perjantai 27. elokuuta 2021

K. K. Alongi: Pakenijat

 

Jade herää junanvaunusta. Hätäännys iskee. Miksi hän on taas junassa? Onko kaikki muut ympärillä kuolleita? Jade ei tiedä minne on matkalla, eikä mitä muille seurueesta on tapahtunut. Viimeinen asia jonka hän ehti nähdä oli palava talo, sitten helikopteri saapui ja vei hänet mukanaan.
""Ei tää voi loputtomiin olla tällaista", Tomi sanoo. "Meidän täytyy uskoa, että joskus tää loppuu.""s.76
Pakenijat on kolmas ja viimeinen osa dystooppisesta Kevätuhrit -jännitystrilogiasta.
Sarjasta tuttu toiminnallinen ja vauhdikas meno jatkuu myös tässä viimeisessä osassa. Kuolemanaallosta ei edelleenkään ole kuin viikkoja aikaa, eikä tämä sarjan päätöskään vie aikaa paljoa eteenpäin. 

Jännitystä ja uusia käänteitä mahtuu mukaan paljon, vaikka monia vanhojakin asioita oli selvittämättä. Liian täyteen ei kirjaa ole kuitenkaan laitettu, vaan juoni kuljettaa kaikkia tapahtumia sujuvasti eteenpäin. Lopulta läheskään kaikkeen ei saada vastausta, eikä asioita selitetä puhki, mutta silti kirjan luettua ei tullut sellaista oloa, että sarja olisi jäänyt kesken. 

Tähän viimeiseen osaan oli tuttuun tapaan laitettu myös hiukan henkilöiden välistä draamaa, mutta uutena asiana oli myös enemmän tuota ihastumista, kun aikaisemmin on ollut lähinnä eripuraa henkilöiden välillä. Tunneasiat jäävät tosin taka-alalle.  Minusta on kuitenkin hyvä, ettei tätä sarjaa olla tungettu täyteen rakkautta ja draamaa. Pidän toki sarjoista, joissa tätä tunnepuolta käsitellään paljon, mutta tällainen selkeästi toiminnallinen sarja oli mukavaa vaihtelua. 

Tämä sarjan lopetus herätti monenlaisia tunteita ja arvailuja siitä mitä tapahtui ja mitä tulee tapahtumaan. Tavallaan pidin kirjan lopusta paljon. Se oli omalla tavallaan samaan aikaan kaunis ja kamala. 

Lue myös: Kevätuhrit ja Ansassa.


Pakenijat
Otava, 2018
Kansi: Timo Numminen
s.334

maanantai 23. elokuuta 2021

Anu Joenpolvi: Poutaa ja perunankukkia

 

Liina irtisanoutuu työpaikastaan ja päättää kokeilla joakin ihan erilaista. Hän muuttaa kesäksi mummulaan, jossa lapsuuden kesät on viettety. Talo on tyhjillään mummun kuoleman jäljiltä, eikä tavaroita ole vielä käyty läpi. Siinä on loistava syy asettua taloksi, vaikka äiti murehtii tyttärensä työtilannetta. Työtilanne korjaantuu vauhdilla, ja muutenkin Liina solahtaa kylän arkeen nopeasti.
"Saavuin Rantakylään muuttokuormineni alkuillasta. Oli koulujen päätösviikonloppu ja kylätien varrella liikkui nuoria mopoineen ja jalkapatikassa pieninä ryhminä vapaudesta ja alkavan kesän odotuksesta huumaantuneina."s.43
Poutaa ja perunankukkia on ensimmäinen osa maalaisromanttisesta Rantakylä -sarjasta.
Olen viime vuosina innostunut etenkin kesäisin lukemaan maalaisromantiikkaa. Niinpä olin iloinen kun kuulin aivan uuden sarjan alkavan. 

Poutaa ja perunankukkia on lukemistani maalaisromattisista kirjoista kevyimmästä päästä. Kirja on lyhyt ja nopeasti etenevä. 
Perinteiseen tapaan Liina on sinkku ja törmää pienessä kylässä mitä kiinnostavimpiin sulhasehdokkaisiin. Tämän lisäksi löytyy ne juoruavat naapurit ja muut uteliaat kyläläiset. Romantiikkaa riittää. Maalaistunnelmia sen sijaan olisi kirjaan mahtunut mielestäni enemmänkin. 

Poutaa ja perunankukkia onkin mukavan kevyttä ja harmitonta kesälukemista. Juonenkäänteet eivät ole päätähuimaavan yllättäviä, mutta silti juoni on menevä ja koukuttava. 

Liina vaikuttaa päähenkilönä mukavan päättäväiseltä hahmolta, mutta loppujen lopuksi häneen ehdittiin tutustua aika pintapuolisesti.


Poutaa ja perunankukkia
Karisto, 2021
s.212
Ennakkokappale saatu

sunnuntai 15. elokuuta 2021

Anna James: Tilly ja kirjamatkaajat

 

Tilly asuu kirjakaupan yläkerrassa isovanhempiensa kanssa. Äiti katosi jo vuosia sitten, isästä hän ei tiedä mitään. 
Tilly viettää päivänsä mielellään taianomaisessa kirjakaupassa lukemiseen uppoutuneena, sillä suosikkikirjojen hahmojen, seurassa aika kuluu huomattavasti leppoisammin kuin oikeiden ystävien, joiden kanssa tilanne on muuttunut kovin mutkikkaaksi. 
Eräänä päivänä asiat muuttuvat kummalisiksi myös kirjakaupassa. Vihervaaran Anna ja Ihmemaan Liisa tupsahtavat yllättäen oikeasti paikalle, ja Tilly oppii, että joidenkin ihmisten, kuten hänen on mahdollista matkata kirjoissa ja niiden huimissa seikkailuissa. 
""Kaikki parhaat kaverit eivät varmaan ole samasta muotista", vaari aloitti varovaisesti. "Joskus kaveriksi päätyy joku aivan odottamaton tyyppi. Kavereiden pitäisi tuoda toisistaan esiin parhaat puolet eikä suinkaan olla toistensa kopioita. Jonkun kanssa sinä taatusti sovit loistavasti yhteen.""s.17
Tilly ja kirjamatkaajat on ensimmäinen osa Pages & Kumppanit -sarjasta.
Tilly ja kirjamatkaajat on kaikin tavoin kaunis kirja. Kannen kuva on upea ja kultaiset koristukset viimeistelevät sen. Sisältä löytyy myös kauniita mustavalkoisia kuvia, jotka täydentävät tarinaa. Muutenkin kirjan sivuille on tehty yksityiskohtia, jopa fontti muuttuu välillä juoneen sopivaksi. Kirja onkin ilo silmälle. 

Pelkkään kauniiseen ulkonäköön ei tarvitse tyytyä, sillä itse tarina on myös loistava. Jo ensimmäisen lauseen luettuani tiesin piteleväni käsissäni kirjaa, jonka miljööstä tulisin pitämään paljon. 
Kirja tarjoaa kauniin, lämpimän, mielikuvituksellisen ja helppolukuisen seikkailun täynnä kirjoja, ystävyyttä, jännittäviä tilanteita ja herkkuja tunnelmallisessa kirjakaupassa.

Kirjan sivuilla päästään tutustumaan monen klassikkoteoksen hahmoon, kuten Vihervaaran Annaan ja Ihmemaan Liisaan. Itse en ole kyseisiä teoksia lukenut, mutta se ei tätä kirjaa lukiessa haittaa. Mielenkiinto kyseisiä kirjoja kohtaan tosin heräsi, sillä olisi kiinnostavaa lukea tässä kirjassa seikkailevista hahmoista heidän omissa maailmoissaan. Eniten pidin kuitenkin kirjan omista hahmoista, sillä kaikki kirjassa seikkailevat tyypit ovat hyvin suunniteltuja ja heidän tarinoita lukee ilolla. 


Tilly ja kirjamatkaajat, (Tilly and the Bookwanderers, 2018)
HarperCollins Nordic AB, 2021
Suom. Marja Helanen
Kuvitus: Paola Escobar, 2018
s.385
Arvostelukappale

torstai 12. elokuuta 2021

Maami Snellman: Merena ja lumottu peili

 

Merenalla ei juurikaan ole ystäviä. Koulussa kaikki tuntuvat niin erilaisilta kuin hän. Onneksi sentään isoäiti Fina on mahtava ihminen, jonka kanssa Merena mieluusti viettää aikaansa. 
Kun Merenan kesäloma alkaa, Fina kuolee. Merena on murtunut, sillä hänen parasta ystäväänsä ei enää ole. Merena saa perintönä upean peilin, ja sitten alkaakin tapahtua kaikkea omituista. 
pian Merena löytää itsensä menneisyydestä. Hän on jotenkin siirtynyt vuoteen 1941 ja hänen on selvitettävä jokin mysteeri, jonka takia on mentävä pelottavaan ränsistyneeseen kartanoon. 
"Merena tarttui kolkuttimeen. Siitä lähti kumea ääni. Hän kuulosteli hengitystään pidättäen, alkaisiko oven takaa kuulua laahustavien askelten ääni."s.75
Merena ja lumottu peili tarjoaa aikamatkan vuoteen 1941. Miltä näyttää tuon ajan Suomi nykyajasta matkanneen lapsen silmin? Luvassa on hauskoja tilanteita, kun puhetyyli, vaatetyyli, käytöstavat ja arki onkin yllättäen hyvin erilaisia. 

Merena ja lumottu peili ihastutti heti upealla kansikuvallaan. Ränsistyneet kartanot kun lumoavat tämän lukijan aina. Ilokseni tuonne kansikuvan upeaan kartanoon päästiin tutustumaan jännittävän seikkailun merkeissä. 

Merena on hahmo, jolla on mahtava luonne. Omaa tietään kulkeva Merena, joka sanoo omat mielipiteensä, ja joka pitää ihastumista ihan pöhköpattien puuhana on hahmo, jonka seikkailuista ja ajtuksista lukee mielellään. Kun hänen seuraansa lisätään vielä hiukan jänishousu Eino, on koossa mitä mainion parivaljakko suuren mysteerin selvittämiseen. 

Vaikka kirjan juonessa onkin monia surullisia teemoja, kuten kuolema ja sota, on kirjan vire silti iloinen ja hauska. Helppolukuinen kirja tarjoaa seikkailun, joka on sopivassa suhteessa jännittävä, hauska ja hitusen opettavainen. kaikkea kivaa pientä voi nimittäin oppia 1940-luvun elämästä ja arjesta. 


Merena ja lumottu peili
Kvaliti, 2021
Kansi: Laura Palmroth
s.140
Arvostelukappale

perjantai 6. elokuuta 2021

Cheryl Strayed: Villi vaellus

 

26-vuotias Cheryl lähtee hurjalle vaellusmatkalle. Hän päättää kävellä Meksikon rajalta Kanadan rajalle ulottuvaa vaellusreittiä sadan päivän ajan. Kokonaan hän ei siis tuota pitkää reittiä kulje, mutta yli 1700 kilometriä kuitenkin. 
Cheryl kokee nuorena monia vastoinkäymisiä, ja lopulta äidin kuolema syöksee hänet kierteeseen, josta ei tunnu olevan ulospääsyä. Lopulta hän kuulee Pacific Crest Trailista ja päättää lähteä matkalle, joka toivottavasti selvittäisi hänen ajatukset. 
"Avasin rinkan lokerot ja tyhjensin sen heitellen tavarat yksitellen sängylle. Karistin tyhjäksi myös muovikassit ja jäin tuijottamaan tavarakasaa. Tätä kaikkea kantaisin mukanani seuraavat kolme kuukautta."s.57
Villi vaellus on kirja, josta olin aivan innoissani vuosia sitten kun löysin sen. Ajattelin sen olevan mielenkiintoinen seikkailu, joka inspiroisi. Ostin tämän sinä vuonna, kun tämä pokkaripainos on otettu, eli 2015. Siitä lähtien tämä kirja on vain odottanut hyllyssäni, eikä ole saanut lukuvuoroaan, vaikka silloin kuusi vuotta sitten olin aivan innoissani. Silloin olin itse noi 20-vuotias ja ajattelin, että kiva kun päähenkilökin on lähes saman ikäinen. Nyt olikin viimein aika ottaa kirja hyllynlämmittäjähaasteeseen ja lukea se.

Ensimmäinen iloinen yllätys oli se, ettei kirjan päähenkilö ollutkaan 22-vuotias kävellessään tuon matkan, vaan 26. Eli pääsin sittenkin tälle jännittävälle vaellukselle suunnilleen oman ikäiseni päähenkilön matkassa. 

Villi vaellus on vaellustarina, jonka on kirjoittanut vaeltaja itse. Kiinnostavinta on kuitenkin se, ettei Cherylillä ollut juurikaan kokemusta vaeltamisesta, tai sen ihmeellisempää tietoa erilaisista vaellustarvikkeista tai niiden käytöstä. Kirja onkin rohkean ja itsenäisen naisen tarina, joka ei kaunistele tapahtumia. 

Vaellusta ja sen raskaita vaiheita kuvataan paljon ja aidosti. Lukija saa varsin hyvän kuvan matkasta ja sen etenemisestä. Mukaan mahtuu kuitenkin myös paljon muuta. Cherylin menneisyydestä puhutaan kattavasti, ja lukijalle luodaan kuva naisesta, joka oli aika hukassa elämässään tehdessään päätöksen vaellukselle lähdöstä. Pidinkin kovasti Cherylin matkasta, joka oli loppujen lopuksi sekä fyysinen, että henkinen. Myös Cherylin heittäytyvä asenne teki kirjasta jännittävän. Ongelmia tuli monia, mutta tahdonvoimalla ja sinnikkyydellä niistä selvittiin. 

Minut yllätti päihteiden, kuten huumeiden käyttö. Ymmärrän hyvin, miksi niistä piti juuri tässä kirjassa puhua, mutta niin kuin yleensäkin tällainen aihe vie päähenkilön kauemmaksi minusta ja hieman pilaa omaa lukukokemustani, niin kävi myös tällä kertaa.


Villi vaellus, (Wild. From Lost to Found on The Pacific Crest Trail, 2012)
Otava, 2015
Suom. Kirsi Luoma
s.408