Anneli Kanto: Ihan pähkinöinä

 

Mirjami elää kiireistä elämää Helsingissä. Työ vaatii paljon, ja kunnostakin on huolehdittava, onneksi on upea rakastaja päiviä piristämään. Kun sitten lapsuudenkodista kuuluu ikäviä uutisia, ei auta mikään muu kuin lähteä seinäjoelle avuksi. Edessä on valtavasti työtä. Äidistä on huolehdittava, mutta niin myös teini-ikäisestä siskontytöstä. Sitten Mirjami huomaa, että kuvioon kuuluu myös eläinkatras. Mirjami ei solahda maalaiselämään helposti, mutta kyllähän siitä helposti selviää, eikö?

"Työntekijät sinkoilivat biljardipallojen lailla työpisteisiinsä, sillä työhuoneita meillä ei tietenkään ole vaan luova avokonttori. Sellaisen etuna on, että työntekijöitä voi valvoa yhdellä vilkaisulla kuin lattiakanalaa. Kenelläkään ei ole omaa koppia, jossa voisi puuhailla vailla valvontaa mitä sattuu."s.12

Ihan pähkinöinä esittelee päähenkilön, Mirjamin, joka ei millään muotoa ole mukava ihminen. Alusta asti hän jakelee ajatuksissaan ilkeitä tuomioita kaikkia muita kuin itseään kohtaan, sillä hänhän on elämässä menestyvä upea nainen, kun taas muut ovat hänen silmissään aika mitättömiä, typeriä, tylsiä... Vaikea ajatella, että tällaisen henkilön parissa voisi nauttia mukavasta matkasta, mutta kyllä vaan voi. Ainakin välillä. 

Mirjamin kommelluksien täyteistä arkea maaseudun "rauhassa" on hauska seurata. Kirja on huumorin täyteinen alusta loppuun. Juoneen mahtuu valtavasti vakavia aiheita, kuten kuolemaa, vakavia sairauksia ja maahanmuuttajien kielteisiä päätöksiä, mutta siltä se ei tunnu, kun kaikki yritetään kuorruttaa huumorilla. Hyvänmielenkirjoja kyllä jaksan lukea monia, mutta tämä oli lähinnä sellaista piikikästä huumoria. välillä tuntui siltä, että sitä oli aivan liikaa, sellaisissakin kohdissa joita ei olisi tarvinnut vääntää vitsiksi. Minä kaipaan huumorini enemmän hauskoina sattumuksina, sun muina iloisempina ja lämpimämpinä asioina. Enkä kuvailisi tätä kirjaa lämminhenkiseksi.

En päässyt heti alussa kirjan imuun, mutta hetken luettuani ja tyylin omaksuttuani, pääsin vauhtiin ja kirja oli lopulta ihan mukava lukukokemus.

Ihan pähkinöinä

Karisto, 2018

Kansi: Terhi Ekebom

s.235

Anneli Kanto: Radio korvatunturi

 

Pate-poro ei tule toimeen työparinsa tonttu Ärtsyn kanssa. Joulun lähestyessä he ottavat niin pahasti yhteen, ettei Pate saa lähteä ensimmäiselle joulukadulleen töihin, vaan Ärtsy saa mukaansa toisen poron. Pate joutuu jäämään Korvatunturille, kun muut saavat tehdä ihania joulujuttuja. Pate tylsistyy ja lähteekin tutkimaan paikkoja. Hän tapaa flunssaisen joulumuorin, ja päättää auttaa tätä. Samalla hän ottaa vahingossa tehtäväkseen hoitaa myös radio Korvatunturin juontotyön.

"Entä jos karkaisi Korvatunturilta? Lähtisi tuntureille ja rupeaisi villiporoksi eikä tulisi kotiin ikinä? Se oli hyvä suunnitelma, mutta erämaassa oli susia ja ahmoja ja kettuja ja ties mitä jänispetoja. Yön pimeydessä Pate ei yksinään uskaltanut erämaahan."s.85

Radio Korvatunturi on tarina Korvatunturin työntekijöistä, ja kurkistus Korvatunturin arkeen joulun alla. 

Kirja on nykyaikainen kuvaus Korvatunturin arjesta. Mitään kovin perinteikästä ei ole tarjolla, eikä kaunista tunnelmaa. Tontut ja porot eivät ole pelkkää iloa ja rallatustu, vaan työhönsä keskittyviä ahertajia, jotka eivät ole edes aina ystävällisä toisilleen. 

Huumori on kirjassa esillä melkein koko ajan. On kohellusta, hassuja sattumuksia ja pieruhuumoriakin. Tarinan ohella kulkee Janne Harjun mustavalkoinen kuvitus. Kuvia on hyvin vähän, suunnilleen viisi koko kirjassa. 

Kyllähän tämä kirja voi lapsilukijoihin upota hyvinkin huumorinsa kanssa, ja varmasti moneen muuhunkin, mutta minua varten tämä kirja ei ollut. Minä kun kaipaan enemmän sellaista hyvän mielen joulutunnelmaa. Kuvitus ei myöskään ollut minun makuuni. 

Helppolukuisena ja nopeana kirjana luin tämän kuitenkin loppuun, vaikka ei minua varten ollutkaan. 

Radio Korvatunturi

Karisto, 2015

Kuvitus ja graafinen suunnittelu: Janne Harju

s.113