Torrancen perheellä on vaikea tilanne. Perheen isä Jack on saanut potkut opettajan työstään, eikä perhe-elämäkään suju. Viina on vienyt Jackia perässään, ja vaikka hän nyt on päässyt kuiville, ei vaimo Wendy ole täysin luottavaisin mielin.
Jack saa ystävänsä kautta vielä yhden mahdollisuuden muuttaa elämänsä suuntaa. Hän saa työpaikan Overlook hotellin talvivahtina. Hotelli on suljettuna lokakuusta-toukokuuhun ja siitä vielä monta kuukautta täysin lumen eristämänä. Jack, Wendy ja heidän pieni poikansa, Danny muuttavat hotelliin, vaikka Danny ei pidäkään ajatusta hyvänä. Dannyllä on kykyjä, joita hänen vanhempansa eivät oikein ymmärrä. Danny näkee asioita ennalta, ja välillä Wendystä tuntuu, että poika lukee hänen ajatuksensa.
"Tuo oli se paikka jonka hän oli nähnyt lumeen hautaavassa myrskyssä, se hämärä ja kumahteleva paikka jossa joku iljettävän tuttu olento väijyi häntä loputtomilla käytävillä joiden lattiamatosta ojentui viidakko. Se paikka josta Tony oli varoittanut häntä."s.79
Hohto on kauhuklassikko, jonka lukemista olen siirtänyt pitkään. Joskus nuorempana aloitin tämän kerran, mutta jätin sen kesken heti alussa, kun kirja ei lähtenyt viemään mukanaan. Ei tämä klassikko vienyt vieläkään mukanaan, mutta päätin silti sinnikkäästi lukea sen.
Hohdon aihe on loistava. Valtava, pelottava hotelli eristyksissä kaikesta, lumimyrskyt ja omituiset tapahtumat kuulostavat kauhistuttavan kiinnostavilta. Mutta vaikka aihe olisi kuinka kiinnostava tahansa, ei tämän kirjan toteutus toiminut minun kohdallani lainkaan.
Hohto alkaa kiinnostavasti ja ensimmäiset neljäkymmentä sivua olin koukussa. Torrancen perhe esitellään ja kaikki vaikuttaa siltä, että edessä on karmia tarina. Sitten alkaakin saman asian toistaminen, jaarittelu, asian vierestä puhuminen ja pitkästyttävä matka kohti loppua, jonka toivoisi koittavan monta sataa sivua aikaisemmin. Kirjasta olisi voinut jättää vaikka puolet pois, eikä silti olisi menetetty mitään.
kirjan viimeiset sata sivua sisälsi suurinpiirtein kaiken toiminnan ja silloin olin taas innolla mukana tarinassa, mutta ei se kyllä pelastanut lukukokemusta, kun olin jo niin puuduksista tylsästä, hitaasti kulkevasta tarinasta.
Pahinta oli se, että aina kun oli tapahtumassa jotakin pelottavaa, ja mielenkiinto heräsi, se kaikki toiminta ja varsinainen tapahtuma haudattiin jonnekin jaarittelun ja muiden asioiden pohdinna taakse. Teki mieli harppoa jaarittelun ohi ja katsoa mitä siinä pelottavassa tilanteessa tapahtuu, mutta yleensä tilanne taputeltiin lauseella parilla, eihän se suinkaan ollut mitään tärkeää, sillä paljon tärkeämpää oli muistella jotakin turhanpäiväistä koulumuistoa vuosikymmenten takaa... Yleensä jopa pidän kirjoista joissa jaaritellaan hieman ylimääräistä ja kerrotaan paljon hahmoista ja muusta, mutta tässä kirjassa kerronta ei vaan lähtenyt luistamaan, vaan oli mielestäni jotenkin tönkköä.
Hohto, (The Shining, 1977)
WSOY, 1993
Suom. Pentti Isomursu
s.512
