torstai 28. helmikuuta 2019

Anni Blomqvist: Luoto meressä


Maija ja Janne on päässyt turvallisesti Myrskyluodolle, jossa nyt rakennetaan taloa, ja hankitaan tarvikkeita oman elämän aloittamiseksi. Myrskyluoto on kaukana merellä, eikä ihmisiä nää usein. Pariskunta ei voi lähteä yllättäville kyläilyreissuillekaan, sillä liikkuminen tapahtuu täysin sään sääntöjen mukaan. Huonolla kelillä, ei voi lähteä merelle, vaikka tarve olisi suurikin.
Maijan ja Jannen perhe alkaa kasvaa vauhdilla. Lapsia syntyy ja aina välillä yritetään päästä tekemään kirkkomatkoja ja tapaamaan Maijan perhettä.

Luoto meressä on Myrskyluoto -sarjan toinen osa.
Luoto meressä aloittaa Maijan ja Jannen yhteiselämän vauhdilla. Talon rakennusta, lapsien syntymää, ja muita valtavia elämässä tapahtuvia muutoksia käsitellään aika vähän. Vuodet vierivät eteenpäin ja pikkuhiljaa elämä saa oman rytminsä. Alku on tietysti pariskunnalle hankalaa, kun heillä ei vielä ole mitään valmista ja kaikki pitää hankkia. Eläimiäkään, kun ei voi tuoda, ennen kuin saarella on tarpeeksi valmista.

Pidin tästä toisesta osasta yhtä paljon, kuin ensimmäisestäkin. Kirjan nopea tempo, on mukavaa vaihtelua. Luen usein hidastempoisiakin kirjoja, joissa jäädään kuvailemaan kaikkea, ja pitkiksi ajoiksi. Tässä kirjassa mennään kuitenkin niin nopeasti eteenpäin, että välillä pitää oikein ihmetellä, että joko taas syntyi uusi lapsi, vastahan Maija synnytti. Tässä kirjassa oli myös paljon surullisia tapahtumia, eikä tunnelma ollut loppua kohti kovinkaan iloinen.

Vaikka tempo on nopea, ehtii kirjassa käydä ilmi paljon tapoja ja ajan käytäntöjä. Tässä kirjassa käsiteltiin paljon uskontoa ja siihen liittyviä tapoja. Kävikin hyvin selväksi, kuinka iso asia usko oli asukkaille. Jumalaan on luotettava tilanteessa, kuin tilanteessa. Kaikki mitä ihmiselle tapahtuu, on ennalta määrättyä. Pidinkin siitä, kuinka Maija välillä epäilee ja pelkää, eikä aina täysin pysty luottamaan kaikkea uskon varaan.
Mielenkiintoista oli lukea lapsen syntymän jälkeen tapahtuvasta kirkottamisesta ja kaikesta siihen liittyvästä.

Myrskyluoto ja sen asukkaat ovat vieneet minun mielenkiintoni mennessään, joten sarjan lukeminen jatkuu. Sarja odottaa nyt televisioversionakin katsomista, kunhan saan ensin kirjat luettua.

Lue myös: Tie Myrskyluodolle


Luoto meressä, (Med havet som granne, 1969)
Gummerus, 1975
Suom. Liisa Ryömä
Kansi: Osmo Omenamäki
s. 163

tiistai 26. helmikuuta 2019

Anni Blomqvist: Tie Myrskyluodolle


Maija elää 1800 -luvun ankarissa saaristomaisemissa, Ahvenanmaalla. Elämä on täynnä työtä ja kuuliaisuutta ja jos vanhempien tahtoa uhmaa, on rangaistus sen mukainen. Maijalla olisi opeteltavaa vaikka kuinka, ennen aikuisuutta ja itsenäistä elämää. Maijalle löydetään sulhanen ja tämän on pistettävä vauhtia asioiden opetteluun, sillä pian hänen on muutettava tulevan miehensä, Jannen kanssa Myrskyluodolle, kauas kaikesta, keskelle merta.

Tie Myrskyluodolle on Myrskyluoto -sarjan ensimmäinen osa.
Tie Myrskyluodolle on yksinkertainen ja kaunis kirja. Sen tunnelma on korutonta ja aitoa. Elämän vaikeudet, ilot, ja surut tulevat esiin kerronnassa ja dialogeissa. 1800-luvun elämäntavat saaristossa tekevät lukemisesta mielenkiintoista. Tekemisiä ei jäädä selittelemään, joten välillä on itse pääteltävä, miksi joitakin kotiaskareita tehdään. Kaikki kotityöt kun olivat hyvin erilaisia tuohon aikaan. Kuitenkaan lukiessa ei tunnu missään vaiheessa siltä, ettei ymmärtäisi mistä puhutaan.

Kirjassa edetään monta vuotta vauhdilla. Elämän säännöllisyys ja vuoden työtehtävät ja vastuut tulevatkin hyvin esille tälläisessa kerronnassa. En tiedä minkä ikäinen Maija on kirjan alussa, joten en tiedä kuinka aikuismaisesti, tai lapsellisesti hän käyttäytyy ikäänsä nähden, mutta hahmona hän on loistava. Huutia tulee, kun hän unohtuu mietiskelemään omiaan. Hän on tunnollinen, mutta silti vahinkojakin tapahtuu, eikä aina voi välttyä nuhteilta ja rangaistuksilta. Tämän takia Maija vaikuttaakin aidolta, eikä liian täydelliseltä hahmolta.

Tie Myrskyluodolle kertoo ajasta, jolloin Maijan tulevaisuutta Myrskyluodolla vasta suunnitellaan, joten tämän kirjan tapahtumat sijoittuvat vielä muihin maisemiin, eikä merellä elämisestä vielä niin kauheasti puhuta. Toki perheen miehet joutuvat merelläkin kulkemaan, kun saaristossa asutaan, kuljettaessaan tavaroita, ja jo siitä saadaan aikaan pelko meren vaarallisuutta ja karuutta kohtaan, joten seuraavat osat ovatkin varmasti sen osalta jännittäviä.


Tie Myrskyluodolle, (Vägen till Stormskäret, 1968)
Gummerus, 1974
Suom. Björn-Christer Lindgren
Kansi: Osmo Omenamäki
s. 153

torstai 21. helmikuuta 2019

Antoine Laurain: Punaisen muistikirjan nainen


Kirjakauppias Laurent Letellier löytää hylätyn käsilaukun. Laukusta puuttuu rahat ja henkilöllisyyspaperit, mutta muuten se on täynnä tavaraa. Laurent päättelee laukun olevan varastettu ja hylätty sitten. Laurent päätyy tutkimaan laukun sisältöä ja pian hän on täysin mysteerinaisen pauloissa. Hän haluaa selvittää kuka nainen on. Hänen kuvitelmissaan nainen on upea, hauska ja mielenkiintoinen. Ainakin laukun sisältö antaa sellaisen vaikutelman. Laurent aloittaa tutkimustyöt naisen löytämiseksi, apunaan vain laukun sisältö.

Punaisen muistikirjan nainen on pieni ja kaunis tarina, joka on loistavasti kirjoitettu. Kaikki oleellinen mahtuu tähän kirjaan ja tunnelmaan pääsee loistavasti. Minusta kirja on hyvin samantyylinen, kuin Jean-Paul Didierlaurentin Lukija aamujunassa, josta pidin myös erittäin paljon. Kirjoja yhdistää lyhyen ja ytimekkään tarinan lisäksi päähenkilöinä toimivat miehet, jotka etsivät tuntematonta naista, apunaan vain pieniä vihjeitä antavat tavarat.

Kirjassa on toki rakkaustarina, joka ei ole yllättävä, mutta matka sen rakkauden luokse onkin tässä pääasia ja upeasti kirjoitettuna ja kiehtovine tapahtumineen kirja on kaunis. Kirjassa vietetään aikaa kirjakaupassa, puhutaan kirjoista ja kirjailijoista ja istutaan herkuttemassa kahviloissa.

Ytimekäs kirjoitustyyli tulee esiin parhaiten dialogeissa, joille ei ole annettu tilaa omilla riveillä, vaan ne on upotettu muun tekstin joukkoon, eikä todellakaan jokaisen puheenvuoron jälkeen kerrota, miltä puhuja puhuessaan näyttää tai kuulostaa. Siitä huolimatta puhujat on helppo kuvitella mielessään kaiken sen perusteella, mitä kirjassa heistä on jo kerrottu.


Punaisen muistikirjan nainen, (La Femme au carnet rouge, 2014)
WSOY, 2015
Suom. Lotta Toivanen
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti
s. 190

tiistai 19. helmikuuta 2019

Sujata Massey: Rei Shimura taifuunin silmässä


Rei Shimura saa huippusalaisen toimeksiannon Yhdysvaltain tiedustelupalvelulta. Rein tehtävä on löytää Bagdadin kansallismuseosta ryöstetty kannu, jonka epäillään olevan hänen entisen poikaystävänsä Takeon kesäasunnolla. Rei pelkää tehtävän vaikeuttavan hänen elämäänsä Hughin kanssa, mutta hän ei voi jättää tehtävää tekemättä, sillä tehtävä soisi hänelle mahdollisuuden palata Japaniin. Rei päättää lähteä suosittamaan tehtävää, joka saattaa hänet jälleen kerran hengenvaaraan ja sekoittaa hänen perhesuhteensa pahasti.

Rei Shimura taifuunin silmässä on kahdeksas osa Rei Shimura -sarjasta.
Toimeksiannon saatuaan, Rei saa luvan lähteä Japaniin, joten Yhdysvallat jäävät hetkeksi ja tässä osassa keskitytään taas enemmän Japanissa kiertelyyn. Siinä Rei onkin varsin hyvä, sillä hän ei jää pitkäksi ajaksi aloilleen, vaan kiertelee ympäriinsä sotkeutuen kaikkiin vähänkin mahdollisiin ongelmiin ja tilanteisiin. Kierrettyä tulee niin suurkaupunkia, kuin pikkuisia maalaiskyliäkin, suosituista klubeista, pieniin antiikkiliikkeisiin.

Ketään, joka on sarjaa lukenut, ei varmasti yllätä, että tässäkin osassa Rei onnistuu joutumaan hengenvaaraan, sotkemaan suhteensa Hughiin ja olemaan häpeäksi tarkoille Japanin sukulaisilleen. Myös hyvästä japanilaisesta ruuasta nautitaan, vaikka siitä ei nyt niin paljon puhuttukaan. Sen sijaan yksi ilonaihe oli, että antiikki ja taide oli taas suuressa roolissa, Rein toimeksiannon myötä.

Kirjassa tuhojaan tekevä taifuuni oli mielenkiintoinen lisä juoneen ja korosti Rein, tee ennen kuin ajattelet tyyliä, sillä hän päätti uhmata aika rohkeasti hirmuista myrskyä.


Lue myös: Rei Shimuran ensimmäinen tapausRei Shimura ja zen-temppelin arvoitusRei Shimura ja ikebana-mestariRei Shimura ja tappava mangaRei Shimura ja morsiuskimonoRei Shimura, samurain tytär ja Rei Shimura ja helmenkalastaja.

Rei Shimura taifuunin silmässä, (The Typhoon Lover, 2005)
Gummerus, 2007
Suom. Titta Leppämäki
Päällys: Sami Saramäki
s. 413

perjantai 15. helmikuuta 2019

Jukka Laajarinne: Hurmeen maku


Kesäloma on juuri alkanut, kun Karin löytää taskustaan salaperäisen viestilapun. Joku on ihastunut häneen. Kuinka ihana aloitus kesälle onkaan löytää uusi rakkaus.
Rakkauden täyteinen kesä ei kuitenkaan kestä ikuisesti. Syksyn lähestyessä Karinin elämässä muuttuu moni asia. Ystävyys, harrastus, rakkaus, ja jopa perhe tuntuvat kaikki tökkivän vastaan.
Onneksi Karinilla on muuta ajateltavaa. Hän löytää tuntemattoman tytön päiväkirjan, monien vuosien takaa. Päiväkirja on salaperäinen ja tuntuu tuovan sen kirjoittajan hyvin lähelle. Samaan aikaan Karin törmää moniin kummallisiin tilanteisiin, jotka pistävät miettimään, onko kummituksia olemassa?

Hurmeen makua kuvaillaan kauhuromanttiseksi seikkailuksi.
Karin on 14 -vuotias, joten ongelmat ja romantiikka on sen mukaista. Draamaa saa aikaan pienestäkin ja ero poikaystävästäkin saattaa tapahtua täysin yllättäen ja pienen asian takia. Samoin ihastuksen kohde voi vaihtua, vaikka minuutissa. Karin on elämässään vaiheessa, jossa kaikkea kyseenalaistaa. Harrastukset ja vanhempien määräily voi tuntua ankealta. Luulen tämän kirjan sopivankin hyvin vaikka kymmenen vuotta täyttäneille ja siitä hiukan vanhemmille. Itsekin viihdyin kirjan maailmassa, vaikka teinidraamaan on vaikea samaistua ja Karinin teot ja ajatukset saivat välillä naurattamaan.

Kirjassa ehti tapahtua aika paljon ja jännitystä luotiin monin tavoin. Lukijalle luodaan tunnelma, kummituksista, pahantahtoisista hengistä, ja mahdollisista kamalista tapahtumista. Loppujen lopuksi moni asia jäi selvittämättä. Itselleni tulikin tunne, että tähän pitäisi kirjoittaa jatko-osa. Jos tähän ei ole tarkoitus tulla jatkoa, en ymmärrä kirjan loppua lainkaan. Päiväkirjan kirjoittajasta kuuluisi mielestäni myös tietää enemmän ja yhdestä kirjan hahmosta, Henristä odotin kuulevani kauheita paljastuksia, mutta se saattaa johtua vain eräistä kauhutarinoista, joista löysin yhteyksiä tämän pojan käytökseen.


Hurmeen maku
Haamu, 2019
Kannen kuvitus: Jani Karppi
s. 209
Arvostelukappale

maanantai 11. helmikuuta 2019

Marko Hautala: Kirottu maa


Eletään 1920 -luvun loppua Berliinissä, jossa Alex Schuller toimii yksityisetsivänä. Viskiä kuluu miehen murheisiin pullokaupalla. Ihmisillä ei ole rahaa, mutta murheita sitäkin enemmän. Alexin ankeat päivät saavat piristystä, kun työpaikalle astelee siististi pukeutunut, varakkaan oloinen nainen, joka tarjoaa rahakasta työtehtävää. Alexin ei tarvitse miettiä työn vastaanottamista, sillä paksu rahakuori tekee päätöksen hänen puolestaan.
Alex ei usko yliluonnolliseen, mutta vastaanottamaansa työtehtävää suorittaessaan hän joutuu moneen kertaan miettimään pitäisikö hänen uskoa. Hänen on etsittävä kadonnutta miestä, mutta vihjeet vievät häntä kohti pelottavia salaisuuksia ja kirottua maata.

Kirottu maa vie lukijan mukanaan vauhdikkaaseen ja tapahtumien täyteiseen tarinaan, jossa yliluonnolliset salaisuudet ja kauheudet kuikuilevat jokaisen nurkan takana.
Alex Schuller on asenteeltaan synkkä, mutta lukijalle välittyy silti aika kaheli vaikutelma, sillä mies päätyy mitä erikoisempiin tilanteisiin. Muutenkin kirjasta jää hilpeä vaikutelma, vaikka tarinassa kuljetaan synkkiä polkuja.

Kirottu maa on nopeatempoinen ja koukuttava kirja. Minä pidin tästä paljon. Olen lukenut Hautalalta aiemmin yhden kirjan, (Torajyvät) mutta tässä oli kyllä hyvin erilainen tyyli. Pidin erityisesti kirjan synkästä, mutta silti hilpeästä, tilannekoomisesta tyylistä, tunnelmasta, jossa yliluonnollisuus häälyi kaikenaikaa taustalla, mielenkiintoisista hahmoista ja karmeista kohtauksista, jotka eivät olleet liian ällöttävästi kuvattuja.

Kirjassa puhutaan alkemiasta, pelätään lähes äänettömästi kulkevia varjoissa vaanivia hahmoja, juodaan viskiä ja ammuskellaan. Vauhtia riittää ja kirja loppuu paljon nopeammin, kuin toivoisi. Kirjan loppu jättää kaiken lisäksi paljon lukijan arvattavaksi, mikä oli hirvittävä ratkaisu. Tällä kertaa en olisi halunnut jäädä arvailemaan mitään.


Kirottu maa
Haamu, 2019
Kannen kuvitus: Jani Karppi
s. 230
Arvostelukappale

tiistai 5. helmikuuta 2019

Michael Cunningham: Lumikuningatar


Barrett kävelee läpi New Yorkin keskuspuiston ja kokee jotakin hyvin erikoista. Hän näkee valoilmiön, jonka merkitystä hän ei ymmärrä. Barrett on juuri jätetty, hän asuu veljensä ja tämän tulevan vaimon kanssa heidän asunnossaan. Barrettin veli Tyler kamppailee omien ongelmiensa kanssa. Hän yrittää tehdä täydellistä kappaletta tulevalle vaimolleen, joka riutuu syövän runtelevissa voimissa.

Lumikuningatar syventyy Barrettin ja Tylerin elämään. Jonkinverran käsitellään myös Bethiä ja muutamaa muuta hahmoa. Tarina kulkeutuu lähinnä Barrettin ja Tylerin ajatuksien ja pienien tuokioiden kautta. Mitään valtaisia tapahtumia kirjassa ei siis kuvailla ja isoimmatkin asiat tulevat ilmi vasta tapahtumien jälkeen, hahmojen ajatuksissa.

Lumikungatar valikoitui luettavakseni kauniin kantensa takia, kun taas takakansiteksti herätti epäilyksiä, sillä se lupailee kirjaa, joka ei ole lainkaan minun tyyliä. Takakansi oli tällä kertaa oikeassa. Kirja ei vakuuttanut minua, vaikka tästäkin löytyi hyvää. Esimerkiksi ihana pieni kauppa, jossa Barrett ja Beth työskentelivät oli pieni piristys kirjaan. Lumiset maisemat sopivat myös hyvin tähän lukusäähän. Kirjan ajankuvaan kuuluvia poliittisia ilmiöitä käsiteltiin myös jonkin verran, mikä oli kiinnostavaa.

Mikä tässä kirjassa sitten tökki? En yleensä pidä tälläisista kirjoista, joissa ei ole kunnon juonta, joka kuljettaisi selkeää tarinaa eteenpäin. En oikein pääse tunnelmaan tälläisessa tyylissä, jossa pohditaan vaan paljon syvällisiä. Arkiset kohtaukset, jotka luovat minulle sen aitouden tunteen, puuttuivat myös lähes täysin. Lähimmäs näitä arkisia kohtauksia päästiin vain juurikin tuolla pienessä puodissa. Lisäksi minua ärsytti runsaat lainausmerkeissä olevat lauseet. Minusta asiat voisi vallan mainiosti kertoa tavallisessa lauseessa, eikä keskeyttää juttua puhumalla välillä muusta. Myöskin hahmoista oli vaikea pitää, kun heidän ajatusmaailmansa huumeiden ja uskonnon täyteisessä elämässään oli niin erilainen.


Lumikuningatar, (The Snow Queen, 2014)
Gummerus, 2014
Suom. Raimo Salminen
Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen
s. 291