Sari Peltoniemi: Vattenporin simpukka

 

Talvi on saapunut Kielisen kylään. Pakkanen paukkuu, mutta Olavia se ei haittaa. Hän luistelee järvellä ja nauttii olostaan. Sitten tapahtuu omituisisa asioita järvellä, ja sinne meno kielletään ehdottomasti. Olavin on kuitenkin vaikea pysyä poissa järveltä. Aivan kuin joku kutsuisi häntä jään alta.

"Vesi vihloi ihoa jäätäkin kylmempänä ja koko vartalo tuntui kohmettuvan hirvittävän nopeasti. Jähmein käsin Olavi kauhoi syvyydestä takaisin kohti avantoa, josta kuun valo loisti kuin pelastusköysi."s.61

Vattenporin simpukka on Avaimenkantaja -tilogian viimeinen osa.

On aika sukeltaa vilä yhteen maailmaa, jonne erikoisesta Kielisen kylästä on mahdollista päästä. Tällä kertaa tutustumme Vattenporiin, tuohon vettä rakastavien, hitaasti lämpenevien asukkaiden maailmaan, jonne Olavi kovasti kaipaa. 

Tämä viimeinen osa jatkoi tarinaa samaan tyyliin kuin aiemmatkin osat. Olavi, Miranda ja Veera ovat tietysti jälleen yhdessä selvittämässä näitä jännittäviä tapahtumia, mutta jokaisella heistä on myös omat murheensa, ja vaikeat päätökset tehtävänään. Juonenkäänteet ovat nopeatempoisia, helppolukuisia ja viihdyttäviä. Jännitystäkin löytyy, mutta myös sellaista rauhallisempaa, tai syvällisempää elämän pohdintaa.

Kuvitusta ei enää tästä viimeisestä osasta löydy, mutta ei tämä sitä oikeastaan kaivannutkaan. 

Vattenporin simpukka

Tammi, 2018

Kannen kuvat: Laura Haapamäki

s.279

Elina Rouhiainen: Kesytön

 

17-vuotias Raisa Oja elelee Helsingissä äitinsä kanssa ja keskittyy taiteeseen. Kunnes hänen äitinsä kuolee ja jättää jälkeensä läjän salaisuuksia menneisyydestä. Pian Raisa löytää itsensä Kainuun korvesta, Hukkavaarasta, täysin tuntemattoman sukulaisen luota. Hän aikoo selvittää äitinsä salaisuudet, mutta sitä varten on tutustuttava kyläläisiin. Uudessa koulussa hänet otetaan vastaan varsin kummallisesti, eivätkä kaikki tunnu arvostavan uutta oppilasta. Raisalle selviää Hukkavaaran synkkä totuus, joka vilisee ihmissusia.

"Hengitin syvään ja annoin katseeni vaellella. Minulla oli vielä niin paljon kysyttävää. Ja sen lisäksi varmaan miljoona sellaista asiaa, joita en edes keksinyt kysyä. Minun täytyi saada tietää loputkin, mutta päälläni oli jo nyt vaikeuksia prosessoida sitä kaikkea, mitä minulle oli juuri kerrottu."s.150

Kesytön aloittaa Susiraja -sarjan.

Viimein minäkin päätin tutustua näihin Kainuun metsissä jolkottaviin ihmissusiin. Hukkavaaran lumiset maisemat johdattavatkin oikein koukuttavaan tarinaan. Koulussa pyörivä teinidraama saa melkoisesti lisää kierroksia siitä, että lähes kaikki draamailijat ovat puoliksi eläimiä. Intohimoa ja salaisia sääntöjä siis riittää. 

Pidän siitä, miten kirjassa kuvataan ihmissusien lauman sisäistä hierarkiaa ja tapoja. Ja vielä enemmän pidän siitä, miten Raisa rynnii ravistelemaan näitä pinttyneitä sääntöjä, vaikka vastassa on kuolettavan vaarallisia olentoja. Raisaa ei nimittäin poljeta maahan, vaan hän todella onnistuu sekoittamaan pakkaa. 

Raisa ehtii tässä ensimmäisessä osassa löytää niin vihollisia, ystävyyttä, kuin rakkauttakin. Salaisuuksiakin saadaan selville, mutta paljon jää selvitettäväksi jatko-osiin. Minä en ehtinyt tässä nyt kyllä tuohon rakkaustarinan ihanuuteen yhtään mukaan. Se kun tuntuu syttyvän ilman sen kummempia syitä. Sen sijaan pidän valtavasti Raisan ja Nikon ystävyydestä, joka kehittyy luonnollisesti ja heidän välejään kuvataan uskottavasti. Nikon lisäksi pidän Konstasta, sillä onhan vampyyrit nyt aina plussaa entiselle Twilightin superfanille. Twilightista puheen ollen, tässä kirjassa on hyvin samanlainen tunnelma ja tyyli, ja sehän oli mukava yllätys.

Kesytön

Tammi, 2012

Kansi: Eevaliina Rusanen

s.426

Heather Fawcett: Emily Wilden haltiatiedon opas

 

Cambridgen professori Emily Wilde on haltiatiedon asiantuntija, joka on nuoresta iästään huolimatta koonnut mahtavaa haltiatiedon opasta jo vuosia. Emily matkustaa uuteen tutkimuskohteeseen. Tällä kertaa pieneen Hrafnsvikin kylään, Ljoslantiin, jossa haltiat liittyvät kyläläisten arkeen suuresti. Emilyllä on vakaa tarkoitus tutkia haltioita kaikessa rauhassa, työskennellä ahkerasti muistiinpanojensa keskellä, eikä missään tapauksessa tutustua kyläläisiin. Mutta sitten paikalle pelmahtaa Emilyn työtoveri Wendell Bambleby, jota kohtaan Emilyn tunteet ovat kovin ristiriitaiset, eikä kyläläisistäkään erossa pysyminen ole enää helppoa. 

"Ja juuri silloin, tapittaessani tyhjää kamiinaa nälkäisenä ja kylmissäni, aloin aprikoida, saattaisinko heittää veivini täällä."s.9

Emily Wilden haltiatiedon opas aloittaa Emily Wilde -sarjan.

Emily Wilden seikkailut ovat kiinnostaneet jo pidempään, ja olin innoissani kun tätä sarjaa alettiin nyt suomentaa. Olikin heti päästävä tutustumaan tarinaan. 

1900-luvulle sijoittuva tarina tunnelmoi Pohjoisen talvisissa maisemissa. Hahmot kulkevat viitoissa, takkatuli leiskuu, tai leiskuisi, jos joku osaisi tehdä polttopuita kirveellä, ja tietysti teetä juodaan säännöllisesti. Emily asustaa melkoisessa hökkelissä, mutta hän ei kaipaa hienouksia. Riittää, että hänellä on koiransa Shadow, sekä muistiinpanonsa. Emilyn hahmo on ihana. Ei sellainen lämmin ja mukava, vaan hieman äksy, ihmisiä karttava akateemikko, joka suhtautuu intohimolla työhönsä. 

Kirja lähti mielestäni hiukan kankeasti liikkeelle, suurin syy tähän saattoi olla alaviitteet, joita inhoan kirjoissa. Mutta ei mennyt kauaa kun olin jo kirjan pauloissa. Wendelin saavuttua kirjaan tuli sähäkkyyttä, sillä Emilyn ja Wendelin yhteiseloa on ihana seurata. Heillä on hauskan ilkikurinen tapa toimia keskenään. Juoneenkin alkoi tulla vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kun Emily pisti vauhtia tutkimuksiinsa. Lopulta olin ehtinyt hörähdellä useasti ääneen kirjaa lukiessa, sekä uppoutunut jännittäviin seikkailuihin aivan täysin. Eli hivenen kankeasta alustaan huolimatta, kirja hurmasi minut täysin ja odotan jatkoa innolla.

Emily Wilden haltiatiedon opas, (Emily Wilde`s Encyclopaedia of Faeries, 2023)

Tammi, 2025

Suom. Taimi Tornikoski

s.368

Kansi: Vera Drmanovski

Carin Hjulström: Pikku murha vain

 

Näyttelijätär Siri Ehrensvärdillä on loistokas ura takanaan. Yllätyksenä kuitenkin tulee, kuinka yllättäen hänet voidaan siirtää syrjään. Kun ura, sekä miesystävä ovat poissa, on aika keksiä jotakin uutta. Siri  lähtee auttamaan veljenpoikaansa, jolla elämä ei aivan ole pysynyt hallinnassa. Nyt Anton on ostanut ränsistyneen taimitarhan maaseudulta. Niinpä Siri jättää Tukholman loistokkaat päivät ja siirtyy maaseudulle, jossa rauhasta ei ole tietoakaan. Viereisillä tiluksilla kun tapahtuu heti alkuun murha, eikä kaikilla kyläläisillä ole keskenään kovinkaan lämpöiset välit. Metsästäjien ja eläinaktivistien kahnaukset tuntuvat olevan jokapäiväisiä. 

"Keho tärisi yhä kauttaaltaan, ja hän oli järkyttynyt. Säbyholm oli päässyt yllättämään pahanpäiväisesti. Mutta jos tässä oli jotain hyvää, niin se, ettei hän ollut ehtinyt ajatella paljonkaan muuta. Petturuutta. Menetystä, joka oli riistänyt kaiken hänelle tärkeän."s.49

Pikku murha vain aloittaa maalaisromanttisen Taimitarhamurhat -sarjan.

Kirja on hyvin rauhalliseen tahtiin etenevä, leppoisa tarina, jossa arkea ja ihmisisiä kuvataan runsaasti, kun taas murhaa vilkaistaan vain silloin tällöin kevyesti. 

Kirjan päähenkilöinä toimivat keskeään mukavan erilaiset henkilöt. On noin kuusikymppinen hohdokkaaseen elämään tottunut Siri, jonka sukkulointia murheidensa kanssa maaseudulla on kiinnostava seurata. Sitten on Anton, reilu parikymppinen mies, jonka toilailut tuovat kirjaan huumoria. Ja tietysti Olle, paikallispoliisi, joka haluaa selvittää tapahtuneen murhan. Lisäksi kirjasta löytyy värikäs joukko kyläläisiä, joista suurin osa on varsin luotaantyöntäviä ja inhottavia tapauksia. 

Viihdyin tarinan parissa oikein hyvin. Taimitarha ja sen kunnostus jaksoi kiinnostaa läpi kirjan, läheinen linna omituisine asukkaineen ja teehetkineen piti hienovaraista jännitystä, sekä dekkarijuonta yllä. Kirjan hahmoillekin alkaa kehittyä kaikenlaista uutta, joten jatkoa haluan tietysti lukea. Mutta jos pidät murhan tutkimista tärkeänä, eikä suhdekiemurat ja arkiset asiat saa olla dekkarissa pääasia, en susoittele tätä kirjaa. 

Pikku murha vain, (Bara ett litet mord, 2020)

Tammi, 2024

Suom. Nina Mäki-Kihniä

s.478

Maureen Johnson: Hei, julma maailma

 

16-vuotias Estella elää kurjissa olosuhteissa Lontoossa, hankkien elantonsa varastelemalla. Unelmat kuuluisan muotisuunnittelijan elämästä eivät kuitenkaan ota laantuakseen, ja Estella käyttää kaiken liikenevän aikansa uusien luomuksien suunnitteluun ja tekemiseen. Hänen kämppiksensä eivät aivan tajua tuota unelmaa, sillä Jasper ja Horace tuntuvat olevan aivan tyytyväisiä heidän tapaansa elää. Sitten Estella tapaa muutaman rikkaan Lontoolaisnuoren, ja päätyy viettämään kesää heidän kanssaan. Yhtäkkiä kaikki tuntuu mahdolliselta. Ei enää ainaisia papusäilykkeitä, vaan loistoa ja herkkuja. Vaatesuunnittelijan unelmatkin lähtevät suorastaan lentoon.

"Tämä oli yksi niistä liikkeistä, joita Estella ei ollut koskaan tohtinut edes lähestyä. Se ei johtunut pelosta; eihän siellä ollut mitään pelättävää. Se johtui ennemminkin kunnioituksesta. Hänhän vieraili kaupoissa yleensä varastaakseen. Tämä liike oli sellaiseen liian hieno, liian vaikuttava."s.90

Hei, julma maailma on tarina tunnetun Disney pahiksen Cruella De Vilin nuoruudesta. Eletään 60-luvun Lontoossa, jossa musiikki soi ja ihmiset haluavat pukeutua värikkäästi ja näyttävästi. Kirja tarjoaa pienen kurkistuksen siihen, miten Estella päätyi elämään Lontooseen yhdessä pikkurikollisten kanssa. Ja siihen miten Estallan sisällä pikku hiljaa loukkaus loukkaukselta herää Cruella, tuo tunnettu pahis. 

Kirja on vauhdikas ja nopealukuinen tarina, jonka parhautta on mielestäni nuo kauniit muotiluomuksien kuvaukset. Estellan räiskyvää, luovaa, mutta samalla haurasta luonnetta kuvataan hienosti, samalla kun hän suunnittelee mitä upeimpia vaatteita. 

Estella ei vietä mitenkään tavanomaista nuorten elämää, ja olikin todella kiinnostavaa päästä sisään siihen piilossa elävien nuorten maailmaan, joka on vaatimatonta ja vaikeaa. Silti siellä huonokuntoisessa rötiskössä, kaikkien ongelmien keskellä oli lämmin ja ystävyyden täyteinen tunnelma. Estellan erikoisesta tilanteesta huolimatta kirjaan oli saatu myös sellaista ihan perus nuorten ihastumista, ja muita tunteita ja ajatuksia.

Hei, julma maailma, (Hello, Cruel Heart, 2021)

Tammi, 2021

Suom. Jenni Rapelo

s.256

Rebecca Ross: Jumalainen vastustaja

 

Muinaiset jumalat ovat heränneet ja aloittaneet sodan toisiaan vastaan. Iris Winnow yrittää pitää perheensä asioista huolta tienaamalla toimittajana. Hän kirjoittaa kirjeitä rintamalla olevalle veljelleen, mutta kirjeet päätyvät maagisesti aivan eri miehelle. Näin alkaa kirjeenvaihto tuntemattoman miehen kanssa, jota kohtaan Iris huomaa pikku hiljaa tuntevansa jotakin suurta. 

"Jos hän ajattelisi asiaa liikaa, sanat jähmettyisivät jääksi. Niinpä hän ei ajatellut; hän antoi sanojen nousta suoraan sydämestä mieleensä ja valua käsivarsia pitkin sormenpäihin."s.106

Jumalainen vastustaja aloittaa Lumotut kirjeet -duologian.

Oathissa eletään epävarmaa aikaa. Sota tuntuu olevan hirvittävän kaukana, mutta silti se on läsnä, vaikuttamassa ihmisten elämään. Iris Winnow ja Roman Kitt elävät hyvin erilaisissa oloissa, mutta kilpailevat samasta työpaikasta. He ovat toistensa pahimmat vastustajat. Tarinaa kerrotaan suurimmaksi osaksi Irisin kautta, mutta välillä kurkistetaan myös Romanin näkökulmaa. Heidän elämänsä kietoutuvat kutkuttavan rauhallisesti yhteen, ilman kiirettä.

Jumalainen vastustaja on upeasti kirjoittetu kirja, jonka tunnelma lumoaa. Irisin elämää varjostavat niin monet asiat, että tunnelma on sellainen haikean ikävöivä. Tietysti myös sota ja siitä johtuva kärsimys synkistävät tunnelmaa. Elämä sodan keskellä on hyvin aidon tuntuisesti kuvattua. Rakastin sitä, kuinka niin realistisen oloiseen maailmaan on tuotu juuri sopiva määrä taianomaisuutta pienin ykistyiskohdin. Lumotut kirjeet, pienet rakennuksissa tapahtuvat omituisuudet ja tarut jumalista. 

Kirja on täynnä tunnetta, joka välittyy kynttilänvalossa kirjoituskoneella naputetuista kirjeistä, teekupposten äärellä käydyistä keskusteluista ja kiireenkin keskellä syntyneistä ajatuksista. 

Onneksi kirjalle on tulossa jatkoa jo tänä vuonna, sillä haluan palata pian tämän tarinan pariin, jonka loppu jäi riipaisevan jännittävään kohtaan. 

Jumalainen vastustaja, (Divine Rivals, 2023)

WSOY, 2025

Suom. Nana Sironen

s.415

Emilia Hart: Taipumattomat

 

Kate Ayres pakenee väkivaltaista parisuhdetta syrjäiseen pikkukylään. Hän on perinyt ränsistyneen mökin, Wayward cottagen, isotädiltään, jota tuskin tunsi. Mökki ja sen ympäristö tuovat ahdistavia tuntemuksia Katelle. Lähelle tunkevat linnut, ötökät ja mehiläiset pelottavat, mutta jotakin tuttuakin niissä on. Pikku hiljaa Kate alkaa saada selville asioita niin itsestään kuin sukunsa vahvoista naisista, Violetista ja Althasta.

"Huoneessa oli pakko olla hänen äitiään koskevia papereita. Miten joku olisi muka voinut elää ja kuolla talossa jättämättä jälkeensä muuta kuin kaulakorun ja rivin kätkettyjä kirjaimia."s.95

Taipumattomat on tarina vahvoista naisista Katesta, Violetista ja Althasta. Tarinaa kuljetetaan vuorotellen kaikkien heidän kautta, ja niin lukija pääsee kurkistamaan tämän suvun tarinaan nykypäivänä, 1940 -luvulla, sekä 1600-luvulla. 

Nämä Noidiksikin syytetyt naiset kulkevat omia polkujaan, toiset rohkeammin kuin toiset. Kaikkia yhdistää julmat kokemukset, joita miehet tuntuvat aiheuttavan oikein urakalla. Jokaisen päähenkilön tarina on upea. Niissä on jonkinverran samankaltaisuutta, mutta ei liikaa. 

Kirja on kauniisti kirjoitettu ja juonivetoisuudessaan ahmittava. Pidin tästä todella paljon. Jokaista lukua odotti innolla, sillä kaikkien naisten tarinat olivat yhtä kiinnostavia. Fantasiaelementtejä tuodaan kirjaan hienovaraisesti, vain pieninä annoksina. Nämä noidan tyyliset naiset kulkevat eläinystäviensä kanssa ja luovat voimakkaan yhteyden luontoon. Luontoa ja eläimiä kuvataankin kauniisti. 

Noitavainoja, suojeltua elämää kartanossa, vähitellen paljastuvia sukusalaisuuksia, mystisiä valkosulkaisia variksia ja selviytymistarinoita. Monipuolinen ja upea kirja kaiken kaikkiaan. Ainoa asia mistä en pitänyt oli kirjan epilogi. Se tuntui turhalta, nopealta selittelyltä. 

Taipumattomat, (Weyward, 2023)

WSOY, 2024

Suom. Viia Viitanen

s.458

Sini Helminen: Veden vallassa

 

Marin äiti on kadonnut vuosia sitten, eikä Kalevalan tarinoista koko ajan höpöttävän isän kanssa eläminen ole kovin helppoa, sillä omituisesta isästä tiedetään jo koulussakin. Koulu onkin nykyään vain valtava piinapenkki kiusaajineen. Sopeutuminen yhtään mihinkään tuntuu jo valmiikis vaikealta, mutta sitten Mari löytää jalastaan suomun! Lähistöllä oleva järvi houkuttelee päivä päivältä enemmän, vaikka isä kuinka varoittelee ja kieltää menemästä lähellekään.

"Uiskentelen pitkin kaislikon reunaa. Kerran kuvittelen tuntevani jonkun katseen selässäni, mutten löydä muuta kuin muutaman ahvenen ja yhden ruman ruutanan. Alan tuntea oloni tyhmäksi."s,121

Veden vallassa on kolmas osa Väkiveriset -sarjasta. 

Tämän sarjan lukeminen on ollut tauolla ihan luvattoman kauan, mutta nyt viimein oli aika palata tämän pariin. Tauko ei onneksi haitannut, sillä tämä on itsenäinen teos, vaikka sarjaan kuuluukin. Uudet hahmot takaavat sen, ettei ole niin vakavaa, vaikkei aiempien osien tapahtumat olisi kirkkaasti muistissa. 

Kirja tarjoaa melko helppolukuisen nykyaikaan sijoittuvan fantasiatarinan, jossa kotimainen mytologia sekoittuu nykypäivän nuorten arkeen. Tällä kertaa seikkaillaan vedenalaisissa maailmoissa, jossa Ahti ja Vellamo asustavat. 

Kirjassa on nopeatempoisia juonenkäänteitä, joiden parissa mielenkiinto säilyy. Koulukiusaaminen tuo kirjaan vakavampaa pohjaa, mutta tarinassa on myös huumoria, joten liian synkäksi tai totiseksi meno ei käy. 

Itse en ole suurin fani tälle "entinen paras kaveri laittaa korkokengät jalkaan ja alkaa pahimmaksi kiusaajaksi" jutulle, jonka ainakin kuvittelen nähneeni jo useissa kirjoissa ja elokuvissa. Se ei kuitenkaan menoa haitannut, sillä muuten näiden nuorten elämä oli oikein kiinnostavaa. Parasta oli kuitenkin hupaisa seikkailu veden alla, siellä tuntui huumorikin kukoistavan, enemmän kuin kuivalla maalla. 

Veden vallassa

Myllylahti, 2018

Kansi: Karin Niemi

s.239

Leigh Bardugo: Saarto ja myrsky

 

Alina Starkov, ainoa tiedossa oleva auringonkutsuja, piilottelee yhdessä ystävänsä Malin kanssa. On nimittäin käynyt ilmi, että hyvin monet haluavat hyötyä hänen kyvyistään. Piilottelu ei kuitenkaan suju pitkään ja pian Alina on matkalla kohti vaaroja. Hänen on aika hyväksyä voimansa ja taistella pahuutta vastaan niiden avulla. Ongelmia on luvassa, sillä hänellä ei ole aavistustakaan kehen luottaa. Lisäksi hänen rakas Mal tuntuu etääntyvän hänestä vauhdilla.

"Painoin kämmenpohjani lujaa silmiäni vasten yrittäen painaa alas uhkaavat kyyneleet. Mitä minä oikein tein? En ollut kuningatar. En ollut pyhimys. Enkä todellakaan tiennyt, miten armeijaa johdettiin."s.157

Saarto ja myrsky on toinen osa Grishaversumi -fantasiatrilogiasta.

Alinan tarina jatkuu oikein kiinnostavasti. Kirja tarjoaa jännittäviä juonenkäänteitä, tarunhohtoisia olentoja ja taisteluja. Alinan henkiseen puoleen keskitytää myös edelleen paljon. Hän etsiikin omaa paikkaansa ja kamppailee luottamuksen kanssa, sillä välillä kadoksissa on luottamus niin toisiin kuin ihan häneen itseensäkin. Teemaan sopivasti, kirjassa onkin aika paljon salaisuuksia, jotka paljastuessaan luovat yllättäviä juonenkäänteitä. 

Ensimmäisessä osassa lempihahmokseni nousi Varjo, mutta tässä osassa en voi kyllä häntä enää lempihahmoksi nimetä. Kiinnostava hän kyllä edelleen on.  Hetken pelkäsinkin, että nytkö sitten on vain tyydyttävä lukemaan tylsääkin tylsemmän Malin kuulumisia sivu sivulta, mutta pelko oli turha, sillä tarinaan asteli uusi, varsin kiinnostava hahmo, Nikolai. Pidinkin eniten juuri Alinan ja Nikolain välisistä kohtauksista, sillä niistä välittyy lukijalle paljon tunteita, tuovatpa nuo hetket kirjaan huumoriakin. 

Kirjan lopulla ollaan jälleen jännässä paikassa ja odotukset trilogian päätökselle nostetaan korkeiksi. 

Saarto ja Myrsky, (Siege and Storm, 2013)

Aula & Co, 2020

Suom. Meri Kapari

s.427

Karin Collins: Säilyt sydämessäin

 

On toukokuu ja pensionaatti Bellevuen kesäkausi lähestyy alkuaan. Disa valmistautuu vieraiden saapumiseen pitämällä tiukkaa kuria työntekijöilleen, ja ahkeroimalla toki itse erityisen kovin. Kaiken pitää olla täydellistä kun vieraat saapuvat.

Hjalmar elelee rauhaisaa elämää perheensä kanssa, mutta eräs ikävä tapahtuma avaa menneitä haavoja, jotka tuntuvat aina kummittelevan jossakin noissa surun täyttämissä huoneissa.

Aino haaveilee onnellisemmasta elämästä, opiskelee ja tekee töitä. Rakastuukin. Mutta vuoden edetessä uutiset käyvät yhä vain pelottavimmiksi. Voisiko sota tosiaan yltää aina Hankoon saakka?

"Kesäkuun alussa Bellevue ottaa vastaan ensimmäiset vieraat. Pensionaatti ravistautuu hereille ja alkaa pitkän talven jälkeen elää."s.51

Säilyt sydämessäin on talvisodan Hankoon sijoittuva historiallinen romaani, joka kuvaa tavallisten Hankolaisten elämää ennen sotaa ja sen aikana.

Tarinaa kerrotaan kolmen keskenään hyvin erilaisen päähenkilön näkökulmasta vuorotellen. Pidinkin kovasti siitä, miten erilaisiin paikkoihin, arkeen ja elämäntilanteisiin tällä kerrontatyylillä päästiin. Jokaiseen hahmoon myös kiintyy kirjan aikana, sillä heidät kaikki onnistutaan kuvaamaan niin aidosti.

Säilyt sydämessäin on upea kirja, jonka lukemista suosittelen lämpimästi. Kirjoitustyyli on vetävää ja kaunista. Hanko herää eloon upeine ykistyiskohtineen, kuten myös kaikki henkilöhahmot aitoine tunteineen, pelkoineen, iloineen ja suruineen. Vaikka etukäteen tietäsi, miten Hangon kävi talvisodassa, on silti jännittävää sukeltaa näiden hahmojen arkeen ja pelätä heidän kanssaan kuinka tulee käymään. Itselleni nuo asiat eivät olleet entuudestaan erityisen tuttuja, ja sainkin paljon uutta tietoa histoariallisista tapahtumista. Jatko-osa menee ehdottomasti lukulistalle, sillä tämän kirjan hahmot jäävät asumaan päähän ja heidän jatkonsa kiinnostaa. 

Luin tämän kirjan juuri sopivasti ennen kesäistä Hangon matkaa. Rintamamuseon kiertäminenkin oli entistä kiinnostavampaa tämän kirjan luettua, ja kirjasta tuttujen paikkojen, kuten keksitehtaan näkeminen teki kirjan tapahtumista entistä aidomman tuntuisia.

Säilyt sydämessäin, (Snart har sommarn blommat ut, 2022)

S&S, 2023

Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom

Kansi: Emmi Kyytsönen

s.427

Mila Teräs: Perhosen varjo

 

Linnea matkustaa Usvalaan kesäloman viettoon. Isoäidin luona ilmassa leijailee kukkien tuoksu, mutta myös vaietut salaisuudet. Kesä etenee vauhdilla. Linnea kamppailee itsensä kanssa, miksi ihmeessä hän ei pysty olemaan pienempi, kevyempi, parempi? Miten tuo hänen metsässä kohtaamansa ihana Mikael ikinä voisi pitää hänestä? Samalla Linnea alkaa saada vihiä kaikista noista vaietuista salaisuuksista. 

"Asetan sivut varoen takaisin hyllylle ja lukitsen kaapin. Tutkin vanhojen romaanien selkänahkoja. Alan selailla kirjaston kasvikirjoja ja kukkaensyklopedioita. Lopulta vanhan, hauraslehtisen kirjan kohdalla tärppää."s.142

Perhosen varjo tarjoaa ihanalla tavalla erikoisen nuortenkirjakokemuksen. 

Lyhyinä lukuina kulkeva tarina ja välähdyksenomaiset hetket tuovat tunteen, että vain tarkoin valitut, tärkeimmät hetket ovat päässeet kirjaan. Silti kirjaan mahtuu kokonainen tarina, josta ei puutu syvyyttä. Realistinen, rouhea ja rujo kuvailu kamppailusta syömishäiriön kanssa saa kirjassa suuren roolin, mutta sen rinnalla kulkee kaunis ja hempeä fantasiaelementtejä tarjoava tarina. 

Rakastin kirjan luontokuvausta, kukkia, tuoksuja, isoäitiä, Hedvigiä, metsiä, haudutettuja yrttiteemukillisia, tuoreita sämpölöitä, hilloja ja Usvalan kartanoa kirjoineen. Tässä on paljon kauniisti kirjoitettuja yksityiskohtia.

Tämän kirjan ahmaisee hetkessä ja ikävä Usvalaan jää. Ainoa miinus minun mielestäni oli kirjan loppupuolella oleva toimintakohtaus, joka oli hivenen irrallisen oloinen muuhun tarinaan nähden. Muutenkin se käsiteltiin todella nopeasti tilanteen suuruuteen nähden. Tämä rytinällä tapahtunut tilanne tuntui vaan omaan makuuni turhalta.

Perhosen varjo

Otava, 2012

Kansi: Kirsti Maula

s.252

Minna Mikkanen: Sydänmaalaiset

 

Karjatilallinen Sami elelee Savon syrjäseuduilla. Vasta tapahtunut ero mietityttää, hänellä ja Jennillähän meni ihan hyvin, eikö? Samin äiti Paula asuu vielä poikansa kanssa, mutta miettii olisiko jo aika antaa pojan asua tilalla ihan itsekseen, ja mahdollisesti antaa itsekin vielä uudelle rakkaudelle mahdollisuus?

"Hänellä oli aikaa, koska satoi jo kolmatta päivää peräkkäin. Ohra oli puintikypsää, ja työ ehtinyt hyvälle mallille, mutta sateiden alattua jäänyt pahasti kesken. Jatkamaan pääsisi aikaisintaan parin kolmen päivän päästä."s.47

Sydänmaalaiset aloittaa maalaisromanttisen Sydänmaa -sarjan.

Tarinaa kerrotaan monen hahmon näkökulmasta. Mukavaa vaihtelua tuo se, että yksi näkökulmahahmoista on mies, Sami. Yleensä kun näiden maalaisromanttisten tarinoiden päähenkilöt ovat naisia. 

Tämän kirjan parissa ei ehdi tylsää hetkeä kokea, sillä juoni on pullollaan hahmoja, joilla on kaikilla omat ongelmansa ja pohdintansa. Lisäksi Sydänmaalla ehditään noin yleisellä tasolla käsitellä vaikka kuinka monenlaisia aiheita. Kuten maatalouden nykytilaa ja ihmisten muuttunutta ruokavaliota.

Tämä on mielestäi oikein sujuva sarjan aloitus ja viihdyin Sydänmaalla. Hahmojen jutustelut ja arki rullaa sujuvasti eteenpäin ja tarinaa on mukava lukea. Jos jotain pientä jäin kaipaamaan, niin hiukan enemmän arkisten asioiden kuvailua, hitusen hitaampaa tahtia. Nyt asioita oli niin valtavan paljon, että sellainen miljöön kuvaus, sun muu pieni tunnelmointi jäi hyvin vähäiseen rooliin, hahmot edellä siis kuljettiin läpi kirjan, mikä toki toimi sekin. 

Sydänmaalaiset

WSOY, 2024

Kansi: Ville Laihonen

s.285

Jennifer L. Armentrout: Liekkien valtakunta

 

Poppy on elänyt elämänsä hyvin suojattuna, huntujen verhoamana Neitona. Kaikki on kuitenkin muuttunut nopeasti, ja nyt hän on kaukana hovista. Tuntuu kuin kaikki hänelle tuttu olisikin ollut valetta, eikä hän tiedä mihin uskoa. Mutta sen hän tietää, että hänen on saatava nähdä veljensä Ian. Sen vuoksi hän voisi naida vaikka itse pimeyden valtiaan, prinssi Casteelin.

"Riviltä toiselle siirtyessäni en miettinyt Alastirilta kuulemiani asioita enkä sitä, mikä minua odottaisi linnakkeesta lähdettyämme. Nautin vain vapaudesta lukea mitä ikinä vain halusin."s.206

Liekkien valtakunta on toinen osa Veri ja tuhka -romantasia sarjasta.

Tarina jatkuu siitä mihin se ensimmäisessä osassa jäi, vaikkei kovin vauhdikkaasti. Tässä järkälemäisessä kirjassa ehtii kyllä tapahtua monenlaista, mutta välillä pysähdytään pitkiksi ajoiksi pohtimaan tunteita ilman kummempia tapahtumia. 

Poppyn ja Casteelin suhdekiemurat saavat valtavasti tilaa, mikä on omalla kohdallani hiukan harmi, sillä se on tässä sarjassa minua vähiten kiinnostava asia. Huomattavasti mieluummin luen Poppyn ja Kieranin sanailua, joka tuntuu paljon luonnollisemmalta kuin tämän varsinaisen pääparin. Huomasin myös pidemmissä Poppyn ja Casteelin välisissä "romanttisissa" kohtauksissa odottavani jo niitä kiinnostavampia toiminnallisia kohtauksia, joissa varsinainen fantasiajuoni etenee. 

Pidin kyllä kirjasta paljon, etenkin juuri niistä toiminnallisemmista kohtauksista, joissa tämän fantasiamaailman salaisuudet ja kiemurat pikkuhiljaa paljastuvat. Poppyn matkaa on myös kiinnostava seurata. Hän on melkoisen itsepäinen ja sanavalmis päähenkilö, jonka sukujuuret herättävät suurta kiinnostusta. Ja huh, millainen loppu tällä kirjalla taas olikaan. Jatkoa onneksi ilmestyy jo syksymmällä.

Liekkien valtakunta, (A Kingdom of Flesh and Fire, 2020)

Karisto, 2025

Suom. Annika Eräpuro

s.701

Holly Black: Kahlittu perillinen

 

Keijuvallasta karannut Hampaiden hovin kuningatar Suren piilottelee ihmisten maailmassa. Elämä kulkurina ei kenties ole hohdokasta, mutta silti se voittaa Hampaiden hovin kammottavat olosuhteet, eikä hänen tarvitse nähdä julmia vanhempiaan. Mutta sitten Keijuvallan kruununprinssi Oak saapuu paikalle ja ilmoittaa tarvitsevansa apua. Suren päätyy seikkailuun, jossa joutuu kohtaamaan pelkonsa. 

"Voi kuinka toivoisin etten olisi täällä. Vihaan tätä paikkaa. Vihaan kaikkea täällä, ja vihaan kaikkea, mitä tämä paikka saattaa minulle itsestäni kertoa."s.259

Kahlittu Perillinen aloittaa Keijuvalta sarjan, joka sijoittuu samaan maailmaan kuin Ilman väki -trilogia. Ilman väki -trilogiasta tutut Oak ja Suren ovat nyt kasvaneet nuoriksi aikuisiksi ja ovat valmiina omiin hurjiin seikkailuihin ja juonitteluihin. 

Holly Black esittelee jälleen joukon hahmoja, jotka ovat kokeneet kovia, kärsineet, pettyneet ja tulleet petetyiksi. Eivätkä he ole selvillä vesillä edelleenkään, vaan edessä on jälleen kirjan verran juonittelua ja salaisuuksia, joiden edessä hahmojen on kuljettava, ja päätettävä kehen luottaa, ja uskaltaako edes omaa sydäntä kuunnella.

Pidin tästäkin kirjasta paljon kaikkine rosoisine hahmoineen. Oak ei tosin vielä sen suurempaa mielipidettä herättänyt, mutta kyllä hänestäkin kirjan edetessä ihan kiinnostavia piirteitä alkoi löytyä. Mutta parasta oli juonittelut ja hurjat juonenkäänteet. Tässä kirjassa ei voi koskaan tietää mitä kammottavaa paljastuu nurkan takaa. Loppu sai taas odottamaan syksyllä ilmestyvää jatkoa innolla. 

Kahlittu perillinen, (The Stolen Heir, 2023)

Karisto, 2025

Suom. Suvi Kauppila

s.319

Saija Kuusela: Vyöry

 

Ylikonstaapeli Nea Guttorn etsii edelleen omaa paikkaansa uudessa työpaikassa, mutta se ei ole helppoa, kun osa työkavereista katsoo kieroon. Kun kollegan poika katoaa, on Nean kaiken lisäksi palattava menneisyytensä kaupunkiin, jossa muistot heräävät elävästi mieleen. Ruumiita alkaa löytyä, ja tehtävästä tulee vaikea niin fyysisesti kuin henkisestikin. 

"Emil kohotti päätään, katsoi hetken Neaa ja nyökkäsi vaitonaisena. Tavallisesti mies olisi ottanut tuolissaan takakenon, kysynyt mitäs luulisit? ja katsonut haastavasti silmiin. Mutta nyt mikään ei ollut niin kuin tavallisesti."s.29

Vyöry on Norjaan sijoittuvan Nea Guttorn -dekkarisarjan toinen osa.

Tämän sarjan päätähti, Nea on kiinnostava hahmo kykynsä takia. Hän nimittäin pystyy näkemään asioista, joita muut eivät. Tämä kyky, joka tuntuu useimmiten olevan Nealle raskas taakka, on asia, joka saa sarjan erottumaan joukosta. Nealla on myös toinen vaikuttava kyky. Hän pystyy syömään hämmästyttävän määrän Bacongull -sipsejä. 

Dekkari liikkuu kertoen pollisien työstä nykyhetkessä, sekä tapaukseen liittyvien henkilöiden aiemmista vaiheista teatterimaailmassa, ennen rikosten tapahtumia. Välillä kurkistetaan myös Nean menneisyyteen. Nämä vaihtelevat näkökulmat vetävät juonta vauhdikkaasti eteenpäin. 

Tämä on ihan hyvä dekkari, omaa kiinnostustani teatterimaailma vaan ei saa heräämään, eikä tämä siksi ollut kovin mieleenpainuva lukukokemus. Tosin kirjan loppu oli jälleen ykkösosan tapaan vaikuttava.

Vyöry

Tammi, 2022

Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti

s.341

Maami Snellman & Sari Airola: Tutta ja koiranpentuloma

 

Mainos/Kirja saatu kustantajalta.

Tutta on pyytänyt vanhemmiltaan koiranpentua jo ikuisuuden, mutta äidin mielestä koirista on liikaa vaivaa. Lopulta äiti kuitenkin suostuu pennun ottoon, kun he vierailevat kennelissä, jossa pennut ovat niin hurmaavia. 

Äiti päättää kasvattaa pennusta kunnolla käyttäytyvän koiran. Hän valmistautuu kaikkeen niin huolella, että alkaa jo käyttäytyä omituisesti. Kun pentu viimein tulee taloon, saavat kaikki huomata, ettei arki olekaan ihan niin ruusuista penturakkautta kuin voisi kuvitella. Uusi perheenjäsen syö kaiken ja pissii joka paikkaan. Äiti haluaa viimeiseen saakka pitää huolta kaikesta, ja Tutta alkaa huolestua. Ei kai äiti aio palauttaa heidän omaa pientä Hillevi Helmililjaa?

"Tutta kipaisi autolle, loikkasi takapenkille ja vetäisi turvavyön olkansa yli. Äiti laski kuljetuslaatikon Tutan vierelle. Tutta kurkisti laatikon sisälle, pentu tuhisi viltin kätkössä, sen kirsu värisi hassusti."s.12

Tutta ja koiranpentuloma on lastenkirja, jossa perheeseen muuttaa koiranpentu. Tarina on vauhdikas, hauska ja täynnä höpsöjä tilanteita. Hupsujen sanailujen ja tapahtumien takaa näkyy kuitenkin se tärkeäkin sanoma, että koiranpennun otto on aina iso päätös, se muuttaa arkea ja tuo mukanaan suuren vastuun. Kirja muistuttaa myös siitä, ettei kaikkea kannata yrittää tehdä yksin, vaan apua kannattaa ottaa vastaan, jos sitä on tarjolla.

Kuvitus kirjassa on tarinaan sopiva. Se on värikäs ja näyttää hauskasti kotona vallitsevan koiranpentukaaoksen. Hillevi Helmililja nähdään tekemässä monenlaisia koiranpentumaisia juttuja, sekä äiti väsyneenä hoitamassa asioita. Kirjan päätähtenä minusta onkin enemmän äiti ja koira, vaikka kirjan nimessä Tutta onkin. Tutta kun seuraa tilannetta enemmän sivusta, eikä hän lopulta kirjassa kovin paljon koiran kanssa edes ole, vaan pääpaino pysyy siinä, miten äiti pärjää koiran kanssa. 

Tutta ja koiranpentuloma

KVALITI, 2024

Kirjoittanut: Maami Snellman

Kuvitus: Sari Airola

s.80

Anu Joenpolvi: Tunteita ja tuulenpuuskia

 

Riittaliisa ihastuu ystävänsä häissä tapaamaansa komeaan mieheen. Ystävänsä kannustamana hän päättää hakea töitä Rantakylästä, jossa mies asuu. Niinpä Riittaliisa majailee pian tätinsä luona ja tekee töitä paikallisessa juhlapalvelussa. Mies, jonka perässä hän on paikalle saapunut, ei vaan ehkä olekaan se satujen prinssi. Riittaliisa jatkaa silti sinnikkäästi työssään, päätyy moniin kummallisiin tilanteisiin, ja aina hänen koheltaessaan, paikalla tuntuu olevan tuo eräs mies, joka on aina valmis antamaan "hyviä" neuvoja.

"Kuuntelimme miten tuuli vonkui savuhormissa. Valkea humisi ja rätisi kotoisasti hellan pesässä. Lumikiteet pitivät hiljaista suhinaa osuessaan ikkunaan tuulenpuuskien kieputtelemana."s.101

Tunteita ja tuulenpuuskia on kolmas osa maalaisromanttisesta Rantakylä -sarjasta. Tämän voi kuitenkin lukea myös ihan itsenäisenä kirjana. 

Nämä ihanat maalaisromanttiset kirjasarjat kuuluvat nykyään tärkeänä osana kesääni. Tämä Rantakylä sarja on nopeasti kohonnut yhdeksi suosikeistani. Tässä kun kuvataan maaseutua ja elämää ihanan yksityiskohtaisesti ja arkisesti. Kesäinen tunnelma ehtii hiipiä mieleen, vaikka aika iso osa kirjasta eletään aivan muita vuodenaikoja kuin kesää. On kylmät ja lumiset talvikelit, mutta ehditäänpä silti nähdä juhannuskin. 

Suurimmaksi osaksi kirja on täynnä maaseudun elämää, arkea, työtä ja juhlaa upeine yksityiskohtineen. Riittaliisa tekee töitä juhlapalvelussa ja päätyy hassuihin tilanteisiin. Lämmin, viihtyisä ja hauska tunnelma pysyy yllä läpi kirjan. Sitten on hiukan romantiikkaa, mutta se ei saa liian suurta roolia, vaan on juuri sopivasti esillä. 

Tunteita ja tuulenpuuskia

Karisto, 2023

Kansi: Maija Vallinoja

Sarja-asu: Laura Noponen

s.287

Sini Helminen: Hurme

 

Seela aloittaa opiskelut Helsingissä. Hän saa asua Enonsa luona, tämän hautaustoimiston yläkerrassa sillä ehdolla, että auttaa silloin tällöin hautaustoimiston töissä. Asiat alkavat kuitenkin nopeasti mutkistua, kun he saavat asiakkaakseen Seelan tinder-deitin. Kuolleenakin tuo tyyppi osaa olla varsinainen maanvaiva. Sitten Seela tapaa Hallan, jonka näkeminen saa sydämen tykyttämään. Vastakaikua vaan on varsin vaikea saada.

"Kylmäkiskoisen viikatemiehen lahjomiseen vanha raha on yhtä arvotonta kuin monopolin setelit."s.30

Hurme aloittaa Lujaveriset -trilogian. 

Kirja on urbaania fantasiaa, jossa kauhu ja huumori yhdistyvät juuri sopivalla tavalla.

Pidän siitä, miten Seelasta rakentuu helposti lähestyttävä ja pidettävä hahmo pienillä arkisilla ykistyiskohdilla. Hän ei ole sellainen täydellinen kiiltokuva sankaritar, ei lähelläkään, vaan mukavan rosoinen ja omaääninen tyyppi, jonka ei tarvitse osata kaikkea ensimmäisellä yrittämällä. Myös kirjan muut hahmot, etenkin Seppo ja Halla ovat kiinnostavia. Niin ja tietysti Darth Mau.

Synkkä menneisyys, kuolema ja karmivat aaveet pitävät huolen kauhupuolesta, mutta huumoria ei ole unohdettu, ja useasti synkälläkin hetkellä kirjaan hiipii sopivan koominen vivahde, joka ei kuitenkaan lyö yli. 

Kirja on kaikessa koukuttavuudessaan hyvin nopealukuinen. On pakko saada tietää lisää kirjassa vihjailtavista asioista, selvittää, kuka on kaiken takana ja miksi, sekä ihan vaan tietää miten kaikkien käy kun he päätyvät näihin vauhdikkaisiin tapahtumiin, joissa saatetaan asettakin kaivata...

Hurme

Myllylahti, 2021

Kansi: Karin Niemi

s.324

Elly Griffiths: Kadonneet ja kuolleet

 

Kaivaukset Norwichin linnan mailla tuo arkeologi Ruth Gallowaylle mielenkiintoisen, mutta puistattavan työtehtävän. Hän uskoo löytäneensä kuuluisan viktoriaanisen lapsenmurhaajan luurangon. Naisen ympärillä vuosia velloneet uskomukset ja kauhutarinat saavat jopa tositelevision kiinnostumaan. Lapsiin liittyviä kauheuksia tapahtuu myös nykyajassa, sillä Nelson joutuu kollegoineen tutkimaan kaappauksia ja epäiltyä murhaakin.

"Tähän aikaan vuodesta ei ole tavatonta nähdä öisin nuotioiden loimotusta tai taskulamppujen välähdyksiä, kun muinaisia jumalia palvovat ryhmät kulkevat dyynien poikki etsimässä paalukehää."s.125

Kadonneet ja kuolleet on kuudes osa arkeologi Ruth Galloway -dekkarisarjasta.

Menneisyyden tarinoita, haudattuja salaisuuksia, hurjia tilanteita ja toimintaa, työn ja arjen tasapainoilua, kotoisia ihmisuhteita, sekä ripaus mystisyyttä, niistä tämä kirja koostuu. Ja jälleen kerran nautin nojatuolimatkastani arkeologisille kaivauksille ja yksinäistä rauhaa huokuvalle marskille, jossa Ruth tyttärensä kanssa asuu. 

Olipahan taas seikkailu! Arkidraamaa, sekä dekkarijännitystä ja tietysti myös niitä menneisyyden kaikuja yhdistelevä tarina veti taas täysillä mukaansa. Ruthin seurassa on edelleen mukava seikkailla. 

En halua sen suurempia paljastuksia tehdä tätä edeltävästä osasta, mutta minua hieman huolestutti, että minkälainen rooli yhdellä suosikkihahmoistani, Cathbadilla tulisi olemaan näissä tulevissa osissa, mutta huoleni oli turha, ja sain nauttia myös hänen seurastaan. Hän kun on vallan mainio hahmo omalaatuisudessaan ja juuri hän tuo näihin kirjoihin sellaisen mukavan mystisen ja ehkäpä hieman yliluonnollisuuttakin huokuvan tunnelman kaikkien näiden akateemisien ihmisten keskelle. 

Kadonneet ja kuolleet, (The Outcast Dead, 2014)

Tammi, 2019

Suom. Anna Kangasmaa

Kansi: Markko Taina

s.352

Kirsi Pehkonen: Uutta elämää, Jylhäsalmi

 

Inkeri palaa kotiseuduilleen kesätöihin. Ensimmäinen kesä eläinlääkärin töitä tehden kuulostaa aivan lapsuuden unelmalta. Tilalta toiselle huristelu omalla autolla, päivät ihanien eläinten parissa, mikä voisi olla parempaa? Etenkin kun Inkeri saa vielä houkuteltua komean opiskelukaverinsa myös Jylhäsalmen maisemiin töihin. Jo kesän alussa Inkeri saa huomata, ettei hänen kuvitelmansa ja todellisuus aivan kohtaa, sillä kiireinen, raskas työ ja työkaverin ärsyttävä käytös tulevat nopeasti ilmi.

"Harmi jomotti Inkun takaraivossa. Mutta ei auttanut antaa periksi. Pitäisi näyttää reippaalta ja luotettavalta lehtikuvassa. Ammattimaisuuskaan ei olisi haitaksi. Ehkä ammattivarma hymykuva olisi parasta vastalääkettä epäreiluille syytöksille."s.123

Uutta elämää, Jylhäsalmi on maalaisromanttisen Jylhäsalmi -sarjan kuudes osa, mutta tämän voi vallan mainiosti lukea myös ihan itsenäisenä. Aiemmista osista tutut hahmot vilahtelevat siellä täällä, mutta eivät ole suuressa roolissa.

Tämä on täydellinen kesäkirja! Niin aito, lämmin, tunnelmallinen ja kotoisa. Eläinlääkärin työtä kuvataan runsaasti ja aiheeseen on selvästi tutustuttu huolella. Inkerin matkassa päästään monenlaisiin hommiin, koetaan iloja ja suruja niin töissä kuin arjessakin. Pääseepä tätä lukiessa tutustumaan ihan uudenlaiseen harrastukseenkin, joka tuo mukanaan kaunista luontoa kirjan sivuille. 

Tämä on kyllä nyt yksi suosikkikirjoistani Jylhäsalmi -sarjasta. Tietysti suhdekuvioiden loppuratkaisu on aika selvä jo kirjan alkupuolelta, mutta pidin sen kehittymisen leikkisistä ja hauskoista yksityiskohdista ja paljastuksista. Ja parastahan kirjassa kuitenkin on Inkerin elämän seuraaminen kaikkine arkisine yksityiskohtineen. Tarina on niin aito kaikkine tunteineen, epävarmuuksineen ja pohdintoineen. 

Uutta elämää, Jylhäsalmi

Karisto, 2022

Kannen kuva: Petri Jauhiainen

Kansi. Saana Nyqvist

s.333

Lina Areklew: Juhannusruusut

 

Fredrik Rröding kamppailee menneisyyden traumoja vastaan, mutta välillä ne pääsevät kummittelemaan hieman liikaa. Hän päätyy Ulvönin saarelle, joss hän tapaa vanhan tuttunsa, Sofian. Sofia on rikostutkija, joka tutkii raakaa murhaa. Miten käy kun Sofia tajuaa, että Fredrik onkin epäiltynä tässä tapauksessa?

"Hän tiesi olevansa pulassa. Jos hän jatkaisi samaa rataa, kaikki menisi ennemmin tai myöhemmin päin honkia. Mutta jos rehellisiä oltiin, kuinka paljon pahemmaksi tilanne enää voisi mennä?"s.241

Juhannusruusut aloittaa Ulvönin murhat -sarjan.

Nyt on dekkarilla niin sopiva nimi juhannuksen viettoon, että oli ihan pakko aloittaa taas uuden sarjan lukeminen, vaikka miljoona muutakin on kesken. 

Tarinaa kerrotaan sekä Fredrikin, että Sofian kautta. Kumpikin etenee tahoillaan rikoksen selvittelyssä ja siinä samalla keskitytään paljon myös heidän omiin murheisiinsa, sekä heidän välillään oleviin draamoihin. 

Tämä on mielestäni sellainen hyvin perus dekkari, joka tarjoaa ihan mukavan matkan pienelle paikkakunnalle, ihan kiinnostavan rikoksen, ja päähenkilöt, joiden matkaa on selvästi tarkoitus seurata pikku hiljaa sarjan edetessä. Ei siis jätä suurta muistoa itsestään, mutta lukeminen on kuitenkin tarpeeksi mielenkiintoista. Harmikseni en nyt vaan tämän ensimmäisen osan aikana ainakaan kiinnostunut kummastakaan päähenkilöstä, niinpä tiedän, että jatko-osaan tarttuminen siirtyy aina siihen "luen tuon sitten joskus."

Juhannusruusut, (Ur askan, 2020)

Tammi, 2021

Suom. Laura Kulmala

s.380

Kamilla Benko: Varjojen metsä -Frozen 2

 

Arendelin prinsessa Anna haluaisi olla sisarensa, kuningatar Elsan tukena ja apuna kaikessa, mutta Elsa tuntuu etääntyvän hänestä päivä päivältä enemmän. Pian Elsa on kaiken lisäksi lähdössä pitkälle matkalle, eikä Annaa ole kutsuttu mukaan. Suunnitelmat kuitenkin muuttuvat kun Arendeliin hiipii omituinen tauti, joka uhkaa koko valtakuntaa. Anna yrittää pelastaa tilanteen omin avuin, mutta saattaakin pahentaa asiaa. pian hän on taistelemassa suuria vaaroja vastaan yhdessä Elsan ja Kristoffin kanssa. Mutta ehtivätkö he pelastaa kansansa ennen kuin on liian myöhäistä?

"Anna vilkaisi alas ja erotti kaukaisuudessa Arendelin linnan. Jääkupu, jonka Elsa oli valmistanut niin huolellisesti ja kauniisti, oli säröillä, ja sen ympärillä lojui teräviä jäänsirpaleita, yhtä vaarallisia kuin rikkinäinen lasi."s.337

Varjojen metsä sijoittuu Frozenista tuttuun Arendeliin. Kirjan tapahtumat sijoittuvat ensimmäisen Frozen elokuvan jälkeiseen aikaan. Tarina kerrotaan Annan näkökulmasta. 

Varjojen metsä tarjoaa jännittävän, helppolukuisen fantasiaseikkailun täynnä vaaroja ja tunteita. Hahmojen kokema seikkailu on mielikuvituksellinen ja välillä tapahtumat muuttuvat melko karmaiseviksi. Toimintaa riittää, mutta sen vastapainoksi käsitellään myös paljon tunteita. Anna kun on usein huolissaan ja epävarmakin sen iloisen ja kuplivan kuorensa alla.

Jos Frozen elokuvat ovat sinusta hyviä, suosittelen lukemaan myös tämän kirjan. Anna, Elsa ja muut tutut hahmot kun saavat tässä tarinassa kokea oikein mainion ja jännittävän seikkailun. Benko on mielestäni onnistunut tuomaan jokaisen hahmon kirjaan juuri oikeanlaisena, eli kaikkien hahmojen elokuvista tutut luonteenpiirteet tulevat esiin. Kirjan voi varmasti lukea, vaikka elokuvaa ei olisikaan katsonut, mutta se sisältää monia juonipaljastuksia elokuvasta. 

Varjojen metsä, (A Twisted Tale, Forest of Shadows)

Tammi, 2022

Suom. Jenni Rapelo

s.414

Marianne Cedervall: Varjo yössä

 

Anki jää leskeksi ja päättää lähteä viettämään eläkepäiviään aivan uuteen ympäristöön. Hän ostaa kauniin pienen hevostilan Gotlannin maaseudulta. Pieni kylä tuntuu alkuun rauhalliselta paikalta, mutta sitten alkaa tapahtua kamalia. Ankin hevostila tuntuukin pian olevan kaikenlaisten rikosten tapahtumapaikkana. Niinpä hän ei voi mitään sille, että ratsastuslenkkien ja mukavien syyspäivien ohella hän alkaa itsekin hieman tutkia tapauksia. Avukseen hän saa örmyltä vaikuttavan entisen poliisin, Tryggven.

"Iltaisin hän tutki lähialueiden karttaa ja löysi uusia reittejä, ja päivät hän vietti raikkaassa ulkoilmassa tai teki töitä tallilla. Vaikka ajatukset velloivat järkyttävissä tapahtymissa, ratsastusretket tarjosivat pientä hengähdystaukoa."s.155

Varjo yössä aloittaa Mullvaldsin murhat -dekkarisarjan.

Olipas ihana löytää tämän sarjan pariin. Tämä on niin kuin aikuisten hevoskirjakirja, jossa on mukana vielä jännitystäkin. 

Hevosia ja ratsastusta on kirjassa runsaasti. Myös muihin arkisiin juttuihin keskitytään, kuten ruokaan. Suurin osa kirjan lukemisesta menikin hevosia ihastellessa ja ruokaohjeita miettien, sillä kirjassa syötiin monenlaista minulle tuntematonta herkkua. En oikeastaan käyttänyt lainkaan aikaa miettiäkseni kuka mahtaa olla kirjan syyllinen, vaikka rikokset ja niiden selvittely saavatkin paljon tilaa kirjassa. Raakoja juttuja tapahtuu, mutta silti kirjan tunnelma pysyy melko leppoisana kaikkien arkisten askareiden keskellä. 

Tämän pienen kylän asukkaiden pariin palaan aivan varmasti uudestaan, sillä minuun tämä sympaattinen hevoskirja murhineen kaikkineen upposi.

Pidän myös siitä, että kirjan päähenkilö Anki on elämäänsä uudestaan aloitteleva eläkeläisnainen. Pidän kirjoista, joissa vanhemmatkin ihmiset uskaltavat tehdä suuria muutoksia elämässään. Jokainen päivähän on uusi mahdollisuus.

Varjo yössä, (Av skuggor märkt, 2015)

Otava, 2023

Suom. Riie Heikkilä

Kansi: Tuuli Juusela

Anne Salovaara: Rakkauden roadtrip

 

Mainos/Kirja saatu kustantajalta.

16-vuotias Zara on lähdössä kesäiselle roadtripille Eurooppaan. Ajatus ihanista päivistä Roomassa houkuttelee, mutta matka koko perheen voimin pienessä asuntoautossa sen sijaan ei. Sitten paljastuu, että mukaan lähtee myös Zaralle täysin tuntematon ongelmanuori, Valde.

"Reissussa oli kaikesta huolimatta suhteellisen siedettävää olla, vaikka koko ajatus asuntoautolomasta tuntemattoman kundin kanssa tuntui vieläkin aivan epätodelliselta."s.27

Rakkauden roadtripin voisi kuvitella kantensa ja nimensä perusteella olevan vaahtokarkin makea hempeä rakkaustarina, mutta sepä kätkeekin sisäänsä vakavan tarinan, jossa kipeät aiheet vuorottelevat.

Salovaara on jälleen kirjoittanut koukuttavan kirjan, jonka ahmisin hetkessä, sillä halusin tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Hahmojen ongelmat ja arki vievät täysin menneessään. Mutta tosiaan, sellaista kepeää kesäromanssia on turha odottaa, vaan kannattaa valmistautua synkkiin aiheisiin ja tapahtumiin, kuten alkoholismiin, väkivaltaan ja rasismiin. Eikä nämä edes ole kirjan ainoat vakavammat aiheet vaan monia muitakin löytyy. Nuorten henkistä pahaa oloa kuvataan myös jonkin verran. 

Toki sitä matkailuakin löytyy, ja välillä huilataan keveämmän hetken äärellä uiden, syöden tai turistikohteita ihastellen, ennen kuin kirjan synkät aiheet jälleen ottavat vallan. Kirjassa onkin alusta loppuun sen verran hurjia juonenkäänteitä, ettei tylsää ainakaan ehdi tulla. 

Pidin kirjasta paljon, vaikka sen synkkyys pääsikin yllättämään. Parasta oli seurata Zaran ja Valden hapuilevaa tutustumista, joka kuvataan uskottavasti.

Rakkauden roadtrip

Atrain&Nord, 2025

Kannet: Katri Mänty

s.225

Stephanie Garber: Onnettoman lopun balladi

 

Evangeline on joutunut kokemaan kovia, hänen unelma ihanasta avioliitosta prinssin kanssa on murentunut julman Herttaprinssin takia. Evangeline vannoo, ettei luota enää ikina Jacksiin, eikä suostu yhteistyöhön tämän kanssa. Mutta sitten hänen ylleen langetetaan kirous, joka pakottaa hänet muuttamaan suunnitelmaa. Jacks haluaa, että Evangeline avaa Uljastokaaren, mutta voisiko se pelastaa hänen tulevaisuutensa, vai tuhota sen lopullisesti?

"Kuunvalo kimalsi pisaroissa, joita tipahteli Jacksin kultaisista hiuksista. Vaikka hän oli juuri hypännyt kalliolta mereen, hän oli yhä kuin häikäilemätön satu, langennut prinssi, joka ei suostunut murtumaan."s.95

Onnettoman lopun balladi on toinen osa Olipa kerran särkynyt sydän -trilogiasta.

Jos tämän trilogian ensimmäinen osa ei aivan tehnyt minuun yhtä suurta vaikutusta kuin Caraval -trilogia, niin tämä toinen osa vei sitten jo lopullisesti sydämeni. Tämä on nimittäin upea! 

Rakastan Garberin tapaa kirjoittaa helppolukuista fantasiaa, jonka maailma piirtyy kauniina ja yksityiskohtaisena eteen, vaikka ei edes sisällä pitkiä selittelyosuuksia. Tuoksut, tunteet, värit, maut ja miljöö, kaikki ovat mukana ja tulevat isosti esiin. Maailma on tarunomainen, ja tarinat ja tarut ovatkin suuri osa kirjan juonta. 

Upeat hahmot kauniine vaatteineen tekevät vaikutuksen seikkaillessaan hurjista ja vauhdikkaista tilanteista toiseen. Heidän rosoiset luonteensa tekevät kirjasta kiinnostavan. Edelleen oma suosikkini on Herttaprinssi, eli Jacks, jonka synkkyys ja vaarallisuus tekee kirjasta varsin kutkuttavaa luettavaa.

Kirjan juonenkäänteet ovat myös mahtavia, ja tarina jäi varsin mielenkiintoiseen kohtaan, joten jännitetttävää jäi viimeiseenkin osaan.

Onnettoman lopun balladi, (The Ballad of Never After, 2022

WSOY, 2023

Suom. Kaisa Kattelus

Kartta: Virginia Allyn

s.335

J.M. Ilves: Nukkekoti

 Kari Sorjonen on huippututkija Keskusrikospoliisissa, mutta kammottavat rikokset ottavat koville, ja Sorjonen tuntee itsensä ylikuormittuneeksi. Perheellekään ei jää aikaa juuri lainkaan. Sitten hän päättää yhdessä perheensä kanssa tehdä ison muutoksen. He muuttavat Lappeenrantaan, jossa Sorjonen aloittaa työt uudessa vakavien rikosten erikoisyksikössä. Rauhalliselta vaikuttava Lappeenranta osoittautuu kuitenkin pian rikoksineen aivan yhtä hurjaksi kuin edellinenkin työpaikka.

"Taina näyttää olevan räjähtämäisillään, joten kerron havaintoni mahdollisimman nopeasti ja täsmällisesti. En halua ärsyttää ketään, haluan vain pois kuolleen tytön luota."s.49

Nukkekoti aloittaa Sorjosesta kertovan dekkarisarjan. 

Tämä sarjan aloitus on loistava. Yleensä en pääse dekkarisarjoihin kunnolla sisään vielä ensimmäisen osan aikana, mutta tämä kyllä imaisee mukaansa heti alusta. 

Nukkekoti on nopealukuinen, sujuvasti etenevä dekkari, jossa rikokset ovat aivan kammottavia, mutta joiden yksityiskohtia ei lukijan silmille heitetä liikaa. Rikosjuoni selviää helposti, eikä sitä selvitellessä ole edes monia epäiltyjä, joten sellaista kovin monimutkaista tapausta ei juonesta löydy. Eikä sellaista edes odota, kun kyseessä on alle 300 sivuinen teos. Mutta minä pidän juuri tällaisista suoraviivaisista dekkareista, joiden tapausta ei ole pakko kierrellä ja kaarrella joka suunnasta tuhannen sivun verran. 

Parasta kirjassa on hahmot, ja tietysti sujuvasti kerrottu tarina. Sorjonen on aivan loistava päähenkilö, jonka suloinen, hajamielinen luonne tulee esiin joka käänteessä. Kirjan parissa ehtii naurahtaa moneen kertaan, vaikka rikokset eivät keveimmästä päästä olekaan.

Nukkekoti

Gummerus, 2015

s.283

Helena Dahlgren: Legenda herää

 

Lisa Peterson on saanut kuulla olevansa tarunhohtoinen Sielunratsastaja. Yhdessä toisten sielunratsastajien kanssa hänen on mahdollisuus pelastaa maailma. Mutta käy ilmi, että muilla sielunratsastajilla, jotka ovat Lisalle vielä hyvin uusia tuttuja, on asioista erilaiset mielipiteet. Niinpä he päätyvät eroon toisistaaan. Synkkiä salaisuuksia selviää heille kaikille, mutta myös ymmärrys siitä kasvaa, että ehkä heidän olisi syytä taistella pahaa vastaan yhdessä.

"Hän on todellakin antanut johdattaa itsensä suoraan ansaan, kaikessa rauhassa odottaneen herra Hiekan saaliiksi. Miten hän saattoi olla niin tyhmä?"s.81

Legenda herää on toinen osa Sielunratsastajat -sarjasta.

Kirja jatkaa tarinaa siitä, mihin se ensimmäisessä osassa jäi. Tämä sarja siis kannattaa lukea järjestyksessä, sillä tarina ei tule valmiiksi yhdssä kirjassa, vaan jää aivan kesken. 

Vauhdikkaita juonenkäänteitä, taianomaisia hevosia, pelottavia vihollisia, synkkiä salaisuuksia ja taikuutta vilisevä kirja tarjoaa mukavan lisän nuorille suunnatttuun hevoskirjavalikoimaan. 

Itselläni kesti alussa pitkään päästä kunnolla kirjan imuun, sillä sielunratsastajat ovat kukin omilla teillään ja kirjan juoni pomppii paikasta toiseen. En siinä sitten päässyt tunnelmaan, kun tarina tuntui olevan melkoisen levällään. Sitten kun päähenkilöt päätyivät jälleen samaan paikkaan, alkoi tarina luistaa loistavasti. Pidinkin kirjan loppu puoliskosta paljon. Sellainen kutkuttavan jännä tunnelma valtasi juonen, ja etenkin karmaisevalla suolla vietetyt seikkailut jäivät hyvin mieleen. Tarina jäi jälleen pahasti kesken ja jatkuu sitten kolmannessa osassa. 

Legenda herää, (Legenden vaknar, 2019)

Tammi, 2020

Suom. Heli Naski

Kansipiirros: Marie Beschorner

Kartta: Robert Altbauer

s.279

Christian Rönnbacka: Mennyt mies

 

Porvoon poliisi saa ilmoituksen talosta, jonka ovi on jäänyt auki. Hautalehto ei oikein voi asiasta sen kummempaa tutkintaa aloittaa, kun asia ei vaikuta vakavalta, mutta teknisen tutkinnan Simon Kannas epäilee jotakin olevan meneillään. Vaivihkaa he saavat sen verran kummallisia johtolnakoja kasaan, että Hautalehto saa käynnistettyä tutkinnan. Varsin kummallinen tutkinta tästä kehkeytyykin, kun tiedossa ei ole vainajaa, eikä tekijää. 

"Vaikka oltiin maaseudulla ja suhteellisen harvaan asutulla alueella, jossa luulisi verhojen heiluvan, kun joku ajoi tai kulki ohi, oli heidän kyselykierroksensa ollut suuri pettymys."s.96

Mennyt mies on yhdestoista Hautalehdo -dekkari.

Sarja on edennyt jo melko pitkälle, mutta yhtään ei edelleenkään kyllästytä. Yllättäviä juonenkäänteitä, vauhdikasta toimintaa ja huumoria riittää tähänkin osaan. 

Napakat luvut ja vaihtuvat näkökulmahenkilöt innostavat lukemaan aina vaan seuraavankin luvun, eikä kirjan lukemisessa siksi kovin kauaa menekään. Juonikuviot ovat jälleen isoja ja kansainvälisiä, ja niitä tasapainottaa mukavasti huumorin täyteinen arki poliisilaitoksella, sekä Antin ja muiden rakkauskuviot. 

Mennyt mies

Bazar, 2023

s.303

Thomas Taylor: Mermeduusa

 

Aaveranta on vaipunut kylmään, hämärään talveen, kun paikalle saapuu ryhmä, joka tutkii malamanteria ja muita Aaverannan legendoja. He aikovat tehdä kaupungista kuuluisan, sillä heidän podcastinsa kuulijat taatusti rynnivät paikalle kuullessaan kaikista salaperäisistä olennoista, jotka siellä asuu. Se ei ole kuitenkaan ainoa uusi asia Aaverannassa. Kaupungissa on meneillään jotakin hyvin omituista. Mikä on tuo kumma humina joka kiirii yli Aaverannan? Herbert ja Orvokki päättävät ottaa selvää kaupunkia vaivaavasta ongelmasta, ja kenties myös Aaverannan syvimmästä salaisuudesta.

"Kun lähestymme saarta, minut täyttää selkäpiitä karmiva kauhu. Olen nähnyt Aavelahden kartan, joten tiedän, miten kaukana merellä olemme - miten etäälle olemme tulleet kaupungista."s.221

Mermeduusa on viides ja viimeinen osa Aaveranta -sarjasta.

On aika saada vastaus Herbertin ja Orvokin mysteereihin, selvittää, mikä on se Aaverannan syvin salaisuus, jota kammottava kirjailija Ankerias on niin epätoivoisesti etsinyt. Näihin viimeisiin, suurimpiin kysymyksiin vastauksia etsiessä, päästään vielä kerran upeaan seikkailuun, joka on täynnä vaaroja, legendoja ja ystävyyttä. 

Mermeduusa on kaunis päätös tälle upealle sarjalle. Tuttuun tapaan Aaverannassa eletään sumuista ja kylmää aikaa, kun koko kaupunki vaikuttaa talvilevolle vaipuneelta unohdetulta paikalta. Silti kaupunki tuttuine asukkaineen tarjoaa kotoisann sopen, jossa on juuri sopivasti sadunomaista jännitystä, seikkailua ja herkkuhetkiä takkatulen ääressä. 

Kirjassa vallitsee melko kaihoisa tunnelma, sillä monet Aaverantalaiset ikävöivät jotakuta, pohtivat ehkä, missä heidän paikkansa on, tai mistä he edes ovat lähtöisin. Tunnelmaa korostaa kaupunkia ympäröivä sumu ja pimeät talvi-illat, jonka synkkyyden rikkoo vain majakan tasainen välähtely. 

Pidin tästäkin osasta valtavasti. Erityisesti pidin siitä, miten tässä kerrottiin menneisyyden tarinoita myös muutamasta pienempään osaan jääneestä sivuhahmosta. Tietysti oli kiva saada viimein vastaus myös herbertin ja Orvokin mysteereihin. 

Mermeduusa, (Mermedusa, 2023)

WSOY, 2024

Suom. Jaana Kapari-Jatta

s.373

Anneli Kivelä: Katajamäki kahden vaiheilla

 

Katajamäelle on perustettu uusi vanhusten palvelutalo, ja tämä tietysti herättää valtavasti puhetta kyläläisissä. Palvelutalon omistaja kun ei edes ole Katajamäkeläinen. Onko siis kyseessä joku itsekeskeinen tyyppi, joka haluaa vain kerätä vanhusten rahat omaan taskuun, vai joku joka oikeasti haluaa tarjota vanhuksille hyvän kodin? Ainu Harjulan sisko päätyy miehensä, palvelutalon omistajan kanssa Katajamäelle ja houkuttelee myös Ainun mukaansa. Siskokset Ainu ja Eevi herättävät myös Katajamäkeläisten uteliaisuuden. Ainu saakin myös monen miehen pään kääntymään, mutta kuka heistä olisi hänelle se oikea?

"Hänestä oli aina piristävää poiketa kyläkaupassa, jonka hän nyt oli oppinut tietämään Katajamäen uutistoimistoksi ja toimintakeskukseksi. Ellei jostain asiasta saisi tietoa kyläkaupan kahvilanurkkauksesta, se ei olisi sen arvoinenkaan."s.171

Katajamäki kahden vaiheilla on yhdestoista osa maalaisromanttisesta Katajamäki -sarjasta.

Viime vuonna en ehtinyt käväistä Katajamäellä lainkaan, joten nyt oli korjattava tilanne jo näin alkukesästä. Toisaalta tästä sarjasta on välillä ihan hyväkin pitää pientä taukoa, sillä alkaahan näiden juonissa olemaan melkoisesti toistoa kun sarja on edennyt jo näin pitkälle.

Juorujen ja ennakkoluulojen täyteinen arki rullaa tuttuun tapaan kesäisissä maisemissa. Kyläkaupan kahvinurkkauksessa käydään keskusteluja, joiden taso on välillä ärsyttävän ahdasmielistä. Mutta loppujen lopuksi nämä Katajamäkeläiset örmyt on melko helppo voittaa puolelleen, ja juttujen taso muuttuu ystävällisemmäksi. Oli kyllä silti välillä vaikea olla laittamatta kirjaa jäähylle, kun nämä hahmot olivat niin rasistisia, umpimielisiä ja jaksavat jauhaa toisten ulkonäöstä jatkuvalla syötöllä.

Tuttuun tapaan kirjaan on myös tuotu uusi päähenkilö, tällä kertaa Ainu, joka siis saa valittavakseen muutamasta sopivasta miehestä sen oikean. Tähän valintaan mahtuu dramaattisia käänteitä ja romantiikkaa. Ja siis juuri minkäänlaista tutustumistahan näiden ihmisten välille ei tarvita, vaan sopivat miehet pelmahtavat paikalle ja päättävät, että tuo nainen on juuri sopiva emäntä ja kosiskelu voi näin alkaa. Eli siis sain juuri sitä mitä Katajamäeltä odotinkin, hupaisan viihdematkan kesäisiin maalaismaisiin, jota ei kannata ruveta lukemaan realistiset lasit silmillä.

Katajamäki kahden vaiheilla

Karisto, 2016

s.250

Madeleine L`Engle: Hyppy ajassa

 

Megin aikamatkustusta tutkinut isä on kadonnut monta vuotta sitten. Eräänä myrskyisenä yönä, kun Meg nauttii yöpalaa pikkuveljensä ja äitinsä kanssa, saapuu heidän ovelleen kummallinen nainen, rouva Kummoinen. Naisella tuntuu olevan jotakin tietoa aikamatkustuksesta. pikkuveli, Charles Wallace on varma, että Kummoisen avulla he löytävät isän. Pian Meg, Charles Wallace, ja eräs uusi ystävä matkaavatkin pitkin avaruutta isää etsien, mutta avaruudessa odottaa jotakin hyvin pahaa, joka heidän on voitettava. 

"Suuri olento kääntyi hitaasti, niin että varjo jäi heidän taakseen, ja he näkivät edessään vain tähtien loisteen, niiden hennon tuikkeen vuorten yläpuolella sekä suuren kuun laskevan kehrän, joka nopeasti vaipui taivaanrannan taakse."s.102

Hyppy ajassa on avaruusseikkailuklassikko, jonka halusin lukea, vaikken olekaan suurin scifin ystävä. 

Silloin tällöin kun on hyvä tarkistaa, joko avaruusseikkailut olisivatkin alkaneet kiinnostaa. Vaikka tämä kirja on loistavasti kirjoitettu, nopeatempoinen ja viihdyttävä, ei tämäkään tehnyt minusta scifin intohimoista lukijaa. 

Pidin kirjan alusta valtavasti, kun hahmot vielä olivat aivan tavallisesti maan kamaralla. Mielenkiintoiset hahmot, kaunis kieli ja upeat yksityiskohdat tempaisivat mukaansa, enkä ihmettele lainkaan miksi tämä on klassikko. Teksti on nopealukuista ja helppoa, mutta silti täynnä kauniita ykistyiskohtia, sekä vahvaa henkilöiden ja miljöön kuvausta. 

Avaruudessakin ehtii sattua ja tapahtua jos jonkinlaista, ja tarina vetää loppuun asti todella hyvin. Oma mielenkiintoni lopahti siis aivan omista syistäni, sillä avaruusjutut eivät edelleenkään jaksaneet innostaa. Mutta jos haluat tutustua helposti lähestyttävään scifiin, voin hyvillä mielin suositella tätä. 

Hyppy ajassa, (A Wrinkle in Time, 1962)

WSOY, 2018

Suom. Katri Yli-Viikari

s. 291