perjantai 27. maaliskuuta 2020

Marko Hautala: Itsevalaisevat


Elias Rosvik on matkalla kotiin. Hän on juuri jättänyt rakastajattarensa. Matkalla hän näkee tytön keltaisessa sadetakissa ja ajattelee, että tämä saattaa olla hänen tyttärensä Iiris. Elias kuitenkin luottaa siihen, että tytär on kotona lukemassa ja antaa asian olla. Pian Elias on kotona vain tajutakseen, että hänen tyttärensä on kadonnut.
Samoihin aikoihin Eliaksen entinen Rakastajatar Maaria hoitaa terapiavastaanotollaan nuorta poikaa, jonka käytös on muuttunut väkivaltaiseksi. Poika puhuu vähän, mutta silloin kun hän puhuu, on asiat omituisia ja pelottavia. Mitä ovat hohtavat kalat joista nuoret höpöttävät ja mitä kamalaa he suunnittelevat?

"Maailma ympärillä oli paikoillaan, jähmettynyt kuin valokuva, välinpitämätön. Se jatkoi aivotonta kulkuaan, ei uhrannut aikaansa kadonneille pienille tytöille ja näiden sadetakeille." s.19
Itsevalaisevat on nopeaa luettavaa. Tarinaa kerrotaan monen henkilön näkökulmasta. Suurimmaksi osaksi Eliaksen, Maarian, ja Maunun, mutta lyhyesti myös muutaman muun kautta. Juonen monimutkaisuudet alkavat pikkuhiljaa paljastua, mutta jo aikaisessa vaiheessa on selvää, että kaikki liittyy noihin mystisiin kaloihin.

Olen kuullut tästä kirjasta jonkin verran. Niimpä aloittaessani kirjaa oletin sen olevan todella pelottava ja ahdistava, mutta minuunpa se ei vaikuttanut lainkaan sillä tavoin. En pitänyt kirjaa missään vaiheessa pelottavana, enkä erityisen ahdistavanakaan. Ehkä oikea sana minun kokemuksesta on hämmentävä. Ahdistavat kohtaukset olivat minusta ehkä enemmän ällöttäviä, pelottavat taas luin kiinnostuneena, että mitäs nyt tapahtuu. Missään vaiheessa ei tullut sellaista oloa, että kirjaa ei yksin uskaltaisi lukea.

Kirjassa käsitellään nuorten ja aikuisten välistä kuilua ja uskontoa. Kirjaan olikin luotu mielenkiintoinen asetelma ja pidin tarinasta, sen kaikkine kummallisuuksineen. Kirja on kirjoitettu vetävästi, ehkä hiukan vihjailevasti. Monesti asioita ei sanottu aivan suoraan, vaan paljon jätettiin lukijan pääteltäväksi. Muuten ratkaisu toimi, mutta lopussa en pitänyt siitä, sillä mielestäni asioita jätettiin liikaa auki.

Iiriksen päiväkirjamerkinnät toivat kivan lisän kirjan juoneen, mutta inhosin päiväkirjamerkintöjen kieltä. Päiväkirja oli toki nuoren tytön kirjoittamaa, mutta sen tökerö ja huono kieli ärsytti silti.


Itsevalaisevat
Tammi, 2008
Päällys: Saku Heinänen
s.239

maanantai 23. maaliskuuta 2020

Siiri Enoranta: Gisellen kuolema


Linnea palaa kotiin Ruotsista, jossa on asunut tätinsä kanssa jo vuosia. Linnean lupaavasti alkanut balettiura on loppunut, sillä hänen polvensa ei enää kestä. Unelmat romuttuneina Linnea palaa perheensä luo. Perheen, joka ei tunnu perheeltä. Linnea tuskin tuntee ihmisiä kenen kanssa nyt asuu. Koko Linnean elämä on muuttunut, eikä hän tiedä mitä tekisi. Linnean veli Joel yrittää auttaa, mutta kauan poissa ollut sisko herättää aivan toisenlaisia tunteita kuin sisarellisia.

"Avasin oven. Huoneessa oli jääkylmä, ikkuna oli auki. Linnea istui kirjoituspöydällä rööki kädessään, puhalsi savua suunnilleen ikkunan suuntaan ja karisti orkidearuukkuun. En tiennyt nauraako vai itkeä." s.49

Gisellen kuolema on pieni kirja täynnä suuria aiheita. Entä jos kaikki suunnitelmat ja unelmat romuttuvat, ja entäs jos rakastuu perheenjäseneen. Kaikki asiat on käsitelty kauniisti kirjoitettuina pieninä kohtauksina.

Pidin Gisellan kuolemasta. Kirja on erilainen ja erottuu joukosta. Tunnelma on synkkä, eikä se tarjoa helppoa ja onnellista loppua kaikille. Kirjassa on Linnean lisäksi muitakin joilla menee huonosti, kuten Linnean isä. Kirjassa on masennusta, päihteitä, ongelmia ja paljon muuta. Kaunista ja herkkää tunnelmaa ei ole tarjolla, vaan pieni ja rosoinen tarina, joka esittelee henkilöiden huonot puolet, omituiset tempaukset, ja surun ja ihmetyksen.

Kirjan kertojana toimii Linnean veli Joel. Niimpä Linnean omiin ajatuksiin kaikesta kokemastaan ei päästä, vaan hänen arkea nähdään vain pieninä paloina Joelin näkökulmasta. Joel onkin kertoja, joka sai minut monesti raivon valtaan kirjan edetessä. Vaikka hän ei Linneaa erityisesti tunne tai osaa kuvailla mitä tämä tuntee, käy lukijalle selväksi kuinka rikki Linnea on kaikesta kokemastaan. Linnea vaikuttaa pieneltä ja rikkinäiseltä tytöltä, joka tarvitsisi apua, mutta saakin avukseen Joelin, joka rikkoo hänet vain enemmän. Toki kirjassa käy myös ilmi, että Joel tarjoaa ainoata mahdollista apua, jota osaa tarjota. Hän johdattaa Linnean omien juttujensa pariin.


Gisellen kuolema
Robustos, 2011
Kansi: Sára Köteleki
s. 151

lauantai 21. maaliskuuta 2020

Christian Rönnbacka: Kaikki mikä kiiltää


Komisario Antti Hautalehtoa häiritsee Porvoossa jotakin tarkkailevat keskusrikospoliiisin työntekijät. Pienten tutkimusten jälkeen Hautalehto saa selville, että tarkkailtavana olevat tyypit ovat kaiken lisäksi vain varattomia pikkurikollisia. Hautalehto yrittää saada vastauksia keskusrikospoliisista, mutta nämä ovat vaitonaisia. Niimpä Hautalehto Kollegoineen puuttuu tutkintaan, joka hyvin pian koskee myös heitä. Pian käy selväksi, että nuorten perässä on poliisien lisäksi myös roistoja.

Kaikki mikä kiiltää on viides osa Antti Hautalehto -dekkarisarjasta.
Normaalisti tällaiset salakuljetus/mafia tyyliset dekkarit eivät kuulu omiin suosikkeihini, mutta kyllähän tämä nyt taas oli aivan loistava, kun Hautalehto ratkoi noita mutkikkaita juttuja. Sitä paitsi oli mukavaa vaihtelua, ettei salakuljetus ollut pelkkää huumejuttua, vaan mukaan otettiin arvokkaat timantit. Kirjan alku tosin oli hiukan tylsempi, sillä itse en niin ollut kiinnostunut KRP:n ulkomaan sähläyksestä, mutta sitä ei kestänyt kauaa ja tarina siirtyi onneksi nopeasti takaisin Suomeen, ja mielenkiintoisempiin juttuihin.

Hautalehdon arki rullaa välillä hitusen mukavemmissa tunnelmissa, kuin muutamassa muussa sarjan osassa. Rakkaus kukoistaa, ruoka maistuu ja palanut talokin on jo unohdettu. Hautalehto ei myöskään marise turhista, vaan elää täysillä ja tekee työnsä hyvin. Muiden mielestä turhankin antaumuksella, sillä jälleen käydään lähellä kuolemaa. Toimintaa Hautalehto ainakin saa aikaan selvittelemällä asioita ja olemalla aina paikalla ensimmäisenä, tai ainoana. Tilanteet vakavuudestaan huolimatta tuntuvatkin välillä hyvin koomisilta, kun Hautalehto niitä omalla tyylillään ratkoo.

Myös muut kirjan hahmot saavat aikaan monenlaisia tapahtumia. Nuoret kuriirit säätävät ja sähläävät, sekä huijaavat vähän kaikkia. Kovemman luokan rikolliset jahtaavat kuriireita, mutta eivät sentään unohda kalastaa, saunoa ja syödä hyvin, kun kerran Suomessa ollaan.

Pakko vielä sanoa, että onpa upea kansi tässä kirjassa.

Lue myös: Operaatio TroijalainenJulmaRakennus 31 ja Kylmä syli.


Kaikki mikä kiiltää
Crime time, 2016
Kannen ulkoasu: Jussi Jääskeläinen
s.287

tiistai 17. maaliskuuta 2020

Mary Higgins Clark: Missä lapset ovat?


Nancy Eldredgellä on synkkä menneisyys. Hänet on seitsemän vuotta sitten tuomittu lastensa murhasta, mutta vapautettu sitten todistajan kadotessa. Nyt Nancy elää uudella paikkakunnalla, uuden miehen ja uusien lapsien kanssa. Uuden asuinkaupungin asukkaat eivät tiedä Nancyn menneisyydestä, ennen kuin paikallislehti kertoo asiasta yksityiskohtaisesti. Nancy järkyttyy nähdessään lehden ja lähtee heti hakemaan lapsiaan pihalta, jossa nämä ovat leikkimässä, mutta kauhukseen hän saa huomata, ettei lapset ole enää siellä.
Epäilyt siirtyvät jälleen Nancyyn. Tämä on selvästi murhannut jälleen lapsensa.

"Portaiden juurella hän aikoi kääntyä takaovelle päin, mutta pysähtyi. Miten hassua. Lapset voivat mainiosti. He olivat olleet ulkona vasta viisitoista minuuttia, ja tämä mieletön levottomuus joka vaivasi häntä alinomaa, oli voitettava." s.32
Missä lapset ovat? on Mary Higgins Clarkin esikoisromaani.
Kirjan teksti on sujuvaa, eikä tunnu vanhentuneelta, vaikka kirjan kirjoittamisesta on kulunut kymmeniä vuosia. Kirjan hirvittävään ja ällöttävään aiheeseen ei paneuduta liikaa, eikä kauheuksia kuvailla tarkasti, vaan niistä vain hienovaraisesti vihjaillaan. Mutta silti, jos lapsiin kohdistuva väkivalta on kirjassa ehdoton ei, ei tätä kirjaa kannata lukea.

Sujuvasta tekstistä huolimatta tämä kirja ei suurta vaikutusta tehnyt. Syyllisen arvasi aivan liian aikaisin. Loppu ei tuonut yllätyksiä, sillä pienemmätkin salaisuudet oli jo paljastunut. Toki pientä jännitystä luotiin sillä, ettei tiennyt kuinka lasten käy.

Hahmoja kirjassa oli aika paljon siihen nähden kuinka lyhyt se oli. Monet hahmot löysivät pieniä vihjeitä tapauksesta ja syyllisestä, tajuamatta sellaisia löytäneensä. Näitä tilanteita oli niin monta, että itselleni tuli jo hiukan malttamaton olo, kun samalla kuvailtiin pieniä kohtauksia lasten oloista. Tällä tavalla minut ainakin sai koukutettua lukemaan kirja nopeasti loppuun, jotta saan tietää ehtiikö kukaan tajuta missä lapset ovat ennen kuin on liian myöhäistä.


Missä lapset ovat?, (Where Are the Children?, 1975)
Tammi, 1990
Suom. Anna-Liisa Laine
Päällys: Heikki Kalliomaa
s.206

perjantai 13. maaliskuuta 2020

Timo K. Mukka: Tabu


Milka on vasta 13-vuotias kun hän rakastuu huomattavasti vanhempaan mieheen. Kristus-Perkeleeksi kutsuttu mies auttaa Milkaa ja tämän äitiä kesäisin heinänteossa. Eräänä kesänä, kun äiti lähtee jo edeltä kotiin, päätyy Milka Kristus-Perkeleen kanssa heinien joukkoon. Kristus-Perkele yrittää tämän jälkeen vältellä Milkaa, mutta kun aikaa kuluu, alkaa mies viettää aikaa Milkan ja tämän äidin luona. Mies tuntuukin viihtyvän hyvin sekä äidin, että tyttären kanssa. Milka täyttää 15 ja pian sekä äiti, että tytär odottavat Kristus-Perkelettä palaamaan luokseen, mutta miespä onkin häipynyt, ja jättänyt molemmat naiset oman onnensa nojaan.

"Odotin vain, että olisin päässyt lähtemään Kristus-Perkeleen luo. Ja kun aika viimein tuli, minä kiedoin huivin harteilleni, panin tukkaani valkoisen nauhan ja lähdin. Juoksujalkaa kiiruhdin hänen mökilleen ja heittäydyin hänen kaulaansa." s.56

Tabu on lyhyt romaani, vain hiukan reilu sata sivua, ja sen tarina nimensä mukaisesti kuvailee aihetta, joka on tabu. Kirjan rakkaustarina on häiritsevä. Milka on niin pieni tyttö ja tätä asiaa korostetaan paljon. Milkaa kutsutaan neitsykäiseksi, pikku Milkaksi, Lapsi kullaksi, ja muilla hänen pientä ja viatonta ikää kuvaavilla sanoilla. Myös Kristus-Perkele itse kutsuu Milkaa tälläisilla sanoilla ja myös kohtelee tätä välillä kuin pienen pientä lasta. Tämä korostaa kohtauksissa, kuinka väärää miehen käytös Milkaa kohtaa on.

Kirjassa ei missään vaiheessa tule sellaista oloa, että kaikki voisi vielä kääntyä parhain päin. Tilanne on koko ajan kauhistuttava. Etenkin kun lukija tietää vihjailuista, että Kristus-Perkele on sekä äidin, että tyttären kanssa, mutta äiti ja tytär eivät. Kristus-Perkele saattaa Milkan ja tämän äidin juorujen kohteeksi, ja jättää nämä sitten oman onnensa nojaan.

Milka on kirjassa 13-15 vuotias, mutta hän on hyvin lapsellinen, ja tietämätön asioista. Siksi hänen palava rakautensa Kristus-Perkelettä kohtaan on jotenkin ymmärrettävää. Hän kuvittelee itsensä viattomaksi, eikä ymmärrä ympärillään tapahtuvia asioita, vaikka ne muille voisivatkin olla selkeitä.

Kirjan loppu jää hämmentämään ajatuksia entistä enemmän. Paheksunta Milkan ja Kristus-Perkeleen suhdetta kohtaan on suuri, mutta Milkan lopullinen päätös, ei tunnu hetkauttavan ketään, vaikka omasta mielestäni mentiin vaan pahempaan suuntaan.

Tabu on hyvin kirjoitettu, ja vaikka aihe on inhottava, ei kirjasta tule sellaista oloa. Milkan ja Kristus-Perkeleen välistä seksiä ei kuvailla liian tarkasti. Kuvaus on korutonta, aika rumaakin kaikkine ruumiineritteineen. Tarinassa on muutenkin niin paljon kaikkea, uskontoa, rakkautta, vaikeuksia, että voi vain ihmetellä, miten kaikki on saatu niin selkeäksi ja riittäväksi paketiksi näin lyhyeen kirjaan.

Kirjasta löytyy myös Sankarihymni -novelli, joka kertoo sankarin maineessa olevasta Thörstenistä. Naiset ovat myöskin kuuleet hänen uroteostaan ja vikittelevät nuorukaista. Thörsten itse ei pidä tekoaan sankarillisena, ja kun naisten kanssa on hankalaa näyttää miehisyytensä, tuntuu kaikki olevan turhaa. Niimpä mies tekee itsemurhan.

Molemmat kirjan tarinoista oli surullusia omilla tavoillaan. Kohtalot olivat kovia, ja kummankin tarinan päätös oli masentavan lopullinen. Tarinat olivat hyvin kirjoitettuja, ja mielelläni luen Mukan tuotannosta muutakin.


Tabu, 1965
Gummerus
s.161

tiistai 10. maaliskuuta 2020

Alexander McCall Smith: Mma Ramotswe tutkii -Siveysoppia kauniille tytöille


Naisten etsivätoimisto nro 1:n johtaja Mma Ramotswe on isojen muutosten edessä, kun he suunnittelevat yhteistä tulevaisuuttaan tulevan aviomiehensä J.L.B. Matekonin kanssa. Mma Ramotswe päättää siirtää toimistonsa saman katon alle miehensä autokorjaamon kanssa.
Etsivätoimistoa työllistää muutaman hyvin rikkaan miehen toimeksianto. Mma Ramotswe ja hänen apulaisensa Mma Makutsi tutkivat tapausta, jossa asikas epäilee veljensä vaimon yrittävän myrkyttää aviomiestään, sekä kauneuskilpailun tyttöjen kunnollisuutta.
Mma Ramotswella on työtehtävien lisäksi myös muuta selvitettävää. Hänen tuleva miehensä tuntuu sairastelevan, ja orpokodin johtajatar tarvitsee apua ongelmallisessa tilanteessa.

"Kenellä oli oikeus sanoa minkä kokoinen joku toinen sai olla? Se oli eräänlaista diktatuuria, laihojen hirmuvaltaa, eikä hän suvainnut sellaista ensinkään. Jos laihojen vaatimukset vielä yltyisivät, hyvin muodostuneiden ihmisten pitäisi istua heidän päälleen. Tosiaan, siitä he saisivat opetuksen! Hah!" s.270

Siveysoppia kauniille tytöille on kolmas osa Mma Ramotswe tutkii -sarjasta.
Siveysoppia kauniille tytöille on nopea ja leppoisa kirja. Etsivätoimiston töitä kuvataan aika vähän, sillä aiheita on kirjassa paljon. Kirjassa ehditään käsittelemään monen henkilön elämää, mutta paljon eteenpäin ei asioissa mennä, sillä kirjan tyyli on sellaista, että ihmiset miettivät ja keskustelevat rauhassa. Kirjasta löytyykin paljon hauskoja ja välillä syvällisiäkin pohdintoja.

Mma Ramotswen asenteesta ja olemuksesta tulee hyvä mieli. Hän on varsin tomera ja rempseä nainen, jolla on viihdyttäviä ajatuksia. Toki kirjassa on myös vakavampia aiheita, eikä arki ole pelkkää leppoisuutta. Mma Ramotswen asenne vain tekee kirjasta iloisen, vaikka aiheet välillä menevätkin synkemmiksi.

Kaiken muun hyvän lisäksi kirja tarjoaa kaivatun nojatuolimatkan Afrikkaan. Harvojen kirjojen kautta pääsee Botswanaan. Kuumuus, sateiden kaipuu, lukuisat rooibos kupilliset, kulttuuri ja tavat tulevat esiin tarinan yhteydessä. Välillä puhutaan myös ruuasta ja tarjotaan pieniä kiinnostavia yksityiskohtia, jollaisia ei välttämättä löytyisi vain Afrikan tapoja googlettelemalla. (Kuten lentokärpästen pyydystys)


Lue myös: Naisten etsivätoimisto nro 1 ja Kirahvin kyyneleet


Siveysoppia kauniille tytöille, (Morality for Beautiful Girls, 2001)
Otava, 2004
Suom. Jaakko Kankaanpää
s.285

lauantai 7. maaliskuuta 2020

Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus


Noiturit ovat mutantteja, jotka tappavat työkseen hirviöitä. Gerald on yksi viimeisistä noitureista, ja hän on huomannut jotakin huolestuttavaa oman elantonsa kannalta. Hirviöitä ei tunnu enää olevan yhtä paljon kuin ennen, eikä töihinkään kutsuta enää ahkerasti. Gerald kiertää maita ja mantuja, sillä kotia yksinäisellä noiturilla ei ole. Onneksi välillä löytyy hirviö, jonka tappamisesta joku maksaa, ja noituri saa hieman rahaa selviytyäkseen.

"Linnapahasen ovi ja kaikki ikkunaluukut rämähtivät auki yhtä aikaa. Gerald nosti nopeasti päänsä ylös. Kujannetta pitkin häntä kohti asteli hirviö niin että sora ratisi." s.56
Viimeinen toivomus on ensimmäinen osa noituri -sarjasta.
Aloitettuani Viimeisen toivomuksen, yllätyin sen rakenteesta. Odotin yhtenäistä tarinaa, mutta kirja olikin jaettu kuuteen novelliin, jotka kertovat erilaisista seikkailuista noituri Geraldin matkoilla. Jokaisen tarinan jälkeen palattiin hetkeksi kuuntelemaan järjen ääntä Melitelen temppeliin, jossa Gerald paranteli haavojaan ja muisteli aikaisempia tehtäviään.

Viimeinen toivomus on vauhdikas kirja täynnä omituisia ja kekseliäitä hirviöitä ja otuksia. Kaikki kirjan kummajaiset kun eivät suinkaan ole hirviöitä ja onkin tärkeää tunnistaa ne, sillä noiturit eivät tapa, ellei kyseessä ole oikea hirviö. Kirjan ympäristö kasveineen ja kylineen on myöskin kiinnostava. Tarinoista löytää useita viittauksia ilmastonmuutokseen, sekä moniin vanhoihin satuihin, kuten Lumikkiin, ja Tuhkimoon. Näitä satuja olikin sitten hauska etsiä kirjan sivuilta. Montakohan jäi huomaamatta...

Kirjan tarinat ovat juuri sopivan pituisia, niissä on kaikissa hyvin keksitty juoni ja paljon yllättäviä tilanteita, vauhtia, ja kiinnostavaa tietoa kirjan maailmasta. Huumoriakin kirjassa riittää, ja välillä dialogit ja tapahtumat naurattavat. Välillä taas meno muuttuu ronskimmaksi ja kirjassa vilahtaa rinta jos toinenkin, miekat heiluvat, ja viinileilit tyhjenevät.


Viimeinen toivomus, (Ostatnie zyczenie, 1993)
WSOY, 2010
Suom. Tapani Kärkkäinen
s.333

keskiviikko 4. maaliskuuta 2020

Sara Shepard: Kaivattu


Viisi tyttöä viettää tiiviisti aikaa yhdessä ja heillä on paljon salaisuuksia, jotka yhdistävät heitä. Eräänä iltana yksi heistä katoaa. Alisonin katoamisen jälkeen ryhmä hajoaa, ja loput neljä tyttöä jatkavat normaalia elämää. Kun katoamisesta on kulunut kolme vuotta Aria, Spencer, Hanna ja Emily päätyvät taas samaan kouluun. Heillä ei ole enää keskenään mitään puhuttavaa, mutta pikkuhiljaa heille tulee taas jotakin yhteistä. Kaikki heistä alkavat saada omituisia viestejä. Joku tietää heistä asioita, joita ainoastaan Alison tiesi. Mutta miten se on mahdollista? Voisiko Alison palata?

"Ali tiesi heistä kaikista enemmän kuin kukaan muu. Myös ne asiat, jotka halusi pitää haudattuna - kuin ruumiin." s.20

Kaivattu on ensimmäinen osa Valehtelevat viettelijät -sarjasta.
Olen katsonut muutaman ensimmäisen kauden Valehtelevista viettelijöistä tv-sarjana ja pitänyt siitä, joten odotin innolla tätä kirjaa, jonka pohjalta sarja on tehty. Kirjassa ja tv-sarjassa oli paljon samaa, mutta myös eroja löytyi. Minusta nämä olivat juuri sopivan erilaiset, jotta kirjaa lukiessa pysyi mielenkiinto yllä. Aivan kaikkea kun ei tiennyt.

Kirjassa kaikki neljä tyttöä pääsevät vuorotellen ääneen, ja koska kirja on lyhyt ei tässä kovin paljoa edetä. Hahmoihin ehditään kuitenkin tutustumaan jo ihan hyvin, sillä Shepard kertoo aika tarkasti heidän luonteistaan, vaatteistaan ja muista yksityiskohdista. Kirjassa päästään kurkistamaan vasta muutamia salaisuuksia ja tapahtumia, sillä sarja on todella pitkä, eikä tähän yhteen kirjaan ole vielä laitettu kuin pieni pala tarinaa. Tytötkään eivät vielä päässeet keskenään puheväleihin kuin vasta aivan lopussa.

Kaivattu on helppoa ja yksinkertaista teinihömppää, joka ei mullista maailmaa kirjoitustyylillä, eikä tarinallaan, mutta jota on hauska lukea kun kaipaa teinidraamaa. Itsenäisenä kirjana tämä ei tosin toimi. Tarina jää aivan kesken, eikä tässä edes edetä niin paljon, että yksikään juonikuviosta saisi päätöksen. Jotenkin itse kaipaan myös sarjaan kuuluvilta kirjoilta sellaista juonta, että kirjan lukeminen yksittäisenä kirjanakin kannattaisi. Nyt jäi hiukan ärsyttämään se ettei kirja tarjonnut vastausta oikein mihinkään.


Kaivattu, (Pretty Little Liars, 2006)
Gummerus
Suom. Paula Takio
s. 270

sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

Mary Shelley: Frankenstein


Walton matkaa kohti napaseutua aikeenaan päästä tutkimaan sen ihmeitä. Vaarallisen laivamatkan aikana hän ja hänen miehistönsä löytävät kuoleman kielissä viruvan miehen, tiedemies Frankensteinin. He pelastavat miehen laivaan ja yrittävät hoitaa tämän kuntoon. Walton pitää Frankensteinistä kovasti ja viettää tämän seurassa runsaasti aikaa. Pian Frankenstein päättää kertoa Waltonille koko surullisen tarinansa. Walton saa kuulla jotakin hirvittävää. Frankenstein kertoo tiedemiehen työstään, ja siitä, miten hän onnistui luomaan ihmisen. Kyseinen olento ei kuitenkaan näytä kovin inhimilliseltä ja joutuukin ihmisten suuren vihan kohteeksi. Tästä käynnistyy kammottava tapahtumasarja, joka seuraa Frankensteinia kuolemaan saakka.

"Näitä ilottoman synkkiä taivaita minä tervehdin, sillä ne ovat minulle ystävällisempiä kuin sinun ihmistoverisi." s. 106

Mary Shelleyn vuonna 1818 ilmestynyt Frankenstein on kauhuklassikko, joka on jäänyt elämään monissa muodoissa. Varmasti lähes kaikki tietävät Frankensteinin tarinan jollakin tavalla. Itsekin olen sitä lapsena katsonut elokuvana. Uudet versiot kuitenkin eroavat aika tavalla tästä alkuperäisestä tarinasta, joten vaikka olisit kuullut tai nähnyt moniakin versioita, et välttämättä siltikään tiedä, kuinka Frankensteinin tosiaan kävi. Minulle ainakin tässä kirjassa oli paljon uutta.

Frankenstein on kauniisti kirjoitettu kirja, joka ei pitkästytä. Kirja ei ole erityisen pitkä, mutta siitä löytyy silti monen hahmon tarina. Yllätyin kirjan rakenteesta ja siitä, kuinka monen henkilön kertomusta siinä päästään seuraamaan. Walton pääsee ääneen kirjoittamiensa kirjeiden kautta, joita hän kirjoittaa siskolleen. Frankenstein on suurimman osan kirjasta äänessä, sillä tarina kerrotaan hänen näkökulmastaan. Frankensteinin kertomuksessa annetaan ääni kuitenkin myös itse hirviölle, jonka hän on luonut. Nämä puheenvuorot tekevät hirviöstä inhimillisen, ja herättävät ajatuksia lukijassa. Näiden hahmojen lisäksi jonkin verran seurataan Frankensteinin ja hirviön kohtaamia ihmisiä.

Jälleen löysin klassikon josta pidän. Kirjassa ei ole turhaa jaarittelua ja pitkiä tylsiä kohtauksia, vaan mielenkiintoisia henkilöitä ja kohtauksia. Kirjassa on tiedemies, joka rikkoo rajoja luoden hirviön. Suurimman osan ajasta tuo mahtava tiedemies tuntuu kuitenkin olevan paljon kamalampi hirviö, kuin onneton olento, joka on pakotettu elämään yksin ilman rakkautta tai tukea.


Frankenstein, (Frankenstein or, the Modern Prometheus, 1818)
Gummerus
Suom. Paavo Lehtonen
s. 245