lauantai 27. elokuuta 2022

Taina Latvala: Venetsialaiset

 

Kolme sisarta saapuu perheen mökille viettämään venetsialaisia. Kesän päättymistä juhlistetaan saunomalla, mutta sitten päätetään lähteä kylän järjestämään juhlaan. Tunnelma ei ole korkealla, sillä kaikilla on omat murheet mielessä, ja mökki tuo mieleen isän. Pikku hiljaa illan ja yön edetessä siskojen salaisuudet paljastuvat.
"He pukeutuivat hienoiksi ja lähtivät venetsialaisiin. Ilta oli pitkä ja kylmä, tuuli tuoksui syksyltä ja kosteilta lehdiltä. He tanssivat hetken lyhtyjen loimussa, ilotulitteet valaisivat taivaan, musiikki kiiri järveä pitkin hiljaisiin taloihin."s.157
Säästelin Venetsilaiset -kirjaa juuri tähän ajankohtaan, sillä milloinkas olisi parempi lukea tämän nimistä kirjaa kun venetsilaisten lähestyessä. 

Venetsialaiset on lyhyt, tiheätunnelmainen kirja täynnä salaisuuksia, jotka paljastuvat yksi toisensa jälkeen ja lopussa lukijaa jännittää, mitä nyt sitten tapahtuukaan kun kaikki on saatu ulos, salaisuudet revitty siskoista, niin ettei tiedä onko ilmassa enemmän ahdistusta vai helpotusta.

Juoni kulkee ponnahdellen siskosta toiseen, nykyisyydessä ja menneisyydessä. Sitä on silti helppo seurata. Joka kerta etenkin menneisyydessä vihjataan jotain näistä kirjan suurista salaisuuksista ja etenkin alussa se ärsytti, mutta koska kirjan kieli on sujuvaa, ja lukeminen sen vuoksi mukavaa, unohtui tuo ärsyyntyminen nopeasti. Ja lopultahan ne salaisuudetkin sitten selvisi, joten odottaminen palkittiin, vaikka minusta se onkin turhaa, että joka luvussa pitää tehdä selväksi, että nyt jää jotain suurta kertomatta, joka selviää sitten myöhemmin. 

Kirjan siskokset ovat keskenään hyvin erilaisia. Heidän hahmonsa tuntuivat välillä liiankin kärjistetyiltä, mutta tulipahan sitten ainakin selväksi minkälaisia he ovat. Näin lyhyessä kirjassa olisi toki vaikeaakin saada hienovarasemmilla hahmoilla asiaa samalla lailla selväksi kuin nyt. Joten sanon, että hahmot olivat kirjaan oikein sopivia. 

Hiukan päästiin myös venetsialaistunnelmiin kaiken perhedraaman keskellä. Mökki, järvi, kylän hiljaiset tiet ja juhlat toivat kivasti ajankohdan esiin, vaikka siskosten keskittyminen juhlimisesta herpaantuikin menneiden muisteluun.


Venetsialaiset
Otava, 2018
Kannen maalaus: Rauha Mäkilä, Hardbody, 2015
s.254

keskiviikko 24. elokuuta 2022

Anneli Kivelä: Valoa ja varjoa Katajamäellä

 

Runo Heinonen ilmestyy Satu-siskonsa luokse Katajamäelle isänsä kanssa. Kyläläiset ihmettelevät heidän oleiluaan, mutta he eivät tiedä, että perheen kenkäkauppa Seinäjoella on mennyt konkurssiin. Nyt Runo etsii elämälleen uutta suuntaa. Runo saa pienen hetken miettiä tulevaisuuttaan, sillä hän saa kesätöitä Myllytuvasta. Pian Runo saa myös paljon seuraa vapaa-ajalleen, sillä sekä Myllytuvassa remontoiva Petteri, että Vuorensolan kartanon Erik haluavat keksiä Runolle tekemistä. Huhumylly onkin heti vauhdissa, sillä Erikin tiedetään tapailevan vastaeronnutta Tanjaa.
"Runo parkkeerasi autonsa Maamiesseurantalon pihaan ja kulki tien yli Päivikin mökille. Miten soma pikkuinen talo, ja ympärillä oleva vehmas piha vanhanaikaisine perennoineen ja sireenipensaineen oli kuin suoraan puutarhakirjasta!"s.75
Valoa ja varjoa Katajamäellä on yhdeksäs osa maalaisromanttisesta Katajamäki -sarjasta.
Tällä kertaa ei esitelty aivan tuntematonta päähenkilöä. Runosta on hieman puhuttu ennenkin, sillä hän on yhden aiemman osan päähenkilön, Sadun sisko. 

Katajamäki toimii jälleen pienenä "pakopaikkana" päähenkilölle, jonka on etsittävä uusi suunta elämälleen. On kiva, ettei päähenkilöllä ollut tällä kertaa mitään super mahtavia taitoja, joiden avulla voi tehdä töitä missä vaan ja elättää itsensä, vaan kyseessä on nainen, joka tarvitsee ihan tavallisen työn. Toki toivoin, että tätä Runon elämän järjestämistä olisi käsitelty hiukan enemmän, mutta sellaiset asiat jäivät kyllä aivan mieskuvioiden jalkoihin. 

Tässä osassa tosin oli kiinnostavammat mieskuviotkin kuin monessa muussa osassa, joten plussaa siitäkin. Loppuratkaisu kun ei tällä kertaa ollut aivan niin ennalta varma, vaan hiukan jännitystä löytyi. Edellisen osan kohdalla valitin, etten ymmärtänyt Estin äksyilyä Samelia kohtaan, mutta tällä kertaa Runon äksyily erästä miestä kohtaan oli huomattavasti ymmärrettävämpää, sillä hänen ihastumisensa oli nähtävissä. (Rakkaudesta se hevonenkin potkii.)
Myös muiden Katajamäkeläisten elämissä tapahtui hurjan paljon kiinnostavia ja tällä kertaa myös surullisia asioita.


Valoa ja varjoa Katajamäellä
Karisto, 2014
s. 243

maanantai 22. elokuuta 2022

Aiden Thomas: Hautausmaan pojat

 

Yadriel on odottanut jo pitkään, että saisi suorittaa rituaalin, joka antaisi hänelle voimat vapauttaa henkiä tuonpuoleiseen. Perheen tavat ovat kuitenkin vanhoilliset, eivätkä he osaa suhtautua Yadrielin sukupuoleen, sillä hän on trans. Niinpä Yadriel päättää suorittaa rituaalin salaa. Rituaalin jälkeen Yadrielin on aika todistaa yhteisölle, että hän on oikea brujo. Siihen aukeaakin loistava tilaisuus kun Yadrielin serkku Miguel yllättäen kuolee. 
Yhdessä serkkunsa Maritzan kanssa Yadriel lähtee etsimään Miguelia, tai tämän ruumista, mutta hän päätyykin kutsumaan vahingossa paikalle aivan väärän hengen. Paikalle ilmestyy raivostuttava Julian, joka ei muista kuolemastaan yhtään mitään. Yadriel ei voi jättää pojan henkeä yksinkään, niinpä hänen on alettava selvittämään Miguelin tapauksen ohella myös Julianin tapausta. 
""Esta es mi sangre, derramada por ti." Yadriel piteli tikaria, avasi suunsa ja painoi terää vasten kieltään, kunnes se rikkoi ihon. Hän vavahti ja kohotti portajen eteensä. Terän reunalla kimmelsi ohut punainen viiva liekkien lämpimässä kajossa."s.21
Hautausmaan pojat on monipuolinen ja jännittävä kirja, jonka miljöönä toimii haustausmaa ja kirkot. Kuolleiden päivä (Día de Muertos) lähestyy. Yhteisö valmistautuu suureen juhlaan täydellä teholla, ja lukija pääsee siinä ohella tutustumaan valmisteluihin ja kuulemaan paljon kiinnostavia yksityiskohtia esimerkiksi ruuasta ja koristeista. Läpi kirjan kulkevat espanjankieliset lausahdukset piristävät ja luovat oikeanlaista tunnelmaa. 

Kirjalla on hyvin kiinnostavat ja joukosta erottuvat aiheet. Latinomytologia suurine juhlineen ja hautausmailla kulkevine haamuineen vie täysin mennessään. Transpäähenkilö, joka yrittää saada sukunsa ja yhteisönsä hyväksymään hänet poikana, ja joka joutuu kuulemaan silti tytöttelyä ja joka suljetaan yhteisön ulkopuolelle vain vanhojen perinteiden takia herättää tunteita. Ärsyttää päähenkilön puolesta, mutta onneksi Yadriel on vahva ja aikoo näyttää kaikille kuka hän on. 

Kirjassa on aika paljon teemoja ja uutta asiaa tulee valtavasti, kun kaikkia niitä käsitellään. Murhamysteeri yrittää siinä ohella kulkea, mutta välillä se jää kaiken muun alle ja unohduksiin. Julianin haamun saavuttua paikalle juoni kiertää hetken mielestäni kehää, kun Julianin piilottelua kuvataan luku toisensa perään hyvin ykistyiskohtaisesti. Hetken ajattelin, että onkohan tämä sittenkään aivan niin hyvä kirja kuin ehtisin kuvitella, mutta sitten juoni taas rysähtää liikkeelle kunnolla, ja olin jälleen aivan koukussa. Kirjan loppupuoli olikin sitten jotain aivan upeaa. Itketti, ihmetytti, pelotti lukea loppuun, kun en uskaltanut edes arvailla, että miten tässä käy.

Kirjasta löytyy monipuolinen kattaus uskottavia hahmoja, joiden joukosta löytyy niin ihmisiä kuin haamujakin, ja tietysti yksi ihana kissa ja pari hellyyttävää koiraa. 
Nuorten elämää kuvataan aidosti kaikkine murheineen ja iloineen. Yadrielin ajatuset ovat toki ainoat joita oikeasti käsitellään, mutta keskutelujen kautta myös Julianin, Maritzan ja muutaman muun hahmot ajatukset pääsevät esiin. Hahmoista ehti kehittyä kirjan aikana lukijalle tärkeitä, ja heistä kaikista lukisi mieluusti lisääkin. Niinpä olin aika innoissani kun selasin Aiden Thomasin Instagramia ja näin julkaisun, jossa hän kertoo kirjoittavansa kirjalle jatkoa. 


Hautausmaan pojat, (Cemetery Boys, 2020)
Karisto, 2021
Suom. Inka Parpola
s.372

keskiviikko 17. elokuuta 2022

Marvi ja Merja Jalo: Sanelman poikaystävä

 

Sanelma Vuoren omistamalla maatilalla kiertää ikävä huhu. Eläimet ovat saaneet kuulla, että Sanelmalla on uusi poikaystävä, joka aikoo päästä eroon heistä kaikista. Kun mies saapuu vierailulle, on aika yhdistää voimat ja näyttää, ettei heitä tai maatilaa niin vain myydä.

Sanelman poikaystävä on lapsille suunnattu hauska kuvakirja, jossa kuvat ovat suuria ja värikkäitä, tekstiä on vähän ja juoni etenee vauhdilla.

Tämän kirjan kolahtaessa postilaatikkoon olin heti aika varma, että tulisin pitämään tästä, sillä maatilalle sijoittuva tarina Elina Jasun kuvittamana kuulostaa erinomaiselta.

Tämä onkin oikein ihastuttava lastenkirja, jonka vauhdikas juoni on maustettu runsaalla huumorilla. Jälleen kerran Elina Jasu on onnistunut tekemään kuvituksen, joka tukee teskstiä täydellisesti, mutta myös kertoo paljon sellaista, mitä tekstissä ei lue. Kun kuvituksesta löytyy näin paljon kiinnostavia yksityiskohtia, jotka herättävät tarinan eloon, ei niin valtavaa tekstimäärää tarvitakaan. kirjan alusta löytyykin myös kuvat maatilan asukkaista ja heidän nimet, joten on myös helppo tarkistaa esimerkiksi minkä näköinen hevonen kulloinkin puhuu.

Kirjan nimikkohenkilö, Sanelma on hyvin pienessä roolissa, ja maatilan eläimet ottavatkin selkeän päärooliin hoitaessaan ongelmatilannetta. Sanelman poikaystävä sen sijaan ei jää taka-alalle, vaan hänen omahyväinen luonteensa tulee esiin jo aivan ensimmäisiltä sivuilta. Niin inhottava tyyppi onkin kyseessä, että kaikki häneen kohdistuvat eläinten tekemät metkut hymyilyttävät suuresti.


Sanelman poikaystävä
KVALITI, 2022
Kuvitus: Elina Jasu
Arvostelukappale

lauantai 13. elokuuta 2022

S.N. Pires: Rummunvartija

 

Kammottava noitarumpu on mahtavampi kuin koskaan. Rumpu on ehtinyt saada paljon tuhoa ja pahaa aikaiseksi ahneiden noitien käsissä, mutta nyt Tommo ja Pikku-Tihi yrittävät parhaansa kuljettaakseen rummun kauas näiden ulottumattomiin. 
Tommo, Pikku-Tihi ja Surutyttö matkaavat halki kauniin, mutta vaarallisen luonnon, perässään kuikka-noita joukkoineen. Pian kolmikko saa huomata, ettei Kuikka suinkaan ole läheskään pelottavin rumpua havittelevista noidista. 
"Oviseinustalle asetettu rumpu oli lakannut kuiskuttelemasta kotaväelle ja suunnannut huomionsa metsän kaukaisiin kolkkiin. Tommo tunsi uhkan lähestyvän joka suunnalta kuin sakean usvan, jota illan viileys veti suoaukeille auringon laskiessa."s.325
Rummunvartija on pedon sydän -trilogian viimeinen osa.
Jännittäväksi edennyt taistelu mahtavasta rummusta saa arvoisensa ratkaisun tässä trilogian päätösosassa, jossa samalla jännitetään tutuiksi tulleiden hahmojen kohtaloita. Ja jännitettävää todella riittää, sillä tuo pääosassa oleva rumpua vartioiva kolmikko joutuu jos jonkinlaisiin kiperiin tilanteisiin.

Rummunvartija on alusta loppuun täydellisen nautinnollista luettavaa, sillä kirjan kieli on niin kaunista, että aivan jokaiselta sivulta voisi ottaa näytteeksi pätkän tekstiä, joka kuulostaisi niin lumoavan kauniilta, että ainakin minä kiinnostuisin kirjan lukemisesta varmasti. 

Fantasia elementit ovat kirja kirjalta lisääntyneet, ja tässä viimeisessä osassa noidat, taikuus, haltiat ja muut olennot ovat hyvin suuressa osassa. Ensimmäinen osa sarjasta vaikutti vielä enemmän pienin fantasiaelementein maustetulta historialliselta romaanilta, kun taas tämä viimeinen osa oli mielestäni jo aivan täyttä fantasiaa, joka vain sijoittuu menneisiin aikoihin.

Tommon kasvutarinaan olen oikein tyytyväinen. Uskottavaa kehitystä on tapahtunut läpi trilogian, eikä muutokset tapahdu liian helposti. Pääasiassa kirjassa seurataankin Tommon ja Pikku-Tihin ajatuksia ja toimia, mutta silloin tällöin päästään kurkistaaan myös muutaman vihollisnoidan ajatuksiin. Tämä on loistava lisä, sillä on aina kiva tietää edes jonkinlaisia syitä esimerkiksi siihen, miksi nuo viholliset tekevät mitä tekevät tai miksi joku noita on niin paha. 

Kaunis kieli, upea luonto ja jännittävät fantasiaelementit ovat kirjassa parasta. Tommo ja Pikku-Tihi tekevät pitkän matkan ja heidän seikkailuaan lukee mieluusti, vaikka välillä rupesi oikein ärsyttämään, etteivät he tajunneet rummun salaisuutta, vaikka se ainakin omasta mielestäni oli koko ajan aivan selkeästi esillä. 


Rummunvartija
Minerva, 2021
s.387

sunnuntai 7. elokuuta 2022

Helena Dahlgren: Tähtihevosten kutsu

 

15-vuotiaan Lisa Petersonin isä saa uuden työpaikan mystiseltä Jorvikin saarelta. Lisa muuttaa isänsä kanssa saareen, jonka luonto on upeaa ja hevoset vielä upeampia. Nuorempana Lisa olisi ollut aivan haltioissaan saaren hevosista, mutta nyt hevoset tuovat vain menneisyyden traumat mieleen. Jotakin kummallista saaren hevosissa kyllä on, sillä tallille meno houkuttelee Lisaa kovasti. Viimein hän uskaltautuukin menemään sinne muutaman uuden ystävän suostuttelemana, ja hän kohtaa kauneimman hevosen, jonka hän on koskaan nähnyt. Tähtiloiste sitä paitsi tuntuu pitävän hänestä aivan yhtä paljon kuin hän siitä. Siitä alkaa hurjat tapahtumat, jotka selventävät Lisalle ja hänen uusille ystävilleen yhden asian, he ovat saaren taruissa kerrotut sielunratsastajat joiden tehtävä on suojella Jorvikin tulevaisuus.
"Hevosen vahvaa kehoa peittävät rosoiset arvet. Sen silmät näyttävät kahdelta samealta hiilikokkareelta. Ratsukko kääntyy ja nostaa laukan heti päästyään portin ulkopuolelle. Lisa vajoaa kyykkyyn pyörän viereen ja painaa päänsä polvien väliin. Hän voisi vannoa, että hevosen laajentuneista sieraimista tuprusi savua."s.44
Tähtihevosten kutsu on ensimmäinen osa Sielunratsastajat -hevosfantasiasarjasta. 
Kirjassa esitellään neljä sielunratsastajaa ja heidän hevosensa. Kirjan hevoset eivät ole ihan tavallisia, sillä niillä saattaa olla esimerkiksi sininen harja. Muutenkaan hevosten ja sielunratsastajien arki ei ole ihan tavallisinta, sillä hyvin pian tytöt huomaavat omaavansa jonkinlaisia kykyjä, jotka tulevat esiin heidän ollessa hevostensa kanssa. 

Tähtihevosten kutsu on ihan mielenkiintoista fantasiaa. Paljon ehtii tapahtua, ja tytöille selviää monia salaisuuksia. Ainakaan vielä tyttöjen välinen ystävyys ei ruveinnut erityisesti kukoistamaan, ja osa jäi hiukan ulkopuolisiksi. Suosittelen tätä kirjaa luettavaksi ainoastaan siinä tapauksessa, että haluaa jatkaa sarjan parissa, sillä itsenäisenä kirjana tämä ei toimi. Kirjan loppupuolella alkoi tapahtua valtavasti kaikkea, ja se kaikki jäi aivan kesken. Eli vaikka paljon salaisuuksia ehti paljastua, varsinainen toimintapuoli ehti vasta alkaa.

Pidin Jorvikin saaresta, sen kauniista maisemista ja mystisistä taruista. Tietysti on myös aina kiva kun kirjassa on hevosia. Hahmoja sen sijaan ei ehditty esitellä kuin hyvin pienesti. Lisa sai eniten tilaa, sillä kirjan juoni kulki suurimmaksi osaksi hänen muuttoaan, menneisyyttään ja arkea kuvaten. Välillä kurkistettiin lyhyesti muiden hahmojen elämään.

Vaikka tämä kirja nyt ei mitenkään erityisiä tunteita minussa herättynyt, eikä sen suuremmin mieleen painunut, jatkoakin varmaan tulee jossain vaiheessa luettua, sillä ihan mielenkiinnolla odotan, kehittyykö tyttöjen välinen ystävyys tiiviimmäksi, ja miten kaikkien käy.


Tähtihevosten kutsu, (Ödesryttarna: Jorvik kallar, 2018)
Tammi, 2020
Suom. Heli Naski
Kansipiirros: Marie Beschorner
s.223