Nicholas Evans: Hevoskuiskaaja

 

Tom Booker on Montanassa asuva mies, joka auttaa hevosia. Eräänä päivänä hän saa työtarjouksen naiselta, joka haluaa apua auto-onnettomuuteen joutuneelle hevoselle. Tilanne ei kuitenkaan ole helppo. Hevonen on henkihieverissä ja niin pelokas, että sitä on lähes mahdoton käsitellä. Annie on kuitenkin päättänyt, että hevonen saadaan kuntoon, sillä hänestä tuntuu, että muuten hän menettää jotakin. Annien tytär toipuu myös samasta onnettomuudesta. Annie matkaa hevosen kanssa Tomin luo ja saa kuin saakin tämän auttamaan. Matkalla Annien ajatukset elämästä ylipäätään muuttavat muotoaan.

"Annie seisoi Gracen huoneen ovella ja antoi silmien tottua pimeään. Tekojalka seisoi nurkassa kuin tinasotilas vartiossa. Grace liikahti unissaan ja mutisi jotakin. Yhtäkkiä Annien mieleen juolahti ajatus, että ehkä tämä tarve pitää Pilgrim elossa, löytää joku joka pystyisi lievittämään sen ahdistusta, ei koskenutkaan Gracea vaan häntä itseään."s.101

Hevoskuiskaaja on keikkunut lukulistallani ikuisuuden, mutta nyt viimein sain tartuttua tähän hevoskirjaklassikkoon. 

Kirjan luettuani ajatukseni tästä ovat hyvin vaihtelevia. Osittain pidin ja osittain en. 

Kirjan alku oli niin tunteisiin menevä, etten oikein tiennyt miten jatkaa kirjan parissa, kun heti aluun naamani eteen heitetään tuollaiset riipaisevat kauhukuvat. Sen jälkeen onkin lähes koko kirja tasaisempaa tarinaa, jossa keskitytään tunteisiin, suhteisiin, itsensä kokoamiseen ja ehkä uudelleen löytämiseenkin. Sitten aika lähellä loppua vedetään taas juttu aivan päälaelleen ja tehdään taas kamalat riipaisevat kohtaukset, jonka jälkeen loppu tuntuu jotenkin kylmältä, ja noh liian järkevältä ja sopuisalta. 

Ymmärrän kyllä aivan täydellisesti tämän kirjan suosion, sillä ei tämä tarina minunkaan päästäni unohdu varmaankaan ikinä, sen verran ikimuistoinen se on. Mutta ei tämä silti ole sellainen kirja, että haluaisin vaikka uudestaan lukea. Minulla kun tökki kirjan rakkaustarina. Minulta menee usein kirjojen rakkaustarinat hiukan ohi, sillä tavalla, että en vain nää mitään syytä, miksi nämä ihmiset rakastavat toisiaan, ja niin kävi nytkin. Tai sain kyllä otteen siitä, että he siinä tilanteessa löysivät toistensa luo, mutta sitten se loppuratkaisu... En minä tässä ihan niin palavaa rakkautta aistinut, että lopun olisi pitänyt olla tällainen.

Hevoskuiskaaja, (The Horse Whisperer, 1995)

WSOY, 1995

Suom. Hilkka Pekkanen

s.400

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan varjossa

 

Jenny Malmström on nuori leski, rovastin tytär, ja monessa mukana. Hän kerää Rouvainyhdistyksen kanssa rahaa hyväntekeväisyyteen, mutta se ei riitä, sillä Jenny ei ole niin kuin monet muut rouvat. Hän ei unohda köyhiä kotiin päästyään, eikä häntä niinkään kiinnosta rouville suunnatut kotiaskareet. Sen sijaan Jennyllä on monia muita kiinnostuksen kohteita. Jenny tutustuu kahteen mieheen, Kosti Vanhaseen ja puuvillatehtaan johtajaan Fredrik Barkeriin. Kummassakin miehessä on jotakin hyvin kiinnostavaa.

"Ruoka oli hyvää. Jopa Loviisa-täti söi hiljaa nauttien ruuasta. Jenny Katseli isäänsä ja tätiään, joiden kasvot näyttivät lempeiltä kynttilöiden valossa. Siinä oli hänen perheensä. Muita hänellä ei enää ollut. Hän tunsi hetken surua, mutta pyyhki sen pois mielestään. Nyt oli joulu, ja hän oli kiitollinen kaikesta siitä mitä heillä oli."s.105

Puuvillatehtaan varjossa aloittaa Puuvillatehdas -sarjan.

Tässäpä aivan loistava sarjan aloitus historiallista viihdettä kaipaaville. Kirja sijoittuu 1800-luvun lopun Turkuun. Päähenkilö Jenny on vahva nainen, jolla on omia ajatuksia ja rohkeutta toteuttaa monenlaista, aikana, jolloin naisilta ei niinkään toivottu omatoimisuutta, vaan naisellista oleilua ja perheen kasvatusta. 

Teksti on helppolukuista, miljöön ja aikakauden henkiin herättävää ja otteessaan pitävää. Juoneen mahtuu monenlaista kiinnostavaa tapahtumaa ja draamaa, mutta myös paljon kauniita yksityiskohtia aikakaudesta ja sen arjesta. Suhdedraamaa ja rakkautta löytyy runsaasti, mutta onneksi Jenny rohkean luenteensa kanssa pysyy pääosassa ja saamme kuulla hänen monista upeista tempauksistaan. Hän pysyy lujatahtoisena ja rohkeana loppuun saakka, puolustaen omia arvojaan. 

Kirja on loistava kokonaisuus, jossa päästään kurkistamaan niin työläisten kuin rikkaiden johtajienkin arkeen. Puhutaan niistä, jotka eivät niin välitä työläisten oloista kunhan on itsellään rahaa, ja niistä jotka välittävät muista, vaikka oman varallisuuden menettämisen uhalla. Jatkankin sarjan parissa ehdottomasti.

Puuvillatehtaan varjossa

Gummerus, 2021

Kansi: Timo Numminen

Kannen kuvat: Museovirasto ja Helsingin kaupunginmuseo

s.335

Kerstin Ekman: Tapahtui veden äärellä

 

Tukholmalainen Annie lähtee pienen tyttärensä kanssa matkaan. Hän aikoo muuttaa pieneen Pohjois-Ruotsalaiseen kylään, ja aloittaa uuden elämän ihanan Danin kanssa. Eräänä helteisenä juhannuksena he sitten saapuvat kylään. Tuo juhannus muuttaa monen elämän. Kylässä tapahtuu kaksoimurha, jonka selvittämiseen menee vuosia. 

"Hänen oli kylmä. Pitkät hitaat väristykset kulkivat koko ruumiin läpi. Hänestä tuntui että hän näki yksityiskohdat tarkkaan kuin hänellä olisi ollut petolinnun katse. Mutta hän ei enää pystynyt selvittämään miksi hän oli nyt täällä. Miksi hän oli tullut tähän valoon. Mian kasvot olivat niin kovin pienet."s.97

Tapahtui veden äärellä on palkittu ja pidetty teos, joka on jälleen pinnalla kun sen pohjalta on tehty sarja. Niinpä oli minunkin viimein aika tarttua tähän kirjaan, kun isänikin sitä suositteli.

Luen aina silloin tällöin klassikoita, mutta aika harvoin mitenkään suuresti innostun niistä tai pidän niistä. Eikä tämä ollut yksi niistä poikkeuksista. En voi sanoa koukuttuneeni tähän kirjaan, tai edes erityisemmin pitäneeni tästä. 

Luonto kirjan sivuilla oli kaunista. Pidin Pohjois-Ruotsin maisemista ja niiden kuvailusta. Alkuun tuntui myös siltä, että nyt on sopivan omituista meininkiä kirjassa, mutta hyvin pian selvisi, että kaikki oli liiankin outoa. Kaikki hahmot olivat myös jotenkin todella surumielisiä. Kirjasta ei kyllä ilonpilkahduksia juurikaan löydy, vaan tunnelma on tasaisen harmaata. On niin vihamielisiä hahmoja, väkivaltaa ja kyräilyä. 

En päässyt lainkaan tarinan imuun. Samaistumispintaa olisi pitänyt olla edes hitusen, jotta olisin jaksanut kiinnostua. Sen sijaan tysistyin lukiessani tarinaa hymyttömistä henkilöistä, jotka päätyivät mitä kummallisempiin lahkoihin. Eikä kirjan loppukaan jaksanut enää säväyttää mitenkään, olin vain onnellinen, että olin saanut kirjan loppuun, sillä sen kahlaaminen ei ollut minulle helppoa. 

Tämän luettuani kiinnostaisi kyllä katsoa se tämän pohjalta tehty sarja, jospa se tarjoaisi minulle jotakin enemmän.

Tapahtui veden äärellä, (Händelser vid vatten, 1993)

Otava, 1994

Suom. Oili Suominen

s.400

Maami Snellman: Kuun lapsi

 

Kaksoset Otava ja Tylli matkustavat kesällä pohjoiseen, sillä heidän isänsä lähtee työmatkalle. Otava ja Tylli menevät siksi aikaa Tuuliaienpään kylään. Paikka on heille vieras, eivätkä he heti innostu viettämään lomaansa keskellä korpea. Mutta kun alkaa tapahtua jännittäviä asioita ja he kuulevat pelottavia taruja Staalosta, alkaa heidän mielenkiintonsa herätä. Lomasta tuleekin kaikkien aikojen jännittävin, aivan kaikkea kokemaansa he eivät ole edes uskoa.

"Kun Niila oli mennyt, Otava ja Tylli juoksivat kiireen vilkkaa ulkoikkunaan. He halusivat tietää, oliko todellakin ollut kyse linnusta. Molemmat seisahtuivat kuin seinään. Ikkunan alla ruohikolla oli jotakin kummallista. Jonkinlainen kuva, joka oli rakennettu kivistä, risuista ja kävyistä."s.53

Kuun lapsi on nuorille suunnattu jännittävä kirja, joka oli pakko lukea lähes yhdellä kertaa, sillä jännittävät, hiukan mystiset tapahtumat alkavat aikaisessa vaiheessa ja pitävät otteessaan loppuun asti. 

Nopeasti etenevä tarina, pohjoisen upea luonto soineen ja tuntureineen, saamelaisten kulttuuri ja selvitettävä mysteeri luovat yhdessä upean ja tasapainoisen kokonaisuuden, jota on pakko lukea sivu toisensa perään. 

Oli piristävää saada lukea nuortenkirja, jossa puhutaan saamelaisuudesta, sillä se ei ole tosiaankaan ihan jokaisen kirjan aiheena. Saamelaisuus ja sen historia tulevat kirjassa esiin pieninä tiedonmuruina, ilman opettavaista sävyä. Saamelaisuus kuuluu tähän kirjaan, eikä tunnu lainkaan päälleliimatulta. 

Lukisin mieluusti lisääkin Otavan, Tyllin ja Mihkan seikkailuista pohjoisessa. 

Kuun lapsi

KVALITI, 2023

Kansi: Laura Palmroth

s.147

Arvostelukappale

Salla Simukka: Tästä kaikki alkaa

 

Nova ja Isla ovat ostaneet unelmiensa talon keskeltä metsää, mutta edes se ei riitä korjaamaan heidän suhdettaan. He eroavat. Nova keskittyy kuvitustöihinsä ja Isla väitöskirjaansa. Nova on helpottunut heidän päätöksestään, mutta tunne ei kestä kauaa, sillä pian hän huomaa Islan käyttäytyvän kuin he eivät olisi käyneet keskustelua lainkaan. 

Kummallisemmaksi tilanne käy kun Nova huomaa omituisia asioita talossa. Hedelmät homehtuvat vauhdilla, ötökät valtaavat taloa... Novasta tuntuu kuin talo yrittäisi kertoa hänelle jotakin. Mitä kamalaa menneisyydestä löytyykään.

"Isla oli kävellyt Novan elämään juuri oikealla hetkellä, kaksi vuotta Eetusta eroamisen jälkeen. Nova oli ehtinyt toipua edellisestä suhteesta mutta ei ollut vielä siirtynyt kokonaan erilaiseen elämänvaiheeseen, esimerkiksi toiseen maahan. Isla oli tullut, tarttunut hänen käteensä ja antanut syyn pysyä aloillaan."s.62

Tästä kaikki alkaa on pieni, nopealukuinen ja hyvin intensiivinen kirja. Noin 170 sivuisen kirjan lukee ahmien. 

Kirja on kauhulla sävytetty tarina erosta. Pidin kauhuelementeistä, siitä kuinka talon historia pikku hiljaa punoutui osaksi tarinaa. Hyviä olivat myös eroa koskevat ajatukset. Kauhun painostava tunnelma hiipi sopivassa vauhdissa mukaan tarinaan.

Olen edelleen enemmän sellaisten perinteisempien, arkisempien kauhutarinoiden ystävä. Tästä kaikki alkaa leikittelee paljon sellaisilla tarinoilla, joista lukijan on itse pääteltävä mikä on totta ja mikä kuviteltua, ja miksi nämä kummalliset asiat tapahtuvat, mutta lopussa kaikki selviää minullekin tarpeeksi selkeällä tavalla.

Tästä kaikki alkaa

Tammi, 2022

s.169

Pia Hagmar: Klara ja hevoset 1-3

 

Vastentahtoinen Klara muuttaa äitinsä kanssa uudelle paikkakunnalle, mutta uusi asuinpaikka alkaakin vaikuttaa mukavalta, kun äiti antaa luvan aloittaa ratsastustunnit. Klara saa kokea monenlaista ihanien ponien parissa, mutta kaikki ei tunnukaan koko ajan pelkältä unelmalta, kun opeteltavaa on paljon ja töitä hevosten parissa vielä enemmän. Siinä samalla hankitaan uusia ystäviä, eivätkä asiat heidänkään kanssa mene koko ajan putkeen. Lisäksi on vielä monenlaista uutta perhekuviotakin käsiteltäväksi.

"Mykistyn täysin. Se, mistä olen niin kauan haaveillut, onkin yhtäkkiä ihan käden ulottuvilla. Jos suostun muuttamaan, unelmani toteutuu. Samalla kuitenkin menetän isän ja kaiken muun, mihin olen tottunut."s.21

Klara ja hevoset 1-3 sisältää kolme ensimmäistä Klara -kirjaa. Klara ja poniystävä, Klara ja unelmien hevonen, sekä Klara ja oma hevonen johdattavat kaikki Klaran mukana ponien ja hevosten täyteiseen elämään.

Nämä ovat hyvin nopealukusia hevoskirjoja, joissa keskitytään paljon myös ystävyyteen, perheasioihin, muutoksiin ja muihin nuoren Klaran elämää koskeviin asioihin. Nämä tarjoavat myös mukavaa vaihtelua sellaisille hattarnapunaisille heppakirjoille, joissa hevoselämä on aina pelkkää hohtoa, sillä näissä käsitellään myös paljon sitä rankempaa puolta. Kuinka paljon aikaa ja raaa hevoset vievätkään, ja jaksaako kaikkien kiinnostus hevosia kohtaan pysyä viikosta toiseen, kun pitäisi aina koulun jälkeen mennä tallille siivoamaan. Ja entä jos se niin rakas poni sieltä tallilta lähteekin pois, eikä asiaa voi estää mitenkään, kun se ei kerran ole oma? 

Klara kirjat ovat lyhyitä, mutta niissä ehtii tapahtua monia isojakin asioita näiden kolmen kirjan aikana. Nämä ovat kiinnostavaa ja nopeaa luettavaa, joissa käsitellään arkisia nuoren huolia uskottavasti. Jatkokin kiinnostaa, sillä Klaran omassa elämässä tapahtuu monenlaista, ja tulevia tapahtumiakin hiukan jo vihjailtiin.

Klara ja poniystävä, (Klaras dröm, 1999)

Klara ja unelmien hevonen, (Klaras vintersorg, 1999)

Klara ja oma hevonen, (Klara Andersson, hästägare, 1999)

Otava, 2011-2012

Suom. Elina Lustig

s.159, 128 ja 123 

Susanna Alakoski: Pumpulienkeli

Hilda syntyy maaseudulla, Sorolan kylässä. Lapsuutensa hän elää kuitenkin Sanna-tädin hoteissa, sillä isä muuttaa Amerikkaan ja äiti sairastaa tuijotustautia. 15-vuotiaana Hildalle käy huonosti ja hänet ajetaan ulos talosta. Hän päätyy piiaksi toiseen taloon. Siellä hän tutustuu Helliin, jonka kanssa hän yhdessä lähtee Vaasaan aloittamaan täysin uutta elämää. He pääsevät töihin valtavaan tehtaaseen, ja heistä tulee pumpulienkeleitä.

"Sininen hämärä kietoi tuvan hiljalleen vaippaansa. Ulkona sika röhki. Emäntä keitti vastalypsetystä maidosta velliä. Täysi vatsa on paras päänalunen, emäntä sanoi ja hämmensi pataa. Helli kostutti hiuksensa syljellä, sitten hän palmikoi ne tiukasti kahdelle pitkälle palmikolle."s.126

Pumpulienkeli aloittaa Pumpulienkeli -sarjan.

Kirjan tapahtumat alkavat jostain 1900-luvun alusta, Hildan syntymästä, ja päättyy suunnilleen Hildan ollessa viisikymmentä.

Pumpulienkeli on yksityiskohtien täyteinen tarina Hildasta, työläisestä, joka ahertaa koko elämänsä. Hildan elämää seuraamalla lukijalle välittyy uskottava ja yksityiskohtainen kuva tuon ajan työläisten elämästä. Ajankuva ja historialliset tapahtumat tulevat esiin kaikessa ja lukijalle välittyy paljon tietoa arjesta puuvillatehtaalla, mutta myös monesta muusta asiasta. 

Pidin kovasti kirjan tarjoamasta matkasta menneeseen, ja sen tarkasta arjen ja työn kuvauksesta. Hilda on hahmona rehti ja aito ahertaja. Hänestä ei ole yritetty tehdä sellaista monista historiallisista romaaneista tuttua sankaritarta, joka muuttaa asioita olemalla erilainen, vaan tällä kertaa sain tutustua hahmoon, jonka elämää kuvataan sellaisena, jota varmasti monet tuon ajan työläiset elivät. Hilda kokee silti paljon kiinnostavia ja dramaattisia vaiheita elämässään, joten tylsää hänen elämänsä seuraaminen ei ole. 

Minun makuuni kirjassa oli kaikki muu kohdillaan, mutta puuvillatehtaassa työskentelyä kuvattiin niin pitkään kirjassa, että pieni karsiminen ei olisi minua haitannut, vaikka periaatteessa asia ihan kiinnostavaa olikin. Välillä vaan historialliset yksityiskohdat veivät niin suuren osan tarinasta, että aloin jo kaipaamaan ihmisiä, jotka tuntuivat välillä jäävän kaiken kerronnan jalkoihin.

Pumpuli enkeli, (Bomullsängeln, 2019)

WSOY, 2021

Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom

s.484