tiistai 28. huhtikuuta 2020

Timo Parvela ja Bjørn Sortland: Kepler62 Kirja yksi -Kutsu


13-vuotias Ari yrittää pitää huolta pikkuveljestään, joka on kipeänä. Nuoret ovat kahdestaan, sillä äiti on etsimässä parempaa elämää jossakin. Maapallo on ylikansoitettu, meille tuttuja ruokatarvikkeita, tai arkirutiineja ei enää ole. Lapsia on neurotuunattu lääkäreiksi, ja hallitus on lasten ystävä, tosin tämä pelottaa etenkin Aria, joka näkee oudon välähdyksen manipuloitujen ihmisten katseissa.
Nuoret haluavat elää tavallisesti ja pelata Kepler62 -peliä niin kuin muutkin. Peliä ei vaan ole helppo saada. Kun he sitten viimein saavat pelin käsiinsä, alkaa tapahtua outoja.
"Ari ei ollut koskaan maistanut kokista, mutta oli tietysti kuullut siitä, kaikki olivat. Vielä äidin lapsuudessa kokis oli kuulemma ollut ihan tavallinen juoma." s.21
Kutsu on ensimmäinen osa Kepler62 -sarjasta. Sarja tarjoaa avaaruusseikkailun nuorille. Tosin tässä ensimmäisessä osassa ei vielä avaruuteen asti päästä.

Alusta asti kirjassa vallitsee synkkä tunnelma. Maailma on muuttunut, eikä elämä ole enää helppoa. Etenkään jos sattuu olemaan köyhä, niin kuin suurin osa kansalaisista. Ainoastaan rikkailla kun on mahdollisuuksia ja ylellisyyksiä. Vaikka kirja onkin suunnattu nuoremmille lukijoille kuin minä, olin silti alusta asti koukussa tarinaan. Kirja on hyvin kirjoitettu. Tekstiä ei loppujen lopuksi ole paljon, mutta silti kaikki tarpeellinen tulee esille. Lisäksi Pasi Pitkäsen upea kuvitus tekee tarinasta entistä eläväisemmän.

Kirja loppui erittäin koukuttavaan kohtaukseen ja paljon asioita jäi selvittämättä. Tarina oikeastaan pääsi vasta alkuun, kun kirja jo loppui. Sarjaan kuuluu kuusi kirjaa, joten toki kaikkea ei vielä tarvitsekaan tietää.

Kutsu on hyvin suunniteltu ja toteutettu kokonaisuus. Tarina on helppo lukea, mutta se ei silti ole lapsellinen. Uskoisin, että jos lähipiiristä sattuu löytymään nuoria jotka eivät lue, niin tämä saattaisi innostaa heitäkin. Runsaan kuvituksen ja melko lyhyiden tekstien asioista jopa vähemmän lukevatkin jaksavat lukea tämän.


Kepler62 Kirja yksi: Kutsu
WSOY, 2015
Kuvitus: Pasi Pitkänen
s.113

perjantai 24. huhtikuuta 2020

Ann Rosman: Majakkamestarin tytär


Marstrandin ulkopuolella, pienellä saarella tehdään kunnostustöitä. Eräästä kellarista löydetään ruumis, joka tunnistetaan 40 vuotta sitten purjehdusretkellä kadonneeksi Arvidiksi. Ruumis on säilynyt hyvin, mutta kaikkia ihmetyttää miten mies on päätynyt kellariin, muuratun seinän taakse. Karin Adler määrätään tutkimaan juttua, mutta juuri kun tapaus alkaa herättää kunnolla hänen mielenkiintonsa, käsketään tutkinta lopettaa, koska tapaus on vanhentunut. Erilaisten sattumien kautta Karin saa kuitenkin uusia johtolankoja tapauskesta ja jatkaa tutkintaa.
"Karinin olo oli helpottunut, kun hän lopulta lähti kotoa. Aivan kuin hän olisi jo pitkään kantanut raskasta reppua, tutkinut lopulta sen sisällön ja todennut, ettei siinä ollut mitään tarpeellista." s.44
Majakkamestarin tytär aloittaa rikostutkija Karin Adlerista kertovan dekkarisarjan.
Kirjan tarina kulkee kahdessa ajassa. Nykyajasta poiketaan välillä muistelemaan pieniä kohtauksia 60-luvulta.

Majakkamestarin tytär johdattaa lukijansa merimaisemiin, saaristoon, jossa lähes jokainen vastaantulija jaksaa pohtia veneitä, ja niiden malleja. Karin onkin siksi juuri sopiva rikostutkija paikkaan, sillä hän tietää veneistä, muuttaahan hän jopa asumaan omaan veneeseensä. Karinin yksityiselämässä nähdään nimittäin suuri muutos heti tässä ensimmäisessä osassa, kun hän eroaa kihlatustaan. Karinin ja muiden kirjan hahmojen yksityiselämää ruoditaan aika paljon, mutta se ei haittaa, sillä näitä tarinoita lukee mielellään. Karinin lisäksi etenkin Saran elämä kiinnosti, sekä Putten ja Anitan ihastuttava yhteinen etsiväleikki.

Kirjaan on punottu jos jonkinlaista kiemuraa, on salaisuuksia, yllätyksiä, etsintää, huijaamista, ja kaikkea muuta. Välillä varsinkin alussa tuntui, että kaikkea on jopa liikaa, sillä menin jo hiukan sekaisin runsaan hahmokatraan vuoksi. Loppua kohden oli jo helpompaa muistaa kaikki hahmot. Vaikka hahmoja ja kiemuroita riittää, ei kirja tunnu silti etenevän erityisen nopeasti. Tämä johtuu runsaista arkisista kohtauksiat, joissa moniin hahmoihin tutustutaan. Lopussa tuntui siltä, että osa kirjan tapahtumista käsiteltiin liian kevyesti, tai ettei niillä edes ollut tarinan kannalta mitään väliä.

Kirjan kauniiden merimaisemien, ja hyvin kirjoitettujen henkilöiden takia sarjan pariin palaa varmasti mielellään. Seuraavan osan rikoksetkin kuulostavat paljon kutkuttavimmilta, kuin tämän ensimmäisen.


Majakkamestarin tytär, (Fyrmästarens dotter, 2009)
Bazar, 2011
Suom. Anu Koivunen
s.340

tiistai 21. huhtikuuta 2020

Karin Erlandsson: Helmenkalastaja


Miranda ajattelee olevansa helmenkalastajista paras. Hän on nopeampi kuin muut ja saa aina helmistään parhaan hinnan. Hän myös tietää, että hän saattaa olla juuri se helmenkalastaja, joka löytää helmistä arvokkaimman ja mahtavimman, Silmäterän. Silmäterää ei ole kukaan koskaan löytänyt, vaikka kaikki sitä on etsinyt. Kun Silmäterää alkaa etsiä, ei enää välitä muusta. Miranda on tottunut olemaan yksin, eikä hän riemastu kun hänen seuraansa työnnetään puhelias, nuori Sirkka, joka vielä kehtaa väittää olevansa helmenkalastajista paras. Yhdessä tytöt kuitenkin lähtevät etsimään Silmäterää.
"Meren lähellä on sekä rauhoittavaa että hämmentävää nukkua. Kun aallot lyövät rantaan, alkaa unettaa, mutta niiden ääni on myös kehotus. Jos täällä etelässä ei saa unen päästä kiinni, kukaan ei laske lampaita vaan rantaan lyöviä aaltoja."s.8
Helmenkalastaja on ensimmäinen osa Taru Silmäterästä -sarjasta.
Helmenkalastaja johdattaa lukijan tarunhohtoiseen ja tunnelmalliseen maailmaan. Miranda on kotoisin Pohjoiselta alueelta, joka on täynnä metsää. Hän on kuitenkin enemmän kiinnostunut Eteläisestä alueesta ja helmenkalastuksesta. Niinpä ensimmäinen osa keskittyykin enemmän Eteläiseen osaan, ja pikkuhiljaa seikkailu siirtyy Pohjoiselle alueelle, johon luulen seuraavan osan keskittyvän. Sarja on neliosainen, joten oletan muiden osien keskittyvän sitten Läntiselle, ja Itäiselle alueelle.

Helmenkalastajan tarina etenee kauniisti, tunnelmoiden. Se esittelee monenlaista upeaa ja mielikuvituksellista. Tarina on haikea. Se kertoo ikävästä, kaipaamisesta ja siitä mitä voi tapahtua kun keskittyy vain siihen mitä ei saa, eikä siihen mitä jo on. Lähes kaikkien kirjan henkilöiden menneisyys tai nykyisyys oli jollakin tavalla surullinen. Tarinan kauneus ja satumaisuus tuovat kuitenkin mukanaan toivonkipinän. Ehkäpä asiat voivat muuttua parempaan suuntaan.

Pidin kirjan tarinasta valtavasti. Tyyli oli juuri sopivan haikea, mutta kaunis. Hahmot olivat loistavia ja maailma kauniisti toteutettu. Seikkailua oli riittävästi, vaikka tarina jäi välillä tunnelmoimaan ja esittelemään tätä uutta maailmaa. odotan innolla pääseväni tutustumaan enemmän Pohjoiseen alueeseen, ja lukemaan miten Mirandan ja Sirkan tarina jatkuu.


Helmenkalastaja, (Pärlfiskaren, 2017)
Kustantamo S&S, 2017
Kansi: Sami Saramäki
Suom.Tuula Kojo
s.253

lauantai 18. huhtikuuta 2020

Eppu Nuotio ja Pirkko Soininen: Sakset tyynyn alla


Dokumenttiohjaaja Salome kärvistelee rahapulassa. Töitä ei ole näkynyt. Kun hän kuulee eräältä mieheltä omituisesta murhasta, jossa vanhan miehen rintaan on isketty saksilla kuva kuuluisasta taulusta, on Salomen päämäärä selvä. Hän lähtee tutkimaan tapausta, sillä taulun liittyminen rikokseen saa hänen kiinnostuksensa heräämään.
Frederick Elwellin maalaus on vuodelta 1942, ja siinä poseeraa kaunis ompelijar. Salome alkaa selvittää tapausta ja joutuu jälleen mukaan vaarallisiin tapahtumiin.
"Maalaus ja sen tehnyt taiteilija olivat Salomelle tuntemattomia vielä jokin aika sitten, ja pinojaan lajitellessaan hän tajuaa, ettei ansioitunut, tunnustettu ja epäilemättä taitava taiteilija kiinnosta häntä oikeastaan pätkääkään - mutta taiteilijan maalaama nainen sitäkin enemmän." s.85
Sakset tyynyn alla on toinen osa Salome Virta -sarjasta.
Pidin tästä ehkä jopa enemmän kuin ensimmäisestä osasta. Kirjassa on kaikkea sopivasti. Ensimmäinen osa ei dekkarina vakuuttanut, vaikka muuten tarina olikin loistava, mutta tässä kirjassa myös murhat ja niiden tutkiminen oli tarpeeksi suuressa roolissa niin, että kirja vaikutti dekkarilta. Murhien lisäksi puhuttiin toki taiteesta, ihasteltiin upeita maita ja maisemia ja kiemurreltiin ihmissuhdedraamassa.

Tällä kertaa menneisyyden tarina sijoittui 1940-luvulle Belgiaan. Menneistä kerrottiin ompelijatar Margotin kirjeenvaihdon kautta. Kirjeet olivat kauniita ja ne toivat sodan kauhut, ja Margotin tunteet esiin selkeästi.

Kirja on kauniisti kirjoitettu, ja se tarjoaa yllätyksiä alusta loppuun saakka. Kirjan tunnelmaan ja maisemiin on helppo solahtaa, vaikka Salome onkin hieman erikoisempi päähenkilö. Salomella on ehkä hiukan luotaantyöntävä luonne, mutta pidän hänestä silti. Ainakaan hän ei ryve itsesäälissä ja muistuta lukijaa koko ajan kaikista ongelmistaan, niin kuin monien muiden dekkareiden päähenkilöt. Salomen murheet ja ongelmat käyvät kyllä selviksi, mutta ei häiritsevällä tavalla. Sitä paitsi hän on niin nokkela ja vauhdikas hahmo, ettei hän kauaa murehdi ongelmiaan.

Tämä sarja on niin koukuttava, että toivon sen jatkuvan vielä monella romaanilla. Taiteen, menneisyyden, matkustelun, ihmissuhteiden ja rikoksien yhdistäminen on toiminut näissä kirjoissa loistavasti. Asiaa on paljon, mutta ei liikaa. Tylsää ei ehdi tulemaan, mutta silti ehditään sopivasti kuvailemaan myös arkisia asioita.

Lue myös: Nainen parvekkeella


Sakset tyynyn alla
Bazar, 2018
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti
s.302

keskiviikko 15. huhtikuuta 2020

Pirjo Mellanen: Hemskäriin, verkot on laskettava




Eva asuu yksin kotisaarellaan, Hemskärissä. Arki on yksinäistä ja työtä on paljon. Hän hankkii elantonsa kalastamalla. Eva suostuu majoittamaan saareen miesporukan, joka saapuu kaupungista kalastelemaan. Miesten joukossa on Risto, joka rakastuu saareen, sekä Evaan. Pian mies on tullut jäädäkseen, ja Evan ja Riston välillä alkaa arki, joka ei ole tasaista.
"Matkalla kotisaarelle Eva istui veneen perässä ja ohjasi. Risto tiiraili suurta veteen laskeutuvaa lintuparvea. Hän ei tiennyt, mitä lintuja ne olivat, eikä kehdannut kysyä, koska ei halunnut näyttää taas tietämättömyyttään."s.35
Hemskäriin, verkot on laskettava sijoittuu 1960-luvulle, sekä 1980-luvulle.
Kirja alkaa 1960-luvulla, Hemskärin saarelta. Evan ja Riston tarina kerrotaan lähes loppuun, ja sitten hypätään 1980-luvulle, jossa tarina kerrotaan loppuun pariskunnan tyttären Maijan kautta.

Kirjassa kuvataan paljon upeaa saaristoa ja Evan työntäyteistä arkea. Oli hauska huomata, kuinka paljon draamaa voi yksi pariskunta saada aikaan kahdestaan pienellä saarella. Harvoin he siirtyivät muualle, mutta silti arki oli tapahtumien täyteistä. Tosin saarella tapahtumat olivat aika lailla ajatuksia, sillä etenkin Ristosta arki saarella on hidasta ja pysähtynyttä.
Yllätyin kuinka dramaattisia käänteitä kirjassa ehti tapahtua, sillä alussa ajattelin kirjan olevan ihan vain tunnelmallinen saaristolaistarina. Loppua kohden alkoikin tapahtua jo hurjia. Nämä isot paljastukset ja tapahtumat tuntuivatkin hiukan hassuilta, kun oli tottunut ajatuksissa käytyyn draamaan ja rauhalliseen arkeen.

Pidin erityisesti kauniista, mutta karusta saaristosta, riittävästä arjen kuvailusta ja siitä kuinka myös saaren lähellä asuvat kyläläiset pääsivät mukaan tarinaan. Kirjaa lukiessa voi selvästi nähdä tuvan, jossa leipä paistuu myös kuumina päivinä, ullakon, joka on pölyinen, mutta täynnä jänniä aarteita. Voi melkein kuulla myrskyävän meren ja kiljuvat lokit, jotka nappaavat kalanperkuusta tulleita herkkuja.


Hemskäriin, verkot on laskettava
Reuna, 2014
s.255

sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Christian Rönnbacka: Tuonen korppi


Talman kalkkilouhoksilta löydetään ruumis. Tai oikeastaan aluksi löydetään vain yksi käsi. Pian sukeltavat löytävät torson ja saavat huomata, että uhrilta on irrotettu molemmat kädet. Antti Hautalehto alkaa tutkia raakaa murhaa yhdessä tiiminsä kanssa. Ensin on selvitettävä uhrin henkilöllisyys, mutta edes se ei ole helppoa. Murhaajaa jahdatessaan Hautalehto päätyy jälleen monenlaisiin tilanteisiin, joihin ei toivoisi päätyvänsä.
"Antti sulki silmänsä ja nojasi seinään, kuunteli kallioihin harvakseltaan lyövien aaltojen ääntä. Tällainen meri menetteli, hän ajatteli huomatessaan että tuuli oli tyyntynyt. Antti piti saaresta, mutta matka sinne ei saanut pohjalaismiestä innostumaan." s.17
Tuonen korppi on kuudes osa Antti Hautalehto -dekkarisarjasta.
Tuonen korppi tarjoaa karmaisevia murhia, toimintaa, jännittäviä tilanteita, huumoria ja sopivasti rakkautta. Jälleen loistava yhdistelmä kaikkea kiinnostavaa siis tarjolla.

Tässä sarjassa on jo niin kova taso, ettei tämä kuudes yltänyt ihan parhaiden joukkoon. Silti tämä oli loistava. Dialogit toimii, hahmot on hyvin suunniteltu, ja vuorotellen saa sekä nauraa, että jännittää. Parhaan osan paikkaa tämä ei sarjassa vie siksi, että loppu ei enää tarjonnut erityisesti paljastuksia, kun kaikki oli jo keksitty ja selvitetty, eikä syyllisen kertomus enää säväyttänyt. Toisaalta myös tähän kirjaan oli keksitty kivan erilainen lopetus, eipähän tule tylsän kaavamaista oloa vaikka lukisi näitä dekkareita paljon. Ja minä todella toivon, että näistä Hautalehdon saavutuksista saadaan lukea vielä monen dekkarin verran. Yksi tähän sarjaan on tämän Tuonen korpin jälkeen jo ilmestynytkin.


Tuonen korppi
Crime time, 2017
Kannen ulkoasu: Jussi jääskeläinen
s. 248

keskiviikko 8. huhtikuuta 2020

Cecelia Ahern: Viallinen


Seitsemäntoistavuotias Celestine North on täydellinen. Määritelmä merkitsee paljon yhteiskunnassa, jossa ihmiset määritellään joko täydellisiksi tai viallisiksi. Kamalan talouskriisin jälkeen maahan on valittu kilta, joka vahtii, etteivät ihmiset tee virheitä. Jos ihminen sitten tekee jotakin, josta ei voida tuomita vankilaan, mutta joka silti on jollakin tavalla väärin, tulee ihmisestä viallinen.
Celestine on aina ollut tarkka ja täydellinen, virheetön ihminen, kunnes eräänä päivänä hän tekee jotakin, joka killan mielestä on hyvin väärin. Celestine on yllättäen syytettynä ja odottaa mahdollista polttomerkkiä, joka muuttaisi koko hänen elämänsä.

"Minä olen tyttö, joka rakastaa määritelmiä, logiikkaa ja mustavalkoisuutta.                                                                                     Muistakaa se." s. 7
Viallinen on ensimmäinen osa Ahernin dystopiasarjasta.
Viallinen aloittaa kaksiosaisen dystopiasarjan vauhdilla. Alussa kerrotaan nopeasti, mutta riittävästi killasta, viallisuudesta, ja muista kirjan kannalta tärkeistä asioista, jotka poikkeavat normaalimaailmasta. Kirjassa ei pysähdellä pitkiksi ajoiksi. Juoni on nopeaa tykitystä, johon koukuttuu helposti. Viallinen onkin nopeasti etenevä, hyvin kirjoitettu dystopia. Erityisesti pidinkin kirjassa juuri siitä, ettei kaikkea selitetä sivukaupalla puhki.

Kirjan juonesta löytyy toki monta samankaltaisuutta muihin lukemiini dystopiohin verrattuna, mutta silti se on tarpeeksi omanlaisensa. Celestine on nuori nainen, joka päätyy eräänlaiseen vastarintaan yhteiskuntaa ja sen päättäjiä vastaan, hänestä tehdään keulakuva vastarinnalle, niin kuin monessa muussakin dystopiassa. Lisäksi pientä kolmiodraamaa on havaittavissa. Tässä kirjassa oli tosin harvinaisen helppoa valita oma suosikkini, kumpi miehistä Celestinen pitäisi valita.

Vialliseen on luotu pelottava näkemys tulevaisuuden yhetiskunnasta, jossa pieninkin virhe voi pilata koko elämän. Kukapa ei tekisi virheitä? Tässä tarinasta niistä ei opita, vaan niistä rangaistaan pahimmalla mahdollisella tavalla, jonka kilta on keksinyt. Kirjassa on myös paljon ilkeitä, julmia ja karmaisevia tapahtumia, jotka saavat kauhistelemaan ihmisten pahuutta ja välinpitämättömyyttä. Etenkin kun tatuoinneilla merkitseminen, punaiset käsivarsinauhat, tarkka valvonta ja muiden ihmisten halveksunta saattavat tuoda jotakin mieleen ihan oikean maailman menneisyydestäkin.


Viallinen, (Flawed, 2016)
Gummerus, 2018
Suom. Terhi Leskinen
s.428

lauantai 4. huhtikuuta 2020

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä


Héctor Salgado saapuu takaisin Barcelonaan kuukauden pakkolomalta. Komisario Salgado päätyy heti monimutkaisten tutkimusten keskelle, kun hänelle sysätään ei niin tärkeä tapaus. 19-vuotias Marc on pudonnut juhannuksena ikkunasta ja kuollut. Tapaus ei herätä ihmeempiä kysymyksiä, sillä nuorten juhlissa on ollut myös alkoholia. Pojan äiti haluaa kuitenkin sinnikkäästi, että juttu tutkitaan kunnolla. Pian tapauksesta löytyykin jotakin mielenkiintoista. Salgadon on hiukan vaikea keskittyä tutkimuksiin, kun kuukauden takaiset tapahtumat alkavat kostautua hänelle. hänellä on vastassaan joku, jolla on paljon kostettavaa.
"Héctor yritti työntää kuvan tytöstä pois mielestään, tuo sama näky oli saanut hänet aikoinaan menettämään järkensä ja lähtemään tohtori Omarin perään tarkoituksenaan murtaa miehen ruumiista joka ikinen luu." s.31
Kuolleiden lelujen kesä on ensimmäinen osa Héctor Salgadosa kertovasta, Barcelonaan sijoittuvasta dekkarisarjasta.

Espanjaan sijoittuvia dekkareita ei usein tule vastaan, niinpä tämä sarjan aloittaja oli mukavaa vaihtelua. Tyyliltään Kuolleiden lelujen kesä on aika synkkä, mutta hyvällä tavalla. Kyse ei siis ole verellä ja väkivallalla mässäilevistä tapahtumista, vaan hirveistä salaisuuksista ja selkäpiitä karmivista kostoista. Mukana on surullisia kohtaloita, menneisyyden varjoja ja hitusen rakkautta, ei tosin järin romanttisessa muodossa.

Viihdyin kirjan parissa, ja se olikin ohi yhdessä hujauksessa. Hahmot olivat kiinnostavia, vaikka vielä heistä ei kauheasti ehditty kertoa. Kirjan jatko-osa pääseekin luettavaksi piakkoin, sillä tämän kirjan lopussa tarjotaan niin kiinnostava koukku, että on pian saatava tietää mitä tapahtuu seuraavaksi.


Kuolleiden lelujen kesä, (El verano de los juguetes muertos, 2011)
Otava, 2012
Suom.Taina Helkamo
s.382

keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Mary Higgins Clark: Katse menneisyydestä


Laurie Moranin aviomies murhataan keskellä kirkasta päivää. Heidän pieni Timmy-poika näkee murhan. Murhaaja käskee poikaa kertomaan äidilleen terveisiä, että heidänkin vuoronsa tulee vielä. Laurie yrittää jatkaa elämäänsä mahdollisimman normaalisti, vaikka uhkaus pysyy aina mukana. Laurie on tuottaja, ja hän keksii loistavan tv-sarja idean. Sarjassa kerrotaan ratkaisemattomista rikoksista. Ensimmäisessä osassa puhutaan rikkaan seurapiirinaisen murhasta. Koolle kutsutaan monia tapauskesta epäiltyjä. On aika todistaa syyttömyytensä tai jäädä kiinni... Laurien isää epäilyttää, sillä Laurie on paljon julkisuudessa uuden sarjan myötä. Hän pelkää, että murhaaja saattaa käyttää tilaisuutta hyväkseen ja toteuttaa viiden vuoden takaisen uhkauksensa.
"Laurie oli päättänyt pitää Gregin kuvia esillä vain kotona omassa makuuhuoneessaan. Täällä töissä ne muistuttaisivat väistämättä kaikkia siitä, että Laurie oli leski ja että hänen aviomiehensä murhaaja oli edelleen vapaalla jalalla." s.12
Luin aiemmin yhden Higgins Clarkin kirjan aivan hänen tuotantonsa alkupäästä (Missä lapset ovat?), enkä oikein syttynyt. Nyt päätin yrittää tälläistä huomattavasti uudempaa kirjaa. Mutta ei tämäkään oikein napannut, joten jää nähtäväksi luenko enää Higgins Clarkin kirjoja. En nyt täysin tyrmää ideaa, sillä palaan aika usein sellaistenkin kirjailijoiden tuotannon pariin josta en aiemmin ole erityisesti pitänyt.

Kirjan alku vaikutti hyvin lupaavalta. Esiteltiin paljon henkilöitä ja heti selvisi, että kaikilla on suuria salaisuuksia. Odotinkin mutkikasta ja aivot töihin laittavaa jännittävää tarinaa. Pian alun jälkeen tarina kuitenkin lässähti. Loppu ei tarjonnut kaipaamaani yllätyksellisyyttä. Kaikki sujui liian helposti ja tarina tuntui aivan liian pinnalliselta.

Ehkä jos hahmoja olisi ollut vähemmän niin tämä olisi voinut olla ihan kelvollinen suhdedraama, nyt tämä oli siihenkin liian pinnallinen, sillä kaikilla hahmoilla oli lyhyessä kirjassa aika pieni rooli. Eniten kirjassa jäi harmittamaan Laurien miehen murhan nopea selitys. Onneksi valmistujaismurha toi edes jonkinlaista jännitystä kirjaan.


Katse menneisyydestä, (I've Got You Under My Skin, 2014)
Tammi, 2015
Suom. Mari Hallivuori
s.302