Säästeliäästi elävä, hyvin kohtelias ja säntillinen herra Murchison tekee työtä, johon on ehtinyt jo kyllästyä. Juttelee vaimonsa kanssa asioista, joista ei jaksaisi enää puhua ja syö ruokaa, joka voisi olla maukkaampaakin.
Hirveiden sattumien kautta herra Murchison saa viisituhatta puntaa. Tai pikemminkin hän ottaa rahat. kauan köyhästi elänyt Murchison on pulassa kaiken saamansa rahan kanssa, eikä miehen ajatukset tahdo pysyä kasassa. Rahalla olisi mahdollista saavuttaa niin paljon. Mitä kaikkea hän voisikaan ostaa ja tehdä ja varsinkin olla tekemättä.
Viisituhatta puntaa on hyvä salapoliisiromaani, jossa poliisien työskentelyä kuvataan hyvin vähän. Pääosin kirjan juoni etenee herra Murchisonin tekojen ja ajatusten kautta. Kirjassa on vähän hahmoja, eikä heitä kuvailla usein, eikä paljon. Mielenkiinto pysyy siitä huolimatta hyvin yllä, sillä Murchison muuttuu läpi kirjan kaiken aikaa ja se onkin kirjan parasta antia. Kirja on hyvä kuvaus yhden ihmisen suuresta ja nopeasta muutoksesta. Minusta Viisituhatta puntaa on kuitenkin ennen kaikkea tarina siitä, kuinka kannattaa arvostaa kaikkea, mitä itsellään jo on. Tässä kirjassa rahalla ei todellakaan osteta onnea. Sen sijaan ahneudella, voi pilata senkin onnen, jonka jo omisti.
Salapoliisiromaanin tuntu katoaa välillä, kun poliisien työtä ei kuvailla, mutta kirjan edetessä pidemmälle tämä kuvio tulee enemmän esille ja Murchison on muidenkin, kuin poliisien tutkailevien silmien alla. Viisituhatta puntaa onkin nopealukuinen ja jännittävä kirja, joka tarjoaa myös murhia. Murhat eivät tällä kertaa ole lukijalle mysteeri, joten niitä ei voi kirjan edetessä selvitellä. Kaikenlaista muuta lukija voi kuitenkin innolla odottaa kirjan edetessä. Mielipiteet päähenkilöstäkin ehtii muuttua moneen otteeseen, samaan tahtiin hänen muuttuvan käytöksensä kanssa.
Viisituhatta puntaa, (Femtusen pund, 1967)
WSOY, 1968
Suom. Leif Forsblom
s. 230
