sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Max Manner: Mayra


Heikki on eläkkeellä oleva entinen orkesterisellisti. Elämä kulkee omalla painollaan mukavasti, mutta ei erityisen jännittävästi. Kun Heikki yllättäen jää leskeksi, on edessä surun ja kaipauksen täyteiset päivät. Kauaa ei Heikki ehdi yksinäisyydessä elämään, kun hän jo törmää mielenkiintoiseen leskinaiseen Eevaan, ja entinen nuoruuden rakkaus Mayra ottaa myös yhteyttä.

Mayran päähenkilö on eläkeikäinen mies, joka joutuu yllättäen pois rutiininomaisesta elämästään. Hyvin pian naiset alkavat näyttää kiinnostustaan ja Heikki on hieman hämillään tilanteesta, eikä oikein osaa suhtautua asiaan, sillä kolmekymmentäviisi vuotta naimisissa on pitkä aika. Heikki vaikuttaa vietävissä olevalta tehdessään päätöksiää, mutta se sopii tähän tarinaan, sillä on ymmärrettävää olla vähän ulapalla  Heikin tilanteessa. Heikin tossumainen käytös luo kirjaan myös kiperiä tilanteita ja draamaa.

Mayran naishahmot ovatkin sitten huomattavasti päättäväisempiä, kuin Heikki. He tietävät mitä haluavat elämältään ja pistävät asiat tapahtumaan oman tahtonsa mukaan. Eeva ja Mayra ovatkin kiinnostavia hahmoja. Heillä on hyvin erilaiset taustat, mutta päättäväisyydessään he ovat yllättävän samankaltaisia.

Kirjassa on runsaasti dialogeja, jotka kuljettavat tarinaa eteenpäin. Hahmojen jutustellessa kirja etenee vauhdilla. Kirjassa on synkät aiheet alusta loppuun, mutta silti se on minusta enemmän rento, kuin surullinen. Tapahtumat sijoittuvat Suomen lisäksi Espanjaan, jossa nautiskellaan hyviä ruokia ja juomia, otetaan aurinkoa ja rakastetaan. Elämä heittelee Heikkiä niin vauhdikkaasti, ettei surulle lopulta ole uhrattu kirjasta paljon sivutilaa.


Mayra
Arktinen Banaani, 2017
Kansi: Asko Künnap
s. 326

1 kommentti:

  1. Vaikuttaa mielenkiintoiselta ja kiva, että ainakin osin rakkaustarinan päähenkilöt ovat vanhempia. Yleensä vastaavien aiheiden henkilöt, kun ovat stereotyyppisesti nuoria.

    VastaaPoista