torstai 24. syyskuuta 2015

Anne Holt: Sokea jumalatar


Poliisille tutun huumetrokarin löytyminen murhattuna, ei ihmetytä poliiseja suuresti ja tapausta pidetään yksinkertaisena, kunnes asuntoonsa murhattu asianajaja löytyy pian huumetrokarin murhan jälkeen. Ylikonstaapeli Hanne Wilhemsen ja hänen työtoverinsa Håkon Sand alkavat epäilemään, että jutut liittyvät jotenkin toisiinsa.
Murhia selvittäessään Hanne ja Håkon ajautuvat vaarallisille vesille, kun huumerinkiin tuntuu olevan sekaantunut isompikenkäisiäkin, ja he haluavat estää paljastumisensa.

Sokea jumalatar on ensimmäinen Hanne Wilhelmsen -dekkari.
Hanne Wilhelmsen kuulostaa mukavan erilaiselta dekkarihahmolta, vaaleanpunaisen Harrikkansa kanssa, vaikka tästä ensimmäisestä osasta mieleen jäi enemmän Håkon ja hänen hiukan liian saamaton hahmonsa. Jos päätän jatkaa tätä sarjaa, toivon Hannen olevan siinä enemmän mukana. Itselleni jäi enemmän sellainen olo, että sarjan pitäisi olla Håkon sand -dekkari.

Lukijalle selviää aika pian mihin suuntaan kirjan juoni etenee, mutta liikaa ei kuitenkaan paljasteta ja jännitys säilyy loppuun saakka. Osaa kirjan rikollisista pystyy arvailemaan jo kirjan aikana, mutta itselleni ei ainakaan auennut yhtään vihjettä, josta loppuratkaisun olisi selville saanut.

Sokea jumalatar päätyi luettavaksi Pohjoismaa -haasteen takia, vaikka kirja onkin hyllyssäni ollut pitkään. Eikä Holtin kirja huonoimmasta päästä lukemiani dekkareita ollut, vaikka ei ihan kärkijoukkoon pääsekkään. Holt voi hyvinkin päätyä lukulistalleni jatkossakin. :)

Hiukan oli pettymys, ettei tässä kirjassa paljoa Norjaa esitelty. Olisi ollut kiva tutustua paremminkin, kun en ole ennen tainnut edes muita norjalaisia kirjoja lukea. Tapahtumat olisi voinut tavallaan kuvitella mihin vain pohjoismaahan.



Sokea jumalatar, (Blind gudinne, 1993)
Gummerus, 1998
Suom. Katriina savolainen
s. 342
Kannen suunnittelu: Liisa Holm

maanantai 21. syyskuuta 2015

Cecelia Ahern: Sadan nimen mittainen matka

Kitty Logan on toimittaja jonka ura tuhoutuu, kun hän julkaisee vääriä tietoja televisiossa. Mikään ei tunnu menevän niin kuin pitäisi, vihamiehiä on joka puolella, eikä hän enää tiedä kehen luottaa. Hänen paras ystävänsä, joka on myös hänen pomonsa, sairastaa syöpää ja pyytää Kittyä kuolinvuoteellaan hakemaan kotoaan kansion, joka sisältää jutunaiheen lehtikirjoitukseen, jonka hän on kauan halunnut kirjoittaa.
Kitty tottelee, mutta kun hän löytää kansion ja aikoo viedä sen sairaalaan, on jo liian myöshäistä. Kitty on erittäin vaikean tehtävän edessä selvittäessään mitä Constance olisi halunnut kirjoittaa, sillä idea on vain sata nimeä paperilla, eikä Kitty tunne heistä yhtään.

Sadan nimen mittainen matka kertoo ihmisistä. Vasta kirjan loppupuolella alkoi tapahtumaan vauhdikkaammin, mutta rauhallinen eteneminen sopi kirjaan loistavasti. Itselläni ei ainakaan ollut tylsää lukea näiden tavallisten ihmisten elämistä juttuja, sillä kaikilla on varmasti jotain jännittättävää kerrottavaa. Itseasiassa pidin enemmän muusta kirjasta, kuin lopusta, jonka tapahtumat oli aika helppo arvata ja kaikki järjestyi vähän liian helposti, mutta eihän se mikään yllätys ollut sekään.

Kirjaan oli keksitty monta erilaista hahmoa, joista aika moneen päästiin tutustumaan paljon. Oli kirjassa muutamia hahmoja, jotka jätettiin huomattavasti vähemmälle, tosin kirjasta olisi tullut aika valtava, jos kaikki hahmot olisi saaneet yhtä paljon tilaa, kuin esimerkiksi Birdie.

Ahern kirjoittaa loistavasti ihmisistä ja hän onkin noussut yhdeksi suosikeistani, tälläisen kevyemmän naistenkirjallisuuden kirjoittajista. Mielestäni Ahernin kirjat eivät ole sellaista samanlaista hömppää mitä muut samankaltaiset kevyemmät kirjat, sillä hän kirjoittaa aika haikeista ja syvällisemmistäkin asioista ja kuvailee ihmisiä paljon aidommin, kun suurin osa hömppäkirjailijoista, joiden hahmot ovat lähinnä hauskoja.

Lue myös: Sateenkaaren tuolla puolenP.S. Rakastan sinua, ja Mitä huominen tuo tullessaan.

Sadan nimen mittainen matka, (One Hundred Names, 2012)
Gummerus, 2014
Suom. Terhi Leskinen
s. 476
Kannen suunnittelu: S-R Meilahti

torstai 10. syyskuuta 2015

Jussi Adler-Olsen: Vanki


 Murharyhmässä työskentelevä Carl on yksi poliisivoimien parhaista miehistä Kööpenhaminassa, kunnes yksi kollegoiden kanssa tehty tehtävä menee pieleen ja yksi Carlin kollegoista kuolee ja toinen halvaantuu. Carl ei tunnu pääsevän enää kunnolla jaloilleen palattuaan töihin ja muut ryhmässä työskentelevät poliisit alkavat valittaa Carlin käyttäytymisestä.
Carl päätetään siirtää pois ryhmästä ja tälle perustetaan kokonaan uusi osasto. Kellariin perustettu osasto Q tutkii vanhoja jo suljettuja, mutta selvittämättömiä tapauksia. Carl saa avukseen Hafez el-Assadin.
Pienen alkukankeuden jälkeen Carl ja Assad alkavat selvittämään viisi vuotta sitten kadonneen poliitikon Merete Lynggaardin kohtaloa, joka yllättää sekä Carlin, että innokkaan Assadin.

Tanskaan sijoittuva Vanki on ensimmäinen osa osasto Q -sarjasta.
Kirja koostuu kahdenlaisista luvuista. Toisissa kerrotaan Carlista ja tutkimuksen etenemisestä ja toisissa Mereten elämästä. Tämän rakenteen takia lukija tietää paljon ennen poliiseja, mitä on tapahtunut. Vaikka lukija jo tavallaan tietää mitä kirjassa tapahtuu, ei mielenkiinto silti lopahda.

Carl ja varsinkin Assad ovat sen verran mielenkiintoisia hahmoja, että heidän tutkintaansa jaksaa seurata, vaikka yleensä en pidä siitä, että tiedän enemmän kuin he. Myös Meretestä kertovat luvut olivat kiinnostavia, mutta myös ahdistavia.

Syyrialainen Assad toi kirjaan kivan lisän. Innokas luonne, salaperäiset taustat ja mielenkiintoiset kulttuuriasiat, kuten ruoka, juoma ja työhuoneen sisustus teki dekkarista omanlaisensa. Toivottavasti muissakin sarjan osissa kerrotaan Assadista, ehkä enemmän kuin tässä kirjassa.

Syyllisen arvasi jo aika aikaisessa vaiheessa kirjaa, mutta motiivia sai jännittää onneksi vähän pidempään. Kun kaikki sitten oli selvinnyt, piti alkaa jännittää koska Carl ja Assad tajuaisivat tilanteen ja miten loppujenlopuksi sitten käy.

Vanki päätyi luettavaksi Pohjoismaa -haasteen takia. Nyt olen lukenut haasteen ensimmäisen Tanskalaisen kirjan.


Vanki, (Kvinden i buret, 2007)
Gummerus
Suom. Katriina Huttunen
s. 437
Kannen suunnittelu: Tuomo Parikka