A.R.S. Horkka: Korvaaja

 

18-vuotias Taika kohtaa eräänä päivänä aaveen kesken tärkeää esiintymistä. Siitä hetkestä alkaa painajaismainen ajanjakso. Hän saa kuulla aivoissaan kasvavasta syövästä, ja saa siinä samalla kyvyn siirtyä eri henkilöiden mukana menneisiin aikoihin. Pian Taika näkee tapahtumia viikinkisoturin, keskiaikaisen ylhäisörouvan ja sisällisotaa kuvaavan miehen silmin. Siinä ohella Taika haluaa elää viimeiset hetkensä täysillä, vieläkö ehtisi esimerkiksi rakastua?

"Mitä mieleni teki minulle? Äskeinen näky oli niin aito, mutta mitä ihmettä se oli? Mistä se tuli? Toisesta ajastako?"s.26

Korvaaja on osa nuorille suunnatusta Nordic horror -kauhukirjasarjasta.

Sarja ei ole mikään jatkis, vaan kaikki osat ovat itsenäisiä, eikä lukujärjestyksellä ole väliä. 

Noniin, sateisen pimeään syksyyn valikoitui luettavaksi nuorille suunnattua kauhua. Nordic horror -sarja alkoi kiinnostaa heti kun sen huomasin. Suomalaista kauhua kun harvemmin tulee vastaan.

Korvaaja on aika lyhyt, alle 200 sivua vauhdilla etenevää tarinaa. Kirjan kieli on sujuvaa, mukavaa luettavaa, ja dialogi onnistunutta. Kiinnostavia kauhuelementtejä on runsaasti. Itseäni kiinnostaa etenkin viikingit, noitavainot ja keskiaika ylipäätään. Harmi vaan, että kaikki nämä kiinnostavat aiheet on laitettu tähän yhteen ja samaan kirjaa, niin ettei mistään ehdi saada otetta, vaan kaikki menee ohi liian nopeasti. Ihan liikaa tavaraa yhteen näin pieneen kirjaan. Loikkiminen kolmessa menneessä aikatasossa ja vielä nykyisyydessä on liikaa. 

Taikan sairaus tuo kivaa lisäjännitystä kirjan nykyhetkeen. Muutenkin Taikan nykyisyydessä tuntuu tapahtuvan kauhukirjaan sopivan karmeita juttuja. Omaksi ihmeekseni nykyaikaan sijoittuvat kohdat ovatkin minun suosikkejani tässä kirjassa. Olin vakuuttunut ensimmäisen luvun luettuani, että keskiaikaiset noitajutut veisivät aivan mennessään, mutta ne kohdat ovatkin sitten tosiasiassa kirjan turhinta antia, sillä ne eivät oikeastaan vie tarinaa mihinkään. Sisällissodan valokuvaaja ei myöskään ole kirjassa järin kiinnostava, mutta liittyy sentään kirjan juoneen oleellisesti, samoin kuin viikinkisoturi. Viikinkisoturin matkassa kulkeminen huolehtii myös kirjan hauskemmasta puolesta. 

Otan kyllä luettavakseni vielä toisenkin tämän sarjan kirjan, sillä mukavaa luettavaa tämä on.

Korvaaja

Tammi, 2022

Taikan Rap-lyriikat: Roy Kaarla ja Lauri Lindh

s.176

Elina Pitkäkangas: Ruska

 

Lykantropiaa sairastavat ihmiset, eli ihmissudet jakavat mielipiteitä enemmän kuin koskaan. Jahdin ja werecaren lisäksi kuvioihin on ilmestynyt kansalaisia, jotka ovat päättäneet ottaa tilanteen itse haltuun. Pelkoa ja vihaa lietsotaan. Aaron, Inka ja muut tutut eivät todellakaan ole turvassa. Tilanne on kärjistynyt hurjaksi takaa-ajoksi, ja nyt on aika katsoa kenellä on mahdollisuus muuttaa tulevaa, ja kehen voi luottaa maailmassa, joka tuntuu olevan täynnä halveksuntaa, kuolemaa, petoksia ja kärsimystä. 

"Syksyinen sää oli mitä ihanin pitkästä aikaa. Ilmassa tuoksui talvi, mutta auringon laskiessa puut loistivat kultaa järven pinnalta. Tunsin rauhaa. Kuin päivät olisivat olleet irrallaan kaikesta ympäröivästä väkivallasta."s.211

Ruska on Kuura -trilogian päätösosa.

Toisaalta on ihanaa viimein tietää miten kaikille hahmoille lopulta kävi, mutta toisaalta on niin haikeaa kun tämä sarja on nyt sitten loppu. Mutta mielestä tämä trilogia ei hevillä lähde, sillä tämä on kaikessa rosoisuudessaan niin mieleenpainuva.

Ruskassa kuljetaan syksyisissä metsissä, upeissa maisemissa, mutta lähes lohduttomissa tunnelmissa. Paljon raakoja, inhottavia, kivuliaita, ja surullisia kohtauksia nähdään tässäkin kirjassa, mutta en minä muuta odottanutkaan, kun viimein on aika käydä lopulliset kamppailut. Tuttuun tapaan kirjassa seurataan tapahtumia Inkan ja Aaronin näkökulmista. Heidän kauttaan päästään kuulemaan paljon ajatuksia ihmissudedraamasta, joka tasapainottaa kivasti kaikkea sitä vakavaa, ja muistuttaa lukijaa siitä, ettei kirjan päähenkilöt ole vielä kovin varttuneita, vaan vasta aikuisuuteen siirtyviä nuoria, jotka vain ovat joutuneet kokemaan ihan kamalia asioita ja aikuistumaan vauhdilla. 

En olisi uskonut ensimmäistä osaa lukiessani, että voisin vielä jossain vaiheessa jopa pitää Inkasta, joka ei todellakaan herättänyt kovin lämpimiä tunteita sarjan alussa. Mutta niin vain kävi, että koettelemukset koulivat Inkasta esiin erilaisia piirteitä, ja vaikka hän ei edelleenkään ole mikään satujen kultainen prinsessa, on hän kaikessa kylmyydessään jo helpommin ymmärrettävä hahmo. 

Ruska täydentää trilogian täydellisesti. Varsin toiminnantäyteinen kirja vie monen karmivan mutkan kautta tunteelliseen loppuun. Vaikka kyllä tämä siis herätti niitä tunteita monesti ennen loppuakin. 

Lue myös: Kuura ja Kajo.

Ruska

Myllylahti, 2018

Graafikko: Karin Niemi

s.355

Sari Peltoniemi: Taivazalan joutsen

 

Kesä on lopuillaan ja koulu alkanut mukavan loman jälkeen. Mirandalle, Veeralle ja Olaville koulun alku ei tälle kertaa olekaan aivan arkinen ja tylsä juttu, sillä Kielisen kylässä alkaa tapahtua outoja, ja kolmikko päätyy kaiken jännittävän keskelle selvittämään vaarallisiakin asioita. 

Miranda on huomannut pieniä kummallisia asioita jo pidemmän aikaa. Hän on huomannut outoja tuntemuksia, hajuja ja ääniä siellä sun täällä. Kun kylään sitten saapuu nainen erikoisen eläinpoppoon kanssa ja paljastuu, että hän on saapunut Taivazalasta pelastamaan kaapattua poikaansa, on kolmikon autettava parhaansa mukaan. 

"Oliko se tuoksu vai haju, siitä Miranda ei ollut varma, eikä hän osannut nimetä sitä. Se oli vieras ja selvästi sininen, ukkosensininen. Edellisellä kerralla se tuoksu ei ollut tiennyt hyvää."s.24

Taivazalan joutsen aloittaa Avaimenkantaja -fantasiatrilogian.

Kirja on loistava sarjan aloitus. Pidän juuri tällaisista kirjoista, joissa vihjaillaan kyllä tulevien osien kannalta kiinnostavista asioista, mutta joissa silti saadaan jokin asia päätökseen. Ei nimittäin ole minusta lainkaan kivaa jos kirjan luettuaan tajuaa, että se oli aivan turhaa, ellei aio lukea muitakin osia. No tämän voi lukea vallan mainiosti vaikka ei aikoisi jatkaa sarjan parissa, mutta niin hyvä tämä on, että ainakin minun matkani sarjan parissa jatkuu kyllä.  

Teksti on helppolukuista ja kuljettaa tarinaa sujuvasti eteen päin. Nautin suuresti kirjan tarjoamasta arkisesta ja helposta kielestä, joka kuvailee Kielisen kylää ja sen asukkaita uskottavasti. Arkiset asiat ja fantasiaelementit yhdistyvät tasapainoiseksi kokonaisuudeksi. Kirjasta tosiaan löytyy aivan uudesta maailmasta saapunutta porukkaa, kiinnostavia otuksia ja taikuuttakin, mutta silti juoneen mahtuu myös arkisempia asioita, kuten hyvää ruokaa. Ystävyyttä ehditään myös käsitellä, ja siinä sivussa hiukan nuorten ensimmäisiä ihastumisiakin. Vakavampaakin aihetta tuodaan esiin, sillä koulukiusaaminen, ja toisten hyväksyminen sellaisena kuin he ovat pääsevät myös esiin tässä monipuolisessa kirjassa. 

Lyhyet luvut ja sujuva teksti houkuttelevat jatkamaan aina vaan ihan hiukan vielä, ja niin kirja onkin luettu alta aikayksikön. kielisen kylän asukkaiden elämään pääsee kurkistamaan myös Laura Haapamäen kuvituksen kautta. Näitä harmaasävyisiä kuvia on ripoteltu sinne tänne. Jokaisesta luvusta ei siis kuvaa löydy.

Taivazalan joutsen

Tammi, 2016

Kuvitus: Laura Haapamäki

s.236

Päivi Alasalmi: Sirkus kummajuna

 

Sirkus kummajuna on täynnä erityislaatuisia, lahjakkaita henkilöitä, jotka kiitävät junan mukana minne sirkus ikinä päättääkään matkata. Kun Ranskanmaalla asustava prinsessa Nelle alkaa kärsiä kamalista iho-oireista, joiden takia hän lukittautuu huoneeseensa pois muiden katseilta, on sirkus kummajunan aika lähteä hätiin kaikkine upeine esiintyjineen. 

"Sinä yönä taivaalle kohosi täysikuu. Kuu-ukko oli kiertänyt maapalloa niin kauan, että hän oli nähnyt vaikka mitä. Hän lähetti prinsessalle unen, jossa hän vakuutti, että asiat korjaantuisivat kyllä, sillä niin niille yleensä kävi. Piti vain malttaa odottaa."s.12

Sirkus kummajuna on satukirja täynnä erityislaatuisia hahmoja joiden elämää seurataan vuorotellen. Lukija pääsee kurkistamaan monen junassa elelevän asukkaan alkuperään ja siihen, miten he ovat junaan päätyneet. Näiden esittelylukujen ohella kulkee tarina prinsessa Nellestä.

Sirkus kummajuna johdattaa lukijaa ympäri maailmaa, näyttäen kauniita paikkoja ja upeita hahmoja, jotka joutuvat kokemaan kovia elämässään. Kirjassa on kuitenkin satumainen, kaunis idea siitä, miten kaikki hahmot löytävät oikean paikkansa ja hyväksyvät niin itsensä kuin muutkin. 

Jokaisen luvun alussa on kaunis, juuri satukirjaan sopiva aloitussivu jossa lukee luvun nimi. Sen jälkeen löytyy Sofia Mikkolan piirtämä kuva, joka liittyy alkavaan lukuun, yleensä kuva esittää luvussa esiteltävää hahmoa.

Sirkus kummajuna

KVALITI, 2022

Kuvitus: Sofia Mikkola

s.122

Arvostelukappale

Lauri Lattu: Susiraja

 

Maaritin intohimo on maalaaminen. Omia tauluja maalatessaan hän edelleen tuntee tuon kaiken muun unohtumaan saavan transsimaisen tilan, joka vie täysin mennessään ja kuluttaa voimat, mutta on silti parempaa kuin tylsät tilaustyöt, jotka puuduttavat ja vievät maalauksesta kaiken ilon. 

Maarit maalaa lemmikkipossuja, ulkoiluttaa koiraa ja elää ankeita päiviä eteen päin talossa keskellä metsää, kun mieskin lähti ja palasi kaupunkiin. 

Syksyn tullen Maarit saa hyvältä kuulostavan tarjouksen. Asiakas tilaa häneltä valtavan susitaulun, jonka Maarit saa maalata aivan oman mielensä mukaan, kunhan se esittää sutta. Pian Maarit on täysin uppoutunut työhönsä. Itse asiassa hän uppoutuu työhönsä paremmin ja pahemmin kuin koskaan mihinkään, ja työn vastaanottaminen alkaa tuntua pelottavimpina hetkinä suurelta virheeltä. On kuitenkin liian myöhäistä perääntyä kun taulu ja siinä asuva susi ovat ottaneet jo vallan.

"Seuraavana päivänä oli aika kohdata susi. Maarit lähestyi työhuoneen ovea kuin varas alttaria: varovasti hiipien mutta silti täynnä kunnioitusta."s.92

Susiraja ihastuttaa kauniilla kannellaan, ja takakannen lupailut psykologiasta ja shamanismista ammentavasta tarinasta, joka liikkuu traumojen ja mytologian syvyyksissä kuulostaa täydelliseltä luettavalta näin syksyn pimeisiin iltoihin. Siihen vielä päälle taidetta, susia ja maaseutua metsineen niin johan luulisi olevan täydellinen kokonaisuus kasassa. 

Juonellisesti kirja onkin mahtava, juuri minulle tehty, tyylillisesti se kuitenkin on hyvin kaukana siitä mitä yleensä suosin ja mistä eniten pidän. Sellainen arkinen kuvailu ja selkeys on nimittäin aika kaukana tästä kirjasta, jossa suurimman osan ajasta ollaan jossain päähenkilön mielen kummallisissa kiemuroissa tietämättä oikein mikä on totta ja mikä ei. Kirja jättää paljon asioita lukijan itsensä pääteltäväksi, ja paljon ajatuksia pitkin kirjaa ehtiikin herätä. Tylsää ei siis tule, ja minä ahmaisin kirjan vauhdilla haluten tietää mitä tässä tulee tapahtumaan. 

Kirjan alkupuoli toisti itseään jonkin verran kuvaillessaan Maaritin toistuvia maalaustransseja ja tuskailuja, mutta kun kirja sitten kunnolla lähti käyntiin, niin meno muuttui hyvin kiinnostavaksi, karmivaksi, kummalliseksi ja veriseksikin. Omituisen karmiva kirja siis, joka ei minulla yllä viiden tähden kirjaksi, koska minä nyt vain tarvitsen sellaista arkisempaa kuvailua ja selkeämpiä tapahtumia saadakseni kirjasta täydellisen lukukokemuksen. 

Susiraja

Haamu, 2022

s.255

Kansikuvitus: Henna Sakkara-Döring

Arvostelukappale