lauantai 4. maaliskuuta 2023

Anna Todd: Törmäyksen jälkeen

 

Tessa on saanut hirveitä asioita selville ja kaikki unelmat ja toiveet, jotka hän oli ehtinyt tehdä Hardinin varalla, ovat kaatuneet. Hän on vannonut ettei ikinä anna anteeksi, mutta entä jos rakkaus ei vain lähde pois. Voisiko Hardin muuttua? 
"Ja kyllä minä olenkin ylpeä siitä että olen sanonut vastaan Hardinille enkä antanut heti periksi, mutta samalla minulla on kauhea olo siitä mitä sanoin hänelle eilen. Tiedän kyllä että hän ansaitsi sen, mutta päässäni tykyttää kysymys: Mitä jos hän todella välittääkin minusta niin paljon kuin väittää? Mutta vaikka niin pohjimmiltaan olisikin, en silti usko että se estäisi häntä satuttamasta minua uudelleen."s.57
Törmäyksen jälkeen on toinen osa romanttisesta/eroottisesta nuorten After -sarjasta.
Tässäpä kirja, jota ei ole tiivistetty yhtään. Ensimmäisen osan tapaan tämäkin on täynnä draamaa ja seksiä. Luettavaksi tämä päätyi vain siksi, että pidän elokuvista, jotka on tehty näiden kirjojen pohjalta. Mutta niin kuin ensimmäisenkin kirjan kohdalla, myös tämä on huomattavasti huonompi kuin elokuva. 

Pidin tästä kuitenkin enemmän kuin ensimmäisestä osasta. Teksti on helppolukuista, kirja etenee mukavasti, ja siinä on hauskoja kohtauksia. Hardinin ja Tessan välillä on välillä jopa lempeyttä, hauskuutta ja huumoria, vaikka edelleen heidän yhdessäolonsa lähinnä ihmetyttää, ja Hardinin käytös ällöttää. Tässä myös tapahtui huomattavasti enemmän kuin ensimmäisessä osassa. Silti pariskunnan riidat ja sopimiset alkavat kirjan loppupuolella tulla jo korvistakin ulos. Tämä sarja todella kaipaisi hurjaa tiivistämistä. 

Hardinin tekemät paljastukset eivät tee hänestä mitenkään helpommin lähestyttävää ja rakastattevampaa ihmistä, vaikka Tessan käytöksestä niin voisi kuvitellakin, vaan entistä ällöttävämmän. Pienen pieniä parannuksen tapaisia on kuitenkin nähtävissä, mutta kyllä jatko-osien aikana pitäisi aika suuria asioita tapahtua, että voisin ymmärtää tämän parin välistä rakkautta. 


Törmäyksen jälkeen, (After We Collided, 2014)
Otava, 2015
Suom. Johanna Rossi
s.649

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti