Suzanne Collins: Nälkäpeli -Balladi laululinnuista ja käärmeistä

 

Kymmenes nälkäpeli lähestyy. 18-vuotias Coriolanus Snow valmistautuu Capitolissa tehtäväänsä ohjaajana. Coriolanus ei ole tyytyväinen kuullessaan, että hän saa ohjattavakseen vyöhykkeen 12 tytön. Voiton mahdollisuus tuntuu olemattomalta, ja voittoa Coriolanus tarvitsee kipeästi. Snown ennen niin mahtava suku ei ole sodan jälkeen päässyt jaloilleen, ja Coriolanuksen on viekkaudella ja sinnikkyydellä päästävä eteenpäin. Sitten hän kohtaa ohjattavansa, tuon merkillisen, lumoavan tytön, eikä mikään ole enää selkeää.

"Coriolanus ajatteli äitinsä puuterirasiaa. Tuoksuvaa jauhetta. "Äiti tuoksui aina ruusuilta", Coriolanus sanoi ja nolostui heti. Hän ei maininnut äitiä juuri koskaan edes kotona."s.109

Balladi laululinnuista ja käärmeistä sijoittuu Nälkäpeli -trilogiasta tuttuun maailmaan, kertoen trilogiasta tutuksi tulleen presidentti Snown nuoruudesta. Kymmenes Nälkäpeli on alkamassa, ja lukijat pääsevät seuraamaan millainen tämä kammottava tapahtuma oli ennen kuin siitä tuli suosittua ja näyttävää viihdettä Panemin asukkaille. 

Oli kiinnostavaa kurkistaa sodan jälkeiseen Panemiin, kuulla Nälkäpeli -trilogian pahiksen kokemuksia sodasta, pelosta, köyhyydestä ja Nälkäpelin hirveyksistä. Kirja tempaisi minut mukaansa heti alusta, ja luin sitä ahmien lähes loppuun asti. Juonenkäänteet ja Snown kasvu kohti huonoja valintoja, ja sitä lukijoille tuttua hirveää presidenttiä pitivät otteessaan. Snown ja Lucyn tarinakin vaikutti varsin lupaavalta. Mutta sitten kirjan loppu jotenkin lässähdytti tarinan. En vain saanut niistä Snown ja Lucyn viimeisimmistä hetkistä otetta, ja kaikki tuntui tapahtuvan lopussa liian nopeasti siihen nähden, miten rauhalliseen tahtiin muuten koko kirja oli kulkenut. 

Tuota loppua lukuun ottamatta tämä oli kuitenkin oikein hyvä kirja, jonka synkässä tunnelmassa viihtyy mainiosti. Erityisesti oman mielenkiintoni herätti pieneen rooliin jäänyt Tigris, Coriolanuksen serkku, joka olisi voinut minun puolestani saada huomattavasti enemmän tilaa kirjassa. Pitäisi lukea joskus uudestaan varsinainen Nälkäpeli -trilogia, koska muistaakseni Tigris esiintyi myös siellä.

Balladi laululinnuista ja käärmeistä, (The Ballad of Songbirds and Snakes, 2020)

WSOY, 2020

Suom. Helene Bützow

s.601

Sari Peltoniemi: Allmaan vaskitsa

 

Allmaassa asuva vaskitsa on kauhuissaan maassaan tapahtuvista hirveyksistä, sillä hiidet ovat ottaneet paikan omakseen kiusaten kaikkia ja tuhoten paikkoja. Normaalisti järjestystä ylläpitävää avaimenkantajaa ei jostain syystä ole enää aikoihin näkynyt, joten pieni vaskitsa joutuu lähtemään Kieliseen etsimään apua. Kielisessä Miranda, Veera ja Olavi ovat toipuneet viimeisimmistä seikkailuistaan, mutta ottavat nyt innolla uudet vastaat. 

"-Taivazala on yllä ja Allmaa on alla, Mosse tuntee molemmat, ja vielä kolmannenkin paikan. Kielisestä on yhteys niihin kaikkiin, Mosse selitti."s.77

Allmaan vaskitsa on toinen osa Avaimenkantaja -trilogiasta.

Mukavan lyhyiksi luvuiksi jaettu kirja on koukuttavaa nuortenfantasiaa. Tätä kirjaa lukee mielellään. Hahmojen ja Kielisen salaisuudet paljastuvat vähän kerrallaan, ja vielä jäi odotettavaa trilogian viimeistä osaa vartenkin. Kuitenkin kirjassa kulkeva pääjuoni ratkeaa, eikä kirja jää keskeneräisen oloiseksi.

Seikkailua ja jännitystä on tarjolla Allmaassa, jossa hiisien aiheuttamat ongelmat ovat välillä aika hurjia. Arkisempiakin asioita kuitenkin mahtuu mukaan, niin kuin luonnon ja Allmaassa asuvien otusten kuvaustakin.

Allmaan vaskitsa

Tammi, 2017

Kuvittanut: Laura Haapamäki

s.284

Christoffer Holst: Suviunelmia ja verenpunaa

 

Cilla Stormin unelmissa on jo pitkään ollut oma kesämökki. Kun ero sitten koettelee, ajattelee Cilla repäistä ja ostaa oman paikan. Tosin toimittajan työllä ei ihan unelmien kesäpaikkaa osteta, mutta saa sillä kuitenkin siirtolapuutarhapalstan kauniista Pullasaaresta.

Tervetulotoivotus kesäisessä saaressa tosin voisi olla mukavampikin, sillä Cillan vietettyä ensimmäinen yö mökissään, tapahtuu saarella murha. Utelias Cilla kohtaa vertaisensa naapurin Rosiessa, jonka kanssa hän alkaa jo käydä tapausta tutkivan komean poliisin hermoille. 

"Kahvia juodessani mieleeni nousee kuva. Tytön ruumista, kuinka sen on täytynyt leijua pinnan alla kuin hidastetussa filmissä, kuin vesikummitus."s.47

Suviunelmia ja verenpunaa aloittaa Cilla Storm -dekkarisarjan.

Tässäpä sellainen ihanan kevyt ja kesäinen dekkari, jossa ei edes yritetä vääntää monimutkaisia kuvioita rikoksen ympärille. Pääpaino kirjassa pysyy selkeästi viihteen puolella keskittyen Cillan elämään ja suhteisiin. Ruumitakin kirjassa tulee, ja kylmiä väreitä aiheuttavia tilanteita mahtuu mukaan, kun Cilla nuuskii tapausta, mutta se kaikki pysyy melko kevyesti mukana. 

Kirja on helppolukuista ja mukavan rentoa luettavaa. Juhannus ja kesän vietto Bullholmenin siirtolapuutarhassa vie mennessään, ja kuin huomaamatta kirja onkin jo luettu. Hyvää ruokaa, ystäviä ja sopivan karmeita tapahtumia tasaisin väliajoin, mikä voisi olla mukavampaa tällaisessa kodikkaassa dekkarissa? 

Tarinaa kerrotaan Cillan näkökulmasta, ja hänen ajatuksiaan omasta elämästään kuvataan paljon. Toki myös mietteitä siitä, kuka voisi olla murhaaja. Pidin Cillasta, vaikka hän onkin välillä melko ärsyttävä omissa tutkimuksissaan, enkä yhtään ihmettele poliisin ärsyyntymistä. Cillan seikkailujen parissa haluan ehdottomasti jatkaa. 

Suviunelmia ja verenpunaa, (Sötä, röda sommardrömmar, 2018)

WSOY, 2024

Suom. Hanna Jokela

s.287

Anne-Maija Aalto: Korento

 

Satomi ja Mai asuvat saarella. joka ennen vesien nousua oli Japani. Nuoret asuvat internointilylässä eläen hyvin tarkkaan määrättyä arkea. Raskasta työtä, huonoa vettä, vähän ruokaa ja paljon kurjuutta. Kylän asukkaat ovat vuosien varrella turtuneet määräyksiin. Kaikki taistelutahto ja unelmat paremmasta tuntuu kadonneen iäksi. Sitten rikas komentaja Rafikov saapuu kylään ja vie mennessään Main. Satomissa herää palava halu muuttaa asioita, mutta mitä tehdä, kun kaikki valta on rikkailla, ja pienikin kuriton teko, saattaa viedä hengen joltakin hänen läheiseltään.  

"Kun olen syönyt, kehoni valtaa uupumus. Se on enemmän kuin pelkkää väsymystä. Se on sitä, että haluaisin lakata kokonaan olemasta."s.13

Korento aloittaa ilmastokatastrofin jälkeiseen maailmaan sijoittuvan dystopia -trilogian.

Olen tottunut lukemaan dystopioita, jotka ovat täynnä toimintaa ja sankareita, jotka ovat kykeneviä pelastavat koko maailman ja kaikki kärsivät ihmiset ilman sen kummempia taitoja. Olikin ihanaa lukea nyt tällaista aivan eri tyyppistä dystopiaa. 

Tässä kirjassa nimittäin edetään hyvin rauhalliseen tahtiin. Kirjan kaunis kieli kuvaa upeasti ja koskettavasti niin julmia, kuin kauniimpiakin hetkiä. Tarinaa kerrotaan Satomin näkökulmasta, mutta hänen kauttaan saadaan todentuntuinen kuva elämästä internointikylässä, sekä sen asukkaista. Tunnelma on lannistunut, mutta varovaisen toivon pilkahdukset kytevät Satomissa. Arki ja olot kylässä osoittautuvat piinallisiksi, ja tähän rankkaan elämään tutustutaan ajan kanssa. Suurimman roolin kirjassa saakin ihmiset ja heidän arkensa. Toiminta on vähäistä, mutta uskottavaa. 

Rakastin tämän kirjan verkkaista tunnelmaa, kauniisti luotua maailmaa kaikkine synkkine ja raakoine elementteineen, sekä niitä pieniä kauniita ilon aiheita, jotka loivat kaiken julman vastapainoksi hieman lempeää tunnelmaa. Erityisesti pidin Satomin isän pienestä puutarhasta.

Korento

Otava, 2020

Kansi: Johanna Junkala

s.387

Eveliina Talvitie: Helga

 

Mainos/Kirja saatu kustantajalta.

Helga ompelee itselleen ja kyläläisille vaatteita, tikkaa täkkejä ja lypsää kotonaan lehmiä. Pikku hiljaa pää täyttyy kuitenkin aivan uudenlaisista unelmista. Hän on nähnyt lehdessä upeita pariisililaisia luomuksia, ja haluaa tuoda jotain yhtä kaunista omaankin elämäänsä. Uudenlaisia vaatteita ei maaseudulla katsota kovin hyvällä, mutta Helgan intoa se ei sammuta.

"Yleensä moiset tyhjänpäiväisyydet vaivaannuttivat Helgaa, mutta nyt ne kuulostivat siltä kuin pikkulintu olisi sirkuttanut korvan juuressa lupauksia auringonpaisteesta ja keltaisista kukkapelloista."s.32

Helga aloittaa Ompelija -trilogian, joka kertoo käsityöläisnaisista ja muodin voimasta.

Tämä alle 200 sivuinen romaani, johon pienestä koostaan huolimatta mahtuu 15 vuotta Helgan ja monen muunkin hahmon elämää, koostuu upeista pienistä tuokiokuvista.

Voi miten pidinkään tästä kirjasta ja sen huolella valituista virkkeistä, jotka tuntuvat kertovan aivan kaiken oleellisen luoden samalla kaunista ja aitoa tunnelmaa ympärilleen. Tunnelma, miljöö ja hahmojen tunteet tulevat esiin ilman selittelyä, pienissä arkisissa hetkissä.

Kirjassa eletään vuosia 1948-1963. Helga on päähenkilönä omaa polkuaan kulkeva nainen, jonka pää on täynnä unelmia, ja joka myös rohkeasti toteuttaa niitä. Mutta ei hän ole sellainen tylsä sankari kuitenkaan, vaan nuo rohkeat teot ja päätökset vaativat melko harmaitakin tekoja, jotka tuovat kirjaan särmää. Itse asiassa kirjan sivuhahmoinakin toimivat naiset ovat kaikki melkoisen särmikkäitä, eivät lainkaan yksinkertaisia.

Helga

Into, 2025

Kansi: Timo Numminen

s.195

Jessica Townsend: Nevermoor -Morriganin koetukset

 

Morrigan Korpin elämä ei ole helppoa. Häntä syytetään kaikesta pahasta mitä tapahtuu, oli hän sitten lähellä tai kaukana. Hän on syntynyt ehtoona ja on määrätty, että hän kuolee seuraavana ehtoona. 11-vuotiaana on tullut hänen aikansa kuolla. Mutta sen sijaan Korppien kotiin saapuu omituinen mies, Jupiter Pohjoinen, joka vie Morriganin mennessään ja tarjoaa tälle mahdollisuutta uuteen alkuun. Niinpä Morrigan jää taikuutta täynnä olevaan Nevermooriin ja aloittaa kisailun muita nuoria vastaan, päästäkseen Meineekkaan seuran jäseneksi. 

"Sanat tuntuivat raskailta ja kuivilta suussa, mutta hän pakotti ne ulos. "Minut on rekisteröity kirotyksi. Tänään on ehtoo. Minä kuolen keskiyön aikaan.""s.54

Morriganin koetukset aloittaa Nevermoor -fantasiasarjan.

Kirja tarjoaa kiinnostavan alun sarjalle, jättäen lukijan odottamaan jatkoa. 

Kirja on hyvää fantasiaa täynnä mielikuvituksellisia elementtejä. On taikuutta, salaperäisiä hahmoja, kaikenlaisia olentoja, hotelli täynnä salaisuuksia ja yllätyksiä, sekä tietysti jännittävät koetukset, joissa Morriganin on kisailtava. 

Morrigan on kiinnostava hahmo, ja hänen surullinen elämänsä tekee kirjan alusta koukuttavan. Jostain syystä kirjaa lukiessani näen hänet mielessäni Wednesday -sarjan Wednesday Addamsin näköisenä. Pian juoni sitten jo lähteekin hurjaan vauhtiin kun saavutaan Nevermooriin, ja kaikenlaiset kilpailutehtävät käynnistyvät. Pidän siitä, että vaikka Morriganin elämä muuttuu kertaheitolla, käsitellään hänen ajatuksiaan koti-ikävästä ja perheestä edelleen, eikä niitä vain unohdeta kun kerran hahmolla nyt menee paremmin.  

Kaikesta hyvästä huolimatta tämä ei ole täysin minua varten. Aion kyllä jatkaa sarjan lukemista, mutta omiin suosikkeihini fantasia elementeissä ei kuulu valtavat puhuvat eläimet, tai kummalliset teknologiset laitteet joilla kulkea. 

Nevermoor -Morriganin koetukset, (The Trials of Morrigan Crow, 2017)

Otava, 2018

Suom. Jaana Kapari-Jatta

Kansi: Sami Saramäki

s.368

Tiina Kristoffersson & Vesa-Matti Toivonen: Kangaskauppa joen varrella

 

Mainos/Kirja saatu kustantajalta.

Saimi Kajander saa potkut hyvin epäreiluista syistä. Kostosuunnitelmat ja unelmat lopputilin käyttämisestä lomamatkoihin kuitenkin siirtyvät sivuun kun hän törmää kummitätiinsä Luciaan, jonka on nähnyt viimeksi lapsena. Lucialla ei mene hyvin. Kangaskauppa on ahtaalla, vuokrat maksamatta ja pikamuotijättiläinen viemässä hänen liiketilansa. Saimi päättää kokeilla voisiko auttaa Luciaa. pelastusoperaatiosta tuleekin melkoinen kun hän toteuttaa sitä yhdessä eläkeiässä olevan Lucian, henkien kanssa kommunikoivan miehen, sekä nuoren, eettisyyttä ja ompelua rakastavan kolmikon kanssa. 

"Vaate on enemmän kuin kangaspala. Vaatteet kertovat ainutlaatuista tarinaa, siitä keitä me olemme."s.103

Kangaskauppa joen varrella on Turkuun sijoittuva kirja, joka puhuu tärkeistä aiheista viihdyttävästi. 

Kirjassa onkin varsin paljon kaikkea, kuten pikamuotia, kivijalkaliikkeitä, ystävyyttä, työpaikkadraamaa, vanhoja salaisuuksia, monimutkaisia perhesuhteita ja henkien kanssa puhumista. Välillä puhutaan vakavista ja surullisistakin tapahtumista, mutta sitten taas mennään toilaillen ja esitellään vähän hömelöitä hahmoja ja heidän ideoitaan, ja näin tunnelma kevenee.

Pidin erityisesti kirjan vaate ja muoti teemasta. Ompelevat ihmiset ja muotiala on aina kiinnostavaa, ja tässä se on tuotu mukavan ajatuksia herättävästi esiin. Ihan uusiakin juttuja tuli vastaan ja löysinkin itseni googlettelemasta esimerkiksi sieninahkaa. Kirja osasi muutenkin yllättää lähtemällä kuljettamaan juonikuvioitaan aika erilaiseen suuntaan kuin alunperin oletin. 

Saimin arkea olisin kaivannut kirjaan enemmän. Pääpaino kun pysyi hänen ajatuksissaan ja tunteissaan, jolloin tapahtumista jäi välillä sellainen selitetty olo, kun olisin mieluummin vain nähnyt mitä kohtauksissa tapahtuu. Samoin sellaista syvempää keskittymistä joihinkin asioihin. Nyt juoni tuntui melko rönsyilevältä monine teemoineen. Henkimaailma esimerkiksi tuntui liian vaisulta, kun se tuotiin nopeina tilanteina juoneen, vaikka se oli niin tärkeässä roolissa. 

Kangaskauppa joen varrella

Bazar, 2025

Kannen kuvitus ja graafinen suunnittelu: Jan Schulte-Tigges

s.415

Holly Black: Kuningatar vailla valtakuntaa

 

Keijujen valtakunnassa kasvanut Jude, on jälleen saanut muistutuksen keijujen julmuudesta. Mutta vieläkään hän ei aio luovuttaa. Hän ei ymmärrä tunteitaan hallitsijaa kohtaan, eikä tiedä kehen luottaa, mutta sodan partaalla oleva valtakunta tarvitsee häntä, tai niin hän ainakin haluaa uskoa.

"Hänellä on kädessään liina, joka haisee äitelänmakealta. Hän painaa sen nenäni ja suuni peitoksi. Tunnen jäsenteni raukeavan. Hetken kuluttua en tunne yhtään mitään."s.73

Kuningatar vailla valtakuntaa päättää Ilman väki -fantasiatrilogian.

Kirja tarjosi ihastuttavan kieron, juonittelun täyteisen ja toiminnallisen päätöksen upealle trilogialle. Ihan tämä ei yltänyt toisen osan tasolle, mutta oli silti loistava.

Nauttisin jälleen suuresti jokaisesta huolella suunnitellusta juonittelusta. keijuthan eivät voi valehdella, mutta tarkkaan kun miettii sanomisiaan, voikin saada monenlaista kieroa tapahtumaan. Muutenkin keijujen itsekäs, valtaa janoava ja ilkeä mieli pääsee tässä taas hyvin esiin. Minä olen tuhottoman huono etsimään kirjoista vihjeitä tulevista tapahtumista, mutta pidän siitä, miten tässäkin kirjassa niitä on, eikä asiat vain tapahdu ihan puskista. 

Kirjaan mahtui paljon hurjia juonenkäänteitä, sillä sodat ja vallankaappaukset kolkuttelevat koko ajan ovella. Taisteluita käydään, mutta keijujen tapaan suurimmaksi osaksi asiat hoituvat juonittelulla. Oli kutkuttavaa seurata miten kunkin tutuksi tulleen hahmon käy. Tätäkin sarjaa mainostetaan romantasiana, mutta pääpaino pysyy selkeästi enemmän politiikan ja valtakunnan asioiden ympärillä, sekä Juden oman kasvun ympärillä. Romantiikkaa on mukana, mutta melko pieninä annoksina.

Kuningatar vailla valtakuntaa, (The Quuen of Nothing, 2019)

Karisto/Otava, 2024

Suom. Suvi Kauppila

s.286

Minna Canth: Köyhää kansaa

 

Marin perhe on köyhä. Rahaa ei ole edes ruokaan, ja puolisokea tytär joutuu päivittäin kulkemaan kerjuulla leivänkannikan toivossa. Työtä ei ole löytyä ja silloin kun löytyy, on palkka niin pieni, ettei elo kovasti paremmaksi muuttuisi. Sitten sairastuu perheen vauva, eikä mikään enää estä Maria vaipumasta toivottomaan synkkyyteen.

Köyhää kansaa on Novelli, joka toimi ensimmäisenä kurkistuksenani Minna Canthin tuotantoon. Olen aina ollut melkoisen ennakkoluuloinen Canthin tuotantoa kohtaan, sillä olen vain jostain syystä olettanut sen puisevaksi ja liian vanhanaikaiseksi, mutta törmäsin tähän novelliin Yle Areenassa ja päätin testata. Ennakkoluuloni häipyivätkin heti. Tämä novelli nimittäin on realistinen, kikkailematta kirjoitettu, mutta silti niin riipaiseva ja surullinen tarina Holopaisen köyhyydestä kärsivästä perheestä. 

Tämä teos ei romantisoi köyhyyttä pineimmässäkään määrin, toisin kuin useat köyhyydestä kertovat tarinat. Tämä kertoo sen kaiken kamalan, nälän, väsymyksen, tunteen huonommuudesta, kivun, kärsimyksen, häpeän, mielenterveysongelmat ja jopa kuoleman. 

Köyhää kansaa, 1886

Äänikirja Yle Areenasta

Lukija: Esko Salervo

Tuottaja: Sari Siekkinen

Gillian Flynn: Kiltti tyttö

 

Nick Dunnen vaimo Amy katoaa parin viisivuotishääpäivänä. Poliisit tutkivat asiaa ja moni seikka saa Nickin näyttämään kovin syylliseltä katoamiseen. Nick haluaa epäilykset pois itestään, ja yrittääkin itsekin tutkia asiaa. Lopulta ei tunnu olevan enää muuta vaihtoehtoa poistaa syyllisyydenleima kuin löytää Amy.

"Uutisissa näytettiin Nick Dunne, kadonneen naisen aviomies, joka seisoi appensa vieressä jähmeänä, käsivarret ristissä, silmät lasittuneina, melkein pitkästyneen näköisenä, kun Amyn vanhemmat nyyhkivät."s.74

Kiltti tyttö on suosittu dekkari, jonka hehkutusta itse en oikein ymmärrä nyt kirjan luettuani, sillä minun makuuni se ei ollut.

Kirjasta olisi helpompi pitää jos siinä olisi edes yksi hahmo, jonka elämästä välittäisi, mutta tämä kirja oli täynnä vastenmielisiä tyyppejä. Kirjassa käsitellään jonkinverran lamaa, ja sitä miten monet ihmiset on menettäneet melkein kaiken. Se oli kirjassa kiinnostavinta, mutta se sai myös nämä päähenkilöt näyttämään entistä inhottavimmilta kun he vaan valittavat kurjuuttaan, vaikka oikeasti heillä on asiat vallan hyvin muihin verrattuna.

Kirjan suuret juonikuviot eivät pysyneet yllätyksinä, joka latisti lukukokemusta entisestään. Muutenkin olisin jättänyt tämän mielestäni ihan liian pitkäksi kirjoitetun jahkailevan matkan näiden ankeiden hahmojen parissa kesken, mutta lukupiirikirja kun oli, kahlasin sinnikkäästi loppuun. 

Kiltti tyttö, (Gone Girl, 2012)

WSOY, 2013

Suom. Terhi Kuusisto

s.447

Annika Perkiö: Herra Wolterin karnevaali

 

Mainos/kirja saatu kustantajalta.

Paju rämpii masentuneena elämäänsä päivä kerrallaan. Onneksi viimein on syksy ja koittaa hänen vuotensa kohokohta. Herra Wolterin karnevaali hirviöineen saapuu paikkakunnalle. Paju rakastaa karnevaalin hirviöitä, Tulennielijää, Tanssijaa, Veitsenheittäjää, mutta erityisesti Jonglööriä. Tällä kertaa karnevaalissa tapahtuu jotakin aivan käsittämätöntä, ja Pajun elämä muuttuu kerta heitolla.

"Huoneeseen leviää merkillinen hiljaisuus. Sen aikana Wolter tuijottaa kiinteästi pulloa heidän välissään. On edelleenkin mahdotonta sanoa, kumpi heistä roikkuu jyrkänteen reunalla."s.73

Herra Wolterin karnevaali on mukaansatempaava tarina ihmisistä ja hirviöistä, ilosta ja surusta. Se kuvaa kauniin synkästi, mutta myös toiveikkaasti niin hirviöiden kuin Pajunki elämää, joita yhdistää piileskely ihmisiltä ja ulkopuolisuuden tunne. 

Tämä olikin koukuttava kirja. Jälleen sain lukea itselleni aivan uudenlaista tarinaa, kun hirviöt astelivat ensimmäistä kertaa mukaan kuvioon. Eipä nimittäin tule heti mieleen toista lukemaani kirjaa, jossa hirviöt olisivat tällä tavalla päähenkilöinä ihmisten ohella. 

Hirviöt kuvataan melko juron näköisiksi olennoiksi, ja heidän kauttaan kirjaan tuodaan muutenkin jonkin verran kauhuelementtejä. Kovin pelottavaksi kirja ei kuitenkaan missään vaiheessa mene, vaan pysyy lähinnä sellaisena synkän puhuttelavana. Kiusaamista, ulkopuolisuutta, masennusta, pelkoa olla oma itsensä ja kammottavia menneisyyden muistoja vilahtelee tasaiseen tahtiin. Silti kirjasta tulee esiin kauniin lämpimiä hetkiä, varovaisia ilon pilkahduksia, toisen kunnioittamista ja näkemistä hyvänä, juuri sellaisena kuin toinen on. Minusta tästä jäikin enemmän sellainen synkkä, vaaraa ja riskejä tihkuva, surumielinen rakkaustarina, kuin esim. perus kauhukirja. 

Herra Wolterin karnevaali

Haamu, 2015

Kansikuvitus: Broci

s.304

Leigh Bardugo: Varjo ja riipus

17-vuotias Alina Starkov on kuvitellut olevansa aivan tavallinen orpo, jolle on luvassa aivan tavallisia töitä rivisotilaiden matkassa. Mutta synkkää, yliluonnollista, hirviöitä kuhisevaa Sysikuilua ylittäessään hänestä paljastuu poikkeukselliset kyvyt. Näiden kykyjen takia hänet viedään Os Altaan, grishojen ja kuninkaan kotikaupunkiin. Siellä hänän pitäisi oppia grishojen kaltaiseksi, suuren johtajan, Varjon rinnalla.

"Puraisin huultani. Tällä kertaa Varjo halusi minun erottuvan muista, enkä minä voinut sille mitään. Tunsin pienen katkeruuden pistoksen, mutta se hukkui innostuksen alle."s.195

Varjo ja riipus aloittaa Grishaversumi -trilogian.

Tarina koukuttaa alusta lähtien oikein mukavasti matkaansa. Kirja on helppolukuista ja nopeasti etenevää fantasiaa. Teksti etenee vauhdilla, sillä dialogia on melko paljon. Fantasiamaailman kuvailuunkin on kuitenkin jätetty tarpeeksi tilaa ja sitä esitellään sopivina annoksina ilman pitkiä ja puuduttavia selityksiä. 

Alina on sellainen perus fantasiasankari, joka ei herättänyt sen suurempia tunteita. Tykkäsin kyllä seurata hänen matkaansa, mutta hänestä ei jää kovin suurta muistijälkeä. Mal ei sitten herättynyt senkään vertaa kiinnostusta. Hänestä en pitänyt yhtään. Hän on mielestäni kovin tylsä ja ikävä tyyppi. Varjo sen sijaan oli hyvinkin kiinnostava hahmo, ja odotankin josko hänestä paljastuisi lisää kiinnostavia juttuja sarjan edetessä. 

Kirjan alku ja keskikohta olivat todella hyviä, ja luin kirjaa uppoutuneena grishojen maailmaan, jossa arvojärjestys, taitojen harjoittelu, kuninkaan miellyttäminen juhlilla, upeat vaatteet ja Alinan vaikeudet soputua joukkoon pyörteilivät kauniina ja sujuvana edessäni. Sitten mal pääsi taas enemmän mukaan kuvioihin ja kirjan tarina muuttui samalla huomattavasti tylsemmäksi. Etenkin se eräs metsäretki oli puuduttavaa luettavaa. Loppuhuipennus oli kuitenkin taas vauhdikas ja kirjasta jäi pääosin hyvät fiilikset.

Varjo ja riipus. (Shadow and Bone, 2012)

Aula & Co, 2019

Suom. Jussi Korhonen

Kartta: Keith Thompson

Kirsi Pehkonen: Etsivä löytää

 

Siru Valpas saa miehensä kiinni pettämisestä ja päättää lähteä kerta heitolla tutusta elämästään. Sattumat heittävätkin hänen eteensä mitä kummallisimman ratkaisun tilanteeseen. Hän huomaa pian omistavansa oman yrityksen, Etsintätoimisto Vitosen. Yrityksessä on kaikki valmiina, toimisto, asikkaitakin ja jopa toimistokissa, joka tosin tulee Sirulle yllätyksenä. Mutta mitä oikeastaan edes tarkoittaa etsintätoimisto?

"Minkä näyttelijän maailma onkaan minussa menettänyt, Siru kiitteli itseään. Etsintätoimiston johtajattaren rooli sujahti hanskaan tuosta vaan."s.47

Etsivä löytää on alle 200 sivuinen, nopealukuinen viihdekirja, joka tarjoaa hyvin epärealistisen tarinan. Tästä tarinasta ei taida löytyä yhtäkään vakavasti otettavaa hetkeä, mutta koomisia tilanteita ja päähenkilön nopeatempoista sähellystä on tarjolla sitäkin enemmän. Jos siis kaipaat helppoa viihdettä, joka kiertää kaiken vaikean kaukaa, on tässä juuri sopivaa luettavaa.

Etsintätehtäviä ja komeita miehiä, niistä on Sirun uusi elämä aika lailla tehty. Siinä ohella hän tustustuu kirjan kiinnostavimpiin hahmoihin, kuten muutamaan naapuriinsa. Juonikuviot ovat niin kuin jo mainitsin epäuskottavia ja helposti selviäviä, mutta silti hauskoja. Tässähän pistetään leikiksi myös ne tapahtumat, jotka ovat oikeastaan hyvinkin pelottavia asioita, jollaisia en itse ainakaan kokisi hassun hauskoina piloina.

Kirjan kesäinen miljöö ja kevyt tunnelma tekee tästä mukavan kesäisen välipalakirjan. Ihan hyvin viihdyin tarinan parissa, tosin Sirun ryyppäämisestä en olisi jaksanut lukea. Se kun ei kirjoissa ylipäätään kiinnosta, vaan kännisähellykset vain ärsyttävät.

Etsivä löytää

Karisto/Otava, 2023

Kannen suunnittelu:Elisa Konttinen

s.181

Thomas Brunstrøm ja Thorbjørn Christoffersen: Sallin isällä on miesflunssa

Mainos/kirja saatu kustantajalta arvostelukappaleena.

Salli ei haluaisi mennä kouluun, sillä olo on hieman kipeä. Isä on kuitenkin sitä mieltä, että Salli voi hyvin mennä kouluun. Koulun jälkeen Salli löytää isänsä sohvalta, jonkin kammottavan taudin kourissa. Isä kertoo, että hän on sairastunut miesflunssaan. Sellaisesta Salli ei ole ennen kuullutkaan, mutta kauhealta tauti vaikuttaa.

"Kun Salli astui sisään kotiovesta, isä makasi sohvalla. Isällä oli kaulaliina kaulassa. Hän yski kamalan kovaa ja päästi myös äänen, joka kuulosti hännästä kiskotulta lehmältä."

Sallin isällä on miesflunssa on neljäs suomennettu Sallin isä -kirja, mutta kirjat voi lukea missä järjestyksessä haluaa, sillä jokaisessa kirjassa on oma tarinansa.

Sallin isä -kirja onnistuu jälleen kuvaamaan tavallisen perheen arkea kaaoksineen päivineen lempeän humoristiseen tapaan. Aku Ankka -lehdet saattavat löytyä silputtuina, piirrustuksetkaan eivät aina mahdu kokonaan paperille, eikä tavarat ole koskaan järjestyksessä, mutta silti perheessä vallitsee hilpeä ja rakastava tunnelma. 

Suurimmaksi osaksi tarina on täynnä hullunkurista huumoria miesflunssasta, jonka parissa saa nauraa, mutta lopulta tarinasta löytyy myös pieni muistutus siitä, miten pitää muistaa myös muita, eikä toisten vaivoja saisi vähätellä, vaikka ne omat tuntuisivatkin paljon suuremmilta.

Sallin isällä on miesflunssa, (Sallys far har mandeinfluenza, 2020)

KVALITI, 2024

Suom. Sirpa Alkunen

Teksti: Thomas Brunstøm

Kuvitus: Thorbjørn Christoffersen

Melba Escobar: Kauneussalonki

 

Karen työskentelee Bogotalasen hienostoalueen kauneussalongissa. Karen ehtii työnsä lomassa kuulla asiakkaistaan jos jonkinlaisia juttuja. Sitten yksi hänen asiakkaistaan kuolee ja Karen on yksi viimeisistä ihmisistä jotka hänet on elossa nähnyt. Alkaa pohdiskelu siitä, voisiko jokin asiakastapaamisella kuultu tiedonjyvä auttaa saamaan selville, mitä tytölle kävi.

"Karen unelmoi kaupunginosasta, missä Emiliano voisi huoletta leikkiä muiden naapuruston lasten kanssa vaikka iltaan saakka. Hänen pitäisi selvittää, mitä se kaikki maksoi. Hänen pitäisi laatia tarkempi budjetti. Hänen pitäisi ryhdistäytyä."s.68

Kauneussalonki on synkkä kirja kolumbialaisesta Karenista, ja siitä miten vähän hänen on mahdollista tehdä kun vastassa on miehiä, joilla on rahaa. Kenellä rahaa, sillä valtaa, tuntuukin olevan kirjan yksi kantavista teemoista. Aihetta käsitellään varsin julmasti, eikä kirjan tapahtumat ole helpoimmasta päästä. Kirjan kannen ei kannatakaan antaa hämätä, sillä juoneen ei todellakaan mahdu mitään kivaa pikku murhamysteeriä, jota ratkottaisiin mutanaamioita tehden ja kauneussalongissa juoruten. (Minä nimittäin odotin kirjalta jotain sellaista, kun en ollut tähän mitenkään etukäteen tutustunut.)

Kirja on täynnä inhottavia hahmoja ja julmuutta. Eikä Kolumbiasta todellakaan anneta millään tavalla kaunista kuvaa, vaan esiin tuodaan huonot asuinalueet, pelko ja köyhyys. Kirjan miehet esitellään toinen toistaan kammottavimpina, eikä kauneussalongin rikkaat asiakkaatkaan jää kauniina kuvina mieleen. 

Varsinkin kirjan alussa oli hyvin vaikea pysyä kartalla siitä, kuka kirjan hahmoista on äänessä. Välillä havahduin tajuamaan, että eihän tämä nyt edes enää ole se hahmo kenestä kuvittelen lukevani, vaan ihan joku toinen. Tämä teki lukemisesta melko sekavan tuntuista, ja useaan kertaan oli peruutettava tutkimaan, että missä vaiheessa hahmo on vaihtunut. Siitä huolimatta kirja oli varsin koukuttava ja nopealukuinen. 

Kauneussalonki, (La Casa de la Bellaza, 2015)

Aula & Co, 2018

Suom. Taina Helkamo

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti

s.262

Ilkka Auer ja Antti J. Jokinen: Kalmattaren kirous

 

Yksikään Pohjolan asukas ei ole turvassa ennen kuin Kalmatar on saanut tahtonsa läpi. Hän haluaa Nikolaksen, sillä tällä on jotakin, mitä hän tarvitsee. Kalmatar taivuttaa tahtoonsa jokaisen. Kylä kerrallaan tuhotaan, asukkaat orjuutetaan. Apunaan Kalmattarella on rautainen lintu, Kokko. Mutta voisiko Nikolas muuttaa tilanteen. Kiinnostaako häntä edes, vai olisiko kuitenkin helpompi vain keskittyä omiin asioihinsa?

"Rautakokko lensi kumpareen yllä siivet kirskuen ja savua tuprahdellen. Se laskeutui valtavat rautasiivet savuista ilmaa piiskaten tunturin juurelle, rotkon yli johtavan puunrungon luo."s.155

Kalmattaren kirous aloittaa fantasiatrilogian. (Josta ilmestyi lopulta vain kaksi osaa.)

Kirja johdattaa kylmään ja lumiseen Pohjolaan, jossa kuljeskelee Kalevalasta tuttuja hahmoja. Seikkailut alkavat heti kirjan alusta ja jatkuvat tasaisena virtana läpi krjan. On tappeluita, uhoavia Kalevan poikia, kylien tuhoa ja jos jonkinlaista pelastusoperaatiota ja muita tehtävien suorittamisia.

Kirja on melko lyhyt, mutta silti meinasin moneen kertaan luovuttaa. Ainoastaan tuo sivumäärä sai minut räpiköimään kirjan loppuun. Pidin siitä miten kirjassa kuvaillaan paljon esimerkiksi vaatteita ja hahmojen ulkomuotoa. kauniita yksityiskohtia onkin paljon. Mutta pelkkä paikkojen ja hahmojen kuvailu ei riitä tuomaan kirjaan tunnelmaa, joka nyt tuntui puuttuvan lähes kokonaan. En saanut hahmoista otetta. Etenkin Nikolas itse jäi hyvin etäiseksi. Ei vaan alkanut missään vaiheessa kiinnostaa mitä hänelle, tai kellekään muullekaan kirjan hahmolle tapahtuu. Osittain johtuu varmaan dialoginkin vähyydestä. Sillä dialogia tuntui olevan vain silloin kun jonkun hahmon on aivan välttämätöntä sanoa jotakin juonen kulun takia, mutta se ei tuonut esiin esim. hahmojen luonteenpiirteitä. 

Nicholas North -Kalmattaren kirous

Otava, 2013

Kansikuvan toteutus: Jere Hietala

s.256

Hannele Lampela: Lumikuningattaren lumous

 

Gretan elämä muuttuu kertaheitolla kun keskelle kesää saapuu talvi. Sitten pikkuveli katoaa, eikä hänen vanhempansa tunnu edes muistavan poikaa. Greta huomaa, ettei Kai ole enää edes perhekuvissa. Mitä ihmettä on meneillään? Sitä Greta lähtee selvittämään, mutta päätyy seikkailuun, jossa tarinat muuttuvat tosiksi.

"Piipusta tullut savu jähmettyi niille sijoilleen ja pysähtyi, kuin se olisi jäänyt kiinni pahanteosta. Muutaman sekunnun jälkeen se suikahti nopeasti takaisin piippuun. Nyt talo oli entistäkin hiljaisempi, kuin se yrittäisi olla mahdollisimman huomaamaton."s.29

Lumikuningattaren lumous aloittaa Talventaian tarinoita -sarjan. 

Kirja johdattaa Talventaikaan, paikkaan, jossa tarinat ovat tosia, ja siellä olevaan kouluun, jossa koulututetaan uusia tarinankertojia.

Tämä on fantasiakirja täynnä nopealukuista seikkailua, tarinoita, söpöjä olentoja ja kummallisia oppitunteja. Kaikki mahtuu varsin tiiviiseen pakettiin, ja kirja onkin maltillisen pituutensa ja nopean temponsa takia sopiva kirja fantasiaan tutustuville ala-astelaisille.

Tarina on kauniisti kirjoitettu, ja pidän sen monista yksityiskohdista. Myös vakavampien aiheiden, kuten huonojen kotiolojen tuominen osaksi kirjaa sujuu hyvin. Minä olisin näissä maisemissa viihtynyt pidempäänkin ja jäinkin kaipaamaan hieman rauhallisempaa tahtia, sekä sitä, että asioista oltaisiin kerrottu vielä enemmän. Mutta täytyy muistaa, että kirja on lapsille/nuorille, joten tämän nopeamman ja lyhyemmän rakenteen kyllä ymmärtää. 

Jos on tarkkana, voi tästä tarinasta löytää pienen pieniä viittauksia muihin tuttuihin tarinoihin, kuten Narniaan. Talventaika ja sen hahmot eivät silti vaikuta liikaa toisten tarinoista napatuilta, vaan niissä näkyy Lampelan oma mielikuvitus. 

Lumikuningattaren lumous

Otava, 2020

Kansi ja vinjetit: Johanna Junkala

s.256

Anniina Mikama: Myrrys

 

14-vuotias Niilo asuu Kivihalmeen talossa perheen kasvattina. Orvoksi jäänyt Niilo on joutunut sietämään kurjia oloja, eikä arvostusta heru, vaikka poika tekee ahkerasti töitä. Kaikki muuttuu kun talossa tarvitaan tietäjän apua. Tietäjä päättää ottaa palkkiokseen Niilon. Niin Niilo aloittaa uuden elämänsä Myrryksen luona korpimetsässä. 

"Mikäpä oli maatessa maan alla, kun sitä peittivät syksyn kultaiset lehdet tai talven valkoiset hanget, ja peurat juoksivat naksuvin sorkin ylitse haudan."s.331

Myrryksen tapahtumat sijoittuvat 1800- luvun alkupuolen Suomeen.

Kirja on tunnelmallinen nuortenkirja, jossa entisaikoijen elämä, arki ja uskomukset heräävät eloon. Ihmisten elämää, sekä luontoa kuvataan runsaasti, ja vaikka kirjassa myös tapahtuu hurjia asioita ja toimintaakin mahtuu mukaan, jää kirjasta silti enemmän sellainen rauhallisen tunnelmoiva jälkimaku. 

Kirja on kauniisti kirjoitettu. Pidin luonnon kuvailusta, sekä Niilon kasvutarinasta. Korpimetsässä vietetty arki Niilon ja Myrryksen kesken on myös kiehtovaa luettavaa. Sen vastapainoksi löytyy surullisia ja hurjia juonenkäänteitä, jotka jäävät mieleen varmasti pidemmäksi aikaa. 

Sen sijaan omaan mukuuni kirjassa oli aivan liikaa metsästystä. Se sattuu nimittäin olemaan hyvin tärkeä osa päähenkilöiden arkea, joten sitä löytyy runsaasti, ja sitä myös kuvaillaan paljon. Olisin mieluummin lukenut enemmän siitä heidän kasvien keräily puolesta. 

Myrrys

WSOY, 2021

Kansi: Riikka Turkulainen

s.370

Karin Erlandsson: Kukistaja

 

Silmäterän etsinnät jatkuvat. Tällä kertaa se johdattaa Mirandan ja Sirkan Läntiselle alueelle, jossa pellot valtaavat alaa, ja maanviljely on tärkein elinkeino. Se on myös paikka, jossa kuningattaren kaupunki sijaitsee. Mirandan ja Sirkan on toivuttava viimeisimmistä koettelemuksistaan, mutta taistelu ei vielä ole ohi. 

"Täältä ylhäältä ei näe helmiä eikä lyhtyjä, mutta värit leijuvat kaupungin yllä kuin tilkkutäkki, jossa kaikki sävyt sulautuvat toisiinsa. Aivan kuin seisoisin sateenkaaren toisessa päässä."s.73

Kukistaja on Taru silmäterästä -sarjan neljäs ja viimeinen osa.

Kirja vie lukijansa Läntiselle alueelle, joka on täynnä peltoja. Lempeiden asukkaidensa, maanviljelyn ja mukavan elämänasenteen takia tämä Läntinen alue nousi omaksi lempparipaikakseni kaikista sarjassa esitellyistä alueista. 

Lempeämmistä hahmoista ja mukavasta elämäntyylistä huolimatta meno tälläkin alueella muuttuu hyvin nopeasti Mirandan ja Sirkan seikkailuksi, joka tempaisee heidät jälleen hurjiin, vaarallisiin ja haikean surullisiin tapahtumiin. 

Kukistaja on upea päätös kauniille sarjalle, jonka laatu on pysynyt loistavana jokaisessa osassa. Sarja on sadunomainen tarina ihmisistä, jotka kaipaavat niin kovasti, että ovat valmiita jättämään aivan kaiken taakseen. Mitä kaikkea on menetettävä ennen kuin huomaa, että se mitä jo on, onkin tarpeeksi? Tätä aihetta käsitellään monenlaisten hahmojen kautta, eikä kaikille ole luvassa onnellista loppua. 

Kukistaja, (Segranen, 2019)

S&S, 2020

Suom. Tuula Kojo

Kansi: Sami Saramäki

s.304

Johanna Hulkko: Geoetsivät ja koulun kummitus

 

Raparperin luokka aikoo järjestää kirpputorin kerätäkseen rahaa leirikoulua varten. Luokkaan kerätyt tavarat tuntuvat kuitenkin öiden aikana liikkuvan itsestään, sillä eihän koulussa kulje ihmisiä yöllä, vai kulkeeko sittenkin? Geoetsivät päättävät ottaa asiasta selvää, sillä aikaakin on kun yksi etsivistä ei halua lainkaan geokätköillä. Sekin asia kummastuttaa Raparperia. 

"Tavaroita oli selvästi siirrelty. Lillin kahluuallas, johon Aurora oli aiemmin pinonnut kirjoja, oli nyt täynnä Nuutin tuomia tyynyjä. Kaiken päälle oli heitetty Panun tuoma viltti kuin pedatun sängyn päiväpeitoksi. Kahluualtaassa oli myös lehtiä."s.73

Geoetsivät ja koulun kummitus on Geoetsivät -sarjan kymmenes osa. 

Kirja on helppolukuinen ja nopeatempoinen tarina nuorista, jotka harrastavat geokätköilyä. Tarina sopii kuitenkin hyvin myös niille, jotka eivät sitä harrasta, sillä suurimman roolin kirjasta saa mysteeri, jota nuoret selvittävät, sekä ihan tavalliset päähenkilöiden elämää mietityttävät asiat. Geokätköily on toki mukana, ja sitä esitellään kiinnostavasti. Kirja saattaakin houkutella uuden harrastuksen pariin. 

Kirjassa ehtii tapahtua monenlaista, mutta nopean vauhdin takia mitään ei jäädä sen enempää käsittelemään. Suurin osa jutuista saa mielestäni kuitenkin tarpeeksi tilaa ja muodostavat toimivan kokonaisuusen. Yksi sivujuoni tosin jää jalkoihin ja tuntuu omaan makuuni liian kevyesti läpi käydyltä. Nimittäin juonikuvio, jossa pohditaan muiden mielipiteiden vaikutuksesta omaan harrastukseen ja tekemisiin. 

Geoetsivät ja koulun kummitus

Karisto, 2019

Kuvitus: Jari Paananen

s.149

Sarah J. Maas: Okaruusujen valtakunta

 

Ankara talvi koettelee Feyren perhettä. Ruoka on vähissä, ja Feyren on pakko lähteä entistä kauemmas metsästämään. Feyre tietää, ettei hänen kannattaisi mennä niin lähellä muuria, joka erottaa kuolevaisten maat haltioiden maista, mutta pakko mikä pakko. Viimein Feyre löytääkin peuran, mutta saalista väijyy myös valtava susi. Feyre tappaa pedon, ja saa pian katua tekoaan. 

Feyre joutuu haltioiden maille, ylihaltian upealle kartanolle. Päivät kuluvat ja viha haltioita kohtaan alkaa pikku hiljaa sammua Feyren sisällä. Mutta haltoiden mailla ei ole asiat hyvin. Feyrelle tuntematon uhka hiipii metsissä, ja jopa Tamlin, tuo voittamattomalta vaikuttava haltia on kyvytön tuota uhkaa vastaan.

"Mutta koivujen lomasta aukiolle livahti neljä varjoihin kietoutunutta hahmoa, mustia kuin tähdetön yö."s.153

Okaruusujen valtakunta aloittaa Valtakunta -sarjan.

Ajattelin vielä hetki sitten, että luen koko Throne of Glass -sarjan ja aloitan vasta sitten tämän Valtakunnan läpikäymisen, mutta niinhän siinä taas kävi, etten malttanutkaan, vaan oli nyt päästävä kurkistamaan myös tätä sarjaa. 

Onhan tämä nyt aivan upea aloitus sarjalle. Pidin kaikesta tässä kirjassa. Rakastan satujen uudelleentulkintoja ja tässä tarinassa on paljon Kaunottaresta ja hirviöstä tuttuja elementtejä, vaikka tarina onkin aivan omanlaisensa. 

Kirja on täynnä upeaa maailmanrakennusta, kärsimystä, taikuutta, synkkyyttä, rakkautta ja vihaa. Henkilöhahmot tulevat lähelle ja ainakin minua kiinnosti kovasti kaikkien juonikuviot. Tempauduin kirjan maailmaan aivan täysin. Tätä kirjaa lukiessa nauroin hahmojen vitsailulle ja itkin lopussa vuolaasti, niin syvällä kirjan maailmassa olin. Jäänkin innolla odottamaan jatkoa. Kiinnostaa kovasti tietää lisää myös sellaisista hahmoista, joista tässä puhuttiin vasta vähän.

Okaruusujen valtakunta, (A Court of Thorns and Roses, 2015)

Gummerus, 2019

Suom. Sarianna Silvonen

s.478

Ruth Ware: Lumimyrsky

 

Suositun musiikkisovelluksen yritystiimi lähtee yhteiselle matkalle ranskalaiseen alppimajaan. Matkalla on tarkoitus lomailla ja nauttia, mutta myös puhua yhtiön tulevaisuudesta. Alppimajalla olevat työntekijät huomaavat vieraiden välillä jännitteitä, jotka loman edetessä vain suurenevat. Sitten valtava lumimyrsky saartaa majan ja katkaisee yhteydet muuhun maailmaan. Kaikki eivät selviä reissusta hengissä, kun jännitteet kasvavat liian suuriksi.

"Alakerrassa on hiljaista ja huomattavasti lämpimämpää. Aulan kamiinan viereen on jätetty keko kroissantteja, luultavasti eiliseltä, ja sen edustalla nököttää kaksi isoa termospulloa."s.147

Lumimyrsky valikoitui luettavaksi kun ulkona pyrytti kunnolla lunta ja maisemat olivat juuri tämän nimiselle kirjalle sopivat. No nyt ei ole lumesta enää juuri mitään jäljellä, mutta tämä tarina sen sijaan on edelleen hyvin muistissa.

Pidin tästä aika paljon. Sivut vaan kääntyilivät kun tähän uppoutui. Varsin vetävää tekstiä siis. Laskettelu ei todellakaan ole itseäni kiinnostava aihe, mutta ei sitä tässä kovin paljoa ole. Sen sijaan hyytävää tunnelmaa upeissa maisemissa riittää. Tarinaa kerrotaan kahden henkilön näkökulmasta vuorotellen. Toinen on yksi alppimajassa majoittuvista vieraista ja toinen alppimajan työntekijä. Näin saadaan kivan erilaiset näkökulmat mukaan tarinaan.  

Ihan parasta kirjassa on se selviytyminen majassa luonnon keskellä, kun sähköt katkeaa, eikä ole enää mitään yhteyksiä muualle. Siellä sitten kaminan lämmössä kokkaillaan papuja ja odotetaan kuka kuolee seuraavaksi. Karmaisevaa ja kutkuttavaa. Huvittavan lisämausteen tuo dramaattiset hahmot, jotka ovat suunnilleen varmoja, etteivät tule ikinä selviytymään, sillä kroissantit ovat eiliseltä. 

Lumimyrsky, (One by One, 2020)

Otava, 2020

Suom. Antti Saarilahti

s.398

Holly Black: Langennut kuningas

 

Jude, keijumaassa asuva ihminen elää parhaillaan hyvin uhkarohkeasti. Juonittelu ja valtataistelut ovat osa jokaista päivää niin henkilökohtaisella, kuin koko keijumaan tasolla. Jude yrittää keksiä keinoja rauhan ylläpitämiseen, mutta Cardan ei tee siitä helppoa. Keiju on sietämätön, ja yrittää käyttäytyä mahdollisimman huonosti. Silti tuo komistus tuntuu vetävän Judea puoleensa.

"Hän on peili, jossa näen ihmisen, joka olisin voinut olla mutten ole."s.45

Langennut kuningas on toinen osa Ilman väki -sarjasta.

Voi että miten ihanan kamala kirja tämä onkaan. Koska suurimmat maailman ja hahmojen esittelyt on hoidettu alta pois ensimmäisessä osassa, pääsi tämä toinen osa heti alusta alkaen vauhdikkaasti liikkeelle uppoutuen kieroihin juonitteluihin. 

Kirja on täynnä ilkeitä, juonittelevia hahmoja, julmaa rakkautta, menneiden kaivelua, salaisuuksien paljastumisia ja tietysti loistavasti vetävää toiminnallista juonta. Viihdyinkin tämän synkän kirjan parissa vielä paremmin kuin ensimmäisen osan. Tässä sarjassa kiehtoo erityisesti se, ettei kukaan hahmoista tunnu olevan sellainen selkeästi "hyvis", vaan kaikki on melko harmaata porukkaa, joista löytyy monia puolia. 

Pidän kyllä kovasti myös sellaisista valtavan paksuista fantasiakirjoista, mutta tämä tällainen kevyt, nopealukuinen fantasia on raikasta vaihtelua niiden joukossa. 

Langennut kuningas, (The Wicked King, 2019)

Karisto, 2024

Suom. Suvi Kauppila

s.301

Anna James: Tilly & kadonneiden satujen arvoitus

 

Tilly Pages on kirjamatkaaja, eli hän voi matkustaa kirjojen sisällä niiden tarinoissa. Tilly lähtee parhaan ystävänsä oskarin kanssa Pariisiin vierailulle, ja siellä he päätyvät seikkailemaan satukirjan sivuille varoitteluista huolimatta. Satukirjassa ei kuitenkaan tunnu olevan kaikki kohdallaan, ja matkasta tulee varsin pelottava. 

""Haluan lähteä kirjaseikkailulle! Voidaan tulla ihan pian takaisin, lupaan sen. Mennään johonkin tosi tylsään satuun, ihan vain vilkaisemaan.""s.140

Tilly & kadonneiden satujen arvoitus on toinen osa Pages&Kumppanit -sarjasta.

On vaikea olla pitämättä kirjasta, jonka tarina on tulvillaan kirjoja, satuja, kirjakauppoja ja kaikkea muuta kirjoihin ja lukemiseen liittyvää. Tällä kertaa seikkailut tosiaan keskittyvät tunnettuihin satuihin. 

Olihan tämä taas viihdyttävä tarina, jossa päähenkilöillä riittää seikkailtavaa niin kirjojen sisällä kuin ulkopuolellakin. Jännitystä, vaarallisia tilanteita, ketkuja tyyppejä ja hauskojakin juttuja riittää. Erityisesti pidin kirjan Tähkäpää kohtauksesta, sillä hän oli hauska hahmo. 

Tätäkin sarjaa kannattaa lukea järjestyksessä. Kirjassa on kyllä oma seikkailunsa, mutta tarina jatkuu selkeästi siitä, mihin se ensimmäisessä osassa jäi, ja edelleen paljon salaisuuksia jäi selvittämättä, joten seikkailut jatkukoon.

Tilly & kadonneiden satujen arvoitus, 2020

HarperCollins Nordic, 2021

Kuvitus: Paola Escobar

Suom. Marja Helanen

s.390

Holly Jackson: Kiltin tytön murhaopas

 

Little Kiltonin pikkukaupungissa ei olla vieläkään päästy yli viisi vuotta sitten tapahtuneesta murhasta. Sal Singh tappoi tyttöystävänsä, kaikkien rakastaman Andie Bellin, eikä kellään ole asiaan ollut mitään sanottavaa, ennen kuin nyt. Pippa Fitz-Amobi ei nimittäin ole lainkaan varma, että Sal on syyllinen, ja nyt hän päättää kouluprojektin varjolla hieman kaivella menneitä. 

""Mietin, liikenisikö sinulta kotvanen? Tai kotvanen ja kotvanen... Tiesitkö, ettei kukaan osaa sanoa, kuinka pitkä kotvanen oikeasti on?""s.12

Kiltin tytön murhaopas aloittaa Kiltin tytön murhaopas -sarjan.

Kirja on nuorille/nuorille aikuisille suunnattu dekkarisarjan aloitus, joka on saanut runsaasti huomiota. Nyt sarjan pohjalta tehtiin Netflix -sarjakin, joten päätin viimein tarttua tähän kirjaan, joka on hyllyssä odotellut jo tovin. 

Tämä kirja tempaa mukaansa alkusivuilta lähtien ja pitää hyvin otteessaan. Teksti etenee sujuvasti ja sitä on mukava lukea, silloinkin kun kirjassa ei edes tunnuta etenevän juuri mihinkään. Kirjassa seurataan Pipin tutkimuksia, jotka ovat välillä hyvinkin perusteellisia. Erilaisia haastatteluja mahtuu kirjaan monia, samoin Pipin kirjoittamia yhteenvetoja siihen astisista tiedoista. 

Minusta tämä kirja muistuttaa hieman Valehtelevat viettelijät -sarjaa, mutta siis hyvällä tavalla. Tässä on sopivasti koulumaailmaa, ystävyyttä, salaisuuksia, juonittelua ja kammottavia tapahtumia. Pipin normaalia elämää kuvataan hyvin vähän, sillä pääpaino pysyy läpi kirjan tapauksen tutkinnassa. Onneksi mukaan mahtuu myös hiukan hupsuttelua Pipin perheen, sekä Ravin kautta, joka keventää kirjan tunnelmaa juuri sopivasti. 

Kirjan lopussa mielikuvitus laitetaankin oikein kunnolla lennolle ja siinä sitten ehtiikin tapahtua jos jonkinlaista käännettä.

Kiltin tytön murhaopas, (A Good Girl´s Guide to Murder, 2019)

Karisto/Otava, 2022

Suom. Leena Ojalatva

s.418

Thomas Taylor: Festergrimm

 

Herbert Sitrus ja Orvokki Parma saavat kuulla kammottavia uutisia. Heidän vihollisensa, Sebastian Ankerias palaa tuosta noin vaan Aaverantaan, kaiken aiheuttamansa pahan jälkeen. Kaiken lisäksi asukkaat antavat sen tapahtua, sillä mies aikoo tehdä jotakin mukavaa, joka riemastuttaa lähes kaikkia. Ankerias aikoo kunnostaa ja avata uudelleen vanhan vahakabinetin, mutta onko hänellä oikeasti hyvät aikeet? Vahakabinetin historiasta löytyykin varsin synkkä tarina.

"Sanan kummitus kohdalla rouva Fossiili haukkoo henkeä, astuu taaksepäin ja tarraa jonkun käsivarteen tukea saadakseen. Kun hän tajuaa käsivarren kuuluvan Pyhän Synkkyyden vahanukelle, hän päästää kirkaisten irti."s.77

Festergrimm on Aaveranta -sarjan neljäs osa.

Aaverannassa Herbie ja Orvokki päätyvät jälleen tutkimaan vanhaa legendaa, joita tuossa synkässä rantakaupungissa riittää. 

Aaveranta -sarja on niin ihana, että jopa robotit kuulostavat kiinnostavilta, vaikka en ole yhtään sellainen lukija, joka nauttisi roboteista sun muista sellaisista kirjoissaan. Niinpä siis tämä neljäskin osa oli jälleen aivan ihana, vaikka tällä kertaa legendassa puhutaankin valtavasta robotista, ja kirjassa rakennetaan kaikenlaista.

Kirjassa on kuitenkin myös se ihana tuttu miljöö, joka on täynnä synkkiä päiviä, myrskyjä ja sateita kuohuvan meren äärellä. Näitä kirjoja lukiessa harmittaa ainoastaan se, ettei itse pääse Aaverantaan tutkimaan rouva Fossiilin puodin aarteita ja maistamaan hänen tekemää toffeeta tai kuljeskelemaan kävelylaiturille, jossa voi poiketa Mirilokille syömään ranskalaisia, tai lämmitellä kirja-apteekissa, jossa Merenapina voi valita juuri sinulle tarkoitetun kirjan. 

Ei tämäkään osa tietystikään ollut pelkkää tunnelmointia ja syömistä, vaan myös täyttä toimintaa ja seikkailua riittää kylliksi. Hurjia takaa-ajoja, salaisuuksien selvittelyä, vaarallisia tilanteita ja tuttuun tapaan, eloon heräävä legenda.

Festergrimm, (Festergrimm, 2022)

WSOY, 2022

Suom. Jaana Kapari-Jatta

Kuvitus: Thomas Taylor

s.339

Liisa Nevalainen: Kultainen riikinkukko

 

Petunia on pakon sanelemana joutunut luopumaan urastaan oopperalaulajana. Nyt hän työskentelee Ahmavaaran lomahotellin johtajana. Hotelliin majoittuu monenlaista porukkaa, kun eräänä päivänä itse omistaja, Lidia Demidova saapuu myös paikalle. Hänen arvokkaasta korusta, kultaisesta riikinkukosta halutaan tehdä lehtijuttu, mutta ennen jutun tekoa, koru katoaa jäljettömiin, ja Lidia löydetään kuolleena. Komisario Karpalo saapuu hätiin tutkimaan tapausta, sillä hänen toimittaja vaimonsa sattuu olemaan myös hotellissa.

"-Voi että se on sitten ihana tuo teidän rintabrossinne, ruhtinatar, Sofi sanoi ahmien silmillään kultaista riikinkukkoa joka säihkyi Demidovan rinnassa."s.63

Kultainen riikinkukko on rikoskomisario Antti Karpalo -dekkarisarjaa. Tässä onkin paljon tuttuja hahmoja aiemmasta osasta, ja tässä myös paljastetaan kertauksena aiemman osan suurimmat juonikuviot, joten järjestyksessä suosittelen nämäkin lukemaan.

Tykkäsin kovasti tästäkin osasta. Teksti on helppolukuista ja sujuvaa. Pääpaino on kirjan hahmoissa ja heihin tutustutaan rauhassa. Sitten vasta tapahtuu rikos, jota aletaan tutkia, mutta edelleen pääpaino pysyy hahmoissa ja heidän välisissä kahnauksissa. Kaikki tapahtuu lomahotellin lumisissa maisemissa, vaikka miljööseen ei juurikaan panosteta. 

Itse rikos ja sen selvittely oli myös kiinnostavaa, vaikka hahmojen dramaattisuus ja sellainen teatraalinen esiintyminen kaikkine pyörtymisineen ja hyvin voimakkaine reaktioineen tuntui naurettavan liialliselta. Nämä kohdat saivat jo hihittämään, vaikka kai niiden oli tarkoitus olla totisia tilanteita, ehkä. 

Kultainen riikinkukko

Amer-yhtymä Oy, 1981

s.224