lauantai 2. syyskuuta 2023

Maija Kajanto: Korvapuustikesä

 

Ravintola-alalla työskentelevä Kristiina saa tarpeekseen työpaikasta, joka vie ilon ruuasta. Niinpä hän hyppää bussiin ja matkaa Keski-Suomeen mummon luokse. Pyhävirran pikkukylä on turvapaikka, jossa on hyvä pitää pieni hengähdystauko. 
Mummon pitämä kahvila Koivukin tarvitsee kipeästi apua ja kohta Krisse onkin taikinakulhon äärellä. Mikä voisi olla parempi keino unohtaa ikävät asiat kuin leipoa leipomistaan ja palvella asiakkaita. 
Krisse tutustuu työnsä ohella uudestaan vanhoihin tuttuihin ja kylän uusiin kasvoihin. Sille ei kuitenkaan voi mitään, että ikävät asiat menneisyydestä nousevat pintaan ja vaativat käsittelyä.
"Kahvila täytti hänen päivänsä puuhailulla ja suunnitelmat tulivat öisin uniin. Mutta ne eivät olleet pahoja unia, vähän levottomia vain. Kahvilan kunnostaminen oli hauskaa, hauskempaa kuin Krisse oli odottanut, vaikka ty tuntui loputtomalta."s.80
Korvapuustikesä aloittaa Kahvila Koivu -sarjan.

Korvapuustikesä on nopealukuista viihdettä suloisen pikkukylän maisemissa. En usko, että kyllästyn ikinä näihin tarinoihin, joissa päähenkilö muutta kaupungista maalle aloittamaan uutta elämää. :D Tuttuun kaavaan mennään tässäkin kirjassa, rakennetaan uutta alkua, ja siinä samalla ehkä hiukan ihastutaankin. Mutta vaikka kaava on tuttu, on kirja silti omanlaisensa. 

Pikkukylän tunnelma on kiva avuliaine, sekä ei niin avuliaine asukkaineen. Krissen elämää ja ajatuksia päästään kurkistamaan tarpeeksi. Tarinassa on sopivasti helposti sujuvia iloisia asioita, sekä niitä hankalampia juttuja, jotta kaikki ei tunnu sujuvan liian helposti. Hahmot tekevät myös virheitä, eivätkä ole liian täydellisiä. Muutama paljastus onnistui yllättämäänkin, vaikka rakkauskuviot eivät siinä onnistuneet. 

Kirjan ruuan tuoksuiseen tyyliin sopi erinomaisesti sinne tänne ripotellut reseptit, jotka liittyvät oleellisesti tarinaan. Minä palaan kyllä Kahvilaan Koivuun muidenkin osien parissa.


Korvapuustikesä
WSOY, 2022
Kansi: Laura Noponen
s.320

1 kommentti:

  1. Voi miten mukavan viihdyttävältä kirja kuulostaakaan. Tällaiset kirjat, jotka jättävät hyvän maun, ovat niin kivoja välipalakirjoja.

    VastaaPoista