Maggie Holtin väitetään kokeneen lapsena jotakin hyvin kamalaa, josta hänen isänsä kirjoitti suositun myyntimenestys kirjan, Kauhujentalon. Maggie on tietysti yksi kirjan päähenkilöistä, ja tämä asia on varjostanut hänen elämäänsä aina. Kaikki luulevat tuntevansa Maggien, vaikka edes Maggie itse ei tunnista itseään tuosta kirjan lapsesta. Isä ja äiti väittävät kuitenkin kiven kovaan, että kaikki kirjan asiat ovat täysin totta. Kirja kertoo heidän kokemistaan kamaluuksista kummitusten asuttamassa Baneberry Hallissa. Kaksikymmentä viisi vuotta myöhemmin Maggie palaa tuohon kartanoon. Hän haluaa saada tietää kaiken, totuuden.
"Bartleby on viehättävä, mutta jotenkin nuhruisempi kuin vastaavanlaiset pikkukaupungit yleensä. Aika tuntuu pysähtyneen, mutta siellä täällä mäkyy merkkejä nykyajasta."s.138
Riley Sagerin Kotiin ennen pimeää on kauhuelementtien värittämä trilleri.
Juoni kulkee kahdessa aikatasossa. Nykypäivänä kun Maggie tutkii Baneberry Hallin salaisuuksia remontoidessaan taloa myyntikuntoon, sekä menneisyydessä isän kirjoittaman kirjan kautta.
Isän kirjoittama kirja tuo juoneen mukanaan kunnon kummitustarinan kauheuksineen, mutta kyllä nykypäivän kerronnassakin jännitystä ja lähes mahdottomilta tuntuvia asioita riittää. Vuosia tyhjillään ollut kartano, josta on kirjoitettu kokonainen kauhukirja vihamielisine kummituksineen, on tapahtumapaikkana sellainen, etten itse uskaltautuisi sinne yöksi yksinäni. Kauhunväreitä se onnistuu ihan näin sivujenkin kautta tarjoamaan, sillä aika pelottaviakin tapahtumia juoneen mahtuu.
Kirja etenee sujuvasti. Hieman itseään toistavista kummitusjutuista huolimatta paljastuksia ja uusia koukkuja ilmestyy juoneen tasaiseen tahtiin pitäen tarinan kiinnostavana. Monenlaista ehdin tämänkin kirjan aikana arvailemaan, siitä mitä salaisuuksia tarinaan kätkeytyy. Olinkin jo omassa päässäni aivan varma tapahtumien kulusta, mutta pieleen meni arvaukset tälläkin kertaa ja lopun juonenkäänteet tuli yllätyksenä. Hieman pettymystä tuottavana yllätyksenä tällä kertaa. En nimittäin ollut järin tyytyväinen loppuratkaisuun.
Kotiin ennen pimeää, (Home Before Dark, 2020)
WSOY, 2023
Suom. Laura Liimatainen
s.381
