Katherine Pancol: Mimmit 1

Ranskalaisnaiset valloittavat maailmaa kukin omassa sopessaan. Kirjan monien hahmojen mukana päästään Ranskan kaupunkeihin, sekä maaseudulle, New Yorkiin ja Lontooseen. Vilauksina nähdään myös muutama muu paikka. Rakkaus, unelmat ja niiden saavuttaminen, sekä monimutkaiset perhesuhteet täyttävät kirjan henkilöiden elämät. Onneksi kaikilla on joku johon turvautua, sillä tukea nämä naiset välillä kaipaavat elämässään.

Mimmit 1 on ensimmäinen osa Pancolin Mimmit -trilogiasta.
Kirjassa päästään kuulemaan Pancolin aiemmasta trilogiasta tuttujen hahmojen kuulumisia. Etenkin Hortensen kuulumisia odotin innolla ja niitä kuultiinkin heti kirjan alussa, mutta aika lyhyesti. Vanhat tutut eivät saaneet kovin paljon tilaa tästä kirjasta, sillä nyt on uusien hahmojen aika. Alkuun päähenkilö Stella ei vaikuttanut lainkaan kiinnostavalta. Onneksi asia muuttui nopeasti, sillä lähes koko kirja on varattu hänen elämästään kertoville osuuksille. Stellan elämästä alkaakin paljastua hurjia ja kamalia asioita ja juoni muuttuu nopeasti synkäksi ja aiheeltaan raskaaksi. Kovinkaan paljon ei aiheesta voi kertoa paljastamatta kirjan salaisuuksia, joten kerron vain, että aihe on rankka ja se on vahvan naisen selviytymistarina. Mutta niinhän nämä Pancolin kirjat taitavat muutenkin olla täynnä vahvoja naisia, joiden on selvittävä hirveistä asioista.

Alkukankeudesta huolimatta jäin koukkuun Stellan tarinaan, joka jäi pelottavaan kohtaan. Vielä taitaa olla aika paljon selvittämättä. Sitä paitsi, kirjassa selvisi taas niin kutkuttavia asioita myös vanhoihin tuttuihin liittyen, että tapahtumia riittää varmasti myös kahteen seuraavaan osaan.

Lue myös: Krokotiilin keltaiset silmät, Kilpikonnien hidas valssi ja Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin.


Mimmit 1, (Muchachas, 2014)
Bazar, 2014
Suom. Lotta Toivanen
Kansi: Satu Kontinen
s. 360

Kiera Cass: Valinta

Eletään neljännen maailmansodan jälkeisessä ajassa, Yhdysvalloissa, jolla on uusi nimi, Illéa. Nimen lisäksi moni muukin asia on muuttunut. Maata hallitsee kuningas, ja asukkaat on jaoteltu numeroittain kasteihin, jotka määräävät heidän ammattinsa, asemansa ja varallisuutensa. Toki kasteissa on mahdollisuus nousta, mutta helppoa se ei ole. America Singer on numero viisi, mutta hän saa loistavan mahdollisuuden nousta nopeasti ylöspäin, jopa tulevaksi kuningattareksi. Maassa järjestetään Valinta, jossa etsitään asukkaista prinssille sopivaa vaimoa. America päätyy Valinna kautta linnaan, jossa ei ole helppoa, sillä hän on jo löytänyt elämänsä rakkauden, eikä hän kaipaa elämäänsä draamaa ja rikkauksia, hän pärjää vähemmälläkin.

Valinta on Valinta -sarjan ensimmäinen osa.
Olin kirjan alusta asti täysin koukussa. Valinta vie lukijan maailmaan, joka on hyvin suunniteltu ja jossa yksityiskohdat historiasta ja nykyelämästä vangitsevat huomion. Kirjassa eletään siis nykyaikaamme paljon edellä, mutta kirjailijan on luonut maailman, joka ei ole ennalta arvattava. Esimerkiksi teknologia ja robotit eivät ole vallanneet lisää tilaa, vaan päinvastoin teknologia tuntuu vähentyneen lähes olemattomiin.

Valinta on helppolukuinen ja se etenee kevyesti. America on kohtuu hyväosainen omassa kastissaan, mutta ei hänenkään perheellään helppoa ole. Kirjassa myös esitellään huomattavasti alempiarvoisia, joilla ei ole juuri mitään. Sen jälkeen lukija viskataan linnaan kaiken pukuloiston ja herkkuruokien äärelle ja näin luodaan pohdittavaa Illéan toimivuudesta ja tasa-arvosta, jota ei ole.

Kaiken mielenkiintoisen ja upean keskelle on toki kirjoitettu myös kolmiodraama, joka ei oikein iskenyt. Mutta vaikka varsinainen kolmiodraama ei ollut tässä nyt se kovin kiinnostava asia, jäi ainakin minulle ahdistava tunne seuraavaa kirjaa kohtaan. Voiko kolmiodraama tuoda mukanaan jotakin karmivaa, sillä itse en ainakaan haluaisi suututtaa niin vaikutuisvaltaisia ihmisiä, kuin America rakkaudenhuumassaan taitaa suututtaa.

Sarjan lukeminen jatkuu ehdottomasti, aivan loistava nuortensarja jälleen.


Valinta, (The Selection, 2012)
Pen & Paper, 2016
Suom. Laura Haavisto
s. 339

Antti Tuomainen: Parantaja

Tulevaisuuden Helsinki kamppailee ilmastonmuutoksen kourissa, niin kuin koko maailma. Elämä kaupungissa on kamalaa. Väkivalta ja pelko ovat koko ajan läsnä. Poliiseista ei juurikaan ole enää apua, ja uudet vartiointiliikkeet ovat väkivaltaisia ja ahneita.
Runoilija Tapani Lehtinen on huolissaan. Hänen vaimostaan Johannasta ei ole kuulunut mitään moneen tuntiin. Jotakin on selvästi sattunut ja Tapani aikoo selvittää mitä. Apua on vaikea saada. Ihmiset ovat menettäneet suurimman osan elämänhalustaan ja kaikki tuntuu turhalta. Kadonneita on niin paljon, ettei poliiseja kiinnosta yhden etsiminen.
Tapanilla on johtolanka, Johanna on tehnyt lehteä varten tutkimusta Parantaja nimimerkkiä käyttävästä murhaajasta.

Odotin Parantajalta paljon. Ilmastonmuutoksen runtelemiin maailmoihin on aina mielenkiintoista päästä kurkistamaan, ja saada siitä samalla itselleen lisää motivaatiota tehdä kaikkensa sen estämiseksi. Parantajassa olikin karu ja hyvin luotu tulevaisuuden Helsinki, jonka kaikista yksityiskohdista oli mielenkiintoista lukea. Tämä ympäristö ja maailma olikin kirjassa ehdottomasti parasta. Karuuden tunnetta lisättiin kirjassa sijoittamalla tapahtumat jouluun.

Itse juoni, jossa Tapani etsi rakasta vaimoaan, selvitellen kaikenlaisia salaisuuksia, ei sitten ollut tähän ympäristöön verrattuna niin loistokas. Toisaalta se toi kirjaan kuitenkin mukavan vastapainon. Koko maailma on kaaoksen vallassa, mutta oma rakas on kuitenkin oma rakas ja häntä etsitään, vaikka kaikki olisivat sitä vastaan ja vaikka se tuntuisi lähes mahdottomalta.

Tapanista en oikein saanut otetta. Hän tuntui jotenkin valjulta tyypiltä. Hän kulki sinne tänne ja ei oikein saanut mitään aikaiseksi. Onneksi apujoukot olivat kiehtovampia ja tarttuivat toimeen hitusen ryhdikkäämmin. Ainakin Tapanin taksikuski, joka olikin kirjan ryhdikkäin ja osaavin hahmo.


Parantaja
Helsinki-kirjat, 2011
Kannen suunnittelu: Jussi Kaakinen
s. 223

Henry Aho: Ukko ja Hyrrä

Lauri Viljanen on satavuotias ukko, joka elelee pienessä kotitalossaan Luusinloukolla, seuranaan Hyrrä-kissa. Lauri päättää aikansa kuluksi kertoa elämäntarinansa Hyrrälle, joka onkin hyvä kuuntelija. Kerrottavaa Laurilla on paljon, onhan hän syntynyt jo vuonna 1915 ja ehtinyt nähdä ja kokea pitkän elämänsä aikana vaikka mitä. Kerrottavaa on sodista, maalaiselämästä ja ulkomaanmatkoista.

Ukko ja Hyrrä on rauhallinen kirja, vaikka tapahtumia riittää ja välillä meno menee hurjaksi. Lauri on kuitenkin jo vanha mies, joten kerronta on pätkittäistä ja rauhallista. Välillä on otettava nokosia ja katseltava Hyrrän mieliksi Avaraa luontoa telkkarista. Ei Laurin elämä sattumuksineen kovin yksitoikkoiselta vaikuta vieläkään, vaikka arki koostuukin mukavista rutiineista.

Kirja on tarinaltaan monipuolinen. Laurin elämään mahtuu iloja ja suruja, omituisia sattumuksia ja seikkailuja. Tarina etenee sopivissa pätkissä, eikä yksittäisiin muistoihin pysähdytä liian pitkiksi ajoiksi. Lauri ehtii olemaan mukana monessa historian tapahtumassa, yleensä nämä tapaukset ovat hauskoja, vaikka liittyisivätkin kamaliin asioihin, kuten sotiin.

Kirja oli hyvä. Se oli mukava, tunnelmallinen, hauska, surullinen, haikea, välillä jopa räväkkä ja vauhdikas. Laurin kerronta oli aidon tuntuista. Tunnelmaan pääsemiseen auttoi loistavasti lyhyet kerronnat Laurin nykyisestä elämästä, ja ihanasta Hyrrästä. Loppua kohden Laurin elämä pyöri tosin omaan makuuni turhan paljon alkoholin ja tupakan ympärillä. Ei minua se olisi häirinnyt lainkaan, ellei hän olisi sattunut viinapäissään olemaan ilkeä Hyrrälle.

Lue myös toisesta satavuotiaasta: Jonas Jonasson: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi


Ukko ja Hyrrä
Reuna, 2016
Kansi ja taitto: Gravision
s. 460

Mari Jungstedt: Pimeys keskellämme

Gotlannissa on meneillään paljon kesätapahtumia, ja väkeä riittää. Almedal-viikko, sekä Gotland runt -purjehduskisa, tuovat mukanaan väkeä ympäri maata. Kesken parasta kesäsesonkia rannalta löydetään murhattu mies. Väkivaltaa on käytetty reilusti, ja ruumiin asettelu viittaa siihen, että murhaajalla on jotakin sanottavaa. Komisario Anders Knutas, joka jälleen kamppailee murheellisten yksityisasioidensa parissa, ryhtyy selvittämään tapausta vauhdilla kollegoidensa kanssa. Mutta ehtivätkö he saada murhaajan kiinni, ennen kuin joku muu joutuu hänen uhrikseen.

Pimeys keskellämme on neljästoista osa Jungstedtin Gotlanti -sarjasta.
Murhaa selvittelee poliisien ohella tälläkin kertaa Johan berg, toimittaja joka tuntuu välillä löytävän enemmän johtolankoja, kuin poliisit. Tässäkin kirjassa hän pääsi kuvaajansa kanssa erilaisten sattumusten kautta johtolankojen jäljille. Oli kyllä hyvä, että muutamassa sarjan osassa Johan pysyi hiukan poissa, jotta nyt hänen saavutuksensa tuntuvat taas tuoreelta idealta.

Maisemia on kehuttava tämänkin osan kohdalla. Saaristo, maaseutu, lähes jokaisen pihalla kuoputtelevat kanat ja pörröiset lampaat tekevät kirjasta minulle mieluisen. Luomuviljely, purjehdus ja maalaus toivat myös kirjaan kaunista ja valoisaa tunnelmaa, vaikka kirjan juonessa oli toki surullinen kääntöpuolensakin. Nimittäin rasismi, väkivalta, kiusaaminen, alkoholismi, valehtelu ja velat pyörivät vahvasti mukana. Kaikesta kantaaottavasta tekstistä ja ikävistä aiheista huolimatta, Jungstedtin kirjoista tulee lopulta hyvä ja kesäinen  olo, niin myös tästä.


Pimeys keskellämme, (Ett mörker mitt ibland oss, 2018)
Otava, 2018
Suom. Emmi Jäkkö
s. 320

Max Manner: Mayra

Heikki on eläkkeellä oleva entinen orkesterisellisti. Elämä kulkee omalla painollaan mukavasti, mutta ei erityisen jännittävästi. Kun Heikki yllättäen jää leskeksi, on edessä surun ja kaipauksen täyteiset päivät. Kauaa ei Heikki ehdi yksinäisyydessä elämään, kun hän jo törmää mielenkiintoiseen leskinaiseen Eevaan, ja entinen nuoruuden rakkaus Mayra ottaa myös yhteyttä.

Mayran päähenkilö on eläkeikäinen mies, joka joutuu yllättäen pois rutiininomaisesta elämästään. Hyvin pian naiset alkavat näyttää kiinnostustaan ja Heikki on hieman hämillään tilanteesta, eikä oikein osaa suhtautua asiaan, sillä kolmekymmentäviisi vuotta naimisissa on pitkä aika. Heikki vaikuttaa vietävissä olevalta tehdessään päätöksiää, mutta se sopii tähän tarinaan, sillä on ymmärrettävää olla vähän ulapalla  Heikin tilanteessa. Heikin tossumainen käytös luo kirjaan myös kiperiä tilanteita ja draamaa.

Mayran naishahmot ovatkin sitten huomattavasti päättäväisempiä, kuin Heikki. He tietävät mitä haluavat elämältään ja pistävät asiat tapahtumaan oman tahtonsa mukaan. Eeva ja Mayra ovatkin kiinnostavia hahmoja. Heillä on hyvin erilaiset taustat, mutta päättäväisyydessään he ovat yllättävän samankaltaisia.

Kirjassa on runsaasti dialogeja, jotka kuljettavat tarinaa eteenpäin. Hahmojen jutustellessa kirja etenee vauhdilla. Kirjassa on synkät aiheet alusta loppuun, mutta silti se on minusta enemmän rento, kuin surullinen. Tapahtumat sijoittuvat Suomen lisäksi Espanjaan, jossa nautiskellaan hyviä ruokia ja juomia, otetaan aurinkoa ja rakastetaan. Elämä heittelee Heikkiä niin vauhdikkaasti, ettei surulle lopulta ole uhrattu kirjasta paljon sivutilaa.


Mayra
Arktinen Banaani, 2017
Kansi: Asko Künnap
s. 326

Richard Brautigan: Taimenenkalastus Amerikassa

Taimenenkalastus Amerikassa on pieni kirja, joka on täynnä lyhyitä juttuja, jotka kertovat taimenenkalastuksesta Amerikassa. Taimenenkalastus Amerikassa, vaan tarkoittaa tässä kirjassa hyvin montaa asiaa. Se voi olla ihminen, paikka, tai vain jokin muisto menneestä. Periaatteessa kirjassa mikä vaan asia voidaan korvata lauseella, taimenenkalastus Amerikassa ja lukija voi sitten itse pähkäillä. mistä ihmeestä jutussa puhutaan.

Jokinaika sitten luin Brautiganilta kirjan, Kartanon peto, ja ihastuin. Kirja oli upea ja selkeä. No... Tämä kirja oli kaukana selkeästä. Tämä oli kaikessa lyhyydessään aika vaikeaselkoinen ja välillä osa jutuista tuntui hyvinkin irrallisilta. Pidänkin itse enemmän kirjoista, joissa on selkeä tarina ja juoni, enkä niinkään tälläisistä pienistä jutuista koostuvista.

Brautigan kirjoittaa vetävästi ja tämäkin kirja tuli luettua hetkessä. Kirjassa puhutaan monista ihmisistä, joita kaikkia taitaa yhdistää se, ettei mene elämässä kovin hyvin. Leipäjonoja, alkoholismia, huoria, ja ei niin kovin vastuullisia vanhempia, vilahtelee jutuissa usein. Toki välillä puhutaan ihan oikeasta taimenenkalasuksesta Amerikassa, tai niin ainakin luulen... Mistäs minä voisin tietää, mitä kirjan kirjoittaja niitäkin kohtia kirjoittaessaan oikeasti tarkoitti.

Brautiganin kirja, Melonin mehu on edelleen lukulistalla, luulen sen olevan taas hieman yhtenäisempi tarina ja enemmän minun makuuni, kuin tämä.

Lue myös: Kartanon peto


Taimenenkalastus Amerikassa, (Trout Fishing in America, 1967)
Otava, 1974
Suom. Jarkko Laine
s. 136