torstai 23. joulukuuta 2021

Sophie Kinsella: Christmas Shopaholic

 

Becky Brandon odottaa joulua innolla. Hän aloittaa valmistelut hyvissä ajoin, jotta joululahjojen hankinnan kanssa ei tule kiirettä, ja he voivat muutenkin nauttia joulusta rauhassa perheen kanssa. Yllättäen hänen vanhempansa kuitenkin ilmoittavat, etteivät voi järjestää joulujuhlaa ja pyytävät sen sijaan, että Becky ottaa sen hoitaakseen. Becky on kauhuissaa, etenkin kun kaikki vieraat luettelevat asioita, mitä jouluna on ehdottomasti oltava. 
Becky kamppailee valitakseen juuri oikean joulukuusen, ja saadakseen herkullisen vegaanisen kalkkunan siskolleen, kun soppaa ilmestyy hämmentämään vielä entinen poikaystävä, joka on muuttunut huippusiistiksi rocktähdeksi.

Christmas Shopaholic on yhdeksäs osa Himoshoppaaja -sarjasta. Uutta kirjaa tähän sarjaan onkin saanut odotelle jo muutamia vuosia, mutta odotus palkittiin, sillä kirja on hauska ja vielä kaiken lisäksi jouluteemainen. Beckyn hohto ei ole vieläkään himmennyt. Oikeastaan minusta tuntuu, että Becky loistaa kirkkaammin kirja kirjalta. 

Huumorin täyteinen, vauhdikas tarina vie keskelle joulukiireitä. Tuttuun tapaan asiat lähtevät rönsyilemään oikein urakalla, ja Becky on mukana niin monessa asiassa, ettei hengähdystaukoja ehditä pitää, vaan juoni paahtaa täysillä eteen päin. Ennalta-arvattavakaan tämä ei mielestäni ollut, mikä onkin yllättävää vaihtelua tämän tyyliluokan kirjoihin. Becky tosin on niin kekseliäs persoona, ettei hänen tekosiaan ole kovin helppo arvata ennalta. 

Tämä on oikea hyvän mielen kirja. Nauraa saa monesti, sillä Becky todella pistää tuulemaan. Kirjan iloista meininkiä lisää entisestään tarinan joukkoon laitetut vastauskirjeet, joita Becky on saanut kyselyihinsä. Lisäksi löytyy myös muutamia hupaisia listoja Beckyn tietokoneen hakuhistoriasta.


Christmas Shopaholic
Penguin Random House, 2020
s.444

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti