Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään

 

Aleksei palaa kotiin opintojensa jälkeen. Hän aloittaa harjoittelun isänsä johtamassa ihmistutkimuslaitoksessa. Laitokseen tuodaan Satomi, jonka muistot Aleksei saa tehtäväkseen poistaa. 

Marija kuuluu kelluvan kaupungin vastarintaliikkeeseen, joka halutaan tuhota. Liikkeeseen kuuluu kuitenkin monta sinnikästä ihmistä, jotka aikovat tehdä kaikkensa paremman maailman puolesta. Kun Marija ja Aleksei kohtaavat, on aika miettiä, mikä on oikein ja mikä väärin.

"Yritin uskoa, että totuus oli jotakin siististi laskostettua ja helposti tunnistettavaa ja koska minä olin sen puolella, ei muulla ollut väliä. Ei edes sillä, ettei minusta pidetty tai että vietin päiväni yleensä yksin."s.67

Mistä valo pääsee sisään on toinen osa ilmastokatastrofin jälkeiseen maailmaan sijoittuvasta dystopia -trilogiasta.

Tämä on edeltäjäänsä, Korentoa huomattavasti nopeatempoisempi ja toiminnallisempi tarina. Näin suuri muutos yllätti ja jäin hieman kaipaamaan ensimmäisen osan tunnelmoivaa ja hidasta kerrontaa. Pidin silti tästäkin kaikkine riipaisevine ihmiskohtaloineen, kapinointeineen, kärsimyksineen ja pienine toivonkipinöineen. Kieli on myös aivan yhtä upean kaunista kuin Korennossakin.

Tarinaa kerrotaan tällä kertaa kolmen henkilön näkökulmasta. Koehenkilön, Aleksein ja Marijan. Minulla kesti hieman päästä näiden uusien päähenkilöiden maailmaan, eikä heistä lopulta tullut minulle yhtä tärkeitä kuin ensimmäisen osan henkilöistä. Itseasiassa minulle kiinnostavin hahmo oli tällä kertaa Aleksein äiti, jonka tarina oli kaunis, vaikkakin surullinen omalla tavallaan. Se jäi monella tavalla mietityttämään. Aivan kirjan loppupuolella sydämessäni avautui jonkinlainen paikka myös Aleksein ja hänen isänsä tarinalle. 

Mistä valo pääsee sisään

Otava, 2021

s.320

Anne-Maija Aalto: Korento

 

Satomi ja Mai asuvat saarella. joka ennen vesien nousua oli Japani. Nuoret asuvat internointilylässä eläen hyvin tarkkaan määrättyä arkea. Raskasta työtä, huonoa vettä, vähän ruokaa ja paljon kurjuutta. Kylän asukkaat ovat vuosien varrella turtuneet määräyksiin. Kaikki taistelutahto ja unelmat paremmasta tuntuu kadonneen iäksi. Sitten rikas komentaja Rafikov saapuu kylään ja vie mennessään Main. Satomissa herää palava halu muuttaa asioita, mutta mitä tehdä, kun kaikki valta on rikkailla, ja pienikin kuriton teko, saattaa viedä hengen joltakin hänen läheiseltään.  

"Kun olen syönyt, kehoni valtaa uupumus. Se on enemmän kuin pelkkää väsymystä. Se on sitä, että haluaisin lakata kokonaan olemasta."s.13

Korento aloittaa ilmastokatastrofin jälkeiseen maailmaan sijoittuvan dystopia -trilogian.

Olen tottunut lukemaan dystopioita, jotka ovat täynnä toimintaa ja sankareita, jotka ovat kykeneviä pelastavat koko maailman ja kaikki kärsivät ihmiset ilman sen kummempia taitoja. Olikin ihanaa lukea nyt tällaista aivan eri tyyppistä dystopiaa. 

Tässä kirjassa nimittäin edetään hyvin rauhalliseen tahtiin. Kirjan kaunis kieli kuvaa upeasti ja koskettavasti niin julmia, kuin kauniimpiakin hetkiä. Tarinaa kerrotaan Satomin näkökulmasta, mutta hänen kauttaan saadaan todentuntuinen kuva elämästä internointikylässä, sekä sen asukkaista. Tunnelma on lannistunut, mutta varovaisen toivon pilkahdukset kytevät Satomissa. Arki ja olot kylässä osoittautuvat piinallisiksi, ja tähän rankkaan elämään tutustutaan ajan kanssa. Suurimman roolin kirjassa saakin ihmiset ja heidän arkensa. Toiminta on vähäistä, mutta uskottavaa. 

Rakastin tämän kirjan verkkaista tunnelmaa, kauniisti luotua maailmaa kaikkine synkkine ja raakoine elementteineen, sekä niitä pieniä kauniita ilon aiheita, jotka loivat kaiken julman vastapainoksi hieman lempeää tunnelmaa. Erityisesti pidin Satomin isän pienestä puutarhasta.

Korento

Otava, 2020

Kansi: Johanna Junkala

s.387