Näytetään tekstit, joissa on tunniste Anna Todd. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Anna Todd. Näytä kaikki tekstit

lauantai 4. maaliskuuta 2023

Anna Todd: Törmäyksen jälkeen

 

Tessa on saanut hirveitä asioita selville ja kaikki unelmat ja toiveet, jotka hän oli ehtinyt tehdä Hardinin varalla, ovat kaatuneet. Hän on vannonut ettei ikinä anna anteeksi, mutta entä jos rakkaus ei vain lähde pois. Voisiko Hardin muuttua? 
"Ja kyllä minä olenkin ylpeä siitä että olen sanonut vastaan Hardinille enkä antanut heti periksi, mutta samalla minulla on kauhea olo siitä mitä sanoin hänelle eilen. Tiedän kyllä että hän ansaitsi sen, mutta päässäni tykyttää kysymys: Mitä jos hän todella välittääkin minusta niin paljon kuin väittää? Mutta vaikka niin pohjimmiltaan olisikin, en silti usko että se estäisi häntä satuttamasta minua uudelleen."s.57
Törmäyksen jälkeen on toinen osa romanttisesta/eroottisesta nuorten After -sarjasta.
Tässäpä kirja, jota ei ole tiivistetty yhtään. Ensimmäisen osan tapaan tämäkin on täynnä draamaa ja seksiä. Luettavaksi tämä päätyi vain siksi, että pidän elokuvista, jotka on tehty näiden kirjojen pohjalta. Mutta niin kuin ensimmäisenkin kirjan kohdalla, myös tämä on huomattavasti huonompi kuin elokuva. 

Pidin tästä kuitenkin enemmän kuin ensimmäisestä osasta. Teksti on helppolukuista, kirja etenee mukavasti, ja siinä on hauskoja kohtauksia. Hardinin ja Tessan välillä on välillä jopa lempeyttä, hauskuutta ja huumoria, vaikka edelleen heidän yhdessäolonsa lähinnä ihmetyttää, ja Hardinin käytös ällöttää. Tässä myös tapahtui huomattavasti enemmän kuin ensimmäisessä osassa. Silti pariskunnan riidat ja sopimiset alkavat kirjan loppupuolella tulla jo korvistakin ulos. Tämä sarja todella kaipaisi hurjaa tiivistämistä. 

Hardinin tekemät paljastukset eivät tee hänestä mitenkään helpommin lähestyttävää ja rakastattevampaa ihmistä, vaikka Tessan käytöksestä niin voisi kuvitellakin, vaan entistä ällöttävämmän. Pienen pieniä parannuksen tapaisia on kuitenkin nähtävissä, mutta kyllä jatko-osien aikana pitäisi aika suuria asioita tapahtua, että voisin ymmärtää tämän parin välistä rakkautta. 


Törmäyksen jälkeen, (After We Collided, 2014)
Otava, 2015
Suom. Johanna Rossi
s.649

keskiviikko 27. tammikuuta 2021

Anna Todd: After


Tessa on kiltti tyttö, jolla on kiltti ja kunnioittava poikaystävä, loistavat arvosanat ja koko elämä valmiiksi suunniteltuna. Hän lähtee opiskelemaan ja muuttaa opiskelija-asuntolaan, jossa hän tutustuu porukkaan, jota hänen äitinsä, sekä poikaystävänsä kauhistelee. Tässä porukassa viihtyy myös Hardin, ilkeä naistenmies. Tessa kauhistelee Hardinin olemusta ja käytöstä, mutta silti jokin tässä vetoaa Tessaan, ja pian hän onkin täysin pojan pauloissa. Hardin johdattaa Tessan pahoille teille ja opettaa tälle nautinnon salat. 
""Ei, minä en suutele ketään", tiuskaisen ja nousen seisomaan. Katsomatta minuun Hardin ottaa huikan mukistaan. Toivon, että hän on loukkaantunut. Oikeastaan en välitä, onko hän. Olen saanut tarpeekseni tällaisesta vuorovaikutuksesta hänen kanssaan. Hän inhoaa minua ja on kerta kaikkiaan liian epäystävällinen."s.55
After on romanttisen/eroottisen After -nuortenkirjasarjan ensimmäinen osa. 
Siirsin Afterin lukemista melko pitkään, sillä elokuvan katsottuani ajattelin kirjan olevan aivan liian pitkä niin vähäisille tapahtumille. Kirjassa tapahtumia oli kuitenkin runsaasti enemmän kuin elokuvassa, joten pelkoni oli turha. Elokuva ei tällä kertaa muutenkaan erityisen tarkkaan seurannut kirjan tarinaa ja oli yllättävän pieni pintaraapaisu tästä tarinasta, joka oli hyvin runsas. 

After sisältää paljon tarkkoja seksikohtauksia. Muutenkin sellainen hempeän romanttinen teinirakkaus on kaukana tästä tarinasta. Lukiessa ei voi kuin ihmetellä, että mikä vetää Hardinia ja Tessaa niin tiivisti yhteen, sillä heidän parisuhde ei tosiaan vaikuta terveeltä, ei sitten yhtään. Tämä tekeekin tarinasta epäuskottavan. Tessan kun pitäisi olla niin järkevästi käyttäytyvä, mutta sitten hän juokseekin häntä huonosti kohtelevan ja haukkuvan pojan perässä.

En pitänyt Tessan hahmosta muutenkaan. Aluksi hänen kiltteyttään toitotettiin jokaisella sivulla, mutta minä sain hänestä heti sellaisen kuvan, että hän ohittaa omat mielipiteensä ja arvonsa heti kun joku vähän inttää. Kilttiäkin kiltimpi ja viisaasti käyttäytyvä Tessa muuttuikin muutamassa sivussa kännääväksi, typeräksi ja joka asiaa itkeväksi tytöksi, jonka käytös ärsytti. 

Jollakin tavalla tämä häiriintynyt rakkaustarina kuitenkin kiinnosti, eikä kirjan lukeminen ollut lainkaan tuskaista, vaikka ärsyttäviä tekijöitä löytyikin. Kirjan teksti etenee jouhevasti, ja lukeminen  sujuu vauhdikkaasti, vaikka tarina välillä toistaa itseään. Esimerkiksi Tessan ja Hardinin riidat alkoivat olla hyvin samankaltaisia eikä Tessa tuntunut ottavan opiksi virheistään sitten millään, vaan toisti ne joka viikonloppu ja itki sitten samoja asioita uudestaan ja uudestaan. 


After, (After, 2014)
Otava, 2014
Suom. Outi Järvinen
s.598