Kissani Jugoslavia kertoo kahden ihmisen tarinan, kahdessa eri maassa ja yhdistää tarinat lopulta yhteen. Emine on nuori nainen 1980 -luvun Jugoslaviassa. On aika mennä naimisiin ja perustaa perhe. Onnellista avioliittoa ei kannata kuitenkaan suuremmin odotella, kun näkee aviomiehensä häissä, vasta kolmatta kertaa, eikä mies käyttäydy, niin kuin pitäisi.
Bekim on mies, joka on nuorena perheensä kanssa muuttanut Jugoslaviasta Suomeen sotaa pakoon. Sopeutuminen on vaikeaa pakolaisena ja seksuaalisen vähemmistön edustajana.
Tästä kirjasta puhuttiin paljon, kun se ilmestyi, joten odotukset olivat korkealla, kaikkien ylistävien arviointien jälkeen. Kirja ei kuitenkaan napannut toivotulla tavalla ja se jäikin etäiseksi.
Parasta kirjassa oli Eminen osuudet, jotka paljastivat Jugoslavian kulttuuria, erityisesti naisen rooli perheessä nousi esiin. Eminen osuudet kirjasta oli kirjoitettu selkeämmin ja ilman erityistä symboliikkaa, kun taas Bekimin osuudet olivat vaikeaselkoisempia.
Kirja oli nopeaa luettavaa, mutta minulle ei ainakaan kaikki asiat selvinnyt ensimmäisellä lukukerralla. Paljon asioita jäi roikkumaan ilmaan, enkä tiedä olisiko ne pitänyt ymmärtää kirjan lukemalla. Esimerkiksi Bekimin vierailu isoisänsä luona kirjan loppupuolella, jäi minulle merkityksettömäksi.
Pakolaiselämää Suomessa kuvaili mielestäni parhaiten Eminestä ja Bajramista kertovat osiot, kun taas tässäkin aiheessa Bekimin osuudet jäivät kaukaisiksi.
Statovci oli valinnut mielenkiintoisen tavan kertoa hahmosta, jota nimitettiin kissaksi. Erilaisuus herätti kiinnostuksen. En pitänyt kissasta ja toivoin Bekiminkin tajuavan, että hän ansaitsee paljon parempaa, kuin tuon kissan.
Kirjan kansi on kivan erilainen ja näyttävä, mutta valitettavasti, en kannen suunnittelijaa löytänyt. :/
Kissani Jugoslavia
Otava, 2014
s. 286
