Sini Helminen: Sysi

Seela ja Halla ovat opiskelijoiden pikkujouluissa. Tunnelma on railakas, kunnes yksi juhlijoista löytyy kuolleena. Tässä ei vielä ole mitään erityisen huolestuttavaa, mutta kun opiskelijoita alkaa kuolla enemmänkin, alkaa Seelaa ja Hallaa epäilyttää. Kyseessä ei sittenkään taida olla aivan luonnolliset voimat. Kun yksi kuolleista ilmestyy vaatimaan Seelalta ratkaisua tilanteeseen, on viimeistään aika myöntää tosiasiat ja selvittää tapaukset, vaikka se vaatiikin monenlaisia toimia, kuten soluttautumista larppi-piireihin.

"En ole vielä tottunut Helsingin talven paljauteen, siihen että marraskuu vain jatkuu ja jatkuu, eikä talvi käväise kuin piipahtamassa ihan kuin vain kiusallaan muistuttaakseen siitä, mitä voisi olla."s.52

Sysi on Lujaverinen -trilogian toinen osa. Tämä urbaania fantasiaa tarjoava kirja, jossa kummitukset ja kuolema on päähenkilöille normaalia arkea, on edeltäjäänsä synkempi. Huumori ja hulvattomat hetket, joita ensimmäisessä osassa riitti, on nyt aivan minimaalista. Kyllä sitä tästäkin hieman löytyy, mutta tunnelma on selkeästi vakavampi läpi kirjan. 

Tällä kertaa tarinaa nähdään Seelan lisäksi myös Hallan näkökulmasta, mikä on kiinnostava lisä, sillä hänen vähintään erikoinen elämänsä ansaitsee päästä suureen rooliin. 

Kirjassa on täysin uusi mysteeri selvitettäväksi, joka kulkee mukavasti monimutkaisten ystävyyssuhteiden, ja vielä monimutkaisemman rakkaustarinan ohella. Eniten pidin juoneen upotetuista larppaustapahtumista, sekä arjesta Sepon hautaustoimistolla. 

Syyllisen arvasin aikaisessa vaiheessa, mutta syitä tekoihin en, joten juoni pysyi silti kiinnostavana. Lopun tapahtumat olivatkin sitten yllättäviä, ja lupailevat kiinnostavaa päätösosaa.

Sysi

Myllylahti, 2022

Kansi: Karin Niemi

s.320

Iiris Leimu: Rakkautta, laamoja ja onnekkaita sattumia

 

Melinda on jo saavuttanut monia haaveilemiaan asioita. Hän on kasvanut vaatimattomissa oloissa, yksinhuoltajaäidin kasvattamana, mutta ei ole antanut sen määritellä itseään, vaan on taloudellisestikin menestynyt. Kun työpaikalla sitten alkaa olla tukalaa eräiden kollegoiden takia, kaipaa Melinda hieman rentoutumista. Hänen ystävänsä järjestää heille mukavan maalaisloman, jonka kaupungissa viihtyvä ja luksuksesta nauttiva Melinda ottaa vastaan epäröiden. Maaseudulla Melinda tapaa komean Aaronin, mutta olisiko kuitenkin parempi omien suunnitelmien kannalta vain tapailla kaupungissa viihtyvää rikasta yritysjohtajaa?

"Kello oli vasta kahdeksan, mutta häntä väsytti. Oman puolensa pitäminen oli kuluttanut voimia. Seuraavana päivänä edessä saattaisi olla sama tilanne. Hän kyllä selviäisi siitä, mutta käyttäisi voimavaransa mieluummin töihin."s.18

Rakkautta, laamoja ja onnekkaita sattumia on syksyinen hyvän mielen kirja, jonka tarina kulkee syyskuulta jouluun saakka. 

Pidin kirjan alkupuoliskosta, jossa Melindaan tutustuttiin arkisten askareiden kautta, työpaikalla ja ystävän seurassa. Alkuun mahtuu paljon ihanan leppoisia hetkiä, jotka ovat täynnä itsensä hemmottelua, tuoksuvia kurpitsalatteja, kamomilla teetä, sekä pohdiskelua työpaikan ongelmista. Syksyisiä ja talvisia kelejä ja maisemia kuvataan myös kauniisti. Kommellukset maaseudulla viihdytti, ja tietysti laamat.

Kirjan loppupuolen juonenkäänteet eivät sitten olleet enää niin viihdyttäviä. Tunnelmasta tuli raskaampi, lempeät hetket jäivät unholaan, ja vaikka olin toki aika varma, mihin suuntaan tarina lähtee lopulta menemään, oli silti aika tuskaista lukea tuota Melindan epäröivämpää vaihetta siitä, mitä hän haluaa. Etenkin kun kirjaan tuotiin niin selkeästi inhottava hahmo, että oli hyvin vaikea nähdä, miksi niin järkevä Melinda edes harkitsi asiaa, tuntui kuin hänen koko persoonallisuutensa olisi hetkeksi muuttunut. 

Viimeiset pari lukua kuitenkin muistutti taas alun mukavista hetkistä, ja viihdyin niiden parissa mainiosti. Kirjan loppu oli myös söpö vauhdikkaine tilanteineen. 

Rakkautta, laamoja ja onnekkaita sattumia

Lind&Co, 2023

Kansi ja taitto: Markus Paajala

s.221

S.K. Rostedt: Mustan tulen laulu

 

Moornan elämä ihmisten hovin seuralaisena on ohi, ja hänet on temmattu mukaan demonienalueelle, Tuoneen. Moni asia on muuttunut, ja vaikka muutokset ovat tuoneet paljon hyvää Moornan elämään, on hänellä silti vaikeaa. Tuoni on karu ja köyhä paikka elää, Moornan paras ystävä kärsii, Aiya on kateissa, eikä Moornaa edes Tuonessa katsota kovin hyvällä. Lisäksi Moorna kaipaa selvyyttä hänen ja Caidaksen väleihin. Demonit valmistautuvat johonkin suureen, eikä Moornan anneta enää piiloutua voimineen.

""Sinä autat minua selviytymään täällä, paskamaisen setäni valtakunnassa", Caidas sanoi, ja virne palasi hänen kasvoilleen. Käsi jatkoi leikkiä Moornan hiuksilla. "Eli kiitos sinulle, torttuseni.""s.113

Mustan tulen laulu on Moorna -romantasiasarjan toinen osa. 

Tämä toinen osa jatkaa tarinaa siitä mihin ensimmäinen osa jäi. Ensimmäisen osan tapahtumia kertaillaan juuri sopivasti, jotta vuosi sitten luetun tarinan pääkohdat muistuvat takaisin mieleen. 

Tapahtumapaikka on nyt täysin uusi, Tuoni. Tuoneen ja sen asukkaisiin tutustuminen vie oman aikansa, ja varsinaiset toimintakohtaukset jäävät kirjan loppupuolelle, jossa hurjia käänteitä riittää. Siitä huolimatta tarina koukuttaa alusta alkaen, eikä Moornan seurassa tule tylsää. Moornahan ei ole kovin helposti lähestyttävä tai edes toisia ajatteleva hahmo, vaan sulkeutuu helposti märehtimään omia vaikeuksiaan ja tunteitaan. Onkin kiinnostavaa seurata hänen selviytymistään uudessa paikassa, uusien tuttavuuksien keskellä. Eikä se aina suju kauniisti. Moornan välillä tökerökin käytös muita kohtaan saa aikaan sekä sympaattisia tunteita, että ärsytystä. Hyvin kirjoitettu hahmo siis.

Pidin siitä, että kirjassa kurkisteltiin tarinaa myös Caidaksen näkökulmasta. Erityisesti siitä, miten kauniita ajatuksia hänellä oli Moornasta. Moornan murjottavan, ja Caidaksen lihaksiin keskittyvän näkökulman läpi kun on ehkä välillä vaikea nähdä miksi heidän välillään on niin suuria tai syvällisiä tunteita.

Itse fantasiajuoni oli jälleen oikein mainio. Arkea, tunteiden käsittelyä, taikuutta, demoneja ja toimintaa oli juuri sopivassa suhteessa. Tämä osa herätti lähinnä uusia kysymyksiä, ja nyt arvailut päätösosan tapahtumia kohtaan käy kuumana päässäni. Loppu jäi tietysti taas sellaiseen kohtaukseen, ettei jatkoa malttaisi odottaa päivääkään. 

Mustan tulen laulu

Otava, 2025

Kansi ja kartta: Emmi Kyytsönen

s.477

Christoffer Holst: Syysaallokkoja ja myrskynsineä

 

Cilla Storm lähtee viettämään rentouttavaa kylpylälomaa saaristoon ystävänsä kanssa. Samalla hän aikoo tehdä töitä, sillä uusi työ rikoksia käsittelevän podcastin käsikirjoittajana vaatii paljon taustatyötä. Kylpylässä Cillan ja Rosien uteliaisuus herää kun paikalle saapuu huomiota herättävä hääseurue. Pian yksi seuruessta kuolee, eikä Cilla ja Rosie usko kyseessä olevan onnettomuus, vaikka poliisi niin väittääkin. Eihän pienestä nuuskimisesta voi olla mitään haittaa? 

"Itse olen käynyt viimeisen puolen vuoden aikana lenkillä kerran. Se oli silloin kun jäin Hornsgatanilla melkein bussin yliajamaksi. Lenkki kesti noin viisi sekuntia, mutta olin todellakin hengästynyt. Kunto nousi hetkessä!"s.77

Syysaallokkoja ja myrskynsineä on Cilla Storm -sarjan toinen osa. 

Maltoin säästellä tätä jatko-osaa syksyisempiin keleihin, vaikka kirjaan tarttuminen on houkutellut jo aiemmin. Viihdyin vähintään yhtä hyvin tämän jatko-osan parissa, kuin ensimmäisenkin. 

Tämä viihdyttävä dekkari tarjoaa nopeasti etenevän, napakan tarinan, jossa tunnelma on hauska, eikä vakavatkaan aiheet saa sitä synkistymään. Cillan utelias persoona, hupaisat ajatukset asioista, sekä hänen ja Rosien sähellys saavat aikaan hymyjä herättävän tarinan. 

Vaikka sellainen hyväntuulinen viihde onkin kirjassa pääasiassa, mahtuu mukaan myös sopivasti dekkariaineksia. Pidin tämän toisen osan rikosjuonesta enemmän kuin ensimmäisen. Suurimmaksi osaksi tarinaa kerrotaan Cillan näkökulmasta, mutta välillä poiketaan kurkistamaan myös muiden rikokseen liittyvien ihmisten tarinoita. 

Syysaallokkoja ja myrskynsineä, (Blå, blå höstvågor, 2019)

WSOY, 2024

Suom. Onerva Kuusi

s.278

Anni Niskanen: Vipinää ja villasukkia

 

Syksy on saapunut Lehmuslahdelle, eikä kesän kiireistä ole enää tietoakaan majatalo Kontiorannassa. Varauskalenterin tyhjyys huolestuttaa niin Aavaa kuin Petteriäkin, mutta uusia ideoita yritetään keksiä, jotta pitkästä talvesta selvittäisiin. Pian he saavatkin tehtäväkseen järjestää häät, ja tarmokas työskentely täyttää jälleen majatalon tilat. Aavalla on mielensä päällä paljon muutakin kuin vain työt, sillä rakkausrintamalla on paljon mietittävää ja selvitettävää.

"Periaatteessa hän oli vapaa tekemään mitä lystäsi. Mutta silti jokin jarrutti häntä, eikä se ollut pelkästään tuo ärsyttävä järjen ääni, joka kirkui hänelle turvaväliä."s.168

Vipinää ja villasukkia on Lehmuslahti -sarjan toinen osa.

Loppusyksy, joulu ja alkuvuosi Lehmuslahdella tuovat tullessaan pakkaspäiviä, narskuvia lumihankia, villasukkia ja tietysti kuumia tunteita. 

Oli mukava palata tunnelmalliseen Kontiorannan majataloon, jossa käsityöpiirin puikot kilisevät, Petterin herkulliset ruuat tuoksuvat ja touhukkaat tädit kulkevat toimittamassa monenlaista asiaa. Erityisesti tässä kirjassa ihastutti talviset maisemat, ja uudet tuttavuudet, Juuli ja Kekkonen. Kissa-Kekkonen saakin ihanan paljon tilaa tarinassa.

Eniten kirjassa keskitytään kuitenkin Aavan suhdekiemuroihin, jotka hänellä on melkoisen solmussa. Ajatuksia järjestellään ajan kanssa, niitä katsellaan ja pyöritellään niin, että heikompaa hirvittää. Aavan päättämättömyys saa ainakin tämän lukijan potemaan pahaa mieltä erään hyvin kiltin ja ymmärtäväisen hahmon puolesta. Kirjan luettuani on tosin pakko myöntää, että Aava on silti kaikessa päättämättömyydessään ja monimutkaisine tunteineen aito, kun taas tuo kiltti tyyppi vaikuttaa jo hiukan liiankin täydelliseltä. (Kirjahan ei toki päästänyt lukijaa hänen päänsä sisään, joten ties mitä tunnekuohuja hän oikeasti käy läpi.)

Vipinää ja villasukkia

Tammi, 2024

Kansi: Timo Numminen

s.340

Liina Putkonen: Unohdettujen unelmien kirjasto

Aina Varjoranta on elänyt vuoden synkkää suruaikaa, mutta pikku hiljaa on otettava taas kiinni arjesta ja uskallettava elää. Hän näkee työpaikkailmoituksen, joka tarjoaa mahdollisuuden tälle. Maaseudun rauhassa, Kielokosken kylässä on tarjolla kirjastonhoitajan töitä. Kirjasto ei kuitenkaan vastaa kuvitelmia tunnelmallisesta kirjojen paratiisista, sillä kirjat on puskettu syrjään, jumppaajat ovat vallanneet tilan, eikä asioista päättävät ihmiset tunnu haluavan asioille muutosta. Aina haluaa tietää, miksi eräällä naisella tuntuu olevan jotakin niin pahasti hampaan kolossa kirjastoa kohtaan, ja miten hänen oma lapsuutensa liittyy Kielokoskeen?

"Ovi aukesi kapeaan portaikkoon. Jännitys sirisi Ainan ihon alla. Näitäkö portaita hänen edeltäjänsä olivat astelleet pitkän kirjastopäivän jälkeen? Jo ovelta lehahti vastaan kauan unohduksissa olleen elämän tuoksu, pölyä, kuivaa puuta ja hento laventelin vivahde."s.150

Unohdettujen unelmien kirjasto aloittaa Kielokoski -sarjan.

Tämän kauniin nimen ja kannen alta löytyy tarina täynnä sukusalaisuuksia, kyläyhteisön arkea ja ystävyyttä, maustettuna hippusella romantiikkaa. 

Tunnelmallinen miljöön kuvaus ja salaperäisten sukusalaisuuksien selvittäminen tuo kirjaan sellaista satumaista tyyliä. Ihan tavallista arkeakin riittää runsaasti, ja sitä maustaa dramaattiset ihmiset ja juonenkäänteet. 

Pidän Kielokoskesta, kirjan kauniisti kuvatuista yksityiskohdista, kirjaston puutarhasta, Paavosta, Otosta ja Matsista, pölyisestä vintistä ja Spunkista. Itse kirjasto sen sijaan ei vielä ainakaan herättänyt suurta rakkautta, sillä jumppasaliksi muuttuva tila kuulosti ankealta kaikesta kokemastaan muutoksesta huolimatta. Myös kirjan suhdekiemurat erään inhottavan hahmon takia eivät lämmittäneet mieltä.

Paluu Kielokoskella on tietysti odotettavissa, sillä kuulen mieluusti lisää kyläläisten asioista.

Unohdettujen unelmien kirjasto

Tammi, 2023

Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen

Kannen kuvitus: Heli Hyppönen

s.380

Lucy Diamond: Rantakahvila

 

Kolmekymppinen Evie kärvistelee elämässään, jota täyttävät tylsät työt, sekä parisuhde, josta tuntuu puuttuvan paljonkin. Yllättäen Evien Jo-täti kuolee. Surun murtama Evie lähtee perheensä kanssa Cornwalliin, jossa Jo asui. Testamentista käy kaikkien yllätykseksi ilmi, että Jo on testamentannut ihastuttavan rantakahvilansa Evielle. Perhettä, mukaan lukien Evietä itseään epäilyttää, voisiko hän onnistua kahvilan pyörittämisessä, mutta hän päättää yrittää. Uusi elämä merenrannalla odottaa!

"Ankea todellisuus saisi suksia kuuseen. Minä istuin autossa vaihtovaatekassi mukanani ja rantakahvilan avaimet taskussani, ja tiesin, ettei minun tarvitsisi enää koskaan vastata puhelimeen Crossland Financial Solutionsin toimistolla."s.71

Rantakahvila on ihastuttava kirja uusista aluista, haaveista ja itsensä löytämisestä. 

Evien tarinaa on mukava lukea. Hän on täynnä haaveita, jotka elämä on runnonut jonnekin syvälle. Kirjan edetessä saa rauhalliseen tahtiin seurata kuinka Evie kokee onnellisia hetkiä ja uskaltaa taas unelmoida kunnolla. Vaikka kirjassa tarjotaankin näennäisesti helppo ratkaisu kaikkiin Evien ongelmiin, ei juoni ole liian ruusuinen. Evien epäröinti, suuren muutoksen tuomat ongelmat, kahvilan vaikeudet ja monet muut yllättävät ja vaikeat tilanteet tuovat kirjaan realistista syvyyttä. 

Romantiikkaakin kirjasta löytyy sellaisena sopivana annoksena. Pääpaino pysyy silti Evien elämässä ja kahvilan kiinnostavassa arjessa. Ystävyyttä ja kyläläisiin tutustumista riittää myös runsaasti. Rakastin kirjan yhteisöllisyyttä, joka lämmittää mieltä. 

Rantakahvilan ihaniin merimaisemiin uppotuminen käy helposti, kirjan hahmoista tulee nopeasti tuttuja, joiden kuulumisia haluaa kuulla lisää, eikä kirjaa malta jättää pitkiksi ajoiksi pöydälle.

Rantakahvila, (The Beach Cafe, 2011)

Otava, 2021

Suom. Eeva Parviainen

Kannen suunnittelu: Kate Forrester

s.410

Siri Kolu: Varjoliitto

 

Seljan elämä muuttuu Varjopäivänä, sillä hänen varjonsa leikkaa Senaattori Atticuksen, sekä tämän pojan, Laurionin varjot. Tämä tarkoittaa, että Selja joutuu Varjoliittoon kummankin kanssa. Pian Seljaa jo kiidätetään köyhästä kotimökistään kohti pääkaupungin loistoa. Senaattorin kotitalossa juonittelut alkavat heti Seljan saapuessa, ja hänen on selvitettävä kenen puolella kannattaa olla, kenen kanssa on turvallisinta tehdä yhteistyötä ja onko edes mahdollista pysyä turvassa kahden keskenään riitelevän vaikutusvaltaisen miehen vaimona.

"-Etkö ymmärrä, että myös minä ansaitsen tapaamisen kanssasi, Selena. Olen odottanut tuloasi. Myös minulla on oikeus kertoa, miten minä tilanteen ja liittomme näen. Voimme aloittaa yhdessä muutoksia, jotka vaikuttavat koko kaupungin ja maan elämään."s.104

Varjoliitto on Varjopäivä -trilogian ensimmäinen osa.

Kirja koostuu mukavan lyhyistä luvuista ja on nopealukuista fantasiaa. Minulle tämä olikin yhden viikonlopun lukumatka kiehtovaan uuteen fantasiamaailmaan. Tämä sopii loistavasti lukijoille, jotka kaipaavat juonivetoista fantasiaa, jossa edetään nopeasti. Maailmanrakennus, miljöö, keskustelut ja muu tunnelmointi pidetään lyhyenä ja napakkana. 

Pidin kirjasta, sillä se on sopivan synkkä teemoiltaan, täynnä juonittelua, valtapelejä ja hurjia paljastuksia. Romantasia osuus on mukana kevyesti, mutta se jättääkin paljon kysymyksiä tulevia osia kohtaan. Tässä kun mahdollisuuksia romantiikkaan vaikutti olevan enemmänkin. Olin melkoisen yllättynyt kun kirjan lopussa huomasin, että odotan jatko-osilta eniten tietoa Seljan ja Atticuksen väleistä, sen kun en olisi alussa voinut kuvitellakaan olevan erityisen kiinnostavaa.

Viime aikoina lukemani fantasiakirjat ovat olleet tätä paljon pidempiä ja hitaammin eteneviä, niinpä olikin hieman kummallista lukea näin vauhdilla etenevää kirjaa. Jäin välillä kaipaamaan viipyilevämpää kuvausta monestakin asiasta, ja tämän takia osa yllättävistä tai rajuista juonenkäänteistä ei herättänyt niin suurta tunnetta, kuin ne olisivat tehneet, jos olisin saanut lukea enemmän henkilöiden välisiä keskusteluja, tai nähdä joitakin tilanteita, joissa näistä henkilöistä tuli toisilleen läheisiä. Minulle kun ei riitä pelkkä lause siitä, että he nyt ovat läheisiä, koska niin nyt vaan on. 

Varjoliitto

Tammi, 2025

Kuvitukset: Eeva Nikunen

s.300

Anu Joenpolvi: Helleöitä ja entisiä heiloja

 

Nelli lupautuu Rantakylään hoitamaan sairastelevan Pauli-enonsa kanoja, hevosta ja kissaa. Tehtävä jännittää, mutta onneksi Rantakylässä asuu auttavaisia ihmisiä, jos tarvetta ilmenee. Ei aikaakaan kun Nella on solahtanut osaksi Rantakylän arkea, onpa pian saanut kesätyöpaikankin eläintenhoidon ohelle, eikä sinkkumiehistäkään tunnu olevan puutetta. 

"Painoin pääni hänen rinnalleen ja kuulin sydämen rauhalliset lyönnit. Ruumiinlämmön jakaminen Suomen arktisessa suvessa on järkevää, oli viimeinen selkeä ajatukseni."s.162

Helleöitä ja entisiä heiloja on maalaisromanttisen Rantakylä -sarjan neljäs osa, mutta toimii mainiosti myös itsenäisenä kirjana. 

Kesä on ohi, mutta vielä oli pakko matkata kerran Rantakylään, jonka ihanat maalaismaisemat ovat tehneet vaikutuksen tähän lukijaan. Tälläkin kertaa kesäinen maaseutu ihanine hahmoineen ja eläimineen heräsi eloon kirjan sivuilla. Unohtamatta kahvila Äkkipyssäystä.

Tällä kertaa ääneen pääsee Nelli, joka on mainio hahmo. Rohkeasti uuteen tarttuva nainen, joka uskaltaa kyseenalaistaa tekemiään valintoja ja miettiä asioita uudestaan, jos jokin ei tunnu hyvältä. 

Tämä on lämminhenkinen tarina, jossa romantiikkaa on, mutta ei liikaa. Suhdekiemurat eivät siis valtaa liikaa tilaa, vaan suureen rooliin pääsee arki monenlaisine kommelluksineen. Monesti hymyilytti sekä Nellin itse aiheuttamat, että hänelle sattuneet tapaukset. Koettiin tässä eräs surullisempikin tapahtuma, sillä Nellillä ei aina meni kaikki aivan putkeen. Pidin myös pienen roolin saavasta Pauli-enoon liittyvästä sivujuonesta. Oikein mainio ja viihdyttävä kokonaisuus siis taas. Rantakylään toivon palaavani vielä monen monta kertaa, sillä näiden leppoisa, hyväntyylinen tarina vie mennessään, ja pidän näiden kirjoitustyylistä. 

Helleöitä ja entisiä heiloja

Karisto, 2024

Kansi: Laura Noponen

s.316

Sari Peltoniemi: Vattenporin simpukka

 

Talvi on saapunut Kielisen kylään. Pakkanen paukkuu, mutta Olavia se ei haittaa. Hän luistelee järvellä ja nauttii olostaan. Sitten tapahtuu omituisisa asioita järvellä, ja sinne meno kielletään ehdottomasti. Olavin on kuitenkin vaikea pysyä poissa järveltä. Aivan kuin joku kutsuisi häntä jään alta.

"Vesi vihloi ihoa jäätäkin kylmempänä ja koko vartalo tuntui kohmettuvan hirvittävän nopeasti. Jähmein käsin Olavi kauhoi syvyydestä takaisin kohti avantoa, josta kuun valo loisti kuin pelastusköysi."s.61

Vattenporin simpukka on Avaimenkantaja -tilogian viimeinen osa.

On aika sukeltaa vilä yhteen maailmaa, jonne erikoisesta Kielisen kylästä on mahdollista päästä. Tällä kertaa tutustumme Vattenporiin, tuohon vettä rakastavien, hitaasti lämpenevien asukkaiden maailmaan, jonne Olavi kovasti kaipaa. 

Tämä viimeinen osa jatkoi tarinaa samaan tyyliin kuin aiemmatkin osat. Olavi, Miranda ja Veera ovat tietysti jälleen yhdessä selvittämässä näitä jännittäviä tapahtumia, mutta jokaisella heistä on myös omat murheensa, ja vaikeat päätökset tehtävänään. Juonenkäänteet ovat nopeatempoisia, helppolukuisia ja viihdyttäviä. Jännitystäkin löytyy, mutta myös sellaista rauhallisempaa, tai syvällisempää elämän pohdintaa.

Kuvitusta ei enää tästä viimeisestä osasta löydy, mutta ei tämä sitä oikeastaan kaivannutkaan. 

Vattenporin simpukka

Tammi, 2018

Kannen kuvat: Laura Haapamäki

s.279

Elina Rouhiainen: Kesytön

 

17-vuotias Raisa Oja elelee Helsingissä äitinsä kanssa ja keskittyy taiteeseen. Kunnes hänen äitinsä kuolee ja jättää jälkeensä läjän salaisuuksia menneisyydestä. Pian Raisa löytää itsensä Kainuun korvesta, Hukkavaarasta, täysin tuntemattoman sukulaisen luota. Hän aikoo selvittää äitinsä salaisuudet, mutta sitä varten on tutustuttava kyläläisiin. Uudessa koulussa hänet otetaan vastaan varsin kummallisesti, eivätkä kaikki tunnu arvostavan uutta oppilasta. Raisalle selviää Hukkavaaran synkkä totuus, joka vilisee ihmissusia.

"Hengitin syvään ja annoin katseeni vaellella. Minulla oli vielä niin paljon kysyttävää. Ja sen lisäksi varmaan miljoona sellaista asiaa, joita en edes keksinyt kysyä. Minun täytyi saada tietää loputkin, mutta päälläni oli jo nyt vaikeuksia prosessoida sitä kaikkea, mitä minulle oli juuri kerrottu."s.150

Kesytön aloittaa Susiraja -sarjan.

Viimein minäkin päätin tutustua näihin Kainuun metsissä jolkottaviin ihmissusiin. Hukkavaaran lumiset maisemat johdattavatkin oikein koukuttavaan tarinaan. Koulussa pyörivä teinidraama saa melkoisesti lisää kierroksia siitä, että lähes kaikki draamailijat ovat puoliksi eläimiä. Intohimoa ja salaisia sääntöjä siis riittää. 

Pidän siitä, miten kirjassa kuvataan ihmissusien lauman sisäistä hierarkiaa ja tapoja. Ja vielä enemmän pidän siitä, miten Raisa rynnii ravistelemaan näitä pinttyneitä sääntöjä, vaikka vastassa on kuolettavan vaarallisia olentoja. Raisaa ei nimittäin poljeta maahan, vaan hän todella onnistuu sekoittamaan pakkaa. 

Raisa ehtii tässä ensimmäisessä osassa löytää niin vihollisia, ystävyyttä, kuin rakkauttakin. Salaisuuksiakin saadaan selville, mutta paljon jää selvitettäväksi jatko-osiin. Minä en ehtinyt tässä nyt kyllä tuohon rakkaustarinan ihanuuteen yhtään mukaan. Se kun tuntuu syttyvän ilman sen kummempia syitä. Sen sijaan pidän valtavasti Raisan ja Nikon ystävyydestä, joka kehittyy luonnollisesti ja heidän välejään kuvataan uskottavasti. Nikon lisäksi pidän Konstasta, sillä onhan vampyyrit nyt aina plussaa entiselle Twilightin superfanille. Twilightista puheen ollen, tässä kirjassa on hyvin samanlainen tunnelma ja tyyli, ja sehän oli mukava yllätys.

Kesytön

Tammi, 2012

Kansi: Eevaliina Rusanen

s.426

Heather Fawcett: Emily Wilden haltiatiedon opas

 

Cambridgen professori Emily Wilde on haltiatiedon asiantuntija, joka on nuoresta iästään huolimatta koonnut mahtavaa haltiatiedon opasta jo vuosia. Emily matkustaa uuteen tutkimuskohteeseen. Tällä kertaa pieneen Hrafnsvikin kylään, Ljoslantiin, jossa haltiat liittyvät kyläläisten arkeen suuresti. Emilyllä on vakaa tarkoitus tutkia haltioita kaikessa rauhassa, työskennellä ahkerasti muistiinpanojensa keskellä, eikä missään tapauksessa tutustua kyläläisiin. Mutta sitten paikalle pelmahtaa Emilyn työtoveri Wendell Bambleby, jota kohtaan Emilyn tunteet ovat kovin ristiriitaiset, eikä kyläläisistäkään erossa pysyminen ole enää helppoa. 

"Ja juuri silloin, tapittaessani tyhjää kamiinaa nälkäisenä ja kylmissäni, aloin aprikoida, saattaisinko heittää veivini täällä."s.9

Emily Wilden haltiatiedon opas aloittaa Emily Wilde -sarjan.

Emily Wilden seikkailut ovat kiinnostaneet jo pidempään, ja olin innoissani kun tätä sarjaa alettiin nyt suomentaa. Olikin heti päästävä tutustumaan tarinaan. 

1900-luvulle sijoittuva tarina tunnelmoi Pohjoisen talvisissa maisemissa. Hahmot kulkevat viitoissa, takkatuli leiskuu, tai leiskuisi, jos joku osaisi tehdä polttopuita kirveellä, ja tietysti teetä juodaan säännöllisesti. Emily asustaa melkoisessa hökkelissä, mutta hän ei kaipaa hienouksia. Riittää, että hänellä on koiransa Shadow, sekä muistiinpanonsa. Emilyn hahmo on ihana. Ei sellainen lämmin ja mukava, vaan hieman äksy, ihmisiä karttava akateemikko, joka suhtautuu intohimolla työhönsä. 

Kirja lähti mielestäni hiukan kankeasti liikkeelle, suurin syy tähän saattoi olla alaviitteet, joita inhoan kirjoissa. Mutta ei mennyt kauaa kun olin jo kirjan pauloissa. Wendelin saavuttua kirjaan tuli sähäkkyyttä, sillä Emilyn ja Wendelin yhteiseloa on ihana seurata. Heillä on hauskan ilkikurinen tapa toimia keskenään. Juoneenkin alkoi tulla vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kun Emily pisti vauhtia tutkimuksiinsa. Lopulta olin ehtinyt hörähdellä useasti ääneen kirjaa lukiessa, sekä uppoutunut jännittäviin seikkailuihin aivan täysin. Eli hivenen kankeasta alustaan huolimatta, kirja hurmasi minut täysin ja odotan jatkoa innolla.

Emily Wilden haltiatiedon opas, (Emily Wilde`s Encyclopaedia of Faeries, 2023)

Tammi, 2025

Suom. Taimi Tornikoski

s.368

Kansi: Vera Drmanovski

Carin Hjulström: Pikku murha vain

 

Näyttelijätär Siri Ehrensvärdillä on loistokas ura takanaan. Yllätyksenä kuitenkin tulee, kuinka yllättäen hänet voidaan siirtää syrjään. Kun ura, sekä miesystävä ovat poissa, on aika keksiä jotakin uutta. Siri  lähtee auttamaan veljenpoikaansa, jolla elämä ei aivan ole pysynyt hallinnassa. Nyt Anton on ostanut ränsistyneen taimitarhan maaseudulta. Niinpä Siri jättää Tukholman loistokkaat päivät ja siirtyy maaseudulle, jossa rauhasta ei ole tietoakaan. Viereisillä tiluksilla kun tapahtuu heti alkuun murha, eikä kaikilla kyläläisillä ole keskenään kovinkaan lämpöiset välit. Metsästäjien ja eläinaktivistien kahnaukset tuntuvat olevan jokapäiväisiä. 

"Keho tärisi yhä kauttaaltaan, ja hän oli järkyttynyt. Säbyholm oli päässyt yllättämään pahanpäiväisesti. Mutta jos tässä oli jotain hyvää, niin se, ettei hän ollut ehtinyt ajatella paljonkaan muuta. Petturuutta. Menetystä, joka oli riistänyt kaiken hänelle tärkeän."s.49

Pikku murha vain aloittaa maalaisromanttisen Taimitarhamurhat -sarjan.

Kirja on hyvin rauhalliseen tahtiin etenevä, leppoisa tarina, jossa arkea ja ihmisisiä kuvataan runsaasti, kun taas murhaa vilkaistaan vain silloin tällöin kevyesti. 

Kirjan päähenkilöinä toimivat keskeään mukavan erilaiset henkilöt. On noin kuusikymppinen hohdokkaaseen elämään tottunut Siri, jonka sukkulointia murheidensa kanssa maaseudulla on kiinnostava seurata. Sitten on Anton, reilu parikymppinen mies, jonka toilailut tuovat kirjaan huumoria. Ja tietysti Olle, paikallispoliisi, joka haluaa selvittää tapahtuneen murhan. Lisäksi kirjasta löytyy värikäs joukko kyläläisiä, joista suurin osa on varsin luotaantyöntäviä ja inhottavia tapauksia. 

Viihdyin tarinan parissa oikein hyvin. Taimitarha ja sen kunnostus jaksoi kiinnostaa läpi kirjan, läheinen linna omituisine asukkaineen ja teehetkineen piti hienovaraista jännitystä, sekä dekkarijuonta yllä. Kirjan hahmoillekin alkaa kehittyä kaikenlaista uutta, joten jatkoa haluan tietysti lukea. Mutta jos pidät murhan tutkimista tärkeänä, eikä suhdekiemurat ja arkiset asiat saa olla dekkarissa pääasia, en susoittele tätä kirjaa. 

Pikku murha vain, (Bara ett litet mord, 2020)

Tammi, 2024

Suom. Nina Mäki-Kihniä

s.478

Maureen Johnson: Hei, julma maailma

 

16-vuotias Estella elää kurjissa olosuhteissa Lontoossa, hankkien elantonsa varastelemalla. Unelmat kuuluisan muotisuunnittelijan elämästä eivät kuitenkaan ota laantuakseen, ja Estella käyttää kaiken liikenevän aikansa uusien luomuksien suunnitteluun ja tekemiseen. Hänen kämppiksensä eivät aivan tajua tuota unelmaa, sillä Jasper ja Horace tuntuvat olevan aivan tyytyväisiä heidän tapaansa elää. Sitten Estella tapaa muutaman rikkaan Lontoolaisnuoren, ja päätyy viettämään kesää heidän kanssaan. Yhtäkkiä kaikki tuntuu mahdolliselta. Ei enää ainaisia papusäilykkeitä, vaan loistoa ja herkkuja. Vaatesuunnittelijan unelmatkin lähtevät suorastaan lentoon.

"Tämä oli yksi niistä liikkeistä, joita Estella ei ollut koskaan tohtinut edes lähestyä. Se ei johtunut pelosta; eihän siellä ollut mitään pelättävää. Se johtui ennemminkin kunnioituksesta. Hänhän vieraili kaupoissa yleensä varastaakseen. Tämä liike oli sellaiseen liian hieno, liian vaikuttava."s.90

Hei, julma maailma on tarina tunnetun Disney pahiksen Cruella De Vilin nuoruudesta. Eletään 60-luvun Lontoossa, jossa musiikki soi ja ihmiset haluavat pukeutua värikkäästi ja näyttävästi. Kirja tarjoaa pienen kurkistuksen siihen, miten Estella päätyi elämään Lontooseen yhdessä pikkurikollisten kanssa. Ja siihen miten Estallan sisällä pikku hiljaa loukkaus loukkaukselta herää Cruella, tuo tunnettu pahis. 

Kirja on vauhdikas ja nopealukuinen tarina, jonka parhautta on mielestäni nuo kauniit muotiluomuksien kuvaukset. Estellan räiskyvää, luovaa, mutta samalla haurasta luonnetta kuvataan hienosti, samalla kun hän suunnittelee mitä upeimpia vaatteita. 

Estella ei vietä mitenkään tavanomaista nuorten elämää, ja olikin todella kiinnostavaa päästä sisään siihen piilossa elävien nuorten maailmaan, joka on vaatimatonta ja vaikeaa. Silti siellä huonokuntoisessa rötiskössä, kaikkien ongelmien keskellä oli lämmin ja ystävyyden täyteinen tunnelma. Estellan erikoisesta tilanteesta huolimatta kirjaan oli saatu myös sellaista ihan perus nuorten ihastumista, ja muita tunteita ja ajatuksia.

Hei, julma maailma, (Hello, Cruel Heart, 2021)

Tammi, 2021

Suom. Jenni Rapelo

s.256

Rebecca Ross: Jumalainen vastustaja

 

Muinaiset jumalat ovat heränneet ja aloittaneet sodan toisiaan vastaan. Iris Winnow yrittää pitää perheensä asioista huolta tienaamalla toimittajana. Hän kirjoittaa kirjeitä rintamalla olevalle veljelleen, mutta kirjeet päätyvät maagisesti aivan eri miehelle. Näin alkaa kirjeenvaihto tuntemattoman miehen kanssa, jota kohtaan Iris huomaa pikku hiljaa tuntevansa jotakin suurta. 

"Jos hän ajattelisi asiaa liikaa, sanat jähmettyisivät jääksi. Niinpä hän ei ajatellut; hän antoi sanojen nousta suoraan sydämestä mieleensä ja valua käsivarsia pitkin sormenpäihin."s.106

Jumalainen vastustaja aloittaa Lumotut kirjeet -duologian.

Oathissa eletään epävarmaa aikaa. Sota tuntuu olevan hirvittävän kaukana, mutta silti se on läsnä, vaikuttamassa ihmisten elämään. Iris Winnow ja Roman Kitt elävät hyvin erilaisissa oloissa, mutta kilpailevat samasta työpaikasta. He ovat toistensa pahimmat vastustajat. Tarinaa kerrotaan suurimmaksi osaksi Irisin kautta, mutta välillä kurkistetaan myös Romanin näkökulmaa. Heidän elämänsä kietoutuvat kutkuttavan rauhallisesti yhteen, ilman kiirettä.

Jumalainen vastustaja on upeasti kirjoittetu kirja, jonka tunnelma lumoaa. Irisin elämää varjostavat niin monet asiat, että tunnelma on sellainen haikean ikävöivä. Tietysti myös sota ja siitä johtuva kärsimys synkistävät tunnelmaa. Elämä sodan keskellä on hyvin aidon tuntuisesti kuvattua. Rakastin sitä, kuinka niin realistisen oloiseen maailmaan on tuotu juuri sopiva määrä taianomaisuutta pienin ykistyiskohdin. Lumotut kirjeet, pienet rakennuksissa tapahtuvat omituisuudet ja tarut jumalista. 

Kirja on täynnä tunnetta, joka välittyy kynttilänvalossa kirjoituskoneella naputetuista kirjeistä, teekupposten äärellä käydyistä keskusteluista ja kiireenkin keskellä syntyneistä ajatuksista. 

Onneksi kirjalle on tulossa jatkoa jo tänä vuonna, sillä haluan palata pian tämän tarinan pariin, jonka loppu jäi riipaisevan jännittävään kohtaan. 

Jumalainen vastustaja, (Divine Rivals, 2023)

WSOY, 2025

Suom. Nana Sironen

s.415

Emilia Hart: Taipumattomat

 

Kate Ayres pakenee väkivaltaista parisuhdetta syrjäiseen pikkukylään. Hän on perinyt ränsistyneen mökin, Wayward cottagen, isotädiltään, jota tuskin tunsi. Mökki ja sen ympäristö tuovat ahdistavia tuntemuksia Katelle. Lähelle tunkevat linnut, ötökät ja mehiläiset pelottavat, mutta jotakin tuttuakin niissä on. Pikku hiljaa Kate alkaa saada selville asioita niin itsestään kuin sukunsa vahvoista naisista, Violetista ja Althasta.

"Huoneessa oli pakko olla hänen äitiään koskevia papereita. Miten joku olisi muka voinut elää ja kuolla talossa jättämättä jälkeensä muuta kuin kaulakorun ja rivin kätkettyjä kirjaimia."s.95

Taipumattomat on tarina vahvoista naisista Katesta, Violetista ja Althasta. Tarinaa kuljetetaan vuorotellen kaikkien heidän kautta, ja niin lukija pääsee kurkistamaan tämän suvun tarinaan nykypäivänä, 1940 -luvulla, sekä 1600-luvulla. 

Nämä Noidiksikin syytetyt naiset kulkevat omia polkujaan, toiset rohkeammin kuin toiset. Kaikkia yhdistää julmat kokemukset, joita miehet tuntuvat aiheuttavan oikein urakalla. Jokaisen päähenkilön tarina on upea. Niissä on jonkinverran samankaltaisuutta, mutta ei liikaa. 

Kirja on kauniisti kirjoitettu ja juonivetoisuudessaan ahmittava. Pidin tästä todella paljon. Jokaista lukua odotti innolla, sillä kaikkien naisten tarinat olivat yhtä kiinnostavia. Fantasiaelementtejä tuodaan kirjaan hienovaraisesti, vain pieninä annoksina. Nämä noidan tyyliset naiset kulkevat eläinystäviensä kanssa ja luovat voimakkaan yhteyden luontoon. Luontoa ja eläimiä kuvataankin kauniisti. 

Noitavainoja, suojeltua elämää kartanossa, vähitellen paljastuvia sukusalaisuuksia, mystisiä valkosulkaisia variksia ja selviytymistarinoita. Monipuolinen ja upea kirja kaiken kaikkiaan. Ainoa asia mistä en pitänyt oli kirjan epilogi. Se tuntui turhalta, nopealta selittelyltä. 

Taipumattomat, (Weyward, 2023)

WSOY, 2024

Suom. Viia Viitanen

s.458

Sini Helminen: Veden vallassa

 

Marin äiti on kadonnut vuosia sitten, eikä Kalevalan tarinoista koko ajan höpöttävän isän kanssa eläminen ole kovin helppoa, sillä omituisesta isästä tiedetään jo koulussakin. Koulu onkin nykyään vain valtava piinapenkki kiusaajineen. Sopeutuminen yhtään mihinkään tuntuu jo valmiikis vaikealta, mutta sitten Mari löytää jalastaan suomun! Lähistöllä oleva järvi houkuttelee päivä päivältä enemmän, vaikka isä kuinka varoittelee ja kieltää menemästä lähellekään.

"Uiskentelen pitkin kaislikon reunaa. Kerran kuvittelen tuntevani jonkun katseen selässäni, mutten löydä muuta kuin muutaman ahvenen ja yhden ruman ruutanan. Alan tuntea oloni tyhmäksi."s,121

Veden vallassa on kolmas osa Väkiveriset -sarjasta. 

Tämän sarjan lukeminen on ollut tauolla ihan luvattoman kauan, mutta nyt viimein oli aika palata tämän pariin. Tauko ei onneksi haitannut, sillä tämä on itsenäinen teos, vaikka sarjaan kuuluukin. Uudet hahmot takaavat sen, ettei ole niin vakavaa, vaikkei aiempien osien tapahtumat olisi kirkkaasti muistissa. 

Kirja tarjoaa melko helppolukuisen nykyaikaan sijoittuvan fantasiatarinan, jossa kotimainen mytologia sekoittuu nykypäivän nuorten arkeen. Tällä kertaa seikkaillaan vedenalaisissa maailmoissa, jossa Ahti ja Vellamo asustavat. 

Kirjassa on nopeatempoisia juonenkäänteitä, joiden parissa mielenkiinto säilyy. Koulukiusaaminen tuo kirjaan vakavampaa pohjaa, mutta tarinassa on myös huumoria, joten liian synkäksi tai totiseksi meno ei käy. 

Itse en ole suurin fani tälle "entinen paras kaveri laittaa korkokengät jalkaan ja alkaa pahimmaksi kiusaajaksi" jutulle, jonka ainakin kuvittelen nähneeni jo useissa kirjoissa ja elokuvissa. Se ei kuitenkaan menoa haitannut, sillä muuten näiden nuorten elämä oli oikein kiinnostavaa. Parasta oli kuitenkin hupaisa seikkailu veden alla, siellä tuntui huumorikin kukoistavan, enemmän kuin kuivalla maalla. 

Veden vallassa

Myllylahti, 2018

Kansi: Karin Niemi

s.239

Leigh Bardugo: Saarto ja myrsky

 

Alina Starkov, ainoa tiedossa oleva auringonkutsuja, piilottelee yhdessä ystävänsä Malin kanssa. On nimittäin käynyt ilmi, että hyvin monet haluavat hyötyä hänen kyvyistään. Piilottelu ei kuitenkaan suju pitkään ja pian Alina on matkalla kohti vaaroja. Hänen on aika hyväksyä voimansa ja taistella pahuutta vastaan niiden avulla. Ongelmia on luvassa, sillä hänellä ei ole aavistustakaan kehen luottaa. Lisäksi hänen rakas Mal tuntuu etääntyvän hänestä vauhdilla.

"Painoin kämmenpohjani lujaa silmiäni vasten yrittäen painaa alas uhkaavat kyyneleet. Mitä minä oikein tein? En ollut kuningatar. En ollut pyhimys. Enkä todellakaan tiennyt, miten armeijaa johdettiin."s.157

Saarto ja myrsky on toinen osa Grishaversumi -fantasiatrilogiasta.

Alinan tarina jatkuu oikein kiinnostavasti. Kirja tarjoaa jännittäviä juonenkäänteitä, tarunhohtoisia olentoja ja taisteluja. Alinan henkiseen puoleen keskitytää myös edelleen paljon. Hän etsiikin omaa paikkaansa ja kamppailee luottamuksen kanssa, sillä välillä kadoksissa on luottamus niin toisiin kuin ihan häneen itseensäkin. Teemaan sopivasti, kirjassa onkin aika paljon salaisuuksia, jotka paljastuessaan luovat yllättäviä juonenkäänteitä. 

Ensimmäisessä osassa lempihahmokseni nousi Varjo, mutta tässä osassa en voi kyllä häntä enää lempihahmoksi nimetä. Kiinnostava hän kyllä edelleen on.  Hetken pelkäsinkin, että nytkö sitten on vain tyydyttävä lukemaan tylsääkin tylsemmän Malin kuulumisia sivu sivulta, mutta pelko oli turha, sillä tarinaan asteli uusi, varsin kiinnostava hahmo, Nikolai. Pidinkin eniten juuri Alinan ja Nikolain välisistä kohtauksista, sillä niistä välittyy lukijalle paljon tunteita, tuovatpa nuo hetket kirjaan huumoriakin. 

Kirjan lopulla ollaan jälleen jännässä paikassa ja odotukset trilogian päätökselle nostetaan korkeiksi. 

Saarto ja Myrsky, (Siege and Storm, 2013)

Aula & Co, 2020

Suom. Meri Kapari

s.427

Karin Collins: Säilyt sydämessäin

 

On toukokuu ja pensionaatti Bellevuen kesäkausi lähestyy alkuaan. Disa valmistautuu vieraiden saapumiseen pitämällä tiukkaa kuria työntekijöilleen, ja ahkeroimalla toki itse erityisen kovin. Kaiken pitää olla täydellistä kun vieraat saapuvat.

Hjalmar elelee rauhaisaa elämää perheensä kanssa, mutta eräs ikävä tapahtuma avaa menneitä haavoja, jotka tuntuvat aina kummittelevan jossakin noissa surun täyttämissä huoneissa.

Aino haaveilee onnellisemmasta elämästä, opiskelee ja tekee töitä. Rakastuukin. Mutta vuoden edetessä uutiset käyvät yhä vain pelottavimmiksi. Voisiko sota tosiaan yltää aina Hankoon saakka?

"Kesäkuun alussa Bellevue ottaa vastaan ensimmäiset vieraat. Pensionaatti ravistautuu hereille ja alkaa pitkän talven jälkeen elää."s.51

Säilyt sydämessäin on talvisodan Hankoon sijoittuva historiallinen romaani, joka kuvaa tavallisten Hankolaisten elämää ennen sotaa ja sen aikana.

Tarinaa kerrotaan kolmen keskenään hyvin erilaisen päähenkilön näkökulmasta vuorotellen. Pidinkin kovasti siitä, miten erilaisiin paikkoihin, arkeen ja elämäntilanteisiin tällä kerrontatyylillä päästiin. Jokaiseen hahmoon myös kiintyy kirjan aikana, sillä heidät kaikki onnistutaan kuvaamaan niin aidosti.

Säilyt sydämessäin on upea kirja, jonka lukemista suosittelen lämpimästi. Kirjoitustyyli on vetävää ja kaunista. Hanko herää eloon upeine ykistyiskohtineen, kuten myös kaikki henkilöhahmot aitoine tunteineen, pelkoineen, iloineen ja suruineen. Vaikka etukäteen tietäsi, miten Hangon kävi talvisodassa, on silti jännittävää sukeltaa näiden hahmojen arkeen ja pelätä heidän kanssaan kuinka tulee käymään. Itselleni nuo asiat eivät olleet entuudestaan erityisen tuttuja, ja sainkin paljon uutta tietoa histoariallisista tapahtumista. Jatko-osa menee ehdottomasti lukulistalle, sillä tämän kirjan hahmot jäävät asumaan päähän ja heidän jatkonsa kiinnostaa. 

Luin tämän kirjan juuri sopivasti ennen kesäistä Hangon matkaa. Rintamamuseon kiertäminenkin oli entistä kiinnostavampaa tämän kirjan luettua, ja kirjasta tuttujen paikkojen, kuten keksitehtaan näkeminen teki kirjan tapahtumista entistä aidomman tuntuisia.

Säilyt sydämessäin, (Snart har sommarn blommat ut, 2022)

S&S, 2023

Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom

Kansi: Emmi Kyytsönen

s.427

Mila Teräs: Perhosen varjo

 

Linnea matkustaa Usvalaan kesäloman viettoon. Isoäidin luona ilmassa leijailee kukkien tuoksu, mutta myös vaietut salaisuudet. Kesä etenee vauhdilla. Linnea kamppailee itsensä kanssa, miksi ihmeessä hän ei pysty olemaan pienempi, kevyempi, parempi? Miten tuo hänen metsässä kohtaamansa ihana Mikael ikinä voisi pitää hänestä? Samalla Linnea alkaa saada vihiä kaikista noista vaietuista salaisuuksista. 

"Asetan sivut varoen takaisin hyllylle ja lukitsen kaapin. Tutkin vanhojen romaanien selkänahkoja. Alan selailla kirjaston kasvikirjoja ja kukkaensyklopedioita. Lopulta vanhan, hauraslehtisen kirjan kohdalla tärppää."s.142

Perhosen varjo tarjoaa ihanalla tavalla erikoisen nuortenkirjakokemuksen. 

Lyhyinä lukuina kulkeva tarina ja välähdyksenomaiset hetket tuovat tunteen, että vain tarkoin valitut, tärkeimmät hetket ovat päässeet kirjaan. Silti kirjaan mahtuu kokonainen tarina, josta ei puutu syvyyttä. Realistinen, rouhea ja rujo kuvailu kamppailusta syömishäiriön kanssa saa kirjassa suuren roolin, mutta sen rinnalla kulkee kaunis ja hempeä fantasiaelementtejä tarjoava tarina. 

Rakastin kirjan luontokuvausta, kukkia, tuoksuja, isoäitiä, Hedvigiä, metsiä, haudutettuja yrttiteemukillisia, tuoreita sämpölöitä, hilloja ja Usvalan kartanoa kirjoineen. Tässä on paljon kauniisti kirjoitettuja yksityiskohtia.

Tämän kirjan ahmaisee hetkessä ja ikävä Usvalaan jää. Ainoa miinus minun mielestäni oli kirjan loppupuolella oleva toimintakohtaus, joka oli hivenen irrallisen oloinen muuhun tarinaan nähden. Muutenkin se käsiteltiin todella nopeasti tilanteen suuruuteen nähden. Tämä rytinällä tapahtunut tilanne tuntui vaan omaan makuuni turhalta.

Perhosen varjo

Otava, 2012

Kansi: Kirsti Maula

s.252

Minna Mikkanen: Sydänmaalaiset

 

Karjatilallinen Sami elelee Savon syrjäseuduilla. Vasta tapahtunut ero mietityttää, hänellä ja Jennillähän meni ihan hyvin, eikö? Samin äiti Paula asuu vielä poikansa kanssa, mutta miettii olisiko jo aika antaa pojan asua tilalla ihan itsekseen, ja mahdollisesti antaa itsekin vielä uudelle rakkaudelle mahdollisuus?

"Hänellä oli aikaa, koska satoi jo kolmatta päivää peräkkäin. Ohra oli puintikypsää, ja työ ehtinyt hyvälle mallille, mutta sateiden alattua jäänyt pahasti kesken. Jatkamaan pääsisi aikaisintaan parin kolmen päivän päästä."s.47

Sydänmaalaiset aloittaa maalaisromanttisen Sydänmaa -sarjan.

Tarinaa kerrotaan monen hahmon näkökulmasta. Mukavaa vaihtelua tuo se, että yksi näkökulmahahmoista on mies, Sami. Yleensä kun näiden maalaisromanttisten tarinoiden päähenkilöt ovat naisia. 

Tämän kirjan parissa ei ehdi tylsää hetkeä kokea, sillä juoni on pullollaan hahmoja, joilla on kaikilla omat ongelmansa ja pohdintansa. Lisäksi Sydänmaalla ehditään noin yleisellä tasolla käsitellä vaikka kuinka monenlaisia aiheita. Kuten maatalouden nykytilaa ja ihmisten muuttunutta ruokavaliota.

Tämä on mielestäi oikein sujuva sarjan aloitus ja viihdyin Sydänmaalla. Hahmojen jutustelut ja arki rullaa sujuvasti eteenpäin ja tarinaa on mukava lukea. Jos jotain pientä jäin kaipaamaan, niin hiukan enemmän arkisten asioiden kuvailua, hitusen hitaampaa tahtia. Nyt asioita oli niin valtavan paljon, että sellainen miljöön kuvaus, sun muu pieni tunnelmointi jäi hyvin vähäiseen rooliin, hahmot edellä siis kuljettiin läpi kirjan, mikä toki toimi sekin. 

Sydänmaalaiset

WSOY, 2024

Kansi: Ville Laihonen

s.285

Jennifer L. Armentrout: Liekkien valtakunta

 

Poppy on elänyt elämänsä hyvin suojattuna, huntujen verhoamana Neitona. Kaikki on kuitenkin muuttunut nopeasti, ja nyt hän on kaukana hovista. Tuntuu kuin kaikki hänelle tuttu olisikin ollut valetta, eikä hän tiedä mihin uskoa. Mutta sen hän tietää, että hänen on saatava nähdä veljensä Ian. Sen vuoksi hän voisi naida vaikka itse pimeyden valtiaan, prinssi Casteelin.

"Riviltä toiselle siirtyessäni en miettinyt Alastirilta kuulemiani asioita enkä sitä, mikä minua odottaisi linnakkeesta lähdettyämme. Nautin vain vapaudesta lukea mitä ikinä vain halusin."s.206

Liekkien valtakunta on toinen osa Veri ja tuhka -romantasia sarjasta.

Tarina jatkuu siitä mihin se ensimmäisessä osassa jäi, vaikkei kovin vauhdikkaasti. Tässä järkälemäisessä kirjassa ehtii kyllä tapahtua monenlaista, mutta välillä pysähdytään pitkiksi ajoiksi pohtimaan tunteita ilman kummempia tapahtumia. 

Poppyn ja Casteelin suhdekiemurat saavat valtavasti tilaa, mikä on omalla kohdallani hiukan harmi, sillä se on tässä sarjassa minua vähiten kiinnostava asia. Huomattavasti mieluummin luen Poppyn ja Kieranin sanailua, joka tuntuu paljon luonnollisemmalta kuin tämän varsinaisen pääparin. Huomasin myös pidemmissä Poppyn ja Casteelin välisissä "romanttisissa" kohtauksissa odottavani jo niitä kiinnostavampia toiminnallisia kohtauksia, joissa varsinainen fantasiajuoni etenee. 

Pidin kyllä kirjasta paljon, etenkin juuri niistä toiminnallisemmista kohtauksista, joissa tämän fantasiamaailman salaisuudet ja kiemurat pikkuhiljaa paljastuvat. Poppyn matkaa on myös kiinnostava seurata. Hän on melkoisen itsepäinen ja sanavalmis päähenkilö, jonka sukujuuret herättävät suurta kiinnostusta. Ja huh, millainen loppu tällä kirjalla taas olikaan. Jatkoa onneksi ilmestyy jo syksymmällä.

Liekkien valtakunta, (A Kingdom of Flesh and Fire, 2020)

Karisto, 2025

Suom. Annika Eräpuro

s.701

Holly Black: Kahlittu perillinen

 

Keijuvallasta karannut Hampaiden hovin kuningatar Suren piilottelee ihmisten maailmassa. Elämä kulkurina ei kenties ole hohdokasta, mutta silti se voittaa Hampaiden hovin kammottavat olosuhteet, eikä hänen tarvitse nähdä julmia vanhempiaan. Mutta sitten Keijuvallan kruununprinssi Oak saapuu paikalle ja ilmoittaa tarvitsevansa apua. Suren päätyy seikkailuun, jossa joutuu kohtaamaan pelkonsa. 

"Voi kuinka toivoisin etten olisi täällä. Vihaan tätä paikkaa. Vihaan kaikkea täällä, ja vihaan kaikkea, mitä tämä paikka saattaa minulle itsestäni kertoa."s.259

Kahlittu Perillinen aloittaa Keijuvalta sarjan, joka sijoittuu samaan maailmaan kuin Ilman väki -trilogia. Ilman väki -trilogiasta tutut Oak ja Suren ovat nyt kasvaneet nuoriksi aikuisiksi ja ovat valmiina omiin hurjiin seikkailuihin ja juonitteluihin. 

Holly Black esittelee jälleen joukon hahmoja, jotka ovat kokeneet kovia, kärsineet, pettyneet ja tulleet petetyiksi. Eivätkä he ole selvillä vesillä edelleenkään, vaan edessä on jälleen kirjan verran juonittelua ja salaisuuksia, joiden edessä hahmojen on kuljettava, ja päätettävä kehen luottaa, ja uskaltaako edes omaa sydäntä kuunnella.

Pidin tästäkin kirjasta paljon kaikkine rosoisine hahmoineen. Oak ei tosin vielä sen suurempaa mielipidettä herättänyt, mutta kyllä hänestäkin kirjan edetessä ihan kiinnostavia piirteitä alkoi löytyä. Mutta parasta oli juonittelut ja hurjat juonenkäänteet. Tässä kirjassa ei voi koskaan tietää mitä kammottavaa paljastuu nurkan takaa. Loppu sai taas odottamaan syksyllä ilmestyvää jatkoa innolla. 

Kahlittu perillinen, (The Stolen Heir, 2023)

Karisto, 2025

Suom. Suvi Kauppila

s.319

Saija Kuusela: Vyöry

 

Ylikonstaapeli Nea Guttorn etsii edelleen omaa paikkaansa uudessa työpaikassa, mutta se ei ole helppoa, kun osa työkavereista katsoo kieroon. Kun kollegan poika katoaa, on Nean kaiken lisäksi palattava menneisyytensä kaupunkiin, jossa muistot heräävät elävästi mieleen. Ruumiita alkaa löytyä, ja tehtävästä tulee vaikea niin fyysisesti kuin henkisestikin. 

"Emil kohotti päätään, katsoi hetken Neaa ja nyökkäsi vaitonaisena. Tavallisesti mies olisi ottanut tuolissaan takakenon, kysynyt mitäs luulisit? ja katsonut haastavasti silmiin. Mutta nyt mikään ei ollut niin kuin tavallisesti."s.29

Vyöry on Norjaan sijoittuvan Nea Guttorn -dekkarisarjan toinen osa.

Tämän sarjan päätähti, Nea on kiinnostava hahmo kykynsä takia. Hän nimittäin pystyy näkemään asioista, joita muut eivät. Tämä kyky, joka tuntuu useimmiten olevan Nealle raskas taakka, on asia, joka saa sarjan erottumaan joukosta. Nealla on myös toinen vaikuttava kyky. Hän pystyy syömään hämmästyttävän määrän Bacongull -sipsejä. 

Dekkari liikkuu kertoen pollisien työstä nykyhetkessä, sekä tapaukseen liittyvien henkilöiden aiemmista vaiheista teatterimaailmassa, ennen rikosten tapahtumia. Välillä kurkistetaan myös Nean menneisyyteen. Nämä vaihtelevat näkökulmat vetävät juonta vauhdikkaasti eteenpäin. 

Tämä on ihan hyvä dekkari, omaa kiinnostustani teatterimaailma vaan ei saa heräämään, eikä tämä siksi ollut kovin mieleenpainuva lukukokemus. Tosin kirjan loppu oli jälleen ykkösosan tapaan vaikuttava.

Vyöry

Tammi, 2022

Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti

s.341

Maami Snellman & Sari Airola: Tutta ja koiranpentuloma

 

Mainos/Kirja saatu kustantajalta.

Tutta on pyytänyt vanhemmiltaan koiranpentua jo ikuisuuden, mutta äidin mielestä koirista on liikaa vaivaa. Lopulta äiti kuitenkin suostuu pennun ottoon, kun he vierailevat kennelissä, jossa pennut ovat niin hurmaavia. 

Äiti päättää kasvattaa pennusta kunnolla käyttäytyvän koiran. Hän valmistautuu kaikkeen niin huolella, että alkaa jo käyttäytyä omituisesti. Kun pentu viimein tulee taloon, saavat kaikki huomata, ettei arki olekaan ihan niin ruusuista penturakkautta kuin voisi kuvitella. Uusi perheenjäsen syö kaiken ja pissii joka paikkaan. Äiti haluaa viimeiseen saakka pitää huolta kaikesta, ja Tutta alkaa huolestua. Ei kai äiti aio palauttaa heidän omaa pientä Hillevi Helmililjaa?

"Tutta kipaisi autolle, loikkasi takapenkille ja vetäisi turvavyön olkansa yli. Äiti laski kuljetuslaatikon Tutan vierelle. Tutta kurkisti laatikon sisälle, pentu tuhisi viltin kätkössä, sen kirsu värisi hassusti."s.12

Tutta ja koiranpentuloma on lastenkirja, jossa perheeseen muuttaa koiranpentu. Tarina on vauhdikas, hauska ja täynnä höpsöjä tilanteita. Hupsujen sanailujen ja tapahtumien takaa näkyy kuitenkin se tärkeäkin sanoma, että koiranpennun otto on aina iso päätös, se muuttaa arkea ja tuo mukanaan suuren vastuun. Kirja muistuttaa myös siitä, ettei kaikkea kannata yrittää tehdä yksin, vaan apua kannattaa ottaa vastaan, jos sitä on tarjolla.

Kuvitus kirjassa on tarinaan sopiva. Se on värikäs ja näyttää hauskasti kotona vallitsevan koiranpentukaaoksen. Hillevi Helmililja nähdään tekemässä monenlaisia koiranpentumaisia juttuja, sekä äiti väsyneenä hoitamassa asioita. Kirjan päätähtenä minusta onkin enemmän äiti ja koira, vaikka kirjan nimessä Tutta onkin. Tutta kun seuraa tilannetta enemmän sivusta, eikä hän lopulta kirjassa kovin paljon koiran kanssa edes ole, vaan pääpaino pysyy siinä, miten äiti pärjää koiran kanssa. 

Tutta ja koiranpentuloma

KVALITI, 2024

Kirjoittanut: Maami Snellman

Kuvitus: Sari Airola

s.80

Anu Joenpolvi: Tunteita ja tuulenpuuskia

 

Riittaliisa ihastuu ystävänsä häissä tapaamaansa komeaan mieheen. Ystävänsä kannustamana hän päättää hakea töitä Rantakylästä, jossa mies asuu. Niinpä Riittaliisa majailee pian tätinsä luona ja tekee töitä paikallisessa juhlapalvelussa. Mies, jonka perässä hän on paikalle saapunut, ei vaan ehkä olekaan se satujen prinssi. Riittaliisa jatkaa silti sinnikkäästi työssään, päätyy moniin kummallisiin tilanteisiin, ja aina hänen koheltaessaan, paikalla tuntuu olevan tuo eräs mies, joka on aina valmis antamaan "hyviä" neuvoja.

"Kuuntelimme miten tuuli vonkui savuhormissa. Valkea humisi ja rätisi kotoisasti hellan pesässä. Lumikiteet pitivät hiljaista suhinaa osuessaan ikkunaan tuulenpuuskien kieputtelemana."s.101

Tunteita ja tuulenpuuskia on kolmas osa maalaisromanttisesta Rantakylä -sarjasta. Tämän voi kuitenkin lukea myös ihan itsenäisenä kirjana. 

Nämä ihanat maalaisromanttiset kirjasarjat kuuluvat nykyään tärkeänä osana kesääni. Tämä Rantakylä sarja on nopeasti kohonnut yhdeksi suosikeistani. Tässä kun kuvataan maaseutua ja elämää ihanan yksityiskohtaisesti ja arkisesti. Kesäinen tunnelma ehtii hiipiä mieleen, vaikka aika iso osa kirjasta eletään aivan muita vuodenaikoja kuin kesää. On kylmät ja lumiset talvikelit, mutta ehditäänpä silti nähdä juhannuskin. 

Suurimmaksi osaksi kirja on täynnä maaseudun elämää, arkea, työtä ja juhlaa upeine yksityiskohtineen. Riittaliisa tekee töitä juhlapalvelussa ja päätyy hassuihin tilanteisiin. Lämmin, viihtyisä ja hauska tunnelma pysyy yllä läpi kirjan. Sitten on hiukan romantiikkaa, mutta se ei saa liian suurta roolia, vaan on juuri sopivasti esillä. 

Tunteita ja tuulenpuuskia

Karisto, 2023

Kansi: Maija Vallinoja

Sarja-asu: Laura Noponen

s.287

Sini Helminen: Hurme

 

Seela aloittaa opiskelut Helsingissä. Hän saa asua Enonsa luona, tämän hautaustoimiston yläkerrassa sillä ehdolla, että auttaa silloin tällöin hautaustoimiston töissä. Asiat alkavat kuitenkin nopeasti mutkistua, kun he saavat asiakkaakseen Seelan tinder-deitin. Kuolleenakin tuo tyyppi osaa olla varsinainen maanvaiva. Sitten Seela tapaa Hallan, jonka näkeminen saa sydämen tykyttämään. Vastakaikua vaan on varsin vaikea saada.

"Kylmäkiskoisen viikatemiehen lahjomiseen vanha raha on yhtä arvotonta kuin monopolin setelit."s.30

Hurme aloittaa Lujaveriset -trilogian. 

Kirja on urbaania fantasiaa, jossa kauhu ja huumori yhdistyvät juuri sopivalla tavalla.

Pidän siitä, miten Seelasta rakentuu helposti lähestyttävä ja pidettävä hahmo pienillä arkisilla ykistyiskohdilla. Hän ei ole sellainen täydellinen kiiltokuva sankaritar, ei lähelläkään, vaan mukavan rosoinen ja omaääninen tyyppi, jonka ei tarvitse osata kaikkea ensimmäisellä yrittämällä. Myös kirjan muut hahmot, etenkin Seppo ja Halla ovat kiinnostavia. Niin ja tietysti Darth Mau.

Synkkä menneisyys, kuolema ja karmivat aaveet pitävät huolen kauhupuolesta, mutta huumoria ei ole unohdettu, ja useasti synkälläkin hetkellä kirjaan hiipii sopivan koominen vivahde, joka ei kuitenkaan lyö yli. 

Kirja on kaikessa koukuttavuudessaan hyvin nopealukuinen. On pakko saada tietää lisää kirjassa vihjailtavista asioista, selvittää, kuka on kaiken takana ja miksi, sekä ihan vaan tietää miten kaikkien käy kun he päätyvät näihin vauhdikkaisiin tapahtumiin, joissa saatetaan asettakin kaivata...

Hurme

Myllylahti, 2021

Kansi: Karin Niemi

s.324

Elly Griffiths: Kadonneet ja kuolleet

 

Kaivaukset Norwichin linnan mailla tuo arkeologi Ruth Gallowaylle mielenkiintoisen, mutta puistattavan työtehtävän. Hän uskoo löytäneensä kuuluisan viktoriaanisen lapsenmurhaajan luurangon. Naisen ympärillä vuosia velloneet uskomukset ja kauhutarinat saavat jopa tositelevision kiinnostumaan. Lapsiin liittyviä kauheuksia tapahtuu myös nykyajassa, sillä Nelson joutuu kollegoineen tutkimaan kaappauksia ja epäiltyä murhaakin.

"Tähän aikaan vuodesta ei ole tavatonta nähdä öisin nuotioiden loimotusta tai taskulamppujen välähdyksiä, kun muinaisia jumalia palvovat ryhmät kulkevat dyynien poikki etsimässä paalukehää."s.125

Kadonneet ja kuolleet on kuudes osa arkeologi Ruth Galloway -dekkarisarjasta.

Menneisyyden tarinoita, haudattuja salaisuuksia, hurjia tilanteita ja toimintaa, työn ja arjen tasapainoilua, kotoisia ihmisuhteita, sekä ripaus mystisyyttä, niistä tämä kirja koostuu. Ja jälleen kerran nautin nojatuolimatkastani arkeologisille kaivauksille ja yksinäistä rauhaa huokuvalle marskille, jossa Ruth tyttärensä kanssa asuu. 

Olipahan taas seikkailu! Arkidraamaa, sekä dekkarijännitystä ja tietysti myös niitä menneisyyden kaikuja yhdistelevä tarina veti taas täysillä mukaansa. Ruthin seurassa on edelleen mukava seikkailla. 

En halua sen suurempia paljastuksia tehdä tätä edeltävästä osasta, mutta minua hieman huolestutti, että minkälainen rooli yhdellä suosikkihahmoistani, Cathbadilla tulisi olemaan näissä tulevissa osissa, mutta huoleni oli turha, ja sain nauttia myös hänen seurastaan. Hän kun on vallan mainio hahmo omalaatuisudessaan ja juuri hän tuo näihin kirjoihin sellaisen mukavan mystisen ja ehkäpä hieman yliluonnollisuuttakin huokuvan tunnelman kaikkien näiden akateemisien ihmisten keskelle. 

Kadonneet ja kuolleet, (The Outcast Dead, 2014)

Tammi, 2019

Suom. Anna Kangasmaa

Kansi: Markko Taina

s.352

Kirsi Pehkonen: Uutta elämää, Jylhäsalmi

 

Inkeri palaa kotiseuduilleen kesätöihin. Ensimmäinen kesä eläinlääkärin töitä tehden kuulostaa aivan lapsuuden unelmalta. Tilalta toiselle huristelu omalla autolla, päivät ihanien eläinten parissa, mikä voisi olla parempaa? Etenkin kun Inkeri saa vielä houkuteltua komean opiskelukaverinsa myös Jylhäsalmen maisemiin töihin. Jo kesän alussa Inkeri saa huomata, ettei hänen kuvitelmansa ja todellisuus aivan kohtaa, sillä kiireinen, raskas työ ja työkaverin ärsyttävä käytös tulevat nopeasti ilmi.

"Harmi jomotti Inkun takaraivossa. Mutta ei auttanut antaa periksi. Pitäisi näyttää reippaalta ja luotettavalta lehtikuvassa. Ammattimaisuuskaan ei olisi haitaksi. Ehkä ammattivarma hymykuva olisi parasta vastalääkettä epäreiluille syytöksille."s.123

Uutta elämää, Jylhäsalmi on maalaisromanttisen Jylhäsalmi -sarjan kuudes osa, mutta tämän voi vallan mainiosti lukea myös ihan itsenäisenä. Aiemmista osista tutut hahmot vilahtelevat siellä täällä, mutta eivät ole suuressa roolissa.

Tämä on täydellinen kesäkirja! Niin aito, lämmin, tunnelmallinen ja kotoisa. Eläinlääkärin työtä kuvataan runsaasti ja aiheeseen on selvästi tutustuttu huolella. Inkerin matkassa päästään monenlaisiin hommiin, koetaan iloja ja suruja niin töissä kuin arjessakin. Pääseepä tätä lukiessa tutustumaan ihan uudenlaiseen harrastukseenkin, joka tuo mukanaan kaunista luontoa kirjan sivuille. 

Tämä on kyllä nyt yksi suosikkikirjoistani Jylhäsalmi -sarjasta. Tietysti suhdekuvioiden loppuratkaisu on aika selvä jo kirjan alkupuolelta, mutta pidin sen kehittymisen leikkisistä ja hauskoista yksityiskohdista ja paljastuksista. Ja parastahan kirjassa kuitenkin on Inkerin elämän seuraaminen kaikkine arkisine yksityiskohtineen. Tarina on niin aito kaikkine tunteineen, epävarmuuksineen ja pohdintoineen. 

Uutta elämää, Jylhäsalmi

Karisto, 2022

Kannen kuva: Petri Jauhiainen

Kansi. Saana Nyqvist

s.333

Lina Areklew: Juhannusruusut

 

Fredrik Rröding kamppailee menneisyyden traumoja vastaan, mutta välillä ne pääsevät kummittelemaan hieman liikaa. Hän päätyy Ulvönin saarelle, joss hän tapaa vanhan tuttunsa, Sofian. Sofia on rikostutkija, joka tutkii raakaa murhaa. Miten käy kun Sofia tajuaa, että Fredrik onkin epäiltynä tässä tapauksessa?

"Hän tiesi olevansa pulassa. Jos hän jatkaisi samaa rataa, kaikki menisi ennemmin tai myöhemmin päin honkia. Mutta jos rehellisiä oltiin, kuinka paljon pahemmaksi tilanne enää voisi mennä?"s.241

Juhannusruusut aloittaa Ulvönin murhat -sarjan.

Nyt on dekkarilla niin sopiva nimi juhannuksen viettoon, että oli ihan pakko aloittaa taas uuden sarjan lukeminen, vaikka miljoona muutakin on kesken. 

Tarinaa kerrotaan sekä Fredrikin, että Sofian kautta. Kumpikin etenee tahoillaan rikoksen selvittelyssä ja siinä samalla keskitytään paljon myös heidän omiin murheisiinsa, sekä heidän välillään oleviin draamoihin. 

Tämä on mielestäni sellainen hyvin perus dekkari, joka tarjoaa ihan mukavan matkan pienelle paikkakunnalle, ihan kiinnostavan rikoksen, ja päähenkilöt, joiden matkaa on selvästi tarkoitus seurata pikku hiljaa sarjan edetessä. Ei siis jätä suurta muistoa itsestään, mutta lukeminen on kuitenkin tarpeeksi mielenkiintoista. Harmikseni en nyt vaan tämän ensimmäisen osan aikana ainakaan kiinnostunut kummastakaan päähenkilöstä, niinpä tiedän, että jatko-osaan tarttuminen siirtyy aina siihen "luen tuon sitten joskus."

Juhannusruusut, (Ur askan, 2020)

Tammi, 2021

Suom. Laura Kulmala

s.380