keskiviikko 30. maaliskuuta 2022

Anne Leinonen: Elokuussa minä kuolen

 

Alman rakas isoäiti Baba on kuollut. Alma tietää olevansa seuraava. Isoäiti on lahjoittaanut hänelle helminauhan, joka on kirottu. Se kertoo Almalle kuinka monta päivää elinaikaa on jäljellä. On vain tämä kesä. Alma ajattelee, että helpointa on odottaa kuolemaa, mutta sitten hänen kovin yksinäiseen elämäänsä ilmestyy ensin uusi naapuri. Mia on kiinnostava tyttö, joka johdattaa hänet kummalliseen Juurankojen maahan. Ja sitten saapuu Almassa epäselviä tunteita herättävä Kuura. Kun sitten jokin hyvin synkkä alkaa varjostaa nuorten kesää, on Alman aika toimia. Hänen on pelastettava, mitä pelastettavissa on. 
"Tartun piirtämisoppaaseen ja yritän lukea ohjetta perspektiivin tekemisestä mutta en voi keskittyä, sillä kuulen kuinka pelko rummuttaa sydäntäni. Yritän luonnostella pihlajaa, mutta oksat valuvat liian alas ja kaikki tuntuu merkityksettömältä."s.17
Elokuussa minä kuolen on nuortenkirja, joka nimellään herättää kiinnostuksen oitis. 
Kirjan tunnelma on synkkä, välillä hieman rujokin, kun kuolemaa aletaan miettiä tarkemmin. Kirjassa pohditaan melko yksityiskohtaisestikin kuolemaa ja sitä, mitä sen jälkeen tapahtuu. Mitään ahdistusta ja synkkiä ajatuksia nämä asiat eivät kuitenkaan ainakaan tässä lukijassa herättäneet, sillä kirjan kieli jolla asioita kuvataan on kaunista ja vauhdilla tarinaa eteenpäin vievää. 

Tällaiselle aikuisellekin lukijalle kirjan synkän kaunis tarina sopii erinomaisesti. Teksi on helppolukuista, ja tarina etenee nopeasti. Jännitystä on runsaasti, ja hieman pelottavampia ja "ällömpiäkin" kohtauksia riittää. Kirjakaupan sivuilla tätä suositellaan noin 9-12 -vuotiaille. Varmaan tuon päähenkilön nuoren iän takia, mutta tarinallisesti tämä sopi mielestäni myös venhemmille lukijoille mainiosti. 

Juurankojen maa on kiinnostava paikka, ja vaikka kirjassa ei pitkästi kuvailla asioita, on kuvattu juuri oikeat asiat, jotta Juurankojen maa tulee tutuksi. Muutenkin kirjasta löytyy kivoja ykistyiskohtia, jotka tekevät hahmoista ja paikoista ainutlaatuisia ja eläväisiä.  Ainoastaan riimut ja niiden tarkoitus kirjassa jäi itselleni turhaksi. Pidän kovasti kaikesta riimuihin liittyvästä, mutta en saanut oikein kiinni, mikä niiden trakoitus oli kirjassa juonen kannalta, etenkin kun niistä puhuttiin niin ohimennen.

Oman ihanan lisän kirjaan tuo vanhojen kirjojen tutkiminen ja piirtäminen, eli kaksi asiaa, jotka yleensä aina tekevät kirjasta kuin kirjasta minun silmissäni paremman. 


Elokuussa minä kuolen
Haamu, 2022
Kuvitus: Iines Partanen
s.191
Arvostelukappale

perjantai 25. maaliskuuta 2022

Essi Paju: Koskenniskan naapurissa

 

Aava on neljäkymppinen nainen, jonka elämä kääntyy yllättäen aivan päälaelleen. Työt loppuu ja mies jättää. Siinä samassa menee koti ja taloudellinen turva. Hän on suuren ongelman edessä. Rahaa ei ole ja silti pitäisi maksaa kahden hevosen hoitokulut ja tyttären kilpaharrastus. Onneksi Aava saa kuulla lyhyestä työpestistä eräällä hevostallilla. Hänen on tarkoitus lomittaa, sillä aikaa kun omistaja on hermolomalla. Työkeikasta tuleekin jotakin hyvin odottamatonta, ja Aava on välillä aivan epätoivon partaalla, kun taas välillä pilvien lomasta paistaa aurinkokin. Etenkin naapuritilan upea mies tuottaa iloa, kuin myös päänvaivaa.
"Lannan luominen oli mukavan rutiininomaista puuhaa ja työn tulos välittömästi nähtävissä. Pikkulinnut visersivät pihapuissa ja pääskyset lennähtelivät tallin katossa. Silloin tällöin kuului, kun hevonen pärskäytti sieraimiaan tarhassa."s.31
Koskenniskan naapurissa on kevyttä ja nopeatempoista maalaisromantiikkaa kera hevosten. Aikuisille suunnattattuja hevoskirjoja saisi olla enemmänkin, näitä kun tuntuu olevan harvoin tarjolla. 

Koskenniskan naapurissa on ihanan arkista ja kevyttä luettavaa. Pidin kirjan nopeasti etenevästä tarinasta, joka tarjosi tarpeeksi maaseutua ja hevosia. Niin mukavasti teksti etenee, että kirja oli luettava päivässä. En malttanut säästellä, eikä tätä tarvitse erityisemmin jäädä pohtiskelemaan kesken kaiken.

Kirja on hyvää viihdettä, jota lukee mielellään. Vaikka välillä mennään aika ennalta-arvattavasti eteen päin, ei Aavaa päästetä liian helpolla. Nainen joutuukin pohdiskelemaan monia asioita ja sitä, mitä elämältään oikeastaan haluaa. Monesti ollaan vaikeiden päätösten edessä. Kirjan loppu jää aika avoimeksi, joten seuraava osa menee lukuun piakkoin. Muutenkin viihdyin kirjan parissa niin loistavasti, ettei tuota jatkoa voi kauaa säästellä. 

Kirjan parissa pääsee myös mukavan kesäisiin fiiliksiin. Juhannustakin vietetään, vaikka aika lailla miljöö onkin talli ja sen ympäristö. Kirja oli tyyliltään samankaltainen kuin Elina Aaltosen Älä anna minun pudota, josta pidin myös kovasti. 


Koskenniskan naapurissa
Karisto, 2019
Kansi: Susanne Luomajärvi
s.271

sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Jukka Laajarinne: Isien paluu

 

Emma ystävineen viettää koulun viimeisiä hetkiä. Yhdeksäs luokka on päättymässä ja nuoret saavat tehtäväkseen suunnitella upean näytelmän kevätjuhlaan. Nuoret ottavat tehtävän vastaan innolla. Pian he uppoutuvat rooleihinsa, osa hieman liiankin tosissaan. 
samaan aikaan kaukana muualla, vankileiriltä pakenee vanki, joka monien sattumusten ja vaarojen kautta kulkee kohti turvallisempia seutuja, kauaksi vangitsijoistaan.
"Kahvilassa vetelehtiminen ei ehkä ole nuorille naisille soveliain tapa viettää iltapäiväänsä. Parempi olisi koulun jälkeen mennä kotiin tekemään läksyjä tai kehittää itseään jonkin harrasteen parissa. Karin ja Emma olivat kuitenkin juuri siinä iässä, jossa on tapana elää toisinaan hieman harkitsemattomasti ja kyseenalaistaa sovinnaisia tapoja, joten kahvilaan he menivät."s.23
Isien paluu on itsenäinen jatko-osa Hurmeen maku -kirjalle.
Olen odotellut jatkoa Hurmeen maulle, sillä se tuntui jäävän niin kesken. Nyt jatkoa sitten tuli, mutta se ei tainnut valottaa ensimmäisen osan kysymykseksi jääneitä asioita lainkaan. Päähenkilö vaihtui Karinista Emmaan, ja nyt vuorossa on aivan uudet kuviot. Tätä kirjaa ei kuitenkaan kannata lukea ensin, jos aikoo lukea Hurmeen maun, sillä tässä paljastetaan ensimmäisen osan suurimmat tapahtumat.

Minusta tämä oli kuitenkin edeltäjäänsä parempi. Kirja on yhtenäisempi, se ei herätä pelkästään kysymyksiä, vaan myös vastaa niihin, ja vaikka loppu jäikin taas avonaiseksi, ei se tehnyt sitä häiritsevästi. Kirja on sekoitus nuorten arkea ja tuskailua tunteiden myllertäessä, hurjaa seikkailua ja mystisiä elementtejä. Kirjan tyyli on vanhanaikaista, sitä se on tarkoituksella, sillä kirjan on tarkoitus olla kunnianosoitus goottilaiselle kauhulle ja romantiikan ajan seikkailukertomuksille. (näin kertoo takakansi.) Se tekee kirjasta hauskasti massasta erottuvan. Välillä on oikein mietittävä, että mitähän aikaa kirjassa eletään, mutta sitten juoneen ilmestyy taas aivan nykypäiväiset vempeleet, jotka muistuttavat, että kyseessä on nykyaikaan sijoittuva tarina. 

Pidin kirjan helppolukuisesta, mutta mukavan omituisesta tyylistä. Jäänkin mielenkiinnolla odottamaan saako sarja jatkoa, ja jos saa, saanko kuulla siitä, mikä tämän kirjan lopussa jäi kiinnostamaan. 


Isien paluu
Haamu kustannus, 2022
Kuvitus: Jani Karppi
s.199
Arvostelukappale

keskiviikko 16. maaliskuuta 2022

Marvi Jalo & Merja Jalo: Unelma koirat -Ilkiö nimeltä Raipe

 

Aino ja Isla saavat kuulla, että naapuritalossa asuva Henriikka saa aivan oman koiran. Tytöt haaveilevat omasta koirasta, mutta onneksi he saavat sentään hoitaa Aksua. 
Kun Henriikka saapuu pihaan uuden koiransa Raipen kanssa, menevät tytöt innolla tervehtimään, mutta koira ei olekaan kaikkein ystävällisin. Raipe aiheuttaa heti saavuttuaan paljon ongelmia, eikä Henriikka saa koiraa pidettyä kurissa. 
Raipen lisäski taloyhtiötä kiusaa rottaongelma. Suuri määrä rottia on pesiytynyt taloyhtiöön ja tekee nyt tuhojaan.
"Tytöt ottavat Aksun mukaansa ja juoksevat sen kanssa puiston reunalle. Tämäpä jännittävää! Millainen Henriikan uusi koira mahtaa olla? Sitä pitää päästä katsomaan heti kun se saapuu."s.16
Ilkiö nimeltä Raipe on kolmas osa Unelma koirat -sarjasta. 
Sarjassa seikkailee noin kuusi vuotiaat ystävykset, joilla ei vielä ole omia koiria pehmoleluja lukuun ottamatta, mutta jotka saavat kokemusta koirien hoitamisesta, kun he saavat lenkkeilyttää ja hoitaa naapurin Aksua. Myös uudella ystävällä Rikellä on ihana koira, jota he saavat paijata.  

Ystävyksille ehtii sattua ja tapahtua vaikka mitä. Kirja onkin hyvin vauhdikas ja helppolukuinen. Se sopii perheen pienimmille koirafaneilla. Välillä tilanteet menevät aika hurjiksi. On epäreiluja isompia tyttöjä ja kiukkuisia aikuisia, jotka eivät myönnä omia virheitään. Tämän tyyliset hahmot ovatkin hyvin tuttuja myös saman kirjailijakaksikon hieman vanhemmille lapsille suunnatusta Jesse -kirjasarjasta. Vastapainoksi sitten tapahtuukin myös hassuja sattumuksia, jotka pitävät juonen kepeänä.

Aiemmista osista poiketen Reija Kiisken kuvitus on nyt värillinen, kun aiemmin se oli mustavalkoinen. Tämä on kiva uudistus. Kuvat ovat pirteitä ja tekevät kirjan olemuksesta iloisen. 


Unelma koirat -Ilkiö nimeltä Raipe
KVALITI, 2022
Kuvitus: Reija Kiiski
s.68
Arvostelukappale

maanantai 14. maaliskuuta 2022

Lucy Ivison: Unelmien muotitalo -Silkkiä ja salaisuuksia

 

Isänsä ompelutaidon perinyt Myrtle päätyy palvelustytöksi Kartano Kohtalonoikkuun. Hän aikoo työskennellä niin lujasti, että saa vielä jonakin päivänä ommella vaatteita, niin kuin ennen. 
Kartanossa Myrtle tapaa aatelistytön, jolle ei saisi edes puhua ilman lupaa. Sylvia on kuitenkin varsin räiskyvä persoonaa ja tykästyy Myrtleen oitis. Sylvialla on loistava mielikuvitus ja hän osaa suunnitella kauneimmat vaatteet, mutta koska ompelutaitoa hänellä ei ole, on aika yhdistää voimat. Pian tytöillä on yhteinen salaisuus ja suuret unelmat, mutta voivatko ne toteutua, kun kyseessä on kaksi aivan eri varallisuus luokista tulevaa tyttöä?
"Koko päivästä oli tulossa merkittävämpi kuin olin osannut odottaa. Kun näin Agapanthan tekevän mitä halusi, minun teki mieli rohkaista mieleni ja tehdä itsekin mitä halusin."s.149
Silkkiä ja salaisuuksia aloittaa Unelmien muotitalo -trilogian.
Nyt oli odotukset korkealla kirjaa aloittaessani ja kaikki odotukset myös täyttyivät. Silkkiä ja salaisuuksia on ihastuttava, unelmien täyteinen 1920-luvun Lontooseen sijoittuva tarina, josta muotia ei puutu. Vaatteet ja niiden tekeminen saavat valtavan roolin kirjassa, ja sivuilta löytyykin myös upeita Catharine Collingridgen piirtämiä luonnoksia kirjassa tehdyistä puvuista. 

Tällaiset unelmien toteuttamiseen keskittyvät kirjat kiehtovat minua aina. Toki tällä kertaa tuntui hieman siltä, että määränpäähän päästään vähän turhan helpolla, luokkaerot sivuutetaan uskottavuuden kannalta aika helposti, eikä untakaan tietystikään mihinkään tarvita vaatteita ommellessa, mutta nämä nyt olivat tällaisia pieniä asioita, jotka eivät omaa lukukokemustani häirinnyt, sillä keskittymiseni oli upeissa vaatteissa, tyttöjen ihanissa persoonissa, sekä juhlissa, joissa vain mielikuvitus on rajana. Sitä paitsi jos aluksi juoni tuntuikin kulkevan liian kepeän ongelmitta, saatiin loppuun sentään hieman rouhevuuttakin. 

Kertojina vuorottelevat Myrtle, sekä Sylvia, joilla on kummallakin mukavan erilaiset tyylit ja luonteet, jotka sopivat loistavasti yhteen. Samalla lukija pääsee kurkistamaan sekä palvelusväen, että aatelisten arkeen, vaikkakin aika kevyesti, sillä nopeatempoinen kirja etenee vauhdilla ja keskittyy lähinnä tyttöjen yhteiseen tekemiseen omissa oloissaan.

Tässä osassa päästiin tutustumaan aatelisten debytanttitanssiaisten maailmaan, mutta seuraavassa osassa saatetaan olla vielä isommissa ja juhlavammissa piireissä, ainakin kirjan loppu antaa viitteitä sellaiseen. Sitä siis odotellessa. 


Unelmien muotitalo -Silkkiä ja salaisuuksia, (The House of Serendipity: Sequens & Secrets)
WSOY, 2021
Suom. Aila Herronen
Kuvitus: Catharine Collingridge
s.276

keskiviikko 9. maaliskuuta 2022

Kristiina Vuori: Siipirikko

 

Kahta Seljaa kuljetetaan orjuuteen Karjalaan. Vain toinen pääsee perille. Perille päässyt Selja päätyy eräänä päivänä valehtelemaan henkilöllisyytensä, sillä matkalla kuollut Selja oli rälssitalon perijätär ja hänen isältään ryöstetty vaakunasormus voisi tuoda vapauden orjana kärsivälle Seljalle. Kun Selja yritetään naittaa hänen herransa pojalle, on aika toimia. Selja karkaa ja sormuksen avulla hän pääsee turvaan. Tai niin hän ainakin hetken ehtii luulla.
"Lähempää katsottuna sienet erotti selvästi. Niiden mustanpuhuvat, kiemuraiset lakit tuntuivat ilkkuvan Seljan epäröinnille. Hän ajatteli salaista listaansa, josta saisi kertaheitolla pyyhittyä kaikki haluamansa nimet ylitse."s.94
Siipirikko on 1300-luvulle sijoittuva historiallinen romaani. Draamaa ja romantiikkaa yhdistelevä juoni kertoo Seljan tapahtumien täyteisestä elämästä lähes 20 vuoden ajalta. Vaikka kirja sinänsä sisältää runsaasti romantiikkaa ja tunteiden paloa, on se kaukana mistään lempeästä lepertelystä. Tunnelma on raaka ja julma, eikä helliä hetkiä juurikaan mukaan mahdu. 

Pidin kovasti Vuoren ensimmäisestä historiallisesta romaanista Näkijän tytär, Joten odotukset olivat korkealla tätä kirjaa aloittaessa. Alku lähtikin ihan mukavasti rullaamaan ja luin noin puolet kirjasta ennen kuin jämähdin. Selja ei herättänyt toivottua kiinnostusta, eikä oikeastaan kukaan muukaan hahmoista. Sitten kirja jäikin muutamaksi kuukaudeksi pölyttymään ja luin paljon muita kirjoja. Viimein sitten päätin lukea tämän loppuun. 

Kirjassa on reilusti historiallisia yksityiskohtia, joista luki mielellään. Ihmisten elämää ja tapoja kuvataan paljon. Suurempana aiheena kirjassa pyörii mukana metsästyslintujen kasvatus. Salaisuuksia Seljalla on niin paljon, että draamaa syntyy väkisinkin. Tylsä kirja siis ei juoneltaan ole, mutta Selja vain ei missään vaiheessa kasvanut minulle mieluisaksi hahmoksi. Siksi lukukokemus jäi tällä kertaa hyvin laimeaksi. Tämä tällainen totisempi vaihe historiassa, ritareineen ja taisteluineen ei myöskään herätä kiinnostustani niin kuin esimerkiksi sellainen, missä on mukana ripaus taikaa, loitsuja ja vanhempia uskomuksia. 


Siipirikko
Tammi, 2013
Kansi: Markko Taino
s.464

torstai 3. maaliskuuta 2022

Anneli Kivelä: Köydenvetoa Katajamäellä

 

Tanja odottaa jo neljättä lastaan. Hän jää työttömäksi, ja uuden lapsen syntymä huolettaa. Miten rahat riittävät ja aika, kun mieskin on koko ajan jossain autonromuja rassaamassa? Mikan kanssa elämä tökkii muutenkin.
Katajamäellä hälistään uusista asukkaista. Maahanmuuttajaperheet saapuvat viimein ja herättävät monenlaista mielipidettä Katajamäkeläisissä. 
Tanja kokee dramaattisia hetkiä, mutta kaikenlaista ehtii sattua myös muille Katajamäkeläisille. 
"Varjo kulki Tanjan kasvojen yli. -Mikalta en saanut minkäänlaista tukea. Hän sanoi, että saan päättää asian itse. Aivan kuin lapsi ei olisi kuulunut mitenkään hänelle. Tunsin olevani pahuksen yksin. Mikaa ei kiinnosta muut kuin autot."s.13
Köydenvetoa Katajamäellä on seitsemäs osa maalaisromanttisesta Katajamäki -sarjasta.
Katajamäellä on taas menoa ja meininkiä niin paljon, että pieni kylä on mennä aivan sekaisin. On juhlia, syntymää, kuolemaa, uusia hankkeita ja maahanmuuttajaperheet, joiden muutto Katajamäelle herättää tunteita, niin puolesta kuin vastaan. 

Tällä kertaa päähenkilönä esitellään Tanja, jonka suhde kaipaisi pikaista korjaamista. Tosin mitä pidemmälle tämä sarja ehtii, sen vähemmän enää keskitytään päähenkilöön. Niin paljon sivutilaa menee jo aiempien päähenkilöiden kuulumisten kertomiseen, ja yleisesti Katajamäkeläisten ongelmien ja juorujen puimiseen. Tällä kertaa Tanjan elämän ruotimiseen päästiin kunnolla varmaan vasta kirjan puolivälin jälkeen. 

Katajamäkeläisten elämä on toki kiinnostavaa, mutta haluaisin niin kovasti kuulla enemmän päähenkilöstä ja hänen mietteistään. Lisäksi kaipaan entistä enemmän miljöön kuvausta, koska maaseutu saa näkyä mielestäni runsaana näissä maalaisromanttisissa kirjoissa. Katajamäki -kirjat ovat kuitenkin enemmän dialogin varaan rakennettuja, joka vähentää miljöön kuvausta. 

Juoni ei päässyt tällä kertaa juurikaan yllättämään edes niissä yllättäväksi tarkoitetuissa kohtauksissa, mutta kiva tunnelma oli silti ja kirja eteni nopeasti. 


Köydenvetoa Katajamäellä
Karisto, 2012
s.247