sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Aira Elisa: Lumilentäjä



Erik ja Robi työskentelevät rakennustyömaalla ja yrittävät tulla toimeen pienillä palkoillaan. Erik suostuttelee Robin osallistumaan kanssaan uuteen nettipeliin. Pian miesten elämä muuttuu totaalisesti, kun nettipelin numerot osuvat kohdilleen ja kumpaisenkin tilille siirtyy mukavat 150 miljoonaa. Miehet alkaa toteuttaa unelmiaan vauhdilla ja rahaa palaa. Erik päättää muuttaa Halifaksiin ja Robi jäädä Helsinkiin. Kumpikin tahoillaan onnistuvat sotkemaan itsensä monenlaisiin ongelmiin ja maailma tuntuu yllättävän pieneltä, kun tuttuihin ihmisiin törmää mitä yllättävimmissä tilanteissa. Miehet yrittävät pitää ystävyyttään yllä loppuun asti, vaikka se tuntuukin välillä hyvinkin vaikealta.

Lumilentäjä ei jätä kylmäksi, jos kaipaa ihmissuhdekiemuroita, sillä tässä kirjassa piirit olivat pienet ja ihmiset intohimoisia. Draamaa löytyikin enemmän kuin keskiverto saippuaoopperasta. Hahmoja oli sopivasti ja kaikilla oli oma lusikkansa sopassa. Tuntui jopa, kuin joka luvussa olisi paljastunut uusi hurja salaisuus tai yhteys, johonkin toiseen hahmoon. Kirjassa käsiteltiin paljon rankkoja aiheita, kuten alaikäiseen sekaantumista, huumeita ja sairauksia.

Lumilentäjä sijoittuu tulevaisuuden Suomeen, keksinnöt, lait ja tavat ovat muuttuneet aika paljon ja näitä ideoita oli sijoiteltu mukavasti pitkin kirjaa. Menneisyyttä ei olla kuitenkaan unohdettu ja Kalle Päätalokin mainittiin usein. (En ole aiemmin erityisemmin miettinyt Päätalojen lukemista, mutta nyt vähän houkuttelee.)

Aira Elisa leikitteli kirjan alusta loppuun erilaisilla puhetyyleillä ja murteilla. Dialogeja oli paljon ja hahmoilla omanlaisensa puhetyylit. Kaikkien hahmojen puhetyylit ei itselleni uponnut. Varsinkin kirjan nuoremmat hahmot, kuten Anette puhuivat jotenkin kummallisesti. Ei vaan kuulostanut minun korvaani aidolta. Savon murre oli hauska lisä kirjaan ja parasta tyyliä dialogeissa Robin asiallisen tyylin lisäksi. Erik taas puhui sekaisin liikaa kaikkea, mikä varsinkin kirjan alussa häiritsi ja paljon. Loppua kohden hänkin kuitenkin tasottui hahmona, eikä poukkoillut enää niin paljon. Aluksi kun tuntui, että Erik olisi hyvin voinut olla ennemminkin sota-ajalta, kuin tulevaisuuden Suomesta. Luulen, että vähempi olisi tällä kertaa ollut parempi näissä puhetyylien sekoittamisissa. Itselläni meni aika paljon keskittyminen kirjan aiheesta vain näihin.


Lumilentäjä, 2016
Kvaliti
Kansikuva: Michael Kingdom
s. 415
Arvostelukappale

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Mamen Sánchez: On ilo juoda teetä kanssasi


Atticus Craftsman saa isältään tehtävän. Hänen on matkustettava Madritiin lakkauttamaan kirjallisuuslehti Librarte. Atticus on varakkaan suvun lapsi ja etsimässä vielä omaa paikkaansa suvun omistamasta kustantamosta. Isä ajattelee tehtävän olevan tarpeeksi vaativa hienosti pärjänneelle pojalleen, mutta kun Atticus tuntuu Espanjan matkallaan kadonneen jälkiä jättämättä, on isä huolissaan ja päättää lähteä hakemaan poikaansa.
Librartea pyörittää viisi naista, jotka eivät aio vastaanottaa ilmoitusta työpaikkojen menettämisestä mukisematta. He keksivätkin ovelan suunnitelman pomonsa päänmenoksi.

Minulla oli odotukset korkealla aloittaessani On ilo juoda teetä kanssasi kirjan, sillä voisiko kirja olla huono jos aiheena toimivat kirjat ja tee? Varmasti voisi, mutta tämä kirja oli loistava. Kirja oli yhdistelmä Englantia ja Espanjaa. Teetä ja leipiä, sekä kaakaota ja churroja.

Kirjan maailmaan oli helppo uppoutua ja juoni eteni vauhdikkaasti. Kirjan hahmot olivat aika kärjistettyjä, mutta minua se ei haitannut. Kaikkien Librarte lehden toimituksen naisten arkeen hypätään vuorotellen ja niiden ohella kuvaillaan myös Atticusin ja konstaapeli Manchegon arkea. Pikaisesti kurkistetaan myös Atticusin vanhempien elämään. Kaikista hahmoista ehtii saada hyvän käsityksen, vaikka kaikki eivät paljon sivutilaa kirjasta saaneetkaan. Tässä taisi tuo hahmojen kärjistäminen auttaa asiaa.

On ilo juoda teetä kanssasi on rakkauden ja intohimon täyteinen kirja, johon on lisätty ripaus jännitystä. Minulle tämä oli hyvänmielen kirja, jossa asioita ei oteta turhan vakavasti ja kaiken voi parantaa hyvällä kirjalla ja kupillisella teetä.


On ilo juoda teetä kanssasi, (La felicidad es un té contigo, 2013)
Bazar, 2015
Suom. Satu Ekman
s. 304

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi


Harry Potter asuu ankeassa komerossa rappusten alla, tätinsä ja tämän perheen luona. Ankeaan elämään tupsahtaa postilaatikosta muutos Harryn täytettyä 11 -vuotta. Harry saa kirjeen. Kutsu Tylypahkan velhokouluun tulee täytenä yllätyksenä yksinäiselle Harrylle, jolla ei ole aavistustakaan velhotaustastaan tai taikavoimista. Pian Harry kuulee totuuden vanhemmistaan ja taustastaan ja pääsee opiskelemaan Tylypahkaan, jossa kaikki tuntuvat tietävän hänen nimensä.
Uusi koulu on täynnä jännittäviä asioita, mutta Harryn on vaikea pysyä tavallisen opetuksen parissa, kun koulu tuntuu piilottavan sisälleen jännittäviä ja vaarallisia salaisuuksia, joiden selvittäminen Ron Wesleyn ja Hermione Grangerin kanssa on paljon kiinnostavampaa.

Täytyy myöntää, että minulla on ollut Harry Potterin kokoinen aukko kirjasivistyksessä. Olen monta kertaa päättänyt olla lukematta koko sarjaa, mutta sitten kuitenkin aina miettinyt, että jos nyt kuitenkin. En ole oikein innostunut Potter elokuvista ja niiden myötä sarjan aloittaminen kirjoina on tuntunut hankalalta.

Viisasten kiveä lukiessani kävin jo ostamassa kaksi seuraavaa osaa, joten tästä voimme päätellä, että kirja oli lukemisen arvoinen. Rowling herättää velhomaailman henkiin yksinkertaisilla, mutta kauniilla ja kuvailevilla lauseilla. Tarina on täynnä mielikuvituksellisia tapahtumia ja hahmoja, jotka vaikuttavat tarkkaan harkituilta.
Hagrid nousi hahmoista yhdeksi suosikikseni. Metsänvartijan työ ja pieni mökki metsän laidalla. Voisiko tunnelmallisempaa olla? Tosin Hagrid ryyppää ja pitää kummallisista ja vaarallisista otuksista, joten rauhallista ei hänenkään elämänsä ole.

Varsinainen seikkailu oli tiivistetty aika lyhyesti kirjan loppuun, ja jos uskottavuuden kannalta miettii, niin lopun tapahtumat tuntuivat sujuvan liian helposti kolmelta 11 -vuotiaalta lapselta, mutta se ei haitannut minua ainakaan. Tapahtumia riitti ja mielenkiinto pysyi yllä alusta loppuun. Kirjan tunnelma ja seikkailut koukuttivat tälläistakin lukijaa, joka on aika vaativa fantasiakirjallisuuden suhteen.


Harry Potter ja viisasten kivi, (Harry Potter and the Philosopher`s Stone, 1997)
Tammi, 1998
Suom. Jaana Kapari
s. 335

maanantai 8. toukokuuta 2017

Edgar Lee Masters: Spoon River antologia


Spoon River antologia on laaja runokokoelma. Yli kaksisataa runoa sisältävä teos kertoo Spoon Riverin kuolleista asukkaista. Haudan takaa vainajat pääsevät ääneen kukin vuorollaan, joko kertomaan oikean syyn kuolemalleen, juoruamaan muista asukkaista tai paljastamaan Spoon riverin salaisuuksia.

Spoon River antologia on klassikko runokirja, jonka aihe kieltämättä on kiinnostava ja erilainen. Eniten pidin runoista, jotka liittyivät toisiinsa. Kuten pariskunnan kummankin osapuolen versiot suhteesta tai tappajan ja tapetun mietteet tapahtumasta. Tälläiset runot jäivät pidemmäksi aikaa hautumaan ja asioista sai paremman käsityksen.

Luin runokokoelman yhteen kyytiin, ilman taukoja muiden kirjojen parissa. Tauot olisi voinut olla kannattavia, sillä näin luettuna loppupuolella runot alkoivat tuntumaan itseään toistavilta, kun osa hahmoista oli moneen kertaan mainittuja ja esimerkiksi pankin asioita puitiin monelta kannalta.

Edgar Lee Masters on onnistunut luomaan runoja, joissa jokainen hahmo on omanlaisensa. Kaikilla tuntuu olevan oma persoonallisuus ja kerrontatyyli. Tämä auttaa pitämään mielenkiinnon yllä loppuun saakka, vaikka osa aiheista toistaa itseään.

Runot olivat helposti ymmärrettäviä, vaikka useammalla lukukerralla niistäkin saisi varmasti enemmän irti ajatuksia ja tarkoituksia, jos enemmän haluaisi pohtia. Minä en kuitenkaan oikein ymmärtänyt kirjan epilogin tarkoitusta. Se ei tuntunut sopivan kirjaan. Kirjan aloittava ensimmäinen runo sen sijaan sopi muiden runojen joukkoon ja oli hyvä aloitus kirjalle.


Spoon River antologia, (Spoon River Anthology, 1915)
Tammi, 1947
Suom. Arvo Turtiainen
s. 304
Päällys: Rauno Ruotsinsalo

maanantai 1. toukokuuta 2017

Timo Sandberg: Kärpäsvaara


Komisario Heittola viettää sairaslomaansa, mutta työintoa riittäisi, eikä kotona makaaminen ole helppoa. Varsinkaan kun Tarukin tuntuu viihtyvän enemmän kollegansa Åbergin, kuin Heittolan seurassa. Taru yrittää hoitaa töissä rikoksien tutkintaa, mutta Heittolaa kaipaillaan töissä kovasti. Nuorisojoukko on ryöstellyt ja pahoinpidellyt vanhuksia, ja kun kuolleena löytyy virkamies, joka on myös ryöstetty, kohdistuu epäilyt samaan jengiin. Heittola pysyy yllättävän hyvin tutkimuksien ulkopuolella, kunnes sattumien kautta päätyy kartalle asioista kertaheitolla.

kärpäsvaara on kahdeksas osa komisario Heittola -sarjasta.
Taas on vierähtänyt aikaa viimeisestä lukemastani Heittola kirjasta. Tärkeimmät hahmot palautuivat kuitenkin nopeasti mieleen, vaikka aiempien kirjojen tapahtumat eivät olisi muistiin jääneet. Aiemmissa osissa esiintyneet hahmot nimittäin muisteltiin nopeasti ja kerrottiin missä tilanteissa heihin oli törmätty, joten mukana juonessa pysyy mainiosti, vaikka kaikkea aiemmin tapahtunutta ei muistaisikaan.

Juonessa oli sopivasti Heittolan ja Tarun yksityiselämää, rikoksia ja niiden selvittelyä. Tasapainoinen kokonaisuus siis. Heittolan käytös taas ei ollut tasapainoista, vaan hyvin ärsyttävää. Eikö mies oppinut mitään aiemmista tapahtumista? Taas hän rynnii päätä pahkaa kohti vaaroja, vailla järjen häivää ja suurin osa kirjan toiminnasta rakentuukin näiden tapausten ympärille.

Kärpäsvaaran suurin teema tuntuu olevan jälleen yhteiskunnallisuudessa. Sandberg ujuttaa romaaniin kritiikkiä monista asioista. Esimerkiksi nuorten ja vanhusten huonot olot, kun leikkauksia tehdään leukkauksien perään. Rikollisten toimintaa myös perustellaan ja syitä etsitään menneisyydestä asti. Tämä on tuttua Sandbergin Heittola -sarjassa, jossa jokainen kirja vie lukijan ajatukset yhteiskuntaan ja sen murheisiin.


Kärpäsvaara, 2013
Karisto
s. 301