Allulla on monia suunnitelmia kesäksi. Matkustaminen Ruotsiin tienaamaan parhaan kaverin kanssa voisi olla täydellistä. Mutta sitten Allun äiti lupaa sukulaiselleen, että Allu lähtee maaseudulle auttamaan talon väkeä heinätöissä. Työntekijöistä on pulaa, kun Takkisten perheen isännällä on ollut sydänvaivoja. Allu matkustaa Torvenkylään vastahakoisena, mutta ei se kesä sitten niin kamala olekaan. Kylän miespuoliset asukkaat eivät oikein miellytä, mutta upea Kerttu sitäkin enemmän. Voisiko tästä syntyä vuosisadan rakkaustarina? Toki heinätyöt on hoidettava, eikä Kerttukaan aina vaikuta järin innostuneelta seurustelemaan Allun kanssa.
Häräntappoase on Härkösen esikoisteos, joka on kuvattu myös televisiosarjaksi.
Luin Häräntappoaseen nuorena, ennen blogin aloittamista. Silloin se teki suuren vaikutuksen, jonka seurauksena Härkösestä tuli yksi suosikki kirjailijoistani. Härkösen tuotantoa löytyykin blogistani aika paljon. Nuorempana pidin tästä kirjasta, koska se oli hyvin erilainen kuin muut lukemani nuortenkirjat, joissa yleensä seikkaili söpö koira, joka pelastaa kaiken. Noh tämä oli niihin verrattuna raju ja ronski. Oli jännittävää lukea näistä juopottelevista, kiroilevista ja tappelevista nuorista, jollaisia muissa lukemissani kirjoissa ei esiintynyt. Lisäksi maaseudulle sijoittuvat kirjat kiinnostivat jo silloin.
Tämän kirjan uudelleen luku ei enää herättänytkään ihan samanlaista ihastusta, kuin ensimmäinen. Muistin kirjasta omituisia kohtauksia, kuten Lahjan ja Svanten säteilypelon, jonka vuoksi he muuttavat makuuhuoneestaan ja Kertun tulevaisuuden suunnitelmat Viimeisenä Viihdyttäjänä, sitten oli joukko muistoja kirjasta, jotka eivät olleetkaan tästä kirjasta, vaan Tuija Lehtisen Roskisprinssistä. Tosin tiesin jo valmiiksi, etten aivan muista kummasta kirjasta muistamani tapahtumat olivat.
Muistin kirjan iloisemmaksi, tunnelmallisemmaksi, mutta se olikin aika synkkä ja kiukkuinen. (tämä olisi pitänyt jo osata ennakoida, sillä Härkösen kirjoissa ei yleensä ole kovinkaan iloinen vire) Nuorten mielialoja ja omituisia vihanpurkauksia ei ollutkaan enää niin kiintoisa lukea ja Kertun omituinen käytös ärsytti. Lisäksi olin kokonaan unohtanut Allun pitkät pohdiskelut ja omituiset unet, jotka tuntuivat nyt vähän pitkästyttäviltä, sillä ne tuntuivat kirjaan kuulumattomilta.
Nyt arvosteluni kirjasta kuulostaa siltä, kuin Häräntappoase olisi huono kirja, mutta sitä se ei ole. Minun muistoni kirjasta pitivät rimaa vain aivan liian korkealla. Muistoissani tämä kirja oli suunnilleen elämää mullistava kokemus, mutta tämän jälkeen on ilmeisesti tullut luettua muutama muukin kirja, jonka jälkeen tämä ei enää tunnukaan niin erikoiselta.
Eli, Häräntappoaseen dialogi on loistavaa. Nuoret etsivät paikkaansa ja uskaltavat tehdä ja vastustaa suunnilleen kaikkea. Maaseutua ei kuvailla idyllisesti, vaan paska haisee ja hiki virtaa, eikä ihmiset todellakaan ole aina mukavia. Tunnetta ja ideaa siis löytyy runsaasti, ja milestäni Häräntappoase on yksi niistä kirjoista, joka jokaisen tulisi lukea.
Häräntappoase
Otava, 1984
Kannen piirros: Seppo Syrjä
s. 316
Minäkin olen lukenut tämän joskus nuoruudessani. Taisin pitää sitä silloin hieman omituisena, eikä juuri tuo ryyppäys, rellestys ja ronskius uponnut minuun. Olen kyllä useamman kerran ajatellut, että pitäisi kokeilla näin aikuisena uudelleen :)
VastaaPoistaSilloin nuorempana minua taas tuo omituisuus ja ronskius kiehtoi, kun oli niin erilainen muihin verrattuna, mutta nyt ei enää jaksanut niin kovasti innostua ja kirjan nuorten käytös oli liian omituista. :D
Poista