Anna-Leena Härkönen: Loppuunkäsitelty

Loppuunkäsitelty on omaelämäkerralinen kirja. Härkönen kertoo vuodesta, jolloin hänen siskonsa Killi teki itsemurhan. Kirja alkaa päivästä, jona poliisit saapuivat Anna-Leenan oven taa ja kertoivat ikävät uutiset, sisko on hypännyt parvekkeelta ja kuollut. Tästä alkaa surun ja kaipauksen täyteinen vuosi.

Loppuunkäsitelty kertoo monista tunteista. Se ei kaunistele, eikä siinä yritetä piilotella niitäkään ajatuksia joita ei haluaisi välttämättä ajatella läheisen kuoltua. Kirjassa käydään läpi koko tunteiden kirjo. Kirjassa ei tarjoilla tarinallista juonta, jossa asia etenenisi järjestelmällisesti eteenpäin, vaan Härkösen ajatukset heitellään ilmoille niin kuin hän on ne tuona surullisena vuonna muistiin laittanut. Loppuunkäsitelty on siis täynnä ajatuksia ja tunteita siitä, kun läheinen ihminen yllättäen päättää tappaa itsensä ja onnistuu siinä. Aihe ei ole helpoin ja se herättääkin lukijassaan monenlaisia tunteita.

Minua kirja ei kuitenkaan tehnyt mitenkään todella surulliseksi. Heti kirjan alussa alkoi itkettää, mutta muuten ei. Kirjaa ei ole yritetty tehdä lukijaansa varten tunteelliseksi tarinaksi, koska se on omaelämäkerrallinen. Kaikilla on kuitenkin tälläisissa tilanteissa täysin omat ajatukset ja tuntemuksensa, joten vaikka aihe olisi läheinenkin, ei se välttämättä tuo esiin juuri niitä tuntemuksia ja ajatuksia, joita itse pohtii.

Härkösen kirjoista Loppuunkäsitelty ei ole oma suosikkini. Pidin paljon enemmän hänen toisesta omaelämäkerrallisesta kirjasta, Heikosti positiivinen, sillä Loppuunkäsitelty tuntui välillä jäävän vähän paikoilleen. Se on kyllä ymmärrettävää tässä kirjassa, sillä samat ajatukset saattavat kiertää kehää monestikin ja saadakseen omat tunteensa tälläiseen kirjaan, on ne kirjoitettava juuri niin kuin ne on ja niin monesti, kuin ne on tuntenut.

Kirjan luettuani mietin kirjailijan rohkeutta. Itse en uskaltaisi kirjoittaa näin avoimesti omista tunteistani, en kyllä osaisikaan. Onneksi Härkönen ja moni muu kirjailija osaa ja uskaltaa, sillä muuten jäisi paljon asioita tärkeistä aiheista kirjoittamatta.


Kesän 2019 kirjankansi bingoon sijoitan kirjan kohtaan ei kuvaa.


Loppuunkäsitelty
Otava, 2005
Kansi: Anu Ignatius
s. 221

Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase

Allulla on monia suunnitelmia kesäksi. Matkustaminen Ruotsiin tienaamaan parhaan kaverin kanssa voisi olla täydellistä. Mutta sitten Allun äiti lupaa sukulaiselleen, että Allu lähtee maaseudulle auttamaan talon väkeä heinätöissä. Työntekijöistä on pulaa, kun Takkisten perheen isännällä on ollut sydänvaivoja. Allu matkustaa Torvenkylään vastahakoisena, mutta ei se kesä sitten niin kamala olekaan. Kylän miespuoliset asukkaat eivät oikein miellytä, mutta upea Kerttu sitäkin enemmän. Voisiko tästä syntyä vuosisadan rakkaustarina? Toki heinätyöt on hoidettava, eikä Kerttukaan aina vaikuta järin innostuneelta seurustelemaan Allun kanssa.

Häräntappoase on Härkösen esikoisteos, joka on kuvattu myös televisiosarjaksi.
Luin Häräntappoaseen nuorena, ennen blogin aloittamista. Silloin se teki suuren vaikutuksen, jonka seurauksena Härkösestä tuli yksi suosikki kirjailijoistani. Härkösen tuotantoa löytyykin blogistani aika paljon. Nuorempana pidin tästä kirjasta, koska se oli hyvin erilainen kuin muut lukemani nuortenkirjat, joissa yleensä seikkaili söpö koira, joka pelastaa kaiken. Noh tämä oli niihin verrattuna raju ja ronski. Oli jännittävää lukea näistä juopottelevista, kiroilevista ja tappelevista nuorista, jollaisia muissa lukemissani kirjoissa ei esiintynyt. Lisäksi maaseudulle sijoittuvat kirjat kiinnostivat jo silloin.

Tämän kirjan uudelleen luku ei enää herättänytkään ihan samanlaista ihastusta, kuin ensimmäinen. Muistin kirjasta omituisia kohtauksia, kuten Lahjan ja Svanten säteilypelon, jonka vuoksi he muuttavat makuuhuoneestaan ja Kertun tulevaisuuden suunnitelmat Viimeisenä Viihdyttäjänä, sitten oli joukko muistoja kirjasta, jotka eivät olleetkaan tästä kirjasta, vaan Tuija Lehtisen Roskisprinssistä. Tosin tiesin jo valmiiksi, etten aivan muista kummasta kirjasta muistamani tapahtumat olivat.

Muistin kirjan iloisemmaksi, tunnelmallisemmaksi, mutta se olikin aika synkkä ja kiukkuinen. (tämä olisi pitänyt jo osata ennakoida, sillä Härkösen kirjoissa ei yleensä ole kovinkaan iloinen vire) Nuorten mielialoja ja omituisia vihanpurkauksia ei ollutkaan enää niin kiintoisa lukea ja Kertun omituinen käytös ärsytti. Lisäksi olin kokonaan unohtanut Allun pitkät pohdiskelut ja omituiset unet, jotka tuntuivat nyt vähän pitkästyttäviltä, sillä ne tuntuivat kirjaan kuulumattomilta.

Nyt arvosteluni kirjasta kuulostaa siltä, kuin Häräntappoase olisi huono kirja, mutta sitä se ei ole. Minun muistoni kirjasta pitivät rimaa vain aivan liian korkealla. Muistoissani tämä kirja oli suunnilleen elämää mullistava kokemus, mutta tämän jälkeen on ilmeisesti tullut luettua muutama muukin kirja, jonka jälkeen tämä ei enää tunnukaan niin erikoiselta.

Eli, Häräntappoaseen dialogi on loistavaa. Nuoret etsivät paikkaansa ja uskaltavat tehdä ja vastustaa suunnilleen kaikkea. Maaseutua ei kuvailla idyllisesti, vaan paska haisee ja hiki virtaa, eikä ihmiset todellakaan ole aina mukavia. Tunnetta ja ideaa siis löytyy runsaasti, ja milestäni Häräntappoase on yksi niistä kirjoista, joka jokaisen tulisi lukea.


Häräntappoase
Otava, 1984
Kannen piirros: Seppo Syrjä
s. 316

Anna-Leena Härkönen: Heikosti positiivinen

Heikosti positiivinen on omaelämäkerrallinen ja se kertoo ajasta, jolloin Härkönen kirjoitti käsikirjoitusta lapsettomuudesta. Pian lapsettomuus muuttui paljon läheisemmäski aiheeksi, kun pariskunnan omat lapsihaaveet muuttuivat keskenmenoiksi.

Heikosti positiivinen pomppasi heti Härkösen kirjojen parhaimmistoon. Pidin tästä paljon. kirja piti lukea lähes yhdellä kertaa, niin koukuttava se oli. Kirja on melko lyhyt ja etenee vauhdilla. Kieli on sujuvaa ja aitoa. Tässä kirjassa ei piilotella ajatuksia ja mielipiteitä, vaan kaikki tunteet näkyvät selvästi.

Kirjassa puhutaan lapsettomuudesta, raskaudesta, ajasta lapsen syntymän jälkeen, masennuksesta ja siitä, miltä tuo kaikki tuntuu, kun on julkisuuden henkilö. Minulla ei ole lapsia, mutta siitä huolimatta kirja tulee lähelle ja tuntuu samaistuttavalta. Lapsensaantia ei kaunistella, eikä kaikki ole pelkkää juhlaa. On pelkoa ja ongelmia, masennusta ja iloa. Tämä herättää ajatuksia ja sopii varmasti monenlaiselle lukijalle.

Nyt houkuttelee lukea Härkösen toinen omaelämäkerrallinen teos, Loppuunkäsitelty, sillä tämä oli niin onnistunut ja tunteita herättävä.


Heikosti positiivinen
Otava, 2001
Kansi: Anu Ignatius
s. 232

Anna-Leena Härkönen: Valomerkki

Anita täyttää viisikymmentä ja haluaa syntymäpäiväjuhlissaan tietää, kuka hänen ystävistään auttaisi häntä kuolemaan. Hämmentyneet ystävät eivät halua moisesta asiasta keskustella. Jossakin vaiheessa heidän on kuitenkin pakko, sillä Anita on masentunut. Elämä ei houkuttele, mutta kuolema sen sijaan on mielessä lähes kaiken aikaa. Kirjoittaminen pelottaa ja uusi kirja pitäisi viimein aloittaa.

Valomerkkiä aloittaessani ajattelin sen olevan turhan synkkä, sillä aiheena tosiaan toimii masentunut kirjailija. Kirja ei kuitenkaan ollutkaan liian synkkä, vaikka se käsittelee masennusta ja siinä ryypätään, haudotaan itsemurhia ja kyseenalaistetaan elämää. Valomerkki on sujuvasti, runsain dialogein kirjoitettu. Anitan kirjailijan elämää seuraa mielenkiinnolla ja hänen pointtejaan elämästä on mukava lukea. Anita on uskottava hahmo ja nuo  pienet yksityiskohdat, joilla hänen elämäänsä kuvataan luo lukijan eteen hahmon, jonka elämään  ja ajatuksiin helppo samaistua.

Pidin siis Anitasta, aidon tuntuisesta kerronnasta, yksityiskohdista ja sujuvasta tekstistä. Kirjasta löytyi kuitenkin myös asioita, joista en pitänyt, vaikka tämä ei olekaan varsinaisesti kirjailijan syytä, sillä nämä asiat keskittyvät lähinnä hahmoihin. En vain erityisemmin pitänyt Vellusta, vaikka hänkin melkein ehti saada minut puolelleen ennen kirjan loppua. Iiroa inhosin, mutta hänkin tuntui olevan välttämätön osa kirjaa. Kirjan loppu ei ollut minulle mieleinen. Koko kirjan ajan kestänyt masennus ja ahdistus, sai minusta turhan nopeasti hoidetun lopun.

Valomerkki kertoo tärkeästä aiheesta ja herättelee toivottavasti ihmisiä tajuamaan masennuksen todellisuutta. Siihen kun ei aina vaadita huonosti menevää elämää. Anitallakin menee hyvin, mutta niimpä vain siitä huolimatta sairastuu.


Valomerkki
Otava, 2017
Kannen suunnittelu: Kirsti Maula
s. 252

Anna-Leena Härkönen: Sotilaan tarina

Suti ja Tiltu ovat nuoria naisenalkuja, jotka puntaroivat elämää ja sen mahdollisuuksia. Heitä yhdistää rakkaus teatteriin ja näyttelemiseen.

Olen Härkös fani ja yleensä hänen tuotannostaan pidän kovasti ihan Häräntappoaseesta alkaen, mutta Sotilaan tarina, ei oikein napannut. Pidin kohdista, joissa Suti kertoi tarinaa laaksosta, jonka asukkaat ovatkin erittäin mielenkiintoisia. Laaksossa asuvat kaikki kelvottomista leikkikaluista, spitaalisiin enkeleihin. Myös laakson asukkaat työskentelevät teatterin parissa. Näitä tarinoita odotin aina Sutista ja Tiltusta lukiessani, sillä heidän tarina oli kirjassa se joka ei iskenyt. Laakson tapahtumat ja asukkaat olivat mielikuvituksellisia ja tarina oli loistava pakokeino Sutin ja Tiltun hitusen ankeasta elämästä.

Suti ja Tiltu ovat kovin kärsiviä. Elämä tuntuu olevan yhtä kärsimystä, mutta niin myös teatteri. En vain saanut missään kohtaa otetta näistä hahmoista, sillä tämä kärsimyksen määrä oli liikaa. Kirjaa lukiessa teki mieli huutaa hahmoille, että tekisivät sitten jotain muuta jos se kerran on noin kamalaa. Teatterimaailma on minulle tuttua vain katsojan näkökulmasta, joten en tiedä millaista luomisen tuskaa näyttelijät läpikäyvät, mutta tämän kirjan perusteella hirveätä.

Sotilaan tarina on hyvin erilainen kuin muu Härkösen tuotanto, joten vaikka tästä kirjasta ei pitäisi, ei kannata koko Härkösen tuotantoa hylätä.


Sotilaan tarina
Otava, 1986
Päällys: Hannu Taina
s. 285

Anna-Leena Härkönen: Sopan syvin olemus

Sopan syvin olemus on keittokirja, mutta ei tosiaankaan kovin perinteinen sellainen. Kirja on jaettu yhdeksään lukuun, joissa jokaisessa on muutamia ruokareseptejä höystettynä Härkösen havainnoilla ruuasta, ja monesta siihen liittyvästä asiasta, kuten ravintoloista ja illalliskutsuista.

Sopan syvin olemus on keittokirja, jossa esitellään ruokaa monenlaiseen tilanteeseen. Kirjasta löytyy keittoa, pitsaa, pullaa ja paljon muuta. Ehkä joku resepteistä lähtee kokeiluunkin, vaikka en tätä kirjaa varsinaisesti reseptien takia lukenutkaan.

Kirjoitukset reseptien ympärillä on samantyylisiä, kuin Härkösen kirjoissa, jotka ovat koottu lyhyistä teksteistä. (Esim. Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia.) Kirjoitukset ovat suorasanaisia, eikä ne kaunistele mitään. Välillä elämä on mukavaa, välillä taas ei, mutta joka tapauksessa on syötävä ruokaa ja mielellään vielä sellaista josta pitää.

Sopan syvin olemus on mainio kirja, mutta ei mielestäni Härkösen parhaimmistoa. Tämä johtuu kirjan alkupuolella kuvailluista ulkomaan ravintolakokemuksista, jotka eivät oikein istuneet menevään kirjoitustyyliin. Monet ravintoloiden nimet vilahtelivat tiuhaan tahtiin, eikä niistä mikään jäänyt mieleeni. Härkösen kommentit ravintoloista oli kuitenkin hauskaa luettavaa, joten voin silti suositella tätä kaikille, joille ruoka, ravintolat tai Härkösen kirjoitustyyli on lähellä sydäntä.


Sopan syvin olemus
Otava, 2000
s. 134
Kannen piirros: Pentti Otsamo

Anna-Leena Härkönen: Takana puhumisen taito

Takana puhumisen taito oli vuoden 2014 kirjan ja ruusunpäivän kirja. Kirja koostuu kolmestakymmestäkahdesta lyhyestä jutusta. Tekstit kertovat Härkösestä itsestään ja aiheet vaihtelevat taas aika laajasti. Esimerkiksi Facebook, vaihdevuodet ja kirjan nimessäkin oleva takana puhuminen ovat tämän kirjan tekstien aiheita.

Takana puhumisen taito oli samantyylinen, kuin muutkin Härkösen tekstikokoelmat. Jutut olivat lyhyitä ja ytimekkäitä, mutta kaikki sanottava tuli sanottua, joten ei niiden pidempiä tarvitse ollakkaan. Esimerkiksi lyhyimmän jutun pituus oli vain yksi virke, mutta ei siitä silti mitään epäselväksi jäänyt.

Ytimekkäät ja hauskat minämuodossa kirjoitetut kirjoitukset ovat loistavaa luettavaa, jota voin suositella kaikille. Kirjoituksissa puhutaan kyllä paljon naisten ongelmista ja naisista, tietysti, kun minäkertoja on Härkönen, mutta voin silti kuvitella myös mieslukijoiden pitävän tekstejä hauskana.


Lue myös:
Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia, ja Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia.


Takana puhumisen taito
Kirjakauppaliitto, 2014
Ulkoasun suunnittelu: Eevaliina Rusanen
s. 156

Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein

Eevi Puttonen on noin neljäkymmäntä vuotias kosmetologi. Hän asuu Helsingissä vuokralla miehensä Karin kanssa. Pariskunta ei tienaa kummoisia, joten ostokset mietitään melko tarkasti. Eevi kuitenkin menettää hermonsa kaupan kassalla, kun kassaneiti toruu häntä ja Eevi päättää yllättäen mennä ostamaan rivin lottoa.
Kun illan lottoarvonta sanelee täysin samat numerot, kuin Eevin kupongissa on tilannetta vaikea uskoa todeksi. Mihin rahat laitetaan, ettei ne katoa tai lopu? Lottovoitto pistää ajattelemaan kaikenlaista, hyvää ja pahaa.

Tällä kertaa Härkönen kuvailee niin monen suomalaisen unelmissa pyörivää lottovoittoa. Mielestäni kirja oli loistava, vaikka hahmot, eivät nousseet omiksi suosikeikseni. Ajattelin kuitenkin kirjaa lukiessa, että hahmojen huonojen puolien olikin tarkoitus tulla esiin lottovoiton yhteydessä ja kertoa, ettei rahalla todellakaan saa kaikkea, eikä se välttämättä täytä jokaista unelmaa.

Kaikki oikein on nopeaa ja viihdyttävää luettavaa, joka on täynnä sujuvasti kulkevia ja uskottavia dialogeja. Kirjan juonessa sekoittuu tasapainoisesti lapsuuden ikäviä muistoja, elämää ennen lottovoittoa ja jälkeen lottovoiton. Kirjassa käsiteltiin ainakin lottovoiton vaikutusta perheeseen, ystäviin ja parisuhteeseen. Kaikkea oli mielestäni sopivasti ja kirja oli yhtä hyvä, kuin muutkin Härkösen kirjat, joista pidän todella paljon.


Kaikki oikein
Otava, 2014
s.317
Kannen suunnittelu: Kirsti Maula

Anna-Leena Härkönen: Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia

Anna-Leena Härkösen Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia koostuu neljästäkymmenestä kirjoituksesta, jotka ovat ilmestyneet Anna -lehdessä vuosina 2003-2011.

Tuttuun tapaan Härkösen pienet kirjoitukset saivat minut nauramaan. Näitä lukiessa tulee hyvälle mielelle, vaikka kaikissa kirjoituksissa aihekkaan ei varsinaisesti olisi iloinen. Kirjoitusten aiheet pyörivät arkisten asioiden ympärillä. Ne kertovat esimerkiksi äitiydestä, elektroniikan hankaluudesta ja ostosten tekemisestä. Aiheet näin lueteltuina eivät kuulosta erityisen hauskoilta tai ihmeellisiltä. Härkönen kuitenkin kirjoittaa niin hauskasti, että lukisin todennäköisesti vaikka kokonaisen kirjan pelkästään yhdestä tälläisesta aiheesta, edes ihmettelemättä miksi siitä on tehty kirja.

Kirjoitukset ovat vain muutaman sivun mittaisia, joten tätä kirjaa ehtii lukemaan, vaikka olisi vain pieni hetki aikaa. Minä itse en tosin voi tätä neuvoa noudattaa, sillä niin koukuttavaa Härkösen tekstit ovat, etten malta yhteen kirjoitukseen tyytyä.

Kirjoitukset olivat tyyliltään samanlaisia, kuin kolmessa Härkösen aiemmin ilmestyneessä kokoelmassa, joten jos on johinkin niistä tutustunut, tietää mitä odottaa tältä kirjalta.

Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia
Otava, 2012
s. 203

Anna-Leena Härkönen: Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia

Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia koostuu Härkösen Image lehteen kirjoittamista jutuista vuosilta 1996-2006. Tämä kirja sisältää aiemmin ilmestyneet kirjat: Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia (1999), Terveisiä pallomerestä ja muita kirjoituksia (2004) ja Palele porvari ja muita kirjoituksia (2007). Yhteensä kirjassa on 54 kirjoitusta.

Kirjoitusten aiheet vaihtelivat aika laidasta laitaan. Härkösellä on taito keksiä loistavia ja hauskoja juttuja ihan arkipäiväisistä asioista. Juttuihin on helppo samaistua, ainakin suurimpaan osaan. Tämä kirja on täydellinen hyvän mielen kirja, eli ei tätä lukiessa ainakaan surulliseksi tule. :D Kirjoitukset ovat mukavan lyhyitä, mutta silti niistä löytyy yllättävän paljon kaikkea. Kirjaa lukiessa saa nauraa ääneen ja niin minä teinkin.

Koska kirja on koottu kolmesta aiemmin ilmestyneestä kirjasta ja kirjoituksia on aika monta, voisi näitä juttuja toki lukea vaikka jonkun toisen kirjan ohella, mutta itse koukutuin heti niin pahasti, että luin kaikki putkeen.

Härkönen on yksi suosikki kirjailijoistani, ja tämä kirja on ehkä paras häneltä lukemani kirja, vaikka hänen romaaninsakin on loistavia. Voin suositella kirjaa kaikille. Varsinkin jos kaipaa vähän jotain hauskempaa luettavaa.

Lue myös: Juhannusvieras, Onnen tunti, Avoimien ovien päivä, Akvaariorakkautta ja Ei kiitos.


Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia
Otava, 2010
s. 395

Anna-Leena Härkönen: Ei kiitos

Ei kiitos kertoo vuosia naimisissa olleistaa Helistä ja Matista. Heli rakastaa Mattia edelleen suuresti, mutta ei saa tätä enään sänkyyn kovinkaan usein tai ilman tappelua ja itkua. Mattia tuntuu kiinnostavan enään tietokone ja sotapelit. Hiljaiselo johdattaa Helin tekemään asioita, joita hän on vältellyt.

Luin ensimmäistä kertaa tälläisen Miki kirjan. Pikkuisen kirjan lukemiseen tottui nopeasti ja oli ihan mukavaa, ettei kirja painanut paljoa. Mielestäni tämä ei kuitenkaan tavallista kirjaa voita, sillä rakastan varsinkin vanhojen kirjojen tunnelmallisuutta, tuoksua ja muotoa. :D
Mutta itse kirjaan. Ihmettelen kovasti miten tälläisesta aiheesta saa tehtyä näin loistavan kirjan. Kirjassa keskitytään muutaman ihmisen elämään ja ajatuksiin, joten heihin pääsee kunnolla tutustumaan. Härkösen kirjoitustyyli ja varsinkin henkilöiden väliset dialogit elävöittävät koko kirjan, ja tekee siitä hyvin uskottavan ja aidon oloisen. Hahmot pystyy hyvin kuvitella oikeaan elämään, sillä he eivät ole täydellisiä sankareita, vaan myös virheitä löytyy.
Kirja tarjosi minulle juuri sitä mitä odotinkin, tavallista elämää, ilman suuren maailman seikkailuja, eli taattua Härköstä.
Kirja on nopealukuinen ja koukuttava, kirja sopiikin mielestäni mihin vuodenaikaan ja paikkaan vaan, eikä liikaa ajatusta tarvita mukaan.
Kirjasta tehtyä elokuvaa en ole vielä nähnyt, mutta kuulostaa hyvältä ainakin kirjan perusteella, joten katsottavavien listalle menee.

Akvaariorakkautta, Avoimien ovien päivä, Onnen tunti, Juhannusvieras

Ei kiitos
Otava, 2008
s.540
Kansi: Anu Ignatius

Anna-Leena Härkönen: Akvaariorakkautta

Saara on 23- vvuotias hieman hukassa oleva nainen. Hänen elämäänsä saapuu kuitenkin Jouni. Jounin kanssa Saara kohtaa kasvoista kasvoihin suuren ongelmansa. Seksin. Saara ajattelee sitä paljon. Hän tuntee olevansa hyvin epäonnistunut, koska ei pysty saamaan orgasmia seksin aikana. Villit fantasiat taas kuuluvat suurena osana hänen tyydytykseensä. Koituuko ongelma jopa parisuhteen lopuksi?

Pääsin taas lukemaan Härköstä. Akvaariorakkautta on lyhyt, mutta perusteellinen kuvaus Saaran ongelmasta olla saamatta orgasmia seksin aikana. Hirveästi muuta ei tähän kirjaan mahdukkaan. Kirjan pituus oli oikein sopiva, sillä pidempi olisi luultavasti käynyt jo yksitoikkoiseksi. Saara haluaa selvittää ongelmanansa ja tästä johtuen kirjaan mahtuu aika monia riitojakin.
Härkösen kirjoitustyyli on kyllä todella loistava. Kirjoitustyyli luo itsessään jo kivan kuvan siitä millainen henkilö puhuu. Esimerkiksi murteet paljastavat aika paljon. Kirjaa ei oikein malttaisi laskea hetkeksikään, vaan kaikki täytyisi saada heti tietää. Olisin niin toivonut tälle kirjalle erilaista loppua ja nyt harmittaa. :D
Muihin henkilöihin kirjassa ei Saaran ja Jounin lisäksi hirveästi perehdytä, joten lempihahmoni on tällä kertaa Jouni, joka epätoivoisesti yrittää parhaansa ja vaikuttaa luenteeltaan höpsöltä ja vauhdikkaalta persoonalta. Jounistakin löytyy ei niin mukavia piirteitä, kun kirja etenee loppua kohden ja riidat pahenee.

Kirjasta on tehty myös elokuvaversio. En muista olenko tämän joskus nähnyt, mutta jos olen niin aivan unholaan on jo jäänyt. Tässä kirjassa oli elokuvakansi, mutta itse pidän enemmän muista versioista. Varsinkin tuo kalojen joukossa lilluva herätyskelloko? on vähän hämmennystä herättävä. Toinen häiritsevä tekijä on tuo kultakalan pää joka ilmestyy naisen leuan alta... :D Vaikka eipä sillä kannen houkuttelevuudella tämän kirjan kohdalla suurta väliä ollut, kun olisin tämän joka tapauksessa lukenut.


Akvaariorakkautta
Otava, 1990
s.190
Valokuvat: Juha Reunanen

Anna-Leena Härkönen: Avoimien ovien päivä

Asta on noin kolmekymmentä vuotias nainen. Hän on eronnut miehestään ja joutuu nyt opettelemaan yksinelämisen taidon. Asta alkaa pohtimaan suhdettaan äitiinsä, jota kohtaan hänen tunteensa ovat aina olleet ristiriitaisia. Äidillä on aina ollut hyvin vahvat mielipiteet ja korkeat odotukset kaikkien lapsiensa elämästä. Nyt asiat viimein nostetaan pöydälle ja perhesuhteita ravistellaan oikein kunnolla.

Avoimien ovien päivä on neljäs Härkösen kirja jonka luin. Kirja oli hyvä, mutta muut kolme lukemaani Härköstä eli Häräntappoase, Onnen tunti, sekä Juhannusvieras olivat mielestäni parempia, kuin tämä.
Kirjassa on hieman liikaa valitusta, sekä oman kurjuuden pohtimista minun makuuni. Varsinkin, kun tämä oli kirjoitettu niin, että Asta oli koko ajan kertojana. Näin muiden murheet vain näkyivät jossain taustalla, mutta jäi sellainen fiilis, että niitä vähätellään. Minua olisi kiinnostanut tietää myös muiden asioista. Esimerkiksi miksi äidillä on ollut niin kauan nukkumisvaikeuksia, tai miten sisko pärjäsi abortti asian kanssa.
Hahmoihin kuuluu Astan perheen lisäksi muutamia Astan ystäviä, joista tärkeimpänä Jätski. Mielenkiintoisempana hahmona mielestäni Astan entinen mies, josta kerrotaan kaikenlaisia juttuja, jotka toivat lisää mielenkiintoa kirjaan.
Kaikkien hahmojen äitisuhteet esitettiin niin, että niissä olisi jotain omituista. Normaalein oli mielestäni Jätskin äiti, jossa en huomannut mitään erikoista, mutta Jätski oli asiasta eriä mieltä. Astan miehen äiti taas olikin oikeasti väkivaltainen lastaan kohtaan, joten kirjaan saadaan monenlaisia äiti- lapsi suhteita. Myös sisarusten välistä kateutta ja kilpailua vanhempien huomiosta kirjassa esiteltiin, mutta siitä olisin toivonut hieman lisääkin. Asia tuli esille oikeastaan vain muutamassa kohdassa, eniten Astan ja hänen siskonsa keskustelusta, mutta Asta ei asiaa pohtinut enää oikeastaan ollenkaan, vaan palasi taas omiin ongelmiinsa...
Suosittelen tätä kirjaa kaikille, sillä Härkönen osaa kirjoittaa ja jopa tämä kirja on loistavaa luettavaa. Välillä hauska, mutta myös vakava.


Avoimien ovien päivä
Otava, 1998
s.319
Kansi: Anu Ignatius

Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti

 

 Tuula elää hyvää elämää miehensä Harrin ja kymmenen vuotiaan poikansa Roopen kanssa. Yhtenä päivänä hänen mieleensä syntyy ajatus sijoituslapsesta. Tuula kertoo ideasta Harrille joka on aluksi hyvin epäileväinen.

Asiasta hankitaan kuitenkin yhdessä lisää tietoa ja pian he ovat jo kursseilla kuuntelemassa opastusta sijoituslapsen kanssa elämisestä.

Nopeammin kuin he olisivat uskoneetkaan heille on löydetty sopivat lapset. Sisarukset Luke ja Venni.

Tuulan, Harrin ja Roopen on opeteltava elämään tuntemattomien ihmisten lapsien kanssa ja kestettävä lapsien äidin viha.

Onnen tunti oli kolmas lukemani Härkösen kirja. Onnen tunti on kirja Sijoituslapsista, vanhemmuudesta, välinpitämättömyydestä, heitteillejätöstä ja monesta muusta. Suurimmaksi osaksi kirja kertoo Tuulan perheestä. Tuula onkin kirjan minäkertoja. Hän on nuorempana kokenut monenlaista ja nyt unohdetut tunteet pääsevät pintaan, kun perheeseen muuttaa Luke ja Venni.

Onnen tunnissa mietitään minkälainen on hyvä äiti tai isä. Minkälainen hyvän vanhemman pitäisi olla ja minkälainen on huono vanhempi. Kirja ei ole kovin pitkä, mutta hyvä se on. Koko juttu mahtuu hyvin kirjaan eikä tunnu liian löyhältä. Tämä on todella koukuttava omasta mielestäni ja puhekieli tuo rentoutta, sekä aitoutta kirjaan. Alussa kaikki on melko rauhallista, mutta loppua kohden tunteet kiristyvät ja asioita saadaan sanottua enemmän ulos. Kirjan henkilöt ovatkin lähinnä lapsia ja perheitä, sekä tietysti muutama sosiaalityöntekijä. Kaikki ovat kuitenkin hyvin erilaisia ja kaikki kuvaillaan Tuulan näkökulmasta.
Pidin kovasti tästä kirjasta ja suosittelen lukemaan. :)


Onnen tunti
Otava, 2011
s.287
Kansi: Kirsti Maula
Kannen sateenvarjo: Alamy/Judith Collins

Anna-Leena Härkönen: Juhannusvieras

Sisustussuunnitelija Tuija saa kutsun Sailalalta. Hänet pyydetään Ristinojalle, jossa hän on nuoruudessaan viettänyt parhaat kesänsä. Viimeisimmästä vierailusta on kulunut jo kymmenen vuotta. Enni on huonossa kunnossa, ja Saila haluaa kaikki Ristinojalle viettämään Ennin 80-vuotis syntymäpäiviä.
Ristinojalla niin hyvät kuin huonotkin muistot palautuvat mieleen. Monet asiat ovat muuttuneet, ja Tuijalle selviää, ettei asiat hänen nuoruudessakaan Ristinojalla olleet aivan niin hyvin kuin hän kuvitteli.

Juhannusvieras on melko kesäinen kirja näin joulukuuhun, ja tunnelmaan pääsisi parhaiten varmaan kesällä riippumatossa lukiessa, mutta se vaikutti juuri sopivalta välipalakirjaksi. Aikaisemmin olen Härkösen kirjoista lukenut vain Häräntappoaseen. Molempien kirjojen maisemat sijoittuivat maaseudulle, joten niissä oli kyllä samaa henkeä.
Pidin Juhannusvieraasta kovasti. Etenkin 70-, 80-luvulle sijoittuvista muistoista, ja murteellisesta puhetavasta. Kirjan takakannessa sanottiin, että hahmot voisi hyvin kuvitella myös televisioon. Pakostakin miettisin sitä sitten lukiessani, ja kyllä ne tosiaan voisi. :D Onhan Häräntappoaseestakin tehty onnistunut televisiosovitus, minä ainakin tykkäsin siitä.
Härköstä haluan lukea myöhemminkin, varsinkin Akvaariorakkautta kiinnostaisi kovasti.


Juhannusvieras
Otava, 2006
s.255