Näytetään tekstit, joissa on tunniste Emmi Itäranta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Emmi Itäranta. Näytä kaikki tekstit

tiistai 21. maaliskuuta 2023

Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet

 

Lumi Salo matkustelee ympäriinsä avaruudessa töidensä takia. Nyt hänellä on kuitenkin sovittu tapaaminen puolisonsa Solin kanssa. Sol ei ilmaannu paikalle. Pian käy selväksi, että Sol on kadonnut. Lumi päättää etsiä rakkaansa, mutta johtolankoja on vähän. Onko Sol edes kertonut totuuttaa itsestään? Mitä hänen tutkimuksensa oikeastaan koskevatkaan?
"Olen etsinyt muistoista hetkeä, johon olisin voinut tarttua ja kääntää kaiken toisin. Mutta vaikka näkisin sen, menneisyys on tie, jonka olemme tehneet maisemaan. Kartan voi piirtää uusiksi, mutta vuorta ei voi muuttaa mereksi tai merta autiomaaksi, ihmisen jälkiä ottaa pois sieltä, minne ne on kerran jätetty."s.254
Kuunpäivän kirjeet on 2100 -luvulle sijoittuvaa scifiä, jossa tapahtumat sijoittuvat lähiavaruuteen kuten Marsiin, kuuhun ja niiden läheisyyteen. Myös Maassa käydään, mutta ihmisten toimien vuoksi huonosti voivaa maata käytetään lähinnä hyväksi, jotta avaruudessa asuvilla olisi paremmat oltavat. 

Kirja maalaa synkän kuvan tulevaisuuden Maasta ja itsekkäistä ihmisistä, joille ei riitä edes yhden planeetan tuhoaminen. Ilo on aika kaukana tämän kirjan tarinasta, jossa joudutaan luopumaan niin paljosta ja yritetään pärjätä. Kaikille ei ole olemassa onnellista loppua, mutta kirja onnistuu kaikesta synkkyydestä huolimatta väläyttelemään toivoa paremmasta. 

Emmi Itäranta on yksi lempikirjailijoistani Teemestarin kirjan ja Kudottujen kujien kaupungin kanssa, mutta tähän kirjaan tarttuminen pelotti silti, sillä scifi ei todellakaan kuulu suosikkigenreihini. Avaruuteen sijoittuvat tarinat ei kiinnosta kirjoina, eikä elokuvina. odotin silti kauniisti kirjoitettua tarinaa, ja halusin myös tämän lukea.

Kauniisti kirjoitetun tarinan sainkin lukea, niin kuin oletinkin, mutta scifin ystävää edes Itäranta ei minusta saa tehtyä. Kiinnostavinta oli lukea Maan tilanteesta, mutta avaruusasiat eivät jaksaneet kiinnostaa. Pidin myös kovasti Lumin työstä kertovista osuuksista. Hän kun on jonkinlainen parantaja, ja sellaiset kiinnostavat minua aina historiallisissa kirjoissa ja fantasiassakin.

Kirjassa on valtavia aiheita, eikä teos ole mikään nopealukuisin, etenkään jos haluaa makustella kauniita virkkeitä ja pohtia kaikkea kirjaan mahtuvaa, jota ei selitetä kovin tarkkaan. Paljon jätetään lukijan itse pohdittavaksi, kirja herättelee monia ajatuksia. Eniten itseäni pohditutti kirjaa lukiessa ihmisten itsekkyys, ja se kenellä on valta valita mikä on oikein ja väärin.


Kuunpäivän kirjeet
Teos, 2020
s.381
Kannen suunnittelu: Jussi Kaakinen

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki


Nuori Eliana asuu Seittien talossa töitä tehden. Seittien talo sijaitsee saarella, jota tulvat koettelevat ahkerasti ja jonka asukkaita valvotaan tarkasti. Eliana löytää pihalta pahoin loukkaantuneen verisen tytön, joka ei pysty puhumaan.
Seittien talon päällikkö, Kutoja antaa tytön jäädä töihin taloon ja Eliana yrittää selvittää tytön salaisuutta. Eliana on hämillään ja hieman peloissaan, sillä tytön käteen on tatuoitu Elianan nimi. Elianan ei auta, kuin toivoa ettei tornissa vartioiva Neuvosto kiinnitä asiaan liikaa huomiota. Elianalla on nimittäin tarpeeksi omiakin salaisuuksia saarella jossa uniennäkeminen on sairaus ja luku- ja kirjoitustaito sallittua vain Terävien talossa. Kommunikointi tyttöjen välillä on lähes mahdotonta, mutta siitä huolimatta saaren salaisuudet alkavat purkautua pikkuhiljaa.

Emmi Itäranta vie lukijan alusta alkaen jännittävien tapahtumien keskelle. Kirjan ympäristö ja maailma on kuitenkin normaalista niin paljon poikkeava, että lukijalle herää heti kysymyksiä. Itäranta ei jää selittelemään luomaansa maailmaa, vaan jatkaa tarinaa eteenpäin. Kirjan edetessä tarina ja sen ympäristö selkeytyy ja salaperäisen saaren salaisuudet paljastuvat.

Kudottujen kujien kaupunki on synkkä ja surullinen, mutta silti kaunis. Kauniin kirjasta tekee Itärannan kirjoitustyyli, joka tässä kirjassa on yhtä upeaa, kuin Itärannan esikoisessa Teemestarin kirjassa. Mieleenpainuvinta kirjassa oli ympäristö ja juoni. Hahmot olivat hyviä, mutta ei kirjan parasta antia. Tämä kirja näyttää taas, että aina ei tarvita tiiliskiven kokoista kirjaa, jotta siihen mahtuu kokonainen uudenlainen maailma.

Odotukseni olivat korkealla tätä kirjaa kohtaan, enkä joutunut pettymään. Kiehtova fantasiaromaani täynnä jännitystä ja hurjia juonenkäänteitä piti hyvin otteessaan.


Kudottujen kujien kaupunki
Teos, 2015
Ulkoasu: Jussi Kaakinen
s. 335

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja


Noria on teemestarin tytär ja pian valmis teemestari itsekin. Ei ole kuitenkaan helppoa olla teemestari maailmassa, jossa vesi on loppumassa. Maailmalla soditaan ja jokaista valvotaan. Vettä saa vain pienen määrän ja ihmiset kärsivät. Vesirikoksesta rangaistaan pahimmalla tavalla, eikä Norian elämää helpota tieto suuresta salaisuudesta, jota teemestarien tulee varjella.
Teemestarin kirja sijoittuu kauas tulevaisuuteen ja maailmaa on muuttanut ilmeisesti ilmastonmuutos, sekä öljystä käyty sota.

Pidin Teemestarin kirjasta paljon. Aihe on mukavan erilainen ja ajatuksia herättävä. Tapahtumat sijoittuvat kuitenkin vain muutamien satojen vuosien päähän ja on aika pelottava ajatus, että maailma muuttuisi niin paljon, niin lyhyessä ajassa. Ehkä kirjan on tarkoitus herätellä ihmisissä ajatuksia siitä, millaisia valintoja tekee maailman vuoksi.

Lukijalle jätetään tilaa omille olettamuksille ja arvailuille, mitä on tapahtunut ja millaiselta maailma näyttää, sillä kaikkea ei selitetä tarkasti, vaan kevyesti, niin että mielikuvitus herää.
Teeseremoniat tekevät poikkeuksen, sillä niitä kuvaillaan tarkasti. Ne ovatkin iso osa kirjaa ja aihe on kiinnostava, joten mielellään luin kuvailuja noista upeista seremonioista, kaikkine pienine ja suurine sääntöineen.

Teemestarin kirja on ehdottomasti yksi parhaista kirjoista joita olen tänä vuonna lukenut.


Teemestarin kirja, 2012
Kustannusosakeyhtio Teos
s. 330
Kansi: Adam Johnson