Jade herää junanvaunusta. Hätäännys iskee. Miksi hän on taas junassa? Onko kaikki muut ympärillä kuolleita? Jade ei tiedä minne on matkalla, eikä mitä muille seurueesta on tapahtunut. Viimeinen asia jonka hän ehti nähdä oli palava talo, sitten helikopteri saapui ja vei hänet mukanaan.
""Ei tää voi loputtomiin olla tällaista", Tomi sanoo. "Meidän täytyy uskoa, että joskus tää loppuu.""s.76
Pakenijat on kolmas ja viimeinen osa dystooppisesta Kevätuhrit -jännitystrilogiasta.
Sarjasta tuttu toiminnallinen ja vauhdikas meno jatkuu myös tässä viimeisessä osassa. Kuolemanaallosta ei edelleenkään ole kuin viikkoja aikaa, eikä tämä sarjan päätöskään vie aikaa paljoa eteenpäin.
Jännitystä ja uusia käänteitä mahtuu mukaan paljon, vaikka monia vanhojakin asioita oli selvittämättä. Liian täyteen ei kirjaa ole kuitenkaan laitettu, vaan juoni kuljettaa kaikkia tapahtumia sujuvasti eteenpäin. Lopulta läheskään kaikkeen ei saada vastausta, eikä asioita selitetä puhki, mutta silti kirjan luettua ei tullut sellaista oloa, että sarja olisi jäänyt kesken.
Tähän viimeiseen osaan oli tuttuun tapaan laitettu myös hiukan henkilöiden välistä draamaa, mutta uutena asiana oli myös enemmän tuota ihastumista, kun aikaisemmin on ollut lähinnä eripuraa henkilöiden välillä. Tunneasiat jäävät tosin taka-alalle. Minusta on kuitenkin hyvä, ettei tätä sarjaa olla tungettu täyteen rakkautta ja draamaa. Pidän toki sarjoista, joissa tätä tunnepuolta käsitellään paljon, mutta tällainen selkeästi toiminnallinen sarja oli mukavaa vaihtelua.
Tämä sarjan lopetus herätti monenlaisia tunteita ja arvailuja siitä mitä tapahtui ja mitä tulee tapahtumaan. Tavallaan pidin kirjan lopusta paljon. Se oli omalla tavallaan samaan aikaan kaunis ja kamala.
Lue myös: Kevätuhrit ja Ansassa.
Pakenijat
Otava, 2018
Kansi: Timo Numminen
s.334