lauantai 29. kesäkuuta 2019

Raija Oranen: Puhtaat valkeat lakanat


Ensio raikas ostaa pukutehtaan. Siitä lähtien koko Raikkaan perheen elämä on täysin erilaista. Ensimmäisenä ostetaan iso komea talo, Onnela. Pian perhe eleleekin kuin rikkaat. Raikkaan yrittäjäperhe näkee monia suuria muutoksia 1960-1980-luvun Suomessa. Kirja kertoo Ension, Mairen, Katariinan, Irenen ja Heikin draamantäyteisestä elämästä yrittäjäperheenä. Nopeasti heidän perheensä kasvaa ja myös Raikkaan tyttärien miehet pääsevät mukaan yrittäjäperheeseen.

Puhtaat valkeat lakanat on samannimisen tv-sarjan pohjalta kirjoitettu romaani.

Tähän lähes 700 -sivuiseen kirjaan mahtuu monta vuosikymmentä, paljon draamaa, monia henkilöitä ja nopeasti etenevää arkikuvausta. Teksti on sujuvaa ja tunnelmaan on helppo päästä, vaikka kohtaukset ovat aika lyhyitä ja vuodet etenevät nopeasti. Kirjaan on saatu mahtumaan kaikki oleellinen, ja arkista kuvausta on mahdutettu tarpeeksi. Kaikista henkilöistä ja heidän luonteistaan ehtii saamaan hyvän käsityksen.

Kirja on aikamatka monelle vuosikymmenellä. Siinä puhutaan paljon Kekkosesta, Neuvostoliitosta ja ulkomaankaupasta. Kaikkia kirjan hahmoja yhdistää Raikas Oy, johon kaikki Raikkaan perheen lapset jollakin tavalla itsensä solmivat. Vaikka tuntuu siltä, että perheenjäsenten henkilökohtaisesta elämästä puhutaan paljon, kaikki kiertyy lopulta jollakin tavalla yrityksen ympärille. Yritys vie lähes kaiken ajan perheeltä ja ajatukset ovat aina yrityksessä ja sen epävakaassa tulevaisuudessa.

Puhtaat valkeat lakanat on vetävä kirja, joka on hyvin realistinen. Ilot ja surut välittyvät hyvin lukijalle ja mikä parasta, kirja ei lopu heti kesken. Sivuja kun on ihan riittävästi. Kirjaan on tehty myös jatko-osa, Puhtaat valkeat lakanat: Onnela, jota ei ole nähty tv-sarjana.


Puhtaat valkeat lakanat
Gummerus, 1996
Kannen suunnittelu: Liisa Holm
s. 676

2 kommenttia:

  1. Kivan kirjan olet valinnut. En ole lukenut tätä kirjana, mutta televisiosarjasta pidimme kaikki. Olen lukenut aika paljon Raija Orasta, hän kirjoittaa sujuvaa, vetävää kieltä. Olen just kuuntelemassa hänen tämän vuoden kirjaansa Selvä peli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole koskaan tätä tv-sarjana katsonut, mutta kirjana oli hyvä. :) Minäkin pidän Raija Orasen kirjoista ja aina välillä niitä tulee luettua.

      Poista