sataa ja on synkkää, kuin jos kirjassa oltaisiin aurinkorannalla paistattelemassa. Kun tähän sitten vielä lisätään synkkiä salaisuuksia, hurjaa draamaa ja ripaus mystiikkaa, mikä tällä kertaa ilmeni tarot -korttien kautta, on kirjassa oltava jotain hyvää.

Kirjan juoni eteni tunnelmoiden ja lukijan on helppo kuvitella kolea kivitalo ja sen kylmät lattiat jalkojensa alle. Parasta tässä kirjassa olikin tunnelma. Minulle tuli tästä kirjasta hiukan mieleen Daphne du Maurierin Rebekka. Tunnelma oli aika saman tyylistä teehetkineen ja salaisuuksineen.

Juoni pysyy mielenkiintoisena ja jännittävänä, vaikka välillä luulin arvanneeni kaikki salaisuudet niin helposti, että melkein harmitti, mutta enhän minä mitään arvannut... Kaikki ratkaisut tulivat yllätyksenä ja Ware oli vain onnistunut huijaamaan minua hyvin. Kaikki hahmot olivat tosin niin epäilyttäviä, että heistä kaikista olisi voinut uskoa mitä hyvänsä.


Rouva Westaway on kuollut, (The Death of Mrs Westaway, 2018)
Otava, 2018
Suom. Antti Saarilahti
s. 399

maanantai 7. tammikuuta 2019

Jay Asher: Kolmetoista syytä


Clay Jensen saapuu koulusta kotiin ja löytää kotioveltaan kenkälaatikollisen kasetteja. Hän alkaa kuunnella ensimmäistä numeroiduista kaseteista ja kuulee kauhukseen itsemurhan tehneen Hannah Bakerin äänen. Hannah kertoo äänittäneensä kaseteille kolmetoista syytä, jotka johtivat hänen itsemurhaansa. Jokaisella kasetin puoliskolla esitellään henkilö, joka ajattelematta tekojaan on saanut Hannahin olon huonommaksi ja huonommaksi. Jokainen kasetilla esiintyvistä henkilöistä saa kasetit vuorollaan kuunneltavaksi. Clay odottaa kauhulla missä kohtaa äänitteitä on hänen vuoronsa. Mitä hän on muka voinut tehdä? Hänhän piti Hannahista.

Kolmetoista syytä on kirja, jossa on tärkeä aihe. Se kertoo nuoresta, jonka elämässä vastoinkäymiset kasaantuvat ja valtaavat lopulta koko hänen elämänsä, niin että hänestä ainoa mahdollisuus on tappaa itsensä. Kirja saa ehkä muutaman lukijan ajattelemaan käytöstään ja sitä kuinka pahalta toisesta voi tuntua vitsiksi tai huolettomaksi tempaukseksi tarkoitettu kommentti tai teko.

Kirja koostuu suurimmaksi osaksi Hannahin äänittämistä kaseteista, mutta niiden välillä kerrotaan Clayn kulkemisesta ja pohdinnoista. Hannahin puhe on kirjoitettu kirjaan kursivoidusti ja Clayn ajatukset ja teot normaalilla fontilla, mutta ärsyttävästi en välillä huomannut lainkaan tekstityylin vaihtumista ja Clayn pohdinnat sulautuivat Hannahin äänitteisiin, kunnes aloin pohtia, että mitähän ihmettä. Sitten oli taas palattava takaisin päin vain huomatakseen, että oli lukenutkin välillä Clayn ajatuksia, eikä Hannahin.

Kolmetoista syytä on kirjoittetu sujuvasti ja tarina etenee mukavan nopeasti. Odotin kirjalta kuitenkin enemmän. Ehkä jotenkin järisyttävämpää tarinaa. Hannahin surut ja ongelmat olivat hänen ja niihin oli vaikea samaistua, mutta lopulta kokonaisuus oli kuitenkin hyvä ja Hannah yritti parhaansa mukaan selittää kaikkien kasetille päätymisen syyt. Eikä tätä kirjaa oikein voi arvostella sillä periaattella, että onko syyt uskottavat vai eivät, sillä jokaisella meillä varmasti on omat rajansa kuinka paljon kestää ja mitä. Välillä vaan kävi mielessä etenkin loppua kohden mennessä, että kirjassa olisi monta muuta hahmoa, jotka kokivat kamalia asioita ja saattaisivat haluta pian tehdä itsemurhan jopa suuremmilla syillä, kuin Hannah.

Omaa lukukokemustani hieman latisti tieto siitä, että Hannah joka tapauksessa oli jo tehnyt itsemurhan ja lukija tiesi asian alusta asti. Kirjassa ei siis ole odotettavissa yllättävää loppua tai edes pientä toivon pilkahdusta siitä, että Hannah saisi asiansa kuntoon.


Kolmetoista syytä, (13 Reasons Why, 2007)
Otava, 2014
Suom. Annika Eräpuro
s. 252

keskiviikko 2. tammikuuta 2019

John Grisham: Joulua pakoon


Luther ja Nora Krankin 23-vuotias tytär lähtee avustustyöhön Peruun vuodeksi. Tytär lähtee juuri ennen joulua ja Krankin perheessä pohditaan joulua ilman tytärtä. Luther ja Nora ovat samaa mieltä siitä, että joulusta tulee kummallinen. Onneksi Lutherilla on loistava idea. Hehän voisivat lähteä joulua pakoon hohdokkaalle risteilylle. He voisivat välttää pakolliset jouluaskareet ja säästää sievoisen summan rahaa samalla. Hetken pariskunnan on käytävä keskustelua, sillä perinteet on vaikea noin vain sivuuttaa, mutta lopulta he pääsevät yhteisymmärrykseen ja matka varataan.

Joulua pakoon on ihan hauska kirja luettavaksi näin joulun jälkeen. Sitä lukiessa voi hiljaa päässään pohtia, kuinka paljon tulikaan kulutettua rahaa, ostiko turhaa ruokaa, jota kukaan ei syönyt ja mitä kaikkea sitä tuli tehtyä, vain perinteiden takia.

Joulua pakoon kuvailee hieman liioitellun tarinan joulustressistä ja kaikesta siihen liittyvästä pakollisesta toiminnasta. Kohteeksi päätyvät ainakin jouluostokset, lahjat, kortit, koristeet ja jokavuotiset perinteet. Toki joillekin joulu voi olla juurikin tälläinen pakollinen tapahtuma kaikkine ärsyttävine perinteineen, mutta heille suosittelenkin rentoutumista. Itse nautin joulusta paljon, eikä näin ollen kirjan hahmoihin samaistuminen onnistunut. Kirjan hahmot olivat muutenkin hieman erikoisia, sillä he tekivät kaikista pienistäkin asioista valtavan numeron.

 Joulua pakoon on kuitenkin hauska ja erilainen joulutarina, vaikka se tuntuukin hyvin liioitellulta. Kirja on lyhyt, eikä siinä ehditä käsitellä muuta, kuin tämä yksi pieni joulu kommeluksineen, mutta niitä kommelluksia onkin sitten aika paljon.


Joulua pakoon, (Skipping Christmas, 2001)
WSOY, 2002
Suom. Hilkka Pekkanen
Päällyksen kuva: Andrew Davidson
s. 180

Vuosikatsaus 2018


Noniin, taas yksi vuosi takana ja paljonhan sitä taas tuli luettua erilaisia kirjoja. Vuosi 2018 oli blogissani kirjamäärältään paras, sillä kirjoja blogiin päätyi huimat 96, mikä on iso luku aiempiin vuosiin verrattuna.

Kovin ihmellisiä suunnitelmia minulla ei viime vuodelle ollut. Osallistuin hyllynlämmittäjä -haasteeseen, jonka ihmeekseni sain kokonaan suoritettua, eli luin kaikki valitsemani 12 kirjaa, jotka syystä tai toisesta olivat hyllyä päätyneet pidemmäksi aikaa lämmittämään. Valitsemieni kirjojen joukosta löytyi oikeita helmiä, mutta myös muutama ei niin upea kirja.

Vuoden 2017 vuosikatsauksessa totesin, etten tuona vuonna ollut juurikaan lukenut dekkareita. Se asia korjautui vuonna 2018 ja pidin jopa oman pienen dekkariviikonkin. Suurin osa lukemistani kirjoista oli naiskirjailijoiden kirjoittamia. En mieti sellaisia asioita lainkaan kirjaan tarttuessani, enkä edes sitä onko kirja suomalainen vai ei, mutta tänä vuonna huimat 64 lukemistani kirjoista oli naisen kirjoittamia ja 50 suomalaista kirjallisuutta.

Olen oikein tyytyväinen menneeseen lukuvuoteen ja toivon yhtä mahtavaa vuotta myös tästä alkaneesta, myös teille kaikille lukijoille.

Tässäpä vielä oma kirjasuosikkini jokaiselta kuulta. Heinä ja elokuulta valitsin kaksi, kun en osannut päättää.

Tammikuu -Eve Hietamies: Hammaskeiju
Helmikuu -Väinö Linna: Täällä pohjan tähden alla
Maaliskuu -Daphne du Maurier: Rebekka
Huhtikuu -Eowyn Ivey: Lumilapsi
Toukokuu -J.K.Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari
Kesäkuu -Tove Jansson: Kesäkirja
Heinäkuu -Tove Jansson: Muumipapan urotyöt/Jaana Ala-Huissi & Mervi Heikkilä: Verikuu ja muita outoja tarinoita
Elokuu -Richard Brautigan: Kartanon peto/Jean-Paul Didierlaurent: Lukija aamujunassa
Syyskuu -Christian Rönnbacka: Operaatio Troijalainen
Lokakuu -Ilkka Auer: Domowik
Marraskuu -Paula Havaste: Tuulen vihat
Joulukuu -Tuuli Vuorma: Roistoakatemia osa 4 -Tuomitun ruusu

Täältä löydät kaikki luetut kirjat listattuna.