Tove Jansson: Muumit -Sarjakuvaklassikot I

Muumit -sarjakuvaklassikot I sisältää neljä Tove Janssonin alkuperäistä Muumi -sarjakuvaa. Kirja sisältää sarjakuvat Muumipeikko, Muumiperhe, Muumiperhe Rivieralla ja Yksinäinen saari.

Näistä sarjakuvista ainoastaan Muumiperhe Rivieralla oli minulle entuudestaan tuttu tarina, sillä olen nähnyt siitä tehdyn elokuvan. Kirjan sarjakuvista omiksi suosikeikseni nousivat Muumiperhe ja Yksinäinen saari. Näissä kahdessa oli eniten hauskoja kohtauksia, yhtenäiset tarinat ja seikkailua. Vähiten pidin kirjan ensimmäisestä sarjakuvasta, Muumipeikosta, sillä se ei ollut tarinana kovinkaan yhtenäinen. Tarina koostui lähinnä pienemmistä tapahtumista, jotka eivät edes liittyneet suuremmin toisiinsa. Oli tässäkin sarjakuvassa silti paljon hauskoja kohtauksia.

Muumisarjakuvat ovat kauniita. Ne ovat täynnä yksityiskohtia ja niiden kuvia voisi tutkailla hyvinkin pitkään. Kauniiden kuvien lisäksi sarjakuvien tarinat ovat hauskoja. Ne tuovat kaikkien muumihahmojen aidot puolet esiin. Näitä alkuperäisiä sarjakuvia kun ei ole sensuroitu ja muumit ovat juuri sitä mitä haluavat. Nipsu on ahne, eikä kaikkein luotettavin ystävä, Niiskuneiti melko pinnallinen, Muumipeikko ei aina maailman fiksuin, Muumipappa usein ryypiskelemässä ja kaipaamassa etäisyyttä tavalliseen perhe-elämään. Myös muista hahmoista löytyy omat puolensa ja hahmoja näissä sarjakuvissa riittääkin. Kekseliäitä ja monipuolisia hahmoja putoilee jokaisessa sarjakuvassa mukaan tarinaan.

Muumisarjakuvat kestävät aikaa ja niiden kuvitukseen ja tarinoihin voi palata monesti uudestaan, sillä ne kestävät kyllä monet lukukerrat.

Varmasti monen Pikku-Myy fanin kannalta näissä ensimmäisissä sarjakuvissa haittana on se, ettei hän näissä esiinny, mutta minua tämä ei haittaa. Omat suosikkini kun on Nuuskamuikkunen, Muumipappa ja Muumimamma.


Muumit -sarjakuvaklassikot I, (The Complete Tove Jansson Comic Strip, 2006)
Ruotsinkieliset alkuteokset: Mumintrollet I ja Mumintrollet II
Suom. Anita Salmivuori
s. 95

Tove Jansson: Muumipapan urotyöt

Muumipappa päättää kirjoittaa muistelman nuoruudestaan. Kuinka löytölasten kodista karanneesta seikkailijasta oikein tulikaan rauhallinen perheenisä. Muumipappa muistelee nuoruutensa hurjia seikkailuja, jotka hän koki yhdessä Fredriksonin, Hosulin, Juksun ja monen muun kanssa. Muumipappa kertoo myös kuinka hän tapasi Muumimamman.

Muumien tunnelmalliseen laaksoon on aina ihana palata. Myös tällä kertaa, vaikka Muumipapan urotyöt kertovatkin muumipapan nuoruudesta ja seikkailuista muissa maisemissa. Lähes aina kun saan muumikirjan luettua, päätän että tämäpä onkin yksi parhaista muumikirjoista. Niin tein myös tällä kertaa, sillä onhan tämä aivan loistava seikkailun täyteinen kirja. Luulen, että päätän kaikkien muumikirjojen olevan parhaita. Kaikki muumikirjat ovat ihan omalaisiaan ja niissä kaikissa selviää jotakin uutta mielenkiintoista muumeista.

Muumipapan urotyöt esitteli nuoren papan lisäksi Nipsun ja Nuuskamuikkusen vanhemmat, Hosulin, Sosulin, Juksun ja Mymmelin tyttären. Kirja viliseekin sivujen täydeltä hauskoja ja omaperäisiä hahmoja, jotka pääsevät mukavasti kuvituksessakin mukaan tarinaan.

Jo kirjan esinäytös tempaisee mukaansa ihanaan tarinaan. Voiko olla pitämättä näistä hahmoista jotka sutkauttelevat hauskoja juttuja ja ovat niin täydellisen aitoja rommitoteja juodessaan ja kipeäkiukkuineen. Entäpä Nipsu ja Nuuskamuikkunen, jotka kärttävät Muumipapalta enemmän tietoa vanhemmistaan, kun Muumipappa mieluiten keskittyisi ihan vain omiin hurjiin seikkailuihinsa. Muumipapan muistelmat ja niiden välissä olevat pienet nykyhetken kuvaukset Muumilaaksosta tekevät kirjasta kokonaisuuden, jonka lukemista ei kannata jättää väliin.


Muumipapan urotyöt, (Muminpappans bravader, 1950)
WSOY, 1968
Suom. Päivi Kivelä ja Laila Järvinen
Kuvitus: Tove Jansson
s. 158

Tove Jansson: Kesäkirja

Kesäkirja kertoo kesäisistä päivistä, pienistä tapahtumista, elämästä saarella, merestä, luonnosta, perheestä, ystävyydestä, vanhuudesta, nuoruudesta jne. Kesäkirja ei keskity vain yhteen tiettyyn kesään, vaan se koostuu kesäisistä tapahtumista ja päivistä monien vuosien varrelta.
Pääosissa kirjassa kesiä viettää isoäiti ja Sophia-tyttö. Sophian isä asuu mökissä myös, mutta hän vilahtelee kirjassa harvoin. Tämä kolmikko palaa aina kesäksi saareen, pieneen mökkiin, jossa vieraita käy vain harvoin.

Kesäkirjassa jokainen luku on pieni, mutta ihana kesäinen tarina. Aiheet eivät ole suuren suuria, eikä elämää mullistavia, mutta Jansson on kirjoittanut niin osuvasti ja aidosti, että Kesäkirja on nimensä ansainnut. Tässä on malliesimerkki siitä, ettei kirjan aiheiden tarvitse olla monimutkaisia, vaan pienistä elämän yksityiskohdista voi saada aikaan näin upean kirjan.

Isoäidin ja Sophian yhteiselosta ja keskusteluista välittyy, kuinka paljon he toisistaan pitävät ja välittävät, mutta myös aidosti, se kuinka välillä kaikki kaipaavat myös pientä yksinäistä hengähdystaukoa. Isoäiti onkin upea hahmo, joka jää mieleen varmasti pitkäksi aikaa kirjan luettuakin. Isoäiti heittäytyy lapsen maailmaan ilman ongelmia, vaikka vanhuus painaa jo jalkoja.

Nyt on kirjan lukemiselle juuri sopiva ajankohta, kun kesääkin on vielä paljon jäljellä. Suosittelen Kesäkirjaa aivan kaikille. Se on tunnelmallinen, kaunis, aito, ja sen tarinat antavat lukijalle paljon ajatuksia. Vaikka Janssonin Muumi -kirjat ovat upeita, on tätä kirjaa vaikea päihittää ja se nouseekin yhdeksi suosikiksini Janssonin tuotannosta. Onneksi minulla on vielä monta Janssonin kirjaa lukematta.


Kesäkirja, (Sommarboken, 1972)
WSOY
Suom. Kristiina Kivivuori
s. 154
Kannen kuva: Tove Jansson

Tove Jansson: Kunniallinen petkuttaja

Katri Kling on rehellinen ja viisas nainen. Hän asuu veljensä kanssa, jota pidetään yksinkertaisena ja hitaana. Katri haluaa pitää huolta veljestään ja tarjota tälle kaiken mitä hän ansaitsee. Pienen merenrantakylän asukkaat vierastavat Katria, tämän luotaantyöntävän luonteen vuoksi, mutta Katri ei välitä. Hänellä on suunnitelma, jonka hän aikoo toteuttaa älyllä ja rehellisyydellä. Hän aikoo muuttaa veljensä kanssa upeaan taloon taiteilija Anna Aemelin luokse ja toteuttaa yhden veljensä suurimmista haaveista.

Kunniallinen petkuttaja on ensimmäinen Tove janssonin tuotannosta lukemani aikuisille suunnattu kirja. Tämän pienen ja tunnelmallisen talvikirjan perusteella uskallan kyllä tarttua jatkossakin Janssonin aikuistenkirjoihin.

Merenrantakylän tunnelma on rauhallinen, mutta ihmisten mielet ei niinkään. Katri ja Anna ovat hyvin erilaisia ihmisiä, joten väkisinkin heidän yhdessä asumisestaan nousee mysrkyjä niin heidän omissa, kuin muidenkin kyläläisten päissä. Hahmojen luonteenpiirteet selvenevät lukijalle pikkuhiljaa kirjan edetessä, mutta samaa tahtia hahmot myös kehittyvät ja piirteet muuttuvat. Uutta löytyy hahmoista siis kaikenaikaa.

Lukuiloa häiritsi kuitenkin virheet, joita oli runsaasti tässä painoksessa. En olekaan hetkeen lukenut kirjaa, jossa näin paljon virheitä olisi ollut. Pienten kirjoitusvirheiden lisäksi oli isompia virheitä. Katrin nimikin oli välillä Kati ja jopa Kari.


Kunniallinen petkuttaja, (Den ärliga bedragaren, 1982)
WSOY
Suom. Kyllikki Härkäpää (1983)
s. 198

Tove Jansson: Taikatalvi

Muumipeikko herää talviuniltaan ja huomaa, että muu perhe nukkuu edelleen. Lumi on saartanut koko muumitalon ja Muumilaakso on aivan valkoinen. Muumipeikko ei saa enää unta, joten hän päättää lähteä tutkimaan pelottavan näköistä laaksoa. Pian hän kuitenkin huomaa, että talvesta huolimatta laaksossa on paljon elämää, vaikka kaikki eivät haluakkaan näyttäytyä. Muumipeikko tapaa myös Pikkumyyn, joka on myös herännyt kesken talviuniaan. Talven kylmään ja pimeään on Muumin vaikea tottua, mutta onneksi tekemistä tulee paljon, kun muumitaloon asettuu vieraita.

Taas yksi tunnelmallinen muumikirja luettu. Muutamat malttamattomat ja leikkisät hahmot toivat kyllä rauhallisen kuvailevan tunnelman vastapainoksi hauskaa toimintaa. Mielestäni kirja olikin hyvin tasapainotettu sekoitus rauhallisia talvimaisemia ja hauskoja lumihankileikkejä. Vaikka keliä ulkona ei voi kovin talviseksi kutsua, tätä kirjaa lukemalla pystyi hyvin kuvittelemaan valtavat taloa saartavat lumikinokset tuonne ikkunaverhojen taakse.

Taikatalvi on mielestäni Muumipeikon kasvutarina. Äiti ei herää, vaikka kuinka yrittäisi ja pieni Muumipeikko joutuu yksin tuntemattomaan, pelottavaan maailmaan ja joutuu ottamaan paljon vastuuta itsensä lisäksi myös kaikesta, mikä kuuluu perheelle. Lohduttava opetus kirjassa kuitenkin on, että vaikka kaikki ei sujuisi, niin kuin haluaa, eikä Muumipeikkokaan onnistunut säilyttämään ihan kaikkia vartioimiaan tavaroita, kaikki järjestyy kuitenkin lopulta.

Ihanan tarinan lisäksi kirjassa oli runsaasti mahtavia piirroksia. Kauniita talvimaisemia kannattaakin pysähtyä tarinan keskellä hetkeksi ihastelemaan.


Taikatalvi, (Trollvinter, 1957)
WSOY, 1957
Suom. Laila Järvinen, (Tarkastanut Päivi Kivelä, 2010)
Kuvat: Tove Jansson
s. 121

Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu

Kun syksy saapuu Muumilaaksoon, muuttuu tunnelma välittömästi. Asukkaat kantavat tavaransa taloihinsa ja sulkeutuvat itse perässä. Alkaa siivous ja järjestely pienissä taloissa. Muutamaa asukasta syksy tuntuu tällä kertaa ahdistavan. Pikkuinen Homssu asuu veneessä ja kuvittelee tarinoita muumilaaksosta ja iloisesta Muumimammasta. Hemuli miettii mitä tapahtuisi jos hän ei olisikaan järjestelmässä kaikkien muiden asioita ja Vilijonkka joutuu onnettomuuteen siivotessaan. Heitä kaikkia yhdistää yksi asia. He päättävät kukin tahollaan lähteä vieraanvaraiseen Muumitaloon kyläilemään. Heidän lisäkseen saman päätöksen tekevät myös Nuuskamuikkunen, Mymmeli ja Ruttavaari. Kun seurue yksi kerrallaan ilmestyy taloon, joutuu jokainen huomata, ettei retkestä tulekaan sellainen, kuin he olivat kuvitelleet.

Muumilaakson marraskuu esittelee mielestäni erilaisen puolen Muumilaaksosta. Kaikki ei olekaan niin iloista ja kirkasta, kuin yleensä. Marraskuun harmaus ja valtaisat sadekuurot ovat kerrottu elävästi ja kirja sopii tähän marraskuiseen säähän täydellisesti. Kirja on kuin pieni selviytymisopas syksyn pimeyden läpi, sillä kaiken harmauden keskeltä etsitään pieniä ilonaiheita. On juhlia, syysmyrskyjä ja herkullista ruokaa. Eikä tietenkää kynttilöitä ja kirjoja saa unohtaa!

Iloisen muumiperheen puuttuminen teki kirjasta hieman vakavamman oloisen. Jos olisin etukäteen tiennyt muumiperheen puuttuvan en olisi uskonut näin sanovani, mutta tämä kirja nousi yhdeksi muumi suosikeistani. Tunnelma kirjassa oli synkkyydestä ja vakavuudestaan huolimatta lohdullinen ja kaunis. Viihdyin kaikkien hahmojen parissa loistavasti ja oli mukavaa, että myös nämä tuntemattomammat hahmot saivat näin paljon tilaa kirjasta.


Muumilaakson marraskuu, (Sent I November, 1970)
WSOY
Kuvat: Tove Jansson
Suom. Kaarina Helakisa
s. 173

Tove Jansson: Vaarallinen juhannus

Keskellä keskikesän kuumutta, alkaa muumilaaksoon putoilla nokihiutaleita. Läheinen tulivuori alkaa purkautua ja aiheuttaa laaksoon valtavan tulvan. Muumiperhe pakenee tulvaa yläkertaan, mutta pian vesi on jo niin korkealla, että perhe siirtyy katolle ja näkee sieltä ohi ajelehtivan kummallisen rakennuksen. Perhe päättää muuttaa toistaiseksi rakennukseen uusien ystäviensä Homssun ja Miskan kanssa. Talo on kuitenkin kummallinen ja siellä tapahtuu odottamattomia asioita, mutta muumiperheellä ystävineen on hauskaa. Tulvasta johtuen osa muumiperheestä ajautuu erilleen, mutta juhannuksesta tulee huiman jännittävä seikkailu ihan jokaiselle.

Muumiperhe jaksaa aina riemastuttaa huolettomuudellaan. perhe kokee toinen toistaan suurempia huolia ja katastrofeja, mutta asenne on kohdillaan ja kaikesta selvitään.
Kaikilla hahmoilla on omanlainen luonne ja he käsittelevät asioita erillä tavalla. Muumiperheen hahmot ovatkin varmasti tuttuja lähes kaikille, mutta kirjassa esiintyi myös hieman tuntemattomampia olentoja, kuten Homssu, joka mielestäni oli aika käytännöllinen luonteeltaan, sekä surullinen ja tunteellinen Miska.

En enää osaa päättää suosikkiani muumikirjoita, sillä ne vain ovat kaikki niin loistavia.
Tässä kirjassa pidin kuitenkin kovasti Nuuskamuikkusesta, joka joutui itselleen odottamattomaan tilanteeseen kapinallisen luonteensa vuoksi. Hän päätyi isähahmoksi 24 lapselle, joka ei ollutkaan ihan helppo homma ja hän hauskasti ajattelikin vievänsä kaikki lapset Muumimammalle ja toivoi, ettei kukaan luulisin kaikkien lasten olevan hänen omiaan.

Onneksi vielä on Muumikirjoja lukematta ja toki nämä kestävät monen monta lukukertaa. Kuvatkin kirjassa ovat jälleen onnistuneita. Muumit <3



Vaarallinen juhannus, (Farlig Midsommar, 1954)
WSOY
Suom. Laila Järvinen
Ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestyi 1957
Suomennoksen tarkistus. Päivi Kivelä, 2010

Tove Jansson: Taikurin hattu

Muumipeikko ja hänen ystävänsä löytävät vuorelta suuren mustan silinterihatun. Myöhemmin käy ilmi, että hattu osaa muuttaa asioita toiseksi. Muumiperheellä ja heidän ystävillään on todella hauskaa hatun taikuuksien kanssa, mutta välillä hatun taiat menevät hiukan liian vaarallisiksi, niimpä päätetään hatusta luopua.
Hattuleikkien ohessa muumiperhe ystävineen retkeilevät saarella, jossa myös hattivatit sattuvat olemaan ja muumitaloon saapuu pelokkaat vieraat, Tiuhti ja Viuhti.

Taikurin hattu oli neljäs lukemani muumikirja ja tähän astisista ehdottomasti paras. Taikurin hattu on hauska, taianomainen, viihdyttävä, mutta myös omalla tavallaan koskettava kirja. Se tempaa lukijan mukaan tarinaan, jossa hyväntuulisuus tarttuu.

Tässä kirjassa ei enää ollut sellaista Suuresta tuhotulvasta ja muumipeikosta ja pyrstötähdestä mieleen jäänyttä pelon ja katastrofien tuntua. Vaikka tässäkin kirjassa nukuttiin itse rakentamassa teltassa keskellä myrskyä, jäi siitä vain jännittävän seikkailun tuntu.

Vaikka suurimman osan ajasta hahmoilla oli hyvä mieli ja positiivinen asenne, löytyi kirjasta myös kohtia, joissa oltiin kateellisia, kilpailunhaluisia, epävarmoja omasta ulkonäöstä, surullisia ja vähän jopa kiukkuisia. Mutta nämä normaalit luonteenpiirteet tasapainottivat mukavasti muuten niin positiivistä kirjaa ja teki hahmoista uskottavia.

Kirja eroaa televisioversiosta jonkin verran, esimerkiksi kirjaversiossa ei esiinny pikkumyy, vaan harvoin televisoversiossa näkynyt piisamirotta. Pikkumyytä odotan kovasti kirjoihin. Pikkumyy on kuitenkin yksi televisoversion suosikkihahmoista. Pikkumyy on ollut vasta yhdessä lukemassani muumikirjassa, joka oli Muumipappa ja meri.

Lue myös: Muumit ja suuri tuhotulva, Muumipeikko ja pyrstötähti ja Muumipappa ja meri.


Taikurin hattu, (Trollkarlens hatt, 1948)
WSOY
Ensimmäinen suomenkielinen painos, 1956
Suom. Laila Järvinen
Suomennoksen tarkistanut Päivi Kivele, 2010
s. 140
Kuvat: Tove Jansson
Kansi: Markko Taina

Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti

Muumilaaksoon saapuu Piisamirotta, joka kertoo lähiaikoina laaksossa tapahtuneet luonnonilmiöt johtuvan maailmanlopun saapumisesta. Muumimamma lähettää Muumipeikon ja nipsun yksinäisille vuorille etsimään tähtitornia, josta he saisivat vastauksen maailman kohtalosta.
Muumipeikko ja Nipsu lähtevät pitkälle vaaralliselle retkelle ja kohtaavat matkallaan joukon uusia ystäviä.
Tähtitornissa he kuulevat huolestuttavan uutisen. Pyrstötähti on matkalla kohti muumilaaksoa. Muumipeikko, Nipsu ja uudet ystävät lähtevät kiireesti takaisin kotiin, ilmoittamaan perheelle uutiset.

Muumipeikko ja pyrstötähti oli kolmas lukemani muumikirja ja mielestäni tähän mennessä paras.

Tarina eteni nopeasti tapahtumasta toiseen, ja tutustutti lukijan moneen uuteen hahmoon, vaikka olihan ne itselle tuttuja jo valmiiksi lastenohjelmista. Yllätyksiä toki löytyi taas, sillä muumit ovat aikatavalla erilaisia kirjassa, kuin ohjelmassa. Esimerkiksi minulle tuli yllätyksenä, että niiskuneiti ja niisku eivät olekkaan muumeja, niin kuin olen tähän asti olettanut, vaan omaa niisku lajia. :D

Pikkuhiljaa alan pitämään enemmän ja enemmän näistä aidoista ja alkuperäisistä muumeista. Heissä on paljon enemmän luonnetta ja syvempiä ajatuksia, kuin itselleni tutuissa piirretyissä. Edelleen muumikirjojen lukeminen siis jatkuu. Muumien parissa viihtyy loistavasti, ja upeat mustavalkopiirrokset luovat kirjaan kivan lisän.

Hahmoista suosikkini oli nuuskamuikkunen, joka on omaa tietään kulkeva, omaisuudestaan riippumaton rauhallinen kaveri, joka saa muut uskomaan retken onnistumiseen.
Inhokki hahmokseni joutuikin tällä kertaa muumipeikko, koska hn vaikutti hieman itsekeskeiseltä tyypiltä ja oli mielestäni myös ilkeä pikku nipsua kohtaan.

Muumikirjoja on kiva lukea, sillä ne eivät vaikuta liikaa lastenkirjoilta, vaan niistä löytyy paljon asiaa, jota lapset eivät välttämättä edes ymmärrä, joten suosittelen kaikille tutustumista aitoihin muumeihin. Muumit vaan on niin loistavia otuksia, jotka kaikkien pitäisi ehdottomasti tuntea!


Muumipeikko ja pyrstötähti, (Kometjakten, 1946)
Uudistettu laitos: Kometen kommer, 1968
Ensimmäinen suomenkielinen painos, 1955
Suomennoksen tarkistanut Päivi Kivelä, 2010
WSOY
s. 144

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

Muumipappa on kyllästynyt elämään muumilaaksossa ja päättää muuttaa yhdessä perheensä kanssa kartala näkyvälle pienen pienelle saarelle. Vaikka Pikku Myy väittääkin saaren olevan vain lika kartassa.
Muumiperhe lähtee matkaan, mutta saarella oleva majakka ei olekkaan toiminnassa. Muumipappa yrittää turhaan korjata majakan valoa. Muumiperheen matkasta tulee jännittävä ja tapahtumarikas retki.

Pitkästä aikaa oli aika jatkaa muumikirjojen lukemista. Tämä oli vasta toinen muumikirja jonka luin. En tiedä pitäisikö muumikirjat lukea järjestyksessä vai ei, mutta minun lukujärjestys tulee olemaan sekalainen, vähän sen perusteella, mikä milloinkin sattuu kohdalle.

Muumipappa ja meri oli mielenkiintoista luettavaa. Hetki kestää kirjan alussa tottua "aitoihin" muumeihin, koska ne poikkeavat melko paljon telkkarista nähdyistä muumi tarinoista.
Muumit vaikuttavat masentuneilta. Varsinkin muumipappa, joka vaikuttaa täysin kyllästyneeltä elämäänsä. Se ettei muumit olekkaan kokoajan iloisia vesseleitä, saa aluksi hätkähtämään, mutta myös mielenkiinto herää, kun haluaa kuulla lisää.
Pidin kirjassa erityisesti muumumamman keksimistä ideoista piristääkseen omaa eläämäänsä, sekä kohdista joissa kuvailtiin mörköä. Mörkö kun on jäänyt itselleni etäiseksi ja tuntemattomaksi lastenohjelmissa.

Kirjasta löytyy monia kauniita piirroksia tukemaan tekstiä. Kuvassa näkyy niistä muutama.

Lue myös: Muumit ja suuri tuhotulva.

Muumipappa ja meri, (Pappan och havet, 1965)
WSOY, 1965
Suom. Laila Järvinen
s. 182
Päällys ja kuvitus: Tove Jansson

Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva

Muumipeikko ja hänen äitinsä etsivät itselleen kotia, johon mennä talviunille. Samalla he päättävät etsiä, jos muumipeikon matkoillaan huiteleva isä löytyisi. Matkallaan he kohtaavat monia vaaratilanteita, kuten suuren tuhotulvan. He tapaavat myös monia uusia ystäviä, joilta saa apua ja seuraa pitkällä matkalla.
Lopulta he löytävät täydellisen ja kauniin laakson, jossa haluavat viettää loppuelämänsä onnellisesti perheensä ja ystäviensä kanssa.

Näin Käännä jo sivua -blogissa tämän kirjan arvionnin ja innostuin itsekin kokeilemaan, kun tämän kirjan vanhempieni luona tiesin olevan. Aikaisemmat muumi kokemukseni koostuu tuosta muumi lasten tv -sarjasta, joten oikea muumi tietämykseni oli todella vähäinen.
Muumit olivatkin hyvin erilaisia mitä minä olen ajatellut. Olen aina kuvitellut muumit todella isoiksi, kun jossain tv-sarjan jaksossa niitä luullaan virtahevoiksi, mutta ne ovatkin todella pieniä. Kuitenkin joidenkin kuten Nipsun luonteen tunnistaa hyvin. Hän on kirjassakin aika arkajalka.
Luin tämän pikkuveljelleni samalla ja hän tykkäsi eniten Muumimammasta, koska tämä ei ollutkaan niin kiltti, kuin luulisi, vaan sanoi jopa Nipsua tyhmäksi.
Voisin myöhemmin jatkaa näiden alkuperäisten muumien lukemista, kun ovat aika mielenkiintoisia ja hyvin erilaisia, kuin aikaisemmin tuntemani muumit, vaikka toki minä niistäkin olen aina pitänyt. ;)
Kirjassa on myös runsaasti mustavalkoisia piirroksia, joka auttaa luomaan kuvitelmia muumien seikkailuista.


Muumit ja suuri tuhotulva (Småtrollen och den stora översvämningen, 1945, 1991)
WSOY, 1992
Suom. Jaakko Anhava
s.54
Kuvat: Tove Jaansson